Sukuviesti 1/2022

SUKUVIESTI

1 2022

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

1 2022

3 4

SISÄLTÖ

Pääkirjoitus Pohjois-Amerikan suomalaiset Neuvosto-Karjalaa kehittämässä

9

Kuuntele podcast: Stalinin vainot koskettavat edelleen monia

10 12

Sodan ja rauhan uutisia Sotamuistosampo-portaalissa ainutlaatuisia veteraanien haastatteluja

22

Otto Anderssons uppteckningar och bilder nu tillgängliga på Finna – Otto Anderssonin merkintöjä ja valokuvia

23

Stiftelsens för Åbo Akademi samlingar finns nu i Finna – Åbo Akademin säätiön kokoelmat nyt Finnassa

24

Lukunurkka: Minne menet ihminen? on lempeä opas ihmiselon käänteisiin

25

Lukunurkka: Pohjoisen kansanperinteen väsymätön kerääjä Jenny Paulaharju

13 14

Takaisin Pohjois-Karjalaan, Matias Eronen Huhtikuussa vietetään ensimmäistä kansallista Sukututkimuksen päivää

26

15 15 16

Lukunurkka: Oppitunti suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta ja kestävyydestä

Suku 2022 -tapahtuma järjestetään verkossa

27

Lukunurkka: Sarjakuvan muotoinen tietokirja vie sisällissodan aikaan Rovaniemelle

28 28

Lukunurkka: Porvoon vanhojen talojen kertomaa

29

Lukunurkka: Itämerensuomalaisten kansankulttuuri, kieli ja uskomusperinteet

30

Lukunurkka: Kuvakavalkadi Suomen tärkeimmän hallintorakennuksen historiasta

18

Sukutarinakilpailu 2022 on käynnissä Mitä huomioida, kun suunnittelee sukukirjan tekoa? Camilla Paavonen Mustosia Kainuussa 1500-luvulla, Matias Eronen

Lukunurkka: Johdatus Turun rikkaaseen kielelliseen historiaan

Kannessa: Suomen ensimmäinen nuorten tyttöjen vapaaehtoinen työpalveluleiri järjestettiin Pirkkalassa vuonna 1941. Kuvassa leiriläisiä suksilla. Alkuperäisen kuvan teksti: ”Ulkopalvelu eli sosiaalipalvelu merkitsi lähtöä koteihin auttamaan lapsirikkaissa ja invaliidiperheissä talvella suksilla.” Kuva: Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 43. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus, tilaukset ja ilmoitusmyynti) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen ILMOITUKSET Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa Kulttuuri-, mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

HINTA Vuosikerta 50 €, irtonumero 11 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € AIKATAULU 2022 Nro Ilmestyy 1/22 vk 7 2/22 vk 16 3/22 vk 25 4/22 vk 40 5/22 vk 49

Aineisto Varaukset 14.1.

10.1.

4.3.

18.2.

6.5.

22.4.

19.8.

5.8.

21.10.

7.10.

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357-9492 (painettu) ISSN 2736-9846 (verkkojulkaisu)

PÄ Ä K IR

Kansallinen Sukututkimuksen päivä 11.4.

JO

I T US

Suvun ja perheen rooli on muuttunut. Suku on aiemmin ollut turva erilaisten vaikeuksien kohdatessa, totesi keskusliiton puheenjohtaja Teuvo Parviainen Kansallisen Sukututkimuksen päivän julkistamistilaisuudessa joulukuussa 2021. Sukutieto on aiemmin levinnyt suullisena perinteenä. Nykyisin kirkon osuus tiedon kerääjänä on korvaamaton apu sukututkijoille.

Sukuseurojen innostamana monien sukujen tutkimus on edistynyt. Sukuyhteisöjen yhteiset tapahtumat ovat rikkaus, koska sukuharrastajat kuuluvat erilaisiin järjestöihin ja tapahtumissa voidaan vaihtaa tietoja keskenään.

Sukututkimus on sukujen ja yhteiskunnan historiaa, historian tutkimus saa tietoa sukututkimuksesta ja päinvastoin. Esimerkkinä Teuvo Parviainen mainitsi Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen kirjan Wivi ja Hanna, joka kertoo arkkitehti Wivi Lönnin ja kauppaneuvos Hanna Parviaisen tarinan. Kirja on saanut alkusysäyksensä sukututkimuksesta.

Nykyisin sukututkimus on muuttunut DNA-tutkimuksen ja digitalisaation myötä. Jokaisella on mahdollisuus lähteä mukaan kotisohvalta käsin. Teuvo Parviainen esitti huolensa varsinkin kotiarkistojen säilymisestä jälkipolville. Onko meillä tulevaisuudessa käytössä materiaalia tutkijoiden tarpeisiin? Sukututkimuksen päivä on hyvä muistuttaja suvun historiasta, perinteistä, tavoista ja muistoista.

Sukuseurojen keskusliitto kutsuu jäsenseuransa ja kaikki sukuharrastajat osallistumaan huhtikuussa Sukututkimuksen päivän viettoon!

Amerikansuomalaiset Neuvosto Karjalassa 1920–1930-luvulla Karjalan tasavallan Kansallisarkiston verkkoprojekti esittelee arkiston asiakirjoja niiden Amerikan ja Kanadan suomalaisten historiasta, jotka saapuivat Neuvosto-Karjalaan 1920- ja 1930-luvulla. Projekti on pitkäaikaisen työn tulos ja olemme saaneet siitä väliaikatietoja yhteisissä tapaamisissamme. Jännityksellä odotettu päivä koitti helmikuun alussa, kun sivusto avattiin ja pääsimme siihen tutustumaan.

Ennen sivuston avautumista Vaasan kansalaisopiston järjestämässä seminaarissa osastopäällikkö Jelena Usachyova esitteli projektia ja kertoi sen vaiheista. Sivustolle on luvassa täydennystä, mutta jo nyt se on varsin kattava ja mielenkiintoinen, mutta toki surullinenkin ikkuna tuon ajan historiaan. Moni halusi lähteä rakentamaan parempaa maailmaa, mutta valitettavasti se ei läheskään kaikkien kohdalla toteutunut. Karjalan tasavallan Kansallisarkisto on tehnyt tärkeän avauksen, siitä suurkiitos. Historiaa ei opiskella menneisyyttä, vaan tulevaisuutta varten.

Eine Kuismin pääsihteeri SUKUVIESTI 1 · 2022

3

Yksi ensimmäisistä Pohjois-Amerikan suomalaisten ryhmistä matkalla Neuvostoliittoon vuonna 1931. Kuva: Karjalan tasavallan Kansallisarkisto.

Pohjois-Amerikan suomalaiset Neuvosto-Karjalaa kehittämässä Venäjän Karjalan tasavallan kansallisarkisto on avannut verkkoon Neuvosto-Karjalaan 1920- ja 1930-luvuilla saapuneiden Amerikan ja Kanadan suomalaisten historiaan liittyviä asiakirjoja, valokuvia ja muita dokumentteja.

Suomalaistaustaisilla siirtolaisilla oli merkittävä vaikutus Karjalan tasavallan talouden, kulttuurin, koulutuksen ja urheilun kehitykseen. He saapuivat vuonna 1928 alkaneen ensimmäisen viisivuotiskauden aikana rakentamaan sosialismia Neuvostoliittoon. Huomattava osa heistä sai surmansa stalinististen sortovuosien aikana.

Uutta yhteiskuntaa rakentamaan Neuvostoliiton ensimmäisen viisivuotissuunnitelman hyväksyminen aloitti teollistumisen nopeuttamisen, 4

SUKUVIESTI 1 · 2022

mikä vaati mahdollisimman suuret resurssit. Suunnitelman toteuttamiseksi Neuvostoliiton johto luopui 1920-luvun työvoiman maahanmuuttokielloista, ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikit) XVI edustajakokouksessa vuonna 1930 päätettiin houkutella 40 000 ulkomaista työntekijää ja asiantuntijaa maahan. Ulkomaisten asiantuntijoiden oli tarkoitus auttaa suunnitelmien toteuttamisessa, ja ensimmäisen viisivuotissuunnitelmakauden lopulla Neuvostoliitossa työskenteli jo noin 20 000 ulkomaista työntekijää.

Merkittävässä roolissa Neuvostoliiton talouden modernisoimisessa toimi Amtorg (Амторг, Amtorg

Trading Corporation) sekä muut mukaan houkutellut amerikkalaiset yritykset. Erityisesti detroitilainen firma Albert Kahn Inc. suunnitteli ja rakensi Neuvostoliitossa vuosina 1929–1932 yli 500 teollisuuslaitosta, muun muassa traktori-, tankki- ja autoteollisuutta, valimoita, konepajoja ja valssaamoita.

Myös harvaan asuttu ja maatalousvaltainen Karjalan tasavalta tarvitsi kipeästi ammattitaitoista työvoimaa. Ensimmäisen viisivuotiskauden suurten suunnitelmien toteuttamiseen tarvittiin teknisiä asiantuntijoita. Edward Gyllingin johtama Karjalan hallitus houkutteli Pohjois-Amerikan suomalaisia tarjoamal-

la kansallista autonomiaa. 1930-luvun alussa Amerikassa ja Kanadassa oli yli 300 000 suomalaista siirtolaista. Karjalan johdon suunnitelmien mukaan näiden siirtolaisten parhaimmisto muodostaisi ydinjoukon tasavallan kansallisessa proletaarisessa kaaderissa.

Vuoden 1930 syksyllä ensimmäinen pieni ryhmä metsureita saapui Kanadasta Karjalaan. Samaan aikaan sovittiin Moskovan johdon kanssa PohjoisAmerikasta peräisin olevien ammattitaitoisten suomalaisten työntekijöiden joukkosiirrosta. Rekrytoinnin toteuttivat erityisesti sitä varten luodut organisaatiot, Karjalan tekninen apu Amerikassa ja Pet-

John Kustaa Laitisen, Väinö Laurilan ja Jacob Hillin (Vuorinen) hakemuksiin liitetyt perhekuvat sekä Ida Raivion poikaansa koskeva sähke Karjalan teknisen avun komitean kirjuri Kalle Heinolle ja Kalle Heinon vastaus Vilho Hakalan tiedusteluun. Kuvat: Karjalan tasavallan Kansallisarkisto.

SUKUVIESTI 1 · 2022

5

roskoin uudelleensijoittamistoimisto. Sitä edelsi Yhdysvaltojen ja Kanadan suomenkielisen vasemmistolehdistön laaja propagandakampanja.

Useimmat maahanmuuttajat uskoivat vilpittömästi ”uuden vapautetun työvoiman” -yhteiskunnan mahdollisuuteen. Tätä uskoa vahvisti Amerikan yli pyyhkäissyt talouskriisi. Työsopimus allekirjoitettiin uudisasukkaiden kanssa kahdeksi vuodeksi, mutta monet aikoivat asettua Venäjälle ikuisesti. He myivät kaiken omaisuutensa ja tulivat perheen kanssa ottaen mukaansa koneita, laitteita ja valuuttaa. Vuosina 1931– 1934 Yhdysvalloista ja Kanadasta muutti Karjalaan noin 6500 ihmistä, joista kolmasosa oli naisia ja lapsia.

Ammattilaisten taidot ja koneet kehityksen mahdollistajina Maahanmuuttajat työskentelivät eri teollisuusaloilla. Merkittävin vaikutus amerikansuomalaisilla oli tasavallan metsäteollisuuden kehitykseen: 60 prosenttia heistä työskenteli Karelles-trustissa. He toivat mukanaan uusia työvälineitä ja uutta teknologiaa sekä kykyä taitavaan työn organisointiin, mikä kehitti ja modernisoi alaa.

Esimerkiksi traktoreiden ja autojen käyttö metsätöissä Karjalassa alkoi amerikansuomalaisten maahanmuuttajien saapumisen myötä. Monet metsäteollisuuden tekniset uudistukset levisivät Karjalasta koko maahan, ja kokeneet maahanmuuttajat pääsivät kouluttamaan työntekijöitä eri puolilta Neuvostoliittoa.

Pohjois-Amerikan suomalaisten keskuudessa oli myös paljon eri rakennusalojen ammattilaisia – kirvesmiehiä, puuseppiä, maalareita, rappareita, kattomiehiä, betonimiehiä, putkimiehiä ja sähköasentajia.

Suurin osa heistä työskenteli tasavaltalaisessa Sroijbedenij-rakennusyhtymässä rakentaen asuintaloja ja sosiaalis-kulttuurisia kohteita Petroskoihin ja Kontupohjaan.

Pohjoisamerikkalaisilla oli merkittävä rooli Karjalan pääkaupunkiin syksyllä 1935 valmistuneen viemäriverkoston rakentamisessa.

6

SUKUVIESTI 1 · 2022

Yläkuva: Amerikansuomalaiset toivat Neuvosto-Karjalaan erilaisia työkaluja. Kuvassa Petroskoin LPH:n (Lespromhoos, Neuvostoliiton valtion omistama metsäteollisuusyritys) Vilgovsky-hakkuuasemalla käytettyjen kanadalaisten kirveiden tyypit.

Keskikuva: Puunkuljetus Petroskoin LPH:n Matrossky-hakkuuasemalla.

Alakuva: Puun lastaus nosturilla autoon Petroskoin LPH:n Lososinskyn koneistetulla puuasemalla. Kuvat: Karjalan tasavallan Kansallisarkisto.

Maahanmuuttajat kulttuurin ja urheilun vaikuttajina Pohjoisamerikkalaisten uudisasukkaiden osuus koulutuksen ja kulttuurin kehittämiseen tasavallassa oli epäilemättä valtava.

Karjalan johdolle maahanmuuttajien koulutus ja taidot olivat tärkeitä paitsi talouden nykyaikaistamisen kannalta myös paikallisen yhteiskunnan kulttuurisen ja sosiaalisen muutoksen edistäjinä. Heillä oli suuri vaikutus jokapäiväiseen elämään, tasavallan työkulttuuriin ja elämäntapaan. Maaseutumainen Karjala alkoi sykkiä virkeää kaupunkilaiselämää.

Karjalan Kansallisteatterin, Sinfoniaorkesterin, Kantele-laulu- ja -tanssiyhtyeen juuret pohjautuvat amerikansuomalaisten teatteri- ja musiikkitaitoihin. He myös kehittivät suomalaista kirjallisuutta ja lehdistöä, loivat lukuisia yritysten taide- ja muita harrastuskerhoja sekä edistivät liikunnan ja urheilun kehittymistä.

Kansallisarkiston uumenista verkkojulkaisuun

Yläkuva: Petroskoin suksitehtaan kiillotusliikkeessä.

Keskikuva: Kanadalaiset metsurit kaatavat puuta Petroskoin LPH:n Vilgovsky-hakkuuasemalla.

Alakuva: Viktor Forsman, amerikkalainen työntekijä, Uhtuan kombinaatin puusepänliikkeessä. Kuvat: Karjalan tasavallan Kansallisarkisto.

Karjalan tasavallan kansallisarkistossa on valtava määrä asiakirjoja 1920-luvun lopulta 1930-luvun puoliväliin maahanmuuttajien työstä, elämästä, saavutuksista ja ongelmista. Runsaan aineiston avaaminen verkkoon edistää aiheen tutkimista sekä tutustuttaa monia ihmisiä näihin vähän tunnettuihin historian sivuihin.

Uudisasukkaiden kohtalo muotoutui eri tavoin: osa heistä lähti tasavallasta, lukuisat kuolivat stalinististen sortovuosien aikana ja Suuren isänmaallisen sodan eli toisen maailmansodan taisteluissa ja jotkut todellakin löysivät uuden kodin Karjalasta ja pystyivät toteuttamaan unelmansa esimerkiksi ammattiopettajina, muusikkoina ja näyttelijöinä.

Pohjois-Amerikan suomalaiset Neuvosto-Karjalassa 1920–1930-luvuilla -verkkoarkisto sisältää asiakirjoja suomalaisista, jotka saapuivat tasavaltaan Neuvostovallan ensimmäisinä vuosikymmeninä Yhdysvalloista ja Kanadasta. Suurin osa asiakirjoista on KASNT:n (Karjalan autonominen sosiSUKUVIESTI 1 · 2022

7

alistinen neuvostotasavalta) kansankomissaarien neuvoston alaisuudessa sijaitsevan siirtolaishallinnon kokoelmasta (kokoelma R-685). Arkistossa on myös materiaaleja KASNT:n kansankomissaarien neuvoston, KASNT:n korkeimman neuvoston puheenjohtajiston, SFNT:n (Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan) kommunistisen puolueen Karjalan Tasavallan kokoelmista sekä useista tasavallan yrityksistä, joissa Pohjois-Amerikan suomalaiset työskentelivät. Asiakirjoja on venäjäksi, suomeksi ja englanniksi.

Verkkoaineiston tärkeimmät osiot ovat Sähköinen arkisto ja Henkilöhaku. Sähköinen arkisto sisältää skannattuja kopioita asiakirjoista, valokuvista ja aikakauslehtien artikkeleista. Tietokannasta voi tehdä hakuja useilla suodattimilla: asiakirjan nimi, maahanmuuttajan sijainti tai asuinpaikka Karjalassa ja työpaikka. Sähköisessä arkistossa on myös Pohjois-Amerikan suomalaisten saapumista ja työn järjestämistä koskevia asiakirjoja, jotka eivät sisällä tietoja yksittäisistä henkilöistä, heidän asuin- ja työpaikoistaan.

Henkilöhaun voi tehdä paitsi sukunimen, myös lähtömaan (USA, Kanada), sijainnin tai asuinpaikan ja työpaikan mukaan. Sukunimellä ja etunimellä voi hakea joko venäjäksi tai suomeksi. On huomattava, että erityisesti alun perin venäjäksi laadituissa asiakirjoissa on isossa osassa nimet ja sukunimet kirjattu virheellisesti.

Sähköisestä aineistosta dokumentteja julkaistaessa, materiaalien mainitsemisessa ja lainauksessa vaaditaan viittaus aineiston nimeen ja käytettyjen asiakirjojen säilytyspaikkaan (Karjalan tasavallan Kansallisarkisto).

Tietokanta toteutettiin Metsämiesten Säätiön tukemassa hankkeessa Pohjois-Amerikan suomalaiset Neuvosto-Karjalan metsätaloutta rakentamassa 1920- ja 1930-luvuilla. ▶ http://uf.rkna.ru

8

SUKUVIESTI 1 · 2022

Yläkuva: Petroskoin suksitehtaan työntekijöiden juhlat Baraniy Beregin kaupungissa (Petroskoin laitamilla).

Keskikuva: Sanomalehtien lukutuokio Pryazhinskiyn LPH:n kansainvälisen (Interposelok) kylän punaisessa kulmassa.

Alakuva: Arvi Lahti, Lososinskyn sahatavara-aseman metsurien työnjohtaja joukkueineen. Kuvat: Karjalan tasavallan Kansallisarkisto.

Kuuntele podcast: Stalinin vainot koskettavat edelleen monia Suomalaisten uhrien määrä Stalinin vainoissa on lähes yhtä suuri kuin talvisodassa kuolleiden suomalaisten määrä. Näistä tarinoista on liian moni jäänyt kertomatta.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) Keskustelemuksia-podcastin toisessa jaksossa keskustellaan siitä, miten suru ja epätietoisuus esivanhempien ja sukulaisten kohtaloista ovat kulkeutuneet sukupolvelta toiselle.

SKS:n Stalinin vainojen muistot -hankkeessa (2021– 2022) tallennetaan vainojen uhrien historiaa ja heidän jälkeläistensä kokemuksia vainoista, jotka ovat nyky-Suomessa vähän tunnettu osa kansallista historiaa. Hanke on jatkoa SKS:n vuonna 2020 järjestämälle Stalinin vainojen muistot -keruulle. Hankkeessa tähän mennessä tehtyjen haastattelujen perusteella Stalinin vainot koskettavat vielä tänäkin päivänä monia, kertoo hankkeen projektikoordinaattori Meeri Siukonen SKS:n Keskustelemuksia-podcastissa: ”Päällimmäisenä tunteena on, että se on edelleen asia, joka koskettaa monia ja vainot ovat tragedioita, joilla on ollut pitkät vaikutukset suvuissa jälkipolviinkin asti. Toisaalta aineistosta nousee vahvasti esille epätieto. Tähän päivään asti monissa suvuissa on epäselvää, mitä todella tapahtui.”

Podcastissa kuullaan myös inkerinsuomalaisen pakkosiirtoja Neuvostoliitossa tutkinutta Anni Reuteria. Hänen mielenkiintonsa tutkimusaiheeseen heräsi pikkuhiljaa suvun historiaan liittyvien tarinoiden kautta ja johti lopulta tekeillä olevaan väitöstutkimukseen asti. ”Minulla heräsi kiinnostus karkotushistoriaan jo varhain, kun kuulin sukulaisen jännittävän karkotuskertomuksen, kun olin lapsi. Se oli erikoinen tapahtuma ja jäin miettimään, mitä Neuvostoliitossa on tapahtunut varsinkin, kun kuva Neuvostoliitosta oli muuten hyvin suomettunut ja ajateltiin, että siellä on kaikki hyvin. Se oli hyvin hämmentävää.”

Anni Reuterin tutkimissa kertomuksissa kuvataan kohtalokkaita karkotusmatkoja, asumisolojen ja pakkotyön rankkuutta sekä Siperian vaikeita olosuhteita,

mutta myös hyviä ja jopa hauskoja kokemuksia. Ne yllättivät tutkijan: ”Se ehkä yllätti. Ajattelin, että kaikki karkotuskertomukset ovat kamalia, mutta ihmiset eli sielläkin.

Kyllä sielläkin tanssittiin ja mentiin naimisiin.”

Anni Reuter ja Meeri Siukonen toivovat, että tutkijat, sukututkijat ja muut kiinnostuneet löytävät SKS:n keräämät aineistot ja, että suomalaisten historiatietoisuus sitä kautta kasvaa.

Podcast kaikille kulttuuriperinnöstä ja tutkitusta tiedosta kiinnostuneille Keskustelemuksia on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran podcast, jossa matkustetaan menneestä nykyisyyteen SKS:n kiehtovien aineistojen ja julkaisujen siivittämänä. Vesa Kyllösen vieraina on tutkijoita ja oman alansa asiantuntijoita, jotka pureutuvat ikivanhoihin ja ihan uusiin kulttuurin, kirjallisuuden, kielen ja historian kysymyksiin.

Podcastin ensimmäisessä jaksossa Outi Hupaniittu ja Kati Mikkola keskustelevat arkistojen roolista paitsi tiedon säilyttäjänä myös vallankäyttäjänä.

Kolmannessa jaksossa Avantgarde Suomessa -kirjan (SKS 2021) kirjoittajat Laura Piippo, Irmeli Hautamäki ja Aleksi Lohtaja kertovat, miten avantgarde on vaikuttanut muun muassa kirjallisuudessa, politiikassa, muodissa ja arkkitehtuurissa. Tulevien jaksojen aiheet vaihtelevat itkuvirsistä ja yliluonnollisista sotakokemuksista mielenterveyteen kirjallisuudessa. ▶ www.finlit.fi > Ajankohtaista > Kuuntele Keskustelemuksia-podcastia

SUKUVIESTI 1 · 2022

9

Sodan ja rauhan uutisia Suomessa julkaistut 1940-luvun ruotsinkieliset sanomalehdet avoimeen verkkokäyttöön Kansalliskirjasto on digitoinut ruotsinkieliset sanomalehdet 1940-luvun loppuun asti ja lehdet on avattu avoimeen verkkokäyttöön digi.kansalliskirjasto.fi -palvelussa. Kolmivuotisen projektin aikana Kansalliskirjasto digitoi kaikki Suomessa julkaistut ruotsinkieliset sanomalehdet. Kun projekti saadaan päätökseen vuonna 2023, on liki kuusi miljoonaa ruotsinkielistä sanomalehtisivua saatavilla digitaalisesti. Projektin mahdollistaa kahdeksan suomenruotsalaisen rahaston ja säätiön tuki. Käyttöoikeuksista on sovittu tekijänoikeusjärjestö Kopioston kanssa.

1940-luku kertoo ajasta sodasta rauhaan 1940-luvun tapahtumat olivat noin neljän miljoonan asukkaan Suomessa historiallisesti käänteentekeviä. Pienimmässäkin paikallislehdessä kerrottiin sotavuosien käänteistä ja rauhanneuvotteluista.

Sanomalehtien kautta voi seurata sodanjälkeisen Suomen kehittymistä kohti hyvinvointiyhteiskuntaa. Elintarvikkeiden säännöstely jatkui vielä 1950-luvun puolelle, mutta pitkä talouskasvu ja jälleenrakentamisen aika loivat hyvät edellytykset yhteiskunnan kehitykselle. Suuret ikäluokat syntyivät sotien jälkeen, ja 1940-luvulla toteutettiin joitakin merkittäviä perhepoliittisia uudistuksia kuten Hufvudstadsbladetin iltapainos uutisoi 19.9.1944 solmitusta aselevosta. Sopimuksen ehdot olivat ankarat. Kuva: digi.kansalliskirjasto.fi.

10

SUKUVIESTI 1 · 2022

esim. lapsilisät. Vuosikymmenen aikana säädettiin myös työhön liittyvää lainsäädäntöä kuten työehtosopimuslaki. Lehdissä näkyy raskaiden sotavuosien jälkeen kulttuurin kysynnän ja tarjonnan kasvu koko yhteiskunnassa.

– Suomen ruotsinkielinen lehdistö poikkesi 1940-luvulla sisällöltään joissakin asioissa selväs-

ti suomenkielisestä lehdistöstä, koska yhteydet Ruotsiin olivat tiiviimmät ja ruotsinkieliseen lehdistöön kohdistunut sensuuri vaikuttaa olleen lievempi. Siksi on hyvin tervetullutta, että tämän aineiston käyttö helpottuu, toteaa Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander.

