Sukuviesti 4/2022

SUKUVIESTI

virtuaalisesti vuoden

Turussa

turhat – Kerro elämäsi esineistä

ollut mukana voimalaitostyömaalla?

muistat

murrosvaiheesta?

släktforskardagen

Kainuussa 1600-luvun alkupuoliskolla, osa 3, Matias Eronen

Ihmiskunnan perimmäisten kysymysten äärellä

Evakoiden jälkipolvien suhde menetettyyn Karjalaan

Lukunurkka: Inkeriläisen äidin elämää varjosti pakkopalautuksen pelko

Lukunurkka: Vuosien vihapuhe Suomen sisällissodan taustalla

Lukunurkka: Metsän yliluonnollinen paha

Lukunurkka: Avaimia ja siltoja historian tutkimuksen menetelmiin

Kannessa: Kujeilevaa nuorisoa Salmelan ladolla

Ojassuolla vuonna 1930. Kuva: Aino Oksanen / Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma.

ASIANTUNTIJANEUVOSTO

HINTA

JULKAISIJA

TOIMITUS

YHTEYSTIEDOT

ILMOITUKSET

PAINOPAIKKA

Itkitkö, kun dinosaurukset kuolivat?

Tänä syksynä ilmestynyt Ville Eerolan Rakkaudella Tove on lähettäjän sä viimeinen tervehdys ystävälleen Eva Konikoffille. Se on kirjeen muo toon puettu romaani kahden naisen ystävyydestä, taiteesta ja elämän eh doista. Samalla se on tarina välimatkoista ja niiden puutteesta. Eva muut ti Suomeen Venäjän vallankumouksen tuoksinassa. Toisen maailman sodan aikaan hän juutalaisena joutui pakenemaan Suomesta ja asettui asumaan Yhdysvaltoihin.

Toven ja Evan ystävyys kesti läpi elämän, kirjeet kulkivat valtameren taakse ja takaisin. Kirjeistä on luettavissa molempien ystävysten elämän tarina ja myös kummankin kotimaan ja muun maailman silloinen histo ria. Monet varmaan muistavat entisaikojen kirjeiden monipuolisuuden. Oli kerrottava kaikki tapahtumat, niin arkiset puuhat kuin juhlahetket ja ympäröivän yhteiskunnan mullistukset, koska muita yhteydenpitota poja ei juurikaan ollut.

Noiden aikojen kirjeet ovat kaikki aarteita, pidetään niitä sellaisina ja opetetaan jälkipolviammekin arvostamaan asioita, jotka ovat tapahtu neet ennen vanhaan. Tai keskiajalla, kuten omat lapsenlapseni arvele vat isovanhempiensa eläneen. Tove Jansson kertoi ystävälleen viisivuo tiaasta ihailijastaan, joka oli kysynyt häneltä: ”Itkitkö silloin, kun dino saurukset kuolivat?”

Muisti kerää talteen muistoja, joita yksikään valokuva ei pysty taltioi maan. Muistellaan ja kerätään muistoja.

Eine

Väänäset bongasivat Minervan pöllön ja järjestivät luontokilpailun koululaisille

Mitä me sukuseurana voisimme tehdä Minervan pöl lön viestin vahvistamiseksi? professori Kalervo Vää nänen kysyi arvoituksellisesti juhlapuheessaan Vää nästen sukuseuran sukukokouksessa Lahdessa vuon na 2020. Hän viittasi filosofi Hegelin toteamukseen: ”Vasta illan hämärtyessä aloittaa Minervan pöllö len tonsa.” Lauseen merkitystä Kalervo avasi kertomalla, että yleensä ihmiset ymmärtävät yhteiskunnissa me neillään olevat muutokset vasta niiden ollessa jo pit källe edenneitä.

Kalervo Väänänen jatkoi: ”Sukuseuramme olemas saolon aikana, yli 80 vuodessa, kasvanut teollisten tar vikkeiden tuotanto ja ilmaston lämpeneminen ovat johtaneet merkittävään luonnon monimuotoisuuden

vähenemiseen. Nyt käynnissä ole van sukupuuttoaallon tiedetään ole van ihmisen toiminnasta johtuvaa.”

Kuuntelijat ymmärsivät, että su kuseurallakin on vastuun ottami sen paikka.

Perinteet velvoittavat Väänäsiä

Luonnonsuojelu on näkynyt sukuseuran jäsenten toiminnassa aiemminkin. Sukuseuran alkutaipaleen aktiivi Betty Väänänen (1892–1949) oli omana aika naan Kuopiossa tunnettu ja innostava luonnontietei den opettaja.

Kilpailujoukkueet Pajulahden, Kuuslahden ja Pöljän kouluista saivat palkinnot Väänästen sukuseuralta. Takarivi vas: Pentti Väänänen, Eeva-Riitta Piispanen ja kilpailuidean isä Kalervo Väänänen. Kuva: Heikki Kinnunen.

Sukuseuran hallitus otti Kalervon ehdotuksesta vaarin ja aloitti seu raavana vuonna Väänästen luon topalkinnon valmistelun. Kilpai luideaa päätettiin kokeilla yhtenä kotiseututyön muotona Väänästen syntysijoilla Pohjois-Savossa.

Väänästen sukuseura ry:n

LUONTOKILPAILU

19.4. 15.5. 2022

Ensimmäisellä kilpailukier roksella keväällä 2022 Väänäset kutsuivat Siilinjärvellä toimivien Kuuslahden ja Pöljän koulujen se kä Kuopiossa toimivan Pajulah den neljäsluokkalaiset kilpaile maan luontohavaintojen tekemi sessä ja lajien tunnistamisessa. Kaikki elollisen tarkkailu kuului kilpailun piiriin ja oppilaat saivat itse valita, mitä ryhtyivät havain noimaan. Kilpailu käytiin 19.4.–15.5.2022.

Kilpailu otettiin innostuneesti vastaan

Oppilasryhmät esittelivät kilpailutyönsä 17.5.2022 Väänästen esimiehelle Pentti Väänäselle ja varaesi mies Eeva-Riitta Piispaselle. Nämä havaitsivat kaik kien kilpailutöiden olevan huolella ja taidolla tehtyjä. Väänästen sukuseuran edustajat olivat vaikuttuneita koululaisten esiintymis- ja ryhmätyötaidoista.

– Havaintojen tekeminen, luontokuvien ottami nen ja aineiston kokoaminen 15 minuutin mittaisek si esitykseksi on opettanut oppilaille monia uusia tai toja. Esitykset olivat taitavasti tehtyjä ja ylittivät kaik ki odotuksemme, Pentti Väänänen kuvaili.

Luokanopettaja Kirsi Tavasti Kuuslahden koulus ta kertoi, että kolmas- ja neljäsluokkalaiset innostui

vat luontohavaintojen tekemisestä ja pieni jännitys vaikutti positiivi sesti pyrkimykseen onnistua tässä projektissa. Myös Pöljän neljäs luokkalaisia ohjannut Valtteri Tu runen kertoi, että kuvien käsitte ly ja esityksen toteuttaminen olivat monille oppilaille uusia taitoja, jot ka tulivat nyt tutuiksi. Pajulahden koulun rehtori Heikki Kinnunen vahvisti, että oppilaat oppivat kil pailutöitä tehdessään paljon paitsi luonnosta, myös luotettavien läh teiden etsimisestä ja käyttämisestä.

Hyvin tasaväkisistä joukkueis ta Väänästen sukuseuran edusta jat valitsivat ensimmäiselle sijalle Kuuslahden koulun ja toisen sijan jakoivat Pajulahden ja Pöljän koulut.

Palkinnot jaettiin Pöljän koululla, missä kilpailu ryhmät ottivat reippaasti vastaan kunniakirjat profes sori Väänäseltä, joka on toiminut mm. Itä-Suomen yli opiston akateemisena rehtorina Kuopiossa. Aika näyt tää, saivatko Kuuslahden, Pajulahden ja Pöljän kou lujen oppilaat kättelyn myötä myös hippusen toivetta tulla itsekin tieteentekijöiksi.

Väänästen Sukuseura, joka on yksi maamme vanhim mista sukuseuroista, perustettiin 14.11.1937 Helsingis sä. Perustajina olivat pääosin Savosta Helsinkiin muutta neet opiskelijat ja jo ammattiin valmistuneet talonpoi kaissuvun edustajat.

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakun nallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harras tajat yhteen. Liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseuro jensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa. Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastus yhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseuratoimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityis henkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi

Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

Kuuslahden Pöljän ja Pajulahden kouluissa

Eeva-Riitta Piispanen

Sukuyhteyttä Vähäkankaalla

Vähäkangas sukuseura järjesti sukutapaamisen Yli vieskan kotiseutuviikon ja Wanahat wehkeet kylätiellätapahtuman yhteydessä Vähäkankaan kyläpuistossa.

Kyläpuiston suunnittelu aloitettiin vuonna 1994 eli samana vuonna kuin sukuseurakin perustettiin. Puis to valmistui kolme vuotta myöhemmin 1997 kyläläis ten vahvan talkoohengen tuloksena. Valmistuessaan kyläpuisto oli lajissaan Suomen ensimmäinen.

Sukuseuran puheenjohtaja Annukka Latvala ko rosti tervehdyssanoissaan keskinäisen yhteyden mer kitystä:

– Monet meistä täällä paikalla olijoista ovat synty neet Vähäkankaalla tai jossain muualla Ylivieskassa. Osalla meistä voi olla lapsuusmuistoja Vähäkankaan sukulaisissa vietetystä ajasta. Osa meistä on ehkä tässä sukutapaamisessa ensimmäistä kertaa. On tärkeää, et tä voimme kokea yhteyttä toisiimme ja kotiseutuum me. Yhteyden kautta voimme vahvistaa yhteisöllisyy den tunnetta ja henkistä hyvinvointiamme.

Telttakatosten alle kokoontui sadekuurolta suojaan nelisenkymmentä osallistujaa. Ohjelmassa oli yhteis laulujen lomassa puheenvuoroja niin Vähäkankaan kylästä kuin sukuseuratoiminnastakin.

Vähäkangas-Pylväs kyläyhdistyk selle ja Pylvään kylätalolle luovu tettiin viirit kiitokseksi hyvästä yh teistyöstä. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Petri Vä häkangas kertoi samalla kyläkuulumisia mm. uuden koulun rakentamissuunnitelmista.

Sukuseuran perustajajäsen Esko Saari tiedotti Keski-Pohjanmaan siirtolaisuushankkeesta. Ylivies ka kuuluu siirtolaisuuden ydinalueisiin. Myös Vähä kankaan suvusta on lähdetty siirtolaiseksi valtameri en taakse tai Pohjanlahden toiselle puolelle.

Sukutapaamisen kauimmaiset osallistujat tulivat Ruotsista. Valto Vähäkankaan lapset Inger ja Arne Vä häkangas olivat edelliskerran vierailleet Vähäkankaal la 1970-luvulla. Ex tempore heille järjestyi serkkuta paaminen Jaanan, Harrin ja Katjan kanssa Vähäkan kaan Jussintalossa sekä vierailu Leena-tädin mökillä. Nämä kohtaamiset ilahduttivat myös sukuseuran hal lituksen jäseniä. Tapahtuman ansiosta löytyi sekä su kujuuret että sukuyhteys.

Yli kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen Inger ja Arne Vähäkangas tapasivat sukulaisiaan Vähäkankaalla.

Vähäkangas sukuseuran puheenjohtaja Annukka Latvala VähäkangasPylväs kyläyhdistyksen puheenjohtajan Petri Vähäkankaan sekä suku seuran hallituksen jäsenen Markku Lehkosen kainalossa.

Minna Latvala

Vähäkangas Sukuseura ry:n sihteeri

Rohkea ja verkostoitunut sukuaktiivi on poissa

Syyskuun ensimmäisenä päivänä saim me kuulla suruviestin seuran pitkäaikai sen aktiivin, laboratoriomestari Leena Heiskasen poisnukkumisen johdosta.

Hän liittyi sukuseuran jäsenek si vuonna 1989 ja oli seuran hallituk sessa vuosina 1990–2002 ja 2005–10. Seuran sihteerinä Leena toimi vuosi na 1991–2000 ja hoiti vastuualueinaan myös seuran arkistoa sekä myyntimate riaaleja. Hän toimi Seuran näyttelyiden järjestäjänä ja niiden kokoajana, sekä kokouksien järjestäjänä etupäässä Hel singissä. Leenalla oli erittäin laajat tie dot Heiskasten sukuseuran toiminnas ta kautta aikojen ja hän oli myös hyvin verkostoitunut tuntien suuren joukon Heiskasia aina julkkiksista rivijäseniin.

