Sivut 18–23
Sivut 12–16
Tässä numerossa
04 Toimitukselta
05 Tässä kuussa
06 Viron aluejohtajat Henk & Ardi van Hattem: Rohkeita valintoja ja suunnitelmia
12 Rakastavaa lapsi- ja nuorisotyötä Virossa
17 Pyhä Henki terveessä ruumiissa
18 Kadetti Olga Roshka: Kiitos Jumalalle jokaisesta henkäyksestä
24 Minä & Pelastusarmeija
26 Nystart och onödiga bördor
28 Armeijassa tapahtuu
29 Pelastusarmeijan termit tutuksi
30 Viimeinen sana
” Uskon, että yksi syy, miksi lapset rakastavat tulla tänne on se, että täällä he saavat olla juuri sellaisia kuin ovat.”
Svetlana Jevsejeva Viron lapsi- ja nuorisotyöstä, sivut 12–16
Hyviä uutisia naapurista
Uutisten lukemisesta on tullut päivittäinen jännitysnäytelmä. Valitettavan usein uutiset maailmalta ja kotimaasta tuovat eteemme murheita, väkivaltaa ja epätoivoa. Kunpa jaksaisimme uutisoida vähintään yhtä paljon myös hyvistä ja onnellisista asioista! Tässä numerossa keskitymme territoriomme eteläiseen osaan – Viron alueeseen. On ilo seurata, miten palvelemme lähimmäisiä naapurimaassamme, ja minkälaisia hyviä uutisia sieltä kuuluu. Saakoon tämä lehti toimia vastalääkkeenä maailman murheisiin.
Viron työtä johtavat hollantilaiset majurit Henk ja Ardi van Hattem. Heidän monipuolinen ja kansainvälinen kokemuksensa auttaa heitä miettimään, mikä Pelastusarmeijan työssä on tärkeintä virolaisessa yhteiskunnassa. Heillä on myös tarvittavaa rohkeutta tarttua uusiin asioihin.
Kadetti Olga Roshkan tie vei monien mutkien kautta Moldovan Transnistriasta Viroon suurperheen äidiksi ja Pelastusarmeijan kadetiksi. Hän on juuri aloittanut upseerikoulutuksen. Kadetti Renno Rannamäe, entinen päihteidenkäyttäjä, valmistuu tässä kuussa Pelastusarmeijan upseeriksi ja näyttää vielä päihdemaailmassa eläville, että muutos on mahdollinen Jumalan avulla.
Viron Pelastusarmeijan osastoissa kohtaamme viikoittain lukuisia ihmisiä. Tallinnan ja Jõhvin lapsi- ja nuorisotyö osoittaa, miten Pelastusarmeijasta on tullut monelle tärkeä paikka. – Suurin lasten minulle opettama asia on se, miten rakastaa. Kun heitä rakastaa, he vahvistavat rakkauden antaessaan sitä takaisin, toteaa kapteeni Arina Vessalauskas
”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” 1. Joh. 4:19
Kati Kivestö kapteeni vastaava toimittaja
Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä. Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.
Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi
tässä kuussa
Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan
kaikesTa HuolimatTa
Anna Kotrikadze majuri naistyön sihteeri
Habakuk ei ole kovin tunnettu profeetta. Hänen mukaansa nimetty kirja on yksi Vanhan testamentin pienten profeettojen kirjoista. Habakuk eli Juudan kuningaskunnassa haastavana aikana. Siellä oli epäoikeudenmukaisuutta ja epäjumalanpalvontaa, ja babylonialaiset uhkasivat ottaa maan valtaansa. Vaikeuksien keskelläkin hän kirjoitti: ”Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa.” (Habakuk 3:18).
Jumalaan uskominen ei tarkoita sitä, ettei elämässämme voisi olla kipua, tuskaa ja vaikeuksia. Palvelutyön tekeminenkin voi olla haastavaa. Pelastusarmeijan tarina Virossa alkoi 1920-luvulla. Tulevaisuus vaikutti valoisalta. Vuonna 1940 työ oli kuitenkin lopetettava Neuvostoliiton miehityksen takia. Vasta kun valta Neuvostoliitossa vaihtui, työ voitiin aloittaa uudelleen vuonna 1995.
Epäilemättä muutoksen puolesta rukoiltiin vilpittömästi ja hartaasti. Ehkä Jumalalle esitettiin vaikeita kysymyksiä ja epäilyjä siitä, miksi Hän antoi joidenkin
asioiden tapahtua. Jumala on kiinnostunut kysymyksistämme ja kuuntelee, kun ilmaisemme tunteitamme. Joskus tunteiden näyttäminen toisille on meille vaikeaa. Joskus ihmiset eivät halua kuulla niistä. Jumala kuitenkin haluaa. Hän voi ottaa vastaan kaiken, koska Hän rakastaa meitä ja haluaa rehellisen ja luottavaisen suhteen kanssamme. Habakukilla oli Jumalalle kysymyksiä ja hän ilmaisi surun tunteensa Jumalalle. Huolimatta henkilökohtaisista vaikeuksistaan ja huolimatta kansansa hankaluuksista, hän teki tietoisen päätöksen ylistää Jumalaa joka tapauksessa.
Nyt iloitsemme siitä, että Armeijan työ Virossa jatkuu edelleen. Se kannustaa meitä muistamaan, että Jumala on aina työssä. Jeesus ei kutsunut meitä menestymään ja vaurastumaan henkilökohtaisessa elämässämme tai palvelutyössämme, vaan olemaan uskollisia ja luottamaan Häneen kaikesta huolimatta. Siksi voimme sanoa Habakukin tavoin: ”Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa.”
”Nyt iloitsemme siitä, että Armeijan työ Virossa jatkuu edelleen.
Se kannustaa meitä muistamaan, että Jumala on aina työssä. ”
Viron aluejohTajaT Henk & ardi van HatTem rohkeita valinToja ja suunnitelmia
Majurit Henk ja Ardi van Hattem ovat osoittaneet monenlaista rohkeutta omalla polullaan. He ovat koko uransa palvelleet kotimaansa ulkopuolella: Tšekissä, Bangladeshissa ja nyt Virossa. Viron aluejohtajan tehtävä on ollut majureille jälleen hyppy tuntemattomaan, ja mennyt vuosi on ollut silmiä avaava.
Viron aluetoimisto toimii Tallinnan Koplin osaston yhteydessä. Entisen iCaremyymälän tiloissa on nyt toimisto, jossa majurit, aluejohtajat Henk ja Ardi van Hattem, assistentti ja tulkki Evelin Aavik ja assistentti ja lapsi- ja nuorisotyön vastaava Svetlana Jevsejeva työskentelevät. Tilojen muutos on vielä kesken, ja se vaatii koko tiimiltä kärsivällisyyttä ja joustavuutta. Toimittajan silmä osuu projektitauluun. Joissakin projekteissa deadline on ensi viikolla, toisissa myöhemmin. Erityisesti toimittajaa huvittaa erään projektin aikarajaksi merkitty ”Kristuksen toinen tuleminen”.
Annamme Evelinille ja Svetlanalle työrauhan, ja siirrymme juttelemaan yläkerran lastenhuoneeseen. Pyydän majureita aloittamaan ihan alusta. Ardi aloittaa: – Olen syntynyt Alankomaissa, hyvin kauniissa pienessä merenrantakaupungissa Elburgissa. Olin siinä onnellisessa asemassa, että vanhempani olivat kristittyjä ja Pelastusarmeijan jäseniä, joten jo lastenvaunuissa tutustuin Armeijaan. Ajallaan minusta tuli nuori sotilas, osastokadetti ja sotilas.
– Minä puolestani synnyin paljon miellyttävämmässä kylässä, viiden kilometrin päässä Ardista, Henk sanoo silmää iskien. – Vanhempani olivat kristittyjä Hollannin reformoidussa kirkossa. Kävin siellä pyhäkoulussa, ja varttuessani liityin nuorisoryhmään. Opiskelin lähiseudulla tekniseksi insinööriksi. Tein kuuden kuukauden käytännön harjoittelun Israelissa. Suoritettuani tämän tutkinnon loppuun menin raamattukouluun. Siellä tapasin Ardin.
– Peruskoulun jälkeen opiskelin puutarha-alaa neljän vuoden ajan, ja siitä vaihdoin sosiaalialalle. Opiskelin tukityöntekijäksi esimerkiksi lapsille, vanhuksille ja kodittomille. Raamattukoulussa tosiaan tapasimme, ja pari vuotta myöhemmin menimme naimisiin. Työskentelin vuoden Pelastusarmeijan asuntolassa Amsterdamissa. Siitä varmasti alkoi kiinnostuksemme työskennellä asunnottomien ja muiden hädänalaisten parissa, Ardi pohtii. Henkin piti suorittaa asevelvollisuus. Hän olisi sen sijaan halunnut toimia avustustyöntekijänä jossain kehittyvässä maassa. Vaihto olisi ollut mahdollinen, mutta sitä ei hyväksytty.
– Palvelin sitten vuoden puolustusvoimien soittokunnassa pasuunansoittajana. Se oli paras mahdollinen tapa viettää tuo vuosi, Henk toteaa.
90-luvun alussa Pelastusarmeija aloitti työn Tšekissä. Ardia ja Henkiä pyydettiin lähtemään sinne, ja he lähtivätkin kahdeksi vuodeksi.
– Olin tuntenut upseerikutsumusta jo 18-vuotiaana, mutta olin aina sanonut Jumalalle: ”Jos tämä on tahtosi, lähetä minut jonnekin yhdessä jonkun kanssa.” Henkin tavattuani haastoin Jumalaa: ”Jos tämä on tahtosi, kerro hänelle, sillä minä en aio”, Ardi naurahtaa.
Tšekissä myös Henk koki upseerikutsumuksen. Tuolloin hän ei ollut edes Pelastusarmeijan jäsen. Sotilaaksi hänet vihittiin Prahassa vuonna 1994.
– Sen jälkeen palasimme vuodeksi Alankomaihin, sillä odotin tuolloin esikoistamme, Ardi kertoo.
Kahdenkymmenen vuoden piipahdus Tšekeissä
Vuosina 1995–1997 Henk ja Ardi van Hattem opiskelivat upseerikoulussa Lontoossa.
– Se oli toiveemme, mutta meille kerrottiin, että koulutus järjestetään kotimaassa. Olimmekin ainoat kadetit, joten meidät lähetettiin sittenkin Lontooseen. Olimme innoissamme. Lontoossa meitä oli yli 40 kadettia.
– Emme olisi kestäneet sitä, että olisimme koko ajan olleet valokeilassa, Henk mainitsee.
Upseerivihkimyksen jälkeen on tapana, että tuore upseeri palvelee muutaman vuoden kotimaassaan. Henk ja Ardi olivat palvelleet kaksi vuotta Tšekissä vapaaehtoisina, joten he toivoivat määräystä sinne. Se hyväksyttiin.
– Osasimme jo kieltä ja pelkäsimme, että jos olisimme kauemmin poissa, kynnys lähteä kasvaisi. Emme ole koskaan palvelleet osastoupseereina kotimaassamme, vaan ensimmäiset parikymmentä vuotta menivät Tšekeissä eri tehtävissä, muun muassa osastoupseereina Ostravassa ja Prahassa, asuntolanjohtajana ja sosiaalityön eri tehtävissä.
Henk muistelee: – 12 vuoden ajan työskentelin sosiaalipuolella. Ne ovat ol-
leet upseeriurani vaikeimmat ja parhaimmat vuodet. Haasteita oli esimerkiksi palvellessani ikäihmisten hoitokodissa, jonka toiminta oli järjestettävä uudelleen. Se muuttui tavallisesta hoitokodista paikaksi, jossa tuettiin asunnottomia ikäihmisiä ja vastattiin heidän ongelmiinsa ja tarpeisiinsa.
Viimeiset kolme vuotta Tšekissä Henk ja Ardi palvelivat Prahassa, jossa he toimivat Pelastusarmeijan hengellisen työn johtajina.
Trooppiset vuodet
Majurien seuraava kansainvälinen määräys oli Bangladeshissa Henk ylisihteerin ja Ardi kehitysupseerin tehtävässä. Siellä he palvelivat kahden vuoden ajan.
– Tšekki tulee aina olemaan sydämissämme. Meistä kuitenkin tuntui, että koska lapsemme ovat tarpeeksi vanhoja, haluamme vastaanottaa uuden kansainvälisen määräyksen.
Määräys tuli nopeasti, eikä majureille jäänyt aikaa valmistautua. Tämä seik-
ka ja eräät konkreettiset haasteet, kuten työlupien uusiminen, tekivät vuosista erittäin haastavia.
– Jos olisimme ehtineet hiukan tutustua kulttuuriin, ihmisiin ja paikallisiin työtapoihin, se olisi auttanut meitä sopeutumaan nopeammin. Nyt kaikki tuli yllätyksenä. Usein puhutaan trooppisista vuosista: kuumassa maassa vuosi tuntuu kahdelta. Siltä se todellakin tuntui. Opimme paljon, mutta ne eivät olleet helpoimmat kaksi vuotta. Meillä oli kauniita, mutta myös hyvin vaikeita hetkiä. Emme kuitenkaan kadu sitä aikaa.
– Alkuperäinen ajatus oli palvella Bangladeshissa kolme vuotta, mutta jatkuvien työlupaongelmien takia kansainvälinen päämaja päätti, että olisi parasta niin meille kuin Armeijallekin, jos saisimme uuden määräyksen. Virossa tarvittiin aluejohtajia, ja täällä me nyt olemme!
Lämpimästä kylmään
Majurit aloittivat Viron Pelastusarmeijan aluejohtajina 1. heinäkuuta 2023.
Majurit Henk ja Ardi van Hattem palvelivat Tšekissä parikymmentä vuotta. Kuva tšekkiläiseltä nuorten leiriltä.
– Vaikka saavuimme kesällä Viroon, silti kulttuuriero oli jälleen suuri. Huh, kun teillä on pitkät talvet! Ardi sanoo ja pyyhkäisee otsaansa. – Kesällä kaikki olivat lomilla, joten alussa meillä oli paljon avoimia kysymyksiä.
– Minulla on ollut haasteita kylmän sään ja pimeiden talvipäivien kanssa, Henk huoahtaa. – Rakastan kyllä luistelua, mutta täällä keskitytään enemmän hiihtoon. Olen aina tarvinnut joitain Armeijan ulkopuolisia aktiviteetteja. Harrastusten puuttuessa talvikuukaudet tuntuivat vähän pitkiltä.
Ihmisten ystävällisyys ja kielitaito on tehnyt majureihin vaikutuksen.
– Ihmiset ovat täällä hyvin sydämellisiä, ja he osaavat hyvin englantia. Käymme viron kielen kurssilla, mutta on myönnettävä, että se ei ole helppo kieli oppia.
Suomesta saatu tuki lämmittää heidän sydäntään.
– Viron Pelastusarmeija haluaa kiittää kaikesta tuesta, jota saamme Suomesta. Ilman sitä ei Pelastusarmeijaa Virossa olisi. Päämaja on auttanut meitä
monissa eri asioissa. Asiantuntija-apu tulee tarpeeseen, Henk aloittaa, ja Ardi jatkaa: – Koen, että meille on annettu vapaus johtaa työtä omalla tavallamme. Meihin luotetaan, mutta samalla hyvällä tavalla pidetään silmällä. Meille kehityskeskustelut ovat tärkeitä, ja viime vuonna pyysimme osastoja ja työpisteitä pitämään sellaiset henkilöstölleen. Näin voimme oppia, millaista tukea jäsenet ja työntekijät tarvitsevat. Jos on ratkaistavia asioita, voimme käsitellä niitä hyvässä hengessä.
Polttava kielikysymys
Venäjän aggressio Ukrainassa on saanut aikaan poliittisia muutoksia Virossa. Vuoteen 2030 mennessä venäjänkielinen opetus loppuu kouluissa. Van Hattemit näkevät, että tämä on otettava huomioon myös Pelastusarmeijan toiminnassa. – Olemme olleet hyvin yllättyneitä siitä, miten paljon täällä puhutaan venäjää äidinkielenä. Virolainen yhteiskunta vaikuttaa olevan sen suhteen yllättävän suvaitsevainen. Mielestämme osoittaa
kunnioitusta opetella paikallinen kieli, jos asut maassa pysyvästi. Näemme, että monet venäjänkieliset jäsenemme todella yrittävät kommunikoida viroksi. Arvostamme sitä kovasti, Ardi toteaa.
– On tärkeää saada toimintaamme vironkielisemmäksi, sillä valtaosa on nyt venäjänkielistä. Ymmärrämme sen esimerkiksi Narvassa, mutta muuten meidän on panostettava vironkieliseen toimintaan ollaksemme relevantteja tässä yhteiskunnassa jatkossakin. Meidän on otettava tulevat muutokset vakavasti.
Ajatuksia
tulevaisuuden haasteista
Majurit myöntävät, että resurssien varmistaminen on ainainen haaste.
– Olisi hienoa, jos voisimme tulevaisuudessa olla vähemmän riippuvaisia ulkomaisesta tuesta. Tahdomme palvella parhaiten sillä, mitä meillä on. Meidän pitää tehdä työtämme entistä näkyvämmäksi.
He pohtivat, että Pelastusarmeijalla olisi parantamista tietyillä osa-alueilla.
Joulunviettoa Bangladeshissa. 8
– Tehtävänämme on julistaa Sanaa, kasvattaa pyhiä ja auttaa kärsivää ihmiskuntaa. Ihmiset ovat kiinnostuneita Jeesuksesta, mutta miten voimme kasvattaa ja ohjata näitä uusia kristittyjä ja saada kirkon aidosti eläväksi, siinäpä kysymys, Henk pohdiskelee. – Hyvä asia on, että Armeijalla on tähän kaikki tarvittavat työkalut.
– Yksi kaipaamani asia on osastoasiainneuvottelukunnan kokoontumiset. Osastoasiainneuvottelukunta osallistuu osastotyön suunnitteluun yhdessä upseereiden kanssa. Sitä ei täällä ole tapahtunut. Se olisi tervettä kehitystä. Osastoasiainneuvottelukunnan näkemykset tulisi kuulla, ja upseerin tulisi ottaa ne huomioon, Henk sanoo ja Ardi jatkaa: – Osastotason päätökset olisivat tärkeitä. Meidän pitää luottaa ihmisiimme ja nähdä heidän potentiaalinsa.
Majurit miettivät myös arvokkuuden kokemusta.
– On totuttu siihen, että Armeija antaa vastikkeetta. Jos ihmiset tottuisivat siihen, ettei kaikki ole ilmaista ja itse voi antaa jotakin takaisin, se vahvistaisi ihmisten omistajuutta Armeijasta. Esi-
merkiksi nimellinen 50 sentin korvaus soppa-annoksesta toisi aterian saajalle arvokkuuden kokemusta.
Positiivista on ollut, että viime vuosina Viro on saanut omia upseereita ja sotilaita. Tässä kuussa kadetti Renno Rannamäe vihitään upseeriksi Tallinnassa. Myös uusin kadettimme, syyskuussa opintonsa aloittanut Olga Roshka asuu Virossa. Olgan jännittävään elämäntarinaan pääset tutustumaan tässä numerossa.
– Olemme tulevasta upseerista ja uudesta kadetista hyvin onnellisia. Renno on jo työskennellyt upseerin tavoin Tallinnan Koplin osaston johtajana, ja hänellä on vahva sosiaalisen työn tausta Toivon talosta. Näemme hänessä paljon potentiaalia. On rohkaisevaa, miten runsaasti uusi kadettimme Olga on tehnyt vapaaehtoistyötä miehensä rinnalla. Virolaiset upseerimme, jotka ovat Suomessa lainassa, olisi kiva saada joskus takaisin, Hattemit vihjaavat pilke silmäkulmassa.
– Toivomme tulevina vuosina monenlaista kasvua, kenties jossain vaiheessa laajenemme jollekin uudelle paikkakun-
nalle. Suunnitelmia ei vielä ole, mutta toiveita ja rukousaiheita.