Digitoidut lehdet asiakaskäytössä

Merkittävä säätiörahoitus mahdollistaa lehtien nopean digitoinnin



– Ruotsinkielisten sanomalehtien digitointi on tähän mennessä suurin yhteistyöprojektimme. Projekti tuottaa laajan yhtenäisen aineistokokonaisuuden, jolla on huomattava merkitys tutkimukselle. Nyt avoimeen käyttöön avatut 1940-luvun lehdet tuottavat varmasti paljon iloa myös sukututkijoille ja muille historian harrastajille, kertoo palvelujohtaja Johanna Lilja Kansalliskirjastosta.

Kolmivuotisen projektin päätyttyä vuonna 2023 saatavilla on liki kuusi miljoonaa ruotsinkielistä sanomalehtisivua digitaalisesti. Aineistot avataan käyttöön yhteistyössä Kansalliskirjaston, Svenska litteratursällskapet i Finlandin (SLS), Ålands landskapsarkiven, Pressarkivföreningen ja Kopioston kanssa.

– On merkittävää, että sodan ajan ruotsinkieliset lehdet saadaan tutkimuksen ja kansalaisten vapaaseen käyttöön verkon kautta ja osaksi yhteistä muistiamme.

Digitointihanke on edennyt erittäin hyvin aikataulussaan ja 1950-luvun digitoitua aineistoa tulee käyttöön vapaakappalekirjastojen ja yhteistyöarkistojen kautta sitä mukaan, kun digitointi edistyy, sanoo SLS:n arkistonjohtaja Kristina Linnovaara.

Projektia rahoittavat kahdeksan eri rahastoa ja säätiötä yhteensä 1,85 miljoonalla eurolla. Rahoittajia ovat Svenska kulturfonden, Svenska litteratursällskapet i Finland, Föreningen Konstsamfundet, Stiftelsen Tre Smeder, Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne, Stiftelsen för Åbo Akademi, Svenska folkskolans vänner ja Harry Schaumans Stiftelse.

– Olemme ilolla mukana mahdollistamassa ruotsinkielisten sanomalehtien tarjoamista näin laajasti asiakaskäyttöön. Samalla varmistamme, että sanomalehtien tekijät ja kustantajat saavat heille kuuluvat tekijänoikeuskorvaukset teostensa käytöstä, sanoo Kopioston toimitusjohtaja Valtteri Niiranen.

1940–1949

▶ Vapaakappalekirjastot ja vapaakappaleaineistojen käyttö: www.kansalliskirjasto.fi/fi/vapaakappale­ toimisto#vapaakappaleaineistojen-kaytto

▶ ▶ ▶ ▶

1771–1939 





kaikki Suomessa julkaistut digitoidut sanoma- ja aikakauslehdet ovat avoimessa verkkokäytössä digi.kansalliskirjasto.fi -palvelun kautta yhteensä 685 lehtinimekettä, 6,1 miljoonaa sanomalehtisivua

kaikki Suomessa julkaistut digitoidut ruotsinkieliset sanomalehdet ovat avoimessa verkkokäytössä digi.kansalliskirjasto.fi -palvelun kautta vuoden 2026 loppuun asti uusia käyttöön avattuja ruotsinkielisiä 1940-luvun sanomalehtiä on yhteensä 39 lehtinimekettä ja yli 200 000 sanomalehtisivua

1950–2018 



kaikki Suomessa julkaistut digitoidut ruotsinkieliset sanomalehdet ajalta 1950–2018 ovat paikallis­ käytössä seuraavissa arkistoissa, sitä mukaa kun lehtien digitointi etenee • Kansalliskirjasto ja muut vapaakappalekirjastot • Svenska litteratursällskapet, Helsinki ja Vaasa • Brages Pressarkiv, Helsinki • Ålands landskapsarkiv, Maarianhamina yhteensä 38 lehtinimekettä, yli miljoona sanomalehtisivua

1950–2018 

Kansalliskirjasto ja Kopiosto ovat sopineet oikeudesta välittää kokoelmiinsa sisältyviä digitaalisia sanoma- ja aikakauslehtiä tutkimuskäyttöön digi.kansalliskirjasto.fi -palvelun kautta ainakin vuoden 2022 loppuun.

1771–2021 



kaikki Suomessa julkaistut digitoidut, sekä suomenettä ruotsinkieliset, lehdet ovat lakisääteisesti paikalliskäytössä Kansalliskirjastossa, Eduskunnan kirjastossa sekä viidessä muussa vapaakappalekirjastossa yhteensä 893 lehtinimekettä, 12,7 miljoonaa sivua

(lehtinimekkeiden ja sanomalehtisivujen määrä 1.1.2022)

digi.kansalliskirjasto.fi: https://digi.kansalliskirjasto.fi Svenska litteratursällskapet i Finland: www.sls.fi/sv Brages pressarkiv: www.bragespressarkiv.fi Ålands landskapsarkiv: www.arkivet.aland.fi

SUKUVIESTI 1 · 2022

11

Sotamuistosampo-portaalissa ainutlaatuisia veteraanien haastatteluja Uusi Sotamuistosampo-portaali on julkaissut avoimena verkkopalveluna 200 veteraanihaastattelua, 400 tuntia ainutlaatuista videomateriaalia, 200 erilaista tarinaa elämästä Suomessa ennen sotia, sotien aikana ja sotien jälkeen. Palvelusta on mahdollista hakea erilaisilla hakuehdoilla videoiden sisällä olevia tekstikohtia. Videon katselukokemusta rikastetaan tarjoamalla käyttäjälle siihen liittyviä lisätietoja, esimerkiksi karttoja sekä linkkejä henkilöitä ja joukko-osastoja koskeviin lisätietoihin Sotasampo-palvelussa.

Veteraanihaastattelut on taltioitu vuosina 2007– 2009 Tammenlehvän Perinneliiton ja Suomen Sotaveteraaniliiton haastatteluprojektissa. Ne sisältävät henkilökohtaisia kokemuksia ja tarinoita talvi-, jatko- ja Lapin sodan tapahtumista. Kertojina ovat eri aselajien miehet, virolaiset vapaaehtoiset eli Suomen Pojat, suomalaisessa SS-vapaaehtoisjoukoissa palvelleet, lotat, sotilaskotisisaret ja sotilaspojat.

Esimerkki semanttisen webin mahdollisuuksista Projekti videoaineiston arkistoimiseksi sekä julkaisemiseksi verkkopalveluna käynnistyi vuonna 2021 Kansallisarkistossa ja Aalto-yliopistossa, ja sen rahoittajana oli Tammenlehvän Perinneliitto. Verkkopalvelusta kehitettiin semanttinen portaali hyödyntämällä Aalto-yliopistossa ja Helsingin yliopistossa kehitet-

12

SUKUVIESTI 1 · 2022

tyä Sampo-mallia ja Sampo-UI työkalua. Työ on jatkoa yliopistojen, Kansallisarkiston ja muiden yhteistyökumppaneiden aiemmille sotahistoriallisille Sotasampo- ja Sotasurmasampo 1914–1922 -portaaleille.

Hankkeen laajempana visiona on luoda Videosampo-kehysjärjestelmä, jonka avulla voitaisiin julkaista helposti erilaisia kulttuurihistoriallisia ja muita videoaineistoja siten, että käyttäjä voisi hakea paitsi videoita kokonaisuuksina myös itseään kiinnostavia kohtia niiden sisällöistä. Ideana on, että videon sisällöstä luodaan aikaleimoilla varustettu tekstikuvaus esimerkiksi videon tekstityksen perusteella. Aikaleimatuista teksteistä muodostetaan hakuindeksit, jolloin on mahdollista löytää esimerkiksi tiettyä henkilöä, paikkaa tai asiaa käsittelevät kohdat videosta. Järjestelmä yhdistää tekoälyperustaisia kieliteknologioita ja semanttisen webin teknologioita uudella tavalla.

Kansallisarkisto kehittää projektin yhteydessä omia valmiuksiaan digitaalisessa muodossa olevien av-aineistojen pysyvään sähköiseen säilyttämiseen sekä vahvistaa monimuotoisen historiantutkimuksen työkalujen kehittämistä tutkimuksen tarpeisiin. ▶ Sotamuistosampo https://sotamuistot.arkisto.fi/fi ▶ Sotasampo https://sotasampo.fi ▶ Sotasurmasampo 1914–1922 https://sotasurmat.narc.fi

Takaisin Pohjois-Karjalaan Serkkuni Veli-Matti Eronen on syntynyt 1950 Juuan pitäjän Kuhnustan kylässä Ahvenlahdessa. Kotitilan oli isänisä eli ukki Matti Eronen aikoinaan lunastanut naapuritilan omistajalta.

Nuoren miehen tie vei kansakoulun jälkeen Joensuun Ammattikouluun maalarilinjalle vuosiksi 1968– 69. Samaa ammattikoulua olivat jo aikaisemmin käyneet kaksi vanhempaa veljeä. Tämän jälkeen oli varusmiespalvelun vuoro, jonka Veli-Matti suoritti jääkärinä Ylämyllyllä.

Töitä löytyi Helsingistä eräästä remonttifirmasta.

Asuinpaikkana oli aluksi Helsinki ja eri vuokra-asunnot, sittemmin asuinpaikaksi vakiintui Vantaa. Paluuyrityksessä takaisin kotiseudulle paljastui, että töitä oli kyllä tarjolla kesäajaksi, muulloin ei lainkaan.

Nyt elämässä seurasi paluu Helsinkiin vuonna 1974. Vanhempi veli Jorma oli siellä töissä putkiasentajana VR:n konepajalla, ja töitä löytyi Veli-Matille Pasilan konepajalta jarruasentajana. Konepaja lakkautettiin vuonna 1995, ja Veli-Matti siirtyi töihin Ilmalan varikolle huoltotehtäviin.

Työ oli vaihtelevaa 3-vuorotyötä, ja myös fyysisesti raskasta. Työura konepajalla kesti peräti 39 vuotta vuoteen 2013 saakka. Läksiäislahjaksi uskolliselle työntekijälle annettiin oman toivomuksensa mukaan kamera.

Veli-Matin perheeseen syntyi yhteensä neljä lasta vuosina 1977–1991, näistä nuorin toisesta avioliitosta. Lapsenlapsia on kaksi. Eläkeläisenä pääkaupunkiseudulla asuessaan Veli-Matti harrasti lenkkeilyä ja oli ahkera lukija. Erityisesti historialliset aiheet kiinnostivat silloin, kuten vielä nykyisinkin.

Paluu synnyinseudulle Puolison kuoltua ja lasten lähdettyä maailmalle alkoi Veli-Mattia kiinnostaa paluu synnyinseudulle. Myös pääkaupunkiseudun kalliit asuinkustannukset nakersivat pahoin eläkettä. Toki siteet kotiseutuun olivat koko ajan säilyneet, ja hän oli rakentanutkin höylähirsisen huvilan lähelle kotitaloa. Se on nykyisin nuorimman pojan Jannen omistuksessa. Janne on koulutukseltaan maisteri ja suorittaa nyt opintoja proviisoriksi.

Paluu Kuhnustaan kotitilalle toteutui viime vuonna. Kotitalossa Veli-Matilla on yhteisomistus veljensä ja sisarentyttärensä kanssa. Veljekset remontoivatkin talon yläkertaa Veli-Matin käyttöön.

Veli-Matti Eronen remontin keskellä lapsuuden kotitalon yläkerrassa. Kuva Matias Eronen.

Paluu lapsuuden maisemiin on herättänyt miehen mielessä monia tunteita ja lapsuuden muistoja… Sopeutuminen maalaiselämään on alkanut avoimin mielin tutustumisella seudun ihmisiin ja Juuan ja Joensuun kulttuuritarjontaan.

Kuten tunnettua, meillä Suomessa suuret sodan jälkeiset ikäluokat muuttivat 1960- ja 1970-luvuilla runsain joukoin työn ja leivän perässä Ruotsiin, osan muuttajista tyytyessä muuttoon Etelä-Suomeen, jos sieltä lähempää löytyi töitä. Osa näistä henkilöistä jäikin pysyvästi uudelle kotiseudulleen, osan palatessa eläkkeelle jäätyään takaisin synnyinseudulleen. Osalla muualle asettuneista on kuitenkin yhä siteitä lapsuuden kotipaikkaansa esimerkiksi lomamökin muodossa.

Leevi and Leavings -yhtyeen kappale Pohjois-Karjala kuvaa hyvin paluumuuttajan ajatuksia, osin kultareunaisin kuvin. Harmaa arki tulee aikanaan näyttämään, kuinka kukin paluumuuttaja tulee sopeutumaan takaisin synnyinseudun elämään maaseudulla.

Matias Eronen SUKUVIESTI 1 · 2022

13

Huhtikuussa vietetään ensimmäistä kansallista Sukututkimuksen päivää Valtakunnallisesti toimivat sukuharrastusjärjestöt, Suomen Sukututkimusseura, Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys, Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto, julistivat joulukuussa Suomeen kansallisen Sukututkimuksen päivän.

Sukututkimuksen päivä on vuosittain 11. huhtikuuta. Sitä voivat parhaaksi katsomallaan tavalla viettää kaikki sukututkimusharrastuksen parissa toimivat yhteisöt,

kuten paikalliset sukututkimusyhdistykset, sukuseurat ja verkossa kokoontuvat ryhmät, samoin kuin yksityiset sukupiirit.

