Klubille voin tulla sellaisenaan

Liityin jäseneksi tammikuussa 2009. Elämässäni oli tapahtunut erinäisiä menetyksiä ja mieleni musteni, enkä voinut hyvin: minulla oli sairaalajaksoja, kotona en jaksanut tehdä juuri mitään, lapseni oli juuri lopettanut rintaruokinnan, perheessä oli ymmärtämättömyyttä ’Mitäs tuokin vain laiskottelee’. Välillä oloni koheni, mutten osannut silloin ottaa rennosti ja huhkin liikaa. Lopulta mattokin vedettiin alta pois uudelleen ja uudelleen. En osannut arvioida voimiani oikein. Klubitalolle lähdin tutustumaan vähän epävarmoin askelin. Mitä töitä siellä tehdään, keitä muita siellä on? Arja kehotti varaamaan tutustumiseen tunnin, mutta jäinkin heti koko loppupäiväksi. Yhteisö imaisi minut mukaansa ja minulle tuntui oma kolo löytyvän. Alkuun paiskinkin täysillä töitä ja rasituin, mutta opettelen jakamaan töitä ja kuulostelemaan omia voimiani. Nyt yritänkin panostaa vain Hermannin Sanomien (silloinen klubilehti) taittoon ja julkaisuun. Onnekseni saimme Klubille kolmannen työntekijän, Satun, joka jakaa artikkelien tekoa Mediamajassa haluaville opettelijoille. Tunnen löytäneeni paikan, jossa voin käyttää taitojani ja jossa ei tarvitse erikseen ansaita hyväksyntää. Riittää, että olen oma itseni, hyvine ja huonoine puolineni. Täällä ajatuksiani kuunnellaan ja voin myös ohjata muita. Jos päiväni on raskaampi jo aamusta alkaen, saan ottaa rennommin. Joka aamu minut otetaan iloisesti vastaan ja kaikki me huomioimme toisemme. Sairaalajaksoihini on tullut tuntuvia taukoja ja aikajaksot osastolla ovat lyhentyneet. Voimani riittävät jo melko pitkälle ja kestän hieman vastoinkäymisiäkin. Työelämäänkin olisi välillä kovat halut ja mietityttää mikä olisi se minulle sopiva ala ja kiinnostava työ, entä pärjäisinkö jo. Minulla on loppujen lopuksi aika paljon taitoja. Klubitalon löytymisen koen olevan pelastukseni. Tänne voin tulla millaisena vaan, olen mielenterveyskuntoutuja. Meitä ihmisiä on moneksi ja osa jää laiturille odottamaan, silti meistä jokaista tarvitaan. Jos en olisi sairastunut, en olisi se mikä tällä hetkellä olen. En olisi koskaan luultavasti miettinyt ja opiskellut omaa itseäni niin kuin nyt olen. En olisi löytänyt tätä yhteisöä enkä tunnetta, miltä tuntuu olla suuren perheen hyväksytty jäsen. Klubitalo on myös mitä mainioin paikka ottaa selvää mihin kaikkeen minusta on. Työtehtävänimikkeitä on laaja skaala ja oman voinnin mukaan, tietenkin. Tulevaisuudessa pysyn Klubin jäsenenä sittenkin, kun olen löytänyt sopivan alan itselleni, johon kouluttaudun. Tänne voi tulla pitkänkin ajan päästä aina käymään. P-M Sam Timonen

Tänään Tänään Tänään Tänään Erosin, sain toisen lapseni yksin, opiskelin uuden ammatin ja tällä hetkellä olen naimisissa. Minulla on kaksi omaa ja neljä bonuslasta. Olen työttömänä, koska töitä on tällä hetkellä haastavaa saada kaupungistamme. Opiskelun alussa löysin ihanan miehen itselleni ja löimme hynttyyt yhteen pari vuotta sitten. Arki on välillä aika haastavaa. Kaikki lapset eivät ole kokoaikaa meillä, vaan vaihtelevilla kokoonpanoilla mennään eteenpäin. Naimisiin menimme 1½-vuotta sitten. Mieheni on ymmärtäväinen, joskus ehkä liikaakin, ja ottaa vetovastuuta perheestämme kun minä voin huonommin. Elämässäni tulee edelleen ylä– ja alamäkiä, mutta en joudu enää sairaalaan vaan yritän käsitellä tunteita ja tapahtumia. Olen herkkä kaikelle mielialan vaihtelulle kylläkin. Käyn edelleen Klubilla silloin tällöin ja täältä saan apua mitä erilaisimpiin ongelmiin. Tällä hetkellä pinnalla ovat uskallus haaveilla ja toivoa elämältä suuriakin asioita. Itseni kanssa joudun tekemään töitä kokoajan ja tasapainoilemaan.