Arjen iloja
Aika rientää ja täytyy alkaa vetää haastattelun lankoja yhteen. Ardia ja Henkiä odottavat päivän hallinnolliset tehtävät, ja toimittajan ja tulkin on suunnattava pian Jõhvin suuntaan. Tässä lehdessä pääset kurkistamaan, millaista lapsija nuorisotyötä Tallinnassa ja Jõhvissa toteutetaan. Ennen haastattelun lopettamista haluan vielä tietää, mitä majureiden arkeen ja hengelliseen elämään sisältyy.
Ardin ja Henkin lapset asuvat Tšekissä. – Meillä on kolme ihanaa poikaa. Vanhin täyttää seuraavaksi 30, keskimmäinen 26 ja nuorin 24. Kuopus työskentelee eläintarhassa, keskimmäinen McDonald’silla ja esikoinen laaduntarkkailussa. Nuorimmalla on tyttöystävä, muut nauttivat vapaudestaan, Ardi naurahtaa. – On sääli, että heidän varttuessaan osaston toiminnassa ei ollut mukana paljon nuoria. Siksi heille ei syntynyt Armeija-yhteyttä. Uskon, että heillä on yhteys sydämessään, he eivät vain ole
Kuluneen vuoden aikana Virossa ihmisten ystävällisyys ja kielitaito on tehnyt majureihin vaikutuksen.
löytäneet sopivaa paikkaa. Heidän on kuljettava oma polkunsa.
– Koska lapsemme asuvat Tšekissä ja muu suku Alankomaissa, niin lomat tahtovat suuntautua sinne suunnalle. Meidän olisi tehtävä tietoinen päätös tutustua Viroon paremmin… Ehkä sitten ensi kesänä, Henk tuumii hymyillen.
He ovat kuitenkin ehtineet hieman tutustua asuinympäristöönsä.
– Tallinna on hyvin pyöräily-ystävällinen paikka, joten olemme katselleet kaupunkia satulasta käsin, Henk aloittaa, ja Ardi jatkaa: – Muun muassa Ülemistejärven ja Piritan seutu on tullut tutuksi. Yritämme löytää mielenkiintoisia kohteita. Toki olemme vierailleet myös osastokaupungeissamme Tartossa, Narvassa, Jõhvissa ja Võrussa. Virossa on paljon luonnonpuistoja ja muita kauniita paikkoja. Toivomme, että ajan kanssa ehdimme tutustua niihin.
Henk ja Ardi ovat panneet merkille, että virolaiset ovat hyvin ruokaorientoituneita.
– Aina on suklaata, kakkuja ja rahkatuotteita tarjolla, he kuvailevat. – Tykkäämme kyllä paikallisesta ruoasta. Pidämme esimerkiksi virolaisesta verimakkarasta hapankaalin kera.
Ardi ja Henk kertovat, että hengellisen hyvinvoinnin kannalta elämässä
on tärkeää olla asioita työn ja Armeijayhteisön ulkopuolelta. Tarvitaan keinoja irrottautua työasioista, ja pitää tavata myös muita ihmisiä. Raamatun ja hengellisen kirjallisuuden lukeminen on toki itsestäänselvyys.
– Pidän luonnossa kävelystä, silloin pystyn keskustelemaan Jumalan kanssa parhaiten. Sitä vähän kaipaan täällä, sillä Tšekeissä meillä oli mökki. Luonnossa oleminen maadoittaa minua, Ardi paljastaa. – Nautin tiimimme perjantaikokoontumisista, jolloin pidämme pienen hartauden ja jaamme asioita. Ystäviin pidämme yhteyttä puhelimen ja videopuheluiden välityksellä, ja olemme välillä käyneet kansainvälisen kirkon englanninkielisissä jumalanpalveluksissa.
– Kuten aiemmin mainitsin, oma aika on minulle tärkeää ja palauttavaa, Henk kertoo. Henk haki lintujen rengastajan lupaa. Se oli hänelle rakas harrastus Tšekissä. Lupa-asia jumiutui virolaisen byrokratian rattaisiin, mutta vihdoin tämän kesän kynnyksellä hän sai sen. – Rengastaessa saan olla luonnossa ja tehdä itselleni mielekästä toimintaa. Rengastusta voisi käyttää aktiviteettina lasten leireillä. Se olisi erinomainen tapa opettaa lapsille linnuista.
– Olen pelannut jalkapalloa Toivon talon miesten kanssa. Kukaan ei puhu englantia, ja he huutavat toisilleen venäjäksi, mutta kukaan ei huuda minulle, Henk lausahtaa. – Tuntuu hyvältä tsempata Toivon talon porukkaa.
Lopuksi en malta olla kysymättä, mitä mieltä he ovat Helsingistä, jossa he ovat vierailleet päämajan kokousten yhteydessä. Saan rehellisen vastauksen, kuten näiltä rohkeilta hollantilaisilta voi odottaa:
– Helsinki on ihan kiva, mutta Tallinna on kauniimpi! Ardi naurahtaa. –Emme tosin ole nähneet vielä paljoa. Toivon, että tulevilla matkoilla pääsemme tutustumaan esimerkiksi Temppeliaukion kirkkoon, Uspenskin katedraaliin ja Kauppatoriin.
– Jottei tule harhaluuloja, niin myös Praha ja Budapest ovat Helsinkiä kauniimpia. Varsova ei niinkään, Henk nauraa ja antaa meille suomalaisille lopuksi synninpäästön: – Te olette olleet hyvin vieraanvaraisia ja lämpimiä. Olemme saaneet kokea hienoa yhteyttä.
Toni Kaarttinen
Kuvat:
Toni Kaarttinen & Henk ja Ardi van Hattemin kuva-albumi
Henkillä ja Ardilla on kolme poikaa. He asuvat Tšekissä. Lomilla poikien tapaaminen on tärkein prioriteetti.
rakasTaVaa lapsi- ja nuorisoTyötä Virossa
Viron osastoissa on monipuolista ja eläväistä lapsi- ja nuorisotyötä, josta oivia esimerkkejä ovat
Tallinnan Koplin osaston pyhäkoulu ja Jõhvin osaston lastenkerho. Sotahuuto pääsi vierailemaan
kummallakin paikkakunnalla. Molemmissa paikoissa korostettiin toiminnan rakkaudellisuutta ja aitoutta, sillä lapset aistivat epäaitouden.
Ensin vierailemme Tallinnassa. Haastatteluajankohta osuu alkukesään, jolloin luonto on miltei räikeän vihreä ja kaupungissakin leijuvat ilmassa kukkien ja tuomien huumaavat tuoksut. Vehreys ei kuitenkaan jää ulos: Tallinnan Koplin osaston lasten huoneen seinissä toistuu raikas vihreän sävy. Pöydän äärellä hymyilee vienosti Svetlana Jevsejeva. Svetlana on työskennellyt Pelastusarmeijassa vuodesta 2011 lähtien. Hän on pelastussotilas ja toimii aluetoimiston assistenttina. Hänen työnkuvaansa kuuluu vastuu Koplin osaston lapsityöstä.
Lapsityön keskiössä on sunnuntaisin jumalanpalveluksen yhteydessä pidettävä pyhäkoulu.
– Pyhäkouluopetuksen jälkeen askartelemme. Lopuksi meillä on vapaata aikaa, jolloin lapset voivat leikkiä ja viettää aikaa yhdessä. Emme kiellä heitä tuomasta puhelimiaan, mutta se kertoo jotain positiivista näistä hetkistä, että lapset eivät malta tuona aikana räplätä niitä. Lapset tuovat mukanaan lautapelejä, joita he pelaavat yhdessä.
Kymmenestä neljääntoista lasta osallistuu pyhäkouluun viikoittain. Osa lapsista asuu kauempana, ja heille Svetlana tarjoaa kyydin osastolle. Suurin osa pyhäkoululaisista on tyttöjä. Ikähaitari on
hyvin laaja, ja se tekee ohjelman suunnittelusta haasteellista. Nuorin osallistuja on ollut kaksivuotias, vanhin yksitoista.
– Opetus, joka on sopivaa vanhemmille, ei ole välttämättä kiinnostavaa tai edes sopivaa nuoremmille. Askarteluja leikkihetkinä kaikki ovat tyytyväisiä, Svetlana naurahtaa.
Tiedustelen Svetlanalta, minkä hän näkee työn missiona.
– Sen, että lapset oppisivat tuntemaan Jumalan ja oppisivat kristillisiä arvoja. Toivon, että he kokisivat toivoa. Emme tiedä heidän perhetaustaansa ja elämäntarinaansa emmekä tiedä, mitä kaikkea he käyvät elämässään läpi, mutta toivomme, että he luottavat meihin ja uskaltavat kääntyä tarvittaessa meidän puoleemme.
Palaute on ollut lähes yksinomaan positiivista.
– Eräs äiti kertoi poikansa sanoneen, että tämä oli parasta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut. Muistan saaneemme negatiivista palautetta vain kerran. Eräs äideistä oli kutsunut lapsensa ystävän mukaan. Lapsen vanhemmat eivät tienneet, mikä Pelastusarmeija on. He olivat pitäneet meitä kulttina, Svetlana hymähtää.
Virossa järjestetään kesäisin lasten leirejä Loksalla. Myös Koplin osaston lapset ovat osallistuneet leireille.
– Lapset odottavat ja rakastavat sitä. Siellä tuntuu, kuin olisimme yhtä suurta perhettä. Yhdistämme urheilun, erilaiset aktiviteetit ja hengellisen sanoman mukavaan kesäiseen pakettiin. Jõhvissa järjestetään paikallisia päiväleirejä, ja niistä haaveilen täälläkin. En tiedä, kuinka toteuttamiskelpoinen ajatus on, mutta se olisi toiveeni. Meillä on hyvä sijainti ja tilat.
Svetlana paljastaa, että lapset ovat kasvattaneet häntä ihmisenä.
– Lasten kanssa työskentely ei ole aina helppoa. Heitä ei ole aina helppo saada toimimaan oikein. Pitää sisäistää heidän ajatusmaailmansa. Minun pitää osata ilmaista kärsivällisyyttä, rakkautta ja huolenpitoa. Kymmenen vuotta sitten pelkäsin lapsia enkä tiennyt miten olla heidän kanssaan. Opin ja ymmärsin, että lapset aistivat herkästi epäaitouden. Lapset ovat muokanneet minusta sen, joka tänä päivänä olen.
