Sotahuuto 2019/03 by Sotahuuto

2€ Maaliskuu 2019

vapaaehtoisena ulkomailla

Pelastusarmeija

SOTAHUUTO

Sivut 8–11

Sivut 12–15

ihanat naisemme maailmalla SOTAHUUTO

SOTAHUUTO

Sotahuuto | Krigsropet | Pelastusarmeijan lehti | Maaliskuu 2019 | 2 €

Tässä

numerossa

Tässä kuussa

Kokemuksemme lähetystyöstä Guinea Bissaussa

Leirityökokemuksesta eväitä tulevaisuuteen

Ihanat naisemme maailmalla: Afrikka

Pelastusarmeija 130 vuotta: Päiväkodit

Krigsropet – Gud tror på dig

Vi har tvål

Armeijassa tapahtuu

Armeija merkeissä

SOTAHUUTO

Tässä kuussa

Hyvää matkaa Tervetuloa maaliskuun Sotahuutoon. Pimeiden talvipäivien jälkeen saatat kaivata reissua lämpöön ja aurinkoon. Olen pahoillani, ettemme voi viedä sinua lomalle – mutta voimme viedä sinut kuvitteelliselle matkalle. Sotahuudon tämän kuukauden teema on kansainvälinen Armeija, mikä kuvaa meitä erittäin hyvin. Toimimme virallisesti yli 130 maassa, kaikilla asutuilla mantereilla. Pelastusarmeija on suurilukuisin Afrikassa ja Aasiassa: pelkästään Keniassa Armeijalla on yli 400 000 jäsentä! Ei siis ole yllätys, että pysähdymme mielikuvitusmatkallamme kauniiseen Afrikkaan. Suomen Pelastusarmeijan 130-vuotisen historian aikana meillä on ollut kunnia lähettää lähetystyöntekijöitä eri puolille maailmaa. Tämän lehden sivuilla matkustamme Keniaan majuri Hilkka Peltosen kanssa ja luemme hänen vuosikymmenen kestäneestä palveluksestaan tuossa kiehtovassa maassa. Kapteeni Metti Saajoranta palveli hiljattain aviomiehensä Teron kanssa Etelä-Afrikassa. He työskentelivät ja asuivat mustien asuinalueella Sowetossa, mikä on hyvin epätavallinen asuinpaikka suomalaiselle perheelle. Afrikassa on upea luonto ja villieläimiä, mutta maanosaa koettelevat usein äärimmäiset sääilmiöt, levottomuudet ja ihmisten aikaansaamat katastrofit. Kapteeni Kati Kivestö jakaa kokemuksiaan ajalta, jolloin hän työskenteli Pelastusarmeijan kansainvälisen katastrofityön tiimin kanssa Malissa auttamassa perheitä, jotka olivat joutuneet maanpakoon vuoden 2013 levottomuuksien takia. 4

SOTAHUUTO

Ellet satu olemaan todella seikkailunhaluinen matkustelija, et ehkä ole aiemmin kuullut Guinea Bissausta. Guinea Bissau sijaitsee Afrikan länsirannikolla Guinean ja Senegalin välissä, eikä se todennäköisesti ole lomalistasi kärjessä. Luutnantit Eliel ja Ana Vargas matkustivat kuitenkin sinne tyttärensä kanssa viime kesälomallaan. Loma taitaa olla väärä sana, sillä he menivät maahan auttamaan lähetyssaarnaajaystäviään. Guinea Bissaussa on hyvin pieni Pelastusarmeija – se ei ole edes listattuna niiden 131 maan joukkoon, jossa Pelastusarmeija virallisesti toimii. Luutnanttien tarina on silti kiehtovaa luettavaa. Mainitsin Metin ja Teron aiemmin: tässä numerossa on juttu heidän tyttärestään Merimasta ja hänen ystävästään Jihanista, jotka työskentelivät viime kesänä vapaaehtoisina nuorisoleirillä Amerikassa. Myös toinen teini-ikäinen jäsenemme, Malin, muistelee kesäseikkailuaan Pelastusarmeijan musiikkileirillä Englannissa.

Yksi Jeesuksen viimeisimmistä sanoista opetuslapsilleen oli ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” Matt. 28:18. Toivon, että lukiessasi tätä numeroa huomaat meidän ottavan tuon käskyn hyvin vakavasti.

Tänä vuonna meillä on erityinen juhlavuosi Suomessa, sillä Suomen Pelastusarmeija täyttää 130 vuotta. Sotahuudossa on erityinen juhlavuoden sarja, ja tässä numerossa sarjassa käsitellään Pelastusarmeijan päiväkoteja. Yksi Jeesuksen viimeisimmistä sanoista opetuslapsilleen oli ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” (Matt. 28:18). Toivon, että lukiessasi tätä numeroa huomaat meidän ottavan tuon käskyn hyvin vakavasti. Toivottavasti nautit lukemastasi ja ”hyvää matkaa”!

Ced Hills

everstiluutnantti ylisihteeri

Maailmalta

Luutnantit Eliel ja Ana Vargas vierailulla Quebon kristillisessä koulussa.

Kokemuksemme lähetystyöstä Guinea Bissaussa Luutnantit Eliel ja Ana Vargas vierailivat Guinea Bissaussa ja tutustuivat paikalliseen lähetystyöhön ystäviensä kautta. Guinea Bissau on pieni valtio Länsi-Afrikassa. Se itsenäistyi Portugalista 1970-luvulla, asukkaita siellä on noin kaksi miljoonaa. Virallinen kieli on portugali, mutta eniten puhutaan crioulon kieltä,

joka on paikallisten kielien ja portugalin yhdistelmä. Cashewpähkinät ovat maan tärkein tulonlähde ja vientituote. Kuten voit kuvitella, Guinea Bissaulla on vielä pitkä matka kehittyneiden maiden jouk-

koon. Sähkö on harvojen ylellisyyttä, ja sitä tuotetaan lähinnä aurinkopaneeleilla. Vettä saadaan kaivoista. Useimmat tiet ovat päällystämättömiä, ja jätehuolto on suuri haaste. 8 SOTAHUUTO

