Sotahuuto n Marraskuu
Sivut 18–19
”Riemulla eespäin!”
Sivut 20–22
Pelastusarmeija ennen ja nyt
Tässä numerossa
”Ei kuitenkaan tule elää menneisyydessä. Tulee pohtia, mitä merkityksellistä voimme tehdä tämän päivän yhteiskunnassa.” kenraali André Cox, sivut 6–11
Nuorekas 135-vuoTias vieTtää synTymäpäivää
Marraskuussa 1889 Pelastusarmeija aloitti toimintansa Suomessa. Anja Järven laulun sanoin ”Tänään vielä työ ja matka jatkuu, vielä palvelumme kesken on”. Pelastusarmeija syntyi tarpeeseen, joka ajan kuluessa on muuttanut muotoaan, muttei kadonnut minnekään. Olemme 135 vuoden ajan antaneet sydämen Jumalalle ja ojentaneet käden lähimmäiselle. Territorion johtaja everstiluutnantti Saga Lippo mainitsee tässä lehdessä, että jos hän kirjoittaisi luettelon kiitoksenaiheista, niistä tulisi pitkä lista luettavaksi. Niinpä tämäkin lehti tarjoaa vain pieniä väläyksiä siitä todellisesta elämästä ja toiminnasta, jota eletään todeksi jokaisena päivänä eri työpisteissämme.
EILEN – Historioitsija Eija Jämbäck tarjoaa mielenkiintoisia makupaloja toimintamme vaiheista ja muistuttaa, että historian tunteminen tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää nykyisyyttä. Arkistomme aarteista olemme poimineet kuvapareja, joissa näkyy rinnakkain mennyt ja tämä päivä. Julkaisemme myös entisten territorion johtajiemme tervehdyksiä syntymäpäiväsankarille.
TÄNÄÄN – Nuorten toimintaan mukaan tullut Maria sekä pitkään mukana ollut kapteeni Tuula Takala kertovat puheenvuoroissaan omasta paikastaan Pelastusarmeijan joukoissa. Saamme tutustua myös Pakistanista muuttaneeseen pelastussotilaaseen ja väitöskirjatutkija Rufus Vinodiin. Kapteeni Kaisu Leinon aamunavauksessa saamme vielä kerran kurkistaa Tampereen osaston arkeen.
HUOMENNA – Kun William Booth piti vuonna 1912 kuuluisan ”Tahdon taistella” -puheensa, hän tuskin ymmärsi, kuinka ajattoman viestin se sisälsi. Hän päätti sen sanoihin ”Tahdon taistella loppuun asti”. Haluaisitko sinä olla mukana joukoissamme tässä taistelussa? Työ ja matka jatkuu, olet tervetullut mukaan toimintaamme!
”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” (Hepr. 13:8)
Kati Kivestö kapteeni vastaava toimittaja
miten olemme oNnisTuNeet?
Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä. Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.
Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi
tässä kuussa
Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan
135 syyTä ja eNemmän olla kiiTollinen
Saga Lippo everstiluutnantti territorion komentaja
Kun eräs Pelastusarmeijan eläkkeellä oleva upseeri täytti sata vuotta, hänen tyttärensä pyysi äitiään listaamaan sata asiaa, joista tämä oli kiitollinen. Uskokaa tai älkää, mutta tuolla 100-vuotiaalla vanhuksella ei ollut mitään ongelmia löytää sataa kiitoksenaihetta.
Pelastusarmeija Suomessa täyttää tänä vuonna 135 vuotta. Ajattelin ensin, että luettelen sen kunniaksi tähän 135 kiitoksenaihetta, mutta olisi saattanut olla melko puuduttavaa lukea niitä. Uskon kuitenkin, ettei minullekaan olisi tuottanut vaikeuksia löytää 135 ja useampaakin kiitoksen aihetta Pelastusarmeijan 135 vuoden matkalta.
Ehkä olette huomanneet, että nykyään on tapana puhua ”haasteista”. Helposti kysellään eri yhteyksissä toisilta: ”Minkälaisia haasteita olet kohdannut...?” Tapa on hiipinyt suomen kieleen englannista. Ennen vanhaan puhuttiin suorasanaisemmin ”ongelmista” tai ”vaikeuksista”. Ehkä haasteet koetaan hieman kevyemmiksi. Oli sitten kyse haasteista, ongelmista tai vaikeuksista, olen huomannut, että niitä on joskus helpompi luetella kuin kiitoksenaiheita – mikä on mielestäni vähän outoa, sillä jos pysähtyy hetkeksi pohtimaan ja punnitsemaan elämäänsä, ei-
köhän kiitoksenaiheita kuitenkin löydy loppujen lopuksi enemmän.
Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesus kerran kehotti oppilaitaan ruokkimaan paikalle kokoontuneet noin 5 000 perhettä. Sen sijaan, että oppilaat olisivat miettineet, mitä heillä on, he rupesivatkin selittämään, mitä heillä ei ole. Ei ollut aikaa, koska aurinko oli laskemassa. Ei ollut kunnon toimitiloja, koska seutu oli asumatonta. Ei ollut riittävästi rahaa jne. Mutta Jeesus ei kysynytkään oppilailtaan: ”Mitä teillä ei ole?”, vaan hän kysyi: ”Mitä teillä on?” Oli yksi nuori poika, joka ymmärsi jutun juonen ja kertoi, että hänelläpä on jotain: viisi leipää ja kaksi kalaa. Loppu on historiaa, niin kuin sanotaan.
Kyllä, 135 vuoden aikana Pelastusarmeija on Suomessa kohdannut varmasti monenlaisia haasteita, vaikeuksia ja ongelmia. Mutta uskallan väittää, että ne eivät ole mitään sen rinnalla, mistä kaikesta voimme olla kiitollisia. Olemme ennen kaikkea kiitollisia niistä tuhansista upseereista ja sotilaista, jotka 135 vuoden ajan ovat julistaneet hyvää sanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta sanoin ja teoin. Olemme kiitollisia myös niistä sadoista tuhansista suomalaisista, joita olemme voineet auttaa ja tukea.
”Kyllä, 135 vuoden aikana Pelastusarmeija on Suomessa kohdannut varmasti monenlaisia haasteita, vaikeuksia ja ongelmia. Mutta uskallan väittää, että ne eivät ole mitään sen rinnalla, mistä kaikesta voimme olla kiitollisia.”
kenraali
aNdré Cox & komenTaja silvia Cox sydämen langoin kiiNni suomessa
Kenraali André Cox ja komentaja Silvia Cox ovat meille suomalaisille tuttuja kasvoja. He olivat Suomen ja Viron territorion johtajia vuosina 2005–2008. Vuodesta 2013 vuoteen 2019 he toimivat koko kansainvälisen Pelastusarmeijan johtajina, kenraalina ja naistyön kansainvälisenä johtajana. Meillä oli ilo saada heidät vierailulle kesäkongressiin, jossa he toimivat juhlapuhujina. Sotahuudon haastattelussa Coxit muistelevat aikaa Suomessa, kertovat kansainvälisen johtajuuden aikaisista ja jälkeisistä vuosista, ja siitä, millaisena he kokevat 135-vuotiaan Pelastusarmeijan Suomessa.
Haastatteluhetkellä kesäkongressi on alkamassa, ja kaikkialla käy kuhina. Kenraali André ja komentaja Silvia Cox ovat valmistelemassa avajaisjuhlan kuvaesitystä. Esitys saadaan hiottua kuntoon, ja siirrymme Temppelin sotilashuoneeseen keskustelemaan.
André ja Silvia Cox ovat kunniavierainamme kesäkongressissa. Tiedustelen, mitä he odottavat tulevilta päiviltä. – Odotamme innolla vanhojen ystävien ja tuttujen tapaamista ja sekä tutustumista uusiin ihmisiin. Odotamme Jumalan todella siunaavan ja näyttävän läsnäolonsa kongressin aikana. Jumala voi puhutella monella tavalla, ja antaa meille kaikille toivon löytämisen ilon ja voimaa tulevaisuutta varten.
Juuret Afrikassa ja Sveitsissä
Ennen kuin sukellamme syvemmälle Suomen vuosien muisteluihin, niin kerrataan hiukan Kenraali André Coxin ja komentaja Silvia Coxin historiaa. André vietti lapsuutensa 50- ja 60-luvulla Eteläisessä Rhodesiassa, vanhempiensa toimies-
sa siellä alueellisina upseereina. Varttuminen Afrikassa englantilaisen isän ja sveitsiläisen äidin lapsena totutti Andrén kulttuurien monimuotoisuuteen jo nuorena.
Perhe palasi myöhemmin Englantiin. Nuori André muutti 70-luvun alussa Sveitsiin opiskellakseen ranskaa. Genevessä kohtalo toi nuoren André Coxin ja Silvia Voletin yhteen. Silvian vanhemmat olivat määrättyinä Pelastusarmeijan yömajassa Genevessä. André päätyi työskentelemään vastaanottovirkailijana samaisessa yömajassa. Siellä nuori pari tapasi toisensa. Avioitumisen jälkeen oli vuorossa upseerikoulutus kansainvälisessä kadettikoulussa Lontoossa. Valmistumista vuonna 1979 seurasi kaksi osastomääräystä Sveitsiin. Noina vuosina perheeseen syntyi myös kolme tytärtä: Myriam, Esther ja Sarah. Tyttöjen ollessa pieniä Coxit saivat määräyksen Zimbabween. Palattuaan Afrikasta he työskentelivät kahdeksan vuoden ajan Sveitsin, Itävallan ja Unkarin territorion päämajassa Bernissä. André toimi ensin viestintäsihteerinä ja sitten ta -
loushallinnon sihteerinä. Nämä vuodet opettivat Andrélle paljon Pelastusarmeijan hallinnollisesta ja taloudellisesta todellisuudesta eli Pelastusarmeijan kansainvälisenä johtajana tärkeistä asioista.
Sydämen langoin kiinni Suomessa
Suomella ja Virolla on erityinen paikka Andrén ja Silvia sydämessä, sillä se oli heidän ensimmäinen määräyksensä territorion johtajina. He toimivat Suomen ja Viron Pelastusarmeijan johtajina vuosina 2005–2008. – Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kenraali André Cox muistelee hymyillen. – Tunsimme olomme kotoisaksi. Olin työskennellyt vuosia hallinnollisissa tehtävissä, ja saatuamme määräyksen territorion johtajiksi tuntui kuin olisimme jälleen osastoupseereita. Saimme tehdä taas pastoraalista työtä. – Oli ihanaa, että ympärillämme oli paljon ihmisiä, ja saimme jakaa asioita heidän kanssaan. Olin hyvin tyytyväinen siihen, Silvia lisää.
– Ensimmäisenä territorion johtajan määräyksenä Suomella tulee olemaan aina hyvin erityinen paikka sydämissämme. Rakastimme täällä vietettyä aikaa ja tapaamiamme ihmisiä, André toteaa. Suomi ja Viro eivät olleet Coxeille entuudestaan kovinkaan tuttuja.
– Minun piti tarkistaa kartasta, missä nämä maat sijaitsevat. Opittuani joulupukin asuvan täällä, olin varma, että tämän on oltava hieno paikka, Silvia naurahtaa.
– Olin kuullut Suomesta ja harkinnut nuoruudessani vierailua Suomeen, mutten tiennyt maasta paljoakaan. Tiesin kuitenkin, missä se sijaitsi, ja että talvella olisi kylmä!
Luonnon kauneus teki Coxeihin suuren vaikutuksen.
– Se vei ajatuksemme takaisin Afrikkaan. Avoimia maisemia, metsiä, järviä. Voi, tämän maan kauneus on hämmästyttävää.
Uusi tehtävä oli johtajille mielenkiintoinen.
– Olimme todella kiitollisia siitä, että saimme seurata hyviä territorion johtajia, Carl ja Gudrun Lydholmia. He olivat olleet täällä vuosia ja tehneet hyvää työtä. Sille pohjalle oli hyvä rakentaa. Aistimme ilmassa kaihoa menneiden vuosikymmenien suuruudesta ja pelkoa pienentymisestä, mutta me näimme monia mahdollisuuksia. Hyviä asioita alkoikin tapahtua, saimme uusia sotilaita ja upseereita.
Yksi suuri haaste Coxien johtajuusaikana oli Pelastusarmeijan kiinteistöjen tilanne. André Cox laittoi alulle Temppelin ja nykyisen päämajan täydellisen kunnostamisen. Vuonna 2010 remontti oli suurilta osin valmis, ja nämä historialliset tilat saivat uuden elämän.
– Myös Kallion keskustalo tarvitsi suurta remonttia, ja myöhemmin asuntola uusiutuikin asumispalveluyksiköksi. Nämä projektit tuntuivat pelottavan suurilta, mutta niihin oli tartuttava.
Teemme haastattelua Temppelin sotilashuoneessa. Kysyn Andrélta, miltä tuntuu nyt nähdä tilat käytössä.
– Hienoa nähdä tilat täynnä elämää. Erityisen iloinen olen nähdessäni, millaisella pieteetillä Temppeli on restauroitu. Rakennus ei ole vain osa Pelastusarmeijan historiaa, vaan myös osa Helsingille kuuluvan perinnön säilyttämistä. On myös ilo huomata, että edellinen päämaja, joka kunnostettiin asunnoiksi, on täynnä asukkaita.
Tiedustelen heiltä kohokohtia Suomen vuosilta. Silvia muistelee kaiholla Juuret-kokoontumista ja kongresseja. – Nautin niiden suunnittelusta. Halleluja-ratikan ja Salvino-maskotin tulen varmasti aina muistamaan.
Silvia ilahtuu kertoessani perinteiden jatkuvan tämän vuoden kongressissa. Halleluja-risteily vie armeijalaiset merille, ja Salvino tervehtii lapsia ulkoilmatapahtumassa.
André muistelee hyvillään konsertteja Temppeliaukion kirkossa.
– Se, että saimme kirkon useammankin kerran täyteen, oli todistus siitä, että Armeija tunnettiin ja voi hyvin.
Yksi suuri haaste Coxien johtajuusaikana Suomessa oli Pelastusarmeijan kiinteistöjen tilanne. Kuvassa territorion johtaja André Cox laittamassa Temppelin ja nykyisen päämajan remontin alulle.
kohokohtia oli kansainvälisen Pelastusarmeijan 150 vuotta juhlistava Boundless-kongressi ja kaikki siihen liittyvät kansainväliset rukous- ja raamatunlukukampanjat.
– Toivomme, että Boundless-kongressista on jäänyt jälkiä yksittäisten ihmisten elämään, André ja Silvia toteavat.
André ja Silvia kertovat kaipaavansa Suomesta kaunista luontoa, tuoreita marjoja, makoisaa suklaata ja suomen kielen sointia. Kaikkein eniten he kuitenkin jäivät kaipaamaan ihmisiä.
– He ovat ne sydämiemme langat, jotka punovat ja sitovat meidät tänne, Silvia tiivistää sydämellisesti hymyillen. Yllättävä kutsu kansainvälisen Armeijan johtoon
Suomen vuosien jälkeen komentajat André ja Silvia Cox palvelivat Eteläisen Afrikan sekä Ison-Britannian ja Irlannin territorion johtajina. Tehtävä Isossa-Britanniassa jäi yhdeksän kuukauden mittaiseksi, kun kenraali Linda Bondin toiveesta André otti vastuun esikuntapäällikön ja Silvia kansainvälisen naistyön johtajan tehtävästä. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin kenraali ilmoitti luopuvansa tehtävästään. Coxit ottivat vastuun työstä Korkean neuvoston kokoontumiseen asti. Keväällä 2013 Korkea neuvosto valitsi André Coxin Pelastusarmeijan uudeksi kenraaliksi.
– Kutsu Ison-Britannian ja Irlannin territorion johtajiksi oli ensimmäinen shokki. Emme odottaneet sitä, kuten emme
myöskään määräyksiä esikuntapäälliköksi ja kansainvälisen naistyön johtajaksi. Puhumattakaan siitä, että kenraali jäikin eläkkeelle vain pari kuukautta myöhemmin.
André oli tosin esipäällikön tehtävästä hyvin otettu, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta Pelastusarmeijan historiassa, kun isä ja poika ovat olleet tuossa määräyksessä. – Sen sisäistäminen oli tavallaan ylivoimaista, sillä en ollut unelmoinut, että jonain päivänä niin voisi tapahtua, André sanoo hymynkareen kera.
Korkean neuvoston kokoontuessa valitsemaan uutta kenraalia André havaitsi, että hänet mahdollisesti halutaan ehdolle.
– Minulla meni muutama päivä sopeutua ajatukseen, kunnes koin rauhan hetken ja totesin itselleni, että Jumala on kutsunut minut upseeriksi. Upseerina sitoudun Jumalaan ja hänen tahtoonsa, ja näin ollen en koskaan kieltäytyisi minulle annetusta määräyksestä. Tilanne ei ole erilainen, vaikka kenraali valitaan vaaleilla. Jos se on ihmisten enemmistön tahto, silloin se on myös Jumalan tahto.
André Cox tuli valituksi Pelastusarmeijan 20. kenraaliksi. Silvia muistelee tuon ajan olleen äärimmäisen hektistä. – Muutettuamme Etelä-Afrikasta IsoonBritanniaan meidän piti vaihtaa asuntoa kolme kertaa reilun vuoden sisällä. Ensin territorion johtajan, sitten esikuntapäällikön ja lopuksi kenraalin asuntoon. Inhimillisesti katsoen se oli kaoottista, kuten voitte kuvitella, Silvia naurahtaa.
Kenraalina olemisen taakka ja siunaus
Vuodet kenraalin ja kansainvälisen naistyön johtajana olivat kiireisiä, mutta antoisia.
– Kenraalin pesti on varmasti yksi työntäyteisimmistä tehtävistä Pelastusarmeijassa. Vastuu on suuri, sillä viime kädessä kenraali on vastuussa koko kansainvälisen Pelastusarmeijan toiminnasta. Jos jotain tapahtuu, on oltava valmis reagoimaan.
Coxeilla oli näky, että he haluavat olla ihmisten tavoitettavissa, ja siksi he tekivät päätöksen yrittää kiertää Armeija-maailmaa niin paljon kuin mahdollista. Palvelusvuosien aikana he onnistuivatkin käymään kaikissa territorioissa.
Kenraali André Coxin ja komentaja Silvia Coxin johtajakauden
Tunnelmia kesäkongressista, jossa kenraali André Cox ja komentaja Silvia Cox olivat kutsuvieraina. Kuvissa he nauttivat viikonlopusta Halleluja-risteilyllä, kertovat kansainvälisestä Pelastusarmeijasta juhlakokouksessa ja keskustelevat ohikulkijoiden kanssa ulkoilmatapahtumassa. Kuvassa näkyvästä Salvinosta Silvialla on hauskoja muistoja jo Suomen vuosilta, jolloin maskotti oli ensi kertaa käytössä vuoden 2007 kongressissa.
– Se oli meille mahdollisuus huolehtia Pelastusarmeijan hengellisestä työstä.
Taloushallinnollisen taustansa vuoksi kenraali André Coxille oli hyvin tärkeää ajanmukaistaa Pelastusarmeijan taloudellisia ja hallinnollisia standardeja.
– Täytimme vaatimukset, mutta standardimme eivät monin paikoin olleet nykypäivän tasalla. Teimme asian eteen paljon töitä, ja tänä päivänä Pelastusarmeijan standardit vastaavat korkeimpia kansainvälisiä vaatimuksia. Uudistimme myös IT-ympäristömme niin, että se on kaikkialla maailmassa yhtenäinen. Toimintamme on lainmukaista, läpinäkyvää ja vastuullista. Pelastusarmeijalla on hyvä maine, ja siitä on pidettävä kiinni.
– Meille henkilökohtaisesti muistorikkainta ovat noina vuosina olleet hengellisen työn mahdollisuudet. Pelastusarmeijan 150-vuotisjuhlat, Boundless-kongressi, säteilee edelleen vaikutuksia maailmaan. Kaikki se painotus rukoukseen ja raamatunlukuun ennen ja jälkeen kongressin puhutteli hyvin monia. Rukouksen aallot vyöryivät kautta maailman, Silvia Cox muistelee hymyillen.
– Kansainvälisen naistyön johtajana minulla oli myös etuoikeus tavata naisia ympäri maailmaa ja nähdä miten he työskentelevät uskossa yhdessä ja osallistuvat paikallisten naisten ja perheiden auttamiseen ja työn kehittämiseen.
Se oli todella siunaavaa.
Pyydän Andréta ja Silviaa kertomaan, miten he näkevät kansainvälisen johtajuusvuosiensa perinnön.
– Toivomme, että Boundless-kongressista on jäänyt jälkiä yksittäisten ihmisten elämään, André sanoo. – Toki minut varmaan muistetaan hallintouudistuksista, mutta toivon, että työmme on kerryttänyt myös hengellistä pääomaa.
Miten kenraali näkee Armeijan tulevaisuuden?
– Maailma on hajanainen ja polarisoitunut. Olemme kuitenkin yhtenäinen Armeija, jolla on yksi viesti: pelastus Kristuksessa. Aina on olemassa vaara, että vetäydymme toisistamme erillemme erilaisin näkökulmin ja tulkinnoin. Mielestäni Armeijan vahvuus on sen yhtenäisyydessä. Kaikkein suurin vaara on kuitenkin se, että käännymme
sisäänpäin, ajattelemme vain itseämme ja rukoilemme suojelua ympäröivältä maailmalta. Silloin Armeija menettäisi tehtävänsä. Jumala on kutsunut meidät olemaan maailmassa. Vaikka se voi olla epäystävällinen paikka, niin meidän tulee olla uskollisia kutsumuksellemme, jossa tehtävämme on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja ilman mitään erottelua kohdata ihmisten tarpeet hänen nimessään.
Perhe-elämää, osastotoimintaa ja kansainvälistä vastuuta Elokuussa 2018 kenraali André Cox ja komentaja Silvia Cox astuivat kenraaliuden jälkeiseen aikaan. Nyt keskiössä ovat lapset ja lastenlapset – paikallista osastoa ja kansainvälisiä tehtäviä unohtamatta.
– Muutimme Burgdorfiin Sveitsiin, jossa kaikki lapsemme ja lastenlapsemme asuvat. Kiitämme Herraa siitä, se on oikea siunaus. Olemme siis olleet kiireisiä lastenlasten kanssa, Silvia sanoo sydämellisesti hymyillen.
André ja Silvia ovat sotilaina paikallisessa osastossa. Silvia on mukana py-
Kesäkongressissa myös marssittiin. Edessä kenraali André Cox ja komentaja Silvia Cox yhdessä territorion johtajien, everstiluutnanttien Saga Lipon ja Esa Nenosen kanssa.
– On positiivinen merkki, että johtajat tulevat Suomesta. Se on merkki siitä, että olette toimiva ja elävä territorio.
häkoulun vetämisessä ja André soittaa osaston torvisoittokunnassa. He saivat myös saarnauskutsuja Sveitsin muihin osastoihin ja puhepyyntöjä Pelastusarmeijan kansainvälisestä toiminnasta. He ehtivät vastata pariin kutsuun, kunnes koronapandemia laittoi kaiken tauolle pariksi vuodeksi. Sen jälkeen he ovat olleet puhumassa muun muassa Italiassa, Kreikassa ja Belgiassa. Viimeisimpänä he ovat pitäneet neljän viikon kokoussarjan Floridassa.
– Olemme edelleen käytettävissä, ja tämän vuoden tammikuussa minut pyydettiin Pelastusarmeijan edustajaksi Yhdistyneissä Kansakunnissa, André kertoo. – Se on tilaisuus olla läsnä YK:ssa, kun keskustelemme ihmisoikeuskysymyksistä, köyhyydestä, epäoikeudenmukaisuudesta, naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja monista muista teemoista, joita me myös kansainvälisenä Pelastusarmeijana kohtaamme.
Historiastaan ylpeänä tulevaisuuteen katsellen
Pelastusarmeija Suomessa on juuri täyttämässä 135 vuotta. Olen utelias kuulemaan, millaisia ajatuksia kenraalilla ja komentajalla on territoriomme menneisyydestä ja tulevaisuudesta.
– Voitte ylpeänä katsoa menneeseen 135 vuoteen. Pelastusarmeijalla on ollut suuri merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen tekemä työ tunnustetaan ja sitä arvostetaan. Lukuisat ihmiset ovat Jumalan kutsuttuina tehneet ansiokasta työtä ollen siunaus ja apu ihmisille. Vuosipäivä on erinomainen hetki katsoa historiaan ja kiittää rukouksin näitä arvokkaita sieluja.
– Ei kuitenkaan tule elää menneisyydessä. Tulee pohtia, mitä merkityksellistä voimme tehdä tämän päivän yhteiskunnassa. Suomi on itsenäisyytensä aikana saavuttanut upean elintason ja olosuhteet, mutta silti Suomessakin on köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. On ihmisiä, joita pidetään nykyajan orjuudessa. On ihmisiä, joita pahoinpidellään. On ihmisiä, jotka elävät riippuvuudessa. Suomi siis tarvitsee edelleen Pelastusarmeijaa, André pohtii ja vakavoituu entisestään. – Emme voi myöskään unohtaa poliittista tilannetta ja levottomuuksia, joita koemme Euroopassa. Jumala varjelkoon meitä kolmannelta maailmansodalta. Nyt ei ole aika istua alas ja sanoa ”kiitos, olemme työmme tehneet”. Työtä on enemmän kuin koskaan.
Suomen ja Viron territoriolla on ensimmäiset suomalaiset territorion johta-
jat kolmeenkymmeneen vuoteen. Coxit ottivat uutisen ilolla vastaan.
– Tunsimme everstiluutnantit Saga Lipon ja Esa Nenosen Suomen ajaltamme. Olimme valinnasta iloisia, mutta emme yllättyneitä. He ovat hyviä johtajia territoriollenne. Kansainvälisyys on hyvä asia, mutta on myös positiivista, että johtajat tulevat Suomesta. Se on merkki siitä, että olette toimiva ja elävä territorio. Territorion johtaminen kotimaassa ei ole kuitenkaan helppo tehtävä, sillä kaikki tuntevat sinut, ja vastuu on suuri. Ajatuksemme ovat johtajienne luona.
Lopuksi vielä kyselen, minkä he näkevät Pelastusarmeijan vahvuutena Suomessa ja Virossa.
– Pelastusarmeijan voima tulee kutsutuilta ihmisiltä. Heiltä, jotka ovat sitoutuneita ja valmiita sanomaan Jumalalle kyllä. Siinä on suuri voima. Olemme nähneet, miten asiat ovat edistyneet, miten ilmassa on toivoa ja näkyä. Pelastusarmeija voi Suomessa hyvin ja on elävä osa yhteiskuntaa. 135-vuotispäivä ei ole loppu. Se on seuraavan luvun alku.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen, Kati Kivestö & Salvation Army IHQ
Tervehdys 135-vuoTiaalle
Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion aiemmat johtajat, komentajat Carl ja Gudrun Lydholm,
komentajat Dick ja Vibeke Krommenhoek, komentajat Johnny ja Eva Kleman ja
everstit Patrick ja Anne-Dore Naud tervehtivät lämmöllä 135-vuotiasta Pelastusarmeijaa Suomessa.
kotona yhteisössä
Kun saavuimme Suomeen vuonna 1999, meillä oli vahva tunne missiosta ja kodista. Missiosta, koska se oli keskeistä elämässämme Pelastusarmeijan palveluksessa. Kodista, koska ensimmäiset lyhyet vierailut maassa olivat kuin ”paluu paikkaan, jossa en ollut koskaan käynyt”, kuten kirjailija Karen Blixen on kirjoittanut. Kohtasimme Pelastusarmeijan, jolla oli rikas ja kunnioitettava menneisyys.
Noiden kuuden vuoden (1999–2005) aikana yritimme eri tavoin yhdessä tavoittaa ihmisiä ja tuoda heille elämää mullistavaa sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Kaikki mitä saimme aikaan oli sotilaiden ja upseerien vuosien mittaisen palvelun ansiota, ja ja me tunsimme olevamme kotona yhteisössänne. Saimme ottaa vastaan paljon enemmän kuin mitä annoimme, ja lähtiessämme ylittämään uusia rajoja ja kokemaan uusia kulttuureja, teimme niin Suomesta saadun ”määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden” (2. Kor. 4:17) kokemuksen avulla.
Päivittäisissä hartaushetkissämme tunnemme olevamme etuoikeutettuja rukoillessamme Suomen ja Viron Pelastusarmeijan puolesta muistaen, että ”ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi” ja kiittäen Jumalaa nykyisistä ja vanhoista pelastusarmeijalaisista.
Carl ja Gudrun Lydholm komentajat
uuden ajaN alku
”Jokainen haluaa elää kauan, mutta kukaan ei halua tulla vanhaksi.” Monet ihmiset ovat samaa mieltä tämän Jonathan Swift in lausahduksen kanssa oman elämänsä kohdalla. Mutta kun puhutaan Pelastusarmeijasta Suomessa, siinä ei ole mitään vanhentunutta! Se on säilyttänyt sinnikkyytensä ja eloisuutensa 135 vuoden ajan ja samalla kehittynyt merkittävästi ja ottanut haltuunsa nykyaikaiset toiminnot ja strategiat toteuttaakseen Jumalan antamaa palvelutehtävää paremmin. Tosiasiassa Suomen Pelastusarmeija ei siis ole vanha instituutio, vaan nuorekas 135-vuotias liike!
Lämpimät onnittelumme ja tervehdyksemme Pelastusarmeijalle Suomessa. Tämä huomattava virstanpylväs merkitsee alkua uudelle lupaavalle tulevaisuudelle, johon kuuluu sielujen pelastusta, pyhien kasvattamista ja kärsivän ihmiskunnan palvelemista.
Dick ja Vibeke Krommenhoek komentajat
135 vuoTta aitoa suomalaisTa sisua
On yhtä mahdotonta antaa muutamalla lauseella todenmukainen kuva Pelastusarmeijan vaikutuksesta yksittäisiin ihmisiin ja koko suomalaiseen yhteiskuntaan 135 vuoden aikana kuin yrittää kuvailla Jumalan kaikenkattavan rakkauden määrää. Se ei vain ole mahdollista. Jos kuitenkin yrittäisimme, käytämme yhtä parhaimmista suomalaisista sanoista, jonka tunnemme: sisu!
Sisu voi tunnetusti tarkoittaa montaa asiaa, voimaa, pelottomuutta, jääräpäisyyttä, kestävyyttä, ja kaikki nämä sopivat erittäin hyvin kuvaamaan Pelastusarmeijan tapaa hoitaa tehtäväänsä vuosien varrella. Jos mukaan lisätään oikeudentuntoa, määrätietoisuutta, myötätuntoa, tarkkanäköisyyttä ja nöyryyttä, alamme lähestyä sitä elävää ja moniulotteista kuvaa, mikä meillä on Pelastusarmeijasta.
Kahdelle työjaksollemme Suomessa oli alusta asti leimallista vilpitön rakkaus ihmisiä kohtaan kollegojen, vapaaehtoisten ja jäsenten keskuudessa. Mikään ponnistus ei ollut liian suuri eikä mi-
kään huolenpito turhaa ihmisten palvelemisessa, ja tämä omistautuminen teki meihin syvän vaikutuksen.
Seitsemän viime vuotta olemme palvelleet kansainvälisessä päämajassa Lontoossa vastuualueenamme koko Euroopassa tehtävä työ, ja siksi meillä on monta kertaa ollut tilaisuus palata Suomeen keskustelujen ja perusteellisten toiminnantarkastusten merkeissä. Haasteita tulee aina olemaan, se on totta, mutta on ilo todeta, että Pelastusarmeijaa motivoi yhä Jumalan rakkaus, ja se keskittyy yksilöihin ja heidän elämäntilanteeseensa. Kehotamme siis jatkamaan tämän raamatunkohdan sanoin: ”Vain tätä Herra sinulta odottaa; tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” (Miika 6:8)
Sydämelliset onnittelumme Pelastusarmeijalle Suomessa 135-vuotisesta aidosta suomalaisesta sisusta, epäitsekkäästä rakkaudesta Jumalan palveluksessa, ihmisten arvon palauttamisesta ja pelastuksesta!
Johnny ja Eva Klemanin tervehdyksen voit lukea myös ruotsiksi sivulta 27.
hyvät pelasTussotilaaT ja ystävät suomessa ja virossa
Niiden vuosien aikana, jotka saimme viettää Suomen ja Viron territoriossa, näimme Jumalan ohjauksen ihmeellisillä tavoilla… Jumalan Henki on tehnyt upeita asioita monien elämässä, ja se oli siunattua aikaa Armeijalle molemmissa maissa. Osoitamme kunnioitusta niille jo Jumalan luona oleville rohkeille todistajille, jotka olivat esimerkillisiä kristittyjä palvelusvuosinamme tässä territoriossa. Ja kiitämme teitä, hyvät aktiivi- ja eläkeupseerit, sotilaat ja ystävät, jotka olitte – ja olette yhä – Jumalan uskollisia palvelijoita. Olkaa vahvoja, rakkaat ystävät! Voimme yhtyä apostoli Paavalin sanoihin: ”Rukoilen, että hän sanomattomas-
sa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.” Ef. 3:16–17.
Uudistakoon ja vahvistakoon Jumalan Pyhä Henki uskoanne päivä päivältä, mitä tulevaisuus sitten tuokaan tullessaan. Pidämme teidät rukouksissamme ja ajatuksissamme.
Siunauksin
Patrick ja Anne-Dore Naud everstit
Eva ja Johnny Kleman komentajat
Aamunavaus
Tässä juttusarjassa kapteeni Kaisu kutsuu lukijat tuokioksi
Tampereen osaston aamukahvipöytään ja osaston työntekijöiden, jäsenten, vapaaehtoisten ja työtoiminnan asiakkaiden värikkääseen arkeen.
iloN paras laji
”Mulla on tällä viikolla aamuhartaus. Voisitko säestää yhden laulun?” sosiaaliohjaaja Hanna kysyy minulta tiistaina ja ojentaa nuottia. Torstaisin kahvilassamme on tarjolla puuroaamiainen, ja sitä ennen on avoin aamuhartaus – sanaa ja soppaa. Näen ensivilkaisulla, että laulu on ihana. Tiedän joskus kuulleeni sen, mutta melodia ei nouse mieleeni. Katson kelloa. Se on vasta varttia vailla. Istahdan pianon ääreen ja alan tapailla laulun sävelmää ja tunnustella sointuja.
Hanna on ollut meillä töissä vasta kuukauden. Tiedän jo hänestä, että hän pitää laulamisesta, mutta emme ole vielä laulaneet yhdessä. Nyt homma lähtee lentoon. Hanna laulaa lähelläni ja kuulen, että hänen äänensä soi puhtaasti, mutta se ei kanna riittävän hyvin pianon yli. ”Riku, onko meillä vielä täällä kahvilassa se langaton mikki?” Hanna toppuuttelee, mutta suostuu kokeilemaan. No nyt! Hetki vie mennessään. Laulun sanoma nostaa liikutuksen kyyneleet silmäkulmaani. Hanna eläytyy ja fraseeraa kauniisti. Kahvila on hetken laulajan estradi.
Kahvilan seinä on kadulle päin pelkkää ikkunaa. Näen pianon yli, että ovelle kävelee määrätietoisesti kaksi naista. Laulu katkeaa. Hannan kulmakarvat nousevat hämmästyksestä. ”Hyvänen aika. Mä aivan unohdin, että mulla on tapaaminen!” Tuleva työtoiminnan asiakas omavalmentajansa kanssa on tulossa tekemään sopimusta työkokeilujaksosta. Hanna luopuu nauraen mikistä, ja minä siirryn pöydän ääreen. Hanna ei tänään pääse aamurukoukseemme. Joskus on pakko sopia tapaamisia yhdeksäksi. Ilo lyhyestä yhteisestä musiikkihetkestä jää asumaan minuun koko aamupäiväksi.
Keskiviikkona istumme taas yhdessä oranssin pöydän ääressä ja nauramme tilanteelle. ”Olin kuin mikäkin karaokelaulaja mikki kädessä! En ymmärrä, miten sillä tavalla unohdin sen tapaamisen”, päivittelee Hanna hilpeästi, mutta hiukan syyllisyyttä äänessään. Minä olen viime viikkoina istunut paljon toimistossa ja palavereissa. Aamun spontaanius teki minulle hirveän hyvää. Sanon Hannalle: ”On tosi tärkeää, että meille voi käydä näin. En halua, että meiltä häviää täältä se henki, että laulu voi yllättäen
tempaista mukaansa. Silloin otamme itsemme liian vakavasti.”
Pelastusarmeijaan on sen historian alusta asti kuulunut vahva performanssi. Me olemme erottuneet joukosta, näkyneet ja kuuluneet. Asiamme on arvokas ja ikuisuuteen asti tärkeä, sotilaamme ovat kaikkina aikoina olleet palavasieluisia ja asialleen omistautuneita, mutta aina mukana on ollut ilo, ja huumorikin on kukkinut. Marssit, rummut, univormut ja liput eivät ole itsetarkoitus. Ne ovat välineitä tulla näkyväksi. Niistä saa iloita, ja niitä saa käyttää myös pilke silmäkulmassa. Mikki kädessä eläytyvä sosiaaliohjaaja saa ihmiset höristämään korviaan. Sitä me haluamme!
Viime kesänä Pelastusarmeijan kesäkongressissa järjestettiin spontaani pieni marssi Hakaniemessä katuhartauden yhteydessä. Everstiluutnantti Esa komensi yllättäen hartauden jälkeen kuulijat muodostamaan marssirivistön ja soittokunnan soittamaan. Kaikilla oli hymy korvissa. Nauroimme ääneen. Tilanne oli riemastuttava. Ilo oikein pulppusi koko marssivasta joukosta. Marssi kesti
Kesäkongressin spontaanilla marssilla pulppusi ilo. Kapteeni Riku Leinon johdolla hymyilevä joukko teki lyhyen marssin Pelastusarmeijan syntysijoilla.
vain hetkisen ja matka oli lyhyt. Tunnelmaa olisi riittänyt pidemmällekin matkalle. On aivan mahtavaa iloita yhdessä siitä, että saamme kuulua Jeesukselle ja Pelastusarmeijaan. On mahtavaa tehdä jotakin arkisesta poikkeavaa, että tulemme näkyväksi toisillekin.
Ilon, rakkauden, sydämen uskon ja huumorin näkyminen työ- ja seurakuntayhteisössä pitäisi olla meidän arkinen erottumisen tapamme. Rakkaudesta puhuminen on itse asiassa suorastaan radikaalia työelämän kontekstissa. Muistan,
kun kirkasotsaisina kadetteina olimme ensimmäisessä määräyksessämme virittelemässä yhteistyökuvioita Rikosseuraamuslaitoksella ja kerroimme innosta palaen työstämme. Kun sanoimme, että tehtävämme on rakastaa ihmisiä, olivat taitavat, sydämelliset ja kokeneet ammattilaiset ihmeissään ja vaikuttuneita. Rakkaudesta kannattaa laulaa mikki kädessä kuin mikäkin karaokelaulaja, vaikka keskellä tavallista työpäivää.
Kun olemme nauraneet tarpeeksi edellisen aamun intoilullemme, hiljennym-
me aloittamaan yhdessä päivää. Tuolit pöydän ympärillä ovat täynnä. Raamatun jakeiden ja rukouksen jälkeen on paljon työtehtäviä jaettavana. Te Sotahuudon lukijat olette nyt tällä erää viimeistä kertaa aamunavauksessamme mukana. Minä nousen pöydästä kiitollisella mielellä. Jaettu ilo on ilon paras laji.
Kaisu Leino kapteeni
Tampereen osaston johtaja
Kuvat: Toni Kaarttinen
Pelastusarmeijan muoseossa on monia mielenkiintoisia esineitä 135 vuoden ajalta. William Boothin Suomeen jääneet silmälasit.
Historian havinaa
Pelastusarmeijan museossa
Pelastusarmeijan museonäyttely kertoo järjestön yli 135-vuotisesta taipaleesta Suomessa.
Pelastusarmeijalla on värikäs ja monipuolinen historia, ja siihen pääsee tutustumaan Pelastusarmeijan museon mielenkiintoisen esineistön ja niihin liittyvien tarinoiden kautta. Näyttely esittelee Pelastusarmeijan työtä niin kansallisesta kuin kansainvälisestäkin näkökulmasta.
Museolla itsellään on jo historiaa. Museo avattiin osoitteessa Uudenmaankatu 40 vuonna 1969. Vuonna 2009 museo koki uudistuksen ja avautui Suomen Kansallisteatterin kupeeseen Mikonkadulle. Samassa yhteydessä kokoelman toista tuhatta esinettä kattava kokoelma lajiteltiin ja luetteloitiin ensimmäistä kertaa Museoviraston tuella. Syksyllä 2017 museo muutti takaisin Uudenmaankadulle Pelastusarmeijan päämajan yhteyteen rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen.
Museoon tutustuessa kannattaa käteen ottaa museon mielenkiintoinen esite. Se avaa tavaroiden taustaa informatiivisella ja mukaansatempaavalla kerronnalla. Jokaisesta museon esineestä löytyy tietoa, tietyistä aarteista enemmänkin! Tästä esimerkkinä William Boothin silmälasit, joista voimme oppia esitteen kautta seuraavaa: William Booth unohti silmälasit Suomeen kiertueensa yhteydessä vuonna 1909. Vierailunsa aikana hän puhui mm. kansallisteatterissa ja yliopistolla. Suomesta matka jatkui Pietariin. Silmälaseja ei koskaan palautettu, koska tavaroiden kuljettaminen kesti tuohon aikaan kauan, ja lasit olisivat voineet rikkoutua matkan aikana.
Toinen mielenkiintoinen museon aarre on Anna Sahlsténin (1859–1931) öl-
jyvärimaalaus ”Tuntematon sotilas” vuodelta 1893. Ei tiedetä, kuka on toiminut maalauksen pelastussotilaan mallina. Monet suomalaiset muistavat Pauligin kahvipaketeista Sahlsténin maalauksen Kolme kahvia juovaa mummoa. Sahlstén oli suomalainen taidemaalari, piirustuksenopettaja ja yksi nykyisen Kuvataideopettajat ry:n perustajista ja sen ensimmäinen puheenjohtaja. Sahlstén maalasi savolaisia ja pohjalaisia kansantyyppejä usein tupatai kirkkoympäristössä, lisäksi hän maalasi alttaritauluja. Pelastussotilasaiheista teosta Pelastusarmeija on lainannut moniin näyttelyihin.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Harri Tahvanainen / HKM, Toni Kaarttinen & Sotahuudon arkisto
Tule tutustumaan museon aarteisiin ja Pelastusarmeijan historiaan Suomessa
Museo on avoinna tilauksesta. Varaa ryhmäopastus tai yksityisvierailu sähköpostilla museo@pelastusarmeija.fi.
Museo sijaitsee osoitteessa Uudenmaankatu 40, Helsinki, sisäänkäynti pihan puolella. Museoon on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!
Vieressä: Museon informatiivinen esite.
Oikealla: Sotahuuto on päässyt myös osaksi museota. Menneisyyden lehtileikkeet koristavat museon lasiseiniä.
Anna Sahlsténin ”Tuntematon sotilas”.
”Riemulla eespäin!”
Suomen Pelastusarmeijan täyttäessä 135 vuotta historioitsija Eija Jämbäck katsahtaa menneisyyden riemujuhliin. Hän kirjoittaa parhaillaan historiateosta, joka kertoo Pelastusarmeijan asemasta ja tehtävästä yhteiskunnassa kautta vuosikymmenten. Eija Jämbäck muistuttaa, että historian tunteminen tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää nykyisyyttä.
Viisi- ja kymmenvuotisriemujuhlat ovat olleet Suomen Pelastusarmeijalle erityisiä virstanpylväitä. Silloin on ollut sopiva hetki pysähtyä ja katsella taaksepäin sitä matkaa, joka on kuljettu. Menneisyyttä tarkastelemalla on tullut näkyväksi se kaikki, mistä on saatu olla kiitollisia Jumalalle. Remuvuosijuhlissa on lainattu usein profeetta Samuelia: ”Tähän saakka on Herra auttanut meitä.” Huudahdukseen on yhdytty täydestä sydämestä, vaikka riemuvuosijuhlia on vietetty vaihtelevissa olosuhteissa.
Ensimmäiset juhlat vietettiin alkuvaikeuksien ja venäläistämistoimien myrskyissä. Pelastusarmeijalaisiin suhtauduttiin epäluuloisesti ja heitä pidettiin yhteiskunnan rauhanhäiritsijöinä, poliittisesti epäluotettavina ja uskonnollisesti ”villioppisina”. Sata vuotta sitten rie -
mujuhlaa varjostivat vasta puhjenneen maailmansodan tummat pilvet. Sota ja sen liepeillä seuranneet nälkä ja pula lisäsivät avuntarvetta, ja Pelastusarmeijalla riitti töitä aamusta iltaan ja usein myös illasta aamuun. Vuosijuhlassa armeijan sosiaalinen työ keräsi kiitosta ja arvostusta.
Mitä enemmän teemme, sitä enemmän tulisi tehdä Vuoden 1919 riemuvuosijuhlaan kuului tilaisuus Nikolainkirkossa (Helsingin tuomiokirkko), jonne armeijan kulkue marssi näyttävästi soittokuntineen ja liehuvine lippuineen, ensi kertaa etunenässä sinivalkoinen Suomen lippu. Juhlayleisössä nähtiin muun muassa kenraali Mannerheim ja silloinen pääministeri. Vuodelle 1939 suunniteltuja loisteliaita 50-vuotisjuhlallisuuksia joudut-
tiin sodan takia siirtämään kolme vuotta eteenpäin. Tasatahtisen marssin vuosina riemujuhlissa iloittiin työn vakiintumisesta ja edistymisestä, ja vaikeinakin aikoina luotettiin Jumalan apuun ja johdatukseen.
Riemujuhlia vietettiin päämajassa, joka oli koristeltu armeijan värein lipuilla, köynnöksillä ja lyhdyillä. Täpötäydessä salissa tunnelma oli vuoroon juhlallinen ja liikuttunut, vuoroon iloinen ja kiitollinen. Ohjelma seurasi toistaan: puheiden, musiikin, laulun ja rukousten lomassa oli esimerkiksi runonlausuntaa, vuoropuhelua, varjokuvanäytöksiä, tamburiinivoimistelua ja lasten esityksiä. Toisinaan innokkaimmat juhlijat käyttivät ”kymmenkielistä kannelta” eli taputtivat käsiään tai aloittivat ”hallelujatanssin”.
sankoin joukoin marssimassa vuoden 1929 kongressissa, jossa Pelastusarmeija juhli 40-vuotista olemassaoloaan.
Kaikesta ilonpidosta huolimatta muistettiin, mitä kenraali William Booth oli todennut vieraillessaan Suomessa: ”Minä en ole koskaan tyytyväinen; mitä enemmän me teemme, sitä enemmän meidän tulisi tehdä.” Pelastusarmeijalaisille onkin ollut ominaista dynaamisuus ja optimistinen, eteenpäin suuntautunut ote, jolla he ovat vieneet pelastussanomaa kohti tavoitetta ja tehneet monenlaista auttamistyötä.
Pelastuksen jäänmurtaja
Vanhoissa Sotahuuto-lehdissä Suomen Pelastusarmeijaa verrattiin eteenpäin vierivään Pelastuksen vaunuun, jolle upseerit ja sotilaat antoivat vauhtia. Toisinaan se rinnastettiin höyrylaivaan, joka puksutti sinnikkäästi kohti maalia välittämättä myrskyistä ja vastatuulista. Vielä ilmaisuvoimaisempi ja Suomen oloihin sopiva vertauskuva Pelastusarmeijalle oli jäänmurtaja. Oli kyseessä teräsjää, kiintojää tai ahtojää, jäänmurtaja särki esteet tieltään ja vielä raivasi väylää muille aluksille. Kun Pelastusarmeijaa kuvattiin höyrylaivana tai jäänmurtajana, sitä haluttiin kannustaa kulkemaan täyttä vauhtia pe-
lastamaan sieluja ja auttamaan hätääkärsiviä. Pelastusarmeijassa ei jääty paikoilleen lepäämään ja nauttimaan työn tuloksista, vaan suunta oli eteenpäin ja ylöspäin. Jokainen uusi työmuoto ja työtapa nähtiin kasvun ja kehityksen merkkinä. Sotahuuto-lehdessä saatettiin kuvata työn edistyvän jättiaskelin.
Historiateos äänitorvena
Suomen Pelastusarmeijan 50-vuotisriemujuhlissa eversti Karl Larsson totesi humoristisesti, että pelastusarmeijalaisilla on ollut niin kiire tehdä historiaa, ettei heillä ole ollut aikaa kirjoittaa siitä. Historian tuntemisella ja muistamisella on silti tärkeä tehtävä. Suomen Pelastusarmeijan historian piirtäminen näkyväksi on kunnianosoitus kaikille entisille, nykyisille ja tuleville pelastusarmeijalaisille. Historian tunteminen tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää, miten aikaisemmat tapahtumat ovat muovanneet nykyisyyttä. Historiallinen ymmärrys lisää menneisyyden arvostusta ja säilyttää Armeijan ominaispiirteitä jälkipolville. Se voi vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja itseymmärrystä ja auttaa hahmottamaan
omaa paikkaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jatkumolla.
Pelastusarmeijan tuominen mukaan Suomen kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen kenttään on historiantutkimuksen aukon täyttämistä, kulttuurihistoriallinen teko ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Kirjan tuottaman uuden tiedon tavoite on rakentaa kuvaa Suomen Pelastusarmeijan asemasta ja tehtävästä yhteiskunnan ja kolmannen sektorin sosiaalisen auttamistyön verkostoissa. Historiateos on eräänlainen äänitorvi, jonka välityksellä Armeija voi tehdä visiotaan, ydinarvojaan, työtään ja tavoitteitaan tunnetuksi laajalle yleisölle, vahvistaa järjestön ulkoista kuvaa ja kertoa sen vaikutuksesta ja merkityksestä suomalaisessa toimintaympäristössä. Menneisyyden tarinat kiinnostavat ihmisiä, ne voivat inspiroida ja opettaa. Suomessa on paljon historiasta kiinnostuneita, sillä historia on suosituimpia tietokirjallisuuden lajeja Suomessa.
Eija Jämbäck historioitsija
Kuva: Pelastusarmeijan kuva-arkisto
Pelastusarmeijalaisia
Pelastusarmeija ennen ja nyt
135-vuotiaassa Pelastusarmeijassa moni asia on muuttunut ja kehittynyt, mutta työn ydin on pysynyt
samana: soppaa, saippuaa ja sielunpelastusta. Aukeaman kuvaparit kertovat Pelastusarmeijan työstä ennen ja nyt. Ammennamme historiasta, mutta katsomme tulevaisuuteen.
Toimittanut: Toni Kaarttinen
Kuvat: Pelastusarmeijan kuva-arkisto
Pelastusarmeijan uranuurtajakolmikkoon kuuluivat luutnantti Hedvig von Haartman, kapteeni Constantin Boije ja luutnantti Alva Forsius. Von Haartman vihittiin Pelastusarmeijan sotilaaksi Lontoossa, minne hän matkusti kouluttautuakseen upseeriksi. Vuonna 1890 hän sai nimityksen Pelastusarmeijan viralliseksi johtajaksi Suomessa. Järjestön perustamisesta lähtien tasa-arvo on ollut Pelastusarmeijassa itsestäänselvyys.
Nyt Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion ylin johtaja on territorion komentaja, everstiluutnantti Saga Lippo Hän on ensimmäinen suomalainen Pelastusarmeijan johtaja kolmeen vuosikymmeneen. Kuvassa territorion johtajat, everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen upseerien kanssa Pelastusarmeijan ensimmäisen kokouksen muistolaatan luona Helsingin Hakaniemessä.
Pelastusarmeijan toiminta Suomessa alkoi virallisesti Helsingissä 8.11.1889. Silloin pidettiin Helsingin Hakaniemessä sijaitsevassa Siltasaaren sirkusmaneesissa Pelastusarmeijan vihkimysjuhla. Pelastusarmeijan ensimmäisen osaston eli Helsingin 1. ruotsinkielisen osaston (nykyinen Temppelin osasto) avaamispäivä on sama. Hyvin pian työn aloittamisen jälkeen tähyttiin Helsingin ulkopuolelle, ja 135-vuotisen historian aikana osastoja on perustettu läpi Suomen Kittilästä Hankoon asti. Kuvassa Kuusankosken osaston väki poseeraa valokuvaajalle vuonna 1908. Nykyisin osastoja on 20. Ensimmäisen toimintavuoden aikana perustetuista osastoista toimivat edelleen Helsingin Temppelin osaston lisäksi Hämeenlinnan, Porin, Porvoon ja Turun osastot. Jokaisen osaston työ muotoutuu omanlaisekseen paikallisten tarpeiden, resurssien ja mielenkiinnon kohteiden mukaan. Osastoilla on vapaus kokeilla erikoisempiakin työmuotoja. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kajaanin osaston koirille ja heidän omistajilleen suunnattu Tassukahvila.
