3 minute read

Aleksanterinleivokset

Leivosten pintaan tehdään cocktailtikulla näyttävä, mutta helppo marmorikuviointi.

Koristelussa ei pingoteta

Konditoriaklassikko valmistetaan kahdesta murotaikinalevystä, joiden väliin ja päälle laitetaan vadelmahilloa. Kuorruttaminen on helppoa, kun varaat kaikki tarvikkeet valmiiksi ja toimit rivakasti. Ei haittaa, vaikka kaakaoraidat eivät olisi aivan yhtä kaukana toisistaan tai joku raita on toista paksumpi: lopputulos on silti hieno.” Minna Rautio-Pakaste, ruokatoimittaja

1. Nypi huoneenlämpöinen rasva, sokeri ja jauhot muruseokseksi käsin kulhossa tai monitoimikoneella. Lisää keltuainen ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikina muovikelmuun ja laita jääkaappiin 20 minuutiksi. 2. Kauli taikina noin 1/2 cm:n paksuiseksi levyksi (34 cm × 25 cm) leivinpaperiarkkien välissä. Pistele haarukalla. 3. Paista levy leivinpaperin päällä pellillä 175asteisen uunin keskiosassa 15–17 minuuttia, kunnes pohja on saanut hieman väriä. Anna jäähtyä 5 minuuttia. Leikkaa kahteen tasakokoiseen palaan. 4. Irrota jäähtyneet pohjalevyt leivinpaperista ohuella teräslastalla. Levitä yhden levyn pinnalle 1 dl hilloa ja päällimmäiseksi tulevan levyn pinnalle ohuempi kerros, noin 1/4 dl hilloa. Nosta se toisen levyn päälle lastan avulla. 5. Anna hillon kuivahtaa huoneenlämmössä mielellään seuraavaan päivään, mutta vähintään 3 tuntia. 6. Varaa kuorruttamista varten tarvikkeet valmiiksi: teräslasta, cocktailtikku ja pieni pursotuspussi pieniaukkoisella tyllalla. 7. Sekoita ensin vaaleanpunaisen kuorrutteen ainekset. Lisää vettä hiljalleen, kunnes kuorrutus on paksua, mutta levitettävää. Valmista kaakaokuorrutus samoin. Laita kaakaokuorrutus pursotinpussiin. 8. Levitä vaaleanpunainen kuorrutus lastalla leivonnaisen pinnalle reunoja myöten. Pursota kaakaokuorrutuksesta 12 raitaa kuorrutuksen pinnalle. Tee marmorikuviointi vetämällä cocktailtikulla raitojen läpi. Anna jähmettyä huoneenlämmössä noin 3 tuntia. 9. Siisti levyn reunat suoriksi veitsellä. Leikkaa leivokset noin 4 cm x 8 cm:n paloiksi. Pyyhi veitsi puhtaaksi jokaisen leikkauskerran jälkeen. 10. Säilytä leivokset huoneenlämmössä ilmavassa astiassa tai leivoslaatikossa.

Lisää koriin

Hurahda hunajaan

Hunajayhtymän kotimaiset hunajat löytyvät nyt uudistuneista purkeista ja pulloista. Löydät suosikkituotteeksi nousseen juoksevan hunajan nyt myös pienempien kauppojen valikoimista. Näppärä pullo helpottaa hunajan annostelua eikä tahmaa.

Älä hyydy kesken treenin

OSHEE:n Limited Edition -urheilujuoma on toteutettu yhteistyössä Huuhkajien maalivahti Lukas Hradeckyn kanssa. Hedelmänmakuinen Isotonic Multifruit -juoma reilunkokoisessa 750 ml pullossa ylläpitää optimaalista nestetasapainoa pitkänkin suorituksen aikana.

Vegaaninen proteiiniherkku

Alpro tuo kylmähyllyyn uudenlaisen proteiinivanukkaan, jossa on 20 g kasviproteiinia ja vain vähän sokeria (alle 5 g/100 g). Uutuusvanukasta on saatavilla suklaan ja vaniljan makuisena. Kaikki Alpron tuotteet ovat täysin kasvipohjaisia eikä niissä käytetä lainkaan makeutusaineita.

Cocktailpalaksi tai sellaisenaan

Putaan Pullan JYKERÖ 100 % Ruisnappi on ohut jälkiuunileipä. Niitä ei tarvitse kiirehtiä syömään heti, sillä herkullinen maku vain paranee vanhetessaan! JYKERÖ-napit sopivat myös cocktail-paloiksi juhlapöytään erilaisten päällisten kanssa tai kuivattuina dippailuun. Leivottu kotimaisesta viljasta.

K-Market Kiukainen Kauppias

Eveliina Perälä

Eveliina on innokas somettaja. Kaupalla on tilit TikTokissa, Instagramissa ja Facebookissa.

3 kaupan suosikkituotetta

• Satamunan kananmunat • Tuomisen tilan perunat • Pirkka herkkusienet, jotka valmistetaan läheisellä Mykoran tuotantolaitoksella

”Ketään ei jätetä yksin”

Eveliina Perälä on ollut kiusattu ja kiusaaja. Kauppiaana hän haluaa varmistaa, että kaikki voivat asioida kaupassa turvallisesti ja hyvillä mielin.

Olen vasta aikuisiällä tajunnut, kuinka pahasti minua lapsena kiusattiin. Yksi syy kiusaamiseen oli varmaankin se, että olin reippaasti ylipainoinen. Olen aina ollut suulas, ja lapsena ajattelin, että hyökkäys on paras puolustus. En tuolloin tajunnut, miltä jotkut kommenttini tuntuivat luokkakavereista, jotka olivat minua arempia ja hiljaisempia.

Oli mukavaa huomata, miten paljon kaupassamme asioivat nuoret innostuivat nähdessään K-Marketien Kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjan mainokset. Yksi porukka kailotti isoon ääneen, että ”Sairaan siistiä, tää on kiusaamisvapaa kauppa!” . Kampanja on saanut kovasti kehuja myös some-kanavissamme. On tärkeää, että kaikki voivat asioida kaupassa hyvillä mielin. Emme katso kiusaamistilanteita sormien läpi, vaan puutumme niihin tarvittaessa. Jokaisella meistä on vastuu puuttua kiusaamiseen.

Kiukainen on pieni kylä, jonka keskus kauppamme on. Pyrimme tarjoamaan kyläläisille niin kattavat palvelut, ettei heidän tarvitsisi lähteä autolla kauemmas asioille. Kylällä ei ole kahvilaa, joten perustimme kauppaan pienen kahvion, jossa voi juoda kahvit ja nauttia kaupan paistopisteestä ostettuja leivonnaisia. Laitoimme myös ulos penkit, ja istuskelijoita riittää säästä ja vuodenajasta huolimatta. Täkäläiset eivät ihan vähästä hätkähdä.

Kauppamme on tunnettu siitä, että toteutamme asiakkaiden toiveet aina, jos se on mahdollista. Satsaamme myös uutuustuotteisiin ja ilmoittelemme somessa, kun jotain kiinnostavaa saapuu kauppaan. Joulun alla asiakas tuli etsimään Vihreät kuulat -marmeladia. Hän totesi, että jos sitä ei ole teillä, niin sitten ei missään. Ja kyllähän sitä löytyi. Myymme myös runsaasti kukkia, ja asiakkaat luottavat siihen, että valikoima on hyvä. Joskus myyjät pyörittelevät päätään, että mihin nämä kauppiaan tilaamat kukat oikein laitetaan.

Ilahduin kovasti, kun kauppamme valittiin asiakastyytyväisyyskyselyssä Satakunnan parhaaksi K-Marketiksi. Huomioimme kaikki asiakkaat ja muistamme pahoitella, jos purettava kuorma on asiakkaan kulkureitin tiellä. Palvelun pitää olla niin hyvää, että asiakkaan odotukset ylittyvät.”

”Jokaisella meistä on vastuu puuttua kiusaamiseen.”

This article is from: