Sukuviesti 1/2018

SUKUVIESTI

1 2018

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

. a s n a o m i e h a a m o e l e t a a . r a t o ä m v i i e e h n e s i Pedot m h I i k k i a k a– e l a m V i m r e t l a o –K Me

1 2018

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Kansalaissota 1918 7 Rikki revitty maa -teoksessa sisällissodan kokemuksia ja perintöä

9 10

Sotakorkeakoulun diplomityöt digitoitu

13

Manssilan-Wilon suku koolla Porlammilla, Hannu Huvinen

14

Tynkkyset Salpalinjalla, Tuomo Tynkkynen

Neuvostosotavanki ei ollut kaikille vihollinen, Kati Laitinen

15

Saastamoisista tietoa aikakapseliin!

Leo Saastamoinen

16 18

Leskisten kesäretki Tarttoon, Sirpa Leskinen Hiisjärvi – Karjalainen kylä saarella, Anna Starchenko

20 Sukulehtikilpailu 2017–2018 21 In memoriam: Heljä Pulli, Raili Voipio 22 Sukua tutkimaan: Tiedon lähteitä sukututkijalle 24 Suku 2018 -tapahtuma Tampereella 24 Arkisto ja sukututkimus -seminaari Petroskoissa 25 Mikä on sinun maisemasi?

Vilket är ditt landskap?

26 Eurooppa omistaa koko vuoden kulttuuriperinnölle

27 Tunne perintösi, jaa tarinasi 28 Lukunurkka, Heikki Manninen 31 Digitaalinen Nimiarkisto avattu

Kannessa: Kansalaissodan jälkiä 2000-luvun Tampereella, Tullikamarin kulttuurikeskus.

Kuva: Marika Tamminen / Tampereen museot. Kuvan käyttöoikeudet: CC BY.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 39. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa

AIKATAULU 2018 Nro Ilmestyy 1/18 vk 7 2/18 vk 16 3/18 vk 25 4/18 vk 40 5/18 vk 50

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Tuplas Oy, 0400-955 295, info@tuplas.fi

Aineisto Varaukset 12.1.

8.1.

9.3.

23.2.

11.5.

27.4.

24.8.

10.8.

2.11.

19.10.

Sukuseurojen Keskusliitto ja Sukuviesti Facebookissa: • www.facebook.com/SSK.Sukuviesti • www.facebook.com/groups/ Sukuviesti

IR

Muistattehan liittyä Facebookissa Sukuseurojen keskusliiton jäsen­ seurojen toimihenkilöt -ryhmään.

Sieltä saatte monenlaista vinkkiä seurojenne toimintaan: www.facebook.com/ groups/515071878668996.

PÄ Ä K

Merkkivuodesta toiseen synkistelemättä

JO

I T US

Viime vuoden Suomi 100 -juhlintaan tuskin kukaan välttyi osallistumasta, niin runsaasti tapahtumia oli järjestetty. Sukuseurojen keskusliitto ja Sukuviesti osallistuivat juhlintaan mm. Kadonneiden sukulaisten jäljillä -seminaarilla, josta kerroimme viime numerossamme. Tämän vuoden teema on monta astetta synkempi, muistelemmehan 100 vuotta sitten käytyä kansalaissotaa.

Joitakin vuosia sitten vierailimme veljeni perheen kanssa toisessa mummolassamme. Kiertelimme pihapiiriä ja lähitienoita, joita esittelin innokkaasti, olinhan viettänyt paljon aikaa mummolassa lapsuudessani jolloin tienoot olivat tulleet minulle rakkaiksi. Läheisen joen rannalla veljeni vaimo ihasteli vastarannalla olevaa punaista mökkiä, joka näytti tyhjältä. Kälyni olisi halunnut käydä kurkistelemassa ikkunoista mökin sisälle, sillä en osannut kertoa miltä sisällä näytti, koska en ollut koskaan siellä käynyt. Joen yli mökille kulki vanha, puinen silta, joka oli jo niin huonossa kunnossa, ettemme arvanneet lähteä sitä ylittämään.

Jäin ensi kertaa ihmettelemään, miksi tuossa naapurissa ei kukaan mummolasta käynyt. Naapurin pariskunta poikkesi usein ohi kulkiessaan mummolan tuvassa, jossa vaihdettiin vilkkaasti kuulumisia. Kerroin ihmetyksestäni serkulleni, joka muisteli isoäitini kertoneen, että naapurin mies oli taistellut kansalaissodassa punaisten puolella ja siksi heillä ei vierailtu. Mielenkiintoinen tieto, sillä isoäitini ei koskaan sanallakaan maininnut asiasta omassa lapsuudessani, naapureista ei muutenkaan puhuttu pahaa ainakaan lasten kuullen ja he olivat aina tervetulleita mummolaan. Tänä vuonna on puhuttu sovinnosta. Voisiko ajatella, että edellä kerrottu olisi sovinto minun mummolani tapaan?

Historioitsija Teemu Keskisarja, joka on paljon pohtinut vuoden 1918 tapahtumia varsinkin Viipurin näkökulmasta, pohdiskeli eräässä esityksessään sovintoa. Eiväthän ihmiset koskaan tule olemaan samaa mieltä asioista, sovinto ei ole samanmielisyyttä. Erimielisyydet eivät mene ohi, mutta voimme kuitenkin olla eri mieltä sotimatta. Keskisarja totesi, että entisajan ihmiset olivat aktiivisempia ja silloin sotaankin saatiin väkeä liikkeelle. Nykyajan ihmiset eivät jaksa lähteä mihinkään, ”koska ovat koko ajan internetissä. Niin paljon kuin internetiä vihaankin, se pelastaa meidät uudelta sisällissodalta,” päätti Teemu värikkään esityksensä.

Huumorilla selviää monesta karikosta. Vakavakin aihe tulee helpommaksi käsitellä huumorin avulla. Vaikka vuoden teema onkin synkkä, verinenkin, ollaan kuitenkin eletty jo sata vuotta noiden tapahtumien jälkeen eli sallittakoon meille jo muunkinlainen lähestymistapa kuin synkistely.

Hyvää ja sovinnollista uutta vuotta 2018.

Eine Kuismin pääsihteeri SUKUVIESTI 1 · 2018

3

Kansalaissota 1918 Tänä vuonna muistellaan murheellista vuotta 1918.

Muistelujen tavoitteena on keskustella tuon ajan tapahtumista ja tehdä sovinto puolin ja toisin. Kansalaissota – luokkasota, vapaussota, sisällissota, punakapina – kosketti perheitä ja sukuja monin eri tavoin.

Ikävät muistot repivät ihmisiä erilleen pitkiäkin aikoja.

Helsingissä Kallion seurakunta järjesti tämän vuoden tammikuussa Sovinto 100 -forumin, jossa korostettiin, kuinka vaarallista on, jos osa ihmisistä kokee, että heitä ei tarvita. Ihmisellä on oikeus työhön. Kansalaissotaa edeltävistä ajoista lukiessa huomaa väkisinkin monenlaista eriarvoisuutta, josta seurasi katkeruutta ja ylilyöntejä.

Kansalaissotaa voi muistella vuoden mittaan monin eri tavoin. Useat virastot ja laitokset sekä järjestöt ovat koonneet tietopaketteja nettiin ja vuoden 1918

tapahtumista kertovia kirjoja on julkaistu ja julkaistaan lukuisia tämän vuoden aikana.

Esittelemme joitakin sivustoja, kaikki eivät millään mahdu tähän lehteen. Lisäämme vinkkejä lehtemme seuraaviin numeroihin sekä Facebook-sivuillemme ja -ryhmiin.

Muistovuosi 1918 Suomen sisällissodasta tulee vuonna 2018 kuluneeksi sata vuotta. Tapahtuman vaikutukset suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan olivat syvät ja pitkäkestoiset. Sodan jälkeen tapahtunut kansallinen eheytyminen ja sitoutuminen demokratiaan ovat olleet ratkaisevan tärkeitä Suomen kehitykselle.

Kaksi viikkoa pesutuvassa piileksineitä asukkaita. 3.4.1918, Tammelankatu 11, Tampere. Kuva: Tampereen museot (CC BY).

4

SUKUVIESTI 1 · 2018

Valtioneuvoston kanslian asettama Suomen sisällissodan Muistovuosi 1918 -hanke kokoaa ja julkaisee tietoa ajanjakson muistamiseen liittyvistä sisällöistä ja tapahtumista. Muistovuosi 1918 suunnittelee ja toteuttaa ajanjakson muistamista koskevaa toimintaa yhteistyössä eri tahojen kanssa korostaen yhteiskunnallisen eheyden merkitystä.

Vuodesta 1918 tuli vasta itsenäistyneen Suomen koetinkivi. Nuori valtio ajautui sisällissotaan, jonka vaikutukset olivat syvät ja pitkäkestoiset. Muistovuosi 1918 kertoo vuoden 1918 tapahtumista ja ajanjakson muistamisesta Suomessa.

Kuinka vuoden 1918 tapahtumat Suomessa etenivät? Miten sisällissota repi kansakuntaa ja miten sen jälkeen jatkettiin eteenpäin?

Projektin ohjausryhmän puheenjohtajana toimii valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri ja käytännön toteutuksesta vastaa Muistovuosi 1918 -hankkeen pääsihteeri Pekka Timonen. >> https://muistovuosi.fi

Kansalaissota Kansallisarkiston verkkonäyttelyssä ”1918 – Kansalaissota asiakirjojen kertomana” on Kansallisarkiston ensimmäinen verkkonäyttely. Se esittelee sotatoimiin liittyviä asiakirjoja viikoittain sodan puhkeamisesta aina punaisen Suomen kansanvaltuuskunnan toiminnan päättymiseen huhtikuussa 1918. Sen viimeinen tunnettu pöytäkirja on päivätty 21.4.1918.

Asiakirjat on kerätty Kansallisarkiston Rauhankadun ja Sörnäisten toimipisteistä. Ensin mainitussa säilytetään pääasiassa punaisten aineistoa, jälkimmäisessä valkoisten, mutta raja ei ole yksiselitteinen kuten näyttelyyn tutustumalla voidaan havaita. >> www.narc.fi/1918verkkonayttely/1918.htm

Arkistojen portti -portaalista löytyy kattava tietopaketti Kansallisarkiston kansalaissodan aikaisesta aineistosta: http://wiki.narc.fi/portti/ index.php/Teema:_Sisällissota_1918

Naisvankeja Tampereen vankileirillä. Kuva: Tampereen museot (CC BY).

SUKUVIESTI 1 · 2018

5

Työväen muistitietotoimikunnan aineistonkeruu Sisällissodan muistovuoden kunniaksi Työväen muistitietotoimikunta järjestää aineistokeruun vuoden 1918 tapahtumiin liittyen. Keruun ensisijaisena tarkoituksena on kerätä alkuperäislähteitä (kuten valokuvia, päiväkirjoja, kirjeenvaihtoa ym.) sisällissodan ajalta ja tallentaa sisällissotaa käsittelevät haastattelut ja muistelmat, joita ei ole vielä tallennettu, arkiston kokoelmiin.

Keruun tavoitteena on tallentaa yksityishenkilöiden hallussaan pitämät aineistot osaksi jo vakiintunutta kokoelmaa, jossa ne ovat kansalaisten vapaasti tutkittavissa. Aineistoa voivat luovuttaa niin yksityishenkilöt kuin järjestötkin.

Keruuseen voi osallistua vuoden 2018 toukokuun loppuun asti. Keruun tuloksia esitellään valikoidusti www.tyovaenliike.fi-verkkosivustolla vuoden 2018 aikana. >> www.muistovuosi1918.fi TMT@tyark.fi tai Pete Pesonen, puh. 040 455 3198

Kuvia Kansan Arkiston kokoelmista Kansalaissota, luokkasota, vapaussota, sisällissota, punakapina – Suomen historian traagista, kansan kahtia jakanutta ja syvät arvet jättänyttä ajanjaksoa edelsivät vuoden 1917 lakot ja mielenosoitukset kahdeksan tunnin työpäivän puolesta.

Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama epävakaa tilanne, Venäjän vallankumous ja elintarviketuonnin loppuminen Venäjältä, niiden seurauksena elintarvikepula ja työttömyys etenkin eteläisen Suomen asutuskeskuksissa kärjistivät työväestön mielialoja ja johtivat punakaartien järjestäytymiseen ja aseistautumiseen. Myös sodan toinen osapuoli järjestäytyi suojeluskunniksi ja valkokaarteiksi.

Taistelut puhkesivat eri puolilla maata tammikuun lopulla 1918 ja päättyivät huhti-toukokuun vaihteessa, saksalaisten joukkojen noustua maihin, punakaartien häviöihin tai antautumisiin.

Kansan Arkiston kansalaissodan kokoelmassa on asiakirjoja, jäljenteitä, leikkeitä, painatteita ja muistelmia. Muista arkistokokoelmista löytyvän aineiston kanssa tietoja on yhteensä noin 500 punakaartilaisesta. Valokuvakokoelmassa on noin 3000 valokuvaa ja esinekokoelmassa noin 150 esinettä. >> www.kansanarkisto.fi/kanssota

Tuhoutunutta Kyttälää Tampereen taistelujen jälkeen. Kuva: Tampereen museot (CC BY).

6

SUKUVIESTI 1 · 2018

Vuoden 1918 tapahtumiin liittyvää kirjallisuutta on julkaistu ja julkaistaan tänä vuonna paljon. Esittelemme tämän vuoden numeroissa joitakin teoksia, joiden uskomme kiinnostavan lukijoitamme.

Rikki revitty maa -teos tarkastelee sisällissodan kokemuksia ja perintöä 100 vuoden aikajänteellä Vuonna 1918 Suomi raastettiin kahtia väkivaltaisesti. Sisällissota jakoi kansakunnan ja jätti syvät haavat sen muistiin. Oliko sota välttämätön paha, vapaustaisto itsenäisyyden takaamiseksi vai kansan hätähuuto sorron alla?

Sisällissota ja sen yhteydessä käydyt heimosodat vaikuttivat myös huomattavasti käsityksiin suomalaisuudesta. Vuosikymmenten kuluessa sotaa onkin muisteltu monin tavoin ja sisällissodan aiheuttamasta tragediasta on tullut osa kansakuntaa yhdistävää suurta tarinaa.

Tuomas Teporan ja Aapo Roseliuksen toimittama Rikki revitty maa (Gaudeamus) on ensimmäinen tutkimukseen perustuva historiateos, jossa Suomen sisällissodan syitä, tapahtumia ja seurauksia käydään läpi yli sadan vuoden aikajänteellä. Teos tarkastelee laajasti niin sotaan johtaneita ja siihen liittyneitä tapahtumia kuin ajan yhteiskunnallista ilmapiiriäkin. Esille pääsevät myös aiemmin vähemmälle huomiolle jääneet naisten ja lasten kokemukset.

Normaali arki muuttui Suomessa vuonna 1917 nopeasti epäluottamuksen ja pelon kierteeksi ”Suomen ajautuminen sisällissotaan on oppikirjaesimerkki siitä, miten ihmismieli reagoi uhkaaviin menetyksiin ja yhdistävien, positiivisten tavoitteiden katoamiseen. Normaali arki muuttui Suomessa vuonna 1917 nopeasti epäluottamuksen ja pelon kierteeksi.

Molemmissa poliittisissa leireissä oltiin puolustuskannalla, sisäisten jännitteiden tukehduttamia, eristyksissä kaikesta hyvästä. Ajattelua hallitsi se, miten estää uudet menetykset.” –Juha Siltala ”Ajatus siitä, että Suomi laajenisi muinaisen suomalaisuuden sydänmaiksi kuvitelluille alueille, kietoutui tiiviisti Suomen sisällissotaan. Sekä valkoiset että punaiset uneksuivat Suur-Suomesta, ja päätavoite oli ItäKarjalan liittäminen Suomeen. Brest-Litovskin rau-

Tuomas Tepora & Aapo Roselius (toim.): Rikki revitty maa.

Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö. Gaudeamus 2018. Alkuteos: The Finnish Civil War 1918. History, Memory, Legacy (2014), suomentanut Kati Pitkänen.

hansopimuksen ja punaisten häviön myötä valkoiset pääsivät tässä niskan päälle.” –Aapo Roselius ”Vaikka osapuolten muussa propagandassa on samankaltaisia aineksia, on tuskin liian kaukaa haettua väittää, että punaisten idea veriuhrista tarkoitti ensisijaisesti sitä, miten köyhälistön julma vihollinen oli välttämätöntä pysäyttää. Vasta toissijaisesti kysySUKUVIESTI 1 · 2018

7

mys oli siitä, että kaaduttiin työläisten asian puolesta. (…) Valkoiset sen sijaan vaativat puhdistavaa uhrausta tässä ja nyt elvyttääkseen ja uudistaakseen kansakunnan.” –Tuomas Tepora ”Punaiset oivalsivat, millainen propagandistinen arvo naissotilailla oli. Punaiset johtajat yrittivät naisten mukaantulon avulla nostattaa mielialoja ja moraalia rintamalla korostamalla, että nyt koko proletariaatti taistelisi yhdessä. Miesten ajateltiin taistelevan loppuun asti, jos he näkisivät, miten naiset taistelivat heidän rinnallaan antautumatta.” –Tiina Lintunen ”Tampere oli Suomen sisällissodan keskeisin näyttämö, missä rintamalinjat vedettiin läpi naapurustojen ja takapihat muuttuivat taistelukentiksi.”

Tuomas Tepora, FT, on Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa.

Aapo Roselius, FT, on Suomen poliittisen historian dosentti Oulun yliopistossa.

Muut kirjoittajat Anders Ahlbäck on Åbo Akademin pohjoismaisen historian dosentti.

Pertti Haapala on Suomen historian professori ja Suomen akatemian Kokemuksen historian huippuyksikön johtaja Tampereen yliopistossa.

Marianne Junila työskentelee tutkijana historian oppi­ aineessa Oulun yliopistossa, minkä lisäksi hän toimii sosiaalihistorian dosenttina Jyväskylän yliopistossa.

Tiina Kinnunen työskentelee Suomen ja PohjoisEuroopan historian professorina Oulun yliopistossa.

Tiina Lintunen on valtiotieteiden tohtori, joka työskentelee opettajana ja tutkijana Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineessa.

Tauno Saarela on dosentti ja poliittisen historian yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

Juha Siltala on Suomen historian professori Helsingin yliopistossa.

Marko Tikka on Suomen historian dosentti ja tutkija Tampereen yliopistossa.

Näsilinna Tampereen taistelujen jälkeen. Kuva: Tampereen museot (CC BY).

8

SUKUVIESTI 1 · 2018

Sotakorkeakoulun diplomityöt digitoitu vuoteen 1991 saakka Kansallisarkisto, Maanpuolustuskorkeakoulun tukisäätiö ja Maanpuolustuskorkeakoulu toteuttivat viime vuonna yhteisprojektin, jossa digitoitiin Sotakorkeakoulun julkiset diplomityöt vuosilta 1926–1991.

Tietoaineisto sisältää 1297 diplomityötä, jotka ovat kaikkien tiedontarvitsijoiden käytettävissä Kansallisarkiston Digitaaliarkiston kautta (http://digi.narc.fi/ digi/dosearch.ka?sartun=392763.KA). Digitointihanke on onnistunut esimerkki projektista, jolla Maanpuolustuskorkeakoulu pyrkii määrätietoisesti parantamaan sotatieteiden opetus- ja tutkimusedellytyksiä.

Sotakorkeakoulun diplomitöiden digitointi on myös esimerkki takautuvan digitoinnin maksullisesta projektista, jossa ulkopuolisen rahoituksen avulla on saatu digitoitua kiinnostava aineisto, jota muuten ei olisi saatu digitointiohjelman puitteissa toteutettua.

Sotakorkeakoulun julkiset diplomityöt ovat toki aikaisemminkin olleet tutkijoiden käytettävissä, mutta digitoinnin myötä niiden käytettävyys on helpottunut ja käyttö tulee sitä myötä todennäköisesti myös kasvamaan. Digitoitua aineistoa hyödynnetään eri kurssitasoilla kandidaatintutkinnosta sotatietei-

den tohtorin tutkintoon saakka. Diplomitöiden joukosta löytyy mm. useita sisällissotaan liittyviä opinnäytetöitä: Anttila Hannes: Vilkmanin ryhmän toiminta Tampereen saartoon johtavien operaatioiden aikana.

Arvosteleva tutkielma, (1932).

Jokipaltio Pekka: Itä-armeijan tykistö ja sen toiminta Viipurin operaatiossa vuonna 1918, (1936).

Järvi A.: Sotapropaganda Suomen vapaussodassa, (1934).

Kukkonen E. V.: Itä-armeijan huolto Viipurin operaatioissa v 1918, (1936).

Mäkelä Kaarlo: Hämeen ryhmän ja Jämsän ryhmän huolto Tampereen operaation aikana, (1938).

Niukkanen: Punaisten voimien offensiivinen sodankäynti Suomen vapaussodassa. Arvosteleva tarkastelu, (1933).

Särmä A.: Satakunnan ryhmän toiminta Tampereen operaation aikana. Arvosteleva tutkielma, (1937).

Tuompo E.: Poliittisen ja sotilaallisen johdon väliset suhteet Suomen vapaussodassa valkoisten puolella, (1938).

Taistelut Lielahdessa ja Epilässä 26.3. ja tilanne Tampereen länsipuolella 1.4.

Särmä A.: Satakunnan ryhmän toiminta Tampereen operaation aikana. Arvosteleva tutkielma, (1937).

SUKUVIESTI 1 · 2018

9

Neuvostosotavanki ei ollut kaikille vihollinen Teksti: Kati Laitinen

Ira Vihreälehdon maaliskuussa julkaistava tietokirja, Kunnes rauha heidät erotti (Atena), kertoo inhimillisyydestä suomalaisten ja neuvostosotavankien välillä. Kirja kuvaa jatkosodan arkitodellisuutta, jossa moni suomalainen vähät välitti propagandasta: saastaiset ryssät, iivanat ja vanjat kohdattiin ihmisinä.

Historian tutkija ja kirjailija Ira Vihreälehdon mu- kunsa mysteeristä ja ponnisteluistaan sen ratkaisekaan kirjaan kerätyt tarinat ovat yllättäviä, eikä niitä miseksi. ole aiemmin Suomessa tässä mittakaavassa kerrottu.

Iran esimerkki rohkaisi muita. Määrätietoinen, hä– Lukija saattaa hämmästyä, että meillä oli tällaista peilemätön ja rehellinen nainen – ja vielä historiankohtaamisia vihollisen kanssa, Ira sanoo. tutkija. Häntä oli helppo lähestyä ja hänelle rohjettiin Mutta palataan ajassa avautua omista häpeäksi hieman taaksepäin. Siikoetuista muistoista. hen, mistä kaikki sai alEräässä sukututkikunsa. mustapahtumassa hänen Kaikki lähti siitä, kun luokseen tuli ukrainalairohkea nainen nousi rinsen sotavangin lapsenta rottingilla julistamaan, lapsi, joka kertoi, kuinka että hänen isoisänsä oli hänen olisi mahdotonta heimosotavanki ja uhosi puhua aiheesta julkisesti. tekevänsä kaikkensa, jotSe pilaisi hänen perheenta tämän henkilöllisyys sä maineen ja työurat. selviäisi. Hän rakensi ar– Minä puhun täskistolähteiden pienistä tä aiheesta, jotta muutpalasista isompaa kuvaa kin voisivat puhua, ja etja kirjoitti etsinnästään tei kenenkään tarvitsi kukirjan Tuntematon sotavitella olevansa ainoa tai vanki (Atena 2016). tuntea häpeää.

Hän juoksi haastatteIra sai kirjan julkailusta toiseen kertomassemisen jälkeen lukuisa etsinnöistään, heisia yhteydenottoja ihmimosotavangeista ja esitsiltä, joita aihepiiri omatelemässä salaperäisiä kohtaisesti kosketti. Joku valokuvia mummonoli vasta herännyt mietsa nuoruudenalbumista. timään, voisiko hän olla Hän tuli usealle tutuksi sotavangin lapsi ja miten televisiosta ja sukututkiasiasta voisi saada selmusseminaareista. Hän vän? Toiset taas halusipuhui häpeilemättä suIra Vihreälehto. Kuva: Kati Laitinen. vat jakaa omat etsintän10

SUKUVIESTI 1 · 2018

sä tulokset kohtatoverin kanssa. Irasta tuli tuki ja neuvonantaja.

vankeja maatiloille, hänen haastattelunsa ja aineistonsa painottuu eteläiseen Suomeen. Mutta tarinoita löytyy HangosAinutlaatuinen ta Petsamoon ja Viipurisaineisto oli saatava ta Vaasaan. talteen Hän halusi kerätä Yhtäkkiä, lukuisten yhmahdollisimman moniteydenottojen jälkeen puolista ja rehellistä tiehänellä oli käsissään valtoa neuvostosotavankien tavasti uutta ja ainutlaaelämästä ja suhteista suotuista tietoa. Tarinoita ja malaisiin. Kesäisen tarikokemuksia neuvostonankeruumatkan jälkeen sotavangeista ja heidän hänellä oli kasassa kaikelämästään suomalaisilkiaan neljäkymmentä la maatiloilla. haastattelua.

