Sotahuuto 2018/11

2€ Marraskuu 2018 Pelastusarmeija

SOTAHUUTO

Sivut 14–17

Sivut 4–7

Iltala – Lempeän kohtaamisen paikka

Ihanat naisemme maailmalla SOTAHUUTO

1

2

SOTAHUUTO

SOTAHUUTO | KRIGSROPET | PELASTUSARMEIJAN LEHTI | MARRASKUU 2018 | 2 €

Tässä

numerossa

04

ILTALAN HOITOKOTI

08

TÄSSÄ KUUSSA

09 SIELUNLÄMMITTÄJÄT 12

HYGGE – ELÄMÄNVIISAUTTA TANSKALAISITTAIN

13

CEDIN REISSULLA

14

IHANAT NAISEMME MAAILMALLA: ETELÄ-AMERIKKA

18

KRIGSROPET – KOLUMN

19

FADDRARNAS STÖD ÄR LIVSVIKTIGA

20

ARMEIJASSA TAPAHTUU

22

SYVÄSUKELLUS LAULUKIRJAAN

14

SOTAHUUTO

3

Iltalan hoitokoti – Lempeän kohtaamisen paikka Jo aulassa tulee kiireetön olo Pelastusarmeijan hoitokodissa Iltalassa Espoossa.

Asukkaita istuskelee ison pöydän lähellä, ja vaasissa loistavat keltaiset syyskukat.

Iltalassa ikäihmisiä pyritään hoitamaan lempeästi ajan kanssa. Ulkoilua ei ole unohdettu.

–Yksilölliset tarpeet pyritään ottamaan tosi pitkälle huomioon, kertoo Iltalan johtaja, sairaanhoitaja Kirsi Hakkarainen. Perushoidon lisäksi asukkaille halutaan tarjota mukavaa elämää. Esimerkiksi viriketoiminnassa ajatuksena on jokaiselle jotakin, ja että mihinkään ei ole pakko osallistua. Musiikki on osoittautunut mieleiseksi virkistykseksi monille.

Vuonna 1931 perustettu hoitokoti tarjoaa ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista. Talossa toimii kaksi osastoa. Jokaisella asukkaalla on oma huone henkilökohtaisine tavaroineen. Tällä hetkellä Iltalassa elää 55 asukasta 30 hoitajan turvin, fysioterapeutti käy ulkopuolelta.

Lisäksi paikassa työskentelee avustavaa henkilökuntaa. Monipuolinen ruoka valmistuu omassa keittiössä, ja myös pesula on omasta takaa.

– Henkilökuntaa on hyvä määrä. Mitoitus, 0.5, on tullut Espoon kaupungin kilpailutuksista, johtaja sanoo. Nuoren lähihoitajan Julian mukaan Iltalassa työskennellään täydessä miehityksessä, mikä varmistaa työn sujumisen.

Asukkaat ovat 68–101-vuotiaita, ja suuri osa heistä on huonokuntoisia, jopa kahden hoitajan autettavia. Tämä tekee työstä hyvin haasteellista.

Muistisairaille asukkaille on erityisen tärkeää, että päivä kuluu tutussa rytmissä. Niinpä hoitotoimet, ruokailut ja virkistyshetket tulevat säännöllisin ajoin kohdalle. Ruokailua ja juomista on viisi 4

SOTAHUUTO

kertaa päivässä, ja lisäksi tarjotaan välipaloja jokaiselle tarvitsevalle.

– Tutut hoitajat ja tuttu ympäristö sekä hoitajan rauhallisuus ovat avainasemassa muistisairaan hoidossa. Ihmisarvon kokemus tulee kunnioittavasta asenteesta, siitä että arvostetaan ihmistä ihmisenä, Kirsi painottaa. Muistisairas vaistoaa asenteen sanoittakin.

Kuntouttavalla työotteella saadaan ihmisiä taas liikkeelle lyhytaikaisen sairauden jälkeen. Ikäihmisellä jo muutaman päivän vuodelepo heikentää lihaskuntoa huomattavasti.

Saattohoito viimeiselle matkalle Paljon puhuttua vanhusten ulkoilua ei ole Iltalassa unohdettu. Kynnelle kykenevät saavat mennä itsenäisesti pihalle sään salliessa. Myös monet vapaaehtoiset ulkoiluttavat asukkaita, ja hoitajatkin tekevät sitä tarvittaessa. Tilavan ruokasalin taakse on rakenteilla iso ulkoterassi, jonne voi piipahtaa talvellakin haukkaamaan happea.

Myös asukkaan hengelliset tarpeet otetaan vakavasti. Neljästi vuodessa on ehtoollishartaus, ja tarvittaessa ehtoollisen saa sopimalla päivystävän papin tulosta.

Pappi saapuu Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta. Kirsin mukaan osa henkilökunnasta pystyy sielunhoidolliseen keskusteluun ja vaikkapa rukoukseen ja lauluun asukkaan pyynnöstä. Lisäksi Suomen Raamattuopiston Lohtua läsnäolosta -hanke tuo vapaaehtoisia asukkaiden lähelle.

Tämän hoitokodin asukkaan ei tarvitse mennä muualle saattohoitoonkaan.

Lähtö viimeiselle matkalle tapahtuu tutussa ympäristössä. Lähtöä valmistellessa on mahdollista keskustella papin kanssa, jos niin haluaa. Kymmenkunta ikäihmistä poistuu vuosittain saattohoidettuna Iltalassa. Kenenkään ei tarvitse kuolla yksin. Hoitokodin hoitajia koulutetaan säännöllisesti saattohoitotyöhön.

Iltalan sisätiloja on remontoitu 1990-luvun puolenvälin jälkeen. Jokin vuosi sitten uusittiin keittiö ja henkilökunnan sosiaalitilat. Johtajan mukaan asukashuoneet ja niiden WC:t ovat pieniä. Ne oli aikoinaan tarkoitettu parempikuntoisille ihmisille. Kahden hoitajan avustustyö pienessä WC:ssä ei ole ihan helppoa.

Muistisairaiden turvattomuus kotihoidossa on noussut otsikoihin vähän väliä. Millä tavalla muuttaisit vanhustyötä parempaan suuntaan?

– Jos se olisi helposti muutettavissa, se olisi jo tehty. Rakenteisiin pitäisi varmaan saada muutosta, Kirsi Hakkarainen ajattelee.

Entä vanhusasiainvaltuutettu, joka puhuisi ikäihmisten puolesta?

– Se olisi varmasti hyvä asia.

Miten Iltalan johtaja on päätynyt nykyiseen tehtävään?

– Jo pienenä tyttönä katsoin sairaalaan päin ja ajattelin, että minusta tu-

”Annetaan aikaa. Tämä on asukkaan koti.”

Pelastusarmeijan hoitokodissa Iltalassa Espoon Viherlaaksossa pyritään tarjoamaan mukavaa elämää asukkaille.

Tarjolla on erilaista viriketoimintaa ja ulkoilua. Yhteiset tilat on sisustettu kodikkaasti.

lee sairaanhoitaja. Nuorena olin sitä mieltä, että en haluaisi koskaan mennä vanhainkotiin työhön. Ajatus kuitenkin muuttui! Vanhukset ovat kiitollisia kaikesta avusta – työ kiittää sitä kautta. Päivät ovat vaihtelevia; ei ole kahta samanlaista työpäivää.

– Minulla on erittäin hyvä henkilökunta, jota haluan kiittää. Työntekijäni ovat kultaakin kalliimpia. Lomalla ollessakin voin luottaa siihen, että homma toimii, Kirsi Hakkarainen antaa tunnustusta.

Vapaa-aikaa hän viettää perheen kanssa ja lenkkeillen. Lapsia tulee vietyä autolla harrastuksiin, ja samalla on harrastuksiin liittyviä huoltopuuhia. Kirsi heläyttää usein naurun. Eipä siis ihme,

että hän kuvaa itseään ilon kautta eläjäksi!

Itkua ja naurua – Muistisairaan kanssa pyritään mahdollisimman lempeään kohtaamiseen. Häntä ohjataan ja tuetaan rauhallisesti, ei käskyttäen, Iltalan lähihoitaja Sirpa Poikulainen (63) kertoo. Hän on ollut talossa kohta 11 vuotta, eikä ole kuulemma katunut tuloaan päivääkään! Lähihoitajana on vierähtänyt jo 20 vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut paljon itkua ja naurua, karjalaiseen tapaan.

