Sotahuuto 2020/03 by Sotahuuto

2€ n

Maaliskuu 2020 n

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet

Sivut 8–13

Maija Mattila:

Rohkeasti kohti unelmia

SOTAHUUTO

Sotahuuto

Krigsropet

Pelastusarmeijan lehti

Maaliskuu 2020

2€

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet

Tässä

numerossa

Tässä kuussa

Minä & Pelastusarmeija

Maija Mattila: Rohkeasti kohti unelmia

Armeijan rohkeat naiset: Catherine Booth

Arktisesta Suomesta Argentiinaan – ja takaisin!

Teeman tienoilla

Armeijassa tapahtuu

Kvinnor kan, har kunnat och kommer att kunna

Solhem – ett hem som utstrålar ljus och värme

Armeijassa tapahtuu

Sotahuuto 130 : Arkistojen aarteita

SOTAHUUTO

Tässä kuussa

Tasa-arvoinen lähestymistapa hengelliseen työhön ”Totuus on, että olemme vain naisia, jotka haluavat elää niin kuin Jumala on luonut.” ”Pyrin naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon. Jokaisen upseerin ja sotilaan pitäisi ymmärtää, että naiset ovat yhtä tärkeitä, arvokkaita, kykeneviä ja tarpeellisia tekemään maailmasta paremman ja onnellisemman paikan kuin miehet.” (William Booth) Pelastusarmeijan työssä kannatetaan tasa-arvoa, mutta mitä sillä tarkoitetaan ja miksi se on tärkeää?

Ensinnäkin meidän täytyy ymmärtää, mitä tasa-arvoisuudella tarkoitetaan. Se tarkoittaa, että kaikkien ihmisten katsotaan olevan yhtä arvokkaita henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta. Meille Jumalan valtakunnan ihmisille se tarkoittaa, että arvostamme kaikkia ihmisiä osana Jumalan maanpäällistä missiota. Näemme ”täyden arvokkuuden naisissa, jotka Jumala on itse kutsunut ja varustanut palvelemaan hänen seurakuntaansa ja maailmaa. Naisten kykyjen rajoittaminen on jarruttanut seurakuntia läpi aikojen ja estänyt evankeliumin etenemistä täydellä voimalla” (Bonnidel ja Robert Couse: Women in Ministry). Tasa-arvon kannattajat uskovat, että 1. Mooseksen kirjaa ei ole tulkittu oikealla tavalla. 1. Mooseksen kirjan toisessa luvussa Eeva on käännetty ”kumppaniksi, joka sopii miehen avuksi” sanasta ezer kenegdo. Samalla sanalla viitataan 4

SOTAHUUTO

toisaalla Raamatussa kuitenkin vain Jumalaan – 17 kertaa Vanhassa testamentissa. Jumalaa ei voi tulkita meitä alempiarvoisemmaksi, ja sanaa käytetään myös sotaliittolaisen merkityksessä. Tämä muuttaa täysin käsityksemme Eevan roolista ihmiskunnan historian alkuaikoina. Tasa-arvon kannattajat uskovat myös, että naisen alempiarvoisempi asema johtuu kirouksesta, josta puhutaan 1. Mooseksen kirjan kolmannessa luvussa Women in Ministries -teoksen tekijät sanovat: ”Synti vaurioitti kaikkia hyviä suhteita Eedenissä: Jumalan ja ihmisten, ihmisten ja luonnon, Aadamin ja Eevan... Vallanhimo oli ensimmäisen synnin taustalla Eedenin puutarhassa… Kristus kuitenkin tuli vapauttamaan meidät vallanhimosta ja halusi luoda uudenlaisen ihmiskunnan, rakastavan ja myötätuntoisen,

joka ei janoaisi valtaa.”Kristus kuoli vapauttaakseen meidät synnin kirouksesta (Room. 5:12–21). Kristuksessa voimme elää vapaasti niin kuin Jumala on halunnut, eikä kirous varjosta enää suhteitamme. Catherine Boothin mukaan helluntain tapahtumat ratkaisivat naisen paikan seurakunnassa. Hän kirjoitti pamfletissaan Female Teaching: ”Meille on selvästi sanottu, että naiset kokoontuivat opetuslasten kanssa helluntaina (Ap.t. 1:14), ja että jakautuneet kielet laskeutuivat itse kunkin päälle, ja Pyhä Henki täytti heidät kaikki, ja he puhuivat eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi (Ap.t. 2:1, 4). Pietari kertoo, että Henki annettiin sekä miehille että naisille (Ap. t. 2:16, 18), mikä tarkoitti profeetta Joelin ennustuksen täyttymistä.”

Origamit ja kuvat: calebspeaks

Naispuoliset opetuslapset siis saarnasivat Sanaa vierailla kielillä miespuolisten opetuslasten kanssa. Tämä muuttaa merkittävästi käsitystämme helluntain tapahtumista! Naiset olivat aktiivisesti mukana perustamassa kirkkoa. Sitä eivät tehneet vain Pietari, Jaakob ja Johannes, vaan myös Maria, Salome ja Martta! Meidän pitää varoa ihmisiä tai oppeja, jotka kertovat meille, mitä raamatullinen naiseus on. Suhtaudu varauksella kaikkeen, jossa uskalletaan kertoa sinulle, millainen Jumala sallii sinun olevan. Patriarkaatti eli miehiä suosiva järjestelmä ulottuu myös seurakuntiin. Kristillistä patriarkaattia on myös se, kun maanittelemme kaikki naisia olemaan esillä, vastaamaan meidän käsitystämme johtajasta. Sitä on myös oletus, että on vain yksi tapa kannattaa sukupuolten

välistä tasa-arvoa, että minun tapani olla feministi tulee olla myös sinun tapasi. Jos en kiinnitä huomiota naisiin ympärilläni ja anna heille tilaa keskustelussa, tuen itse kristillistä patriarkaattia. Näin voit edistää tasa-arvoa tänään: älä anna kenenkään määrätä, miten sinun tulee seurata Jumalaa – älä sano toisille naisille, miten heidän tulee seurata Jumalaa. Sinun vastuullasi on elää niin kuin Jumala on sinut luonut elämään. Pyydän sinua kunnioittamaan vierelläsi olevaa naista, koska hän pyrkii samaan kuin sinä! Kannustan teitä kiinnittämään huomiota sielussanne heräävään Henkeen ja kunnioittamaan toinen toistanne. Suurin aseemme kristillistä patriarkaattia vastaan on naiset, jotka tukevat toisiaan ja elävät elämää niin kuin Jumala on heidät kutsunut elämään.

Valerie Carr majuri, alueellinen ohjelmasihteeri Yhdysvaltojen keskinen territorio Artikkeli on julkaistu alun perin kansainvälisen Pelastusarmeijan naistyön Revive-lehdessä (loka-joulukuu 2019)

SOTAHUUTO

Kati on

saan Kati lempipuuhas

vaijeriradalla.

iaasta lähtien.

Kati uskaltaa laittaa itse nsä peliin, vaikka se tarkoittaisi esi merkiksi klovniksi heittäymistä!

innassa10-vuot sarmeijan partiotoim ut mukana Pelastu

Kati on oll

Kati on ollut Pelastusarm

eijan katastrofityössä Ug

SOTAHUUTO

andassa ja Malissa.

Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä. Tässä kuussa niihin vastaa:

kati kivestö kapteeni

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran? – Tulin Pelastusarmeijan partiolippukuntaan 10-vuotiaana. Miksi halusit liittyä Armeijaan? – Aluksi en edes halunnut liittyä, mutta myöhemmin koin, että se on paikka, johon Jumala on minut kutsunut. Mikä on tehtäväsi? – Olen opinto- ja koulutusupseeri Pelastusarmeijan päämajassa.

Mikä on elämäsi tunnuslause? – Olen partiolainen, joten ”Ole valmis – aina valmiina”. Mitä teet vapaa-ajalla? – Geokätköilen tai kiipeilen vaijeriradalla. Mikä on ensimmäinen levy, jonka ostit? – Afrikkalainen Gospel-messu.

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta? – Jokainen päivä on erilainen (seikkailu), koskaan ei tiedä mitä tulee vastaan seuraavaksi.

Mikä on lempi raamatunpaikkasi? – Jer. 29:1: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Entä turhauttavinta? – Kun on niin kiire, ettei ehdi kohdata jokaista ihmistä ja tehtävää kunnolla.

Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi? – Epäoikeudenmukaisuus.

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona? – Opettajaksi, lentäjäksi tai lähetyssaarnaajaksi.

Mitä pelkäät? – Korkeita paikkoja.

Mikä on lempitapasi lomailla? – Seikkailla jossain kaukana maailmalla.

