Maailma pyörii ja pyörittää meitä, älä silti toivoasi heitä Majuri Raija Lähteinen on tehnyt pitkän uran Sotahuudon toimituksessa toimittaen Sotahuutoa, Nuori Sotilasta, Helmiä Syvyydestä ja Pelastusupseeria. Valokuvauksen ja kuvien kehittämisen kautta oli mahdollista luoda oma persoonallinen linja. 1980-luvulla hän sai määräyksen Sotahuudon päätoimittajaksi. Tässä kirjoituksessa Raija jakaa ajatuksia ja rakkaita muistoja näiltä monipuolisilta, vaativilta ja rikastuttavilta vuosilta. Tämä artikkeli on luettavissa ruotsiksi seuraavalla aukeamalla. Kortti, jossa otsikon teksti, tuli minulle käsipostissa. Se oli kirjoitettu ”eräänä nopeatempoisena päivänä”. Varsinainen teksti kuului: Kaikesta huolimatta on hyvä, että joillakin on päässä muutakin kuin painetta… Vuosi oli 1987 ja lähettäjänä nuori armeijalainen opiskelija, joka oli tullut lehtiemme toimitukseen kesätöihin. Pelastusupseerina olin jo ehtinyt tuohon mennessä kokea melkoisen määrän nopeatempoisia päiviä ja vuosia. Valmistuin kansainvälisestä kadettikoulusta 1957. Ensimmäiset viisi vuotta veivät minua vauhdilla osastomääräyksestä toiseen. Ehdin olla yhdeksässä osastossa ennen kuin tulin toimitukseen 1962 – suurin osa niistä oli ruotsin- tai kaksikielisiä. Antoisia vuosia! Kasvoin henkisesti ja hengellisesti. Pelastusarmeija tarjosi minulle mahdollisuuden kehittää ruotsin kieltä – vuosi sotalapsena oli antanut hyvän pohjan. Englannin kieli oli itse asiassa myös kehittynyt vähän samalla tavalla, kun sain vuonna 1954 työpaikan Pelastusarmeijan laitoksessa Lontoossa. 24
SOTAHUUTO
Näin jälkeenpäin ajatellen minulla oli siis jonkinlaisia valmiuksia toimittajan tehtävään, vaikka alan koulutus puuttuikin. Kielet olivat tärkeässä osassa käännöstöissä, joita riitti alusta lähtien. Julkaisuja oli tähän päivään verrattuna paljon, ja ne ilmestyivät suomeksi ja ruotsiksi. Selvennän asiaa: Sotahuuto / Krigsropet ja Nuori Sotilas / Den Unge Soldaten viikoittain, sosiaalisen työn lehti Helmiä Syvyydestä / Pärlor ur Djupet neljä kertaa vuodessa ja lisäksi Pelastusupseeri / Frälsningsofficeren kuusi kertaa. Kieli sai aikaan sen, että jouduimme tekemään erillisen taiton jokaisen lehtiparin kohdalla. Suomen kielen sanat ovat tunnetusti pitkiä!
Lehtimyyjiä palvellen Lehtien myynti oli tärkeä evankelioimismuoto toiminnan alkuajoista lähtien. Toimituksen yhdessä painopaikan kanssa laatimien aikataulujen oli hyvä pitää kutinsa, muuten tuli ns. pyyhkeitä, mikä oli ymmärrettävää. Myyntiluvat koskivat määrättyjä viikonpäiviä, jolloin vain yh-
den päivän myöhästyminen saattoi tuottaa vaikeuksia. Monet pelastussotilaat tunsivat Sotahuudon myynnin omaksi palvelutehtäväkseen, ja niin syntyi lehteen oma palsta, jossa kerrottiin, miten myyjät olivat onnistuneet. Yksi tunnetuimmista oli tamperelainen Alfred Puustinen, jonka nimi löytyi usein listan kärjestä. Mutta oli muitakin, mm. kersantti Ellen Söderlund Vaasasta. Hilkka Niemisen historiakirja Pelastussotaa Suomessa 1889–1989 kertoo eräästä sankarista näin: ”Yksi niistä käytännön tehtävistä, joita kadettien tuli opetella oli Sotahuudon myynti kodeissa, kaduilla ja baareissa. Toisille tämä oli vaikeaa, toisille siitä tuli kohta rakas tehtävä, joka loi uusia kontakteja erilaisiin ihmisiin. Kadetti Emil Lilja vuosimallia 1901 voitti ylivoimaisesti kadettivuoden myyntikilpailun. Hänestä tulikin ahkera varojen kerääjä aina viimeiseen elinvuoteensa asti.” Käännöstyö oli mielenkiintoista, mutta samalla vaativaa. Tavoitteena oli löytää kirjoittajan ”rytmi” ja hänen sano-
