1/2022
1
Tässä lehdessä •
Pääkirjoitus
•
Kyöpelivuoren lohikäärme
•
Heinäsirkat Partiomuseossa
•
Pökkelökehrääjät
•
Koska pääsee Kajolle?
•
Terveisiä akelakoulutuksesta
sadetytot.net
•
Lupauksenanto
•
Ansiomerkit
Päätoimittaja
•
Pihlajien retki
•
SaLan muistelut
•
Puuhasivut
Julkaisija Partiolippukunta Kaarinan Sädetytöt ry
Elli Kummala Toimittajat Hanna Juslin Elina Salonen Erika Ahonen Avustajat Aallotar Haapasaari Jenni Korteniemi Noa Laaksonen Sanna Laine Terhi Haapasaari Taitto Eeva Kivilä Kansikuvat Camilla Heikinaho 2
Pääkirjoitus Partiota ilman maskeja, vihdoin! Tämä kevät on ollut täynnä yllätyksiä, joista kaikki eivät ole olleet mukavimmasta päästä. Yksi valoisa asia kuitenkin on, että partiota on voinut taas harrastaa normaalisti kahden koronakevään jälkeen. Kaikki sädärit aikuisia myöten ovat voineet kokoontua ja tehdä taas kivoja juttuja yhdessä. Kahden koronavuoden aikana meinasi melkein unohtua, miltä tuntuu normaali partio. Maskeista ja etäkokouksista tuli niin tuttuja, että nyt tuntuu suorastaan oudolta olla ilman niitä. Toivottavasti emme ihan heti joudu tottumaan niihin uudestaan.
tyttösukupolven edustajan muistoja sädärien seikkailuista vuosikymmenten takaa. Mielenkiintoisia juttuja on siis luvassa, toivottavasti viihdyt lehden parissa. Näillä sanoilla, toivotan kaikille iloista ja huoletonta kesää! Elli
Sait tämän lehden käsiisi partioparaatissa, joka sekin päästiin järjestämään ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Kaikkia varmasti jännitti ennen paraatia: onko partiopaidassani kaikki tarvittavat merkit, entä osaanko enää marssin askeleita? Jännityksen kuitenkin voitti yhteen kokoontumisen riemu, kun vihdoin päästiin yhdessä muiden partiolaisten kanssa Tuomiokirkon eteen kuulemaan puheita. Ja kun Suvivirsi kajahti ilmoille, ajatukset kääntyivät pian alkavaan kesään. Partioparaatista alkaa perinteisesti partiolaisten kesä, joka on täynnä ohjelmaa: Tammileiri on kesäkuussa, ja kesän loppupuolella mennään Finnjamboree Kajolle. Siellä voi viimeistään heittää kaikki huolet pois ja nauttia kesästä yhdessä uusien kavereiden kanssa. Kajosta kerrotaan myös tässä lehdessä sivulla 7. Sivulta 15 taas pääset lukemaan vanhemman säde-
3
Kyöpelivuoren lohikäärme – kevätretki Vuolahdessa
teksti: Terhi Haapasaari kuvat: Aallotar Haapasaari
Lumisissa mutta keväisen kauniissa maisemissa vietettiin rennon riemukas retki 8.–10.4. Sudenpennut saivat majakseen lämpöisen aitan ja isommat tytöt omat pikkumökit. Tosin toisena yönä pikkumökistä siirryttiin päärakennukseen jotta Lohikärmeen rapinat ja kuumuus eivät häiritsisi.
sia; Pökkelökehrääjät kertoivat palauttaneensa kokonaisen paperimytyn. Kaiken kaikkiaan kisat olivat onnistuneet ja hauskat! Vaahterat, Pökkelökehrääjät ja Pulut pärjäsivät tehtävissä hienosti.
Retkellä sudenpennut oppivat tulen sammutusta, palovammojen hoitoa ja lohikäärme-tarinoita; Pyhän Yrjön seikkailuista tehtiin hauskat näytelmätkin, jotka illalla esitettiin koko porukalle.
Retkeen kuului tietenkin myös munien maalaus ja suklaamunien metsästys. Lauantai-iltana lähdimme yhdessä etsimään Kyöpelivuoren lohikäärmettä katapulttien ja riimuloitsujen kera. ”Syty nuotio, pala nuotio” löytyi riimujen takaa, ja sen jälkeen alapuolellamme paloi! Muttei lohikäärmeen kita, vaan sirkustaiteilijoiden temput! Upeat tulet lensivät musiikin kera taitavan taiteilijakaksikon käsissä. Ihmetystä riitti.
