Liikkujan ääni: Elias viihtyy säbäkentällä

teksti Riitta Skytt kuvat Joonas Brandt

Elias Ryökäs saa salibandysta paljon hyvää mieltä ja kavereita. Samalla toimintakyky pysyy yllä.

Maila heilahtaa ja pallo sujahtaa maaliin, kun Elias Ryökäs, 14, kurvailee ketterästi sähköpyörätuolissaan Espoon Kuitinmäen koulun pihassa. Hän on tullut treenailemaan suosikkilajiaan sähköpyörätuolisalibandya eli lyhyemmin spt-säbää.

–Ainakin minulle tulee tästä hyvä mieli, Elias sanoo.

Elias käyttää pyörätuolia harvinaisen Duchennen lihasdystrofian vuoksi. Kyseessä on etenevä, lihaksia surkastuttava lihassairaus, joka ilmenee useimmiten pojilla. Sairastuneita on Suomessa vajaat 300 henkeä.

Liikunta on Duchennen lihasdystrofiaa sairastavalle tärkeää, sillä se auttaa säilyttämään toimintakyvyn mahdollisimman pitkään. Eliaksen ollessa kuusivuotias fysioterapeutti ehdotti hänelle sähköpyörätuolisalibandyyn tutustumista. Elias innostui vauhdikkaasta lajista heti.

Eliaksen äidin mukaan säbä on kehittänyt selvästi Eliaksen koordinaatiokykyä ja ylläpitänyt lihasten hallintaa. Lisäksi laji tarjoaa tärkeää vertaistukea.

Elias on samaa mieltä.

–Se on kuin pientä jumppaa, josta tulee lisää voimaa. Treeneissä saa uusia kavereita, ja pelit ovat hauskoja ja vauhdikkaita. Tämä on vaan tosi kiva laji, hän toteaa.

Ketterä pelituoli

Nykyisen spt-salibandyn kaltaista peliä alettiin harrastaa 1970-luvun alussa erityiskouluissa eri puolilla maailmaa, muun muassa Kanadassa, Australiassa, Saksassa ja Hollannissa. Suomeen laji tuli 1990-luvulla, mutta jo sitä ennen erityiskouluissa pelattiin pyörätuoli- ja sähköpyörätuolisählyä.

Pelivälineinä toimivat tavanomainen salibandypallo ja lyhennetty salibandymaila. –Mailoja on monenlaisia ja erikätisille tarkoitettuja. Minulle löytyi kaupasta valmiina sopivan lyhyt, jonka lavassa on vähän kuin kuppi. Pallo pysyy siinä hyvin. Täysikokoinen maila olisikin minulle liian pitkä, Elias Ryökäs kertoo.

Elias Ryökäs käyttää pelaamiseen tavanomaista lyhyempää mailaa. Sopiva löytyi urheiluliikkeestä pienen etsimisen jälkeen.

Ellei pelaajan käsien toimintakyky anna mahdollisuutta mailan pitelemiseen, hänen pelituolinsa etuosaan kiinnitetään T-kirjaimen muotoinen t-stick-maila pallon kuljettamista varten. Tällöin riittää, että pelaaja pystyy ohjaamaan sähköpyörätuolia. Lajin sääntöjen mukaan joukkueen kenttäpelaajista ainakin yhden on käytettävä t-stick-mailaa.

Eliaksella on säbää varten erillinen pelituoli. Se on matalampi kuin hänen arkena käyttämänsä sähköpyörätuoli.

–Pelituoli on myös nopealiikkeinen. Se on ketterä ja pyörähtää aika pienessä tilassa. Oikeanpuoleinen käsinoja puuttuu, koska pelaan oikealla kädellä, Elias kertoo.

Hänen pelituolinsa on ostettu käytettynä. Tälläkin tavoin hankinta oli kallis, mutta onneksi Espoon vammaispalvelu maksoi siitä puolet.

”Pelit ovat vauhdikkaita. Pitää itse tietää, milloin tuoli menee liian lujaa.”

Harrastajat voivat hakea osan pelituolin hinnasta kotikuntansa vammaispalvelusta. Tuki on kuitenkin harkinnanvarainen.

Avustaja mukana

Spt-säbässä miehet ja naiset pelaavat yhdessä. Eliaksenkin joukkueeseen kuuluu neljä tyttöä ja neljä poikaa. Kaikki ovat iältään 13−18-vuotiaita. Joukkue on osa Helsinki Outsiders Akatemia -salibandyseuraa.

Ennen koronaa Elias kävi treeneissä kaksi kertaa viikossa Helsingin Myllypuron Liikuntamyllyssä ja kilpailumatkoilla ympäri Suomea.

–Harmitti, kun treeneissä oli koronan takia pitkä katko. Ja juuri kun harjoitukset olivat taas lähteneen käyntiin, alkoikin kesätauko. Toivottavasti syksyllä päästään treenaamaan ja pelaamaan, Elias sanoo.

Elias kulkee invataksilla kotoaan Olarista harjoituksiin, ja useimmiten hänellä on mukana henkilökohtainen avustaja.

–Joskus saattaa isäkin tulla tai äiti. Treeneissä ja peleissä jonkun pitää laittaa sähköpyörätuolin takapyörät alas, ettei tuoli kaadu kiihdyttäessä.

Vammaispalvelu on myöntänyt Eliakselle riittävästi taksimatkoja harjoituksissa käymiseen. Välillä kuljetuspalvelun kanssa on kuitenkin ollut ongelmia.

–Joskus kyyti myöhästelee aika paljonkin, mutta on se useimmiten ollut ihan hyvä.

Paikka kärkikarvaajana

Eliaksen joukkue pelaa Finlandia-sarjassa. Kilpailumatkoilla he käyvät Helsingissä, Tampereella, Turussa, Vaasassa ja Oulussa sekä 2019 jopa Italiassa asti.

–Meillä on joku viisi turnausta vuodessa. Mitaleitakin on tullut ihan tarpeeksi. Olen ollut usein kärkikarvaaja, eli ylin pelaaja, joka lähtee vähän aggressiivisemmin tavoittelemaan palloa vastustajalta.

Sähköpyörätuolit kulkevat sen verran vauhdikkaasti, että kilpailuihin on asetettu nopeusrajoitukset.

–Pelaan lisäksi SM-sarjassa, ja siellä nopeusrajoitus on 15 kilometriä tunnissa. Finlandia-sarjassa se on 13,5 kilometriä tunnissa, Elias kertoo.

Sähköpyörätuolissa ei ole nopeusmittaria. Pelin tuoksinassa onkin vaativaa säädellä nopeutta, ajaa yhdellä kädellä ja käsitellä toisella mailaa. Samalla on seurattava silmä kovana pelin käänteitä.

–Tuolissa on helpot vaihteet. Ykkösvaihde on tosi hidas, nelosvaihde menee kolmeatoista ja vitonen vielä nopeammin. Että kyllä sitä tietää, milloin menee liian kovaa, Elias toteaa.

Säbän lisäksi Elias käy fysioterapiassa. Siellä hän on saanut kokeilla esimerkiksi ratsastusta. Vaikka se ei tuntunut ihan omalta lajilta, hän harrastaa mielellään vähän pienempiä eläimiä.

–Olen kuvannut lintuja. Käyn isän tai avustajan kanssa kuvaamassa. Osan kuvista olen laittanut Instagramiin. Kerran kanahaukka tuli meidän ikkunan taakse. Se oli erikoista, joten otin siitäkin kuvan. 