Arvostelussa Animal Crossing: New Horizons – pala paratiisia

Arvostelussa Animal Crossing: New Horizons

Pala paratiisia

Tekijä: Nintendo | Julkaisija: Nintendo | Alusta: Switch | Julkaisu: Nyt | Ikäraja: 3

Pelimaailman kylmäkiskoisin kapitalisti on palannut! Animal Crossingin epävirallinen keulakuva, rakennusmestarin ja kiinteistönvälittäjän hommissa jo aiemmin paksusti voinut pesukarhu Tom Nook, on siirtynyt uuden vuosikymmenen myötä tuottoisampien bisneskuvioiden pariin. Mutta mikä voisikaan enää olla rahakkaampaa ja moraalisesti tuomittavampaa kuin paisuteltujen asuntolainojen perusteeton myöntäminen ihmisille, joilla ei todellakaan ole varaa maksaa niitä ajallaan?

Lomaosakkeet, tietenkin. Nookin tuorein rahantekojuoni on oravanpyörästä pois pyrkivien juppien lennättäminen autiosaarille viettämään parempaa elämää. Tai näin esitteet ainakin antavat ymmärtää. Animal Crossing: New Horizonsissa saaret eivät kuitenkaan pysy kauaa autioina, sillä Nookin puheisiin haksahtaneen pelaajan itsensä lisäksi niille ahdetaan rahan perässä kymmenkunta naapuria, muutama kauppa ja muita elintärkeitä palveluita museosta majakkaan. Tyylilleen sopivasti pesukarhu itse ei tietenkään lotkauta eväänsäkään tämän eteen, vaan ylevästi asukasvaltuutetuksi nimetyn pelaajan kontolle jäävät suunnittelun ja toteutuksen kaltaiset pikkujutut.

Asetelma on siis paperilla aivan yhtä kurja kuin aiemmissakin Animal Crossing -peleissä: velkataakka painaa hartioita, töitä riittää listaksi asti ja pomo hengittää niskaan vahingoniloisena. Miksi ihmeessä tämä pelisarja siis edelleen kiehtoo yleisöään?

Ahkera rakentelija saa pihapiiristään edustuskelpoisen vaikka heti ensimmäisinä pelipäivinä. Muutos etenemistahdissa on siis melkoinen.

Arki Animal Crossingin maailmassa eroaa onneksi keskiverron perusduunarin kuvioista sen verran, ettei epätoivoon kannata pelkän ensivaikutelman perusteella vajota. Lainanlyhennyksiä ei paratiisisaarella nimittäin maksella avokonttorissa kärsimällä vaan esimerkiksi kalastamalla, hyönteisiä jahtaamalla ja hedelmiä poimimalla. Vaikka alkutahdit eroavatkin sarjan aiemmista osista siinä, ettei pelaajalle anneta henkensä pitimiksi aluksi kuin teltta ja laveri, ovat kaikki päivärutiinien tutut peruselementit paikoillaan heti ensimmäisestä päivästä asti. Saaren kesyttämätön luonto pursuaa rikkauksia, ja sen uudisasukkailla on täysi oikeus ottaa niistä ilo irti.

Aika pelissä kuluu edelleen tosielämän tahtiin. Innokkaimpien pelaajien ongelmaksi on aiemmissa osissa muodostunutkin se, että tekeminen pääsee loppumaan kesken tunnin tai kahden tehokkaan touhuamisen jälkeen. Kun puut on riivitty paljaiksi, fossiilit tongittu tienpielistä ja kalan narraaminenkin alkaa kyllästyttää, on ainoa mahdollisuus konsolin sulkeminen. Tavallaan tämä toki kuuluu asiaan – onhan Animal Crossing suunniteltu päivittäin pelattavaksi, sopivan pienissä erissä.

Tähän kaavaan melkoisen muutoksen tekee kuitenkin New Horizonsin suurin uusi tulokas, omin käsin rakentelu. Luovuus on aina ollut osa pelisarjan perimää muun muassa vaatesuunnittelun muodossa, mutta tuorein osa antaa pelaajalle vapauden askarrella itsensä ja naapureidensa iloksi myös huonekaluja ja koriste-esineitä, mikäli tarvittavat materiaalit löytyvät omasta takaa. Rakenneltavia asioita on satoja, tavaroita voi nyt ripotella luvan kanssa myös pitkin saarta, ja pikku sisustusprojekteihin voikin upottaa tunteja miltei loputtomasti. Parasta uudistuksessa on kuitenkin se, ettei pelaaja ole enää riippuvainen kauppojen suppeista valikoimista kotiaan ja kyläänsä suunnitellessaan.

Rakentaminen ei ole monien muiden Animal Crossingin ajanviettotapojen tyyliin pelkkää valinnaista sivupuuhasteltavaa, vaan kenties New Horizonsin tärkein pelimekaaninen peruspilari. Suuri osa etenemisestä ja saaren kehityksestä on sidottu tavalla tai toisella materiaalien keräämiseen ja käsitöiden harrastamiseen. Uudet asukkaatkaan eivät välttämättä muuta sisään, ennen kuin heidän tontiltaan löytyvät tietyt tavarat. Velkavankeuden pelko ei siis ole enää ainoa pelaajaa ajava voima, mikä on kaikin puolin positiivinen asia.

Uusi vaatekaappijärjestelmä tekee asukokonaisuuksien koostamisesta ja oman tyylinsä ylläpitämisestä helppoa ja hauskaa.

Pelaajan motivointiin on muutenkin panostettu aiempaa enemmän. Rahan ohella New Horizonsissa voi tienata Nook Mileseja, eräänlaisia kanta-asiakaspisteitä, joita jaellaan pitkälti kaikesta, mitä saarella keksii touhuta. Suurimmat potit putoavat erilaisista saavutuksista, joita on jo itsessään valtava liuta, mutta tiliään voi paisuttaa myös tekemällä helppoja päivittäisiä pikkutehtäviä. Niitä on tarjolla loputtomasti, ja vaikka yksittäisistä tehtävistä saatavat palkkiot ovat pieniä, muutaman tunnin työllä itselleen voi kerryttää mukavan pesämunan. Kun pisteitä on kasassa tarpeeksi, ne voi vaihtaa uusiin tavaroihin, rakennusohjeisiin tai jopa pelimekaniikkoihin. Niitä käyttämällä voi myös lennellä materiaalinhakureissuille muille autiommille saarille, mikäli omia luonnonvarojaan ei tahdo kuluttaa tyystin loppuun. Tekemisen puutteesta New Horizonsissa ei siis todellakaan tarvitse kärsiä.

Suurin motivaation lähde monille lienee kuitenkin se omistajuuden tunne, jonka oman keitaan pystyttäminen kivijalasta lähtien tuottaa. Jopa Tom Nookin itsensä toimisto on alkuun pelkkä teltta, eikä saarella pääse edes kulkemaan ilman erityisiä apuvälineitä, koska esimerkiksi siltojen kaltaiset luksusmukavuudet puuttuvat. Kovalla työllä ja suurella taloudellisella panostuksella pelaaja pääsee kuitenkin muokkaamaan saaresta täysin oman näkemyksensä mukaisen jopa maaperää myöten. Ennen pitkää kättensä jälkiä saa ihailla kylän jokaisessa kolkassa.

Uudenlainen omistajuus tuo mukanaan myös positiivista velvollisuudentuntoa. Kun uusien naapureiden talon on rakentanut omin kätösin ja sööttien pikku eläinten viihtyvyys on pelkästään itsestä kiinni, voi huomata tuntevansa suoranaista painetta pääkallopaikalle palaamiseen. Todella harvoin tulee tosin muutenkaan vastaan päiviä, joina mitään ei tapahdu. Silloinkin, kun pelaaja ei aktiivisesti odottele jonkin uuden projektin valmistumista, on saarella vähintään kyläilemässä joku sivuhahmokaartin kiertävistä vakiokasvoista. Onko tänään mattokauppiaan vai kilpakalastajan vuoro? Se selviää vain pelin käynnistämällä. Toisinaan melko puuduttavien perusrutiinien päälle on toisin sanoen rakennettu maailma, joka ehdottomasti antaa enemmän kuin ottaa, mikäli sen eteen jaksaa nähdä vaivaa.

Turvalliset pakokeinot tosielämästä ovat monelle tällä hetkellä kultaakin kalliimpia, ja sen tarpeen Animal Crossing: New Horizons onnistuu täyttämään piirulleen. Se tarjoaa meille unelmiemme utopian, jossa luovuus saa kukkia, naapurisopu on itsestäänselvyys ja karseimmatkin kapitalistit söpöjä pesukarhuja. Rahasta ei tarvitse aidosti stressata, sillä sitä voi aina repiä lisää suoraan laiturinnokasta. Mahdollisuuksia edetä tavoitteissaan tyrkytetään hopealautasella, mutta mitään ei toisaalta ole pakko tehdä. Pitkän työpäivän päätteeksi on täysin hyväksyttävää pysähtyä vain katselemaan auringonlaskua virtuaaliselle rantahietikolle.

Pelinä New Horizons ei ehkä ole haastavin tai kekseliäin, mutta sillä on pelaajalleen jotain muuta annettavaa: mielenrauhaa ja täyttymyksen tunnetta. Ja kukapa aikuinen ihminen ei näitä kaipaisi?

Johanna Puustinen

Pisteet: 9

Animal Crossingin tuorein tuleminen tuo pelisarjaan lisää ryhtiä ja rakennetta tinkimättä kuitenkaan rennosta tunnelmasta.

Hyvästi, kotirauha

Animal Crossing on myös mahtavaa moninpelattavaa, ja kyläily kavereiden saarilla onnistuu tuttuun tapaan verkon yli. Samalla saarella asuvatkin voivat temmeltää keskenään paikallisessa moninpelissä, mutta elintilan jakamiseen liittyvät myös New Horizonsin suurimmat ongelmat. Samalla Switchillä voi nimittäin olla olemassa vain yksi saari, jonka kaikki konsolin käyttäjät jakavat keskenään. Kämppäkaverit joutuvat tällöin riitelemään läänin pilkkomisesta, luovia ratkaisuja täytyy pohtia muidenkin ihmispelaajien kannalta, eikä raaka-aineitakaan riitä loputtomasti kaikkien rakennusprojekteihin. Ratkaisu on kaikin puolin huono, eikä ajatuksenjuoksua sen takana voi kuin arvuutella.