Seikkailijat ja tarpojat taas lähtivät lauantaiksi Piikkiöön partiopiirimme laajuisiin partiotaitokisoihin! Rasteista eniten puhututti origamilaivan taittelu, joka tuotti talvisessa säässä hankaluuk-
4
Aivan erehtynyt lohikäärmehavainto ei kuitenkaan ollut, sillä taiteilijat käyttivät esityksessään dragon staff (lohikäärmesauva) -nimistä välinettä. Retki päättyi sudenpentujen virpomisloruun ja ison lohikäärmeenmunan yhteiseen etsintään. Kiitos johtajille ja kaikille aikuisille retken mahdollistamisesta. Ja kokille, joka piti meidät hyvissä ruuissa.
Toisen yön Pulut pääsivät nukkumaan laavussa!
Jostain syystä lipun tilalle oli vaihtunut illalla lohikäärme.
5
Heinäsirkat Partiomuseossa teksti: Erika Ahonen kuvat: Elina Salonen
Heinäsirkat vierailivat Partiomuseossa 7. maaliskuuta. Vierailu kuului osaksi Partioperinne -jäljen suoritusta. Museolla päästiin opastetulle kierrokselle oppimaan partion historiasta. Kierroksen alussa kerrottiin partion perustajista, ja partion alkuajoista Suomessa. Vuosiluvuillekin oli hyvät muistisäännöt, jotka eivät kuitenkaan kirjoittajan mieleen painuneet. Seuraavaksi siirryttiin katselemaan kaapeissa olevia esineitä. Yhdessä kaapissa oli vanhoja adventtikalentereita, toisessa sekä vanhoja että moderneja retkiruokailuvälineitä. Kierros jatkui peremmälle museoon, mistä löytyi partiojohtajien viittoja, lavastettu nuotiopaikka, pieni kokoelma meripartiolaisten esineitä ja nurkka, johon oli tuotu erään lippukunnan vanhat puiset kalusteet, joissa oli hienot kukkakuviot.
6
Esillä oli myös kokoelma ansiomerkkejä ja viirejä. Heinäsirkkojen jatkaessa kierrosta me johtajat jäimme tutkimaan partiohuiveja. Olikohan siinä kaikkien Suomen lippukuntien huivit? En tiedä, mutta aika monta niitä oli. Seuraavaksi päästiin etsimään esineitä museosta. Jokainen pienryhmä sai paperin, jossa oli kuvia museon esineistä, ja opas antoi tarvittaessa vinkkejä esineen löytämiseksi. Osa etsittävistä olikin hieman haastavampia löytää, mutta lopulta kaikki löydettiin. Lopuksi opas vielä kertasi kierroksella opittua ja piti pienen tietovisan, johon Heinäsirkat vastasivat innokkaasti.
Pökkelökehrääjät – villi ja hyvällä tavalla outo tarpojavartio Olemme ensimmäisen vuoden tarpojia, nimeltämme Pökkelökehrääjät. Ryhmämme nimi tuli siitä, kun halusimme etsiä vähän spesiaalimpaa nimeä. Meidän mielestä ryhmämme nimi kuvastaa meitä hyvin. Meidän ryhmässämme on 12 henkilöä, joista osa on aloittanut samassa ryhmässä jo sudenpentuina. Meidän ryhmämme on kiva, villi ja hyvällä tavalla outo. Meidän lempileikkimme on noita. Opimme leikkimään noitaa jo sudenpentuna. Meillä on myös maskotti, Uima-Masi. Me löysimme Uima-Masin ja uimalasit kaakeliuunin päältä ja päätimme laittaa uimalasit Masin päähän, siitä siis tuleekin nimi Uima-Masi. Kun siirryimme vuoden alussa tarpojiksi, saimme enemmän vapautta päättää asioista ja vastuuta. Saimme esimerkiksi suunnitella oman retken. Omalla päiväretkellä Ruissalon Kuuvannokassa teimme ruokaa trangialla, hätäpaarit puusta ja narusta ja harjoittelimme käyttämään niitä. Tarpojiksi siirtyminen on tuonut meille enemmän tapahtumia, esimerkiksi pääsemme tulevana kesänä osallistumaan finnjamboree Kajolle! Eniten odotamme leirejä ja kisoja.