Sukututkimuksen päivän ensisijaisena tarkoituksena on tehdä eri tavoin sukututkimusta ja yhteisöjen omaa toimintaa tunnetuksi suurelle yleisölle. Sukututkimuksen päivää voidaan viettää paitsi 11.4. myös muuna päivänä samalla viikolla.

Kansalliseksi Sukututkimuksen päiväksi valittu päivämäärä on Tu-

run piispa Johannes Terseruksen (1605–1678) kuolinpäivä. Terserus on suomalaisen harrastusluonteisen sukututkimuksen uranuurtajana ja joukkoistetun sukututkimuksen edelläkävijänä. Turun piispana ollessaan hän pani alulle yli 300 vuotta kestäneen tutkimuprojektin, jonka tuloksia julkaistiin vuonna 1850 teoksessa Genealogia Sursilliana ja vuonna 1971 teoksessa Sursillin suku.

Sukututkimuksen päivän julistus Me neljä sukuharrastuksen parissa valtakunnallisesti toimivaa yhdistystä, Suomen Sukututkimusseura, Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys, Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto, julistamme Suomeen kansallisen Sukututkimuksen päivän, jota vietetään vuosittain 11.4.

Kutsumme kaikki suomalaiset paikalliset sukututkimusyhdistykset ja sukututkimuspiirit sekä sukuseurat ottamaan kansallisen Sukututkimuksen päivän omakseen ja viettämään sitä vuosittain parhaaksi katsomallaan tavalla. Ensimmäisen kerran Sukututkimuksen päivää vietetään maanantaina 11.4.2022.

Toiveemme on, että Sukututkimuksen päivänä tai samalla viikolla kaikki suku­harrastuskentän toimijat tavalla tai toisella esittelisivät omaa toimintaansa tai tiedottaisivat siitä paikallisille ja alueellisille tiedotusvälineille.

Sukututkimuksen päivää voi viettää myös lähisuvun keskuudessa tai pienemmässäkin perhepiirissä, jolloin kunnioitetaan menneitä sukupolvia muistelemalla heidän elämäänsä tai tarkastelemalla sukukirjoja tai muita suku­selvityksiä.

Sukututkimuksen päivälle ei luoda yhteisiä kiinteitä rakenteita, mutta valtakunnalliset yhdistykset voivat järjestää yhteistyössä esimerkiksi tilaisuuksia, joissa tehdään suomalaista sukututkimusta tunnetuksi suurelle yleisölle.

14

SUKUVIESTI 1 · 2022

Suku 2022 -tapahtuma järjestetään verkossa Suomen Sukututkimusseura järjestää 12.–13.3.2022 valtakunnalliset sukututkimuspäivät 44. kerran. Suku 2022 -tapahtuma pidetään verkkotapahtumana ja ohjelma striimataan Suomen Sukututkimusseuran YouTube-kanavalle. Tapahtuma on avoin ja maksuton kaikille eikä siihen osallistuminen vaadi ennakkoilmoittautumista.

Suku 2022 -tapahtuman teemana on genomitiedon hyödyntäminen sukututkimuksessa. Ohjelmassa on kahden päivän aikana kaikkiaan kahdeksan teemaan liittyvää esitelmää, joissa tarkastellaan genomitiedon näkökulmasta Savon asutushistoriaa ja savolaista sukunimistöä. Savolaisekspansiota käsitellään myös metsäsuomalaisten DNA-projektin kautta. Esitelmissä perehdytään myös sukuseurojen tekemiin DNA-tut-

kimuksiin ja niiden tulosten käytettävyyteen. Tämän lisäksi tarjolla on kumpanakin päivänä asiantuntijaneuvontaa Seuran Facebook-ryhmässä.

Tapahtuman aikana sukuseurat, sukututkimusyhdistykset, arkistot, kirjastot, sukututkimukseen liittyvillä yritykset ja muut tahot esittelevät toimintaansa joko etukäteen kuvatulla esittelyvideolla tai pitämällä auki omaa messukanavaa, joka vastaa sukututkimuspäivien esittelyosastoa. Esittelyvideoita pääsee katselemaan ja messukanaville liittymään Suku 2022 -tapahtuman virtuaalisessa messuhallissa. Siellä julkaistaan messukanavien aukioloajat ja tiedot niiden ohjelmasta. ▶ https://suku2022.com

Sukutarinakilpailu 2022 on käynnissä Kaikille avoin Sukutarinakilpailu 2022 on käynnissä.

Suomen Sukututkimusseuran kirjoituskilpailussa etsitään asiakirja-aineistoon, muistitietoon tai omakohtaisiin kokemuksiin perustuvia tarinoita, jotka kertovat henkilöiden ja perheiden vaiheista. Sukutarinoissa voi olla myös fiktiivisiä piirteitä, vaikka ne kertovat historiallisista henkilöistä ja todellisista tapahtumista.

Sukutarinat voivat olla pituudeltaan korkeintaan 15 000 merkkiä välilyönteineen. Tarinat voi kirjoittaa suomeksi tai ruotsiksi. Kirjoittaja voi halutessaan lähettää tarinan yhteydessä enintään kolme siihen liittyvää valokuvaa tai piirrosta. Kirjoittajalla on oltava kuvien ja piirrosten käyttöoikeus.

Kirjoittaja voi lähettää kilpailuun useamman kuin yhden tarinan mutta kuitenkin korkeintaan kolme tarinaa. Kirjoittaja ei saa olla tunnistettavissa nimimerkistä, esimerkiksi keskustelufoorumeilla käytettyä nimimerkkiä tai käyttäjänimeä ei pidä käyttää.

Sukutarinakilpailun esiraati valitsee loppukilpailuun kaikista lähetetyistä teksteistä 7–10 tarinaa, jotka julkaistaan Suomen Sukututkimusseuran verkkosivus-

tolla. Yleisö valitsee äänestämällä voittajan raadin asettamista ehdokkaista. Kolme eniten ääniä saanutta sukutarinaa ja niiden kirjoittajat julkistetaan Sukututkimusseuran syyskokouksessa marraskuussa 2022.

Suomen Sukututkimusseura julkaisee Sukutarinakilpailuun lähetetyistä teksteistä kokoelman Sukutarinat 2022. Lähettämällä tarinan kilpailuun kirjoittajat antavat Sukututkimusseuralle luvan mahdolliselle julkaisemiselle verkkosivustolla ja julkaisussa. Kaikki kilpailuun lähetetyt sukutarinat tallennetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, missä ne ovat määräajan kuluttua tutkijoiden käytössä.

Kilpailuun tarkoitetut tarinat tulee lähettää 28.8. mennessä sähköpostitse osoitteeseen sukutarinakilpailu @genealogia.fi. Sähköpostiviestissä on ilmoitettava kirjoittajan nimi, yhteystiedot ja nimimerkki. Sukutarina lähetetään viestin liitteenä doc-, docx- tai rtfmuotoisena tekstitiedostona ja mahdolliset kuvat erillisinä tiedostoina. ▶ www.genealogia.fi/sukutarinakilpailu

SUKUVIESTI 1 · 2022

15

Mitä huomioida, kun suunnittelee sukukirjan tekoa?

Teksti: Camilla Paavonen

Sukukirjan tekeminen on monen sukututkijan ja sukuseuran unelma tai tavoite. Mitä kannattaa huomioida, jos haluaa sukukirjan tehdä? Suunnitteluvaiheessa on hyvä kiinnittää huomiota tässä artikkelissa käsiteltäviin asioihin. Kun nämä asiat on mietitty ja tehty kunnolla jo projektin alkuvaiheessa, on koko kirjaprojekti helpompi toteuttaa. Tämä luo myös vahvan pohjan lopulliselle kirjalle.

Tietosuoja ja henkilöiden tietojen kerääminen kirjaa varten Sukukirjaan tulevat henkilöiden tiedot sisältävät yleensä tiedon henkilön koko nimestä ja syntymäajasta. Tärkeää on muistaa, että kaikilta elossa olevilta henkilöiltä vaaditaan suostumus tietojen julkaisuun sukukirjassa. Suostumus vaaditaan jokaiselta 15 vuotta täyttäneeltä henkilöltä. Eli vanhemmat eivät voi ilmoittaa aikuisten lastensa tietoja kirjaan ilman heiltä saatua nimenomaista suostumusta.

Tietojen keräämisen kirjaa varten voi toteuttaa eri tavoilla. Varmimmin tietojen kerääminen tapahtuu keräämällä tiedot paperisella allekirjoitettavalla keräyslomakkeella, koska allekirjoitettu lomake on helpompi todentaa myöhemmin ja näin voi olla varmempi siitä, että henkilöt ovat suostuneet tietojensa julkaisuun kirjassa. Paperisen keräyslomakkeen voi tehdä itse esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmalla tai jos paperista lomaketta ei halua itse tehdä, löytyy monista sukututkimusohjelmista valmiita tulostettavia keräyslomakkeita, joita voi myös hyvin käyttää.

Henkilöiden tiedot voi kerätä myös puhelimitse ja myös puhelimessa saatu suostumus riittää. On kuitenkin hyvä muistaa, että tällaista suostumusta voi olla vaikea todentaa myöhemmin, jos tulee jokin epäselvyys siitä, olisiko tietoja saanut ilmoittaa kirjaan.

Tämän takia paperisella lomakkeella kerätyt tiedot ovat varmempia.

Hieman uudempi tapa kerätä tietoja on käyttää sähköistä keräyslomaketta. Sähköisen keräyslomakkeen voi tehdä esimerkiksi Google Formsilla ja sen voi lähettää ihmisille esimerkiksi sähköpostilla tai upottaa verkkosivulle.

dossa oleva kuva kestää yleensä kuusi muokkauskertaa, minkä jälkeen kuvan laatu alkaa huonontumaan.

Tärkeää on muistaa, että vaikka kuva näyttäisi tietokoneen tai puhelimen ruudulla hyvältä, se ei välttämättä näytä hyvältä painetussa tuotteessa, jos se ei täytä tätä 300 dpi:n resoluution tarkkuutta.

Kuvien käsittely ja skannaaminen on sukukirjan taitosta erillinen prosessi ja se ei yleensä kuulu taiton hintaan eikä itse taittoon. On hyvä miettiä teettääkö sen ulkopuolisella vai löytyykö osaamista omasta takaa.

Sukututkimustietojen tallentaminen kirjaa varten

Merkitystä ei ole, millä tekstinkäsittelyohjelmilla tekstit kirjoitetaan kirjaa varten, kunhan valmiit tiedostot ovat jossakin yleisessä tiedostomuodossa taittoa varten, kuten Wordin DOCX tai Doc tai sitten ohjelmistoista riippumattomissa muodoissa kuten RTF tai TXT. Tiedostomuoto TXT poistaa kaikki muotoilut tekstistä, kun taas RTF-, Doc- tai DOCX-muotoisissa tiedostoissa näin ei käy.

Tekstiin liittyviä kuvia ei kuitenkaan saa tallentaa samaan tiedostoon tekstin kanssa esimerkiksi Wordasiakirjaan. Tämä sen takia, koska tekstejä ei voi taittaa, jos tiedosto sisältää kuvia. Kun tekstejään valmistelee taittoa varten pitää kuvat muistaa poistaa tiedostosta, jos niitä on vaikka käyttänyt apuna, kun kirjoittaa tekstiä.

Helpoin tapa koota ihmisten tiedot kirjaa varten on tallentaa ne johonkin sukututkimusohjelmaan, esimerkiksi Sukujutut-ohjelmaan. Sukututkimusohjelmalla isojen tietomäärien hallinta on helpompaa ja tiedot saa samalla myös taulukkomuotoon. Sukututkimusohjelmaa kannattaa käyttää myös siksi, että ohjelmasta tiedot saa tallennettua RTF- tiedostoksi, joka voidaan viedä suoraan taitto-ohjelmaan.

Myös henkilön kuvan voi tallentaa hänen tietojensa yhteyteen sukututkimusohjelmassa. Tämä helpottaa lopullista sukutaulujen taittotyötä, koska kuvat voidaan ottaa mukaan sukututkimusohjelmasta tallennettavaan RTF-tiedostoon. Tallennettaessa kuvia sukututkimusohjelmaan on kuvat hyvä tallentaa ensin kuvankäsittelyohjelmassa 3–5 cm kokoisiksi. Tässä koossa kuvat tulevat sopivan kokoisina myös lopulliseen kirjaan.

Sukukirjan kuvat Sukukirjaan tulevien kuvien tulisi olla mahdollisimman hyvälaatuisia. Varsinkin painetussa muodossa olevassa kirjassa kuvien on hyvä olla resoluutioltaan vähintään 300 dpi. Grafiikan eli esimerkiksi piirroskuvien ja kaavioiden resoluution olisi hyvä olla vähintään 600 dpi, mutta mielellään 1200 dpi, jotta ne näyttävät varmasti hyviltä. Nämä ovat tällaisia tarkkuuksia, jotka kannattaa pitää mielessä, kun sukukirjaan tulevien kuvien skannaamista miettii ja tekee.

Kun sukukirjaan tulevia kuvia skannaa, on ne hyvä tallentaa jpg- tai TIFF-muotoon. Varsinkin jos ei ole varma, mihin tiedostomuotoon kuva kannattaa tallentaa, on jpg hyvä muoto, koska sen saa auki monella ohjelmalla. Jos kuvaa käsittelee jollakin kuvankäsittelyohjelmalla, on tiedostomuoto hyvä vaihtaa viimeistään tässä vaiheessa TIFF-muotoon, koska jpg-muo-

Sukukirjan tekstit

Perinteinen painettu kirja vai sähköinen Kirjan voi tehdä perinteisenä painettuna kirjana joko kova- tai pehmeäkantisena. Näistä kovakantinen kirja on se perinteisempi. Nykyisin myös sähköisessä muodossa olevat kirjat yleistyvät kovaa vauhtia. Sähköisessä muodossa oleva kirja eli e-kirja voidaan toteuttaa EPUB-muodossa, jolloin kirja on oikeasti sähköinen kirja eikä vain pdf-tiedosto, joka julkaistaan.

ISBN-numerolla vai ilman Sukukirjan voi julkaista ISBN-numerolla tai ilman.

ISBN-tunnus ei ole lakisääteinen, vaan sen voi hankkia julkaisulleen halutessaan. ISBN- tunnuksen tarkoituksena on identifioida kirja. Itse ISBN-tunnus on ilmainen.

Myös sähköiseen julkaisuun voi hankkia ISBNtunnuksen. Jos kirjan tekee sekä painetussa että sähköisessä muodossa täytyy molempiin hakea omat erilliset ISBN-tunnukset. Jos ISBN-tunnuksen hankkii, täytyy kirjasta toimittaa kuusi vapaakappaletta yliopistokirjastoihin.

SUKUVIESTI 1 · 2022

17

Mustosia Kainuussa 1500-luvulla Teksti: Matias Eronen

Artikkelissa kerrotaan Kainuuta asuttaneista Mustosista, ja heidän elämän olosuhteistaan.

Kunkin henkilön lähtöalue on pyritty selvittämään, samoin elonkaari Oulujärven erämaapitäjässä.

Savonlinnan isännän ja voudin (1542–1547) Klemetti-kirjurin (Klemetti Henrikinpoika Krook) ansiot savolaisasutuksen merkittävänä edistäjänä ovat kiistämättömät. Kainuun asuttamiseen hän ei tosin ehtinyt vaikuttaa kuin välillisesti. Hänen ansiostaan Kustaa Vaasa ja Klemetti-kirjurin seuraaja Kustaa Fincke kiinnittivät huomiota jo hyvässä vauhdissa olleeseen savolaiseen uudisasutusliikkeeseen.

Oulujärven asuttaminen olikin vuodesta 1551 lähtien parin vuoden ajan melko keskeinen asia valtakunnan asutustoiminnassa. Tarpeeksi vapaaehtoisia muuttajia ei kuitenkaan saatu liikkeelle. Savon sakkoluetteloista ja tuomiokirjoista tulee esille sakkotuomioita saaneita henkilöitä, jotka olivat kieltäytyneet muuttamaan Kainuuseen. Myös muuton takuumiehet saivat raskaita sakkoja, koska heidän takaamansa henkilöt eivät olleet muuttaneet. Voidaan puhua suoranaisesta pakkomuutosta.

Näiden toimenpiteiden ansiosta voikin Fincke jo 1553 ilmoittaa Oulunjärven erämaahan muuttaneen 140 uudisasukasperhettä, ja syyskuussa 1554 oli jo 131 talonpoikaa pantu verolle. Näistä yhdeksän henkilöä oli jo aiemmin erämaahan muuttaneita. Myös vuosien 1520, 1543 ja 1555 veronkorotuksilla oli ollut merkittävä osuus asutusekspansioon Kainuuseen.

On muistettava, että savolaisten taloudellis-sosiaalisesta oma-aloitteisesta toiminnasta johtuva muuttoliike oli tuonut Kainuuseen jo ensimmäiset vakinaiset uudisasukkaat. Uudisasutusliikkeessä Kainuuseen ennen 1580-lukua oli kaksi asutusaaltoa, jotka ajoittuivat vuosiin 1552–1556 ja 1572–1576.1

Paavo Mustonen verotettuna Limingan pitäjän Kiehimän neljänneksessä 1560. KA 4625:23.

Kainuun eli Oulun erämaan asukkaita A. Talolliset Kiehimänsuu ja -joki Paavo Mustonen oli talollisena vuosina 1560–83 Kiehimänsuussa. Paavo oli Kainuun ensimmäinen Mustonen. Hän saapui sinne 1560. Vuonna 1565 Paavo Mustonen on saanut 3 mk:n sakkotuomion.

Oulun erämaan maakirjoissa hän on vuosina 1571–83. Hänen Kiehimänjoen suussa oleva talonsa poltettiin 1578, ja se oli seuraavan vuoden autiona. Jälleenrakentamisen jälkeen se poltettiin toisen kerran 1580. Vuonna 1581 kylän kaikki talot olivat poltettuja. Taas asutettiin 1582 tila uudestaan, veroja ei peritty lainkaan ja talo kohosi tuhkasta. Koitti vuosi 1583 ja vainolainen tuhosi lähes kaikki kylän talot Paavon talo mukaan lukien. Tämän vuoden vainolaisen tu-

Paavo Mustosen käräjätuomio. Oulujärven pitäjän sakkoluettelo 1565.KA 4679:29v.

18

SUKUVIESTI 1 · 2022

hoista ei kylä enää selvinnyt, vaan se autioitui täysin 22 vuoden ajaksi.

Pekka Mustonen mainitaan vuosina 1577–1580 Kiehimän kylässä. Hän oli Paavon poika.

Pekka oli talollisena 1570-luvun loppupuolella, ja hänet oli merkitty isännäksi kymmenysverokirjoissa vuosina 1577–80. Hän häviää sen jälkeen maakirjoista, ja hän lieneekin menehtynyt vainolaisen hävitettyä Paltamon seudun asutuksen perusteellisesti.

Paavon lähtöalue on todennäköisesti nimistön perusteella Rantasalmen pitäjän Putkisalon neljänneksestä Vaahersalon kymmeneksestä. Siellä on jo Savon ensimmäisessä maakirjassa 1541 vankka joukko Mustosia, joista osa häviää maantarkastukseen 1562 mennessä.

nen talonsa säästyi. Hän kuitenkin hävisi, kuten koko pitäjäkin verokirjoista. Vasta vuonna 1605 ilmestyi Olli Mustonen taas verokirjoihin, ja kyseessä lienee sama mies.

Vuonna 1577 verotustiedoissa ilmoitetaan talossa olevan kaksi jousta eli kaksi työkykyistä miestä. Toinen miehistä lienee Ollin veli tai poika, nimeä ei ole kuitenkaan mainittu.

Oikeuslaitos ja lakien valvonta toimi jo tällöin Oulun erämaa-alueella, ja ohessa kopio Oulun erämaan käräjien sakkotuomiosta vuonna 1588 Olli Mustoselle. Hän oli lyönyt mustelman Suni Parmaiselle, ja saanut siitä kolmen markan sakon.

Mieslahti ja Pyhäntä(järvi)

Koutaniemi ja Nuasjärvi

Tuomas Mustonen oli vuosina 1570–75 ja 1581–83 kirjoilla Mieslahdessa ja vuosina 1577–1580 Pyhäntäjärvellä.

Maakirjoista nähdään, että Tuomaksen talo oli poltettu rappasodan aikana kolme kertaa, nimittäin vuosina 1576, 1578 ja 1580. Hän olikin siirtynyt perheineen tällöin Mieslahdesta koilliseen olevalle Pyhäntäjärvelle, joka ilmoitetaan häneen asuinpaikkanaan verokirjoissa kyseisinä vuosina. Kyseessä oli väistyminen piilopirttiin vainolaisen tieltä.

Tuomas palasi Mieslahteen 1581, mutta taas vainolainen poltti talon. Seuraavana vuonna talo oli pystyssä eikä veroja kerätty. Seuraavana vuonna taas lähes koko kylä poltettiin eikä veroja kerätty lainkaan.

Koko Kainuu oli hävitetty ja autioitui ainakin veronmaksajien osalta.

Etunimeä Tuomas tavataan tuona aikana ainakin Juvan Koikkalassa, ja hän lieneekin Tuomas Juntinpoika Mustosen poika.

Pekka l. Petteri Mustonen oli itsellinen vuonna 1575 ja talollinen vuosina 1577–83. Veijo Saloheimon mukaan Pekka olisi saapunut jo 1570. Hänkin lienee ollut rantasalmelaisia.

Pekan nousu itsellisestä talolliseksi oli merkittävä voiman osoitus. Koutaniemen talo mainitaan poltetuksi 1578. Hänet onkin merkitty asuvaksi kymmenesveroluettelon mukaan Nuasjärven kylässä vuosina 1577–80. Hän palasikin asumaan Koutaniemeen, mutta hänen ja hänen talonsa kohtalo oli yhtä karu kuin pitäjän muiden talollisten ja talojen. Kaikki toiminta loppui vuoden 1683 jälkeen.

Melalahti Olli Mustonen vuosina 1574–1583. Olli lienee Paavo Mustosen poika. Hän oli maakirjoissa yhtämittaisesti vuosina 1574–1583. Hänenkin talonsa poltettiin vuonna 1581, eikä seuraavana vuonna peritty veroja. Vuoden 1583 hävityksessä sen sijaan hä-

B. Itselliset

Mieslahti Matti Mustonen mainitaan itsellisenä vuoden 1575 maakirjassa. Matti lienee Tuomaksen veli. Nimittäin Rantasalmen pitäjän Keriharjun neljänneksen Huosioisrannan kymmeneksessä oli talollisena Matti Tuomaksenpoika Mustonen alkaen vuodesta 1559. Hänet on merkitty torppariksi.

Häntä ei mainita maakirjoissa vuoden 1572 jälkeen, kunnes vuoden 1589 maantarkastusluettelossa selviää Matin kohtalo. Kyllösten kanssa yhteisestä kokoverosta puolet oli autiona eli viisi veromarkkaa, joka oli Matin osuus. Viereen oli kirjoitettu selittävä teksti: Ollut ratsu- ja nihtipalveluksessa. On karannut siel-

Olli Mustosen sakkotuomio. Oulun erämaan käräjät 1578. KA 4749:88.

SUKUVIESTI 1 · 2022

19

tä ja mennyt Kainuuseen. Venäläiset ovat lyöneet hänet hengiltä. Tapahtui vuonna 1588.2 Matti oli siis oleskellut pakomatkallaan veljensä Tuomaksen luona Kainuussa, ja tavannut siellä kohtalonsa rappasodan vielä jatkuessa.

Vuolijoki Petteri Mustonen vuonna 1575. Hänestä on vain yksi merkintä. Mies voi olla sama mies kuin Koutaniemeen siirtynyt Pekka.

Verotuksesta Ensimmäiset uudisasukkaat olivat saaneet kolme verovapausvuotta. 1500-luvun loppuvuosina ja 1600-luvun alussa seuduille tulleille annettiin kuusi vapaavuotta. Täten maakirjoissa olevan uudisasukkaan ensimmäisen verotusvuoden perusteella saapuminen seuduille onkin voinut tapahtua jo kolme vuotta aikaisemmin. Verotusperusteet oli yleensä tutkittu jo edellisenä syksynä seuraavan vuoden maakirjaa varten.

Vuotuisvero oli ainoa vakituinen vero, jonka kruunu Oulujärven erämaasta kantoi ennen vuotta 1576.

Pohjanmaan kymmenysluettelo 1581. KA 4762:95.

Kruunu ei vaatinut tavanomaista osuutta edes viljakymmenyksistä, jotka vuoteen 1576 saakka lienevät menneet kokonaan pitäjän kirkkoherralle. Vilja oli yleensä ruista, ja välillä pienempi määrä ohraa. Keskimääräinen taloa kohti kannettu viljamäärä näyttää olleen kaksi vakkaa (yksi vakka on n. 18,3 litraa).

Oulujärven uudisasutusta ei haluttu autioittaa ainakaan kymmenysveron raskaudella. Viljakymmenysten kolmanneksen sai kruunu Oulujärven erämaasta 1500-luvulla vain vuosilta 1576–1580.

Vuotuisveroina kerättiin taloa ja vuodesta 1576 alkaen jousta kohti kapahaukia ½ leiviskää (n. 4,3 kg) ja 10 harmaa- eli oravannahkoja, muutkin harvinaisemmat nahkat kuten näädän, risti- tai punaketun ja kärpän nahkat kyllä kelpasivat.

Itsellisveroa alettiin kantaa vuodesta 1574 alkaen.

Veron määrä vaihteli paljon, sillä se oli 1–9 markkaa itselliseltä. Kahtena veronkannon viimeisenä vuote-

Mustosten asuinpaikkoja Kainuussa 1500–1600-luvuilla. Kansalaisen karttapaikka.

20

SUKUVIESTI 1 · 2022

na 1579 ja 1584 suurin osa verosta suoritettiin eränkäynnin tuotteilla. Kymmenyksiä ei kuitenkaan itsellisiltä kannettu.3 Oulun erämaan verotuksessa tapahtui helpotusta v.1581 alkaen, kun kymmenysvero jäi pois. Tästä oheinen merkintä asiakirjassa.

kätköihin piilopirteilleen. Luultavasti osa kainuulaisista jäi myös rappasotien loppukaudeksi erämaihin.

On myös varmoja todisteita monien sodassa selvinneiden pakenemisesta kauemmaksi pohjoiseen, kuten Pudasjärvelle ja Taivalkoskelle. Tämä 25-vuotinen sota päättyi vuonna 1595 Täyssinän rauhaan.5

Pitkä viha vuosina 1570–1595.

Yhteenvetoa

Ns. pitkä viha oli Ruotsin 25-vuotinen sota Venäjää vastaan. Sitä on sanottu myös rappasodaksi.

Jo Kustaa Vaasan Venäjän-sodan yhteydessä 1550-luvun lopulla oli tehty useita sissihyökkäyksiä Karjalasta Kainuun asutuksen kimppuun. Nämä tuolloin Kainuun asutukseen lähes vuosittain kohdistuneet hyökkäykset saivat aikaan sen, että enimmillään noin 300 talon suuruiseksi kasvaneen ja Oulujärven pitäjänä jo 1550-luvun puolivälistä alkaen mainitun alueen asutus tuhoutui täysin vuoteen 1585 mennessä.4 Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa oli saatu solmittua vuoden 1574 alussa aselepo. Kuitenkin jo saman vuoden syksyllä vihollispartio iski ensimmäisen kerran Kainuun asutuksen kimppuun.

Kesäkuussa 1575 vihollinen tuli jo Oulunjärvelle ja poltti 21 taloa. Samana vuonna vainovalkeat roihusivat Ristijärvellä ja Mieslahdessa ja neljässä muussa kylässä. Tällöin Tuomas Mustonen onkin siirtynyt pakoon maakirjan mukaan Pyhäntäjärvelle.

Sota jatkui taas 1577 lähtien vuosittain lähes tauotta hävitysretkillä rajan molemmin puolin. Viimeistään 1580 kävi selväksi venäläisten pyrkimys tuhota kokonaan Oulunjärven erämaan asutus, joka oli heidän mielestään tunkeutunut Venäjän alueelle.

Kesällä 1581 karjalaiset sissit koettivat tuhota viimeisetkin Oulun erämaassa olleet talot. Pitäjään jäi vain 18 taloa vuotuisveroaan maksamaan.

Vainolaista osattiin pelätä, ja väestä osa jäikin piilopirteilleen seuraamaan tilannetta. Vuoden 1584 tileihin ilmaantuikin uusia kyliä, joiden asukkaat olivat jääneet asuskelemaan vakituisesti piilopirteilleen syrjäisiin erämaihin. ”rappareita” paettuaan. Kuitenkin jo saman vuoden syksyllä heidätkin raa’asti tapettiin ja hävitys autioitti seudun täysin.

Jälleenrakennukseen ei ehditty paneutua, ennen kuin viholainen vielä kerran syksyllä 1585 iski Oulujärven asutuksen kimppuun. Tilien mukaan Oulunjärven erämaan tuhot olivat sataprosenttiset.

Rappasodan loppuvuodet olivat Pohjois-Pohjanmaalla sekasortoisia ja vaikeita. Oulujärven asukkaista todettiin osan paenneen tarpeen vaatiessa korpien

Pähkinäsaaren rauha vuonna 1323 erotti muusta Ruotsista Oulun erämaa-alueen kuuluvaksi Venäjälle, lähinnä vienankarjalaisten nautinta-alueeksi. Ruotsin valtio pyrki 1400-luvun lopulta alkaen laajenemaan itään ja asuttamaan myös nykyistä Kainuun aluetta.

Se toteutuikin 1500-luvun puolivälistä alkaen savolaisen uudisasutuksen muodossa.

Venäjä piti kiinni vanhoista nautinta-alueistaan, ja hävitti lähes vuosittain tänne Oulun erämaa-alueelle muodostuneen suomalaisen uudisasutuksen. Vuonna 1583 toteutuneen hävitysretken jälkeen alue olikin lähes autioitunut ja asutus tuhoutunut. Tämän jälkeen kesti yli 20 vuotta ennen kuin asutus alkoi taas elpyä.

Lähdeviittaukset: 1. Kainuun historia I ss. 354–357.

2. KA 6600:33.

3. Kainuun historia I ss. 354–357.

4. Suomen historian pikkujattiläinen s. 157.

5. Kainuun historia I ss. 379–393

Lähteitä: KA. Voudintilit/Pohjanmaan voutikuntien tilejä 1531–1620.

Kainuun historia I. Matti Huurre, Jorma Keränen. Kainuun Sanomain kirjapaino Oy. Kajaani 1986.

Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia II. Armas Luukko. OuluOsakeyhtiö Liiton kirjapaino1954.

Suomen historian pikkujättiläinen. WS Bookwell Oy. Porvoo 2003.

Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla 1541–1620. Veijo Saloheimo. Uusimaa Oy. Porvoo 2006.

Mustosten esipolvia Savossa. Matias Eronen 2016. Mustosten sukuseuran nettisivut jäsenille.

Matti Mustonen Joroisten Huosionrannalta. Matias Eronen 2016. Mustosten sukuseuran nettisivut jäsenille.

Mustosia Juvalla 1500-ja 1600-luvuilla. Matias Eronen 2020.

Mustosten sukuseuran nettisivut jäsenille.

Kainuun Melalahden Mustosten varhaisvaiheet.

Ari Kolehmainen 2015. Mustosten sukuseura.

Maanmittaushallitus. Kansalaisen karttapaikka.

SUKUVIESTI 1 · 2022

21

Otto Anderssons uppteckningar och bilder nu tillgängliga på Finna Musikforskaren och professorn Otto Andersson (1879–1969) är ett välbekant namn inom musikkretsar, bland annat är han känd som komponist och grundare av Föreningen Brage i Helsingfors. Men Otto Andersson gjorde också en diger insats som stipendiat för Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) vid sekelskiftet 1900. Nu är sju samlingar, totalt över 1600 sidor uppteckningar och över 200 bilder fritt tillgängliga på Finna på adressen sls.finna.fi.

Under sin tid som stipendiat för SLS rörde sig Otto Andersson i hela Svenskfinland och tecknade flitigt upp melodier efter spelmän och vissångare. Andersson arbetade i fält också i Estlands svenskbygder. Anderssons insats var väldigt uppskattad och eftersom han gjorde ett så noggrant arbete beviljades han stipendium av SLS i flera omgångar trots hård konkurrens. På grund av sin musikaliska bakgrund kunde han skickligt ta till vara de spelade melodierna och omvandla spelmännens virtuositet till noter på pappret.

Det nu publicerade arkivmaterialet innehåller i huvudsak uppteckningar av instrumentell folkmusik som dansmelodier och ringlekar men också en hel del visor. Utöver uppteckningarna kan man ta del av Otto Anderssons fältanteckningar där han bland annat reflekterar kring brytningen mellan den nya och gamla tiden och hur den påverkar musikutövning-

en. Andersson berikade även uppteckningarna med noggranna förteckningar över spelmännen. Den första samlingen som Andersson lämnade in till SLS år 1902 innehåller också en del övrigt folkloristiskt traditionsmaterial som ordspråk, talesätt, gåtor och ramsor enligt sekelskiftets uppteckningsideal.

Förutom de 1600 upptecknade sidorna kan Finna-besökaren ta del av en hel del bilder, främst tagna av Otto Andersson under sina uppteckningsresor. De kulturhistoriskt värdefulla bilderna föreställer spelmän poserande med sina instrument och vissångare i sina hemmiljöer men också byar, byggnader, interiörer och arbete på landsbygden. Särskilt Åland är välrepresenterat i materialet men bilder finns från hela det svenska språkområdet i Finland och Estland. Samlingen innehåller även ett mindre antal bilder tagna av andra upphovsmän, bland annat Thure Roos som har fotograferat på olika håll i Lappträsk.

Dessa uppteckningar och bilder kan ni nu ta del av på sls.finna.fi. Materialet får användas fritt så länge källan och upphovsmannen nämns.

Otto Anderssonin merkintöjä ja valokuvia

Otto Andersson (till höger) upptecknar låtar efter fiskaren Erik Lönnberg (född 1829) i Lampiluoto i Hvittisbofjärd vid sekelskiftet 1900. Foto: Gösta Wibom. SLS/Brages spelmanstävlingar.

22

SUKUVIESTI 1 · 2022

Musiikintutkija ja professori Otto Andersson (1879– 1969) teki 1900-luvun taitteessa kenttätyötä Suomen ruotsinkielisillä alueilla ja Virossa. Hän tallensi lähinnä tanssimelodioita ja lauluja mutta myös muuta kansanperinneaineistoa. Hänen valokuvansa esittävät pelimanneja ja perinteisiä trubaduureja kotioloissaan, mutta hän on myös dokumentoinut rakennuksia, maisemia ja työntekoa maaseudulla. Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) on julkaissut yli 1600 sivua muistiinpanoja ja yli 200 kuvaa Anderssonin aineistoista Finnassa osoitteessa sls.finna.fi.

Stiftelsens för Åbo Akademi samlingar finns nu i Finna Under år 2021 har Stiftelsen för Åbo Akademi gjort ett omfattande arbete med att digitalisera samlingarna i museerna Sibeliusmuseum, Ett Hem samt Casa Haartman. Även ett flertal verk ur stiftelsens omfattande konstsamling har digitaliserats. Arbetet med att dokumentera museiföremål och konstverk som inleddes för några år sedan pågår kontinuerligt, och en del av de hittills digitaliserade samlingarna har publicerad i söktjänsten Finna på adressen saa.finna.fi.

Verken i Stiftelsens för Åbo Akademi konstsamling är deponerade i Åbo Akademis lokaler samt i stiftelsens utrymmen. Konstsamlingen består av oljemålningar, akvareller, grafiska tryck, teckningar och skulpturer från olika epoker. Konstsamlingarna i museerna Ett Hem och Casa Haartman utgör egna helheter i respektive museum. Konstsamlingen i museet Ett Hem består till största delen av verk gjorda av finländska guldålderskonstnärer. I det här skedet görs en del av den omfattande samling av Axel Haartmans verk som finns i Casa Haartman tillgänglig i Finna.

– Tidigare dokumenterades museisamlingarna främst för eget bruk och endast en mindre del av informationen erbjöds till allmänheten via utställningar. Arkiv och bibliotek hade olika kartotek som måste bläddras i på plats. Under de senaste decennierna har kulturarvsorganisationer dock förändrats tillsammans med resten av samhället. Även allmänheten intresse-

rar sig allt mer för kulturarv. Digitaliseringen av kulturarvsmaterial samt dataförrådens interoperabilitet och tillgänglighet hör därför till nyckelfrågorna i dagens museer och arkiv, säger Sibeliusmuseums samlingsintendent Sanna Linjama-Mannermaa.

Åbo Akademin säätiön kokoelmat nyt Finnassa Åbo Akademin säätiö teki vuonna 2021 mittavan työn Sibelius-museon ja Ett Hem- sekä Casa Haartman -museoiden kokoelmien digitoinnin parissa. Lisäksi teoksia säätiön laajasta taidekokoelmasta on digitoitu. Pari vuotta sitten aloitettu dokumentointityö jatkuu edelleen ja tähän mennessä digitoidut kokoelmat on julkaistu Finna-palvelussa. Åbo Akademin säätiön taidekokoelman teokset on sijoitettu Åbo Akademin kiinteistöihin sekä säätiön omiin tiloihin. Taidekokoelma koostuu öljymaalauksista, akvarelleista, grafiikasta, piirustuksista sekä veistoksista eri aikakausilta. Ett Hem- sekä Casa Haartman -museoissa sijaitsevat taidekokoelmat

Hedvig Haartman i vitt och stilig hatt.

Verk av Axel Haartman i Casa Haartmans samlingar.

muodostavat omat kokonaisuutensa. Kokoelma Ett Hem -museossa koostuu pääosin suomalaisen kultakauden taiteilijoiden teoksista. Casa Haartmanissa sijaitsevan Axel Haartmanin laajan taidekokoelman teoksista osa on tässä vaiheessa saatavilla Finnassa. ▶ https://saa.finna.fi SUKUVIESTI 1 · 2022

23

U R KKA

LU K U

N

Minne menet ihminen? on lempeä opas ihmiselon käänteisiin

Väestö alkaa ikääntyä tulevina vuosikymmeninä suurimmassa osassa maailmaa ja muuttoliike kasvaa vääjäämättä. Nämä kehityskulut on kuitenkin mahdollista kääntää voimavaraksi ja väestöilmiöiden lainalaisuuksia ymmärtämällä voidaan vaikuttaa tulevaisuuden elinehtoihin.

Minna Säävälä kartoittaa Minne menet ihminen? -teoksessa väestönkasvua, syntyvyyttä ja muuttoliikettä sekä niiden vaikutuksia.

Väestön ikääntyminen, muuttotappiokunnat, syntyvyyden lasku Suomessa ja maailman ylikansoittuminen ovat julkisuudessa kestoaiheita ja kuulostavat pahaenteisiltä. Ne kääntävät ajatukset numeroita viliseviin tilastoihin sekä mutkitteleviin käyriin. Ilmiöiden takana olemme kuitenkin me kaikki yksilöinä. Ilmiöt puolestaan kertovat elämästä iloineen ja suruineen: syntymisestä, vanhenemisesta, muutoista ja lopulta kuolemisesta.

Minne menet ihminen? -kirja taltuttaa uhkaavilta tuntuvat väestöilmiöt selittäessään helppotajuisesti niiden lainalaisuuksia. Keinot suotuisaan väestönkehitykseen ovat jo olemassa. ”Tärkeimmät väestöön kytkeytyvät ilmiöt – syntyvyys, kuolleisuus ja muuttoliike – noudattavat kuitenkin tiettyjä säännönmukaisuuksia, ja näitä ilmiöitä analysoimalla tulevaisuutta voidaan ennakoida perustellusti. Tämän vuoksi myös kehityksen suunnan muuttaminen on tarvittaessa mahdollista. Tämän hetken valinnoilla voidaan vaikuttaa tulevaisuuden ihmisten elinehtoihin, kuten ympäristön tilaan, ruoan riittävyyteen, yhdenvertaisuuteen, demokratiaan ja hyvinvointiin”, Minna Säävälä korostaa kirjassaan.

Säävälä on johtava asiantuntija työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskuksessa ja sosiaaliantropologian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän käy Minne menet ihminen? -teoksessaan läpi väestöilmiöiden lainalaisuuksia ja auttaa hahmottamaan, mitä väestöllä tarkoitetaan, minkälaiset seikat vaikuttavat sen muutoksiin ja mihin väestönkehitys on menossa. Säävälä tarkastelee esimerkiksi maailman väestönkasvua, muuttoliikettä ja kaupungistumista sekä Suomen syntyvyyden vähentymistä, eläkejärjestelmän haasteita ja maahanmuuton tarvetta. Suomi on maailman ikääntyneimpiä maita, ja väestö vanhenee väistämättä, kun ihmiset elävät yhä pidempään ja lapsia syntyy yhä vähemmän.

24

SUKUVIESTI 1 · 2022

Minna Säävälä: Minne menet ihminen? Mitä jokaisen tulisi tietää väestöilmiöistä (Gaudeamus 2021)

”Jos maahanmuutto ei lisäänny huomattavasti lähivuosikymmeninä, työelämässä mukana olevien määrä vähenee etenkin 2030-luvun aikana, kun 2010-luvulla syntyneet ennätyksellisen pienet ikäluokat ovat kouluttautuneet ja siirtyvät työelämään. Vain suurimmissa kaupungeissa riittää runsaammin työikäisiä”, Säävälä sanoo. Toisaalta ikääntyminen voi tuoda myös uudenlaisia voimavaroja yhteiskuntaan. Esimerkiksi ikääntyneiden työssäkäynti voi lisääntyä.

LUK U N U

Pohjoisen kansanperinteen väsymätön kerääjä Jenny Paulaharju

RK

KA

Jenny Paulaharju oli maamme ensimmäisiä naispuolisia perinteenkerääjiä. Yhdessä miehensä ja työtoverinsa Samuli Paulaharjun kanssa hän kiersi Lapin erämaita ja muita vaikeakulkuisia seutuja yli kahden vuosikymmenen ajan ja tallensi suuren määrän erityisesti naisten ja lasten perinnetietoa.

Samulin pojantyttären Marjut Paulaharjun kirjoittama elämäkerta kertoo viimein Jennyn tarinan.

Jenny Paulaharju o.s. Simelius (1878–1964) oli huomattava suomalainen tiedenainen ja maamme ensimmäisiä naispuoleisia kansanperinteen kerääjiä. Hän syntyi kymmenlapsiseen lukkariperheeseen ja valmistui ylioppilaaksi 1899 yhtenä Oulun ensimmäisistä naisylioppilaista. Jenny valitsi tietoisesti kouluttautumisen ja ansiotyön, naiselle tuohon aikaan harvinaisen tien, joka sulki pois perheen perustamisen vaihtoehdon. Työskennellessään Oulun kuuromykkäinkoulussa Jenny tapasi Samulin.

FM, tietokirjailija Marjut Paulaharjun kirjoittama elämäkerta kuljettaa lukijaa Jennyn ja Samulin matkoilla ja avaa kahden kiehtovan perinteenkerääjän työ- ja perhe-elämää. Teos näyttää, miten Jenny Paulaharjusta, herännäiskristillisyyden ohjaamasta, värikkäästä ja ristiriitaisesta persoonasta, kasvoi uuttera opettaja ja perinteenkerääjä sekä naisasianainen, joka oli vaatimassa tasa-arvoa erityisesti naisopettajille. Elämäkerta piirtää esiin voimakastahtoisen naisen, jolla oli ristiriitainen suhtautuminen lapsipuoliinsa ja rankkoihin keruumatkoihin, mutta joka kuitenkin koki tehtäväkseen tukea Samulia.

– Kuitenkin eroavuudet paljolti tasoittuivat yhteisten kansanperinnekeruumatkojen myötä ja muita arvokkaampi tunne oli kulkijoita yhdistävä samanhenkisyys. Jenny oppi vähitellen nauttimaan matkoista ja keruutyöstä, vaikka ei tuntenutkaan samanlaista palavaa intohimoa siihen kuin Samuli. Heistä tuli yli kahdeksi vuosikymmeneksi suhteellisen harmoninen kulkuripari, jossa Jennyllä oli omien sano-

jensa mukaan aina oppipojan asema, Marjut Paulaharju kuvailee.

Koko maailman tasolla väestömäärä ei ole räjähtämässä. Väestöennusteet ovat luonteeltaan epävarmoja, mutta väestö kasvaa joka tapauksessa lähes väistämättä vielä 1–2 miljardilla. Ainoa seikka, jonka avulla väestönkasvua voidaan eettisesti hyväksyttävin keinoin hillitä, on vähentää tahattomia syntymiä. Tämä toteutuu parhaiten auttamalla naisia raskaudeneh-

käisyssä. Ilmastonmuutoksen ja lajikadon edetessä väestönkasvun hallinta ei kuitenkaan yksin riitä pelastamaan maapallon ekologista tasapainoa, Säävälä korostaa.

Minne menet ihminen? on perusteos kaikille, joita Suomen ja maailman tila kiinnostaa. Kirja toimii lempeänä oppaana ihmiselon käänteisiin.

Marjut Paulaharju: Jenny Paulaharju – Maankiertäjän perintö (SKS Kirjat 2022)

SUKUVIESTI 1 · 2022

25

U R KKA

LU K U

N

Oppitunti suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta ja kestävyydestä

Koskaan ei ole ollut yhtä Suomea ja yhtä kansaa, vaan maata on asuttanut vaihtuva joukko ihmisiä, jotka alkoivat kokea alueen omakseen. Historia syntyy jatkuvuudesta ja on tulos siitä, miten ihmiset maailmaansa rakentavat.

Suomalaisen yhteiskunnan historia 1400–2000, osat I ja II muodostavat suuren kertomuksen yhteiskunnan synnystä ja muutoksesta 1400-luvulta 2000-luvulle. Se on myös kertomus Suomen synnystä eli uudesta yhteiskunnasta, joka alkoi hahmottua aikalaisille 1800-luvun alkupuolella. Tuolloin keksittiin kansallinen kulttuuri ja Suomen historia, joista sittemmin tuli suomalaisen yhteiskunnan itseymmärryksen perusta ja identiteetti.

Moninäkökulmaiset teokset syntyivät 45 tutkijan yhteistyönä. Ne purkavat kertomuksen kansakunnan pitkästä historiasta, sen kuvitellusta alkuhämärästä nyt niin kirkkaaseen menestystarinaan. Teokset tarjoavat perinteisen selviytymis- ja menestystarinan tilalle analyysin niistä monista sattumista, vaihtoehdoista ja valinnoista, joita ihmiset tekivät tietämättä tulevaisuuttaan.

Ensimmäisessä osassa tarkastellaan, miten valta ja valtio institutionalisoituivat Suomessa, miten elinkeinot ja talous muuttuivat, kuinka yhteiskuntaluokat syntyivät ja miten alamaisesta tuli lopulta kansalainen.

Teoksessa kuvataan myös, miten Suomi alueena muuttui ja miksi siitä tuli itsenäinen valtio vasta 1900-luvulla. Yhteiskunta nähdään rakenteiden ja yksilöiden vuorovaikutuksena ja jatkuvuus selviytymiskykynä. Se merkitsee sopeutumista, muutosta ja kestävyyttä, mistä suomalaisen yhteiskunnan historia on kiinnostava ja omanlaisensa esimerkki.

Toisessa osassa tutkitaan yhteisöjä ja identiteettejä. Yhteisöt nähdään kirjassa yhteenkuulumisen tiloina, jotka tuottavat kollektiivisia identiteettejä, esimerkiksi osallisuutta perheeseen, sukuun, paikallisyhteisöön, kirkkoon, säätyyn tai kansakuntaan.

Yhteisöllisyys perustuu määrittelyyn siitä, keihin kuulumme ja keihin emme. Suomi on koostunut erilaisista paikoista, yhteisöistä, uskomuksista ja yhteyksistä, eikä käsitys suomalaisuudesta ei ole pysynyt muuttumattomana. Kirjassa kuvataan elävästi ja arjen tasolta sitä vaihtuvaa moninaisuutta, joka aikanaan on tarkoittanut ihmisille suomalaisuutta.

26

SUKUVIESTI 1 · 2022

Petri Karonen, Nils Erik Villstrand & Pertti Haapala (toim.): Suomalaisen yhteiskunnan historia 1400–2000. Osa I: Rakenteet ja instituutiot (Vastapaino 2021) Pirjo Markkola, Marjaana Niemi & Pertti Haapala (toim.): Suomalaisen yhteiskunnan historia 1400–2000. Osa II: Yhteisöt ja identiteetit (Vastapaino 2021)

Suomalaisen yhteiskunnan historia tarjoaa oivan oppitunnin yhteiskunnan muutoksesta ja kestävyydestä. Ymmärrys pitkästä historiasta on nyt entistäkin ajankohtaisempaa, kun mietitään miten reagoida kriiseihin, jotka murentavat yhteiskunnan instituutioita, yhteisöjä ja rajoja niin paikallisesti kuin globaalisti.

LUK U N U

Sarjakuvan muotoinen tietokirja vie sisällissodan aikaan Rovaniemelle

RK

KA

Vuosina 1917–1918 Suomessa kuohuu, kansa on jakautumassa kahtia. Myös Rovaniemellä on levotonta. Samaan aikaan 17-vuotias nuori nainen Priitu ystävineen etsii omaa paikkaansa maailmassa. Kuinka itsenäistyvän maan tapahtumat vaikuttavat nuoriin ja kuinka käy ystävyyden?

Nuori Priitu – Talvi 1917–1918 Rovaniemellä -tietokirjassa seurataan sarjakuvan muodossa sisällissodan aikaisia tapahtumia 17-vuotiaan Priitun ja muiden rovaniemeläisten nuorten silmin. Tarinan hahmoista osa on tuolloin Rovaniemellä oikeasti eläneitä henkilöitä, mutta mukana on myös fiktiivisiä hahmoja.

Kirjan tapahtumat ja kuvitus pohjautuvat 1900-luvun alun historialliseen kuva-, esine-, arkisto- ja sanomalehtiaineistoon, muisteluihin ja kirjalliseen tutkimustietoon. Kertomuksessa hyödynnetään lainauksia aikalaislähteistä, mukana on myös suoria lainauksia kirjassa esiintyviltä henkilöiltä. Myös Rovaniemen murteella on sijansa.

Suomen sisällissota näkyi myös Lapissa, erityisesti eteläisen Lapin alueella Rovaniemen, Tornion ja Kemin seuduilla. Rovaniemellä sekä suojeluskunnan että työväenkaartin toiminta oli vilkasta ja vuosien 1917– 1918 vaihteesta muodostui tapahtumarikas ajanjakso.

Poliittisesta myllerryksestä ja elintarvikepulasta huolimatta suurin osa rovaniemeläisistä yritti kuitenkin jatkaa arkista elämäänsä. Ajan poikkeuksellisten tapahtumien lisäksi kirjassa tuodaan esille myös silloista Rovaniemen kirkonkylää ja sen elämää.

Työryhmä Tuija Alariesto, Ulla Etto (kuvitus), Suvi Harju, Hanna Kyläniemi, Heidi Pelkonen: Nuori Priitu – Talvi 1917– 1918 Rovaniemellä (Lapin maakuntamuseo 2022)

Kuva: © Ulla Etto.

Teoksen taustalla on Lapin maakuntamuseon työryhmän muiden töiden ohessa tehty pitkäaikainen, vuonna 2016 alkanut ideointi-, käsikirjoitus- ja tutkimustyö. Tapahtumapaikkojen ja rakennusten sijainti ja ulkoasu vaativat valokuvien tutkimista ja tulkitsemista.

Apuna olivat myös rakennuspiirrokset ja tutkimukset rakennusten väreistä ja materiaaleista. Historiallisia sekä juonen kehittelyssä tarvittavia yksityskohtia selvitettiin kirjallisuuden lisäksi arkistolähteistä. Tärkeä lähde ja inspiroija oli Kansalliskirjaston historiallinen sanomalehtikirjasto.

SUKUVIESTI 1 · 2022

27

U R KKA

LU K U

N

Porvoon vanhojen talojen kertomaa

Jos seinät osaisivat puhua, mitä ne kertoisivat? Porvoon kaduilla kulkiessa historia tulee lähelle. Inka Töyrylän kirja Porvoon talot kertovat vie lukijan kävelylle 675-vuotiaan kaupungin tunnelmallisille kaduille ja kujille. Teos kuljettaa läpi kaupungin historian, kurkistaa kiinnostaviin hetkiin ja tutustuttaa kiehtoviin asukkaisiin.

Joen varrelle rakentunut Porvoo kätkee kansallismaisemaansa lukemattomia tarinoita. Kaupungin vanhimmat yhä käytössä olevat asuintalot on rakennettu 1700-luvulla.

Monet Porvoon vanhoista taloista eivät kuitenkaan juuri kiinnitä ohikulkijan huomiota. Kukapa arvaisi, että eräänkin vihreän puutalon ruokasalissa on syntynyt Venäjän kruununperijä? Entä missä sijaitsi yksi Suomen ensimmäisistä konditorioista? Jäljellä on myös talo, jossa kansallisrunoilija J. L. Runeberg kirjoitti runonsa Maammelauluun. Yllättäen se on kuitenkin aivan eri talo kuin se, mikä Runebergin kotina tunnetaan.

Kaupungissa on asunut myös Suomen merkittävimpiin taide-

maalareihin lukeutunut Akseli Gallen-Kallela pianisti-vaimonsa Maryn kanssa. Gallen-Kallelat muuttivat Jokikadulle syksyllä 1921, kun Akseli valvoi kuvittamansa Koru-Kalevalan painotyötä WSOY:n kirjapainossa. Nykyisin perheen vanha kotitalo on vuokrattavissa juhlakäyttöön.

Porvoossa on toisinaan hankalaa suunnistaa, jos sattuu olemaan uusi kaupungissa. Paikoista puhutaan usein osoitteiden sijaan talojen nimillä, joita ei kartoista löydy. Yksi tällaisista on Elannon talo, joka sijaitsee Mannerheiminkadun ja Rauhankadun kulmassa. Risteyksessä oli jo ennen sotia ruokakauppa, ja pommituksissa tuhoutuneen puurakennuksen paikalle rakennettiin moderni tavarata-

Inka Töyrylä: Porvoon talot kertovat (SKS Kirjat 2021)

lo. Edelleen porvoolaiset tapaavat ”Elannon talon nurkalla” – vaikkei Elannon liikettä ole talossa yli 25 vuoteen ollut.

Kirja perustuu toimittaja Inka Töyrylän Talot kertovat -juttusarjaan, jota on julkaistu Uusimaalehdessä vuodesta 2019 alkaen.

Johdatus Turun rikkaaseen kielelliseen historiaan Turku on ollut koko historiansa ajan kansainvälinen, monikulttuurinen ja monikielinen kaupunki.

Kieliä ja kohtaamisia Turun historiassa -kokoomateos piirtää kuvaa Suomen vanhimman kaupungin kielellisestä maisemasta eri aikakausina keskiajalta 1900-luvulle asti. Teos osoittaa, kuinka kieli- ja

kulttuurirajojen ylittäminen on ollut kautta aikojen kiinteä osa kaupunkiyhteisössä toimimista.

Lähitulevaisuudessa 800-vuotisjuhliaan viettävä Turku oli pitkään hallinnon ja sivistyksen keskus, jonne on eri aikoina ja eri suunnista tultu tekemään kauppaa, harjoittamaan erilaisia ammatteja,

Leena Kolehmainen, Aino Liira ja Kirsi-Maria Nummila (toim.): Kieliä ja kohtaamisia Turun historiassa – Näkökulmia monikielisyyteen (SKS 2021)

28

SUKUVIESTI 1 · 2022

LUK U N U

Itämerensuomalaisten kansankulttuuri, kieli ja uskomusperinteet

RK

KA

Inkerikot, setot ja vatjalaiset on ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys kolmesta itämerensuomalaisesta kansasta, joita yhdistävät ortodoksinen usko ja rikas kansanperinne.

Suomalaisten ja virolaisten tutkijoiden yhteistyönä syntynyt Inkerikot, setot ja vatjalaiset kokoaa yhteen tuoreimmat tutkimustulokset ja pitkän, monikielisen tutkimushistorian näiden itämerensuomalaisten ortodoksisten väestöjen kansankulttuurista, kielestä ja uskomusperinteistä. Teos avaa myös uusia mahdollisuuksia tarkastella ryhmiä erottavia ja yhdistäviä piirteitä. Kirjan päähuomio on 1800–1900-luvun paikalliskulttuureissa. Osa kirjoittajista nojaa omiin pitkäaikaisiin kenttätöihinsä, osa arkistoaineistoihin. Kirjassa analysoidaan myös tutkimus- ja tallennushistoriaa.

Inkeroinen on suomen ja karjalan lähin sukukieli, vatja viron.

Vatjalaiset ja inkerikot ovat Inkerinmaan vanhimpia tunnettuja asukkaita. Nykyään inkeroisen äi-

dinkielisiä puhujia arvioidaan olevan joitain kymmeniä, vatjan muutamia. Inkerikkoina tai vatjalaisina itseään pitäviä ja juuristaan tietoisia on kuitenkin enemmän. Inkerinmaalla on vahvoja paikallisia pyrkimyksiä pitää yllä ja elvyttää inkeroisen ja vatjan kieltä ja kulttuuria.

Seton kieltä pidetään samana kuin eteläviroa tai Võron kieltä, mutta kulttuurin ja identiteetin kannalta katsottuna setot ovat selkeästi oma ryhmänsä. Seton puhujia arvioidaan olevan noin 12 000, joista suurin osa asuu historiallisen Setomaan Viron puoleisessa osassa tai virolaisissa kaupungeissa. Virossa etenkin setojen laulukulttuuri on ollut pitkään näkyvästi esillä. Runolaulu eli leelo on säilynyt

perustamaan yrityksiä, asumaan ja opiskelemaan. Mitä kieliä kaupungissa ja sen lähiympäristössä on kuultu ja käytetty eri vuosisatoina? Millaisiin arkipäivän tilanteisiin tai elämän osa-alueisiin kielet ovat liittyneet? Kokoomateoksen artikkelit vastaavat näihin kysymyksiin ja tarjoavat tuokiokuvia kielten ja niiden puhujien kohtaamisista menneisyydessä.

Kirja lähestyy monikielisyyttä kielitieteen, historian, arkeologian, kirjallisuustieteen ja kulttuuriperinnön tutkimuksen näkökulmista. Teoksen tapaustutkimukset

sijoittuvat aikajanalle, joka ulottuu n. 1100-luvulta 1900-luvun jälkipuoliskolle. Näkökulmiin sisältyy niin yksilöiden kuin instituutioiden kielenkäyttöä. Monipuoliset kirjalliset aineistot, esineistöt, arkeologiset löydöt, murrenauhoitteet ja muistitietoaineistot havainnollistavat sitä, miten monenlaisin keinoin menneisyyden monikielisyydestä ja sen vaikutuksista on mahdollista saada tietoa. Teos osoittaa myös, miten monikielisyys ja kieli- ja kulttuurirajojen ylittäminen ovat olleet kiinteä osa eri ammattien harjoittamista sekä

Kati Kallio, Riho Grünthal ja Lassi Saressalo (toim.): Inkerikot, setot ja vatjalaiset – Kansankulttuuri, kieli ja uskomusperinteet (SKS 2021)

elävänä, moniäänisenä perinteenä. Se hyväksyttiin vuonna 2009 UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

▶ Teos on luettavissa SKS:n avoimissa verkkojulkaisuissa oa.finlit.fi-sivustolla.

yhteiskunnassa toimimista kautta historian.

Suomalaisten kaupunkien monikielisyyttä on tutkittu monipuolisesti, mutta Turkua käsittelevää katsausta ei ole aiemmin tehty. Kielentutkimuksen, historian, arkeologian, kirjallisuustieteen ja kulttuuriperinnön tutkimuksen asiantuntijoiden kirjoittama Kieliä ja kohtaamisia Turun historiassa paikkaa tätä merkittävää aukkoa. ▶ Teos on luettavissa SKS:n avoimissa verkkojulkaisuissa oa.finlit.fi-sivustolla.

SUKUVIESTI 1 · 2022

29

U R KKA

LU K U

N

Kuvakavalkadi Suomen tärkeimmän hallintorakennuksen historiasta

Kolmikielinen Valtioneuvoston linnan 200 vuotta – Statsrådsborgens 200 år – The Government Palace: 200 years -teos esittelee kuvin maamme näyttävimmän ja tärkeimmän hallintorakennuksen, historian kuvastajan ja arkkitehtonisen helmen.

Carl Ludvig Engelin suunnittelema Valtioneuvoston linnan päärakennus valmistui Helsinkiin vuonna 1822. Kahden vuosisadan aikana rakennusta on isännöinyt ensin keisarillinen senaatti, sitten tasavallan hallitus. Hallintopalatsi toimii edelleen alkuperäisessä tarkoituksessaan, ja sen julkisivu on säilynyt lähes ennallaan.

Katri Maasalon kirjoittama ja kuvatoimittama uutuuskirja Valtioneuvoston linnan 200 vuotta on kuvakavalkadi maan näyttävimmästä ja tärkeimmästä hallintorakennuksesta. Teos sisältää lähes 150 kuvaa 1800-luvun lopulta vuoteen 2020. Vanhin säilynyt valokuva linnasta on vuodelta 1866.

Päärakennuksessa toiminnan raamit ovat pysyneet samana ja tilat tunnistettavina 200 vuoden ajan. Yleisöltä suljettu hallintopalatsi nähdään julkisuudessa lähinnä kuvissa, joissa toistuvat ministerivalan vannomiset, rituaaliset kättelyt sekä lukuisat istunnot ja tiedotustilaisuudet. Asetelmat kertautuvat, ihmiset vaihtuvat. Rakennuksessa otetut kuvat ovat lähinnä virallisten tilanteiden dokumentointia, ja kuvaaminen on rajattu tiettyihin aikoihin ja paikkoihin.

Kuvat kertovat vaikuttavasti historiallisista tapahtumista. Niistä näkyy, miten keisarivaltaa korostettiin ja miten vuoden 1918 kuviin luotiin myös taiteellisia asetelmia. Miten sotavuosien pommitukset jättivät jälkensä, ja kuka allekirjoitti EU-hakemuksen?

Entä millaiset ovat Suomen 12 presidentin muotokuvat, ja kuinka koronapandemia jätti jälkensä 200-vuotiaaseen rakennukseen?

Kirjan kuva-aineisto on koottu lähinnä valtioneuvoston kuvapankista, Helsingin kaupunginmuseon ja Museoviraston kuvakokoelmista sekä Lehti­kuvan ja Helsingin Sanomien kuva-arkistoista. Sekä tiloja

30

SUKUVIESTI 1 · 2022

Katri Maasalo: Valtioneuvoston linna 200 vuotta – Statsrådsborgens 200 år – The Government Palace: 200 years (SKS Kirjat 2022)

että ihmisiä kuvaava kooste etenee pääasiassa kronologisesti, ja valitut kuvat ja toisiinsa rinnastettavat kuvaparit täydentävät toisiaan.

200-vuotiasta linnaa juhlitaan syksyllä Valtioneuvoston linnan päärakennus otettiin käyttöön 27. syyskuuta 1822. Linnassa järjestetään syksyllä 2022 avoimien ovien päivä, jonka aikana yleisö pääsee tutustumaan linnan historiallisiin tiloihin.

Syksyllä voi osallistua myös lyhyiden luentojen sarjaan, jossa käsitellään esimerkiksi linnan historiaa, siellä työskennelleitä henkilöitä, arkkitehtuuria ja taidetta. Kyseessä on kaksipäiväinen kaikille avoin tapahtuma.

Valtakunnallinen

Sukututkimuksen päivä

11.4.2022

Sukuseurojen keskusliitto kutsuu jäsenseuransa ja kaikki sukuharrastajat osallistumaan ensimmäisen Sukututkimuksen päivän viettoon!

#SukututkimuksenPäivä

Julkaisuja sukuharrastajille Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Sanasto sukututkijoille, 6. painos

20 €

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Hyvässä seurassa – Yhdistys-­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

20 €

10 €

ISBN 978-952-99375-9-2

ISBN 978-952-68284-0-4

ISBN 978-952-99375-7-8

Sukuviesti, vuositilaus

Adressi, A4

Kortti, 16 cm x 16 cm

2€ 15 €

digi, alk.

25 €

printti, alk.

Hinta sis. kuoren.

15 € Hinta sis. toimituskulut.

Impola et al. (toim.):

Vanhojen käsialojen lukuopas (Gaudeamus)

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 toimisto@suvut.fi www.suvut.fi > Julkaisut Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

Kortin ja adressin on suunnitellut keskusliiton hallituksen jäsen Satu Hirvikoski.

Anna Salonen:

Isoisä / Isoäiti / Isä / Äiti – Anna muistojesi puhua (SKS Kirjat)

TARJOUS 30 € ovh. 34 € TARJOUS 22 € kpl, ovh 24 €

85 €

kaikki neljä kirjaa, sis. toimituskulut