8 Koulunkäynti ei ole lapsille pakollista, eivätkä terveyspalvelut ole riittäviä. Vaikka maan tarpeet voivat aluksi järkyttää, mieleen jäävät ystävälliset ihmiset, heidän ujot silmänsä ja hymy hyväntahtoisilla kasvoilla. Matkustimme tapaamaan ystäviämme Fredy ja Raquel Schafferia, jotka ovat asuneet maassa 16 vuotta. He tekevät työtään Quebon kaupungissa kolmen tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista Bissausta. Heidän kutsumuksenaan on palvella ihmisiä ja julistaa evankeliumia. Heillä on koulu, jossa opiskellaan ensimmäisestä luokasta 12. luokalle. Heillä on lääkärin vastaanotto, jota he aikovat laajentaa, ja samaan aikaan he opettavat ja auttavat ihmisiä kasvattamaan ruokaa ja eläimiä elannokseen. Heillä on myös seurakunta, sunnuntain jumalanpalvelukset pidetään yhdessä luokkahuoneista. Kun ihmisillä on pulaa kaikesta, kaikkein pienimpiäkin asioita arvostetaan. Opimme siellä pitämään huolta siitä, mitä meille on annettu. Ihmiset olivat niin iloisia ja kiitollisia kaikesta, mitä

heillä oli, vaikka niin paljon puuttui. Suomessa meillä on kaikkea yllin kyllin. Sillä, jolla on täällä kaikkein vähiten, on Guinea Bissaussa enemmän kuin suurimmalla osalla väestöstä. Raamatunkohdalla Tim. 1:6–8 on nyt vahvempi merkitys. Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. Haluaisimme rohkaista kaikkia samanlaiselle matkalle. On upeaa kokea Jumalan huolenpitoa ja rakkautta suuren tarpeen keskellä. Jos sinulla on mahdollisuus matkustaa, tarjoa apua näissä paikoissa työskenteleville ihmisille. He tarvitsevat kaiken mahdollisen avun ja arvostavat sitä.

Eliel ja Ana Vargas luutnantit Kuvat: Eliel Ana & Anneli Vargas

SOTAHUUTO

1. Eliel laulaa ja soittaa kitaraa jumalanpalveluksessa Quebossa. 2. Quebon koulun elinehto on kaivo. Ennen sadekauden alkua se oli miltei kokonaan kuivunut.

3. Paikallinen, itse tehty vene. Quebon lähellä joki on turvallinen, mutta edempänä asustaa krokotiilejä.

4. Quebon kristillisen koulun jumalanpalveuksessa paikalliset nuoret esittivät vuorollaan ylistystanssia.

5. Lastenpäivä Cruzamenton kristillisellä koululla.

Lapset maistoivat vaahtokarkkeja ensi kertaa elämässään.

6. Elielin ja Anan mukana oli tytär Anneli. Vierailun aikana

Anneli toimi koulussa englannin kielen opettajan apulaisena.

7. Cruzamenton koulun lastenpäivän ateria. Päivittäinen ateria on tärkeä, sillä ruokaa ei ole aina kotona kaikille. Normaalisti ateria on riisiä, mutta juhlapäivän kunniaksi tarjolla oli myös lihaa.

SOTAHUUTO

Leirityökokemuksesta eväitä tulevaisuuteen Tampereen osaston ystävät, nuoret naiset Merima ja Jihan, viettivät ikimuistettavat kuusi viikkoa vapaaehtoistyössä hengenpelastajina Pelastusarmeijan lastenleirillä Lexingtonissa, Mississipin osavaltiossa.

Merima (16) ja Jihan (17) ovat kaksi tamperelaista opiskelijaa. Jihan opiskelee toista ja Merima ensimmäistä vuotta lukiossa. Tytöt tutustuivat yläasteella, kun he olivat samassa koulussa. – Meillä oli yhteisiä ystäviä, joiden kautta tutustuimme. Nyt olemme tulleet tosi, tosi läheisiksi – olemme erottamattomat, tytöt toteavat hymyissä suin. – Olemme aina kahdestaan. Käymme salilla, kuuntelemme musiikkia, tanssimme ja hengailemme. Meriman vanhemmat, kapteenit Tero ja Metti Saajoranta toimivat Tampereen osaston johtajina. Tytöille on luontevaa viettää aikaa myös osastolla. – Meriman kanssa auttelemme täällä osastolla. Ajan myötä aloin käymään myös lauantain jumalanpalveluksessa. Pikkusiskoni käy myös varhaisnuorten Varkki-illoissa. Hän pitää niistä kovasti, Jihan kertoo.

Kiinnostus vapaaehtoistyöhön Jihania ja Merimaa kiinnosti Pelastusarmeijan vapaaehtoistyö maailmalla. Meriman isä piti tämän mielessään ollessaan kansainvälisellä upseerikurssilla Lontoossa. Siellä Tero tapasi majuri Wendy Morrisin Yhdysvaltojen eteläisestä territoriosta. He keskustelivat, ja majuri Morris kertoi, että Mississipissä 8

SOTAHUUTO

olisi lasten- ja nuortenleirejä, joille tytöt voisivat mahdollisesti päästä kesätöihin. Tarvittavien tiedustelujen jälkeen varmistui, että tytöt pääsisivät hengenpelastajiksi kesän 2018 leireille. Leirit pidettiin kesäkuun 5. ja heinäkuun 15. päivän välisenä aikana leirikeskuksessa Lexingtonissa, Mississipissä. Leirejä oli viisi, ja jokaisella oli oma teemansa, oli muun muassa raamattupainotteinen leiri ja ulkoiluleiri. Jihan ja Merima olivat hyvin innostuneita tulevasta seikkailusta: – Oli jännittävää lähteä ensi kertaa Amerikkaan ja päästä oikeisiin töihin, Jihan toteaa. – Ja ilman vanhempia! Merima naurahtaa. – Minulle oli tärkeää, että pääsisin työskentelemään lasten kanssa. Lapset tulivat suurelta osin perheistä, joilla on haastavat lähtökohdat. Se oli kiinnostavaa ja motivoivaa. Meriman ja Jihanin tehtävä oli toimia pääasiallisesti hengenpelastajina leiripaikan uima-altaalla. Lisäksi he avustivat kaikenlaisissa tehtävissä, kuten ruokailussa ja siivoamisessa. Ennen lähtöä Yhdysvaltoihin tyttöjen piti suorittaa hengenpelastuksen nettitutkinto. – Se oli tosi vaikea! Monia haastavia kysymyksiä ensiavusta ja hengenpelastuksesta, tytöt nyökkäävät, ja Meriman äiti Metti yhtyy keskusteluun:

– Se ei todellakaan ollut lastenleikkiä! Näin kysymykset, ja ne olivat sellaisia, joita alan ihmisenäkin joutui pohtimaan intensiivisesti.

