Toivotamme siunattua joulua
Tässä numerossa
Petri Laaksonen: Elämän, uskon ja joulun monet sävyt
Jouluevankeliumi kalenterina
Rakkaat seimemme
Jouluevankeliumi kalenterina
Seuraa keskiaukeamalla joulun tarinaa, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymähetkeä kuvin ja sanoin (Luuk. 2:1–20). Aukeaman voi irroittaa julisteeksi tai leikata päivät erilleen, jolloin voit tehdä siitä joulukalenterin itsellesi tai ystävällesi.
Hyvää sanomaa tulevalle vuodelle
Haluan tilata Sotahuudon
Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.
Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.
Tilaan itselleni Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus): Tilaan digilehden
Nimeni:
Osoitteeni:
Sähköpostini:
Puhelinnumeroni:
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Suomen
Pelastusarmeijan Säätiö
Tunnus 5007467
00003
Vastauslähetys
Rikkaat ja rakkaat joulun perinTeet
Joidenkin asioiden kohdalla niiden toistuminen herättää ajatuksen ”ei taas tätä”. Toisia taas jaksamme toistaa lukemattomia kertoja – ja vieläpä odottaa niitä. Näihin jälkimmäisiin kuuluu joulu. Vuosi toisensa jälkeen pimeän syksyn keskellä syttyvät parvekkeille ja ikkunoihin valonauhat ja kynttilät. Kauppojen näyteikkunat verhoutuvat lahjapaketteihin ja joululaulut raikuvat. Joululehtemme tuo tuulahduksia rikkaasta ja rakkaasta joulunvietostamme.
Jouluun kuuluvat perinteet. Saamme tutustua erilaisiin jouluseimiin ja siihen, mitä ne merkitsevät omistajilleen. Majuri Hilkka Peltosen seimi on muisto Keniasta, jossa hän työskenteli. Mari Tattarin seimi muistuttaa vaikeuksien voittamisesta. Seimi voi mahtua pähkinänkuoreen tai muodostua kokonaisesta päiväkodillisesta lapsia, mutta aina se muistuttaa meitä joulun sanomasta –Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymästä.
Kaikilla perinteillä on aina alkunsa. Milka Lippo kuvaa ensimmäistä jouluaan Japanissa ja Smitha Chandran äitinä. Majuri Raili Nurminen kertoo ensimmäisestä joulustaan slummiasemalla. Hänellä perinne jatkui vielä 36 vuotta lisää. Näiden vuosien aikana hän ehti tulla tutuksi tuhansille avun tarvitsijoille.
Joululehden henkilöhaastattelussa kohtaamme säveltäjän ja laulajan Petri Laaksosen. Hänelle on tärkeää voida tehdä musiikkia, joka koetaan merkitykselliseksi. Hän muistuttaa siitä tunnesiteestä, joka meillä on usein joululauluihin.
Pian koittaa jälleen se hetki, kun saan kynttilänvalossa käpertyä sohvan nurkkaan ja laulaa hiljaa: ”Jouluyö, juhlayö. Päättynyt kaikk’ on työ... Olkoon kunnia Jumalalle, maassa rauha myös ihmisille.”
Siunattua ja rauhallista joulun aikaa Sinulle, lukijamme!
Kati Kivestö majuri vastaava toimittaja
miten olemme onnisTuneet?
Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä. Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.
Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi
Pelastusarmeijan joulutervehdys
suuri ilosanoma
Monelle lienee tuttu evankelista Luukkaan joulukertomus (Luuk. 2:1–20), mutta harvemmin luettu teksti on profeetta Jesajan ennustus Messiaan syntymästä (Jes. 9:1–6). Kun lukee näitä tekstejä rinnakkain, huomaa niissä monia yhdistäviä teemoja, kuten valo, voima, vapaus, rauha ja ilo.
Jesaja lupaa, että valkeus koittaa niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa eli siellä, jossa pimeys on kaikkein syvintä. Luukas puolestaan kertoo pimeässä yössä värjöttelevistä paimenista, jotka saivat kokea tämän konkreettisesti, kun taivas yhtäkkiä täyttyi valosta ja enkelien laulusta. Ymmärrämme toki, että Jesaja ei puhu vain jostain ohikiitävästä valoilmiöstä, vaan hänestä, joka on sanonut: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12).
Niin Jesajan kuin Luukkaankin kertomuksessa Jumalan voima verhoutuu heikkouteen, ottaa lapsen muodon. Jeesus tuli ihmiseksi, hän kulki ihmisen tien syntymästä
kuolemaan, ja juuri siksi hän ymmärtää vajavaisuutemme ja heikkoutemme.
Jeesus ei kuitenkaan halua jättää meitä yksin kamppailemaan ongelmiemme kanssa. Hän tuli vapauttamaan synnin orjuuttamat ihmiset. Siksi Luukas kutsuu häntä nimellä ”Vapahtaja”, ja Jesaja kirjoittaa: ”Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat.”
Synneistä vapautusta seuraa rauha, yliluonnollinen rauha, jota ihmisen on mahdollista kokea levottomankin maailman keskellä silloin, kun hän tietää, että hänellä on sovinto Jumalan kanssa. Lupasihan Jeesus: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27).
Evankeliumi tarkoittaa suomeksi ilosanomaa. Joulutekstien keskeinen teema onkin juuri ilo – ilo, jota ei voi sanoin
Saga Lippo & Esa Nenonen everstiluutnantit, territorion johtajat
Anna & David Kotrikadze majurit, naistyön sihteeri & ylisihteeri
kuvata eikä verrata mihinkään iloon, jota ammennetaan muista lähteistä. Se on iloa, jonka vain Jumalan Poika, Jeesus Kristus voi antaa ihmiselle.
Siksi toivotammekin kaikille lukijoillemme iloista joulua 2024! Olkoon Voima ja Rauha kanssanne myös tulevana vuonna!
Suomen ja Viron
Pelastusarmeijan johtajisto
Frälsningsarméns julhälsning
en stor GlÄdje
Många känner säkert till evangelisten Lukas julberättelse (Luk. 2:1–20), men en text som mera sällan blir läst, är profeten Jesajas profetia on Messias födelse (Jes. 9:1–16). När man läser dessa texter parallellt, finner man flera gemensamma teman, som: ljus, frihet, frid och glädje.
Jesaja lovar, att ljuset ska stråla fram över dem som bor i dödsskuggans land, alltså där mörkret är som djupast. Lukas berättar i sin tur om herdar, som fryser i den mörka natten, som konkret fick uppleva detta, när himlen plötsligt fylldes av ljus och änglasång. Vi förstår ju, att Jesaja inte talar om något övergående ljusfenomen, utan om honom, som har sagt: ”Jag är världens ljus. Den som följer mig ska inte vandra i mörkret utan ha livets ljus.” (Joh. 8:12)
Såväl i Jesajas som i Lukas berättelse döljer sig Guds kraft i svaghet, i form av ett barn. Jesus blev människa, han vandrade människans väg från födelse till död
och just därför förstår han vår ofullkomlighet och svaghet. Jesus vill ändå inte lämna oss ensamma att kämpa med våra svårigheter. Han kom för att befria människorna från syndens slaveri. Därför kalllar Lukas honom för “Frälsare”, och Jesaja skriver: “För du ska bryta deras bördors ok, deras skuldrors käpp och deras plågares stav…”
Med befrielse från synderna följer frid, en överjordisk frid, som människan kan uppleva mitt i en orolig värld, när hon är medveten om att hon har försoning med Gud. Jesus lovade ju, att: “Frid lämnar jag åt er. Min frid ger jag er. Jag ger er inte det som världen ger. Låt inte era hjärtan oroas och tappa inte modet”. (Joh. 14:27)
Evangelium betyder glädjebudskap på svenska. Det centrala temat i jultexterna är just glädje – en glädje som inte går att beskriva med ord eller jämföra med någon annan glädje, som man hämtar från andra källor. Det är en glädje, som
Saga Lippo & Esa Nenonen överstelöjtnanter, territoriets ledare
Anna & David Kotrikadze majorer, sekreterare för kvinnoarbetet & chefsekreterare
endast Guds Son, Jesus Kristus kan ge åt människan.
Därför önskar vi alla våra läsare en glad jul 2024! Må Kraft och Frid vara med er också under det kommande året!
Ledarskapet för Frälsningsarmén i Finland och Estland
Kuvitus / Illustration: Romolo Tavani
Säveltäjä ja laulaja Petri Laaksosen flyygelin ääressä on syntynyt moni rakas laulu.
PetRi laaksonen: elämän, uskon ja joulun monet sävyt
Säveltäjä ja laulaja Petri Laaksonen on juhlinut tänä vuonna 30-vuotista levytysuraansa. Hänen uralleen on mahtunut niin euroviisuklassikoiden säveltämistä kuin hengellisen musiikin rikasta tuotantoa – joulumusiikkia unohtamatta! Kirkko- ja joulukonserteilla on ollut suuri merkitys.
– Kirkkokonsertit ovat todellisia kohtaamisen paikkoja. Olen etuoikeutettu, että saan tehdä lauluja, jotka ihmiset kokevat merkityksellisiksi. Joulukonserttien toivon tuovan valoa ihmisten mieliin pimeänä vuodenaikana, Petri Laaksonen sanoo.
Tapaan Petri Laaksosen hänen kauniissa asunnossaan Helsingin ydinkeskustassa. Asunto antaa viitteitä Petrin musikaalisesta taustasta: olohuoneessa seisoo upea flyygeli, ja seinää koristavat uran aikana saadut kulta- ja platinalevyt sekä muun muassa Eurovision laulukilpailun kunniakirjat.
Toinen tärkeä paikka 62-vuotiaalle Petrille on Paraisilla sijaitseva pieni mökki. Mökistä avautuvat upeat maisemat jopa Petrin lapsuuden seuduille Sauvon Karunan niemeen asti.
– Olen viettänyt siellä yhden joulunkin sillä seurauksella, että sain kurkkutulehduksen ja jouduin esiintymään Turun tuomiokirkon joulukonsertissa melkein äänettömänä. Sain opetuksen, että vaikka ihana paikka onkin, niin vetoisassa mökissä ei kannata jouluja viettää, Petri naurahtaa sydämellisesti.
Minkä nuorena oppii...
