Sukuviesti 1/2020

SUKUVIESTI

1 2020

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

1 2020

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Inkeriläisten historia ja identiteetit esillä Kansallismuseossa

8 9 10 12

SSK:n 40-vuotisjuhlaseminaari Muistitietokeruu Stalinin vainoista Sukupuu ja sen tyhjät oksat, Sanna Milan Oma suku on aina hyvä syy kokoontua, Terttu Haapala

14

Pohjois-Savon Krögerit Varkaudessa, Pekka Kervola

15 16

Turun tuomiokirkko etsii tarinoita itsestään

18

SSK:n hallituksen jäsenet esittäytyvät, Satu Hirvikoski ja Iiris Laine Sukuseuran Facebook-ryhmän aktivointi, Mervi Koivulahti-Ojala

20 Tyrmin sukuseura ry 20 vuotta, Jorma Tyrmi 21 Kuulutko sukuuni -tapahtuma 2020 21 Sukulehtikilpailu 2019–2020 22 Hääkuvasta biometriseen valvontaan – Suomen passin historiaa

24 Pärssisiä Muolaalla 1617–1721, Matias Eronen 26 Suomen historiaa kuvin 27 Olemmeko edelleen metsäkansaa?

28 Karjala-tietokanta luovutettiin Kansallisarkistolle

28 Suojelupoliisin vuosien 1960–1969 asiakirjat siirrettiin Kansallisarkistoon

29 Lukunurkka: Suomalaisten SS-miesten osallisuus väkivaltaisuuksiin

30 Lukunurkka: Suomi synnytti – kertomus

tasa-arvoistuvasta maasta & Monenlaisia murreilmiöitä

31

Lukunurkka: Kunnianosoitus veteraani­suku­ polville & Suomalaisen SS-miehen päiväkirjat

Kannen kuva: Rod Long / Unsplash.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 41. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus, tilaukset ja ilmoitusmyynti) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa

AIKATAULU 2020 Nro Ilmestyy 1/20 vk 7 2/20 vk 16 3/20 vk 25 4/20 vk 40 5/20 vk 50

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry

Aineisto Varaukset 10.1.

7.1.

6.3.

21.2.

8.5.

24.4.

21.8.

7.8.

30.10.

16.10.

PÄ Ä K IR

Tänä vuonna etsitään ja muistellaan

JO

I T US

Sukupuu ja sen tyhjät oksat on otsikkona Sanna Milanin artikkelilla kadonneiden sukulaisten etsinnästä (s. 10–11). Sukuseurojen keskusliitto on ollut mukana auttamassa etsinnöissä antamalla etsijöiden kertoa tarinoitaan Sukuviesti-lehdessä sekä sosiaalisen median kanavillamme.

Olemme järjestäneet ja olleet mukana tapahtumissa, joissa on annettu vinkkejä etsijöille ja kerrottu onnistuneista ja epäonnistuneista kadonneiden sukulaisten jäljityksistä. Geneettinen sukututkimus on tuonut oman lisänsä hakuihin ja monen monta onnistumista on sitä kautta saavutettu.

Toki myös paljon pettymyksiä, mutta siihenhän sukututkijat ovat kautta aikain tottuneet. Elämä ei aina mene suunnitellusti.

Keskusliiton 40-vuotista taivalta juhlistetaan kaikille avoimella tapahtumalla Espoon Leppävaaran kirjaston kansalaistorilla 23.5. Tapahtumassa on mielenkiintoisia alustuksia kadonneista ja löytyneistä sukulaisista ja heidän etsinnöistään. Lähdetään kaikki mukaan sukupuun tyhjiä oksia täydentämään! Tapahtuman alustava ohjelma löytyy sivulta 8.

Vanhojen valokuvien katselu saa usein ihmettelemään ajan kulua. Kuvissa olevat lapset ovat jo aikuisia ja aika moni aikuisista on jo poistunut keskuudestamme. Kylät ja kaupungit ovat muuttuneet, vanhojen talojen tilalle on tullut uusia.

Kuvat tuovat mieleen muistoja ihmisistä, asioista ja paikoista, jotka olemme jo ehtineet unohtaa.

Kuulutko sukuuni -tapahtumassa on vuosittain valokuvanäyttely eri teemoilla vanhoista, ennen vuotta 1950 otetuista valokuvista. Tänä vuonna aiheena ovat kuvat rakennusten sisältä.

Ainakin ensi kuulemalta aihe kuulostaa haastavalta, sillä ennen vuotta 1950 sisäkuvat muualta kuin herrasväkien kodeista ovat harvinaisempia, syynä puutteellinen valokuvaustekniikka. Muistan, kuinka vielä 60-luvulla omassa lapsuudenkodissani kuvaaja käytti lisävaloina lukuvaloa ja jalkalamppua, kuvaajalla taisi olla itsellään mukana yksi kohdevalo. Suurella mielenkiinnolla odottelemme tulevaa valokuvanäyttelyä ja Kuulutko sukuuni -tapahtumaa Vantaalla 10.–11.10.

Kuva keskusliiton syyskokouksesta vuodelta 2002 Katajanokan Kasinolta. Puheenjohtajan nuija siirtyi Olli Heiskaselta Juha-Veikko Kurjelle ja siksi herrat on asianmukaisesti kukitettu. Muutama viikko ennen kokousta allekirjoittanut oli aloittanut työskentelyn liiton toimistolla. Ilokseni tunnistan kuvasta monia tämänkin päivän sukuaktiiveja.

Eine Kuismin pääsihteeri SUKUVIESTI 1 · 2020

3

Inkeriläisten historia ja identiteetit esillä Kansallismuseossa Miltä omasta kulttuuriperimästä vaikeneminen tuntuu? Entä miten vaikeneminen muuttuu unohdukseksi? Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset -näyttely avaa inkeriläisten kohtaloa sekä tarkastelee historian ja identiteetin suhdetta Meeri Koutaniemen kuvin sekä Lea ja Santeri Pakkasen tekstein. Näyttely on esillä Kansallismuseossa 19.4.2020 asti.

Norillag oli yksi Neuvostoliiton Gulag-vankileirijärjestelmän suurimmista ja ankarimmista leireistä, jonka työmailla raatoi yhteensä noin puoli miljoonaa vankia vuosina 1935–1956. Hiiltä kaivaneiden naisvankien parakkien rauniot häämöttävät nyt lumen ja jään keskellä. Osa vangeista on haudattu samaan rinteeseen. Kuva: Meeri Koutaniemi.

4

SUKUVIESTI 1 · 2020

Ruotsin vallan aikaan silloisen Inkerinmaan, nykyisen Pietarin seudulle asettunut suomalaisväestö kohtasi Stalinin Neuvostoliitossa etnisen puhdistuksen. Karkotukset, teloitukset ja vankileirit sekä suomen kielen ja luterilaisen uskonnon kieltäminen tyhjensivät lähes 140 000 inkerinsuomalaisen kylät ja tuhosivat niiden kulttuurin.

Jatkosodan loppuvuosina yli 63 000 inkerinsuomalaista siirrettiin Suomeen sotatoimialueeksi joutuneelta Inkerinmaalta. Välirauhan jälkeen käynnistynyt paluu Neuvostoliittoon merkitsi karkotusten jatkumista.

Inkerinsuomalaisten historia on eri aikoina ollut poliittisesti arka aihe niin Suomessa, Venäjällä, kuin Neuvostoliitossa. Huhtikuun 10. päivä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun presidentti Mauno Koivisto ilmaisi suorassa Ajankohtaisen kakkosen tv-lähetyksessä, että inkerinsuomalaisia voidaan

pitää ulkosuomalaisina paluumuuttajina. Vuosina 1990–2016 Suomeen saapui yli kolmekymmentä tuhatta inkeriläistä entisen Neuvostoliiton alueilta.

Sukupolvelta toiselle niukoin sanoin välitetyt kokemukset väkivallasta, pakenemisesta ja pelosta ovat tiivistyneet inkeriläisyyden ytimeen. Samalla etenkin nuorten tietoisuus yhteisönsä historiasta on ohentunut, sillä inkerinsuomalaisten vaiheet ovat unohtuneet historiankertomusten katveeseen niin Suomessa kuin Venäjälläkin. Harva tietää, mitä inkerinsuomalaisille oikein tapahtui.

Keitä historian aikana Ruotsin, Venäjän ja Neuvostoliiton hallitsemalla Inkerinmaan alueella eläneet inkerinsuomalaiset olivat ja ovat? Millaisia kokemuksia ja muistoja inkerinsuomalaiset kantavat mukanaan? Miten inkerinsuomalaisuus näkyy tämän päivän nuorissa? >>

SUKUVIESTI 1 · 2020

5

Lapsena Suomeen paluumuuttanut Greete Putta. Kuva: Meeri Koutaniemi

Vaietut muistot esiin Kansallismuseossa esillä oleva Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset -näyttely kertoo identiteetistä ja kollektiivisen muistamisen merkityksestä. Näyttelyn ovat käsikirjoittaneet toimittaja Santeri Pakkanen ja toimittaja sekä sosiaali- ja kulttuuriantropologi Lea Pakkanen, inkerinsuomalaisina paluumuuttajina Suomeen saapuneet isä ja tytär. Valokuvat ja videon on ottanut valokuvaaja ja dokumentaristi Meeri Koutaniemi.

Santeri Pakkanen oli keskeisesti mukana, kun inkeriläisten oli jälleen mahdollista järjestäytyä ja aktivoitua Neuvostoliitossa 1980-luvulla. Lea Pakkanen on työssään käsitellyt sotien ja konfliktien vaikutus6

SUKUVIESTI 1 · 2020

ta siviileihin. Koutaniemi on erikoistunut identiteettikysymysten, ihmisoikeuksien ja inhimillisen selviytymisen dokumentoimiseen.

– Harva suomalainen tietää, keitä inkerinsuomalaiset ovat ja kuinka heidän menneisyytensä on tärkeä osa suomalaisuuden historiaa. Ylläpidetty hiljaisuus on luonut haavan, joka ei parane, ennen kuin tapahtumat tuodaan niin inkerinsuomalaisten kuin suomalaisten tietoon ja tunnustettavaksi, Meeri Koutaniemi summaa.

Koutaniemen valokuvat sekä Lea ja Santeri Pakkasen kertoma ja itse eletty historia ja haastattelut tuovat esiin inkerinsuomalaisten identiteetit ennen ja nyt. Tekijöiden omakohtainen ja dokumentaarinen ote pei-

laa inkerinsuomalaisten muistojen kerroksia inhimilliseen tarpeeseen tuntea historiansa ja tulla kuulluksi.

– Näyttely avaa tärkeällä tavalla inkerinsuomalaisten historiaa ja identiteettiä. Meeri Koutaniemen sekä Lea ja Santeri Pakkasen luoma kokonaisuus saa meidät pysähtymään vaiettujen muistojen ja kohtaloiden äärelle, Suomen kansallismuseon ylijohtaja, vt. Museoviraston pääjohtaja Elina Anttila sanoo.

Kenttämatkat konkretisoivat julmuudet Näyttelyssä eri-ikäisten inkerinsuomalaisten muotokuvat ja ajatukset menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta käyvät vuoropuheluun Siperian karkotusten karuissa määränpäissä, vankileirimaisemissa ja Inkerinmaan tyhjentyneissä kylissä otettujen dokumentaaristen valokuvien kanssa. Hylätyt kaivokset ja vankiparakit, kauniina ja karuina, todistavat jotain sellaista, mitä historiankirjoitus harvoin tavoittaa.

Näyttelyn materiaali on kerätty Pakkasten ja Koutaniemen tekemillä kenttätyömatkoilla Inkerinmaalla, Jakutiassa ja Keski-Siperiassa sekä ympäri Suomea asuvien inkeriläisten keskuudessa.