Kaksi tyttöä Suomesta Tytöt saapuivat Lexingtoniin. Kaikki tuntui hyvin jännittävältä. – Kumpikaan meistä ei ollut käynyt Amerikassa aiemmin. Olen nuorena ollut Pelastusarmeijan leireillä, mutten koskaan työntekijänä. Kaikki oli uutta, Merima kuvaa ensituntemuksia. Merima ja Jihan olivat leirin ainoat vapaaehtoiset. Suurin osa työntekijöistä oli ollut jo leirillä useampana kesänä. – Moni tunsi toisensa entuudestaan, ja monet ohjaajat olivat myös lapsena käyneet kyseisellä leirillä. Nyt aikuisina he halusivat olla jakamassa omia hyviä kokemuksiaan. Tytöt otettiin vastaan lämmöllä ja mielenkiinnolla. – Kaikki olivat tosi mukavia. Amerikkalaiset vaikuttivat hyvin ystävällisiltä ja vieraanvaraisilta. Toiset ohjaajat olivat toki uteliaita, kun paikalla oli kaksi tyttöä Suomesta. Osa heistä ei ollut edes kuullut Suomesta. Tutustuimme kuuden viikon aikana hyvin heihin ja tulimme tosi läheisiksi. Pidämme somen kautta yhteyttä, tytöt paljastavat. 8

yläasteella a tutustuivat im er M ja Jihan tomat! e erottamat – Nyt olemm

SOTAHUUTO

Pitkät päivät altaalla olivat fyysisesti uuvuttavia, mutta antoisia: – Parasta olivat lapset ja heiltä saatu palaute. Oli hienoa nähdä lasten kehitys, miten heistä tulin leirin aikana iloisempia ja onnellisempia. Se oli todella palkitsevaa.

8 Lapset ilona Meriman ja Jihanin työkausi alkoi koulutusviikolla. Paikalliselta Punaiselta Ristiltä oli kouluttaja, jollainen käy opettamassa kaikilla Pelastusarmeijan leireillä Yhdysvalloissa. – Koulutuksessa kaikki oli uutta, joten se oli tosi haastavaa. Opimme paljon myös työntekijän turvallisuudesta, sillä eteen voi tulla tilanteita, joissa ohjaajana sinun ei ole hyvä olla yksin, Merima kertoo. Haasteellisia olivat myös pitkät kuumat päivät altaalla. – Olimme aina monta tuntia putkeen, se oli fyysisesti uuvuttavaa. Kysyttäessä, mikä oli työssä parasta, tytöt innostuvat: 10

SOTAHUUTO

– Lapset! He olivat niin iloisia ja positiivisia. Siitä mukavasta palautteesta, jota saimme lapsilta, tuli oikein hyvä mieli. – Oli hienoa myös nähdä lasten kehitystä. Mukana oli lapsia, jotka olivat useammilla tai peräti kaikilla näillä leireillä. Ensimmäisellä viikolla saattoi olla vastenmielisyyttä leiriä kohtaan, mutta kesän loputtua asennemuutos oli tapahtunut. Lapsi oli iloisempi ja onnellisempi. Se oli todella palkitsevaa.

Avoimin mielin maailmalle Leirit loppuivat lauantaiaamuisin, joten viikonlopun ajan työntekijöillä oli mahdollisuus rentoutua ja ladata akkuja ennen seuraavien lasten saapumis-

Camp Hidden Lakessa järjestetään vuosittain viisi kesäleiriä, ja kullakin on oma teemansa, muun muassa raamattupainotteinen leiri ja ulkoiluleiri.

ta maanantaiaamuna. Sunnuntaisin työntekijöille oli oma jumalanpalvelus. – Lasten lähdettyä pääsimme kaveriporukalla tutustumaan lähialueisiin. Vierailimme ostoskeskuksissa ja ruokakaupoissa. Saimme vapaasti mennä minne halusimme, kunhan tulimme seuraavaksi päiväksi takaisin. Kyyti oli tosin pakollinen, sillä välimatkat ovat pitkiä, Merima kertoo. – Kävimme myös osavaltion pääkaupungissa Jacksonissa. Oli hienoa nähdä paikkoja, joihin turistit eivät yleensä matkusta. Ei kuuluisien nähtävyyksien New Yorkia tai Los Angelesia, vaan sitä ”todellista” amerikkalaista arkea. Paikalliset kertoivat meille paljon ruoasta, mikä oli mielenkiintoista. Esimerkiksi Missis-

Ylh. Lapset nauttimassa uimisesta. Kesk. Leireillä kokoonnuttiin myös yhdessä jumalanpalvelukseen. Alh. Merima ja Jihan yhdessä majuri Wendy Morrisin kanssa. Majuri Morris oli se linkki, jonka kautta nuoret naiset saivat tietää tästä kesätyömahdollisuudesta.

sipissä uppopaistaminen on hyvin suosittua. Pääsimme maistamaan kaikenlaista! Jihan muistelee hymyillen. Kuusi viikkoa kului silmänräpäyksessä. – Hiukan harmitti, että piti palata kotiin, vaikka perhettä ja kavereita olikin ikävä. Mutta ei moni 16-vuotias pääse työskentelemään lasten parissa maailman toiselle puolelle. Se oli hieno, itsenäistyttävä kokemus. Mitä sanoisitte sille, joka on kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta ulkomailla? – Kannattaa lähteä ja tutustua uusiin kulttuureihin. Mutta pitää myös muistaa, ettei se ole aina helppoa. Pitää olla valmis tekemään töitä ja oppimaan uusia asioita. Ihmiset ja tavat ovat erilaisia, joten pitää avoimin mielin lähteä, jos lähtee. Lähtisittekö uudelleen? – Tietenkin, jos tulee mahdollisuus! Siinä oppii niin paljon uutta! Lopuksi kysyn Jihanilta ja Merimalta, mitä heistä tulee ”isona”. Tytöillä on selkeä näkemys asiasta. – Haaveenani on kouluttautua terveydenhuoltoalalle, Jihan paljastaa, ja Merima päättää: – Olen aina unelmoinut, että minusta tulisi psykologi tai sosiaalityöntekijä… joku, joka voisi auttaa lapsia, nuoria ja perheitä. Asuin vanhempieni kanssa kolme vuotta Etelä-Afrikassa ja se sytytti minussa halun siihen, että haluan tehdä työtä, jolla voin auttaa heitä, joilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen, Meriman & Jihanin vlogi ja kuva-albumi, Camp Hidden Lake

SOTAHUUTO

Ihanat naisemme maailmalla – osa 3: Afrikka

Lämpimien muistojen

Afrikka

Vuosien saatossa useat Pelastusarmeijan upseerit ovat vastanneet lähetystyön kutsuun. Sotahuudon kolmiosaisessa sarjassa tutustumme kuuteen rohkeaan naiseen, jotka viime vuosikymmenillä ovat palvelleet eri puolilla maailmaa. Tässä viimeisessä osassa tutustumme majuri Hilkka Peltoseen, joka palveli Keniassa, ja kapteeni Metti Saajorantaan, joka yhdessä miehensä ja nuoren tyttärensä kanssa vietti kolme työteliästä mutta rikastuttavaa vuotta Sowetossa, Etelä-Afrikassa. Heitä yhdistää tärkeä työ lasten parissa. Hilkka Peltoselle elämä uskossa oli polku lähetyskentälle. – Kun minulle nuorena aikuisena kirkastui, mitä uskossa oleminen tarkoittaa, elämänarvoni muuttuivat. Tunsin sisimmässäni, että Jumala halusi minun lähtevän jonnekin Suomea kauemmas. Heinäkuussa 1984 Hilkan pitkäaikainen haave toteutui. Hänet lähetettiin tyttöjen oppikoulun johtajaksi Kolanyan kylään, Keniaan, lähelle Ugandan rajaa. Vaikka edessä oli suuri seikkailu, Hilkkaa ei pahemmin jännittänyt. – Minulla oli vain kova halu päästä lähetystyöhön. En muista, että olisin kovin paljon jännittänyt mitään. Toki pohdin, miten osaisin olla afrikkalaisen koulun johtaja – kun en ollut koskaan käynyt Afrikassa tai johtanut koulua. Mutten ollut huolissani. Kuukaudet ja vuodet kuluivat, ja Hilkka viihtyi Kolanyassa hyvin. Aika Keniassa oli hänelle mielenkiintoista ja mielekästä. – Tai sitten aika kultaa muistot ja mieleen tulee vain hyviä asioita, Hilkka toteaa hymyillen. – Työllä oli tarkoitus, koska koulu auttoi tyttöjä eteenpäin elämässään. 12

SOTAHUUTO

Sain työskennellä yhdessä afrikkalaisten kanssa ja oppia heiltä. Kylän asukkaat olivat tottuneet valkoihoisiin lähetystyöntekijöihin. Heitä oli ollut työssä sekä Kolanyan tyttökoulussa että Pelastusarmeijan ylläpitämällä klinikalla, joka vuosia aikaisemmin oli toiminut myös pienenä synnytyssairaalana. Ihmiset olivat ystävällisiä, auttavaisia ja kärsivällisiä. Maalaistyttönä Hilkka koki kyläyhteisön kotoisaksi. – Sain pitää eläimiä: lehmiä, lampaita, vuohia ja kanoja. Maatalous kuului myös koulun oppiaineisiin. Näihin vuosiin sisältyi monia mielenkiintoisia kohtaamisia. – Majoitin talooni useamman nuoren naisopiskelijan, jotka tulivat lukukaudeksi suorittamaan opettajakoulutukseen kuuluvaa harjoittelua. He valmistivat ruoan, jonka nautimme yhdessä tai kyläilemään tulleen tuttavan kanssa. Näistä iltahetkistä on jäänyt mieleen lämpimiä muistoja. Vaihdoimme kuulumisia, ja minulle kerrottiin tarinoita afrikkalaisten tavoista ja menneistä vaiheista. Aloin paremmin käsittää heidän tapojaan.

– Ymmärsin, että elämä voi olla perin yksinkertaista mutta silti onnellista. Ihminen tulee toimeen hyvin vähällä. Eteen tuli toki myös huolia ja jännittäviä hetkiä: eniten huolta noina vuosina aiheutti veden riittävyys. – Takaraivossa oli jatkuvasti pelko, että vesi saattaisi loppua kaivosta. Suomalaisten kehitysaputyöntekijöiden avustuksella saimme kaivoomme pumpun. Saimme vettä omaan käyttöömme ja pystyimme jakamaan siitä myös klinikalle. Kuivina kausina jouduimme kuitenkin säännöstelemään, sillä porakaivo ei ollut kovin syvä. – Eräs jännittävä kokemus oli, kun eräänä iltana kaksi oppilasta tuli ilmoittamaan, että heidän toverinsa oli synnyttänyt maissipeltoon ja tarvittiin joku katkaisemaan napanuora. En heti käsittänyt, mistä tytöt puhuivat. Miten oppilas voi synnyttää, kun ei ollut raskaana? Niin kuitenkin kävi, että maissipellossa oli pieni tyttövauva. Oppilas oli kouluaikana onnistunut salaamaan raskautensa. Onneksi saimme klinikalta sairaanhoitajan avuksi. – Hiukan pelottavaa oli myös, kun joskus oppilas tai kylän asukas sairastui

Ylh.vas. Hilkka Peltonen yhteiskuvassa koulun johtokunnan jäsenten kanssa. Ylh. oik. Kolanyan koulutytöt silittämässä juuri syntynyttä vasikkaa. Maatalous kuului koulun oppiaineisiin, joten koulussa pidettiin eläimiä: lehmiä, lampaita, vuohia ja kanoja. Alh. Tytöt jonottamassa kylpyvettä. Eniten huolta Kenian vuosien aikana Hilkalle tuotti veden riittävyys. Suomalaisten kehitysaputyöntekijöiden avustuksella Kolanyan tyttökoulun kaivoon saatiin pumppu. Silti kuivina kausina vettä piti säännöstellä.

yöllä ja hänet piti viedä kaupunkiin sairaalaan. Yöt olivat pimeitä ja tiet arvaamattomia. Meille oli myös kerrottu, että öisin tiellä saattoi liikkua rosvoja, joita piti varoa. Kenian Pelastusarmeija oli ja on kasvava Armeija. Kolanyan kylässä oli myös osasto Hilkan asuessa siellä. Hilkka muistelee naurahtaen Afrikan erilaista aikakäsitystä: – Muistan kylämme ensimmäisen kongressin. Se oli ilmoitettu alkavaksi aamulla yhdeksältä, mutta vasta yhdeltä iltapäivällä alkoi osastosta kuulua rummutusta merkkinä juhlan alkamisesta. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja marraskuussa 1992 oli Hilkan aika palata kotimaahan. – Suomessa oli perheessäni sairautta ja halusin olla lähempänä heitä. Kaipa-

sin myös uutta haastetta. Pari vuotta olin selvittänyt itselleni päätöstä palata Suomeen. Tämän myötä minulle ei jäänyt tunnetta, että kauteni olisi jäänyt kesken. Ajattelen lämmöllä Keniaa ja Kolanyan koulua. Olen hyvin kiitollinen näistä kahdeksasta vuodesta. Toivon, että olen oppinut jotain siitä positiivisuudesta, joka ihmisillä oli. Jos jokin asia ei onnistunut, sitä ei jääty suremaan, vaan päätettiin yrittää uudelleen ja uskottiin myös, että nyt onnistutaan!

Maailman toisella puolen Kapteeni Metti Saajoranta tunsi Afrikan kutsun jo ala-asteella. Se oli pieni hetken toive ja ajatus, joka unohtui melkein kahdeksi vuosikymmeneksi, mutta kirkastui uudestaan upseerikoulussa.

– Koimme kutsun samana viikonloppuna mieheni Teron kanssa, Metti muistelee. – Tunsimme Jumalan johdattavan meitä tälle polulle. Ennen lähetyskentälle lähtöä oli valmistuttava upseerikoulusta ja palveltava Suomessa. Viiden vuoden ajan Saajorannat toimivat Jyväskylän osaston johtajina. Lähetystyön hakupaperit tavoittivat André ja Silvia Coxin, jotka toimivat tuolloin Etelä-Afrikan territorion johtajina. – Kenraali André ja komentaja Silvia Coxilla oli suuri vaikutus unelmamme toteutumiseen. Valitettavasti emme ehtineet Etelä-Afrikassa tavata, sillä saavuttuamme he olivat jo saaneet määräyksen Isoon-Britanniaan. Keväällä 2012 alkoi todellinen valmistautuminen lähtöön. 8 SOTAHUUTO

Metin ja Teron jäähyväiskuva lasten ja työvuorossa olleiden työntekijöiden kanssa – Parasta näissä Etelä-Afrikan vuosissa oli ehdottomasti lapset! He olivat aivan ihania!

8 Metillä ja Terolla oli muutama kuukausi aikaa selvittää viisumit, työluvat ja muut tarpeelliset paperit. Nämä kuukaudet eivät kuitenkaan olleet vain tulevan innokasta odotusta. – Lähtöä edeltävät kuukaudet olivat itse asiassa raskaita, sillä kaikki oli jäähyväistä. Kaiken teki ”viimeistä kertaa”. Se oli hyvin tunteikasta luopumisen aikaa. Erityisesti kun vanhempi lapsemme, tuolloin 18-vuotias Jere jäisi Suomeen. Haloo Helsingin kappale Maailman toisella puolen soi tuolloin jatkuvasti radiossa ja se sai minut aina kyyneliin, Metti muistelee herkistyen. Paperiasiat selvisivätkin yllättävän nopeasti ja Metti, Tero ja 10-vuotias Merima pääsivät jo loppukesästä muuttamaan Etelä-Afrikkaan. Saavuttaessa päällimmäisenä tunteena oli hämmennys tulevasta määräyksestä. – Virallisessa määräyksessä meidät oli ohjattu lastenkeskukseen, mutta työviisumeissamme luki vanhainkoti! Laskeutuessammekaan emme tienneet, oliko määräyksemme muuttunut jossain vaiheessa. Olimme jännityksessä, sillä 14

SOTAHUUTO

emme pystyneet mitenkään valmistautumaan. Lopulta oli helpotus, että määräyksemme oli toiveidemme mukaisesti lastenkoti. Metti ja Tero palvelivat Pelastusarmeijan Carl Sithole -lastenkeskuksessa Johannesburgin Sowetossa. Lastenkeskuksen alaisuudessa toimi kolme yksikköä: tyttökoti Bethany, nuorten lasten koti Bethesda ja Carl Sithole Memorial Creche -päiväkoti. Bethesda on Etelä-Afrikan lastenkodeista ensimmäinen, joka otti vastaan HIV-tartunnan saaneita lapsia. – Siitä, että saavuimme odotettua aiemmin, oli paljon hyötyä. Pystyimme työskentelemään neljä kuukautta lomittain keskuksen edellisten johtajien kanssa. Ne olivat arvokkaita, opettavia kuukausia opetella työhön ja vastuuseen. Keskuksessa asui 90 lasta, ja he olivat meidän vastuullamme. Se vastuu tuntui hurjalta, tunsin suurta riittämättömyyden tunnetta. Soweto oli yksi rotuerottelun, apartheidin, keskeisimpiä paikkoja. Metti ja Tero olivat Carl Sitholen ensimmäiset

vaaleaihoiset johtajat. Tällä Etelä-Afrikan territorio halusi näyttää, että Pelastusarmeijassa ei ole erottelua suuntaan eikä toiseen. – Ilmassa oli pelkoa, että valkoiset johtajat tulevat sortamaan. Mikä toimi eduksemme, oli se, että mukanamme oli rakas afrikkalaissyntyinen tyttäremme Merima. Hän oli elävä todistus siitä, ettemme ole rasisteja. Silloinkin ajattelin, että Jumala on hyvä – Hän pitää meistä huolen. Jouduimme työssämme tekemään vaikeita päätöksiä, mutta työntekijämme ymmärsivät, ettemme ole heitä vastaan, vaan heidän puolellaan. Soweto oli – ja on edelleen – vaarallinen paikka. – Väkivaltaa esiintyi, meidän portillemmekin ammuttiin eräs mies. Oli suuri ihme, ettemme kokeneet kertaakaan lähellä piti -tilannetta. Jumala varjeli ihmeellisellä tavalla, Metti pitää tauon ja herkistyen jatkaa: – Olen saanut kuulla jälkikäteen useammalta eläkeupseerilta ja sotilaalta, miten he olivat rukoilleet puolestamme joka päivä. Sillä todella oli merkitystä!

Metin vieressä Mary Sithole, joka miehensä Carl Sitholen kanssa aloitti lastenkeskuksen toiminnan tällä paikalla 80-luvun lopulla. Maryn vieressä hänen vävynsä Palello Lebaka, joka toimi keskuksen neuvottelukunnan puheenjohtajana. Teron vieressä johtava lastenhoitaja Eunice Thwala.

Metti Pelastusarmeijan kongressissa Vendassa, lähellä Zimbabwen rajaa. Armeijanuoret tarjosivat Metille litsiä. Oli muuten hyvää!

Metti ja Tero palvelivat Carl Sitholessa vuoteen 2015. Kysyttäessä, mikä oli näissä kolmessa Etelä-Afrikan vuodessa parasta, Metti vastaa saman tien: – Lapset! He olivat aivan ihania! Koimme lasten koulutuksen tärkeänä. Meillä oli yläasteikäisiäkin tyttöjä, jotka eivät osanneet lukea. Perustimme kirjakerhon. Ajattelimme, että se olisi hyvä tapa kehittää lukutaitoa. Lapset aloittivat helpoilla kuvakirjoilla ja siitä etenivät haasteellisempiin novelleihin. Pisteytimme kirjat. Kun oli kerännyt tietyn määrän pisteitä, sai pienen lahjan, kuten tikkarin tai pinnin. Kun oli koossa 24 pistettä, pääsi Mäkkäriin, Metti naurahtaa ja jatkaa: – He innostuivat siitä kovasti, välillä toimistoni oven takanani oli pitkä jono lapsia odottamassa kirjoja lainaksi! Tämä on ihana muisto siitä, miten pienellä asialla voi olla iso merkitys.

Lastenkeskus oli ollut neljä päivää ilman vettä, kunnes kunta toi juomavettä vesisäiliöllä. Nykypäivän ”naiset kaivolla”! Lapset ensi kertaa luistelemassa johannesburgilaisessa ostoskeskuksessa!

Toni Kaarttinen Kuvat: Hilkka Peltosen ja Metti Saajorannan kuva-albumit, Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

Pelastusarmeija Suomessa 130 vuotta Pelastusarmeija on ollut olennainen osa suomalaista elämää ja yhteiskuntaa jo 130 vuoden ajan. Sarjassa tutustumme eri työmuotoihin ja niiden kehitykseen vuosikymmenien aikana. Historiasta ammentaen, tulevaisuuteen katsoen!

Lastenseimestä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen

Pelastusarmeijan päiväkodeilla on Suomessa melkein yhtä pitkä historia kuin Pelastusarmeijalla itsellään. Tämä tärkeä sosiaalisen työn muoto sai alkunsa vuonna 1894. Pitkä matka on kuljettu seimien tarjoamasta huolenpidosta nykyaikaiseen laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.

Pelastusarmeija perusti ensimmäisen lastenseimen Helsinkiin 1894. Seimi toimi Pursimiehenkadulla sijainneen slummiaseman yhteydessä, ja lastenhoitajina toimivat slummisisaret. Tuolloin vähävaraisten perheiden, yksinhuoltajaäitien ja aviottomien lasten asema oli monin tavoin heikko. 1800-luvun lopulla aviottoman lapsen mahdollisuus pysyä hengissä oli varsin huono johtuen puutteellisesta hoidosta ja siitä, että tuohon aikaan aviottomia lapsia myös surmattiin. Seimi mahdollisti työelämän ja perheen yhteensovittamisen niissä tilanteissa, joissa äidin oli pakon edessä mentävä työelämään. Seimessä toiminnan ytimessä oli lapsen hyvinvointi, terveydentilan ja ravitsemuksen seuranta. Lapset viettivät seimessä äidin työpäivän, mutta osa heistä oli seimessä myös öisin. Esimer16

SOTAHUUTO

kiksi Kotkan seimessä oli paikkoja myös lastensuojelulautakunnan täysihoitoon sijoittamille lapsille. Ympärivuorokautisen hoidon tarpeen vuoksi perustettiin sittemmin myös varsinaisia lastenkoteja. Myöhempinä vuosikymmeninä lisääntynyt naisten työssäkäynti sekä kaupungistuminen kasvattivat entisestään tarvetta perustaa päiväkoteja eri puolille Suomea. Erityinen piirre historiassa on, että usein lastenseimen naapurissa toimi yömaja. Näin oli aivan nykyhetkiin saakka, sillä Porin päiväkodin pihapiirissä toimi miesten asuntola aina vuoteen 1989 saakka. Porin päiväkoti sai kuulla hämmästelyjä ja kyselyjä erikoisista naapureista. Mitään haittaa ja epäsopua ei kuitenkaan ollut, päinvastoin. Päiväkotiin ei koskaan murtauduttu, kun mies-

ten asuntola oli naapurina, mutta heidän poismuuttonsa jälkeen päiväkotiin murtauduttiin kolmesti!

Kekseliästä varainkeruuta Päiväkotien toimintaa on rahoitettu ja tuettu erilaisin lahjoitus- ja keräysvaroin. Solhemin rakentamisen mahdollisti eräs mielenkiintoinen lahjoitustapa ja -tarvike. Porvoon synnytyssairaalan asiakkaat avustivat siten, että poikalapsien vanhemmat lahjoittivat rakennustarvikkeeksi kaksi hirttä ja tyttölapsien vanhemmat yhden hirren. Päiväkotien rahoitusta kerättiin yksityisiltä henkilöiltä ja eri yrityksiltä sekä hankittiin ”kuukausiystäviä”, jotka sitoutuivat lahjoittamaan säännöllisesti. Tärkeitä yhteistyötahoja ovat olleet myös ne kaupungit, joissa Pelastusarmei-

Ylh. vas. Porin päiväkodin pieniä soittajia Ylh. oik. Lastenseimen pienokaiset hoitotädin kanssa pihalla. 1930-luku. Alh. vas. Kotkan Merimajan päiväkodin aamupiiri syksyllä 2016. Alh. oik. Valmiina ulkoleikkeihin. 90-luvun loppu.

jalla on ollut päiväkoti. Kaupungit ovat paitsi pyytäneet päiväkotipalveluja Armeijalta myös osallistuneet rahoittamiseen monin tavoin.

Kristillisin arvoin Päiväkotien toiminta on aina perustunut kristillisiin arvoihin. Päiväkotien ohjelmaan ovat aina kuuluneet esimerkiksi ruokarukoukset, hengelliset lastenlaulut ja pyhäkoulut. Merkittävää on myös opettaa lähimmäisen huomioimista erilaisissa arkisissa tilanteissa. Parasta palautetta lienee henkilökunnalle kuulla, että lapsista huomaa heidän tulleen Pelastusarmeijan päiväkodista, kun osaavat käyttäytyä ja ovat rauhallisia. Vuosien varrella päivähoito ja yhteiskunnan sille asettamat vaatimukset ovat muuttuneet. Vuonna 1973 tuli voi-

maan päivähoitolaki. Uudistus vaikutti lapsiryhmien kokoon ja toi kunnille velvoitteen suunnitella ja valvoa päiväkotien toimintaa omalla alueellaan. Näin ollen myös meidän päiväkotiemme toiminta kiinnittyi tiiviimmin osaksi kunkin kaupungin päiväkotitoimintaa. Uudistus myös muutti nimikkeitä, seimet muuttuivat päiväkodeiksi.

Tärkeä kasvatuskumppani Alkuajoista päivähoito on kehittynyt käsittämään hoivan, huolenpidon, kasvatuksen ja opetuksen jokaiselle laadittavan varhaiskasvatussuunnitelman pohjalta. Päiväkotimme ovat myös monelle vanhemmalle tärkeä kasvatuskumppani. Päivähoito nähdään tärkeäksi jokaiselle riippumatta siitä, ovatko vanhemmat töissä vai työttömänä.

Pitkä matka on tultu seimien tarjoamasta huolenpidosta nykyaikaiseen laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Lastenseimessä pieniä heijattiin pärekoreissa, tänä päivänä päiväkodeissa on nykyaikaiset kalustukset päiväunia varten. Mutta edelleen työ vaatii työntekijöiltä kekseliäisyyttä ja toiminnan suunnittelua. Olemme edelleen samojen perusasioiden äärellä: turvataan lapsen hyvinvointi ja mahdollistetaan vanhempien työssäkäynti – mutta nykyisin olemme enemmän kasvun ja kehityksen kumppaneita. Tämän takaavat ammattitaitoiset työntekijämme kolmessa päiväkodissamme Porissa, Porvoossa ja Kotkassa.

Marja-Liisa Mäkelä Pelastusarmeijan sosiaalisen työn esimies Kuvat: Pelastusarmeijan kuva-arkisto

SOTAHUUTO

Krigsropet Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

Gud tror på dig Malin Nordström har deltagit i en musikkurs (Territorial Music School) i Storbritannien. En vecka med musik, vänner och tro. Här får vi ta del av Malins intryck från hennes senaste besök. Territorial Music School (TMS) bjöd på en storartad vecka med god musik, nya och gamla vänner och en mängd roliga idrottsgrenar, men jag fick också tid att fördjupa mig i tron. Det här var min femte TMS-kurs, och trots att jag har haft stor glädje av de tidigare musikkurserna var jag ändå ganska nervös inför den här veckan. Jag hade inte sett någon från förra TMS på hela året och engelska är inte mitt första språk. Trots att det inte längre utgör något problem, har jag ändå lite svårigheter att uttrycka mig på engelska. Jag är en blyg person och jag var orolig för att inte hitta någon kamrat. Men jag hade inte behövt oroa mig, det var så många trevliga människor som hade kommit till TMS och jag fick vänner mycket snabbare än jag hade trott. Något av det bästa med TMS är musiken. Varje år förundras jag över hur 18

SOTAHUUTO

duktiga alla är. Jag njuter verkligen av att spela i en hornorkester, även om jag är fullt medveten om att jag långt ifrån är den bästa kornettisten i gruppen. Jag gillar också att sjunga lovsånger tillsammans med andra. Det låter underbart när nästan hundra personer som alla gillar musik sjunger tillsammans. Veckans tema var att följa Jesus. En mening som återkom många gånger var ”Tro på Gud, för Gud tror på dig.” Jag har ofta perioder då jag upplever att jag inte är tillräckligt bra. Jag tycker att jag borde vara en bättre vän, studera flitigare till mina tenter på universitetet, spela kornett bättre och öva mera än vad jag gör. Så för mig var den meningen en påminnelse om att Gud älskar mig oberoende av hur bra jag annars lyckas i livet. Gud tror att jag tillräckligt bra och jag kan inte göra någonting annat än mitt bästa och lämna resten åt Gud. Det står

nämligen i Ps. 46 ”Gud är vår tillflykt och vår styrka”, och saker som är omöjliga för mig är möjliga för Gud.

Malin Nordström Malin är 22 år gammal och frälsningsarmévän. För närvarande bor hon i Luleå och studerar till läkare vid Umeå universitet. Hon har varit volontär på kåren i Bristol, Storbritannien, bekantat sig med missionsarbete i Kenya, studerat i Ungdom med uppgift-organisationens lärjungeskola på Nya Zeeland och gjort praktikperioder på Fidji. Hon drömmer om att i framtiden få arbeta åtminstone för en tid på något av Frälsningsarméns sjukhus, till exempel i Zambia. Artikeln har tidigare publicerats i tidningen Salvationist, Storbritannien Foto: Territorial Music School (2018 illustration)

Frälsningsarméns arbete beskrivs ofta med orden ”soppa, såpa och själavård”. I Mali koncentrerade vi oss bokstavligen på såpan (tvålen).

En glad tacksägelsedans med sina egenhändigt tillverkade tvålar på huvdet!

Nous avons du savon (Vi har tvål) – som hjälparbetare i Mali

När vi som barn talade om saker som hände långt borta, var världens ände vanligtvis i Timbuktu. Alltså i ett land som var totalt okänt för oss, och om vilket jag bara visste att det fanns i Afrika. Då kunde jag inte ana att jag en gång i framtiden verkligen skulle befinna mig i Afrika, och att jag dessutom skulle träffa någon som på riktigt kom från Timbuktu. Våren 2013 hade Mali redan lidit av oroligheter i mer än ett år. Som en följd av extremiströrelsernas terror hade nästan en halv miljon malier flytt från sina hemtrakter i norra Mali, antingen till grannländerna eller inom landet söderut. Av dessa flydde ca 77 000 till huvudstaden Bamako. Till det yttre var det svårt att upptäcka detta eftersom det inte uppstod några stora flyktingläger i staden. Största delen av de interna flyktingarna bodde antingen hos släktingar eller bekanta. När de begav sig iväg hemifrån hade de inte kunnat ta med sig just någonting alls. Frälsningsarmén i Mali är ännu ganska liten, och det finns inga resurser att svara på hjälpbehovet med. På deras begäran skickade Frälsningsarméns internationella katastrofarbete ett team till Bamako för humanitärt

hjälparbete under två månader. Jag hade förmånen att få vara med i detta team. Vår uppgift var att hjälpa sådana som hade flytt till Bamako. Frälsningsarméns arbete beskrivs ofta med orden ”soppa, såpa och själavård”. Den här gången koncentrerade vi oss bokstavligen på såpan d.v.s. tvålen. Den första delen av vårt arbete bestod av att i tre olika center lära interna flyktingar att tillverka tvål. Var och en som deltog i utbildningen fick verktyg och en startförpackning för att komma igång med att hjälpa sig själva och förtjäna sitt levebröd. Istället för att vi bara skulle ha delat ut soppa för dagen fick de nu mat också för kommande dagar genom att tillverka och sälja tvål. I ett av dessa center träffade jag Fadumata, änka och mor till sex barn, som

hade kommit dit från Timbuktu. Allt efter som oroligheterna ökade flydde hon med sina barn, och gick 25 km till floden Nigers strand med bara en vattenflaska och de kläder de hade på sig. Från stranden fortsatte färden ännu fyra dagar i kanot söderut. Efter många skeden hamnade hon med barnen i Bamako, i den katolska kyrkans center. Trots allt det svåra de hade varit med om gladdes Fadumata och de andra kvinnorna ändå över nya möjligheter. En kvinna från en av grupperna dansade t.o.m. en glad tacksägelsedans med sina egenhändigt tillverkade tvålar på huvdet! Den andra delen av vårt projekt gick ut på att distribuera hushållspaket för ca 300 familjer. Förutom filtar, moskitnät och en gryta fanns det i hushållspaketen naturligtvis också – tvål! 8 SOTAHUUTO

Fit 4 life Urheiluviikonloppu kaikenikäisille ja -kuntoisille Silokalliossa 17.–19.5. Internationella katastrofarbetets team fick en malisk kappa som gåva.