Aitous on kaksisuuntainen polku. – Uskon, että yksi syy, miksi lapset rakastavat tulla tänne on se, että täällä he saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, Svetlana sanoo hymyillen. – Lapset op-
pivat täällä armoa. Kun katson omaa värikästä elämääni, niin huolimatta niistä pahoista asioista, joita olen tehnyt, Jumala on osoittanut minulle ymmärrystä ja armoa. Sitä sanomaa haluan välittää. Lopuksi otamme Svetlanan kanssa muutamia valokuvia, joissa hän poseeraa lasten kanssa tehtyjen ihastuttavien teosten kanssa. Hänestä on aistittavissa, että hän todellakin on mukana tässä koko sydämellään. Lähtiessämme Svetlana lähettää vielä kiitoksen yläkerran suuntaan: – Olen kiitollinen, että Jumala on luottanut minulle tämän tehtävän. Lapset ovat aivan oikeasti tulevaisuus, ja haluamme tarjota parasta heidän elämälleen ja Pelastusarmeijan tulevaisuudelle. Olen kiitollinen Jumalalle tästä kaikesta. Jõhvin nuoret sotilaat liikkeessä ja äänessä
vasta ja Venäjän rajasta. Saapuessamme osastolle sieltä kuuluu iloista laulantaa, joka aina välillä katkeaa naurahduksiin. On keskiviikkoiltapäivä, ja nuoret sotilaat ovat kokoontuneet laulu- ja tanssiharjoituksiin.
Leon (11), Maria (15), Karolina (10) ja Kristiina (14) jatkavat laulua. Ryhmää naurattaa, kun kaikki soinnut eivät osu aivan kohdilleen. Laulua seuraavat tanssiharjoitukset. Musiikki on mukaansatempaavaa ja rytmikästä, ja ryhmä on selvästi harjoitellut aikaisemmin! Monimutkaisemmatkin koreografiat menevät soljuvasti ja yhtenäisesti. Toimittajalle tulee hiki jo pelkästä katselemisesta… Lopuksi ryhmä käy vielä läpi muutaman yhteisleikin lauantain lastenkerhoa varten. Sovimme, että nuoret saavat ensin suunvuoron, ja istumme pöydän ääreen juttelemaan. Nuoret kertovat, että kaikki muut ovat olleet mukana viisi vuotta, Karolina puolet siitä. Laulamisen ja tanssin lisäksi he juttelevat, pelaavat, syövät ja rukoilevat yhdessä.
Pelastussotilas Svetlana Jevsejeva vastaa Tallinnan Koplin osaston lapsi- ja nuorisotyöstä. 8
ja Karolina toteavat yhteisesti. – Meillä on ihan paras ryhmä, Kristiina nyökkää hymyillen.
He ovat olleet jo pitkään mukana, niin kyselen, onko koskaan tapahtunut mitään hassua ja yllättävää.
– Kerran leikimme peliä, jossa piti laittaa tarroja seinään. Olin niin täynnä energiaa, että juoksin päin seinää ja polveni jätti siihen reiän, Kristiina muistelee. Ryhmä nauraa, ja Kristiina jatkaa: – Leon meni kertomaan Arinalle, että seinässä on pieni reikä. Paikalle tultuaan Arina näki, että hänen koko päänsä olisi mahtunut reiästä läpi.
Karolina paljastaa, että myös Leon on tehnyt seinään reiän.
– Nyt seinää on vahvistettu! Ja täällä on kyllä ihan turvallista, osastonjohtaja, kapteeni Arina Vessalauskas puuttuu keskusteluun naurahtaen.
Jätämme tulkin kanssa Koplin taaksemme hymyissä suin, vaikka Tallinnan laajat tietyöt hetken koettelevatkin seurueen kärsivällisyyttä ja hermoja. Pian tie itään kuitenkin avautuu, ja pari tuntia myöhemmin saavumme Jõhviin, joka on pikkukaupunki noin 50 kilometrin päässä Nar-
– Täällä parasta on yhteisen ajan viettäminen, Leon sanoo. – Tämä ryhmä, osasto ja johtaja ovat kivoja, Maria
– Muistan vielä toisenkin jutun, Kristiina jatkaa. – Keksimme uuden tanssiliikkeen. Arina pyysi näyttämään sen. Ovi sattui olemaan auki, ja tanssiliikettä tehdessäni lennähdin huoneesta toiseen. Siitä tuli uusi hieno katoamistemppumme!
Jõhvin nuoret sotilaat ovat olleet Loksan kesäleireillä. Kaikki ovat yhtä mieltä, että siellä on tosi kivaa.
– Vaikka kerran leiritalon seinään oli pesiytynyt ampiaisia. Yritimme karkottaa niitä kepein ja käpyjä heittelemällä, mutta nehän vain suuttuivat, ja saimme monta pistoa, Leon muistelee huumorilla kivuliasta hetkeä.
Kristiina kertoo, että heille on annettu vastuuta.
– Viime vuonna minulla oli mahdollisuus olla ryhmänohjaaja. Se oli mielenkiintoista ja hauskaa, mutta jännittävää!
Monipuolinen ohjelma
Ei ole syytä pitää energisiä nuoria pidempään pöydän ääressä. Voimme laskea heidät purkamaan energiaansa ja päästää ääneen Jõhvin lapsi- ja nuorisotyön tiimin, johon haastatteluhetkellä kuuluu kapteeni, osastonjohtaja Arina Vessalauskas, nuorisotyöntekijä Olena Tsyselska ja osaston avustaja Anna Sta-
rikova . Lukiessasi tätä juttua Arina ja Anna ovat siirtyneet Tarton osastoon.
Jõhvin osaston lapsi- ja nuorisotyön kulmakivi on lauantain kaikille avoin lastenkerho. Keskiviikkoisin ja perjantaisin on osaston nuorille sotilaille kokoontuminen, jossa pidetään tanssi- ja lauluharjoituksia. Perjantain harjoitusten päätteeksi nuorilla on hengellinen osuus sekä seuraavan päivän lastenkerhon ohjelman suunnittelua.
– Meillä on joka päivä yhdestä viiteen avoimet ovet, jolloin kaikki – myös lapset – ovat tervetulleita osastollemme. He saavat teetä ja keksejä, ja he voivat tehdä täällä esimerkiksi läksyjään. Se on sellaista iltapäiväkerhotyyppistä toimintaa, Arina kertoo. – Tässä samassa rakennuksessa toimiva iCare-myymälä on auki lauantaisin. Myyjät ovat ansiokkaasti ohjanneet ostoksilla olevia äitejä ja lapsia kerhoomme. Nämä ovat usein ihastuneet tähän mahdollisuuteen.
Lasten loma-aikoina osastolla järjestetään päiväleirejä.
Nuorisotyöntekijä Olena vastaa lastenkerhosta. Lisäksi hän on avustanut nuorten sotilaiden kokoontumisten ja päiväleirien järjestämisessä. Osaston avustaja Anna on hiukan kaikessa mukana, ja hän vastaa tanssiharjoituksista. Lauantai-aamuisin Anna pitää viron kielen tunnin lapsille. – Opiskelemme viron kielioppia ja pelaamme pelejä, jotka auttavat muistamaan opittuja asioita. Oppitunti on myös erinomainen tapa kutsua näitä lapsia kerhoon, joka alkaa heti tunnin perään, Anna sanoo.
Lauantaisin lapsia on mukana yleensä kolmetoista, ja välillä lasten vanhemmatkin osallistuvat.
– Sillä on meille suuri merkitys. Vaikka hengellinen opetus on suunnattu lapsille, niin monesti vanhemmatkin kuulevat näistä asioista ensi kertaa, Arina paljastaa.
Palaute osaston lapsityöstä on ollut positiivista: – Päiväleirien lopuksi vietämme aina yhteisen hetken vanhempien kanssa, ja he ovat kiittäneet meitä
Tallinnan Koplin osaston pyhäkoulussa on iloinen tunnelma!
monipuolisuudesta. Lapset eivät yleensä halua kerhosta tai leireiltä kotiin!
Teemme varmasti asioita oikein, kun lapset haluavat palata viikko toisensa jälkeen, Arina toteaa sydämellisesti.
Olena tiivistää heidän lapsi- ja nuorisotyönsä mission: – Osoittaa heille rakkautta. Ympäröivä maailma ei sitä aina tee. Meille tämä on mahdollisuus oppia osoittamaan rakkautta ja lapsille mahdollisuus kokea sitä.
Luottavaisesti muutoksissa
Kuten jo aiemmin mainittiin, Jõhvissa on tapahtunut muutoksia sitten alkukesän haastatteluhetken. Heinäkuussa Arina ja Anna aloittivat työn Tarton osastossa. Tiedustelen Arinalta, mitä ajatuksia hänellä on lapsi- ja nuorisotyöstä tulevassa paikassa:
– Ei aavistustakaan! Arina naurahtaa. – Minulla on paljon ideoita, mutta on ensin nähtävä, millainen kaupunki Tartto on ja millainen tarve siellä on. Tarton osaston sosiaalinen työ on hyvin kehittynyttä, joten minun ja Annan tehtäväksi tulee muodostaa sen oheen lapsi- ja nuorisotyötä. Meidän pitää oppia, mitä muut paikalliset kirkot tekevät, ettemme tekisi päällekkäistä työtä vaan jotain, joka vastaisi aidosti tarpeeseen. Alussa varmasti jalkaudumme kaduille ja leikkipuistoihin ja kutsumme vanhempia ja
lapsia mukaan toimintaamme. Vauvalaulu olisi myös kiva aloittaa!
Jõhvissa Olena on jatkossakin vastuussa lapsi- ja nuorisotyöstä.
– Hän tuntee ja tekee työnsä hyvin, Arina toteaa ja katsoo Olenaa rohkaisevasti hymyillen. – Lapset ja vanhemmat tuntevat hänet, joten kaikki on hyvissä käsissä. Toivon, että tulevat upseerit tukevat ja rohkaisevat häntä työssään ja sen kehittämisessä.
Olena on samaa mieltä: – Vain tiimi muuttuu, muut asiat pysyvät samana. Nuoret sotilaat ja lapset pysyvät täällä. Tulevaisuus ei pelota.
Työ lasten parissa on antanut kolmikolle paljon.
– Koen, että lapset lataavat minut energiallaan ja positiivisuudellaan, Olena aloittaa, ja Anna jatkaa: – Opetan lapsia, mutta samalla opin ja kehityn itse. Opimme yhdessä.8
Jõhvin osaston nuoret sotilaat Leon, Maria, Karolina ja Kristiina haastateltavina.
Jõhvin osaston nuoret sotilaat ja osaston avustaja Anna Starikova tanssiharjoituksissa.
Jõhvin osaston lapsi- ja nuorisotyöstä ovat vastanneet osaston avustaja Anna Starikova, osastonjohtaja, kapteeni Arina Vessalauskas ja nuorisotyöntekijä Olena Tsyselska.
Lukiessasi tätä juttua, Arina ja Anna ovat siirtyneet Tarton osastoon ja Olena jatkaa tehtävässään uuden tiimin kera.
Pelihetki Johvin osaston lasten lauantaikerhossa.
– Suurin lasten minulle opettama asia on se, miten rakastaa. Kun heitä rakastaa, he vahvistavat rakkauden antaessaan sitä takaisin. He myös aistivat aitouden. Heitä on rakastettava vilpittömästi. Aikuisten kanssa työskenteleminen on tavallaan helpompaa, kun voit pitää tiettyä etäisyyttä, mutta lapset on päästettävä lähelle. Lapsi ja nuorisotyö on tärkeää, sillä se auttaa pelastamaan heidät ennen kuin paha maailma saa heistä otteen. Jos he oppivat tuntemaan Jumalan varhain, se vahvistaa heitä, ja he pystyvät vastustamaan kiusauksia, Arina päättää. Lopuksi hän esittää meille kaikille pyynnön: – Huomioikaa lapset ympärillänne. Älkää kritisoiko, vaan ra-
kastakaa. Kuria saa pitää, mutta rakkaudellisesti. Olkaa lasten ystäviä.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen ja Päästearmeen kuva-arkisto
Tue Viron työtämme
Tukemalla työtämme mahdollistat elävän lapsi- ja nuorisotyön kehittymisen Virossa. pelastusarmeija.fi/viro
Vasemmalla ylhäältä alas: Pelastusarmeijan joukkueet Virosta, Suomesta ja Latviasta. Yllä: Viron joukkue voitokkaissa tunnelmissa ja maalinteossa.
pyhä Henki terVeessä ruumiissa
Päihdekuntoutuskeskusten välinen jalkapalloturnaus “Pyhä Henki terveessä ruumiissa” järjestettiin
Tallinnassa kesäkuussa. Myös Pelastusarmeijan joukkueet Virosta, Suomesta ja Latviasta olivat mukana.
Nyt kuudetta kertaa järjestetyssä turnauksessa pelaavat päihdekuntoutuskeskusten asiakkaat ja työntekijät. Edustettuina olivat myös vierasjoukkueet, kuten Tallinnan vankila, poliisi ja oikeusministeriö. Näiden ryhmien mukanaolon ajatuksena on antaa yhteiskunnalle signaali siitä, että riippuvuudesta on olemassa tie ulos, ja että oikeusjärjestelmä ei ole vain ihmisten rankaisemista varten.
Jalkapallon pelaaminen toimii yhteisenä kielenä pallokentällä, vaikka jotkut kuntoutuskeskuksen nykypelaajista ovat
olleet poliisien toimesta vangittuina ja saaneet rangaistuksen. Jos päihteenkäyttäjän elämä on menossa toipumisen suuntaan, vanhoja asioita ei muistella.
Turnauksen järjestäjinä toimivat Open Hope -säätiön johtajat Viljam ja Liis Borissenko, jotka ovat mukana Viron kristillisten kuntoutuskeskusten yhdistämisessä, vahvistamisessa ja neuvonnassa. Viron Pelastusarmeijasta sotilas Jüri Põld ja kadetti Renno Rannamäe auttoivat osaltaan asioiden organisoinnissa.
Myös naapurimaista Latviasta ja Suomesta oli kutsuttu joukkueita, ja Pelas-
tusarmeija osallistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa näistä molemmista maista. Turnauksessa oli tänä vuonna ennätysmäärä osallistujia, yhteensä 16 joukkuetta ja 126 rekisteröitynyttä pelaajaa. Turnauksen kiertopalkinnon voitti Viron Pelastusarmeijan joukkue jo toista vuotta peräkkäin. Onnittelut voitokkaalle joukkueelle!
Renno Rannamäe kadetti
Kuvat: Anna Andreas
kadetTi olga rosHka kiiTos jumalalle jokaisesta henkäyksesTä
Olga Roshka, joka tällä hetkellä palvelee Narvan osastossa yhdessä miehensä Aleksey Burunovin kanssa, on Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion viimeisin kadetti. Hän aloitti upseerikouluopinnot tänä syksynä. Olgan elämässä on ollut monia käänteitä, eikä sotilas- tai upseerikutsumukseen vastaaminen ollut aivan mutkatonta. Nyt aika on oikea.
Tarton osaston torstaiaamu on toivoa ja tohinaa täynnä. Keittiöstä leviää erinomainen kaalikeiton tuoksu, kun osaston vapaaehtoiset ovat valmistamassa ateriaa päivän sosiaalisen työn ruokahetkeen. Ensimmäiset ruokailijat ovat jo saapuneet, ja osaston johtaja, kapteeni Aleksey Burunov on ottamassa heitä vastaan. Keittiön takana sijaitsevasta lasten huoneesta kuuluu toisenlaisia ääniä, sillä siellä kolmevuotiaalla Matveylla ja kaksivuotiaalla Arinalla on menossa reippaat leikit. Menoa on seuraamassa Olga Roshka sylissään pienoinen Elisaveta Victoria
Lapset jatkavat leikkejään, ja istuudumme alas kuulemaan Olgan elämäntarinaa. Siitä ei käänteitä puutu!
37-vuotias Olga on kotoisin Moldovasta Transnistrian alueelta Dubăsarin kaupungista. Lapsuudenperheeseen kuuluivat isä, äiti ja sisko sekä isoäiti, joka piti hänestä paljon huolta.
– Ne olivat mielenkiintoisia aikoja. Leikimme paljon ulkona. Otimme myös vastuuta kotieläimistä: meidän piti ruokkia linnut ja kylvettää koirat. Osasimme olla hiukan tuhmiakin, päästimme muun muassa lemmikkikanimme luontoon. Ja kun olimme isoäitimme luona hoidossa, otimme häneltä rahat kä-
silaukusta ja ostimme koko summalla purukumia. Sinä päivänä meillä oli paljon kavereita, Olga naurahtaa ja puistaa päätään.
Olga oli hyvä oppilas, ja häntä kiinnosti maantieto. Hänen opettajansa suositteli Olgalle maantiedon opettajan ammattia.
– Opiskelin kovasti, jotta saisin stipendin ja pääsisin yliopistoon. Venäjän kielen kokeen selvitin hyvin, mutta kun näin biologian ja maantiedot kysymykset, tajusin ettei niiden aiheita ollut opetettu meille lainkaan. Jäin siis ilman stipendiä. Vaihtoehtona oli joko maksaa yliopistokoulutuksesta tai löytää ilmaisia kursseja. Löysin lääketieteen opinnot, ja koulun rehtori sai äitini vakuuttumaan ideasta. Äiti suostui maksamaan koulutukseni. Se ei ollut helppoa aikaa, sillä samaan aikaan siskoni aloitti opinnot maksullisessa lukiossa. Jumalan armon ansiosta kuitenkin selvisimme tuosta tiukasta ja haastavasta ajasta. – Valmistumisen jälkeen työskentelin lääketieteellisellä alalla kymmenen vuotta. Tunsin, että olin löytänyt paikkani. Silti se, etten päässyt opiskelemaan maantiedettä, oli minulle herkkä asia. Kysyin usein Jumalalta, miksi en tuolloin onnistunut.
Uudet ystävät
Olga tutustui Pelastusarmeijaan kuusitoistavuotiaana vuonna 2004, vuotta ennen lääketieteen opintojen alkua. Hänen perheensä oli tapakristittyjä. – Koulukavereiden kanssa hengailimme yhdessä viikonloppuisin. Aluksi se oli mielenkiintoista, mutta he alkoivat kuluttaa aina vain enemmän alkoholia ja yrittivät saada minutkin mukaan siihen. Minua se ei kiinnostanut. Tietyssä pisteessä ilmoitin tomerasti, että en aio juoda kanssanne. Olin nähnyt, miten heidät tilansa oli alkanut heikentyä. – Ymmärsin, että etsin jotain, mutta en tiennyt mitä. Eräs luokkakaverini kutsui minut Pelastusarmeijaan juuri, kun tein eroa entisistä ystävistäni ja tarvitsin elämääni sisältöä. Tulin osastolle ja näin nuorten pelaavan pöytätennistä. Minusta oli mukavaa hengailla heidän kanssaan. Nuorten iltojen lisäksi aloin osallistua lasten ohjelmiin. Aluksi olin vain seuraamassa, mutta sitten aloin auttaa esimerkiksi ohjelman suunnittelussa ja jälkisiivouksessa. Samaan aikaan aloin osallistua jumalanpalveluksiin ja raamattutunteihin. Eräänä torstai-illan raamattutuntina tulin uskoon. Koin sisäisen valon.
Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion tuorein kadetti Olga Roshka ja perheen kuopus Elisaveta Victoria.
Olga olisi halunnut tulla nopeasti sotilaaksi, mutta hänen vanhempansa eivät katsoneet sitä hyvällä.
– Opiskelin opinkappaleet, selvitin haastattelun ja olin valmis vihkimykseen. Sain virkapukuni ja vein sen kotiin. Kun äitini näki minut virkapuvussa, hän sanoi, että tuon häpeää perheelleni liittymällä lahkoon. Se oli minulle hankalaa aikaa. Jatkoin Armeijassa käymistä salaa. Kävi kuitenkin ilmi, ettei se salaisuus ollut niin kovin salainen, Olga sanoo ja väläyttää hymyn. – Kaksi vuotta myöhemmin ilmoitin jälleen äidilleni, että nyt minusta tulee pelastussotilas. Äitini näki, ettei kannata kieltää, kun tuohon aikaan olin jo opiskelemassa lääketiedettä.
Olgasta tuli sotilas Pelastusarmeijan Dubăsarin osaston juhliessa 15-vuotispäiviä 30.7.2006.
– Olin mukana monenlaisessa toiminnassa. Autoin lasten ohjelmissa, ja minusta tuli pyhäkoulun opettaja. Vuonna 2008 minusta tuli lähimmäispalveluliiton sihteeri, ja vierailin vanhusten luona
keskustelemassa, rukoilemassa ja lukemassa Raamattua. Tiimissäni oli joukko ihmisiä, joille organisoin näitä kotivierailuja. Jotkut vanhukset kaipasivat vain hengellistä tukea, mutta toisille kävimme myös kaupassa ja autoimme päivän askareissa, ja toimme heille aputarvikkeita.
Olga muutti Viroon vuonna 2019, ja siellä hänen tekemänsä työ on painottunut sosiaaliselle puolelle.
– Teemme enemmän avustustyötä, kuten soppajakoa. Autamme heitä, jotka eivät saa muualta apua.
Pitkä taival upseeriksi
Olga aloittaa upseeriopinnot syksyllä 2024. Upseerinura kutsui jo vuosia sitten.
– Vuonna 2012 meillä oli kongressi Kiovassa Ukrainassa. Kuulin tuolloin Jumalalta kutsun upseeriksi. Täytin hakemuksen. Joka vuosi minulta kysyttiin, milloin aloitan opiskeluni, ja joka vuosi minulla oli jokin tekosyy siirtää sitä tulevaisuuteen. 2019 oli minulle eräänlainen kriisin vuosi, vaikka olin elämää-
ni tyytyväinen. Viihdyin työssäni, ja sen ansiosta pystyin maksamaan asuntoni, ostamaan kaiken tarvitsemani ja matkustelemaankin. Minulla oli hyviä ystäviä. Koin silti, että tarvitsin muutosta elämääni. Opiskelin italiaa, sillä olin ajatellut muuttavani sinne. Halusin irtioton.
Kesällä 2019 Moldovassa oli uusien kadettien tervetulokokous. Siellä esitettiin jälleen kutsu niille, jotka tuntevat kutsumusta upseeriksi. Olga meni nuorten kanssa lavalle.
– Koin kutsun, mutta kyseenalaistin Jumalaa, kun minulla oli elämässäni kaikki, mitä haluan – miksi minun pitäisi luopua kaikesta ja alkaa upseeriksi? Kuulin hyvin selkeän viestin: ”Seuraa minua.”
Elokuussa Olga osallistui pyhitykseen keskittyvään Brengle-kurssiin. Hän piti kurssista, se sisälsi paljon oppia pyhyydestä.
– Kurssin lopussa on allekirjoitettava sitoumus siitä, että aikoo elää pyhää elämää yhdessä Jumalan kanssa. Ymmärsin, että elämässäni on niin monia
Kadetti Olga Roshka, kapteeni Aleksey Burunov ja perheen pienimmät: Elisaveta Victoria, Matvey ja Arina.
Yllä: Olga pelastussotilaana laulamassa ja mukana nuorten ohjelmassa Dubăsarin ossatossa Moldovassa.
Oik. ylh: Ajatus upseeriudesta kypsyi Brengle-kurssilla.
avoimia kysymyksiä, etten voi enkä halua allekirjoittaa sitä. Keskustelin Brengle-kurssin johtajan, majuri Victoria Lalacin kanssa ja kerroin tämän. Rukoilimme, ja kun kyseinen päivä tuli, allekirjoitin sitoumuksen. Ymmärsin kuitenkin, että se on suuri uhraus. Minun on elettävä lupaukseni mukaisesti.
Rakkaus saapuu yllättäen
Viikkoa myöhemmin Olgan yhteinen matka Aleksey Burunovin kanssa alkoi.
– Vastatessani kutsuun ymmärsin, etten halua palvella Jumalaa yksin. Yksin palveleminen olisi mahdottoman hankalaa.
Paria vuotta aiemmin, vuonna 2017, Aleksey oli käynyt Moldovassa lomalla. Hän halusi vierailla kaupungissa, jossa olisi Neuvostoliiton aikaista ilmapiiriä. Hänelle suositeltiin Dubăsaria, ja Olgaa pyydettiin hänelle oppaaksi.
Oik. alh: Olga ja Aleksey menivät naimisiin loppuvuodesta 2019. Hääjuhlia vietettiin niin Virossa kuin Moldovassakin! 8
– Vietimme päivän yhdessä. Kävelimme tuntikausia kaupungilla ja esittelin hänelle nähtävyyksiä, taidegallerian ja jokirannan. Hyvästelin hänet, ja yhteys katkesi. Brengle-kurssilla tapasimme uudelleen. Hän kertoi Facebook-julkaisussaan olevansa Moldovassa. Laitoin viestiä ja kysyin, mitä kuuluu. Kolme päivää myöhemmin hän vastasi: ”Kerron, kun tapaamme…” Menimme kahville ja juttelimme. Kotimatkalla hän sanoi, että Jumala on kertonut, että minusta tulee hänen vaimonsa. Keskustelimme monista kysymyksistä. Seuraavana päivänä annoin hänelle jo suostumukseni, ja sitä seuraavana hän matkusti äitini luo pyytämään lupaa ja siunausta liitollemme, Olga muistelee onnellisuutta säteillen.
– Tiesimme, että tähän liittyy paljon kysymyksiä, ja jätimme asian rukouksessa Jumalan eteen. Ennen etenemistä romanttiseen suhteeseen rukoilin ja pyysin Jumalaa näyttämään, että jos hän on se oikea, anna hänen jäädä vierelleni. Aleksey pysyi Olgan rinnalla, ja nuoripari näki, että suhde toimii. Syyskuussa Olga matkusti ensi kertaa Viroon kihlajaisiin ja tapaamaan Alekseyn lapsia Timofeyta ja Lidiaa.
– Heidän tapaamisensa on jäänyt hyvin mieleen. Ajoimme Tallinnasta Tarttoon ja pelasimme kaikenlaisia pelejä, Olga muistelee hymyillen.
18. lokakuuta liitto rekisteröitiin Virossa, ja viikkoa myöhemmin heillä oli hääseremonia Moldovassa. Siitä viikon päästä heillä oli hääjuhlat Tartossa ystäville, ja taas siitä viikkoa myöhemmin pelastusarmeijalaisille ystäville. Kokonainen kuukausi yhtä juhlaa!
– Kuukauteen mahtui monenlaisia kukka- ja hiuslaitteita, Olga mainitsee.
Nyt on opiskelun aika
Olga kertoo, että nyt on oikea aika upseerikoulun käymiselle.
– Ymmärsin, että olen nyt oikeassa paikassa ja tilanteessa. Haluan palvella sosiaalisesti haavoittuvaisia. Soppakeittiössä näen nuoria ihmisiä, jotka elävät hyvin vaikeissa elämäntilanteissa. Haluan auttaa heitä parhaani mukaan ja kertoa heille, että Jumala rakastaa heitä ja että Jumalan rakkaus mahdollistaa muutokset.
– Moldovan upseerikoulu toimitti paperini tänne vuonna 2020. Mutta koska minulla ei ollut pitkäaikaista oleskelulupaa, en voinut tuolloin vielä aloittaa. Tässä välissä olemme saaneet nämä kolme ihanaa lasta, Olga sanoo osoittaen huoneessa leikkiviä Arinaa ja Matveyta ja vaunussa torkkuvaa Elisaveta Victoriaa.
Tiedustelen Olgalta, millaisia ajatuksia tuleva opiskeluaika on herättänyt.
Suurperheen äitinä suurimpana huolena on ajanhallinta: – Toivon, että olisi enemmän aikaa lukea Raamattua ja uusia kirjoja. Kun olen yrittänyt sitä, lapset ovat varastaneet kaiken huomioni ja aikani, Olga paljastaa. – Toivon opiskelun tuovan itsekuria. Haastatteluhetkellä perheellä on edessään mielenkiintoinen muutos. Aleksey on saanut määräyksen Narvan osaston johtajaksi, ja perhe muutti heinäkuussa tähän Venäjän rajalla olevaan kaupunkiin. – Tämä on minulle ensimmäinen kokemus määräyksestä ja siihen liittyvästä muutosta. Työmme Narvassa pitää aloittaa luomalla suhteita uusiin ihmisiin. Täytyy oppia ymmärtämään, millaista työtä siellä kaivataan. Narvassa on jo paljon toimintaa, ja tietenkin jännitän, miten saamme pyöritettyä sitä kaikkea. Toivon, että saamme paikallisilta jäseniltä apua ja voimme palvella yhdessä. Olga on tällä hetkellä upseerikoulumme ainoa kadetti. Miltä se tuntuu? – Onhan se erikoista. Moldovassa totuin siihen, että upseereita valmistui aina viidestä seitsemään kerralla. Se tekee nöyräksi. Toisaalta ainakaan minun ei tarvitse tehdä tamburiiniharjoituksia, Olga hymähtää.
Olga kertoo, että on kunnia opiskella virolaiseksi upseeriksi, ja hän toivoo, että muita seuraisi perässä:
Olgalla ja Alekseylla on suuri uusperhe. Vanhemmat lapset ovat jo muuttaneet omilleen, ja tällä hetkellä perheeseen kuuluu viisi lasta: Timofey 15 vuotta (kesk.), Lidia 13 vuotta (oikealla), Matvey 3 vuotta (vas.) , Arina 2 vuotta (kesk.) ja pian vuoden täyttävä Elisaveta Victoria.
”On ihanaa
olla
kiitollinen Jumalalle elämän jokaisena hetkenä.”
– Se on tärkeää, koska se on Armeijan tulevaisuus. Toivon toki, että omatkin lapset seuraisivat jalanjälkiämme.
Perhe- ja armeijaelämää
Olgalla ja Alekseylla on suuri uusperhe. Vanhemmat lapset ovat jo muuttaneet omilleen, ja tällä hetkellä perheeseen kuuluu viisi lasta: Timofey (15), Lidia (13), Matvey (3), Arina (2) ja pian vuoden täyttävä Elisaveta Victoria. – Armeija on läsnä elämässäni 24/7, ne eivät ole kaksi erillistä asiaa. Kotonakin keskustelemme ja suunnittelemme
Armeijaan liittyviä asioita. Lidiaa olen opettanut pyhäkouluasioissa, joten hän voi auttaa minua niissä. Timofey auttaa tietyissä järjestelyissä. Joskus tulee pieniä hengellisen opetuksen hetkiä. Kun pienemmät ovat tulleet luokseni kädet rukouksessa, silloin olemme rukoilleet yhdessä, Olga sanoo ja katsoo lapsiaan hymyillen.
Rukous on muutoinkin Olgalle hyvin tärkeää: – Se on ilmaa, jota hengitän. Sitä ei voi olla koskaan liikaa.
Elämä on hektistä, mutta vapaahetkinään Olga nauttii kävelyretkistä, valokuvaamisesta, urheilusta, kirjojen lukemisesta ja uusien käsityötaitojen opiskelusta. Tulevat opinnot sisältävät myös lähiopetusta Suomessa, ja sitä hän odottaa toiveikkaana.
– Aion ottaa vain nuorimmaiseni mukaan, joten tulen luultavasti nauttimaan rauhallisemmasta ajasta, Olga toteaa hymyillen.
Paikalla oleva perhe kokoontuu sohvalle, ja otamme muutamia kuvia. Haastattelun aikana ruokailuhetki salissa on päättynyt, ja osastolla vallitsee – jos ei hiljaisuus, niin seesteisyys. Olga tulee ovelle saattamaan minut ja tulkin kotimatkalle. Lähtiessämme hän kertoo vielä yhden anekdootin: – Eräässä vaiheessa tein suunnitelman elämälleni: minun pitää avioitua,
minulla pitää olla ainakin kaksi, mielellään kolme lasta, ja kaiken tämän pitäisi tapahtua ennen 36 ikävuotta. Kun olin 31, ymmärsin, ettei suunnitelmani ole toteutumassa. Ei ole kuitenkaan syytä kiirehtiä Jumalaa. Täytin juuri 37, ja teknisesti Jumala täytti toiveeni luvatussa ajassa, Olga nauraa. – Minulla on ollut elämässäni monenlaista seikkailua, mutta Jumala on järjestänyt kaiken. Kun luotat Jumalaan, niin hän tekee kyllä osansa. Kun palvelet Jumalaa, niin hän kuulee tarpeesi ja toiveesi. On ihanaa olla kiitollinen Jumalalle elämän jokaisena hetkenä. Laulun sanoin: kiitos Jumala jokaisesta elämästä ja jokaisesta henkäyksestä.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen, Olga Roshkan kuva-albumi
elämässä tapahtuu nyt jänniä asioita. Heinäkuussa oli muutto Narvaan, ja syksyllä alkoivat upseeriopinnot.
Olgan
minä & pelasTusarmeija
Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki
osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän
tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.
Tässä kuussa niihin vastaa:
renno rannamäe
kadetti, valmistuva upseeri
Tallinnan Koplin osaston avustaja
Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?
– Kesäkuussa 2018.
Miksi halusit liittyä Armeijaan?
– Koin, että tällä tavalla voisin auttaa päihteidenkäyttäjiä. Olen itse ollut addikti.
Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta?
– Työn monipuolisuus. Koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.
Entä turhauttavinta?
– Haluaisin tehdä nykyistä enemmän sosiaalista työtä. Entistä useampi on tippunut yhteiskunnan ulkopuolelle.
Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?
– Halusin bussikuskiksi... tosin en tiedä miksi!
Mikä on lempiruokasi?
– Hernekeitto savulihalla... itäeurooppalaiseen tyyliin.
Rakkain harrastuksesi?
– Kerään vanhoja seteleitä, jotka eivät ole enää kierrossa. Aiemmin pelasin jalkapalloa, mutta erinäisten loukkaantumisten myötä lopetin. Nyt järjestämme turnauksia.
Kuka on sankarisi?
– Raamatussa Nehemia. Maailmassa psykologi Jordan Peterson
Saat yhden supervoiman. Mikä se olisi – ja miksi?
– Vaikea sanoa. Ehkä se, että voisin ymmärtää ihmisiä sanattomasti, heidän sydämensä ja tilanteensa kautta. Pystyisin lukemaan ihmisiä kokonaisuudessaan.
Mikä kirja Raamatun ohella on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?
– John Bevere: Bait of Satan. Se kertoo siitä, mitä anteeksiantamattomuus tekee ihmiselle.
Lempiraamatunkappaleesi?
– 2. Piet. 1:10–11: Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea, ja niin te saatte avatuista ovista vapaasti astua meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.
Ketä Raamatun hahmoa ihailet Jeesuksen ohella?
– Danielia.
Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?
– It is well (in my soul).
Voisit matkustaa minne vain. Mihin matkustaisit?
– Keniaan Afrikassa.
Mitä pelkäät?
– Korkeita paikkoja.
Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen?
– Jumalalla on suunnitelma elämälleni, ja suru menee lopulta ohi.
Usko, toivo, rakkaus – mitä lisäisit neljänneksi?
– Kärsivällisyys.
Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä?
– Todennäköisesti töitä.
Hullunkurisin kommellus, jonka kehtaat myöntää? – Tilasin verkkokaupasta työkalusalkun. Posti toi minulle kuvan työkalulaatikosta metallilevyllä. Soitin ja vaadin palautusta. Sain rahani takaisin.
Mikä on ollut elämäsi paras hetki? – Jalkapalloturnauksessa oli rangaistuspotku ja onnistunut torjuntani maalivahtina varmisti meille pronssimitalin. Ne vaikuttivat paremmilta mitaleilta kuin voittajien kullat!
Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Rakastan ja välitän ihmisistä enemmän kuin mitä näkyy päälle päin. Ihmiset ovat toimineet väärin minua kohtaan, ja siksi pidän yllä ”kovaa asennetta”. Tämä asenne saa minut joskus nauramaan itselleni.
Vasemmalla: Renno on ollut mukana niin pelaamassa kuin järjestämässä kuntoutuskeskusten välisiä jalkapalloturnauksia. Toivon Talon jengi on ollut välillä voitokaskin!
Yllä: Vanhojen setelien kerääminen on Rennolle rakas harrastus.
Oikeudenmukaisuuden puolustajat – kadettirenkaan Renno Rannamäen upseerivihkimys
Lauantaina 26.10. klo 11.00
Tallinnassa, Koplin osastossa (Kopli 8)
Katso tarkemmat tiedot juhlasta kotisivuiltamme pelastusarmeija.fi
Lämpimästi tervetuloa!
krigsropeT
Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.
nysTart och onödiga bördor
Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme lokakuun aikana.
Senaste sommar flyttade jag p.g.a. rörreparation från ett hundra år gammalt hus till ett splitternytt hus på ett område, som fortfarande är halvfärdigt. Den nya lägenheten är nog trevlig, men där finns – liksom i hela flyttningen – ett stort problem: för mycket saker.
Naturligtvis måste man spara sin första ABC-bok, för att inte tala om mästerskapspokalen i spånkorgskastning. Böckerna verkar föröka sig själv och Edens lustgård kan inte tävla med mina krukväxter. Förutom bruksföremål märker jag att jag är ägare till en stor mängd saker, som närmast har känslovärde. Om vissa saker har jag inte en aning varför de är sparade.
Medan jag igen en gång bär en låda till roskis, funderar jag varför det är så svårt att släppa det gamla. Bekanta saker och rutiner skapar trygghet. Just nu, just här och på så sätt är bra. Jag vill inte att något ska ändras. Småningom får föremålen, rutinerna och tankarna samma patina som farfars gamla fickur. Fast det inte
fungerar, vill man inte släppa det. Dag för dag och år för år växer bördan som vi bär med oss och kan klistra fast oss på stället.
Medan jag flyttade tillhörde jag för en stund både det gamla och det nya. Det skulle ändå ha varit omöjligt att leva med en fot i vardera bostaden. Man måste våga avstå från något gammalt för att kunna få något nytt istället.
Det har funnits många vändpunkter i Estlands historia redan innan det blev självständigt efter första världskriget. Under andra världskriget skedde igen stora omvälvningar och under flera årtionden var Estland en del av Sovjetunionen, ända tills det på 1990-talet åter förklarade sig självständigt. Förändringarna var inte lätta, och en del av bördan syns fortfarande i det estniska samhället. Många bär på sår från det förflutna.
I augusti 1989 fanns det en stark tro på en ny början i de baltiska länderna.
På årsdagen för den europeiska frontens uppdelning bildade invånarna en över 670 km lång människokedja genom Estland, Lettland och Litauen, som hade som mål att uppnå fred och en ny början. Efter två år var Estland åter fritt och självständigt. Några år senare kunde Frälsningsarmén börja sitt arbete där pånytt.
Mina tidigaste minnen från Frälsningsarmén i Estland härrör sig från slutet av 1990-talet. De innehåller många sorts nystarter: båtresor till Tallinn mitt under en storm, smörgåsbredande i officersbostaden inför söndagens gudstjänst. Barnläger i främmande lokaler och till slut i det egna lägercentret Loksa. Hornmusik med barnen. Öppnandet av kåren i Narva och övertagandet av kårlokalen i Kopli. Jag har träffat människor, som har haft svårt att släppa minnen som spökar i det förflutna, och andra som har satt all sin energi på att börja pånytt.
På ett läger under de första åren representerade barnen många olika kultu-
rer. Många språk var i användning och kommunikationen var inte alltid så lätt. Det fanns många fördomar och blev lätt gräl. En kväll försökte jag få barnen att lugna sig till natten och beslöt att berätta en historia. Barnen hade inget gemensamt språk och det blev inte lättare av att mina kunskaper i deras språk var mycket anspråkslösa. Överraskande nog förenade det hela gruppen, för alla ville höra hur ett vikt papper visade sig vara ett kors, en inträdesbiljett till himlen. Sällan har jag berättat något med så få ord och så många gester. Och sällan har jag haft så många tolkar, som med gemensamma krafter fick berättelsen tolkad åt varandra, ett ord i taget. Inte i denna dag kan jag förklara hur detta var möjligt. Det var ett Guds under.
I berättelsens kärna finns tre bröder, som hade vandrat på mycket olika vägar. Fa-
dern hade lämnat ett värdefullt arv åt dem alla – en biljett – som de skulle ta väl vara på. Någon av dem hade framgång i allt han företog sig. Någon verkade misslyckas med allt. När de sedan en dag vid himlens port blev tillfrågade om biljetten, var det bara en som hade den kvar. All rikedom, som var samlad under livets gång och alla gärningar och ord saknade betydelse. Avgörande är inte vad vi har med oss, utan vad som finns inom oss. Endast Jesu kors öppnar himlens dörr.
Denna dörr är öppen för oss alla. Vi får modigt gå mot det nya, vad än det för med sig.
”Jag är porten. Den som går in genom mig ska bli frälst, och han ska gå in och gå ut och finna bete” (Joh. 10:19). Låt oss vandra med lätta bördor.
Kati Kivestö kapten
armeijassa tapahTuu
Tervetulokokouksia Virossa
Virossa tapahtui kesän aikana muutoksia, kun 1.7. useampi upseeri sai uuden määräyksen: majurit Mihail ja Liudmila Baglai ottivat vastaan määräyksen Jõhvin osaston johtajina, kapteeni Arina Vessalauskas Tarton osaston johtajana, ja kapteeni Aleksei Burunov Narvan osaston johtajana. Sunnuntaina 4.8. vietettiin Mihailin ja Liudmilan (kuva 1), 11.8. Arinan (kuva 2) ja 18.8. Aleksei Burunovin ja pelastussotilas Olga Roshkan tervetulokokouksia (kuva 3). Jumalan siunausta heille uusissa tehtävissä!
uusi icare-myymälä aVautui
kauppakeskus goodmaniin
Pelastusarmeijan tuorein iCare secondhand hyväntekeväisyysmyymälä avautui 29.8. kauppakeskus Goodmaniin. Se on Hämeenlinnan seudun ensimmäinen kauppakeskukseen avautunut secondhand-liike. Myymälä sijaitsee 2. kerroksessa Terveystalon päädyssä. Lisäksi parkkihallista löytyy iCaren kierrätyslaatikko.
Uusi myymälä oli houkutellut joukon uteliaita odottamaan ovien ulkopuolelle jo aamutuimaan.
– Nyt tuntuu hyvältä, kun ovet ovat auki, sanoi iCare secondhand -myymälätoiminnan vastaava Heli Suomi iloisena. Goodmanin iCare-myymälän tuotevalikoima keskittyy edullisiin ja hyvä-
Asiakkaita vieraili avajaispäivänä runsaasti.
kuntoisiin vaatteisiin ja asusteisiin. Lisäksi myynnissä on laadukkaita astioita ja kodin sisustustavaroita.
Monet hämeenlinnalaiset olivat tulleet hyvän mielen secondhand-ostoksille. Yksi heistä oli välivuotta pitävä Siiri Hän ihasteli uuden myymälän avaruutta. – Secondhandissa ihaninta on se, kun voi löytää uniikkeja asioita. Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan!
Tule sinäkin tekemään erinomaisia löytöjä – ja tekemään samalla hyvää.
iCare secondhand
Kauppakeskus Goodman
Kaivokatu 7 / 2. kerros, Hämeenlinna Avoinna ma–pe 10–20, la 10–18, su 12–18 iCaren keräyslaatikko parkkihallin P1-tasolla
Pelastusarmeijalla on 15 iCare- ja kirpputorimyymälää ympäri Suomea. Lisätietoa kotisivuillamme: pelastusarmeija.fi/myymalat
pelasTusarmeija mukana asunnotTomien yössä
Pelastusarmeija on mukana Asunnottomien yön tapahtumissa torstaina 17.10. Helsingissä ja Turussa.
Helsingissä Alppikadun asumisyksikkö järjestää asunnottomien yön tapahtuman Karhupuistossa, Kallion kaupunginosassa klo 16–21. Pitäjänmäen yksiköstä osallistutaan myös tapahtumaan. Ohjelmassa räppityöpaja: osallistava freestyle-show, Huima & Hözi, DJ Kreit. Showtime klo 18–19. Kaikki
mukaan! Tarjolla muun muassa naposteltavaa ja lämmintä juomaa.
Turussa PATAS (tuetun asumisen palvelu) ja osasto ovat mukana Turun asunnottomien yön tapahtumassa yhteisellä teltalla Turun tuomiokirkkotorilla. Pelastusarmeijan teltalla
odotamme hyviä kohtaamisia ihmisten kanssa ja jaamme myös kaikenlaista tarpeellista kävijöille. Teltalla tuodaan esiin PATAS-työn palveluja ja Pelastusarmeijan arvoja. Tämän vuoden teemana on piiloasunnottomuus. Tapahtumassa on musiikkiesityksiä.
Uusia jäseniä
Sunnuntaina 9.6. Rauman osasto sai uusia sotilaita ja alipäälliköitä. Ensimmäisessä kuvassa Rauman osaston uudet sotilaat Tiina ja Hannele sekä siviilijäsen Niko. Toisessa kuvassa Rauman osaston uudet alipäälliköt, ovikersantti Andrus ja kersanttimajuri Marita. Jumalan siunausta uusille jäsenille!
Radio & TV
Iltahartaus
YLE Radio 1, tiistaina 8.10. klo 18.50, luutnantti Kimmo Nordblom
Radio YLE 1 hartaudet kuunneltavissa YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.
pelasTusarmeijan
termiT tutuksi
terriTorio
Pelastusarmeijan voi löytää tällä hetkellä 134 maasta, mutta se ei tarkoita, että olisi olemassa 134 eri Armeijaa. On vain yksi Pelastusarmeija, joka toimii ympäri maailmaa, kaikilla mantereilla. Klassinen tietokilpailukysymys kuuluukin: “Mikä on maailman laajimmalle levinnyt armeija?” Nokkelimmat oivaltavat, että tällä haetaan Pelastusarmeijaa.
Maailmanlaajuinen Pelastusarmeija on jaettu territorioihin. Yhteen territorioon voi kuulua yksi tai useampi maa. Vastaavasti suuret maat, kuten Yhdysvallat, Kenia ja Intia pitävät sisällään useita territorioita. Jokaisella territoriolla on omat johtajansa sekä päämaja, josta käsin territoriota johdetaan yhteistyössä kansainvälisen päämajan kanssa.
Pelastusarmeija-maailmassa Suomi ja Viro kuuluvat samaan territorioon. Päämajamme sijaitsee Helsingissä. Viron
Pelastusarmeijalla on lisäksi Tallinnassa oma aluetoimistonsa ja omat alueupseerit, jotka vastaavat Virossa tehtävästä työstä territorion päämajan alaisuudessa.
Saga Lippo everstiluutnantti
Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.
KRIGSROPET
Frälsningsarméns tidning i Finland
Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto
Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €
Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 134. vuosikerta
Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki
Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki
Puhelinvaihde: (09) 681 2300
Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija
Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo Vastaava toimittaja: kapteeni Kati Kivestö Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen
Toimituskunta: Anna Kotrikadze, Kati Kivestö, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja, Toni Kaarttinen, Kaisu Leino, Mira Vuorenpää
Perustaja: William Booth
Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham
Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK
Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä aineistoista.
Painopaikka: PunaMusta Oy, Tampere 2024 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)
Kansikuva: Toni Kaarttinen
Sotahuuto n Lokakuu
uskomme rukouksen voimaan!
Rukoilemme aamuhartauksissamme. Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse
Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous” kuinka tulla uskoon?
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.
Voit ottaa ensimmäisen askeleen henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa rukoilemalla esimerkiksi näin:
Hyvä Jumala,
tässä minä olen, seison edessäsi sellaisena kuin olen.
Tiedän, etten ole täydellinen, monet asiat elämässäni ovat menneet pieleen ja toivon, että voisin aloittaa kaiken alusta. Jotkut taakoista painavat harteillani, enkä aina tiedä, kuinka jatkaa.
Nyt tiedän, että voit ottaa taakkani ja antaa uuden alun. Nyt ymmärrän, mitä poikasi Jeesus teki ristillä, kun hän kuoli myös minun syntieni puolesta antaakseen anteeksi menneisyyteni ja antaakseen minulle uuden tulevaisuuden.
Anna minulle anteeksi ja tule elämääni. Auta minua seuraamaan sinua ja elämään parempaa elämää. Kiitos, Jeesus.
Aamen.
Taivaan Herra, rukoilen sua: uskon liekillä kosketa mua, sillä yksin en jaksa taivaltain, Henkesi voima jos puuttuu vain!
Taivaan Herra, armosi suo, anna vuotaa voimasi vuo!
Anna rakkautes lämmön saavuttaa, ehjäksi tehdä ja parantaa.
Kiitos, Herra, kun syntini kaikki mulle soit anteeksi!
Pelko, ahdistus, tuska toivoton kätketty veresi alle on.
Oi Pyhä Henki, kosketa mua, anna sielun virvoittua, että kerran luonas kirkkaudessa kohdata saan sun, Vapahtaja!
Vappu Lysti
Pelastusarmeijan laulukirjan laulu 172
Kuva: Auringonlasku Tartossa. Kuvaaja: Sergei Gussev
Taivaan Herra, rukoilen sua
Hyvää sanomaa syksylle
Haluan tilata Sotahuudon
Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.
Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta 25 €, Muut maat, vuosikerta 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.
Tilaan itselleni Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus): Tilaan digilehden
Nimeni:
Osoitteeni:
Sähköpostini:
Puhelinnumeroni: :
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Suomen
Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467
00003
Vastauslähetys
