Teksti MARI VEHMANEN kuvat Pentti Vänskä
Liikunnan ilo on ihmisoikeus Vähemmistöjen asemassa liikkujina on edelleen paljon kohennettavaa. Taipaleen kohti yhdenvertaisuutta voi jokainen aloittaa kyseenalaistamalla omia ajatusmallejaan.
14 SOVELI 1 . 2021
linen huono-osaisuus. Kokonaisuudessaan yksilön kokemus omista mahdollisuuksista liikkua riippuu pitkälti siitä, kuinka paljon hänelle on kasautunut joko liikkumista helpottavia tai vaikeuttavia tekijöitä. Kati Kauravaaran mukaan ratkaisujen etsimisen liikunnan yhdenvertaisuuden ongelmiin tulee lähteä tilanteen tunnustamisesta. − Useinhan ajatellaan idealistisesti, että liikunta on erilaisia ihmisiä yhdistävä universaali kieli. Tai yhdenvertaisuuden tavoite saatetaan typistää kapeasti kysymykseksi sukupuolten tasa-arvosta. Tällöin ilmiön laajuus ja monimuotoisuus jäävät piiloon.
Kuka puuttuu toiminnastamme?
Kati Kauravaara korostaa, että liikunnan yhdenvertaisuus on pohjimmiltaan ihmisoikeuskysymys. Jo kansainväliset sopimukset velvoittavat yhteiskuntaamme kohtelemaan ihmisiä yhdenvertaisesti kaikilla elämänalueilla. Hänen mukaansa mahdollisuuksia toimia on aivan jokaisella tasolla: yksilöillä, yhteisöillä ja instituutioilla. − Jokainen liikunnassa toimiva henkilö voi välittömästi tarkastella avoimin mielin omia stereotyyppisiä ajatuksiaan. Meillä aivan jokaisella on ennakkoluuloja, mutta niiden vangik-
JATKUU
Liikunnan kenttä ei suinkaan elä irrallaan muusta yhteiskunnasta ja kulttuurista. Ihmisten yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin on edelleen matkaa niin liikunnassa kuin muillakin elämänalueilla. Näin tiivistää ajatuksiaan liikuntatieteiden tohtori Kati Kauravaara. Hän oli mukana toimittamassa viime vuonna ilmestynyttä teosta Eriarvoisuuden kasvot liikunnassa. − Kirjaa kootessamme hämmästyin erityisesti siitä, kuinka laajasta ja systemaattisesta ilmiöstä on kyse. Hyvin samankaltaiset eriarvoisuuden rakentumisen mekanismit toistuvat jopa täysin erilaisiin vähemmistöryhmiin kuuluvilla ihmisillä, Kati Kauravaara sanoo. Tietyt lähtökohdat näyttävät lisäävän ihmisen kokemusta siitä, että hänen on helppo hakeutua haluamansa liikunnan pariin. Näitä ominaisuuksia ovat muun muassa korkea koulutus, hyvä toimeentulo, vammattomuus, suomalainen syntyperä ja monipuolisten liikuntamahdollisuuksien äärellä asuminen. Vastaavasti tietyt taustatekijät vaikeuttavat mukaan liikuntaan pääsemistä. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi sairaus, vamma, ylipaino, ulkomaalaistausta ja taloudel-