7
Koska pääsee Kajolle? teksti: Noa Laaksonen
Valoisista illoista ja pesää rakentavista mustarastaista huolimatta, joudun kolaamaan pihaltani kiloittain lunta. Onneksi olen koko kuluneen talven neulonut sohvalla satojen muiden partiolaisten tavoin ja valmistanut itselleni aidon Kajo-villapaidan. Kun keväisen takatalven keskellä huhkin hikisenä Kajo-paita päälläni, melkein tunnen sen: pian heinäkuinen kuiva Evon pöly laskeutuu kehoni ylle, kuin ottaakseen minut osaksi ympäröivää maisemaa. Ripustan kaulaani lämpimän violetin leirihuivin, sillä Sädetytöt ovat osa alaleiri Fotonia. Ympärilläni kuhisee tuhansia ihmisiä, joilla kaikilla on vatsassaan samanlaisia jännityksen lentoon laukaisemia perhosia. Milloin viimeksi olenkaan nähnyt näin paljon ihmisiä samalla kertaa? Olen jo melkein unohtanut sen olevan mahdollista. Kävellessäni pitkin leirisuoraa, minusta tuntuu, kuin olisin lähtenyt Hämeenlinnaakin kauemmas, sillä vastaani kävelee porukoita, joiden partioasut näyttävät hieman erilaiselta omaani verrattuna. Ymmärrän, että he ovat tulleet jostain toisesta maasta, enkä malta odottaa tutustuvani illan hämärtyessä kaukomaista tulleisiin vieraisiin. Ehkä tapaan heidät vielä illan avajaisissa. Alan kyherrellä yksikseni, sillä tiedän, että illasta tulee kaikkien aikojen spektaakkeli. Löydän vihdoin leirilippukuntani ja alan etsimään itselleni kotia seuraavaksi kahdeksaksi yöksi. Näen tasaisen ja mukavan
8
oloisen kolon erään männyn alla. Kerään kaikki kävyt ja epämääräiset tikut pois, jotta en heräisi aamuisin risun kuva selässäni. Pystytän teltan käden käänteessä, eikä aikaakaan kun lepään jo makuualustallani hetken ennen tulevia koitoksia. Kajo on jo kahdeksas finnjamboree eli Suomen Partiolaisten järjestämä suurleiri, ajattelen. Ensimmäisestä leiristä Kareliasta on jo yli neljäkymmentä vuotta aikaa. Paljon on muuttunut siinä ajassa, sillä eivät Karelian partiolaiset osanneet varmasti kuvitellakaan, että joskus vastaavalla leirillä pidettäisiin esimerkiksi valtavia bileitä tiskijukkineen ja värivaloineen. Saatika, että leiriläiset lataavat varavirtapankkejaan kahvilassa, jotta kaikilla on tarpeeksi kannettavaa sähköä taskuun mahtuviin supertietokoneisiinsa. Älypuhelimesta onkin tällä leirillä hyötyä, sillä Kajolle on suunniteltu oma applikaatio. Yhtäkkiä puhelimeni pärähtää siihen tulleesta ilmoituksesta. Havahdun ja huomaan, että jalkojeni alla oleva pehmeys ei olekaan Evon hiekkaa, vaan kotipihani huhtikuista lunta. Tiputan kolan kädestäni ja katson puhelintani. “Kajoon enää alle sata päivää!”
Kajo-faktoja: • •
• • •
Kaarinan Sädetytöt majoittuvat Kymmenysten alueen leirilippukuntaan alaleiri Fotoniin. Kajon vierailupäivä on 19. heinäkuuta, jolloin suurleirin tunnelmaa voivat tulla nuuhkimaan kaikki kummit, kaimat ja muut tutut. Lippukauppa on nyt auki Kajon verkkosivuilla. Kajo-neuleen ehtii vielä askarrella ennen leiriä. Ohjeet löydät Kajon verkkosivuilta. Jos neulominen ei innosta, voit selailla Kajon leirituotekauppaa. Evolle matkustetaan yhteiskuljetuksella Turusta. Tästä tulee lisäinfoa myöhemmin. Kajon huuto kuuluu näin: “Säde, Tuike, Fotoni / Loiste, Hehku, Halokin / Toisiamme valaistaan / Täältä huuto kajahtaa: / KAJO!”
9
Terveisiä akelakurssilta! teksti ja kuvat: Elina Salonen
Samana viikonloppuna, kun oli lippukunnan kevätretki (8.–10.4.), järjestettiin myös akelakurssi Maskussa. Akelakurssi on tarkoitettu sudenpentulauman johtajana toimivalle tai kyseisessä pestissä aloittavalle aikuiselle. Allekirjoittanutkin osallistui sinne. Viikonloppu oli täynnä toimintaa: diaesityksiä, ulkoilua, rastiratoja, leikkejä, makoisasta ruoasta nauttimista, antoisaa keskustelua ja kahvin juontia! Kurssilta tarttui mukaan uutta intoa partioon ja vinkkejä sekä koloiltoihin että retkille.