Viikonloppuna erilaisia liikunta-aktiviteetteja ulkona ja sisällä. Viikonloppuun kuuluvat myös päivittäiset hartaudet ja

8 Medlemmarna i Frälsningsarméns kår tillverkade mer än 3 000 tvålar för oss att dela ut – och samtidigt lärde de sig själva konsten att tillverka tvål. Paketen innehöll dessutom också vattenreningstabletter. I flera dagar fick vi åka runt och fråga efter sådana från tiotals pyttesmå lokala apotek. I filmen Hobbit: En oväntad resa förväntas hobbiten Bilbo Bagger helt oväntat bege sig ut på äventyr, på en okänd resa. Han tjatar på trollkarlen Gandalf: ”Kan du lova att jag kommer tillbaka hem”. Gandalf svarar: ”Nej, och om du också kommer tillbaka, är du inte densamme”. Gandalfs svar motsvarar också min egen erfarenhet. Varje resa, varje ny chans som du vågar gripa förändrar dig. Efter två månader som ickefransktalande i det franskspråkiga Mali (vid hemkomsten behärskade jag flytande åtminstone tvåltillverkningens vokabulär), bokföring på projektets tre valutor och två språk, en temperatur på ungefär +40 grader, lastning och lossning av tusentals kilo varor (såvida långtradarna överhuvudtaget kom fram – vanligtvis åtminstone försenade)... upplevelser som jag aldrig kommer att glömma, men inte heller skulle byta ut mot någonting annat. Liksom inte heller de underbara människor vars verklighet jag fick ta del av ett litet tag, Afrikas vackra natur, den lilla men ivriga Frälsningsarmén. För ett ögonblick fick jag vara Guds händer i det allra hetaste Afrika. Jag fick se vilken stor välsignelse och förändring små bidrag fick till stånd i hundratals människors vardag och framtid. Det ger inspiration att fortsätta sitt eget dagliga arbete här i Finland, och hoppas att kanske någon vacker dag igen...

Kati Kivestö kapten undervisnings- och studieofficer Foto: Kati Kivestös fotoalbum

20 SOTAHUUTO

ylistyshetket sekä sunnuntaina jumalanpalvelus. Lisätietoa ohjelmasta, hinnasta ja ilmoittautumisesta seuraavassa Sotahuudossa ja www.pelastusarmeija.fi. Tule mukaan urheilemaan!

On taisteluita, joihin tarvitaan yhä armeija

Pelastusarmeija Suomessa 130-vuotisjuhla 20.–22.9.

Erityisvieraina Pelastusarmeijan kansainväliset johtajat kenraali Brian Peddle ja komentaja Rosalie Peddle Mukana myös Pelastusarmeijan Suomen ja Viron johtajat ja territorion torvisoittokunta Merkitse jo kalenteriin!

Armeijassa tapahtuu Virallinen tiedonanto

Virallinen tiedonanto

Johtajien vierailulista

Määrätty

Ohjelmasektori

Everstit Patrick & Anne-Dore Naud, territorion johtajat:

Territorion päämaja 1.7.2019

Luutnantti Daniel Bryant-Rönnqvist

Koulutus- ja opintosektori Kapteeni Gerry Lindholm koulutus- ja opintosektorin päällikkö ja upseerikoulun johtaja

Ruotsin ja Latvian territorion upseeri, luutnantti Daniel Bryant-Rönnqvist, on palvellut Suomessa heinäkuusta 2017 alkaen. Hän palvelee tällä hetkellä Vaasan osastossa tiimikoordinaattorina. Danielin omasta pyynnöstä hänen ”kotiterritorionsa” vaihtuu Suomen ja Viron territorioon. Siirto on astunut voimaan takautuvasti tämän vuoden alusta 1.1.2019. Toivotamme luutnantti Daniel BryantRönnqvistin virallisesti tervetulleeksi Suomen ja Viron territorion upseeriksi!

Taloushallintosektori Kapteeni Hannu Lindholm kiinteistösihteeri, vastuualueena osastot Muistakaa työtovereitamme rukouksissanne heidän valmistautuessaan muuttamaan takaisin Suomeen.

Uusia jäseniä

11.–14.3. Upseereiden ja siviilijohtajien opintopäivät, Silokallio 17.3.

Salon osasto

23.3.

Sanan päivä, Kuopio

24.3.

Mikkelin osasto

Everstiluutnantit Ced ja Lyn Hills, ylisihteeri ja territorion naistyön sihteeri: 11.–14.3. Upseereiden ja siviilijohtajien opintopäivät, Silokallio 16.3. Territorion soittokunnan harjoitukset, Temppeli 23.3.

Sanan päivä, Turku

Kouvolan osastossa vihittiin sunnuntaina 25.11.18 sotilaaksi Heli Paananen. Sotilasvihkimyksen suoritti osastonjohtaja, kapteeni Maarit Vuollet. Onnea ja Jumalan siunausta uudelle sotilaalle!

Helsingin Temppelin osasto oli iloinen juhlistaessaan sotilaiden Simba ja Sibongile (Bongi) Masherenin kanssa heidän nuorimman poikansa Avielin lapsivihkimysseremoniaa sunnuntaina 6.1. lapsivihkimyksen toimittivat everstiluutnantit Ced ja Lyn Hills. Tilaisuudessa Aviel toivotettiin tervetulleeksi osaston uudeksi perheen jäseneksi. Kuvassa myös vanhempi poika Siyanda tukemassa pikkuveljeään.

SOTAHUUTO

Maaliskuu 2019

SOTAHUUTO

Pelastusarmeija

Tällä palstalla territorion johtaja, eversti Patrick Naud tutustuttaa meidät Pelastusarmeijan postimerkkien kiehtovaan maailmaan.

2€

Armeija merkeissä

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto

Monaco 1978 Monacossa ilmestyneessä Pelastusarmeijan 100-vuotispostimerkissä kuvataan Pelastusarmeijan perustajia, Catherine ja William Boothia. Kristillinen lähetys aloitti toimintansa vuonna 1865, kun William Booth, lontoolainen saarnaaja, luopui turvallisesta saarnatuolistaan ja päätti lähteä levittämään sanomaa kaduille, joilla voisi tavoittaa köyhät, kodittomat, nälkäiset ja puutteenalaiset. Toukokuussa 1878 Booth kutsui poikansa Bramwellin ja hyvän ystävänsä George Railtonin keskustelemaan mahdollisesta nimestä kristilliselle lähetykselle. Keskustelun jälkeen he kirjoittivat: ”Kristillinen lähetys on vapaaehtoisten armeija.” Pelastusarmeija oli syntynyt.

Patrick Naud eversti

Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €

Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 129. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Eija Kornilow Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Lyn Hills, Eija Kornilow, Toni Kaarttinen, Anne Fredriksson, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK

Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista Painopaikka: Painotalo Plus Digital Oy, Lahti 2019 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Muista visiota rukouksissasi

Kansikuva: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO 23

Kohti kevättä hyvällä sanomalla

Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi. Lehden tilaushinnat: Kotimaa ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 €

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Tilaan Sotahuudon itselleni Tilaan Sotahuudon ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite:

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys