Jouluista nippelitietoa

Jouluun liittyy monenlaisia perinteitä, kertomuksia ja uskomuksia. Esittelemme muutamia mielenkiintoisia faktoja ja tarinoita ruoasta, pukista ja kuusista.

Toimittanut: Outi ”Omppu” Rondaij & Toni Kaarttinen

Ruoasta joulu tunnetaan

Piparkakut olivat ennen vanhaan luksusta. Ne olivat kalliita, eksoottisia ja niitä maustettiin pippurilla, joka oli harvinainen ja kallis mauste. Suomessa saksalaisten sokerileipurien piparkakkuja saatiin maistella ensimmäisen kerran 1700-luvulla. Vielä 1800-luvullakin piparkakkureseptit olivat pitokokkien visusti piilottelemia salaisuuksia. Englannin puritaanihallitsija Oliver Cromwell (hallitsi vuosina 1653–1658) kielsi joulunvieton, josta oli tullut Englannissa ylenpalttista mässäilyä. Tuolloin säädettiin myös lakeja, joiden perusteella jopa avoimesta ikkunasta leijuva jouluruoan tuoksu saattoi johtaa rangaistukseen.

Japanilaisten jouluun ei liity suuremmin ruokaperinteitä. Yksi joulun suosikkiruoista on kuitenkin Kentucky Fried Chickenin kanakori. Kanaruokien kysyntä on jouluisin niin korkea, että ravintoloista kannattaa varata kanakori jo kuusi viikkoa ennen joulua. Toinen japanilainen jouluperinne on mansikkakermakakku. Historiallisesti kermakakku on nähty vaurauden symbolina, sillä toisen maailmansodan jälkeen monet kakun ainesosista olivat hankalasti saatavilla. Niinpä amerikkalaisesta joulusta ja mansikkakermakakusta tuli sodanjälkeisen yhteiskuntanousun symboleja.

Suomessa Fazerin tehtailta lähtee kauppoihin yhteensä noin 12 kilometriä pitkä jono rekkoja lastinaan makeisia, jotta suomalaiset saavat nauttia herkuista niin joulun alusaikana kuin pyhäpäivinä. Esimerkiksi Vihreitä kuulia syntyy Lappeenrannan tehtaalla jouluksi noin 17 miljoonaa kappaletta. Joulukinkkua Suomessa syödään noin 7 miljoonaa kiloa vuosittain.

Punanuttuinen pyhimys Lahjoja tuovan joulupukin todennäköinen esikuva on piispa Pyhä Nikolaos, joka eli neljännellä vuosisadalla Myran kaupungissa nykyisen Turkin alueella. Pyhän Nikolaoksen nimi jäi kirkkohistoriaan, koska hän antoi paljon lahjoja ja teki sen vieläpä varsin huomaamattomasti. Hän esimerkiksi pani öisin kolikoita köyhien kenkiin. Tästä on peräisin joissakin maissa noudatettava tapa asettaa kengät oven ulkopuolelle, jotta niistä löytyisi pieni lahja jouluaamuna. Nikolaoksesta tuli tärkeä katolisen kirkon pyhimys, mutta koska hän oli myös merenkulkijoiden suojelija, hänen muistonsa säilyi protestanttisessa Hollannis- sa. Siellä hänen nimensä on Sinterklaas. Hollantilaiset siirtolaiset veivät perinteen mukanaan Yhdysvaltoihin 1800-luvulla. Siellä Pyhästä Nikolaoksesta eli Sinterklaasista tuli se joulupukki, englanniksi Santa Claus, joka nykyään tunnetaan suuressa osassa maailmaa.

Joulupukin ulkomuoto ei aina ole ollut nykyisenlainen. Suomessa joulupukki on yhdistelmä länsimaisen perinteen Pyhää Nikolaosta ja suomalaisten vanhaa pakanallista nuuttipukkia. Ulkoisesti nuuttipukki ei muistuttanut nykyistä pyylevää hyväntahtoista hahmoa: nuuttipukilla oli pukin sarvet, tuohinaamari ja nurinpäin käännetty nuttu. Väriltään nuuttipukki oli lähinnä harmaa. Nykyinen punanuttuinen ja hymyilevä joulupukki sai alkunsa Coca-Colan mainoskampanjasta. Vuonna 1931 Coca-Cola Company palkkasi kuvittaja Haddon ”Sunny” Sundblomin luomaan joulumainonnalleen uutta taiteellista ilmettä. Kampanjan tarkoitus oli muuttaa amerikkalaisten käsitys siitä, että CocaCola soveltui juotavaksi vain lämpiminä kesäpäivinä. Sundblom oli amerikansiirtolainen, jolla oli vahvat pohjoismaalaiset juuret, sillä Sunnyn isä oli kotoisin Föglön saarelta Ahvenanmaalta ja äiti Ruotsista. Sundblom päätti muuttaa siihen asti harmaana ja tylsänä pidetyn joulupukkihahmon iloiseksi mieheksi, jolla on punaiset posket ja iso valkoinen parta. Kampanja onnistui erinomaisesti: Coca-Cola vakiinnutti asemansa ympäri vuoden nautittavana virvokkeena ja samalla ihmisten mieliin iskostui kuva siitä, miltä nykyaikainen joulupukki näyttää.

Joulupukki on kulkenut pitkän matkan Pyhästä Nikolauksesta ja pelottavasta nuuttipuukista tämän päivän punanuttuiseen lahjojen jakajaan. Kuvassa joulupukki vierailulla helsinkiläisessä kodissa 1960-luvun alussa. Kuva: Väinö Kannisto / Helsingin Kaupunginmuseo

Joulukuusiperinne on saanut alkunsa jo satoja vuosia sitten. Ensimmäiset keinotekoiset joulukuuset näkivät pävänvalon jo 1800-luvun puolessavälissä höyhenistä koostetun joulupuun muodossa. Nykyisin keinokuusia saa kaiken näköisinä, värisinä ja kokoisina, myös hyvin realistisina. Kuva: Алексей Смирнов

Joulupukin porojen nimien antajaksi mainitaan useimmiten Clement Clarke Moore. Hän laati vuonna 1823 runon ”A Visit from St. Nicholas”, jossa joulupukki saapuu kahdeksan poron vetämällä reellä. Moore oli keksinyt kaikille poroille nimet. Kuuluisimmaksi tuli kuitenkin yhdeksäs poro, Petteri Punakuono, joka ei kuulunut alkuperäiseen Mooren kuvaamaan valjakkoon. Chicagolainen Montgomery Ward -tavaratalo jakoi joka vuosi ilmaisia värityskirjoja asiakkaiden lapsille. Vuonna 1939 oli kuitenkin kriisiaika, ja kaikessa piti säästää. Siksi tavaratalo pyysi yhtä sen omista työntekijöistä, Robert L. Maytä, tekemään kyseisen vuoden värityskirjan. May keksi H. C. Andersenin Ruma ankanpoikanen -sadun pohjalta Petterin, jota muut porot hyljeksivät sen punaisen kuonon vuoksi. Siitä tuli jymymenestys. Venäjällä vietetään ortodoksista joulua tammikuun 7. päivänä. Tämä johtuu siitä, että Venäjän ortodoksikirkko noudattaa yhä juliaanista kalenteria. Nykyisessä joulunvietossa sekoittuvat vanhat venäläiset perinteet länsimaisiin vaikutteisiin. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjästä tuli Neuvostoliitto, ja maahan luotiin uusi yhteiskuntajärjestys. Kaikki viittaukset uskontoon piti hävittää neuvostokansalaisten elämästä, joten kristillisestä joulusta piti virallisesti luopua. Tilalle luotiin perinne uudenvuodenjuhlan vietosta, johon liittyi länsimaisen joulupukin korvaava Ded Moroz eli Pakkasukko. Kansanperinteessä hän oli pahansisuinen ukko, joka toi kylmän ja lumituiskut ja ryösti lapsia, eivätkä hänen elintapansa juuri noudattaneet kristillisiä ihanteita – hän sekä poltti tupakkaa että joi vodkaa. Pakkasukon hahmo kuitenkin muuttui nyt hyväntahtoiseksi, pitkäpartaiseksi sedäksi, joka jakeli lahjoja. Apulaisenaan hänellä oli kaunis lapsenlapsensa Snegurotška eli Lumityttö.

Kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan Joulukuusi on saksalaista perua. Tässä oli avainasemassa Bonifatius (noin 672–754), joka tuli varakkaasta anglosaksisesta suvusta Englannista. Isänsä tahdon vastaisesti hän ryhtyi munkiksi ja piti elämäntehtävänään käännyttää ihmisiä Saksassa, missä kristinuskon asema oli heikko. Legendan mukaan Bonifatius kaatoi kuusipuita Thüringenin laajoista metsistä. Hän käytti puun kolmiomaista muotoa apunaan havainnollistaakseen sikäläiselle väestölle periaatetta kolmiyhteydestä (Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä). Pyhä Bonifatius onnistui käännytystyössään niin hyvin, että hänet sittemmin tunnettiin Saksan Apostolina, ja juuri Thüringen on yksi niistä alueista, joilta on säilynyt ensimmäisiä tietoja joulupuista.

Erityisesti saksalaisten keskuudessa joulupuun hankkimisesta tuli niin suosittu tapa, että siitä syntyi 1800-luvulla suoranainen ongelma. Tuohon aikaan ei kuusia kasvatettu erityisesti joulua varten, vaan joulupuuksi yksinkertaisesti katkaistiin suurten puiden latvoja. Puut jäivät eloon, mutta ne eivät enää kasvaneet korkeutta eikä niitä siksi voitu käyttää puuteollisuuden tarpeisiin. Tuloksena oli käyttökelvottomia metsäalueita ja puupula. Useissa Saksan valtioissa koetettiin rajoittaa joulupuiden hankintaa lainsäädännöllä. Yhteen talouteen ei esimerkiksi saanut hankkia enempää kuin yhden joulupuun. Se helpotti tilannetta jonkin verran, mutta vuoden 1845 vaiheilla keksittiin vaihtoehto, jonka oli määrä pelastaa Saksan metsät: höyhenistä tehty joulupuu. Hanhi kuului Saksassa yleisiin joulupöydän antimiin, ja höyhenet oli helppo pujottaa vahvaan teräslankaan. ”Oksat” asetettiin runkoon, ja kun koko komeus värjättiin vihreäksi, se muistutti erehdyttävästi aitoa kuusipuuta. Näin samaa puuta saatettiin käyttää vuodesta toiseen.

Vuonna 1887 Valkoinen talo sai ensi kerran sähkövalot joulukuuseensa – puuta koristi sata hehkulamppua. Tänä päivänä Valkoisen talon edustaa koristaa suurikokoinen kuusi lukemattomineen valoineen. Kuva: © Official White House Photo: Joyce N. Boghosian (GPA PHoto Archive)

Perinne elävien kynttilöiden polttamisesta joulupuussa alkoi 1600-luvun Saksassa. Reilut 200 vuotta myöhemmin, kolme vuotta sen jälkeen, kun Thomas Edison oli keksinyt hehkulampun, yksi hänen ystävistään sai loistavan idean. Edward Hibberd Johnson oli varajohtajana Edison Electric Light Company -yrityksessä, joka vastasi New Yorkin sähköverkosta. Jouluna 1882 hän sijoitti olohuoneeseensa puun, jossa oli 80 punaista, valkoista ja sinistä hehkulamppua. New Yorkin lehdet pitivät ideaa halpana julkisuuden tavoitteluna ja kieltäytyivät kirjoittamasta Johnsonin perheen joulupuusta. Eräs detroitilainen päivälehti sai kuitenkin vihiä asiasta ja lähetti reportterinsa New Yorkiin asti ihmettä katsomaan. ”Se oli ainutlaatuinen näky”, reportteri kirjoitti lehtensä palstalla, missä hän myös kertoi, että kukin hehkulamppu oli ”englantilaisen saksanpähkinän kokoinen”. Viisi vuotta myöhemmin siitä tuli suurta muotia, kun presidentti Grover Cleveland pystytti ensimmäisen sähköistetyn joulupuun Valkoiseen taloon. Puussa oli yli sata hehkulamppua. Sähkökynttilät olivat vielä kuitenkin pitkään vain rikkai- den ulottuvilla. 1800–1900-luvun vaihteessa keskikokoisen joulukuusen varustaminen sähkövaloilla maksoi vielä niin paljon, että hinta vastaisi nykyoloissa noin kahtatuhatta euroa.

Adventtikranssin kynttilät symboloivat neljää adventtia. Kuva: Gerhard G

Adventtikranssi puolestaan on peräisin vuodelta 1839. Kerrotaan, että saksalainen teologi Johann Hinrich Wichern teki adventtikranssin köyhille lapsille, jotka hän oli ottanut hoiviinsa. Lapset odottivat malttamattomana joulua ja kyselivät jatkuvasti, montako päivää siihen vielä on. Nykyään adventtikransseissa on yleensä neljä kynttilää – yksi kutakin adventtiajan sunnuntaita varten.