1 minute read
Hallinnon kuulumisia
Tuleva Klubitalon itsenäistymine puhuttaa klubilla. Lyhyesti kerrottuna: arkemme säilyy aivan samanlaisena. Sen sijaan laadunvarmistusprosessi eli akkreditointi tulee näkymään kaikessa toiminnassa, mutta vähitellen, asia kerrallaan. Itsenäistyminen etenee verkkaisesti, tarkkaa aikataulua ei ole vielä tiedossa. Ensi vuoden rahoitus on vielä haettu Salon mielenterveysseuran nimissä. Todennäköisintä on, että itsenäistyminen tapahtuu viimeistään huhtikuussa, mutta tarpeen vaatiessa vasta vuoden 2017 alussa. Salon Klubitalo ry on yhdistyksenä virallisesti hyväksytty Patentti– ja rekisterihallituksessa heinäkuussa 2015. Klubitaloa on valmisteltu itsenäistymistä varten, ja se on saanut oman hallituksen marraskuussa pidetyssä yhdistyksen ensimmäisessä syyskokouksessa. Ensimmäiseen hallitukseen Klubitalon jäsenet valitsivat keskuudestaan Tainan sekä Mikon. Heille valittiin varajäseniksi Kirsi ja Sauli. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi tuli valituksi Iiris Niemi, joka kouluttaa lähihoitajia Salon ammattiopistossa. Soili Puolimatka lienee monelle klubilla kävijälle tuttu, Sanna Haakanen on kaupungin nimeämä työntekijä hallituksessa, Juha Mäkilä on paitsi tuttu hoitajana Halikon sairaalasta, niin myös politiikassa toimijana, on mm. sosterlautakunnan jäsen. Juha on myös kaupungin nimeämä edustaja Salon mielenterveysseuran hallituksessa. Torikahvilayrittäjä Virva Korhonen on klubitalolla tuttu yhteyksistään meihin. Klubilaiset ovat saaneet jäsenkortilla alennuksia Torikeitaan ja Maran Grillin tuotteista. Virva on myös paikallisen yrittäjäyhdistyksen hallituksen jäsen. Pian on aika kiittää Salon mielenterveysseuraa, sen toimihenkilöitä ja hallitusta hienosta yhteisestä matkasta. Yhteistyömme varmasti jatkuu itsenäistymisen jälkeenkin, vain eri muodossa.
Klubitalon Hallituksen jäsenet! Tervetuloa joukkoomme, ei muuta kuin hihat heilumaan, kunhan kaikki virallisuudet on hoidettu! - Arja
Advertisement