Sotahuuto 2024/08

Sivut 11–13

Sivut 16–19

Tässä numerossa

olla rohkeasti uskossa

KOHO-koulutus pelastusrenkaana elämän tyrskyissä

”Ingen människa är en ö, fullkomlig i sig själv…”

toimiTukselTa

osastot mukana taistelussa yksinäisyytTä vasTaan

Pari vuotta sitten SPR:n yksinäisyysbarometri osoitti, että yli puolet suomalaisista on kokenut yksinäisyyttä. Luku on kasvussa, ja monien kohdalla tilanne on kestänyt jo vuosia. Ilman perhettä tai muuta yhteisöä ongelmat kasvavat usein vuoren korkuisiksi. Pelastusarmeijan osasto on paikallisseurakunta. Sen tehtävä on kertoa sanomaa Jumalan rakkaudesta – ja palvella ympärillä olevaa maailmaa. Mukaan taisteluun yksinäisyyttä vastaan on jokainen tervetullut. Yhdessä 1+1 on enemmän kuin vain kaksi. Yhteisönä saamme palvella sekä Jumalaa että lähimmäisiämme.

Mitä toiminta antaa mukana oleville? ”Saan, mitä sydämeni kaipaa”, ”lämminhenkistä ystävyyttä, jossa kaikki otetaan huomioon”. Sinikka Jäntti kuvaa sitä sanomalla ”on kuin olisin tullut kotiin”. Vaasan osaston nuorille osasto on paikka, jossa saa olla avoimesti uskova ja saa esittää kysymyksiä.

Joulupatakoordinaattori Minna Kalloselle on tärkeää työn merkityksellisyys. Joulupatavaroilla tuomme vuosittain osastojen kautta apua monien ihmisten ahdinkoon. Tampereella KOHO-koulutus tarjoaa matalan kynnyksen vertaisryhmän omaa elämänhallintaa tukemaan. Ville Saha kertoo, kuinka tukiverkkojen petettyä Pelastusarmeija otti hänestä kopin. Nyt hän on mukana vapaaehtoisena. Monille osasto on erityisesti paikka, jossa saa olla mukana palvelemassa.

Jeesus lupasi seuraajilleen: ”Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt 18:20). Silloin 1+1 on aina paljon enemmän. Olet tervetullut mukaan!

Kati Kivestö kapteeni vastaava toimittaja

miten olemme onnisTuneet?

Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä. Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.

Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi

tässä kuussa

Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan

Pieni punakatToinen kirkko

Etelä-Islannissa on pieni kylä nimeltään Vík i Myrdál. Kylä on kuuluisa mustista hiekkarannoistaan, jotka houkuttelevat paikalle päivittäin satoja turisteja. Hiekkarannan ohella toinen nähtävyys on korkealla mäellä seisova pieni, punakattoinen kirkko. Oikeastaan se on aivan tavallinen kirkkorakennus, jota tuskin matkaoppaissa erikseen mainittaisiin, ellei sillä olisi kylässä aivan erityinen tehtävä.

Kylän lähellä nimittäin sijaitsee Katla-niminen jäinen tulivuori – vai pitäisikö sanoa tuliperäinen jäävuori. Tulivuori on purkautunut säännöllisesti vuosisatojen ajan. Viimeisestä purkauksesta on kuitenkin kulunut jo aikaa. Vuori on ollut hiljaa vuodesta 1918 saakka. Koska on kulunut yli sata vuotta, seuraavaa pur-

kausta odotetaan hetkenä minä hyvänsä. Tiedetään, että jos purkaus tapahtuisi, se saisi aikaan suuren tulvan, joka hautaisi alleen lähes koko kylän. Yhden rakennuksen kuitenkin uskotaan säästyvän: mäelle rakennetun pienen, punakattoisen kirkon.

Katlan purkausta osataan odottaa, ja viranomaisilla onkin evakuointisuunnitelma valmiina. Jos ja kun vuori taas eräänä päivänä herää, jokaiseen alueella sillä hetkellä olevaan matkapuhelimeen lähetetään automaattinen varoitus. Asukkailla ja turisteilla on silloin arviolta kaksi tuntia aikaa siirtyä turvaan mäellä olevaan kirkkoon. Uskon, että kukaan ei jätä näin tärkeää varoitusta huomioimatta. Saattaa toki olla, että joku mielessään epäilee, että näinkö Katla nyt he-

räisi, kun on ollut niin kauan hiljaa... Mutta luulenpa, että epäilijätkin kaiken varalta kipuaisivat ylös mäelle.

”Kun saapuu elämäni myrsky-yö, on mulla turva Kristus-kalliolla” , lauletaan eräässä Pelastusarmeijan laulussa. Kristus-kalliolla olemme turvassa silloinkin, kun elämän vaikeudet vyöryvät tulvan lailla ja uhkaavat upottaa meidät alleen. Jokaista ihmistä kutsutaan Kristuksen luokse. Miksi kukaan jättäisi näin tärkeän kutsun huomioimatta? Ei tarvitse odottaa, että taivaalle alkaa kertymään mustia pilviä; kutsuun voi ja kannattaa vastata jo tänään.

Saga Lippo everstiluutnantti territorion komentaja

Kuva: Colon Freld

Vaasan nuorten illoissa saa olla rohkeasTi uskossa

Vaasan osastossa on ollut usean vuoden ajan erittäin aktiivista nuorisotyötä. Vaasassa on välillä jopa

tilanteita, jossa sunnuntain jumalanpalveluksissa nuoret kuikuilevat, että missä kaikki aikuiset ovat!

Sotahuuto lähti selvittelemään, mikä on tämän toiminnan salaisuus.

Vaasan osastolla on vielä viideltä hiljaista. Tuntia myöhemmin ei niinkään. Tapaan osastonjohtajat, luutnantit Ari ja Eija Kulmalan, ja juttelemme sohvalla sillä välin, kun pelastussotilas Säde Perttula ja luutnantti Enni Becker ovat valmistelemassa nuorten illan tarjoiluja. Tarjolla on panineja, leipärullia ja kaikenlaista pikkuherkkua. Nam! Ari ja Eija ovat palvelleet Vaasassa jo seitsemän vuotta: avustajina, kokelaina, kadetteina ja vuodesta 2020 alkaen upseereina. Suurimman osan tästä ajasta he ovat olleet osastosta ja sen työstä vastuussa.

Tiedustelen, miksi nuorisotyö on ollut heille alusta asti niin merkityksellistä. – Siihen on ollut aina sydämen palo, Eija aloittaa ja Ari jatkaa: – Nuorten elämä ja kuviot olivat tärkeitä, kun täällä aloittaessamme meillä oli vielä neljä varhaisteiniä. Vaikka meillä oli jonkinlainen visio nuorisotyöstä, niin tämä lähti liikkeelle kokeilemalla. Siitä on ajan kanssa kasvanut työmuoto, johon satsaamme paljon. Kunnia Jumalalle, että nuorisotyö on lähtenyt käyntiin niin hyvin… Mutta olen myös aina kiitellyt lapsiamme. Hehän toivat tänne kavereitaan, ja se on ollut todellinen pohja tälle työlle.

Teinit ja nuoret aikuiset työn ytimessä

Vaasan nuorisotyön ytimessä on perjantai-iltojen 14–22-vuotiaiden nuorten ryhmä.

– Olemme huomanneet, että pitää olla hyvin ajan tasalla siitä, mitä nuo-

ret käyvät läpi maailmassa. Haluamme kannustaa ja haastaa kaikkia nuoria ajattelemaan ja perustelemaan maailmankatsomuksensa. Kristityt nuoret kokevat usein oman maailmankatsomuksensa kyseenalaistamista. Täällä he saavat olla rohkeasti uskovaisia.

Ari ja Eija kertovat, että nuorempien ryhmä on parhaillaan tauolla, mutta sen uudelleen käynnistäminen kiinnostaa. Eijalla on toiveissa upseerin satutunti lapsille. Myös työ paikallisten yliopistoopiskelijoiden parissa on luutnanttien mielessä.

– Sitä ennen olemme aloittelemassa nuorten aikuisten ryhmää, sillä useampi nuorten illoissa mukana oleva on esittänyt toiveen tällaisesta. Olemme myös joskus vanhempien nuorten kanssa illan jälkeen jalkautuneet kadulle mukanamme pelastuskärry ja siellä termarissa juotavaa. On menty juttelemaan ihmisten kanssa.

Perjantai-iltojen sisältö on hyvin joustava. Se alkaa tarjoiluilla ja niiden siunauksella (joskus jopa räpäten!). Tätä seuraa kuulumiskierros.

– Se on monelle tärkeä, yhteen sitova hetki. Kaikki saavat halutessaan kertoa, mitä viikko pitää sisällään. Kierrosten aikana on niin naurettu kuin itkettykin. Se on selkeä luottamuksen rinki, Eija sanoo.

Sitten ohjelma jatkuu hartaudella ja keskustelulla päivän aiheesta. Joskus porukka katsoo opetusvideoita.

– Välillä heitämme kysymyksen nuorille, että onko heillä keskustelunaihei-

ta. Viikon tapahtumissa voi olla jotain, mikä pohdituttaa nuoria. Usein keskustelu polveileekin sinne tänne. Lopuksi on rukous, johon jokainen saa tuoda haluamansa rukousaiheet. Jos jää aikaa, niin loppuilta on vapaata hengailua, Eija selventää illan kulkua, ja Ari täydentää: – Tämä on kuin olohuone, jonne voi tulla ystävien kanssa. Nuorille on tärkeää, että heillä on paikka, jossa heitä kuunnellaan, kunnioitetaan ja heidän mielipiteitänsä arvostetaan. Me myös opimme nuorilta paljon.

Yhteiskristillinen henki

Eija ja Ari kertovat, että useat nuoret käyvät useamman seurakunnan nuorten ryhmissä – porukka on hyvin yhteiskristillinen.

– Siihen kannustammekin ja sanomme, että myös meillä on heille aina ovet avoinna. Olemme huumorilla heittäneet, että jos ette mene omaan kirkkoon, niin tulkaa edes tänne, Ari naurahtaa. – Monet nuorista ovat tuoneet vanhempansakin mukaan tutustumaan, ja nyt osa heistä käy jumalanpalveluksissa säännöllisesti. Se on todella hienoa!

Osaston tiloissa on järjestetty ”kaupunkileirejä”, jolloin nuoret ovat olleet yötä. Viime keväällä oli myös ensimmäinen yöseminaari, jossa nuoret seurasivat livenä opetusta Yhdysvalloista. Nuoret ovat tehneet myös missiomatkan. He vierailivat Arin ja Eijan tyttären Enni Beckerin upseerivihkimyksessä Helsingissä.

– Heitin idean nuorille, ja he innostuivat täysillä, Eija naurahtaa, ja Ari nyökkää: – Siitä tuli ihan mykistynyt olo, kun katsoi heidän esiintymistään. Nuoret haluaisivat mielellään tehdä vastaavia retkiä. Voisimme esimerkiksi vierailla jossain toisessa osastossa viettämässä yhteistä nuorten iltaa.

Miten Ari ja Eija toivovat työn kehittyvän jatkossa?

– Toivon ja uskonkin, että nuorissamme on henkilöitä, jotka ovat valmiita ottamaan vastuuta. Siitä olisi apua, jos esimerkiksi saisimme joskus määräyksen muualle. Meillä on myös harvinainen tilanne, että jumalanpalveluksissa on usein enemmän nuoria kuin aikuisia. Nuoret toivoisivat, että uusia aikuisia löytäisi keskuuteemme. Se synnyttäisi mielenkiintoisia keskusteluja kahvipöydän ympärille.

– Tämä on ollut hedelmällistä. On lopulta Jumalan kädessä, miten asiat onnistuvat.

Ihmisten kohtaamisen oppimista

Kello on kymmentä vaille kuusi, ja ensimmäiset nuoret ovat saapuneet. He juttelevat keskenään, ja aina välillä nauru raikuu jonkun heittäessä hyvän läpän.

Pysäytän hetkeksi sohvalle luutnantti Enni Beckerin, Salon osaston johtajan. Hän on perhevierailun ohella tullut ottamaan osaa nuorten iltaan. Hän on päivän hartauden pitäjä. Ennille nuorisotyö on ollut aina olennainen osa omaa Armeija-tarinaa.

– Aloitin täällä sotilasavustajana nuorisotyöntekijän nimikkeellä. Siitä sain kutsun upseeriuteenkin, Enni toteaa hymyillen.

– Tuntuu hassulta, että näiden iltojen alkaessa olin itsekin super nuori, ja nyt olen tässä työssä. Moni tuolloin aloittaneista nuorista on edelleen mukana. On

ollut tosi siistiä nähdä, miten nämä nuoret ovat kasvaneet aikuisiksi.