– Muistisairaalle kaikki asiat ovat aina ihan uusia. Annetaan hänen tehdä rauhassa, mitä tekeekin. Muistisairas unoh-

taa usein syömisen, hän saattaa ottaa lusikallisen ja laittaa sen pois. Pitää vaan rauhallisesti kehottaa jatkamaan ja auttaa vähän alkuun taas... Syöminen voi kestää kauan, Sirpa tietää.

Ihmisarvon tunne tulee pitkän linjan hoitajan mielestä siitä, että kohtelu on kunnioittavaa.

– Ei tiuskita. Annetaan aikaa. Tämä on asukkaan koti, ja kohtelun tulee olla sen mukaista.

Sirpa on hyvin kiinnostunut asukkaiden elämäntarinoista. Hän on kuullut, miten esimerkiksi Pohjanmaalla ja Karjalassa on aikoinaan eletty. Se ilahduttaa fyysisesti rankan työn keskellä. Iloa tulee myös pienenkin kuntoutumisen onnistumisesta. 8 SOTAHUUTO

5

Hyvät työkaverit on tärkeä voimavara. 5 Katri Paulakoski pitää saunomisesta ja ulkoilusta. .

Katrin seurassa lähihoitaja Julia Hagstedt, Iltalan johtaja Kirsi Hakkarainen ja lähihoitaja Sirpa Poikulainen. 4

8 Saattohoidossa mukana olleena hän kuvaa, että sen tavoite on mahdollisimman inhimillinen ja lämmin poislähtö ilman kipuja.

– Pidetään ne viimeiset hetket mahdollisimman hyvinä. Kuolema on luonnollinen asia tässä elämässä.

Itku auttaa häntä purkamaan tutun asukkaan lähdön aiheuttamaa surua.

Vapaa-aikanaan Sirpa lukee ja kuuntelee musiikkia. Hän saa lisää virtaa pienen sukulaispojan kanssa puuhaamisesta. Eläkepäivikseen toimelias nainen on päättänyt ottaa koiran. Vielä ensi vuoden hän on kuitenkin luvannut olla työssä.

Sokerina pohjalla unelmana on pieni talo Kreetalla. Mitähän kaikkea siellä puutarhassa voisi kasvattaa?

”Jokainen on jättänyt jäljen” Mummojen mielikuvitus ja hyvät työkaverit. Näistä nuori lähihoitaja Julia Hagstedt (24) iloitsee Iltalassa. Kesähommasta tuli vakituinen työ kolmisen vuotta sitten.

Julia tuntee kuntouttavan otteen hyvin. Siinä asukasta ohjataan tekemään mahdollisimman paljon itse, vaikkapa 6

SOTAHUUTO

kasvojen pesu omin käsin on tärkeä juttu.

Hän on huomannut, että vanhukset pohtivat paljon omaa elämäänsä ja sairauksiaan ja tarpeitaan. Aktiivivuosina siihen ei ole useinkaan aikaa.

– Joku saattaa kokea yksinäisyyttä, jos ei ole niin sosiaalinen, että haluaa istua muiden kanssa aulassa.

Edesmenneitä värikkäitä persoonia muistellaan silloin tällöin Iltalassa.

– Jokainen on jättänyt oman jälkensä, Julia miettii.

Nuori lähihoitaja on kokenut, että ystävällisyydellä pääsee pitkälle. Ilkeyteen ei kannata vastata samalla mitalla.

Vuoden vanha saksanpystykorva Vallu on hyvä lenkkikaveri hänelle, ystävät ja perhe antavat voimaa arjen haasteisiin. Ulkomaan työkeikka saattaisi joskus kiinnostaa. Julia arvelee, että jos on koko ajan Suomessa, tulee sokeaksi eikä näe, miten hyvin asiat täällä ovat.

Muualla voi olla toisin.

Saunassa joka viikko Rauhallisen oloinen Katri Paulakoski istuu omassa huoneessaan Iltalassa. Hän katselee Vainikaisten tuoretta sukukir-

jaa. Katri on Pohjois-Savon Vainikaisia isän puolelta. Kirjassa näkyy sukutauluja ja valokuvia; oma kuvakin 18-vuotiaana neitona. Valokuva löytyy myös kaukaisesta sukulaisesta presidentti Urho Kekkosesta.

Vuosia sitten Katri oli WSOY:n kirjapainossa Porvoossa mielenkiintoisessa työtehtävässä.

– Olin kultaamossa, jossa painettiin nahkakanteen kultainen teksti. Painoin kultalevyt pumpulilla nahkaan, hän muistelee. Loppukulta otettiin talteen.

Katri Paulakoski on asunut Iltalassa yli kaksi vuotta ja viihtyy hyvin. Yksi harrastus on askartelu helmillä suurennuslasin avulla.

– Me käymme ulkona, ja nyt pihalle tulee terassi, jossa saa istua, hän kertoo. Nälkä ei ole kuulemma vaivannut koskaan!

Virkistystoiminnan esitykset ilahduttavat, ja kerran viikossa on mukava saunoa. Tytär soittaa lähes joka aamu ja miniä käy usein tervehtimässä.

Ei hassumpaa elämän ehtoota!

Riitta Kosola Kuvat: Toni Kaarttinen & Ocskaymark

SOTAHUUTO

7

Tässä kuussa

Elämän mittaisella matkalla Kun ajattelen vanhuksia, mieleeni tulee aina ihastuttavia ihmisiä: heidän hymynsä, harmaat hiuksensa, viisautensa, anteliaisuutensa, elämänkokemuksensa, kärsivällisyytensä, aikansa, rakkautensa…

Mutta mieleeni tulevat myös juonteet, kuulolaitteet, tekohampaat, rollaattorit, pyörätuolit, vanhainkodit, yksinäisyys, terveysongelmat, sairaalat…

Syyskuussa järjestetyssä Naisten viikonlopussa minulla oli etuoikeus viettää aikaa yli 60 suomalaisen ja virolaisen naisen kanssa. Lauloimme yhdessä – mukana oli myös liikkeitä – ihanaa laulua, joka on nyt hyvin tunnettu territoriossamme. ”Kun ajattelen Jeesusta ja sitä, mitä hän on tehnyt puolestani.

Kun ajattelen Jeesusta ja miten hän on vapauttanut minut.

Haluan tanssia... Koko päivän vaan.

Katso, mitä Herra on tehnyt puolestamme.

Katso, miten mahtava Jumala Hän on.

Muurit sortuvat, ylistäkäämme Herraa.”

Oli upea kokemus nähdä nämä upeat naiset laulamassa ja tanssimassa kanssani sekä iloitsemassa Jeesuksesta. Meillä oli todella hauskaa! Ja tiedättekö mitä?

Vanhin mukana ollut rouva oli 90-vuotias! Eikö olekin mahtavaa! Yhtäkkiä jotkut vanhimmista naisista eivät olleetkaan enää vanhoja. Iän muurit murenivat. He tunsivat itsensä nuoriksi laulun aikana!

Olimme niin iloisia yhdessä ollessamme!

Oma isoisoäitini ei saman ikäisenä pystynyt juuri liikkumaan, mutta oli silti aina iloinen, kun hänen lapsenlapsenlapsensa tulivat käymään. Olin pikkulapsi, mutta muistan hyvin hänet ja hänen kauniin hymynsä. Nyt siitä on pitkä aika: olen ollut naimisissa monta vuotta, meillä on kolme aikuista lasta, joista kaksi on naimisissa, ja olen nyt itse isoäiti. Aika kuluu niin nopeasti. Nuorena en olisi voinut kuvitella olevani joskus isoäiti!

Teini-ikäisenä työskentelin viikonloppuisin hoitokodissa. Näin vuoteenomia 8

SOTAHUUTO

vanhuksia tuoleissaan tai sängyissään ja tunsin empatiaa ja myötätuntoa heitä kohtaan. Minusta oli mukava pitää heistä huolta, puhua heille, kuunnella heitä, auttaa heitä eri tavoin, osoittaa arvostavani heitä ja tuoda iloa heidän yksinäisiin päiviinsä.

Vanhustenhoito oli minulle tärkeää vielä myöhemminkin sairaanhoito-opintojeni aikana. Siitä hetkestä lähtien kun annoin elämäni Jeesukselle – hän tuli elämääni ja uudisti minut Pyhällä Hengellään – halusin jakaa Jeesuksen ihmeellistä rakkautta, myötätuntoa ja toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä kaikille, mutta etenkin vanhuksille, parantumattomasti sairaille ja kuoleville.

Tänä päivänä Pelastusarmeijan upseerina, Suomen ja Viron aikuis- ja perhetyön johtajana (naisten, perheiden, miesten ja yli 60-vuotiaiden) tunnen edelleen syvää myötätuntoa vanhuksia kohtaan ja haluan kertoa heille Jeesuksen rakkaudesta.

Voimme lukea Jumalan myötätuntoisesta asenteesta vanhuksia kohtaan Jesajan kirjan luvun 46 jakeesta 4: ”Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.”

Jumala on aina apunamme, olimmepa minkä ikäisiä tahansa. Hän haluaa myös, että olemme toistemme apuna. Olemme kaikki elämän mittaisella matkallamme ja – toivottavasti – matkalla taivaalliseen ikuiseen kotiimme. Kertokaamme Jeesuksen ihmeellisestä armosta ja syvästä rakkaudesta aina kun voimme, ja tuntekaamme myötätuntoa sekä rakkautta toisiamme ja etenkin vanhuksia kohtaan!

Anne-Dore Naud eversti naistyön presidentti

Kuvahetkiä Anne-Doren elämänmittaiselta matkalta. Yllä Anne-Doren isoisoäiti isoveljen ja pikkusiskon kanssa. Toisessa kuvassa vanhemmat, isoäiti ja sisarukset. Kolmannessa Anne-Dore miehensä Patrickin ja kolmen lapsensa kera. Alla lapsenlapsi Antoine.

Sielunlämmittäjät

– lämmittää niin saajan kuin antajankin sydäntä ja mieltä Syksyn pimeät illat ovat otollista aikaa kiireettömälle puuhastelulle ja hiljentymiselle. Yksi erinomainen keino taistella kaamosväsymystä vastaan on käsityöt. Pelastusarmeijan käsityöprojekti Sielunlämmittäjät on tuonut lämpöä jo tuhansille ihmisille. Projektin puuhanainen, majuri Natalia Penttinen kertoo, mistä Sielunlämmittäjissä on kysymys ja miten neulonnalla voi luoda hyvää oloa ja mieltä niin muille kuin itselleenkin.

Sielunlämmittäjät on Pelastusarmeijan käsityöprojekti, jossa neulotaan monenlaista lämmintä ja hyvää erinäisiin tarkoituksiin ja kohteisiin. Sielunlämmittäjät on mielenkiintoinen termi. Projektin perustaja ja puuhanainen majuri Natalia Penttinen paljastaa, mistä nimi on saanut alkunsa: – Käsitöillä voidaan vaikuttaa monin tavoin mielenterveyteen ja hyvinvointiin. ”Spreading the Warmth” (levitetään lämpöä) on Yhdysvalloista kotoisin oleva termi, jossa käsitöillä levitetään sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti lämpöä lähiympäristöön. Tällaisia hyvän tekemisen esimerkkejä on maailmalla monia, kuten punaisten pipojen neulominen sydänsairaille lapsille ja keskoslapsille puristusrefleksien hoitoon tarkoitettujen ”mustekalojen” virkkaaminen.

Sukkia ympäri Euroopan Idea Sielunlämmittäjiin lähti Natalian toimiessa Kouvolan osaston johtajana vuonna 2009. Käsityöpiirissä oli kiinnostusta tehdä yhdessä jotain hyvään tarkoitukseen. Ryhmä päätti neuloa sukkia Pietarin kodittomille naisille.

– Saimme kokoon 30 paria. Lähetimme sukat Pietariin jaettaviksi kodittomille naisille paikallisen Pelastusarmeijan kautta. Pietarista tuli iloinen viesti, jossa he kiittivät sukista ja kertoivat, että sukat oli jaettu naisille järjestetyssä juhlassa.

Vuotta myöhemmin toiminta laajeni maanlaajuiseksi Natalian saatua määräyksen päämajaan, Helsinkiin.

– Olin yhteydessä jälleen Pietarin Pelastusarmeijaan ja tiedustelin, mille heillä olisi tarvetta. He kertoivat projektista, jossa auttavat hiv/aids-lapsiperheitä. Monet näiden perheiden vanhemmista ovat työttömiä ja perheet asuvat köyhissä olosuhteissa. Pyynnöstä neuloimme lapsille sukkia. Saimme kokoon 800 sukkaparia, jotka veimme matkalaukuissa Pietariin. Siellä projektin työntekijät jakoivat sukat niitä tarvitseville.

Seuraava projektikohde oli Romanian vähävaraiset romanilapsiperheet, joiden parissa paikallinen Pelastusarmeija työskenteli. Sielunlämmittäjät neuloivat melkein 1 000 sukkaparia vietäväksi Romaniaan.

– Kolme ryhmän jäsentä teki omakustanteisesti matkan Romaniaan ja toimitti sukat perille. Lomavaatteet repuissa, matkalaukut täynnä sukkia, Natalia naurahtaa.

Vauvapaketeista iloa nuorille äideille Projektit olivat olleet logistisesti hankalia, joten seuraavaan projektiin kohdetta etsittiin lähempää. Päätettiin valmistaa vauvapaketteja nuorille virolaisille äideille, jotka kamppailivat sosiaalisten ongelmien parissa.

– Monella virolaisella nuorella ei ole tietoa sosiaalisesta avusta tai luottamus-

ta yhteiskuntaan. Projektin kautta oli tarkoitus levittää tietoisuutta ja ymmärrystä. Kokosimme vauvapaketteja, jotka sisälsivät neulomamme viltin, myssyn, tumput ja sukat. Paketissa oli mukana myös paikallisten viranomaisten ja Pelastusarmeijan yhteystiedot, jotta he voisivat jatkossa pyytää apua. Tämä vauvapaketti oli ensikosketus Pelastusarmeijaan.

Pelastusarmeijan omien käsityöpiirien lisäksi myös monet muut neulontaryhmät innostuivat projektista. Kahden vuoden aikana Viroon toimitettiin 300 vauvapakettia.

– Tekijöiden innostus näkyi, jopa he jotka eivät itse kyenneet neulomaan, sponsoroivat ostamalla lankoja ja antamalla lahjoituksia.

Tämän päivän paikalliset projektit Vauvapakettien kanssa samanaikaisesti Sielunlämmittäjät neuloivat 400 paria sukkia Pelastusarmeijan asumispalveluyksiköiden asukkaille. Vuonna 2015 ryhmä neuloi myös kaikenlaista lämmikettä Helsingin vastaanottokeskuksen asiakkaille.

Tämä sattui tapahtumaan oikeaan aikaan, sillä vain paria kuukautta myöhemmin Suomeen alkoi saapua ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Neuleet tulivat tarpeeseen. Viime vuonna Sielunlämmittäjät valmistivat pienimuotoisesti vauvapaketteja ja neuleita ensi- ja turvakoteihin Turussa ja Oulussa. 8 SOTAHUUTO

9

10

SOTAHUUTO

”Huonona päivänä valaisee mieltä ja lämmittää sydäntä, kun saa tehdä käsillä jotain hyvää toiselle.”

8 Tällä hetkellä kohteena ovat jälleen Pelastusarmeijan asumispalveluyksiköiden asukkaat – erityisesti naiset.

– Haluamme levittää tietoisuutta naisten asunnottomuudesta ja siihen liittyvistä ongelmista. Pelastusarmeijan tuetun asumisen eli Patas-toiminnan kautta on myös jaettu sukkia heidän asiakkailleen. Se on ollut erinomainen lahja syksyn kylmiä iltoja ajatellen.

Yhteisten kohteiden koordinointi on haastavaa, ja Natalia näkeekin paikalliset projektit yhtä arvokkaina. Tällaisena toiminta tuleekin jatkumaan.

– Pääasia, että kohde on tekijöille merkityksellinen ja toiminta antoisaa heille, jotka kokoontuvat yhteen neulomaan.

