YÖPYMINEN VILLASUKKASÄNGYSSÄ Retkeilyä Repovedellä

Olemme jälleen lähdössä retkeilemään. On aika tarkastaa varusteet ja kuunnella viimeiset briiffit toimituksessa. Naureskelemme yhteiseen ääneen edellisvuoden retkeä, jolloin unohdimme suurimman osan eväistä – ja mikä pahinta – myös sinapin kotiin.

Yöpyminen

TEKSTI ALEKSI UTRIAINEN KUVAT MAGI PERNTHALER

VILLASUKKASÄNGYSSÄ

”olhavanvuorella meitä odottivat upeat näkymät.”

Kaikista lupauksista huolimatta emme taaskaan tehneet muistilistaa.

Tutkin varusteet lävitse ja Magi vielä muistutti, että pakkaan pyyhkeet mukaan saunomista varten.

Lainasimme joitakin retkitarvikkeita ystävältämme, joka lopuksi kysyi, olemmeko varmoja että emme tarvitse makuualustoja mukaan. – Kaikki tarvittava on nyt pakattuna. Yövymme mökissä, ja kyseessähän on vain yhden yön reissu, tokaisen itsevarmaan tyyliini.

Sää oli pilvinen ja hieman kolea. Kutostiellä ei juuri näkynyt mökkiläisiä peräkärryineen, joten retkikuntamme matka sujui juohevasti kohti määränpäätä.

Reitti Repovedelle oli jokseenkin tuttu, sillä olimme käyneet siellä aiemminkin.

Magi lähti vaihteeksi ilman puhelimen akkua liikkeelle, emmekä onnistuneet löytämään laina-autostamme paikkaa usb-laturille, joten se kännykkä jäi autoon retken ajaksi. – Noh, ainakin minulla on täysi akku, tuumin.

Saapuminen hämärään metsään Saavumme Saarijärven parkkipaikalle juuri ennen iltahämärän laskeutumista. Tutkimme vielä parkkipaikalla, missä tarkalleen yöpaikkamme sijaitsee. Operaatioon kului enemmän aikaa kuin oletimme, ja niin pimeys ehti laskeutua ennen kuin saimme mökin sijainnin kaivettua älypuhelimesta.

Kaikesta huomasi, että pimeä aika, syksy ja talvi olivat tulossa.

Otimme reput selkään ja lähdimme liikkeelle.

Halusimme välttää pimeää Kaakkurinkierroksen reittiä, joka johtaisi suoraan leirintäpaikalle. Sen sijaan seurasimme soratietä mahdollisimman pitkään, ennen kuin poikkesimme metsäpoluille.

Patikoidessa huomasimme toisen retkiporukan istuskelemassa kaukana nuotion äärellä. Kuulimme iloista puheensorinaa.

Toivon mukaan oma leirimme on myös hyvässä kunnossa ja sauna lämpimänä, tuumailimme.

Pimeässä metsässä eksyimme muutamaan rantapaikkaan, joissa kuvittelimme leirimme sijaitsevan. Suurten kivien ääriviivat näyttivät kauempaa ihmisten rakentamilta, kunnes lähelle tultuamme huomasimme niiden olevan vain kasa kiviä.

Missä se sauna sijaitsee? Taskulampun ja Google Mapsin avulla suunnistimme pimeässä ja kosteassa metsikössä leiriä kohti. Äkkiä puskista alkoi kuulua rapinaa ja pieniä tummia hahmoja hyppelehti metsäpolulla. Mutta ei hätää, taskulampun valokeila paljasti, että nehän olivat sammakoita – Repoveden metsiköt suorastaan kuhisevat niitä!

Hiljaisuuden, pimeyden, sammakoiden ja muiden eliöiden täyttämä metsä on jännittävä paikka suunnistaa.

Kun vihdoin löysimme majapaikan, kenkämme olivat läpimärät.

Leiripaikalla suuri rakennus odotti edessämme. Se ei ollutkaan pieni mökki, kuten olimme kuvitelleet, vaan suurille ryhmille tarkoitettu varausleiri.

Avaimet löydettyämme pääsimme rakennukseen sisään ja aloimme tutkia paikkoja. Ja yllätys yllätys: paikassa ei ollut lainkaan sänkyjä, emmekä tietenkään olleet pakanneet makuualustoja mukaan.

Mutta onhan sitä aiemminkin tullut nukuttua lattialla! Olen myös huomannut, että välillä kovalla lattialla nukkuminen tekee oikein hyvää selälle.

Päätin kohentaa mielialaa lämmittämällä saunan ja lähdin pihalle etsimään sitä. Kiertelin ja kaartelin pihalla, mutta saunaa ei tuntunut löytyvän mistään. Lopulta vastaus löytyi Googlen avulla: telttasaunan saa leirille vain erikseen tilaamalla.

Olisi siis pitänyt tutustua kohteeseen kunnolla ennakkoon. Noh, ainakin pakkaamamme pyyhkeet toimivat hyvinä makuualustoina, ja saunaolut maistuisi ilman löylyjäkin.

Kuuma, kuumempi, kylmä Päärakennuksen keskellä on kompaktin kokoinen kamiina, ja sitä ympäröi muutama iso

”luonnossa liikkuminen on ihanaa.”

ruokailuryhmä. Tunnelmallinen kynttilänvalo täytti huoneen ja varjot tanssivat rauhallisesti ympärillämme. Magi oli kerännyt kamiinan vierestä sopivan määrän polttopuita ja aloittanut tuvan lämmittämisen.

Pienestä koosta huolimatta kamiina lämmitti tilan nopeasti. Päätimme aloittaa illallisen valmistamisen.

Menussa oli tällä kertaa hodareita. Valmistimme vegenakit tuvasta löytyneen valurautapannun avulla. Emme tajunneet, että kamiina oli äärimmäisen kuuma. Koska meillä ei ollut ruokaöljyä, puolet nakkien pinnasta paloi kiinni tulikuumalla pannulla – ja onnistuimme polttamaan sämpylöihinkin mustan pinnan. Söimme hodarit muovipakettien päältä, sillä emmehän olleet varanneet lautasia saati aterimia mukaan. Nauroimme omalle tyhmyydellemme ja söimme tyytyväisinä palaneen ruoan.

Ilta jatkui korttipelin parissa, ja nautimme saunaan varaamamme suolakurkut ja oluet.

Pitkän päivän jälkeen tunnelma oli rauhallinen. Kun kynttilät alkoivat sammua, aloimme rakentaa makuupaikkaa pyyhkeistä, vaatteista ja villasukista, joita talon isäntä oli jättänyt korillisen leirille.

Kamiina oli ollut päällä muutaman tunnin ja mökin lämpötila alkoi nousta päätä huimaavasti. Hikoilimme parvella jo ennen kuin edes olimme päässeet makuupusseihin sisälle.

Oli mahdotonta nukahtaa kuumuudessa. Avasimme ikkunan, jotta mökki edes hieman viilentyisi. Lopulta väsymys vei voiton ja vaivuimme syvään yöuneen… Kunnes heräsin kylmyyteen, sillä ikkuna oli unohtunut auki. Tökkäsin sen kiinni, laitoin villasukat jalkoihin ja jatkoin uniani.

Pilvisestä säästä nauttimista

Heräsimme lintujen lauluun.

Harmaa valo pilkisti paksun pilvipeitteen lävitse. Yö oli muuttunut aamuksi. Lattialla nukuttu yö oli mennyt hyvin. Edellispäivänä vaivannut lievä selkäkipukin tuntui olevan poissa.

Hetken makoiltuani laitoin tulet kamiinan pönttöön ja aamukahvit tulemaan. Lämmittelimme yön aikana viilenneitä jalkojamme kamiinan vieressä. Joimme nokipannukahvit ja söimme leivät, jotka oli oikeastaan tarkoitettu eväsleiviksi.

Kahvikupit kädessä lähdimme ulos kuuntelemaan lintujen laulua ja nauttimaan raikkaasta syksyisestä säästä. Tyyni keli ja peilikirkas järvenpinta houkuttelivat kovasti pulahtamaan, mutta aamu-uinnit jäivät väliin tällä kertaa, varsinkin kun saunomismahdollisuutta ei ollut.

Valoisan aikaan oli helppo tutustua varausleirin ympäristöön. Käytimme polttopuut loppuun, joten oli aika etsiä puuliiteri ja tehdä polttopuita valmiiksi seuraaville vierailijoille. Puiden pilkkominen oli hyvää aamuliikuntaa, siinä sai veren kiertämään kropassa ja hyvät lämmöt päälle ennen retkeilyä.

Oli aika jatkaa matkaa. Suuntasimme Olhavan vuorelle, missä meitä odottivat upeat näkymät ruskamaisemiin.

Päivä oli tyypillisen syksyinen. Pilvipeite pysyi sitkeästi kansallispuiston yläpuolella. Aika ajoin saimme päällemme sumumaista tihkusadetta. Luonto näytti kauniit värinsä päivänvalossa ja paljasti runsaat määrät kirkkaan punaisia puolukoita ympärillämme. Maastossa kohtasimme muitakin retkeilijöitä. Osalla heistä oli teltat mukanaan. Olimme tyytyväisiä majoituksestamme, sillä ajatus kosteasta yöstä pimeässä teltassa ei ollut kovin houkutteleva.

Paluumatkalla pääsimme vielä nauttimaan auton ikkunoista ympäröivän luonnon kauneudesta. Reissu päättyi ihanaan illalliseen paikallisessa nepalilaisessa ravintolassa.

Vaikkakin retki tuntui testaavan sopeutumiskykyämme, siitä jäi mahtavat muistot. Ei todellakaan kaduttanut retkelle lähteminen! Ja vaikka meitä pesunkestäviä kaupunkilaisia välillä koetellaan vieraissa olosuhteissa, luonnossa liikkuminen on ihanaa!