Tiedustelen Enniltä, onko hänellä jotain suosikkimuistoa illoista: – Muistan, miten meillä oli yhdessä vaiheessa usein karaokeiltoja. Laulettiin tuolla salissa, Enni naurahtaa.

Enni kertoo, että nämä illat ovat antaneet eväitä upseerin työhön, vaikka Salon osasto eroaa suuresti Vaasasta.

– Täällä tottui siihen, että on paljon nuoria. Salossa meillä on varttuneempaa väkeä. Olen huomannut, että nuoret tarvitsevat hiukan erilaista sanomaa kuin aikuiset. Tämä kaikki on opettanut, miten kohdata erilaisia ihmisiä.

Puhetta piirissä

Kello on hiukan yli kuusi, ja viimeisetkin nuoret ovat tulleet paikalle. Huoneessa on mukava, hämyisä valaistus, jonka lähteenä on Pelastusarmeijan valokilpi.

Vaasan osaston nuorten illan ryhmä koossa! Viikoittain parisenkymmentä nuorta saapuu perjantai-illan viettoon.

Perjantai-illoissa vallitsee luottamuksen henki. Kuulumiskierroksella ja päivän keskustelussa voi avautua sydämellään olevista asioista.

Nuoria on tänään paikalla 18, ja siihen päälle me muutamat aikuiset. Huoneen jokainen sohva on hyvässä käytössä.

Iisakki aloittaa kuulumiskierroksen ja saa heti porukan nauramaan tarinallaan päivän aiemmista sattumuksista. Yksi kerrallaan nuoret ja aikuiset jakavat viikon kuulumiset – toiset lyhyesti, toiset monisanaisemmin. Ilmapiiri tuntuu avoimelta ja uskon, että täällä voi jakaa kipeämpiäkin tuntoja.

Kierroksen päästyä Ennin kohdalle ryhmä räjähtää nauruun hänen pitäessään epäonnisen pitkän tauon kesken lauseen: – Jätin Roopen... siis hetkeksi kotiin. Enni yhtyy itsekin naurunremakkaan.

Kierroksen jälkeen on aika vakavoitua. Vierailuviikolla on tapahtunut koko Suomea järkyttänyt Vantaan Viertolan koulun ammuskelu.

Maria kertoo, että hänen serkkunsa asuu Vantaalla ja tapahtunut herätti huolta siitä, mitä hänelle kuuluu. Tieto tekijän nuoresta iästä järkytti monia.

Hartaudessa Enni johdatti nuoret pohtimaan maailman synkkyyttä: miksi näitä asioita tapahtuu.

– On helppoa nähdä maailma toivottomana paikkana. Otamme harteille taakkaa, jota meidän ei tarvitsisi yksin kantaa. Jumala on kutsunut meidät rakastamaan.

Ryhmä lukee Raamatusta Matteuksen evankeliumin 24. luvun. Se herättää nuorissa ajatuksia siitä, miten voisi itse toimia kristittynä hyvänä esimerkkinä. Aamos nostaa esiin tärkeän pointin. – Vihakaan ei ole väärin, mutta pitää muistaa katsoa, miten sen tuo esiin.

Ryhmä lukee vielä Heprealaiskirjeen 12. luvusta jakeet 1–3. Enni tiivistää hartauden sanoman: – Kun on katse Jeesuksessa, se näyttää maailmalle, että on toivoa. Ihmiset eivät ole pahoja, vaan rikkinäisiä. Jeesus on valona maailman synkkyydessä.

Keskustelu jatkuu ja polveilee. Seuraavan puoleen tuntiin mahtuu keskustelua niin kristillisestä musiikista, ylistävästä ja evankelioivasta kirkosta kuin lähimmäisen rakastamisestakin.

Sohvarinki päättyy rukoukseen, johon tuodaan monia aiheita – yhtenä rukous Suomen nuorten ja heidän hyvinvointinsa puolesta.

Uskossa vahvistuneet

Ilta ei ole toki vielä lopussa! Normaalisti nyt olisi aikaa vapaalle hengailulle kavereiden kanssa. Osastolta löytyy myös muun muassa lautapelejä. Useimmiten hyvä seura kuitenkin riittää. Tällä kertaa nuoret ovat kuitenkin suostu-

neet juttelemaan jo oman nuoruutensa ohittaneen toimittajan kanssa. Mukana juttelemassa ovat Maria (15), Sofia (14), Aamos (17), Iisakki (17), Aino (18), Ella (21), Onerva (15), Eveliina (19) ja Säde (19.) Ryhmästä suurin osa – Maria, Iisakki, Aino, Ella, Eveliina ja Säde – ovat olleet mukana seitsemän vuotta eli aivan alusta asti!

– Me ollaan OG! Maria huudahtaa ja saa ryhmän nauramaan.

Muutkin ovat olleet jo pitkään mukana: Onerva viisi vuotta, Aamos kolme ja Sofia pian vuoden.

Moni on löytänyt tänne kavereiden kautta, ja osa vanhempien ”pakottamana”. Paino noissa lainausmerkeissä… – Vanhempani eivät halunneet, että olen aina koneella, joten he pistivät minut tänne. Se on ollut yksi parhaista asioista, mitä minulle on tapahtunut, Maria toteaa hymyillen.

Kyselen, millaisia positiivisia asioita nämä illat ovat tuoneet heille.

Iisakki: – Yhteisö ja kaverit, täällä saa vapaasti jutella ja kysyä kysymyksiä…

– Mulla varmaan on liikaakin näitä kysymyksiä, Maria naurahtaa viitaten siihen, että hän oli hyvin ahkerasti äänessä tämän illan kokoontumisessa – Tämä yhteisö toi minut tänne. Kun

Yllä vasemmalla: Vaasan osaston johtajille, luutnanteille Eija ja Ari Kulmalalle nuorisotyö on aina ollut sydämen asia. Luutnanttien edessä pelastuskärry. Välillä nuorten illan jälkeen luutnantit ja vanhemmat nuoret ovat jalkautuneet kadulle mukanaan kärry ja siellä termareissa juotavaa.

Yllä oikealla: Illan nuoret miehet kaverikuvassa.

Oikealla keskellä: Maria ja Sofia viihtyvät nuorten illoissa.

Oikealla alla: Illoissa on tarjolla myös kaikenlaista herkkua.

tein uskonratkaisuni, niin tästä mukana olemisesta on tullut syvempää. Höpötän paljon ja menen asiasta toiseen, mutta minut hyväksytään täällä, Maria lisää hymyillen.

Sofia: – Täällä kuulee paljon hyvää asiaa, mitä muualla ei kuule.

Aamos: – Hyvää seuraa ja hyviä uskonkeskusteluja. Ja edustan varmaan monia, jos sanon, että ruoka.

Aamoksen sisko Sofia tarttuu tähän pilke silmäkulmassa: – Se on aina se juttu, jolla houkutellaan kaverit messiin. Siellä on hyvää seuraa, pohdintaa… ja RUOKAA!

Ryhmä repeää nauruun.

Aino: – Tämä luo yhtenäisyyttä nuorissa. Halua oppia lisää Jeesuksesta. Kun meille tulee uusia nuoria, heidät otetaan heti juttuun mukaan. Eikä tarvitse olla välttämättä edes uskossa, hyvä ilmapiiri sitoo kaikki mukaansa.

Ella nyökkää: – Tänne on ihana tulla. – Täällä voi puhua mistä vaan laidasta laitaan, Onerva toteaa, ja Eveliina lisää: – Täällä on turvallista tuoda vaikeitakin kysymyksiä esille.

Aino: – Saa jakaa sydämellä olevia raskaita aiheitakin ja rukoilla yhdessä näiden asioiden puolesta. Se on helpottanut minua vaikeina aikoina.

Eveliina: – Vanhat kaverisuhteet ovat vahvistuneet, ja kaikkien kanssa on helppo tulla toimeen.

Säde: – Olen saanut täällä paljon vahvistusta uskolleni ja oman paikan löytämiseen on kannustettu. Minusta tuli vuosi sitten sotilas. Usko on elämäni ja haluan sitoutua palvelemiseen. Autan nyt näissä perjantai-illoissa, ja jos muilla nuorilla on huolia, niin mielellään keskustelen ja tuen myös kahden kesken.

Koko jengillä uskolla ja hengellisyydellä on iso paikka sydämessä.

Onerva: – Nämä asiat kiinnostavat minua kovasti.

Maria: – Täällä uskoni on vahvistunut. – Ja se näkyy, Iisakki heittää saaden kaikki taas nauramaan.

Aamos: – Tämä aktivoi uskonelämääni, olisin muuten varmasti melko passiivinen.

Vaasan osaston nuoret ovat tehneet myös missiomatkan. He vierailivat Enni Beckerin upseerivihkimyksessä Helsingissä.

Vaikuttava esitys jäi jokaisen juhlavieraan mieleen!

Sofia: – Tämä on hyvä, jokaviikkoinen muistutus aiheesta.

Maria: – Tämä on se hetki viikossa, joka antaa minulle voimaa.

Aino: – Usko on kaikki kaikessa. Se on koko elämäni. Ella: – Sama, en tiedä missä olisin, jos en olisi uskossa. Tämä on vahvistanut tuntemuksiani uskosta.

Eveliina: – Sitä oppii muiden uskovien seurassa jäsentämään maailmaa uudella tavalla. Se auttaa hiomaan omaa näkemystä.

Kaikki ovat sitä mieltä, että on upeaa, että tämänkaltaista kristillistä toimintaa on nuorille tarjolla.

– On hienoa, miten täällä hengellisyys on oikeasti esillä, ei vain lyhyessä hartaudessa ja rukouksessa. Nuoret tarvitsevat ilosanomaa! Maria tiivistää ryhmän ajatukset.

– Pidän näitä iltoja hyvin voimaannuttavina, Aamos lisää, ja Säde jatkaa: – Nuorten kristillinen toiminta antaa tukea siihen, ettei ole pakko elää kuin muu maailma. Saa olla osa jotain tärkeää ilman ulkoista painetta.

Elämä edessä, Jumala mukana

Ensi kuussa vietetään ihmiskaupan uhrien rukouspäivää, ja syyskuun Sotahuuto onkin varattu asiaa sivuaville teemoille. Silloin puhumme esimerkiksi someturvallisuudesta ja turvataidoista. Tiedustelen, miten näitä asioita on tuotu Vaasassa esiin.

Maria: – Täällä kerrotaan niistä kattavasti, kuten muistakin tärkeistä teemoista.

Sofia: – Täällä ei vältellä eikä vähätellä vaikeitakaan aiheita.

Aino: – Ari ja Eija ovat olleet myös Vaasan kristillisessä koulussa pitämässä aiheesta infoja. Näistä aiheista on hyvä puhua, niiden vaikeimmistakin puolista. Meitä nuoremmat ovat alttiita näille lieveilmiöille.

Onerva: – Näistä ei voi koskaan puhua liikaa.

Ryhmästä on aistittavissa tyytyväisyys, mutta silti heiltä on pakko kysyä, näkevätkö he kehityskohtia nuorisotyössä.

Maria: – Täällä kerrotaan jo parhaiten Jeesuksesta. En voisi olla Jumalalle enempää kiitollinen siitä, miten satuinkin asumaan Vaasassa ja päätymään tänne. Olen niin onnellinen.

Säde: – Toivomme saavamme pian alkuun nuorten aikuisten ryhmän, jossa voimme keskustella Raamatusta vielä hiukan syvemmin. Toivon myös, että pääsisimme jalkautumaan useasti kadulle. Siellä rikkinäisiä ihmisiä on helpoin kohdata.

Koska nuorilla on koko elämä edessä iloineen, suruineen ja toiveineen, niin heiltä on tiedusteltava ajatuksia tulevaisuudesta.

Aamos: – Opiskelen ohjelmistokehittäjäksi. Toivon kuitenkin, että pystyisin auttamaan seurakuntaa edes välillä.

Iisakki: – Suuntaan media-alalle. Se osuu lähimmäksi kiinnostuksen aiheita-

ni, sillä tykkään tehdä taidetta ja musiikkia. Pelastusarmeijakin tulee pysymään varmasti mukana.

Ella: – Minulla ei ole suoranaisesti ammattitoiveita, mutta haluaisin tehdä jotain hengellistä työtä. Haluan antaa kaiken Herran käytettäväksi.

Onerva: – Haluaisin tehdä elokuvia ja tuoda sitä kautta esiin ilosanomaa.

Aino: – Koen, että vahvuuksissani voisi olla nuorisotyö. Olen saanut olla näissä illoissa mukana ja kasvaa täällä apuohjaajan roolissa. Olisin valmis käyttämään näitä taitojani, jos Jumala näin haluaa.

Aino oli viime syksynä harjoittelussa päämajan viestintäosastolla osana mediapalvelujen toteuttajan koulutusta. – Se harjoittelu oli aivan täydellinen. Sain tehdä kaikenlaista laidasta laitaan. Se toi minulle myös vahvistusta, että voisin tehdä Pelastusarmeijassakin työtä. Hyvät työkaverit olivat plussaa, minulle tuli hyvin tervetullut olo.

Ilta hämärtää ja on aika päästää nuoret viikonlopun rientoihin. Annetaan Ainolle vielä viimeinen sana: – Toivon kristityille nuorille rohkeutta. Haluan rohkaista nuoria olemaan avoimia omasta uskostaan. Sillä voi muuttaa myös jonkun toisen ihmisen elämän kokonaan.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen

KOHO-työntekijä, palveluohjaaja Sari Lehtonen ja osastonjohtaja, kapteeni Riku Leino ideoimassa koulutuksen uusia tuulia.

koHo pitää pinnalla

koHo-kouluTuksesTa

tieToa ja verTaisTukea elämänHallinTaan

KOHO-koulutus on Tampereen osaston sosiaalisen auttamistyön matalan kynnyksen vertaistukiryhmä.

Koulutuksen tavoitteena on löytää voimavaroja omaan elämänhallintaan. KOHO-koulutuksen mainoksen sanoin: ”Ota takaisin oman elämäsi asiantuntijuus. Sinä osaat, pystyt ja olet arvokas ja tärkeä.”

Tampereen osaston KOHO-työntekijä, palveluohjaaja Sari Lehtonen ja osaston johtaja, kapteeni Riku Leino vastaavat Sotahuudon kysymyksiin tästä mielenkiintoisesta toimintamuodosta.

Kenelle KOHO-koulutus on tarkoitettu?

Riku Leino: – KOHO-koulutus on suunnattu kaikille, joilla on elämänhallinnan haasteita, jotka ovat tunnistaneet nämä haasteet ja ovat osanneet lähteä hakemaan tilanteeseen apua. KOHOn tarkoitus on auttaa osallistujaa ottamaan omistajuus omasta elämästään ja tekemisistään päästen edistämään niitä asioita, jotka ovat jääneet elämässä huonolle to-

lalle. Ajatuksena, että KOHO voimaannuttaisi opetuksen ja aivan erityisesti muilta osallistujilta saadun vertaistuen avulla.

Millaiseen tarpeeseen tällä pyritään vastaamaan?

Riku: – KOHO vastaa myös kasvaneeseen avuntarpeeseen. Huomasimme, ettemme pysty kohtaamaan tarpeeksi monia ihmisiä yksilökohtaamisilla. Siihen

saumaan syntyi KOHO, jossa pystymme käymään näitä akuutteja aiheita lävitse.

Sari Lehtonen: – Meillä on paljon asiakkaita, joilla on talous- ja velkaongelmia. Koulutuksella pystymme auttamaan useita ihmisiä kerralla. Muutoin joutuisimme kertomaan yksilötapaamisissa kaikille samat asiat. Vertaistuki on myös arvokasta. Kun asiakkaamme huomaavat, että muillakin on talous- ja velkaongelmia, se rohkaisee puhumaan niistä.

8

Sari Lehtonen (1) on tällä hetkellä sataprosenttinen KOHO-työntekijä. Sari vastaa sisällönsuunnittelusta ja ideoinnista. Osastonjohtaja, kapteeni Riku Leino (2) on ideoinnissa mukana. Luennoissa ja vertaistukikeskusteluissa ovat aiheesta riippuen Sarin lisäksi mukana osaston sosiaaliohjaaja Johanna Suonpää (3) ja osastonjohtaja, kapteeni Kaisu Leino (4). Yksilötapaamiset on jaettu heidän kaikkien kesken, lisäksi asiakkaita on vastaanottamassa osaston yhteisötyöntekijä Leena Hurmavaara-Järvinen (5). Hänen erityisalanaan on lapset ja perheet, joten hänellä on ollut yksilökeskusteluja perheellisten asiakkaiden kanssa. Osaston avustaja, pelastussotilas Henna Hurinki (6) on ollut pitämässä KOHO-koulutuksessa hartauksia ja keskusteluja ja työvalmentaja, tilavastaava Mikael Putkonen (7) on mukana lounaan valmistuksessa ja on ollut kertomassa osaston Ankkuri-työtoiminnasta. 1

3 7 6 5 4 8

– Sari: Myös toisten onnistumiset rohkaisevat yrittämään asioiden korjaamista omassa elämässä. Tämä koskee myös elämän muita osa-alueita, kuten asumisen ja asunnon hankkimisen ongelmia. Tämän kevään KOHOssa huomasimme, että meillä oli useita osallistujia, jotka kipuilevat oman asumisen parissa. Osallistujien pyynnöstä tein koosteen, josta löytyvät Tampereen seudun yleisimmät ja edullisimmat vuokranantajat.

Millainen symbioosi on KOHO-koulutuksen ja osaston muun avustustyön kesken?

Riku: – Jokainen KOHOn osallistuja saa oman yksilötapaamisen, jossa kartoitetaan ihmisen tilannetta tarkemmin. Sieltä valikoituu sitten asiakkaita pidempiin yksilöasiakkuuksiimme. Kaikki eivät tätä tarvitse, vaan koulutus antaa jo työkalut elämän ongelmien ratkaisemiseen. – Aluksi olimme huolissamme, mitä jos kaikki haluaisivat yksilötapaamisiin, niin olisimme ajallisesti ongelmissa. Nyt kevään KOHOssa ei ole ollut suurta ryntäystä yksilölliseen apuun. Se yllätti positiivisesti. Monet ovat kokeneet

jo yksin koulutuksen auttaneen tilanteeseen. Tarvittaessa olemme voineet tarjota taloudellista tukea, asiointiapua ja ihan vaan kuuntelevaa korvaa, Sari toteaa hymyillen.

KOHOssa etsitään ihmisille myös jatkopolkuja, jollainen saattaa löytyä osaston työtoiminnasta, joka kulkee nimellä Ankkuri-tiimi. Ankkuri-tiimiä vetää työvalmentaja Mikael Putkonen

KOHO löytää muotonsa

KOHO-koulutuksen ideointi alkoi keväällä 2023.

Riku: – Meillä oli täällä liiketalouden harjoittelija, jonka harjoittelun osana oli olla mukana kehittämässä tätä. Hän, Sari, sosiaaliohjaajamme Johanna Suonpää ja minä pidimme kokoontumisia ja suunnittelimme tälle konseptia. Kesällä 2023 avasimme haun ensimmäiseen koulutukseen.

Pilottikausi pidettiin syksyllä, ja se sisälsi viisi kokoontumista. Keväällä alkoi toinen koulutus, joka sisälsi kymmenen kokoontumista.

Riku: – Ensimmäisen KOHOn hakuprosessin yhteydessä teimme kartoituksen, jossa selvittelimme hakijoiden elämäntilannetta. Halusimme saada sel-

ville, mitkä ovat niitä akuuteimpia aiheita, joita tulisi käydä koulutuksessa läpi. Keväällä kartoitukseen osallistuminen oli vapaaehtoista, sillä ohjelmarunko perustui ensimmäisen koulutuksen kartoitukseen.

Ensimmäisen koulutuksen suoritti kymmenen osallistujaa.

– Ensimmäiseen oli 35 hakijaa, joka yllätti meidät, sillä olimme ajatelleet, että jos viisi ilmoittautuu, niin se olisi kannattavaa, Riku naurahtaa ja jatkaa: – 25 tuli ensimmäiseen kokoontumiseen ja kymmenen kävi koko koulutuksen läpi. Se oli mielestäni hyvä määrä, tuolloin ryhmä pysyi keskustelevana ja vertaistuki toimi.

Keväällä oli 15 osallistujaa.

Sari: – Ryhmämme oli hyvin keskusteleva. Olimme myös oppineet viime kerrasta. Ensimmäinen koulutus pidettiin salissa, jolloin ihmiset jakautuivat omiin nurkkauksiinsa. Kevään kurssi pidettiin osaston viihtyisässä katutason kahvilatilassa, Kahvila Horisontissa, joka on huomattavasti intiimimpi, ja sen myötä ihmiset paljon vapaammin keskustelivat ja ystävystyivät.

Riku: – Pääsiäistapahtumissa huomasimme, että ihmiset ovat löytäneet toi-

”Vertaistuki on arvokasta. Kun asiakkaamme huomaavat, että myös muilla on talousja velkaongelmia, se rohkaisee puhumaan niistä. Toisten onnistumiset rohkaisevat

yrittämään

asioiden korjaamista omassa elämässä.”

sensa ja myös muun toimintamme. Se oli todella iloinen yllätys!

Sari: – Tämä on tärkeä pointti, että ihmiset ystävystyisivät ja verkostoituisivat.

Löytäisivät yhteisöjä… – …kuten meidät, Riku lisää hymyillen.

KOHO kehittyy tarpeiden mukaan

Mitä koulutuksessa sitten tapahtuu? Riku ja Sari avaavat päivän kulkua: – Aamu alkaa kahvilla ja vapaaehtoisella kuulumiskierroksella. Kuulumisistaan ei ole pakko kertoa. Sen jälkeen alkaa puolitoistatuntinen luento. Luennon jälkeen on yhteinen lounas. Lounaan jälkeen on 45 minuuttia kestävä vertaistukiosuus ja kokoontuminen loppuu vartin hartauteen. Hartauteen osallistuminen on myös vapaaehtoista, sitä ei edellytetä. Kaikki ovat jääneet kyllä aina kuuntelemaan, Sari toteaa tyytyväisenä.

Keväällä KOHO-koulutuksessa käsiteltiin seuraavia aiheita: asuminen ja asunnon hankkiminen, arjenhallinta ja tunnetaidot, talous- ja velka-asiat, ihmissuhteet ja itsetunto, opiskelu ja työelämä, terveys, jaksaminen ja rajat, riippuvuudet sekä yhteisöllisyys ja hengellisyys.

Riku: – Keväällä muutimme kokoontumisten rakennetta niin, että aamun luennot ja lounas ovat avoimia kaikille. Iltapäivä on sitten varattu koulutukseen ilmoittautuneelle vertaistukiryhmälle.

Ovatko tietyt aiheet herättäneet erityistä mielenkiintoa?

Sari: – Talous- ja velka-asiat. Oikeastaan kaikilla on jonkinlaisia haasteita niiden parissa.

Riku: – Moni on kokenut, että harrastamiselle ei ole jäänyt mahdollisuutta talousongelmien varjossa. KOHOn kautta olemme esimerkiksi voineet esitellä harrastusideoita, joita on voinut toteuttaa omassa elämäntilanteessaan. Koulutukset päättyvät päätöstapahtumaan. Kevään kurssin päättäjäisiä vietettiin Tampereen Viikinsaaressa. Ryhmä matkusti laivalle saareen, nautti

maistuvan lounaan ja vietti aikaa ulkona.

– Tällaiset tapahtumat edistävät ihmisten tutustumista toisiinsa, Riku toteaa.

Suoritetusta kurssissa saa myös todistuksen. Kaksi poissaoloa sallitaan. – Meillä on selvityksessä, miten saisimme todistuksesta sellaisen, että sillä olisi aidosti merkitystä esimerkiksi työvoimaviranomaisten kanssa asioidessa, Riku aloittaa ja Sari täydentää: – Sellaisenaan se käy jo esimerkiksi tilanteessa, jossa päihdeongelmainen hakee velkajärjestelyä. Todistusta voi käyttää osana velkaantumishistorian selvitystä raitistumisen osoituksena.

Hyvin mielin katse tulevaan

Tätä artikkelia seuraavassa haastattelussa pääset tutustumaan Ville Sahaan, joka suoritti viime syksynä KOHOn ja sai siitä oivan uuden suunnan elämäänsä. Sari ja Riku kertovat hymyssä suin, että positiivista palautetta on tullut. Sari lukee esimerkin: ”On ihana saada olla sosiaalinen omissa rajoissaan. Olla läsnä ja olla olemassa osa yhteisöä, vaikka vain hiljaa taustalla kuunnellen. Pelkkä läsnäolo ja kuunteleminen tässä toivon ja lohdullisuuden ilmapiirissä on valtavan avartavaa ja voimaannuttavaa.”

Riku: – Palautteen kerääminen on meille oleellista, sillä olemme tässä toiminnassa vielä niin alussa, että haluamme herkästi reagoida osallistujien mahdollisiin tarpeisiin.

Sari: – Yksi viime kevään tähtihetkiä oli, kun kaksi osallistujaa löysivät toisensa. He lähtivät eräästä koulutuspäivästä yhdessä, huomasivat olevansa hyvin samanhenkisiä ja ystävystyivät. He olivat yhdessä muun muassa pääsiäisen tapahtumissa. Se on todella merkittävää.

