EI METALLINAISELLA VOI OLLA NAHKAKENKIÄ Kaija Ilomäki kuuntelee taide-esineitä

Ei metallinaisella voi olla nahkakenkiä

Kuvanveistäjä-keraamikko Kaija Ilomäki on oppinut kuuntelemaan, kun taide-esine puhuu hänelle.

Käsi puristaa kevyesti pehmeää savimöykkyä. Sitten se sivelee vielä kosteaa maljakon pintaa. Se tuntuu kylmältä kämmenessä. Siitä kosketus siirtyy lämpimän, kuivuneen astian kylkeen, ja lopulta sormet helisyttävät uunista tullutta maljakon syrjää.

Joskus kädet kertovat enemmän kuin silmät. Näin sanoo kuvanveistäjä–keraamikko Kaija Ilomäki työhuoneellaan Loviisan TaideVerstaalla.

”Tänne on aina kiva tulla”

Kun Ilomäki aamulla astuu ovesta sisään, pronssiset veistokset, keramiikkafiguurit ja uniikit käyttöastiat ympäröivät hänet. – Tänne on aina kiva tulla. Vähän kuin tulisi basaariin. Valo tulvii ikkunoista ja äänimaailma on rauhallinen, jopa hiljainen. Jos paikalla on muita taiteilijoita, emme yleensä paljon rupattele. Työhuone on taiteilijan työpaikka, Ilomäki kertoo.

Kuvanveistäjä-keraamikko on sananmukaisesti käsityötaiteilija. Silmät nauttivat kauniista kädenjäljestä, mutta kun työ on valmis, sitä haluaa pidellä myös käsissään.

Ilomäki hakee pienen pronssisen naisveistoksen. Kun sen ottaa käteen ja tuntee pronssinaisen painon, tuntuu, kuin näkisikin sen paremmin. Sitten Ilomäki avaa suuren uunin luukun. Sen sisällä syntyvät lopulliset taideteokset ja käyttöesineet, kun työtilan sydän lämmitetään 1200 asteeseen.

Uuni ei ole taiteilijalle vain uuni. – Se on vähän kuin työtoveri, Ilomäki sanoo.

”Taide-esine puhuu tekijälleen” Samassa rakennuksessa toimii myös kuntosali, ja joku soittaa rumpuja bändin treenikämpillä. Osa tiloista on varastona. Taiteilijoiden omassa pesässä on kuitenkin oma tunnelmansa. Ei siellä toki haahuilla omissa maailmoissa, sillä taidekin on työtä. Siitä syntyy savipölyä ja muuta siivousta vaativaa. Silloin siivotaan.

– Viihtyvyys on tärkeintä, sitten tulevat terveydelliset syyt. Pölyjä ei ole terveellistä hengittää.

Jos jokin mättää eikä työ etene, voivat työhuoneen tekijät tukeutua toistensa mielipiteisiin. Toinen voi nähdä työn tuorein silmin.

Ilomäki sanoo, että parhaimmillaan itse taide-esine puhuu tekijälleen. Silloin olisi parasta kuunnella, eikä vääntää väkisin eteenpäin. Kannattaa ottaa kuppi kahvia, pitää paussi. Joskus täytyy vain luovuttaa ja aloittaa alusta.

Ilomäki kertoo esimerkin taideteoksen kuuntelemisen tärkeydestä. – Olin hitsaamassa metallista naisveistosta. Siltä kuitenkin puuttuivat kengät. Otin malliksi oman kenkäni. Ei siitä mitään tullut, vaikka kuinka sovittelin palasia yhteen. Kysyin ääneen, mistä nyt kiikastaa. Sitten ymmärsin. Ei metallinaisella voi olla nahkakenkiä. Tein sille muutamasta metallin palasesta sandaalit. Veistos oli puhunut minulle.