Sielunlämmittäjät toimivat Stick Café -kokoontumisten muodossa Turussa ja Helsingin Temppelissä, ja tämän lisäksi muun muassa Tampereella ja Oulussa on aktiivista neulomistoimintaa. Tampereen ryhmä on neulonut sukkia alueen vankilaan.

– Käsityö on luova prosessi, ja sitä ei voi liian tarkkaan määritellä. Monet neulovat kotonaan ja lahjoittavat valmiit neuleet meille. Tehtävämme on sitten etsiä sopivia kohteita – kuten omat sosiaalisen työn pisteemme – joiden kautta voimme jakaa neulomukset tarvitseville. Joulupadalle saamme usein ihania, itse neulottuja lahjoja.

Sielunlämmittäjillä on omat sosiaalisen median sivut: facebook.com/sielunlammittajat.

– Kannattaa käydä tykkäämässä. Sieltä löytyy tietoa tulevista kokoontumisista ja projekteista. Ja jos mieleen nousee kysymyksiä, niin vastaan mielelläni ryhmän postilaatikon kautta. Jos omassa osastossa ei ole käsityöohjelmaa, niin asiasta kannattaa vinkata, Natalia toteaa hymyillen.

– Sielunlämmittäjät lämmittävät niin saajan kuin antajankin sielua. Monet ovat kuvailleet, miten huonona päivänä valaisee mieltä ja lämmittää sydäntä, kun saa tehdä käsillä jotain hyvää toiselle.

Armollinen harrastus Natalia on harrastanut neulontaa teiniiästä lähtien.

– Minulla oli muutaman vuoden tauko, kunnes odottaessani ensimmäistä lastamme minun oli keksittävä jotain tekemistä rauhoittuakseni. Silloin muistin, että minähän osaan neuloa. Kävin ostamassa puikot ja lankaa, ja neuloin ensi töikseni vauvanpeiton.

– Sen jälkeen neulominen karkasi käsistä, Natalia naurahtaa.

– Se kuuluu ihan jokapäiväiseen elämään. Neuleet kulkevat aina mukanani. Bussi- ja junamatkat menevät nopeasti äänikirjoja, saarnoja ja podcasteja kuunnellen ja neuloen. Sydän ja mieli saavat molemmat tekemistä. Illalla on myös mukavaa ottaa omaa aikaa.

Neulomisella on positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin.

– Se on pitkä ja rauhallinen prosessi, jossa on lupa epäonnistua. Jos tekee virheen, työn voi purkaa ja jatkaa uudelleen. Joskus virheistä voi muodostua uusia kaavoja ja lopputulos voi olla uudenlainen, kaunis työ. Se on armollista ja vapauttavaa.

– Neulonta vaatii pysähtymistä ja keskittymistä. Neulomisen rytmi ja puikkojen kilinä tyhjentää mielen arjen murheista ja turhista ajatuksista. Se luo rauhaa, jolloin on mahdollista hiljentyä, ja voi vaikka rukoilla ja kuunnella. Itse harrastan rukousneulontaa. Kun haluan rukoilla jonkun puolesta, neulon hänelle sukat. Samalla kun työstän sukkia, ajat-

telen häntä ja rukoilen hänen asioidensa ja elämäntilanteensa puolesta. Kun olen valmis, kyseinen henkilö saa sukat ja rukouskortin lahjaksi.

– Haluan mainita myös neulomisen sosiaalisen elementin. Monet ihmiset, jotka eivät muutoin tapaisi ja tutustuisi, voivat löytää toisensa käsityöpiireistä.

Voi löytää mielekkäitä yhteisöjä ja rakentaa uusia ystävyyssuhteita. On myös voimaannuttavaa, että voi oppia uusia asioita ja opettaa niitä toisillekin.

Neulonta on myös ekologista.

– Nykyneuloja on hyvin tietoinen ekologisuudesta ja eettisyydestä, ja moni pyrkii käyttämään vähän prosessoitua, lähialueilla tuotettua villaa. Paikallista tuotantoa halutaan kannustaa. Neulonta itsessään on kestävää kehitystä: työ tehdään itse, ja halutessaan neulomuksen voi purkaa ja tehdä siitä jotain aivan uutta.

– Eräs suosittu ilmiö on sellainen, että ihmiset neulovat huiveja ja jättävät niitä kaupungille ”Saa ottaa”-viestin kera.

Ajatuksena on antaa muun muassa kodittomille mahdollisuus löytää huivit ja ottaa ne käyttöön. Arjen pieniä tekoja.

Neulominen on buumi sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa, jopa monet miehet ovat innostuneet siitä.

– Sielunlämmittäjiin ovat miehet myös lämpimästi tervetulleita, Natalia nyökkää ja heittää hymyillen haasteen: – Puikot vain rohkeasti käteen!

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

Liity Sielunlämmittäjiin: facebook.com/sielunlammittajat SOTAHUUTO

11

HYGGE

– ELÄMÄNVIISAUTTA TANSKALAISITTAIN Tanskalainen sana ”hygge” on läheistä sukua suomen sanalle kotoilu ja tarkoittaa lähinnä lämmintä, ystävällistä, miellyttävää, kodikasta sekä turvallista ja luottamuksellista olotilaa. Toisin sanoen tanskalaisille hygge on onnellisuuden tunteen tavoittelua itselle mielekkäistä hetkistä, joihin kuuluvat elävät kynttilät, lämmin peitto, pehmyt sohva sekä suuri kulho karamelleja. Hyggeillä voi milloin ja missä tahansa, yksin tai yhdessä toisten kanssa. Kyse on elämäntavasta sekä asenteesta, jota ei voi mitata rahassa – hygge on elämänviisautta tanskalaisittain.

Minulle hyggeily oli aikaisemmin tuntematon käsite. Reilut 30 vuotta sitten Tanskaan muutettuani kuulin siitä ensimmäisen kerran. Hyggeilystä on kuluneiden vuosien varrella tullut tärkeä osa päivittäistä elämääni. Kun vietän yhdessä perheeni tai ystävieni kanssa iltaa sohvalla istuen, syntyy hygge-tunnelma hetkessä steariinikynttilää sytyttäessä.

12

SOTAHUUTO

Olen työssä Pelastusarmeijan palveluksessa, jossa hyggeily on luonnollinen osa viikoittaista ohjelmaamme. Esimerkiksi jumalanpalveluksen jälkeen sunnuntaisin meillä on yhteinen ruokatarjoilu, jolloin me autamme toinen toisiamme luomaan ystävällisen ja lämpöisen tunnelman ruokapöydän ympärillä.

Jumalanpalvelukseen osallistujilla on mahdollisuus vaihtaa kuulumisia keskenään sekä keskustella saarnan aikana syntyneistä kysymyksistä.

Yksin ollessani, Raamatun sanan äärelle hiljentyessäni, minulle on myös tärkeää luoda parhaat mahdolliset olosuhteet lukemiseen. On helpompi syventyä, kun ympäristö tuntuu kotoisalta ja miellyttävältä.

Aluksi kysyin itseltäni: miksi en voisi keventää olotilaa Jumalan sanaa lukiessani, kun teen sen automaattisesti hyvää kirjaa lukiessani? Kuppi kahvia pöydälle, villasukat jalkaan ja pehmeä peitto hartioille. Näistä hetkistä on muodos-

tunut minulle kallisarvoisia. Työpäivän jälkeen tuntuu hyvältä saada istahtaa alas ja kokea Jeesuksen läsnäoloa hiljaisuudessa.

Mitähän sinä ajattelet tanskalaisten tavasta käydä kirkossa? Herättääköhän kirjoitukseni uteliaisuutta sinussa mennä katsomaan miten pelastusarmeijalaiset Suomessa pitävät jumalanpalvelusta?

Olet lämpimästi tervetullut kokemaan yhteyttä kanssamme ja kertomaan odotuksistasi.

Jeesus kutsuu meitä arkipäivän keskeltä kokemaan yhteyttä kanssaan: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja taakkoja kantavat, niin minä annan teille levon.” Rohkenetko sinä kokeilla?

Kaisa Sørensen kapteeni Randers, Danmark Kuva: Melkhagelslag

Cedin reissulla Ylisihteeri Ced Hills toimi aiemmin Pelastusarmeijan kansainvälisen katastrofityön koordinaattorina.

Tällä palstalla Ced jakaa kokemuksiaan ja seikkailujaan näiltä vuosilta.

Brian Oxley valvomassa ruoanjakoa Keniassa.

Pelastusarmeijan sotilas, katastrofityön vapaaehtoinen Brian Oxley vastaanotti kuningattarelta Brittiläisen imperiumin jäsen -arvonimen.

Ikä on vain numero!

Oli vuosi 1999, ja minulla oli ongelma.

Humanitäärinen avustusohjelmamme Albaniassa kasvoi vauhdilla, ja meillä oli 20 henkilön kansainvälinen tiimi, joka ruokki päivittäin tuhansia pakolaisia pakolaisleireillä eri puolilla maata. Lahjoitukset ja varat hallinnon rahoittamiseksi tulivat monista eri lähteistä ja projekteista, mutta tiimissä ei ollut talouspäällikköä. Otin yhteyttä kansainväliseen toimistoomme ja pyysin heitä etsimään jonkun tehtävään. Olin iloinen kuullessani, että Brian oli halukas aloittamaan työtehtävässä vapaaehtoisena. En ollut koskaan tavannut Briania, mutta sain kuulla, että hän oli hiljattain jäänyt eläkkeelle. Se ei kuitenkaan ollut Brianin koko tarina.

Brian oli tehnyt todella menestyksekkään uran poliisivoimissa ja siirtynyt viisikymppisenä eläkkeelle. Nyt hän teki toista uraansa vähittäiskaupan johtajana. Hän sai kuulla 64-vuotiaana – vain vuotta ennen ”toiselle eläkkeelle” siirtymistään – että hänen vaimollaan oli syöpä. Surullista kyllä, hänen vaimonsa kuoli juuri Brianin täyttäessä 65 vuotta. Brianin eläkepäivien suunnitelmat raukesivat.

Brian ilmoittautui vapaaehtoiseksi katastrofityöhön, jotta saisi elämäänsä uutta

sisältöä. Hän oli lahjakas johtaja, mutta hänellä ei ollut kirjanpidon tai tietotekniikan koulutusta. Hän kuitenkin opetteli tilinpito-ohjelmamme ja projektijärjestelmämme. Brian on samanikäinen kuin isäni, joten hän toimi mentorinani lempeällä ja ystävällisellä tavalla ja tuki minua yrittäessäni parhaani mukaan johtaa tiimiä ja hallinnoida erittäin vaativaa ohjelmaa.

Albanian työkomennuksen jälkeen Brian liittyi vakituisena tiimiin ja työskenteli katastrofiprojekteissa useissa eri maissa. Olin erityisen kiitollinen siitä, että hän suostui menemään Irakiin johtamaan humanitääristä ohjelmaamme vuosina 2002–2003. Hän lähti lähes 70-vuotiaana erityisen vaarallisiin oloihin ja johti tiimiä viisaasti ja rohkeasti. Matkustin Irakiin vuonna 2003 katsomaan, miten tiimi pärjäsi. Brian veti minut sivummalle ja kertoi minulle lisääntyneestä levottomuudesta ja väkivallasta. Tiimimme oli aseellisten joukkojen suojelussa, mutta jouduimme silti päivittäin vaarallisiin tilanteisiin. Brian ei kertonut minulle mitä minun tulisi tehdä, vaan ohjasi ja neuvoi minua lempeästi, ja lopulta tiimimme vetäytyi maasta.

Pari vuotta myöhemmin, reilusti yli 70-vuotiaana, Brian vietti kokonaisen vuoden matkustaen erilaisiin katastrofikohteisiin pienen ryhmän kanssa, johon kuului kolme Pelastusarmeijan upseeria.

Hän opetti tiimille katastrofityön johtamista. Useita vuosia eläkkeelle siirtymisensä jälkeen ja ”kolmannella työurallaan” Brian käytti kokemustaan, taitojaan ja viisauttaan koskettaakseen ja muuttaakseen tuhansien katastrofien uhreiksi joutuneiden ihmisten elämää.

Hänen lempeä, isällinen ohjauksensa vaikutti minuun enemmän kuin voin kertoa.

Kun Brian lopulta ”jäi eläkkeelle” reilusti yli seitsemänkymppisenä, Englannin kuningatar myönsi hänelle arvonimen ”Brittiläisen imperiumin jäsen” (MBE).

Mielestäni kunnianosoitus oli erittäin ansaittu!

Olen ylpeä voidessani kutsua nyt kahdeksankymppistä Briania ystäväkseni ja olen kiitollinen hänen antamastaan tuesta. Hän osoittaa vahvasti esimerkillään, ettei ikämme tulisi määrittää meitä. Loppujen lopuksi ikä on vain numero!

Ced Hills everstiluutnantti

SOTAHUUTO

13

” Minulla on kaksi kotimaata – Suomi ja Brasilia.

Ja kaikkein tärkeimpänä on taivaan koti.”

Martta Hämäläinen

14

SOTAHUUTO

Ihanat naisemme maailmalla – osa 1: Etelä-Amerikka

Alussa Jumala loi taivaan ja maan, No começo Deus criou os céus e a terra Vuosien saatossa useat Pelastusarmeijan upseerit ovat vastanneet lähetystyön kutsuun.

Sotahuudon kolmiosaisessa sarjassa tutustumme kuuteen rohkeaan naiseen, jotka viime vuosikymmeninä ovat palvelleet eri puolilla maailmaa.

Ensimmäisessä osassa tutustumme Pelastusarmeijan ”ikäkuningattareen”, 95-vuotiaaseen everstiluutnantti Martta Hämäläiseen, joka palveli miltei viisikymmentä vuotta Brasiliassa, ja majuri Sinikka Rökmaniin, jolla on edelleen läheinen, lämmin suhde lähetysmaihinsa Chileen, Peruun ja Boliviaan.

Martta ja Daavid Elias Hämäläinen olivat toimineet seitsemän vuoden ajan osastoupseereina Suomessa, kun ajatus lähetystyöstä kosketti nuorta paria. Vuosien saatossa heille siunaantui viisi rakasta lasta: Riitta, Anneli, Markku, Lys ja Aila. Kolme vanhinta olivat tässä vaiheessa syntyneet.

– Saimme käsiimme upseerilehden, jossa vedottiin lähtemään lähetystyöhön.

Mieheni sanoi: ”Emmekö voisi mennä?”

Vastasin: ”Voimme yrittää, mutta tuskin he meitä hyväksyvät, kolmen lapsen vanhempia.” Mutta yllätykseksemme meidät hyväksyttiin! Tuohon aikaan tunsin pienen elämän kasvavan sisälläni, Martta paljastaa hymyillen, hiukan kujeellisuutta äänessään: – Mutta pidin sen visusti salaisuutena, sillä en usko, että olisivat muutoin antaneet lähteä!

Helmikuussa 1953 Martta ja Daavid nousivat laivaan. Matka kesti kolme viikkoa.

– Meitä ei jännittänyt lainkaan, eikö olekin ihmeellistä? Me luotimme, että taivaan isä suojelee ja ohjaa meitä.

Ensimmäinen palvelupaikka oli lastenkodissa Jacutincassa, Minas Geraisin osavaltiossa.

– Muistan, että ruokaa oli niukasti – tosin emme koskaan nähneet nälkää.

Aamuisin saimme palan leipää. Muistan, että Daavidilla oli tapana antaa myös oma leipäpalansa minulle. Tarvitsinhan ruokaa kahden edestä, Martta toteaa lämpimästi ja näyttää valokuvaa, jossa Daavid poseeraa yhdessä kuuden veljensä kanssa.

Seitsemästä veljestä kuusi oli Pelastusarmeijan upseereita.

Puoli vuotta myöhemmin seurasi osastomääräys São Pauloon.

– Tuntui kuin olisimme tulleet taivaaseen! Emme osanneet vielä kieltä, mutta mieheni oppi portugalia lukemalla Raamattua raitiovaunussa suomeksi ja portugaliksi: Alussa Jumala loi taivaan ja maan, No começo Deus criou os céus e a terra. Kolmesti alusta loppuun! Muita oppikirjoja ei ollut. Minäkin opin portugalin ajan kanssa.

Saapumisvuoden kruunasi pienen Lystyttären syntymä marraskuussa. Kuusi vuotta myöhemmin syntyi vielä kuopus Aila.

– Toivoimme, että Lys olisi syntynyt Suomen itsenäisyyspäivänä, mutta hänellä oli kiire ja hän syntyi päivää aikaisemmin, Martta naurahtaa lämpimästi ja puristaa Lysin kättä. Lys asuu Brasiliassa, mutta on käymässä Suomessa, sillä vain viikko sitten vietettiin Martan 95-vuotispäiviä.

Martta iloisena jakamassa ruokaa

Vuodet kuluivat Brasiliassa. Seuraavaksi Hämäläiset palvelivat Pelotaksessa, Rio Grande do Sulissa, uudelleen São Paulossa, Rio de Janeirossa ja lopuksi São Paulossa.

– Ihania vuosia! Brasilian kansa on rauhaa rakastava kansa. 8 SOTAHUUTO

15

8 – Pelastusarmeijan työ on ihmeellistä, sai mennä kaikkein köyhimpien ja rikkaimpien luo. Paistoimme avoliekillä maissileipää ja he olivat onnellisia, vaikka kaikki oli kovin vaatimatonta.

Rikkaiden luona olin aikaisen röyhkeä tyttö, Martta naurahtaa ja jatkaa: – Menin rikkaiden, uskovien rouvien luo pyytämään lahjoituksia. Eräskin tuttu rouva sanoi kerran: ”Sinä katsot minua kuin nälkäinen koira, miten minä voisin sinulta mitään kieltää?”

– Rikastuttavimmat hetket tapahtuivat Pelastusarmeijan alttarilla, kun ihmiset etsivät Jeesusta ja pelastuivat. Oli ihmeellistä, miten sama henki – veri ja tuli – kosketti ihmisiä niin kotona kuin maailman toisella puolen.

Martan rakas mies Daavid Hämäläinen nukkui pois 21 vuotta sitten.

– Jäin asumaan sinne. Asuin Brasiliassa yhtä päivää vaille 49 vuotta. Sitten päätin, että on aika palata juurille. Nyt olen asunut Helsingissä viimeiset viisitoista vuotta. Moniin asioihin on jäänyt kaipuu, sillä minulla on kaksi kotimaata – Suomi ja Brasilia. Ja kaikkein tärkeimpänä on taivaan koti.

Viime vuosiin on mahtunut myös surua. Lapsista vanhin, Riitta Eliasen, sai aivoverenvuodon ja ylennettiin kirkkauteen viime vuonna. Everstiluutnantti Riitta Eliasen toimi Suomen ja Viron Pelastus-

armeijan ylisihteerinä vuosina 2002– 2004.

– Se oli vaikea paikka, kaikki tapahtui kovin yllättäen. Riitta oli ihana ja fiksu tyttö. Muuttaessamme Brasiliaan hän oppi kielen nopeasti, ja hänet palkittiin seuraavana vuonna koulun parhaana oppilaana. Kaikki lapseni ovat tuoneet minulle runsaasti iloa. Minulla on lastenlapsia viidessä eri maassa: Suomessa, Brasiliassa, Englannissa, Yhdysvalloissa ja Tanskassa. On autuutta nähdä, miten moni lapsistani ja lastenlapsistani on vastannut Herran kutsuun kristittyinä, Pelastusarmeijalaisina, upseereinakin, Martta toteaa herkistyen.

Martta on ”viittä vaille sata”, kuten hän itse sanoo. En malta olla kysymättä, mikä on pitkän iän salaisuus.

– En tiedä! Se on vain ihmeellistä. Minulla on kahdesti ollut vakava sairaus.

Minulla on syöpä, jota ei voida leikata.

Elinaikaa annettiin muutama kuukausi...

Siitä on nyt kuusi vuotta. Mutta niin tapahtuu, kuin on Jumalan tahto. Olen saanut elää rikasta, ihanaa elämää.

Palvella tavalla, jolla pystyn Noin 10 vuotta Martan jälkeen vuonna 1966 nuori kapteeni Sinikka Rökman astui ensi kerran Etelä-Amerikan kamaralle. Liekki lähetystyöhön oli syntynyt kuitenkin jo parikymmentä vuotta aiemmin.

– Olin päättänyt sen jo lapsena, Sinikka paljastaa: – En pitänyt kaurapuurosta, ja olin mummolle monesti ilmoittanut, että kun kasvan isoksi, niin vien tämän kaurapuuron heille, joilla ei ole syötävää. Myöhemmin kun valmistuin upseeriksi, niin kutsumus vain vahvistui. Tunsin, että tämä on minun tieni. Tein hakemuksen kansainväliseen päämajaan, ja sieltä tuli ehdotus Etelä-Amerikasta.

Lähtö tuntui jännittävältä.

– Laivamatka oli pitkä, ja olosuhteet vieraat. Olin myös kuullut hiukan huolestuttaviakin kaikuja suomalaisilta, jotka työskentelivät siellä, joten jännitystä oli ilmassa. Espanjaa olin opiskellut vuoden verran Turun ruotsalaisessa työväenopistossa ja yliopiston iltakursseilla. Sanavarastoa oli, muttei käytännön taitoa.

Kymmenen lähetystyövuoden aikana Sinikka palveli Chilessä Rancaquassa, Santiagossa ja Antofagastassa, Perussa Limassa ja Boliviassa Cochabambassa.

– Kun saavuin Chileen, kirjoitin todistukseni sikäläiseen Sotahuutoon: ”Olen tullut palvelemaan Jeesuksen nimessä.”

Se on ollut mottoni koko elämäni. Palvella tavalla, jolla pystyn.

– Sosiaalinen ja hengellinen työ oli useimmiten yhdistettynä näissä paikoissa. Toimin muun muassa samanaikaisesti

Martta Hämäläiselle perhe on kaikki kaikessa. Viisikymmentäluvun loppupuolella otetussa perhepotretissa Martta, Daavid ja lapset Markku, Lys, Riitta ja Anneli.

Perheen kuopus Aila syntyi vuonna 1959 São Paulossa.

16

SOTAHUUTO

päivä- ja lastenkodin sekä osaston johtajana. Usein minulla oli apuvoimana nuori kadetti, joka oli lähetetty upseerikoulusta. He olivat nuoria ja kokemattomia, ja toimin heille opettajana ja esimerkkinä.

Sinikalla on näiltä vuosilta mukavia muistoja, mutta mukaan mahtuu myös jännittäviä tilanteita.

– Chilessä tapahtui vallankaappaus, mutta onneksi tuolloin olin saanut jo määräyksen Peruun. Meille ulkoilmakokoukset olivat kaiken a ja o, ja jonkin aikaa jouduimme varomaan niiden järjestämistä. Ulkoilmakokoukset olivat tärkeitä, sillä kokonaiset perheet ottivat osaa. Lapset seurasivat meitä pyhäkouluun.

– Etelä-Amerikassa toiminta oli kokosydämistä. Kun tultiin uskoon, niin siinä oltiin mukana täysillä. Muistan, miten Rancaguassa, Chilessä, herätyksen pystyi oikein aistimaan. Joka kokouksessa oli ihmisiä rukoilemassa, että haluaisivat tulla Jumalan lapseksi. Se oli arvokasta aikaa. Monet noina vuosina uskoon tulleista toimivat upseereina Chilessä, Perussa ja Boliviassa. On ollut ihanaa saada kuulla, että olen näin hienolla tavalla päässyt osalliseksi heidän elämäänsä.

Sinikka myöntää, että kaipuu Etelä-Amerikkaan on vahva. Hän on vieraillut lähetysvuosien jälkeen EteläAmerikassa viidesti, viimeksi tämän vuoden tammikuussa.

– Tiesin aina, että palaan Suomeen. Suomi on kotimaani. Mutta olen pitänyt yhteyksiä ja ajattelen kaikkia rakkaudella. Jokainen matka on ollut kokemus, ja on ollut hienoa nähdä, miten maat ovat kehittyneet näiden vuosien aikana.

– Viime matkalla sydäntäni lämmitti vierailu osastolla. Vaikka oli kesäsunnuntai, niin sali oli täynnä. Paljon perheitä. Kaksi poikaa, jotka aikanaan olivat olleet pyhäkoulussani Rancaguassa ja joihin olen ollut yhteydessä nämä vuodet, järjestivät minulle suuren juhlan, johon oli kutsuttu territorion johtaja sekä suurlähettiläs.

