Sukuviesti 1/2019

SUKUVIESTI

1 2019

Ilo, tule luokseni, käy istumaan, älä minun vuokseni ujostele ollenkaan – Aaro Hellaakoski – Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

1 2019

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Sukututkijan ei kannata pelätä virheitä, sillä niitä tekevät kaikki, Kati Laitinen

8 10 11 12

Paluu juurilleni, Kirsi Nöjd In memoriam: Paavo Nyyssönen, Ari Kankkunen Kuulutko sukuuni -tapahtuma 2019 Syyllistynyt ympärikuljeksivaan ja turmeltuneeseen elämäntapaan, Aila Ristimäki

16

Arjen ylevöittäjä – Aino Aallon syntymästä 125 vuotta

18

Biografiasampo näyttää suomalaisten elämät ja verkostot

20 Nimisampo jauhaa tietoa miljoonista suomalaisista paikannimistä

21 Aktiivisten sukutoimijoiden palkitseminen 22 Presidentti Niinistön saamat Mannerheimasiakirjat verkossa

22 Kansallisarkiston digitoidut perukirjat saatavilla Digitaaliarkistossa

23 Mie, sie ja kaikki karjalaiset 23 Kurkista helsinkiläisten elämään 1950-luvulla 24 Pärssisiä Muolaalla 1543–1617, osa1, Matias Eronen

29 Henkilötietoja sisältävien yksityisten arkistoaineistojen luovuttaminen Kansallisarkistoon

30 Lukunurkka: Tilattomat yhteiskunnan reunamailla

31

Lukunurkka: Suomen suurista 1800-luvun nälkävuosista kattava tietokirja

Kannessa: Lapsia Lahnalahden puiston luistinradalla Helsingin Lauttasaaressa helmikuussa 1979. Kuva: Volker von Bonin / Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0, kuvalähde: Finna.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 40. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus, tilaukset ja ilmoitusmyynti) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa

AIKATAULU 2019 Nro Ilmestyy 1/19 vk 7 2/19 vk 16 3/19 vk 25 4/19 vk 40 5/19 vk 50

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry

Aineisto Varaukset 11.1.

7.1.

8.3.

22.2.

10.5.

26.4.

23.8.

9.8.

1.11.

18.10.

PÄ Ä K

Muistattehan liittyä Facebookissa Sukuseurojen keskusliiton jäsen­ seurojen toimihenkilöt -ryhmään.

Sieltä saatte monenlaista vinkkiä seurojenne toimintaan: www.facebook.com/ groups/515071878668996.

Sukuseurojen Keskusliitto ja Sukuviesti Facebookissa: • www.facebook.com/SSK.Sukuviesti • www.facebook.com/groups/ Sukuviesti

IR

Mitä seuraavaksi, nelikymppinen?

JO

I T US

Sukuseurojen Keskusliiton taival alkoi loppuvuonna 1979 jolloin muutaman sukuseuran puuhamiehet päättivät perustaa yhdistyksen, jonka nimeksi tuli ensin Sukuyhteisöjen tuki. Yhdistys rekisteröitiin 17.4.1980.

Vuonna 1991 nimi muutettiin Sukuseurojen Keskusliitto ry:ksi. Liiton syntysanoista tulee tämän vuoden lopulla kuluneeksi 40 vuotta. Liiton hallitus päätti edellisessä kokouksessaan, että perustamista juhlitaan tämän vuoden lopulla ja ensi vuoden alkupuolella. Juhlat huipentuvat vuoden 2020 keskusliiton kevätkokouksen yhteydessä järjestettävään tilaisuuteen.

Samalla kun katsomme sukuseuratoimintaa taaksepäin, meillä on mahdollisuus pohtia, miten tästä eteenpäin? Miten sukuseuratoimintaa voitaisiin kehittää niin, että se olisi houkutteleva vaihtoehto myös tällä vuosituhannella? Lehdessämme esitellään usein eri sukujen kokoontumisia. Niistä on viime aikoina voinut havaita, että suvut ovat laajentaneet tapaamisten ohjelmaa erilaisilla oheistoiminnoilla, jolloin tapaamiset kiinnostavat myös niitä, joille perinteinen sukujuhla tuntuu liian pramealta.

Juhlavuoden kunniaksi istahdamme varmasti yhdessä katsomaan eteenpäin ja vaihtamaan kokemuksia sukuseuratoiminnan uusista lähestymistavoista. Tervetuloa kaikki mukaan kehittämään suomalaista sukuseuratoimintaa!

Tämän ja ensi vuoden aikana Sukuviesti-lehdessä muistellaan liiton ja Sukuviestin taivalta monin tavoin. Muisteluihin ovat tervetulleita kaikki, joilla on kerrottavaa tarinoiden tai kuvien muodossa. Muisteluita voi kirjoittaa itse, mutta jollei ehdi tai halua, voimme järjestää juttutuokion toimittajan kanssa. Ottakaa rohkeasti yhteyttä toimitukseemme!

Eine Kuismin pääsihteeri

Sukuseurojen Keskusliitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään lauantaina 25.5.2019 Espoon Leppävaarassa Albergan kartanolla (Sokerilinnantie 7 A, Espoo).

Tilaisuus alkaa seminaariosuudella kello 12 ja kevätkokous kello 15. Tarkempi ohjelma ja kokousasiakirjat toimitetaan jäsenseuroille lähempänä tilaisuutta.

Ilmoittautumiset keskusliiton toimistolle toimisto@suvut.fi. Tervetuloa!

SUKUVIESTI 1 · 2019

3

Ira Vihreälehto: Sukututkijan ei kannata pelätä virheitä, sillä niitä tekevät kaikki Teksti: Kati Laitinen

Ira Vihreälehto on etsinyt heimosotavankiisoisäänsä jo kohta viiden vuoden ajan. Tuona aikana hän on kokenut epäonnistumisen tunnetta, kateutta ja häpeää. Hänen mukaansa nämä tunteet ovat tuttuja paljon sukua tutkineille ja sinnikkäille kadonneiden sukulaisten etsijöille.

Kuva: Laura Vesa / Atena Kustannus.

4

SUKUVIESTI 1 · 2019

– Meillä oli kaikki suunnitelmat valmiina ja päivä­määräkin sovittu, että milloin näemme.

Kaikki oli täydellistä.

Näin kirjailija ja historioitsija Ira Vihreälehto kuvailee kesäkuun alun tunnelmiaan.

