KIiNnOsTaIsIkO hArJoItTELu?
Voit tutustua toimintaamme vapaaehtoisena, työkokeilijana tai vaikka kielikurssilaisena. Jos kiinnostuit, voit olla suoraan yhteydessä lähimpään myymälään tai varaston noutopalveluun. Tervetuloa mukaan mukavaan porukkaan – tehdään hyvää yhdessä!
Pelastusarmeijan my ymälät icaresecondhand LUE LISÄÄ: PELASTUSARMEIJA.FI/MYYMALAT
Tässä numerossa
Voisiko tämä olla sinun tiesi?
yksikkö polkuna työelämään
Lähiksen työ on alkanut Vuosaaressa
Ajatuksia elämästä ja uskosta
Minä & Pelastusarmeija
omistaa palvelukseni niille, jotka eivät vielä tunne Jumalaa, mutta myös rohkaisuna heille, jotka ovat jo tällä tiellä. ” luutnantti Renno Rannamäe, sivu 12–14
uusia alkuja
Meitä ihmisiä on monenlaisia. Toiset odottavat innolla uutta kohdaten rohkeasti tuntemattoman. Toiset taas kaipaavat pysyvyyttä ja toivoisivat asioiden säilyvän muuttumattomina. Viime aikoina on puhuttu paljon resilienssin käsitteestä. Se tarkoittaa ihmisen psyykkistä selviytymiskykyä, joustavuutta ja kykyä orientoitua uudestaan kohdatessaan erilaisia muutoksia. Jokainen muutos on mahdollisuus uuteen alkuun. Uuden vuoden kunniaksi olemme poimineet tähän lehteen kertomuksia uusista aluista.
Ohjaaja Klaus Härön uusi elokuva Ei koskaan yksin saa ensi-iltansa tammikuussa. Hänelle elokuvat tarjoavat mahdollisuuden kertoa uusia, tärkeitä kertomuksia, tällä kertaa siitä, miten jokaisella on mahdollisuus auttaa toisia. Hän puhuu myös kokemuksestaan siitä, että omaa elämää ei tule mitata onnistumisilla, vaan saa elää armon varassa.
Marraskuussa Pelastusarmeija avasi Itä-Helsingissä uuden työpisteen, Lähiksen. Luutnantit Ana ja Eliel Vargas saavat olla tekemässä jotain aivan uutta. Leif Jussila taas kertoo, kuinka toisen uuden työmuodon – työllistämisen yksikön – kautta moni saa mahdollisuuden uuteen alkuun työelämän parissa.
Jumalalla on hyvä suunnitelma jokaiselle. Joillekin tämä tarkoittaa vastaamista Jumalan kutsuun Pelastusarmeijan upseeriksi. Lokakuussa luutnantti Renno Rannamäe vihittiin upseeriksi Virossa. Omassa elämässään hän on saanut kokea täyden elämänmuutoksen. Samoin myös upseerikoulun vasta aloittanut kadetti Olga Roshka. Jumala luo yhä uutta. Kenties hän haluaa kutsua jonkun lukijoistammekin aivan uudelle polulle elämässä.
“Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.”
Valitusvirret 3:23
Siunattua alkanutta vuotta Sinulle, lukijamme!
Kati Kivestö
majuri
vastaava toimittaja
miten olemme onnisTuneet?
Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.
Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi
tässä kuussa
Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan
VanHa lintu
– uuDeT sulaT
Saga Lippo everstiluutnantti territorion komentaja
Vanhaa vuotta kuvataan usein kumaraselkäiseksi vanhukseksi ja uutta vuotta konttaavaksi lapseksi. Voi sen kai noinkin nähdä, mutta muuttuuko oikeasti mikään kellon lyödessä illalla 12? Kun herään tammikuun ensimmäisen päivän aamuna ja katson peiliin, en voi sanoa ainakaan nuortuneeni. Päivämäärät kalenterissa vaihtuvat, mutta luomakunta jatkaa kulkuaan. Meret ovat ihan yhtä saastuneita kuin olivat eilenkin, eivätkä tuhotut sademetsät ole yhdessä yössä kasvaneet takaisin. Puijaammeko siis itseämme vertaamalla uutta vuotta viattomaan lapseen?
Toisaalta Raamattu puhuu paljonkin uudistumisesta ja uudelleen alkamisen mahdollisuudesta. Paavali muun muassa lupaa, että jokaisesta, joka ottaa Kristuksen vastaan, tulee uusi luomus. Silloin vanha katoaa ja uusi tulee tilalle. Luonnollisesti Paavali ei tarkoita ulkoista olemustamme, jonka hän kyllä myöntää rapistuvan, vaan hän puhuu sisäisestä elämästä, joka voi päivä päivältä uudistua. Meillä on siis joka päivä uudestaan alkamisen mahdollisuus! (2. Kor. 4:16 ja 5:17).
Profeetta Jesaja puolestaan lupaa: ”Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40:31). Monelle on tuttu myös psalmin 103 jae,
jossa luvataan, että nuoruutemme voi uudistua kuin kotkalla. Olen jostain lukenut, että kotka vaihtaa sulkiaan läpi elämänsä, ja vasta vanhana sen höyhenpuku on komeimmillaan. Mikä lohduttava ajatus!
Pelastusarmeijaakin voisi verrata vanhaan kotkaan. Kansainvälinen Pelastusarmeija täyttää tänä vuonna 160 vuotta, ja Suomessakin olemme olleet olemassa jo 135 vuotta. Höyhenpukumme on silti vielä kuosissaan, ja olemme valmiita lentämään. Vaikka olemassaolomme tarkoitus ja perustehtävämme ei ole muuttunut kaikkina näinä vuosina, etsimme jatkuvasti uusia tapoja toteuttaa missiotamme. Syyskuussa 2024 Pelastusarmeijan kenraali Lyndon Buckingham julkaisi uuden maailmanlaajuisen strategian viitekehyksen, joka tiivistyy kolmeen sanaan: ihmiset, tehtävä ja perintö. Lehden keskiaukeamalta voi lukea tarkemmin siitä, millainen maailma noiden kolmen sanan takaa avautuu. Uskomme, että uudistuneen strategiamme avulla voimme lentää jälleen uusiin ulottuvuuksiin, uusille alueille ja uusien ihmisten pariin.
Pelastusarmeija haluaa toivottaa lukijoille siunattua uutta vuotta psalmin sanoja mukaillen: ”Seppelöiköön Herra sinut armolla ja rakkaudella. Ravitkoon hän sinua hyvyydellään, jotta elvyt nuoreksi, niin kuin kotka.” (Ps. 103:4–5)
HaastatTelussa elokuVaoHjaaja klaus Härö
autTamisen armosTa
Ohjaaja Klaus Häröltä on juuri ilmestymässä uusi elokuva ”Ei koskaan yksin”. Se kertoo Suomen toisen maailmansodan aikana luovuttaman kahdeksan juutalaisen ja erityisesti heitä auttaneen
Abraham Stillerin tarinan. Sotahuudon haastattelussa Klaus Härö kertoo meille tämän elokuvan inspiraation lähteistä, tähänastisesta elämästään ja urastaan sekä uskosta, joka on tärkeä osa
Klausin jokapäiväistä elämää.
Haastattelu alkaa. Laitan pöydälle kaksi nauhuria, mikä on jäänyt tavaksi erään teknisen häiriön jälkeen. Tarkkasilmäinen Klaus Härö huomaa asian ja nostaa kysyvästi kulmiaan. Kerron tapahtuneesta.
– Arvasin, että tässä on jokin tarina taustalla. Tässä on jotain hyvin sympaattista ja inhimillistä, Klaus sanoo hymyillen.
Tarinat, sympaattisuus ja inhimillisyys kuvastavat hyvin Klausin elokuvia ja hänen persoonaansa. Tämä pätee myös uusimpaan elokuvaan Ei koskaan yksin, jonka keskiössä on halu auttaa inhimillisessä hädässä.
Ei koskaan yksin – auttajan tarina
Klaus Härön uutuuselokuva Ei koskaan yksin kertoo Suomeen paenneiden juutalaisten auttajan, Abraham Stillerin tarinan. Klaus Härö on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Jimmy Karlssonin kanssa, ja se perustuu vapaasti Rony Smolarin kirjoittamaan elämäkertaan Setä Stiller: Valpon ja Gestapon välissä. Elokuvan tuottaa Matila Röhr Productions. Se on viiden maan mittava yhteistuotanto, jossa ovat Suomen lisäksi mukana Ruotsi, Viro, Itävalta ja Saksa. Ville Virtanen nähdään elokuvan pääroolissa Abraham Stillerinä. Muissa merkittävissä rooleissa näyttele-
vät muun muassa Nina Hukkinen, Kari Hietalahti ja Hannu-Pekka Björkman Ei koskaan yksin kertoo toisen maailmansodan aatosta, jolloin Euroopassa eletään synkkää aikaa. Suomi ottaa vastaan pakolaisia Saksasta ja Itävallasta. Suomalainen liikemies ja hyväntekijä Abraham Stiller tekee kaikkensa auttaakseen Suomeen tulleita juutalaispakolaisia, joista kuitenkin kahdeksan summittain valittua ihmistä luovutetaan keskitysleirille Auschwitziin. Elokuva kertoo heidän tarinansa.
Klaus Härö avaa inspiraatiota elokuvan taustalla: – Olimme tuottaja Ilkka Matila n kanssa tehneet juuri Äideistä parhain -elokuvan. Kysyimme toisiltamme ääneen, minkä elokuvan seuraavaksi haluaisit tehdä, jos saisit ihan vapaasti valita. Toisistamme tietämättä olimme pohtineet, että se olisi tarina Suomen toisen maailmansodan aikaisista juutalaisluovutuksista. Kun olin saanut Postia pappi Jakobille valmiiksi, aloitin tämän käsikirjoitusprosessin.
– Olin varttunut luulossa, että vaikka teimme saksalaisten kanssa yhteistyötä, niin Suomesta ei tehty luovutuksia. Opiskeluaikana minulle selvisi, että vaikkemme luovuttaneet yhtään Suomen juutalaista, luovutimme kahdeksan henkilöä, jotka olivat tulleet hakemaan turvapaikkaa Suomesta. Olin hyvin pettynyt. Toki
kahdeksan ihmistä on vähän isossa kuvassa, mutta se on kuitenkin kahdeksan ainutlaatuista elämää. Itselleni heräsi kysymys: miksi?
Toinen Klausin mieleen tullut kysymys oli, löytyikö tahoja, jotka yrittivät auttaa. Avaimet elokuvan tarinaan tarjosi Rony Smolarin kirjoittama elämäkerta.
– Halusimme kertoa auttajan tarinan. Löysimme elokuvan päähenkilöksi Abraham Stillerin, toimittaja Ruben Stillerin isoisän. Hän oli siitä hieno päähenkilö, että hän oli samanaikaisesti hyvin rakastettava, mutta silti inhimillinen. Hänellä oli iso sydän ja iso suu. Hän pyrki hyvään, mutta teki virheitä ja ylilyöntejä. Hän ei ollut täydellinen, mutta katsojana toivot hänelle hyvää.
Elokuvassa on myös 70-luvulle sijoittuvia kohtauksia, joissa iäkästä Abrahamia haastatellaan tapahtuneesta. Menneiden päätösten tuska paistaa vanhan miehen kasvoilta.
– Yhdeksi kantavaksi teemaksi nousi syyllisyys. Jokainen meistä on ollut tilanteessa, jossa on luvannut lähimmäiselle olla hädän hetkellä läsnä. Silti on voinut käydä niin, ettemme ole pystyneet olemaan paikalla. Silloin saattaa pohtia, olisiko ollut parempi olla lupaamatta apua lainkaan. Tällaista pohdintaa myös Abraham käy elokuvassa läpi.
– Juutalaisessa ajattelussa on sanonta: Kun autat yhtä, autat koko maailmaa. Tämä ajatus on varmasti ollut Abrahamilla vahvana.
Abraham itse tuli hyvin vaatimattomista, köyhistä oloista. Juutalaisuudessa on aina arvostettu lukeneisuutta. Tätä Abraham oli, ja hän pääsi rikkaisiin naimisiin kauppiassuvun tyttären kanssa.
– Voi sanoa, että vaimo toi rahaa, ja Abraham tuhlasi sitä, Klaus naurahtaa. – Hän kuitenkin käytti sitä hyväntekeväisyyteen. Yhtenä esimerkkinä hän perusti kansalaissodan sotaorvoille orpokodin, eikä välittänyt olivatko orvot punaisista vai valkoisista perheistä. Hän koki kutsumuksena auttaa. Häntä johti ajatus, että jos on saanut paljon, tulee antaa paljon.
Tiedustelen Klausilta, mitä hän toivoo katselijoiden ammentavan elokuvasta. – Toivon, että se olisi positiivinen peili. Näkisimme sen, että jokaisella on mahdollisuus auttaa vähän. Onko esimerkiksi omassa lähipiirissä joku, jonka avuksi voimme tulla astumalla oman mukavuusalueemme ulkopuolelle?
Maailman tila on vakava, sodat ja hy-
lätyt kodit ovat arkipäivää. Elokuva on valitettavan ajankohtainen.
– Olemme tehneet tätä elokuvaa viisitoista vuotta, ja jatkuvasti tämä tuntuu ajankohtaiselta. Ensin Syyrian pakolaiskriisi ja nyt Ukrainan sota ja sitä seurannut pakolaisuus muistuttavat siitä, että aina on ihmisiä ilman kotia. Miten otamme heidät vastaan? Olen iloinen siitä, miten Euroopassa ja Suomessa on monet ukrainalaisperheet otettu vastaan. Haaste tulee siitä, miten tilanteen jatkuessa suurin auttamisen ilo ja motivaatio hiipuu. Miten löytää tapoja auttaa pidemmän päälle? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä.
Tarinoista lumoutunut poika
Klaus Härö syntyi vuonna 1971 Porvoossa asuvaan suomenruotsalaiseen perheeseen. Isä työskenteli kirjapainossa ja äiti opettajana. Kotona asiat olivat keskiluokkaisen hyvin, ja jo lapsena Klausin silmät olivat auki ympäröivään maailmaan: – Aistin joistain luokkatovereistani, että heillä asiat eivät olleet näin hyvin. Esimerkiksi heillä oli rikkinäiset vaatteet tai joku ei halunnut mennä kotiinsa. Tun-
sin voimattomuutta sen edessä. Olisi ollut kiva auttaa, mutta mitä 10-vuotias voi tehdä?
Klaus oli perheen ainoa lapsi, ja hän vietti paljon aikaa itsekseen.
– En kokenut yksinäisyyttä, se tarjosi mahdollisuuden havainnoida. Meillä kävi paljon iäkkäitä sukulaisia kylässä, ja he kertoivat tarinoita, jotka eivät aina olleet ihan lapsen korville sopiviakaan, Klaus naurahtaa. – Pienen pojan pää täyttyi tarinoista.
Seuraavaksi elokuvat täyttivät teiniikäisen Klausin ajatukset. Hän suorastaan eli ja hengitti elokuvia.
– Ensin innostuin muiden teinien tavoin Teräsmiehen ja Haamujengin kaltaisista leffoista, ja sen jälkeen alkoivat kiinnostaa myös vakavammat elokuvat. Katsoin paljon klassikoita, kuten Chaplineja, Hitchcockeja, Orson Wellesiä, Ingmar Bergmania ja länkkäreitä. Omiksi tuon ajan suosikeiksi voisin nimetä Bergmania seuranneiden pohjoismaisten ohjaajien kuten Jan Troellin ja Bille Augustin elokuvat. Huomaan tänä päivänäkin palaavani vanhempiin elokuviin. Sain paljon rohkaisua niistä.
Abraham Stilleriä esittävä Ville Virtanen ja ohjaaja Klaus Härö Ei koskaan yksin -elokuvan kuvauksissa.
Kysyn, onko joku elokuva ylitse muiden. Vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: – Steven Spielbergin E.T. Spielberg on itsekin todennut ”It’s pretty perfect”, ja tosiaan se on melko täydellinen. Se oli yksi niistä elokuvista, joka innosti minut tälle alalle. Innostuin siitä, mitä kaikkea elokuvilla voi tunnetasolla saada aikaan.
Vastoin muiden – ja omiakin – odotuksia elokuvasta tuli Klausille opintojen kohde ja ammatti.
– Jos olisin saanut päättää, olisin tehnyt ensimmäisen elokuvani 12-vuotiaana. Onneksi niin ei käynyt, Klaus naurahtaa. – Ei pienessä kaupungissa uskottu, että elokuva voisi olla ammatti, enkä oikein itsekään uskonut siihen. Löysin kuitenkin Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen ohjauksen ja käsikirjoittamisen linjan ja hain sinne. Toisella yrittämällä pääsin. Minulla ei ollut mitään B-suunnitelmaa.
– Koulussa kesti ymmärtää, että täällä asiat eivät tule valmiina, vaan vaaditaan suurta oma-aloitteisuutta. Hain harjoittelijaksi projekteihin ja sain mahdollisuuden nähdä, millaista elokuvien tekeminen oikeasti on. Kuvittelin tulevani taideammattiin, mutta havahduin siihen, että ohjaaja on enemmänkin väliportaan pomo. Projektien myötä opin, miten ihmisiä tulee kohdella – näin siitä paljon hyviä ja huonoja esimerkkejä.
Inhimillisten tarinoiden kertoja
Näkymätön Elina (2003) on Klaus Härön ensimmäinen koko illan elokuva. Se perustuu Kerstin Johansson in romaaniin Som om jag inte fanns. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Tornionjokilaaksoon 1950-luvun alkuun. Elina on ruotsinsuomalainen kymmenvuotias koululainen, jonka isä on juuri kuollut. Palattuaan sairastelun jälkeen kouluun Elina joutuu kahnauksiin koulunsa suomenkielisten ruotsalaistamista ajavan opettajan kanssa.
– Se oli hieno tarina tytöstä, joka jää surussaan yksin ja pakenee mielikuvitusmaailmaansa. Se tuntui vahvalta ja tär-
keältä kertomukselta. Elokuvan toteutumiseen meni kuitenkin vuosia, kunnes ruotsalaisen rahoittajan kautta elokuva pääsi tuotantoon. Voisin sanoa, että tämä oli toinen elokuvakouluni, Klaus sanoo. Klaus Härön filmografia sisältää myös elokuvat Äideistä parhain (2005), Uusi ihminen (2007), Postia pappi Jaakobille (2009), Miekkailija (2015), Tuntematon mestari (2019), Elämää kuoleman jälkeen (2020), Rakkaani merikapteeni (2022) ja Ei koskaan yksin (2025). Äideistä parhain -elokuvassa Ruotsiin lähetetty sotalapsi kokee kaksinkertaisen hylkäämisen joutuessaan jättämään kasvattiperheensä ja palaamaan Suomeen. Uusi ihminen kertoo tytöstä, joka taistelee oikeudestaan äitiyteen pakkosteriloinnin uhan alla. Postia Pappi Jaakobille kertoo sokeasta papista ja armahdetusta elinkautisvangista. ”Miekkailija” vie 1950-luvun NeuvostoViroon. Tuntematon mestari -elokuvan
Ei koskaan yksin -elokuvaa kuvattiin muun muassa Helsingin tunnelmallisessa Vanhassa kirkkopuistossa. 8
pääosassa on eläköityvä taidekauppias. Elämää kuoleman jälkeen kuvaa sitä, miten eri tavoin ihmiset kokevat läheisen kuoleman. Elokuva on myös hyvin omakohtainen, sillä siinä on vaikutteita Klausin omasta elämästä, kun hän parikymppisenä menetti äitinsä syövälle. Rakkaani merikapteeni on Klaus Härön ensimmäinen englanninkielinen elokuva. Irlannissa kuvattu elokuva kertoo merikapteenista, joka rakastuu kodinhoitajaansa. Merikapteenin tytär ei kuitenkaan hyväksy suhdetta.