Tässä eräs hauska leikki, jonka opimme kurssilla: Nurkkajussi Ohjeet: Tarvitaan rakennus, jota voidaan kiertää. Valitaan yksi henkilö, joka on Nurkkajussi. Hän kiertää ympäri rakennusta toiseen suuntaan ja muut pelaajat toiseen. Kun Nurkkajussi tulee vastaan, pelaajat jähmettyvät. Jos Nurkkajussi näkee jonkun liikkuvan, liikkunut pelaaja tulee uudeksi Nurkkajussiksi edellisen tilalle tai seuraksi niin että Nurkkajussien määrä kasvaa. Lopulta kaikki ovat Nurkkajusseja. Opimme myös kiitoshuudon, jonka voi huutaa minkä tahansa tapahtuman muonittajille: ”Hyvä soppa, puuro myös, kokkimme on aina työs. Hyvää ruokaa saipi täällä, piti mielen loistopäällä! Kiitos sulle kokkikulta, hyvät safkat saimme sulta.”
Kurssilta sai käytännön vinkkejä ryhmän johtamiseen.
10
11 Sivun 18 ristikon vastaukset 1. lippukunta 2. partiopaita 3. marssi 4. paraatijuhla 5. rumpali 6. toukokuu 7. tuomiokirkko
Legopalikoista koottiin partiolupaus. Sädärimuki oli mukana akelakurssilla.
Yrjönpäivän juhlava perinne teksti: Aallotar Haapasaari ja Elli Kummala kuvat: Aallotar Haapasaari ja Mikko ”Gene” Lehtinen Partioviikolla Sädetytöillä on tapana pitää lupauksenantotilaisuus yhdessä sisaruslippukuntamme Ristiritarien kanssa. Monelle on ollut pitkään mysteeri, mitä lupauksenantotilaisuudessa oikein tapahtuu, joten kävimme kurkkimassa tapahtumia paikan päällä.
Liput saapuvat Katariinan kirkkoon. Sädetytöt ovat aina pitäneet lupauksenantojuhlan kolon viereisessä Katariinan kirkossa, ja siellä juhla pidettiin nytkin.
Muut juhlaan osallistuvat seuraavat jonona lippujen perässä.
12
Ensimmäisen vuoden sudarit saivat omat huivimerkkinsä! Ilmeistä päätellen ne herättävät innostusta. Sudenpennut asettuvat alttarin vieressä olevaan penkkiin odottamaan omaa lupauksenantoaan.
Lupauksenannossa pidettiin myös kiitospuheet paikalla olleille ansioituneille Maijalle ja Elinalle. Onnea vielä! Hime jakaa ansiomerkkejä ansioituneille.
Lupauksenanto päättyy perinteisesti pullakahveihin seurakuntatalolla. Tällä kertaa pullat syötiin niin nopeasti, ettei kuvaa niistä ehditty ottaa!
13
Ansioituneet sädärit teksti: Elli Kummala kuvat: Elli Kummala ja PartioWiki Partiotoiminnassa ansioituneita kiitettiin lupauksenantojuhlassa antamalla heille ansiomerkit. Tänä vuonna ansioituivat: • Maija Irjala ja Lotta Lindgren - II luokan Mannerheimsolki • Elina Salonen, Aune Salmivaara, Lauri Laine ja Hanna Juslin - Sädetyttöjen pronssinen ansiomerkki • Noa Laaksonen - Sädetyttöjen hopeinen ansiomerkki II luokan Mannerheimsoljen on alun perin päättänyt jakaa ansiokkaille partiolaisille itse Mannerheim. Hän oli Suomen Partiolaisten ensimmäinen kunniapartiolainen. Mannerheim tapasi monia partiolaisia virkamatkoillaan toimiessaan Suomen valtionhoitajana, ja lupasi heille soljen kunnianosoituksena heidän partioihanteita toteuttavasta käytöksestään. Ensimmäiset Mannerheimsoljet jaettiin 15.2.1920. Merkin on suunnitellut Akseli Gallen-Kallela. II luokan Mannerheim-solki voidaan myöntää partiolaiselle, joka partio- ja muussa toiminnassaan on toteuttanut partioaatetta ja toiminut ansiokkaasti ja innostuneesti partiotehtävissä. II luokan Mannerheim-solkea voidaan ehdottaa 17–19-vuotiaalle partiolaiselle. Sädetyttöjen omat ansiomerkit perustettiin lippukunnan 50-vuotisjuhlan aikaan. Merkit voidaan myöntää vain Kaarinan Sädetyttöjen jäsenelle, joka on osoittautunut partiolaisena luotettavaksi ja vastuuntuntoiseksi. Pronssinen ansiomerkki on tarkoitettu kiitokseksi ansiokkaasta lippukuntatyöstä. Merkki voidaan myöntää aikaisintaan sinä vuonna, jona merkin saaja täyttää 16 vuotta. Hopeinen ansiomerkki on tarkoitettu kiitokseksi ansiokkaasta lippukuntatyöstä partiojohtajana.
II luokan Mannerheim-solki
14
Sädetyttöjen pronssinen ansiomerkki
Pihlajien oma retki teksti: Pihlajat kuvat: Aallotar Haapasaari ja Oona Honkanen
Retkeilimme Sauvon Ahtelassa 5.–6.3. Ensin vietiin rinkat taloon ja leikimme sen jälkeen ulkona piilosta ja rakensimme oman lipputangon. Maisemat oli hienot ja aurinko paistoi! Sen jälkeen me teimme nakkikeittoa, se oli todella hyvää :P! Nakkikeiton tekeminen oli aika kivaa. Nakkikeiton jälkeen me menimme sisälle. Teimme Fimo-massasta erilaisia asioita, mielikuvitusta ei voi olla koskaan liikaa :). Monet tekivät koruja, hahmoja ja random asioita jotka tulivat mieleen! (Toinen johtajamme askarteli keskisormen :D)
Illalla teimme kaksi kakkua, kävimme saunomassa ja jäisessä lumihangessa, vähän valvoimme ja katselimme Mr bean lomailee -elokuvaa. Aamulla vielä teimme salapoliisijuttuja, ja vihjeet selvitettyämme saimme kaikki omat salapoliisi-haastemerkit. Oli kiva ja rento retki!
Meillä oli paljon vapaa-aikaa, ja saimme katsoa puhelinta, askarrella ja touhuta sisällä (jee!) Sitten menimme ulos leikkimään ja meren jäälle. Pilkkireikien ympäriltä löytyi kaloja, jotka otimme mukaan lipunryöstöön.
15
Vanhempi sädäri muistelee teksti: Sanna ”SaLa” Laine
Sain kunniatehtävän kirjoittaa Sädehtijä-lehteen pienen jutun jostain mieleenpainuneesta partiomuistosta. Ensin ajattelin, että on helppoa lähteä kertomaan jostain muistosta, mutta sitten se iski. Nimittäin valinnanvaikeus. Minkä muiston valitsen, kun kohta 48-vuotisella partiotaipaleellani on ehtinyt kertyä niin monensorttista kokemusta ja muistoa? Voisin kertoa pienestä sudenpennusta, joka lippukunnan sudareiden talvileirillä Tortinmäessä kadotti metsässä hiihdettäessä toisen lapasensa. Ensin parka yritti sitkeästi jatkaa hiihtoa ilman kinnasta, mutta lopulta oli pyydettävä apua, koska kylmyys kohmetti sormet ja käsiin alkoi sattua. Taisi vähän itkukin päästä. Apu tuli nopeasti ja läheltä. Oma akela kaivoi repustaan varalle otetut lapaset (Kiitos Pörri). Nenä niistettiin ja sitten porukalla vähän etsittiin kadonnut tumppua. Illalla hiihtoretken jälkeen sai jälkiruuaksi itse paistaa oman köyhän ritarinsa. Se tuntui tosi hienolta ja tärkeältä, koska äiti ei kotona koskaan antanut niin pienen tytön touhuta kuuman paistinpannun kanssa. Vai kertoisinko eräästä Tumppu-vartiolaisesta, joka oli vaelluksella kahden vartiosisarensa kanssa Kurjenrahkan kansallispuistossa? Tämä tapahtui ennen kännyköiden ja Gore-Texin keksimistä. Siihen aikaan siellä kulki pitkospuut vain Kuhankuonon rajapyykille. Ei ollut juurikaan merkittyjä reittejä tai tehtyjä leveitä polkuja. Kolme tyttöä lähti mat-
16
kaan innokkaina ja reippautta puhkuen. Sää oli puolipilvinen ja vaellus alkoi mainiosti. Suota lähdettiin ylittämään etsimällä pitävää pohjaa kumisaappaan alle tupas tuppaalta. Se oli hidasta etenemistä, kunnes yhdeltä tytöistä horjahti tasapaino ja jalka lipesi villatuppaalta. Kaverit auttoivat onnettoman ylös suosta, ja seuraavaksi sitten ruvettiinkin kaivamaan suon sisään jäänyttä kumisaapasta. Saapas saatiin pelastettua ja vaellus jatkui. Suunniteltiin syömistä seuraavalla taukopaikalla. Oli alkanut sataa. Ensin satoi vähän, mutta sade yltyi, eikä loppunut koko päivänä. Tytöt yrittivät märkinä etsiä trangialleen ja itselleen suojaa suurten kuusten alta, siinä surkeasti epäonnistuen. Kuusesta tippui havunneulasia ruokaan. Litimärkinä neulasoppaa ryystäen, tyttöjä alkoi koko kurjuus naurattamaan hillittömästi. Siitä sai energiaa jatka matkaa. Maastossa piti yöpyä, mutta uusi tilannekatsaus muutti suunnitelmat. Kaikki vaatteet, tavarat, ruuat ja eteenkin makuupussit olivat lähes läpimärkiä. Vartio päätti yksissä tuumin lähteä etsimään sisätiloja itselleen, ja sellainen sitten löytyikin muutamien kilometrien päästä. Vanha setä otti tytöt saunamökkiinsä nukkumaan. Märkä pala paperia jätettiin vesikanisteriin viestiksi johtajille lähelle kokoontumispaikkaa. Saunassa maistui vettyneet keksit höystettynä hulvattomalla esiteinihuumorilla. Ehkä kerronkin yhdestä erään Tumppu II-vartion tekemästä ”Korpitripistä”. Vartio lähti kesäiseen maastoon Rymättylään
mukanaan ruokaa ja vettä, pari Trangiaa, makuualustat, makuupussit ja vähän lisävaatetta yöksi. Käveltiin maastossa ihaillen maisemaa ja luontoa ja kuunnellen lintujen laulua. Kartasta katsottiin ja suunniteltiin paikat missä syödä ja pitää taukoa ja missä viettää yö. Yö vietettiin taivasalla. Ei ollut majoitetta mukana. Vartionjohtajalla oli varoiksi mukana iso pala muovia, jonka alle koko sakki mahtuisi, mikäli alkaisi sataa. Päivä oli ollut lämmin ja aurinkoinen, mutta iltaa kohti ilma alkoi viiletä. Suomen alkukesän öisin hallaa saattaa esiintyä myös lounaisessa Suomessa. Onneksi oli varauduttu: kaikilla oli sormikkaat mukana, mutta pipo puuttui monelta. Partiohuiveista saatiin ihanat lämmittävät päähineet ja kaksi tyttöä mahtui samaan makuupussiin toisen makuupussin toimiessa lisäpeittona. Kaikki nukkuivat tiiviisti ja makeasti vierekkäin ja heräsivät aamuvarhain lintujen konserttiin.
ystäviä, joihin voi luottaa. Onneksi taival jatkuu, samoin jatkuu kokemusten ja elämysten kerryttäminen yhdessä ystävien kanssa. Hyvää partiokesää! Toivottelee Sanna ”SaLa” Laine, Kaarinan Sädetyttö vuodesta 1974
Voisin kertoa lukuisista oman lippukunnan ja partiopiirin tapahtumista, partiotaitokilpailuista, vaelluksista, koulutuksista, suurleireistä, paraateista, suurtapahtumista ja juhlista, joissa on saanut tutustua ja tavat partiolaisia koko Suomesta ja maailmalta. On saanut osallistua ja osallistaa muita, nähdä uuden oppimisen, oivallusten ja kokemusten koskettavan aina uudestaan pieniä ja vähän suurempiakin partiolaisia. Kaikesta on jäänyt jälki mieleen ja sydämeen. Jotkut asiat muistuu mieleen hyvin, toiset vasta, kun muistelee jonkun partiosisaren tai -veljen kanssa elettyä partiotaivalta. On saanut hienoja kokemuksia ja elämyksiä. On oppinut kokemuksista neuvokkuutta ja sitkeyttä, ettei heti kannata luovuttaa tiukan paikan tullen. On saanut elinikäisiä
17
laatinut: Hanna Juslin
Oikeat vastaukset sivulla 11.
18
kuva: Hanna Juslin
19
20