Jatkosodan aikana Ira tavoitti muun muSuomi otti vangiksi yli assa Petsamon vankilei60 000 venäläissotilasta. rillä tulkkina toimineen Suomalaisille maatiloille miehen, 98-vuotiaan seiheistä sijoitettiin vuositnäjokelaisnaisen, joka tain noin kymmenen tutarjosi aikuisen näköhatta. kulman rinnakkaiselos– On tehty monia tutta neuvostosotavankien kimuksia vankileireiltä, kanssa sekä kaksi neumutta ei maatiloilla työsvostosotavangin sukukennelleistä sotavangeisIra Vihreälehdon kirja Kunnes Rauha heidät erotti. laista, jotka etsivät sotata. Tutkimuksissa mainiNeuvostosotavankien ja suomalaisten suhteet vanki-isoisiensä Suomestaan usein, että vankejatkosodan aikaan (Atena) julkaistaan 15.3.2018. sa syntyneitä lapsia. ja kohdeltiin maatiloilla – Tapasin myös raahehyvin ilman lähdeviittauksia. laisen Eeron, joka sai 60-luvulla yhteyden perheessä Tämä kummastutti Iraa ja hän alkoi etsiä mahdol- asuneeseen sotavankiin. Mies piti Eeroa omana poilisia tutkimuksia – tuloksetta. kanaan, joka puolestaan piti vankia lähes varaisänään – Tarjosin aihetta muutamalle yliopistolle gradun oman isän ollessa rintamalla. aiheeksi, mutta minua kannustettiin itse käyttämään Kirjassa kerrotaan myös Arvo Myllymäestä, joka tätä aineistoa. aikoinaan Kekkosen avustuksella sai yhteyden VenäTämä oli rohkaiseva signaali ja toisen hän sai he- jällä elossa olevaan isäänsä. Tapaus on tiettävästi aiti perään kustantamolta, joka tarjosi aiheesta kustan- noa, missä sotavanki-isään on saatu yhteys tämän vienussopimusta. Eihän tällaista tietoa voinut enää piilo- lä eläessä. tella vakan alla, ja asialla alkoi olla jo kiire.

Ja niin Ira huomasi olevansa uuden kirjan kimpus- Inhimilliset tarinat koskettavat sa, vaikka esikoiskirjan syntymästä oli kulunut vain puoli vuotta!

Sotavankien lapsien kohtalot olivat Iran mukaan usein surullisia. Valtaosa sotavankien lapsista annettiin pois ja 40-luvun Suomessa se tapahtui usein karusti lehtiTarinankeruumatkoille läpi Suomen ilmoituksella. Ylipäätään naisten ei ollut mahdollista Ira keskittyi jatkosodan aikaisiin, suomalaisten johta- pitää aviotonta lasta. Heistä oli pakko luopua taloumien sotaleirien sotavankeihin. Vankileirejä oli Suo- dellisen ja yhteiskunnallisen paineen vuoksi ja sotamessa jatkosodan aikana kolmisenkymmentä ympäri vangin kanssa pelehtimisestä uhkasi joutua vankilaan. maan. Koska Pohjois-Suomen vankileirit olivat pää- Ei siis ihme, että asiasta vaiettiin ja hyvin harva edes sääntöisesti saksalaisten johtamia, eikä niistä päästetty tiesi olleensa sotavangin perillinen.

SUKUVIESTI 1 · 2018

11

– Eräskin haastateltavista kuvasi tilannetta niin, että kaikki keinot käytettiin, mutta lapiolla ei lyöty päähän, kun isän henkilöllisyyttä tivattiin. Jos viimein oli pakko myöntää isän olleen ulkomaalainen, valehdeltiin, että hän oli saksalainen.

Haastateltavien kertomukset koskettavat. Ne eivät ole Iran mukaan mitään suuria sankaritarinoita, vaan pieniä inhimillisiä kertomuksia.

Kuten esimerkiksi Minnan tapaus. Minna löysi etsintöjen jälkeen inkeriläisen isoisänsä hautapaikan ja otti mukaansa haudan hiekkaa.

Hän toi hiekan PohjanmaalIra on varma, että hänen isoisänsä on tässä kuvassa oikealla. le ja sirotteli sen mummonMiehen nimeä hän ei vielä tiedä. sa haudalle.

– Tarinoissa unohtuu se, että ympärillä käytiin so- kin kun valtaosa tapauksista ei ole oletettavasti tullut taa ja kuinka meidän piti olla keskenämme vihollisia. yleiseen tietoon.

Ira painottaa, että kyse voi tietenkin olla sattumastakin, mutta asiaa pitäisi tutkia. Löytyisikö vastaavia Mielenkiintoisia löytöjä arkistossa kuntia enemmänkin?

Ira kävi läpi runsaasti myös arkistolähteitä. Löytyneissä poliisiraporteissa kerrottiin naisten vanki- Ruotsiin paenneille kävi hyvin? latuomioista, jotka langetettiin seurustelusta sotavankien kanssa. Arkistoista löytyi myös muun mu- Vielä viime hetkellä Ira löysi haastateltavaksi kolmen assa merkintöjä sotavangin tekemästä raiskaukses- Ruotsiin paenneen heimosotavangin lasta, joiden tarita tai seksuaalisesta kanssakäymisestä nuoren tytön nat olivatkin muuta kuin mitä hän ennakkoon kuvitteli. kanssa.

– Yleinen mielikuva on ollut, että Ruotsiin paen– En yrittänyt hakea vain hyvää ja kaunista, eikä neet olivat onnekkaita, mutta nämä sotavankien lapkirjan aineisto ole minun mielipiteeni. Kerron, mitä set kertoivatkin muuta. Heidän vanhempansa olivat kuulin haastatteluissa ja löysin arkistoista. hyvin traumatisoituneita, mikä heijastui myös lapsiin.

Yleisen arvion mukaan, Suomessa saattaisi olHeimopataljoonassa taistelleille oli luvattu Suomen la noin parisen sataa sotavangin kanssa tehtyä lasta. kansalaisuus, mutta sodan jälkeen heitä oltiinkin paPuolivahingossa hän törmäsi arkistossa yksittäiseen, lauttamassa Neuvostoliittoon. Nämä puolustusvoimimielenkiintoiseen havaintoon: en sotilaat pakenivat henkensä kaupalla Ruotsiin ja – Tein pistokokeen ja katsoin erään itäsuomalaisen asuivat kymmenisen vuotta piilotellen ja säännöllisespikkukunnan yhden vuoden rikospöytäkirjat. Löysin ti paikkaa vaihtaen neuvostoviranomaisille tehtävien neljä naista, jotka oli tuomittu vankeuteen seuruste- ilmiantojen pelossa. He olivat laittomia pakolaisia ailusta sotavangin kanssa. na 1950-lopulle, kunnes lopulta saivat Ruotsin kansaKahdessa tapauksessa nainen oli tullut raskaak- laisuuden. Mutta tämän jälkeenkin elämä oli rankkaa. si, mistä heille langetettiin kuuden kuukauden vanHaastateltavien mukaan heimosotavankien lapsia keusrangaistus. Kaksi muuta naista saivat vankeut- kiusattiin koulussa, ruotsalaiset eivät pitäneet heitä ta neljä kuukautta. tasaveroisina, vanhemmat pelkäsivät neuvostoviranTämän satunnaisen pistokokeen tulos pistää pa- omaisia tai ikävöivät Venäjää ja he olivat katkeria Suokostakin miettimään, onko tämä arvio Suomessa syn- melle. Isät eivät puhuneet kipeistä asioista ja perheestyneistä sotavankien lapsista riittävän korkea, varsin- sä saatettiin kärsiä mielenterveysongelmista.

12

SUKUVIESTI 1 · 2018

– Kuten eräs haastateltavista sanoi: tätä samaa tapahtuu edelleen. Pakosalla olevia ihmisiä palautetaan paikkoihin, joihin he eivät halua ja he joutuvat piilottelemaan ilman laillisia papereita. Näistä asioista on vain vähän aikaa, mutta silti Suomessa ja Ruotsissa ne on jo unohdettu.

Samalla tutustumista omaan isoisään – Kaikkihan sitä kysyy ja kirjan julkaisemisen jälkeen kysytään taas useammin, mutta ei, en ole saanut selville, kuka isoisäni oli.

Ymmärrettävästi oman isoisän aktiivinen henkilöllisyyden selvittämistyö on ollut nyt tauolla. Siitäkin huolimatta, että asian julkisuus, eikä yhtään vähiten, Iran isän odotukset, luovat painetta isoisän löytämiseksi.

– Jokainen puhelumme alkaa: ”No, onko kuulunut mitään uutta?” Tietysti isä toivoo, että keskittyisin hänelle paremmin soveltuvaan asiaan, Ira sanoo nauraen.

Ira on auttanut muita löytämään isiään ja isoisiään, mikä on tuntunut palkitsevalta sekin. Tavallaan Ira kokee tämänkin kirjan työstämisen isoisänsä etsimiseksi. Kirjaa lukiessa sen huomaa rivien välistä. Vaikka hän ei tule koskaan isoisäänsä tuntemaan, tietää hän omien sanojensa mukaan tästä jo valtavan paljon.

– Jos minun pitää selvittää, millaista kaikkien sotavankien elämä Suomessa oli ymmärtääkseni isoisääni, niin minä teen sen. Näiden haastattelujen jälkeen

minulla on jonkinlainen käsitys hänestä ja hänen vaiheistaan.

Siitä hän on kuitenkin varma, että julkaisemastaan kolmen miehen kuvasta, oikeanpuoleisin on hänen isoisänsä. Keväällä hän aikoo matkustaa Venäjälle alueelle, mistä saattaisi viimeisimpien tietojen mukaan löytyä isoisästä lisätietoa.

Etsintä siis jatkuu.

Aikaisempi juttumme Ira Vihreälehdosta ja hänen esikoiskirjastaan ”Tuntematon sotavanki” (Atena 2016) julkaistiin lehdessä nro 5/2016.

Ira on perustanut Facebookiin Kadonneet sukulaiset -ryhmän, jossa voi kysellä apua ja neuvoja omiin etsintöihinsä.

Facebookista löytyy lisäksi ryhmä neuvostosotavankien jälkeläisille, jonka perustamisessa Iralla on myös näppinsä mukana.

Manssilan-Wilon suku koolla Porlammilla Manssilan-Wilon suku piti sukukokouksen 6.8.2017 nuorisoseura Soihdun talossa. Suku oli lähtenyt liikkeelle ja vietti tunnelmallisen iltapäivän mainitussa talossa. Suku on syntynyt Porlammilla, mutta hajaantunut sitten lähinnä pääkaupunkiseudulle osan kuitenkin jäädessä kotipaikkakunnalle.

Seuran esimies Hannu Huvinen kertoi uusia tietoja suvun vaiheista, joiden tutkimisessa häntä oli avustanut artjärveläinen sukututkija Mikko Tupasela. Maaseudulla ei taloon pääsy ollut helppoa ja osan lapsista oli pyrittävä rengeiksi tai piioiksi. Anders Andersin poika tuli vävyksi Äijälän tilalle Hämäläisen virkatilalta. Äijälää tai sen osaa Manssilaa suku on pitänyt vuodesta 1809 lähtien.

Anders Andersin jälkeen Äijälän tilalle tuli isännäksi Malakias, jota seurasi Karl Henrik, jolla oli kuu-

si lasta. Vanhin poika Otto sai Kallen puolison Edlan talon, Wilon. Manssilan sai toinen poika Karl Valto, joka piti taloa 54 vuotta. Hänelle syntyi kolme tytärtä eikä tila periytynyt miehen kautta vaan tilalle tuli vävyksi maatalousneuvoja Paavo Huvinen, joka puolisonsa Kertun kanssa lunasti talon 1.7.1973. Heillä on kaksi lasta Hannu ja Päivi, jotka tilaa yhdessä Kertun kanssa nykyään hoitavat.

Suvun kaikkia haaroja ei ole selvitetty, mutta juurista ollaan selvillä. Sukuseura on perustettu kymmenen vuotta sitten ja sen puitteissa suku on aina tullut kokouksiin, joissa on julkaistu suvusta tehtyjä kirjasia ja nautittu pöydän antimista.

Hannu Huvinen SUKUVIESTI 1 · 2018

13

Tynkkyset Salpalinjalla Tynkkyset kohdistivat sukuseuramatkansa Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Salpalinjan kohteisiin. Tämä maamme turvaksi itäisen rajan suuntaisesti rakennettu puolustuslinja tehtiin vuosien 1939 ja 1944 aikana.

Se on edelleenkin Suomen toistaiseksi suurin rakennuskohde. Sen toteuttamiseen osallistui enimmillään noin 35 000 miestä keväällä 1941 ja heitä muonittamassa oli 2000 lottaa. Urakka käsitti 70 000 miestyövuotta.

Salpalinjaa huollettiin sodan jälkeen vielä kolmisenkymmentä vuotta. Nykyisin sitä on kohennettu museoimalla joitakin kohteita yleisesti nähtäväksi ja opastustauluin varustettuna.

Salpalinja tai Salpa-asema oli viralliselta nimeltään Suomen Salpa. Se ulottui Virolahdelta Savukoskelle.

Kauimpana rajasta, jopa yli 100 kilometrin päässä, linja on Pohjois-Karjalassa.

Sukumatkalle lähdettiin linja-autolla Kerimäeltä elokuun 2. päivänä 2017. Mukana oli 24 sukuseuran jäsentä. Kolmen päivän matka suuntautui ensin Joensuun kautta Ilomantsin Hattuvaaraan, jossa yövyttiin. Sieltä jatkettiin kohti pohjoista Lieksan ja Kuhmon kautta. Suomussalmella vietettiin toinen yö. Kotimatka alkoi Raatteen tieltä perjantaina 4. elokuuta.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kerimäen Raikuun salpa-asema, joka on suvun vuosisataisen asutuksen sydänalueella. Tätä puolustusrakennelmaa

rakennettiin jo Kustaa III:n sodan 1788–1790 aikana. Venäläiset jatkoivat Raikuun linnoittamista ja se oli I maailmansodan aikana osa Pietarin puolustuslinjaa.

Salpalinjaan päättyi satoja vuosia kestänyt linnoitusperinne maailmalla. Toisen maailmansodan jälkeen sodankäynti on muuttanut muotoaan.