Tuolloin hän uskoi vahvasti selvittäneensä isoisänsä henkilöllisyyden ja löytäneensä tämän sukulaisia Venäjältä.

Vihreälehto on etsinyt sotavanki-isoisäänsä aktiivisesti jo viiden vuoden ajan (Sukuviesti 5/2016). Isoisä on yksi niistä viidestätoista Otavan koulutilan heimosotavangeista, jotka olivat vuonna 1943 tilalla samaan aikaan Vihreälehdon mummon, Lempin kanssa.

Viime vuoden maaliskuussa Vihreälehto julkaisi Facebook-päivityksen, jossa hän Vihreälehdon isälle selvisi äitinsä Lempin perunkirjoituksissa, ettei kertoi löytäneensä hyvin potentiaalisen isohän ollutkaan isänään pitäneet Einon biologinen poika. Sukulaiset isäehdokkaan (Sukuviesti 2/2018). paljastivat, että hänen isänsä oli sotavanki Otavan koulutilalta, josYksi näistä Otavan koulutilan sotavan- sa Lempi oli toiminut keittäjänä. Vihreälehto aloitti isoisänsä etsinnän geista oli Ivan Matvejev, jonka sukulaisia vuonna 2014 ja ikuisti sen esikoisteokseensa Tuntematon sotavanki Vihreälehto löysi erään venäläisen kaupun- (Atena 2016). Kuva: Aira Roivainen. ginarkiston henkilökunnan avustuksella.

Miehen sukulaiset paikallistettiin ja viime vuoden maaliskuussa Matvejevin tyttärentytär, Irina, myös hyvin pettynyt, mutta ei hän sitä minuun kasanoli käynyt arkistossa katsomassa Vihreälehdon sinne nut, eikä ollut millään tavalla lyömässä hanskoja tiskiin. lähettämiä kuvia isästään Juhani Kautiaisesta. Nainen Ivan Matvejev tuntui niin kutkuttavan oikealta oli todennut näiden kahden miehen, Juhanin ja Iva- vaihtoehdolta. Oli niin paljon samaa näköä ja hänen nin välillä olleen paljon yhdennäköisyyttä. sukunsa tarina kuulosti lupaavalta. Otavan koulutiMyös Matvejevin sukulaiset olivat lähes varmoja, lalla ei ollut montakaan sotavankia, joka sopisi tähän että Ivan olisi Vihreälehdon isoisä. Matvejevin nuo- mysteeripalapeliin yhtä hyvin. Oli helppo heittäytyä rin poika teki dna-testin, jonka tuloksia jäätiin odot- tarinan vietäväksi, kunnes dna-testin tulokset löivät tamaan jännittyneinä niin Suomessa kuin Venäjällä. päin kasvoja.

Kesäkuussa tulleet testitulokset olivat selvät. Ivan – On siis olemassa vieläkin parempi vaihtoehto, joka Matvejev ei ole Vihreälehdon isoisä. Pettymys oli val- ei ole vielä löytynyt. Edessä on vain taas hirveä työmaa. taisa.

Epäonnistumisesta seurasi häpeäpettymys Vihreälehdosta on kirjoittamiensa kirjojen, medioille antamiensa haastattelujen ja vierailuluentojensa myötä tullut julkinen etsijä, jonka epäonnistumisetkin ovat julkisia.

– Tuli sellainen häpeäpettymys, että tyhmä, tyhmä, tyhmä. Olen puhunut tästä ihmisille: isälle, kavereille ja sukulaisille ja nyt he kaikki ajattelevat, että ei se ikinä mitään löydä, Vihreälehto kertaa tuntemuksiaan.

Usean vuoden etsintämatkalle on mahtunut pettymyksiä, väärille poluille eksymisiä ja epäonnistumisia. Ei hän siis minkään uuden tunteen edessä ollut.

– Ehkä tämä pettymys oli aikaisempia masentavampi ja vei vähän enemmän aikaa käsitellä. Isä oli tietysti

Virheet paljastetaan vasta voiton hetkellä Vihreälehto osaa kääntää vastoinkäymiset voitoiksi. Tämänkin kokemuksen hän otti opetuksena itselleen – ja muille. Hän haluaa läväyttää asiat tiskiin, puhua kipeistä asioista ja kannustaa esimerkillään siihen myös muita.

–Käsittelin tunnetta toteamalla, miten meillä yleensä puhutaan vain onnistumisista. Pettymykset paljastetaan usein vasta, kun on onnistuttu ratkaisemaan mysteeri.

Vihreälehdon mielestä sukututkijan ei kannata pelätä virheitä. Eivät ne kivoja ole, mutta niistä oppii aina. On hyvä muistaa, että jo asiakirjoissakin on virheitä, inhimillisiä mokia tai tarkoituksella tehtyjä.

Sellaista sukututkijaa ei Vihreälehdon mukaan ole, SUKUVIESTI 1 · 2019

5

joka ei olisi koskaan virhettä tehnyt. Tai sitten hän ei ole vielä paljon sukututkimusta tehnyt.

– Näin käy meille sitkeille. Meillekin, jotka kirjoitamme kirjoja ja jotka mukamas osaamme. Olisi aika itsekeskeistä murehtia omaa hölmöyttä, koska sitä sattuu muillekin. On muitakin, jotka kokevat epätoivoa ja epäonnistumisen tunteita. Virheet pitää myöntää ja mennä sitten märehtimättä eteenpäin.

Tutuilla poluilla taaksepäin Isoisän etsintä jatkuu siis edelleen. Vihreälehto on palannut poluilla taaksepäin ja ottanut heimosotavangeista tarkempaan tarkasteluun vienankarjalaisen Heikki Prokofjevin. Hän oli Otavan koulutilalla keväästä 1943 seuraavan vuoden syksyyn ja Neuvostoliittoon hän palasi saman vuoden lopussa.

Pitkäjänteisen etsinnän perusperiaatteeseen kuuluu järjestelmällinen poissulkemismenetelmä ja käytettävissä olevien menetelmien testaus. Suomessa ja muualla maailmalla teetetyt dna-testit tuottavat sukututkijoille jatkuvasti uutta tietoa.

– Teetimme isästä dna-testin Ancestryssa, joka oli viimeinen näistä suurista testauspaikoista, joka meiltä vielä puuttui. Emmehän voi tietää, millä firmalla lähisukulainen on dna-testinsä teettänyt.

Tulokset tulivat tammikuun alussa, mutta aiempaa läheisempiä osumia ei testissä ollut. Nyt heidän on vain kärsivällisesti odoteltava kiinnostavaa ja tarpeeksi läheistä osumaa.

Missä määrin tämä on Vihreälehdon ansiota?

Hetken mietittyään hän kertoo olevansa syypää ihmisten rohkaisemiseen, auttamiseen ja etsintöjen ideoimiseen.

– Amerikassa heitä, jotka auttavat ihmisiä dna- testeissä kutsutaan dna-angeleiksi. Minä voisin olla sotavankiangel. Siksi tuli kirjoitettua kirjatkin, että voisin auttaa heitä, jotka eivät ole vielä lähtenyt sukulaisiaan etsimään.

Vihreälehto korostaa, että menestysetsintä on aina monien tekijöiden summa. Ketjussa on monta ihmistä, eikä kukaan saavuta maalia yksin.

– Joku auttaa arkistojen päässä Suomessa ja toinen Venäjällä. Joku kertoo oikean nimen. Usein etsintöihin tarvitaan myös dna-testi.

Toki joukkoon mahtuu myös poikkeuksellisia tarinoita. Sellainen sattui hiljattain, kun Vihreälehto auttoi tuttuaan löytämään sotavanki-isoisänsä. Etsintä oli helppo ja nopea. Etsijä laittoi ilmoituksen Vkontakteen, joka on Facebookin kaltainen venäläinen sosiaalinen yhteisö. Ilmoituksen näki henkilö, joka selvitti asiaa ja yhden viikonlopun aikana oli sukulaisiin saatu jo yhteys.

Enkelitkin tuntevat kateutta

Sotavankienkeli auttaa, kannustaa ja tsemppaa Julkiselle etsijälle odottaminen lisää paineita, mutta on julkisuudesta ollut paljon hyötyäkin.

Vihreälehdon ympärille on muodostunut sotavankien lasten ja lapsenlapsien yhteisö. Mediassa sotavankien jälkeläisistä ja dna-etsinnöistä puhutaan enemmän kuin aikaisemmin ja mikä parasta, vuosittain muutama sotavankien jälkeläisistä onnistuu löytämään sukulaisensa.

6

SUKUVIESTI 1 · 2019

Vihreälehto on tuttu näky sukututkijoiden tapahtumissa ja seminaareissa. Useat sotavankien sukulaiset ovat ottaneet häneen yhteyttä ja kertoneet suvussa vaietuista asioista. Vihreälehto on auttanut ja kannustanut sotavankien jälkeläisiä etsimään sukulaisiaan. Naisesta on tullut Suomen sotavanki-angel. Kuva: Pekka Pyylampi.

Sotavankienkelin rooli aiheuttaa ristiriitaisia tunteita.

Toisaalta iloitsee kaverin onnistumisesta ja siitä, että on voinut olla avuksi, mutta samalla oma epätoivo nostaa päätään. Miksi minä en saavuta samaa?

– Vaikea olla niin suuri ihminen, kun haluaa jotain niin paljon. Itse on tehnyt etsintää jo vuosia ja olen tehnyt nuo kaikki samat jutut aikoja sitten. Miksi ne eivät minulla toimineet?

Kun Vihreälehdolla on seuraavan kerran edessään tilanne, että isoisän henkilöllisyyden paljastuminen vaikuttaa olevan käsillä, onko hän nyt varovaisempi ja pitää suunsa visusti supussa ennen lopullisia tuloksia?

–Tuskin maltan olla hiljaa.

Toki kesäkuussa ajattelin, että

seuraavalla kerralla kerron vasta kun olen onnistunut, mutta miksi minä mihinkään muuttuisin? Vihreälehto toteaa rempseästi nauraen.

Tekeillä on kolmas kirja, joka on edeltäjiään henkilökohtaisempi Vihreälehto aikoo jatkaa kirjoittamista suvun vaikeista ja salatuista aiheista. Tällä kertaa katse on suunnattu äidin puoleiseen sukuun.

Vihreälehto työstää paraillaan kolmatta kirjaansa.

Se käsittelee äidin suvussa vaiettuja murheita ja niiden siirtymistä seuraaville sukupolville. Kirja tulee olemaan edellisiä kirjoja henkilökohtaisempi. Keskiössä ovat äidin suvussa vahvasti periytyvä mielisairaus, skitsofrenia sekä äiti-tytär-suhde.

Vihreälehdon mukaan skitsofreniasta ei puhuta Suomessa paljoakaan, vaikka kyseessä ei ole harvinainen sairaus.

Vihreälehto vakuuttaa, että kirjasta ei tule mitään sankaritarinaa.

– Varmasti on niitä mielenterveysongelmista kärsiviä, joilla on hienoja tyttäriä ja sukulaisia. Minä en kuulu heihin. Olen mielestäni huono tytär.

Vihreälehto kertoo käyneensä aihetta läpi mielessään jo pitkään, sillä hänen äitinsä on sairastanut skitsofreniaa jo vuosikymmenten ajan. Nykyisin hän kärsii myös muistisairaudesta.

Myös äidin sisko sairasti skitsofreniaa. Vihreälehto käy läpi suvussa voimakkaasti periytynyttä sairautta myös serkkunsa kokemusten kautta. Äidin sairauden vuoksi Vihreälehto on joutunut kysymään itseltään, kuka on se ihminen, joka ei tunne äitiään, vaikka äiti on aivan vieressä? Miltä tuntuu käydä katsomassa omaista, joka ei enää tunnista kuka olet? Tuntuuko vierailu turhalta?

– Ajattelen eläväni niin kiireistä elämää, että pitäisi ottaa erikseen aikaa ja käydä katsomassa sairasta äitiä.

Koen tästä jatkuvasti huonoa omaatuntoa.

Kirjoittaminen on Vihreälehdolle paras keino käsitellä vaikeat asiat.

– Henki ei kulje, ellen kirjoita näistä asioista.

Lohdutukseksi huonoa omaatuntoa poteville Kirja on käsikirjoitusvaiheessa ja sillä ei ole vielä kustannussopimusta. Jos kustantaja aiheesta kiinnostuu ja kirja julkaistaan, on Vihreälehdolla tausta-ajatuksenaan jälleen se tuttu tavoite – muiden vastaavien asioiden kanssa painivien auttaminen ja vertaistuki.

Miltä tuntuu, kun oma äiti ei enää tunnista tytärtään? Millaista on ollut elää vuosikymmeniä skitsofreniaa sairastaneen äidin tyttärenä? Miten käsitellä huonoa omaa tuntoa, kun ei tule käytyä katsomassa riittävän usein muistisairasta äitiään? Näistä asioista Vihreälehto aikoo kirjoittaa seuraavaksi. Kuva: Laura Vesa / Atena Kustannus.