– Olen tällä alalla siksi, että haluan kertoa inhimillisiä tarinoita. Tykkään jutella ihmisten kanssa ja kuunnella heidän elämäntarinoitaan. Minulla on lapsuudesta asti ollut halu kysellä, näyttää ja jakaa asioita. Tehdä näkyviksi näkymättömät asiat ja ihmiset. Tarinoissa on tärkeä asettua toisten saappaisiin, myös heidän, jotka ovat tehneet pahaa.
– Se antaa mahdollisuuden pohtia, miksi he ovat näin valinneet, ja miten itse olisin toiminut vastaavassa tilanteessa. Katsomalla taaksepäin näen tarinoissani toistuvan aikuisten ja lasten väliset suhteet.
Klausin elokuvista monet ovat saaneet ehdokkuuksia ja palkintoja, joista esimerkkeinä parhaan elokuvan ja ohjauksen
Jussi-palkinnot elokuvalle Postia pappi Jaakobille ja Miekkailija-elokuvan parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globe -ehdokkuus. Postia pappi Jaakobille valittiin myös Helsingin Sanomien äänestyksessä 2000-luvun koskettavimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi.
– Toivottavasti paras elokuvani on vielä tekemättä, Klaus toteaa hymyillen.
Kun on armoa, on toivoa
Edellä mainitusta Postia pappi Jaakobille -elokuvasta on luontevaa siirtyä keskus-
telemaan uskosta. Siirrymme myös fyysisesti. Arkinen elämä tulee väliin, ja Klausin puhelin hälyttää loppuvasta parkkiajasta. Klaus käy liikuttamassa autoa, ja siirryn sulkeutuvasta toimistosta katutason ravintolaan. Odottaessani katse kiinnittyy paikan valaistukseen. Lamput ovat kuin pieniä sädekehiä. Arjen pyhyyttä.
Klaus palaa takaisin, ja jatkamme. Kristillisyys ja hengelliset kysymykset pohdituttivat nuorta Klausia.
– Nuoresta asti minulla oli sellainen olo, että jos Jumala on olemassa, niin siitä pitää ottaa selvää. Kyselin asiasta paljon uskonnonopettajilta, papeilta ja nuoriso-ohjaajilta. Yksi vanhempi kristitty sanoi minulle, että voit käydä ympäriinsä kysymässä mielipiteitä ja saat varmasti kuulla mielenkiintoisia ajatuksia ja tarinoita, mutta jos haluat tietää, mitä kristillinen usko on, sinun pitää lukea Raamattua itse.
– Minulle tärkeä hetki oli, kun parikymppisenä sain käsiini ruotsalaisen saarnaajan C. O. Roseniuksen kirjan Yksin armosta. Hän todisti kirjassaan siitä, että joko sinä olet tehnyt kaiken tai Kristus on tehnyt kaiken. Olin aina ajatellut, että itse kiipeän hyvissä tarkoitusperissäni ja teoissani niin korkealle kuin osaan. Koska olemme vain ihmisiä, emme pääse ihan päämäärään, ja Jumala sitten armossaan nostaa perille. Tämä kirjasi avasi silmäni siihen, että kun Jeesus kuoli ristillä, kaikki tekomme sovitettiin. Kristuksen ylösnousemus todistaa siitä, että hän on Jumalan poika. Jos siihen turvaan, voin levätä armossa. Jos on armoa, on toivoa. Vuosien saatossa minuun on kasvanut varmuus, että tämä pitää.
Yhdestä asiasta Klaus pitää kiinni: muista pyhittää lepopäivä. – Pidän aina sunnuntait vapaana niin itseni kuin työkavereidenkin vuoksi.
Pikkulinnut ovat kertoneet, että nuorena miehenä Klaus pohti myös pappisuraa.
– Siinä oli takana samaa ajatusta kuin siinä, mitä puhuimme Abrahamista aikaisemmin: kun on saanut paljon, haluaa antaa paljon. Olin saanut hyvää opetusta, jota olisin halunnut jakaa. Pappeus olisi kuitenkin vaatinut niin paljon kompromisseja ja luopumista, että ymmärsin, ettei se olisi ollut kestävä tie minulle.
Tiedustelen Klausilta, näkyvätkö kristilliset arvot hänen tavassaan tehdä työtä. – Päivittäisessä elämässäni luen Raamattua, rukoilen ja elän yhteydessä muihin kristittyihin, joten voisin ajatella, että se välittyy kaikessa tavassani elää.
Kristillisyyttä hän ei halua kuitenkaan ”väkisin” nostaa teemaksi elokuvissaan.
– En koskaan ajattele niin, että teenpä kristillisen elokuvan. En usko opetus- ja propagandaelokuviin. Elokuvistani varmasti välittyy näitä arvoja, mutta se ei ole itsetarkoitus. Elokuvat ovat ihmistarinoita, jotka avaavat elämän eri puolia. Yhdestä asiasta Klaus pitää kiinni: muista pyhittää lepopäivä.
– Pidän aina sunnuntait vapaana niin itseni kuin työkavereidenkin vuoksi. Freelancemaisessa työssä olisi kiusaus työskennellä sunnuntaisinkin. Tämä on kuitenkin ehdoton henkireikä, saa luvan kanssa rentoutua ja irtautua. Palataan vielä hetkeksi elokuvan Postia pappi Jakobille äärelle. Sillä on mielenkiintoinen syntytarina: – Tämä oli opinnäytetyö, jonka sain Jaana Makkoselta. Flunssaisena päätin tarttua minulle lähetettyyn käsikirjoitukseen. Siinä oli kohtaus, jossa vankilasta vapautunut nainen tuli asumaan sokean papin luokse. Hän leikkaa leipää ja samalla testaa onko pappi oikeasti sokea heiluttamalla veistä hänen silmiensä edessä. Se kohtaus vangitsi minut täysin. Siitä teksti vain kasvoi ja syveni. Soitin Jaanalle ja hän luuli, että koulukaverit juksaavat.
Klaus Härön uusi elokuva ”Ei koskaan yksin”
saapuu elokuvateattereihin perjantaina 17.1.
Sain luvan työstää käsikirjoitusta eteenpäin. Oli uskomatonta, millaisen vastaanoton elokuva sai. Se on itsellenikin hyvin rakas.
Kyseisen elokuvan ytimessä on armo. Tiedustelen Klausilta, miten armo näkyy hänen omassa elämässään:
– Päivittäin kohtaan sitä, etten osaa olla sellainen, joka haluaisin olla. Hyvien asioiden tavoittelu jatkuu, mutta elämäni ei lepää siinä, onnistunko vai en. Omilla teoillani en varmista mitään. Saan elää armon varassa ja katsoa luottavaisin mielin tulevaan ja tuonpuoleiseen.
Haastatteluhetkemme päättyy, ja Klaus kiittää Pelastusarmeijaa kiinnostuksesta häntä ja elokuvaansa kohtaan. Hän lä-
hettää lopuksi terveiset kaikille kristillisille toimijoille:
– Älkää unohtako uskoa. Pitäkää elämänlangasta, Kristuksesta kiinni. Jos pidämme uskosta ja Jumalan Sanasta kiinni, siinä on voimanlähde auttamiselle. Jos on saanut rakkautta, sitä haluaa antaa eteenpäin. Jos on anteeksiannettu, haluaa antaa anteeksi muille. Jaakobin sanoin: Jos näet veljesi hädässä, auta jos voit. Hetken verran auttaja voit olla sinä.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen & Matila Röhr / Andres Teiss, Nordisk Film
oikeuDenmukaisuuden upseeri
Syksyisenä viikonloppuna Pelastusarmeijaa siunattiin uudella upseerilla, kun kadetti Renno Rannamäen upseerivihkimystä vietettiin 26.10. Tallinnan Koplin osastossa.
Tallinnan Koplin osastolla oltiin juhlamielellä, kun oli aika viettää uuden virolaisen upseerin upseerivihkimysjuhlaa. Kadetti Renno Rannamäe seurasi uskonsisarustensa Ave Kalmen, Alexey Burunovin, Anneli Aavikin, Arina Vessalauskasin ja Kirill Burunovin jalanjälkiä ollen kuudes Viron Pelastusarmeijan uuden ajan upseeri. Ensi vuonna Viron Pelastusarmeija viettää työn uudelleen alkamisen 30-vuotisjuhlaa.
Koplin osastoon oli saapunut vieraita kautta Viron kuin myös muutamia kutsuvieraita Suomen puolelta. Aluejohtaja, majuri Henk van Hattem toivotti kaikki tervetulleiksi ja rukoili tämän ilojuhlan puolesta.
Ennen upseerivihkimystä oli vuoro juhlia toista iloista asiaa – sitä, ettei upseerikoulu tyhjene Rennon valmistumisen myötä, vaan opinnot aloittaa kadetti Olga Roshka . Olgan elämäntarinaan voi tutustua Sotahuudon numerossa 10/2024. Opinto- ja koulutusupseeri, majuri Natalia Penttinen esitteli uuden kadetin. Kadetti Olga Roshka puhui todistuksessaan, miten hän alkoi tuntea kutsua upseeriksi jo 12 vuotta sitten, mutta löysi aina tekosyitä olla vastaamatta kutsuun. Kesäkuussa 2019 Jumala alkoi jälleen voimallisemmin kutsua:
– Kävin läpi hengellisen autiomaan aikaa, minulla oli niin monia kysymyksiä Jumalalle. Hän vastasi: ”Seuraa minua, minä annan sinulle kaiken mitä tarvitset!” Koin lämpöä ja rauhaa. Jumalan kutsua ei voi paeta. Tiedän, että kutsun takana on monia rukouksia puolestani ja monia inspiroivia esimerkkejä palvelevista upseerista. Kiitos teille.
Seuraavaksi oli kadetin sisäänmarssin vuoro. Kadetti Renno Rannamäen kasvoilta oli luettavissa suurta iloa armeijaystävien läsnäolosta. Majuri Natalia Penttinen luovutti Oikeidenmukaisuuden puolustajat -kadettirenkaan kadetin territorion komentajalle, everstiluutnantti Saga Lipolle vihkimistä varten. Upseerivihkimys on pyhä hetki, ja sen saattoi aistia salissa. Yleisön yllätykseksi everstiluutnantti vihki kadetin viroksi. Hymy nousi Rennon huulille hänen vastaanottaessaan upseeritodistuksen. Nyt oli yksi virstanpylväs saavutettu.
Ainoa oikea tie
Kolehdin ja musiikin jälkeen luutnantti Renno Rannamäe astui uudelleen saliin, kadetin siniset epoletit olivat vaihtuneet upseerin punaisiin. Territorion johtaja, everstiluutnantti Esa Nenonen antoi luutnantille ensimmäisen upseerimääräyksen, joka on jatko Koplin osaston johtajana. Osaston väki otti uutisen vastaan huojentuneena ja ilolla.
Todistuksessaan Renno kertoi, miten teini-ikäisen elämä muuttui Viron vapautuessa:
– Minusta tuntui, ettei tässä uudessa yhteiskunnassa ollut sääntöjä. Minusta tuli nuorena alkoholisti, ja liikuin vapaa-ajallani hyvin epäilyttävissä piireissä. Tajusin, että raha on valtaa ja voin ’ostaa’ ystäviä.
Everstiluutnantti Saga Lippo piti juhlasaarnan.
Olga
miten Jumalan kutsua ei voi paeta.
ja Viron territorion soittokunta vastasi juhlan musiikista. 8
Tallinnan Koplin osasto oli täynnä juhlavieraita Virosta ja Suomesta.
Kadetti
Roshka pohti todistuksessaan,
Suomen
8
Majuri Anna Kotrikadze luovuttamassa hopeatähteä tuoreen luutnantin ystävälle ja hengelliselle mentorille, Avatud Lotus Fondin johtajalle Viljam Borisenkolle.
– Seuraavat 20 vuotta elin fantasiassa, jossa ajattelin olevani muita parempi ja voimakkaampi. Todellisuudessa tuhosin oman ja ympärilläni olevien elämän. Vaimoni ja lapseni olivat jättäneet minut, sillä he eivät enää kestäneet elämäntapaani. Minusta tuli täysin välinpitämätön ja menetin myös työni ja kotini. Marraskuussa 2014 päätin mennä kuntoutuskeskukseen, ja siitä elämäni sai uuden suunnan. Olen äärimmäisen kiitollinen Jumalalle siitä, että Hän katsoi kaltaiseni eksyneen ihmisen puoleen, joka oli synneissään hyvin lähellä kuolemaa.
Renno jatkoi: – Elämäni on muuttunut täysin, enkä olisi voinut saavuttaa tätä ilman Jeesusta. Kun tulin töihin Pelastusarmeijan Toivon taloon, en ajatellut pyrkiväni upseeriksi. Jumala teki kuitenkin selväksi, että tämä oli minulle ainoa oikea tie, ja tänään näin tapahtui. Haluan omistaa palvelukseni niille, jotka eivät vielä tunne Jumalaa, mutta myös rohkaisuna heille, jotka ovat jo tällä tiellä. Kiitos kaikille, jotka ovat kantaneet minua rukouksissaan koko tämän ajan.
Oikeus virratkoon kuin vesi
Upseerivihkimyksessä muistetaan hopeatähdillä uusien luutnanttien vanhempia tai muita läheisiä ihmisiä, jotka ovat olleet kadettien tukena heidän opinnoissaan. Tallinnassa naistyön sihteerillä, majuri Anna Kotrikadzella oli ilo välittää hopeatähti tuoreen luutnantin ystävälle ja hengelliselle mentorille Viljam Borisenkolle, joka on kuntoutuskeskusten kattojärjestön Avatud Lotus Fondin johtaja.
Evelin Aavik in kaunista yksinlaulua ja Svetlana Jevsejevan ja Sirje Käärtin raamatunlukua seurasi everstiluutnantti Saga Lipon saarna. Everstiluutnantti pohti, miten profeetat julistavat oikeudenmukaisuutta ja vastustavat epäoikeudenmukaisuutta. Profeetta Amoksen sanoin: ”Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.”
– Renno, kadettirenkaallasi on loistava nimi. Oikeudenmukaisuuden puolustajana olet heidän puolellansa, joita ei ole kohdeltu reilusti. Ja puhut heidän puolestaan, joilla ei ole omaa ääntä. Pe-
territorion johtajat, everstiluutnantit Esa Nenonen ja Saga Lippo, kadetti Olga Roshka, vastavihitty luutnantti Renno Rannamäe, naistyön sihteeri, majuri Anna Kotrikadze ja ylisihteeri, majuri David Kotrikadze.
lastusarmeijan upseerina tämä on tehtäväsi, Everstiluutnantti Saga Lippo totesi ja päätti saarnan sanoin: – Onko Jumala oikeudenmukainen? Jumala on paljon enemmän kuin reilu, Hän on anteeksiantava ja armollinen.
Saarnan jälkeen ylisihteeri, majuri David Kotrikadze kutsui yleisön rukoukseen ja tervetulleeksi katumuspenkille, jonka ääreen moni polvistuikin rukoillen. Kauniin iltapäivän päätti aluejohtajan, majuri Ardi van Hattemin rukous ja siunaus.
Onnittelemme uutta upseeria, ja siunattu olkoon hänen tehtävänsä Pelastusarmeijassa!
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen
Laajempi kuvakavalkadi upseerivihkimyksestä: bit.ly/rennoupseeri
Yhteiskuvassa
Voisiko tämä olla sinun tiesi?
Jumalan palvelemiseen ja Hänen missionsa toteuttamiseen on monia eri tapoja.
Yksi näistä tavoista voi olla ryhtyminen Pelastusarmeijan upseeriksi.
Pelastusarmeijan upseerit ovat täysipäiväisiä hengellisiä työntekijöitä, jotka omistavat elämänsä Jumalan palvelemiseen Pelastusarmeijan kautta. Heidän tehtävänsä vastaavat pastorien ja hengellisten johtajien rooleja muissa kristillisissä kirkkokunnissa. Upseerin tehtäväkenttä on laaja ja kattaa paikallisten seurakuntien johtamisen, sosiaalisten ohjelmien hallinnan sekä erikoistuneet palvelutehtävät. Tämä kutsumus tarjoaa dynaamisen ympäristön hengellisille johtajille kasvaa, toteuttaa Jumalan tarkoitusta ja johtaa sekä palvella muita tehokkaasti.
Toimiminen Pelastusarmeijan upseerina on ainutlaatuinen vastaus Jumalan kutsuun, ja se antaa mahdollisuuden osallistua tärkeällä tavalla Hänen missionsa toteuttamiseen. Jokaisen kutsumus on henkilökohtainen ja ainutlaatuinen, ja Jumala käyttää seuraajiaan eri tavoin viedäkseen pelastuksen ilosanomaa eteenpäin.
Pelastusarmeijan upseeri on henkilö, joka haluaa olla muutoksen tekijä, vaikuttaa ih-
misten elämään ja muuttaa yhteisöjä elämällä todeksi Jumalan rakkautta, myötätuntoa ja missiota. Monet kokevat tämän polun kutsumuksena, syvänä sisäisenä tunteena siitä, että Jumala ohjaa heitä siirtymään nykyisestä ammatistaan täysipäiväiseen palvelustyöhön Pelastusarmeijan upseerina.
Upseeriksi ryhtyminen edellyttää kahden ja puolen vuoden koulutusohjelman suorittamista. Se on suunniteltu antamaan upseereille tarvittavat tiedot, taidot ja kokemukset heidän tehtäväänsä ja palvelutyöhönsä. Tämä kattava koulutus sisältää teologista opetusta, henkilökohtaista ja hengellistä kehitystä sekä käytännön palvelutyön harjoittelua. Upseerikoulun tavoitteena on kehittää upseereista päteviä hengellisiä johtajia, jotka voivat toteuttaa Jeesuksen Kristuksen missiota täynnä myötätuntoa ja rakkautta. Koulu painottaa luonteen ja kykyjen kehittämistä, jotta upseerit olisivat valmiita kohtaamaan nykypäivän ja tulevaisuuden mission haasteet.
Koulutus Pelastusarmeijassa on enemmän kuin vain akateeminen kokemus; se on kokonaisvaltainen matka, joka yhdistää teoreettisen oppimisen ja käytännön palvelustyön mahdollisuudet. Ohjelman tavoitteena on syventää kadettien itsetuntemusta, lisätä hengellistä herkkyyttä ja kehittää keskeisiä teologisia ja käytännön taitoja. Pääpaino on tiedon soveltamisessa erilaisissa mission ja palvelutyön konteksteissa, jotta kadetit ovat täysin valmiita kohtaamaan palvelutyönsä haasteet.
Jos koet kutsumusta täysipäiväiseen hengelliseen palvelustyöhön Pelastusarmeijassa, ota yhteyttä paikallisen osastosi upseeriin tai kokelassihteeriin sähköpostitse: kokelas.osasto@pelastusarmeija.fi
Voisiko tämä olla sinun tiesi?
Natalia Penttinen majuri
opinto- ja koulutusupseeri, kokelassihteeri
Kuva: Toni Kaarttinen
Kuvassa viimeisimpiä upseerikoulussa opiskelleita kadetteja, nykyisiä upseereita: Enni, Robert, Renno, Kimmo ja Taina.
Jumala on antanut Pelastusarmeijalle tehtävän kertoa hyvää uutista Jeesuksesta Kristuksesta ja palvella kärsivää maailmaa. Alati muuttuvassa maailmassa
Pelastusarmeija on kansainvälinen liike ja evankelinen yhteisö maailmanlaajuisessa kristillisessä kirkossa. Sen sanoma perustuu Raamattuun. Sen työtä motivoi Jumalan rakkaus. Sen tehtävä on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja kohdata ihmisten tarpeet hänen nimessään ilman mitään erottelua.
