1 minute read
Pääkirjoitus
Jumppaa, jupinaa ja vertaistukea
Korona-aika toi jäsenjärjestöjemme liikuntatyöhön Skype-jumppaa, etävertaistukea ja muita virtuaaliryhmiä. Pikainen virtuaaliloikka järjestöissä ja paikallisyhdistyksissä oli kenties aluksi shokki mutta uskon, että siinä oli myös hyvää. Opittiin uutta ja otettiin rohkeasti käyttöön uusi työvälineitä, joiden käyttö kantaa jatkossakin.
Advertisement
Jäsenjärjestöjemme liikuntatoiminta ei ole kuitenkaan pelkästään jumppaa vaan myös juttelua ja jupinaa. Vertaistukea ja voimaantumista yhdessä. Kuten tästä numerosta voitte lukea, liikuntaryhmät ovat tärkeä paikka kohdata muita ihmisiä, ja vertaistuki on vähintään yhtä tärkeää kuin itse liikunta.
Osalle liikkujista siirtyminen nettiryhmiin ja tauko ryhmän kasvokkaisista tapaamisista ja vertaistuesta on heikentänyt vointia. Kaikilla ei ole mahdollisuutta, osaamista tai jaksamista osallistua nettipohjaisiin ryhmiin. Kuten hyvinvointiryhmän vetäjä Svetlana Jaska teemajutussa kertoo, maahanmuuttajataustaiset osallistujat taas elävät jo yhtä virtuaalielämää lähtömaassa asuvien läheisten kanssa. Suomessa heillä on tarve kohdata kasvokkain.
Järjestöt ja yhdistykset kantavat huolta siitä, miten jäsenet tavoitetaan mukaan liikuntatoimintaan ja vertaistuen pariin, ja millä toimenpiteillä liikkujien eriarvoiseen asemaan voi vaikuttaa.
Me SoveLissa puolestamme tarjoamme vertaistukea vertaistuen järjestäjille. Jäsenjärjestöjemme verkostossa tuetaan liikuntatoimintaa ja jaetaan kokemuksia. Lisäksi yhteisellä vaikuttamistyöllä edistämme sitä, että järjestöt voisivat tukea jäsenistönsä vertaistukea, voimaantumista, liikkumista ja hyvinvointia jatkossakin.
Tässä numerossa keskitymmekin hyvinvointiin ja muistutamme liikunnan, unen ja ravinnon yhteydestä sekä liikumme ulkona. Ota syysretkelle mukaan Pippa Laukan retkieväsvinkit sivulta 15!
Vastaathan myös lukijakyselyymme osoitteessa soveli.fi/kysely.
Hyvinvointia syksyyn!
Satu Juoperi
Viestinnän asiantuntija, päätoimittaja
PS.
Syksyn budjettiriihessä päätettiin muiden tärkeiden asioiden ohella myös järjestöjen rahoituksen tulevaisuudesta. Budjettiriihen päätteeksi kuultiin positiivisia uutisia, sillä hallitus oli päätynyt kompensoimaan veikkausvoittovarojen vähenemisen järjestöille. Vähälle huomiolle jäi kuitenkin se, että sote-järjestöjen kompensaatio tullaan tekemään rahapelifuusion yhteydessä säästyneillä rahastoilla. Käytännössä kompensaatiota ei tehty sote-järjestöille lainkaan. SoveLin näkemyksen mukaan järjestöjä pitäisi kohdella yhdenvertaisesti. Jatkossa rahoitukseen liittyviin haasteisiin tulisi hakea koko järjestökenttää koskevia ratkaisuja.
SOVELI 2 . 2020