– Meillä on Suomessa monta muistisairasta vanhusta, joilla on monta huonoa omaatuntoa potevaa läheistä. Tuskin olen siis ainoa. Äidin puoleisesta, eteläsavolaisesta suvusta löytyy paljon muunlaistakin ongelmaa ja murhetta kuten syrjäytymistä, rikollisuutta ja lasten huostaanottoa.

Asioiden penkomisella Vihreälehto aikoo etsiä vastauksia nyt eläville sukulaisille. Sukupolvelta toiselle siirtyvät ongelmat pitäisi pystyä tunnistamaan ja niihin pitäisi pyrkiä vaikuttamaan.

– Aivan kuten sotavankiasioissa, mielenterveysongelmat ja muut suvun murheet ovat tabuja, joista ei haluta julkisesti puhua, Vihreälehto vertaa.

Siinä mielessä tulevan kirjan teemat sivuavat Vihreälehdon mukaan sukututkimusta, että suvun kipeitä aiheita ei sukukirjoissa nosteta juurikaan esille. Kirjoissa ei mainita suvun mielenterveysongelmista tai esimerkiksi siitä, jos joku riisti hengen itseltään.

– Minun mielestäni näistä voi kirjoittaa, sillä niistä voi löytyä vastauksia myös tähän päivään, Vihreälehto sanoo. ❧ SUKUVIESTI 1 · 2019

7

Paluu juurilleni Kiitos Raija Itkonen-Vatjus. Sait minut lähtemään Itkosten sukukokoukseen Kuopion Rauhalahteen. Ajatus oli mielenkiintoinen jo kutsusta lähtien, mutta kuljin töissä Kolarissa viikot ja olin vain viikonloput kotona, joten tuntui aluksi liian raskaalta ajatukselta.

Mutta tilanteet muuttuvat, myös työrintamalla. Sain työpaikan kodin tuntumasta ja reissutyöt jäivät. Joten viikonlopun Kuopiossa käynti tuntui ihan mukavalta.

Suuntasimme perjantaina 10.8. Iistä kohti Kuopiota, minulle äärettömän rakasta kaupunkia. Isäni on kotoisin Maaningalta ja äitini Kuopion Vehmasmäestä. Äitini puolelta kuulun Itkosiin. Äitini äiti on Anna Itkonen ja äitini serkku on Matti O Itkonen, molemmat ovat edesmenneitä. Matti O Itkosen suunnittelema muistolaatta on uhrikivellä. Hänet muistan tavanneeni jossain hautajaisissa Kuopiossa ollessani lapsi.

Muistoja lapsuudesta riittäisi vaikka kuin paljon, mutta nyt itse viikonloppuun.

Iistä ajelimme hyvän sään vallitessa Kuopioon. Perillä poikkesimme KCitymarketiin. Heti käveli lapsuuden tuttuja vastaan. He eivät tunnistaneet minua, mutta minä tunnistin heidät.

Viime tapaamisesta oli 30 vuotta. Halasimme toisiamme ja itkimme ilosta. Sunnuntaina ennen kotia lähtöä kävimme Laitisilla Vehmasmäessä kylässä. Ihanaa! Samalla kävimme sukuhaudoilla.

Hotelli oli vastaanottava ja saimme hyvää palvelua.

Isäntä lähti heti pojan kanssa kylpylään ja minä askelsin ympäri lähialuetta. Vedin sisääni Kuopion tuoksuja. Illan päälle tsekkailimme ympäristöä perheenä ja istahdimme terassille oluelle ja limulle. Siellä tapasin Oulun sukukokouksessa olleita Itkosia. Olutta otettiin hyvissä merkeissä ja ajoissa nukkumaan.

Lauantaiaamuna suuntasin mieheni ja lapseni kanssa Kuopion torille. Käveltiin ja fiilisteltiin. Ostet-

Sukukokouksen ohjelmaan kuului laivaristeily Kallavedellä Osmo-laivalla. Risteilylle osallistui noin 85 henkilöä.

Kuva: Saanamaria Itkonen.

8

SUKUVIESTI 1 · 2019

tiin mansikoita ja herneitä. Voi, muistan miten lapsena kävin isän kanssa torilla ja syötiin Partasen Hannan lihapiirakoita. Ja ne kesät, kun poimin mansikoita Vehmasmäessä. Torilta rantaan ja samat fiilistelyt.

Sitten Puijontornille.

Palasimme hotellille ja ilmoittauduimme sukukokoukseen. Isäntä ja poika lähtivät nauttimaan kylpylästä ja minä lenkkeilystä Rauhalahden maastoissa.

Sitten maittavaa lohisoppaa ja kokous, jossa nautimme hyvää laulantaa. Kokous oli asiallinen ja muutama ”Itkosmainen keventävä lausahdus” kuului joukkoon.

Olin Raijalle luvannut lähteä Itkosten hallitukseen, joten sinne siis. Teen tämän rakkaudesta edesmennyttä mummiani Anna Itkosta kohtaan. Koskaan en häntä tavannut, mutta kuvista näyttää oikein mukavalta ihmiseltä ja hänen aviosormustaan kannan sormessa suurella sydämellä.

sesta, joka osalleni suotiin. Olen iloinen, että olen osa Itkosten sukukuntaa ja erittäin iloinen siitä, että löysin teidät. Raijalle iso hali.

Kirsi Nöjd

Ilo olla osa Itkosten sukukuntaa Kokouksen jälkeen lähdimme Osmo-laivalle. Aivan ihanaa olla Kallaveellä, nauttia tuulen vireestä ja auringon säteistä. Keskustelin ihanien Itkosten kanssa ja nautin maisemista. Auringonpaiste loistollaan takasi hyvän tunnelman. Ihana nuorin poikani nautti myös suunnattomasti. Poika ei suostunut ottamaan kasvomaalausta, joten minä äitinä uhrauduin ja sain kisun nenän ja viikset. Jos ei lapsi, niin äiti. Hotellille päästessä poika ja isäntä kipaisivat kylpylään ja sitten kiireen vilkkaa syömään. Olihan taas hyvät tarjoilut.

Huokaistiin tunti ja kodalle. Kodalla oli hyvä ja lämmin tunnelma, mutta olimme tosi väsyneitä. Joimme oluet ja katselimme rannalla auringonlaskua, sitten unille.