Riku: – Tässä näkyy KOHOn ja Pelastusarmeijan vahvuus. Pystymme tarjoamaan ”koko paketin”, niin sosiaalisen, taloudellisen, henkisen kuin hengellisenkin avun. Kaikki tämä on meillä saavutettavissa saman katon alla.

Viime jouluna KOHO-toiminta kohtasi iloisen yllätyksen, kun Opetus- ja

kulttuuriministeriö antoi toiminnalle lisärahoituksen.

– Olimme tästä hyvin iloisia. Se mahdollistaa meille kahden vuoden kehitysjakson KOHO-työlle Pirkanmaalla. Tämän myötä meillä on työntekijä KOHOlle kahden vuoden ajan ja ajan, ja voimme kehittää koulutusta kokonaisvaltaisemmin, Riku kertoo katsellen Saria.

Suunnitelmissa on esimerkiksi nettiKOHO:

Riku: – Olemme huomanneet, että koulutuksen sisältö vetoaa enemmän naisiin. Nettimahdollisuudella pyrkisimme aktivoimaan miehiä, sillä heillä on varmasti samalla lailla elämänhallinnan ongelmia kuin naisilla. Netistä voisi jatkossa löytyä kaikki luentomme ja kenties osa vertaistukiryhmän tehtävistäkin. Tämä kaikki on suunnitteluasteella.

Nyt syksyllä alkaa jälleen perinteinen KOHO-koulutus. Toiveissa on tehdä siitä säännöllinen osa toimintaa:

Riku: – Osastonjohtajana toivon, ettei kenellekään tarvitsisi koskaan vastata ”Ei”. Tämä ryhmä on yksi mahdollistaja, jolla voimme vastata useamman ihmisen tarpeisiin.

Sari: – Koulutuksen käyneiden toiveissa on myös jonkinlainen jatko koulutukselle – yhteen kokoontuva vertaistukiryhmä. Sen ideointi on meillä työn alla.

Onko lopuksi jotain, mitä haluaisitte tuoda vielä koulutuksesta esille?

– Et kysynyt, mistä nimi tulee. Ei meillä tosin ole täydellistä vastaustakaan, Riku naurahtaa. – Toimintamme on saanut merellisiä nimiä, kuten Pelastusrengas ja Ankkuri, joten KOHO oli luonteva jatkumo.

Sarilla on viimeinen sana: – Näen, että KOHO nostaa ja pitää pinnalla!

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen

Kiinnostuitko KOHO-koulutuksesta? pelastusarmeija.fi/loyda-meidat/tampere

koHo-kouluTus pelasTusrenkaana elämän tyrskyissä

Ville Sahan elämässä oli vaihe, jolloin turvaverkot pettivät ja syrjäytyminen yhteiskunnasta näytti oletettavalta. Pelastusarmeijan Tampereen osaston KOHO-koulutus tuli Villen elämään oikealla hetkellä ja katkaisi negatiivisen kierteen. Nykyisin Ville Saha toimii vapaaehtoisena

Pelastusarmeijassa ja katsoo positiivisena tulevaisuuteen.

Tamperelainen Ville Saha on viisikymmentävuotias, haastatteluhetkellä melkein päivälleen – on aihetta juhlaan!

Elämä näyttää myös muutoin nyt valoisalta: hän on löytänyt Pelastusarmeijasta mielekkään yhteisön, ja toiveissa on työllistyminen. Elämäntilanne näyt-

ti muutama kuukausi sitten paljon synkemmältä.

– Olen hoitoalan ihmisiä, mutta olen toiminut myös valokuvaajana ja tiedottajana. Viime vuodet työskentelin hoitajana kehitysvammaisille aikuisille. Haasteita alkoi kertyä elämääni. Erosin.

Minulle tuli nivelrikko. Jouduin pitkälle sairaslomalle ja olin kotona kävelemättä puoli vuotta. Pelkän sairauspäivärahan varassa eläessä talous- ja velka-asiat alkoivat kaatua päälle. Tässä murroskohdassa myös kaikki vanhat ihmissuhteet jäivät taka-alalle, Ville kertaa menneitä.

– Koin olevani menossa vauhdilla yhteiskunnan ulkopuolelle. Tukiverkot pettivät, ja minä putosin. Onneksi Pelastusarmeija otti minusta kopin.

Ville silmään osui Facebookissa mainos Tampereen osaston KOHO-koulutuksesta.

– Näin hyvin laaditun mainoksen koulutuksesta, ja se herätti kiinnostukseni. Päätin hakea koulutukseen ja tulin hyväksytyksi.

Pelastusrengas on heitetty – KOHO-koulutus oli juuri mitä tarvitsin, oikea pelastusrengas ja elämän tyrskyistä nostava koho, Ville toteaa hymyillen.

Pelastusarmeija ei ollut Villelle entuudestaan tuttu, mutta hän koki, että kynnys oli matala ja vastaanotto lämmin.

– Tämä oli jotain, mitä henkisesti kaipasin, ja olin koulutukseen todella tyytyväinen. Kurssipäiviin kuului myös ateria, ja se toi samalla oikeanlaista päivärytmiä. Kurssin sisällöistä erityisesti

talous- ja velkaneuvonnasta oli minulle iso apu, kuten myös sosiaalisten suhteiden ja ajankäytön hallinnasta. Vertaistuki oli koulutuksen suola, Ville sanoo.

Koulutuksen jälkeen Ville jäi mukaan Tampereen osaston toimintaan.

– Olen parhaillaan osastolla työharjoittelussa. Olen tehnyt markkinointiviestinnän toimeksiannon ja liiketoiminnan tehtävien näyttöä.

Ville tekee myös vapaaehtoistyötä osastolla. Hän toimii salivastaavana puuroaamiaisissa.

– Lisäksi olen esimerkiksi avustanut osaston johtajaa, kapteeni Riku Leinoa syksyllä ilmestyvän uuden podcastin esivalmistelussa.

Ville on osallistunut myös muihin osaston toimintoihin, kuten Voimaannuttava valokuvaus -kurssille ja Miesten päiville. Hän kuvaa itseään hengellisesti etsijäksi.

– Myönnän, etten ole kovin harras, olen enemmän toiminnan mies, Ville sanoo hymyillen. – Olen avoin, ja minulla on tällainen etsikkoaika. Uskoa kuitenkin löytyy.

Ville arvostaa sitä, miten Armeijassa ovet ovat auki kaikille, ja miten siellä voi sekä saada että antaa apua.

– Tämä tarjoaa väylän tehdä hyvää. Saa laittaa hyvän kiertoon.

Kohti valoisaa tulevaisuutta

Villen elämässä paistaa nyt aurinko.

– Minulla on kaikesta hyvin positiivinen mieli.

Nivelrikon takia hoitoala jäi menneisyyteen, mutta Ville toivoo työllistyvänsä toimistotöihin.

– Uskon tämän työharjoittelun toimivan siihen oivana ponnahduslautana. En silti aio Pelastusarmeijaa hylätä, aion työllistyttyänikin olla mukana toiminnassa mahdollisuuksien mukaan, Ville lupaa hymyillen.

– Täällä otetaan ihmiset avosylin vastaan. Minutkin. Olen siitä hyvin kiitollinen. Tervetuloa mukaan.

Toni Kaarttinen

Kuva: Annina Hakala

JouluPaTakoordinaatTori

minna kallonen: merkiTyksellistä työtä iHmisTen parissa

Parhaillaan eletään parasta kesäaikaa, mutta haluamme jo kurkistaa joulupataan.

Joulupata on osastojen tekemän avustus- ja sosiaalityön suurimpia mahdollistajia.

Siitä erityinen kiitos lahjoittajille. Nyt tutustumme joulupatakoordinaattori Minna Kalloseen, joka vastaa suurelta osin pääkaupunkiseudun joulupadoista ja tekee maanlaajuisessa

Joulupata-kampanjassa yhteistyötä osastojen ja Pelastusarmeijan viestintätiimin kanssa.

Mennäänpä ensin henkilökohtaisuuksiin ja selvitetään, kuka on tämä iloinen ja puhelias Minna Kallonen, joka on toiminut joulupatakoordinaattorina tasan vuoden. Minnan eloisa luonne lienee karjalaisuuden ansiota.

– Olen Lappeenrannasta, ja se taitaa näkyä ja kuulua. Tapasin viikonloppuna vanhoja lappeenrantalaisia ystäviäni, ja meidän porukastamme lähti ääntä kuin jääkiekkokatsomosta, Minna naurahtaa hersyvästi.

– Olin lapsena vilkas. Keksin kaikenlaisia konnankoukkuja ja olin jo silloin suulas tapaus, vaikka olinkin peruskiltti. Vietin paljon kesälomia Raahessa mummoni luona, ja hän aina ihmetteli, enkö osaa kävellä normaalisti, kun aina piti hyppiä, loikkia ja juosta.

24-vuotiaana Minna muutti töiden ja opiskelujen takia pääkaupunkiseudulle.

– Lappeenrantalainen olen kuitenkin aina sydämeltäni. Juureni ja sukuni ovat siellä. Vanhemmat sekä siskoni ja hänen lapsensa asuvat Lappeenrannassa, joten siellä tulee vierailtua useita kertoja vuodessa.

Minna on nyt asettunut Kirkkonummen maaseudulle, jossa hän asuu miehensä ja lastensa kanssa.

– Vanhin lapsista on muuttanut Tampereelle opiskelemaan, ja opintojensa ohessa hän työskentelee osa-aikaisena myyjänä Pelastusarmeijan iCare-hyväntekeväisyysmyymälässä. Se on hienoa, olemme vähän kuin kollegoita, Minna kertoo hymyillen. – Keskimmäisemme on peruskoulun kahdeksannella luokalla ja kuopus kuudennella. Lisäksi ei pidä unohtaa lellikkiämme, 10-vuotiasta bichon bolognesea. Hän on perheemme sielu, Minna sanoo ja rapsuttaa syliin nostettua koiraherraa.

Minna rakastaa nykyistä asuinaluettaan, sillä siinä yhdistyvät maaseudun rauha, ihana luonto ja lyhyet yhteydet palveluiden äärelle. Minna kertoo, että elämä täyttyy tällä hetkellä ruuhkavuosien tohinoista, kuten lasten harrastuksista ja harrastuksiin kuskaamisista, kodinhoidosta sekä työnteosta. Luonto ja luonnossa liikkuminen tuovat tärkeää vastapainoa arjen kiireeseen.

– Vaikka olen eläväinen ja pidän työstä ihmisten keskellä, tarvitsen myös omaa aikaa ja hiljentymistä. Paras tapa nollata kiire ja stressi on lähteä koiran kanssa lähimetsään kävelemään ja hengittämään. Lenkkeily metsässä tuo tarpeellista liikuntaa, ja samalla aivot tuulettuvat.

Jouluihmisen unelma

Ennen hyppäämistään joulupatakoordinaattorin saappaisiin Minna teki pitkän uran media-alalla, radiossa ja televisiossa. Hän on muun muassa suunnitellut näissä medioissa mainoskampanjoita.

– Työhistoriani on tuonut minulle organisointi- ja stressinsietokykyä, mikä on auttanut paljon tässä tehtävässä. Myös aiemmin luoduista verkostoista on ollut iloa, Minna sanoo hymyillen.

Hän paljastaa myös olevansa jouluihminen isolla J:llä. Joulupatakoordinaattorin tehtävä istuu Minnalle kuin nenä päähän.

– Joulun suhteen mieluummin överit kuin vajarit! Minna nauraa sydämellisesti. – Rakastan joulun tunnelmaa, koristelua, musiikkia, valmisteluja... ihan kaikkea jouluun liittyvää. Mikään ei ole liikaa. Voit vain kuvitella, mitä ajatuksia tämä työpaikkailmoitus minussa herätti! Kun ystäväni kuulivat uudesta työstäni, he totesivat: ”Nyt on paikka mennyt kyllä oikealle tyypille!”

Minnan silmät säteilevät, kun hän puhuu joulusta:

”Joulupata mahdollistaa avun monille vähävaraisille niin jouluna

kuin ympäri vuoden. Onhan se aivan mielettömän tärkeää!”

– Se on heittämällä vuoden parasta aikaa, ja nyt on lupa ajatella joulua ympäri vuoden. Tässä pääsee lähestymään joulua vielä aivan uudesta, arvokkaasta näkökulmasta.

Työn merkityksellisyys onkin uudessa pestissä Minnalle tärkeimpiä asioita. – Työllä Joulupata-keräyksen äärellä on oikeasti yhteiskunnallista merkitystä. On mahtavaa, että voi auttaa hädässä olevia. Lisäksi työtehtävien monipuolisuus kiehtoo: yksikään päivä ei ole samanlainen, ja yllättäviäkin asioita tulee eteen. Tässä työssä pääsee kehittymään ja kehittämään ja saa olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.

Milloin Minna itse on kohdannut ensi kertaa joulupadan?

– Jo lapsena. Muistan, että olen vanhempieni kanssa käynyt antamassa rahaa ja vaatteita. Mutta erityisesti minulle on jäänyt mieleen vuosia sitten tapahtunut kohtaaminen virkapukuisen herran kanssa Espoon Lippulaivan sisäänkäynnin padalla. Hänen kanssaan vaihdettiin sydämelliset jouluntoivotukset.

Ensimmäinen joulu

Minnalla on nyt takanaan yksi onnistunut Joulupata-keräys. Kyselen, miten se meni. – Uutta asiaa oli paljon ja työ oli monipuolista, kuten työhakemuksessa varoiteltiin, Minna toteaa hymyillen. – Tämä on ihanteellista työtä ekstrovertille, kun saa olla useiden sidosryhmien kanssa tekemisissä.

– Hienointa oli toki, että selvisin kaikista haasteista ja sain kunnialla homman maaliin. Yksin tästä ei tietenkään tarvitse selviytyä, ja haluankin osoittaa suuret kiitokset esihenkilölleni Kati Kivestölle, markkinointivastaava Mira Vuorenpäälle ja muille kollegoilleni. Päämajan henkilökunnasta moni toimi patavahtina, ja työkaverini viestinnästä toimivat keräysviikon tiiviisti patapäivystyksessä. Meillä on hieno porukka, kiitos kaikille!

– Joulu toi tullessaan paljon upeita kohtaamisia padoilla ja tapahtumissa, kuten Helsingin joulunavauksessa ja päärautatieaseman puurotempauksessa.

Ihmisten kanssa keskustellessa sai todella tuntea työn mielekkyyden.

– Tämä ensimmäinen kampanja opetti myös paljon tulevia jouluja varten. Nyt tietää, mihin suunnata voimavaroja. Tiedustelen, mitä kaikkea joulupatakoordinaattorin tehtäviin kuuluu.

– Aloittaessani elokuussa kaikki alkoi tietenkin perehdytyksellä ja kokonaisuuden hahmottamisella. Melko pian alkoi joulupatapaikkojen varaus. Pyrin sopimaan esimerkiksi kauppakeskusten kanssa mahdollisimman hyvistä joulupatapaikoista. Sain sovittua myös kolme tavarankeräyskonttipaikkaa. Niistä kaksi oli Helsingin keskustassa ja yksi nyt ensimmäistä kertaa Tampereella. Joulupata-keräyksen aikana osallistuimme moniin tapahtumiin, joita olin järjestämässä. – Oli kivaa vaihtelua, että pääsi tekemään ihan fyysistä työtä. Kävimme Vantaan varastollamme pakkaamassa ja tarkastamassa, että kaikkia tarvikkeita on riittävästi ja ne ovat kunnossa. Olin myös yhteydessä Pelastusarmeijan osastoihin joulupatatarvikkeiden osalta. Osastot vastaavat itse kaupunkiensa Joulupatakeräyksistä, mutta heille täytyy toimittaa tarvikkeita varastoltamme. Samalla on tarkastettava, mitkä padat ja tarvikkeet tarvitsevat huoltoa ja mitä pitää tilata lisää. Kuluneelle joululle emme lähteneet hirveästi kehittämään, vaan menimme tuttujen askelmerkkien mukaisesti. Hieman yllätyksenä tuli, kuinka paljon pieniä yksityiskohtia keräykseen kuuluu ja kuinka paljon on huomioitavia asioita.

Yksi tärkeimmistä tehtävistä on joulupatavahtien koordinointi.

– Olimme yhteydessä vanhoihin patavahteihin ja rekrytoimme uusia mukaan toimintaan. Toimin pääkäyttäjänä varausjärjestelmässä, josta vapaaehtoiset saivat varata vahtivuoroja itselleen. Pääsin myös itse muutaman kerran joulupatavahdiksi, Minna kertoo hymyillen.

Kehitystä ja positiivista vuorovaikutusta

Minkä Minna kokee työnsä suurimmaksi haasteeksi?

– Ehdottomasti sen, että joulunaika on kaikille kovin kiireistä, ja ihmisiä voi olla hankala saada kiinni. Asiat alkavat kasaantua pöydälle, kun omakin aika on kortilla.

Tästä syystä stressinsietokyky onkin joulupatakoordinaattorin tärkeimpiä ominaisuuksia.

– Joulupatakoordinaattorilta vaaditaan malttia, mutta myös innokkuutta ja aktiivista otetta asioihin. Pitää kyetä hahmottamaan isoja kokonaisuuksia ja samalla edistää montaa asiaa yhtä aikaa. Siinä organisointi-, ongelmanratkaisu- sekä stressinsietokyky nousevat arvokkaiksi ominaisuuksiksi. Positiivinen asenne on tärkeää, koska kaikki ei aina mene putkeen. Pitää pystyä hymyilemään kurjankin fiiliksen keskellä ja uskoa siihen, että asiat ratkeavat. Ihmisistä ja asioiden organisoinnista pitää olla aidosti kiinnostunut ja ei se ole lainkaan huono asia, että rakastaa joulua, kun kaikki pyörii joulun ympärillä, Minna naurahtaa. – Työ on vaativaa, mutta palkitsevaa.

Minna on ensimmäinen Pelastusarmeijan joulupatakoordinaattori, joka on palkattu täyspäiväisesti ja ympärivuotisesti. Tarkoituksena on kehittää Joulupata-keräyksen kampanjointia ja koordinointia.

– Joulun jälkeen olin yhteydessä osastoihin ja tiedustelin heiltä kokemuksia kampanja-ajasta. Ajatuksena oli oppia, miten voimme kehittää tätä kaikkea entistä toimivammaksi ja miten voimme olla heille paremmin avuksi. Samalla sain heiltä vinkkejä toimintamme kehittämiseksi, esimerkiksi Turun osastolta kerrottiin ideoita nuorten patavahtien rekrytointiin. Eli molemminpuolista positiivista vuorovaikutusta. Soittokierroksesta tuli todella hyvä, lämmin fiilis. Meillä on upeita, sitoutuneita ja pyyteettömiä ihmisiä osastoissa.

– Alkuvuoden ja kesän kuukaudet ovat olleet hyvää aikaa kehittämistyölle. Tavoitteenamme oli saada esimerkiksi rekrytointimateriaaleja valmiiksi jo ennen syksyä. Samoin ehdimme tarkistaa tarviketilanteen ja patojen kunnon hy-

vissä ajoin. Jotain pientä uuttakin saattaa olla luvassa, Minna vihjaa.

Kohti joulua

Viime vuonna Joulupata-keräys tuotti 812 381 euroa. Tänä vuonna tavoite on rohkeasti miljoona! Fyysisiä patoja Suomessa oli 155, joista 44 pääkaupunkiseudulla. Tavoitteena on kasvattaa määrää muutamalla padalla.

– Suurin piirtein pysytään samoissa määrissä. Joidenkin vanhojen patapaikkojen kannattavuutta pohdimme ja muutamia uusia paikkoja on työn alla. Useampi pata vaatii myös useampia vahteja, Minna pohtii. – Niin sanottuja miehittämättömiä ”kylmiä patoja” pyrimme saamaan viime vuotta useampaan paikkaan.

Minna kertoo, että tilanne joulupatavahtien suhteen oli pääkaupunkiseudulla viime jouluna hyvä, mutta uudet patavahdit ovat enemmän kuin tervetulleita:

– Meillä oli 124 patavahtia niillä padoilla, joita päämaja oli mukana hallinnoimassa, ja saimme miehitettyä jokaisen padan jokaisen vuoron. Kiitoksen haluan antaa päämajan porukalle, joista niin moni osallistui talkoisiin, sekä aivan erityiskiitokset muutamille vanhoille työntekijöillemme, kuten Sylvia Lipposelle ja hänen miehelleen. Heillä oli lukuisia patavahtivuoroja, ja he olivat aivan korvaamattomia, Minna sanoo vilpittömästi.

Suuret kiitokset Minna haluaa osoittaa myös Lions ry:lle ja heidän jäsenilleen. – Arvostamme todella paljon heidän pyyteetöntä auttamisen haluaan. Lionsin porukka on ollut jo vuosia mukana joulupatatoiminnassa ja vastuussa useasta padasta. Siitä on meille aivan valtava apu.

Kaikenlaiset patavahdit ovat tervetulleita.

– Enemmistö vahdeistamme on eläkeiässä, joten tavoitteenamme on saada nuoriakin mukaan toimintaan. Tämä voisi olla vaikka ihana isovanhempien ja lastenlasten yhteinen perinne.

Tiedustelen Minnalta, mitä patavahtina oleminen antaa:

– Ensinnä tulee mieleen se ihana joulun tunnelma. Ihmiset ovat hyväntuulisia, monet tulevat juttelemaan ja kertomaan tarinoita. Niistä jää niin hyvä fiilis!

Minna itse ihastui padan vahtimiseen täydestä sydämestään.

– Viime joulun kohtaamisista jäi erityisesti yksi mieleen. Nelikymppinen mies tuli juttelemaan. Hän halusi tietää, mitä Pelastusarmeija tekee. Kerroin, ja hän oli todella yllättynyt siitä, miten laajaa toimintamme on. Hän sanoi, ettei ole koskaan lahjoittanut hyväntekeväisyyteen rahaa, mutta nyt hänellä on semmoinen fiilis, että voisi antaa tietäessään, mihin kaikkeen hyvään raha menee. Mies kaivoi taskustaan kaksikymppisen, tiputti sen pataan ja toivotteli hyvät joulut, Minna muistelee hymyillen.

Minna on nähnyt, että Joulupata on monelle tärkeä.

– Monet tulivat padalle kertomaan ja kiittelemään, että ovat saaneet vaikeassa elämäntilanteessa apua Pelastusarmeijalta. He haluavat nyt itse olla mukana auttamassa. Joulupata-keräyksellä on vahvat perinteet, ja matkassa on valtava määrä ihmisiä, jotka sekä ovat saaneet apua että ovat vuosikymmeniä lahjoittaneet Pelastusarmeijalle.

– Padoilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys, ja se mahdollistaa avun monille vähävaraisille niin jouluna kuin ympäri vuoden. Onhan se aivan mielettömän tärkeää!

Hauska jutteluhetki on tullut päätökseen. Kysyn vielä lopuksi, mitä terveisiä Minna haluaisi lähettää lukijoille. Hän naurahtaa: – Onhan tämä kauhean kliseistä, mutta – padalla kohdataan!

Toni Kaarttinen

Kuva:

Toni Kaarttinen, Minnan kuva-albumi

Minna ensi kertaa padalla Aleksin joulukadun avajaisissa marraskuussa 2023.

JouluPaTakeräys suomessa

Rakastetulla Joulupata-keräyksellä on pitkä historia ja tärkeä merkitys. Sen avulla Pelastusarmeija pystyy auttamaan kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain.

Patakeräyksen pitkät juuret

Pelastusarmeijan ensimmäinen joulupatakeräys järjestettiin Yhdysvaltojen länsirannikolla San Franciscossa vuonna 1891. Suomessa ensimmäiset joulupadat ilmestyivät kaduille vuonna 1906. Padat sijoitettiin kymmeneen paikkaan Kanta-Helsingin alueella, ja ne tuottivat yhteensä 3 514,19 markkaa. Sotahuudon mukaan keräystilityksessä selvitettiin tarkasti hankittujen varojen käyttö. Rahoilla oli ostettu 500 elintarvikekoria – leipää, voita, lihaa, kahvia, sokeria,

ryynejä ja joululehti – arvoltaan 3,50 mk. Korien kokonaisarvo oli 2 650 mk.

Monimuotoinen

Joulupata-keräys

Vuosikymmenien saatossa joulupadoista on tullut tuttu näky jouluisessa katukuvassa, ja antamisen ja auttamisen aate elää yhä vahvana. Lahjoittamisen tavat ovat muuttuneet, mutta avun tarve on pysynyt samana.

Perinteiset joulupadat saapuvat kaduille ja kauppakeskuksiin noin viik-

Joulupata on ollut osa jouluista kaupunkikuvaa jo vajaat 120 vuotta.

koa ennen jouluaattoa, mutta sähköiset lahjoitustavat ovat voimassa ympäri vuoden. Keräykseen voi lahjoittaa joulupata.fi -sivustolla, Mobile Payllä, tekstiviestillä tai tilisiirtona. Nettipadan perustaminen eli joukkolahjoituksen aloittaminen on mukavan yhteisöllinen tapa kerätä esimerkiksi oman harrastusporukan kanssa varoja Joulupatakeräykseen.

Pieniä ja isoja patoja ja lahjoituspisteitä Vuonna 2023 joulupatoja oli 36 paikkakunnalla yhteensä 155. Katukuvassa näkyy perinteisiä joulupatoja, joiden viereltä löydät aina patavahdin. Kauppakeskuksiin saapuvat niin sanotut puolikylmät padat, joiden luona on patavahti mahdollisuuksien mukaan. Useissa marketeissa ja kaupoissa on pieniä miehittämättömiä patoja, jotka ovat paikalla koko joulukuun. Lisäksi Helsingistä löytyy jättipata, joka on viime vuosina ollut Pasilassa Kauppakeskus Triplan tiloissa. Jättipadan tuotto oli vuonna 2023 yli 7 000 euroa.

Helsingin ja Tampereen keskustassa on joulupata-aikana muutama tavarankeräyskontti, joihin voi tuoda ehjiä, puhtaita ja hyväkuntoisia vaatteita, kenkiä, leluja ja muita kodin tarvikkeita. Tavaraa otetaan vastaan myös joissakin kauppakeskuksissa sijaitseviin tavarankeräyslaatikoihin sekä iCare-liikkeisiin, joita on ympäri Suomea. Osa lahjoitetuista tavaroista jaetaan suoraan avuntarvitsijoille, osa menee myyntiin iCare-myymälöihin. Myymälätoiminnan tuotolla tuetaan Pelastusarmeijan sosiaalista työtä.

Vapaaehtoiseksi joulupadalle?

Lahjoittamisen lisäksi on muitakin tapoja auttaa. Yksi tärkeä tapa on antaa aikaansa tulemalla joulupatavahdiksi. Vapaaehtoiset joulupatavahdit ovat korvaamattomia, ja yksikin tunti joulupadalla on arvokas. Ilman vapaaehtoisia patakeräystä olisi mahdoton järjestää. Olemme huomanneet, että jos kauppakeskuksessa olevalla padalla on patavahti, ihmiset lahjoittavat innokkaammin. Tapaamisista jää kaikille hyvä ja lämmin tunnelma. Patavahtina toimiminen on myös mahtava tapa verkostoitua: padalla tutustuu uusiin ihmisiin, kuulee hauskoja tarinoita ja pääsee keskelle joulun tunnelmaa. Patavahdiksi voi tulla ystävän tai vaikka isovanhempien kanssa, tai voi toteuttaa joulutempauksen padalla työporukalla.

Joulupadalla on lämpimiä kohtamisia. Helsingistä ja Tampereelta löytyvät myös tavarankeräyskontit.

Keräystuotot käytetään kotimaassa

Reilussa vuosisadassa ihmisten ahdinko on saanut uudenlaisia muotoja. Ruuan ja vaatteiden lisäksi tarvitaan monimuotoista apua ja usein pitkäaikaista tukea, kuten henkistä apua ja neuvontaa. Suurin osa Joulupata-tuotoista jaetaan ruokatarvikkeina ja lahjakortteina vähävaraisille lapsiperheille ja muille avuntarvitsijoille eri puolilla Suomea. Varoja käytetään myös erilaisiin tukitoimiin, kuten yhteisöruokailuihin, leireihin sekä harrastus- ja kerhotoimintaan. Vaikka merkittävä määrä apua jaetaan ennen joulua, jäljelle jääneillä varoilla jatketaan avustustyötä ympäri vuoden.

Pelastusarmeija auttaa kymmeniä tuhansia ihmisiä vuodessa. Suuri osa avustettavista on lapsiperheitä, monet niistä yhden huoltajan perheitä. Toinen iso ryhmä on pieneläkeläiset, ja joukossa on myös yhden ja kahden hengen työttömiä talouksia.

Apua todella tarvitaan

Pelastusarmeijan avustustyöntekijät ovat joutuneet todistamaan erityisesti lapsiperheiden taloudellisten vaikeuksien lisääntymistä kuluneiden vuosien aikana. Pitkäaikaistyöttömyys on kaventanut tuhansien ihmisten toimeentuloa ja johtanut monen kohdalla ennen pitkää myös terveys- ja mielenterveysongelmiin. Monien vanhusten eläke on pieni eikä tahdo riittää päivittäisiin menoihin. Yksinäisyys on kasvava ongelma.

Joulupata-keräys on tunnetusti yksi kustannustehokkaimmista avustusmuo-

Tule sinäkin tänä jouluna patavahdiksi joulupadalle! Se on erinomainen vapaaehtoistyön muoto. Koet lämmintä joulutunnelmaa ja teet samalla hyvää.

doista. Tuotosta vähennetään vain keräyskuluja, jotka pyritään pitämään mahdollisimman alhaisena. Tässä auttaa se, että suuri osa työstä tehdään talkoovoimin. Vuonna 2023 Joulupataan lahjoitettiin yli 800 000 euroa sekä lisäksi vaatetta, leluja ja ruokatavaraa. Yhdessä meillä on mahdollisuus tehdä seuraavasta Joulupadasta entistäkin suurempi!

Minna Kallonen & Sotahuudon toimitus

Kuvat: Toni Kaarttinen & Pelastusarmeijan arkisto

muuTostarinoiTa

Kolme todistusta Jumalan muuttavasta voimasta.

kelPasin Jumalalle iTsenäni

Lapsuuteni oli turvallinen ja onnellinen. Minä ja siskoni olimme rakastettuja lapsia. Sunnuntaisin vanhempamme kävivät kirkossa, ja me lapset pyhäkoulussa. Elin lapsenuskossa ja rukoilin joka päivä äidin kanssa aamu- ja iltarukouksen. Lapsuuteni vain päättyi turhan aikaisin, sillä äitini kuoli leukemiaan ollessani vasta kahdeksanvuotias.

Isälläni, joka oli käynyt kirkossa vain äidin mieliksi, ei ollut keinoja selvitä vaimonsa kuolemasta. Hän alkoholisoitui, menetti työpaikkansa ja muutti pois kotoa jättäen meidät lapset selviämään yksin. Olin silloin vasta 10-vuotias. Noiden kokemusta myötä tulin vihaiseksi Jumalalle, joka oli vienyt minulta äidin ja sen myötä isänkin. Uskoin edelleen Jumalan olevan olemassa, mutta pidin häntä epäoikeudenmukaisena, mielival-

taisena ja sadistisena. Myöhemmin aloin ajatella, että ei Jumalaa edes ole.

Kirjoitin ylioppilaaksi ja opiskelin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Tapasin aviomieheni, ja meille syntyi kaksi lasta. Elimme tavallista elämää lapsi- ja perhekeskeisesti. Jostain syystä tyttäreni oli lapsena erityisen kiinnostunut Jumalasta ja uskonnosta. Tuin häntä hänen kiinnostuksessaan, mutta minuun ei hänen lapsenuskonsa silti tehnyt mitään vaikutusta.

Terveyteni alkoi heiketä, ja sairaudet seurasivat toisiaan. Lopulta jouduin selkärankareuman takia eläkkeelle. Se oli minulle kova paikka, sillä olin vasta 48-vuotias. Tunsin itseni tarpeettomaksi ja kelpaamattomaksi ja häpesin eläkkeellä oloa. Elämäni tuntui toivottomalta, mutta perhe antoi minulle voimia selvitä päivästä toiseen.

Eräänä päivänä sain kutsun Pelastusarmeijan kokoukseen, jonne menin yhdessä mieheni kanssa. Tilaisuudessa tunsin Jeesuksen läsnäolon ja koin hänen puhuttelevan minua. Oloni oli rauhallinen ja turvallinen. Oli kuin olisin tullut kotiin, hengelliseen kotiin. Tuossa hetkessä annoin elämäni Jeesukselle. Vaikka elämäntilanteeni ei muuttunut, ahdistus, masennus ja tuska vähenivät. Sain päiviini sisältöä ja toivoa. Tarpeettomuuden tunne väistyi, ja kelpasin Jumalalle omana työkyvyttömänä itsenäni. Tunne oli huikea, sanoin kuvaamaton. Olin viimein tehnyt sovinnon Jumalan kanssa.

Sinikka Jäntti siviilijäsen Mikkelin osasto

Tuore seuraaja

Olen vielä aika tuore Jeesuksen seuraaja. Olin pitkään ”ikään kuin vähän uskossa” ja ”Jeesuksen puolella”, mutta samalla halusin pitää kiinni asioista, jotka eivät olleet Jeesuksen mielen mukaisia. Vihdoin syksyllä 2022 itkemättömien itkujen padot murtuivat, ja polvistuin murtuneena pyytämään Jeesusta elämääni.

Uskoontuloni jälkeen elämäni on muuttunut monin tavoin, ja muuttuu Jeesuksen lempeässä ohjauksessa edelleen. Hän on tuonut todellisen merkityksen elämälleni ja tähän sekavaan maailmaan. Näen elämän nyt uusin silmin, ja arjessa on jatkuvasti läsnä Jumalan sanoin kuvaamaton pyhyys, rakkaus ja huolenpito. Olen muun muassa saanut ihania ystäviä yli seurakuntarajojen ja päässyt yli ihmispelosta. Jeesus todella luo uutta, ja olen saanut tuntea syntie-

Tahdon loistaa

Olen kasvanut Pelastusarmeija-yhteydessä, mutta henkilökohtaisen uskonratkaisun tein vasta kolmekymppisenä. Ymmärsin, että en selviä yksin. Ympärilläni olevat kristityt, joista useimmat olivat pelastussotilaita, näyttivät loistavan, vaikka tiesin osan heistä kamppailevan terveyden ja talouden kanssa. Ihmettelin, miten tyhjältä minun näennäisesti hyvä elämäni tuntui. Minäkin tahdoin loistaa.

Rukoilin, että Jeesus voisi ottaa elämäni ja ihan ensimmäiseksi lähettää vaimon. Rukoukseni kuultiin, ja sain vuosi ensirukoukseni jälkeen tutustua Kaisuun ja kokea Jumalan suurta rakkautta ja armoa. Yhdessä Kaisun kanssa olen ymmärtänyt, miten paljon voimmekaan loistaa. Aivan ensihetkestä lähtien meillä oli tunne, ettei Jumala ole antanut rakkautta ainoastaan itsellemme säilytettäväksi. Tunsimme, että se on annettu jaettavaksi. Alkoi oman paikkamme etsiminen.

Ennen kuin tunsin Jeesuksen henkilökohtaisena Pelastajanani, olin hyvää

ni olevan anteeksiannetut. Tunnen helpotusta ja suurta iloa.

Tulevaisuuteen suhtaudun toiveikkaasti, ja luottavaisena opettelen elämään päivän ja hetken kerrallaan. Kun maailman murheet kuitenkin usein moneltakin suunnalta lähestyvät, käännän katseeni Jeesukseen, koska Hän on paras ystäväni ja auttajani. Joskus koen, että taistelu on kovaa, mutta tiedän, että voitto on varma.

Todellakin suosittelen elämää Jeesuksen kanssa ihan jokaiselle, koska hän tuntee meistä jokaisen läpikotaisin ja tahtoo vain parastamme. Miksi epäröisit: Jeesus ei jätä eikä hylkää omiaan.

Anu Wallin pelastussotilas Hämeenlinnan osasto

matkaa uppoamassa itsekkyyden suohon. Henkilökohtainen menestys ja pärjääminen alkoivat olla elämäni tärkeimmät tavoitteet. Usko Jeesukseen on vapauttanut näistä ja auttanut ymmärtämään, että yhdessä me voimme tehdä paljon enemmän kuin yksin. Yksilön palvonta ja korostaminen ovat yksi tämän ajan suurimmista harhoista. Tie Kaisun kanssa vei Pelastusarmeijan sotilaaksi ja upseerikouluun. Upseereina olemme osa yhteisöä, joka haluaa palvella. Täydellinen heittäytyminen Jumalan johdatukseen Pelastusarmeijan upseerina on avannut uusia väyliä olla parempi ihminen. Yhdessä Tampereen osaston ihmisten kanssa saamme rukoillen etsiä Jumalan tahtoa ja löytää paikkamme ja tehtävämme. Jumalan tahto on, että kaikki me yhdessä toimimme hänen suunnitelmansa mukaan. Tehtävän painopisteet saattavat vaihdella, mutta aina keskiössä ovat ihmiset ja minä heidän joukossaan. Saamme loistaa yhdessä.

Riku Leino kapteeni Tampereen osaston johtaja

miksi käyn osastossa

Pelastusarmeijan osastot eli paikallisseurakunnat ovat yhteisöllisiä paikkoja. Meitä kiinnosti, millaisista syistä osastojemme jäsenet ovat halunneet liittyä toimintaan mukaan ja millaiset asiat he kokevat tärkeiksi. Tällaisia vastauksia saimme.