Petrin lapsuudenperheeseen kuuluivat isä, äiti, pikkuveli ja koira. Vanhemmat saivat Petrin hyvin nuorena. Äiti oli
pankkivirkailija ja isä autokoulunopettaja.
– Arvostan nuoria vanhempiani, että he osasivat oikealla tavalla kannustaa. Vaikka rahat olivat tiukassa, niin pääsin musiikkiopistoon opiskelemaan. Sain mahdollisuuksia kehittyä, mutta he eivät koskaan painostaneet.
Musiikki tuli Petrin elämään varhain. Hän kävi veljensä kanssa Sauvon kirkonkylän pyhäkoulua. Ensiesiintyminen tapahtui kylän keskiaikaisessa kivikirkossa piispantarkastuksen aikaan.
– Pyhäkoulutäti piti kirkkaista äänistämme, Petri toteaa hymyillen.
Veljekset jatkoivat esiintymisiä seutukunnan juhlissa. Heidän isällään oli hyvä lauluääni, mutta äiti hoiti valmentamisen. Pojat seisoivat telkkarin edessä laulamassa, ja äiti ohjeisti sohvalta. Petrin äidin juuret ovat Karjalassa. Sen myötä Petri osallistui ensin Salon seudun ja myöhemmin valtakunnallisiinkin Karjalan Liiton laulukilpailuihin. Petri kävi pokkaamassa palkinnon vuosi toisensa jälkeen.
Iskelmämusiikki iski pieneen poikaan.
– Seisoin radion ääressä jännittyneenä kuuntelemassa Ylen listaohjelmaa, onko Tapani Kansan Kuljen taas kotiinpäin edelleen ykkösenä, Petri naurahtaa. – Toinen suosikkini oli Päivi Paunun Oi niitä aikoja . Kestoinhokki oli Aikamiesten Iltatuulen viesti . En ymmärtänyt tuolloin mieskuoron päälle. Onkin ironista, että ensilevytykseni artistina on tapahtunut Ylioppilaskunnan Laulajien solistina sävellyksessäni Täällä Pohjantähden alla . Unelmoin nuorena niin poptähden, oopperalaulajan kuin kanttorin urastakin, mutta pidin korkealentoiset unelmat itselläni. Elämäni aikana olen päässyt kokemaan vähän tätä kaikkea, Petri sanoo tyytyväisenä.
Petrin koulutie kulki musiikin ehdoilla. Kansakoulun toisesta luokasta lähtien hän otti yksityistunteja operettilauluja Pirkko Jaakkolalta. Perheen muutettua Paimioon hän pääsi 9-vuotiaana Paimion musiikkiopistoon.
Petrin 30-vuotisesta urasta kertovat seinällä kulta- ja platinalevyt sekä todistukset Eurovision laulukilpailuun osallistumisesta.
Pianoon hän sai ensikosketuksen 13-vuotiaana. Se oli merkityksellistä, sillä se herätti innostuksen säveltämiseen nuorena aikuisena.
Petri jatkoi opintoja Turun opettajankoulutuslaitoksessa ja siinä ohessa pääsi Turun konservatorioon lauluoppilaaksi. Musiikin perässä Petri muutti Helsinkiin. Hän opiskeli Helsingin konservatoriossa ja Oulunkylän Pop & Jazz -opistossa.
– En kuitenkaan valmistunut, kun työt vetivät mukanaan. Toimin Laajasalossa yläasteen ja lukion musiikinopet-
tajana. Tänä aikana perustin ja johdin Laajasalon yläasteen ja lukion kuoroa, joka oli Helsingin suurin kuoro tuohon aikaan. Enimmillään siinä oli 135 nuorta laulajaa.
– Välivuoden aikana minut palkattiin myös Tuomasmessun ensimmäisenä palkattuna työntekijänä muusikoksi. Sitä ennen olin ollut jo mukana vapaaehtoisena parin vuoden ajan. Tuomasmessujen musiikin toteutustyylissä näkyy kädenjälkeäni, Petri toteaa hymyillen. – Se oli minulle tärkeä ilmaisukeino tuohon aikaan.
Lama iski Suomeen. Petri tunsi epävarmuutta työpaikkansa pysyvyydestä ja päätti kouluttautua musiikin maisteriksi. Hän pääsikin Sibelius-Akatemiaan. Elämä tuli kuitenkin valmistumisen tielle. ...sen vanhana taitaa
Petrin unelma solistiurasta alkoi muuttua todellisuudeksi vuonna 1994. Tasan 30 vuotta sitten näki päivänvalon hänen ensilevytyksensä Täällä Pohjantähden alla. Sitä ennen hän oli jo luonut nimeä ja uraa säveltäjänä.
– Turun opettajankoulutuslaitoksen pianonopettajani rohkaisi minua tekemään pieniä, vapaita soinnutuksia ja melodioita. Tämä johdatti minut luovaan säveltämiseen.
Petrin sävellysura lähtikin räjähdyksenomaisesti liikkeelle vuonna 1985 Sonja Lumpeen euroviisukappaleella Eläköön elämä, joka voitti karsinnan ja pääsi itse Euroviisuissakin yhdeksänneksi.
– V–P Lehto teki sanoituksen. Mielestäni laulun nimi on mielettömän hieno ja kiteyttää kaiken tärkeän. Laulun menestys oli häkellyttävää. Nuorena keltanokkana viisuvoitto ei kuulunut suunnitelmiini, Petri naurahtaa.
– Menestys toi minulle rohkeutta ja luottoa omiin kykyihini, mitä tuolloin varmasti tarvitsin. Siihen liittyi kuitenkin myös pelkoa. Olin seurakuntanuori, ja maallisen musiikin tekemistä ei katsottu hyvällä. Sehän koettiin suorastaan syntiseksi. Hämmästyksekseni sainkin vain taputuksia selkään.
Euroviisusävellykset pysyivät Petrin mukana pitkään. Uusi täyspotti iski heti toisella yrittämällä vuonna 1987 Virve Rostin Sata salamaa -viisuklassikolla, joka voitti Suomen karsinnan ja pääsi Euroviisuihin. Seuraavat kolme vuotta hän sijoittui sävellyksillään kolmanneksi. Viimeisen kerran hän ottanut osaa karsintaan vuonna 2011.
– Se ovi ei ole välttämättä lopullisesti suljettu, mutta kilpailun fokus on nykyään enemmän nuorisomusiikin suuntaan.
Palataan Petrin ensialbumiin Täällä Pohjantähden alla. Kyseisen laulun hän levytti ensin Ylioppilaskunnan Laulajien solistina Kauneimmat serenadit -albumille. Hän oli aiemmin laulanut kuorossa ykköstenorina, ja yhteys oli jäänyt elämään. Albumille tuli kaksi Petrin sävellystä, joissa hän toimi myös solistina. Täällä Pohjantähden alla soi runsaasti radiossa, ja se herätti Fazer Finlandin
tuottajan mielenkiinnon. Yhtiö tarjosi mahdollisuutta levyttää oma levy.
– Se oli unelmani, mutta pohdin, uskallanko jättää työni opettajana ja hypätä tuntemattomaan. Päätin yrittää, ettei minua myöhemmin kaduttaisi. Turkka Mali toimi mentorinani, ja hän osoitti minut Koijärvelle Forssan taakse kotistudioon työstämään levyä. Syksy 93 ja kevät 94 meni siinä, kun töiden jälkeen ajoin studiolle ja palasin yömyöhään takaisin. Tein matkaa vielä Fiat Ritmolla, mikä ei edes kulkenut mihinkään, Petri muistelee hymynkare huulillaan.
Pyydän Petriä pohtimaan, miksi Täällä Pohjantähden alla -laulusta on tullut klassikko, joka edelleen resonoi ihmisissä.
– Muut ovat määritelleet, että siinä koskettavasti kuvaillaan suomalaista mielenmaisemaa. Alakuloa ja kaipuuta, mutta valo ja toivo ovat läsnä Pohjantähden myötä. Nimi yhdistää ajatukset myös Väinö Linnan klassikkoon sekä samannimiseen hengelliseen kansanlauluun. Laulu koetaan myös isänmaalliseksi, ja monet ulkosuomalaiset tyydyttävät Suomi-kaipaustaan tällä laululla. Hyvän laulun vahvuus on, että se voi puhutella monenlaisia ihmisiä eri tavoin.
Albumin ensipainos oli 1 000 kappaletta, joka loppui heti, ja siihen tuli lisäpainoksen lisäpainoksia. Se päätyi myymään platinalevyyn oikeuttavan määrän. Esiintymispyyntöjä alkoi myös sataa. – Olin ikionnellinen.
Toisen levyn Janoinen sydän tekeminen avasi Petrin silmät sille mahdollisuudelle, että tästä voisi tulla pysyvämpi ura. Tänä syksynä Petri on viettänyt 30-vuotistaiteilijajuhlaa.
– Näin on onnellisesti käynytkin, Petri sanoo kiitollisena. – Haluan myös esittää kiitokseni tuottajilleni, jotka ovat antaneet mahdollisuuden tehdä monenlaista musiikkia, niin hengellistä musiikkia, joululauluja, laulelmaa kuin viihteellisempää musiikkia. Olen saanut tehdä sitä omista lähtökohdistani ja inspiraation lähteistä. Laaja-alaisuus on ollut minulle rikkaus.
– Eikä tarina ole lopussa, sormet syyhyävät jo uusien laulujen kirjoittamiseen, hän sanoo silmää iskien.
Muuten Petrin tulevaisuuden toive on yksinkertainen:
– Toivon terveyttä niin itselleni kuin muillekin. Olen äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut olla perusterve. Sairau-
det ovat niin epäreiluja. Lepoa olen oppinut myös arvostamaan, tekemään asioita omien voimavarojen mukaan. Ammatillisesti toivon, että saan jatkossakin koskettaa ihmisiä lauluillani.
Uskon ja elämän kaikki sävyt
Lohjan Vivamolla on osuutta Petrin hengelliseen heräämiseen.
– Menin sinne rippikouluun. Kansan Raamattuseuran tilaisuudet ovat herätyskristillisiä ja henkilökohtaisen uskonratkaisun tekeminen on arvossaan. Minuun kolahti se sanoma. Olin aina pitänyt uskonnosta ja muistan, kuinka rippileirin uskontotunnit olivat todella mielenkiintoisia. Kynä sauhuten kirjoitin, Petri sanoo hymyillen ja jatkaa: – Mu-
siikki teki myös vaikutuksen. Sain aivan uudenlaisen kosketuksen gospelmusiikkiin isosten kitarahetkien kautta. Laulut olivat niin vetäviä ja koskettavia. Petri teki uskonratkaisun.