Työllistämisen yksikkö polkuna työelämään
Pelastusarmeijalla on pitkä historia työllisyyskysymyksissä. Jo 1900-luvun alussa halkotarhat tarjosivat kadunmiehille työtä ruokaa ja majapaikkaa vastaan. Keväällä 2024 toimintansa aloitti Pelastusarmeijan työllistämisen yksikkö, joka koordinoi kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeiluja ja palkkatukia Pelastusarmeijan
Keskustalossa. Tavoitteena on asiakkaiden tehokkaampi ja tavoitteellisempi eteneminen työelämään.
Pelastusarmeijan työllistämisen yksikkö aloitti toimintansa viime vuoden huhtikuussa. Aivan pienestä yksiköstä ei ole kysymys.
– Kuntouttavassa työtoiminnassa meillä on kuusi asiakasta. Työkokeilijoita on viisi ja palkkatukilaisia kaksitoista. Vakituisella työsopimuksella työntekijöitä on kymmenkunta. Henkilökuntaa meillä on noin parikymmentä, kertoo työllistämisen yksikön johtaja Leif Jussila Uusi yksikkö oli vastaus tarpeeseen. – Meillä on pitkät perinteet työllistämisestä, mutta se ei ole ollut koordinoitua. Tultiin siihen pisteeseen, että toiminta alkoi olla niin suurta, että tarvittiin oma yksikkö ja tiimi. Voimme keskittyä täysillä tähän tehtävään.
Työllistämisen yksikön alaisia ovat Keskustalossa työskentelevät tukityöllistetyt. Työn tavoitteena on olla tavoitteellista ja tehokasta. Kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun tai palkkatuen piiriin tulevat pääsevät harjoittelemaan oman alansa töitä ja työelämätaitoja.
– Tällä hetkellä Helsingin kaupunki ostaa kuntouttavan työtoiminnan palvelut, ja muita kilpailutuksia on myös vireillä. Tarkoituksena on saada kokoon kattava palvelujärjestelmä. Asiakas voi aloittaa matalan kynnyksen työtoiminnasta ja päästä lopulta palkkatukeen tai muuten ohjatusti opiskelemaan, Leif selventää.
Erityisenä painopisteenä ovat olleet siivous- ja rakennustiimit yhteistyössä Pelastusarmeijan kiinteistötoiminnan kanssa.
Leif Jussila johtaa Pelastusarmeijan työllisyyden yksikköä.
– Yhdistimme siinä kaksi asiaa. Hoidamme kiinteistöissämme olevia kunnostustarpeita, ja samalla asiakkaat pääsevät harjoittelemaan kiinteistöalan töitä ohjatusti. Huoltoyhtiöllä on tällä hetkellä hyvin pieni osuus Keskustalon korttelin huoltotöistä. Suurimmasta osasta vastaamme me. Siivoustiimi puolestaan
hoitaa koko Keskustalon korttelin siivoukset: henkilökunnan tilat, osaston, sosiaalipalvelukeskuksen ja myös ulkona kaduilla tehtävän ympäristötyön. Siivoustiimi käy myös Suurmetsän vanhusten asuintalolla. Tulevana kohteena on vuokra-asuntojen loppusiivoukset.
Työllistämisen yksikön remonttiryhmä tekee myös työtehtäviä muille Pelastusarmeijan kiinteistöille. Tällä hetkellä kaukaisin kohde on ollut Nummelan Lasten lomakoti, jossa on menossa suuri remontti.
Matalan kynnyksen ja kuntouttava työtoiminta Matalan kynnyksen työtoiminta on toiminnallisen kuntoutumisen menetelmä, jossa herätellään yhteisökasvatuksellisilla menetelmillä asumispalveluyksikön asukkaan kykyä ottaa vastuuta työtehtävistä, joita hänellä on mahdollisuus tulla päivittäin tekemään työtoimintaan. Päällimmäisenä tavoitteena on asukkaan omien voimavarojen vahvistaminen tukien näin asumisen onnistumista. Matalasta työtoiminnasta vastaavat asumispalveluyksiköt itse, paitsi Castréninkadun tilapäisen asumisen yksikön työtoiminta koordinoidaan työllistämisen yksikön kautta. Castréninkadulla työtehtävät keskittyvät tällä hetkellä siivouksiin. Asukkaat huolehtivat yksikön yleisten tilojen siivoamisesta. Päivätasolla kävijöitä on 10–20 Castréninkadun paikkaluvun ollessa 65. Työtä on ohjaamassa kolme ohjaajaa.
Leif kertoo, että hän on todistanut positiivista muutosta: – Olemme nähneet, että asukkaat ovat sitoutuneet paremmin, kun saavat yksilöllisempää ohjausta. Se auttaa ja vähentää konflikteja henkilökunnan kanssa.
Positiivista muutosta on näkynyt myös puhtaustasossa.
– Asukkaat sotkevat vähemmän, koska he tietävät, kuka sen siivoaa. He huolehtivat paremmin omista jäljistään, Leif toteaa tyytyväisenä.
Pelastusarmeija alkoi tuottaa kuntouttavaa työtoimintaa kesällä 2022. Toiminta on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille ja vaikeasti työllistettäville. Helsingin kaupunki ostaa palvelun ja ohjaa työllisyyspalveluistaan asiakkaat eri kohteisiin, kuten Pelastusarmeijalle.
Kuntouttavassa työtoiminnassa käytetään yhteisö- ja yksilövalmennuksen sekä neuropsykiatrisia menetelmiä. Yksilövalmennuksessa asiakasta tuetaan hänen henkilökohtaisten tarpeidensa mukaan. Asiakkaat ovat itse vahvasti mukana kuntouttavan työtoiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Kuntouttavan työtoiminnan kesto on 3–12 kuukautta.
– Aluksi meillä oli kaksikymmentä asiakaspaikkaa. Valitettavasti Helsingin kaupungin 100 miljoonan säästökuurin ensikohteena olivat ostopalvelut, niin viime vuoden alussa meillä ei ollut yhtään asiakasta. Nyt olemme sopineet, että asiakasmäärän voi nostaa kymmeneen. Tällä hetkellä on kuusi.
Kuntouttavassa työtoiminnassa työtehtävien kirjo on laaja, tarjolla on muun muassa keittiö- ja catering-tehtäviä, erilaisia järjestelytöitä, sosiaalialan avustavia työtehtäviä, graafista suunnittelua ja pyöräpajan töitä.
Kuntouttavan työtoiminnan piirissä toimii printtipaja, jossa tehdään painatuksia mukeihin, huppareihin, t-paitoihin, lippiksiin, kangaskasseihin, sateenvarjoihin, juomapulloihin ja kännykkäkoteloihin. Tutustumme kohta Petri Myllyseen, Väinölän asumispalveluyksikön entiseen asukkaaseen, joka työskentelee pajalla graafikkona ja ohjaajana.
Valoisa nykyisyys, millainen tulevaisuus?
Työllisyyden yksikön toteuttama työ on huomattu tehokkaaksi. Se saa hymyn Leif Jussilan huulille.
Leif Jussila ja Petri Myllynen printtipajalla. Taustalla Petrin suunnittelemia paitapainatuksia.
– Tukityöllistetyissä toimissa kaikki asiakkaamme ovat päässeet eteenpäin, kukaan ei ole palannut takaisin kaupungin palveluihin. Meillä ohjaus on paljon intensiivisempää verrattuna moniin muihin palveluihin, mikä on ymmärrettävää, kun heillä puhutaan satojen ihmisten volyymeista. Täällä pystymme antamaan enemmän henkilökohtaista tukea.
Yksikön toiminta on mitoitettu niin, että kasvulle on varaa. Tosin konkreettinen tilaongelma voi tulla eteen jo pian. – Remontti- ja siivoustiimimme toimii nyt hyvin, tulevana kohteena meillä on sosiaalisen kuntoutuksen palvelut. Meillä on tällä hetkellä kolme kilpailutusta vetämässä. Jos ne onnistuvat, saamme suuren määrän uusia asiakkaita. Kuntouttavan työtoiminnan ohella meillä on tarkoitus panostaa työvalmennukseen ja sosiaaliseen kuntoutumiseen. Haaveina on isoista toimijoista saada mukaan ELY-keskus ja Kela. Ne tulevat ajankohtaisiksi vuoden tai kahden päästä.
– Hallituksen toimet vaikuttavat vähävaraisiin, ja tämä näkyy toiminnassamme. Työttömyys ja ihmisten ahdinko kasvavat, ja kolmannen sektorin apua tarvitaan entistä enemmän. Asunnottomuudessa on nähtävissä uusi trendi, vähävaraisten kodittomuus. He ovat työelämässä, mutta tulot eivät riitä asumiseen ja elämisen menoihin. Ajat ovat nyt kovat. Toivottavasti voimme olla omalta osaltamme avuksi.
On aika lähteä tapaamaan Petriä printtipajalle. Haastatteluhetkemme päätteeksi Leif esittää kiitoksen: – Olen todella kiitollinen, että Pelastusarmeija ymmärtää tämän toiminnan arvon. Yli sata vuotta sitten on aloitettu halkotarhoista, ja tämä on samaa jatkumoa. Kun teemme tätä koordinoidusti, voimme todella raivata työllistymisen polkuja ihmisille.
Uniikki mahdollisuus
Alppikadun asumispalveluyksikön kellarikerroksessa toimii Pelastusarmeijan
printtipaja. Hupparipinkkojen ja hyllyllä esillä olevien painatettujen mukien vieressä koneen ääressä istuu 39-vuotias Petri Myllynen. Hän on kulkenut pitkän tien kadulta printtipajan graafikoksi ja ohjaajaksi.
– Asunnottomuuteen minut vei päihdeongelma. Jäin työttömäksi. Sairastan ykköstyypin diabetesta, niin alkoholi ja kadulla eläminen aiheuttivat paljon komplikaatioita.
Petrillä on takana viisi vuotta asunnottomuutta ja kaksitoista vuotta asuntolaelämää.
– Asuin seitsemän vuotta Espoon kaupungin asumisyksikössä. Tein eräänlaisen ennätyksen, koska väliaikainen asuminen oli yleensä tarkoitettu vuodeksi pariksi. Ajan kuluessa päihteidenkäyttöni väheni. Koin kuitenkin, etten ole valmis omilleni, vaan tarvitsisin jonkin tukiportaan. Väinölä oli matalan tuen asumispalveluyksikkönä juuri sopiva. Lupasin itselleni kaksi vuotta, ja päädyin
Petri Myllynen on kulkenut pitkän tien kadulta printtipajan graafikoksi ja ohjaajaksi. Mahdollisuus työkokeiluun löytyi Petrin asuessa Väinölässä asumispalveluyksikössä.
asumaan Väinölässä vuoden ja kymmenen kuukautta. Suunnitelma piti, Petri sanoo hymyillen.
– Nyt minulla on ollut kesästä asti Y-säätiön vuokra-asunto Malmilla. Päihteet jätin vuoden 2024 alussa ja tupakan viime kesänä. Kyllä voinnissa huomaa eron! Energiajuomat ovat vielä pieni paheeni, Petri naurahtaa.
Puhutaanpa Petrin työtehtävästä. Espoon kaupungin kuntakokeilussa Petri osallistui Verstas-hankkeeseen. Siellä hänelle suunniteltiin kaupungin kuntouttavaa työpajatoimintaa.
– En ole kuullut niin positiivisia asioita tämän työmuodon etenemismahdollisuuksista. Usein pajan jälkeen miehet palaavat takaisin lähtöpisteeseen. Väinölän senaikainen johtaja Jarkko Jyräsalo vihjasi, että Keskustalolla on myös kuntouttavaa työtoimintaa. Kävi ilmi, etten pääse espoolaisena mukaan. Ratkaisimme asian niin, että tulin tänne työkokeiluun. Jätimme siis yhden askeleen välistä.
Muuton jälkeen Petri siirrettiin Helsingin asiakkaaksi, ja hänen työsopimuksensa jatkui ilman katkosta. Marraskuun loppupuolella Petrin työt jatkuivat palkkatuella.
– Olen todella kiitollinen, että olen päässyt tänne. Viihdyn täällä hyvin. Petri tekee printtipajalla graafista suunnittelua ja painatuksia erilaisiin tuotteisiin. Alan koulutusta hänellä ei ole, mutta hän on ennakkoluulottomasti tarttunut haasteeseen.
– Valmistuin vuonna 2004 ammattikoulusta rakennusalan perustutkinnolla. Tein rakennusalan töitä ja muuttohommia, mutta terveydentilani teki sille stopin. Lähdin tähän avoimin mielin. Tutkin, miten asiat toimivat, ja olen kehitellyt tätä työtä. Olemme saaneet myös uusia laitteita, muun muassa sublimaatiotulostimen ja vinyylileikkurin.
Henkarissa roikkuu pari Petrin suunnittelemaa printti-t-paitaa. Ne todistavat, että hänellä on luontaista visuaalista silmää ja kyvykkyyttä.
– Olen tässä omassa elementissäni. Saan käyttää luovuuttani. Virheitä toki teen, mutta niistä oppii, Petri toteaa hymyillen. – Palaute on ollut hyvää.
Petri työskentelee kuuden tunnin päiviä viitenä päivänä viikossa.
Esimerkkejä printtipajan tuotteista.
– Minulla on liukuva työaika. Useimmiten aloitan seitsemän kahdeksan aikaan. Jos on kiire, teen pidempää päivää. Joustoa on molempiin suuntiin, ja se luo luottamusta ja hyvää työilmapiiriä. Petri pääsee toimimaan myös työnohjaajana. Kuntouttavan työtoiminnan asiakas työskentelee pajalla kahdesti viikossa. Vastuu tuntuu Petristä hyvältä.
– Se kertoo siitä, että minuun luotetaan. On ilo olla kuntoutujalle avuksi, sillä hänellä ei ole aikaisempaa työkokemusta. Ujolle nuorelle miehelle tämä on hyvä paikka totuttautua työelämään. Kiitän Petriä mukavasta hetkestä pajalla. Lähtiessäni myös Petri haluaa lau-
sua kiitokset: – Pelastusarmeija tekee tärkeää työtä, jota kunnioitan. Olen kiitollinen, että olen saanut tällaisen uniikin mahdollisuuden päästä työelämään.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen
Pelastusarmeijan kuntouttava työtoiminta somessa: facebook.com/Pelastusarmeijakuty instagram.com/ pelastusarmeijakuty
läHiksen työ on alkanut Vuosaaressa
Itä-Helsingin lähiöprojektin eli Lähiksen avajaisia vietettiin 8. marraskuuta Vuosaaressa. Lähiksen tarkoituksena on olla lähempänä ihmisiä, tutustua heidän tarpeisiinsa ja palvella heitä Itä-Helsingissä.
Lähiöprojektin fokuksessa ovat perheet, ja luvassa on monenlaista ohjelmaa ja musiikkiprojekteja perheille ja eri-ikäisille lapsille.
Marraskuussa alkoivat ”Tule ja katso”sunnuntait, joiden keskiössä on rentouttavaa yhdessäoloa Jumalan sanan äärellä: kahvia, laulua ja keskustelua siitä, mikä elämässä on tärkeää Marraskuun lopulla alkoivat myös koko perheen lautapeli-illat.
Lähiksen tilaisuudet ovat kaikille avoimia, kertovat lähiöprojektin vastuu-upseerit, luutnantit Eliel ja Ana Vargas – Tammikuussa alkaa lastenkerho. Perheille suunnattua ohjelmaa on tulossa myös lisää. Kannattaa seurata uutisointiamme, Ana vihjaa.
– Haluamme auttaa mahdollisuuksien mukaan, Eliel tiivistää.
Iloiset avajaiset
Perjantaina 8.11. Vuosaaressa oli iloinen tunnelma Lähiksen avatessa virallisesti ovensa. Pelastusarmeijan johtajat, everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen leikkasivat nauhan juhlallisesti. Tervetulo-
Lähiöprojekti tarjoaa myös ruoka-apua lähialueen perheille – pääsiallisesti Vuosaaressa asuvia lapsiperheille, mutta resurssien salliessa myös muille talouksille. Avustuksen hakuohjeet löytyvät kotisivulta.
Vuosaaressa ollaan valmiita vastaanottamaan kävijöitä. Lähiksen painopiste on perhetyössä.
Uusin työpiste oli virallisesti avattu, kun Pelastusarmeijan johtajat, everstiluutnantit Esa Nenonen ja Saga Lippo ja suorittivat juhlallisen nauhanleikkuun. Iloisissa tunnelmissa nauhaa pitelemässä myös Lähiksen johtajat, luutnantit Ana ja Eliel Vargas.
sanoissaan he muistuttivat, että juuri tänä päivänä 135 vuotta sitten Pelastusarmeija aloitti toimintansa: – Kaupunki laajenee, ja olemme iloisia, että olemme saaneet nyt oman paikan tänne Vuosaareen.
Juhlan tässä vaiheessa kuulimme myös Esa Nenosen ja Eliel Vargasin yksin- ja yhteislauluja. Tämän jälkeen territorion johtajat siunasivat luutnantit Eliel ja Ana Vargasin uuteen tehtäväänsä Lähiksen johtajina.
Puheessaan everstiluutnantti Saga Lippo kertoi kansainvälisen Pelastusarmeijan strategiasta, jonka ytimessä ovat ihmiset, tehtävä ja perintö. – Te olette ne ihmiset. Tehtävämme on, kuten on aina ollut, kertoa ilosanomaa Kristuksesta ja auttaa kärsiviä Hänen nimessään. Perintö ei tarkoita katsomista taaksepäin vaan tulevaisuuteen, niin että luovutamme seuraavalle sukupolvelle parhaan mahdollisen Armeijan.
Vuosaaren Vapaakirkko toivotti Pelastusarmeijan uuden pisteen tervetulleeksi. Pelastusarmeijan Tampereen osaston johtaja, kapteeni Riku Leino puolestaan onnitteli Tampereen osaston puolesta ja paljasti myös, että he mielenkiinnolla seuraavat tätä alkavaa työtä. Kenties joku päivä Tampere voisi seurata tätä lähiötyön mallia.
Iltapäivän avoimet ovet jatkuivat musiikilla. Leandro Silva ja Eliel Vargas esittivät upeaäänisen dueton, jolla he ansaitsivat everstiluutnantti Esa Nenoselta uuden lempinimen ”Brasilian kultakurkut”. Esa itse esitti myös useamman laulun.
Luutnantit Ana ja Eliel Vargas pitivät päivän mittaan puheet. He iloitsivat siitä, että ollaan uuden äärellä. – Meillä on vapaus luoda omat perinteemme.
Ilta päättyi kahteen hienoon musiikkiesitykseen. Vuosaaren musiikkiopiston nuoret viulunsoittajat esittivät puolituntisen sikermän musiikkia, ja lopuksi
Vuosaaren musiikkiopiston nuoret viulunsoittajat esittivät avajaisissa puolituntisen sikermän musiikkia.
Eliel Vargas ja viulisti Meri-Sofia Lakopoulos lauloivat ja soittivat lauluja Pelastusarmeijan laulukirjasta.
Annetaan lopuksi vielä sana Lähiksen johtajille, luutnantit Eliel ja Ana Vargasille:
– Nyt on aika laittaa kädet saveen! Pelastusarmeijan tarkoitus on palvella ihmisiä, ja nyt meillä on yksi paikka lisää toteuttaa tätä tehtäväämme. Tahdomme tuoda toivoa ja iloa.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen Kuvakavalkadi avajaisista: bit.ly/lahis2024
Sijainti: Leikosaarentie 32, Vuosaari, Helsinki
Yhteystiedot ja lisätietoa: pelastusarmeija.fi/loyda-meidat/ helsinki/lahis-lahioprojekti
Haluatko ilmoittautua vapaaehtoiseksi Lähikseen?
Ota yhteyttä: lahioprojekti@pelastusarmeija.fi tai puhelimitse 050 596 4444
Tulemme myöhemmin kertomaan Lähiksen työstä laajemmin, seuraa uutisointiamme Sotahuudossa.
ajaTuksia elämäsTä ja uskosTa
Villasukan verran parempi maailma
Kouluvuosina tekstiilikäsityö ei kuulunut suosikkeihini. Yritin selviytyä tehtävistä mahdollisimman nopeasti ja vähällä vaivalla. Ommellessa langan päätteleminen oli täysin tarpeetonta, eihän sitä kukaan nurjalta puolelta nähnyt. Neuloessa ei kannattanut huolestua muutamasta pudonneesta silmukasta, sillä kyllähän niitä jäi jäljelle ihan tarpeeksi. Pipon sain kyllä neulottua, mutta toistaiseksi en ole tavannut ketään, jonka päänmuoto vastaisi edes etäisesti silloin pipoksi kutsumaani tekelettä. Tästä syystä onkin merkillistä, että kypsempään ikään vartuttuani innostuin kovasti neulomisesta. Tämän päivän leikillisellä kielellä voisi kuvata, että minua vaivaa ”neuloosi”. Uskon, että minulla on paljon kohtalotovereita.
Nykyisin kiinnostukseni kohteena ovat erityisesti villasukat. On hienoa saada suunnitella erilaisia kuvioita ja väriyhdistelmiä. Silmukka silmukalta työ valmistuu – ja voi sitä riemua, kun nurinkäännetyn sukan viimeinen langanpää on solmittu ja saan kääntää sen jälleen oikeinpäin. Uusissa villasukissa on jotain ihanan kiehtovaa, jäivät ne sitten lämmittämään omia varpaitani tai jonkun toisen. Ylpeänä saan vetää jalkoihini omatekoiset upouudet villasukat ensimmäistä kertaa.
Suomen sääolosuhteissa villasukka on sen verran käyttökelpoinen asuste, että
jo muutamassa kuukaudessa upouusi villasukka on nuhjaantunut, nyppyinen ja hyvin käytetyn näköinen. Kovimman kulutuksen kohdissa saattaa jo päivä paistaa läpi. Kumma kyllä, villasukan arvo ei vähene vanhetessa, vaan nyppyjen ja hiertymien ohella siitä on tullut pehmeä ja jalan muotoa seuraava. Sitä ei vaihdeta helposti uuteen. Sukassa on jotain tuttua ja turvallista. Jokainen nyppy muistuttaa eletystä elämästä. Muistan sen tekemiseen uhratun ajan, ja kuinka se valmistui silmukka kerrallaan. Pienet valmistusvirheetkin vain muistuttavat sen ainutlaatuisuudesta. Ei ole toista täysin samanlaista sukkaa.
Jokainen sukkapari muistuttaa minua Raamatun psalmista 139. Kirjoittaja kuvailee, kuinka Jumala on suunnitellut meidät ainutlaatuisiksi. Hän on tehnyt meidät käsityönä, punonut silmukka silmukalta. ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” (Ps. 139:13–14). Jumalalla oli jo mielessään valmis lopputulos ennen kuin me edes vedimme ensimmäisen henkäyksemme ilmaa. Olemme maailman parhaimman suunnittelijan designluomuksia, uniikkeja alkuperäiskappaleita.
Joskus mekin olimme uutuudenkarhea kirkasvärinen villasukka. Kuinka hieno
ja ainutlaatuinen lahja se olikaan! Vuosien kokemukset ja koettelemukset hieroivat pintaan nyppyjä, elämän arpia. Joskus olo on kuin kuluneella villasukalla. Jumalan silmissä se ei vähennä arvoamme yhtään, olemme aivan yhtä rakkaita kuin syntymämme hetkellä. Hän tuntee jokaisen elämämme silmukan ja muistaa, kuinka ne syntyivät. Hän muistaa jokaisen elämäämme nypyn aiheuttaneen tapahtuman. Hän ei heitä meitä pois, kun olemme vanhoja ja kuluneita. Kokemuksemme ovat muovanneet meistä juuri sen, keitä olemme.
Villasukan tarkoitus ei ole jäädä vain kauniiksi koristeeksi. Neuloessaan meitä Jumala kyllästi jokaisen silmukan rakkaudellaan. Hän suunnitteli meidät käyttöä varten, tuomaan lämpöä viluisiin varpaisiin. Villasukka suojaa käyttäjäänsä ympäristön pakkasen puremilta, niiden nyppyjenkin uhalla. Petri Virtasen kaunis lastenlaulu kiteyttää sen sanomalla ”minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää”. Kenen elämään sinä voit tänään tuoda hivenen verran lämpöä? Muutetaan maailmaa villasukkapari kerrallaan!
Kati Kivestö majuri
Kuva: Kati Kivestö
minä & pelasTusarmeija
Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki
osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.
Tässä kuussa niihin vastaa:
leif jussila
työllistämisen yksikön johtaja
Milloin tulit Armeijan yhteyteen? – Tulin Armeijaan 2016 lokakuussa.
Mitä tehtäväsi sisältää? – Vastaan työllistämisen yksikön kokonaisuudesta ja toimivuudesta.
Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta? – Itse työssä on monipuolisuus, usko huomiseen ja mahdollisuus kehittyä. Armeijalaisena on kilven tuoma ylpeys olla osana arvomaailmaa, mihin itse uskon.
Entä turhauttavinta? – Välillä byrokraattisuus.
Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona? – Poliisiksi.
Mikä on lempiruokasi? – Aasialainen ruoka.
Rakkain harrastuksesi? – Istua hiljaa ja ajatella.
Millaiset asiat inspiroivat sinua? – Uusien asioiden kehittäminen ja rakentaminen.
Kuka on sankarisi? – Batman.
Saat yhden supervoiman. Mikä se olisi – ja miksi? – Älykkyys.
Mikä kirja on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?
– ”Viimeinen pisara: toipumisen avaimet – tietoa alkoholismista ja läheisriippuvuudesta”.
Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on? – ”Paradise City”.
Voisit matkustaa minne vain. Mihin matkustaisit?
– Aasiaan.
Mitä pelkäät?
– Elämä olisi pelkkää suorittamista ja unohtaa nauttia matkasta.
Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen?
– Lapseni.
Usko, toivo, rakkaus – mitä lisäisit neljänneksi?
– Ilon.
Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä?
– Tanssin.
Hullunkurisin kommellus, jonka kehtaat myöntää?
– Jouduin esiintymään ulkomaalaisena, enkä kehdannut myöntää puhuvani Suomea.
Mikä on paras neuvo, joka sinulle on koskaan annettu?
– Kohtele muita niin kuin haluat sinua kohdeltavan.
Mikä on ollut elämäsi paras hetki? – Lapset.
Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Olen yllättävän antisosiaalinen työn ulkopuolella. Viihdyn paljon yksin.
Kuva: Toni Kaarttinen
krigsropeT
Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.
livets ”new game”
Jag erkänner att jag är lite nörd, för jag älskar att spela videospel.
Ibland
kan jag köpa något nytt spel, men oftast nöjer jag mig
med mitt bekanta och trygga älsklingsspel.
Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme tammikuun aikana.
Jag har märkt att av någon anledning är det varje gång lika spännande att börja ett redan tidigare spelat spel! Oberoende av hur du har spelat förra gången, kan du börja allting pånytt och göra bättre val än i förra spelomgången. Skapa en bättre spelfigur, samla annorlunda föremål än förra gången, utveckla karaktären på ett annat sätt samt närma dig spelets intrig på ett annat sätt.
Ibland märker jag mig önska att det också i verkliga livet skulle vara möjligt att spola lite tillbaka i vissa saker och göra andra val. Fast efterklokhet är onödigt, tror jag att vi alla har saker bakom oss, som vi ångrar. Det kan vara enskilda dåliga val eller misstag, som har haft långtgående följder. Förträngda möjligheter. År som har gått till förspillda år.
I svaga ögonblick kan det t.o.m. kännas som att tänk om man skulle få leva sitt liv pånytt visare av sina misstag!
Tyvärr kan det som är gjort inte göras om, och därför är det bra att inse att det inte lönar sig att vältra sig i det förflutna.
Man ska ju lära sig av sina misstag, men det hjälper inte att sakna det redan levda livet. Till skillnad från videospel är det inte möjligt i levande livet att trycka på “new game”-knappen och börja om.
Eller är det ändå möjligt? I Johannesevangeliets tredje kapitel berättas om ett nattligt möte mellan Jesus och en farise vid namn Nikodemos. Jesus lär honom att en människa måste födas pånytt för att få se Guds rike. Detta förvillar stackars Nikodemos, och han undrar också hur detta ska ske i praktiken. Jesus fortsätter med att undervisa om hu ren människa måste födas pånytt av vatten och Ande för att komma in i Guds rike.
Vad betyder det riktigt? Genom syndafallet är alla människor av naturen underställda Guds vrede, för vi har alla brutit mot honom. Men när en människa hör budskapet om den uppståndne Kristus och tror det, föds han pånytt ovanifrån. Han får alla sina synder förlåtna, och får motta Guds helige Ande i sitt inre som ledning. Fast man inte slipper bakåt i tiden för att leva sitt liv
pånytt, får man trots det börja om som Guds förlåtna barn!
Trots att man länge varit troende, är livet inte perfekt. Fast vi har fått Helig Ande av Gud, orsakar vår köttsliga natur “Den gamle Adam” ändå huvudbry. Som Paulus så träffande beskriver i Galaterbrevet; “Köttet söker det som är emot Anden, och Anden söker det som är emot köttet. De två strider mot varandra så att ni inte kan göra det ni vill.” (Gal.5:17)
Också då, är det bra att minnas att man får vända sig till Gud igen och igen. Som vi påminns om i Klagovisorna; ”Det är Herrens nåd att det inte är ute med oss, att det inte är slut med hans barmhärtighet. Den är ny varje morgon, stor är din trofasthet.” (Klag. 3:22–23)
Fastän vi har fallit eller vandrat längre bort från Gud, är varje dag trots det en ny möjlighet att vända om till honom. För som Johannes säger i sitt brev; ”Om vi bekänner våra synder, är han trofast och rättfärdig så att han förlåter oss våra synder och renar oss från all orättfär-
dighet.” (Joh. 1:9) Som det står i en känd andlig sång “Herrens nåd är var morgon ny”!