Näyttävimmin Leena toimi Heiska set-lehden toimituksessa ja oli mukana lähes alusta lähti en. Hän toimi lehden vastaavana toimittajana 1995–2003 sekä 2005–11. Lisäksi Leena piti seuran lehtileikkele- ja va lokuva-arkiston kokoamista sydämen asianaan.

lakaan puuttunut. Eräässä vaiheessa toimistorakennuksen takapihalla oli lokin pesä. Poikaset ulkoilivat parkki paikalla ja ihmisten näkökulmasta sot kivat paikkoja. Kiukkuinen huoltomies pesi asfalttia sadatellen sotkevia lintu ja. Leena oli samaan aikaan viemässä poikasille kulhossa vettä ja sai huolto mieheltä moitteita toiminnastaan. Ei pä arvannut pihan putsaaja, että sai si vastaansa todellisen luontoihmisen, Leena ripitti kaveria oikein olan takaa ja totesi lopuksi, että ensin on luonto ja sitten vasta me ihmiset.

Eine Kuismin, pääsihteeri Sukuseurojen Keskusliitto - -Leena ja Max.

Leenalle myönnettiin ansioistaan Sukuseurojen keskus liiton kultainen ansiomerkki vuonna 2005. Vuoden Heiska seksi hänet valittiin vuonna 1998 ja ensimmäiseksi kaksin kertaiseksi vuoden Heiskaseksi seuran juhlavuonna 2010.

Vuonna 1937 syntynyt Leena asui Helsingissä ja kuuluu Syvänsi 1 -sukuhaaraan.

Heiskasten sukuseura ottaa osaa omaisten suruun ja kunnioittaa suuresti menestyksekkään jäsenensä muistoa.

Hannu Heiskanen, puheenjohtaja Heiskasten sukuseura ry

Leena oli vuoden 2007 Sukulehtikilpailun raadissa ja esitteli itsensä Sukuviestissä 3/2007 näin: Olen syntynyt Imatran Karhunmäellä ja olen sota-ajan lapsia. Imatra kuului evakuoitavien paikkakuntien jouk koon, ja kahdella evakkotaipaleella olen minäkin ollut mukana. Talvisodan aikana majailimme Kiuruvedellä ja jatkosodan aikana pakopaikkamme oli Juvan Otamossa. Juvalla aloitin kouluni ja ensimmäinen opettajani oli Ma ria Metsä-Muuronen.

-

Jotkut ihmiset jättävät pysyvän jäljen. Leena oli yk si heistä. Työpäivään tuli mukavaa vaihtelua, kun Leena pienellä autollaan hurautti toimiston pihalle. Kuu lumisia vaihdettiin puolin ja toisin kahvikupposen äärel lä, ja maailmasta tuli parempi paikka. Tai olisi tullut, jos jo ku olisi meitä kuunnellut.

Leena seurasi erilaisia tapahtumia laaja-alaisesti ja ot ti reippaasti kantaa asioihin, rohkeutta häneltä ei todel

Vuosikymmeniä Helsinki, tarkennettuna Kamppi – Eira – Hietalahti, on ollut kotikaupunkini. Täällä olen viihtynyt ja tänne tunnen kuuluvani. Valokuvauksella ja graafisella alalla olen itseni elättänyt. Aloitin harjoittelijana Valoku vaamo Mellolla Tainionkoskella ja eläkepäiviä jäin viettä mään Helsingin yliopiston maantieteen laitokselta, jossa toimin laboratoriomestarina.

Tietokoneaikakauden alettua vyöryä ylitsemme se an toi lukuisille sukuseuroille mahdollisuuden aloittaa toimit taa omaa sukulehteä ja vuonna 1989 aloitimme toimittaa myös Heiskaset-lehteä, alussa vain monisteena.

Täytyy muistaa, että lehti on aina koko sukuseuran yh teinen aikaansaannos ja kuin seuran käyntikortti. Sukuleh det jäävät kertomaan tuleville sukupolville ja aikakausille omaa historiaansa sukuseurojen toiminnassa.

Martikaiset koolla eteläisessä Savossa

Martikaiset Kyyrönkaidan lomakeskuksen kuistilla Kuva: Kari Raatikainen.

Sukuseura Martikainen ry on yli kymmenen vuoden ajan kokoontunut lähes vuosittain yhteisen tapaami sen tai virallisen sukukokouksen merkeissä lähinnä eri puolilla itäistä Suomea. Yhdistys on sukunimiseu ra ja näin eri puolilla pidettyihin tapaamisiin on ai na saatu mukaan kyseisen seudun Martikais-sukuisia.

Suomen Kurkku- ja Suusyöpäyhdistys ry:n yllä pitämä Kyyrönkaidan loma- ja kurssikeskus sijait see Kaitajärven rannalla Mikkelissä entisen Ristiinan kunnan alueella. Ympärillä on eteläsavolainen runsas luonto, kirkkaat vedet ja jylhät maisemat.

Reilut kaksikymmentä Martikaista ja Martikais-su kuista kokoontui Kyyrönkaitaan lauantaina 18.6.2022 kuulemaan sukuseuran toiminnasta ja tapaamaan niin lähimpiä kuin etäisempiäkin sukulaisiaan. Seuran va rapuheenjohtaja Irma Maikkula toimi tilaisuuden ve täjänä. Liisa Raatikainen loi tilannekatsauksen suku tutkimuksen etenemiseen ja Antti Martikainen valot ti DNA-tutkimusta sekä yleisesti että seuran tekemien testausten valossa. Päivän mittaan pidettiin myös yli määräinen sukukokous hallituksen jäsenmäärään liit tyvän sääntömuutoksen hyväksymiseksi.

Lounaaksi tarjottu lohikeitto ja ilta päivän kahvi vastapaistetun rahka piirakan kera pitivät energiatason riittävän korkealla. Viihdettä tarjo si ristiinalainen harrastajanäytteli jä Arto Paasonen, joka esitti laulel mia tunnelmasta toiseen itseään ki taralla säestäen. Lopuksi esitetyn Veteraanin iltahuu don yleisö kuunteli seisten.

Kyyrönkaitaan jäi iltaa viettämään 16 henkilöä pai kan emäntä mukaan lukien ja sukukokoukseen osal listuneista yhdeksän jäi vielä yöksi. Iltaa vietettiin jär ven rannalla sijaitsevien saunojen läheisyydessä gril likatoksen suojissa. Iltapuolella alkanut tihkusade ja puuskittainen tuuli eivät häirinneet illanvieton läm mintä tunnelmaa – ja olihan tarjolla myös lämmin sauna. Illan tarjoilusta mainittakoon Kyyrönkaidan emännän Merja Lindqvistin paistamat, erittäin mauk kaat muurinpohjaletut. Niillä herkuteltiin mansikka hillon ja kahvin kera. Lisäksi grillattiin makkaroita ja niitäkin riitti mahan täydeltä salaatilla höystettynä.

Irma Maikkula ja Kari Raatikainen

Perintöhyrrä virittelee mutkattomaan keskusteluun kulttuuriperinnöstä

viritellä mutkatonta keskustelua kulttuuriperinnöstä

eri-ikäisiä

syvempään pohdintaan. Perinnehyrrä tuo kulttuuriperinnön lähelle lapsia ja nuoria ja vahvistaa heidän osallisuuttaan kulttuuriperinnöstä käytävissä keskusteluissa. Hyrrän kysymykset vievät elävän kulttuuriperinnön ja kestävän kehityksen äärelle. Aineeton kulttuuriperintö on elävää perinnettä, joka on läsnä ihmisten elämässä. Elävää perintöä ovat esimerkiksi juhlat, käsityötaidot, tanssi ja musiikki, suullinen perinne sekä ruokaan tai luontoon liittyvät elävät perinteet. Se koskettaa meitä kaikkia arjessa ja juhlassa, työssä ja harrastuksissa.

Perintöhyrrän otsikointi

Museoviraston ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran Perintöhyrrä johdattelee lapset ja nuoret keskustelemaan elävästä perinnöstä kestävän kehityksen näkökulmasta. Tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta kulttuuriperinnön määrittelijänä ja mahdollistaa monipuolinen tapa lähestyä kulttuuriperintöä. Työkalu on julkaistu kolmella kielellä.

Perintöhyrrä on suunnattu opetta jille, kasvattajille, harrastusryh mien ohjaajille ja kaikille kult tuuriperinnöstä kiinnostu neille. Työkalun voi ladata ilmaiseksi Museoviraston sivuilta ja käyttää osana opetusta tai työpajoissa.

Perintöhyrrän ky symykset vievät elävän kulttuuriperinnön ja kes tävän kehityksen äärelle. Aineeton kulttuuriperin tö on elävää perinnettä, jo ka on läsnä ihmisten elämäs sä. Elävää perintöä ovat esimer kiksi juhlat, käsityötaidot, tanssi ja musiikki, suullinen perinne sekä ruokaan tai luontoon liittyvät elävät perinteet. Se koskettaa meitä kaik kia arjessa ja juhlassa, työssä ja harrastuksissa.

1. Miten luonto on mukana perinnössä? 2. Mitä materiaalia perintöön liittyy? Mistä materiaali on tuotu/tehty? 3. Miten perintö vaikuttaa luontoon? 4. Voiko perinnöstä saada ympäristöystävällisempää? Miten? 5. Voiko perintö auttaa oppimaan lisää luonnosta? Miten?

tapamme ja traditiomme tulevaisuu dessa edellyttävät, Leena Marsio sanoo.

ilmaiseksi?osallistuaperintööntähänVoiko1.2. Miten?rahaa?ansaitaperinnöllätälläVoiko miten?jaMissäperintöä?tätäMainostetaanko3. ammatti?jonkunperintötämäOnko4. Miten?perinnön?tämänpilatakaupallisuusVoiko5.

4. Onko tämä arvostettu perintö?

paksulle

leikkaa

Perintöhyrrän kysy myksiä valmistelleessa työryhmässä olivat mu kana tamperelainen luo kanopettaja Sari Marenk, lahtelainen lastentarhaopet taja Maiju Hirviniemi, histori an opettaja ja Suomen Kulttuuri perintökasvatuksen seuran erityisasi antuntija Ira Vihreälehto sekä Museoviras ton erikoisasiantuntija Leena Marsio.

– Pohtimalla vastauksia hyrrän kysymyksiin avau tuu myös uusia näkökulmia kestävään kehitykseen ja ymmärrykseen siitä, millaisia muutoksia meidän

Jos ei, voiko sitä muuttaa?

3. Voivatko kaikki osallistua tähän perintöön

(esim. ikä, sukupuoli, kulttuurinen tausta, vamma)?

2. Saako tämä perintö sinut hyvälle mielelle? Miksi?

Miten se näkyy?

Perintöhyrrä

Voiko tämän perinnön kautta saada uusia ystäviä?

Miksi?harjoittavat?perintöätätäKetkä1. ihmisilletoisillesiirretäänperintöäMiten2. tekemällä)?kuvallisesti,suullisesti,kirjallisesti,(esim. mukana?senhäviäisikaikkeamitähäviäisi,perintöJos3. muuttaa?sitävoikotaimuuttuuperintöMiten4.

Perintöhyrrä on syntynyt osana Museoviraston koor dinoimaa kansainvälistä LIVIND-hanketta, jossa myös Suomen Kulttuuri perintökasvatuksen seu ra on mukana. LIVIND – Luova ja elävä kulttuu riperintö Pohjoisen ulottu vuuden alueiden voimava rana -hankkeen tavoitteena on vahvistaa osallistujien ym märrystä ja osaamista siitä, miten elävä perintö voi tukea kestävää kehitystä. Kesään 2024 jatku vassa hankkeessa on muka na yhdeksän maata Pohjoi sen ulottuvuuden alueelta. Museovirasto yhteis työkumppaneineen jul kaisi vuonna 2017 Kestä vän kehityksen kompas sin, joka on konkreettinen työkalu kestävän kehityk sen ja elävän perinnön ulot tuvuuksista keskustelemi seen. 18 eri kielelle käännetty kompassi on levinnyt eri puolil le maailmaa aineettoman kulttuuri perinnön toimijoiden kautta. Perintöhyr rä on kehitetty tämän työkalun pohjalta.