Olin aivan häkeltynyt! Minua kohtaan oltiin aivan uskomattoman ystävällisiä, Sinikka herkistyy hieman ja hymyilee.

Sinikka lähettää terveiset heille, jotka hänen tapaansa tuntevat kutsua maailmalle: – Kannattaa rohkeasti hakea, jos tuntee paloa! Eri maiden upseereilla on erilaista koulutusta ja erilaisia vahvuuksia – siitä on hyvä jakaa. Jumalalla on aina käyttöä kaikille ihmisille!

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen, Martta Hämäläisen ja Sinikka Rökmanin kuva-albumit

Sinikka Rökman on vieraillut lähetysvuosien jälkeen EteläAmerikassa viidesti, viimeksi tämän vuoden tammikuussa.

Ylimmässä kuvassa Sinikka yhdessä territorion johtajan ja suurlähettilään kanssa naistenpäivän juhlassa. Keskimmäisessä kuvassa Pelastusarmeijan keskusosasto Santiagossa, Chilessä.

Alakuvassa Sinikka tapaamassa Juana Garciaa, ystävää viidenkymmenen vuoden takaa.

SOTAHUUTO

17

Krigsropet Kolumn

© Gerd Altmann

Gammal eller ung?

Jag börjar bli gammal. Och med det menar jag inte mina gråa hår. Lyckligtvis är de fortvarande så få att jag kan plocka bort dem, om mina ögon råkar lägga märke till dem och mina fingrar kan nå dem. Jag kommer ihåg när jag för mer än femton år sedan satt i en buss, och sade till min kollega att arbetet på ungdomsavdelningen ger mig gråa hår.

Hon tittade på mig, plockade någonting från mitt huvud, tittade närmare på det och sade deltagande: ”Jag märker det.”

Det var då. Men nu har jag börjat höra mig själv säga: ”när jag var ung”, ”när jag var i din ålder” och ”i gamla goda tider”. Farligt. Men det värsta var, när jag diskuterade med min officerskollega för några dagar sedan, och vi jämförde våra sjukdomar och krämpor! Jag är gammal – eller är jag? När blir man gammal?

18

SOTAHUUTO

Är det inte konstigt att när man är ung vill man så gärna bli äldre, och det genast? Man vill klä sig i sådana kläder, och bete sig som vore man minst några år äldre. Det är då livet börjar på riktigt. Men sedan plötsligt förändras allt. Man vill förbli ung. Man börjar klaga på sina rynkor, och dölja sina första gråa hår. Allt var mycket bättre förr. Man märker att slutet finns någonstans, och att det närmar sig.

Jag tror att man hellre borde fråga hur blir man gammal, i stället för när. Börjar vi jämföra oss själva med varandra?

Eller är det frågan om att vi börjar titta bakåt istället för att titta framåt?

Bibeln ger oss evighetsperspektiv på saken. I Predikaren får vi läsa att allting har sin tid. I Psalm 90:4 sägs det: ”Tusen år är i dina ögon som den dag som förgick i går, som en av nattens timmar.”

I Guds ögon spelar det ingen roll hur vi mår – ”gammal eller ung, det betyder ingenting”, som det sägs i en scoutsång.

Han känner våra dagar här på jorden – och sedan i evighet.

Predikaren 3:11 påminner oss: ”Allt har han gjort skönt för sin tid, ja, han har ock lagt evigheten i människornas hjärtan, dock så, att de icke förmå att till fullo, ifrån begynnelsen intill änden, fatta det verk som Gud har gjort.”

Men nu – detta är dagen som Herren har gjort. Dagen som han har gett mig. Inte för att klaga eller att vara rädd för, utan en dag att leva till 100 %. ”I dina händer befaller jag min ande nu och i evighet”, säger en gammal kyrkobön.

Kati Kivestö kapten

Faddrarnas stöd är livsviktiga för barnen Under de nästan fem år som jag fick arbeta som faddersekreterare var det med stort intresse jag tog del av nyhetsbrev och fotografier. Genom dem fick jag en god inblick i den inverkan fadderavgifterna hade på barnens välfärd i respektive länder. Jag läste om verksamhet, planeringar och utmaningar i dessa ”våra” barnhem, daghem, dagcentra och skolor. Det var underbart att se förbättringar ske, till exempel standarden på daghemmen i Moçambique beträffande undervisnings- och lekplatser inne och ute, undervisningsmaterial och lärarnas fortbildning.

Frälsningsarmén i Finland och Estland har haft fadderverksamhet på programmet sedan 1969, och idag har vi faddermålgrupper i åtta länder, det vill säga i Bolivia, Brasilien, Paraguay, Indonesien, Pakistan, Kongo, Moçambique och Tanzania.

Fadderavgifterna och enskilda donationer har redan åstadkommit underverk, likaså en fadders testamente! Det var en glädje att läsa nyheter från Tanzania, där Matumaini, skolan för invalidiserade barn, hade genomgått en ”ansiktslyftning”, kunnat skaffa bl.a. några datorer och symaskiner till samt förstoringsglas och andra viktiga tillbe-

Bli fadder!

hör för albinoelever som lider av nedsatt syn! Hittills har pojkarna inte fått nya våningssängar i stället för de tiotals år gamla sängarna, för att inte tala om många andra behov. Flickornas skyddshem är vackert och ändamålsenligt, de odlar egna grönsaker och har förutom höns också griskultingar att ta hand om som ger dem god omväxling till de annars så anspråkslösa måltiderna.

För att öka sina inkomster har barnhemmet i Paraguay inlett daghemsverksamhet de timmar de egna barnen är i skolan. På grund av prishöjningar lever såväl flickhemmena i Pakistan och Indonesien som blindskolan i Kongo

Brazzaville på sparlåga. Dagcentren för barn i Brasilien gör sitt bästa för de hundratals barn och ungdomar som är i fara att marginaliseras, och kämpar för deras fysiska och mentala välfärd med små resurser.

Faddrarnas stöd är livsviktiga för barnen i de ovannämnda mottagarländernas fadderinstitutioner, men det finns för få faddrar! Kunde du tänka dig att bli fadder och så trygga grundutbildning, näringsrika måltider samt hälsovård för behövande barn och ungdomar?

Kirsti Reponen major

pelastusarmeija.fi/auta/kummilapsityo SOTAHUUTO

19

Armeijassa tapahtuu Ylennetty kirkkauteen Tuomo Ylkänen kapteeni 9.10.2018 Eläkeupseeritoverimme, kapteeni Tuomo Johannes Ylkänen, ylennettiin kirkkauteen 9. lokakuuta. Muistamme Tuomon lähimmäisiä rukouksissamme ja ajattelemme erityisesti hänen vaimoaan Maija Ylkästä.

Kunnioitamme uskollisen toverimme muistoa. Jumala siunatkoon ja lohduttakoon surevia. ”Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.”

Fil. 3:14

Radio / TV Aamuhartaus lauantaina 17.11. klo 6.15 ja klo 7.15 Yle Radio 1 Jorma Pollari

Toimintaa lapsille ja perheille Perhekerhot

Seuraavassa lehdessä Olemme joulupadan äärellä 20 SOTAHUUTO

Helsingissä, Porvoossa, Tampereella ja Turussa. Lue tarkemmin: pelastusarmeija.fi/paikkakunnat

Puuhakerhot alakouluikäisille Helsingin Rastilassa: pelastusarmeija.fi/hki-puuhakerho Porvoossa: pelastusarmeija.fi/porvoo-puuhakerho

Ja paljon muuta...

Pyhäkouluja, partiotoimintaa, tapahtumia, retkiä ja leirejä lapsille ja perheille eri puolilla Suomea: pelastusarmeija.fi/paikkakunnat pelastusarmeija.fi/nuoriso pelastusarmeija.fi/lomakoti

Armeijassa tapahtuu Virallinen tiedonanto

Johtajien vierailulista

1.9.2018

Everstit Patrick & Anne-Dore Naud, territorion johtajat:

Ohjelmasektori Luutnantti Daniel Bryant-Rönnqvist Määrätään Vaasan osaston tiimikoordinaattoriksi (100 %).

Kadetti Jessica Bryant-Rönnqvist Määrätään osaston avustajaksi Vaasan osastolle (50 % osastolla / 50 % kadettina upseerikoulussa) Kiitämme Danielia ja Jessicaa heidän palveluksestaan alueellisina lapsi- ja nuorisotyön kehittäjinä. Kadetit Ari ja Eija Kulmala jatkavat määräyksissään osaston avustajina Vaasan osastolla. Kuitenkin heidän kadettiopintojensa alkaessa heidän osastomääräyksensä on 50 %.

Rukoilemme uuden tiimin ja Vaasan osaston jäsenten puolesta ja toivotamme heille kaikkea hyvää.

12.–14.11.

Pohjoismaisten johtajien konferenssi, Tallinna, Viro 29.–30.11.

Rovaniemen osasto Everstiluutnantit Ced ja Lyn Hills, ylisihteeri (CS) ja territorion naistyön sihteeri (TSWM): 9.11.

Kaatuneiden muistopäivän

jumalanpalvelus & lounas (Britannian suurlähetystö) 12.-14.11.

Pohjoismaisten johtajien konferenssi, Tallinna, Viro 25.11.

Joulukadun avajaiset,

Senaatintori, Helsinki (CS) 25.-30.11.

Hengellisen elämän konferenssi, Sunburyn osasto, Englanti (TSWM)

Nuorten viikonloppu 9.-11.11.

12–16-vuotiaille nuorille, lasten lomakodilla Vihdin Nummelassa Viikonloppuna vietetään aikaa rennosti yhdessä ja opitaan ehkä jotakin uutta.

Ohjelmassa on erilaisia työpajoja, Raamattu-opetusta ja mukavaa, rentoa yhdessäoloa hyvässä seurassa. Leiri alkaa perjantaina klo 18 päivällisellä ja päättyy sunnuntaina klo 14.

Leirin hinta on 30€ + matkakulut. Leiriläisille on otettu leirin ajaksi vakuutus.

Tarvittaessa voit pyytää leirimaksuun apua lähimmästä Pelastusarmeijan osastosta.

Ilmoittaudu leirille nyt, muutamia paikkoja vielä jäljellä: bit.ly/nuortenvkl Lisätietoa viikonlopusta: 044 757 7994 ja nuoriso@pelastusarmeija.fi

Samassa veneessä – Etelä-Suomen perheleiri 23.–25.11. Nummelassa, lasten lomakodilla

Lukijoiden esirukouspyynnöt Voit lähettää meille esi­rukouspyyntösi: sotahuuto@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Sotahuuto, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä: ”Esirukous” Lisäksi rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous

Uskomme rukouksen voi­­maan!

– Pyydän esirukousta vasemman silmäni puolesta. Lääkkeet eivät auta. Rakas Jeesus, auta sinä.

Merja – Rukoilkaa ainoan lapseni puolesta, että hän tervehtyy sydänleikkauksesta.

Jeesus auta!

– Pyydän esirukousta terveysongelmieni (silmä-, hammas- ja varvaskipuja) paranemiseksi.

Epätoivoinen – Eläkkeelle jäämisen jälkeen olo on ollut erittäin yksinäinen ja masentunut. Jospa taivaan Isä auttaisi tässä asiassa.

Kiitos – Pyydän esirukousta läheiseni puolesta.

Hänellä on kaihi ja hän ei näe kunnolla.

Rukoilkaa, että hän pääsisi pikaisesti korjausleikkaukseen.

Uusin silmin

Viikonlopun ohjelmassa on yhteistä kivaa tekemistä, ulkoilua, ihmettelyä Raamatun äärellä lasten ja aikuisten ohjelmissa sekä perheen omaa aikaa. Viikonlopun hinta on 30€/perhe tai 10€/henkilö + matkakulut. Tukea maksuihin voi pyytää lähimmästä Pelastusarmeijan osastosta.

– Pimenevät illat ahdistavat minua.

Herra, anna voimaa jaksaa.

Yksin

Ilmoittaudu leirille: bit.ly/samavene Lähetämme tämän jälkeen leirikirjeen kaikille ilmoittautuneille. Viikonloppu järjestetään, mikäli mukaan ilmoittautuu riittävä määrä perheitä.

Lisätietoa: 044 757 7979 Sanna, 050 322 0765 Marja ja nuoriso@pelastusarmeija.fi

– Rakas Jeesus, auta perhettä, joka painii talous- ja terveysongelmien kanssa.

Huolestunut

SOTAHUUTO

21

Syväsukellus laulukirjaan Sarjassa esitellään Pelastusarmeijan laulukirjan uusia lauluja. Pyydämme erilaisia ihmisiä kuuntelemaan laulun ja kertomaan, millaisia ajatuksia se herättää.

♪ Laulun voi kuunnella osoitteessa: pelastusarmeija.fi/uutisia

Vahvoja yhdessä Pelastusarmeijan laulukirja 276 San. Jorma Pollari, Säv. Jorma Ravantti © Pelastusarmeijan päämaja, Helsinki

1.

Mistä seuraajat Herran voi tunnistaa?

Se kysymys mieleen voi ponnahtaa.

Jeesus vastauksen antoi jo aikoinaan, vaan tarpeen on taas siitä muistuttaa: Kerto: Rakkaus todistaa, että kuulumme Herran perhekuntaan.

Rakkaus Jumalaan meidät yhteen vain voi kasvattaa.

2.

Toinen toistaan jos muistaa vain kannustaa ja rohkaista, murheet kun ahdistaa, silloin maailma sen myöskin toteaa: on elämä uskossa antoisaa!

Kerto: Rakkaus todistaa, että kuulumme Herran perhekuntaan.

Rakkaus Jumalaan meidät yhteen vain voi kasvattaa.

3.

Sinä, veljeni, jos olet allapäin ja siskoni, jos huolta rintaan jäi, rukoillen saamme kantaa nyt toistamme, on yhteys tää voimanlähteemme.

Kerto: Rakkaus todistaa, että kuulumme Herran perhekuntaan.

Rakkaus Jumalaan meidät yhteen vain voi kasvattaa.

Laulun säveltäjä, eläkeupseeri, kapteeni Jorma Ravantti kuunteli laulun: – Kuunnellessani laulua 276 tuli hieman nostalginen mieli. Lauluhan oli aikoinaan eräänlainen Signe Nurmen tekstiin tehty tilaustyö Pelastusarmeijan Helsingin 4. osaston kitarakuorolle. Se on säveleltään helposti mieleen jäävä ja siinä mielestäni onnistunut; kuoro lauloi sitä aikoinaan ainakin kokouksissa, ja jos oikein muistan – myös eräässä Armeijan radiojumalanpalveluksessa.

– Uusi versio on sovitukseltaan ja rytmiltään mukaansatempaava. Sanoitus on sisällöltään selkeä kuvaten nykypäivää ja sen eteen tuomia mahdollisia kysymyksiä ja asioita. Se ilmentää myös sanoman Jeesuksen voimasta ja rakkaudesta innoittaen osaltaan myös ihmisten väliseen kristilliseen rakkauteen. Ja sitä me kaikki kaipaamme, myönnämme sen tai emme!

22

SOTAHUUTO

2€ Marraskuu 2018 Pelastusarmeija

SOTAHUUTO

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €

Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 128. vuosikerta

Komentaja Eva Klemanin hartauskirja-trilogian viimeinen osa on ilmestynyt

Tänään elän Kuvitettuna jälleen komentaja Christina Kjellgrenin kauniilla akvarellitöillä.

Saatavana myös ruotsinkielisenä.

15 € + postikulut Koko trilogia (myös ruotsinkielisenä): Omin silmin, Nyt aamu tulee useammin ja Tänään elän yhteishintaan 25 € + postikulut Tilaukset: kauppaosasto@pelastusarmeija.fi (09) 681 2300 / Kauppaosasto

Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Rodrigo Miranda Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Lyn Hills, Rodrigo Miranda, Toni Kaarttinen, Anne Fredriksson, Saara Ertamo Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK

Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista Painopaikka: Painotalo Plus Digital Oy, Lahti 2018 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO 23

nauti syksystä hyvän sanoman kera!

Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Lehden tilaushinnat: Kotimaa ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 €

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Tilaan Sotahuudon itselleni

Tilaan Sotahuudon ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite:

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys