Arvostelussa Metro Redux – viimeinen pysäkki

Arvostelussa Metro Redux

Viimeinen pysäkki

Tekijä: 4A Games | Julkaisija: Deep Silver | Alusta: Switch (testattu), PS4, Xbox One, Win, Mac, Linux | Julkaisu: Nyt | Ikäraja: 18

Ydintuhon jälkeisessä Moskovassa ei totisesti ole helppoa. Useimmat selviytyjät ovat äijäileviä sotilaita, vodka virtaa, talvi ei osoita väistymisen merkkejä, natsit riehuvat, ja säteilyn synnyttämät hirviöt janoavat verta. Onneksi aseita ja ammuksia sentään riittää.

Useilta muilta alustoilta tutut Metro 2033 Redux ja Metro: Last Light julkaistiin jälkijunassa nyt myös Nintendo Switchille. Kyse ei ole sutaistusta käännöksestä, sillä myös tuoreista versioista vastaa alkuperäinen kehittäjä 4A Games – jälki on huolellista.

Metrojen ukrainalaisuus takaa sen, ettei niissä esiinny sikailevia amerikkalaisia. Pelit perustuvat Dmitri Gluhovskin romaaniin Metro 2033, jonka päähahmo Artyom tosin muistuttaa tuppisuisuutensa puolesta Half-Lifeista tuttua vapahtaja Gordon Freemania ja vetää teräsmiehenä vertoja valkokankaiden ykkösuros John Rambolle. Naiset toimivat Metroissa lähinnä koristuksina.

Switch-versiot ovat teknisesti lähes moitteettomia. Latausajat ovat joskus pitkiä, mutta homma pysyy muuten hyvin kasassa niin televisiossa kuin kannettavassa tilassakin. Ruudunpäivitys säilyy tasaisena, vaikkakin hieman alhaisena, eikä bugeja juuri löydy. Mukana on myös tuki Dolby Surround -äänelle, mikä ei suinkaan ole aina varmaa Nintendon laitteiden kohdalla. Audiovisuaalisesti sekä Metro 2033 että Last Light vetävät vertoja parhaille Switch-käännöksille, kuten Alien: Isolationille ja Witcher III:lle. Ne kaikki repivät melko tehottomasta raudasta paljon irti.

Metroissa on kyse vetävästä dystopiasta sekä epätasaisesta yhdistelmästä selviytymiskauhua ja ensimmäisen persoonan räiskintää. 4A Games rakastaa elokuvamaisia putkijuoksuja, joten aikaa tuhrautuu välianimaatioiden katseluun ja juonta selittävien hahmojen seuraamiseen. Lineaarisuus on dramaturgisesti perusteltua, mutta aika on videopeleissä ajanut näiden tarinankerronnan keinojen ohi. Metrojen varsinainen viehätys perustuu edelleen tuttuun klaustrofobiseen tunnelmaan, eksentriseen sekoitukseen Resident Eviliä ja Doomia. Valaistus on säästeliästä, eikä pelaajan taskulampun tehossa ole vieläkään kehumista, joten viholliset näkee usein vasta niiden käydessä päälle.

Kummassakin pelissä on valittavana kaksi pelitapaa, Survival ja Ranger, joista hiiviskelyyn nojaava ensimmäinen on parempi, sillä Metrot eivät ole räiskintöinä esimerkiksi vuoden 2016 Doomin veroisia. Rauhallisempaan lähestymiseen rohkaisee jo ammusten vähäisyys ja vihollisten vikkelyys. Meno on usein kaoottista ja turhia kuolemia sattuu liikaa.

Uudistuksissakin säästellään, joten lisäkenttiä ja moninpeliä – tai edes Dark Souls Remasterediin lisättyä kosmeettista amiibo-tukea – jää kaipaamaan. 4A Games on selvästi keskittynyt lähinnä grafiikkaan. Kokemus on epätasainen, sillä Metrojen edellisten konsolipainosten selvimpiin ongelmiin, kuten kehnoon tekoälyyn, ei ole puututtu. Last Light pysyy tosin koossa edeltäjäänsä paremmin. Siinä sarjan potentiaali pääsee jo lähes oikeuksiinsa ja rytmitys vakuuttaa. Tunnelmaa riittää, tarina kiinnostaa, ja monet kohtaukset ovat säilyttäneet jännittävyytensä. Switchillä ei myöskään ole liikaa kunnon ammuskeluja, vaikka kaltaisilleni fanaatikoille pelkkä Splatoon 2 kelpaakin.

Toivottavasti Metro 2033 ja Last Light myyvät kuitenkin sen verran hyvin, että Nintendon hybridilaitteella nähdään ennen pitkää myös sarjan kolmas osa Exodus, joka luottaa enemmän vapaaseen maailmaan.

Esa Mäkijärvi

Pisteet: 7

Teknisesti vaikuttavat käännökset kärsivät aikansa eläneistä pelimekaniikoista.