OIVALLUKSIA TUULI HUOVILALLE TAIDE NÄYTTI TIEN

Tuuli Huovila on myöhäisherännäinen. Ikään kuin hän olisi pantannut ja pelännyt uskaltaa tehdä mitä haluaa. Sitten taide näytti hänelle tien.

TEKSTI PÄIVI AHVONEN KUVAT ARTO WIIKARI

– Vaikka olen ammatillisessa mielessä aloittanut opintoni myöhään, olen aina ollut kiinnostunut taiteen tekemisestä. Minulta puuttui nuorempana uskallus, joten kouluttauduin yhteisöpedagogiksi ja työskentelin pitkään sen parissa. Mutta tietämättäni kuljin vääjäämättä kohti taidetta.

Tuuli Huovilan tie kuvataiteilijaksi ja kuvataideopettajaksi kypsyi hiljalleen kolmenkymmenen ikävuoden kieppeillä, kun hän opiskeli Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa. Kuvataitelijan ura lähti käyntiin piirtämisellä ja kuvittamisella, ja se johdatti puolestaan katutaiteisiin. – Katutaide oli se, mistä lähdin luomaan taideidentiteettiäni. Se on eräänlaista kuvittamista, ihan oma yhteisöllinen maailmansa, ja monia projekteja tehdään yhteis-

oivalluksia

”Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ohjaavat opettajuuttani. Ajattelen, että jokaisella on oikeus saada kuulua ryhmään ja yhteiskuntaan täysin oikeuksin, omana itsenään.”

työssä. Kuulun myös G-rex-katutaidekollektiiviin.

Tuuli Huovila on tehnyt yksin tai yhdessä muiden kanssa installaatioita, muraaleja ja katutaidetta Lofooteille, Vantaalle, Tampereelle, Porvooseen, Helsinkiin, Laitilaan, Espooseen, Raumalle….

Seuraava katutaideprojekti käynnistyy syksyllä Loviisan mallin kerhon muodossa, ja kesälle 2023 on suunnitteilla katutaideleiri. – Katutaide on ilottelua ja piristämistä. Olen värikäs ihminen, ja se näkyy töissäni, mutta teen katutaiteen lisäksi myös öljyvärimaalauksia. Öljyväritöihin saan tuotua syvyyttä ja muita tunnetiloja sekä ehkä vakavampia kerroksia itsestäni, keväällä näyttelyn Loviisassa pitänyt Tuuli Huovila pohtii.

Taide on väylä turvallisuuteen Tuuli Huovilalle taide on intohimo, mutta hänellä on myös toinen mieleinen työ – opettaminen. – Rakastan nuorten opettamista. He ovat niin aitoja.

Kuvataideopettajalle yhteisöpedagogin taidoista on paljon käyttöä. – Taide on parhaimmillaan väylä jäsentää maailmaa, kasvaa ihmisenä ja kasvattaa itseluottamusta. Yksi kulmakivi niin pedagogisessa toiminnassani kuin taiteellisessa työskentelyssäni on yhteisöllisyys. Luokkahuoneessa toimimme ryhmässä.

Olen värikäs ihminen ja se näkyy töissäni, kuvataiteilija ja kuvataideopettaja Tuuli Huovila sanoo.

Kun keskinäinen luottamus toimii, myös yksilötyöskentely on turvallisempaa ja siksi helpompaa, hän luonnehtii.

Yhteisö, yhdessä tekeminen ja osallistuminen ovat Huovilan taidepedagogiikan punainen lanka. Taidekasvattajana hän uskoo keskusteluun ja panostaa siihen. – Opettajan tehtävä on tukea oppilaiden omaa oivalluksen tietä. Antaa tilaa ja mahdollisuuksia vuorovaikutukseen. Siihen, että kukin voi olla omanlaisensa. Turvallisuus on keskeinen elementti, jotta uskallamme olla oma itsemme. Siksi haluan, että kaikki pedagoginen toimintani on turvallista osallisille.

Paitsi värikäs, myös nopea Vaikka Tuulilla on päivätyö opettajana, se ei häiritse hänen taiteen tekemistään.

– Olen aika nopea luonne. Ehdin tyydyttämään taiteen tekemisen tarpeeni ja toteuttamaan taiteilijuuttani riittävästi. Lisäksi esimerkiksi katutaide on aika sesonkiluonteista.

Kesäksi tehtäviä installaatioita voi toki suunnitella, mutta taiteilijan ”taidetyökoneisto” raksuttaa omaa tahtiaan taustalla – ja pääsee sitten eläväksi toteutusvaiheessa – oli kyse sitten öljyvärimaalauksesta, yhteisötaideprojektista, kerrostalon seinämuraalista tai pitsiverhoinstallaatiosta. – Rakastan arkkitehtuuria ja 70-luvun betonikuutioita. Ne ovat kiitollisia kohteita tuoda väriä kadulle. Isoin työni on 26 metriä korkean kerrostalon seinä. Taidetta pitää olla muuallakin kuin gallerioissa tai museoissa. Taiteen pitää tulla kaupungilla vastaan.