– Antauduin sanomalle, ja ajattelin, että loppuelämäni kuljen pilvissä. Tunnekokemus ei kestänytkään, ja olin hämilläni. Leirin pastori täsmensi minulle, että usko ei ole tunnekokemus, vaan luottamusta ja uskoa Jumalaan. En pariin vuoteen halunnut osallistua seurakuntanuorien tapahtumiin, kun paikallisena ”miltei poptähtenä” pelkäsin leimaantumista. Sitten menin Vivamoon isoseksi, ja sen myötä minusta tuli innokas uskovainen.
– Nykypäivänä näen uskon ja elämän kokonaisuutena kaikkine sävyineen.
Joulun tunnelmaa Petrin kauniissa kodissa.
Petri on tehnyt viime vuosina paljon hengellistä musiikkia ja pitänyt lukuisia kirkkokonsertteja. Pohdimme, eroaako hengellisen musiikin tekeminen maallisemmasta viihdemusiikista. Ei pohjimmiltaan.
– Hyvällä musiikilla on itseisarvo. Vaikka lauluilla voi olla erilainen muoto ja sanoma, niin ne voivat olla merkityksellisiä elämän eheyden ja kantavuuden kannalta. Pitää antaa kuulijoille tilaa tulkita lauluja. Monet iskelmätkin voivat rakentaa ja ravita sielua. Virsillä ja hengellisellä gospelmusiikilla on toki myös tärkeä paikkansa luomassa lohdutusta ja luottamusta Jumalaan.
Petri Laaksosen syksy on mennyt Täällä Pohjantähden alla -juhlakonserttikier-
tueen parissa kirkoissa ja konserttisaleissa. Kirkkokonsertit ovat hänelle mieleisiä.
– Ne tuntuvat voimakkailta kohtaamisen paikoilta. Ihmiset ovat keskittyneitä ja vastaanottavaisia. Se on artistille antoisaa. Tuntuu etuoikeutetulta, että saa koskettaa ihmisiä lauluilla ja esiintymisillä.
Usko näkyy Petrin omassa elämässä tänä päivänä mielenrauhana. – Ja siinä, että osaa kantaa kohdattuja suruja oikealla tavalla. Saa luottaa siihen lohdulliseen viestiin, että Jumala kantaa.
– Uskoon kuuluu mielestäni myös se, että pidämme toisistamme huolta – myös kaukana olevista lähimmäisistämme. Jokainen on ansainnut kunnioituksen ja mahdollisuuden hyvään elämään. Kiitol-
lisuuden sanomaa siitä kaikesta hyvästä, jota meillä on, tahdon tuoda esiin.
Kuten Petri yllä viittaa, hänen elämänsä ei ole ollut pelkkää iloa, valoa ja menestystä. Jo nuorena hän sai kosketuksen elämän tummempiin sävyihin.
– Isäni sairastui 30-vuotiaana selkärankareumaan. Se varjosti perheemme elämää. Lääkitys ei ollut niin hyvää kuin nykyään, ja isäni lääkitsi kipuja alkoholilla. Olin 26-vuotias, kun isäni kuoli nelivitosena. Siihen suruun en jäänyt kuitenkaan vellomaan, kun oma elämä oli rakenteilla ja palo kova.
Surun kohtaaminen viisissäkymmenissä, jolloin Petri menetti lyhyen ajan sisään sekä äitinsä että veljensä, oli vaikeampaa.
– Sitä aivan eri tavalla näki elämän katoavaisuuden. Sen lyhyen matkan, jonka täällä kuljemme. Menetykset herättävät niihin ajatuksiin, keiden kanssa tätä polkua on saanut käydä yhdessä.
Musiikki auttoi surutyössä.
– Arvostan elämää, ja olin varma, etteivät äitini ja veljeni haluaisi minun jäävän murheen alhoon lopullisesti. Koin, että haluan käsitellä tätä kaipausta musiikin keinoin. Tein In Memoriam – Elät aina minussa -levyn. Sitä seurannut konserttikiertue on ollut yksi suosituimmistani. Ihmiset ovat tulleet surun ja jäähyväisten, mutta toisaalta toivon äärelle sankoin joukoin. Yhdessä surua ja kaipausta jakaen tämä johdatti minut täysipainoisesti takaisin elämän puolelle.
Joulun sanoma luo valoa pimeään
Joulu ja joulumusiikki on aina ollut läsnä Petrin uralla ja elämässä. Yksi hänen ensimmäisistä sävellyksistään oli Joulun tähti vuonna 1985. Häneltä on ilmestynyt kaksi joulualbumia, Lumivalkeaa ja Talven syliin, sekä joulukokoelma Joulu ikkunan takaa – Kauneimmat joululauluni. Joulusta inspiroituminen ei ole ollut Petrille vaikeaa.
– Olen lapsesta asti pitänyt joululauluista. Kävimme jouluaamuna kirkossa, ja siitä on elämyksenä jäänyt mieleen, miten mahtavasti urut soivat. Tunneside joululauluihin on ollut aina vahva.
Päästessään tekemään joululevyä Petrillä oli jo muutamia valmiita joulusävellyksiä takataskussa, ja ensimmäinen joululevy ilmestyikin uran alkupuolella. Joulukonsertit olivat osa Petrin repertuaaria jo ennen levytysuraa.
Petri on säveltänyt ja esittänyt lukuisia joululauluja. Häneltä on ilmestynyt kaksi joulualbumia: Lumivalkeaa ja Talven syliin, sekä joulukokoelma Joulu ikkunan takaa – Kauneimmat joululauluni.
Petri haluaa jakaa armolliset jouluterveiset: – Joululta odotetaan paljon, ja siitä voi seurata pettymyksiä. Älkää kasatko liikaa paineita ja odotuksia, vaan antakaa joulun hengen ja hyvän viestin puhutella. Ihmisille rauha ja hyvä tahto, siinä se on hyvin sanottu.
– Pidin Sauvon kirkossa joulukonsertin vuonna 1993, Petri muistelee kaiholla. – Siitä asti ne ovat olleet kiinteä osa uraani. Välillä tahti on ollut suorastaan läkähdyttävä. Nyt vanhetessa osaan hiukan rauhoittuakin.
– Joulukonserttini poikkeavat muiden artistien konserteista siinä, että ne rakentuvat pääasiassa omien joululaulujeni varaan. Toki mukana on myös muutamia klassikoita. Joulun sanoman lähelle pääsee tuoreella tavalla. Toivon konserttien tuovan valoa ihmisten mieliin pimeänä vuodenaikana.
Omista joululauluista kaksi on ylitse muiden: Pellavapään joulu ja Sydämessäni on taivas.
– Pellavapään joulu kertoo omakohtaisen tarinan jouluaattomme kylämatkasta mummolaan. Se tuo muistoja lapsuudestani, läheisistäni ja perinteisestä joulunvietosta. Sydämessäni on taivas avaa puolestaan Talven syliin -levyn.
Seuraavaksi saan kokea jotain ainutlaatuista: laulun mittaisen yksityiskonsertin. Petri siirtyy flyygelin taakse ja huikkaa: – Soitan, niin ei tarvitse selittää.
Asunnon täyttää tunnelmallinen musiikki ja Petrin vahva ääni. Hetkellisesti on todella siirrytty joulunaikaan.
– Tässä laulussa on monenlaista kaipausta. ”Kaipuumme kun sitä kantaa, sydän syttyy uudelleen. Jotain kaunista ja hyvää sielussani aukeaa. Jossain poika äidin syliin nukahtaa.” Pekka Laaksonen on luonut nämä kauniit sanat.
Sydämessäni on taivas laulun sanoituksen äärelle voit hiljentyä vielä tämän lehden Viimeinen sana -palstalla sivulla 34.
Tiedustelen Petriltä, onko hän muuten jouluihminen.
– Joulussa tiivistyy ymmärrys katoavaisuudesta. Lapsuuden jouluissa kaikki olivat läsnä, nyt ovat monet menneet. Muistelemme lapsuuden jouluja, ja se johdattaa ajatukset oman elämän kaarelle. Jos antautuu joulun sanomalle, niin se voi olla hyvinkin vaikuttavaa, lohduttavaa ja innostavaa. Kaikki ei ole tässä näkyvässä, vaan tarjotaan myös yhteys ylöspäin. Kirkkaaseen joulun tähteen… voihan se olla Pohjantähtikin, Petri naurahtaa. – Ei kuitenkaan pidä elää vain
muistoissa, vaan tuodaan se sanoma myös tähän päivään. Jouluna pimeyden ja valon kontrasti on läsnä – jotta valo näkyy, pitää olla pimeää.
Petrillä on pitkään Helsingissä asuneena myös muisto joulupadalta. – Olin ystäväni koiravahtina. Hakaniemessä aatonaattona ulkoillessamme törmäsin patavahtiin. Oli musta joulu, ja patanne oli kuin valonpilkahdus pimeässä kaupungissa. Vietin pitkän rupattelutuokion patavahtina toimineen vapaaehtoisen kanssa. Se lämmitti mieltä.
– Nyt kun elämme tällaisia niukkoja aikoja, niin ihmisten vapaasta tahdosta syntyvälle auttamiselle on entistä enemmän tarvetta. Ihmisarvoinen elämä kuuluu kaikille, Petri muistuttaa lopuksi.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen
Petri Laaksosen tulevat konsertit löytyvät osoitteesta: petrilaaksonen.net
Kenraalin joulutervehdys
Hyviä uutisia
Aiemmin tänä vuonna minulla oli etuoikeus osallistua USA:n läntisen territorion Testify-kongressiin. Viikonlopussa oli monta tähtihetkeä, mutta mieleeni jäivät erityisesti kuulemani muutostarinat. Miehet ja naiset, joiden elämä oli muuttunut radikaalisti, kun he kohtasivat Jumalan rakkauden heitä kohtaan Jeesuksessa Kristuksessa. ”Jumala rakastaa maailmaa niin paljon…” – kyllä, muutin aikamuotoa. Oikeasti jakeessa sanotaan: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa” (Joh. 3:16). Silti Jumalan rakkaus on yhtä todellista, aitoa ja syvää nyt kuin tuona ensimmäisenä joulupäivänä. Se on yhä suurin todiste Jumalan rakkaudesta ja suunnitelmasta kaikille ihmisille – Pojan antaminen, pelastuksemme lahja – ei vain silloin, vaan myös nykyisyydessä. Tätä hyvää uutista me juhlimme jouluna.
