Teksti Riitta Skytt kuvat Pentti Vänskä
Hiihtäminen hoivaa kehoa ja mieltä Kaisu Mikkonen saa nivelrikon oireet pysymään hallinnassa monipuolisen liikunnan avulla. Koronakaan ei ole hiljentänyt hänen vauhtiaan.
30 SOVELI 1 . 2021
”Sitä latua minä hiihdin hurjana koko talven. Helpotti oloa, kun sai pusertaa kaikki voimat ladulle.” perimmäistä syytä tiedetä tarkasti. Se voi johtua aikaisemmista sairauksista tai vammoista. Sairauteen pyritään vaikuttamaan liikunnalla, kipulääkkeillä ja fysioterapialla. Jos nivelrikko etenee, voidaan turvautua niveltä
säästäviin leikkauksiin tai tekonivelleikkauksiin.
Liikuntaa lapsesta asti
Mikkonen on ollut kolme vuotta tyytyväinen eläkeläinen, jonka päivät täyttyvät
JATKUU
Vähän ennen eläkeikää kuopiolainen Kaisu Mikkonen, 67, huomasi aamuisin uuden oudon oireen. – Tuli aamujäykkyyttä polviin, sormet ja kaikkialle. Kun polvia liikutteli, kuului semmoista ääntä kuin hiekkaa rapsuttelisi. Kipuakin oli aika ajoin. Hän hakeutui lääkäriin, jossa suljettiin pois reuman mahdollisuus ja kuvattiin polvet. Nivelrikkoa todettiin sormissa ja polvissa. Mikkonen sopi lääkärin kanssa ottavansa tarvittaessa kipulääkettä ja hoitavansa itseään liikkumalla niin paljon kuin pystyy. Nivelrikko eli artroosi on maailman yleisin nivelsairaus, eikä sen