Perintöhyrrä ja Kestävän kehityksen kompassi

> Julkaisut

Mitä tehdä, kun ei voi tehdä mitään?

Minne voi paeta, kun ei enää jaksaisi, mutta pakoon ei pääse? Poikkeustila, jossa olemme eläneet kohta kolme vuotta, ottaa psyyken päälle. Tunteet vaihtelevat hallitsemattomasta pelosta voimattomaan raivoon. Iso pyörä pyörii, emmekä me tunnu voivan millekään mitään. Ensin tulee shokki, sitten toiminta, hiukan hysteerinenkin, ja lopulta turtumus. Korona ei ole kenenkään syy. Mutta se toinen, Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tietoista tuhoamista, vääryyttä, jota katselen ruudun takaa, ja se tapahtuu tässä lähellä. Siihen ei saa turtua. Mutta mitä voi tehdä, kun ei voi tehdä mitään?

Olen piirtänyt koko ikäni. Pieninä poikina piirteli mme veljieni kanssa illat pitkät, ja kerroimme toisil lemme tarinoita. Se kuulostaa aika idylliseltä kolmen veljeksen perheessä, mutta kyllä me muistimme vä lillä myös riidellä ja mätkiä toisiamme jääkiekkomai lalla tai jollain muulla sopivalla kädenjatkeella. Kou lussa piirsin ei-niin-mieltäylentäviä sarjakuvia opet tajista, ja kierrätin niitä luokassa. Piirtäminen oli tapa hallita todellisuutta. Tyhmä matikanmaikka sai sarja kuvissa tuta monenmoista nöyryytystä.

Ymmärsin, että tyhjä paperi ja kynä voivat muut taa maailmaa, ainakin oman pää ni sisällä. Rajoja ei ole. Pari-kolme kymppisenä piirsin kuvituksia eri näisiin lehtiin ja julkaisuihin. Niin kuin monesti käy, into alkoi laan tua, kun huvi alkoi muistuttaa liiak si työtä, kun ei saanut enää itse päät tää mitä tekee, vaan muut käskivät. Piirtäminen jäi taka-alalle, tuli mu siikki ja muu.

Korona-aika ja Ukrainan sota ovat poikkeustiloja, jotka rajoittavat sekä fyysisesti että psyykkisesti sitä vapautta ja liikkumatilaa, jota olem me pitäneet itsestäänselvyytenä. Ne pakottavat meitä etsimään keinoja selviytyä, löytämään maailmoja, joi hin paeta hetkeksi, tai joiden avulla käsitellä ahdistusta ja pelkoa. Tuska ei ehkä jalosta, mutta usein se pa kottaa luovuuden liikkeelle. Eräs ys täväni, joka oli aina halunnut soit taa saksofonia, osti sellaisen, ja al koi soittaa. Kuulin hänen soittoaan keväällä, ja olin kovasti vaikuttunut

paitsi soitosta, myös siitä intensiivisyydestä millä hän oli asiaan paneutunut.

Esimerkkejä selviytymiskeinoista on monia. Jolle kin se on ollut soittaminen, jollekin lukeminen, uppou tuminen kirjoihin. Jollekin taas vaikkapa uusien tapo jen löytäminen yhteydenpitoon ystävien kanssa. Mi nulle se oli piirtäminen. Tyhjä paperi, tai nyttemmin tabletti, ja digikynä. En aina etukäteen tiedä, mitä tyh jälle näytölle ilmestyy, mutta sen tiedän, että se nou see niistä tunteista, joita en saa muuta tietä purettua. Tunteensiirtoa minusta paperille, tai näytölle. Kukaan

ei määrää ajatuksiani tai ohjaa kättäni, minä päätän.

Noin vuosi sitten alkoi kuvia tulla siihen tahtiin, että erään ystäväni kehotuksesta päätin koota niistä kirjan. Näin syntyi nimeltään ei ehkä niin luova Mar kuksen Kuvakirja. Tuoton päätin antaa kokonaisuu dessaan Unicefin kautta Ukrainan lasten hyväksi. Sillä mitä teen, voin siis auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Näin yhdistyi kaksi asiaa, itselleni terapeuttinen piir täminen, ja toiminta sen asian puolesta, jota olin voi mattomana seurannut ruudun takaa. Voimaton raivo ei näin enää ollutkaan voimatonta. Kirjan 450 kappa leen painoksesta on nyt myyty noin 350.

Pienet todellisuuspaot, joita teemme silloin kun ahdistus käy liian suureksi, eivät ole vaarallisia. Täytyy kadota välillä muihin maailmoihin, että jaksaa taas. Se voi olla lukemista, kirjoittamista, torvensoittoa, yhte ydenpitoa ystäviin tai vaikka ruoanlaittoa. Sillä voi ol la yleishyödyllisiä ulottuvuuksia, tai sitten ei. Kaikes sa painostavuudessaan poikkeustila voi olla myös ui nahtaneen luovuuden herättelijä. On se sitten jotain suurta tai ihan pientä. Vaalikaamme tätä.

Markus Bäckman ääninäyttelijä ja muusikko

Piirrokset ovat Markuksen Kuvakirjasta. Kirjasta saadut tuotot menevät kokonaisuudessaan Unicefin kautta Ukrainan lasten hyväksi. Kirjaa voi tiedustella ja tilata osoitteesta markusvoxi@gmail.com.

Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin sovelias liitto

Ellan de la Chapelle ja Albert Edelfelt – utelias, itsenäisyyttä tavoitteleva vapaaherratar ja helposta elämästä nauttiva, suuren suosion saavuttanut taiteilija – solmivat avioliiton aikana, jolloin uudet aatteet horjuttivat perinteisiä arvoasetelmia. Miten juuri heistä tuli aviopari?

Albert Edelfelt (1854–1905) avioitui vuoden 1888 alussa lapsuudesta asti tuntemansa rikkaan perijät tären, vapaaherratar Anne Elise ”Ellan” de la Chapel len (1857–1921) kanssa. Heidän poikansa Erik (1888–1910) syntyi ensimmäisen avioliittovuoden lopussa, minkä jälkeen puolisot ajautuivat vähitellen erilleen.

– Tästä avioliitosta ja etenkin Ellan de la Chapelles ta henkilönä on esitetty vuosien varrella lukuisia kysy myksiä. Hänen tarinansa välittää aivan uuden kuvan aatelisnaisten mahdollisuuksista vaikuttaa omaan elä määnsä. Myös Albert Edelfelt nähdään uudessa valos sa, sillä hänen sosioekonomista asemaansa ei ole kos kaan aiemmin tutkittu tällä tavalla, kertoo Sovelias liit to -kirjan kirjoittanut tutkija Maria Vainio-Kurtakko.

Näennäisesti onnistunut liitto

Yhteiskunta muuttui nopeasti 1800-luvun lopulla, ja elettiin jännittäviä edistyksen aikoja. Raha ja yhteis kunnallinen asema olivat kuitenkin soveliaiden avio liittojen kannalta yleensä tärkeämpiä kuin rakkaus ja tunteet.

Ellan de la Chapelle ja Albert Edelfelt olivat mo lemmat ilmaisseet suhtautuvansa epäilevästi avioitu miseen ylipäätään. He muodostivat kuitenkin näen näisesti onnistuneen liiton. Mutta mitä tapahtui, kun edistyksellisen naisen tavoitteet ja taiteilijan värikäs elämä oli sovitettava yhteen, samalla kun ympäröi vän yhteisön odotukset oli otettava huomioon? Avio parin itsestään selvä paikka Helsingin seurapiireissä ja pariisilaisissa salongeissa herätti yhä uudestaan ja uudestaan hankalia kysymyksiä varallisuudesta, vai kutusvallasta ja sosiaalisesta asemasta.

Ellan de la Chapelle lukemassa sanomalehteä Erik Edelfelt sylissään kesällä 1889. Kansallisgalleria/Ateneumin taide museo. Albert Edelfeltin luonnoslehtiö, A II 1517:2/12A.

Nuori Ellan de la Chapelle hevosen selässä perheen omista man Saaren kartanon pihalla Tammelassa. Yksityiskokoelma.

Sovelias liitto perustuu Ellanin ja Albertin laajaan kirjeenvaihtoon heidän perheenjäsentensä ja ys täviensä kanssa. Sisällöltään usein syvästi henkilökohtaisten kirjei den joukossa on monia aiemmin julkaisemattomia kirjeitä, kun taas osa niistä löytyy Albert Edelfeltin kirjeet -verkkojulkaisusta.

Kirjassa kohtaukset parin elä mästä nivoutuvat yhteen moder nin murroksen kaunokirjallisuu den ja ajan kumouksellisen hen gen kanssa. Miten ajan ihmisten tuli suhtautua miesten ja naisten rooleihin, säädyllisyyteen ja kak sinaismoraaliin? Entä kuinka vali ta se oikea, kun sekä tunteilla että perhetaustalla oli merkitystä?

Albert ja Erik Edelfelt vuonna 1902. Museovirasto, historian kuvakokoel ma. Valokuva: Atelier Nyblin.

Teoksessa on noin sata kuvaa, joista suuri osa on valokuva-albumeista, kirjeistä ja luonnoslehtiöistä pe räisin olevia yksityisiä kuvia. Monet niistä on nyt tun nistettu ja julkaistaan ensimmäistä kertaa.

Ruotsinkielinen alkuteos Ett gott parti (SLS / Ap pell 2022) ilmestyi keväällä.

Albert Edelfeltin kirjeet -verkkojulkaisu on syväsukel lus Albert Edelfeltin elämään ja taiteelliseen työskente lyyn. Julkaisu sisältää 1310 kirjettä, jotka Albert kirjoitti äidilleen Alexandra Edelfeltille vuosina 1867–1901. Kaik ki kirjeet on litteroitu, ja julkaisuun sisältyy Sirpa Kähkö sen käännökset 232 kirjeestä. ▶ edelfelt.sls.fi

Maria Vainio-Kurtakko: Sovelias liitto – Kohtauksia Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin elämästä (Teos 2022) & Ett gott parti – Scener ur Ellan de la Chapelles och Albert Edelfelts liv (SLS / Appell 2022)

Albert Edelfeltin neiti Ellan de la Cha pellea esittävä muotokuva vuodelta 1885. Yksityiskokoelma. Valokuva: Jan ne Rentola/SLS.

Ellan de la Chapelles och Albert Edelfelts äktenskapshistoria

Ellan de la Chapelle och Albert Edelfelt, en vetgirig friherrinna som strävar efter självständighet och en ef terfrågad konstnär som trivs i sus och dus. Varför blir det just de två? De lever i en spännande brytningstid, samhället förändras med stormsteg i slutet av 1800-ta let. Men pengar och position, att göra ett gott par ti, väger allt som oftast tyngre än kärlek och känslor.

Ellan de la Chapelle och Albert Edelfelt, som båda hade ställt sig tveksamma till giftermål, bildade ett till synes lyckat förbund. Men vad händer när en framåt blickande kvinnas ambitioner och en konstnärs broki ga liv stöter ihop, och de samtidigt måste leva upp till omvärldens förväntningar? Parets självskrivna plats i Helsingforssocieteten och i de parisiska salongerna väckte gång på gång besvärliga frågor om ekonomis ka resurser, inflytande och social position.

Ett gott parti baserar sig på Ellans och Alberts om fattande brevväxling med släkt och vänner – bland de ofta personligt hållna breven finns flera som inte pu blicerats tidigare, medan en del ingår i den digitala ut gåvan Albert Edelfelts brev. Här vävs scener ur deras liv samman med det moderna genombrottets littera tur och den omvälvande tidsandan. Hur ska man för hålla sig till manliga och kvinnliga roller, sedesamhet och dubbelmoral? Och hur ska man välja den rätta när både känslor och släktbakgrund spelar roll?

Ebba Stenbocks liv i maktspelets skugga

Adelsdamen Ebba Stenbock (ca 1550–1614) var en av de mäktigas te kvinnorna i 1500-talets Finland. Hon var gift med ståthållare Klas Fleming (ca 1535–1597) och hen nes syster var Gustav Vasas tredje hustru, änkedrottningen Katarina (1535–1621).

I biografin om Ebba Stenbock möter vi henne som dotter, syster, maka och mor i en politiskt tur bulent tid. Kampen om den svens ka kronan rasar för fullt och Eb ba Stenbock, med starka band till sin mäktiga adelssläkt, blir plöts ligt änka efter ståthållaren Klas Fleming. När sammandrabbning en i Åbo är ett faktum hösten 1597 väljer hon att försvara sin mans ära mot sin egen kusin, hertig Karl. Den utdragna maktkampen får tragiska följder för många famil jer, inte minst för Ebba och hen nes barn.

I september 1597 befinner sig Ebba Stenbock på Åbo slott, mitt i stormens öga, när en väpnad sam mandrabbning mellan hertig Karl och kung Sigismund inte längre går att undvika. Ebbas make, den fruktade Klas Fleming, har alltid varit kungen trogen och Ebba är lojal med sin man. Kommer kung ens hjälptrupper att hinna fram innan hertigens soldater stormar slottet? Eller kan Ebbas inflytelseri ka syster, änkedrottningen Katari na, komma till hjälp? Ebba går inte ostraffad ur kampen, men det hår daste straffet tilldelas hennes unge son Johan.

Historikern Anu Lahtinen läg ger ett omsorgsfullt pussel där käll

Albert Edelfelts Hertig Karl, skymfande Klas Flemings lik (1878) avbildar en fiktiv händelse på Åbo slott hösten 1597. Hannu Aaltonen/Finlands Nationalgalleri.

Familjen Stenbocks huvudgods, Torpa stenhus utanför Borås i Västergötland. Teckning av Ferdinand Boberg/Nordiska museet.

Anu Lahtinen: Ebba Stenbock – I maktspelet skugga (SLS / Appell 2022). På omslaget till boken finns Helene Schjerfbecks målning av Ebba Stenbock från 1879. Den är en fri tolkning av hur Stenbock kunde ha sett ut.

materialet ger oss inblickar i Ebba Stenbocks vardag och livet som adelskvinna i 1500-talets svenska rike. Genom Ebbas livsöde lyfter Lahtinen fram centrala frågor om barn, familj och släktnätverk, och hur kvin nor växlade mellan andras krav och egna lösningar i en tid som präglades av maktkampen.

Trots att Ebba drabbades av svåra motgångar, och sjukdomar och död utgjorde ett ständigt hot, fanns det också många glädjeämnen. Brevväxlingen med hen nes systrar visar att de kvinnliga släktingarna stödde varandra och hjälptes åt vid födslar och under barn sängstiden, och att festliga tillfällen som bröllop och dop samlade släkten. Systrarna utbytte också praktis ka råd som gällde skötseln av slott och gårdar.

Biografin Ebba Stenbock – I maktspelet skugga var ursprungligen utgiven på finska 2021 som Ebba, ku ningattaren sisar

Ebba Stenbockin elämä valtataistelun varjossa

Aatelisnainen Ebba Stenbock oli vaikutusvaltaisim pia naisia 1500-luvun Suomessa. Hän oli Suomen ja Viron käskynhaltijan Klaus Flemingin puoliso ja Ruotsin leskikuningatar Katariina Stenbockin sisar. Stenbockin ja Flemingin sukupiirit olivat valtakun nan mahtavimpia, ja niitä myllersivät poliittiset rii dat, omaisuustakavarikot ja maanpetturuustuomiot.

Noin nelikymmenvuotiaana Ebba Stenbock oli saat tanut hautaan niin miehensä kuin puolet lapsistaan. Hän joutui tahtomattaan keskelle kiivasta valtataistelua Ruotsin kruunusta ja päätyi lopulta syksyllä 1597 vas taamaan Turun linnan puolustuksesta miehensä kuol tua. Serkku Kaarle oli anastanut vallan Ruotsin puolel la valtakuntaa, ja hänen joukkonsa hyökkäisivät pian Turun linnaan. Uskollisena edesmenneelle miehelleen Ebba päätti seistä oikean kuninkaan puolella. Pystyi sikö Ebbaa nyt suojelemaan edes hänen sisarensa Ka tariina, Ruotsin entinen kuningatar?

Historiantutkija Anu Lahtisen Ebba, kuningatta ren sisar kertoo Ebba Stenbockin elämänmittaises ta tiestä Turun linnan puolustajaksi sekä yhteenoton seurauksista. Yhden naisen kautta hahmottuu, mil laista oli elämä 1500-luvun lopun kuohuvassa maa ilmassa. Teos kuvaa myös, miten perhe ja valtakun ta liittyivät yhteen.

Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar (Atena 2021)

Kalastus oli tärkeä osa Klovharun elämää. Tove ja Tuulikki kalastivat paljon niin itselleen kuin kissalleen Psipsinalle. Kuva: Fred Ohert / Hufvudstadsbladet / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto.

Meri ja Tove

rakastetusta taiteilijasta

Meri ja Tove -tietokirja tarkastelee taidemaalari, kirjailija, kuvittaja, piirtäjä ja sarjakuvataiteilija Tove Janssonia me rellisen linssin läpi. Teos kertoo, miten hän koki merellisen luonnon ja millaista hänen elämänsä saarilla oli.

Tietokirjailijat Otto Latva ja Maarit Leskelä-Kärki käsitte levät teoksessaan Janssonin elämää ympäristöelämäkerta na – taiteilijan elämän kautta tarkastellaan 1900-luvun me rellisyyden ja saariston kulttuurihistoriaa. Meri ja Tove kul jettaa lukijaa itäisen Suomenlahden Suur-Pellingin saaris ton maisemissa Tove Janssonin lapsuudesta vanhuuteen.

– Nostamme esiin Janssonia ympäröineen merellisen maailman – ihmiset ja ympäristön, jotka vaikuttivat hä neen. Tuomme näin ilmi myös aiemmissa tutkimuksissa tuntemattomaksi jäänyttä tietoa Janssoneiden historiasta Pellingin saaristossa, Maarit Leskelä-Kärki toteaa.

Dokumentaarisen aineiston ohella Meri ja Tove -teok sen keskiössä ovat Janssoneihin liittyvät tarinat ja muis tot, joita on kertynyt vuosikymmenten varrella. Yksi kirjan keskeisistä teemoista on selvittää, mitä tapahtuu, kun pie neen yhteisöön ja saaristoluontoon saapuu ulkopuolisia, jotka tuovat mukanaan taiteen ja kulttuurin.

Saaristoluonto taiteen innoittajana

Saariston luonto ja kulttuuri inspiroivat Janssonin taidetta ja hänen teoksensa ovat nykyään tärkeä osa suomalaista identiteettiä ja merellistä kulttuuriperintöä. Meri on tär keä elementti koko kansan rakastamissa muumikirjoissa, mutta myös Janssonin novelleissa, omaelämäkerrallisis sa teksteissä ja hänestä kirjoitetuissa sekä hänen kirjoit tamissaan artikkeleissa.

– Janssonille oli ominaista käyttää taitavasti ja luovasti saaristoelämää sekä koettua ja kuviteltua meriympäris töä taiteellisen tuotantonsa aineksina, Otto Latva kertoo. Teoksessa tarkastellaan lisäksi, miten luonto on vai kuttanut muihin taiteilijoihin. Janssoneiden ohella lukui sat kulttuurintekijät ovat lumoutuneet suomalaisesta saa ristoluonnosta, ja pellinkiläinen saaristo on houkutellut taiteilijoita ja kirjailijoita luokseen 1800-luvulta lähtien.

Vedessä ja sen äärellä oleminen oli Tovelle luontaista. Novellissa Kesällä hän kuvaa, miten ”veden alla oleva ruoho oli hyvin pehmeää ja liikkui koko ajan”. Kuva: © Per Olov Jansson.

Maarit Leskelä-Kärki ja Otto Latva: Meri ja Tove –Elämää saaristossa (John Nurmisen Säätiö 2022). Kannen kuva: Johannes Runeberg / Otavamedia / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto.

Klovharun mökki rakennettiin Raili ja Reima Pietilän piirros ten mukaan. Sopivan paikan löytäminen pieneltä luodolta oli työn takana. Kallioiden väliin muodostui luonnonsata ma, joka suotuisalla säällä tarjosi hyvän rantautumispaikan. Kuva: © Per Olov Jansson.

Volter Kilpi sai vihdoin elämäkerran

Ensimmäinen elämäkerta kirjallisuutemme omintakeisesta mestarista Volter Kilvestä piirtää kokonaiskuvan kirjailijan, kirjastomiehen ja perheenisän elämästä ja työstä.

Volter Kilven (1874–1939) teos Alastalon salissa on ni metty Suomen parhaaksi romaaniksi, mutta millainen ihminen oli kirjailija itse? Kotiseutunsa Kustavin me rellistä arkea kuvannut Kilpi oli ihmisyyteen uskova saaristolaiskirjailija, joka sanojensa mukaan eli mer killisen elämän.

”Kirjan ratio on elämän ilmaisu, elämän vangitse minen sanaksi. Olen tullut jokaiseen kirjaani elämän tilityksen paineessa”, Kilpi on kirjoittanut.

Kulttuurihistorioitsija Laura Kokon kirjoittama elämäkerta kertoo Volter Kilven elämästä kirjailijana ja kuvailee kiinnostavasti myös hänen vähälle huo miolle jäänyttä kirjastouraansa sekä yhteiskunnalli sia pyrkimyksiään. Kokko avaa kirjassaan Kilven elä mää poikkeuksellisen laajan kirjeenvaihdon ja kirjal lisen jäämistön avulla.

Kilven tuotantoa on osattu arvostaa ja ihmetellä, mutta omaa tietään kulkenut kirjailija on henkilönä säilynyt yleisölleen etäisenä. Suomalaisen kirjallisuu den klassikoksi nousseen Saaristosarjan takaa paljas tuu lempeä perheenisä, joka kamppaili koko ikänsä ansiotyön ja kirjoittamisen ristipaineessa.

– Kilvestä toistaiseksi muodostettu kuva on jää nyt yksipuoliseksi. Hän oli dynaaminen kirjailija, ak tiivinen toimija ja syvästi humaani, lämmin ihminen, Kokko kertoo.

Vankat juuret Kustavin saaristopitäjässä

Volter Kilven sukujuuret ovat syvällä länsisuomalai sessa Kustavin saaristopitäjässä, jossa Kummalan ti la Kivimaalla oli ollut 1700-luvun alusta hänen isän sä suvun hallussa. Volterin isän isä Eric Ericsson avi oitui 1833 Lypyrtin Alastalon tyttären kanssa, muutti Alastaloon ja rakensi tilan nykyisen päärakennuksen.

Volter Adalbert Ericsson syntyi 12.12.1874 äitin sä kotitalossa Laupuksen Pietilässä. Volterin isä Da vid Ericsson oli merikapteeni ja laivanvarustaja ja äi

ti kustavilaisen Laupuksen suurtilan ainoa tytär Anna Lucina Abrahamsson. Perhe muutti Laupuksen Pieti lästä Koilan kylän Matintaloon 1882.

Vuonna 1886 Volter aloitti koulunkäynnin Turun suomalaisessa lyseossa ja otti samalla sukunimekseen Kilpi opettajansa Kaarlo Haavion (Martti Haavion isä) ehdotuksesta. Nimi on viittaus molempien ihailemaan spartalaiseen äitiin, joka julisti sotaan lähtevälle pojal leen: palaa kotiin kilpesi kanssa tai sen päällä.

Laura Kokko: Volter Kilpi – Elämäkerta (SKS Kirjat 2022)

Volter opiskeli muun muassa estetiikkaa, filosofiaa ja historiaa Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteel lisessä osastossa vuosina 1895–1900. Maisteriksi val mistumisen aikaan ilmestyi hänen ensimmäinen teok sensa Bathseba

Volter tutustui Helsingissä Hilja Vanhakartanoon, tilanomistaja Simon Nikolai Vanhakartanon ja Tek la Fredrika Yyterin tyttäreen. Volter ja Hilja avioitui vat vuonna 1907 ja heille syntyi kolme lasta: Riitta (1910–1982), Jaakkima (1914–1988) ja Lassi (1920–2007). Laura Kokko on julkaissut kirjan Ovat sana si niin kuin valoa minulle (Kirjapaja 2013) Volterin ja Hiljan intensiivisestä kirjeenvaihdosta.

Volter aloitti kirjastomiehen uransa jo opiskeluai kana Helsingin yliopiston kirjastossa. Hän toimi myös Ylioppilaskunnan kirjaston kirjastonhoitajana 1906–1911 ja Helsingin kaupunginkirjaston apulaiskirjas tonhoitajana 1912–1918.

Volter muutti 1919 perheineen Turkuun, kun hä net nimitettiin Turun kaupunginkirjaston kirjaston hoitajaksi. Vuodesta 1921 hän toimi vasta perustetun Turun Suomalaisen Yliopiston ylikirjastonhoitajana.

Volter Kilpi Turun Yliopiston kirjastossa 1930-luvulla. Kuvaa ja: Uusi Aura. Kuva: Museovirasto / Historian kuvakokoelma.

Vuodesta 1924 hän oli aamupäivisin virkavapaalla, jotta pystyi keskittymään Saaristosarjana tunnetun kotiseutueepoksensa kirjoittamiseen.

Hilja Kilpi kuoli vain 42-vuotiaana raskauskouris tukseen 20.4.1927. Volter meni vuonna 1935 naimi siin Gunborg Grönroosin (1901–1977) kanssa. Yli vahtimestari, teknikko Karl Arthur Grönroosin ja Marianne Sofia Johanssonin tytär Gunborg oli tul lut vuonna 1931 Kilven perheeseen kodinhoitajaksi.

Saaristosarjan pääteos, Suomen kirjallisuuden klassikoiden joukkoon nimetty Alastalon salissa il mestyi 1933. Sen kanssa rinnakkain syntynyt Pitäjän pienempiä ilmestyi 1934. Sarjan päätösteos Kirkolle ilmestyi 1937. Saaristosarjassa Volter kuvaa rikkaasti ja humoristisesti saaristolaista elämää 1800-luvun lo pulla, Kustavin purjehdusmerenkulun kultakautena.

Volter sairastui vakavasti lokakuussa 1938 ja kuoli kotonaan Turussa 13.6.1939. Elinaikanaan vain harvat antoivat hänen tuotannolleen tunnustusta. Volter to tesikin pettyneenä, että kirjoitti teoksiaan tuleville su kupolville. Tämä toteutuikin, ja kiinnostus hänen tuo tantoaan kohtaan on kasvanut viime vuosikymmeninä.

Volter Kilvellä on oma nimikkoseuransa, Volter Kilven Seura, joka edistää nimikkokirjailijansa tunnettuutta ▶ www.volterkilvenseura.fi Hilja ja Volter Kilpi vuonna 1908. Kuvaaja: Atelier Apollo. Kuva: Museovirasto / Historian kuvakokoelma.

Köyhien arkea ja kokemuksia Turussa kahdella eri vuosisadalla

Millaista oli köyhyys Turussa palon jälkeisinä vuosina 1830- ja 1840-luvuilla? Ovatko köyhyyden kokemukset 2000-luvulla erilaisia?

Turun köyhät kasvot – Huono-osaiset perheet 1800- ja 2000-luvuilla kertoo köyhyydestä ja osattomuudesta Turun palon jälkeisinä vuosikymmeninä ja 2000-lu vun laman jälkeen. Nykyisin idyllinen Luostarinmäen museokortteli oli 1800-luvulla ennen kaikkea köyhien ja huono-osaisten asuinalue. Kirja tarjoaa uutta tietoa alueella asuneista lapsiperheistä, köyhien lasten kum meista ja koulunkäynnistä, varattomien kätilöpalve luista, alkoholiin liittyvistä rikkeistä ja kaupungin jäl leenrakennuksesta 1830- ja 1840-luvulla. Lisäksi kir ja avaa 2000-luvun turkulaisten lasten ja nuorten ko kemuksia köyhyydestä.

Turun Historiallisen Yhdistyksen kustantaman kirjan ovat toimittaneet Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen ja sosiaa lityön professori Johanna Kallio. Heitä kiinnostivat köyhyyden arkikokemukset sekä erityisesti se, miten köyhyys kosketti naisia ja lapsia, joiden tarinat ovat harvemmin tallentuneet muistiin.

– Historiantutkijoille on tuttua, että köyhien ääni ei menneisyydestä kuulu. Menneisyyden kokemuk siin päästäksemme kävimme läpi viranomaismate riaaleja ja kirkon sekä kaupungin asiakirjoja, kertoo Vainio-Korhonen.

Näistä tiedonmurusista syntyy kirjassa monisuku polvisten perheiden tarinoiden kudelma. Nykyajan köyhiä lapsia käsittelevässä tutkimuksessa poikkeuk sellista oli, että kokemuksia kerättiin lapsilta itseltään. Lapsia ja heidän köyhyyttään on yhteiskuntatieteissä useimmiten tutkittu aikuisten kautta.

Teoksessa tarkastellaan myös juuritarinoita, eli ih misten kertomuksia suvustaan sekä itsestään osana sukua. Tarinat kertovat niistä syistä, joita ihmiset it se antavat ylisukupolviselle köyhyydelleen. Ne valot tavat myös ylisukupolvisia hiljaisuuksia – niitä koh tia suvun tarinoissa, joista ei puhuta.

Koulunkäynti suojasi äärimmäiseltä köyhyydeltä Erilaisten lähdeaineistojen ja tutkimusmenetelmien yhdistäminen mahdollisti jopa kirjoitustaidottomien

Johanna Kallio ja Kirsi Vainio-Korhonen (toim.): Turun köyhät kasvot. Huono-osaiset perheet ja lapset 1800- ja 2000-luvulla (Turun Historiallinen Yhdistys 2022). Kannen kuvassa Turun Luostarinmäen lapsia 1900-luvun alussa. Sarjasta Klosterbacken i Åbo nro 14; tontin 158 sisäpiha. Valokuvaaja: Hj. Renvall. Reprokuva: Turun museokeskus / Eija Karnisto.

menneisyyden ihmisten arjen kokemusten tutkimi sen. Tutkimus paljasti muun muassa, että köyhät eivät 1800-luvun alussakaan olleet yhtenäinen joukko,vaan köyhyyskin voi olla moniäänistä.

– Myös Luostarinmäen köyhien keskuudessa oli asi oita, jotka erottelivat ihmisiä. Toisaalta ihmiset myös halusivat erottautua muista, pohtii Vainio-Korhonen.

Tutkimus tarjosi kirjan tekijöille muitakin yllätyk siä. Väestörekisteristä löytyi joidenkin lasten kohdal ta arvoituksellisia merkintöjä.

– Selvisi, että lapset olivat käyneet Turussa BellLancaster-koulua. Tämä Isossa-Britanniassa synty nyt koulumuoto oli suunnattu varattomien perheiden

lapsille ja se oli pääasiassa ilmainen. Koulussa kou lutettiin yhteiskunnan tuella myös tyttöjä, mikä oli 1800-luvun alun Suomessa poikkeuksellista, VainioKorhonen sanoo.

Luostarinmäeltä yli 60 lasta kävi koulua maanan taista lauantaihin usean vuoden ajan – aivan kuten ny kylapsetkin. Lasten laittaminen kouluun oli köyhille perheille paitsi erottautumisen väline, myös suuri ta loudellinen uhraus ja tietoinen valinta. Kouluja käy neet ihmiset pystyivät aikuisina sijoittumaan työvä enluokkaiseen elämään.

– Monesta tuli merimies tai käsityöläinen, sillä näissä ammateissa piti osata lukea, kirjoittaa ja las kea. Kirjallistuvassa Suomessa nämä olivat myös taito ja, jotka pitivät ihmiset mukana yhteiskunnassa, poh tii Vainio-Korhonen.

Luostarinmäellä eläneistä, koulua käyneistä lapsis ta kukaan ei pudonnut aikuisena äärimmäiseen köy hyyteen.

▶ Turun Historiallinen Yhdistys: https://thy.fi

Vieraile virtuaalisesti vuoden 1827 Turussa

Syyskuussa 1827 Turkua kohtasi suuri katastrofi. Suo men vanhimman kaupungin keskusta tuhoutui suur palossa lähes täysin. Vain joitain rakennuksia on säi lynyt meidän päiviimme. Yksi harvoista palolta säi lyneistä alueista oli kaupungin laidalle Vartiovuoren kupeeseen rakentunut vähävaraisten asuttama Luos tarinmäki, jonka säästynyt osa muutettiin ulkomuse oksi vuonna 1940.

Turun kaupunki on 3D-mallintanut vuoden 1827 pa loa edeltänyttä kaupunkiympäristöä osana Historian ja tulevaisuuden museo -hanketta. Virtuaalisen aika matkan voi tehdä Digimuseo.fi-palvelun Turku Åbo 1827- ja Luostarinmäki Klosterbacken 1827 -näytte lyissä, joiden 360°-näkymät tarjoavat uuden, saavu tettavan näkökulman kaupungin historiaan. Näyttelyt on tuottanut Turun museokeskus. Omatoiminen vierailu digimai semassa on maksutonta eikä vaa di erillisen sovelluksen asentamis ta. Palvelua voi käyttää kotisohval la tai vaikka paikan päällä Turussa verraten mennyttä ja nykyistä kau punkimaisemaa.

Digimuseo.fi-palvelussa koettava na oleva kaupunkimaisema on laa dittu käyttäen erilaisia tekstiaineis toja sekä maisemakuvien ja pii rustuksien ristiin tulkintaa. Mal linnetut rakennukset perustuvat pääasiassa 1700-luvun puolesta välistä lähtien laadittuihin tonttien rakennuskantaa koskeviin asiakir joihin kuten katselmus- ja palova kuutusasiakirjoihin. Kaupunki mallin pohjaan on käytetty maan mittaustirehtööri Johan Tillbergin vuonna 1808 laatimaa karttaa tont tijakoineen ja nykyisen kaupungin maastokarttaa.

Luostarinmäellä

Tärkeät ja turhat – Kerro elämäsi esineistä

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja SENSOMEMO-tutkimushanke ovat kiinnostuneita kotiisi keräämistäsi esineistä ja niihin liittyvistä muistoista.

Kodeissamme on lukuisia esineitä, joita tarvitsem me monenlaisiin tehtäviin. Säilytämme usein myös esineitä, joilla on ennen kaikkea tunnearvoa. Samal la esineellä voi olla useampia rooleja, esimerkiksi sil loin kun ruokapöytään katetaan isovanhemmilta pe rittyjä astioita, joihin liittyy käyttöarvon lisäksi muis toja menneisyyden ruokailuhetkistä.

Kerro SKS:lle esineisiin liittyvistä kokemuksista ja käsityksistä, esimerkiksi siitä, millaisia esineitä pidät tärkeinä ja miksi. Millaisia tunteita, muistoja, tunnel mia, käytäntöjä ja aistikokemuksia niihin liittyy? Esi neet voivat kytkeytyä esimerkiksi kodin sisustukseen, harrastuksiin, sukuun tai eri elämänvaiheisiin.

Kirjoita esimerkiksi siitä, millaisia esineitä pidät esillä ja mitä kaapeissa. Onko sinulla levy- tai kirja hylly? Kerro tärkeistä muistoesineistäsi tai esineistä, jotka luovat kotiin hyvää tunnelmaa. Entä millaiset esineet haittaavat kodin viihtyisyyttä? Ovatko jotkut esineet muuttuneet tärkeistä turhiksi?

Elämäni esineet -muistitietokeruun järjestävät Suoma laisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Akatemian ra hoittama hanke SENSOMEMO (Jyväskylän yliopisto). Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkistoon. Keruun tu loksista tiedotetaan keväällä 2023. Vastaajien kesken arvotaan kirjapalkintoja.

Lähetä kirjoituksesi SKS:lle 28.2.2023 mennessä

• verkkosivujen lomakkeella tai

• postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”Esinesuhde”.

• Voit lähettää SKS:lle myös valokuvia, äänitteitä, videoita ja aiemmin tehtyjä tekstjejä.

• Muista liittää mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen SKS:n arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/elamani-esineet

Oletko ollut mukana voimalaitostyömaalla?

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Oulun yliopiston professori Vesa Puuronen toivovat kirjoituksia vesivoimalaitoksista ja niiden rakentamisesta.

Vesivoimarakentaminen eli voimalaitosten rakenta minen jokiin on muuttanut jokivarsien kulttuuriym päristöjä sekä jokiluontoa merkittävästi. Samalla se on tuonut jokivarsien kyliin ja kaupunkeihin työtä, edis tänyt maan sähköistämistä ja teollistumista sekä hy vinvointivaltion kehitystä.

SKS kerää muistoja voimalaitosten rakentamises ta ja niiden rakentamisen vaikutuksista ympäristöön. Oletko itse ollut rakennustyömaalla töissä tai seuran nut rakentamista sivusta? Oletko kuullut aiheesta esi merkiksi vanhempiesi tai isovanhempiesi kertomana? Minkälaisia ajatuksia ja tunteita voimalaitokset aihe uttivat sinussa rakentamisen aikaan tai nykyään? En tä millaisia kertomuksia voimalaitoksista ja niiden ra kentamisesta kerrotaan kotipaikallasi?

Vesivoimarakentamisen muistot -muistitietokeruun järjestävät Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Ou

lun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen. Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkistoon ja Tietoar kistoon. Keruun tuloksista tiedotetaan syksyllä 2023. Vastaajien kesken arvotaan kirjapalkintoja.

Lähetä kirjoituksesi SKS:lle 15.3.2023 mennessä

• verkkosivujen lomakkeella tai

• postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”Vesivoima”.

• Voit lähettää SKS:lle myös valokuvia, äänitteitä, videoita ja aiemmin tehtyjä tekstjejä.

• Muista liittää mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen SKS:n arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/vesivoima

Mitä muistat 1990 ­luvun murrosvaiheesta?

SKS sekä tutkijat Tuomas Tepora ja Antti Saloniemi kokoavat tietoa siitä, miten 1990-luvun taitteen suuret muutokset ja tapahtumat ovat vaikuttaneet tavallisten ihmisten elämään.

Neuvostoliiton hajoaminen ja Itä-Euroopan vapautu minen, lama ja joukkotyöttömyys, EU-jäsenyyskes kustelu, isänmaallisuus ja kansallinen identiteetti, jää kiekon maailmanmestaruus. Mitä muistat 1990-luvun murrosvaiheesta ja sen vaikutuksista elämään? Jää vätkö aikakauden kokemukset elämään perheiden ja sukujen perinteenä? Kerro SKS:lle aikakaudesta niin pienten kuvioiden kuin suurten muutosten kautta.

Aiheena voi olla esimerkiksi kansallinen identiteet ti, politiikka tai lama. Kuvaile suhtautumistasi Neuvos toliiton hajoamiseen ja sen jälkeistä ilmapiiriä. Muis tatko tilanteita, joissa suomalaisuus erityisesti koros tui? Entä mitä ajattelit Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin tai vuoden 1994 presidentinvaalikampanjas ta?

Kerro myös, miten lama näkyi ja tuntui työpaikoil la, oppilaitoksissa, kotona ja elämässä yleensä. Muo vasiko se myöhempää elämääsi ja elämän valintoja?

Suomi 1990-luvulla -muistitietokeruun järjestävät Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Tampereen yli

opiston tutkijat Tuomas Tepora ja Antti Saloniemi. Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkistoon ja Tietoar kistoon. Keruun tuloksista tiedotetaan keväällä 2023. Vastaajien kesken arvotaan kolme 100 euron raha palkintoa.

Lähetä kirjoituksesi SKS:lle 15.1.2023 mennessä

• verkkosivujen lomakkeella tai

• postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”1990-luku”.

• Voit lähettää SKS:lle myös valokuvia, äänitteitä, videoita, aikaisemmin tehtyjä muistelutekstejä ja haastatteluita.

• Muista liittää mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen SKS:n arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/1990-luku

Nyländska släktforskardagen

Släkt- och

står som värd för den nyländska släktforskardagen.

tema är ”Herrgårdar”. Släktforskardagen är öppen för alla intresserade.

Program

10.00 Öppning av dagen, Annika Fredriksson

10.10 Välkomsttal, Jan-Erik Andelin

10.30 Östnyländska Herrgårdar – sekler av glans och glitter Nina Björkman-Nysten

11.15 Ostnyland (ostmakare i Östnyland) Bengt Wallén

11.15 Barndom på Tervik i 1700-tals anda Karin Granlund

12–13 Lunch pris 13 €*

13.00 Michelsböle gård - från berustat säteri till bondgård, Helena Kesävaara

13.30 Hantverkarnas och torparnas liv vid de östnyländska herrgårdarna Hannele Tenhovuori

14.15 Kaffe med Runebergstårta 5 €*

14.45 Barndom på Tervik i 1700-tals anda Karin Granlund

15.30 FSHF, Kari-Matti Piilahti

15.45 Sammandrag av dagen

Läs mer: https://genealogi.webbhuset.fi

* Obs. Lunch och kaffe betalas kontant.

Mustosia Kainuussa 1600 ­luvun alkupuoliskolla

Artikkelissa kerrotaan Paltamon Melalahdessa vuodesta 1605 alkaen asuneesta Olli Mustosesta ja hänen perheestään. Olli Mustosen sukua jatkavan pojan Lauri Mustosen/Ilaisen vaiheita on selvitetty, kuten myös hänen poikansa Heikin. Myös tämän Heikki Laurinpoika Mustosen pojat esitellään. Olli Mustosen perheeseen liittyvää Ilainen-sukunimeä on selvitetty alkaen kyseisen suvun ensi esiintymisestä vuoden 1541 verokirjoissa nimellä Ihalempinen. Myös Pekka Mustonen -niminen henkilö tulee esiin ruodutusluetteloissa Heikki Näsäsen perheen kotivävynä. Näsäsen perheen historiaakin on tutkittu.

1.1.1. Heikki Laurinpoika Mustonen

Heikki oli jo aiemmissa juttusarjan osissa mainittu na useissa ruodutusluetteloissa, joissa kaikissa oli hä nelle ilmoitettu eri ikä. Hänen syntymävuotensa lie nee kuitenkin 1611.

Heikki Laurinpoika Mustonen jatkoi talollise na Mustolassa 1635 alkaen. Talon manttaaliluku on yleensä ¼, ja talo on kirjattuna välillä Kivesjärvelle, yleensä kuitenkin Melalahteen. Naapuriksi Antti Ilai sen paikalle on tullut talolliseksi Martti Hyyryläinen.

Välillä on katovuosiakin talonpidossa, kuten esi merkiksi vuonna 1634 molempien miesten talot on merkitty rutiköyhiksi (utfattig). Karjatalouskin oli vaatimatonta, kuten esimerkiksi vuonna 1641 Hei kin talossa oli 1 varsa, 1 lehmä sekä 1 sika. Lampaita oli 2 sekä 1 karitsa.9

Heikin perhe

Heikki Mustonen oli avioitunut jo 1630-luvun alus sa ja sai ainakin 4 poikaa. Esikoisen, Laurin, arvi oidaan syntyneen vuonna 1632 Melalahdessa. Hän muutti vuonna 1674 Sotkamon Nuasjärvelle. Hänen vaimonsa nimi oli Aune Ahonen, ja perheeseen syn tyi useita poikia, joista suku jatkui. Laurin kuolin vuosi on 1696.

Heikin toinen poika oli isänsä kaima Heikki. Hä nen arvioidaan syntyneen 1635. Hän oli talollisena Kajaanin Murtomäessä. Puolison nimi oli Kerttu. Myös hänestä jatkui sukuhaaran mieslinja.

Kolmas Heikin poika oli Olli. Syntymävuodeksi on ar vioitu 1645.Hän jäi kotitilalle Melalahdelle talon isän näksi isänsä jälkeen alkaen vuodesta 1670. Hän avioi tui Elinan kanssa, ja heillekin syntyi useita lapsia. Ol lin kuolinvuosi on 1698.

Heikin neljäs poika oli nimeltään Mikko. Hänen arvioidaan syntyneen 1654. Hänet tavataan Paltamon Lehtovaarassa, ja hän oli ammatiltaan sotilas. Mik ko on kuollut vuonna 1729. Ainakin yksi poika jat koi sukua.10

Käräjätapaus vuodelta 1647

Pohjanmaan tuomiokunnan tuomiokirjoissa on Heik ki Mustosta koskeva tapaus Kajaanin pitäjän kesäkä räjiltä 25.–26.6.1647.11

Heikki Mustoselle oli tullut perintönä ja verotetta vaksi Mutousojan niitty. Se oli kuulunut aikaisemmin Olavi Myylälle. Pentti Karjalainen todistaa, että sama niitynpalanen oli asetettu vakuudeksi niistä rahoista, jotka olivat syntyneet Myylän tädin asuessa Mustosen luona. Siksi nähtiin oikeaksi, että Mustonen on nyt tun nustanut niityn lunastuksen ja uskottujen miesten ar vioinnin siitä, että niitty on verotusarvoltaan 7 kapan maakappale.

Sekä Pentti Karjalainen että Olavi Myylä (oik. Mi la) ovat talonpoikia samalta Paltamon Melalahden ky lältä.

Heikki Mustonen oli talollisena maakirjojen mu kaan vuoteen 1665. Asiakirjakatkoksen jälkeen seu raava merkintä tilasta on vuodelta 1670, jolloin Hei

Teksti: Matias Eronen

kin poika Olli Mustonen jatkaa talollisena. Heikki Laurinpoika Mustosen elinkaareksi voidaan arvioi da aika 1611–1665.

PALTAMON MIESLAHDEN PEKKA MUSTONEN

Edellä selostetuissa Pohjanmaan jalkaväkirykmentin ruodutusluetteloissa tulee esiin henkilö nimeltään Pekka Mustonen. Vuoden 1627 ruodutusluettelossa Paltamon Hyrymäellä on ruotu 8, jossa 60-vuotiaal la Heikki Näsäsellä on ¼ manttaalin tila, ja isännän lisäksi mainitaan 25-vuotias vävy Pekka Mustonen.

Vuoden 1629 luettelossa ruodun otsikko on Me lalahti. Heikki ilmoitetaan 60-vuotiaaksi ja sokeak si. Mukana on 29-vuotias vävy Pekka Mustonen ja 18-vuotias Heikki Heikinpoika.

Seuraavan vuoden 1630 listan (kuva 1) alaosas sa nähdään ¼ manttaalin tilalla sokeaksi ilmoitettu Heikki Näsänen, hänen poikansa Heikki Heikinpoi ka sekä merkinnällä brotf:-- (kaatumatautinen) vävy Pekka Mustonen.

Vuoden 1633 ruodutusluettelossa ei Näsäsiä enää ole. Sen sijaan listan (kuva 2) lopussa eri syistä ruodus ta poissuljetuista löytyy Pekka Mustonen toiseksi alim malta riviltä: Mieslahdesta ¼ manttaalin tilalta 34-vuo tias Pekka Mustonen. Oikeassa laidassa listalle joutu misen syy: Bråtfällingh (kaatumatauti eli epilepsia).12

Pekka Mustosesta ei löydy asiakirjatietoja tämän jälkeen. Pekan elinkaareksi voidaan arvioida aikajak so 1600–1633. Pekka oli aviossa Heikki Näsäsen tyt tären kanssa. Avioliitto on solmittu varmaan Pal tamossa 1620-luvun alussa. Pekan jälkeläisistä ei löydy merkintöjä.

Epilepsia oli aikaisemmin este avioliitolle, mut ta tauti on voinut tulla myöhemmin esimerkiksi tapaturman seurauksena.

Pekan patronyymiä ei ole mainittu, mutta hän voisi olla 1500-luvun lopussa eläneiden Paltamon Kiehimän tai Koutaniemen talollisen poika. Mo lemmat olivat nimeltään Pekka Mustonen.

Heikki Näsänen ja hänen poikansa Heikki

Pekka Mustosen appi Heikki Näsänen ilmestyi Kainuuseen 1600-luvun alussa, ja hän on Palta mon maakirjassa 1606 Kiehimänsuussa talollise

na. Manttaalia on ¼, hänellä on vaimo, vain yksi leh mä ja hän on ainoa mies, kun jousia on vain yksi.13

Saman vuoden maantarkastuksessa hänet on sijoi tettu Mieslahden kylään, jossa hän onkin sitten koko ajan. Viereinen kylä Kiehimänsuu vilahtaa vielä välil lä asuinpaikkana. Vuoden 1609 pariskuntaluettelossa perheessä on vain isäntäpari.

Älfsborgin lunnaiden maksu vuosina 1613–1619 sujuu huonosti, ja maksut jäävät rästiin niin kuin muuallakin Kainuussa. Perheessä ilmoitetaan ole van piika ja avioelo jatkuu. Kajaanin pitäjän kymme nysveroakin Heikki pystyy maksamaan taas vuodes ta 1619 alkaen.

Edellä olleista ruodutusluetteloista ilmenee, että Heikki Näsänen sokeutui 1620-luvun loppupuolella, ja ikääkin ilmoitetaan olevan jo 60 vuotta. Hän on viimei sen kerran ruodutusluettelossa vuonna 1630, samoin kuin hänen poikansa Heikki Heikinpoika Näsänen.

Heikki Näsänen oli vielä vuoden 1629 karjaluette lossa kohtalaisella karjalla. Vuonna 1633 tilalla mai nitaan enää Pekka Mustonen. Näsäset ovat lähteneet etelän suuntaan vuoden 1630 jälkeen. Isä Heikki Nä sänen ei ole ehkä elossakaan.

Vuoden 1635 maakirjassa Mieslahden kylässä ei ole enää Näsäsiä tai Mustosia. Heikki Näsäsen elon kaareksi saadaan vuodet 1567–1630.

Uusi isäntä Heikki Heikinpoika Näsänen ei jää nyt tilalle asumaan,vaan hakeutui uusille paremmille viljelysmaille. Hän löytyykin sitten Pohjanmaalta Sa lon (nykyisin Saloinen) pitäjän Pehkolan kylästä. Hän

on siellä henkikirjoissa ja karjaluetteloissa alkaen vii meistään vuodesta 1635. Hän on aviossa, ja karja on runsas 5 lehmää.14 Tilan koko on 2/3 manttaalia, ja se toimii rälssin aputilana.

Pohjanmaan läänintilien asiakirjoissa on vuoden 1655 maa- ja tilikirjoissa Pehkolan kylän asukkaiden listassa myös Heikki Heikinpoika Näsänen. Luette loon on merkitty kaikkien siinä olevien talojen erilai set veromuodot. Heikki on Piippolaan kuuluvan Sa lon maakirjassa vielä 1669.

Näsäsen suvusta

Heikki Näsänen saapui Kainuuseen ajanjaksolla 1604–1617 (maakirjoissa jo 1606), ja suvun lähtöalue oli tuntematon. Sukunimi viittaa savolaiseen alkuperään.

Sukunimeä Näsänen esiintyy Etelä-Karjalassa, Vpl Uusikirkolla ja Jääskessä jo vuonna 1549. Sukua on myös Paltamon lisäksi Pohjois-Karjalassa Nurmek sessa vuonna 1605. Viljo Nissilä on arvellut, että ni mi juontuisi ristimänimestä Nesai, Netsai (< ven. Net sai).15

DNA-TUTKIMUSTULOKSIA MUSTOSILLA

Kainuun nykyaikaan ulottuvista Mustosen suvun ge neettisistä isälinjoista on nyt tehty FamilyTreeDNAohjelmalla ns. Big-Y 700 -testi. Tulokset on koottu Mustosten sukuseuran DNA-ryhmään, jonne kulla kin sukuseuran tutkitulla jäsenellä on pääsy tutustu maan tuloksiin.

Testien tulokset osoittavat kaikkien kainuulaisten testattujen olevan saman esi-isän jälkeläisiä. Kyseessä on vahva Savon alueelle jo 1000-luvun alussa levinnyt N-haploryhmän sukupuu, josta leviää sukuhaaroja myös Pohjois-Karjalaan ja aina Kuusamoa myöten.16

LOPUKSI

Artikkeliin on koottu 1600-luvun alkupuolen Kai nuun Mustosista saatu historiallinen tieto. Melalah telaisen Olli Mustosen pojasta Lauri Mustonen/Ilai sesta suku jatkuu Heikki Laurinpoika Mustoseen. Hei kin pojista Mustoset sitten levittäytyivätkin koko Kai nuun alueelle.

Perheen historiaan liittyvästä Antti Ilaisesta on sel vitetty hänen sukuhistoriansa ja Antin vaiheet.

Ruodutusluetteloista esiin tulleen mieslahtelaisen Pekka Mustosen asiatietoja on tutkittu, samoin hänen appensa Heikki Näsäsen sukua. Pekka Mustoselle ei tullut tutkimuksessa esiin jälkeläisiä.

Tutkimustulokset osoittavat nykyisten kainuulais ten Mustosten olevan alun perin Rantasalmelta läh töisin olevan Paavo Mustosen pojanpojanpojan Heik ki Laurinpoika Mustosen jälkipolvia. Mustosten isä linjan geneettiset DNA-tutkimukset vahvistavat asian.

Lähteitä:

KA. Voudintilit/Pohjanmaan voutikuntien tilejä 1531–1634. KA. Voudintilit/Savon voutikuntien tilejä 1541–1632 KA. Läänintilit/Pohjanmaan läänin tilejä 1635–1724 SSHY/Pohjanmaan jalkaväkirykmentti. Ruodutusluettelot. Kainuun historia I. Matti Huurre, Jorma Keränen. Kainuun Sanomain kirjapaino Oy. Kajaani 1986. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia III. Pentti Virrankoski. Kirjapaino Oy Kaleva. Oulu 1973.

Suomen historian pikkujättiläinen. WS Bookwell Oy. Porvoo 2003.

Arvo Soininen. Pohjois-Savon asuttaminen. Helsingin yliopiston monistuspalvelu. Helsinki 1981.

Väinö Sointula. Sanasto sukututkijoille. SSK ry. 6. painos. Vaasa 2015. Gunnar Lagerkranz. Svenska sjukdomsnanm i gångna tider.

4. Painos GÖTEBORG 1994.

Lähdeviittaukset:

9. KA 1641/9110:28,

10. Ari Komulainen: Kainuun Melalahden Mustosia, Pohjan maan läänintilit 1635–1724

11. http://narc.fi/digi/view.ka?kuid=3706181. Käännös: Anne Mustonen

12. Sointula. Sanasto sukututkijoille, Gunnar Lagerkranz. Svenska sjukdomsnamn i gångna tider s. 17.

13. KA 1606/4849:85, KA 1635-1636/9101:109

14. KA 1635–1636/9101:13-4, KA 1655/9139:68

15. Kainuun historia I ss. 398–9 ja 609, Uusi suomalainen nimi kirja s. 610

16. FamilyTreeDNA:n Mustosten sukuseuran DNA-ryhmä.

Uusi suomalainen nimikirja. Vilkuna Mikkonen Paikkala. Helsinki Otava 1988.

Mustosten esipolvia Savossa. Matias Eronen 2016. Mustosten sukuseuran nettisivut jäsenille.

Mustosia Kainuussa 1500-luvulla. Matias Eronen 2021. Mustosten sukuseuran nettisivut jäsenille. Kainuun Melalahden Mustosten varhaisvaiheet. Ari Kolehmainen 2015. Mustosten sukuseura.

Maanmittaushallitus. Kansalaisen karttapaikka. Kajaanin käräjät 1632. http://digi.narc.fi/digi/view. ka?kuid=3704153. Kajaanin käräjät 1647. http://digi.narc.fi/digi/view. ka?kuid=3706181.

FamilyTreeDNA:n Mustosten sukuseuran DNA-ryhmä.

Ihmiskunnan perimmäisten kysymysten äärellä

Ihminen osaa nykyisin muokata ympäristöä ja jopa itseään biologisesti. DNA:n muokkaus tuo meidät perustavanlaatuisten kysymysten äärelle, muistuttaa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Kirmo Wartiovaaran teos Ihmiskunnan DNA – Elämän koodin kirjoitus. Tietokirja kertoo niin bioteknologian mahdollisuuksista kuin huolenaiheista.

Perinnöllisiä ominaisuuksia välittävien tekijöiden osoitettiin sijaitsevan DNA:ssa vuonna 1944. Tämän jälkeen olemme oppineet DNA:sta ja siihen sisältyvän koodin informaatiosta huimaavan paljon.

DNA on aina muuttunut, sillä muutos on evoluu tion kantava voima. Vuosimiljoonien kuluessa elämä maapallolla on muotoutunut moninaiseksi ja sopeu tunut ympäristöönsä, sillä parhaiten menestyvät yk silöt ovat välittäneet perimäaineksensa eteenpäin. Tä mä koskee myös ihmislajia, jonka DNA on muuttu nut vähitellen satojen vuosituhansien aikana kädellis ten yhteisestä esi-isistä kohti nykyihmistä.

Ihmiskunta alkoi vaikuttaa myös ympäristönsä geeneihin valikoimalla ja jalostamalla muita eliöitä. Näin ihminen lisäsi luonnon DNA-muutosten vauh tia vaikuttamalla luonnonvalintaan. Viimeisin vaihe kehityksessä on se, että aivojen kehityksen tuoman kulttuurievoluution ja tieteen avulla olemme oppi neet muuttamaan DNA:ta tarkasti haluamallamme tavalla, ensin muissa eliöissä, mutta myös itsessämme.

Kolme keskeistä kysymystä

Perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri, dosentti Kir mo Wartiovaaran Ihmiskunnan DNA – Elämän koo din kirjoitus kertoo DNA:n ja siitä rakentuvien gee nien sisällön merkityksestä, muuttumisesta ja aktiivi sesta muuttamisesta. Kirja valottaa perustutkimuksen havaintoja DNA:sta ja geeneistä sekä käy läpi biotek nologian kehittymistä moderniksi DNA-osaamisek si. Kirja tuo esiin, miksi DNA-tekniikoihin liittyy li sääntyvässä määrin myös yhteiskunnallisia kysymyk siä, valtavia mahdollisuuksia ja esiin tuotuja huolia.

Teos rakentuu kolmen kysymyksen ympärille. Lää ketieteellinen kysymys kuuluu, mitä DNA:ssa lukee. Bioteknologian näkökulmasta kysymys kuuluu, kuin ka DNA:ta muutetaan ja on muutettu jo vuosikym menten ajan, ja mitkä ovat parhaat uudet tekniikat ja osaamisalueet. Kolmas ja vaikein kysymyspatteri on

yhteiskunnallinen: Minkälaisia vaikutuksia elämän koodin lukemisella ja muuttamisella voi olla? Mitä saa tehdä? Kuka päättää? Kuinka osaamme käyttää oikein tietämystämme ja tekniikkaa? Mitkä muutok set ovat hyviä ihmiselle, muille eliöille ja maapallolle?

Ihmiskunnan DNA – Elämän koodin kirjoitus si sältää myös tarinoita potilastapauksista, Nobel-pal kinnoista ja keksintöjen vaikutuksesta eri ihmiselä män osa-alueisiin.

Kirmo Wartiovaara: Ihmiskunnan DNA – Elämän koodin kirjoitus (Duodecim 2022)

LUKUNUR

Evakoiden jälkipolvien suhde menetettyyn Karjalaan

Jatkosodan jälkeen noin 420 000 karjalaista menetti kotinsa, pakeni Karjalasta ja aloitti elämänsä tyhjästä uusilla kotipaikkakunnillaan. Evakkosukupolven jälkeen on syntynyt monta sukupolvea, joissa on herännyt halu ymmärtää evakoiden kokemuksia ja säilyttää heidän henkistä perintöään.

Evakoiden jälkipolvet näkevät merkityksellisenä sen, että he kuuluvat laajempaan kokonaisuuteen, suku polvien ketjuun. Oman suvun juurien tutkiminen li sää itseymmärrystä. Mistä syntyykään avoin ja iloi nen karjalaisuus, joka toisessa tilanteessa kääntyy hil jaiseksi itkuksi ja suruksi?

Sirpa Pääkkösen Karjala sydämessä -teoksessa kym menen eri ikäistä karjalaistaustaista kertoo, mitä kar jalaisuus merkitsee heille, kun sodan päättymisestä on kulunut pian kahdeksankymmentä vuotta. Kaikil la haastatelluilla on hyvin vahva side karjalaisuuteen. He kokevat tärkeänä sen, että karjalainen kulttuuri ja identiteetti säilyvät. Pala historiaa herää eloon evakoi den jälkipolvilleen kertomissa tarinoissa.

– Lastenlasten on usein vaikea ymmärtää evakkopol ven menetyksen syvyyttä. Evakkoon lähdettiin niin nopeasti, että karjalanpiirakat jäivät uuniin paistu maan, eikä matkatavaroina ollut paljon muuta kuin päällä olevat vaatteet. Koko entinen elämä pyyhkäis tiin kerralla pois. Lapsenlapsissa isovanhempien ta rinoiden kuuleminen herättää kiukkua ja surua ja sa malla kunnioitusta sodan käynyttä sukupolvea koh taan, Pääkkönen kuvaa.

Vaikka omaisuus jäi, omat tavat ja kulttuuriperintö seurasivat mukana. Karjala elää muistoissa ja mieli kuvissa, jotka siirtyvät sukupolvelta toisella. Niiden myötä avautuu ikkuna toisiin aikoihin ja omiin juu riin. Karjalaisuus on elämänasenne ja ehtymätön in spiraation lähde.

Sirpa Pääkkönen on itsekin karjalaisen evakkoäidin tytär. Hänen äitinsä suku oli kotoisin Karjalankannak selta Vahvialasta. Pääkkönen matkusti vuonna 2015 Venäjän Karjalaan Petroskoihin etsimään muistoja sii

tä Äänislinnasta, jossa hänen vanhempansa sota-ai kana tapasivat.

– Matka Petroskoihin, äitini Äänislinnaan, oli minul le käännekohta, jonka jälkeen aloin tutkia karjalai suuden perintöä omassa elämässäni. Vietin lapsuute ni Pohjanmaalla ja vasta keski-iässä oivalsin, että olen juuriltani myös karjalainen. En perinyt äitini vilkkaut ta, mutta sain karjalaisuudesta jotain muuta: sitkeyttä, innostuneisuutta ja rohkeutta ottaa vastaan haasteita.

Sirpa Pääkkönen: Karjala sydämessä – Elämänvoimaa itäisistä juurista (SKS Kirjat 2022)

Inkeriläisen äidin elämää varjosti pakkopalautuksen pelko

Inkeriläinen äitini kertoo Reijo Rautajoen löytöretkestä Elsa-äitinsä suvun vaiheisiin ja inkerin suomalaisten uskomattomiin kohtaloihin. Kirja on kuvaus arjesta, jossa äiti pelkäsi vuosikymmenet pakkopalautusta Neuvostoliittoon.

Filosofian tohtori Reijo Rautajoen historiateos Inkeri läinen äitini on läpileikkaus Neuvostoliiton synkim pien vuosien vaikutuksista inkeriläisten elämänme noon. Kirja laajentaa yksilön näkökulman koskemaan laajasti koko inkeriläisyyttä. Siinä toistuvat samat su rulliset vaiheet, joita näemme tämänkin päivän maa ilmassa: vaino, sota, nälkä, karkotukset.

Inkerinsuomalaisia asui Leningradin ympäristössä ennen toista maailmansotaa 150 000 henkeä. Heistä lähes puolet vangittiin, karkotettiin tai teloitettiin Sta linin 25 vuotta kestäneen valtakauden aikana.

Inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon 1944–1945 merkitsi jatkoa sille hitaalle kansanmurhalle, jota Sta linin hallinto harjoitti inkeriläisiä kohtaan. Palautus oli petos, johon syyllistyivät sekä Neuvostoliitto että Suomen valtiojohto.

”Neuvostoliitto ei tyytynyt siihen, että valtaosa inke riläisistä palasi takaisin. Loputkin haluttiin palauttaa entiseen kotimaahansa. Inkeriläisten jahti jatkui vielä vuosia sen jälkeen, kun valvontakomissio oli poistunut maasta Pariisin rauhansopimuksen perusteella vuon na 1947. Neuvostoliiton suurlähetystö Helsingissä pe ri komission tehtävät ja jatkoi Suomen hallituksen pai nostamista tänne jääneiden inkeriläisten palauttami seksi 1950-luvun puoliväliin asti.”

Tsaarin Venäjältä natsien sihteeriksi ja äidiksi sodanjälkeiseen Suomeen

”Älä avaa ovea kenellekään vieraalle. Siellä voi olla mie hiä, jotka vievät äidin pois.” Rautajoen äiti kuului nii hin, joita venäläisten hallitsema valvontakomissio et si sodan jälkeen. Natsiarmeijan palveluksessa olleena hän sai neuvostohallinnon silmissä sotarikollisen lei man otsaansa. Pakkopalautus Neuvostoliittoon oli hä nen suurin pelkonsa koko loppuelämän ajan.

Rautajoki kuvaa kirjassa äitinsä seikkailunomaisen tarinan, jossa Tsaarin Venäjällä syntyneestä tytöstä tu li opettaja neuvostokouluun. Saksan miehitysaikana äiti ajautui natsien sihteeriksi ja sodan jälkeen lopul

ta opettajaksi Takahuhdin kansakouluun Tampereel le. Äidin elämäntarina on henkeäsalpaava matka, jo ka saa lukijan pohtimaan suhdettaan rauhaan, pysy vyyteen ja turvaan.

”Elsalla ei ollut valmiita keinoja kanavoida tai käsi tellä pelkoa. Hän näki läheltä, miten vihollinen toimii, oli se venäläinen, saksalainen tai suomalainen. Suo meen tultuaan terapiaa ei ollut tarjolla. Oli luontevaa, että hän tapasi muita vainojen ahdistamia maanmie hiään. Hänen tukiverkkonsa olivat perhe ja laaja lähi suku. Vain läheisten kanssa hän saattoi puhua asioista.”

Reijo Rautajoki: Inkeriläinen äitini – Pelon täyttämä elämä (Into Kustannus 2022)

LUKUNUR

Vuosien vihapuhe Suomen sisällissodan taustalla

Vuosien 1917–1918 väkivalta nähdään yhä ilmiönä, joka vain tapahtui. Molemmille osapuolille vapaussotana näyttäytynyt sota ei kuitenkaan syttynyt tyhjästä, vaan sitä edelsivät väkivaltaa lietsovat kirjoitukset, puheet ja teot. Kaksi vapaussotaa -teos pureutuu väkivallan syihin, tapahtumien kulkuun ja seurauksiin.

Vuoden 1918 sisällissotaa seuran neina vuosikymmeninä voittaja osapuoli korosti konfliktin vapaus sotaluonnetta: se alleviivasi saavu tettua itsenäisyyttä ja vei huomion pois valkoisesta terrorista. Väinö Linnan fiktiivisen Täällä Pohjan tähden alla -romaanin ja 1960-lu vun uuden historiantutkijapolven myötä kuva sisällissodasta muuttui ja punainen näkökulma alettiin ot taa laajemmin huomioon.

Samalla sotaa edeltävien vuosi en luokkataisteluhenki, agitaatio ja jo vuonna 1917 alkanut vallanku mouksellinen väkivalta unohtui vat: yleisesti jaetuissa mielikuvissa sota oli syttynyt kuin tyhjästä tam mikuussa 1918. Tapahtumia kut suttiin esimerkiksi punakapinak

si tai kansalaissodaksi, mutta aika laispuheissa myös punaiset kävivät vapaussotaa.

Professori Touko Perko pureu tuu Kaksi vapaussotaa -tietokirjas saan ajatteluun, kirjoituksiin, pu heisiin ja tekoihin, jotka johtivat väkivaltaan. Sodan juuret ulottuvat suurlakkoon 1905 ja Viaporin ka pinaan 1906. Kiihkeät puheet syn nyttivät vihaa, joka purkautui raa kuuksiin marraskuun 1917 yleisla kon aikana ja räjähti sitten sisällis sodaksi teloituksineen, kostoineen ja vankileireineen. Systemaattinen terrori oli niin punaisten kuin val koistenkin tapa käydä sotaa, ja vie lä sen jälkeenkin sekä voittajat että Venäjälle paenneet punaiset vaati vat kovia otteita.

Metsän yliluonnollinen paha

Millaisia olentoja ovat karu ja kiira? Kuinka horkasta pääsee eroon? Kansanuskon yöpuoli nostaa päivänvaloon suomalaisen perinteen ja kansanuskon pimentoon jääneet olennot, joita pidettiin pahoina, inhottavina tai kammottavina.

Perinteentutkija Pasi Klemettinen on selvittänyt, miten ja mistä hiidet, manalaiset ja muut myyttiset olen not ovat tulleet pohjoisen havumet sän kansan riesaksi. Kansanuskon yöpuoli esittelee yli 70 suomalaisen

kansanperinteen haltiaa ja hirviötä. Synkkään joukkoon lukeutuu niin demoneita ja hirviöitä kuin eläi miä ja vainajia. Tavallisesti niitä tu li karttaa kuin ruttoa, mutta joskus pahalaisten apuun turvauduttiin.

Touko Perko: Kaksi vapaussotaa – Viha, vallankumous, terrori ja uuden alku 1905–1919 (Atena 2022)

Avaimia ja siltoja historiantutkimuksen menetelmiin

Mirkka Danielsbackan, Matti O. Hannikaisen ja Tuomas Teporan toimittama Avaimia menneisyyteen -teos johdattaa historiantutkimuk sen suuntauksiin ja esittelee, kuin ka nykypäivän historioitsijat työs kentelevät.

Historiantutkimuksessa on jo kauan sitten edetty pelkkää lähde kritiikkiä ja kontekstualisoimista pidemmälle, ja nykyisin alalla käy tettyjen menetelmien kirjo on huo mattavan laaja. Samassa tutkimuk

sessa saatetaan myös käyttää useita eri tutkimusmenetelmiä.

Avaimia menneisyyteen -teok sessa tutkijat esittelevät niin mää rällisiä kuin laadullisia menetelmiä jälkikoloniaalisesta historiasta su kupuolihistoriaan ja kokemus- ja tunnehistoriaan ja muodostavat siten kattavan kokonaisuuden his toriantutkimuksen suuntauksista. Kirjassa käsitellään myös esimer kiksi digitaalisen historiantutki muksen menetelmiä, tutkimusme netelmien ja teorian suhdetta sekä kausaalista selittämistä määrällis ten menetelmien avulla.

Menneisyyden kirjallisia lähteitä tulkitessaan historiantutkija on ai na tekemisissä kielen kanssa. Sen avulla on voitu ilmaista ajatuksia, tuntemuksia ja asenteita, joihin tutkija yrittää saada otteen. Läh teissä esiintyvät sanat eivät kui tenkaan ole yksiselitteisiä.

sältyvää saamelaisten rodullista mista ja aikalaisten tarkoitusha kuista historiapolitiikkaa.

A

Mirkka Danielsbacka, Matti O. Hanni kainen & Tuomas Tepora (toim.): Avaimia menneisyyteen. Opas histo riantutkimuksen menetelmiin (Gaudeamus 2022)

Pasi Ihalaisen ja Heli Valtosen toimittamassa Sanat siltana men neeseen -kirjassa tutkijat tarjoavat havainnollisen johdatuksen histo riantutkimuksen kielellisiin mene telmiin, kuten diskurssianalyysiin, käsitehistoriaan ja kontekstoivaan aatehistoriaan. Esimerkkeinä ava taan muun muassa nuijasodasta esitettyjen tulkintojen kertomuk sellisuutta, virallisiin teksteihin si

Teoksessa tarkastellaan myös esimerkiksi digitaalisen historian tutkimuksen menetelmällisiä kysy myksiä ja mahdollisuuksia. Digita lisaation myötä kielellisistä mene telmistä onkin muodostunut tär keä osa historiantutkimusta.

Lopussa olevaan sanastoon on koottu kielellisten näkökulmien keskeiset teoreettiset ja analyytti set käsitteet.

Osa kirjan otuksista, kuten kale valainen Iku-Turso, on kuvitteelli sia, myyttiseen tai tuonpuoleiseen maailmaan sijoittuvia taruolentoja.

– Niiden ei ole ajateltu voivan toimia aistein havaitussa aineelli

sessa maailmassa, mutta toisaal ta emme voi tietää, miten ihmiset ovat näihinkään muinoin suhtau tuneet. Käytännössä todellisuuden raja on sumea ja häilyvä, sillä yksit täiset olennot esiintyvät perintees

sä eri rooleissa ja merkityksissä. Esi merkiksi paholaiseen suhtaudutaan uskomuksellisessa mielessä erittäin vakavasti, mutta se ei estä kerto masta viihdyttäviä satuja, joissa pi rua huijataan, Klemettinen kertoo.

Pasi Ihalainen & Heli Valtonen (toim.): Sanat siltana menneeseen. Kielelliset lähestymistavat historiantutkimukses sa (Gaudeamus 2022)