Olen käynyt Kuopion Pelastusarmeijassa käsityökerhossa vuoden päivät. Tarkoitus on myös käydä jumalanpalveluksissa, rukoushetkissä ja raamattutunneilla. Olen armosta pelastettu syntinen. Jeesus on Herrani ja Vapahtajani. Täällä on uskonystäviä. Rukous on minulle tärkeä ja rakas asia. Rukouksessa on totisesti valtava voima! Kiittelen kotimatkalla kohti Jumalan taivasta, kun on aika. Kaikki on kädessä Herran. Erja, Kuopio

Käyn Pelastusarmeijan kokouksissa, koska koen siellä pysyttävän Raamatun mukaisessa sanassa. Uskovien yhteisössä kokoontuminen on tärkeää, kehottaahan Raamattukin siihen. Ehkä se osaltaan estää myös maallistumista ja pysyttää ajatukset ja mielen siinä, mikä on tärkeintä. Muissa kotikaupunkini yhteisöissä en saanut ystäviä, Pelastusarmeijassa olen saanut ja tunnen kuuluvani joukkoon. Nimetön

Saa hyvän mielen! Nimetön vieralija, Salo

Olen käynyt Pelastusarmeijan Jyväskylän osastossa muutaman kerran, kun uskoon tultuani etsin henkistä kotia. Menin käymään muissa asioissa, mutta minut otettiin hyvin lämpimästi vastaan ja pyydettiin kahvipöytään istumaan. Tuntui aivan kuin olisin tullut kotiin. Sen jälkeen olen käynyt ilosanomapiirissä ja esirukoilemassa. Vakituiset työntekijät ovat erinomaisen mukavia. Pelastusarmeijassa Raamattu tuntuu oikealla tavalla olevan lähtökohta. Sana ei tilaisuuksissa jää etäiseksi. Ihan olennaista toiminnassa on lämminhenkinen yhteisöllisyys, jossa kaikki otetaan huomioon arvostamalla jokaisen mielipidettä ja välittämällä jokaisesta lähimmäisestä. Lisäksi Pelastusarmeija järjestää matalan kynnyksen tilaisuuksia, joihin pitäisi olla helppo osallistua, jos ihmisillä vain olisi tietoa niistä. Runsasta siunausta Pelastusarmeijan työlle.

Antti, Jyväskylä

Käyn Pelastusarmeijan Kuopion osastossa, koska siellä voin kehittää soittotaitoani enemmän kuin omassa seurakunnassani. Omassa seurakunnassani on paljon minua parempia soittajia, joten saan siellä harvoin säestämisvuoron. Täällä on vähemmän ihmisiä kuin omassa seurakunnassani, mikä tekee oloni kodikkaammaksi. Lisäksi osastoon kuuluu ihana ystäväni vuosikymmenten takaa. Heikki, Kuopio

Kaikenlainen puuhailu on aina hyvästä. Osasto on toinen kotini. Nimetön vapaaehtoinen, Salo

Käyn Kuopion Pelastusarmeijan osastossa, koska se on hengellinen kotini. Kynnys on matala ja saan sieltä sen, mitä sydämeni kaipaa. Minut on otettu lämpimästi vastaan. Koen tärkeäksi käydä Pelastusarmeijassa, siten voin palvella Jumalaa ja rukoilla siellä kaikkien ihmisten puolesta. Anneli, Kuopio

Pelastusarmeija on ollut jo yli 75 vuotta hengellinen kotini. Enkä osaisi muualle mennä kuin Pelastusarmeijaan. Täällä on kaikki se, mitä tarvitsen, täältä saa Jumalan sanaa. Täältä saa kaikkea hyvää.

Eläkeupseeri Pirkko, Salo

Olen mielelläni osallistunut toimintaan. Olen kuullut Jumalan Sanaa, juonut kirkkokahvit ja jutellut ihmisten kanssa. Erityisesti olen tykännyt Raamattupiiristä ja vapaamuotoisesta päiväpiiristä. Nykyaikana tarvitaan kristillistä sanomaa!

Nimetön, Oulu

Jumalanpalvelus on paikka, jossa Jumala on lähellä. Olen käynyt koko ikäni Pelastusarmeijan kokouksissa. Voisin sanoa, etten voi poiskaan olla. Onko se tullut tavaksi? Kenties, mutta voisi sanoa niin kuin opetuslapset: “Kenen luo sitten menisimme”?

Jumalanpalvelus on se paikka, missä saa kuulla elämän sanoja. Jokainen tarvitsee hengellisen kodin, jossa tapaamme perheenjäseniä ja saamme opetusta, hengen ruokaa. On hyvä, kun saa osastossa palvella käsillään, kun ei ole saarnaamisen lahjoja. Meille kun on annettu erilaisia lahjoja, niin kaikille riittää voimien ja kykyjen mukaisia tehtäviä, joilla saamme tätä meidän hengellistä kotiamme rakentaa. Matkan varrella olen asunut monilla eri paikkakunnilla ja kuulunut siten myös eri osastoihin ja erilaisiin osastoperheisiin, mutta aina on löytynyt paikka sieltä ja myös tehtävää, jossa on saanut palvella. Pelastusarmeija on siis minulle kaikkea, mitä olen elämässäni tarvinnut – siellä olen kohdannut pelastuksen Jeesuksessa. Se on ollut paikka, jossa olen saanut tehdä elämäntyöni, ja minulla on sen kautta perhe ja ystäviä ja ennen kaikkea päämäärä, saan olla matkalla Taivaallisen Isän kotiin.

Leila, Oulu

Asun Kuopiossa, ja Pelastusarmeijan osasto sijaitsee noin 150 metrin päässä kodistani. Koen sen julistuksen ja lähimmäistyön vastaavan omaa käsitystäni Raamatun Sanasta, ja olen itsekin saanut olla palvelemassa eri tehtävissä. Olen käynyt raamattupiirissä ja jumalanpalveluksissa viikoittain ja aion jatkaa, jos terveyttä riittää. Olen jo 82-vuotias ja vaimoni omaishoitaja. Eero, Kuopio

minä & PelasTusarmeiJa

Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki

osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.

Tässä kuussa niihin vastaavat:

eliel & ana Vargas

luutnantit

Helsingin osaston johtajat

Helsingin lähiöprojektin vastuu-upseerit

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?

Eliel ja Ana: – Vuonna 2007.

Miksi halusit liittyä Armeijaan?

Eliel: – Se oli kutsumukseni. Tämä on myös dynaamista, pastoraalista ja sosiaalista työtä.

Ana: – Hengellisen ja sosiaalisen työn yhdistäminen samaan paikkaan oli minusta mielenkiintoinen konsepti. Seurasin mieheni kutsumusta.

Mikä on tehtävässäsi mielenkiintoisinta?

Eliel: – Uudet haasteet, uusiin ihmisiin tutustuminen ja sen näkeminen, mitä Jumala tekee.

Ana: – Monet mahdollisuudet, koskaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan.

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

Eliel: – Pappi ja journalisti.

Ana: – Opettaja ja sihteeri.

Tytär Anneli, Ana ja Eliel Lohjansaaren kuuluisan Paavolan tammen katveessa.

Mikä on lempiruokasi?

Eliel: – Eteläbrasilialainen churrasco gaucho, lihaisa grilliruoka.

Ana: – Pidän italialaisesta ruoasta kovasti.

Rakkain harrastuksesi?

Eliel: – Metsässä kävely.

Ana: – Olen viime aikoina innostunut kasvien kasvattamisesta.

Kuka on sankarisi?

Eliel: – Hän, joka antoi minulle elämäni ja sai minut löytämään itseni.

Ana: – Minulla ei ole sankareita, mutta ihailen useita ihmisiä.

Saat yhden supervoiman.

Mikä se olisi – ja miksi?

Eliel: – Kyvyn antaa anteeksi ja unohtaa. Se on mahdollista, mutta se haastaa ihmisyytemme.

Ana: – Haluaisin matkustaa ajassa. Haluaisin nähdä, miten ihmiset asuivat menneinä aikoina.

Mikä kirja Raamatun ohella on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?

Eliel: – Howard Hendricksin ”Teaching to Change Lives”.

Ana: – Monet kirjat! Yksi joka tulee nyt mieleeni, on Paul Anderson-Walshin ”Safe and Sound”.

Ketä Raamatun hahmoa ihailet?

Eliel: – Daavidia.

Ana: – Abigailia.

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?

Eliel: – Don Moen: ”Goodness of God.”

Ana: – Jermaine Edwards and The Kiffness: ”It’s a Beautiful Day.”

Mitä pelkäät?

Eliel: – Olen alkanut pelkäämään korkeita paikkoja. Älä kerro kenellekään!

Ana: – Käärmeitä.

Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen?

Eliel: – Tieto siitä, että se on väliaikaista.

Ana: – Se, että Jumala rakastaa minua varauksitta.

Usko, toivo, rakkaus – mitä lisäisit neljänneksi?

Eliel: – Yhteisöllisyys. Koska uskoa, toivoa ja rakkautta ei voi laittaa käytäntöön yksin.

Ana: – Kärsivällisyys.

Ylh. vas. Ana, Anneli ja Eliel vierailemassa Hämeen linnalla. Ylh. oik. Nuoren parin hääkuva.

Vas. Eliel ja kitara.

Alh. Ana perhekerhon joulutapahtumassa.

Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä?

Eliel: – Monia asioita, kuten kitaransoittoa.

Ana: – Tanssin.

Mikä on paras neuvo, joka sinulle on koskaan annettu?

Eliel: – Epäjärjestelmällinen joutuu työskentelemään kaksin verroin.

Ana: – Äitini opetti: ”Älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään.”

Mikä on ollut elämäsi paras hetki?

Eliel: – Kun aloin huomata Jumalan suuren rakkauden.

Ana: – Kun Jumala osoitti rakkautensa pesemällä syntini pois Kristuksen veren kautta.

Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: Eliel: – Olen portugalilaisen papin ja alkuperäisasukkaan jälkeläinen. Rekisteri kertoo, että välttääkseen konfliktin esi-isäni luopui pappeudestaan mennäkseen naimisiin tytön kanssa.

Tyttö oli kylän päällikön tytär, joka oli annettu muukalaiselle lahjaksi. Tämä tapahtui vuoden 1500 tienoilla, kun portugalilaiset saapuivat Brasiliaan.

Ana: – Tein DNA-testin, ja se osoitti, että minussa on hiukan suomalaista DNA:ta. Tiedän, että isänpuoleinen sukuni muutti Saksasta Siperiaan jossain vaiheessa. Kenties joku tapasi suomalaisen siellä…

Kuvat: Eliel ja Ana Vargasin kuva-albumi

rakkautta.

Kenraali André Cox ja komentaja Silvia Cox olivat puhujavierainamme.

Majuri Paulo Franke ja hänen lastenlapsensa esittivät upean ”The Nail” -draaman Temppelissä.

kesäkongressi –

Territorion johtajat, everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen upseerien kera muistolaatan luona. Paikalla pidettiin Suomen Pelastusarmeijan ensimmäinen kokous 8.11.1889.

Marssilla Hakaniemessä.

Maskotti Salvino vastaanottamassa

Vanhassa kirkkopuistossa nähtiin muun muassa tamburiiniesitys.

– kauPungin sykkeessä

Pelastusarmeija vietti kesäjuhliaan Helsingissä 14.–16.6.2024 teemalla ”Kaupungin sykkeessä”. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 135 vuotta siitä, kun Pelastusarmeijan työ alkoi Suomessa. Vaikka kaupunki on vuosien saatossa kovasti muuttunut, Pelastusarmeija on edelleen vahvasti mukana sen sykkeessä. Aukeaman kuvissa tunnelmia riemukkaalta viikonlopulta. Laajempi kuvasarja katsottavissa osoitteessa: bit.ly/PAkesakongressi24

Territorion komentaja everstiluutnantti

Saga Lippo puhevuorossa.

Territorion yhteinen soittokunta soitti upeasti läpi viikonlopun.

Juhlakokouksessa nähtiin virkapukuja eri territorioista.

Viikonloppu oli hyvä lopettaa Halleluja-risteilyn leppoisaan tunnelmaan.

Pietari Savolainen yhtyeineen ihastutti juhlayleisön gospelmusiikillaan.

Piknikillä maistuivat munkit.

krigsroPeT

Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

”ingen människa är en ö, fullkomlig i sig sJälV…”

Ernest Hemingways klassiker Klockan klämtar för dig (om vilken gruppen Metallica gjorde en förstklassig låt år 1984!) börjar med ett citat från den engelska predikanten och poeten John Donnes verk Böner från en sjukbädd. Citatet börjar med orden ” Ingen människa är en ö, fullkomlig i sig själv…”

Kanske du har hört citatet någon gång?

Donne ville framhålla tanken att mänskligheten består av individer, och att ingen i sig själv är fri från andra.

Bildligt sett är vi inte enskilda öar, utan delar av ett större fastland. Därför är varje enskild människas lidande och död alltid en förlust och tragedi för hela människosläktet.

Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme elokuun aikana.

Fast jag är introvert till min natur och trivs bra för mig själv, gillar jag ändå inte en utdragen ensamhet. Och jag tror inte att någon tycker om den, isynnerhet om den är fortgående och ofrivillig. Människan behöver ha andra omkring sig. Redan på Bibelns första sidor kan vi läsa att Gud konstaterade, när han hade skapat Adam att ”Det är inte bra att mannen är ensam”. (1. Mos.2:18) och gav åt honom förutom många djurvänner dessutom till slut som livskamrat en riktig människa, Eva.

Nuförtiden pratar man redan om ensamhet som en folksjukdom. Det orsakar inte endast andligt lidande, utan t.o.m. fysiska sjukdomar. Och det rör

inte endast vissa folkgrupper, utan såväl män, kvinnor, unga som gamla lider av den. Det finns många unga, som inte har en enda vän. Många vuxna lever i ensamhet, isynnerhet om de av en eller annan orsak till exempel har hamnat utanför arbetslivet. Många gamla tillbringar sina dagar ensamma. Ibland läser vi sorgliga historier i tidningarna om hur fastighetsskötaren eller polisen har hittat någon död i en höghuslägenhet utan att någon har saknat eller frågat efter den människan på flera månader eller år.

Ensamhet är på så sätt ett märkligt fenomen att den blomstrar fast nuvarande omständigheter borde var emot den. Vi har flyttat från landsbygden till stora stä-

der, och vi bor under samma tak i stora betonglådor tillsammans med tiotals andra människor, men trots det känner vi inte nödvändigtvis våra väggrannar annat än högst till utseendet och namnet på postluckan. Teknologin, som skulle föra oss närmare varandra, har istället fjärmat oss från varandra. Termen “social media” låter redan nästan sarkastisk, för den har gjort oss närmast osociala. Vi kan sitta med familjen vid matbordet och var och en stirra på våra små skärmar.

Som vi mycket väl vet, finns det också mycket annat som orsakar lidande i denna värld förutom ensamheten. Som kristen tror jag det beror på syndafallet.

Den första människans beslut att sätta sig upp mot sin fullkomliga och goda Skapare hämtade synden och döden in i världen, och vi ser och upplever följderna av detta alltför väl. Vi har alla på sätt eller annat gjort fel mot Gud och varandra.

Men på samma sätt som synden och döden kom in i världen genom en enda människa, Adam, kom också nåden och rättfärdigheten in i världen genom en annan människa. Och det var inte vilken människa som helst utan Gud själv, som hade blivit kött, Jesus Kristus. Fullkomlig rättfärdighet och nåd fick sin uppfyllelse på Golgata, där Jesus bar vår synd på det mittersta korset och genom sin uppståndelse ger evigt liv åt var och en som tror på honom. Också åt dig.

Nåden och rättfärdigheten verkar såväl i evigheten som i nuet. När Jesus vandrade på jorden lärde han oss, hur vi borde leva, och han talade ofta om Guds rike. Med detta menade han inte Himlen, dit var och en som tror på Kristus kommer när man förflyttas från tiden till evigheten, och inte heller det när Gud vid tidens slut skapar nya himlar och en ny jord, där det inte längre finns sorg och död.

Jesus lärde nämligen att Guds rike redan nu är mitt ibland oss! (Luk. 17:20-21).

Paulus beskriver i Romarbrevet detta rike som ”rättfärdighet, frid och glädje i Den Helige Ande”. (Rom. 14:17).

Det är möjligt att leva enligt Guds rikes värderingar här och nu. Jag tror att det i praktiken betyder att vi strävar efter att älska Gud över allting och vår nästa som oss själva. En sådan livsstil vittnar för medmänniskorna om Guds kärlek, som vi kan utstråla, trots att vi är bristfälliga människor. Denna värld är en dyster plats, men med goda gärningar kan vi kan vi förmedla Guds ljus i mörkret. En sådan ljusglimt kan vara just det, att vara vän med dem, som inte har någon vän. Det har varje officer i Frälsningsarmén lovat i sitt förbundslöfte, och därför vill vi som organisation på alla sätt främja att vänskapsband uppstår och växer.

Frälsningsarméns lokalavdelningar är ställen, dit vi vill inbjuda alla slags människor. Vi har mångsidig verksamhet, allt från gudstjänster och bibelgrupper till gemensamma måltider och själavårdssamtal. Om inte annat, så kan man alltid sätta på kaffekokaren och prata en stund över en varm kopp. Gemensamt för alla dessa tillfällen är ändå det att vi kommer tillsammans och möter varandra. Som jämlikar, aldrig ovanifrån eller underifrån.

Jag vet av egen erfarenhet att det är svårt att knyta nya vänskapsband särskilt i vuxen ålder. I synnerhet om ens eget liv från förut är fullt av utmaningar, kan det vara oöverkomligt. Om man säger åt en som kämpar med depression eller ångeststörning, att “gå ut bara och träffa nya människor!” kan det vara ungefär som man skulle säga åt en patient på jourpolikliniken med båda benen brutna att ”gå ut bara och spring ett halvmaraton!”

Men jag vill att du ska veta att dörrarna till våra kårer är öppna. Till oss är alla välkomna, man behöver inte göra något eller bete sig på något speciellt sätt. Du kan komma och diskutera eller sitta för dig själv. Jag är förstås realist, och kan inte lova att någon automatiskt hittar nya vänner genom vår verksamhet, men du ska veta att du är välkommen till oss. Ingen behöver vara ensam. Mer information om Frälsningsarméns lokala kårer finner du på våra nätsidor på adressen pelastusarmeija.fi.

Vi ses på kåren!

Robert Becker löjtnant ledare för Salokåren

Foto:

Darren Lawrence

armeiJassa tapahTuu

Helsingin osastossa vietettiin iloista juhlaa 10.3.2024, kun osastoon vihittiin kolme uutta sotilasta: Mari Kilponen, Cari Huovinen ja Eila Turunen. Jumalan siunausta uusille sotilaille!

Radio & TV

Iltahartaus

YLE Radio 1 tiistaina 6.8. klo 18.50 kersanttimajuri Lasse Mattsson

Radiojumalanpalvelus

Yle Radio 1 sunnuntaina 25.8. klo 20.00 kapteeni Riku Leino johtaa, kapteeni Kaisu Leino saarnaa

Radio YLE 1 hartaudet ja jumalanpalvelukset kuunneltavissa

YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.

Hinta: 100 €/2hlö/huone, 130 €/1hlö/huone

Ilmoittautumiset Pelastusarmeijan paikallisen osaston kautta viimeistään 13.9.2024.

Leiritiimi toivottaa kaikki tervetulleeksi!

Kapteeni Tuula Takala, majuri Metti Saajoranta ja sotilas Raija Timonen Mukana myös everstiluutnantti Saga Lippo

PelasTusarmeiJan termiT tutuksi osastot ja ulkovarTiot

Pelastusarmeijassa paikallisia seurakuntia kutsutaan osastoiksi. Tämä voi hämmentää joitakin, mutta sille on ihan looginen selitys. Olemmehan armeija ja armeijassa on erilaisia joukko-osastoja, jotka lähetetään palvelemaan eri paikkoihin.

Pelastusarmeijan osastot koostuvat sotilaista ja siviilijäsenistä, joita upseeri johtaa. Osastoon voivat liittyä jäseneksi kaikki ne, jotka haluavat elää uskossa Jeesukseen Kristukseen ja kokevat Pelastusarmeijan omaksi hengelliseksi kodikseen. Osastot eivät ole kuitenkaan olemassa vain jäseniään varten, vaan niiden tehtävä on palvella ympäröivää yhteisöä ja toimia paikkakunnan asukkaiden parhaaksi.

Englannin kielessä osastoja kutsutaan sanalla ”corps”, joka viittaa paitsi sotaväen joukko-osastoon myös Kristuksen ruumiiseen, ”Corpus Christi”. Kirjoittaahan apostoli Paavalikin seurakunnalle: ”Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.” (1. Kor. 12:27)

Osastojen lisäksi Pelastusarmeijalla on ulkovartioita. Ulkovartiot ovat yleensä kooltaan pieniä, eikä niillä ole omaa upseeria, vaan ne toimivat lähimmän osaston alaisuudessa suorittaen samaa tehtävää kuin osastot.

Saga Lippo everstiluutnantti

Martta ja Maria, oikean tasapainon löytäminen

Ainutlaatuinen ystävyyden, oppimisen ja ylistämisen viikonloppu, jonka perustana on kertomus Martasta ja Mariasta. Raamattutunteja, hauskoja ja luovia työpajoja, Jumalaan syventymistä yhdessä!

Erityisvieraana Ilona Wetterud. Hän on Ruotsissa asuva latvialainen taiteilija, jonka maalaukset kertovat Jumalan teoista.

Sijainti: Hotelli Nuuksio, Naruportintie 68, Espoo

Maksu: 100 € (vuode kahden hengen huoneessa) tai 130 € (yhden hengen huone)

Kysy ilmoittautumislomaketta osastoupseeriltasi.

Järjestäjänä päämaja yhdessä naisupseerien kanssa.

n Elokuu 2024 n 2 €

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland

Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto

Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €

Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 134. vuosikerta

Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki

Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki

Puhelinvaihde: (09) 681 2300

Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija

Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo Vastaava toimittaja: kapteeni Kati Kivestö Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen

Toimituskunta: Saga Lippo, Kati Kivestö, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja, Toni Kaarttinen, Kaisu Leino, Mira Vuorenpää

Perustaja: William Booth

Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham

Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK

Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä aineistoista.

Painopaikka: PunaMusta Oy, Tampere 2024 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

Sotahuuto

uskomme rukouksen voimaan!

Rukoilemme aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi

tai kirjeitse

Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

kuinka tulla uskoon?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Voit ottaa ensimmäisen askeleen henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa rukoilemalla esimerkiksi näin:

Tulen luoksesi, rakas Taivaan Isä.

Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, näet menneet ja tulevat.

Isä, kiitos Jeesuksesta Kristuksesta, sinun pelastuksestasi.

Herra, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.

Herra, käännä katseesi pois synneistäni, pyyhi pois kaikki pahat tekoni.

Elävä Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna kaikki anteeksi.

Ota minut omaksesi, tahdon kuulua sinulle Herra Jeesus.

Aamen.

Erilaiset hedelmät

Lomalla seurasin marjapuskiemme tilannetta. Marjojen kypsymisen seuraaminen vei ajatukseni erilaisiin kasviksiin ja hedelmiin. Niiden kirjo on suunnaton, ja ne ovat kaikki Jumalan lahjaa meille ihmisille sekä eläimille. Osa niistä näyttää ulospäin vaatimattomalta, kun taas jotkut ovat näyttäviä, värikkäitä, kookkaita ja jopa maultaan toinen toistaan houkuttelevampia.

Joskus uskova ihminen huomaa vertaavansa itseänsä toisiin. Kristittynä saattaa kokea olevansa kuin näivettynyt ja ruttuinen punaviinimarja samalla, kun uskon sisar tai veli vaikuttaa olevan se kaikista näyttävin vesimeloni.

Meidän tehtävämme Jeesuksen seuraajina ei ole vertailla ”hedelmiämme” toisten kristittyjen kanssa. Koosta, väristä tai muista ominaisuuksista huolimatta jokainen hedelmä on 100 % hedelmä. Jeesus sanoo: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. ” Joh. 15:5

Meidät on siis oksastettu tuohon jaloon viinipuuhun – Jeesukseen – ainutlaatuisina yksilöinä, joten on luonnollista, että meistä jokainen tuottaa erilaisia hedelmiä. Sen sijaan, että vertailisimme itseämme toisiin, meidän tehtävämme on tarkastella omaa uskoamme ja pysyä Jeesuksessa. Silloin tuon jalon viinipuun mahla pääsee virtaamaan meihin ja synnyttää sellaista hedelmää, joka kirkastaa Jeesusta ja toimii joskus jopa sanattomana evankeliumina tässä maailmassa.

”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” Gal. 5:22–23a

Metti Saajoranta majuri

Kuva: Bjørnar Kibsgaard

Hyvää sanomaa uuteen alkuun

Haluan tilata Sotahuudon

Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta 25 €, Muut maat, vuosikerta 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.

Tilaan itselleni Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus): Tilaan digilehden

Nimeni:

Osoitteeni:

Sähköpostini:

Puhelinnumeroni:

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Suomen

Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467

00003

Vastauslähetys