Sinut on lukittu huoneeseen yhdeksi päiväksi. Kenen kanssa haluaisit viettää sen? – Ihanaa, koko päivä pakohuoneessa! Hyvien kaverien.

Jos voisit näytellä elokuvassa, mikä roolihahmo olisit? – McGyver.

Minkä kirjan Raamatun ohella ottaisit autiolle saarelle? – Erätaitojen käsikirjan.

Kuka on sankarisi? – Vanhan testamentin Ruut.

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on? – Ihme ja kumma. ”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.” Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu? – ”On selvä kosmologinen fakta, että ennen kahtatoista maailmankaikkeudessa ei tapahdu mitään merkityksellistä.” Mitä rakastat itsessäsi eniten? – Vilkasta ja outoa mielikuvitusta. Mikä on ollut elämäsi paras hetki? – Niitä on niin monta, esimerkiksi Pelastusarmeijan nuorisofoorumi Etelä-Afrikassa, Kapkaupungissa 1990-luvulla. Mikä on tärkeintä elämässäsi? Seurata Jeesusta. Tehdä se, mitä Jumala minulta tahtoo. Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Partiossa kaikilla oli lempinimi, minulla oli niitä useita. Minusta tuli Katiska, kun aloin käydä Pelastusarmeijan kokouksissa. Sanoihan Jeesuskin: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten katiskan”. (Tai ainakin melkein.)

Kuvat: Katin kuva-albumi ja Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

Rohkeasti kohti unelmia Maija Mattila on rohkea nuori nainen. Hänellä on Downin syndrooma. Hän ei ole antanut sen tulla esteeksi, vaan on yksi tämän hetken puhutuimmista suomalaisista malleista. Maija on myös toteuttamassa toista unelmaansa tanssin parissa.

Maija Mattilalla oli unelma: hän halusi tulla kansainväliseksi huippumalliksi. Television Huippumalli haussa -ohjelma teki tyttöön ison vaikutuksen. Hän ilmoitti äidilleen tämän olevan sitä, mitä hän haluaisi isona tehdä. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin 22-vuotiaalla Maijalla on takanaan jo lukuisia muotinäytöksiä, kuvauksia, kampanjoita ja haastatteluja. Kiinnostus nuorta, monikulttuurista tyttöä kohtaan on ollut suurta ja positiivista. Maija ja hänen äitinsä Anna-Erika ovat tästä onnellisia. Mallin ura ei ollut mikään itsestäänselvyys, paitsi Maijalle itselleen: – Mä olen haaveillut tästä pienestä lähtien. Ei ollut muita vaihtoehtoja, Maija toteaa nyökäten. Äidissä Maijan unelma herätti ristiriitaisia tunteita. Hän toivoi, että tyttö löytäisi realistisempia tavoitteita. Sattumalta AnnaErika törmäsi netissä australialaisen Madeleine Stuartin postaukseen. Madeleine on maailman ensimmäinen down-malli, joka on esiintynyt New Yorkin muotiviikolla. – Kun huomasin, että maailmalla on jo yksi menestynyt down-malli, niin pohdin, ettei unelma kenties olekaan mahdoton. Koin, että tieto tuli eteeni tarkoituksella, etten lyttäisi Maijan unelmaa.

Toiveiden toteutumisen esteenä oli vielä yksi käytännön asia. Maijalla oli ylipainoa, ja siitä oli päästävä. Maija jätti napostelut pois ja aloitti liikunnan. Tuloksia alkoi näkyä: – Sain laihdutettua neljätoista kiloa. Se oli kyllä tosi rankkaa! – Olen Maijasta ylpeä, ei minulla vastaavaa tahdonvoimaa olisi ollut. Mutta se oli samalla tulikoe, kuinka paljon hän haluaa tavoitella mallin uraa. Maija taisteli haastavien aikojen läpi, ja 18-vuotissyntymäpäiväkseen hän osti itselleen kauniin pitsimekon. Äiti oli äimistynyt tytössä tapahtuneesta muutoksesta. Anna-Erika otti tyttärestään kuvan ja esitteli sitä ylpeänä ystävälleen. Ystävä kertoi Maijan unelmasta Ylen Kioski-ohjelman tekijöille. Maija yllätettiin ja hänelle järjestettiin ihana syntymäpäiväyllätys. Hänet meikattiin, vaatetettiin ja kuvattiin ammattilaisten toimesta. Yllätyksestä kuvattiin sosiaaliseen mediaan video, josta tuli viraalihitti. Se tavoitti yli 160 000 katsojaa kahdessa päivässä. – Olimme aivan ällistyneitä! Olin niin onnellinen, kun videolta näin, miten Maija sädehti ja rakasti kameran edessä olemista.

Unelmasta osaksi elämää Videon myötä eri yritykset ja tahot kiinnostuivat Maijasta, ja hänelle alkoi sadella työtarjouksia ja yhteistyöpyyntöjä. Maijan ensimmäinen iso kuvaus oli Kalevala Korun Mimosan hetki -korun kampanja. Ensimmäinen muotinäytös puolestaan oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton hyväntekeväisyysmuotinäytös. Hetki oli ikimuistettava niin Maijalle kuin äidillekin: – Muistan, kun oli kenraaliharjoitus ja tuli Maijan vuoro. Hän sanoi: ”Mä en mene tuonne yksin!” Mutta sitten hän keräsi rohkeutensa, ja kaikki meni hienosti! Se oli meille molemmille ensimmäinen kokemus siitä, mitä siellä lavan takana tapahtuu. Se tuntui kaaokselta – mutta ihanalta kaaokselta. Näytöksessä Maija tapasi myös suuren idolinsa, poplaulaja Diandran. Näytöksessä Diandra ja Maija astelivat lavalle peräkanaa. Nyt kuvauksia ja näytöksiä on ollut jo useita. Lisäksi Maija on tehnyt niin sanottuja tsemppauskeikkoja, joilla Maija on käynyt puhumassa nuorille ja esimerkillään kannustanut heitä saavuttamaan tavoitteitaan ja unelmiaan. 8 SOTAHUUTO

Maija nauttii muotinäytöksistä kaikkein eniten. Kuvassa Maija Prisman ”Minut itseni kanssa” -kampanjaan kuuluvan Glorian muotiviikonlopun catwalkilla. Maijasta on moneksi! Maija on työskennellyt monien taitavien valokuvaajien sekä hius- ja meikkitaiteilijoiden kanssa.

8 Yksi Maijan isoimpia projekteja on ollut Prisman ”Minut itseni kanssa” -kampanja, johon kuului Glorian muotiviikonlopun näytökseen osallistuminen. Se on ollut isoin catwalk, johon Maija on osallistunut. Muotinäytökset ovatkin sitä, josta Maija pitää eniten: – Joo! Siellä on ihmisiä ja hyvää musiikkia. Kysyn Maijalta, onko mallin työssä jotain hankalaa. – Aikataulut. Päivät voi olla pitkiä, eikä saa myöhästyä, Maija paljastaa, ja äiti täydentää: – Näytöksissä kaiken pitää tapahtua täsmällisesti, siinä ei ole jouston varaa. Asioiden on tapahduttava juuri oikeina aikoina. Maijalla ei ole siinä mitään erioikeuksia. Mutta jännittääkö kumpaakaan? – Ei yhtään! Maija sanoo saman tien. – Äitiä jännittää kyllä! Erityisesti jos olen paikan päällä. Mutta täytyy sanoa, että Maija on kehittynyt tosi paljon. Maija on ollut niin monissa jutuissa mukana, että on jo tullut rutiinia ja ymmärrystä siitä, millaisia nämä päivät ovat. Mutta silti aina jännittää, Anna-Erika toteaa hymyillen. 10

SOTAHUUTO

Nähkää ihmiset, ei kuluja Vakavoidumme hetkeksi ja keskustelemme Anna-Erikan kanssa siitä todellisuudesta, joka kehitysvammaisen lapsen vanhempana tulee kohdattavaksi. Se todellisuus on hämmentävä ja pelottava. Anna-Erika työskentelee nykyään kiinteistönvälittäjänä, mutta nuorena naisena, ennen lastensa syntymää, hän työskenteli Kehitysvammaisten tukiliitossa projektisihteerin assistenttina. Työ valmisteli tuleviin elämänkäänteisiin. – Tehtävässäni olin paljon yhteyksissä kehitysvammaisten lasten vanhempien kanssa. Siinä tilanteessa näin vanhempien tuskan. Koin, että minua puhutellaan ja herätellään. Se oli henkisesti raskas ajanjakso – työ oli uutta, odotin ensimmäistä lastani ja pohdin sitä, mitä jos joudun itse tähän tilanteeseen. Tuntui kuin sieluani olisi ravisteltu. – Perheemme esikoinen Sakari syntyi, ja hänellä epäiltiin kehitysvammaa, sillä synnytys oli hyvin vaikea. Hän oli täysin terve. Sitten syntyi tyttäreni Saara. Hänellä puolestaan epäiltiin vakavaa nesteenkiertohäiriötä aivoissa. Kaikki oli kuitenkin kunnossa. Sitten syntyi

Maija, ja heti hänet nähdessäni ymmärsin, mihin minua on valmisteltu. Vaikka työ oli antanut kurkistuksen kehitysvammaisen lapsen vanhempien ajatusmaailmaan ja tuskaan, tilanteen tullessa omalle kohdalle maailma meni sekaisin. – Tunsin pelkoa, surua, hämmennystä, jopa pakokauhua siitä, miten tulen selviämään ja mikä on Maijan tulevaisuus. Se ei hämmentänyt vain minua, vaan myös lähipiiriä. Ihmiset eivät tienneet, miten kuuluu suhtautua. Tuli ryhdistäytymisen hetki. Ostin synnytyslaitokselta Maijalle oranssin virkatun pipon, jossa on antenni. Sanoin vierailijoilleni: ”Menkää katsomaan, seuratkaa sitä oranssia antennia.” Oli pakko ottaa huumoria mukaan, jotta selviytyi siitä tunnemyrskystä. Arki alkoi ja rakentui Maijan tarpeiden mukaan. Maija kulki kaikkialle muun perheen mukana. Mistään perhe ei jäänyt paitsi Maijan vuoksi. – Arjessamme oli erilaisia vaiheita. Kun Maija ei vielä osannut puhua, niin kaikki viittoilimme. Kuntoutukset aloitimme välittömästi kotiutumisen jälkeen. 8

– Kannattaa uskoa itseensä eikä olla liian kriittinen. Sinä osaat sen. Anna palaa vaan! Maija Mattila

SOTAHUUTO

Maijalla on internetissä myynnissä ihastuttava itse suunniteltu t-paita. Paitaa koristaa teksti:

”Kaikki ihmiset ovat kauniita, se kannattaa itse nähdä.” – Se on Maijan keksimä lause eräässä haastattelussa, jossa häneltä kysyttiin kauneusihanteista. Kun jäin miettimään tämän lauseen sisältöä, niin sanomahan on todella upea ja syvällinen, toteaa Maijan äiti Anna-Erika Mattila. Paitoja on saatavilla suomeksi ja englanniksi, ja ne löytyvät osoitteesta: bit.ly/maijapaita Anna-Erika ja Maija Mattila yhteiskuvassa. Maijalla on isän puolelta nigerialaiset sukujuuret. Tummempi iho on ollut ylpeyden aihe – hän on aina kovasti pitänyt siitä. – Nigeria on kiva maa! Katselen Youtubesta nigerialaisia musiikkivideoita. Yemi Alade on yksi suosikkini! Maija paljastaa.

8 – Synnytyslaitoksella minulle sanottiin, että Maija oppii ehkä kaksivuotiaana istumaan. Se oli melkoinen shokki. Aloitimme lihaskuntoutuksen leikin kautta, emme jääneet odottamaan. Se kannatti. Monesti downeilla on ulospäin tuleva kieli. Haimme siihen sinnikkäästi apua. Suun motoriikan kuntoutus ja oikomishoidot kestivät toistakymmentä vuotta, mutta se on ollut todellakin sen arvoista. Anna-Erika on tuonut esille yhteiskunnan ja päättäjien suhtautumisen kehitysvammaisten ja heidän perheidensä asioihin. Hän näkee nykyisen asenneilmaston erittäin huolestuttavana. – Erityisnuoret, kehitysvammaiset ja vanhukset ovat kaikki jäämässä pimentoon. Ei ajatella yksilökohtaisesti, mitä tämä ihminen tarvitsee. Kaikki on taistelun takana. Maija on nyt yhdeksättä vuotta kaupungin asuntojonossa, eikä sopivaa ratkaisua ole löytynyt. Jokainen vanhempi haluaa lähtökohtaisesti parasta lapselleen. Jos et hyväksy keskinkertaisia ratkaisuja, niin olet hankala. Kehitysvammaisten koulutuksessa ja työllistymisessä on myös suuria haasteita. Äitinä huolestuttaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. – Nähkää ihmiset, ei kuluja. Ihmiset eivät ole vain rasite yhteiskunnalle. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus rakentaa oman näköisensä elämä. Elämän haasteista puhuessa AnnaErikalle muistuu mieleen lämmin kohtaaminen Pelastusarmeijan kanssa. – Olin sihteerin töissä ja elätin kolmea lasta yksin. Tuli tilanne, ettei minulla yksinkertaisesti ollut rahaa ruokaan. 12

SOTAHUUTO

Kysyin apua sosiaaliviraston päivystäjältä, mutten saanut. Lähdin sieltä itkien kotiin. Kerroin myöhemmin naapurilleni kokemuksestani. Hän kertoi, että Kalliossa toimii Pelastusarmeijan sosiaalipalvelupiste ja että he voisivat auttaa. Varasin tapaamisen. Saimme kaksi kassillista ruokatavaroita. Maija sairasti lapsuudessaan paljon ja oli tuonakin hetkenä kipeä. Mainitsin asiasta virkailijalle, mutta ei tullut mieleenikään, että olisin pyytänyt siihen rahaa. Virkailija antoi oma-aloitteisesti 300 markkaa lääkärikuluihin. Se pelasti meidän sen hetkisen tilanteen! Olen kiitollinen vielä tänä päivänäkin.

Kannattaa uskoa,että osaa Palaamme lopuksi iloisempaan aiheeseen – unelmiin. Maijalla on ollut mallin uran rinnalla toinen unelma: tanssiminen. Nyt polku unelman toteutumiseen on avautunut, sillä Maija pääsi opiskelemaan Ammattiopisto Liven tanssialan linjalle. Kolmevuotiset opinnot alkoivat joulukuussa. – Tanssi on mulle tosi tärkeää. Rakastan sitä! Olen tanssinut monta vuotta flamencoa. Suomessa vaikuttaa tummaihoinen räppäri nimeltä Yeboyah. Hän teki musiikkivideota, ja pyysi Maijaa mukaan. Maijan esiintyminen teki äitiin vaikutuksen: – Videolla esiintyi tanssiryhmä. Olin iloisesti yllättynyt, miten hyvin Maija tanssi mukana. Olin todella vakuuttunut. Ja miten kaunis ele Yeboyahilta, että hän oli pyytänyt erilaisia tummaihoisia mukaan.

Näiden toteutuneiden ja toteutuvien unelmien lisäksi Maijalla on kaksi suurta toivetta tulevaisuudelle: – Oma koti! Ja malliunelmani on, että pääsisin jonain päivänä New Yorkin muotiviikon catwalkeille. – Maijassa on kadehdittavaa tapa, jolla hän uskaltaa puhua isosti ja avoimesti unelmistaan. Monet eivät uskalla puhua niistä ääneen. Tässä on äidilläkin paljon opettelemista, Anna-Erika naurahtaa. Maija onkin oiva esimerkki siitä, miten kannattaa rohkeasti toteuttaa unelmia, vaikka ne vaikuttaisivat ulkoapäin mahdottomilta. Millaista rohkaisua Maijalla olisi antaa meille empijöille? – Kannattaa uskoa itseensä eikä olla liian kriittinen. Sinä osaat sen. Anna palaa vaan!

Toni Kaarttinen Kuvat: s. 8: Marissa Tammisalo, hiukset & meikki: Salon Bella Pelo s.10: Gloria Fashion Show s.11a: Veikko Kähkönen s. 11b: Perttu Saksa, hiukset & meikki: Keiku Borgström s. 12: Maijan kotialbumi s. 13: Toni Kaarttinen

Maija Mattila somessa: instagram.com/maijamattila_official facebook.com/maijamodel

SOTAHUUTO

Pelastusarmeijan rohkeat naiset Pelastusarmeija on aina ollut tasa-arvoinen kristillinen yhteisö, ja naiset ovat olleet tärkeitä tämän kansainvälisen liikkeen kehityksessä. Sarjassa tutustutaan näihin toimintamme ja uskomme sankarinaisiin.

Catherine Mumford Booth Miltä sankari näyttää? Mitä sankari tekee? Miten ihmisestä tulee sankari? Tahtoisin kertoa sinulle tarinan uskomme sankarista. Hänen nimensä on Catherine Booth, ja hänet tunnetaan tuttavallisesti Pelastusarmeijan äitinä.

Catherine Mumford syntyi pienessä kaupungissa Keski-Englannissa vuonna 1829. Hänen vanhempansa olivat metodisteja, isä oli metodistinen maallikkosaarnaaja. Kun Catherine oli teini-ikäinen, hänen todettiin kärsivän skolioosista. Siihen aikaan ainoa hoitokeino oli vuodelepo. Catherine ei kuitenkaan vaipunut itsesääliin, vaan säilytti myönteisen asenteen ja käytti aikansa itsensä sivistämiseen lukemalla. Kerrotaan, että hän oli 12 vuoden ikään mennessä lukenut Raamatun kahdeksan kertaa kannesta kanteen! Hän luki oman aikansa suurista herätyssaarnaajista, Charles Finneystä ja John Wesleystä. Catherine innostui lukemastaan, ja hänessä syttyi halu palvella Jumalaa evankelistana. Viktoriaanisella ajalla naisen rooli oli ahdas. Lastenhoitoa pidettiin ainoana heille sopivana työnä. Tämä ei kuitenkaan estänyt Catherinea toteuttamasta kutsumustaan. Kun ihmiset tuomitsivat hänen halunsa saarnata julkisesti, hän päättäväisesti vakuutti heidän olevan väärässä. Tavatessaan William Boothin vuonna 1851 Catherine löysi miehen, joka paitsi jakoi hänen arvonsa ja intohimon kohteensa, myös kannusti häntä käyttämään kaikkia Jumalalta saatuja lahjojaan. 14

SOTAHUUTO

Catherine Booth aloitti palvelutyönsä lasten parissa. Pian hän laajensi vaikutusaluettaan alkamalla kirjoittaa pamfletteja siitä, miten naisten kuuluisi toimia pappeina miesten rinnalla. Myöhemmin hän alkoi puhua julkisesti tästä aiheesta. Catherine oli määrätietoinen ja vakuuttava, ja hän ja William työskentelivät silloisessa Kristillisessä Lähetyksessä rinta rinnan. He perustivat yhdessä Pelastusarmeijan vuonna 1865. William puhutteli köyhyydessä eläviä ihmisiä, Catherine puolestaan puhui varakkaiden ja vaikutusvaltaisten kanssa ja auttoi näin tuomaan köyhille taloudellista apua. Catherine Boothin elämä ja palvelutyö ovat innostavia esimerkkejä meille nykyajan ihmisille. Vaikka hän eli aikana, jolloin naisia ei pidetty arvokkaina eikä tuettu, hän vastasi Jumalan kutsuun ja teki menestyksekkäästi työtä, joka vaikuttaa meihin yhä. Hän opettaa meille, että meidän täytyy käyttää mahdollisuudet hyväksi ja rakentaa niiden perustalle. Hän opetti meille, että meidän tulee antaa työmme Jumalan huomaan ja antaa Hänen kasvattaa sitä. Hän opetti meitä puolustamaan naisten oikeut-

ta toimia pappeina ja johtajina, käyttämään kaikkia Jumalan lahjoja. Catherine Booth ylennettiin kirkkauteen 4. lokakuuta 1890, ja hän jätti kestävän perinnön. Pelastusarmeija tunnetaan nykyään 131 maassa, ja naiset toimivat vihittyinä ja määrättyinä upseereina. Miltä sankari näyttää? Sankari on tavallinen ihminen, joka on kuuliainen Jumalalle ja antaa Jumalan käyttää häntä ihmeellisten asioiden tekemiseen. Mitä sankari tekee? Sankari toimii vakaumuksensa mukaisesti ja on rohkea ja lannistumaton halussaan toteuttaa Jumalan tahtoa. Miten ihmisestä tulee sankari? Sankari luottaa ja tottelee. Sankari luopuu itsekkäästä kunnianhimosta ja antaa Jumalan opastaa ja ohjata. Kuka tietää, ehkä sinäkin voisit olla uskon sankari.

Gerry Lindholm kapteeni

SOTAHUUTO

Arktisesta suomesta argentiinaan – ja takaisin! Joululehden Rovaniemi-artikkelissa lupasimme palata majuri Pirkko Vauhkosen mielenkiintoiseen tarinaan. Rovaniemeläinen eläkeupseerimme on elänyt rikasta elämää Pelastusarmeijan riveissä. Jumalan varjelus on kulkenut kaikkina näinä vuosina mukana, niin lähetystyössä Etelä-Amerikassa kuin kotimaan määräyksissä.

Majuri Pirkko Vauhkoselle Pelastusarmeija ei ollut nuorena naisena mikään selviö, vaan itse asiassa kauhistus. – Se oli kauheinta, mitä tiesin! Kulkea nyt ihmisten edessä tuollainen virkapuku päällä! Pirkko naurahtaa. – Tulin Armeijaan täyttääkseni lupaukseni Jumalalle. Äidilleni oli kerrottu, että hänellä on syöpä vatsassa. Mietin, mitä voisin tehdä Jumalan hyväksi, että hän parantaisi äidin. Ensin ajattelin, että lähtisin nunnaksi, mutta koin, että silloin palvelisin vain itseäni. Sitten muistin Pelastusarmeijan. Sanoin rukouksessani: ”Jumala, jos pelastat äidin, niin liityn Armeijaan.” – Opiskelin tuohon aikaan iltakoulussa Helsingissä. Olin Lauttasaaren jäällä hiihtämässä, kun Jumalalta tuli kehotus, että mene Helsingin IV osastoon. Ajattelin, etten voi, koska olin hiihtopuvussa. Mutta Jumala määräsi, että on mentävä! Kävelin sinne sukset olallani, jätin ne oven viereen ja menin sisälle. Sisällä alttari oli verhottu valkoisella, liput oli koristeltu nauhoin ja ihmisillä oli käsissä valkeat nauhat. Se oli muistotilaisuus, ymmärsin myöhemmin. Piilouduin tolpan taakse ja lauloin mukana. Yhtäkkiä puhuja sanoi: ”Pelastusarmeija on kuin muuri, ja nyt on yksi tiilistä lähtenyt. Tiedän, että täällä on henkilö, jonka 16

SOTAHUUTO

täytyy täyttää se.” Olin ihmeissäni, sillä en ollut kellekään puhunut ajatuksistani. Päätöslaulun jälkeen minua yritettiin saada kolmesti alttaripenkille, mutta kieltäydyin, kunnes puhuja, majuri Moisio tuli luokseni ja sanoi: ”Neiti, eikö teidän pitäisi mennä rukoilemaan?” Näytin punaisia hiihtohousujani. Hän asetti kätensä olkapäälleni ja sanoi: ”Neiti, kummalla te rukoilette – housuilla vai sydämellä?” En voinut enää kieltäytyä. Myönsin, että Herra kutsui minua. Muutamaa päivää myöhemmin Pirkko sai kirjeen äidiltään, ettei hänellä ollutkaan syöpä, vaan matoja, jotka olivat kerääntyneet vatsaan. Hän oli saanut lääkettä, ja ne olivat poistuneet. Pirkon äiti eli vielä monta kymmentä vuotta. Pirkolle muistuu mieleen eräs tilanne lapsuudesta, joka antoi osviittaa tulevasta. – Kun en ollut vuottakaan, niin eräs kuoleva Sandra-mummo toivoi, että minut tuotaisiin hänen luokseen. Sandra laittoi kätensä pääni päälle ja sanoi: ”Sinusta tulee Sanan julistaja.” Sitten hän oli lukenut Herran siunauksen. Aikaa kului, ja en kolmivuotiaaksi mennessä ollut oppinut puhumaan. Ihmiset olivat nauraneet äidilleni: ”Mikä Sanan julistaja se on, kun ei puhukaan mitään!” Upseerikoulussa kadettiryhmäni sai nimeksi ”Uskon airuet”.

Ensikosketuksen Pelastusarmeijaan Pirkko oli saanut kuusivuotiaana pikkutyttönä. – Olimme juuri muuttaneet Savonlinnan Inkerinkylään. Kolmevuotias pikkusiskoni Mirja oli kuullut laulua eräästä kodista, ja meni sinne sisälle. Siellä Kanasen kammarissa toimi Pelastusarmeijan pyhäkoulu. Hän sai lahjaksi enkelikiiltokuvan ja Nuori Sotilas -lehden. Iloisena hän esitteli niitä äidille ja minulle. Äitini lähetti minut tutkimaan, mitä siellä puhutaan ja opetetaan. Menin seuraavana pyhänä. Pidin pyhäkoulun lämpimästä ja rakkaudellisesta ympäristöstä. Eräänä päivänä pääsin retkelle Savonlinnan osastoon. Siellä opettaja kertoi, että Jumalalta voi pyytää mitä vain ja Jumala sen antaa. Pienillä aivoillani pyysin seuraavassa iltarukouksessani, että Jumala antaisi minulle kuukausilipun, sillä päiväkotiin oli matkaa kolme kilometriä ja pakkanen paukkui. Aamulla isälläni oli yllätys, vaneritehtaan isäntä oli antanut kuukausiliput meille köyhimmille lapsille. Siitä asti olen luottanut Jumalan apuun. Vaikka yhdeksänvuotiaana jouduin jättämään kotini isäni juomisen takia ja se aiheutti minussa vihaa myös Pelastusarmeijaa kohtaan, niin en koskaan unohtanut tätä lapsuudenkokemustani.

Argentiina – toinen koti Pirkon valmistuttua upseeriksi hänellä oli määräykset avustajana ensin Imatralla ja sitten Raahessa, ja seuraavana oli osastonjohtajan määräys Helsingin Malmin osastossa. Kolmen vuoden sisään mahtui monta määräystä. Mutta kaiken aikaa Pirkon sydämessä paloi lähetystyön liekki. – Upseerikouluun tuli vierailulle majuri Castillio Argentiinasta. Hän kertoi, että sinne tarvittaisiin upseereita. Mutta koin etten voisi, kun en ole sairaanhoitaja enkä opettaja. Majuri vakuutti, ettei muuta vaadita kuin Jumalalle ja työlle antautumista. Tunnin jälkeen Pirkko meni tarkistamaan kartasta, missä päin maailmaa Argentiina on. Siellähän se oli, maailman toisella puolella! Hauduteltuaan asiaa jonkin aikaa ja saatuaan tukea työkumppaniltaan Maiju Mäkiseltä hän uskaltautui laittamaan hakemuksen alkuvuonna 1970. – Syyskuun viimeisenä päivänä istuin matkatavaroineni Actinia-laivassa matkalla Argentiinaan! En ollut ehtinyt opiskella edes espanjaa, eikä siellä ollut suomalaisia, joten ihan kylmiltään menin. Pirkko vietti yhdeksän ensimmäistä kuukautta Argentiinassa Bedestan yksinhuoltajakodissa ja Hogar Pakola -opiskelija-asuntolassa, ja sai sitten määräyksen Paraguayihin Villa Moran osastoon. Sieltä hän palasi kolmen vuoden jälkeen Argentiinaan. Argentiinassa Pirkko palveli monessa paikassa: Córdobassa, Moronissa, Villa del Parquessa, Tres Arroyosissa, Río Cuartossa, San Nicolásissa, Pasadassa ja Pergaminossa. Argentiinasta tuli hänelle kuin toinen koti. Määräykset eivät olleet helppoja, kuten Pirkon muistoista käy ilmi: – Saapuessani Moronin osastoon siellä ei ollut mitään, ei edes vettä. Matkustin päämajalle tiedustelemaan apua, mutta sieltä vastattiin, ettei heillä ole antaa varoja. Juuri kun olin lähdössä, minulle ojennettiin kirje Suomesta. Kirjeessä oli 1 700 dollarin arvoinen shekki! Kirjeen lähettäjä oli ollut Pelastusarmeijan kokouksessa ja hänen jalkansa oli parantunut siellä. Hän päätti tehdä lahjoituksen jollekin Armeijan lähetystyöntekijälle. Meidän kaikkien lähetystyöntekijöiden nimet olivat tuolloin Sotahuudossa mainittuna. Hän oli valinnut silmät kiinni 15 nimen listasta, ja se osui minun kohdalleni. 8

Pirkko, ”puhumaton Sanan julistaja”, 2-vuotiaana.

Nuori kadetti ensimmäisessä määräyksessään Imatralla 1967.

Ensimmäinen kävely Buenos Airesin kaduilla lokakuussa 1970.

SOTAHUUTO

8 – Rahoilla saimme porattua kunnollisen kaivon ja rakensimme muurin osaston ympärille, jotta tuhoeläimet eivät enää päässeet sisälle. Saimme ostettua hellan, jääkaapin ja kaikkea tarpeellista. – Joskus olin kuusikin kuukautta ilman palkkaa. Mutta aina jostain ilmestyi teetä ja makaronia niin että pärjäsin. Toisinaan hiukan protestoin Jumalalle saamastani ruoasta. Tuolloin hän näytti minulle, että minulla on puhdasta vettä, kattila ja ruokailuvälineet – asioita, jotka monilta ystäviltäni puuttuivat. Jumala piti huolta. – Río Cuartoon saapuessani osasto oli ollut suljettuna kolmen vuoden ajan. Ensimmäisinä päivinä olin maalaamassa, kun kolme lasta tuli paikalle ja kysyi: ”Rouva, oletteko ostanut tämän paikan?” Kerroin olevani Pelastusarmeijasta. He ilostuivat, sillä paikka oli ollut heidän kirkkonsa. Pyysin heitä kutsumaan toisia lapsia mukaan, jotta voisimme pitää pyhäkoulun. 40 lasta saapui! Noiden vuosien aikana kirkkosali oli usein täynnä – ihania vuosia!

Pohjoisen kutsu Vuonna 1992 Pirkko palasi Suomeen. – Olisin mielelläni ollut vielä yhden kolmivuotiskauden, jotta olisin saanut 25 vuotta maailmalla täyteen. Mutta koska Suomessakin tarvittiin upseerei18

SOTAHUUTO

ta, päätin, että jos minua tarvitaan, niin jään Suomeen. Kun saavuin lentokentälle, minua odotti määräyskirje Imatraan ja Lappeenrantaan. Monia asia oli kahdenkymmenen aikana muuttunut. – Olin ollut niin kauan poissa Suomesta, etten aina edes muistanut kaikkia suomen kielen sanoja! Monet käytännön asiat olivat toisin. Oli kovaa työtä pyörittää kahta osastoa samanaikaisesti, mutta Jumala auttoi. Osastojen nuoret olivat minulle iso ilo. Muistelen noita vuosia nyt lämmöllä. Jumala johdatti sitten Pirkon Rovaniemelle, joka on ollut hänen kotinsa melkein 25 vuoden ajan. – Rovaniemi oli ollut minulle aina erityinen mielenkiinnon kohde, jo kadettikoulussa toivoin saavani määräyksen tänne. Elokuussa 1995 aloitin. Tuleva mieheni Pentti oli Rovaniemellä kriisipalvelun johtaja ja hän kävi täällä kokouksissa. Hän auttoi minua myyjäisten järjestelyissä ja kaikenlaisessa organisoimisessa. Huomasimme, että Jumala kutsuu meitä yhteen. Monet muutkin olivat huomanneet meidän välisen kemian, Pirkko naurahtaa ja jatkaa: – Meidät vihittiin palmusunnuntaina Rovaniemen kirkossa, ja vietimme hääjuhlan täällä osastolla. Pirkko ja Pentti johtivat työtä Rovaniemellä viidentoista vuoden ajan. Eri-

4 4 4

– Joskus joutui olemaan jopa jalkapallojoukkueen kapteeni ja valmentaja. Tässä joukkue vuodelta -87. Joukkueen nimi oli ”Uskon Sankarit”, ja heidän pelipaidoissaan oli Pelastusarmeijan kilpi miekkoineen, risteineen ja kruunuineen.

Río Cuarton osasto Pergaminon tamburiiniryhmä esiintymässä joulujuhlassa -93.

tyisen lähellä sydäntä olivat missioretket, joita he tekivät kahtenatoista vuonna. Teemana oli Lappi Kristukselle. – Reittimme oli Sodankylä, Ivalo, Kaamanen, Nuorgam, Utsjoki, sieltä Norjan puolelle ja takaisin Suomeen Hettaan, Muonioon ja Kittilään. Vierailimme vanhainkodeissa, pidimme ulkoilmakokouksia ja nauhoitimme kaikki esittämämme laulut. Se oli siunattua aikaa.

Paluu Armeijaan, paluu kotiin Muutamaksi vuodeksi Pirkko ja Pentti jättäytyivät Pelastusarmeijan toiminnan ulkopuolelle. Tosin vanhoille kotiliittosisarille hän kävi viemässä Sotahuutoja, he kovin odottivat lehtiä. – Pentin kunto oli alkanut heikentyä ja hän ehdotti, että eiköhän me palattaisi Armeijaan. Olin Pentin luona sairaalassa, ja tuona lauantaina osastolla oli kokous, johon oli tulossa vieraaksi everstiluutnantti Aino Muikku. Pentti patisti minua: ”Menehän nyt sinne osastolle ja syö paljon muikkuja.” Pentti oli sellainen vitsailija. Menin osastolle ja tapasin Ainon. Tein sisimmässäni päätöksen, että alan käydä osastolla uudestaan. Sunnuntaina sairaalasta soitettiin, että Pentti ei jaksa enää kauan, ja maanantaina hän nukkui pois. Arkku tuotiin kotimme pihalle, jotta naapurit saivat sanoa näkemiin. Matkalla hautausmaalle

4 4

Lappeenrannan osaston lastenkerholaiset askarteluun keskittyneinä.

Pirkko Sotahuutokaupalla rakkaan puolisonsa Pentti Vauhkosen kanssa Rovaniemen Citymarketissa 2005.

pysähdyimme osastolla, jossa silloisten osastonjohtajien Teija ja Alpo Heikinheimon kanssa pidimme hetken. Näin Penttikin pääsi kotiin.

Jumalan varjeluksessa Lopuksi Pirkko pohtii sitä, miten Jumalan varjelus on ollut hänellä mukana kautta elämän. On ollut tilanteita, joissa Herran suojelus on ollut käsin kosketeltavaa. – Äitini oli ollut lypsyllä ja tuntenut, että nyt se tyttö tulee. Hän meni savusaunaan synnyttämään. Talon emäntä oli tullut kysymään, mitä sinä täällä teet, ja äitini vastasi: ”Tytönhän minä pyöräytin!” Ulkona oli ollut 25 astetta pakkasta, ja siihen saunan kylmälle kivilattialle synnyin. Äitini oli sanonut, että kyllä

Pirkko Vauhkonen on aina ollut innokas Sotahuutojen myyjä. – Se on luonteva tapa saada kontaktia tuntemattomiin. Ihana välikappale, jolla on hyvä lähestyä ihmisiä ja kertoa Jeesuksesta. Minulle tulee myös edelleen Argentiinan La Salvationista. On ihana nähdä, miten monet johtamani nuoret sotilaat ovat nyt upseereita.

sinä kovin huusit. Olen todennut, että ihmekö tuo. On siinäkin ollut varjelus mukana. – Toinen tapaus oli viisivuotiaana. Olin suuttunut äidilleni ja karannut pakkasella ulos, mollamaija nyyttiin pakattuna. Kylmään hankeen tuuperruin. Isäni oli sattumalta valinnut pidemmän reitin kotiin ja nähnyt nyytin tien poskessa. Sitten hän huomasi, että PikkuPirkkohan siinä. Hän nosti minut heinien sekaan ja vei kiireessä talolle. Siellä virkosin, vaikka olin jo muuttunut siniseksi. – Myös Argentiinassa oli suojelus myötä. Olin kerran maalamassa ystäväni keittiötä. Seisoin korkeilla tikkailla ja horjahdin lyöden pääni kaakeliseinään. Pääni paikkaamiseen tarvittiin kymme-

nen tikkiä. Lääkäri kertoi myöhemmin, että jos isku olisi osunut puoli senttiä ylöspäin, olisin kuollut aivoverenvuotoon, ja jos pari senttiä alaspäin, niin minusta olisi tullut kasvis. Jumala on suuresti varjellut. Sydämeni on täynnä kiitosta Jumalalle. Hän on todella johtanut elämääni tähän päivään asti.

Toni Kaarttinen Kuvat: Pirkko Vauhkosen valokuva-albumi & Toni Kaarttinen Pirkko ja joukko Rovaniemen pelastusarmeijalaisia kävi missioretkellä viime kesänä. Lue Pirkon raportti tästä siunatusta retkestä: bit.ly/kesätiimi

SOTAHUUTO

Teeman tienoilla Palstalla pohditaan lehden teemaa hengellisestä näkökulmasta.

Ihmisinä ihmisille – Kuules tyttö, tehdäänkö niin, että tulet miehes kanssa tänne ja katotaan sitten. Tällaisen vastauksen sai eräs aikuinen nainen yrittäessään viedä autoaan korjattavaksi. Esimerkki on äärimmäinen, mutta se on tosielämästä. Vaikka yhteiskuntamme on periaatteessa tasa-arvoinen, käytännössä kaikkien ihmisten asenteet eivät sitä vielä ole. Kristityille tasa-arvo on vaikea paikka. Raamatun ajan yhteiskunta oli äärimmäisen epätasa-arvoinen. Moni onkin Raamatun kertomusten perusteella erehtynyt ajattelemaan, että epätasa-arvo on Jumalan luoma maailmanjärjestys. Jeesus kuitenkin mursi radikaalilla tavalla aikansa valta-asetelmia. Hän aloitti muitta mutkitta keskustelun samarialaisen naisen kanssa Sykarin kaivolla. ”Anna minun juoda vettä astiastasi”, Jeesus pyysi (Joh. 4: 7). Juutalaiset pitivät samarialaisia vääräuskoisina ja epäpuhtaina ja naisia miehensä omaisuutena. Jeesuksen olisi kulttuurinsa tapojen mukaan kuulunut kiertää tuo nainen kaukaa. Sen sijaan hän pyysi naiselta apua. Hän ei 20 SOTAHUUTO

puhutellut tätä kuin ylempiarvoinen, vaan asettui rinnalle, puhui ihmisenä ihmiselle. Kaksi janoista kohtasi kaivon luona. Pelastusarmeija määrittelee tehtäväkseen kohdata ihmisten tarpeet ilman mitään erottelua. Se on tärkeä periaate! Edelleen on nimittäin ihmisryhmiä, joiden yläpuolelle toiset helposti asettuvat, jotka kierretään kaukaa tai joita kunnon kristityt pitävät liian syntisinä kirkkoihin. Minulle upseerina on tärkeää, että olemme julkisesti ja näkyvästi kristittyjä. Ihmisten kuuluu tietää, että me teemme työtämme, koska kutsumuksemme on jakaa saamaamme Jumalan rakkautta eteenpäin. Yhtä tärkeää on, että teemme sen aina kunnioittaen jokaisen omaa elämänkatsomusta ja -tilannetta, persoonaa ja taustaa. Kohtaamme ihmiset rinnalla kulkien ja arvostaen, emme yläpuolelle asettuen – emmekä koskaan tuomiten. Meillä on tarjolla soppaa, saippuaa ja sielunpelastusta, mutta koko pakettia ei ole pakko ottaa kerralla. Saa tulla vain

sopalle, jos on nälkä. On tärkeää kuunnella ihmisiä. Janoiselle pitää antaa vettä, ei näkkileipää. Kokemukseni on, että kun ihminen tulee tällä tavalla kohdatuksi – kun janoinen on saanut juoda – voi joskus käydä niin, että hän huomaa tarvitsevansa muutakin. Silloin on ihanaa saada kertoa siitä elävästä vedestä, josta Jeesus keskusteluyhteyden auettua puhui samarialaiselle naiselle kaivolla. Sitä vettä on edelleen tarjolla kaikille täysin tasa-arvoisesti. Vaikka täällä maailmassa taistelu tasa-arvon puolesta on vielä kesken, vaikka naisia vähätellään ja vähemmistöjä syrjitään, niin suhteessa Jumalaan saamme olla levossa. Hänen edessään olemme aina olleet kaikki samalla viivalla, yhtä syntisiä ja yhtä armahdettuja.

Kaisu Leino luutnantti Tampereen osaston johtaja Kuva: Tú Anh

Armeijassa tapahtuu

Osalla Suomen upseereista oli kunnia viettää kaksi päivää (23.–24.1.) Tampereella everstiluutnantti Julie Forrestin seurassa. Hän on dialogisuuden ja seksuaalisten kysymysten kansainvälinen yhteysupseeri. Kiitämme Jumalaa tästä erityisestä ajasta ja rukoilemme, että monet muutkin Suomen ja Viron territoriosta osallistuvat tuleviin keskusteluihin.

Lauantaina 18.1. Enni Kulmala, Evelin Aavik, Artur Baglai ja Robert Becker osallistuivat ensimmäiseen nuorisoasiain neuvoa-antavaan toimikuntaan territorion johtajien, everstien Patrick ja Anne-Dore Naudin kanssa. Se oli hieno päivä territorion päämajassa, täynnä ajatuksia ja ideoita tulevaisuutta varten.

Lauantaina 1.2. terrriotorion johtajat, everstit Patrick ja Anne-Dore Naud suorittivat Tampereen osaston uusien johtajien, luutnanttien Riku ja Kaisu Leinon virallisen virkaanasettamisen. Perheen pienokaiset Akseli ja Anna toivotettiin myös lämpimästi tervetulleiksi. Kersanttimajuri Lasse Mattsson vastaanotti Leinon perheen lämmöllä ja puheessaan muistutti vakuudesta ja luottamuksesta, jonka voimme löytää Jumalassa, kun seuraamme Jeesuksen polkua jokapäiväisessä elämässämme. Leinon perheelle luovutettiin raamatunpaikka: ”Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni” Psalmi 18:2.

Territorion johtaja, eversti Patrick Naud on nimittänyt uuden lapsi- ja nuorisotyön työryhmän. Porvoon osastoupseerit, luutnantit Eliel ja Ana Vargas (3. & 4. kuva) ovat vastaanottaneet lisämääräyksen nuorisoupseereina ohjelmasektorin päällikön, kapteeni Tero Saajorannan alaisuudessa. Heitä tukemaan on nimetty lapsi- ja nuorisotyön työryhmä, johon kuuluvat kapteeni Metti Saajoranta (1. kuva), kapteeni Anneli Aavik (5. kuva), luutnantti Kirill Burunov (2. kuva) ja kadetti Ari Kulmala (6. kuva). Luutnantit Ana ja Eliel Vargas toimivat työryhmän puheenjohtajina. EYE 2020 -konferenssiin liittyvät järjestelyt Suomen ja Viron territorion osalta ovat työryhmän vastuulla. Lisäksi työryhmä suunnittelee ja kehittää territorion lapsi- ja nuorisotyötä.

SOTAHUUTO

Krigsropet Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

Kvinnor kan, har kunnat och kommer att kunna ”Nu är ingen längre jude eller grek, slav eller fri, man eller kvinna. Alla är ni ett i Kristus Jesus.” Galaterbrevet 3:20 Idag, när jag skriver detta fyller min dotter 20 år. Hon har blivit en ung kvinna i en tid som är tillåtande, möjliggörande men också krävande. Hon fortsätter en kamp, om det egentligen så självklara, som kvinnor genom tider fått kämpa. Vi är inte jämställda, inte än. Det finns orättvisor på nära håll, än större utmaningar på långt håll, det finns förbättringspotential i vårt samhälle men också kvinnor emellan. Jag har försökt ge min dotter en god grund att stå på. Jag önskar att hon aldrig ska behöva betvivla eller be om ursäkt för att hon är kvinna. Min bön är att hon ska vara så trygg i vetskapen från Galaterbrevet som talar om människans värde oavsett kön, religion eller åsikter. Ända sedan jag var liten har jag blivit uppmuntrad till att vara stolt över att jag är en kvinna och egen kompetent individ. Vi har en stark kvinnohistoria i min familj. Ida-Maria var en modig kvinna från Karelen som uppfostrade hela byns barn och män. Hennes dotter Lydia fick trampa sig fram genom krig och flykt från sitt hem och hitta ett nytt sammanhang och liv. Lydias dotter Maj-Lis fick sin egen kamp och har sett till att kunna lämna ett gott arv till sin dotter Mia-Lisa i form av mod och kampvilja. Jag som mor vill ge min dotter förutsättningar att våga, vilja, kunna. Kvinnor kan, har kunnat och kommer att kunna. Men jag går inte med på en förenklad bild där vi placeras som gulliga tjejer och man blir stolt när vi gör något självklart. ”Den som finner sin plats tar ingen annans”, som Tomas Sjödin säger.

Mia-Lisa Dahlqvist major, personaladministratör Stockholm

SOTAHUUTO

ag kommer ihåg när jag på hösten 2010 för första gången gick upp för de stämningsfulla trätrapporna och klev in i huset. Mitt hjärta dunkade hårt så som det brukade inför nya ställen med nya människor. Jag skulle komma på praktik och visste inte riktigt vad som väntade mig eftersom Solhem inte var en bekant plats för mig. Från första kontakten med Solhem och dess personal förstod jag att jag hade hittat något unikt. När jag fick veta att en barnträdgårdslärarplats skulle bli ledig från årsskiftet 2010–2011 satte jag genast in en ansökan. Som tur var tyckte Heli Böök (som då var föreståndare) att jag skulle passa in i deras miljö, så jag blev erbjuden platsen. Jag är oerhört tacksam för den möjligheten jag fick. Vägen till den stunden har inte varit lätt. Jag kommer från en utmanande och inte så lycklig bakgrund, som har tvingat mig att mogna tidigt. Har märkt under åren att detta är en gemensam faktor för många av oss som jobbar inom Frälsningsarmén. Kanske denna inte så lätta process har hjälpt oss att uppfatta vad som är viktigt. Att jobba på Solhem och som en del av Frälsningsarmén känns viktigt. Jag känner att det som jag gör har en mening och känner mig tacksam över att jag har fått vara med i så många barns och föräldrars vardag. Jag har också ett stort ansvar, eftersom hurdan jag är och hur jag jobbar påverkar barnen, föräldrarna och personalen. Detta håller jag i minnet i varje möte varje dag.

Ett hem som utstrålar ljus och värme Solhem, vilket passande namn det är. Ett hem som utstrålar ljus och värme. Detta är Solhem för mig och många andra, ett andra hem. Solhem har en lång historia. Som daghem har det fungerat sedan 1957, dvs. i över 60 år. Det som ger mig mycket glädje är att många av de som själv varit här som barn vill sedan ansöka åt sina barn plats från Solhem. Detta är den bästa feedbacken man kan få och vi upplever att vårt daghem har ett bra rykte. Vi känner också därför att vi har ett stort ansvar att kunna leva upp till detta rykte. De kristna värdena utgör grunden för hela vår verksamhet och den värme som vi i personalen utstrålar är det som barnen och föräldrarna är mest tacksamma för. Det som jag tycker att vi har lyckats bra med är att vi har ständigt kunnat utveckla vår verksamhet utan att tappa bort det viktigaste, dvs. våra värderingar. Mina år på Solhem och som en del av Frälsningsarmén har format mig massor. Inte bara som professionell, utan också som människa. Personalen har haft en stor del i denna utveckling, de inspire-

rar mig varje dag. Det att jag också under dessa år fått äran att bli mamma till två underbara flickor (Natalie 6 år och Elin 4 år) har också format mig och de motiverar mig att sträva till att göra mitt bästa. Jag har nu jobbat på Solhem 9 år som barnträdgårdslärare och 2 år som föreståndare. Är också för tillfället föreståndare för daghemmet Merimaja i Kotka. Mitt jobb är utmanande på många vis, för dagarna är hektiska och det finns mycket att göra. Men ett mer givande jobb är det svårt att hitta. Mitt mål som föreståndare är att skapa en öppen, omtänksam och trygg miljö med en välmående personal. Detta är ett mål som hänger med varje år, eftersom målet kräver aktivt jobb varje dag.

Sofia Antman Föreståndare för daghemmet Solhem Foto: Sofian Antmans fotoalbum

Sofia Antman •

Borgå

•

31 år

•

Modersmål: svenska

•

Till familjen hör Petter (make), Natalie 6 år och Elin 4 år

•

Daghemsföreståndare för Solhem (Borgå) och tillfälligt som föreståndare för daghemmet Merimaja (Kotka) SOTAHUUTO 23

Armeijassa tapahtuu Virallinen tiedonanto Virossa palveleva upseeri Anneli Aavik on ylennetty kapteeniksi viiden palvelusvuoden jälkeen 7.11.2019. Onnittelemme uutta kapteenia ja kiitämme häntä kokosydämisestä palveluksesta!

Rauman osaston sotilas Kimmo Nordblom on hyväksytty kokelaaksi 17.1.2020. Kiitämme Jumalaa siitä, että hän on kutsunut Kimmon palvelukseensa. Rukoilemme, että Kimmo saa kokea suurta iloa seuratessaan Jumalan kutsua.

EYE 2020 Euroopan nuorisotapahtuma 6.–9.8. Zeewolde, Alankomaat Onko sinulla kysymyksiä koskien nuorisotapahtumaa? Ota yhteyttä: ana.vargas@pelastusarmeija.fi

maailman rukouspäivä 6.3.2020 Världsböndagen

Lisämääräys 1.2.2020 Luutnantit Ana ja Eliel Vargas vastaanottavat lisämääräyksen nuorisoupseereina ohjelmasektorin päällikön, kapteeni Tero Saajorannan alaisuudessa. Anan ja Elielin alaisuuteen ja heitä tukemaan on nimetty ”Lapsi- ja nuorisotyön työryhmä”, johon kuuluvat kapteeni Anneli Aavik, luuntantti Kirill Burunov ja kadetti Ari Kulmala. Luutnantit Ana ja Eliel Vargas toimivat työryhmän puheenjohtajina.

Radio / TV Iltahartaus tiistai 3.3. klo 18.50 ja 23.00 Yle Radio 1, kapteeni Kaisa Mäkelä-Tulander Aftonandakt måndag 9.3 klo 19.15 Yle Vega, major Kirsti Reponen Radiojumalanpalvelus Turun osastosta sunnuntaina15.3. klo 11.00, Yle Radio 1. Majuri Natalia Penttinen johtaa, majuri Toni Penttinen puhuu. Nauhoitus su 8.3. klo 11.00. Aamuhartaus lauantai 28.3. klo 6.15 ja 7.15 Yle Radio 1, lehtori Jorma Pollari

Teema: ”Nouse, ota vuodemattosi ja kävele!” | Ohjelman laatinut: Zimbabwe Tema: ”Stig upp, ta din bädd och gå!” | Programland: Zimbabwe

Johtajien vierailulista

Maailman rukouspäivän ekumeeninen kokous Tampereella perjantaina 6.3. klo 18, Pelastusarmeijan Tampeeren osastossa, Satakunnankatu 27

Everstit Patrick & Anne-Dore Naud, territorion johtajat:

Världsböndagens ekumeniska möte i Helsingfors fredagen den 6.3 kl.19 i Filadelfiakyrkan, Albertsgatan 31

14.–15.3. Torvisoittokunnan viikonloppu (Brass Band Weekend) 17.–24.3. Kansainvälinen johtajien konferenssi, Portugali

Tervetuloa – Välkommen! 24

SOTAHUUTO

Uskomme rukouksen voimaan! Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme. Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Kuinka tulla uskoon? Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon. Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.

Pelastusarmeijan kansainvälinen torvisoittokunta

Sunnuntaina 15.3. klo 14 Pelastusarmeijan Temppeli, Uudenmaankatu 40 Lämpimästi tervetuloa!

Kiitos siitä, että kuolit puolestani ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi. Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi. Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti. Kiitos, Herra Jeesus. Amen. SOTAHUUTO 25

Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.

Sydämeni laulu -konsertti

Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi. Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.

Sotahuuto

1890–2020

Krigsropet

Arkistojen aarteita

Hyvää sanomaa vuodesta 1890 lähtien! Sotahuuto on yksi Suomen pitkäikäisimmistä tauotta julkaistuista aikakauslehdistä. Tässä sarjassa kurkistamme Sotahuudon arkistojen kätköihin. Esikuntakapteeni Helmy Boije af Gennäs työskenteli erittäin haastavassa Suomen Pelastusarmeijan Venäjän työssä 1913–1918. Helmy Boije sai vuonna 1920 työstään Perustajan merkin, joka on kansainvälisen Pelastusarmeijan kunnianosoitus muistamisen arvoisesta palveluksesta. Esikuntakapteeni palkittiin erinomaisesta kestävyydestä. Helmy Boijesta tulemme kertomaan myöhemmin lisää Rohkeat naiset -juttusarjassa. Sotahuudon numerossa 8/1919 kerrottiin kuulumisia Venäjältä Helmy Boijen lähettämien kirjeiden muodossa.

N:o 8 / 1919 Lauantaina 22 p. helmik.

Venäjä juuri nyt. Viimeiset tiedonannot tilanteesta ja Pelastusarmeijan työstä. Kirj. eversti K. Larsson. Venäjä vetää yhä edelleenkin maailman huomion puoleensa. Vahinko vaan, että on niin vaikeata saada tietää, mitä siellä todellakin tapahtuu. Sanomalehdistön huomiotaherättävät uutiset ovat nähtävästi osittain aivan perättömiä, osittain taas vääristeltyjä ja liioiteltuja. Esim. uutiset naisten ja ruumisten kansallistuttamisesta. Staabikapteeni Helmy Boijelta, joka minun poissaollessani on vastuunalainen työstä, olen säännöllisesti saanut kirjeen viikossa ja näin on ollut verrattain helppoa seurata asiain kehitystä. Koska uskon sen voivan innostaa Sota26

SOTAHUUTO

huudon lukijoita, tahdon esittää tässä poimintoja saamistani tiedonannoista. Viimeinen kirje on päivätty tammikuun 19 p. ”Päämajaamme ei vielä ole avattu, ovet ovat yhä edelleenkin suljetut sineteillä. Kokouksia pidetään kuitenkin jatkuvasti. Vähän ennen joulua toimeenpantiin pienet myyjäiset, – yhtenä ainoana iltana – jotka tuottivat 500 ruplaa. Tällä summalla ostettiin Weimarintienoilta perunoita, jauhoja ja lihaa ja köyhäinjuhla toimeenpantiin. Siihen saapui nelisenkymmentä henkeä, jotka saivat kolme lautasellista lihasoppaa kukin, teetä ja piirakoita.

–– Sittemmin ovat köyhät tulleet takaisin päivä toisensa jälkeen ja istuneet lumessa ovemme ulkopuolella, odotellen ruokaa. Valitettavasti eivät varamme kuitenkaan ole myöntäneet jatkuvaa näiden onnettomien ihmisten tarpeitten tyydyttämistä. Slummiasema on kuitenkin avattu ja toverimme ovat saaneet viedä pois tavaransa. Asunnossa oli pidetty kotitarkastus. Näky, joka kohtasi tovereitamme, kun he tämän tapahduttua pääsivät sisään, on mahdoton kuvata. Sängyt olivat pengotut nurin, aivan kuin villipedot olisivat taistelleet huoneessa. Matka-

2€ n

Maaliskuu 2020 n

Sotahuuto

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Esikuntakapteeni Helmy Boije af Gennäs

arkkujen ja piironkien laatikoitten lukot olivat rikotut. Kaikki oli nuuskittu ja siroteltu ympäri lattiaa. Kaikki syötävä oli viety. *** Pietarissa on suunnattoman tautinen aika. Joka päivä avataan uusia sairaaloita, mutta sairaaloissa palvelevilta tovereiltamme olemme kuulleet, että olot niissä ovat hirvittävät. Lavantauti raivoaa pahiten. Muutama viikko sitten saivat toverit kirjeen eräältä rouvalta, joka makasi sairaana sairaalassa. Hän tahtoi tavata jotakuta sisarista ja pyysi saada lehden. Kun yksi tovereistamme meni sinne, mykistyi sairas ensin ilosta ja alkoi sitten itkeä. Hän kertoi nyt useampia kuukausia sitten kadulla kulkiessaan nähneensä sanomalehtipalasen, jonka otti ylös maasta. Se oli ”Vjestnik Spasenijan” [Venäjän Sotahuuto, toim. huom.] elokuun numeron etusivu. Hän luki sen tarkoin ja talletti sitten paperin. Kaiken aikaa oli hän toivonut saavansa kuulla enemmän pelastuksen tiestä, mutta vasta sairastuttuaan ja jouduttuaan sairaalaan otti hän paperin uudelleen esille, katsoi siitä osoitteemme ja kirjoitti mainitun kirjeen. Kyynelsilmin hän nyt näytti meille sanomalehden palasta, jota säilytti kallisarvoisen kapineen tavoin. Nyt hän sai kokonaisen lehden, ja toverimme rukoili hänen kanssaan sekä lupasi tulla takaisin.”

Ylisihteerin muistiinpanoja P.M: 11.2.1919 Staabikapteeni Boijelta olen vastikään saanut Pietarista kirjeen, päivätty 2.1, josta alla oleva ote osoittaa meille, miten toverimme Venäjällä nykyään voivat. ”Olemmehan me täälläkin koettaneet hiukan viettää joulua, mutta joulutunnelma ei oikein ota vallatakseen meitä. Meillä oli oikein hyvä uudenvuodenvalvontayö, vaikka raitioliikenne oli lakkautettu. –– Viikon ajan olemme olleet aivan ilman sähkövaloa, joten saamme tehdä kuin maaseutuväki, paneutua nukkumaan hämärän tullen. Emmehän näe tehdä mitään, kun ei ole öljyä. Kaikki on vielä samalla kannalla kuin eversti Larssonin lähdettyä. Ainoastaan slummin ovat monen rettelöimisen jälkeen avanneet ja antaneet meidän noutaa sieltä tavaramme. Muuten Jumala auttaa meitä ihmeellisesti joka päivä. Olemme olleet terveitä. Sisaret ovat vuoron perään käyneet maalla kokousten pidossa ja silloin saaneet ruokaa. –– Rukoilkaamme edelleenkin rakkaitten toverien puolesta Venäjällä, jotta he saisivat armon läpäistä kaikki vaikeudet enemmän kuin voittajina ja tulla avuksi ja siunaukseksi tuolle onnettomalle kansalle.” Toimittanut: Toni Kaarttinen

Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 € Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 130. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Eija Kornilow Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Patrick Naud, Eija Kornilow, Toni Kaarttinen, Anne Fredriksson, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy, Kerava 2020 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Marissa Tammisalo Hiukset & meikki: Salon Bella Pelo

SOTAHUUTO

kohti kevättä hyvällä sanomalla

Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi. Lehden tilaushinnat: Kotimaa ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 €

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Tilaan Sotahuudon itselleni Tilaan Sotahuudon ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite:

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys