Salattu Draken-hanke

SALATTU DRA

Teksti: Hasse Vallas

Draken-koneiden hankintaa Ruotsista edelsi erittäin salainen tunnustelu tavoitteena hankkia Suomelle länsimainen hävittäjäkone. Suomi eli sotien jälkeen kylmän sodan ja Neuvostoliiton kanssa solmitun YYA-sopimuksen aikaa, jolloin kaikessa päätöksenteossa piti ottaa jopa ennakoidusti huomioon Kremlin mielipide.

Suomi oli 1960-luvulla kuin irrallinen saareke, johon suhtauduttiin lännessä ennakkoluuloisesti. Suomen Puolustusvoimat osoitti jo siihen aikaan salaisesti kiinnostusta ruotsalaiseen Draken-hävittäjään. Ruotsalaiset suhtautuivat tylysti Suomen pyyntöön, eivätkä suostuneet myymään, vaan tarjosivat lopulta vastineeksi Lansen-konetta. Ennakkoluulot Suomea kohtaan olivat tuolloin vahvat myös Ruotsissa. Pitkien Neuvostoliitolta ja suomalaiselta YYA-sopimusta myötäilleiltä medioilta salattujen neuvottelujen jälkeen Ruotsi suostui lopulta myymään Drakeneita Suomelle.

Pääesikunta oli saanut salaisesti Valmetilta vuonna 1962 selvityksen hävittäjäkaupan edistämisestä, kun tavoitteena oli nostaa konemäärä rauhansopimuksen sallimaan 60:een. Pääesikunta halusi ostaa 30–40 uutta hävittäjää suoraan ulkomailta lännestä. Tavoitteena oli Valmetin osallistuminen hankintaan lisenssijärjestelyllä, jolloin maahamme saataisiin myös koneiden kriisiaikojen korjauskyky. Valmetin mahdollisuuksia käsiteltiin medioilta piilossa puolustusneuvoston kokouksessa Rissalassa 2. syyskuuta 1963. Tuolloin kokoukseen osallistui pääministeri Ahti Karjalaisen pyynnöstä myös presidentti Urho Kekkonen. Valmet oli nähnyt, ettei Puolustusovien haluamaan yhteistyöhön päästä Neuvostoliiton tai Nato-maan kanssa.

Salahankinnan kulku

Suomessa seurattiin Tanskan hävittäjähankintaa, jossa vuonna 1968 Draken voitti 6,1 miljoonan markan hinnalla. Vertailussa olleen amerikkalaisen F-5-koneen hinta oli 6,2 ja ranskalaisen Miragen 7,1 miljoonaa markkaa. Moskovassa jouduttiin vierailemaan neljästi vuonna 1969, jolloin vertailussa oli mukana MiG-21M, eli MiG-21F:n kehittyneempi versio. Neuvostoliiton vierailujen jälkeen suomalaiset menivät jälleen salaa Ruotsiin, jossa heille esiteltiin Saab Drakenin uusin malli J 35F2.

Puolustusvoimat oli ollut läntisen koneen tarpeesta yhteydessä pääministeri Mauno Koivistoon, joka oli samalla puolustusneuvoston puheenjohtaja. Muistelmissaan Koivisto kertoo alkaneensa ymmärtää koneiden hyödyllisyyttä puolueettomuuden valvonnassa. Koivisto vaikutti asiaan, jolloin hankintaan saatiin Suomen hallituksen lupa.

Kaupassa oli kyse 12 Drakenista, jotka Valmet kokoaisi Suomessa. MiG:in alustava tarjoushinta oli ollut 5 miljoonaa euroa, kun taas Draken maksoi 7,4 miljoonaa, mutta sen käyttökustannukset osoitettiin MiG:iä edullisemmiksi siten, että 12 Drakenista saataisiin irti saman verran lentotunteja kuin vastaavasti 24:stä MiG:istä. Drakenin rakenteellinen elinikä oli 2 500 tuntia MiG:in 1 200:aa tuntia vastaan.

Draken-kaupassa oli erilaisia lukumääräisiäkin vaihtoehtoja, mutta valtioneuvosto teki lopulta ylimääräisessä istunnossaan 8. huhtikuuta 1970 päätöksen 12:n Draken koneen hankinnasta Valmet osakeyhtiöltä, joka siten oli koneiden virallisen ostajan roolissa Ruotsin Saabilta.

Myöhemmin Ilmavoimien teknillisenä päällikkönä ja viimeksi Puolustusvoimien pääinsinöörinä toiminut insinööriprikaatikenraali Markku Ihantola muistelee noita 1970-luvun aikoja, jolloin Suomi eli omaa elämäänsä. Ruotsiin oli tulliraja, joten Draken-hankintaan jouduttiin hankkimaan tullivapaus. Suomen Pankilta anottiin valuuttaa ulkomaan maksuja varten. Sama koski Ilmavoimien ensimmäisiä HP:n funktiolaskimia, joiden ostaminen edellytti Valtioneuvoston alaisen neuvottelukunnan luvan. Draken-hankintaan liittyvät ulkomaan komennukset käsiteltiin Valtioneuvoston B-listaan kirjattuina. Puhelut tilattiin Puolustusvoimien keskukselta erityisluvin. Suomessa vallitsi siihen aikaan ulkomaan pelko, kun YYA-sopimus oli tiukasti voimassa.

Ilmavoimat järjestäytyi 1970-luvun alussa uudelleen. Esikunta muutti 1973 Helsingistä Tikkakoskelle, Hämeen lennosto Rovaniemelle ja muuttui Lapin lennostoksi. Ilmavoimien Varikko muutti Tampereella Härmälästä Vuorekseen. Kaikki tuntui olevan Ilmavoimissa liikkeessä ja sekaisin. – Tämä kohdistui organisaatioon tuskallisesti, kun Drakeneita oltiin samaan aikaan hankkimassa Ilmavoimille. Olimme täysin toisessa maailmassa 1970-luvulle siirryttäessä. Osaamista ei paljon ollut. Gnatteja meillä oli ollut, mutta niidenkään kanssa ei päästy oikein sinuiksi. MiG-kalusto eli Rissalassa ihan omaa elämäänsä, Ihantola muistelee.

Drakenit hankittiin sopimuksella, jolla ostettiin lentokoneen kokoonpanoon tarvittavat osat yhdellä sopimuksella Saabilta Valmet osakeyhtiölle. Toisella sopimuksella Puolustusvoimat osti Valmetilta koneiden kokoonpanon lentokoneiksi.

Saab 35S Draken. Kuva: Jyrki Laukkanen

DRA KEN-HANKE

Drakenin aseet olivat alun perin amerikkalaiset Falconin (alunperin Hughes) tutkahakuiset ohjukset. Ruotsissa lisenssillä valmistettuina ne saivat ruotsalaiset tyypitykset Rb 27 -tutka-, Rb 28 -inrapunaohjus, joilla ne myytiin Suomelle (Suomessa nimityksillä Rb 7 ja Rb 8). Jatkohankinnan yhteydessä saatiin vielä Rb 24 eli todellisuudessa Sidewinder -infrapunaohjuksia.

Suomessa ei tuolloin media eivätkä poliitikotkaan huomanneet, että ostettiin lopulta amerikkalaisia ohjuksia, koska kauppaa käytiin niiden ruotsalaisilla nimikkeillä. Ruotsin valtio ja Saab oli hankkinut Yhdysvalloista vientiluvat Suomeen.

Ensimmäinen kosketus Yhdysvaltojen ilmailumaailmaan tapahtui vasta 80-luvulla, kun ohjusten testipenkkiin haettiin Yhdysvalloista vientilupa, jolla Ruotsista voitiin ostaa käytetty ohjusten testipenkki. – Opimme tästä kaikesta sen, että vastuu kaikessa koneiden hankintaan liittyvässä kannattaa sisällyttää toimittajan lentokonetehtaalle. Seuraavana Hawkit ostettiin sitten BAe:lta Englannista niin, että Valmet kokosi koneet Hawker Siddeleyn (myöhemmin BAe) alihankintana Suomessa, muistelee Ihantola Suomen saamaa oppia lentokonehankinnoista.•

Insinööriprikaatikenraali Markku Ihantola. Kuva: Puolustusvoimat