Oppaat esittelivät kohteita Joensuun Marjalassa, Ilomantsin Hattuvaarassa ja Raatteen tien sotamuseossa.

Matkan suunnittelusta vastasi sukuseuran puheenjohtaja Esko Tynkkynen ammattisotilaan taidolla.

Matkaajista nuorin oli 10-vuotias. Yhtään sotaveteraania ei enää mukaan saatu.

Tuomo Tynkkynen Tiedottaja, Tynkkysen sukuseura

Jyrkänkoskelle pysähtyi vihollisen eteneminen talvisodassa.

Panssarivaunu Kuhmon Jyrkänkoskella sai matkalaiset mietteliääksi.

14 SUKUVIESTI 1 · 2018

Saastamoisten terveiset 100 vuoden päähän.

Jukka Saastamoinen suljetun aikakapselin edessä.

Saastamoisista tietoa aikakapseliin!

Kuopion torin alla kauppakeskus Apajassa suljettiin 8. joulukuuta 2017 Suomi 100+100 -aikakapseli. Sen siunasivat Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo. Kapseli ideoitiin Kuopiossa ja se suunniteltiin Savonia-ammattikorkeakoulussa. Suunnittelusta järjestettiin kilpailu, jonka voitti opiskelija Eve Karkama.

Aikakapselin sisään on talletettu jälkipolville tarkoitettuja esineitä ja viestejä. Sisältönä on mm. Savon yrittäjien tuotteita, suomalaista designia, pankkikortti ja kännyköitä, kuvia kuopiolaisesta elämästä, Suomen itsenäistymiseen vaikuttaneiden senaattorien sukujen kirjoittamat tarinat ja yksityisten henkilöiden antamia kirjeitä ja esineitä.

Aikakapselin teknisestä suunnitellusta, valmistuksesta ja asennuksesta vastasi Savon ammattiopisto Kuopiosta. Puuosien valmistuksen teki Moovoon Ari Pajunen. Valmistamiseen ja asentamiseen osallistuivat Sakkyn kaksi opettajaa ja kolme opiskelijaa.

Opettajista Jukka Saastamoinen kertoi kapselin olevan ruostumatonta terästä – kolmikerroksinen ja kestävän varmasti seuraavat 100 vuotta. Sisin kerros on ilmatiivis. Opiskelijat hitsasivat kappaleet ja kapselin

kyljessä olevat numerot tehtiin laserleikkurilla.

Kapselin valmistamisessa mukana olleille annettiin mahdollisuus laittaa omat terveiset 100 vuoden päähän. Saastamoisten sukuseuran jäsenenä Jukka Saastamoinen keskusteli sukuneuvoston puheenjohtajan kanssa mahdollisuudesta laittaa tietoa sukuseurasta kapseliin.

Kapseliin päätettiin laittaa sukuseuran pöytästandaari, pinssi, seuran säännöt ja tämänhetkisen sukuneuvoston kokoonpano. Lisäksi kapseliin laitettiin Jukan sukujuonto Markusta (s. noin 1565) alkaen. Nimi Saastamoinen mainitaan ensimmäisen kerran Markun poikien yhteydessä. Sukukirjaa ”Juuret Vuonamonlahdella” ei ollut mahdollisuutta laittaa kapseliin tilan rajallisuuden takia. Jukka laittoi Saastamoisille kapselin sisään kapselin, jonka pintaan on kirjoitettu, että tämän saa avata vain Saastamoisten sukuun kuuluvat henkilöt.

Aikakapseli on hieno idea sekä taidonnäyte nuorten osaamisesta. Siitä uskotaan tulevan kuopiolaisten kohtauspaikka.

Leo Saastamoinen

Leskisten kesäretki Tarttoon 12.–15.6.2017 Sukuseuramme toimintaan on tullut uusi muoto, kulttuurimatkojen tekeminen yhdessä sukuseuralaisten kanssa. Edellinen matkamme v. 2014 suuntautui läntiselle Uudellemaalle, tänä kesänä kohteeksi valikoitui Etelä-Viro ja siellä Tarton kaupunki ympäristöineen.

Matka toteutettiin valmiina pakettimatkana, mikä on varsin kätevä tapa tällaisten matkojen järjestämiseen. Pohjolan matkalta ostettu paketti sisälsi mm. oman bussin ja kuljettajan, lauttamatkan Helsingistä Tallinnaan, opastukset bussimatkan aikana ja paikan päällä Tartossa ja lähialueilla sekä hotelliyöpymiset aamiaisineen ja päivällisineen. Retkelle osallistui sukuseuralaisia bussilastillinen, 36 henkilöä, ja ikäjakauma oli kymmenvuotiaasta liki yhdeksänkymppiseen.

Matkaan lähdettiin vasta avatusta ja uutuuttaan hohtavasta terminaalista Helsingin Länsisatamasta.

Myös alus oli upouusi Tallink Megastar, mikä kohotti matkan tunnelmaa heti alusta alkaen. Parinsadan kilometrin bussimatka Tallinnasta Tarttoon sujui rat-

toisasti maisemia katsellen ja virolaisen oppaamme huumorilla maustettua selostusta kuunnellen. Reet Kalamees kertoi mm. Viron historian ajanjaksoista, kartanokulttuurista ja luonnosta.

Matkalla näimme laakeita peltoaukeita niitä reunustavine kuusiaitoineen, neuvostoaikaisia kolhoositiloja, joista osa on kunnostettu nykyaikaisiksi maatiloiksi, moderneja tuotantolaitoksia (mm. Valion meijeri) ja logistiikkakeskuksia sekä lukuisia haikaroiden sähköpylväiden päälle tekemiä pesiä, joissa pesänomistajat näyttivät olleen usein kotosalla. Adaveren tuulimyllyllä pysähdyttiin happihypyllä ja mahdollisuus oli myös kahvikupposen nauttimiseen.

Tartossa majoituttiin Emajoen rannalla sijaitsevassa Dorpat-hotellissa, jonka vieressä on ostoskeskus sekä paikallinen tori, Turuhall. Torilla oli myytävänä runsaasti erilaisia kukkia ja taimia, mutta myös

Sukuseuralaisia Tarton matkalla.

16

SUKUVIESTI 1 · 2018

jonkun verran vaatteita, käsitöitä ja muita tarvikkeita. Moni kaupungin nähtävyyksistä sijaitsee kävelymatkan päässä hotellista, joten niihin oli mahdollista tutustua omatoimisesti iltaisin.

Kaupunkikierroksella näimme Tarton kaupunginosia, niin uutta kuin vanhempaakin rakennuskantaa, kerrostaloja ja omakotitaloja.

Ajelimme myös Tarton itäosissa sijaitsevan Raadin entisen Neuvostoliiton lentotukikohdan tuntumassa, jonne v. 2016 avattiin ViOpas Reet Kalamees (oik.) kertoo Tarton Toomemäen historiasta. ron Kansallismuseon (Eesti Rahva Muuseum) uusi kolossaalinen päärakennus. Keskustassa jalkauduimme Toomemäelle; vaatteita, tossuja ja koriste-esineitä. Peipsijärven ranoppaamme kertoi Tarton katedraalin raunioista, ob- nikolta matka jatkui Alatskiven Linnaan, joka on yksi servatoriosta, enkelin ja paholaisen silloista ja alueen Viron komeimmista kartanorakennuksista. Se on ramonista muistomerkeistä. Kierroksen päätteeksi ha- kennettu 1880-luvulla esikuvanaan Skotlannissa sijaitlukkaat kuljetettiin Kansallismuseoon, jonka näytte- seva Balmoralin linna. Linnan kellarikerroksessa terlyt kertoivat Viron kulttuurista aina esihistoriallises- vehtivät naturalistiset vahahahmot eri ammateissaan. ta ajasta lähtien sekä suomalaisugrilaisten kansojen Retken aikana nautittiin lounas tunnelmallisessa Kivi arkikulttuurista. Illalla kokoonnuttiin vapaamuotoi- Körts -ravintolassa. Illalla oli aikaa tutustua Tarttoon seen tilaisuuteen, missä juteltiin sukuun, sukututki- omin päin tai tehdä ostoksia. mukseen ja sukuseuran toimintaan liittyvistä asioista.

Seuraavan päivän kotimatkalla muisteltiin vielä anOhjelmaan kuului myös bussiretki Tarton koillis- toisaa ja mukavaa kesäretkeämme ja ehdittiin poiketa puolelle, Peipsijärven rannikolle. Ajoimme 1600-lu- Anna Kauplus -nimisen huoltoaseman kahvilassa Tarvun lopulla Venäjältä Viroon paenneiden ns. vanhaus- tu maanteen varrella; jäätelö maistuikin monelle kuukoisten raittikylien läpi ja kuulimme mielenkiintoisia mana kesäpäivänä. Kotisatamassa Helsingissä porukasioita vanhauskoisten tavoista, joissa yhdistyvät van- ka erkaantui kukin omille teilleen, mutta tapaamme hoillisortodoksisuus sekä varsin taikauskoiset rituaa- varmasti jälleen tulevana kesänä varsinaisen sukukolit ja tavat. Näimme myös miltei jokaisen talon piha- kouksen merkeissä Oulussa 6.–8.7.2018. maalla kukoistavat korkeat sipulipenkit, mistä juontuu myös vanhauskoisten kylille annettu sipulikyläTeksti ja kuvat: Sirpa Leskinen nimitys. Käsityömyymälästä saattoi ostaa tuliaisiksi Sihteeri, Sukuseura Leskiset ry

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityis­ henkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastus­ yhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

SUKUVIESTI 1 · 2018

17

Hiisjärvi Karjalainen kylä saarella Anna Starchenko, Karjalan tasavallan Kansallisarkisto

kanssa. Myöhemmin, 1800- luvun lopussa kylään muutti Safonti Iivananpoika (Ivanov). Mistä hän tuli, sitä ei tiedetä. Toisaalta historian mukaan tarkasti tiedetään, että Safonti oli Safontievin suvun alkuunpanijana ja suvun juuret kietoutuivat kiinteästi Eliseevin suvun kanssa.

Koivuniemellä asui paljon lahkolaisia. Sofonti oli vanhin poika suuressa perheessä. Vuonna 1796 Sofontin perheeseen kuuluivat: Evfrosinja, Anna, Akulina, Panfila, Maria, Nikita. Yksi Elisein tyttäristä, Eudokia (Outi) solmi avioliiton Panfila Sofontjevin kanssa ja Evfrosinja solmi avioliiton Elesein pojan kanssa.

Anna Starchenko kertoi Petroskoissa Kadonneiden sukulaisten jäljillä -seminaarissa tutkimuksistaan, joissa hän selvitti Hiisjärven kylän historiaa. Lähteinä hän käytti verorevisioluetteloita vuosilta 1763–1768, kirkonkirjoja, hengellisiä kirjoja eli rippikirjoja sekä Kemin ja Poventsan kihlakunnan henkiluetteloita. Aineistot löytyvät Venäjän muinaisten asiakirjojen valtioarkistosta, Karjalan kansallisarkistosta ja Arkangelin alueen valtionarkiston varastoista. Näiden lisäksi Starchenko käytti Arkangelin hiippakunnan uutiset -sanomalehden aineistoa sekä Hiisjärven alkuperäisasukkaiden muistelmia.

Nykyään asumaton Hiisjärvi kuuluu Belomorskin piiriin. Hiisjärven historia ei ollut pitkä, vähemmän kuin kaksi sataa vuotta. Ruotsalainen sotaväki teki useita hyökkäyksiä Pohjois-Karjalaan ja jätti Hiisjärven maahan jälkensä. Väestö pakeni metsiin hyökkäyksien aikana. Perheperimätietojen ja asiakirjojen mukaan Hiisjärven asukkaiden esi-isillä oli ruotsalaiset juuret, koska 1700-luvun alussa Rukajärven seurakuntaan oli jäänyt asumaan yksi ruotsalainen sotilas. Hänen tyttärensä sai kasteessa nimen Fevronia.

Hiisjärven kylän synty 1700-luvulla Fevronia meni naimisiin Rukajärven seurakunnan asukkaan Semjon kanssa ja heille syntyi vuonna 1742 tytär Ksenia. Vuonna 1763 he valitsivat asuinpaikakseen saaren ja perustivat Hiisjärven kylän. Kylän naiset muistuttivat ulkonäöltään ruotsalaisia naisia. Kseniakin osasi ruotsin kieltä.

Ksenian avioitui Elisei Bogdanovin kanssa ja heille syntyi kahdeksan lasta. Lapset saivat sukunimekseen Eliseev, isän etunimen mukaan.

1790-luvulla Hiisjärveen Suojärven Pogostan Koivuniemestä (Berjozovnavolok, Tunkuan lähellä) saapui Sofonti Ivanov (s. 1745) vaimonsa Agafia (s. 1752) 18

SUKUVIESTI 1 · 2018

1800-luvulla asukasluku kasvaa pikkuhiljaa Vuonna 1811 Hiisjärvellä oli neljä pihaa, joista kolme kuului Elisein taloille ja yksi Sofontien talolle. Vanhalla hautausmaalla oli pieni kappeli. Pienen hautausmaan paikalla on edelleen nähtävissä vanhoja puuristejä. Vuosisataiset puut tässä kyläkalmistossa voisivat vielä nykyäänkin kertoa saaren elämän historiasta.

Vuonna 1834 Hiisjärvellä oli 35 asukasta. He kaikki elivät metsän antimilla, metsästämällä ja kalastamalla. Еliseevit harjoittivat kauppaa ja myöhemmin Eliseevin suvun jäsenet omistivat kauppoja Pietarissa.

1850-luvulla saarella asui 46 ihmistä. Saarelaiset saivat rahaa käymällä kauppaa. Hiisjärven pojat olivat luotettavia sulhasia ja he ottivatkin itselleen arvokkaita vaimoja naapurikylistä. Lähikylissä (Perttijärvi, Kompakovo, Koivuniemi) kunnioitettiin naapureita ja haluttiin solmia avioliittoja hiisjärveläisiin. 1900-luvun alusta miehet olivat asevelvollisia ja he osallistuivat sotiin. Esimerkiksi Jakim Sofontjev (s. 1821) osallistui Krimin sotaan. Hänelle myönnettiin myöhemmin eläke tsaarin kassasta.

1900-luvulla saaren idylli rikkoutuu Hiisjärvi kasvoi ja siirtyi toiseen vuosisataan. Vuonna 1900 kylässä asui neljäkymmentä henkeä. Vuosisadan aikana he olivat kotiutuneet ja suojelleet omaa kylää. Pihat olivat siistejä ja talot hyväkuntoisia. Silta, jonka saaren miehet rakensivat, oli luja ja kaunis ja se yhdisti kylän mantereen kanssa. Mummoni (syntyjään Sabueva) kertoi minulle tästä kauniista sillasta.

Sillan kautta lehmät palasivat iltaisin kotiin ilmoittaen tulostaan lehmänkellojen kilinällä. Tiloilla oli myös lampaita ja hevosia. Hiisjärvi oli kalaisa, puhdas ja vesi läpikuultavaa.

Miten kaunis olikaan saari auringonlaskun aikaan, tyyni järvi, väsynyt päivän lopussa. Kylä auringonlaskun valossa, hiekkaranta, jolle hitaasti liukuivat laineet, veneet, jotka piilottivat nenänsä rantaan ja paljasjalkainen pikkuväki.

Vuonna 1905 kylässä oli kuusi pihaa. Alkoi myrskyisä vuosisata ja venäläis-japanilainen sota. Seurasi vallankumous ja ensimmäinen maailmansota. Kyläasukkaita kutsuttiin asepalvelukseen. Pietari (Petr) Sabuev oli kutsuttu yhtenä ensimmäisistä. Hän palasi kotiin kunnianmerkkeineen Pyhän Yrjön ristin ritarina.

Rahvas alkoi kunnioittaa häntä vielä enemmän.

Petr alkoi rakentaa isoa taloa isoine ikkunoineen, sellaisia, joita hän oli nähnyt Euroopassa. Talon rakentaminen jäi kesken, koska hän kuoli umpilisäkkeen tulehdukseen. Vaimo Anna jäi yksin viiden lapsen kanssa, joista nuorin, Nastja oli vastasynty-

nyt ja vanhin lapsi, Fjodor, teini-ikäinen. Anna rakensi itse talon loppuun veljiensä avulla.

Vuonna 1918 Hiisjärvellä asuivat Eliseevat, Sofontjevat, Sabuevat. Vallankumouksen vuodet eivät tuoneet mitään hyvää. Kiehuminen ja kaaos vangitsivat maamme. Tsaari kaadettiin ja usko Jumalaan heikkeni. Väestöä kuoli kulkutauteihin. Perinteiset arvot kaatuivat. Miehet (Eliseevit) aikoivat muuttaa naapurimaahan Suomeen, heidän mukanaan myös Fjodor Sabujev. Yksi Eliseevin pojista perusti Suomeen lisätarviketehtaan.

Vallankumous pelästytti miehiä. Anna-äiti juoksi poikansa perään, kun naapuri ilmoitti hänen lähteneen Suomeen. Äiti ei enää nähnyt poikaansa. Tuli vain yksi kirje Suomesta, jota miehet lukivat Annalle. >>

Verorevisioluettelo vuodelta 1782. Revisio eli väestönlaskenta suoritettiin Venäjällä vuodesta 1719 vuoteen 1859. Kaikkiaan revisioita tehtiin kymmenen kertaa. Karjalan tasavallan Kansallisarkistossa säilytetään vuosien 1782, 1795, 1811, 1816, 1834, 1850, 1858 revisioiden tulokset. Aikaisempien kolmen revision tulokset säilytetään Venäjän muinaisten asiakirjojen valtionarkiston varastoissa.

Verorevisioluettelo sisältää tiedot kaikista perheen jäsenistä määrävuotena. Verorevisioluetteloista löytyvät myös tiedot perheiden muutosta asuinpaikasta toiseen.

SUKUVIESTI 1 · 2018

19

Sukulehtikilpailu 2017–2018 Sukuseurojen Keskusliitto julistaa kaikille sukuseuroille ja sukututkimusyhdistyksille sukulehtikilpailun.

Kilpailussa on kaksi sarjaa: I Sukuseurojen lehdet II Sukututkimusyhdistysten lehdet Jokainen seura/yhdistys voi lähettää kil­pailuun julkaisemansa leh­ den vuosikerran, joka on ilmestynyt vuo­sien 2017–2018 aikana. Raadin työs­ken­te­lyn hel­pot­tamiseksi toi­vom­me saa­vam­me kustakin kilpailuun osallistuvasta lehden numerosta nel­jä kap­paletta.

>> Jatkoa edelliseltä sivulta Siinä Fjodor kirjoitti, että hän oli elossa ja terve ja teki työtä jollakin suomalaisella maatilalla. Hän muutti nimensä Heikiksi. Anna heitti kirjeen uuniin. Se paloi, eikä hän enää tiennyt poikansa osoitetta.

Pojista Nikolai Eliseev palasi kotiin, meni naimisiin ja kohta sen jälkeen kärsi poliittisesta vainosta.

1930-luvulla Rukajärven kyläksi 1930-luvulla kylä kuului Rukajärven piiriin. Nuoriso kävi koulua Rukajärvellä. Ilmestyi kollektiivitalous, joka kuului Rukajärven kyläneuvostoon. Koltaloudessa oli kaksi naistraktorinajajaa. Yksi heistä oli hiisjärveläinen Pavla Sabueva (1914–1936). Mummoni Marfa Sabueva (1917–2008) oli ensimmäisenä opettajana, joka valmistui Petroskoin opettajaopistosta, Petroskoin pedagogisesta teknikumista.

20

SUKUVIESTI 1 · 2018

Leh­ti­en tu­lee olla Su­ku­seu­rojen Kes­kus­lii­ton toi­ mistolla 3.9.2018 men­nes­sä va­rus­tet­tu­na tie­ dol­la, kum­paan kil­pai­lusarjaan lehti osal­lis­tuu.

Kilpailuun voi osallistua myös verkkolehdellä.

Lehtikilpailun raati ilmoitetaan myöhemmin.

Lisätiedot: toimisto@suvut.fi tai puh. (09) 4369 9450 Kaikki mukaan lehtikilpailuun!

Parhaat palkitaan 6.10.2018 Vantaalla Kuulutko sukuunitapahtuman yhteydessä.

Uusi neuvostotasavallan hallitus toi mukanaan uuden järjestyksen. Vuonna 1937 kylässä asui 43 asukasta: kahdeksantoista miestä ja 25 naista, joista puolet oli lapsia ja vanhuksia. Kylästä vangittiin seitsemän miestä, joista vanhin oli iältään 62-vuotias ja nuorin 22-vuotias. Heidät ilmoitettiin kansanvihollisiksi ja teloitettiin ampumalla vuonna 1938 Rukajärven vieressä. He olivat terveitä, vahvoja miehiä, poikia ja veljiä.

Murhe ja orpous juurtuivat kaikkiin taloihin.

Kaatuneiden keskuudessa oli Rukajärven kyläneuvoston puheenjohtaja Eliseev Matvei (Matti) Ivanovich(1908–1938) sekä metsänhakkaajia, puuseppiä, koltalouksien työläisiä. Isänmaallisen sodan vuosina asukkaat evakuoitiin Arkangelin alueelle. Monet heistä kuolivat kulkutauteihin ja nälkään. Monet hiisjärveläiset eivät palanneet kotiin rintamalta ja evakuointipaikoista. Viimeinen Hiisjärven alkuperäinen asukas Anna Sabueva (syntyi 1888) kuoli vuonna 1971. Kylä hävisi sodanjälkeisinä vuosina. ❧

In memoriam

Heljä Pulli 1925–2017

Arvostettu sukututkija on poissa Heljä Pulli siirtyi ajasta ikuisuuteen 21.12.2017 lyhyen sairauden jälkeen lähes 93 vuotiaana. Heljä syntyi 27.1.1925 Raudussa, rajan takaisessa Karjalassa. Perhe muutti 1940 sodan jaloista evakkona Tuusulaan, jossa Heljän isä toimi kauppiaana vuoteen 1970 asti. Heljä kävi lukion Järvenpäässä ja pääsi ylioppilaaksi 1943.

Heljä kouluttautui ensin merkonomiksi 1944, mutta jatkoi myöhemmin opintoja Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian maisteriksi vuonna 1965. Helsinkiin muutettuaan hän toimi useissa työpaikoissa ennen yliopistoaikaansa ja sen aikana ja oli muun muassa haluttu kielenkääntäjä monissa kongresseissa ja organisaatioissa. Heljä harrasti miekkailua viisikymmenluvun loppupuolella ja työskenteli sekä oli yhdistystoiminnassa mukana Suomen Miekkailuliitossa.

Heljä Pullin sukututkimusura alkoi vuonna 1975 harrastuspohjalta, mutta jo vuonna 1978 hän sai sukututkimustehtäviä Suomen Sukututkimusseuran kautta. Sen jälkeen hän on tutkinut niin isänsä Pulli-sukua, äitinsä Valvio-sukua kuin Kähkösten sukujuuria ja on myös julkaissut näistä tutkimuksia. Heljä Pullin suurin ponnistus sukututkimuksen alalla on ollut Sortavalan Pulli-suvun kaksiosainen sukukirja, josta ensimmäinen osa julkistiin 1989 ja toinen, noin 800-sivuinen osa 1998. Heljä oli Pullin sukuseuran perustajajäsen – sukuseura perustettiin hänen aloitteestaan vuoden 1981 loppupuolella ja virallistettiin vuoden 1982 alussa. Hän toimi sukuseuran hallituksessa aina vuoteen 2012 asti ja kirjoitti ahkerasti sukuseuran joka toinen vuosi ilmestyvässä Perinnekirja-sarjassa.

2000-luvullakin. Synnyinpaikkansa Rautu-seuran jäsenenä toimiminen oli hänelle tärkeä yhteys rajantakaiseen lapsuusmaisemaan.

Heljä Pulli oli erittäin arvostettu tutkija niin Karjalan liitossa kuin Suomen Sukututkimusseurassa. Häneltä sai aina vastauksen sukututkimusasioissa, hän oli erittäin tarkka ja asialleen omistautunut. Heljän periksiantamatonta luonnetta kuvaa hänen kanteleensoittoharrastuksensa. Hän hankki 5-kielisen kanteleen ja otti kymmenen soittotuntia, jonka jälkeen esiintyi sukuseuran juhlissa säveltämillään kappaleilla. Toisaalta hän taas oli lämmin eläinten ystävä sekä seurasi innokkaasti luonnon tapahtumia etenkin rakkaassa kesäpaikassaan Elimäellä. Siellä hän vietti iloisia kesiä sisarensa Annikin ja naapurissa asuvien sukulaistensa kanssa. Muistamme Heljää lämmöllä sukuseurassa, suurisydäminen sukujen tuntija on poistunut.

Raili Voipio Heljän serkun tytär, sukuseuran hallituksen jäsen

Sukuyhdistyksessä toimimisen ja sukukirjan toimittamisen ohessa hän toimi Karjalan liitossa sukututkimuksen neuvojana ja kouluttajana sekä Suomen sukututkimusseuran hallituksen jäsenenä.

Karjalan liiton sukututkimuksen neuvojana hän toimi vielä pitkään Heljä Pulli esitelmöi sukuseuran 30-vuotisjuhlassa 2012.

SUKUVIESTI 1 · 2018

21

K I M A AN UT SUK U A

Tiedon lähteitä sukututkijalle

osa 2

T

Kartat ja niiden hyödyllisyys sukututkimuksessa Vanhat toimituskartat ovat ainutlaatuisia oman aikakautensa väritettyjä taideteoksia, jotka kertovat kaiken maanmittarin tuona hetkenä tallentaman tiedon tilasta. Niistä selviävät muiden muassa tilojen toimituksenaikaiset rajat, rakennusten ja teiden sijainti sekä eri tiluslajit kuten tontit, pellot ja metsät. Asiakirjoista löytyy lisäksi esimerkiksi tilojen karttakuvioiden pinta-aloja sekä tietoja toimituksenaikaisista omistajista.