Jesus påminde i sin undervisning om att “många som är först ska bli sist, och många som är sist ska bli först.” (Matt. 19:30). Fastän världen påminner om, att man redan som ung ska vara framgångsrik och använda all sin tid så effektivt som möjligt, har Gud ändå en annan tidtabell.
Mose var redan 80 år när Gud kallade honom att leda Israels folk. Jesu jordiska tjänst räckte endast 3 år, och inte ens de främsta Bibelforskarna kan exakt säga, vad all than gjorde före det. Troligen levde han som sina samtida ett ganska vanligt liv som snickare.
Därför är det bra att komma ihåg att det aldrig är för sent att vända sig till Gud så länge vi lever. Fast du skulle ha levt ditt liv på vilket sätt som helst, finns det idag en god möjlighet att börja om. Om du inte ännu tror på Jesus Kristus, dröj inte med beslutet, för ingen av oss vet våra dagars antal. Och om du längtar efter att förnyas i din tro, är det en bra dag idag att bekänna sina synder och möta Gud i bön samt inför Bibelns ord. Idag är en bra dag att trycka på “new game”-knappen, och starta ett nytt spel i gemenskap med Gud.
Robert Becker löjtnant
ledare för kåren i Tavastehus
Illustration: Lexica / Toni K.
Tule Herran läsnäoloon
-rukousviikko 1.–6.1.
Uusi vuosi alkaa Pelastusarmeijassa perinteisesti Tule Herran läsnäoloon -rukousviikolla.
Viikon aikana Pelastusarmeijan osastoissa järjestetään kaikille avoimia rukoustilaisuuksia. Näiden lisäksi pelastusarmeijaiset hiljentyvät viikon mittaan kodeissaan omiin yksityisiin rukoushetkiinsä.
Tänä vuonna rukousviikon teema on ”Eteenpäin, sieluni, voimallisesti!” Sanat ovat Tuomarien kirjasta (5:21) ja ne olivat myös Suomen Pelastusarmeijan uranuurtajan Hedvig von Haartmanin tunnussanat. Vuoden alkuun sopivat hyvin Paavalin sanat filippiläisille (3:13, UT 2020): ”Jätän menneet taakseni ja suuntaudun tulevaan.” Haluamme astua eteenpäin Jumalan voimassa!
Rukousviikon tapahtumista löydät lisätietoa osastojen nettisivuilta ja sosiaalisesta mediasta. Jos haluat tilata sähköpostiisi rukousviikon materiaalin, ota yhteyttä info@pelastusarmeija.fi.
Radio & TV
Aamuhartaus
YLE Radio 1 lauantaina 11.1. klo 8.25
everstiluutnantti
Saga Lippo
Radio YLE 1 hartaudet
kuunneltavissa
YLE Areenassa
30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.
seuraavassa numerossa:
Tutustumme Haaparannan osastoon, joka palvelee niin haaparantalaisia kuin torniolaisiakin. Millaista on tällainen rajat ylittävä yhteys?
kristitTyjen ykseyDen rukousviikko
Kristittyjen ykseyden rukousviikkoa eli ekumeenista rukousviikkoa vietetään vuosittain 18.–25. tammikuuta ympäri maailmaa. Lisätietoa ja rukousmateriaalia, kuten tasavallan presidentin Alexander Stubbin vuoden 2025 rukousjulistus: ekumenia.fi/rukousviikko/
rakasTu raamaTtuun -päiVä 21.1.
Rakastu Raamattuun -päivää vietetään vuosittain 21.1. Sen tarkoituksena on nostaa esille Raamatun merkitys kristityn ja seurakuntien ydinkirjana sekä rohkaista aktiiviseen Raamatun äärellä olemiseen, sen lukemiseen ja monipuoliseen käyttöön niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin hengelliseksi rakennukseksi. rakasturaamattuun.fi
Välähdyksiä menneisyydestä
Hyvää sanomaa vuodesta 1890 lähtien. 135-vuotias Sotahuuto on yksi Suomen pitkäikäisimmistä tauotta julkaistuista aikakauslehdistä.
Tässä sarjassa historioitsija Eija Jämbäck kertoo lehdistä löytyvistä mielenkiintoisista teemoista.
roHkeasTi uutTa koHTi
Armeijalaisia vuodelta 1914.
Suomen Pelastusarmeijan vahvuuksiin kuului, että se oli aina valmis tarttumaan uusiin haasteisiin, kun uusi tarve paljastui. Ensimmäisen maailmasodan puhjettua vuonna 1914 venäläiset karkotettiin Euroopasta, ja pakolaisvirta kulki Suomen läpi Venäjälle. Viipymättä Pelastusarmeija lähetti kolme upseeria Raumalle, joka toimi kauttakulkusatamana päivittäin yli tuhannelle pakolaiselle. Suurten pakolaisjoukkojen tulo maahan oli uutta, eivätkä upseerit tienneet lainkaan, mitä heillä oli edessä. Silti kaikki kolme olivat valmiita äkkilähtöön sinne, missä heistä oli eniten hyötyä. Pelastusarmeijalainen tunsi olevansa omimmalla paikallaan siellä, missä kipeimmin kaivattiin apua ja lohtua.
Raumalla upseerit saivat tehtäväkseen opastaa ja neuvoa pakolaisia. Se oli apua, jota kaikki pakolaiset tarvitsivat, riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta tai varallisuudesta. Pelastusarmeijan kolme upseeria olivat ainoat venäjän kielen taitoiset naiset oppaiden joukossa. Pakolaisista taas suuri osa oli naisia ja lapsia, ja mukana oli myös köyhiä ja sairaita. Nämä haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät tarvitsivat erityisesti upseerien tulkkausta, myötätuntoa ja hoivaa. Tulkin työn lisäksi upseerit saivat toteuttaa myös slummisisaren kutsumustaan. He kokivat pakolaistyön Jumalan palvelemisena ja hänen rakkautensa välittämisenä.
Eija Jämbäck historioitsija
pelasTusarmeijan
Pelastusarmeija on kansainvälinen liike ja evankelinen yhteisö maailmanlaajuisessa kristillisessä kirkossa.
Sen sanoma perustuu Raamattuun.
Sen työtä motivoi Jumalan rakkaus.
Sen tehtävä on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja kohdata ihmisten tarpeet hänen nimessään ilman mitään erottelua.
Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.
KRIGSROPET
Frälsningsarméns tidning i Finland
Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto
Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €
Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 135. vuosikerta
Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki
Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki
Puhelinvaihde: (09) 681 2300
Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija
Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo Vastaava toimittaja: majuri Kati Kivestö Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen
Toimituskunta: Anna Kotrikadze, Kati Kivestö, Kaisu Leino, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja, Toni Kaarttinen
Perustaja: William Booth
Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham
Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK
Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä aineistoista.
Painopaikka: PunaMusta Oy, Tampere 2024 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)
Kansikuva: Toni Kaarttinen
Sotahuuto n Tammikuu
uskomme rukouksen voimaan!
Rukoilemme aamuhartauksissamme. Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse
Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”
kuinka tulla uskoon?
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.
Voit ottaa ensimmäisen askeleen henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa rukoilemalla esimerkiksi näin:
Rakas Jumala, olen kiitollinen siitä, että rukous on vain keskustelua kanssasi. Ei tarvitse olla olevinaan, käyttää erikoisia sanoja.
Kiitos, että saan olla rehellinen siitä, mitä tunnen tai ajattelen tai olen tehnyt. Olet väkevä, rakastava Jumala, aina valmis kuulemaan minua ja hyväksymään minut sellaisena kuin olen.
Kiitos, että uskomalla Jeesukseen voin tulla uudeksi ihmiseksi, joka elää Sinun totuutesi valossa, synnin ja pahojen tapojen vallasta vapautuneena. Aamen.
Käveleminen alkaa olla harvinaista, Herra, ja äärimmäisen persoonallista. Askel toisensa jälkeen; jokainen askel otetaan lukuun ja kukin niistä vie meidät lähemmäksi maalia tai loitommalle siitä.
Hengellinen vaeltaminen sujuu samoin askel askelelta, jotka on itse otettava. Kun kutsut ensi kerran, Herra, ja saat myöntävän vastauksen, tuntuu jännittävältä –kuin hyökyaalto kuljettaisi kohti tuntematonta. Sitten tahti hiljenee, koska pyhiinvaellusmatka venyy yhä pitemmäksi.
Eteenpäin kuitenkin mennään askel kerrallaan. Hengellisessä elämässä ei voi liftata, ei päästä peukalokyytiläiseksi Paavalin tai Pietarin matkaan, ei kulkea minkään seurueen erikoisvaunussa, ei varata paikkaa kirkolliselle Paratiisilennolle.
Tuntuisi kovin orvolta kulkea kaitaa tietä ellen saisi tehdä sitä sinun seurassasi, Herra. Joskus tuntuu niin arkipäiväisen työläältä: vasen oikea, vasen oikea, loputtomiin kun ensi innostus on laimentunut ja määränpää on yhä silmänkantamattomissa.
Pidä minut käynnissä, Herra, tee minut kestäväksi!
Vaikka jalat joskus aristavat, väsyvät, käyvät mustelmille.
Tuhannet pyhiinvaeltajat ovat matkalla sinun taivaalliseen kaupunkiisi.
Anna minun ilolla tervehtiä heitä saadakseni voimaa heidän kestävyydestään ja suo minun suuntani olla oikea, vaikka tahtini olisi hidas.
Flora Larsson
Kirjasta ”Meidän kesken, Herra”
Askel askelelta
vuoDen alkuun Hyvää sanomaa
Haluan tilata Sotahuudon
Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.
Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta 25 €, Muut maat, vuosikerta 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.
Tilaan itselleni Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus): Tilaan digilehden
Nimeni:
Osoitteeni:
Sähköpostini:
Puhelinnumeroni:
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Suomen
Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467
00003
Vastauslähetys