Profeetta Jesaja julisti ensimmäisenä tämän uutisen: ” Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon” (Jes. 9:5–6).
Enkelit julistivat uutista Jeesuksen syntymän aikaan: ”Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.’ Ja samalla
hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk. 2:8–14).
Raamattu kertoo meille, että paimenet lähtivät välittömästi Jeesuksen luo, ja nähtyään hänet alkoivat heti levittää sanaa. Aivan mahtavaa! He kertoivat viivyttelemättä kokemuksestaan. Paimenet tunnistivat Jeesuksen siksi, mikä hän oli – heidän Pelastajansa –ja he lähtivät hetkeäkään hukkaamatta liikkeelle ja kertomaan hyvää uutista. Mikä todistus!
Siitä lähtien uskovilla on ollut tehtävä jakaa uutista Jumalan pelastuksesta, anteeksiantamuksesta, lunastuksesta Poikansa, Pelastajamme, Jeesuksen Kristuksen kautta. Näin ja kuulin todisteita tästä Testify-kongressissa – ihmiset kertoivat hyvää uutista Jumalan muutosvoimasta heidän elämässään aivan kuten paimenet tuona yönä niin kauan aikaa sitten.
Kirjassaan Sacred Risk kenraali el. Shaw Clifton kirjoittaa: ”Joulu kiteytyy Jeesukseen. Jo nimi Jeesus julistaa läpi historian, että Pelastaja on olemassa. Loogisesti tästä seuraa, että jos Pelastaja on olemassa, asia on niin, koska me tarvitsemme pelastusta. Pelastaja on kuitenkin paikalla jo ennen kuin tajuamme tarpeemme. Hän paljastaa meille syvimmät tarpeemme, kehottaa lempeästi meitä Pyhällä Hengellään vastaamaan hänen tarjoukseensa pelastuksesta. Joulu on siis sen huomaamista tai uudelleen ymmärtämistä tai vahvistamista, että Jeesus on Pelastaja, ja löytäessämme hänet me löydämme itsemme ja oman todellisen tilamme.”
Jumala voi edelleen muuttaa miesten ja naisten sydämet ja saa heidät elämään uudelleen. Ja kuten paimenet, me voimme todistaa tuosta hyvästä uutisesta ympärillämme oleville.
Kun tänä jouluna juhlimme Pelastajamme syntymää, pyytäkäämme Jumalaa vahvistamaan meidät Pyhän Hengen voimalla levittääksemme sanaa Jeesuksesta, jotta yhä useampi kokisi Jumalan rakkauden sellaisena kuin se ilmenee hänen kallisarvoisen Poikansa ja Vapahtajamme, Jeesuksen, Jumalan Pojan, lahjassa.
Komentaja Bronwyn liittyy kanssani rukoilemaan Jumalan siunausta sinulle tänä jouluna.
Buckingham kenraali
Pelastusarmeijan kansainvälinen johtaja
Kuvitus: Olga Ptashko
Lyndon
PÄivÄkiRjamerkintÖJÄ Joulukuussa
Adventtiviikolla
Mistä tietää, että joulu on tulossa? Loskasta! Korviin asti ulottuvasta loskasta. Kun vielä ohi ajava taksi roiskautti kuravellit päälleni, joulutunnelma oli huipussaan. Leevi ja Leavings tietävät kyllä, mitä laulavat: ”Jos Helsinki on hetkisen kaunis, kun on valkoinen maa, pian räntää sataa taas.”
Tänään loskassa lampsiessani en voinut olla ajattelematta sitä nuorta paria, joka aikoinaan tallusti kivistä tietä Nasaretista Betlehemiin. Tarkistin puhelimestani: Nasaretin ja Betlehemin välinen etäisyys on kävellen 195 km, nousua on matkalla 4,1 km, ja ilman taukoja matkaan kuluu kaksi päivää ja 16 tuntia. Se on suunnilleen saman verran kuin ko-
toani Tampereelle. Mutta minulla ei ollut mitään aikomusta lähteä tarpomaan Tampereelle. Hyvä, kun kotiin asti pääsin ja sain vihdoin ripustaa märät vaatteeni kuivumaan.
Minkähänlainen sää oli Betlehemissä Jeesuksen syntymän aikoihin? Olikohan sadekausi jo alkanut?
12. joulukuuta
Joulukortit! Minulla on oma jouluperinteeni, joka toistuu joka joulu. En nimittäin koskaan muista lähettää joulukortteja ajoissa. Sama tapahtui taas. Onneksi voin yrittää korjata unohdukseni lähettämällä tekstiviestejä ja sähköposteja – mutta sähköinen tervehdys ei ole lähellekään sama asia kuin omin käsin kirjoitettu kaunis postikortti. Ehkä sitten ensi vuonna olen ajoissa...
Maria ja Joosefkin saivat eräänlaisen joulukortin. Lähettäjä ei ollut kuka tahansa, vaan itse keisari Augustus. Tai eihän se mikään joulukortti ollut, vaan verokortti. Siinähän sanottiin, että nyt oli lähdettävä maksamaan veroja. Siitäpä tulikin mieleeni, että jäännösveron maksupäivä meni jo. En kai minä sitä sentään unohtanut!
Keisari Augustuksen järjestämä verollepano oli historiallinen tapahtuma, ensimmäinen laatuaan. Tosin se tyystin kalpenee sen rinnalla, mitä hieman myöhemmin tapahtui eräässä tallissa Betlehemissä. Se tapahtuma muutti historiaa!
Jouluviikolla
On kissaihmisiä ja koiraihmisiä ja sitten on jouluihmisiä. Minä en ole jouluihminen siinä mielessä, mitä sillä sanalla yleensä tarkoitetaan. Vain muutama päivä jouluun, mutta kotini ei näytä vieläkään kovin jouluiselta. Tai olenhan minä toki jouluihminen omalla omituisella tavallani, vaikka se ei näy ulospäin. Eikö laulussakin sanota: ”Sydämeeni joulun teen.”
Oikeastaan joulu on minulla sydämessäni joka päivä. Joy Webbin mukaan se on ihan mahdollista. Hänhän kirjoitti:
”Voit joulun elää joka päivä vaan... jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa...” Sitä paitsi Mariakin kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
En taida jaksaa tänä vuonna hakea joulukoristeita kellarista. Jääkööt sinne. Keskityn tutkiskelemaan sydäntäni.
Aatonaattoilta
Miten väsymys voi olla näin ihanaa! Mieleeni tulee monta kliseistä ilmaisua, joilla voisin kuvata tämänhetkistä tilaani. Olen lopen uupunut, kuolemanväsynyt, ihan puhki, märkä rätti, mankelin läpi mennyt... ja silti minun on niin hyvä olla. Eikö se ole kummallista?
Joulukuu on Pelastusarmeijassa vuoden raskainta – ja parasta – aikaa. Kaikki ne ihanat, perinteiset joulujuhlat, kimaltelevat kuuset ja kauniisti katetut pöydät! Sadat juhlavieraat: vanhukset, paluumuuttajat, lapsiperheet, yksinäiset kadunkulkijat, omat asukkaat ja vapaaehtoiset sekä monet muut! Monia kohtaamisia upeiden ihmisten kanssa ja tuhansia jaettuja joulupaketteja! Pitkät joulupadoilla seisotut tunnit ja lahjoittajien sydämellisyys! On etuoikeus saada elää mukana tässä kaikessa ja väsyä siitä.
Kaikki tämä siksi, että talliin syntynyt Vapahtaja kehottaa meitä välittämään toisista ja antamaan omastamme. Eipä ollut hyvät lähtökohdat hänelläkään.
Jouluyö
Saavuimme tänne torpalle iltahämärissä. Kaupungissa unohtaa, kuinka pimeää on silloin, kun on oikeasti pimeä. Seisoin yöllä pihalla ja hämmästelin pimeyttä. Ei kuuta, ei tähtiä. Kun en voi-
nut nähdä mitään, huomasin, kuinka muut aistit valpastuivat. Tunsin kevyen tuulenvireen hyväilevän poskiani lohduttavasti. Vedin sieluni täyteen metsän raikasta tuoksua. Uskoin jopa kuulevani metsähiiren kipittävän pihan poikki. Tunsin joka solullani olevani osa luomakuntaa.
Ajatukseni leijailivat kaukaisuuteen: vuosisatojen taakse, Juudean Betlehemiin, jossa pimeyden keskellä elettiin odotuksen aikaa. Nuori äiti odotti esikoistaan, kansa odotti Messiasta. Miltähän siellä tuoksui? Minkälaisia ääniä kuului? Liekö yö ollut tyyni vai tuulinen? Miltä tuntui, kun yhtäkkiä pimeyden rikkoi häikäisevä valo ja hiljaisuuden keskellä kaikuivat sanat: ”Teille on tänä yönä syntynyt Vapahtaja!” Mikä kokemus sen on täytynyt ollakaan niin Marialle ja Joosefille kuin myös paimenille! Olivathan he ensimmäiset, jotka saivat kohdata kaivatun Messiaan.
Kiitin Jumalaa siitä, että minäkin olen saanut kohdata hänet, Joulun Herran, Jeesuksen Kristuksen. Tänään ja tässä, tuhansien vuosien jälkeen, tuhansien kilometrien päässä Betlehemistä, hän on minun kanssani ja elää minun sydämessäni. Eikö ole ihmeellistä!
Palasin tupaan, sammutin lampun ja käperryin vuoteeseeni. Ennen kuin nukahdin, näin yhden ainoan kirkkaan tähden hiipivän esiin pilviverhon takaa. Liekö ollut sama, joka nähtiin Betlehemissä ensimmäisenä jouluyönä.
Saga Lippo everstiluutnantti
Kuvitus: Lexica / Toni K.
Siihen aikaan antoi keisari
Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano.
Heidän siellä ollessaan tuli
Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa.
Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.
Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.
He lähtivät kiireesti ja löysivät
Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.
Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. 1 2 3 7 8 9 13 14 15 19 20 21
Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.
Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.»
Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu.
Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista
Yhtäkkiä heidän edessään seisoi
Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
ja meni verollepanoa varten
Juudeaan, Daavidin kaupunkiin
Betlehemiin, sillä hän kuului
Daavidin sukuun.
Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille:
Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. 4 5 6 10 11 12 16 17 18 22 23 24
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen:
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.
»Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.
»Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.»
Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
Rakkaat seimemme
Seimiasetelmat ovat monelle rakkaita joulukoristeita. Eivätkä ne ole vain koristeita, vaan muistutus joulun perimmäisestä sanomasta, vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymästä. Seimiasetelmia on monenlaisia, yksinkertaisista prameisiin ja perinteisistä moderneihin. Pyysimme muutamia ystäviämme ja lukijoitamme esittelemään heille rakkaat seimet. Mitä ne heille merkitsevät? Elävät joulukuvaelmat ovat suosittuja, ja tässä yhteydessä esittelemme myös Pelastusarmeijan Porin päiväkodin ja Vivamon Raamattukylän kuvaelmia.
Tekstit ja kuvat: seimien omistajat
Pieni on suuRta – ja suuRi kaunista
Kaksi hyvin erilaista seimeä ovat tehneet minuun vaikutuksen. Toinen niistä on pienen pieni ja toinen suuren suuri. Pieni seimi on tehty lasista, jota on koristeltu kultauksella ja peilialustalla. Asetelma on kokonaisuudessaan alle viiden senttimetrin korkuinen. Olen saanut seimen lahjaksi rakkaalta ystävältäni, siksi se ei ainoastaan muistuta Jeesuksen syntymäjuhlan tärkeydestä, vaan myös ihmisten välisestä ystävyydestä ja välittämisestä. Varjelus on ollut myös mukana, että se on säilynyt ehjänä jo yli kymmenen vuotta joulukoristelaatikossa!
Toinen merkityksellinen seimi minulle on ollut Napolin Pyhän Klaaran basilikan hulppea seimiasetelma, jonka näin matkallani Italiassa. Seimiasetelman mittakaava ja monipuolisuus oli mykistävä! Useamman neliömetrin alueella oli kokonainen kylällinen hahmoja. Itse seimi oli aseteltu niin, että sitä oli vaikea ensisilmäyksellä havaita, mikä teki asetelman tutkimisesta mielenkiintoista. Vierailu asetelman äärellä toi joulun sanoman lähelle.
Toni Kaarttinen
muistutus tärkeäsTä sanomasTa
Seimemme on tehnyt puumalalainen puuseppä, ja keraamiset hahmot ovat muualta. Seimi on meillä esillä aina jouluna, sillä haluan pitää sitä muistuttamassa joulun tärkeimmästä sanomasta. Anne Kietäväinen
Vaikeiden aikojen voiTtaja
Vuonna 2020 sairastuin vakavasti ja lääkitys aiheutti kovia särkyjä, enkä pystynyt viikkokausiin kunnolla nukkumaan. Hiiviskelin öisin ympäri taloa, eikä aamu tuntunut valkenevan ikuisuuksiin. Olin pitkään halunnut tehdä oman versioni jouluseimestä ja aloin maalata seimen hahmoja öisin. Monta yötä kului maalatessa, se oli rauhoittavaa ja hiljaista puuhaa, jolla sain aikani kulumaan ja ajatukset siirrettyä muualle. Tein seimiä useamman ja annoin niitä joululahjaksi lapsilleni. Yhden jätin itselleni, ja se muistuttaa minua siitä, että vaikeistakin ajoista on mahdollista selvitä.
Mari Tattari
ystävyyden ylistys
Persoonallista tyyliä
Ostin nämä seimihahmot, kun olin työssä Keniassa. Läheisessä maalaiskylässä asui Flora, pienikokoinen hento nainen, joka teki kotonaan taidetta. Arvostan näitä hahmoja siksi, että ne ovat paikallista ja omaperäistä työtä. Flora ei halunnut ottaa vastaan hänelle tarjottua koulutusta, koska ajatteli, että silloin menettäisi oman persoonallisen tyylinsä.
Jouluseimi kertoo joulun sanomaa, joka on tarkoitettu kaikille ihmisille, asuivatpa he missä maassa tahansa. Jumala rakastaa ihmisiä. Jeesus syntyi maailmaan, kulki ristin tien ja teki mahdolliseksi sen, että voimme päästä Jumalan yhteyteen.
Hilkka Peltonen majuri, eläkeupseeri
Rakas ystäväni on muutamanakin vuotena tehnyt minulle joulukalenterin, jossa olevien pakettien sisällöissä on ollut eri vuosina jokin yhdistävä teema. Yhtenä vuonna kalenterista paljastui yksi kerrallaan seimen hahmot. Jouluaattona minulla oli koossa koko ihana pieni seimi. Nykyään yksi jouluperinteistäni on asetella tämä seimi esille, ja välillä innostun lisäämään siihen myös muita hahmoja tai rekvisiittaa taustalle. Joskus seimi on ollut ”kuusimetsässä”, joskus taas seimen takana ovat käyskentelemässä kimaltavat porot.
Samaiselta ystävältä sain kerran ulkomailta tuliaisena pähkinänkuoressa olevan miniseimen, joka on hyllyssäni esillä ympäri vuoden muistuttaen näin minua aina joulun ihmeestä.
Heidi Vuorenoja
mielikuVien ja todellisuuden raju eRo
Meille kristityille Raamatun Israel on tullut tutuksi elokuvien ja raamatunkertomusten kautta. Näemme mielikuvissa paikat sellaisina kuin ne olivat 2 000 vuotta sitten. Paimenia pimeällä kedolla ympärillään lammaslauma. Puinen talli tai luola, jossa on yksinkertainen seimi täynnä heinää. Lämmintä, hämärää ja kaiken keskellä vastasyntynyt kapaloissaan. Myöhemmin Jeesus oppimassa isältään puusepäntöitä verstaassa tai istumassa Temppelissä kuuntelemassa oppineita. Kuinka hienoa olisikaan nähdä kaikki omin silmin.
Joitakin vuosia sitten minulla oli mahdollisuus tehdä matka tämän päivän Israeliin. Myönnän, että sisimmässäni elättelin näitä hellyttäviä mielikuvia. Kohtaaminen todellisuuden kanssa oli raju. Saavuin moderniin maahan, jossa aasien sijaan kulkivat autot ja öljylamppujen sijaan valaisivat sähkövalot. Paimenten kedolla, jonne bussimme kuljetti meidät piikkilanka-aitojen välistä, parveilivat turistit ja katukauppiaat. Olin ajastani jäljessä kahden vuosituhannen verran. Elämä jatkui eteenpäin, vaikka minä olin jumiutunut tuohon taianomaiseen menneisyyden hämärään.
Kedon portin vieressä oli matkamuistomyymälä, täynnä kaikkea mahdollista Betlehem-jääkaappimagneeteista valoja välkkyviin enkeleihin. Laaja seimivalikoima koostui satojen eurojen arvoisista viimeisen päälle koristelluista moniosaisista seimistä yksinkertaisiin käsin veistettyihin seimiin. Niiden joukosta löysin puunkappaleesta karkeasti kaiverrettu luolan, jossa yksinkertaiset puunväriset ja viimeistelemättömät hahmot kuvasivat tapahtumia tallissa. Kaiken modernin keskellä se palautti mieleni vuosituhanten taakse ensimmäiseen jouluun ja sen tunnelmaan. Tämän päivän todellisuuden rinnalla samaan aikaan elää yhä iankaikkinen todellisuus muistuttaen enkelin sanomasta paimenille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:10–11). Joulukiireideni keskellä tämä puuntuoksuinen seimi ikkunalaudallani muistuttaa minua vuosittain tästä totuudesta.
Kati Kivestö majuri
advenTin iloa
Lapsena minusta oli ihanaa leikkiä seimen hahmoilla ja uppoutua jännittävään kertomukseen Jeesuksen syntymästä. Nykyisin kotonamme on moderni seimi, ja ajan mittaan siihen on päätynyt monia hahmoja havainnollistamaan sitä, miten Jumalasta tuli ihminen. Lapsuuden iloinen odotus elää minussa kuitenkin edelleen, ja siksi järjestelen seimen uudestaan joka päivä adventtiaikana. Uusi kohtaus jokaista tapahtumaa kohti! Jokunen vuosi sitten valokuvasin kaikki kohtaukset ja julkaisin kuvat sosiaalisessa mediassa, ja oli todella rohkaisevaa nähdä niin monien seuraavan erilaista adventtikalenteriani.
Eva Kleman komentaja
TunTeikas joulukuVaelma
Pelastusarmeijan Porin päiväkodin joulujuhla on jo kymmenien vuosien ajan ollut illalla päiväkodin pihassa vietettävä pihatapahtuma koko perheelle. Esikouluikäiset esittävät jouluevankeliumin, ja myös muut ryhmät osallistuvat omilla esityksillään. Usein pienimmät 1–2-vuotiaat Pörriäisten ryhmän lapset saavat tärkeän roolin lampaina. Ennen joulukertomuksen alkua kokoonnutaan päiväkodin portille, ja lapset perheineen kiertävät läheisen puiston lyhtykulkueena. Tapahtuma on hyvin tunnelmallinen, varsinkin sään suosiessa. Usein on saatu kuin tilauksesta valkoinen maa ja hiljalleen leijuvat hiutaleet. Varsinkin esikoululaisten vanhemmille tilaisuus on hyvin tunteikas.
Vielä muutamia vuosia sitten juhliin osallistui aina myös oikea aasi. Se kulki lyhtykulkueen etunenässä kantaen Mariaa selässään Joosefin, paimenten ja enkeleiden seuratessa sitä. Yleensä kaikki sujui käsikirjoituksen mukaan. Eräänä jouluna kuitenkin aasille sattui vähän jääräpäisempi päivä, ja se kieltäytyi puolessavälissä matkaa jatkamasta eteenpäin. Omistaja yritti houkutella sitä jatkamaan porkkanan avulla, mutta aasi oli päättänyt jäädä niille sijoilleen. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa ilman aasia. Aasin käytös herätti varsinkin aikuisosallistujissa sen verran hilpeyttä, että juhla jäi varmasti monen mieleen. Nykyään kyseinen aasi viettää eläkepäiviään toisella paikkakunnalla, joten Maria on joutunut viime joulut kulkemaan jalan.
Pelastusarmeijan Porin päiväkoti
iHmeellinen ilo
Vivamossa
Vivamon Raamattukylässä Lohjalla on tehty jouluvaelluksia jo pitkään. Sotahuudolla on ollut ilo seurata vaellusta parina vuonna, ja voimme lämpimästi suositella. Tänä vuonna on luvassa esityksiä 7. ja 21.12. välisenä aikana. Jouluvaelluksessa ensimmäisen joulun tapahtumat heräävät eloon draaman, tanssin ja musiikin kautta. Elävät tulet ja värikäs basaari johdattelevat katsojan kohti seimen salaisuutta ja joulun ihmeellistä iloa. Vaelluksen on ohjannut Matias Nyman, käsikirjoituksen tehnyt Anna-Mari Kaskinen ja musiikista vastaavat Tommi Kalenius ja Matteus Mykkänen.
Lisätietoa: kansanraamattuseura.fi Liput Tiketistä.
Ensimmäinen jouluni
Moni joulu on monelle ensimmäinen – tavalla tai toisella.
Nyt tutustumme kuuteen tällaiseen merkittävään jouluun.
Kuvat: Kirjoittajien kuva-albumit ja Sotahuudon arkisto
Raili avohuoltoasemalla leivänjaossa parinkymmentä vuotta sitten.
Jouluni slummissa
Ensimmäinen jouluni Slummikeskuksessa oli vuonna 1971. Olin lokakuussa muuttanut Porvoosta, jossa olin palvellut lastenkoti Ekebossa. ”Slummissa” kaikki oli outoa ja erilaista –niin oli joulunaikakin.
Olosuhteet olivat tosi vaikeat ja haasteelliset. Slummikeskuksen toimisto oli samassa keskustalon neljännen kerroksen huoneistossa, jossa johtajani brigadööri Irma Suojasalmen kanssa asuimme. Mitään varastotilaa ei ollut, joten joulunaikaan meidän kotimme toimi myös varastona. Pakettivuorten keskellä oli vain pienet käytävät, joita pitkin pääsimme liikkumaan. Talon toisessa rapussa oli pieni huone asiakkaita varten. Tavaroita kuljetettiin edestakaisin rappujen välillä. Lankapuhelin ja ovikello soivat lakkaamatta. Satojen ihmisten kohtaamiset ja elämäntilanteet pysähdyttivät sekä kyllä järkyttivät minua. Mutta myös se, että sain olla antajan paikalla jakamassa iloa, hyvää mieltä ja toivoa, oli minulle todella arvokasta ja vahvisti kutsumustani.
Joulupakettien vieminen kotiin oli uusi ja hyvä kokemus. En unohda, miten ihailin partiolaisten intoa ja iloa auttaa meitä tässä tehtävässä. Joulujuhlia järjestettiin monia, ja ne kaikki olivat kauniita ja arvokkaita. Valmistelimme juhlia huolella ja huomioimme osallistujat. Suurimmat juhlat olivat niin sanotut jakelujuhlat Temppelissä. Niitä pidettiin samana päivänä kaksi, ensimmäinen oli kello 11 ja toinen klo 16. Erityinen osa juhlaohjelmaa olivat siellä esiintyvät soittokunnat. Ensimmäisessä juhlassa soitti Kaartin soittokunta ja toisessa Poliisien soittokunta. Myös Pelastusarmeijan Koivurinteen lastenkodin lapset esittivät ohjelmaa. Juhlavieraita oli kummassakin juhlassa 500. Miten kaunis Temppeli olikaan! Komea kuusi ja pakettivuori lavan edessä, kukin ja kynttilöin koristeltu sali, pöydillä valkoiset liinat ja posliiniset kahvikupit hyvässä järjestyksessä. Kaiken tämän mahdollisti suuri vapaaehtoisten auttajien joukko.
Kun soittokunta soitti tuttua jouluvirttä ja tultiin viimeiseen säkeistöön, koko väkijoukko nousi seisomaan ja veisasi: ”Nyt Jumalalle kunnia...” Silloin tuntui kuin taivaallinen kuoro olisi ollut kanssamme. Siinä hetkessä joulun sanoma, rakkaus, oli vahvasti läsnä. Kun jouluevankeliumin sanoma julistettiin, sitä kuunneltiin hartaina. Monelle vieraalle se tilanne oli ehkä ainoa mahdollisuus kuulla joulun sanoma. Näitä hetkiä en unohda koskaan.
Kun olimme selviytyneet aattoiltaan, niin oli kotimmekin tyhjentynyt tavaroista. Pitihän omaakin kotia vähän siivota; sen tein aattoyönä. Sitten jouluaattona, kun johtajani luki jouluevankeliumin, minä raukka nukahdin siihen! Muistan sen häpeän tunteen. Vähän ajan kuluttua soi puhelin ja meille ilmoitettiin henkilöstä, jolla ei ollut mitään syötävää. Lähdin viemään hänelle ruokaa, kun raitiovaunutkin vielä kulkivat, mutta kun palasin takaisin, liikenne oli jo loppunut. Niinpä lähdin Töölöstä Arkadiankadulta kävelemään Kallioon Castréninkadulle. Kaikkialla oli hiljaista, joulun rauha oli laskeutunut kaupungin ylle. Rauha täytti myös sydämeni, sillä omistin parhaimman lahjan – Jeesuksen.
Tämän jälkeen sain vielä kokea 37 joulua Helsingin avohuoltoasemalla. Jokainen joulu oli erilainen, mutta kaikki ne olivat Herran siunaamia.
Raili Nurminen majuri, eläkeupseeri
Toimituksen huomio: Slummikeskuksen nimi vaihtui myöhemmin avohuoltoasemaksi, ja nykyään se tunnetaan nimellä Pelastusarmeijan sosiaalipalvelukeskus eli Soppa.
Rakastavia kohtaamisia
Yhdeksänkymmentäluvun lama iski minuunkin kovasti. Rakennustyöt loppuivat, tuli aviero, sitä seurasi asunnottomuus, ja aineet tulivat kuvioihin.
Joulu teki tuloaan, ja kaihoisa mieli tuli yksinäisen miehen sydämeen. Värjöttelin Sörnäisten metroasemalla kylmässä, talvisessa säässä. Nuori nainen asteli luokseni ja kysyi: ”Lähdetkö kahville?” Hän näki viluisen olemukseni. Totta kai hyväksyin tarjouksen, ja menimme metrolla keskustaan. Sain lämmintä juotavaa ja sämpylän.
Kahvittelun lomassa juttelimme ja tutustuimme. Hän oli opiskelija ja teki siinä sivussa vapaaehtoistyötä. Hän tiedusteli, viettäisinkö joulun hänen kanssaan, sillä hänellä ei ollut mitään joulusuunnitelmia.
Sain ihanan, lämpöisen joulun. Joulun ihme tapahtui kohdallani. Siitä alkoi pitkä yhteinen taival tämän nuoren naisen kanssa. Aineet jäivät elämästäni, ja se päätös on pitänyt. Aamen!
Minua vastaan tuli nainen nyssykkää kantaen. ”Hei, ottaisitko voileipiä? Nämä ovat Hurstin kodittomien joulujuhlasta ja ovat erittäin maukkaita.” Eihän tuosta voinut kieltäytyä. Hän huomasi, että minulta puuttui myös käsineet ja lakki. Hän toi minulle myssyn, kaulaliinan ja käsineet. Kyllä nyt kelpasi. Kiittelin kovasti, ja päätin mennä erääseen tuttuun, rauhalliseen rappuun lepuuttamaan jalkojani. Tiesin ovikoodin ja astuin sisään. Istahdin sisäpihan oven lähelle. Rapussa oli mukavan lämmin nojatessani patteria vasten.
Kuulin hiljaisia askeleita ylhäältä rapusta. Pieni, kumarainen mummo sieltä laskeutui. Olimme tavanneet aikaisemminkin. Nyökkäsin, ja hän nyökkäsi takaisin. Jouluinen rauha laskeutui minuun. Mutustin voileipiäni, nautin hiljaisuudesta ja siitä tunteesta, että minusta pidettiin huolta. Taivaassa nähtiin tilanteeni. Kuten Jeesus sanoo: ”Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää vaan tuomitkaa oikein.”
Haluan jakaa vielä toisen kauniin kohtaamisen, jonka olin kokenut ennen tätä. Kävelin illan hämärtyessä Hämeentietä pitkin kohti Hesaria. Asuntojen ikkunoista loistivat jouluiset valot. Olin koditon kulkija taipaleella, kaihon tunne tuli sisimpääni. Katukin oli hiljentynyt, juuri ketään ei näkynyt ulkona.
Cari Huovinen pelastussotilas, Helsingin osasto
Cari on tuttu näky joulupatavahtina!
Ensimmäinen
joulumme Virossa oli vuonna 2012. Perheemme oli asunut Tartossa viisi kuukautta. Nuorin tyttäremme syntyi joulukuun alussa. Niinpä meillä oli monenlaista totuteltavaa: uusi vauva, maa, kaupunki, työ. Emme tunteneet oloamme vielä kotoisaksi ja mukavaksi.
Ensimmäinen
jouluni äitinä
Vuonna 2018 juhlin joulua Suomessa äitinä ensi kertaa. Seitsemän aviovuoden jälkeen Jumala siunasi meitä ihmeellisesti, ja saimme ensimmäisen ihmevauvamme. Se oli meille tyttäremme kanssa todella erityinen joulu. Hän oli vasta kolmen kuukauden ikäinen. Koristelimme joulukuusen kauniilla koristeilla ja valoilla. Ystävät tulivat kotiimme juhlimaan kanssamme.
Lapsena en saanut koskaan viettää joulua, koska en syntynyt kristilliseen perheeseen. Juhlin joulua ensimmäistä kertaa 21-vuotiaana tultuani uskoon. Kiitämme Jumalaa siitä, että tyttäremme vietti ensimmäisen joulunsa jo kolmekuukautisena. Se on hyvin erityistä. Annoimme hänelle lahjoja innokkaina, vaikka hän ei ymmärtänytkään mitään siitä, mitä tapahtui. Olemme hyvin kiitollisia Jumalalle siitä, että saimme juhlia Jeesuksen syntymää perheenä – emme vain kahden kesken, vaan rakkaan tyttäremme kanssa. Lahjat kuuluvat aina juhlintaan. Aviomieheni antoi minulle uutena äitinä olemisen lahjan. Suurin lahja on Herramme Jeesus Kristus. Enkeli sanoi paimenille Luuk. 2:10–11: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”
Seuraa tähteä
Talvi oli erittäin kaunis. Lunta oli paljon, sää oli aurinkoinen, taivas oli sininen. Tartto oli kirkkain ja säihkyvin valoin kauniisti koristeltu joulukauteen. Olimme kuin talven ihmemaassa.
Mutta todella ihmeellistä oli se, että Jeesus oli jälleen kerran juhlintamme keskipisteenä. Hän oli luonamme Georgiassa, ensimmäisenä joulunamme Virossa, ja Hän oli luonamme ensimmäisenä joulunamme Suomessa vuosi sitten. Asumispaikkojemme loistavat koristeet muistuttivat meitä tähdestä, joka johdatti tietäjät Jeesuksen luokse. Tietäjät kohtasivat matkallaan ongelmia ja odottamattomia asioita. He eivät tienneet, minne heidän matkansa päättyisi. Ehkä he olivat toisinaan yksinäisiä. He kuitenkin tiesivät, että jos he seuraisivat tähteä, se johdattaisi heidät Kuninkaan luo. ”…tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen.” Matt. 2:9.
Jumala jättää ”tähtiä” matkamme varrelle. Meidän täytyy vain haluta nähdä ne ja seurata. Totuus on, että voimme aina löytää Jeesuksen läsnäolon, jos pyrimme uskollisesti Hänen luokseen. Tänä jouluna toivomme, että seuraat ”tähteäsi” ja annat Jeesuksen olla joulujuhlan keskipisteenä!
David ja Anna Kotrikadze majurit
Vaikka hän oli vasta vauva, kerroin hänelle, miksi vietämme joulua. Jeesus on tämän suuren juhlan aihe ympäri maailman. Jumala rakasti meitä niin paljon, että antoi meille parhaan lahjansa, Jeesuksen. Kuunnellessaan tarinaa hän hymyili ja heilutti käsiään ja jalkojaan. On aina ihmeellistä juhlia joulua perheen ja ystävien kanssa. Kun olin tuore äiti, sain ystäviltäni paljon lahjoja. Tuo vuosi on minulle aina tärkeä ja lähellä sydäntäni, koska saimme juhlia Jeesuksen syntymää ensimmäisen ihmeellisen vauvamme kanssa.
Smitha Chandran
Joulu Japanissa
Jos menee loppuvuodesta japanilaiseen kauppakeskukseen, saattaa erehtyä luulemaan, että Japanissa juhlitaan joulua niin kuin Suomessa. Kaupat vaihtavat Halloween-koristeensa joulukoristeisiin, pimeneviä iltoja ilahduttavat kausivalot, ja joululaulujakin voi kuulla – harvemmin kuitenkaan niitä Jeesuksesta kertovia.
Suomessa joulua monesti kritisoidaan kulutusjuhlaksi, mutta Japanissa se tuntuu olevan juuri ja vain sitä. Joulu ulottuu pääasiassa ostareille, eikä moni japanilainen juhli itse millään tavalla. Ne, jotka juhlivat, saattavat jouluiltana nautiskella mansikkakakkua tai uppopaistettua kanaa (Kentucky Fried Chickenin markkinointi 1970-luvulla loi tämän Japanille ainutlaatuisen jouluperinteen). Joissain kaupungeissa järjestetään joulutoreja, jotka näyttävät meille varsin tutuilta – ja se on tarkoituskin, koska ne jäljittelevät eurooppalaisia, yleensä saksalaisia, esikuviaan. Joistain ulkoisista samankaltaisuuksista huolimatta Japanissa jouluun ei liity suurta odotusta, hiljentymistä, joulumieltä tai edes vapaapäivää. Mutta miksi liittyisikään, kun joulu on vain ulkomailta pinnallisesti kopioitu kausituote.
Oikeastaan joulu tuntuu olevan lähinnä sitä, mitä Suomessa juhlitaan ystävänpäivänä. Monille täällä joulu on romanttinen juhla, jolloin voidaan antaa kumppanille lahja tai lähteä viettämään iltaa yhdessä hienoon ravintolaan. Silti on perheitäkin, joissa joulupukki tuo lapsille lahjoja. Pukki ei kuitenkaan kömmi savupiippua pitkin, koska japanilaisissa taloissa ei yleensä ole savupiippuja, mutta hän osaa ilmestyä tyhjästä kuin haamu. Japanissa ei siis ole koko kansaa yhdistäviä jouluperinteitä, vaan ihmiset poimivat itselle sopivia, hauskoja tapoja. Minulle joulu on ennen kaikkea perhejuhla. Koen, että suomalaista joulua lähin juhla Japanissa on uusivuosi, jolloin hiljennytään viettämään aikaa perheen kanssa. Toimistot suljetaan, ja koti koristellaan perinteisin tavoin. Joulusiivouksen sijaan uuden vuoden siivous on tärkeä perinne. Telkkarin ääreen ei kokoonnuta katsomaan Joulupukin Kuumaa linjaa, vaan vuodesta 1951 asti järjestettyä musiikkikilpailua. Lapset saavat rahalahjoja, perhe saattaa käydä buddhalaisessa temppelissä tai shintolaisessa pyhäkössä, ja ruoka on tietenkin tärkeässä roolissa. Eikö kuulostakin tutulta?
Milka Lippo
Taustakuva: Ihor Biliavskyi
Ensimmäinen joulu ilman vanhempia
Jos jotakin tekee kahdesti, siitä tulee jo tapa. Kun sitä on tehnyt kymmeniä kertoja, kyseessä on perinne, jota voi olla vaikea murtaa. Joulu on erityisesti perinteiden aikaa. Perheessämme joulunvietto alkoi aina joulurauhan julistuksella. Sitä seurasivat kuusen koristelu, jouluruokailu kaikkine herkkuineen ja lapsuudessa kuumeinen joulupukin odotus. Meidän lasten aikuistuttua ja perhetilanteen muuttuessa pyrimme kuitenkin aina kokoontumaan ainakin yhtenä päivänä yhteiseen joulunviettoon.
Aloitettuani työskentelyn Pelastusarmeijassa jouluni ovat täyttyneet lukemattomista joulujuhlista ja Joulupadasta kaikkine yksityiskohtineen. Tästä huolimatta johonkin väliin onnistui aina sovittaa perheen yhteinen joulunvietto. Vanhempieni ikääntyessä näistä tuli entistä tärkeämpiä.
Toissavuonna ensimmäistä kertaa joukosta puuttui äiti. En silloin tiennyt, että joulu jäisi myös isäni viimeiseksi. Onnistuimme kuitenkin poimimaan perinteistämme parhaat palat yhteiseen joulunviettoon. Lahjoja jaettiin, ja joulupöydässä oli syötävää niin, että tila melkein loppui kesken.
Jouluaattona töiden päätyttyä lähdin viemään kynttilöitä haudalle. Kirpeässä pakkasilmassa kävelin pimeällä hautausmaalla ja katselin kynttilöiden tuiketta ympärilläni. Ei ollut kiire mihinkään. Mietin ensimmäisen joulun paimenia kedolla lampaidensa kanssa. Samanlaisessa pimeässä yössä heille ilmestyi enkeli ilmoittamaan ilosanoman Vapahtajan syntymästä. – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa, lauloivat enkelit.
Siinä on joulun ydin. Huolimatta siitä, kenen kanssa joulun vietän tai mitä jouluperinteisiini kuuluu, joulu ei ole suorittamista, vaan saan vastaanottaa Jumalan joululahjan koko maailmalle. Kaikkein tärkein ei ole muuttunut mihinkään.
Viime jouluna havahduin uudenlaiseen todellisuuteen. Kalenteri oli kyllä täynnä, mutta ensimmäistä kertaa ei ollut perheen joulua yhteensovitettavaksi. Oli aika pysähtyä miettimään, mikä omassa joulussani on tärkeintä ja millaiseksi haluan sen rakentaa. Huomasin, etten kaipaa ympärilleni tavaraa enkä juurikaan joulukoristeita. Jouluseimi oli paikoillaan ja pari kynttilää ikkunalla.
Kati Kivestö majuri
icaresecondhand LöyDä lähIn mYyMäläsI: PElAsTuSaRmEiJa.fI/mYyMaLaT
Generalens julhälsning
goda nyheter
Jag hade förmånen tidigare i år att närvara vid vittnesbördskongressen Testify i Frälsningsarméns västra territorium i USA. Det fanns många höjdpunkter den helgen, men det som stack ut för mig var de fantastiska berättelserna om förvandling. Män och kvinnor vars liv hade förändrats radikalt när de mötte Guds kärlek för dem i Jesu Kristi person. “Ty så älskar Gud världen...” – Ja, jag ändrade tempus. Versen lyder egentligen: “Ty så älskade Gud världen att han utgav sin enfödde Son” (Johannesevangeliet 3:16). Ändå är Guds kärlek lika verklig, sann och djup i dag som den var den där första juldagen. Detta är fortfarande det största beviset på Guds kärlek och hans plan för alla människor – att han gav sin Son som gåva, att han gav frälsningen som gåva – inte bara i det förflutna, utan också i dag. Detta är de goda nyheterna som vi firar under julen.
Denna nyhet förkunnades för första gången av profeten Jesaja för länge sedan: ”Ty ett barn har fötts, en son är oss given. Väldet är lagt på hans axlar, och detta är hans namn: Allvis härskare, Gudomlig hjälte, Evig fader, Fredsfurste. Väldet skall bli stort, fredens välsignelser utan gräns…” (Jesaja 9:6–7).
”I samma trakt låg några herdar ute och vaktade sin hjord om natten. Då stod Herrens ängel framför dem och Herrens härlighet lyste omkring dem, och de greps av stor förfäran. Men ängeln sade till dem: »Var inte rädda. Jag bär bud till er om en stor glädje, en glädje för hela folket. I dag har en frälsare fötts åt er i Davids stad, han är Messias, Herren. Och detta är tecknet för er: ni skall finna ett nyfött barn som är lindat och ligger i en krubba.« Och plötsligt var där
tillsammans med ängeln en stor himmelsk här som prisade Gud: »Ära i höjden åt Gud och på jorden fred åt dem han har utvalt.” (Luk 2:8–14).
Bibeln berättar att herdarna genast begav sig till den plats där Jesus var, och när de såg honom började de genast sprida ordet. Jag älskar det! De började genast dela med sig av sina erfarenheter. Herdarna kände igen Jesus för den han var – deras Frälsare – och de dröjde inte länge med att gå ut och dela med sig av de goda nyheterna. Vilket vittnesbörd!
Troende har ända sedan dess fortsatt uppdraget att sprida ordet om Guds frälsande, förlåtande, återlösande verk genom sin Son, vår Frälsare, Jesus Kristus. Jag såg och hörde bevis på detta i Testify – människor som delade med sig av de goda nyheterna om Guds förvandlande kraft i och genom sina liv, precis som herdarna gjorde den där natten för så länge sedan.
I sin bok, Sacred Risk , skriver general Shaw Clifton: ”Julen sammanfattas i Jesus. Själva namnet Jesus tjänar genom hela historien till att förkunna att det finns en Frälsare. Av detta följer därför logiskt att om det finns en Frälsare så är det för att vi behöver bli frälsta. Men redan innan vi inser vårt behov finns Frälsaren där. Det är han som uppenbarar våra djupaste behov för oss och försiktigt uppmanar oss genom sin Helige Ande att svara på erbjudandet om frälsning. Julen är därför att upptäcka, återupptäcka eller bekräfta Jesus som Frälsare, och genom att upptäcka honom upptäcker vi oss själva och vårt sanna tillstånd.”
Gud kan fortfarande förändra människors hjärtan och få dem att leva igen. Och precis som herdarna kan vi vittna om de goda nyheterna tillsammans med människorna omkring oss.
Den här julen, när vi firar Frälsarens födelse, låt oss be Gud om kraft att med den Helige Andes iver sprida ordet om Jesus, så att ännu fler kan få uppleva Guds kärlek som uppenbaras i gåvan av hans dyrbara Son och vår Frälsare, Jesus, Guds Son.
Kommendör Bronwyn förenar sig med mig i bön om Guds välsignelse för er denna jul.
Lyndon Buckingham general
Frälsningsarméns internationella ledare
Illustration: Olga Ptashko
aRmeiJassa tapahTuu
Porin päiVäkoti
vieTti 70-vuoTisjuhlia
Juhlia vietettiin 19.9.2024 illalla kauniissa, jopa lämpimässä syyssäässä. Paikalla oli yli 200 vierasta: perheitä, eläkkeelle jääneitä entisiä työntekijöitä sekä muun muassa territorion johtajat, everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen ja Porin osaston johtaja, kapteeni Gabriel Ebah ja sosiaaliohjaaja Niko Paasikivi. Tunnelma oli yhteisöllinen ja välillä riehakaskin. Tarjolla oli täytekakkua ja hattaraa, joka oli lasten ehdoton suosikki! Ohjelmasta vastasivat päiväkodin eskariryhmä omilla esityksillään sekä Esa, joka laulatti lapsia ja soitti kitaraa. Pihassa oli eri vuosikymmenten mukaisia toimintapisteitä aina käpylehmien tekemisestä Neppis-autojen kautta keppihevosrataan. Henkilökunta oli tietenkin pukeutunut eri vuosikymmenten tyyliin!
Pelastusarmeijan Porin päiväkoti avattiin 1954 vanhaan puutaloon Porin keskustaan. Kapteeni Lempi Eskola sai mää-
räyksen vuonna 1953 perustaa Poriin lasten päiväkoti, koska perinteisessä tehdaskaupungissa oli paljon vähävaraisia yksinhuoltajaäitejä, joiden elämä oli riippuvainen työssäkäynnistä. Päiväkodille oli siis kova tarve. Aluksi käyttöön saatiin yksi huoneisto, jossa oli viisi huonetta ja keittiö. Lempi ja häntä auttamaan tullut Lahden päiväkodin johtaja paperoivat huoneita ja kiertelivät lähialueen yrityksissä pyytämässä avustuksia. Esimerkiksi Porin Puuvillatehdas lahjoitti suuren määrän kankaita peitteitä ja verhoja varten, ja teurastamolta ilmestyi säännöllisesti päiväkodin portaille luita, joista keitettiin lihalientä.
Päiväkoti on toiminut koko seitsemänkymmentä vuottaan samassa pihapiirissä. Lisää tilaa on remontoitu tarpeen mukaan, ja pari taloa on purettu lasten ulkoleikkien tieltä pois. Toiminta on tietenkin kokenut vuosien varrella muutoksia: välillä tarjottiin myös ilta- ja lauantaihoi-
toa, vuonna 2017 palattiin takaisin päiväpäiväkodiksi. Nykyään päiväkoti toimii kaupungin palvelusetelien avulla, ja lapset tulevat kaupungin järjestelmän kautta.
Vaikka paljon on muuttunut sekä tilojen että pedagogisten toimintatapojenkin osalta, monet entiset hoitolapset tuovat hoitoon jo lapsenlapsiaan, joten lämmin ja kotoisa tunnelma ovat säilyneet läpi vuosien.
Mari Tattari
Porin päiväkodin johtaja
Kuvat: Porin päiväkoti
Aamuhartaus
YLE Radio 1, lauantaina 23.11. klo 6.50 everstiluutnantti Esa Nenonen
Radiojumalanpalvelus
Yle Radio 1, sunnuntaina 24.11. klo 20.00 Jyväskylän osasto
Iltahartaus
YLE Radio 1, tiistaina 31.12. klo 18.50 kapteeni Riku Leino
Radio YLE 1 hartaudet ja jumalanpalvelukset kuunneltavissa YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.
Seuraavat upseerit ylennettiin majurin arvoon 22.11.2024:
Kapteeni Seppo Takala, Helsingin osaston johtaja
Kapteeni Tuula Takala, Helsingin osaston johtaja
Kapteeni Maarit Vuollet, Salon osaston johtaja
Esikuntapäällikön suostumuksella majuriksi ylennettiin myös:
Kapteeni Kati Kivestö, viestintäsektorin päällikkö
PelasTusaRmeiJan termiT tutuksi
VoiT joulun
elää joka päiVä
Jouluun kuuluvat perinteiset joululaulut. On olemassa todella perinteisiä joululauluja, kuten Enkeli taivaan vuodelta 1535 ja Jouluyö, juhlayö vuodelta 1818. Sitten on uudempia lauluja, joista pikkuhiljaa muodostuu perinteisiä. Yksi tällainen on Voit joulun elää joka päivä . No... en tiedä, voiko enää puhua uudesta laulusta, sillä tämäkin on peräisin jo lähes 60 vuoden takaa.
Tiesitkö sitä, että tämän edellä mainitun laulun on kirjoittanut edesmennyt brittiläinen Pelastusarmeijan upseeri, majuri Joy Webb, joka oli aikoinaan The Joystrings -nimisen yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. The Joystrings oli Pelastusarmeijan ensimmäinen pop-musiikkia esittävä yhtye, ja sen laulut saavuttivat jopa listamenestyksiä Isossa-Britanniassa. Yhtyeestä tuli maailmankuulu vuon-
The Joystringsin jäsenet yhdessä kenraali Frederick Couttsin kanssa. Joy Webb kuvassa toinen oikealta.
na 1964 sen tehtyä sopimuksen EMI Records -levytysyhtiön kanssa.
Voit joulun elää joka päivä lienee Suomessa The Joystringsin tunnetuin laulu, mutta muualla maailmassa tunnetuimpia ovat yhtyeen kaksi muuta joululaulua: A Starry Night (Tähtiyö) ja tunnettuun Nousevan auringon talo -säveleen tehty The Little town of Betlehem
Joulukiireiden keskellä moni saattaa hämmästellä, kuka kumma haluaisi viettää joulua joka päivä! Mutta Joy Webb viekin laulullaan meidät aidon, alkuperäisen joulun äärelle, sinne missä ”on läsnä Lapsi, vaikkei häntä näy...”
Saga Lippo everstiluutnantti
Kuva: Kirjasta Joy Webb: And This Is Joy
Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.
KRIGSROPET
Frälsningsarméns tidning i Finland
Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto
Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €
Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 134. vuosikerta
Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki
Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki
Puhelinvaihde: (09) 681 2300
Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija
Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo Vastaava toimittaja: majuri Kati Kivestö Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen
Toimituskunta: Anna Kotrikadze, Kati Kivestö, Kaisu Leino, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja, Toni Kaarttinen
Perustaja: William Booth
Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham
Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK
Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä aineistoista.
Painopaikka: PunaMusta Oy, Tampere 2024 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)
Kansikuva: Choreograph
Sotahuuto
Viimeinen sana Sydämessäni on taivas
Tänne johti meidän tiemme, halki syksyn harmauden.
Vanhan kirkon penkit täyttyy etsijöistä muistojen.
Tumman tähtitaivaan alta, pimeydestä pohjolan löydämmekö jälleen joulun sanoman?
Urut aloittavat laulun ensin hiljaa tapaillen. Kaukaa vuosisadan takaa sävelet tuo terveisen. Siinä tuntuu joulun henki, joka hiljaa lohduttaa.
Kaikki kansa lauluun liittyä nyt saa.
Vanhan kirkon holvit vastaa, laulu nousee korkeuteen.
Kaipuumme kun sitä kantaa sydän syttyy uudelleen. Jotain kaunista ja hyvää sielussani aukeaa.
Jossain poika äidin syliin nukahtaa.
Kun mä ääneni saan liittää lauluun toisten ihmisten, löydän joulujuhlan tunnun ja sen herkän hartauden. Sydämeni syvyydessä säilyy lapsuuteni maat. Siellä päilyy järvet taas ja kukkii haat.
Sydämessäni on taivas, joille syttyy joulun tähdet. ja ne kuiskaa: Oomme kanssas, kun sä jälleen matkaan lähdet. Laulu kaikuu lasten suulla, kyyneleen se silmään tuo.
Mä voin kuunnella ja kuulla, kuinka joulu saapuu luo.
Pekka Laaksonen
Kustantaja © Fuego-Music (2004) ”Sydämessäni on taivas” on Petri Laaksosen säveltämä joululaulu, joka löytyy hänen ”Taivaan syliin” -joulualbumiltaan.
Kuva: GC402
