5 minute read

Asiakkaat menivät verkkoon

Teksti: Matti Välimäki Kuvat: Pentik, Muurla ja Tokmanni

Keramiikka-, lahjatavara- ja sisutusalan yrityksen Pentikin verkkokaupan myynti tuplaantui viime vuonna. – Pentikillä on ollut jo pitkään verkkokauppaa, mutta sen merkitys ei ole ollut kovin suuri. Kun koronan takia osa kivijalkakaupoistamme joutui viime vuoden keväänä sulkemaan pariksi kuukaudeksi ovensa, verkkokaupan puolella asiakasmäärät kasvoivat nopeasti, Pentikin verkkokaupan päällikkö Sami Karjalainen kertoo.

Advertisement

Pentikillä on mittava 48 kivijalkakaupan ketju. Verkkokaupan osuus kokonaismyynnistä on kuitenkin jo 10 prosenttia.

Verkkokauppaa kehitetty

Pentik on ryhtynyt myös aktiivisesti kehittämään verkkokauppaansa. Se otti tämän vuoden maaliskuussa käyttöön uuden verkkokauppa-alustan. – Verkkokauppaa on nyt entistä helpompi käyttää mobiililaitteilla. Verkkokaupan liikenteestä noin 70 prosenttia tulee mobiilikäyttäjiltä. Mitä nuorempi asiakasryhmä, sitä enemmän matkapuhelin on käytössä, Karjalainen kertoo. – Olemme panostaneet sivustolla myös tunnelmaan ja inspiroivaan sisältöön, aikaisemmin verkkokauppamme oli enemmän tuotekatalogin tyylinen. Olemme rekrytoineet esimerkiksi oman verkkokaupan sisällöntuottajan, hän lisää.

Panostuksia pakkauksiin

Myös Pentikin pakkauksia ja pakkaamista kehitetään. Yrityksellä on paljon esimerkiksi keraamisia tuotteita, jotka vaativat pakkauksilta paljon. – Käytämme tuotteiden suojaamisessa vielä valitettavan paljon muovia. Mutta etsimme koko ajan ekologisia pakkausmateriaaleja, joita voisimme käyttää muovin sijasta.

Pentik on investoinut myös esimerkiksi uuteen verkkokaupan pakkauslinjastoon. – Linjasto on työntekijöille aikaisempaa ergonomisempi. Myös linjaston kapasiteettia voidaan tarpeen mukaan kasvattaa lisäämällä siihen uusia pakkauspisteitä.

Pakkaus kertoo arvoista

Pakkaus rakentaa myös brändiä: – Pakkaustenkin on kerrottava tuotteidemme laadusta ja ympäristöarvoistamme, Karjalainen korostaa.

Pentikillä on ollut myös oma lahjapakkauksiin liittynyt kehityshanke. – Olemme ottaneet käyttöön palvelun, missä asiakas voi tilata tuotteensa valmiiksi lahjapakkaukseen paketoituna, niin että mukana on vielä personoitu onnittelukortti. Se on saanut erittäin hyvän vastaanoton. Pentikistä ostetaan paljon lahjoja.

Verkkokauppa onnistuu Posiollakin

Pentikin tavoitteena on kansainvälistyminen, mihin verkko antaa tietenkin hyviä mahdollisuuksia – Kansainvälistyminen vaatii kuitenkin hyvin pitkäjänteistä työtä. Meitä ei vielä juurikaan tunneta ulkomailla, joten meidän on rakennettava pikkuhiljaa myös siellä brändiämme.

Pentikin keramiikkatehdas ja logistiikkakeskus sijaitsevat Posiolla. Karjalainen uskoo, että maailmanvalloitus onnistuu Lapista käsin. – Välimatkat ovat tietenkin pitkiä. Mutta toisaalta Posio on aivan keskeinen osa tarinaamme ja yksi voimavaramme, hän miettii.

Karjalainen korostaa ylipäätään verkkokaupan toimituskokemuksen merkitystä. – Kaiken lähtökohta on tietenkin se, että tuote on kunnossa. Mutta koko toimitusketjun – esimerkiksi verkkokaupan sivuston, asiakaspalvelun, pakkausten ja logistiikan on oltava samalla tasolla. Tämä varmistaa, että asiakas palaa verkkokauppaan myös tulevaisuudessa. >>

Koronan poikkeusaika on muuttanut kuluttajakäyttäytymistä. Pentikillä, Muurlassa ja Tokmannilla uskotaan, että verkkokauppa kasvaa myös tulevaisuudessa.

Muurlalla verkkokaupan myynti kasvoi yli 500 prosenttia

Sisustus- ja keittiödesignia myyvän Muurlan verkkokauppa kasvoi vuodesta 2019 vuoteen 2020 peräti 560 prosenttia. – Buusti jatkuu. Tavoitteenamme on, että seuraavan parin vuoden kuluessa jo kolmasosa liikevaihdostamme tulisi verkon kautta, Muurlan verkkokaupan päällikkö Paavo Paajanen kertoo.

Muurlalla oli aikaisemminkin verkkokauppaa, mutta sen merkitys ei ollut kovin suuri eikä siihen ollut erityisesti panostettu. Nyt kehittämistyölle tarjoutui hyvä momentum. – Tehtäviä on uudelleenorganisoitu ja olemme siirtäneet väkeä tilauksia käsittelemään ja asiakasneuvontaan, Paajanen kertoo. Hän itse aloitti verkkokaupan päällikkönä helmikuussa 2021.

Hyvä pakkaus on monen asian summa

Parhaillaan Muurlassa testataan ja vertaillaan yritykselle tarjottuja uusia verkkokaupan pakkauksia.

Paajanen kuvailee, että tässä on yllättävänkin paljon työtä, sillä valintaan vaikuttavat monet seikat. – Suojaavuuden kannalta on esimerkiksi tärkeää, että pakkauksiin ei jää turhaa tyhjää tilaa. Se on tietenkin hyvä juttu myös ympäristön kannalta, sillä emme halua kuljettaa edestakaisin ilmaa. – Yritämme välttää myös ylipakkaamista. Lisäksi katsomme todella tarkkaan, mitä materiaaleja pakkauksissa käytämme, myös asiakkaat kiinnittävät asiaan paljon huomiota.

Paajanen lisää, että olennaisen tärkeää on myös, että pakkaus näyttää hyvältä, ja että siitä tulee oikeanlainen Muurla-fiilis.

Verkkokaupassa myyjä ei pahoita mieltään

Paajanen huomauttaa, että verkkokaupassa pienet asiat ratkaisevat. – Olennaista on hyvä käyttäjäkokemus. Verkkokaupassa asiakkaan on aina helppo katkaista ostoprosessinsa, hänen ei tarvitse esimerkiksi ajatella, että pahoittaako myyjä mielensä.

Paajanen lisää, että esimerkiksi tuotetietojen ja kuvien pitää olla erittäin hyvät; kuluttajan on aina tiedettävä tarkkaan, mitä hän on oikein ostamassa. – Asiakkaalle on hyvä tarjota myös erilaisia toimitus- ja maksuvaihtoja, mistä valita.

Katse ulkomaille

Tällä hetkellä Muurla myy verkossa tuotteitaan pääasiassa Suomeen. Tavoitteena on kuitenkin kansainvälistää verkkokauppaa. – Meillä on tällä hetkellä suomenkielinen ja englanninkielinen verkkokauppa, mutta ei verkkokauppaa esimerkiksi saksaksi tai ruotsiksi. Uuden kielen käyttöönotto on kuitenkin aina iso asia. Ei riitä, että sivuston tekstit kääntää uudelle kielelle, vaan tällöin pitäisi pystyä tarjoamaan myös muuta asiakaspalvelua samalla kielellä, Paajanen huomauttaa. >>

Muutokset ovat pysyviä

Sekä Pentikin Sami Karjalainen että Muurlan Paavo Paajanen uskovat, että korona-aikana tapahtuneet muutokset ovat pysyviä. Verkkokaupan kasvu jatkuu, kun pandemia hellittää otettaan ja palaamme normaaliaikoihin. – Korona-aika on tuonut verkkokauppoihin uusia asiakkaita. Kun he ovat nyt tutustuneet uudenlaiseen asiointitapaan ja huomanneet sen mukavaksi ja helpoksi, he käyttävät varmasti verkkokauppaa myös jatkossa, Karjalainen miettii.

Uudenlaisessa tilanteessa myös kivijalkakauppojen rooli muuttuu. – Erilaiset hybridimallit, kivijalkakauppojen ja verkon yhteistyö, lisääntyy entisestään. Tavaroita voi vaikkapa tilata verkosta ja noutaa myymälästä. Välillä verkkomaailmasta tutut tuotteet saattavat esittäytyä vaikkapa pop up -myymälöissä, Paajanen mainitsee.

rona-aikana merkittävästi. Tämän vuoden tammi–maaliskuussa Tokmannin verkkokaupan osuus liikevaihdosta oli 1,3 prosenttia (0,6 %) ja se kasvoi 145,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna

Asiakkaat voivat tilata verkkokaupasta ostamansa tuotteet joko lähi-Tokmanniinsa tai suoraan kotiinsa.

Tokmanni on tehnyt myös uuden aluevaltauksen ja ryhtynyt myymään hienokosmetiikkaa. Tätä voi ostaa poikkeuksellisesti vain verkkokaupasta ja kotiin kuljetettuna. – Hienokosmetiikkaa ostetaan perinteisesti lentokentiltä. Kun matkustaminen pysähtyi pandemian myötä, halusimme palvella asiakkaitamme uudella tavalla, ja tietenkin varsin edullisilla hinnoilla, Tokmannin laatupäällikkö Mikko Kalmi kertoo

Hän lisää, että verkkokauppa tarjoaa ylipäätään mahdollisuuksia erilaisiin kokeiluihin. – Hienokosmeettisia tuotteita ei ole kustannustehokasta pitää myymälöissämme. Ei myöskään esimerkiksi paljon tilaa

EU:n muuttuva lainsäädäntö vaikuttaa verkkokaupan pakkauksiin

Tokmannin laatupäällikkö Mikko Kalmin mukaan Suomen suurimman halpakauppaketjun verkkokauppa on kasvanut ko-

vieviä paljuja. Mutta niitäkin saa tilattua kotiin kuljetuksella.

Tokmanni on myös kertonut aloittavansa verkkokaupan avulla valmiiden kotiruokien kotiinkuljetuksen pääkaupunkiseudulla. Kotiovelle tuotava ruokaboksi sisältää seitsemän kuumennusta vaille valmista ruokaa – eli oman ruokalajin viikon jokaiselle päivälle. Helppo ruoka -annokset valmistaa suomalainen Feelia Pohjois-Pohjanmaalla.

Kalmi uskoo, että verkkokauppa jatkaa kasvuaan myös korona-ajan päätyttyä.

Suunta kohti kiertotaloutta

Kalmi muistuttaa, että tulevaisuus tuo mukanaan myös suuria muutoksia, jotka vaikuttavat suoraan verkkokaupan pakkausmaailmaan ja yleisestikin pakkauksiin. – EU:n ympäristö- ja jätelainsäädäntö tiukentuvat. Suunta on kohti kiertotaloutta ja pakkausmateriaalien entistä tehokkaampaa käyttöä sekä kierrätystä. Styroksin käyttö tullaan kieltämään kokonaan ainakin osassa tuoteryhmistä.

EU:n uusi kuluttaja-asioiden toimintaohjelma pyrkii puolestaan varmistamaan, että kuluttajat saavat ympäristöasioistakin entistä luotettavampaa faktatietoa. Ideana on vähentää erityisesti viherpesua. – Pakkauksissa esiintyvien väitteiden on oltava totta, Kalmi kiteyttää.

Hän lisää, että pakkausten viestinnällinen rooli korostuu myös muuttumassa olevan konedirektiivin myötä. Se tuo koneita sisältäviin pakkauksiin esimerkiksi QR-koodit, joiden kautta löytyvät koneiden käyttöohjeet.

Kalmi kertoo, että Tokmannilla on oma, pakkauksia suunnitteleva ja toteuttava kymmenen hengen tiimi.

Kiinalaiset tavaranyssykät lähtevät, Amazon tulee

Lainsäädännön kehityksen myötä myös kuluttajien suoraan Kiinasta tilaamat pienet tavaranyssykät jäänevät pian historiaan.

Samalla pienenee vapaamatkustajien eli sellaisten yritysten määrä, jotka käyttävät hyväkseen pakkausten kierrätysjärjestelmää, mutta eivät osallistu sen kustannuksiin.

Mutta uudenlaisiakin kilpailijoita on näkyvissä. Suuri verkkokauppajätti Amazon on ilmeisesti pian tulossa myös Suomen markkinoille. – Kilpailu on tervetullutta. Amazonilla on hyvä verkkokauppa-alusta. Mutta heitä koskevat täällä samat lainalaisuudet kuin muitakin verkkokauppatoimijoita. Suomi on iso maa ja täällä on pitkät välimatkat, Kalmi toteaa.

Paperipussi sopii lähes kaikkeen pakkaamiseen!

Paperipussi on lisäksi ekologinen ratkaisu!

This article is from: