Luonto soveltuu kaikille

Sekä luonto että kaupunkiympäristö lisäävät hyvinvointia. Mitä enemmän tukea ihminen tarvitsee, sitä merkityksellisemmäksi tulee ympäristö. Siksi se ei saa eriarvoistaa liikkujia.

teksti Laura Koljonen kuvat Harri Mäenpää

–Nämähän haluavat luontoon, huomasi Risto Lappalainen.

Lappalainen oli juuri aloittanut työt Aivoliiton Pohjois-Suomen hanke- ja järjestösuunnittelijana, ja havaitsi, että jäsenissä oli paljon luontoihmisiä.

Ja jos ihmiset kerran halusivat luontoon, Lappalainen lupasi viedä heidät sinne. Nyt hänen neurologisesti sairastuneille suunnittelemasta ensimmäisestä luontoleiristä on kulunut 27 vuotta, ja vuosien mittaan leireille on osallistunut Lappalaisen arvion mukaan noin 5000–6000 ihmistä.

Lappalainen kertoo usein näkevänsä tutun kaavan: ihminen sairastuu ja menettää toimintakykynsä, mikä puolestaan murentaa itsetunnon. Sairastunut näkee vain vammansa. – Moni haluaisi edelleen liikkua luonnossa ja vaikka kalastaa, mutta heillä on olo, että he eivät selviä, pysty tai uskalla. Myös ympäristö saattaa tukea ajatusta vammaisuudesta. Läheisiä saattaa pelottaa, miten vammautunut selviää luonnossa.

Lappalaisen kokemuksen mukaan huoli on turha. Kun sopivat apuvälineet löytyvät ja ryhmä ympärillä tsemppaa, ihminen ikään kuin kasvaa silmissä. Omilla ehdoilla edetessään moni pärjää todella hyvin. –Luontoleireillä ei ole mitään muuta lähtökohtaa kuin se, että osallistujalla on oma halu lähteä luontoon. Siinä mielessä kurssit ovat helppoja: kaikilla osallistujilla on motivaatio korkealla. Keskeyttäneitä on ollut vuosien mittaan todella vähän.

Voimaantumista ja merkityksen hakemista

Luonnon lisäksi erityisen tärkeässä roolissa luontoleirillä on yhteisö.

Ryhmä antaa turvaa mutta myös välittömän palautteen. Muiden kannustus saa jaksamaan ja ylittämään itsensä.

Leirillä yhdistävä tekijä ei olekaan vammaisuus, vaan halu päästä luontoon. –Diagnoosikeskeisyys katoaa, ja osallistujien käpertyminen oman vamman ympärille vähenee, Lappalainen sanoo.

Näkökulmalla on iso merkitys. Lappalaisen mukaan on täysin eri asia, näemmekö pyörätuolia käyttävän ihmisen, joka kalastaa vai kalastajan, joka käyttää pyörätuolia. –Luontoleirillä vamma ei määritä kalastajaa, vaan kalastajalla on erityispiirre.

Elokuussa Risto Lappalainen vietti jälleen kolme vuorokautta metsässä. Hän veti Itä-Suomen Möhkössä järjestetyn luontoleirin kymmenelle osallistujalle.

Mukana olivat myös 65-vuotias Markku Heikkinen ja 66-vuotias Anneli Meriläinen.

Molemmille luonto on erityisen tärkeä paikka. –Tulin avoimin mielin. Porukka on ollut kiva, ja puitteet luonnon ja majoituksen kohdalla hienot. Leirillä on ollut rento meno ja hyvä olla, kehaisee Pohjois-Karjalan AVH-yhdistykseen kuuluva Anneli Meriläinen.

Markku Heikkiselle leirin tarjoama vertaistuki on ollut erityisen tärkeä. –Tulistellessa ja istuessa on aikaa puhua ja porista syvällisesti. Luonto antaa rauhoittavan kehyksen kohtaamiselle.

Luonto hyödyttää joka puolella

Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta – tai edes halua – lähteä metsään. Luonnon hyödyt ovat kuitenkin niin kiistattomat, että myös urbaanissa ympäristössä asuvien soisi niistä hyötyvän.

Kaupunkiympäristöä ei useinkaan mielletä rauhoittavaksi. Sen sijaan kuormittavia tekijöitä löytyy: melu, pienhiukkaset ja kaasumaiset yhdisteet, luonnonmateriaalien puuttuminen.

Ikäinstituutin vanhempi tutkija ja dosentti Erja Rappe on pitkään tutkinut luontoa rakennetussa ympäristössä.

Rappe sanoo, että kaupunkiympäristön ja rakennetun ympäristön haittojen kohdalla puhutaan niin sanotusta kognitiivisesta kuormasta. Ja yleensä tämä kuorma kohdistuu eniten juuri niihin, joilla on vähiten mahdollisuuksia vaihtaa maisemaa. –Onneksi myös urbaaniin ympäristöön on mahdollista suunnitella viherympäristöjä, jotka palauttavat kuluttavuuden sijaan, Rappe sanoo.

Hänen mukaansa viherympäristö urbaanissa paikassa voi olla joko rakennettu tai luonnontilassa. Viherympäristöjä ovat siis puistot, viheralueet ja -katot, viihtyisät sisäpihat ja kaupunkimetsät, Rappe luettelee.

Viherympäristöjä ja niiden vaikutusta on tutkittu jo pitkään. Tulokset kertovat, että ne vähentävät stressiä, tehostavat liikuntasuorituksia ja selviytymiskykyä sekä parantavat ongelmanratkaisukykyä. –On myös tutkimustuloksia siitä, että mitä miellyttävämmäksi ihmiset kokevat ympäristön, sitä ystävällisempiä he ovat toisilleen. Viime vuosien tutkimustulokset viittaavat myös siihen, että viherympäristöt ovat hyviä kehon immuunipuolustuksen kannalta.

Ympäristö ei saa eriarvoistaa

Eniten hyötyä virikkeellisestä ympäristöstä on nimenomaan erityistä tukea tarvitseville ryhmille: ulkoilu ja luonnonläheisyys virkistävät aistitoimintoja ja ylläpitävät toimintakykyä. –Esteettisesti miellyttävä ympäristö tutkitusti helpottaa ahdistusta ja lievittää kipua. Eli mitä enemmän tukea tarvitsemme, sitä merkityksellisemmäksi tulee ympäristö, Rappe sanoo.

Luontoleirillä luonnossa saa oleilla rauhassa eikä mihinkään ole kiire.

Osallistujat saavat päättää, mitä haluavat tehdä. Vesillä liikkuminen on kestosuosikki.

Yksi Rappen tärkeimmistä viesteistä on se, että ympäristö ei saisi eriarvoistaa. Jos ympäristö sorvataan vain tietylle ryhmälle, samalla suljetaan helposti ulos toisia ryhmiä. –Henkilökohtainen mielipiteeni on, että erilaisia ryhmiä ei tulisi sulkea omiin puistoihinsa, vaan ympäristön tulisi soveltua kaikille. Puhutaan eräänlaisesta design for all -inkluusioajattelusta. Jos viheralueet suunnitellaan hyvin ja osallistetaan käyttäjät jo suunnitteluvaiheessa, syntyy paikkoja, joissa kaikenlaiset ihmiset voivat käyttää voimavarojaan ja viihtyä. Eli ei kaikille kaikkea, vaan jokaiselle jotakin.

Miten sitten suunnitellaan toimiva viheralue, jossa on jokaiselle jotakin?

Rappen mukaan fyysisen esteettömyyden lisäksi tärkeää on kognitiivinen esteettömyys. Tällöin alue on helposti hahmotettava ja selkeä, opasteet helposti havaittavia ja informaatio monikanavaista. –Reitit on esimerkiksi merkitty kuvina, selkeällä fontilla ja pistekirjoituksena. Silloin sama tieto tulee monen aistin kautta.

Rappen mukaan suunnittelijoita voitaisiin kouluttaa nykyistä enemmän erityistä tukea tarvitsevia ryhmiä osallistavaan suunnitteluun. Viher- ja liikunta-alueita käyttävät osaavat helposti kertoa, millaisilla asioilla on merkitystä. –Jos mietitään vaikka erityisliikuntaa, niin kaikista suosituin liikuntamuoto on kävely. Silloin on tärkeää, että kävelyreittien varrella on esteettömiä penkkejä, joilla voi levähtää.

Kiire pois, perusasiat kuntoon

Aivoliiton Risto Lappalainen on todistanut työssään – ja etenkin luontoleireillä – monta voimaannuttavaa kokemusta.

Lappalainen kannustaakin kollegoitaan kehittämään erityistä tukea tarvitsevien ryhmien luontoliikuntaa. –Ei pidä pelätä ihmisten toimintakyvyn rajoitteita. Hengityskoneessa olevaa en luontoleirille veisi, mutta kokemukseni mukaan kaikille muille kokemus voidaan toteuttaa, kunhan vähän sovelletaan.

Lappalaisen mukaan oleellisinta on huomioida perustarpeet: WC- ja nukkumistilat pitää olla kunnossa ja liikkumisen mahdollista. Ja mikäli toteutukseen osallistuu useampi taho, koko palveluketjun pitää toimia ja asenteen olla kunnossa.

Lappalaisen mukaan kannattaa myös heti alkuun omaksua ajatus siitä, että luontoliikkuminen on itse asiassa luonnossa oleilua. Kiire ei saa olla. –Ja vetäjillä pitää olla uskallusta ryvettää itseään ja kohdata omat ennakkoluulonsa. He nimittäin saavat oppia, että ihmiset yllättävät aina.