Monen ikäiset kartat ovat hyvä apu sukututkimuksessa. Niistä voi tarkistaa läänien, pitäjien, kyläkuntien ja jopa talojen sijainteja ja niiden välisiä matkoja. Ne auttavat näkemään, mistä vävy tai miniä on tullut taloon. Useinhan talontytär tai -poika meni ensin piiaksi tai rengiksi taloon oppimaan talon asioiden hoitoa ja samalla talossa nähtiin, onko tästä mahdollisesti isännän tai emännän ainesta. Kartat ovat sukututkijan ehdoton apuväline ja niitä kannattaa tutkia eri ajoilta ja kaikilta niiltä paikkakunnilta, joilla tutkijan sukua on asunut. Niissä kuvatut maasto-olosuhteetkin antavat viitteitä siitä, millaisissa oloissa esi-isät ovat joutuneet ponnistelemaan. www.vanhakartta.fi

Pitäjien historiat Pitäjien historiat ja niissä olevat kartat ovat myös tarkan tutkimisen arvoisia. Nykypäivän kartat auttavat löytämään perille sinne, missä sukua on ennen asunut. Eri karttojen tietoja on myös hyvä verrata ja näin on mahdollista tarkentaa suvun asuinsijoja.

Valmiit sukututkimukset Suomen Sukututkimusseuran kirjastoon on lahjoitettu runsaasti Suomessa tehtyjä sukututkimuksia, joten kirjaston aarteisiin kannattaa aloittelevankin tutkijan perehtyä vaikkapa jonkun kokeneemman tutkijan seurassa.

Suomen Sukututkimusseura on julkaissut vuosikymmeniä Genos-nimistä julkaisua. Kyseisessä aikakauskirjassa on kautta vuosien julkaistu mielenkiintoisia selvityksiä eri suvuista. Sukututkimusseuran kirjastossa voi julkaisuja selata ja jos löytyy omaan sukuun sopivia tutkimustietoja, lehden artikkelista saa helposti kopion ja löytäjä pääsee kulkemaan jonkun muun raivaamaa polkua. Monista pienistä artikkeleista alkaneista selvityksistä on myöhemmin tehty kokonaisia sukukirjoja ja jokaisen kannattaa hyödyntää sellaista oman sukulinjansa selvittämiseksi. www.genealogia.fi

Sukututkimukseen liittyvät lehdet ja sukutiedotteet Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry on julkaissut vuodesta 1979 Sukuviesti-lehteä. Lehdessä kerrotaan erityisesti sukuseurojen toiminnasta, mutta sukututkimus on myös usein aiheena lehden artikkeleissa. Lisäksi lehdessä on paljon kertomuksia eri sukujen ja yksittäisten henkilöiden vaiheista.

Eri suvut ja sukututkimusyhdistykset julkaisevat omia lehtiään. Voit tiedustella oman sukusi lehdestä esimerkiksi Sukuseurojen Keskusliitosta tai vaikkapa paikkakuntasi kirjastosta. www.suvut.fi

Tietosanakirjat Vanhat tietosanakirjat ovat sukututkijalle hyvä tietolähde. Sieltä löytyy elämäkertatietoja merkkihenkilöistä, sotapäälliköistä, aatelisista, keksijöistä ym. sankareista, joita suvun piiriin on saattanut syntyä. Niissä kuvataan myös monia historiallisia taisteluita, joihin suvun sotilaita on osallistunut.

22

SUKUVIESTI 1 · 2018

Erilaiset koulu- ja ammattimatrikkelit Erilaiset matrikkelit ovat oiva tietolähde sukututkimuksessa. Niistä löytää yllättävän paljon henkilöhistoriallista tietoa. Yleensä niissä on henkilön syntymä- ja kuolintiedot, opiskelutiedot sekä palvelutie-

dot erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä, avioliittotiedot sekä molempien vanhempien tiedot. Myös tiedot tutkittavan sisarussarjasta sekä tämän omien lasten tiedot voivat löytyä matrikkelista. Useissa matrikkeleissa on myös valokuvia, joten niistä voi saada hyvän lisän sukututkimuskuvagalleriaan. Erityistä iloa tuottavat luonnehdinnat matrikkelihenkilön persoonallisuudesta.

Monet oppikoulut ja ammatilliset oppilaitokset ovat tehneet historiajulkaisun koulun vaiheista. Usein niihin on koottu myös matrikkelitiedot ainakin opettajista, mutta sangen usein myös oppilaista. Jos suvusta on joku tai joitakin lähtenyt aikoinaan opintielle kannattaa etsiä heistä matrikkelitietoja. Usein niissä on ilmaistu paitsi oppilas, myös hänen vanhempansa, saattaapa niistä löytyä oppilaan elämäkertatietoja, puoliso sekä lapset. Näitä tietoja on sitten helppo lähteä tarkistamaan arkistolähteistä.

Myös ammattikunnittain on olemassa matrikkeleita: insinöörit, lääkärit, kuvataiteilijat, muusikot ja myös eri ammattialojen opettajamatrikkelit. Niistä löytää monenlaisia tietoja, jotka elävöittävät sukutukimusta, mutta antavat myös tietoa siitä, keitä kannattaa etsiä ja mistä päin.

Passiluettelot Vuodesta 1862 jokaisella ulkomaille lähtijällä tuli olla passi. Luetteloita myönnetyistä passeista löytyy jo 1810-luvulta lähtien. Matkapasseja myönsivät lääninhallitukset, kaupunkien maistraatit, Ahvenanmaan kihlakunnan kruununvouti, Lapin kihlakunnan kruununpalvelijat ja Pietarin suomalainen passitoimisto. Passiluetteloita löytyy myös poliisilaitosten, kruununvoutien ja nimismiesten arkistoista. Mikrofilmattuja passiluetteloita voi tutkia mm. Siirtolaisuusinstituutin Siirtolaisrekisterin avulla.

Passiluetteloon tuli merkitä passinottajan nimi, ammatti, siviilisääty, uskonto, syntymäaika, kotipaikka Suomessa, passinantopäivä ja voimassaoloaika, matkan päämäärä sekä passista suoritettava maksu. Lisäksi vuodesta 1900 lähtien tuli siihen merkitä kotiin jääneet perheenjäsenet. www.migrationinstitute.fi

Siirtolaisia koskevat asiakirjat Suomalaiset ovat aikojen kuluessa siirtyneet melkein kaikkiin maailman kolkkiin asumaan. Sodat ja rajojen muutokset, valtiolliset ja taloudelliset syyt ovat joko pakottaneet tai houkutelleet suomalaisia siirtymään milloin itään milloin länteen. Ensimmäinen suurempi joukkomuutto tapahtui Ruotsiin 1500-luvulla, erityisesti Keski-Ruotsin alueelle asumaan asettuivat ns. metsäsuomalaiset. 1950-luvulla alkoi toinen huomattava muuttokausi. Muutto maastamme oli 1970-luvulle tultaessa niin suurta, että väkiluku jopa laski. Pohjois-Norjaan muuttivat ns. kveenit 1830–1860 luvuilla.

Myös itään päin oli huomattavaa muuttoliikettä Pietarin seudulle ja Inkerinmaalle. Venäjälle arvellaan ennen ensimmäistä maailmansotaa muuttaneen 15 000 suomalaista. Pietarin kaupungissa oli suuri suomalaisasutus, asukasluku noin 20 000 henkeä.

1930-luvulla siirtyi Neuvostoliittoon 10 000 laittomasti rajan ylittänyttä ja vielä 6000 Amerikan suomalaista.

Ensimmäinen suuri muuttoaalto Suomesta Pohjois-Amerikkaan Delawaren seudulle tapahtui jo 1600-luvulla, nämä muuttajat olivat pääasiallisesti Keski-Ruotsin suomalaisten joukosta. 1860-luvulle sattui Amerikkaan muuttamisen huippu. Tuolloin lasketaan 370 000 suomalaista muuttaneen sinne, pienempi muuttoliike suuntautui 1920-luvulla Kanadaan.

Ainakin miljoonan henkilön arvellaan muuttaneen maasta viimeisen sadan vuoden aikana. Joka kolmannen arvellaan palanneen takaisin.

Turun Yliopiston yleisen historian oppiaineen aineistokokoelmat Kokoelmat on siirretty tietokantamuotoon. Tämä aineisto koostuu mikrofilmeistä, -korteista ja alkuperäisaineistosta. Kirjaston siirtolaishistoria kiinnostaa ja palvelee erityisesti siirtolaisuudesta kiinnostunutta sukututkijaa.

Kirjastossa on Amerikan suomalaisten seurakuntien mikrofilmattua aineistoa, joten jos sukulaisiasi on mennyt siirtolaisina Amerikkaan eikä heistä ole muuton jälkeen tullut tietoja, kannattaa tutustua aineistoon. www.utu.fi

SUKUVIESTI 1 · 2018

23

Suku 2018 -tapahtuma Tampereella 10.–11.3.2018

Suomen Sukututkimusseura järjestää yhteistyössä Tampereen seudun työväenopiston ja Tampereen seudun sukututkijat ry:n kanssa Suku 2018 -tapahtuman Tampereella Sampolassa 10.–11. maaliskuuta. Valtakunnallinen sukututkimustapahtuma ja sukututkijoiden koulutustilaisuus järjestetään nyt 41. kerran.

Tapahtuman teema, vuoden 1918 sota ja sen lähteet, on esillä tapahtuman esitelmäohjelmassa. Lisäksi tarjolla on tietoiskuja sukututkimuksen ajankohtaisis-

ta aiheista, kuten erilaisista digitaalisista aineistoista, kerronnallisuudesta sukututkimuksessa ja geneettisestä sukututkimuksesta. Suku 2018 -avajaistilaisuudessa julistetaan Vuoden sukukirja -kilpailun voittaja ja palkitaan ansioituneita sukututkijoita. Lauantai 10.3. huipentuu juhlaillalliseen Finlaysonin Palatsin historiallisessa miljöössä.

Tapahtuman ohjelma: www.genealogia.fi/suku-2018

Arkisto ja sukututkimus -seminaari Petroskoissa Karjalan tasavallan Kansallisarkisto järjestää 18.4. Petroskoin Kansalliskirjastossa seminaarin Arkisto ja sukututkimus. Seminaari on osa Petroskoin arkiston ja Sukuseurojen keskusliiton yhteisprojektia Kadonneiden sukulaisten jäljillä.

Lisätietoja seminaarista ja mahdollisesta yhteiskuljetuksesta keskusliiton toimistolta: toimisto@suvut.fi.

24

SUKUVIESTI 1 · 2018

Mikä on sinun maisemasi? Vilket är ditt landskap?

Onko maisemasi mielessäsi vai ympärilläsi?

Maaseudulla vai kaupungissa? Osallistu Minun maisemani -keruuseen, jossa kootaan muistoja ja kokemuksia suomalaisille tärkeistä maisemista.

Finns ditt landskap inom dig eller omger det dig? På landet eller i stan? Delta i Mitt landskap -frågelistan som samlar in berättelser och minnen om betydelsefulla landskap för finländare.

Me elämme maisemissa, olivatpa ne haavetiloja tai ympäröivää todellisuutta. Ne voivat olla erämaata tai esplanadeja, saaristoa tai syrjäkyliä, lähiöiden takamaita, soita, peltoja tai taajamia. Mikä tekee sinun maisemastasi oman tuntuisen? Onko se maisema, jossa elät arkeasi vai maisema, jonne unelmoit pääseväsi?

Kerro, millainen on maisemaelämäkertasi.

Keruuseen voit vastata suomeksi, ruotsiksi tai saameksi. Kirjoita omalla tyylilläsi, tekstin pituutta ei ole rajoitettu. Voit lähettää myös valokuvia ja käyttää kirjoittamisen tukena karttoja ja merkitä niihin itsellesi tärkeitä paikkoja. Kysymyksiä pohdinnan tueksi löytyy Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkosivuilta.

Minun maisemani -keruu on käynnissä 1.6.2018 asti. Keruun toteuttavat Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Svenska litteratursällskapet i Finland ja Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman tutkija Laura Seesmeri.

Vi lever i landskap, om de sedan är drömlandskap eller verklighet. Landskapen som omger oss kan vara ödemarker eller esplanader, skärgård eller avlägsna byar, förorternas utkanter, kärr, åkrar eller tätorter. Beskriv vad som gör att ditt landskap känns som ditt eget. Är det ett landskap där du lever din vardag eller ett som du drömmer om? Berätta vilka landskap varit viktiga för dig under olika perioder i livet.

Du kan delta på svenska, finska eller samiska. Skriv i din egen stil, textlängden är inte begränsad. Du kan även skicka foton. Som stöd för din berättelse kan du också använda kartor och märka ut för dig viktiga platser. Frågelistan finns på Svenska litteratursällskapets hemsida.

Mitt landskap -insamlingen pågår till 1.6.2018. Insamlingen genomförs av Svenska litteratursällskapet i Finland, Finska litteratursällskapet (SKS) och forskaren Laura Seesmeri vid Åbo universitet, programmet för kulturproduktion och landskapsforskning.

Lisätiedot ja vastauslomake: www.finlit.fi/fi/arkisto-ja-kirjasto/keruut/ minun-maisemani

Mera information och frågelistan: www.sls.fi/sv/mittlandskap

SUKUVIESTI 1 · 2018

25

Eurooppa omistaa koko vuoden kulttuuriperinnölle Vuonna 2018 koko Eurooppa viettää yhteistä Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta.

