Hyvän ja turvallisen kesän vinkit Viimeisen reilun vuoden ajan olemme eläneet erikoisia aikoja. Monet itsestäänselvyydet, kuten isovanhemman halaaminen tai vaikkapa sukujuhlat, ovat olleet kiellettyjen asioiden listalla. Voimme toivoa, että rokotusten ja lämpenevien säiden myötä elämämme jälleen normalisoituu. Toiveikkaina olemme koostaneet valikoiman mukavia kesäaktiviteetteja. Ota kuitenkin huomioon tämänhetkiset suositukset ja rajoitukset – turvallisuus ennen kaikkea! Toimittanut: Toni Kaarttinen
Liikunnan iloa Mikä olisi parempaa kesäpuuhaa kuin liikunta! Keräsimme ystäviltämme muutamia ehdotuksia, joita voit toteuttaa yksin tai turvallisesti läheistesi tai ystäviesi kera.
Geokätköily – aarteenetsintää luonnossa Geokätköily on ulkoiluharrastus, jossa piilotetaan ja etsitään geokätköiksi kutsuttuja rasioita. Kätköjä etsitään GPSsatelliittipaikannuksen avulla. Laitteena voi olla erillinen GPS-laite tai tavallinen älypuhelin. Rasioista löytyy useimmiten lokilista, johon voi merkitä päivämäärän ja oman puumerkkinsä. – Erästä lausahdusta lainatakseni: ”Käytän miljoonien dollarien satelliitteja siihen, että etsin metsästä pakasterasioita.” Tämä tiivistää geokätkeilyn hyvin, naurahtaa kapteeni Kati Kivestö,
12
SOTAHUUTO
joka on harrastanut kätköilyä pitkään. Kymmenen vuoden aikana Kati on löytänyt noin 1 500 kätköä. Kati kertoo, että kätköjen vaikeustaso voi vaihdella suuresti. – Ne saattavat olla metsäpolun varrella tai sitten paikoissa, joihin tarvitsee sukellus- tai kiipeilyvälineet, Kati naurahtaa. Kätköohjeet saattavat sisältää myös mysteerejä, jotka on ratkaistava kätkön löytämiseksi tai voivat olla sarjakätköjä, jossa löydetty kätkö johtaa seuraavan luokse. Kätkön piilottaja usein valitsee kätkölle paikan, jota haluaa esitellä muille – kauniin maiseman, kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen tai kätkijälle itselleen merkityksellisen paikan.
Kuvat: kuvaajakrediitit kuvien yhteydessä – Kannattaa kokeilla, tämä on hauska harrastus! Alkuun pääset geocaching.com ja geocache.fi sivujen kautta. Android- ja IOS-puhelimiin löytyy myös lukuisia applikaatioita, kuten Groundspeak.
Hui, mitä hulailua! Kaikki muistanevat kaksiväriset, raidalliset hulavanteet lapsuudestaan. Viime vuosina hulavanteet ovat tehneet paluun liikuntavälineinä. Helsingin yliopiston tutkimustulokset kertovat, että hulavanteen pyörityksellä on hyviä terveysvaikutuksia. Se polttaa tehokkaasti vatsarasvaa, joka on monille terveysriski. Kaupoissa myydään vanteita 1–1,8 kilon painoisina. Aloittelijan kannattaa