Sotahuuto 21/08

Page 16

Kenraalin kirje pelastusarmeijalaisille Tervehdin teitä Jeesuksen Kristuksen nimeen ja lähetän tämän kirjeen toivoen, että vastaanotatte sen siinä hengessä, jossa se on lähetetty. Haluan samalla vakuuttaa, että rukoilen puolestanne ja että – Jumalan armosta – rakastan ja arvostan teitä kaikkia.

puolinen saatavuus on kiistanalainen kysymys, ja Pelastusarmeijan puolesta olen antanut ääneni kuulua. Ellette ole vielä saaneet rokotusta, toivon, että minun laillani otatte sen heti kun se on mahdollista. Kaikessa tapahtuneessa Armeija on astunut esiin ja heltynyt auttamaan ja palvelemaan miljoonia. Nyt rukoilen, että työmme kantaa hyvin hedelmää ja voitettujen sielujen sato on suuri.

Menneenä vuonna koronavirus on vaikuttanut koko ihmiskuntaan. Ymmärrän hyvin, omakohtaisesti, miten se on koskettanut meitä kaikkia, ja että jotkut ovat kärsineet enemmän kuin toiset. Olen ylpeä siitä anteliaisuuden kulttuurista, joka kukoistaa Pelastusarmeijassa mahdollistaen avun, lohdun ja rohkaisun tarjoamisen lukuisille ihmisille. Etsiessämme tietä ulos pandemiasta keskitymme eri rokotteisiin. Niiden tasa-

Kenraalinanne minulla on vankkana tukenani ylemmän johdon monimuotoinen joukko, joka on strategisesti asetettu eri puolille maailmaa. Viime vuoden aikana kansainväliset johtajanne ovat tavanneet internetin kautta keskittyen asialistalla olleisiin kriittisiin aiheisiin. Tämä osallistaminen on tarjonnut valtavaa tukea vastuuseeni käsitellä tällaisia Armeijaa koskevia asioita. Tehtävämme on nyt selkeä, ja työskentelemme turva-

Hyvät pelastusarmeijalaiset!

taksemme paikkamme alati muuttuvassa maailmassa, kun toimimme Jumalan valtakunnan hyväksi. Tulevaisuutemme kannalta on tärkeää keskittyä esimerkiksi johtajuuden kehittämiseen ja seuraajasuunnitteluun. Tähän prioriteettiin on yhdistetty sukupuolten välinen tasa-arvo. Pyrimme tarjoamaan vahvoja ja selkeitä toimintasuunnitelmia samalla kun tunnistamme ja käsittelemme Pelastusarmeija-kulttuuriin sisältyviä kysymyksiä. Erityisenä huomion kohteena on monimutkainen kysymys ihmisen seksuaalisuudesta. Tässä yhteydessä haluaisin sanoa, että emme aio muuttaa nykyistä näkemystämme asiasta. Vaikka onkin todennäköistä, että jotkut pelastusarmeijalaiset toivoivat muutosta johtuen tämän asian monimutkaisuudesta eri puolilla maailmaa, olemme päättäneet vielä miettiä sitä tarkemmin teologisesta näkö-

generals brev för salvationisterna Kära salvationister! Jag hälsar er i vår herres Jesu Kristi namn och sänder er mitt brev som jag hoppas att ni läser i samma anda som det sändes ut. Jag ber för er och vill, genom Guds nåd, försäkra er om min kärlek och tacksamhet till er var och en. Under det gångna året har hela mänskligheten påverkats av coronaviruset, Av egen erfarenhet vet jag att vi alla har blivit berörda och att en del har lidit mer än andra. Jag är stolt över det generösa sinnelag som existerar inom Frälsningsarmén och som gör det möjligt för oss att göra livet lättare, ge tröst och uppmuntran till otaliga människor. När vi 16

SOTAHUUTO

nu söker en utväg ur pandemin koncentrerar vi oss på olika slags vacciner. På Frälsningsarméns vägnar har jag i olika sammanhang tagit upp behovet av tillgång till vaccin för alla. Jag hoppas att ni vill följa mitt exempel och låta vaccinera er, om ni inte redan har gjort det. Under allt som har hänt har Frälsningsarmén tagit sitt ansvar för att hjälpa och betjäna miljoner människor. Nu är det min bön, att vi som ett resultat av allt arbete skulle få glädjas över en stor skörd i Andens rike. Som er General har jag förmånen att kunna rådgöra med en grupp på olika håll i världen strategiskt stationerade seniorledare. Under året som gått har era

internationella ledare mötts via Internet för att dryfta kritiska ärenden som kommit upp på agendan. Gruppens engagemang har varit en enorm hjälp för mig då det är på mitt ansvar att ta upp frågor som berör Frälsningsarmén. Det finns nu en klar befogenhet, och vi arbetar på att säkra vår plats i en ständigt föränderlig värld när vi verkar för Guds rike. Beträffande Arméns framtid är det av avgörande betydelse att vi i tid planerar för ledarskapets utveckling och succession, liksom att prioritera frågan om jämställdhet mellan könen. Komplicerade frågor som ställs inom olika kulturer i vår organisation kräver klara och tydliga riktlinjer då de skall behandlas. Sådana


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.