Euroopan unioni on nimennyt vuoden 2018 Kulttuuriperintövuodeksi. Kulttuuriperintövuoden sateenvarjon alla toteutetaan projekteja, tapahtumia, aloitteita ja kampanjoita ympäri Eurooppaa. Tarkoituksena on kasvattaa ihmisten arvostusta kulttuuriperintöään kohtaan sekä lisätä tietoa ja vahvistaa käsityksiä omasta ja Euroopan yhteisestä kulttuuriperinnöstä sekä kannustaa pohtimaan kulttuuriperinnön merkitystä nyt ja tulevaisuudessa.

Euroopan unionin nimeämän kulttuuriperintövuoden tarkoituksena on nostaa esiin kulttuuriperinnön monimuotoisuutta ja sitä, miten kulttuuriperintö tukee kulttuurien välistä vuoropuhelua.

Suomessa vuoden pääteemana on Osallisuus kulttuuriperintöön. Koordinaatiosta vastaa Museovirasto ja suojelijana toimii presidentti Tarja Halonen. Vuoden kansallisena tavoitteena on paitsi edistää osallisuutta ja osallistumista myös lisätä kulttuuriperinnön saavutettavuutta, saatavuutta sekä kulttuuriperinnön kestävää käyttöä. Tärkeä näkökulma vuoden tavoitteissa on myös kulttuuriperintö kohtaamisten paikkana ja vuoropuhelun välineenä, sosiaalisena voimavarana.

rinteet, rakennukset ja maisemat, elinkeinot tai vaikkapa pelit ja leikit.

Teemavuoden keskeisenä kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret. On tärkeää, että omat juuret opitaan tuntemaan jo mahdollisimman varhain.

Kulttuuriperintövuoden toteuttamiseen voi osallistua kuka tahansa: yksityiset henkilöt, yhdistykset, yritykset ja muut yhteenliittymät. Vuoden aikana toivotaan syntyvän erityisesti sellaisia hankkeita ja aloitteita, jotka lisäävät vuorovaikutusta sekä yksilöiden ja yhteisöjen osallisuutta kulttuuriperintöön.

Esiin voi tuoda yhtä lailla julkisia kuin yksityisempiä kulttuuriperinnön muotoja; eroa arvokkaan tai arkisen perinnön välillä ei tehdä. Olennaisinta ei ole tavoittavatko yksittäisten tahojen toteuttamat hankkeet vähän vai paljon ihmisiä: tärkeämpää on, että ne auttavat ymmärtämään kulttuuriperintöä voimavarana ihmisten, yhteisöjen ja kulttuurien välisen kohtaamisen paikkana ja vuoropuhelun välineenä. Parhaimmillaan kulttuuriperintö auttaa ymmärtämään muita.

Käytännössä mukaan pääsee ilmoittamalla hankkeensa vuoden koordinaattoreille kulttuuriperintövuoden verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. Mukaan lähteminen tuo hankkeille laajaa kansallista ja eurooppalaistakin näkyvyyttä.

Mikä on sinun perintöäsi?

Kulttuuriperintö on läsnä meidän jokaisen arjessa.

Kulttuuriperintöä voivat olla esimerkiksi tavat ja pe26

SUKUVIESTI 1 · 2018

Teemavuoden verkkosivusto: www.kulttuuriperintovuosi2018.fi

Euroopan kulttuuriympäristöpäivilläkin juhlitaan kulttuuriperintöä

Tunne perintösi, jaa tarinasi Euroopan kulttuuriympäristöpäivien 2018 teema Suomessa on Tunne perintösi, jaa tarinasi. Teema kutsuu kokemaan kulttuuriperinnön kohtaamisen paikkana ja vuoropuhelun välineenä. Vuoden aikana kerätään ja tallennetaan tarinoita kulttuuriperinnöstä yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa.

Teemavuonna nostetaan esiin muun muassa perhe, suku, mikrohistoria, sekä eri ikäisten ihmisten ja yhteisöjen perinnöt – jokaisen tarina on eurooppalaista kulttuuriperintöä. Mitä kaikkea sinä tiedät ja taidat omasta kulttuuriperinnöstäsi? Miltä sinun kulttuuriperintösi näyttää, kuulostaa, tuoksuu ja tuntuu?

Mitä haluat kertoa omasta ja ymmärtää muiden kulttuuriperinnöstä?

Sukuseuratkin voivat osallistua Kulttuuriympäristöpäiviä vietetään joka syksy 50 maassa ympäri Eurooppaa ja niihin osallistuu vuosittain noin 30 miljoonaa ihmistä. Teemavuodet ovat yhteisiä kaikille maille ja Euroopassa juhlitaan koko vuosi 2018 teemalla European Heritage: The Art of Sharing. Se kytkeytyy eurooppalaisen kulttuuriperinnön teemavuoteen, jonka toteuttamisessa Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä on merkittävä rooli.

Kulttuuriympäristöpäivien pääajankohta Suomessa on 3.–9. syyskuuta, mutta ohjelmaa on pitkin vuot-

ta. Voit esimerkiksi osallistua tapahtumaan, järjestää tapahtuman, juhlia omin päin, kertoa tarinasi ja tehdä kulttuuriympäristösitoumuksen.

Suomessa järjestetään joka vuosi noin 200 Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumaa, esimerkiksi retkiä, juhlia, opastettuja kierroksia, työpajoja ja avointen ovien päiviä. Tapahtumanjärjestäjiksi toivotaan jälleen kirjastoja, arkistoja, museoita, kotiseutuyhdistyksiä, sukuseuroja ja muita yhdistyksiä, sekä kaikkia aiheesta kiinnostuneita – jokainen on tervetullut järjestämään ohjelmaa kulttuuriympäristöpäiville. Esimerkiksi sukujen tapaamiset tai retket ovat mainioita kulttuuriympäristöpäivien tapahtumia.

Tapahtumanjärjestäjät saavat viestintäaineistoja ja -apua omalle tapahtumalleen. Suomen tapahtumakalenterin www.kulttuuriymparistopaivat.fi lisäksi tapahtumat saavat Euroopan laajuista huomiota kansainvälisellä www.europeanheritagedays.com-sivustolla.

Päiviä vietetään Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta. Suomessa kulttuuriympäristöpäiviä koordinoivat ympäristöministeriö, Suomen Kotiseutuliitto, Museovirasto, Opetushallitus ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.

Lue lisää: www.kulttuuriymparistopaivat.fi SUKUVIESTI 1 · 2018

27

U R KKA

LU K U

N

Kirjaesittelyt: Heikki Manninen

Minä Airaksinen – alun perin Leskinen?

Airaksiset Sukukirja IV. Jyväskylä 2016. 407sivua.

Airaksisten sukuseuran Juhlajulkaisu 16.7.2016. 95 sivua.

Mitä yhteistä on Peppi Kajanteella, Armi Ratialla, Maikki Rädyllä, Reeta Oksalla, Altti Kuusamolla, Kati Tervolla ja Alina Salmella? Heillä on suhde sukunimeen Airaksinen. He ovat joko olleet itse Airaksisia, tai heidän vanhempansa ja puolisonsa ovat Airaksisia. Airaksisten Juhlakirja esittelee heidät yhteisellä otsikolla: minä Airaksinen.

Airaksisten sukuseura perustettiin 1947. Niinpä Suomen 100-vuotisjuhlavuonna Airaksiset juhlivat 70. vuottaan.

Vuoteen seura valmistautui julkaisemalla kaksi kirjaa, joista Juhlajulkaisu on erikoinen, ehkä ainoa laatuaan sukuseuran julkaisemaksi. Lisäksi ilmestyi Sukukirja IV, joka laittaa suvun alkupään uusiksi.

Yksi kantaisä löytyy Airaksiset ovat itä-suomalainen suku, joka on jakanut itsensä seitsemään haa-

28

SUKUVIESTI 1 · 2018

raan. Vanhin Airaksisten haara on alkanut Ihanus Ajraxinista (s. noin 1590) ja on kotoisin Karttulan Airakselasta.

Muutkin sukuhaarat ovat Airakselasta kotoisin, lukuun ottamatta Pieksämäen Suonenjoella 1694 syntyneestä Matista alkanutta haaraa. Siilinjärvi ja Maaninka ovat myös suvun kotipaikkoja, mistä on lähdetty maailmalle.

Uusimmassa sukukirjassa suvulle on kuitenkin löydetty yhteinen kantaisä Pekka Airaksinen, jonka nimi tulee esiin 1557 Tavinsalmen papinveroluettelossa. Kun Pekan isän nimi on Olli, ja Pekka kuuluu samaan arviokuntaan Olli Leskisen kanssa, on herännyt epäilys, että Pekka olisi ollutkin Olli Leskisen poika. Asiaa selvitetään dnatestien avulla.

Samalla kun löytyy yhteinen kantaisä, menevät aiemmat sukutaulut uuteen järjestykseen. Sukututkija Ari Kolehmainen pitää osaa aiemmista henkilöistä ”fiktiivisinä” tai ainakin väärässä taulussa olevina. Virheitä aiheuttavat väärät tulkinnat, mutta myös virhe HisKi-kirjauksessa. Savolaissuvuissa tapahtui nimen muutoksia, lisänimen kautta. Lisänsä tähän tuo se, etteivät Leskiset välttämättä ole yksi ja sama suku.

1954. Hän perusti konekorjaamon Haapajärvelle.

Mikä Airaksinen?

Airaksiset ovat sodan jälkeen perustettujen sukuseurojen ”toista aaltoa”. Seura on saanut paljon aikaan, pitänyt 28 sukukokoustakin. Se on saanut myös hienon vaakunan, mutta sukunimestään se ei ole saanut selvyyttä: mitä Airaksinen tarkoittaa. Se ei ole aidas eikä airo.

Se voisi tulla nimestä Erik. Näin arvelee Juhlakirjassa historian tutkija Veijo Saloheimo. Siis Eriksson, eiriksinen? Joka on kääntynyt airaksiseksi?

Edelliseen sopii hyvin se, että Airaksisten vaakunan on suunnitellut Olof Erikson vuonna 1982. Iso A-kirjain, kypärä ja koristeena kaskinauris.

Kummun neljä sukupolvea

USA – NL – Suomi Airaksisten Juhlakirjaan on kerätty tarinoita eri elämän alueita edustavista Airaksisista. Julkkisten ja esiintyvien taiteilijoiden joukossa on myös Kullervo Hermanninpoika Airaksisen tarina. Kullervo syntyi USA:ssa, Camdenin kaupungissa 8.6.1907. Hän sai viilarin koulutuksen Fordin tehtailla 1926–30. Hänet värvättiin Neuvosto-Karjalaan, minne Kullervo matkustikin syksyllä 1932. Työpaikka löytyi Kontupohjan paperitehtaan työmaalta. Kullervosta tuli Neuvostoliiton kansalainen, ja niin hän ei päässyt matkustamaan takaisin Amerikkaan, kun tuli katumapäälle.

Kullervo Airaksinen pakeni 1937 Kontupohjasta rajan yli Suomeen. Hän anoi Suomen kansalaisuutta 1948 ja sai sen

Juhani Kaisanlahti: Soppelan Kaisanlahdet – elämää luontais­taloudessa.

2016. 223 sivua.

Soppela on kylä Kemijärven rannalla Kemijärven kunnassa. Soppelan itäpuolella on vaarajono, jonka nimi saameksi on Kajse. Tästä johtunee paikannimi ja sukunimi Kaisanlahti. Toinen selitys ni-

melle on Kaisa-niminen vaimo, joka jäi yksin yhdeksän lapsen kanssa elämään näihin maisemiin.

Soppelassa on asunut etupäässä Soppeloita, Kaisanlahtia ja Rytilahtia. Juhani Kaisanlahti on tehnyt kirjansa Anna Greta Carolina Soppelasta (1836–1911) ja Juho Mikonpoika Pöyliöstä (1822–1917) alkaneen sukunsa muistoksi. Anna Greta ja Juho menivät naimisiin 1853 ja ottivat myöhemmin sukunimekseen Kaisanlahti. He rakensivat asuinpaikakseen Kummun, talon jossa likimain sata ihmistä aloitti elämänsä neljän sukupolven aikana. Nyt Kumpu on pelkkä kumpu; rakennukset on purettu ja paikalle on pystytetty muistokivi.

Anna Greta ja Juho kasvattivat Kummussa suurperheen. Lapsia syntyi 12 kappaletta, vanhimman ja nuorimman ikäeroa oli 30 vuotta. Juho hankki varallisuutta käymällä kauppaa ja ostamalla maata. Hänellä oli myös oikeus polttaa viinaa. Pääelinkeinona viljeltiin maata ja pidettiin poroja. Juho osallistui myös Kemijärven kunnalliselämään vuonna 1867 valitusta ensimmäisestä pitäjän kunnallislautakunnasta lähtien.

Juho ryhtyi myös metsäkauppiaaksi tilanteessa, jossa maanomistajien vastustuksesta huolimatta metsähallitus alkoi myydä Kemijärven metsiä.

Juho osti ison leimikon ja rakennutti purouittoa varten tarpeellisia laitteita. Seurannut kevät oli kuiva, ja Juhon ostamia puita ei voitu uittaa ostajalle.

Tuloksena oli konkurssi, josta selvitäkseen Juho joutui myymään osan omaisuudestaan.

Omaisuutta jäi kuitenkin niin, että Kumpu jaettiin testamentissa neljälle pojalle. Lopullisesti tilan jako poikien kesken vahvistui vasta 1939, kun isojako saatiin toimitetuksi Kemijärvelläkin.

Soppelat ja Haloset Kirja Kaisanlahdista ei ole varsinainen sukukirja. Siinä kerrotaan suvun jäsenistä ja heistä annetaan myös numerotietoja, mutta pääasia on pohjoisen

elämän kuvaus, kuten kirjan alaotsikkokin kertoo. Soppelan kylän sukujen kannalta tärkeintä oli Pehr ja Helena Niskan muutto Tervolan Koivukylästä Kemijärven Rytilahteen vuonna 1786.

Perheen vanhin tytär Margareta meni naimisiin leskimies Olof Jaakkolan kanssa; he ottivat nimekseen Lahtela.

Toiseksi vanhin lapsista Olaus nai Anna Ollilan 1793. He muuttivat Soppelaan 1807 ja samalla loputkin alkuperheen lapsista siirtyivät Soppelaan. Pehr Niska sai tuolloin jo kolmannen nimensä; Niskan ja Rytilahden jälkeen hänestä tuli Soppela.

Merkittävin pariskunnan lapsista oli viides lapsi Jakob, joka meni naimisiin Kuolajärveläisen Margaretha Azingin kanssa 1804. Tämä pariskunta hankki omistukseensa suuren osan nykyisen Soppelan kylän maista. Jakobista tuli myös seksmanni ja herastuomari. He ottivat myös käyttöönsä nimen Soppela. Heidän poikansa Pekka Soppela nai Johanin Ollilan tyttären Annan 1832. Anna Ollila oli edellä mainitun Juho Mikonpoika Pöyliön serkku.

Ja Juho Pöyliö siis nai Anna Greta Carolinan, joka oli Pekan ja Annan toiseksi vanhin lapsi.

Kemijärven historian mukaan Paavali Ollinpoika Halonen (1565–1642) oli seudun ensimmäinen asukas, joka perusti pysyvän asutuksen 1598. Seudulla on asunut aiemminkin sekä lappalaisia että etelästä tulleita ihmisiä, mutta Paavali Halonen oli ensimmäinen kruunulle veroa maksanut asukas. Johan Mikonpoika Pöyliö oli Paavali Halosen jälkeläinen kahdeksannessa polvessa.

Juhani Kaisanlahti on kunnioittanut pohjoisen sukunsa elämää perusteellisella kirjalla, jonka annista suuri osa, se elämä luontoistaloudessa, on jäänyt edellä käsittelemättä. Kirja on niukasti mutta riittävästi kuvitettu suvun valokuvilla ja piirroksilla.

Pietikäisten kolmas sukukirja

Arto Pietikäinen: Pietikäisten Juvan sukuhaara.

Pietikäisten sukuseura 2016.

260 sivua.

Toivo Pietikäinen aloitti Pietikäisten sukututkimuksen julkaisemalla Ylä-Savon sukuhaaraa koskevan tutkimuksen 1979. Seuraava Pietikäis-tutkija oli Matti Närhi vuonna 2007. Arto Pietikäisen kirja on järjestyksessään kolmas.

Pietikäisten nettisivuilta (www.pietikaistensukuseura.fi) selviää, että suku pitää sukukokouksen joka vuosi, ja vuosia on koossa jo 48. Samoilta sivuilta selviää, että Matti Närhen kirjaa ollaan päivittämässä. Samoin selviää, miksi Närhi tutkii Pietikäisiä. Siksi, että tämä Närhi on alun perin Pietikäinen. Antti Pekanpoika Pietikäinen (s. 1835) otettiin Venäjän armeijaan, ja siellä hänelle annettiin nimi Närhi. Oli varmaan helpompi muistaa ja kirjoittaa?

Myöhemmin, kun Antti palasi siviiliin, pappi piti nimen Närhi kirkonkirjoissa, jotta tsaarin olisi helppo löytää oma sotilaansa Pietikäisten joukosta. Tämä sama selitys pätenee myös vuosisata aikaisemmin annettuihin ruotusotilaiden nimiin, jotka ovat säilyneet taval-

>> SUKUVIESTI 1 · 2018

29

U R KKA

LU K U

N

lisen rahvaan niminä näihin päiviin saakka.

Sukutila yli 400 vuotta

Pietikäisten sukukirja on perusteos. Siinä lähdetään ensimmäisistä tiedetyistä Pietikäisistä, Nils ja Johan, vuodelta 1480. Siitä sitten sukua seurataan näihin päiviin saakka. Erityistä tekstiosuutta ei ole, vaan elämänkertatiedot on sijoitettu sukutaulun yhteyteen. Kuvia on melko vähän, komeimpana niistä aukeaman kokoisena julkaistu sukutilakunniakirja Karhulan tilalta Juvan Ollikkalasta. Pietikäisiä on ollut Karhulan isäntinä yhtäjaksoisesti vuodesta 1554 lähtien.

Karttoja kirjassa on yksi eli Juvan kartta. Sukutauluja on 624 kappaletta. Henkilöistä on asianmukainen hakemisto. Näillä eväillä kirja onnistuu hyvin kertomaan kohderyhmälleen keitä he ovat ja mistä tulevat. Ulkopuolinen kaipaisi luettavaa, tarinoita suvun värikkäistä jäsenistä ja erilaisista sattumuksista, mutta niitä ei tässä kirjassa ole. Sen sijaan tekijä Arto Pietikäinen kuvaa värikkäästi sukututkijan arkea ennen ja nyt sekä kirjan tekemisen vaiheita. Tästä tarinasta päätellen tämä Pietikäis-kirja on ollut tekeillä melko kauan.

Sukuseuran nettisivuilla tarinoita sen sijaan on. Esimerkiksi 104-vuotiaan Juho Pietikäisen juttuja saa lukea Vuoden haapajärviseksi valinnan ja presidentin linnan juhlien jälkeen.

30

Tynkkysten suuri pieni suku

SUKUVIESTI 1 · 2018

Varsinainen Tynkkys-keskittymä on Vaaran kylä nykyisen Savonlinnan alueella. Vaaran Tynkkyset ovat kaikki em.

Heikki Tynkkysen ja vaimonsa Maria Tiilikaisen poikien Mikon (s. 1714), Pekan (s. 1717) ja Paavon (s. 1727) jälkeläisiä.

Laulussa mainittu Talikkalan kylä (”talvella Talikkalan markkinoilla ja kesällä Tampereella…”) on alun perin nimeltään Tynkkylän kylä ja sijaitsee noin 30 km nykyisen itärajan itäpuolella, entisessä Antreassa.

Yksi suku – monta haaraa?

Tiina Tynkkynen-Hieta (toim.): Tynkkysten sukukirja.

Saarijärvi 2016. 256 sivua.

Tynkkyset on pieni itäsuomalainen, suunnilleen 1500 nimenkantajan suku. Tynkkysten nimi lienee johdettu pyhimysnimestä Antonius. Ensimmäiset Tynkkyset löytyvät asiakirjoista 1500-luvun puolimaista Jääskestä ja Säämingistä.

Tynkkyset ovat todennäköisesti kotoisin Suur-Jääskestä ja ovat tulleet sieltä Sääminkiin 1500-luvulla. 1700-luvun alusta on voitu erottaa 12 Tynkkys-haaraa, joista Kerimäen Vaaran Heikki Tynkkysestä (s. 1688) ja Maria Tiilikaisesta lähtevä suku käsittää puolet nykyisistä Tynkkysistä. Säämingin Kosolan Yrjö Tynkkysen (s. 1700) ja Sigfrid Turtiaisen sekä Vuoriniemen Petter Tynkkysen (s.

1722) ja Susanna Kähkösen jälkeläiset muodostavat 20 prosenttia Tynkkysistä. Muut sukuhaarat ovat alle 100 hengen joukkoja. Tynkkysiä on em. pitäjien lisäksi Sortavalasta, Uukunniemeltä ja Kesälahdelta.

Sukuseura on perustettu 1995 ja toimintaa on ollut alusta alkaen. Sukukokouksia on pidetty kahdeksan, kolmen vuoden välein. Seuralla on lehti nimeltä Nuotta ja kotisivut osoitteessa: www. tynkkysensukuseura.fi. Nyt on saatu aikaan sukukirja. Kirjassa on myös ”Laulu Tynkkysten suvusta” nuotteineen, tekijänä Pentti Tynkkynen.

Tynkkysten sukukirja perustuu melkein pelkästään tekstille ja kuvalle. Varsinaisia sukutauluja ei ole, mutta erilaisia luetteloita erilaisista Tynkkysistä on poimittu olemassa olevasta sukututkimuksesta. Tämä on hyvinkin perusteltua: suvusta näyttää löytyvän hyviä kirjoittajia ja kuvaajia. Suvun muistoja on talletettu ja niistä osataan kertoa.

Suvusta löytyy poliitikkoja (Sebastian ja Oras Tynkkynen), toimittajia (Juha Tynkkynen), pappeja (Olli Tynkkynen) ja kanttoreita kahdessa polvessa (Toivo ja Pentti Tynkkynen). Pentin poika Valtteri taas on tunnettu mm. YUP-yhtyeestä ja Maria Lundin aviomiehenä. Muitakin jutun arvoisia henkilöitä on.

Tynkkysten kirjasta välittyy ajatus siitä, että Tynkkyset ovat yksi suku, vaikka toistaiseksi haaroja ei ole saatu yhdistettyä. Sukututkimuksen edistyessä haarat yhdistyvät ja saattavat jopa loppua kokonaan. Siinä Tynkkysillä riittää työmaata – ja silloin edessä on uuden sukukirjan julkaiseminen. ❧

Kattavat tiedot Suomen paikannimistöstä verkossa

Digitaalinen Nimiarkisto avattu Kotimaisten kielten keskus (Kotus) on digitoinut sadan vuoden aikana kerätyt paikannimikokoelmat ja avannut ne digitaalisessa Nimiarkistossa kaikkien käyttöön joulukuussa 2017. Digitaalinen Nimiarkisto ei ole vain historiallisen tiedon lähde, vaan se tulee pian tarjoamaan jokaiselle mahdollisuuden osallistua tietojen rikastamiseen ja uuden tiedon keräämiseen, jotta koko Suomen paikannimistöstä on kattavat ja ajantasaiset tiedot myös tulevaisuudessa.

Alkuvaiheessa digitaalinen Nimiarkisto sisältää keskeisimmän osan suomenkielisistä nimistä, joita on kerätty kaikkiaan noin 2,7 miljoonaa. Suomen ruotsinkielinen paikannimistö, noin 380 000 nimitietoa, liitetään palveluun myöhemmin yhteistyössä Svenska litteratursällskapetin kanssa. Saamenkielisen paikannimistön mukaan saamista edistetään yhteistyössä eri saamelaisyhteisöjen kanssa. Sisältöjen täydentäminen ja palvelun kehittäminen jatkuvat vaiheittain.

Alkuperäisiltä käsin tai koneella kirjoitetuilta paperikorteilta tietokantaan on poimittu keskeisin tietosisältö, kuten nimen hakuasu, paikan laji, sijaintitiedot, kerääjä, keruuvuosi ja pitäjä. Sijainnit on merkitty paperikarttoihin, jotka on myös digitoitu ja joiden avulla tietokantaan on lisätty nimettyjen paikkojen pistekoordinaattisijainnit.

Miljoonien paperisille nimilipuille kirjoitettujen tietojen käsitteleminen on iso urakka, johon jokainen voi osallistua. Kansalaiset voivat esimerkiksi tuottaa tietoa siitä, ovatko arkistoon tallennetut nimet vielä käytössä, onko nimi korvautunut uudella, onko nimettyä paikkaa enää olemassakaan tai mitä kokonaan uutta nimistöä on syntynyt. Kirjautumi-

nen palveluun ja uusien tietojen lisääminen käynnistyy myöhemmin.

Paikannimitietokanta on avoimesti käytettävissä Creative Commons -lisensoituna. Lisäksi alkuperäisaineisto eli kortit ja keruukartat tulevat tarjolle kuvatiedostoina, osin vapaasti ja osin kirjautuneille käyttäjille.

Nimiarkiston käyttämiseen on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Selainkäyttöliittymän kautta voi tehdä helposti teksti- ja karttapohjaisia hakuja. Samoin pian voi osallistua aineiston rikastamiseen täydentämällä olemassa olevia aineistoja tai tallentamalla tietoja uusista nimistä. Vaativammissa tarpeissa voi hyödyntää paikkatiedon kyselyrajapintapalvelua.

Digitaalinen Nimiarkisto: https://nimiarkisto.fi

Nimiarkisto on keskeinen osa Kotuksen kansallisesti merkittävää kielitieteen tutkimusinfrastruktuuria ja kansallista kulttuuriperintöä. Nimiarkisto kokoaa ja ylläpitää suomen- ja saamenkielisiä nimiaineistoja tutkimuksen ja nimistönhuollon tarpeisiin.

SUKUVIESTI 1 · 2018

31

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilaukset myös: www.suvut.fi > Julkaisut Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.