Pelastusarmeijan sosiaalisen avustustyön aloittivat slummiasemilla työskennelleet slummisisaret. Ensimmäiset slummiasemat, joita myöhemmin kutsuttiin avohuoltoasemiksi, perustettiin jo vuonna 1891 Turkuun ja Helsinkiin. Slummisisariksi kutsuttiin Pelastusarmeijan upseereita, jotka elivät ja työskentelivät slummiasemilla kaupunkien köyhissä lähiöissä ja auttoivat niiden asukkaita selviytymään raskaasta arjesta. Kuva Viipurin slummiaseman kokoontumisesta.
Suomen Pelastusarmeijan ensimmäinen miesten yömaja avasi ovensa vuonna 1907 Helsingin Sörnäisissä. Miehet maksoivat yöpymisestä pienen summan, muuten toiminnan mahdollistivat erilaiset avustukset. Helsingin kaupunki määritteli asunnottomat yöpyjät irtolaisiksi tai kerjäläisiksi, mistä saattoi joutua vankilaan tai sotaväkeen.
Tällä hetkellä asumispalvelut ovat Pelastusarmeijan laajimpia toimintoja. Asunto ensin -periaatteella toimivia asumispalveluyksiköitä on kolme: Alppikatu, Pitäjänmäki ja Väinölä, ja ne sijaitsevat Helsingissä ja Espoossa. Tilapäistä asumista asunnottomille tarjoaa Castréninkadun yksikkö Helsingissä. PATAS eli Pelastusarmeijan tuettu asuminen tarjoaa kotiin vietävää asumisen tukea usealla paikkakunnalla. Turussa tarjolla on myös hätä- ja kriisimajoitusta. Kuvassa vuonna 2011 ovensa avannut Pitäjänmäen asumispalveluyksikkö.
Pelastusarmeijan päiväkodeilla on Suomessa melkein yhtä pitkä historia kuin Pelastusarmeijalla itsellään. Tämä sosiaalisen työn muoto alkoi vuonna 1894, kun Pelastusarmeija perusti ensimmäisen lastenseimen Helsinkiin. Seimi toimi Pursimiehenkadulla sijainneen slummiaseman yhteydessä, ja lastenhoitajina toimivat slummisisaret. Seimi mahdollisti työelämän ja perheen yhteensovittamisen äideille, joiden täytyi käydä töissä. Kuvassa lastenseimen pienokaiset hoitotädin kanssa pihalla 1930-luvulla
Nykyisin Pelastusarmeijalla on kolme päiväkotia: Porin päiväkoti, Solhem Porvoossa ja Merimaja Kotkassa. Edelleen olemme samojen perusasioiden äärellä: järjestelmällisen varhaiskasvatuksen lisäksi lapsen hyvinvoinnin turvaaminen ja vanhempien työssäkäynnin mahdollistaminen ovat keskeisiä asioita. Tämän takaavat ammattitaitoiset työntekijät. Kuvassa Porin päiväkodin lapset kuuntelevat askarteluohjeita.
Nyt avustustoimintaa järjestetään paikkakunnilla eri tavoin. Helsingissä avustustyötä toteuttaa sosiaalipalvelukeskus, tuttavallisemmin ”Soppa”. Muissa kaupungeissa osastot tekevät avustustyötä resurssiensa mukaisesti. Päämajasta käsin organisoidaan apua Suomen kaupunkeihin, joissa ei ole osastoa. Soppaan avustusaikoja saa ajanvarauksella, mutta leipää voi noutaa jakeluaikoina ilman etukäteisilmoitusta.
Pelastusarmeijalla on ollut työtoimintaa nykymuodossaan vuodesta 2011 lähtien, mutta toiminnan juuret ovat viime vuosisadan alussa, jolloin Pelastusarmeija avasi halkotarhoja Helsingissä. 1950-luvulla halkotarhassa työskennellyt Teuvo Laakkonen muistelee: ”Suomessa elettiin sodan jälkeistä aikaa ja oli runsaasti työttömyyttä. Ihmisille oli järjestetty hätäaputöitä. Sain autonkuskin apumiehen paikan Pelastusarmeijan halkotarhasta Violankadulla.”
Nykyään asukkaille järjestetään matalan kynnyksen työtoiminnan lisäksi kuntouttavaa työtoimintaa, jonka tavoitteena on tukea asiakkaiden työllistymistä tai hakeutumista koulutukseen. Koulutuksen kesto on 3–6 kuukautta. Työtoiminnan tehtäviä ovat mm. puhtaanapito, remontointi, catering, pyöräpaja ja sosiaalialan avustavat työtehtävät. Kuvassa ollaan Alppikadulla sijaitsevalla fillaripajalla.
Pelastusarmeija on järjestänyt lapsille kesälomatoimintaa vuodesta 1907 alkaen. Ensimmäinen kesäsiirtola perustettiin Helsingin Pitäjänmäelle, ja pari vuotta myöhemmin saatiin siirtolat Viipuriin ja Helsingin Mustikkamaalle. Vähitellen siirtoloita avattiin muiden kaupunkien yhteyteen. Nummelan lomakoti aloitti toimintansa vuonna 1914. Kuvassa lapset leikkimässä ”mummokuusen” ympärillä tuona ensimmäisenä kesänä.
Lasten lomakoti vietti tänä vuonna 110-vuotissyntymäpäiviään. Leiriläisiä on vuosittain noin 300. Kesäisin lomakodissa työskentelee yli 30 työntekijää sekä iso joukko vapaaehtoisia, jotka varmistavat lapsille turvallisen ja mukavan ympäristön. Leikki ja iloinen lomanvietto on kaiken ytimessä. Kuvassa lapset vesisotasilla.
Suomessa Pelastusarmeija sai ensikosketuksen kierrätystoimintaan jo sotien jälkeen. Ihmisten auttamisen halu oli suurta, ja Armeija sai paljon vaatteita lahjoituksena. Osa laitettiin myyntiin, ja näin saaduilla tuloilla pystyttiin tukemaan Suomen köyhiä monipuolisemmin. 1960-luvulla Suomeen perustettiin kaksi kirpputorimyymälöiden ketjua: Pelastusarmeijan kirpputorit ja Emmaus. Kuvassa tyttöjä Pelastusarmeijan kirppiksellä 80-luvulla.
Kirpputoreilla asiointi koettiin pitkään leimaavaksi, mutta nykyään on toisin. Ihmiset ovat ymmärtäneet secondhandin ekologisen ja taloudellisen positiivisen näkökulman. Pelastusarmeijan kirpputorit ovat valtaosin uudistuneet valoisiksi ja kutsuviksi iCare secondhand hyväntekeväisyysmyymälöiksi, ja niitä löytyy ostoskeskuksista kautta Suomen. Kuvassa iloista avajaistunnelmaa Salon Plazan myymälässä keväällä 2023.
Ensimmäiset joulupadat porisivat vuonna 1906 Helsingissä Erottajalla, Katajanokalla, Kauppatorilla, Senaatintorilla, Esplanadilla, Pasaasissa, Kauppahallin edustalla, Ylioppilastalon aukiolla ja Hakaniemessä. Tammikuussa 1907 Sotahuuto-lehti tiesi kertoa saadun tuloksen, joka oli 3 514,14 Suomen markkaa. Koska keräys onnistui niin hyvin, lisättiin patojen määrää vuosi vuodelta, ja joulupadat levisivät Helsingistä muualle Suomeen. Kuvassa lapsia joulupadalla.
Padat kuuluvat edelleen jouluiseen kaupunkikuvaan. Fyysisten joulupatojen rinnalle on tullut muita lahjoitustapoja, kuten verkkolahjoitus ja MobilePay. Halukkaat voivat perustaa verkossa myös oman padan, johon voi innostaa ystäviään tai työ- ja harrastusyhteisöjään yhdessä lahjoittamaan. Kuvassa on iloinen patavahti Helsingin Stockmannin joulupadalla viime jouluna.
minä & PelasTusarmeija
Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki
osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän
tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.
Tässä kuussa niihin vastaa:
rufus vinod
pelastussotilas,
Turun osasto
Missä olet syntynyt?
– Lahoressa, Pakistanissa.
Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?
– Synnyin pelastusarmeijalaiseen perheeseen. Isäni ja hänen sukunsa ovat olleet pelastussotilaita sukupolvien ajan. Isäni opiskeli Pelastusarmeijan ylläpitämässä Shanti Nagarin sisäoppilaitoksessa. Hän on työskennellyt koko ikänsä Pelastusarmeijassa, ensin ylisihteerin ja sitten territorion johtajan assistenttina.
Miten tulit Armeijan yhteyteen?
– Seitsemänvuotiaana liityin virallisesti Armeijaan.
Olet ollut pelastussotilaana kahdessa maassa. Miten nämä kokemukset ovat eronneet toisistaan?
– Molemmat ovat olleet parhaita kokemuksia omalla tavallaan. Erot ovat enemmän yhteiskunnallisia, Armeijan työskentely on hyvin samankaltaista.
Mitä teet työksesi?
– Olen tutkija, työskentelen paksusuolen syövän ja haimasyövän varhaisen diagnosoinnin parissa. Olen myös väitöskirjatutkijana Turun yliopistossa.
Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?
– Halusin saavuttaa tohtorin arvon.
Mikä on lempiruokasi?
– Pakistanin kansallisruoka nehari. (Muhennos, jossa on hitaasti kypsennettyä lihaa, kanaa ja luuydintä. Se on maustettu pitkäpippurilla, joka on mustapippurin sukulainen. Toim. huom.)
Rakkain harrastuksesi?
– Musiikin soittaminen ja matkailu.
Saat yhden supervoiman.
Mikä se olisi – ja miksi?
– Toivoisin, että minulla olisi mahdollisuudet auttaa lapsia opiskelemaan. Unelmoin siitä, että saisin avata synnytyssairaalan, joka auttaisi äitejä ja vastasyntyneitä Pakistanissa.
Mikä kirja Raamatun ohella on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?
– Nabeel Quershin Seeking Allah, Finding Jesus.
Lempiraamatunkappaleesi?
– Psalmin 40 jakeet 1–4.
Ketä Raamatun hahmoa ihailet?
– Simsonia.
Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?
– On yksi nimi ylitse muiden (Pelastusarmeijan laulukirja 95).
Kuka on sankarisi?
– Nelson Mandela.
Mitä pelkäät?
– Rakkaiden menettämistä.
Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen?
– Psalmit.
Usko, toivo, rakkaus
– mitä lisäisit neljänneksi?
– Antautuminen Jumalalle.
Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä?
– Laulan.
Hullunkurisin kommellus, jonka kehtaat myöntää?
– Olen aina halunnut matkustaa Yhdysvaltoihin. Nyt kun minulla on viisumi ja kaikki tarpeellinen, niin en ole menossa.
Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu?
– Ole rehellinen itsellesi.
Mikä on ollut elämäsi paras hetki?
– Odotan sitä vielä innolla.
Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – En halua herätä aikaisin aamuisin.
TodisTuksemme
Kahden eri armeijasukupolven edustajat todistavat, miten Jumala on vaikuttanut heidän elämässään ja miten Pelastusarmeija liittyy heidän tarinaansa.
jumalan sanan nälkä
Olen kasvanut kristillisissä piireissä: perheeni, kouluni ja kaverinikin olivat kristittyjä. Olin varma, että tiesin jo valmiiksi Raamatusta ja sen sanasta, ehkäpä jopa kaiken.
Ajattelin aikaisemmin, että pelkästään uskosta puhuminen on painostavaa. Epävarmuudessani usein mietin, miksi me yritämme tyrkyttää uskoamme. ”Miksi luulemme olevan muita parempia?”, ”Miksi olemme niin eri mieltä kaikesta?”, ”Miksi Jumala antaa tämän tapahtua?” ja niin edelleen. Lista on loputon. Tiedän, että nykymaailmassa monella muullakin nuorella on kipeitä kysymyksiä.
Pidin uskoani hyvin henkilökohtaisena asiana, kuten monet kristityt nykyään ajattelevat. Yleinen ilmapiiri painostaa siihen, koska ”et saa tyrkyttää uskontoasi muille”. Joskus jopa kristillisyyden myöntäminen tuntemattomille tuntui vastenmieliseltä.
Minulle ei ollut koskaan tapahtunut mitään ihmettä, mutta ehkä minut sai pysymään uskossa mukana se, että koko lähipiirini oli kristittyjä. Ajatus, että lähtisin kristinuskosta, sai minut kokemaan epävarmuutta.
Uskonratkaisu nuorten illan kautta Vanhemmat pakottivat minut Pelastusarmeijan nuorten iltaan, koska vietin aikaani liian paljon vain kotona sisällä. Nuorten illat tarjosivat minulle todis-
tusta, opetusta ja muistoja hyvän ja turvallisen porukan kanssa. Vaikka en aina ymmärtänyt enkä ehkä osannut arvostaa kaikkea, se kuitenkin esti uskoani horjumasta.
Kun olin Pelastusarmeijan leirillä, katsoimme siellä nuorten ryhmän kanssa opetusvideoita Man or Maker -konferenssista. Tajusin samalla, kuinka vähän oikeasti tiedän kristinuskosta, vaikka olen kasvanut kristillisissä piireissä.
Minulle kasvoi Jumalan sanan nälkä ja halu tuntea totuus. Tämän kautta tein uskonratkaisuni. Koska opetus tuli livestriimauksena keskellä yötä Texasista, menin leirin toisena yönä nukkumaan aikaisemmin kuin muut. Heräsin tunnin päästä painajaisesta, joka sai minut itkemään järkytyksestä. Unessa muutama läheiseni palvoi ja juhli jotain kauheaa asiaa, joka kuitenkin tuhosi heidät silmieni edessä. Ymmärsin, että tämä on se huono uutinen, jota maailma tarjoaa ja josta maailma riemuitsee. Vaikka olin kasvanut kristillisessä perheessä ja yh-
teisössä, nielin pureskelematta monet maailman valheista.
Jumala on avannut ovia, joihin olen koputtanut ja Pelastusarmeijan kautta myös niitä ovia, joihin en ole edes vilkaissut. Pelastusarmeija on tarjonnut minulle ja muille nuorille hyvää seuraa, kokemusta ja rautaista opetusta. En osaa enempää kiittää Jumalaa siitä, että saan olla mukana.
Ei ole totta, että ihminen tarvitsee traagisen kokemuksen muuttuakseen. En ole kristitty, koska olen kristillisessä yhteisössä, vaan koska haluan olla. Sen takia tahdon rohkaista sinua, minkä kanssa sitten kamppailetkin: ”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” (Matteus 7:7–8). Vain Jeesus todella on totuus, tie ja elämä. (Johannes: 14:6).
Maria Pelastusarmeijan nuorten illoissa kävijä
jumala johdaTtaa ja pitää huoleN
Aloitin Pelastusarmeijan työntekijänä vuonna 2007 Porvoon osastossa. Mieheni Sepon kanssa olimme osaston johtajina ja kävimme samaan aikaan upseerikoulua. Ensimmäisen saarnapuheeni jälkeen Porvoossa totesin: ”Olen puhunut kaiken, mitä minulla on sanottavaa.” Koin silloin, että tuskin keksin enää mitään uutta, mistä jakaa.
Olen oppinut, että se mikä minua puhuttelee Raamatussa, puhuttelee myös toisia. Raamatun Sanaa voi tutkia aina, sieltä riittää kyllä ammennettavaa ja jaettavaa. Sanojeni määrällä ole merkitystä, kun mukana on Pyhä Henki. On ihanaa tehdä työtä yhteisössä, jossa Raamatun sanan tutkiminen ja lukeminen on tärkeässä asemassa.
Aluksi olin myös hyvin arka ottamaan vastuuta ja olemaan esillä. Ajattelin, ettei minusta ole johtajaksi. Minulle sanottiin, että sinähän voit aina piiloutua miehesi Sepon selän taakse. Vuosien varrella olen ”kuikuillut” Sepon selän takaa. Vähitellen Jumala on vahvistanut omaa paikkaani ja näkyäni. Koen, että olen Jumalan avulla rohkaistunut ja uskaltanut astua esille olemaan oma itseni ja ottamaan vastuuni upseerina ja johtajana.
Työssäni hyviä hetkiä ovat ne, kun saan rukoilla toisen ihmisen kanssa alttarilla, puhelimessa tai kohdatessa. Erityisen innostavaa ja rohkaisevaa on ollut saada kuulla, kuinka Jumala on vastannut rukouksiin. Tähtihetkiä ovat olleet, kun joku on arkana tullut kysymään, voisiko hänestä tulla Pelastusarmeijan jäsen ja ne hetket, jolloin olemme saaneet siunata osastoon uusia jäseniä.
Olen kokenut olevani etuoikeutettu, kun olen saanut auttaa vähävaraisia, välittää ihmisten lahjoituksia avuntarvitsijoille. On hienoa työskennellä yhteisössä, joka auttaa ympäri maailmaa kaikenlaisten ihmisten parissa.
Upseerin työn rikkaus
Olemme muuttaneet paikkakunnalta toiselle jonkin verran upseeriuramme aikana. Muutoksien yhteydessä olen kokenut paniikkia uuden edessä, ja luottamus johdatukseen on ollut kovilla. Jälkeenpäin olen kuitenkin todennut, että ihmeellisesti Jumala on johdattanut ja pitänyt huolen, ja aikataulut ovat täsmänneet.
Upseerin työ on ollut – ja on – rikasta aikaa. Olemme saaneet tutustua ihaniin ja mielenkiintoisiin ihmisiin ympäri Suomea. Upseerina työtäni on helpottanut paljon se, että osastoissani on ollut sitoutuneita vapaaehtoisia ottamassa vastuuta käytännön tehtävistä sekä hengel-
lisistä tehtävistä. Vapaaehtoisten avulla osastotyötä on voitu kehittää eteenpäin. Minua puhuttelee kovasti se, miten pyyteettömästi ihmiset antavat aikaansa ja lahjojaan Jumalan valtakunnan työhön Pelastusarmeijan kautta.
Jokaisella paikkakunnalla, jolla olemme työskennelleet, olemme voineet luoda uusia ystävyyssuhteita. On rikkautta tuntea monia Pelastusarmeija-perheeseen kuuluvia niin Suomessa kuin ympäri maailman.
Pelastusarmeijaa edustaessani olen saanut ulkopuolisilta paljon kiitosta Pelastusarmeijan tekemästä työstä. Tällaiset huomiot laittavat nöyrälle paikalle. Haaveeni on kuitenkin, että ihmiset löytäisivät elämäänsä Jeesuksen.
Tuula Takala kapteeni
Helsingin osaston johtaja
krigsroPeT
Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa.
På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.
eN hälsning till 135-åringeN
Kommendörerna Johnny och Eva Kleman verkade som ledare för Frälsningsarmén i Finland och Estland under åren 2013–2016. De skickar en varm hälsning till den 135-åriga Frälsningsarmén i Finland.
135 år av äkTa finsk ”sisu”
Att på enbart några få rader ge en rättvis bild av Frälsningsarméns inflytande på enskilda människor och hela det finska samhället under 135 år, är lika omöjligt som att försöka beskriva totalsumman av hela Guds allomfattande kärlek. Det går bara inte. Men om vi ändå skulle ge oss på ett försök, använder vi ett av de bästa finska ord vi vet: Sisu!
Sisu kan som bekant betyda många saker; styrka, oräddhet, envishet, uthållighet och allt tycks passa mycket bra på Frälsningsarméns sätt att genom åren, ta sig an sitt uppdrag. Lägger vi till rättspatos, målmedvetenhet, empati, klarsynthet och ödmjukhet så börjar vi närma oss den levande och flerdimensionella bilden vi har av Frälsningsarmén.
Våra två arbetsperioder i Finland, präglades tidigt av den uppriktiga kärlek till människor vi mötte bland både medarbetare, volontärer och medlemmar. Ingen ansträngning var för stor och ingen omtanke onödig i tjänsten för medmänniskor, och den hängivenheten påverkade oss djupt.
Under de senaste sju åren har vi tjänstgjort vid Internationella Högkvarteret i London, med ansvar för arbetet i hela
Europa, och har därför haft anledning att återvända till Finland ett flertal gånger för samtal och grundlig verksamhetsgranskning. Utmaningar kommer alltid att finnas, det är sant, men det är med glädje vi konstaterar att Frälsningsarmén fortfarande motiveras av Guds kärlek, och sätter enskilda människor och deras livssituation i fokus. Vår uppmaning för framtiden hämtar vi därför från Bibeln ”Vad begär Herren av dig annat
än att du gör det rätta, älskar barmhärtighet och vandrar i ödmjukhet med din Gud” (Sv Folkbibeln Mika 6:8.)
Av hjärtat gratulerar vi Frälsningsarmén i Finland till 135 år av äkta finsk sisu, med osjälvisk kärlek i Guds tjänst, för människors upprättelse och frälsning!
Eva och Johnny Kleman kommendörer
släkTtavlor
Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme marraskuun aikana.
Vi är alla resultat av generationer av förfäder. Min svärfar har gjort släktutredningar och där finns också min släkt med. Det är spännande att följa generationer bakåt och veta att en del av dessa människors gener finns i mig. Också i Bibeln är det viktigt med släktskap och det finns mängder av släkttavlor som känns långa och meningslösa men som ändå berättar om verkliga människor som levt och som bildat ett släktled där bibelkändisar som Adam, Abraham, David och Jesus ingår.
Ofta får jag höra i Frälsningsarmésammanhang att jag är femte generationens fälsningssoldat. Min mormor och
morfar var officerare i Frälsningsarmén och general Jarl Wahlström var min mormors kusin. Min mormors föräldrar och morföräldrar var också officerare medan mina föräldrar alltid varit aktiva soldater.
Men vad betyder släktskap. För mig har det betytt att jag haft fina kristna förebilder och framför allt förebedjare. Till exempel bad Maire Wahlström, general Jarl Wahlströms fru, som nyligen dött 101 år gammal, en dag per vecka för min mormors alla släktingar. Det blir många böner och bön gör skillnad.
Den biologiska släkttavlan är ändå inte den viktigaste. Som kristna är vi alla
Guds barn och därför syskon i tro. Vi får vara förebilder för varandra och vi får be med och för våra trossyskon. Ibland kanske ett trossyskon känns närmare än ett biologiskt syskon. Församlingsmedlemmarna blir som en släkt.
Det allra finaste är ändå att vi är med i Guds stora släkt. Vi är inympade i det äkta olivträdet där Jesus Kristus är stammen. Plötsligt är Bibelns släkttavlor inte mera lika tråkiga för vi är en del av dem.
Katarina Nordström frälsningssoldat, Nykarleby
Foto: Liggraphy
armeijassa tapahTuu
Ylennetty kirkkauteen
Tulevaisuus ja toivo
vankilalähetysPäivät pe–la 1.–2.11.2024
Vankilatyössä mukana oleville ja kaikille kiinnostuneille
Pelastusarmeijan Kuopion osastolla
Kauppakatu 55-57
Perjantai
15.00 Kristillisen vankilatyön yhteistyö- ja kehittämisseminaari
18.00 Päivällinen
19.00 Avajaistilaisuus: ”Rakennetaan silta tulevaisuuteen”
20.30 Iltapala
Vapaa pääsy, maksulliset ruokailut
Lauantai
9.00 Päivän avaus
9.30 Hengellisen vankilatyön kokous
11.30 Lounas
13.00 Päiväjuhla: "Muutoksen aika – Uutta kohti"
15.00 Kahvit
16.00 Päätösjuhla: "Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon"
Tilaisuuksissa mielenkiintoisia puheenvuoroja vankeinhoidon ammattilaisilta, vankilaläheteiltä ja entisiltä vangeilta ym.
Päivien musiikista vastaa House Band.
Järjestäjä: Vankilatyötä tekevät kirkkokunnat
Lisätietoja: kirkotvankiloissa.fi
Tervetuloa!
Jouko Rönkä majuri
12.9.2024
Majuri Jouko Rönkä ylennettiin kirkkauteen Petäjävedellä 12.9.2024, 85 vuoden iässä. Hän oli syntynyt 29.3.1939 Iisalmessa. Upseeriksi hänet vihittiin vuonna 1969 ja hän palveli eri puolilla Suomea upseeriuransa aikana.
Kiitämme Joukon merkityksellisestä palveluksesta ja muistamme rukouksin hänen vaimoaan majuri Orvokkia ja lapsia.
Irma Siekkinen majuri
16.9.2024
Majuri Irma Siekkinen ylennettiin kirkkauteen Hämeenlinnassa 16.9.2024, 85 vuoden iässä. Majuri Irma oli syntynyt 25.9.1938 Alavudella. Upseeriksi hänet vihittiin vuonna 1961. Majuri Irma on ollut upseerina 37 vuotta ja palvellut useissa lasten- ja vanhainkodeissa upseeriuransa aikana.
Olemme kiitollisia majuri Irman elämästä ja palvelusta ja muistamme rukouksin hänen läheisiään.
Irja Kämäräinen kapteeni 25.9.2024
Kapteeni Irja Kämäräinen ylennettiin kirkkauteen Kiuruvedellä 25.9.2024, 82 vuoden iässä. Kapteeni Irja oli syntynyt 29.09.1941 Kiuruvedellä. Upseeriksi hänet vihittiin vuonna 1973. Kapteeni Irja palveli useissa vanhainkodeissa ja lasten lomakodeissa upseeriuransa aikana.
Olemme kiitollisia kapteeni Irjan elämästä ja palvelusta ja muistamme rukouksin hänen läheisiään.
Radio & TV
Aamuhartaus
YLE Radio 1
lauantaina 23.11. klo 8.25 everstiluutnantti Esa Nenonen
Radiojumalanpalvelus
Yle Radio 1
sunnuntaina 24.11. klo 20.00
Jyväskylän osasto
Radio YLE 1 hartaudet ja jumalanpalvelukset kuunneltavissa YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.
PelasTusarmeijaN
termiT tutuksi
kilPi
seuraavassa numerossa:
Petri Laaksonen:
Elämän, uskon ja joulun monet sävyt
Pelastusarmeijan logo, punainen kilpi, johon on valkoisella kirjoitettu teksti ”Pelastusarmeija”, tunnetaan ympäri maailmaa. Oletko tullut ajatelleeksi, että idea logoon on saatu itse asiassa Raamatusta? Paavali nimittäin kirjoittaa efesolaisille: ”Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet.” (Ef.6:16).
Tiedetään, että jo Pelastusarmeijan upseereiden ensimmäisessä kirjoitetussa ohjesäännössä vuodelta 1886 kehotettiin jokaista upseeria ja sotilasta pukeutumaan univormuun, jossa on pieni kilven muotoinen merkki, josta heidät tunnistetaan pelastusarmeijalaisiksi.
Kuuluisa kilvestä tuli ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin sitä ruvettiin käyttämään tunnuksena Pelastusarmeijan ylläpitämissä sotilaskodeissa. Vuonna 1918 perustettiin Punaisen kilven klubi, johon liittyi pelastusarmeijalaisia rintamamiehiä eri maista. Toisen maailmansodan aikana ”Brittiläinen Punaisen Kilven Palveluosasto” tunnettiin jo ympäri maailman.
Sotien jälkeen punainen kilpi vakiintui Pelastusarmeijan hätäavun ja sosiaalisen työn tunnukseksi. Katastrofialueilta otetuissa uutiskuvissa saatat usein nähdä ambulansseja tai kanttiiniautoja, joiden kyljessä komeilee iso punainen kilpi. Nykyään punainen kilpi on selkeytensä ja tunnistettavuutensa vuoksi vakiinnuttanut paikkansa Pelastusarmeijan tärkeimpänä symbolina perinteisen vaakunan rinnalla.
Saga Lippo everstiluutnantti
Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.
KRIGSROPET
Frälsningsarméns tidning i Finland
Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto
Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €
Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 134. vuosikerta
Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki
Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki
Puhelinvaihde: (09) 681 2300
Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija
Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo Vastaava toimittaja: kapteeni Kati Kivestö Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen
Toimituskunta: Anna Kotrikadze, Kati Kivestö, Kaisu Leino, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja, Toni Kaarttinen
Perustaja: William Booth
Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham
Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK
Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä aineistoista.
Painopaikka: PunaMusta Oy, Tampere 2024 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)
Kansikuva: Pelastusarmeijan arkisto
uskomme
rukouksen voimaan!
Rukoilemme aamuhartauksissamme. Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”
kuiNka tulla uskooN?
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.
Voit ottaa ensimmäisen askeleen henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa rukoilemalla esimerkiksi näin:
Hyvä Taivaallinen Isä
Nyt olen tässä edessäsi, kädet ovat menneet ristiin. Mieleeni nousee tuttuja sanoja lapsuuden rukouksesta: Ilta on tullut, Luojani, armias ole suojani. Anteeksi synnit antaen, rauhalla siunaa Jeesuksen.
Tarvitsen suojaasi juuri nyt! Päivän uutiset pelottavat. Sinä annoit minulle turvan, kun olin lapsi. Tee se ihme taas.
Anteeksiantoasi tarvitsen tänään enemmän kuin koskaan ennen. Kiitos, että olet tässä kanssani ja kuulet minua.
Uskoni ja luottamuksesi vahvistuu, kun ajattelen menneitä sukupolvia. Löydän suvustani monta, jotka rakastivat sinua ja luottivat sinuun. Kiitos heidän esimerkistään.
Lapsuuteni rukous päättyy näin: Lapsena hoida taivahan keskellä vieraan maailman.
Täällä jo taivas rintaan luo, nukkua helmaas nyt mun suo.
Siihen yhdyn juuri nyt. Aamen.
Viimeinen
sana
Tahdon taistella nyt
Vuonna 1912 kenraali William Booth piti kuuluisan ”Tahdon taistella” -puheensa. Miltä tämä taistelu näyttää Suomessa vuonna 2024?
”Niin kauan kuin naiset joutuvat kokemaan väkivaltaa kodeissa ja kaduilla kuten nyt, tahdon taistella.
Niin kauan kuin lapset käyvät nälkäisinä nukkumaan kuten nyt, tahdon taistella.
Niin kauan kuin ikäihmiset jäävät yksin kotiensa vangeiksi päivä toisensa jälkeen kuten nyt, tahdon taistella.
Niin kauan kuin yksikin ihminen on vailla omaa kotia; niin kauan kuin ihmisiä on riippuvuuden vankeina; niin kauan kuin yksikin nuori harhailee eksyksissä mielensä syövereissä; niin kauan kuin yksikin ihminen elää pimeydessä vailla Jumalan valoa, tahdon taistella.
Tahdon taistella loppuun asti.”
Kenraali William Boothin ”Tahdon taistella” -puhetta mukaillen Kuvat: Janina Bienkowski & Pelastusarmeijan kuva-arkisto
hyvää sanomaa tulevalle vuodelle
Haluan tilata Sotahuudon
Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.
Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta 25 €, Muut maat, vuosikerta 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.
Tilaan itselleni Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus): Tilaan digilehden
Nimeni:
Osoitteeni:
Sähköpostini:
Puhelinnumeroni:
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Suomen
Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467
00003
Vastauslähetys