– Matkat karkotusten ja vankileirien maisemiin konkretisoivat inkeriläisiin kohdistetun julmuuden hätkähdyttävällä tavalla. Karuus, kylmyys, pakkotyö.

Noissa paikoissa ihmisarvolle ei ollut sijaa, Lea Pakkanen sanoo.

”Hei hei mummo, älä ikävoi meitä” Näyttelyn esineistö on Suomen kansallismuseon, Kansallisarkiston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmista sekä yksityishenkilöiltä. Arkistokuvat ovat Museoviraston kuvakokoelmista. Arkistoissa ja perheiden kaappien kätköissä säilyneet esineet ja dokumentit materialisoivat kipeän historian tähän päivään.

Ensimmäistä kertaa yleisön nähtävissä ovat esimerkiksi inkeriläisen matematiikanopettaja Amalia Suden lakanoille kirjoitetut ja neuvostovuosina patjaan kätketyt muistelmat vuosista vankileireillä ja karkotuksessa. Jatkosodan ajaksi Suomeen paenneiden ja myöhemmin Neuvostoliittoon palanneen inkeriläisperheen isäntäperheelleen jättämä hiussolki kantaa mukanaan suurta tarinaa, kuten myös toisen inkeriläissuvun mukana karkotuspaikasta toiseen kulkenut raamattu. Inkeriläisten aapinen, Punalippu-lehti ja rehabilitaatiotodistukset kertovat inkeriläisten kansallistunteesta ja aktivoitumisesta 1980-luvun Neuvostoliitossa.

Seitsemänvuotiaan Lea Pakkasen mummolleen saunan oveen raapustamat sanat hei hei mummo, älä ikävöi meitä ovat pieni palanen Suomessa asuvan 50 000–70 000 inkeriläisen historiaa ja identiteettiä.

Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset Kansallismuseossa 19.4.2020 saakka

Ikiroudan säilyttämä jalka törröttää ulos ajopuiden alta karkotettujen hautausmaalla Bykovski Mysissä, Jakutiassa. Kuva: Meeri Koutaniemi.

SUKUVIESTI 1 · 2020

7

Sukuseurojen keskusliiton ja Sukuviesti-lehden 40-vuotisjuhlaseminaari

23.5. kello 12-15 Espoossa

Kadonneiden sukulaisten jäljillä Sukuseurojen keskusliiton ja Sukuviestin 40-vuotisjuhlakauden päätapahtuma pidetään Espoon Leppävaarassa, Sellon kirjaston Lavalla. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Seminaarissa historioitsija Ira Vihreälehto puhuu sukututkimuksesta, terapeuttisesta sukupuusta ja ylisukupolvisista traumoista.

Sukututkija Sanna Milan kertoo kadon­ neiden sukulaisten etsinnöistä perinteisen ja geneettisen suku­tutkimuksen keinoin.

Koti­seutu­neuvos Arja Salmi kertoo Leppävaara-seuran Kansalais­muistipiirin toiminnasta ja alueen historiasta sekä seuran julkaisemista historiateoksista.

Lisäksi luvassa on musiikkiesityksiä.

Tarkempi ohjelma seuraavassa lehdessämme.

Lämpimästi tervetuloa mielenkiintoiseen tapahtumaamme!

Seminaarin jälkeen keskusliiton kevätkokous.

Muutokset mahdollisia.

Muistitietokeruu Stalinin vainoista Kerro SKS:lle muistosi Stalinin vainoissa kuolleista tai kadonneista henkilöistä ja heidän vaiheistaan.

Stalinin vainoissa kuoli tai katosi arvioiden mukaan 8 000–25 000 kansanvihollisena pidettyä suomalaista. Lukumäärä on samaa luokkaa kuin sisällissodan punaisten uhrien tai talvisodassa kaatuneiden määrä.

Suomessa vainojen uhreja on tutkittu ja heistä kirjoitettu suhteellisen vähän. Tallentamatta ovat kertomukset ja muistitieto siitä, miten Stalinin vainoissa kuolleita tai kadonneita on suvuissa muisteltu ja miten heidän vaiheitaan on vuosikymmenten kuluessa yritetty selvittää. Vainojen uhreihin kuului mm. Suomesta tai Pohjois-Amerikasta Neuvostoliittoon muuttaneita kommunisteja, sisällissotaa paenneita punaisia sekä Neuvostoliiton alueella asuneita vähemmistöjä kuten inkerinsuomalaisia.

– Lähivuosina tehdään laaja akateeminen tutkimus suomalaisten kohtaloista Stalinin vainoissa. Yksi historian valkoisista sivuista täyttyy. Akateemisen tutkimuksen rinnalle tarvitaan myös sukujen ja perheiden kertomuksia. Sadat perheet ovat jo tähän mennessä ottaneet selvää sukulaistensa kohtaloista. Monet ovat saaneet arvokkaita tietoja, mutta paljon on vielä selvittämättä. On tärkeää, että nämä kertomukset kootaan talteen. Ne ovat osa kansallista muistiamme, toteaa toimittaja Unto Hämäläinen, joka teki elokuussa 2019 aloitteen laajan tutkimuksen tekemisestä Stalinin suomalaisista uhreista.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjestää Stalinin vainojen muistot -muistitietokeruun. Kerro sukuusi tai muuhun sukuun liittyvä kertomus Stalinin vainoissa tapetusta tai kadonneesta henkilöstä tai perheestä.

Miten vainojen uhriksi joutunut oli päätynyt Neuvostoliittoon ja mitä hän teki siellä? Mitä aiheesta puhuttiin perheessäsi? Millä tavalla vainojen uhrien vaiheita on yritetty suvussasi selvittää?

Voit lähettää myös valokuvia, äänitteitä, aikaisempia muistelutekstejä ja haastatteluita sekä alkuperäisaineistoa, kuten kirjeitä. Ilmoita myös, jos sinuun voi olla yhteydessä, mikäli keruuta seuraa jatkohanke, jossa kerätään lisätietoa aiheesta.

Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkistoon ja keruun tuloksista tiedotetaan syksyllä 2020.

Lähetä kirjoituksesi SKS:lle 31.5.2020 mennessä • verkkolomakkeella osoitteessa www.finlit.fi/stalinin-vainot tai • postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”Stalinin vainot” tai • sähköpostin liitteenä osoitteeseen keruu@finlit.fi, merkitse aihekenttään tunnus ”Stalinin vainot”.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/stalinin-vainot

SUKUVIESTI 1 · 2020

9

Sukupuu ja sen tyhjät oksat Nimetön, kasvoton, tarinaton, N.N – Nomen nescio.

Osaatko arvata tällaisten isien lapsien määrää? En minäkään, mutta voin taata heitä olevan satoja ja taas satoja.

10

SUKUVIESTI 1 · 2020

Neljä vuotta sitten aloitin pitkän matkan geneettisen sukututkimuksen saralla, kun halusin saada omasta sukupuusta pois ”tuntematon”-merkinnän. Kahden vuoden ajan kahlasin läpi kirjallisuutta, tein kokeiluja, opettelin lukemaan kirkonkirjoja, hämmästelin arkistossa papereita, nousin, murruin ja nousin taas. Opettelin uusia termejä, kuuntelin sukutarinoita, oivalsin, epäonnistuin, istuin tietokoneella liikaa, nukuin levollisemmin, petyin, voimistuin, raivosin ja voitin.

Listasta puuttuu yksi tärkeä sana. Sana, joka yhdistää heitä – meitä, joilla sukupuu katkeaa isään tai ukkiin.

Periksiantamattomuus.

Viimeiset kaksi vuotta olen ollut mukana selvittämässä kymmeniä kadonneita ja karanneita.

Etsijät ovat sinnikästä sakkia.

Etsijä löytää itkua, naurua, hämmennystä, sukujuhlia, katkeamattomia siteitä, ystäviä ja ennen kaikkea totuuden.

Tämä kaikki on nykyään mahdollista kaupallisten DNA-testien ja perinteisen sukututkimuksen liitolla.

On ollut upeaa todistaa, miten suopeasti heitä kohdellaan, jotka tulevat sukuun yllättäen ja vuosikymmeniä vaippaiän jälkeen. Auttaja auttaa testaamalla sukunsa vanhimpia, jakamalla tietoa ja hyväksymällä, niitä odottamattomiakin tietoja.

Mikä saa ihmisen aloittamaan tämän matkan? Odotit ehkä joitain hienoja sanoja ja vahvoja ilmaisuja, mutta on vain yksi sana. Pakko.

Pakko on pieni musta mato, joka nakertaa koloa sisuksissa.

Pakko on erikoisen tutun näköinen mies kassajonossa.

Pakko on isoäidin saama kirje, jonka on allekirjoittanut ikuisesti sinun Pakko on velvoite jättää jälkipolville ehjä historia.

Pakko on ymmärrys menneestä, jotta voisi olla oma kokonainen itsensä tulevaisuudessa.

Olet varmasti jo ehtinyt miettimään, että mitä sitten, jos ei pidäkään löytämästään tai löytääkin jotain, jonka et tiennyt kadoksissa olevan alun perinkään.

Totta kai on selvää, että räjähdyksiä tulee. Perimää riistetään ja paljastuu salattuja öitä, tulisia rakkaustarinoita ja rikottuja sydämiä.

Syvemmälle kurkistaessasi ymmärrät kuitenkin, että nämä asiat ovat kasvattaneet meistä niitä ihmisiä, joita nyt olemme. Ne tekivät isoäidistäsi sen vahvan naisen, joka kokemustensa muovaamalla olemuksellaan kuljetti isäsi aikuisuuteen, kohti omaa perheelämää.

Ei siis ole syytä pelätä yllätystä. Ravistava totuus voimistaa enemmän kuin löyhä valhe.

Olisi väärin uskotella, että juotuaan totuuden maljasta etsijän elämä olisi vain saippuakuplia ja hattaraa. Eteen tulee vielä monta identiteettikriisiä. Mutta kulauksen jälkeen voit olla sinä. Ei tarvitse sopeutua muottiin, ei tarvitse kummastella erilaisuuttaan, ei tarvitse hävetä, ei tarvitse syytellä. Totuus vapauttaa, kuten tiedämme.

Etsintä on raskasta, mutta se kannattaa. Voit saada sisaria, kalastusreissuja, valokuva-albumeja, mökki-iltoja, lenkkikavereita, yhteisiä kesäpäiviä ja uuden ulottuvuuden itseesi.

Uskalla etsiä, uskalla löytää.

Sanna Milan Geneettinen sukututkija Sanna Milan on tehnyt paljon yhteistyötä kadonneita sukulaisiaan etsivien kanssa. Sanna on geneettisen sukututkimuksen erityisosaaja ja hänet on pyydetty kertomaan aiheesta juhlaseminaariimme 23.5. Espoon Leppävaaran Sellon kirjastolle. Lisätietoja seminaarista sivulla 8.

SUKUVIESTI 1 · 2020

11

Oma suku on aina hyvä syy kokoontua Mustosten sukuseura ry:n sääntömääräinen sukukokous ja tapaaminen 10.–11.8.2019 Hämeenlinnassa

Jo perjantaina 9.8. saapui Hämeenlinnaan Mustosia eri puolilta Suomea. Illalla osa heistä suuntasi Hämeenlinnan Uuteen Kesäteatteriin katsomaan Sellaista elämä on -teatteriesitystä. Samalla he saivat jo tavata mukavissa merkeissä viikonloppuun osallistuvia sukulaisiaan.

Lauantaina alkoi aamupäivästä väkeä saapua ilmoittautumaan Sokos hotellin aulassa olevaan sukuseuran infopisteeseen, välillä jonoksi asti. Siinä jo vaihdettiin ensimmäiset kuulumiset ja selviteltiin, mihin Mustosten noin 35 tutkitusta sukuhaarasta tulijat kuuluivat. Oli paljon tuttuja kasvoja, mutta myös ensikertalaisia sukukokoukseen osallistuvia. Ja ikähaitari oli ilahduttavan suuri.

Yhdessä nautitun lounaan jälkeen siirryttiin suurempaan tilaan kokoustamaan. Mustosten sukuseuran jäsensihteeri Tiina-Katriina Mustonen kertoi aluksi hieman lauantain ja sunnuntain suunnitellusta ohjelmasta.

Tämän jälkeen suvun esimies Hannu Mustonen toivotti paikallaolijat lämpimästi tervetulleiksi ja palautti kuulijoiden mieliin aikaisempien sukukokousten ja tapaamisten historiaa. Virallista sukukokousta johtamaan valittiin hämeenlinnalainen Reijo Järvinen ja kokouksen sihteeriksi Tiina-Katriina Mustonen.

Kokouksen aluksi vietettiin yhdessä hiljainen hetki menneiden sukupolvien muistoksi ja sen jälkeen

Tutustuminen Hämeenlinnan kaupungin keskustaan ja Vanajaveden rantareittiin oppaan FM Reijo Järvisen johdolla.

12

SUKUVIESTI 1 · 2020

muistettiin kahta sukuseuran parissa pitkään ja an- nu Mustonen. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin Timo J. sioituneesti mukana ollutta henkilöä, Päivi Istalaa ja Mustonen, Tytti Verkama, Tiina-Katriina Mustonen, Kaija Salmista. Heille myönnettiin Sukuseurojen Kes- Ahti Mustonen, Päivi Miettinen, Matias Eronen ja Kaikusliiton kultaiset ansiomerkit. ja Salminen. Varajäseniksi valittiin Unto Mustonen, Päivi Istala oli sukuneuvoston jäsen vuosina 2001– Timo K. Mustonen, Eelis Mustonen ja Niko Vanhatalo.

2019 ja toimi kahden kolmivuotiskauden sukuneuvoston puheenjohtajana. Päivi Istala oli mainittujen Teksti: Terttu Haapala tehtävien lisäksi vahvasti mukana suunnittelemassa Valokuvat: Tiina-Katriina Mustonen ja toteuttamassa vuonna 2016 järjestettyä Mustosten sukuseuran 80-vuotisjuhlaa Tuusulassa. Hänen kynästään on syntynyt myös artikkeleita alan julkaisuihin.

Toinen merkin saaja, Kaija Salminen, on toiminut vuosien mittaan sukuneuvoston sihteerinä. Hän on myös auttanut jo pitkään seuran sukututkijana jäsenistöä löytämään omia juuriaan ja täydentänyt sukuhaarojen selvityslistoja sekä vienyt eteenpäin tärkeää DNAtutkimustoimintaa myös Mustosten seuran parissa.

Virallisessa sääntömääräisessä sukukokouksessa hyväksyttiin käsiteltävinä asioina olleet talousasiat, toimintakertomus ja toimintasuunnitelma.

Sukukokouksen jälkeen paikalla olleet sukututkijat Kaija Salminen ja Matias Eronen esittelivät DNAtutkimusten nykytilaa ja Mustostenkin piirissä tehtyjä tutkimuksia sekä avasivat keskustelun aiheesta. Kysymyksiä tulikin paljon ja keskustelu oli vilkasta. Ajanpuutteen vuoksi aiheeseen tullaan varmasti vielä palaamaan seuran muissakin tapahtumissa.

Ehdittiinpähän vielä iltapäiväkahvin lomassa kuuntelemaan Eric Lappalaisen Eino Leinon runoihin itse säveltämiään ja kitaralla säestämiään herkkiä lauluja.

Lauantai-iltaa mustoslaiset viettivät joko Vanajavedellä risteillen tai sen rannoilla ja kaupungin kes- Päivi Istala ja Kaija Salminen saivat Sukuseurojen Keskusliikustassa oppaan Reijo Järvisen kanssa kävellen. Mo- ton myöntämät kultaiset ansiomerkit. lempien ryhmien illallisten ääressä oli mukava jatkaa keskustelua päivästä ja tapaamistaan sukulaisista.

Sunnuntaina ohjelmaan oli varattu jumalanpalvelus Hämeenlinnan vanhassa, kauniissa kirkossa tai käynti Galleria Paperihuoneen taidenäyttelyssä, jossa sukuseuran jäsen Tiina-Katriina Mustonen esitteli sukututkimukseen pohjautuvia grafiikanvedoksiaan.

Viikonlopun tapahtumaan osallistui kaikkiaan lähes kuusikymmentä henkilöä. Kokoukseen osallistujat valitsivat Mustosten sukuseuralle uuden sukuneuvoston seuraavaksi kolmivuotiskaudek- Sukututkijat Kaija Salminen ja Matias Eronen esittelivät DNA-tutkimusten nykysi, jonka esimiehenä jatkaa Han- tilaa ja Mustosten piirissä tehtyjä tutkimuksia.

SUKUVIESTI 1 · 2020

13

Pohjois-Savon Krögerit Varkaudessa Pohjois-Savon Krögerit ry on perustettu 1985.

Olemme saaneet aikaiseksi mm. sukuvaakunan, pöytästandaarin, suku­viirin ja sukukirjan, jonka uusittu painos ilmestyi viime kesänä. Tiedossa oleva kantaisä Olof Kröger oli 1500-luvun loppupuolella Kuopion kirkkoherra.

Olemme pitäneet vuosikokouksen joka vuosi. Joka toisena vuonna laajempi kokous. Viimeisin vuosikokous ja sukujuhla pidettiin Kylpylähotelli Kuntorannassa Varkaudessa 6.7.2019. Ohjelmassa oli sääntöjenmukainen varsinainen vuosikokous, sen jälkeen ruokailtiin. Warkauden Ukuleleorkesteri esiintyi ja Juhani Eskelinen kertoi sukututkimuksen nykyvaiheesta. Lopuksi kakkukahvit ja arpajaiset.

Toimintakauden keskeisimmät tavoitteet ovat varsinaisen sukukirjahankkeen saaminen sekä sukututkimuksen jatkaminen ja puutteiden täydentäminen.

Warkauden Ukuleleorkesteri eli WAU.

Pekka Kervola, hallituksen puheenjohtaja

Liittykää jäseneksi Sukuseurojen Keskusliittoon Juhlavuoden kunniaksi 40 vuotta täyttävä Sukuseurojen Keskusliitto tarjoaa sukuseuroille mahdollisuuden liittyä sukuseuratoiminnan aktiivien ja toiminnan kehittäjien laajaan joukkoon kampanjahinnalla.

Vuonna 2020 liitto myöntää uudelle jäsenseuralle -50 %:n alennuksen ensimmäisen vuoden jäsenmaksusta.

Yhdessä olemme vahvempia ja näkyvämpiä sekä yhteistyöllä autamme toisiamme sukuyhdistystoiminnan kehittämisessä!

14

SUKUVIESTI 1 · 2020

www.suvut.fi

Turun tuomiokirkko etsii tarinoita itsestään Suomen kansallispyhäkkö, Turun tuomiokirkko, täyttää tänä vuonna 720 vuotta. 17.6.1300 käyttöön vihitty kirkko on vuosisatojen ajan seissyt Aurajoen rannalla, ja siitä on tullut erottamaton osa suomalaista ja varsinkin turkulaista sielunmaisemaa.

Tuomiokirkon vuosisatoihin mahtuu paljon historiaa, mutta myös lukemattomia tarinoita meidänkin ajaltamme. Turun tuomiokirkkoseurakunta haluaa nyt kerätä muistoja, tarinoita ja ajatuksia kirkon 720-vuotisjuhlaa varten, Tuomiokirkko kun on aikojen saatossa vaikuttanut lukuisten ihmisten elämään monin eri tavoin.

Joku näki lapsena Kaarina Maununtyttären sarkofagin kirkossa, ja innostui historiasta niin kovasti, että opiskelee nyt alaa yliopistossa. Joku tervehtii Tuomiokirkkoa kohteliaasti aina sen ohi kävellessään, joku taas tietää ehtivänsä bussiin, jos hän töistä lähdettyään kuulee varttikellon lyövän kerran Brahenpuiston kohdalla. Eräs kävijä luki lapsena Lappeenrannassa Mika Waltarin kirjan Mikael Karvajalka, ja päätti vielä joskus käydä ”tuossa mystisessä lännen kirkossa”. Ja monet aiempien vuosi- Turun tuomiokirkko on kansallinen maamerkki. Kuva: Elina Kuismin. kymmenten morsiamet muistavat hyvin kirkon käytävän punaisen juuttimaton, joka nyki huntua koko matkan alttarille. kuitenkin lähettää milloin vain. Se, mikä nykypäivänä Turun tuomiokirkko on kansallisaarre, mutta se tuntuu vähäpätöiseltä yksityiskohdalta, voi jo parinsaon loppujen lopuksi rakennettu ihmisiä varten. Tari- dan vuoden päästä olla arvokasta tietoa. nankeruun tarkoituksena onkin antaa ihmisille mahTarinoita ja muistoja voi lähettää sähköpostitse dollisuus kertoa, mitä Tuomiokirkko heille merkitsee. turun.tuomiokirkko@evl.fi tai postiosoitteella TuMaaliskuun loppuun mennessä saapuneita tarinoi- run tuomiokirkko, Tuomiokirkonkatu 1, 20500 Turta julkaistaan nimettöminä Tuomiokirkon syntymä- ku. (Kuoreen maininta ”Muistoja”.) Tuomiokirkkoseupäivillä kesäkuussa 2020. Tarinoita ja muistitietoa voi rakunta varaa oikeuden kertomusten editoimiseen.

SUKUVIESTI 1 · 2020

15

Satu Hirvikoski Olen koulutukseltani kuvataidekasvattaja (TaM). Tällä hetkellä toimin Vantaalla taidepedagogina päiväkodissa. Vertaankin sukuseuratoimintaa lapsen tapaan oppia ymmärtämään itseään: Kun lapsi aloittaa piirtämään, hän ottaa kynän käteen niin kuin taitaa ja tekee sen kummemmitta pohtimatta viivoja paperille. Lapsi on ylpeä itsestään, minä osaan, minä näyn. Hieman isompi lapsi näkee jo aika satunnaisesti syntyneissä viivoissa asioita ja tarinoita. Samalla kun ympäröivä todellisuus hahmottuu, muodostuu yksi uusi näkemys siitä, kuka minä olen.

Samalla tavalla sukuaan ja juuriaan tutkiva kaipaa tietoa siitä, kuka on ja mistä on tullut. Kasautuva tieto on vain hieman eksaktimpaa. Olennaista siinäkin on sen yhdistyminen itsetutkiskeluun ja omakuvan hitaaseen muutokseen.

SSK liittyi vuoden 2019 alusta Suomen Kotiseutuliiton jäseneksi. Tämä oli mielestäni luonteva lisä niin yhdistystoiminnan haasteiden ratkomisessa muuttuvassa mediakulttuurissa kuin yksittäisen sukuseuratoimintaan osallistuvan kannalta. Vaikka biologiset sukujuuremme kertoo meistä paljon, myös sosiaalinen yhteisö ja asuinympäristö vaikuttavat siihen, mitä arvostamme ja miten käyttäydymme.

Omat sukujuureni menevät pitkälti Keski-Pohjanmaalle. Yleistäen katson siellä vaatimattomuuden olevan yleinen hyve, mikä tekee jopa oman esittelyn kirjoittamisesta haasteellista. ”Enhän minä mitään.” Nykyään olen tämän kanssa sujut; se kuuluu lapsuuden kulttuuritaustaani.

Aloitin sukuseuratoiminnan nuorena, noin kaksikymppisenä. Setäni Hannu Hirvikoski oli perustamassa sukuseuraamme vuonna 1995. Hän kannusti mukaan alusta asti, osallistumaan kokouksiin, suunnittelemaan niihin ohjelmaa, dokumentoimaan ja auttamaan tiedotuksessa. Tästä johtuen olen yleensä ollut kameran takana enemmän kuin kuvissa.

Vuodesta 2005 alkaen olen kuulunut Hirvikoski sukuseura ry:n hallitukseen. Vuodesta 1998 olen osallistunut tiedotukseen ja jäsenkirjeen toimitustyöhön.

Sosiaalisen median kautta tiedottamista olemme liSSK:n adressin suunnittelupalaveri tammikuussa 2018.

Kuva: Irina Baehr-Alexandrowsky.

16

SUKUVIESTI 1 · 2020

sänneet hissuksiin. Mieheni kanssa ylläpidämme seuran sukuluetteloa.

Antoisimpia sukuseuran projekteja ovat olleet kahden sukukirjan ja sukuvaakunan toteutukset unohtamatta suvusta kertovaa näytelmää. Uusin projekti on vuosikalenteri sukuseuran jäsenien tarjoamista kuvista. Sukuseuramme toimintaan on vuosien varrella kuulunut myös taide- ja käsityönäyttelyiden pitäminen sekä erilaiset kilpailut. Oman suvun kirjaprojektien lisäksi olen ollut useamman muun suvun kirjaprojekteissa mukana erityisesti graafisena suunnittelijana.

SSK:n hallituksessa olen ollut vuodesta 2017. Hallituksen jäsenenä sain olla toteuttamassa monikäyttöistä adressia ja korttia.

Suku ei synny synnyttämättä. Arkeeni kuuluu kuusi ja 10-vuotiaat lapset. He tuovat uusia tuulia elämääni, erityisesti musiikkia ja liikuntaa vapaa-aikoihin. Olen yksi niistä vanhemmista, joka voi todeta, että lapset ovat parasta, mitä on saanut aikaan. Moni ystäväni on jo isoäiti, ja he sanovat lastenlapsien olevan parasta, mitä heille on tapahtunut. Siten kuin nämä kommentit nykykokemukseni perusteella ymmärrän: suvun jatkumoon asettuminen tuntuu hyvälle.

Iiris Laine Tervehdys kaikki Sukuviestin lukijat. Olen Iiris Laine Kouvolasta ja olen jäsenenä Sukuseurojen keskusliiton hallituksessa toista kautta. Kuulun Koiviston Kurkien sukuseuraan ja toimin sukuseuramme hallituksessa sihteerinä eli kirjurina niin kuin säännöissä sanotaan.

Sukuseuratoimintaan olen tullut mukaan äitini suvun kautta. Koiviston Kurjet ovat lähtöisin Koivistolta Karjalasta. Sodan jälkeen ovat suvut pitäneet entistä enemmän yhteyttä toisiinsa.

Omasta lapsuudesta muistan ne lukuisat kerrat, kun näissä perheitten tapaamisissa muisteltiin vanhoja ja kerrottiin tulevista asioista, milloin kenenkin elämässä. Niistä ajoista ja kohtaamisista on jäänyt hyvät muistot sekä mielikuva toisistaan välittämisestä. Tässä

on osittain myös se syy, mikä minua on innostanut mukaan sukuseurani toimintaan. Toiminnassa olen ollut mukana kahdeksan vuotta.

Olen tutustunut laajaan sukuuni sukukokousten ja sukumatkojen merkeissä, ja näissä tapaamisissa on ollut juuri tuota samaa mukavaa ”pöhinää” sekä yhteenkuuluvuutta. Voin lämpimästi suositella tätä harrastusta kaikille, sillä etukäteen ei tarvitse olla kovinkaan oppinut tai viisastunut sukututkimuksen saloista tai sukunsa vaiheista. Tämä toiminta herättää kiinnostuksen, koska erilaisia tapahtumia on tarjolla laidasta laitaan sekä materiaalia riittää luettavaksi. Ja tämä sopii kaikille ikään katsomatta.

Lapin laajat erämaat Käsivarressa ovat tulleet tutuksi lukuisilla vaelluksilla viimeisten 30 vuoden aikana. Kuva Termisjärveltä Yliperältä.

Reissuja on tehty myös suvun kanssa, kuvassa äitini ja isäni sekä tätini ja setäni. Kuva on Hetasta Enontekiöltä.

Hyvää toiminnallista ja sukurikasta vuotta 2020!

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityis­ henkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastus­ yhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

SUKUVIESTI 1 · 2020

17

Sukuseuran Facebook-ryhmän aktivointi Elersien sukuseuran kokemuksia Vuonna 2018 sukuseuramme Facebook-ryhmässä oli 60 jäsentä ja keskustelua oli vähän. Nyt vuonna 2020 jäseniä on kaksi kertaa enemmän ja keskustelu käy vilkkaana. Kokosin muutaman vinkin Facebook-ryhmän aktivointiin omien kokemuksieni pohjalta.

Peukutukset ja kommentit antavat näkyvyyttä

kee vain harva, on hyvä yrittää saada lisää tykkäyksiä ja kommentteja.

Ryhmän ylläpitäjä voi myös seurata, milloin viestintä on aktiivista. Meillä maanantai näyttää olevan otollinen aika julkaista viesti. Tämä johtuu ehkä siitä, että viikonlopun rientojen jälkeen jäsenemme ehtivät lukemaan viestejä. Käytännössä olen havainnut että kesäaikaan, viikonloppuisin ja joulun aikaan sukuseuran ryhmässä on vaikeampia saada viestille kommentteja ja tykkäyksiä. Vietämme kenties kaikki aikaa mökeillä tai lasten/lastenlasten kanssa.

Usein kuulee, että sukuseuran Facebook-ryhmä on hiljainen. Viestejä julkaisevat sukuseuran toimihenkilöt, vain harvat kommentoivat tai peukuttavat eli tykkäävät viesteistä. Nykyisin ryhmän keskustelun pitäminen aktiivisena onkin entistä haastavampaa, sil- Viestinnästä keskusteluun lä Facebook-sovellus muuttui vuonna 2018 niin, että käyttäjien seinillä näytetään aktiivisista ryhmis- Kahden vuoden aikana julkaisemieni viestien sisältö tä sellaisia viestejä, jotka ovat saaneet kommentteja on muuttunut. Aloitimme perinteisesti, eli viestimja tykkäyksiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, et- me sukuseuran tapahtumista, sukuseuran lehden iltä sukuseuran Facebook-ryhmän jäsen ei välttämättä mestymisestä tai hallituksen kokouksesta. Yritin vänäe lainkaan omalla seinällään sukuseuran ryhmässä lillä herättää keskustelua satunnaisista aiheista, huojulkaistua viestiä! Ei siis ihme, jos nolla menestyksellä. sukuseuran viestit eivät saa komKeskustelu ryhmässämme mentteja tai peukutusta. käynnistyi vasta toden teolla kun Kun tämän ominaisuuden tieviestinnän sijaan löytyi yhteisiä tää ja tuntee, voi kuitenkin tehdä puheenaiheita. Nämä yhteiset puyhtä ja toista varmistaakseen viesheenaiheet ovat usein lapset ja laptin näkyvyyden. Jos jaan tärkeän senlapset. Lienee luonnollista, että viestin sukuseuran Facebook-ryhylpeä isovanhempi julkaisee miemässä, pyydän erikseen aktiivilellään – lapsen tai lapsenlapsen lusia Facebook-käyttäjiämme ja suvalla – iloiset uutiset. Oli sitten kykuseuran toimihenkilöitä tykkääseessä uusi perheenjäsen, menesmään ja kommentoimaan viestys kilpaurheilussa tai esiintymitiä. Ja kyllä, joskus saatan lähettää nen näytelmässä. tekstiviestin tai sähköpostin varFacebook-ryhmästä onkin vähimistaakseni, että saan ensimmäitellen tullut tärkeä apu sukuseuran set tykkäykset ja kommentit. Tyklehden toimittamiselle. Ryhmäskäykset ja kommentit lisäävät heti sä voi pyytää vinkkejä esimerkikviestin näkyvyyttä. si haastateltavista henkilöistä. ViiRyhmän ylläpitäjän (Admin) on me lehdessämme oli teemana sumahdollista seurata, kuinka moni vun yrittäjät ja suuri osa vinkeistä on lukenut viestin silloin, jos ryhsaatiin Facebook-ryhmän kautta. mässä on alle 250 jäsentä. Tämän Facebook-ryhmän ylläpitäjä voi seuJulkaisemme ryhmässä myös avulla saa lisätietoa siitä, kuinka rata, minä viikonpäivänä ja mihin kellinkkejä suvun jäseniä koskeviin moni ryhmän jäsenistä on vähin- lonaikaan viestintä ryhmässä on taval- artikkeleihin. Silloin on kuitenkin tään lukenut viestin. Jos viestejä lu- lisesti aktiivisinta. muistettava tekijänoikeudet. Koko 18

SUKUVIESTI 1 · 2020

juttua lehdestä ei voi kopioida ja lähde on mainittava. Vaikka artikkeli on maksumuurin takana, voi linkin siihen kuitenkin liittää. Lukija sitten päättää, maksaako siitä, että voi lukea artikkelin.

Myös sukuseuran arkiset asiat kuten haastattelu sukuseuran lehteen, sukukokouksen valmistelu tai taloudenhoitajan kirjanpidon valmistuminen sopivat viestin aiheiksi. Sukuseura voi toivottaa myös hyvää uutta vuotta, hyvää joulua, isänpäivää ja äitienpäivää. Silloin toivotukseen voi liittää esimerkiksi sukuun liittyvän tarinan tai henkilökuvan.

kiintoisen viestin, voiko kyseisen kuvan tai linkin jakaa sukuseuran ryhmässä.

Linkin ja kuvan tallentaminen

Aktiivisesta Facebook-ryhmästä on suuri apu sukuseuran lehden toimittajalle. Facebook-ryhmän kautta voi löytää haastateltavia, saa vinkkejä perhetapahtumista ja mielenkiintoisista aiheista. Monet Facebookissa jaetut kuvat ovat päätyneet lehteemme. Jälleen on hyvä muistaa, että kuvien julkaisuun on aina oltava lupa kuvan ottajalta ja kuvassa olevilta henkilöiltä (sekä heidän vanhemmiltaan, jos kyse on alaikäisestä).

Ryhdy ystäväksi Facebookissa on kätevä toiminJos olet ryhmän ylläpitäjä, voit helto, jolla voi varmistaa, että oleelliposti pyytää sukuseuran ryhmään nen kuva tai viesti pysyy tallessa. liittynyttä omaksi ystäväksi Face- Elersien sukuseuran tiedottaja Mervi Kun olet viestin kohdalla, valitse bookissa. Voit selata kaikkien ryh- Koivulahti-Ojala ja tärkeimmät työväoikeasta yläkulmasta kolme pistetmän jäsenten tietoja (toiminto Yl- lineet eli kännykkä ja tietokone. tä. Siellä näet toiminnon Tallenna läpitäjä/ Jäsenet). Voit valita kunkin / Save Post. Voit tallentaa viestin jäsenen, avata kyseisen jäsenen profiilin ja pyytää jäsen- haluamallasi nimellä. Näin löydä jälkeenpäin tärketä ystäväksi. Kun sinulla on suvun jäseniä ystävinäsi, ät viestit kätevästi. Myös kuvia voit tallentaa tietokovoit seurata heidän julkaisemiaan viestejä ja sitä kaut- neellesi tai puhelimellesi. Napauta kuvan kohdalla ja ta olet selvillä esimerkiksi iloisista perheuutisista. Tämä valitse jälleen kolme pistettä ja avautuvasta valikosta vaatii toki aikaa ja vaivannäköä, sillä jokaisen henkilön Tallenna / Save to Phone tai Jaa / Share External. Voit profiili pitää erikseen avata. Toisaalta olen saanut pal- lähettää kuvan esimerkiksi sähköpostitse. jon uusia ystäviä ja oppinut tuntemaan suvun jäseniä.

On hyvä varautua siihen, että kaikki FacebookMervi Koivulahti-Ojala käyttäjät eivät osaa julkaista viestiä ryhmässä. Itse meelheko@live.fi olen aktiivinen niin että kysyn huomattuani mielenElersien sukuseuran tiedottaja

Sukuseura toimivaksi -ryhmä Facebookissa Toimitko sukuseurassa ja haluaisit keskustella muiden sukuseuran toiminnan kehittämisestä kiinnostuneiden kanssa? Tule mukaan Facebook-ryhmään Sukuseura toimivaksi. Ryhmässä on jo yli sata jäsentä ja keskusteluissamme on käsitelty sukuseuran arkea ja juhlaa kuten tapahtumien järjestämistä, lehden julkaisua tai sukuseuran Facebook-ryhmän aktivointia.

Voit hakea ryhmään seuraavasti: Avaa Facebook-sovellus, valitse valikosta tai otsikkopalkista kohta Ryh-

mät (Groups). Kirjoita yläreunassa olevaan hakupalkkiin ryhmän nimi (Sukuseura toimivaksi). Valitse ryhmä ja valitse Liity ryhmään (Join Group).

Tervetuloa mukaan!

Mervi Koivulahti-Ojala Sukuseura toimivaksi -ryhmän perustaja ja Elersien sukuseuran tiedottaja

SUKUVIESTI 1 · 2020

19

Tyrmin sukuseura ry 20 vuotta Tyrmin sukuseura ry juhlii tämän vuoJoutsenon Parjalan kylästä ja suvun den heinäkuussa 20-vuotista toiminjuuret näyttäisivät olevan Ruokolahtaansa upeissa puitteissa Lappeenranden Puntalassa. Toinen suku puolesnan Upseerikerholla. Sukuseura petaan tuli taloon 1700-luvun lopulla ja rustettiin 15.7.2000 Joutsenon Ononoli aiemmin Suikkanen ja senkin juurannassa. Perustamiskokouksessa oli ret ovat Ruokolahdella, Äitsaaren ja peräti 80 osallistujaa. Nykyään sukuSalosaaren paikkeilla. seurassa on hieman yli 100 jäsentä.

Alkuperäinen Tyrmi-suku, ainaSukuseuran perustamisen pohjakin mieslinjan osalta, hiipui Soljalanna oli Jorma Tyrmin vuosina 1996– kylän Tyrmin talosta 1700-luvun alus1998 tekemä sukututkimus, joka esisa ja Joutsenonkylän Tyrmin talosta teltiin suvun jäsenille Joutsenossa ke1800-luvun puolivälin paikkeilla. sällä 1998. Täydennetty sukukirja valNykyisten Tyrmien esi-isistä Punta mistui vuonna 2008. ja Suikkanen suvuista löytyy tietoja varTyrmi on nimenä melko harvinainen ja se lienee muudella 1600-luvun lopulta lähtien ja suurella todensyntynyt 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa Hämeessä näköisyydellä esi-isien ketjuja pystytään seuraamaan tai 1500-luvun alkupuolella Joutsenossa. Nimen poh- pitkälle 1500-luvun puolelle saakka. Sukulaisuuksien jana on mitä ilmeisimmin Kanta-Hämeen alueella vahvistamisessa on käytetty myös dna-tutkimuksia.

1400-luvulla erilaisissa luottamustehtävissä toiminut Merkittävimpiä esi-isiä Punnan suvussa on ollut Peer Tyrme, jonka nimi on esiintynyt eri muodois- vuoden 1640 valtiopäiväedustaja Martti Antinpoika saan useissa alueen asiakirjoissa vuosina 1469–1483. Punta ja Suikkasen suvussa kirkonrakentaja Tuomas Peer Tyrme muodossa nimi oli mainittu Pälkäneen Ragvaldinpoika Suikkanen, jonka rakentama ja vuonverokäräjillä 18.2.1478. Peer Tyrmen katsotaan olleen na 1752 valmistunut paanuilla katettu Ruokolahden isäntänä Tuuloksen Juttilan kylässä talossa, joka aina- kellotorni on edelleen kaikkien ihailtavana. kin 1500-luvun alkupuolella lähtien on tunnettu niNykyisin Tyrmi-nimisiä Suomen kansalaisia on mellä Tyrni. Peer mainittiin asiakirjoissa myös nimillä Suomessa ja ulkomailla sukunimi-infon mukaan 98 Peter Törnesson, Per Tyro ja Peeter Törnen. Kyseisen henkilöä ja määrä on pysytellyt lähes samansuuruiPietarin isä lienee ollut siis Törner tai Tyrner, joka on sena jo 50 vuotta. keskiaikainen skandinaavinen miehen nimi, joka pohSuomalaisten Tyrmien lisäksi Norjassa on piejautuu viikinkien Tyr-jumalaan. ni norjalainen perhekunta, joJoku tai joitain Peer Tyrmen ka oli jo vuosikymmeniä sitten jälkeläisistä on todennäköisesti vaihtanut T-kirjaimella alkatullut pitkin Salpausselän harneen hyvin yleisen norjalaisen jua myöten muiden hämäläissukunimensä Tyrmiksi. Perusten tavoin Etelä-Karjalaan ja teena oli ollut sukunimen sama Joutsenoon, sillä Tyrmi-nimialkukirjain ja se, että kuulemma siä esiintyy useitakin jo Joutsejoku suvun esiäiti oli ollut suonon ensimmäisissä veroluettemalaisjuurinen ja asunut Norloissa 1500-luvun puolivälissä. jan ja Ruotsin välisellä ns. suoNykyiset Tyrmi-nimiset malaismetsien alueella. koostuvat kahdesta erillisestä suvusta, jotka ovat saaneet suJorma Tyrmi kunimensä Joutsenon Soljalan Tyrmin sukuseura ry:n kylässä sijainneesta Tyrmin tapuheenjohtaja losta. Ensimmäinen nykyisistä Tyrmi-suvuista tuli kyseiseen Tutustu: www.tyrmi.fi taloon 1750 Punnan talosta, Ruokolahden kellotapuli. Kuva: Kyösti Suikkanen.

20

SUKUVIESTI 1 · 2020

Vantaan seudun sukututkijat ry järjestää perinteisen

KUULUTKO SUKUUNI -tapahtuman 10.–11.10.2020 klo 10–17 (su klo 16)

Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteessä Tennistie 1, 01300 Vantaa (lähellä Hiekkaharjun rautatieasemaa) Mukana järjestelyissä Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto ja Sukuseurojen keskusliitto. SSK:lla esittely- ja myyntipisteen lisäksi syyskokous 10.10. kello 15.

Tavataan Vantaalla!

Lisätiedot: www.vantaanseudunsukututkijat.net

SUKULEHTIKILPAILU 2019–2020 Sukuseurojen Keskusliitto julistaa kaikille sukuseuroille ja sukututkimusyhdistyksille sukulehtikilpailun.

Kilpailussa on kaksi sarjaa: I Sukuseurojen lehdet II Sukututkimusyhdistysten lehdet

Leh­ti­en tu­lee olla Su­ku­seu­rojen Kes­kus­lii­ton toi­ mistolla 28.8.2020 men­nes­sä va­rus­tet­tu­na tie­ dol­la, kum­paan kil­pai­lusarjaan lehti osal­lis­tuu.

Kilpailuun voi osallistua myös verkkolehdellä.

Lehtikilpailun raati ilmoitetaan myöhemmin.

Lisätiedot: toimisto@suvut.fi

Jokainen seura/yhdistys voi lähettää kil­pailuun julkaisemansa leh­den vuosikerran, joka on ilmestynyt vuo­sien 2019–2020 aikana. Raadin työs­ken­ te­lyn hel­pot­tamiseksi toi­vom­me saa­vam­me kustakin kilpailuun osallistuvasta lehden numerosta nel­jä kap­paletta.

Kaikki mukaan lehtikilpailuun!

Parhaat palkitaan 10.10.2020 Vantaalla Kuulutko sukuuni -tapahtuman yhteydessä.

SUKUVIESTI 1 · 2020

21

Hääkuvasta biometriseen valvontaan – Suomen passin historiaa Suomen valokuvataiteen museon näyttely esittelee arkisen asiakirjan värikästä historiaa.

Passi on dokumentti, joka avaa ovia, mutta vain jos ihmiskeho yhdistyy siihen luotettavalla tavalla. Tunnistusmenetelmien kehityksen ja lisääntyvän valvonnan myötä kehon suhde passiin on ollut jatkuvassa muutoksessa.

1800-luvulla passin haltijasta ei kirjattu välttämättä muuta tietoa kuin nimi. Valokuvasta tuli tärkeä tunnistamisen työkalu, kun suhteellisen vapaamuotoinen valokuva sisällytettiin passiin 1900-luvun alussa. Valokuva täydensi henkilön fyysisten tuntomerkkien kuvailua, joka oli aiempi tapa kirjata tietoja ruumiista passiin. Alkuaikoina passikuvat olivat monimuotoisia: passeissa nähtiin niin kyläkuvaajan ottamia valokuvia, studiopotretteja kuin hääkuvasta leikattuja kasvokuvia.

Vasta toisen maailmansodan jälkeen passikuva yhtenäistyi omaksi tarkkaan määritellyksi kuvatyypikseen, jonka juuret juontavat kriminalistiikkaan ja antropometriaan. Passikuvan muoto alkoi rinnastua rikollisten pidätyskuviin: kuva rajautui kasvoihin, ilme oli neutraali ja katse kohdistettuna suoraan kameraan.

Biometrinen tunnistaminen on ajan myötä tarkentunut entisestään, ja nykyään sitä tehdään yhä enemmän koneluettavassa muodossa.

Passi toimii yhä sekä identifikaatiodokumenttina että suosituskirjeenä, mutta poliittisesti latautunutta on,

Vuonna 1910 miehelle ja hänen vaimolleen myönnetty yhteinen passi. Vaimolta on merkitty passiin ainoastaan etunimi. Ensimmäinen Suomen passiasetus vuodelta 1862 määräsi, että yhteiseen passiin saattoi merkitä, ”jos sitä tahtovat”, kaikki yhteen perhekuntaan kuuluvat, myös esimerkiksi perheen palvelijat. Kuva: Helsingin kansallisarkisto, biografista aineistoa. << Passeissa saattoi jo 1800-luvun alkupuolella olla paikka passin haltijan nimikirjoitukselle ja tuntomerkeille. Tässä passissa on sinetillä kiinnitetyn paperiliepeen alla paikka syntymäpaikkakunnalle, fyysisille tuntomerkeille sekä nimikirjoitukselle, mutta niitä ei ole täydennetty. Passi oli pelkkä matkustusdokumentti, ei tunnistamisdokumentti. Suurempi tila passista oli varattu dokumentin auktoriteetin luomiselle muun muassa sinetillä ja passin myöntäjän allekirjoituksilla. Kuvassa Turun ja Porin läänin maaherran vuonna 1824 myöntämä lupa matkustaa Ruotsin kautta Ranskaan.

Kuva: Helsingin kansallisarkisto, biografista aineistoa.

22

SUKUVIESTI 1 · 2020

kenelle passeja myönnetään. Rajatarkastuksissa kaikkien suosituksia ei nähdä samanarvoisina, ja joidenkin dokumentteja syynätään tarkemmin kuin toisten.

Passi kertookin erityisesti sen myöntävistä tahoista – ketä pidetään luotettavana, millä perustein ja minkälaisiin tietoihin nojautuen. Sen historia paljastaa, miten kulkuoikeutta on ajan saatossa arvioitu: Onko luotettu kulkijan sanaan, ulkomuotoon vai asiakirjan sisältämiin tietoihin? Ja onko luotettavana arvioijana pidetty toista ihmistä, vai osittain automatisoitua tietokonetta?

Kehon kirjaaminen – Suomen passin historiaa -näyttelyn yhteydessä julkaistaan tutkija Paula Haaran ja apulaisprofessori Asko Lehmuskallion kirja Ruumiin ja dokumenttien kytkökset: Suomen passin historiaa. Näyttely on avoinna Suomen valokuvataiteen museossa 24.5. saakka. www.valokuvataiteenmuseo.fi

Valokuvasivu vuonna 1937 myönnetystä ulkomaanpassista. Läänin leima(t) painettiin ja paperisinetti liimattiin passiin osittain passikuvan päälle väärentämisen estämiseksi.

Ohje valokuvan kiinnittämisestä oli painettuna passiin: ”Valokuva kiinnitetään niin, ettei sitä voida vaihtaa toiseen, ja varustetaan virkasinetillä.” Jo varhaiset vihkon muotoiset 1800-luvun lopun ulkomaanpassit olivat monikielisiä. Joskus passi oli täytetty useilla kielillä, mutta saattoi myös olla, että passi täytettiin vain parilla eri kielellä. Kuva: Helsingin Kansallisarkisto, biografista aineistoa.

Valokuva passihakemuksen liitteeksi vaaditusta esteettömyystodistuksesta vuodelta 1919. Kuva: Oulun kansallisarkisto, Oulun lääninhallituksen lääninkanslian arkisto.

Pariskunnan yhteispassiin vuodelta 1952 on merkitty myös vaimon henkilötiedot ammattia lukuun ottamatta sekä hänen tuntomerkkinsä. Vaimon ammatille ei passipohjassa ollut varattu erityistä tilaa. Kuva: Poliisimuseon kokoelmat.

Suomen konsuliviraston Ruotsissa vuonna 1941 myöntämä Suomen ulkomaanpassi. Passikuvassa kuvattava seisoo lumihangessa ulkovaatteet päällä, hansikkaat kädessä ja päähine päässä. Kuvattava ei selvästikään ole asettunut valokuvaan sen tähden, että hänet voisi kuvan avulla tunnistaa. Henkilökuva on todennäköisesti leikattu kyläkuvaajan ottamasta valokuvasta. Kuva: Oulun kansallisarkisto, Oulun lääninhallituksen lääninkanslian arkisto.

SUKUVIESTI 1 · 2020

23

Pärssisiä Muolaalla 1617–1721 Ruotsin ja Muolaan historiaa sekä voudintilejä OSA 2 Teksti: Matias Eronen

2. PEIKKOLASSA Antti Laurinpoika Pärssisen kuoleman jälkeen Berendt Grön kaappasi Pärssisten perintötilan haltuunsa. Vastineeksi Pärssiset saivat Peikkolan kylästä 2/3-veron tilan, joka lienee ollut entinen Grönin autio.

Peikkolan kylän tilat ovat tällöin Peikkolaisen suvun jäsenten jäljiltä kruunun autioina. Ne kuitenkin vähitellen asutetaan.

Pärssiset löytyvätkin heti vuoden 1669 henkikirjassa asumassa Muolaan pitäjän Peikkolan kylässä. Perheen jäsenet ovat samat kuin edellisen vuoden henkikirjassa, tosin ratsastajan tyttären nimeksi mainitaan nyt Magdalena.

Benjamin Antinpoika ratsastaa Vuoden 1675 henkikirjassa Antti Antinpoika on jo avioitunut, ja tilan ratsastajana mainitaan nuorempi veli Benjamin Antinpoika. Vuoden 1680 henkikirjassa onkin sitten veljekset Paavo ja Antti vaimoineen sekä ratsastajina nuorin veli Benjamin ja Sipi Heikinpoika.

Paavo ratsastaa naapurinsa kanssa yhteisellä hevosella, ja vielä 1674 Grönin komppaniassa. Paavo ratsasta yhä koko 1680-luvulla aina vuoteen 1689 asti, nyt eversti Burghausenin komppaniassa. Pikkuveli Benjamin on avioitunut 1680-luvun loppupuolella, ja hänkin ratsastaa välillä.

Vuoden 1690 tositekirjasta ilmenee, että Benjamin on ratsastamassa, ja veli Antti Antinpojan leski mainitaan, joten veli on sortunut sotatanterille. Vanhinta veljeä Paavoakaan ei enää mainita. Hänet vaimoineen lienee yli-ikäisyyden takia poistettu henkikirjoista.

Vuonna 1693 taloon on palkattu ratsastaja Nuutti sekä renki Tuomas Hannunpoika. Seuraavana vuonna talossa on jo toinenkin renki Simo Jonaksenpoika.

RUOTSIN SUURVALLAN ROMAHTAMINEN Uusi kuningas Kaarle XII Kaarle XI kuoli vatsasyöpään 5. huhtikuuta 1697. Marraskuussa 1697 koolle kutsutut valtiopäivien säätyko-

Peikkolan kylä Muolaan pitäjässä Kirkkojärven koillisrannalla. Vanha Äyräpää I. Karttaliite.

24

SUKUVIESTI 1 · 2020

kouksessa aatelisto ehdotti vasta 15-vuotiaan kruununprinssin valitsemista kuninkaaksi. Valtaneuvosto sai hänen suostumuksensa, minkä jälkeen säätyjen käsiteltyä asian nuoresta Kaarlesta tuli kuningas Kaarle XII.

Suuri Pohjan sota Sota alkoi 12. helmikuuta 1700, kun August II Väkevän saksilaiset joukot tunkeutuivat ilman sodan julistusta Ruotsin Liivinmaalle Väinäjoen yli. Itämeren länsipuolella Tanska puolestaan hyökkäsi Ruotsin liittolaisen Holsteinin kimppuun.

Viimeisenä liittokunnasta yhtyi sotaan Venäjän tsaari Pietari, joka julisti sodan syyskuussa 1700 ja hyökkäsi Inkerinmaan kautta Narvaa piirittämään.

Ruotsalaiset joukot onnistuivat kuitenkin 20. marraskuuta 1700 lyömään kolme kertaa vahvemmat venäläiset joukot perin pohjin.

Tämän jälkeen Kaarle XII seikkaili armeijoineen Puolassa, ja huoltovaikeuksien takia kääntyi etelään Ukrainaan. Ratkaisutaistelu venäläisten ja ruotsalaisten välillä käytiin Pultavassa 28. kesäkuuta 1709.

Murskaava venäläinen ylivoima löi ruotsalaiset, ja kaksi päivää myöhemmin heidän joukkojensa pääosa antautui. Kaarle XII oli tätä ennen pelastautunut tuhannen miehen kanssa yli Dneprin.

Kaarle XII pakeni Pultavan tappion jälkeen Turkkiin ja jäi oleskelemaan sinne vuosikausiksi.

Venäläisten hyökkäys Suomeen ja isoviha Venäläiset hyökkäsivät maaliskuussa 1710 piirittämään Viipuria, joka sitkeän puolustautumisen jälkeen antautui 14.6.1710, kun toivottuja apujoukkoja ei kuulunut. Seuraavaksi venäläiset valtasivat 9.9.1710 Käkisalmen, joka vähäisine varuskuntineen kukistui nopeasti. Suuret pakolaisvirrat levisivät idästä länteen ja etelästä pohjoiseen.

Venäläisten suurhyökkäys alkoi keväällä 1713, ja suuntautui Helsinkiin, jonka omat joukot sytyttivät palamaan. Venäläiset olivat hävittäneet maata jo edellisenä vuonna Kymijoelle saakka. Suomen puolustamiseksi oli saatu vielä koottua armeija, jota komensi Carl Gustaf Armfeldt.

Viholliset etenivät etelärannikolta alkaen. Armfeldtin joukot kärsivät 6.10.1713 tappion Pälkäneen Kostianvirralla ylivoimaiselle viholliselle. Viimeisen kerran Suomen armeija yritti omassa maassaan vastustaa vihollista Isonkyrön Napuella, missä kuitenkin armeijamme lyötiin perusteellisesti 19.2.1714. Kajaanin linna antautui 24.2.1714, minkä jälkeen maamme vastustuskyky oli lopullisesti nujerrettu.

Valloituksen jälkeen Suomi joutui venäläisen sotilashallinnon alaiseksi. Seurasi surullisen kuuluisa isovihan aika. Pahimmillaan väkivaltaisuudet tapahtuivat vuosien 1714–17 aikana. Tämä aikakausi päättyi vasta 1721 Uudenkaupungin rauhaan.

Kuningas Kaarle XII palasi Ruotsiin, ja rauhan tekemisen sijasta hän kokosi uuden armeijan ja hyökkäsi Norjaan. Siellä kuningas Kaarle XII sai surmansa Fredrikstenin linnoituksen ulkovarustuksilla 30. marraskuuta 1718 ohimoon ammutusta luodista.

Uudenkaupungin rauha Ranskan välityksellä pidettyjen neuvottelujen tuloksena solmittiin Venäjän ja Ruotsin välillä rauha Uudessakaupungissa 30.elokuuta 1721. Ruotsi tunnusti kaikkien Suomenlahden eteläpuolisten alueiden kuulumisen Venäjälle ja luovutti sille myös Kaakkois-Suomen.

Täten Muolaankin pitäjä joutui Venäjän alaisuuteen.

Venäjä takasi nyt virallisesti saamansa alueen väestölle vapaan uskonnonharjoituksen ja vanhojen privilegioiden pysymisen voimassa. Se maksoi myös Ruotsille rahallista korvausta.

PÄRSSISEN SUVUN VAIHEITA 1700-LUVUN ALKUPUOLELLA. PEIKKOLASSA EDELLEEN 1690-luvun asiakirjoista ilmenee, että Benjamin Antinpoika ratsastaa koko ajan, ja ratsumestari Thomas Funcken komppaniassa. Vuonna 1700 Benjamin ratsastaa yhä saman ratsumestarin komppaniassa, ja ruotunumero on 33. Paavo Karhun tila on heillä augmenttina eli aputilana.

Toinen tilan puolesta ratsastaja on edellä mainittu Nuutti, jonka vaimo asuu talossa. Palveluspaikaksi on vaihtunut 1701 alkaen ratsumestari Reinholdt Köhlerin komppania. Vuodesta 1702 lähtien talossa asuu myös Benjaminin veljenpoika Antti Antinpoika.

Antti Antinpoika mainitaan avioituneeksi vuoden 1705 henkikirjassa. Talossa on heidän lisäkseen muutakin väkeä, yhteensä peräti 8 henkeä, nimittäin Benjamin vaimoineen, edesmenneen Antin leski, ratsastaja Nuutin vaimo. Myös piika Helga ja ratsastaja Tuomas mainitaan.

Vuoden 1706 tositekirjassa (Ka 8747) mainitaan Muolaan Peikkolan kylän autioituneen yhtä taloa lukuun ottamatta. Tieto ei pitäne paikkaansa, koska seuraavan vuoden henkikirja vielä tehtiin sekä vuoden 1708 maakirja. Tosin Suuri Pohjan sota riehui parhaillaan.

Vuoden 1707 henkikirjassa Benjamin Antinpojan perhe on ennallaan. Lisänä on veli Aron Antinpoika SUKUVIESTI 1 · 2020

25

(kirkkoherran kaimana Aron!), joka lienee nuorinta ikäpolvea eli Antti Antinpojan veli.

Vuoden 1708 tositekirjassa (Ka 8752:1972) todetaan Peikkolan kylässä Benjamin Antinpojan kaatuneen sotatantereella. Henkikirjassa on hänen leskensä jäljellä, samoin hänen veljenpoikansa Antti vaimoineen sekä piika Helga ja ratsastaja Tuomaksen vaimo.

Saman vuoden maakirjassa Antti Antinpoika Pärssinen ratsastaa tilan ruodun numero 33 puolesta. Pärssilän kylässä Pärssisten entistä kantataloa hoitaa lampuoti Reinhodt. Vuosisataisen naapurin Kyyrön perheen pää Olli Paavonpoika on kaatunut sotatantereella.

Sotatila estää voudintilien tekemisen Vuoden 1710 voudintilien maakirjassa on teksti Jääskestä, jossa todetaan kaiken olevan vihollisen vallan alla.

Sen sijaan sieltä löytyy tositekirja. Äyräpäästä ei ole tehty kumpaakaan. Tilanne on sama vuoden 1711 osalta.

Vuoden 1712 maakirjassa ovat vain Kymenkartano, Lappee ja Savo, samoin saman vuoden tositekirjassa.

Pärssisten tilanne Suuren Pohjan sodan ja isovihan jälkeen Suomen Sukututkimusseuran Hiski-tiedoston kautta on mahdollista tarkistaa historiankirjat Muolaalta. Peikkolasta löytyy vuosina 1725–26 kaksi Pärssistä, nimittäin Petteri ja Tuomas.

Petteri on saanut Maria- tyttären, ja Tuomas Petteri-pojan. Vuonna 1726 on haudattu Lauri Pärssi-

sen lapsi. Täten Pärssisen suku näyttää jatkuvan Suuren Pohjan sodan ja isovihankin jälkeen Muolaalla.

AJATUKSIA ARTIKKELISARJASTA Tämä artikkelisarja Pärssisiä Muolaalla 1543–1617 ja Pärssisiä Muolaalla 1617–1721 (Sukuviestit 1, 2 ja 5/2019) osoittaa, että on mahdollista tutkia viipurinlääniläisiä sukuja ja heidän yksityisiä jäseniään alkaen 1500-luvun alkupuolelta aina isovihan aikaan saakka lähes aukottoman lähdemateriaalin pohjalta. Tutkiminen vaatii myös syventymistä kulloisenkin ajan historiallisiin viitekehyksiin ja perehtymistä alueellisiin olosuhteisiin. Artikkeleissa tutkittujen sukujen vaiheet kietoutuvat yhteen lähes parin sadan vuoden ajalla.

Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeiseltä ajalta nykyaikaan saakka onkin jo sitten runsaampaa lähdemateriaalia käytössä kuten kirkolliset historian kirjat.

Voidaan vain todeta, että yksityinen ihminen on pitkälti olosuhteidensa vanki ja pieni, ellei mitätön nappula suurvaltojen pelissä. Tästä ovat esimerkkinä Ruotsin valtion maaninen laajentaminen suurvallaksi ja sen ylläpitäminen. Se kaikki on tapahtunut ja tapahtuu kyllä edelleenkin yksityisen ihmisen kuten artikkeleissani muolaalaisen talonpojan kustannuksella.

Suuri Pohjan sota ja isoviha osoittavat, kuinka Suomen kannalta näin jälkikäteen arvioiden edesvastuuttoman nuorukaisen oleminen kuninkaana johtaa seikkailutoimintaan ja aiheuttaa korvaamattomia vahinkoja ihmisille. Valitettavasti ihmiskunta ei ole ottanut vieläkään asiasta opikseen. ❧

Suomen historiaa kuvin

Katri Maasalo: Senaatintori – Suomen historia kuvin (SKS 2019)

26

SUKUVIESTI 1 · 2020

Bobrikovin murhasta koululaisten ilmastolakkoon, Senaatintorilla on tapahtunut kaikki. Katri Maasalon teos Senaatintori – Suomen historia kuvin luo ainutlaatuisen läpileikkauksen maamme merkittäviin hetkiin kuvien kautta.

Senaatintori on ollut ja on edelleen merkittävä näyttämö erilaisille valtiollisille juhlallisuuksille mutta myös kansalaisten mielen­ ilmauksille. Siellä on iloittu ja murehdittu, on oltu toiveikkaita ja petytty, marssittu virkatehtävissä ja

aatteen puolesta, pelätty ja uhottu.

Senaatintori on todistanut keisarien vierailut, euroviisuvoitot, sodat ja pommitukset lähes kahden vuosisadan ajan. Aukio rakennuksineen valmistui 1852, kun Tuomiokirkko vihittiin käyttöön. Yksi vanhimmista valokuvista Senaatintorista on vuodelta 1863, Aleksanteri II:n kunniaksi järjestetystä paraatista.

Kirjan kaikki kuvat on otettu Senaatintorilla ja sen laidalla sijaitsevissa rakennuksissa. Paikat ovat yhä tunnistettavissa, sillä Senaatintori ympäristöineen ei ole 160 vuodessa juuri muuttunut.

Olemmeko edelleen metsäkansaa?

Suomalaisten suhde metsään kiinnostaa tutkijoita Mitä metsä merkitsee suomalaisille? Kerro omasta, perheesi tai yhteisösi metsäsuhteesta SKS:lle!

Metsä on vahvasti läsnä suomalaisten elämässä nyt ja tulevaisuudessa. Vaikka metsien merkitykset ja käyttö ovat muutoksessa, edelleen monet kokemuksemme ja muistomme liittyvät metsään ja teemme metsässä ja metsään liittyen monenlaisia asioita. Metsä herättää paljon tunteita ja ajatuksia.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushanke järjestävät yhteistyössä Suomen Metsämuseo Luston kanssa muistitietokeruun suomalaisista metsäsuhteista. Suhteeni metsään -keruun tavoitteena on tallentaa mahdollisimman laajasti monenlaisia kuvauksia metsien merkityksistä suomalaisille.

Mitä metsä merkitsee sinulle? Miten metsäsuhteesi on syntynyt ja millaiseksi se on muodostunut? Mitä olet tehnyt elämäsi aikana metsiin liittyen? Kerro metsästä elämänvaiheissasi ja perheesi tai yhteisösi elämässä. Kerro myös, omistatko metsää ja liittyykö

työsi tai ammattisi metsään. Miten ne näkyvät metsäsuhteessasi?

Vastaukset arkistoidaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon. Aineiston pohjalta tehdään tieteellistä tutkimusta ja julkaisuja. Keruun tuloksista tiedotetaan keväällä 2021. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan kirjapalkintoja.

Lähetä kirjoituksesi ja mahdolliset valokuvasi tietoineen (aihe, aika ja kuvaaja) SKS:lle 15.10.2020 mennessä • verkkolomakkeella osoitteessa www.finlit.fi/metsa tai • postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”Metsä” tai • sähköpostin liitteenä osoitteeseen keruu@finlit.fi, merkitse aihekenttään tunnus ”Metsä”.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/metsa Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushanke: https://metsasuhteita.fi/tutkimus/

Kuva: Timo Kilpeläinen, LUSTO – Suomen Metsämuseo.

SUKUVIESTI 1 · 2020

27

Karjala-tietokanta luovutettiin Kansallisarkistolle Karjala-tietokantasäätiö luovutti Karjala-tietokannan Kansallisarkistolle Mikkelissä 4. joulukuuta, tietokannan 30-vuotisjuhlien yhteydessä. Kulttuurihistoriallisesti arvokas tietokanta on lajissaan maailman suurimpia väestöhistoriallisia aineistoja.

Mikkelissä vuonna 1990 perustetun Karjala-tietokantasäätiön tarkoituksena on ollut luovutetun Karjalan väestöä koskevien kirkonkirjatietojen tallentaminen tietokantaan ja siten saaminen tutkimusta palvelevaan käyttöön. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö on ylläpitänyt Karjala-tietokannan tallennustoimintaa, jonka tuloksena Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa säilytettävien lakkautettujen luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjamateriaalista on tallennettu Karjala-tietokantaan noin 11 miljoonaa henkilötietuetta.

Tietokannasta löytyvät kastettujen, vihittyjen, kuolleiden ja haudattujen sekä muuttaneiden luettelot sekä rippi- ja lastenkirjat. Aikajänne on 1700-luvun alkupuolelta aina siihen asti, kun Suomeen siirretyt noin 70 seurakuntaa lopetettiin vuonna 1949. Katiha-hakuohjelmalla voi verkossa etsiä sataa vuotta vanhempia henkilötietoja sekä tilastohakuja.

Aineisto siirtyy fyysisesti Kansallisarkistoon vuoden 2020 jälkipuolella Karjala-tietokannan aineiston fyysistä siirtoa valmistellaan parhaillaan. Siirto Kansallisarkistoon toteutetaan vuoden 2020 jälkipuolella.

Siirron valmistumiseen asti tietokannan uusin versio Katiha XAMK pysyy käytettävissä kuten tähänkin saakka. 100 vuotta vanhemmat tiedot näkyvät vapaasti internetissä ja 100 vuotta nuoremmat ovat käytettävissä Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa olevassa tietokantaversiossa. Tietokannan käyttö Mikkelin toimipaikassa vaatii käyttöluvan, mutta lupa järjestyy paikan päällä.

Tietokannan vanhempi versio Katiha 2 on käytettävissä verkossa elokuun loppuun saakka.

Karjala-tietokannan käytöstä tiedotetaan tarkemmin, kun siirto Kansallisarkistoon on valmis.

Katiha XAMK https://katiha.xamk.fi/Karjalatk/

Suojelupoliisin vuosien 1960–1969 asiakirjat siirrettiin Kansallisarkistoon Suojelupoliisin vuosien 1960–1969 pysyvästi säilytettävät asiakirjat on siirretty Kansallisarkistoon. Siirretyt 766 arkistokoteloa sisältävät muun muassa henkilösivuja sekä henkilö- ja asiamappeja. Kansallisarkistoon luovutettiin myös 25 arkistokoteloa Suojelupoliisin edeltäjäviranomaisten Etsivän keskuspoliisin ja Valtiollisen poliisin (EK-Valpo) arkistoihin kuuluvaa aineistoa vuosilta 1919–1948.

Siirron myötä Kansallisarkistoon on nyt taltioitu 50 vuotta suomalaisen turvallisuuspoliisin historiaa, sillä Suojelupoliisin ja sen edeltäjien asiakirjat vuoteen 1959 on pääosin siirretty Kansallisarkistoon jo aiemmin.

28

SUKUVIESTI 1 · 2020

Suojelupoliisin asiakirjat ovat salassa pidettäviä 60 vuoden ajan. Suojelupoliisin 60 vuotta vanhemmat asiakirjat tulevat julkisiksi kalenterivuosittain kunkin vuoden alussa. Vuoden 2020 tammikuussa julkiseksi tulivat asiakirjat vuodelta 1960. Käyttöluvat näihin aineistoihin myöntää Kansallisarkisto.

Käyttöluvat salassa pidettäviin alle 60 vuotta vanhoihin asiakirjoihin myöntää Suojelupoliisi. Lisätietoja käyttöluvan hakemisesta löytyy osoitteesta: www.supo.fi/tutkijoille.

Suojelupoliisin arkiston sekä nyt luovutettujen EKValpon asiakirjojen luettelotietoihin voi tutustua Kansallisarkiston Rauhankadun tutkijapalvelutiloissa.

Kansallisarkisto julkaisi joulukuussa suomenkielisen version viime helmikuisesta selvityksestä suomalaisten SS-miesten osallisuudesta juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamisessa vuosina 1941–1943.

Alkuperäinen valtioneuvoston kanslian Kansallisarkistolta tilaama riippumaton arkistoselvitys tehtiin englanniksi. Hanke sai alkunsa vuonna 2018, kun Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Efraim Zuroff pyysi tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä, että Suomi laatisi selvityksen aiheesta.

Suomenkieliseen selvitykseen Suomalaiset SS-vapaaehtoiset ja väkivaltaisuudet 1941–1943 on lisätty kaksi lyhyttä taustoittavaa tekstiä, jotka täydentävät kokonaiskuvaa tapahtumista ja Suomen ratkaisuja ohjanneesta politiikasta. Johtopäätös on kuitenkin sama: suomalaiset SS-miehet todennäköisesti osallistuivat saksalaisten mukana juutalaisten ja siviilien surmaamiseen.

Selvityksen keskeinen aineisto on ollut kaikkiaan 76 suomalaisen SS-vapaaehtoisen päiväkirjat. Lisäksi on käyty läpi erittäin suuri määrä Suomessa olevia viranomais- ja yksityisarkistoja, kirjeenvaihtoa, valokuvia, sanoma- ja aikakauslehtien kirjoituksia ja artikkeleita, muistelmia sekä olemassa olevaa tutkimuskirjallisuutta. Selvityksessä on ollut käytettävissä aineistoa, jota ei ole ollut aikaisempien tutkimusten käytössä.

Hankkeen tutkijana toimi professori Lars Westerlund ja tutkimusapulaisena filosofian maisteri VillePekka Kääriäinen. Selvityksen on suomentanut Timo Soukola.

LUK U N U

Suomalaisten SS-miesten osallisuus väkivaltaisuuksiin

RK

KA

tui väkivaltaisuuksia. Selvitys tarkastelee suomalaisten tietoisuutta väkivaltaisuuksista ja osallistumista niihin.

Selvitys on ladattavissa pdf-muodossa Kansallisarkiston verkkosivuilta osoitteesta https://arkisto.fi/julkaisut.

Selvityksen painettu versio on myynnissä muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkosivuilla osoitteessa https://kirjat.finlit.fi.

Selvitystyön aikana saadut aineistot ja Mauno Jokipiin arkistoon sisältyvät päiväkirjat ovat digitaalisina tutkijoiden käytettävissä sovituin käyttöehdoin. Osasta vuosien 1941–1943 sanoma- ja aikakausilehtien suomalaisia SSvapaaehtoisia käsitteleviä kirjoituksia on julkaistu tiivis katsaus Kansallisarkiston kotisivuilla.

Mitä suomalaissotilaat tekivät ja tiesivät?

Talvisodan katkerien kokemusten vuoksi Suomessa ryhdyttiin keväällä 1941 värväämään vapaaehtoisia Saksan Waffen-SS-joukkoihin. Yhteensä 1408 nuorta suomalaismiestä värväytyi ja heidät sijoitettiin SSDivisioona Wikingiin.

Selvitys valaisee sitä, mitä värvätyt suomalaissotilaat Saksan armeijassa tekivät ja mikä oli heidän suhteensa natsi-Saksan armeijan suorittamiin väkivaltaisuuksiin. Selvityksessä käydään yksityiskohtaisesti läpi juutalaisiin, siviileihin ja sotavankeihin kohdistuneita tapahtumia niillä paikkakunnilla, joilla suomalaiset SS-vapaaehtoiset palvelivat silloin, kun niissä tapah-

Lars Westerlund (käännös Timo Soukola): Suomalaiset SSvapaaehtoiset ja väkivaltaisuudet 1941–1943. Juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaaminen Saksan hyökkäyksessä Neuvostoliittoon (SKS 2019) SUKUVIESTI 1 · 2020

29

U R KKA

LU K U

N

Suomi synnytti – kertomus tasa-arvoistuvasta maasta

Kätilöiden työ avaa näkymän modernisoituvan Suomen historiaan.

Toimittaja ja kätilö Laura Kososen Suomi synnytti – Kätilöiden kertomaa on ensimmäinen tietokirja kotimaisten sairaalasynnytysten ja kätilöiden työn historiasta. Samalla se kertoo naisista, perheistä, hoivasta ja modernisoituvasta Suomesta. Synnyttämisen historia avaa mielenkiintoisen ikkunan koko hyvinvointivaltion kehitykseen ja suomalaisen tasa-arvon historiaan. ”Historia on usein miehisiä kertomuksia vallasta ja voittajista. Hyvinvointia ja kansakuntaa rakennetaan kuitenkin myös arjessa. Naisten, perheiden ja hoitotyön historia on vähemmän kirjoitettua kansallista tarinaa, joka ansaitsee tulla näkyväksi”, Kosonen toteaa teoksen esipuheessa.

Millainen on naisen asema? Entä suhtautuminen synnyttämiseen? Missä on isän paikka synnytyssairaalassa ja miten syntymästä tuli perhetapahtuma? Synnyttämisen ympärille on virinnyt vuosien varrella aikaansa kuvaavia kiivaita julkisia keskusteluja: Mihin sävyyn 1960-luvulla puhuttiin ehkäisystä?

Miten synnytyskivusta tuli poliittinen kysymys 1970-luvulla? Minkä vuoksi naisen oma kokemus synnytyksestään alettiin viimein vuosituhannen vaihteessa ottaa todesta?

Kattavaa tietokirjaa värittävät synnyttäjien omakohtaiset muistot, kätilöiden anekdootit sekä osuvat otteet aikalaiskeskusteluista. Tärkeässä osassa on hyvinvointivaltion virstanpylväs, Kätilöopiston sairaa-

Monenlaisia murreilmiöitä Kaikki tietävät, mitä murre on. Se on sitä, mitä kaikki muut – muukalaiset ja vieraat – puhuvat. Murretta kuulee tavisten ja julkkisten suusta, ja siihen törmää kaunokirjallisuudessa sekä paikannimissä, jotka saavat posket punoittamaan. Kirjakielessä on tiukat säännöt, joita kuuluu noudattaa, mutta murteissa tällaisia keinotekoisia normeja ei ole. Kaikki kelpaa, jos vain kuulija ymmärtää.

Suomen murteiden kenttätutkijana elämäntyönsä tehneen

Laura Kosonen: Suomi synnytti – Kätilöiden kertomaa (S&S 2019)

la (1960–2017), jossa myös koulutettiin kätilöitä kaikkialle Suomeen.

Erkki Lyytikäisen teos Sehän on murretta! kertoo monenmoisista murteenpuhujista: Kekkosesta ja kansanihmisistä, poliitikoista ja pankkirosvoista. Omakohtaisissa tarinoissa seikkailevat myös murteentutkijat mieleenpainuvilla keruumatkoillaan sekä murrepakolaiset eli murreilmiöt, jotka ovat karkailleet syntysijojensa ulkopuolelle yleiskieleen.

Puhekielen hivuttautuminen kirjakieleen herättää usein närää huolellisissa kielenkäyttäjissä. Meneekö kieli rappiolle? Saako ihmisestä käyttää pronominia se – tai eläimestä hän?

Erkki Lyytikäinen: Sehän on murretta! (Gaudeamus 2020)

30

SUKUVIESTI 1 · 2020

Heikki Lehtonen: Sodassa kuolleet Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945 (Minerva 2019)

Vuosien 1941–1945 sodissa kuolleiden Mannerheim-ristin ritarien elämänkaaret, sotatiet ja kuolinolosuhteet on koottu ensimmäistä kertaa yksien kansien väliin.

Aikaisemmassa kirjallisuudessa sodissa menehtyneet ritarit ovat olleet mukana yksittäisinä suuren tragedian roolihahmoina mutta eivät erikseen valittuna tutkimuksen kohteena. Laajoihin arkisto-, kirjallisuus- ja haastattelulähteisiin perustuvassa teoksessa he ovat postuumisti pääosissa viimeisiksi jääneissä urhoollisuutensa näytöksissä.

– Tämä kirja ei ole kokoelma sankaritarinoita. Ritarit tekivät poikkeusoloissa poikkeuksellisen hyvin sen, mitä isänmaan vapaus

LUK U N U

Kunnianosoitus veteraanisukupolville

RK

KA

ja velvollisuudentunto sodassa kaikilta vaativat. Ritarius ei kuitenkaan ollut turvallisuustae: heistä 28 kaatui taisteluissa ja kymmenen kuoli sodan aikana muulla tavoin. Näiden kalleimman uhrin antaneiden sotilaiden tarinan haluan kertoa, sanoo Mannerheimristin ritarien säätiön hallintoneuvoston jäsen Heikki Lehtonen.

Lehtonen on tutkinut ritareiden saavutuksia ja kohtaloita niin sodan kuin rauhankin aikana. Hän on muun muassa tehnyt kunniakäynnin jokaisen 190 edesmenneen ritarin haudalle ja toimittanut käyntien pohjalta kirjan Mannerheim-ristin ritareiden hautamuistomerkit.

Suomalaisen SS-miehen päiväkirjat SS-mies Jorma Laitisen autenttiset vuosien 1941–43 päiväkirjat tarjoavat yksilön näkökulman erikoiseen historiamme vaiheeseen. Osana Suomen välirauhan aikaista ulkopolitiikkaa valtio siunasi hiljaisesti vapaaehtoisten lähdön sotilaskoulutukseen Saksaan ja jatkosodan alettua heidän jäämisensä itärintamalle saksalaisissa SS-joukoissa.

Laitisen päiväkirjamerkintöjen rinnalla teoksessa kulkee laajempi sodan ja SS-miesten kuva. Suurlähettiläs Jari Vilén ja professori Markku Jokisipilä asettavat päiväkirjoissa kuvatut kokemukset sodanaikaisen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan viitekehykseen.

Kirja sisältää Laitisen päiväkirjat lyhentämättöminä. Ne on kirjoitet-

tu sen hetkisessä tilanteessa ja tunnelmassa, eikä niitä ole sensuroitu tai korjattu jälkikäteen. Ne tarjoavat autenttisen kuvauksen kaukana kotoaan vieraan maan armeijassa olleen rivisotilaan arjesta. Päiväkirjojen sivulta välittyvät niin kirjoittajan nuoruus, viattomuus ja vilpittömyys kuin kasvava katkeruus, turhautuneisuus ja sotaväsymys.

Laitisen päiväkirjamerkinnät siitä, miten saksalaiset kohtelivat sekä juutalaisia että muuta paikallisväestöä ja sotavankejaan, ovat karuudessaan pysäyttäviä, mutta kertovat myös siitä järkytyksestä, jota suomalaiset vapaaehtoiset kokivat kaikesta näkemästään.

Kirja kuvaa sitä poliittista prosessia, joka johti siihen, että Lai-

tinen ja 1 400 muuta miestä matkustivat Saksaan keväällä 1941. Lopulta näistä miehistä tuli kasvava painolasti Suomen ulkopolitiikan tavoitteiden muuttuessa.

Jari Vilen & Markku Jokisipilä: Kiitoskortti Hitleriltä.

SS-mies Jorma Laitisen päiväkirjat 1941–43 (Minerva 2020) SUKUVIESTI 1 · 2020

31

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Addressi ja kortti

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Monikäyttöinen adressi on näyttävä muisto erilaisissa tilaisuuksissa. Selkeälinjainen vihreävalkoinen adressi on kultanyöritetty ja kuoritettu sekä pakattu sellofaaniin.

Adressi on A4-kokoinen.

Hinta sis. toimituskulut.

Kortin kannessa on kauniilla vanhalla harmaalla seinällä moderni sukupuu. Taitet15 € tu kortti on kooltaan 16 cm x 16 cm.

Kortin ja adressin on suunnitellut keskusliiton hallituksen jäsen Satu Hirvikoski.

2€ Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilaukset myös: www.suvut.fi > Julkaisut Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

Hinta sis. kuoren.