Salama vai Daavidin linko?

DAAVIDIN LINKO VAI SALA MA

Teksti ja kuvat: Pentti Perttula

Suomen ohjusilmatorjunnan korkealle ulottuvasta kyvystä kilpailee enää kaksi ehdokasta: Rafael Advanced Defense Systemsin David’s Sling Stunnerohjuksineen ja Israel Aerospace Industriesin Barak MX ERohjuksineen. Ne olivat muihin ehdokkaisiin nähden ylivertaisia ja integroitavissa Suomen asettamiin vaatimuksiin. Tarkastellaan näitä kahta järjestelmää hieman tarkemmin.

Lokakuussa 2020 Suomen puolustusvoimat pääsi ohjusilmatorjunnan korkeatorjuntakyvyn hankintaprojektissa tarjouspyyntövaiheeseen. Pyyntöön saatiin vastaukset viideltä valmistajalta, joista maaliskuun alussa 2022 puolustusministeri Antti Kaikkonen päätti neuvottelujen jatkamisesta kahden israelilaisyrityksen, Rafael Advanced Defense Systemsin ja Israel Aerospace

Industriesin (IAI), kanssa. Pois putosivat DIEHLin IRIS-T SLM Saabin Giraffe-tutkineen, Kongsbergin NASAMS Extended Range -versio ja MBDA:n Land

Ceptor CAMM ER -ohjuksineen ja Giraffe-tutkineen. Vaikka Suomi ei ole hankkimassa ballististen ohjusten torjuntakykyä, jostain syystä kilpailussa jatkoon pääsivät juuri ne kaksi järjestelmää, jotka pystyvät siihen oikeanlaisen tutkan kanssa, nimittäin David’s Sling (Daavidin linko), joka tunnetaan Israelissa myös nimellä Magic Wand (Taikasauva), ja Barak (Salama) MX. Ainakin jokin taka-ajatus myös ohjusten torjuntaan pystyvän kyvyn hankkimisessa todennäköisesti on, koska ilmasta tulevien uhkien torjunta ei ole tulevaisuudessa ainakaan mitenkään helpottumassa. Kehityksen seuraava askel olisikin ilmatorjuntalaser, jota testataan jo ainakin Israelissa ja Yhdysvalloissa, mutta Suomi keskittyy toistaiseksi ohjusilmatorjuntaan.

ELM-2084 MMR -tulenhalllintatutka, Kuva: IAI

Ilman taistelukärkeä

David’s Sling (Daavidin linko) -järjestelmä on suunniteltu ampumaan alas lentokoneiden lisäksi lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia, risteilyohjuksia ja suurikaliiperisia raketteja. Järjestelmä edustaa Israelin ohjuspuolustusarkkitehtuurin keskikerrosta, jonka alapuolella on Iron Dome- ja yläpuolella Arrow-järjestelmät. Keskikerros merkitsee torjuntakykyä 40–300 kilometrin etäisyydelle. Pystysuunnassa järjestelmä torjuu lentokoneita enintään 30 kilometrin ja ohjuksia enintään 15 kilometrin korkeuteen.

Asejärjestelmä sisältää pystysuoraan nostettavan 12 ohjuksen laukaisuyksikön,

SALA MA?

ELM-2084-tulenhallintatutkan, johtamis- ja operointiaseman ja Stunner-torjuntaohjuksia (Yhdysvalloissa nimellä SkyCeptor), jotka ovat kaksivaiheisia ja pituudeltaan 4,6 metriä. Kiinteää ajoainetta käyttävä sykäysrakettimoottori nostaa ohjuksen nopeuden 7,5-kertaiseen äänennopeuteen (9 190 km/h). Ensimmäiset kaksi sykäystä kiihdyttävät ohjuksen alustavalle lentoradalle ja kolmas aktivoituu loppukiihdytykseen ja liikehtimiseen maalin torjumiseksi. Tyypillisistä torjuntaohjuksista poiketen Stunnerissa ei ole taistelukärkeä, vaan sen torjuntateho perustuu pelkkään liikevoimaan, toisin sanoen se törmää maaliinsa. Ohjuksen epäsymmetrisessä, delfiininkuonomaisessa kärkiosassa on kaksi lennon loppuvaihetta ohjaavaa sensoria: yhdistetty elektro-optinen ja infrapunasensori sekä tutka joka sään toimintaa varten. Lennon keskivaiheeseen saakka ohjus saa päivityksiä tulenhallintatutkalta datalinkin välityksellä. Stunner-ohjuksen tuotantohinta on noin 900 000 euroa. David’s Slingin kehittäminen alkoi vuonna 2006. Vuonna 2008 Yhdysvallat liittyi mukaan järjestelmän kehittämiseen ja hankintaan noin kahdella miljardilla dollarilla (noin 1,8 miljardilla eurolla). Vuonna 2009 järjestelmän pääkehittäjä Rafael teki yli 100 miljoonan dollarin (yli 90 miljoonan euron) sopimuksen Raytheon Missiles and Defensen kanssa Stunner-torjuntaohjuksen ja sen laukaisimen kehittämisestä. Rafael esitteli järjestelmän julkisuudessa ensimmäistä kertaa Pariisin ilmailunäyttelyssä vuonna 2013. Noin puolet järjestelmän komponenteista on rakennettu Yhdysvalloissa.

Järjestelmän kehitystestit aloitettiin vuonna 2012, jolloin tehtiin ensimmäinen ohjuksen onnistunut laukaisu Etelä-Israelissa. Toinen, myös onnistunut, testi tehtiin vuoden kuluttua. Kolmas ja neljäs järjestelmän realistinen ja reaaliaikainen testi vuonna 2015 sisälsivät useamman samanaikaisen maalin.

Israelin ilmavoimat otti vastaan ensimmäisen David’s Sling -yksikön vuonna 2016 ja testasi järjestelmän tammikuussa 2017. Palveluskäyttöön järjestelmä tuli maaliskuussa 2017. Heinäkuussa 2018 Israel käytti järjestelmää ensimmäisen kerran kahta Syyrian laukaisemaa lyhyen kantaman ballistista OTR-21 Totška -ohjusta vastaan. Syyrian ohjukset putosivat kuitenkin Syyrian alueelle, joten Israel käytti Stunner-ohjusten itsetuhojärjestelmää. Maaliskuussa 2019 Israel teki järjestelmän kuudennen testin torjuen onnistuneesti tuntemattomaksi jääneen maalin.

David's Slingin Stunnerohjus. Kuva: Rafael

Kauas iskevä Salama

IAI:n ilma- ja ohjuspuolustusosaston valmistama Barak (Salama) MX on edistyksellinen järjestelmä, joka on suunniteltu nimenomaan vientiin. Alkuperäinen Barak-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä oli Israelin merivoimien käytössä jo 1980-luvun puolivälistä. Sillä ei kuitenkaan pystytty torjumaan vuonna 2006 terroristijärjestö Hizbollah’n Libanonista laukaisemaa kiinalaista, alisoonista Casic C-802 -risteilyohjusta, joka vaurioittaessaan merivoimien Saar 5 -luokan korvettia myös tappoi neljä merisotilasta. Koska Venäjä oli jo vuonna 2002 myynyt Syyrialle ylisoonisen P-800 Oniks -meritorjuntaohjusjärjestelmän, Israelin merivoimat katsoi, että sen oli pakko alkaa kehittää uutta ohjustorjuntajärjestelmää.

Kehityskumppani löytyi Intiasta, joka suostui tammikuussa 2007 sijoittamaan 330 miljoonaa dollaria uuden Barak-järjestelmän kehittämiseen IAI:n kanssa myös Intian merivoimille. Se sai nimen Barak 8. Perusjärjestelmä otettiin käyttöön kummankin maan merivoimissa vuonna 2015.

Maalta toimivan järjestelmän testaus aloitettiin seuraavana vuonna, ja ensimmäiset järjestelmät myytiin samana vuonna Azarbaidžanille osana 1,6 miljardin dollarin asekauppaa. Intia osti 40 järjestelmää ja 200 ohjusta meri-, ilma- ja maavoimilleen 2,5 miljardin dollarin hintaan, mikä oli Israelin suurin asevientikauppa. Siihen aikaan järjestelmään oli saatavissa kahdenlaisia ohjuksia, 35 kilometrin etäisyydelle ulottuva Barak MRAD ja 70 kilometriin torjuva Barak LRAD. Toistaiseksi viimeisimpänä Marokko tilasi Barak MX:n helmikuussa 2022.

Intian kaupan tuotosta IAI investoi Barak ER:n kehittämiseen. Se on 150 kilometriin asti ulottuva ohjus, joka sisältää tehostetun ballististen ohjusten torjuntakyvyn, mutta Elta-tutkan ohjelmiston muokkaus edesauttoi Barakin kykyä torjua myös ballistisia ohjuksia. Azerbaidžan ilmoitti vuonna 2020 ampuneensa Barak MX:llä alas Armenian laukaiseman ballistisen Iskander-ohjuksen, mikä kertoi järjestelmän olevan toimintakykyinen.

Modulaarisena Barak MX voidaan räätälöidä ja skaalata mitä tahansa lentävää uhkaa vastaan, mihin tahansa torjuntatehtävään ja mihin tahansa taisteluolosuhteisiin. Barak ER asettaa MX-järjestelmän Yhdysvaltain maavoimien Patriotin (kantama 75 kilometriä) ja merivoimien

Barak ER-ohjus. Kuva: IAI SM-6:n (kantama 250 kilometriä) väliin. Ohjus laukaistaan pystysuoraan, joten se toimii kaikkiin suuntiin.

Yhdellä Barak MX patterilla voi IAI:n mukaan suojata 5 500–7 300 neliökilometrin kokoisen alueen. Yhtiö ei kuitenkaan kerro, kuinka monta laukaisualustaa patteriin pitäisi tällöin sisällyttää.

Barak MX -järjestelmässä patterit voidaan verkottaa, jolloin yhden patterin ohjuksia voidaan laukaista toisen patterin sensoritiedon perusteella. Sen lisäksi voidaan käyttää muita maalla, merellä, ilmassa tai avaruudessa sijaitsevia sensoreita tilannekuvan luomiseksi järjestelmälle sen mukaan, mitä käyttäjä haluaa.

Barak ER -ohjus sisältää kiinteän ajoaineen kantoraketin, jonka edesauttamana se ulottuu 25 kilometrin korkeuteen saakka. Ohjuksen pituus on 5,8 metriä ja kantoraketin halkaisija 35 senttimetriä, kun ohjuksen rungon halkaisija on 22,7 senttimetriä. Ohjuksen laukaisupaino on 400 kilogrammaa. Sen sirpaleräjähdekärjen paino on liikesalaisuus, mutta IAI kertoo sen olevan kuitenkin suurempi kuin 1,3 metriä lyhyemmän LRAD-ohjuksen 23 kilogrammaa. Yhden Barak ER -ohjuksen hinta on noin 1,5 miljoonaa euroa.

Tämänkin järjestelmän tulenhallintatutkana on ELM-2084, joka on S-taajuusalueella toimiva AESA-tutka. Sitä ei helpolla kyllästetä, sillä valvontamoodissa se pystyy seuraamaan 1 100:aa maalia 474 kilometrin etäisyydeltä. Sen säteen kaista on 120 astetta leveä ja 50 astetta korkea. Se voi pyöriä 30 kierrosta minuutissa pystyakselinsa ympäri. Tulenhallintamoodissa se voi seurata enintään 200:aa maalia minuutissa 100 kilometrin etäisyydeltä. Tätä moodia käytetään ohjuksen ohjaamiseen, kunnes sen omat sensorit löytävät maalin.

Korkeatorjuntakyky Euroopassa

Kauas ulottuvan ilmatorjuntakyvyn tehostaminen on ollut Euroopan maiden asevoimien toimintasuunnitelmissa jo 2010-luvulta lähtien, mutta harva maa on tosissaan tehnyt asialle mitään. Suomi on tässä suhteessa ihan hyvässä vauhdissa, vaikka ainahan voisi toimia nopeamminkin. Moni maa on ilmeisesti alkanut tehdä todellisia hankintasuunnitelmia vasta Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022.

Mistä vitkuttelu ilmatorjuntakyvyn kehittämisessä on johtunut? Kylmän sodan päättymisen jälkeen eurooppalaiset asevoimat tottuivat taistelemaan ilmatilassa, jossa mikään ei uhannut lentäviä hävittäjiä, kunhan ne pysyivät olkapääohjusten ulottumattomissa. Asevoimien investoinnit keskittyivät järjestelmiin, jotka soveltuivat sissien vastaisiin sotatoimiin. Hävittäjien ilmasta maahan -kyky kehittyi, mutta maalta toimiva ilmatorjuntakyky näivettyi, koska sille ei uskottu olevan enää juuri tarvetta. Ilmatorjunnan suurimmaksi haasteeksi koettiin droonit, joita vastaan kehitettiin lähinnä ei-kineettisiä kykyjä.

Toinen syy kauas ulottuvan ilmatorjuntakyvyn hankinnan hitaudessa on ollut kyvyn kehittämisen kallis hinta ja teknologinen monimutkaisuus, varsinkin kun samaan aikaan on ollut tarpeita myös muissa konventionaalisissa kyvyissä, joiden ylläpitoa myös laiminlyötiin kylmää sotaa seuranneina vuosina, mutta joiden kehittäminen ja täydentäminen on ollut edullisempaa.

Yli 75 kilometrin etäisyydelle ulottuvaa korkeatorjuntakykyä Euroopassa Venäjän ulkopuolella on vain kymmenellä maalla: Alankomaat (Patriot), Bulgaria (S-300), Espanja (Patriot), Italia (SAMP/T), Kreikka (Patriot ja S-300PMU1), Puola (S-200C Vega), Ranska (SAMP/T), Romania (Patriot), Saksa (Patriot) ja Slovakia (S-300PMU).

Puola tilasi maaliskuussa 2018 kaksi kahden laukaisualustan Patriot-patteria, joiden pitäisi alkaa saapua kuluvana vuonna. Ruotsi tilasi neljän laukaisualustan Patriot-järjestelmän elokuussa 2018. Sen viimeiset osat luovutettiin maan puolustusvoimille marraskuussa 2021. Romania sai ensimmäisen tilaamansa Patriot-patterin syyskuussa 2020 ja kuluvan vuoden loppuun mennessä sillä pitäisi olla jo seitsemän patteria.

Hypersoonisten ohjusten uhkaa vastaan nähdään torjuntakyvyn kehittämiselle olevan yhä aikaa. Euroopassa Alankomaat, Espanja, Italia, Ranska ja Suomi ovat mukana TWISTER-ohjelmassa, jonka päämäärä on luoda hypersoonisten ohjusten torjuntaohjus sekä avaruuteen sijoitettava ennakkovaroitusjärjestelmä. Järjestelmän olisi määrä olla käytössä vuoteen 2030 mennessä.

Päätös Suomen korkeatorjuntakykyyn hankittavasta ilmatorjuntaohjusjärjestel mästä tehdään alkuvuodesta 2023. • -