Seuraavana aamuna isäntä ja poika riensivät jälleen kylpylään. Minä kävelin rantoja pitkin ja ihailin paksuja kuusia. Ajattelin: ”Nämä ovat kasvaneet täällä jo silloin, kun mummini Anna on ollut lapsi ja oma äitini on asunut Kuopion Vehmasmäessä odottaen tulevaa elämää.” Halasin muutamaa puuta ja sanoin: ”Minä rakastan Kuopiota ja omia juuriani täällä. Kiitos Savonmaa. Anna Itkosen muistoa kunnioittaen olen nyt osa Itkosten sukukuntaa ja jatkan hallituksessa. Ja sormus kulkee aina mukana.”

Itkosten sukukunnan viikonloppu oli erinomaisesti suunniteltu ja järjestetty, kiitokset siitä. Myös mieheni ja lapseni tykkäsivät suuresti. Kokouspaikan valinnalla oli suotu mukava viikonloppu myös lapsille. Kiitos hallitukselle. Koitamme jatkossa tehdä yhtä hyvää työtä. Kiitos kaikille asianosaisille. Tapaamme seuraavassa kokouksessa. Olen kiitollinen luottamuk-

Kirsti Kutvonen ja Risto Itkonen nimettiin sukukunnan kunniajäseniksi. Molemmat ovat pitkään tehneet työtä sukukunnan hyväksi, Kirsti sukututkijana ja Risto sihteerinä/ rahastonhoitajana. Kuvassa sukukunnan esimies Eero Itkonen (oik.) onnittelee uusia kunniajäseniä. Kuva: Saanamaria Itkonen.

Itkosten sukukunta ry:n kolmen vuoden välein pidettävä sukukokous järjestettiin 11.8.2018 Kuopion Rauhalahdessa. Kokouksessa valittiin Sukukunnalle uusi hallitus seuraavaksi kolmeksi vuodeksi: Eero Itkonen (puheenjohtaja), Salo Tuula Torasvirta (varapuheenjohtaja), Espoo Anne Planman (sihteeri), Joroinen Aimo Leskelä (rahastonhoitaja), Salo Kirsi Nöjd (jäsen), Ii Kirsti Kutvonen (varajäsen), Järvenpää Seija Planman (varajäsen), Kuopio Tutustu: www.itkoset.fi

SUKUVIESTI 1 · 2019

9

In memoriam

Paavo Nyyssönen 1937–2018

Rakentaja ja sukuseuran perustaja Isä Viljo viljeli pientilaa Suonenjoen Lempyyllä yhdessä kaksoisveljensä Einon kanssa. Tila oli niin pieni, että se ei elättänyt kahta perhettä, vaan Viljon ja Einon täytyi käydä talvisin muualla ansiotyössä. Eino ajoi rahtia hevosella ja isä Viljo teki metsätöitä.

Paavokin tienasi ensimmäiset markkansa 13-vuotiaana koulupoikana metsätöistä. Kansakoulun jälkeinen aika, aina armeijaan saakka, kului metsätöissä ja metsäharjoittelijana. Tarkoituksena oli pyrkiä armeijan jälkeen metsäkouluun. Varusmiespalveluksensa hän suoritti 1957– 1958 Pohjanmaan Tykistörykmentissä. Siviiliin hän pääsi alikersanttina.

Armeija-aikana kuitenkin mieli muuttui metsähommista rakentamiseen. Niinpä Paavo pyrki ja pääsi harjoittelupojaksi TVH:lle, toimien aluksi mittamiehenä ja myöhemmässä vaiheessa mittatyönjohtajana TVH:n Kuopion piirissä. Tänä aikana hän opiskeli keskikoulun aineet, kieliä lukuun ottamatta, itseopiskeluna.

Tekniseen kouluun Paavo pääsi 1961 ja suoritti rakennusmestarin tutkinnon 1964 Helsingin teknisestä oppilaitoksesta. Välittömästi sen jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Kuopion tekniseen opistoon, josta valmistui insinööriksi 1968 sen aikaiselta tie- ja vesirakennuslinjalta.

Opistoaikanaan Paavo toimi vastaavana mestarina eri puolilla Suomea asfaltointityömailla, joista ehkä suurimpana Kehä lll:n päällystäminen kesällä 1964, jolloin kyseinen tie valmistui.

Valmistuttuaan insinööriksi hän toimi työpäällikkönä Rakennus Oy Laineella asfalttiosastolla sekä myöhemmin maa- ja kunnallistekniikassa. Vuonna 1971 Paavo siirtyi Vieskama Oy:n rakennuspäälliköksi, vastuualueenaan Etelä-Suomi ja pääkaupunkiseutu.

Vuonna 1976 Paavo siirtyi A-Kallio Oy:n tekniseksi johtajaksi Helsinkiin. Tätä pestiä kesti vuoteen 1992 saakka. Tänä aikana yhtiö rakensi mm. 4- ja 5-moottoritiet Orimattilasta Vierumäkeen, sekä valtateitä 2 ja 3 Porin ja Tampereen suuntaan. Edellisten lisäksi oli lukuisa joukko muita kunnallisteknisiä tie- ja siltahankkeita pääkaupunkiseudulle.

10

SUKUVIESTI 1 · 2019

A-Kallio Oy myytiin YIT-Yhtymä Oy:lle 1980-luvun loppupuolella.

Kun Suomeen tuli ennätyslama, yhtiö fuusioitiin emoyhtiöönsä vuonna 1992.

Tämän jälkeen Paavo perusti yhdessä Pekka Niskan kanssa Niska & Nyyssönen Oy -nimisen yrityksen Vantaalle. Tällöin elettiin Suomessa syvintä laman pohjaa, eikä rakentamista ollut juuri lainkaan. Niinpä yhtiö suuntasikin Venäjälle, jossa rakennettiin kovalla kiireellä sotilaskyliä Venäjän armeijalle. Sotilaat palasivat sotilaskyliin miehitetystä Saksasta. Kohteena oli kylien kunnallistekniikka ja maanrakentaminen. Tilaajina oli korealaisia, saksalaisia ja itävaltalaisia yhtiöitä. Kiire oli mahtava. Töitä paiskittiin jopa kolmessa vuorossa.

Suurin urakka tehtiin kuitenkin amerikkalaiselle Pioneer-yhtiölle Tyynen valtameren rantaan lähelle Sahalin-saarta. Työ käsitti puutavarasataman ja maantien noin 50 km matkalle sekä asunnot 200 metsurille Siziman-nimiseen Tyynen valtameren lahteen. Lähin ihmisasunto sijaitsi noin 200 km päässä työmaasta. Urakkasumma oli noin 10 milj. USD noin 55 mmk.

Työ valmistui 1995. Heti yhtiön alusta Paavo toimi Niska & Nyyssönen Oy:n toimitusjohtajana. Kun kotimaassa lama hellitti, suunnattiin voimavarat taas Suomeen. Yhtiö kasvoi nopeasti. Paavo siirtyi eläkkeelle 2002, jonka jälkeen hän toimi vielä yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Paavon nuoruuden harrastuksiin kuului erityisesti yleisurheilu, jota hän harrasti kilpailumielessä aina ikämieheksi saakka. Paavo kilpaili lähinnä pikajuoksijana ja pituushyppääjänä. Näissä lajeissa hän saavutti muutamia piirinmestaruuksia. Tulokset olivat keskinkertaista kansallista tasoa. Vielä 35-vuotiaana ikämiehenä hän juoksi kuitenkin 400 m alle 50 sekunnin.

Myöhemmällä iällä harrastuksiin on kuulunut kuntourheilu, hölkkä sekä talvella maastohiihto. Lisäksi kielten opiskelua vielä eläkepäivinäkin.

Muista harrastuksista mainittakoon erityisesti sukututkimus. Paavon aloitteesta syntyi Nyyssösten sukuseura ry, jonka hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuosina 2000–2004. Ilman Paavon panosta su-

kuseura ei olisi sitä, mitä se nyt on. Paavo hyödynsi verkostojaan ja hommasi tukijoita seuralle. Sukukirjatkin olisivat jääneet tekemättä, ainakin siinä laajuudessa, missä ne ovat ilmestyneet.

Paavo julkaisi vuonna 2011 kirjan 18 vuotta elämästäni, kertomus Paavo Nyyssösen kokemuksista erään rakennusalan yrityksen noususta yhdeksi Suomen infra-alan johtavaksi yritykseksi (Keuruu 2011) sekä vuonna 2013 Lempyyn historia -kirjan (Keuruu 2013). Edellä mainittujen lisäksi suoranainen kulttuuriteko jälkipolville ovat Paavon muistiinmerkinnät menneiltä ajoilta.

Luottamustoimiakin Paavolla riitti. Hän toimi mm.

Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntainliiton valtuuston jäsenenä sekä Vantaan Veden hallituksen jäsenenä, lukuisten kiinteistöyhtiöiden hallitusten puheenjohtajana pääkaupunkiseudulla, Suomen Maanrakentajain Keskusliiton urakointijaoston jäsenenä v.

1987–2001, Pohjoismaiden Tieyhdistyksen Urakointiryhmän jäsenenä v. 1998–2005

Paavolle myönnettiin ansioistaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristi, Suomen Kuntaliiton pronssinen ansioristi, Suomen Urheiluliiton kultainen ansiomerkki, Suomen Maanrakentajain kultainen ja hopeinen ansiomerkki.

Paavolla oli positiivinen asenne elämään pitkäaikaisesta sairaudestaan huolimatta. Hän ei tehnyt sairaudestakaan numeroa, vaikka varmasti vaikeitakin hetkiä oli. Vaatimattomuus, reiluus ja luotettavuus kuvaavat hyvin Paavon persoonaa.

Paavoa jäivät kaipaamaan vaimo Raija, lapset Juha ja Tiina, sekä Tiinan lapset Ella, Riku ja Minea.

Vaikka harvakseltaan tapasimme, pidimme kuitenkin säännöllisesti yhteyttä, nyt vain ajatuksissani hyvien muistojen kautta.

Ari Kankkunen Kirjoittaja toimi Nyyssösten sukuseuran tutkimusvastaavana 2000–2016

Kuulutko sukuuni kahdeskymmenes tapahtuma viikonloppuna 5.–6.10.2018 klo 10–17 (su klo 16) Vantaan ammattiopisto Varian Hiekkaharjun toimipisteessä Tennistie 1, 01370 Vantaa (lähellä Hiekkaharjun rautatieasemaa)

Ohjelmassa Näyttelyosastoilla sukututkijoita, sukuja ja sukuseuroja eri puolilta Suomea, yleisöluentoja ja tietoiskuja kumpanakin tapahtumapäivänä, sukututkimusneuvontaa, valokuvanäyttelyn teemana ”Sukupolvet” ja paljon muuta sukututkimus- ja sukuasiaa.

Järjestelyissä mukana myös Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalan Liitto Lisätietoja www.vantaanseudunsukututkijat.net tai Eeva Hasunen, eeva.hasunen@welho.com, puh. 040 539 3323

Tapahtumaan ja luennoille on vapaa sisäänpääsy

Syyllistynyt ympärikuljeksivaan ja turmeltuneeseen elämäntapaan ERÄS IRTOLAISTAPAUS 150 VUODEN TAKAA Osallistuessani FM Anja Nieminen-Porkan Itselliset ja irtolaiset sukututkimuksessa -kurssille aikomukseni oli ottaa tutkimuskohteeksi jokin esimerkkitapaus mahdollisimman läheltä, joko oman sukuni piiristä tai lapsuuteni kotikylästä. Kun en sellaista löytänyt – mikä ei tarkoita, etteikö niitäkin voisi olla – siirryin naapurikyliin.

Lammin seurakunnan arkistossa olevista rikos- ja irtolaisrekisteri-ilmoituksista löysinkin erään tapauksen Iso-Evolta, tosin jäljet johtivat varsin pian muualle. Tarinan päähenkilö Hedda Sofia oli kyllä syntynyt Lammilla, mutta muuttanut jo nuorena pois kotipitäjästään ja muutamien välivaiheiden kautta päätynyt vuonna 1857 Tampereelle, missä hän näiden tapahtumien aikaan edelleen asui.

Tapahtui syyskesällä 1869 Keskiviikkona heinäkuun 28. päivänä 1869 tuotiin Hämeenlinnan lääninvankilaan kruununnimismies

K.G. Lönnqvistin passituksella muuan naishenkilö.

Nainen oli tavattu Hattulan Nihattulan kylästä kuljeskelemasta ilman mitään asiapapereita ja hänen arveltiin harjoittaneen haureutta venäläisen sotamiehen kanssa. Pidätettäessä hän oli sanonut nimekseen Hedda Sofia Josefintytär Konsén ja ilmoittanut olevansa itsellisen tytär Lammin Iso-Evon kylästä, mutta olevansa kirjoilla Tampereella.

Pidätyksen suorittanut nimismies epäili häntä irtolaisuudesta. Tuolloin voimassa ollut vuoden 1865 joutolaisasetus määritteli irtolaiseksi ne, jotka toimettomuuden lisäksi olivat syyllistyneet tietynlaiseen pahantapaiseen laiskurielämään. Päätösvalta irtolaisasioissa oli läänin kuvernöörillä.

Vietettyään kolme yötä vankilan suojissa Hedda vietiin lääninkansliaan kuulusteltavaksi. Parhaassa tapauksessa hänet olisi kuulustelun päätteeksi passitettu kotiinsa kehotuksella parantaa tapansa ja hankkia muutaman viikon sisällä itselleen palveluspaikka tai muu kunniallinen elatus. Näin meneteltiin yleensä silloin, kun henkilö tavattiin ensimmäistä kertaa toimettomana kuljeksimasta.

Tässä tapauksessa lääninkuvernöörin päätös oli ankarampi, sillä Hedda oli jo kolmatta kertaa epäiltynä. Päätöksen mukaan häntä oli pidettävä vangittuna siihen asti, kunnes Tampereen maistraatista saataisiin häntä koskeva mainetodistus sekä tieto, voidaanko hänet ottaa vastaan kotiseudulleen.

Kuljeskeleva ja huonotapainen nainen

Hjalmar Munsterhjelm: Maantie Tampereella (1872). Museoviraston kuvakokoelmat, Historian kuvakokoelma. Kuvan käyttöoikeudet: CC BY 4.0.

12

SUKUVIESTI 1 · 2019

Tampereelta saapui vastaus 12.8.1869. Siinä kerrottiin, että ”kyseistä kuljeskelevaa ja huonotapaista naista on jo useasti aiemmin ja viimeksi Herra Kuvernöörin viime kesäkuun 9. päivänä antaman passituksen jälkeen varoitettu sopimattomasta elämäntavasta ja käsketty viettämään säädyllistä elämää sekä määrätyn ajan kulues-

sa hankkimaan itselleen laillinen suojelus ja elinkeino”. Kirjelmää seuranneessa papintodistuksessa Hedda Sofiasta sanottiin, että hän on syntynyt 1835 Lammilla ja että hän on ollut kaksi kertaa ripitettävänä salavuoteudesta, vuosina 1860 ja 1865.

Tampereelta saatujen lisätietojen jälkeen häntä kuulusteltiin uudelleen elokuun 14. päivänä. Tätä kuulustelua seurasi kuvernöörin päätös: ”Hedda Sofia Konsénin voidaan katsoa syyllistyneen ympärikuljeksivaan ja turmeltuneeseen elämäntapaan, ja koska hän ei aiemmista kehotuksista huolimatta määräajan sisällä ole hankkinut itselleen palveluspaikkaa, tulee häntä tammikuun 23. päivänä 1865 annetun armollisen asetuksen mukaisesti pitää kuusi kuukautta yleisessä työssä kruunun kehruuhuoneessa Turun kaupungissa.”

Suomen suuriruhtinaskunnassa oli kaksi kehruuhuonetta, toinen toimi Lappeenrannassa ja toinen Turussa. Ne olivat naispuolisia rikollisia ja irtolaisia varten perustettuja kruunun ojennuslaitoksia. Hämeen läänistä kotoisin olevat irtolaisnaiset lähetettiin Turkuun.

Ketä tahansa ei kehruuhuoneelle kuitenkaan voitu lähettää, vaan edellytyksenä oli riittävä terveys ja työkyky. Tämä piti osoittaa lääkärintodistuksella. Hämeenlinnan lasaretin- ja linnanlääkäri August Lilius tarkasti Hedda Sofian terveydentilan. Hänen 14.8.1869 allekirjoittamansa todistuksen mukaan Hedda Sofialla ei ollut veneeristä tartuntaa eikä hän ollut raskaana. Ruumiinrakenteeltaan hän oli terve ja täysin työkykyinen. Edessä olisi siis kehruuhuone.

si varmaan lukea, mutta miten oli hänen kirjoitustaitonsa ja ruotsin kielensä laita? Tuskinpa ne olivat sillä tasolla, että hän olisi itse pystynyt laatimaan valituskirjelmänsä. Sen aikaansaamiseksi hänen täytyi turvautua jonkun taitavamman apuun.

Tällainen apu löytyi läheltä; linnan vahtimestari Johan Emil Eklöf laati 3.9.1869 Hedda Sofian kertomuksen perusteella kirjelmän, jossa tämä mitä nöyrintä alamaisuutta osoittavin sanakääntein anoi, että lääninhallituksen häntä koskeva päätös kumottaisiin ja hänelle suotaisiin lisäaikaa laillisen suojeluksen tai luvallisen elinkeinon hankkimiseen. Tähän asti hän oli joutunut lähinnä kerjäämällä hankkimaan niukan elantonsa, koska hänelle ei ollut annettu tilaisuutta saada palveluspaikkaa.

Hedda Sofian valitus saapui Senaatin oikeusosastolle 7.9.1869. Kului pari viikkoa ennen kuin Keisarilliselta Senaatilta tuli ratkaisu. Se oli päivätty 23.9.1869 ja sen mukaan ”Hänen Keisarillinen Majesteettinsa harkitsee oikeaksi suoda Hedda Sofia Konsénille lisäaikaa hankkiakseen itsellensä elatuksen, ja määrää sen vuoksi, kumoamalla kuvernöörin päätöksen, että Hedda Sofia Konsén päästetään kotiseudulleen vapaalle jalalle määräyksellä, että hän hankkii itsellensä laillisen suojeluksen tai luvallisen elinkeinon sopivaksi katsotussa ajassa, jonka pituudesta kuvernöörillä on valta päättää”.

Koko tämän ajan Hedda Sofia istui edelleen lääninvankilassa odottamassa tietoa kohtalostaan. Kului vielä pari viikkoa ennen kuin tieto senaatista 5.10.1869 saapui Hämeen lääninkansliaan. Seuraavana päivänä

Valitus toi vapauden Lääninkuvernöörin päätös tuskin tuli Hedda Sofialle yllätyksenä, mutta jonkinlainen pettymys se silti oli, koska hän ilmaisi saman tien tyytymättömyytensä päätökseen. Häntä ohjeistettiin hakemaan siihen muutosta jättämällä Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen kirjallisesti asiaa koskeva valitus 21 päivän sisällä päätöksen tiedoksi saamisesta. Lisäksi häntä pidettäisiin vangittuna, kunnes asiasta toisin päätetään.

Vaatimattomista oloista lähtenyt Hedda Sofia osa-

Ote kirjekonseptista, jolla Tampereen maistraatille on ilmoitettu Hedda Sofiaa koskevasta keisarillisesta päätöksestä ja sitä seuraavista toimenpiteistä. KA, Hämeen lääninkanslian arkisto, Dab:38 Vankiosaston kirjekonseptit 1869: n:o 3025.

SUKUVIESTI 1 · 2019

13

Hedda Sofia vietiin jälleen kuulusteltavaksi. Kuulustelun lopputulos oli huojentava; hän sai passituksen Tampereen maistraattiin, missä hänet oli määrä päästää vapaalle jalalle. Lisäksi hänelle suotiin kuusi viikkoa lisäaikaa laillisen suojeluksen tai luvallisen elinkeinon hankkimiseen.

Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat – Helsingin sijasta Hedda Sofia muuttikin Tampereelle ja meni Finlaysonin tehtaalle töihin. Finlaysonin puuvillatehdas oli jo pitkään ollut Tampereen suurin työnantaja ja 1850-luvulla se eli voimakasta kasvun aikaa, jolloin tehtaalle otettiin runsaasti uusia työntekijöitä.

Kuka oli Hedda Sofia Konsén?

Aviottomia lapsia ja kuolemaa

Hedda Sofia Jafetintytär syntyi 5.9.1835 Lammin IsoEvolla. Hän oli Juvin (Juvinmaan) uudistilallisen Jafet Erikinpojan (s. 1800) ja hänen vaimonsa Juliana Antintyttären (s. 1793) lapsista toiseksi nuorin. Äiti oli Hedda Sofian syntyessä jo 42-vuotias.

Rippikouluikään tultuaan Hedda Sofia muutti Vestolan yksinäistaloon piiaksi ja pääsi ripille juhannuksena 1852. Seuraavana vuonna hän palasi kotikylälleen ja piikoi lähitienoon taloissa, viimeksi entisessä kotitalossaan. Hänen vanhempansa olivat jo tätä ennen luopuneet talonpidosta, mutta elelivät edelleen samalla Iso-Evon kylällä itsellisinä.

Syksyllä 1855 ollessaan 20-vuotias Hedda Sofia pyysi Lammin kirkkoherralta muuttotodistuksen Hämeenlinnaan. Hän esitti todistuksensa 8.11.1855 Hämeenlinnan kaupunkiseurakunnassa ja hänet merkittiin rippikirjaan piiaksi kirjansitoja Johan Magnus Breitholzin talouteen. Palvelusvuotensa päätyttyä seuraavana syksynä hän otti muuttokirjan Tampereelle.

Sinne Hedda Sofia ei kuitenkaan saapunut, vaan päätyi Pirkkalaan, missä hän palveli Partolan säterissä piikana vuoden päivät.

Pirkkalasta Hedda Sofia Jafetintytär suunnitteli muuttavansa Helsinkiin ja sai 31.10.1857 tätä varten muuttotodistuksen. Muuttotodistukseen hänen patronyymikseen kirjattiin virheellisesti Josefintytär ja lisänimeksi laitettiin Konsén. Elintavoiltaan hänen sanottiin olevan rehellinen ja hyvämaineinen.

Pari vuotta Tampereelle muuttonsa jälkeen Hedda Sofia synnytti 21.1.1860 aviottoman tyttölapsen, joka sai nimekseen Matilda Alexandra. Tästä ensikertaisesta salavuoteudesta hän joutui ripitettäväksi 1.7.1860.

Hän oli tuolloin yhä tehtaan työläinen (fabriksarbeterskan).

Toisen kerran Hedda Sofia oli ripitettävänä 4.12.1865 synnytettyään toisen tyttären lokakuussa 1865. Tämä kastettiin Lydia Alexandraksi. Lapsi kuoli kuitenkin jo 1.12.1865 vatsanväänteisiin (bukref) 1 kk ja 11 päivän ikäisenä ja haudattiin 20.12.1865. Omaiseksi kirkonkirjoihin merkittiin kuorma-ajuri Lindströmin piika (Form. Lindströms piga) Hedda Konsén.

Ennen toisen tyttären syntymää Hedda Sofian elämä oli muuttunut ratkaisevasti. Hänen muuttaessaan Tampereelle Finlaysonin puuvillatehdas oli elänyt kukoistuksen aikaa, mutta sitten pitkään jatkunut myötätuuli kääntyi ja 1860-luku oli tehtaan todellinen ”synkkä vuosikymmen”. Maailmanlaajuinen puuvillapula vaikeutti toimintaa ja tehtaan työväki lähes puolittui vuoteen 1863 mennessä.

Rippikirjojen mukaan Hedda Sofia oli tehdastyöläisenä Finlaysonilla vuoden 1864 paikkeille saakka.

Jäikö hän työttömäksi vai lähtikö omasta tahdostaan pois tehtaalta, siitä ei ole tietoa. Ainakaan hän ei palannut syntymäseudulleen, kuten monet työtä vaille jääneet tehtaalaiset, vaan jäi Tampereelle ja pääsi kuorma-ajuri David Lindströmin talouteen piiaksi.

Hedda Sofiaa ripitettiin toiskertaisesta salavuoteudesta 4.12.1865.

(Huom. virheellinen patronyymi). Todistajina olivat ajurin vaimo Anna Charlotta Lindström ja renki Henrik Erikinpoika Sahalahden kirkonkylästä.KA, Digitaaliarkisto >Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan arkisto> Kirkkokurin alaisten luettelot> Ripitettyjen luettelot 1812– 1889:32 (jakso 17).

14

SUKUVIESTI 1 · 2019

Ajuri Lindström oli alkujaan Ylöjärvellä syntynyt torpparin poika, joka avioliiton solmittuaan oli muuttanut itseään seitsemän vuotta vanhemman, Tukholmassa syntyneen vaimonsa Anna Charlottan ja vastasyntyneen tyttärensä kanssa Tampereelle. Hedda Sofian tullessa heidän palvelukseensa perheessä oli kolme lasta ja neljättä odotettiin syntyväksi alkuvuodesta 1865, joten piialle oli tarvetta. Hedda Sofialle piian paikka ehkä tarjosi samalla tilaisuuden huolehtia itse omasta tyttärestään. Ketään läheisiä sukulaisia hänellä ei Tampereella ollut.

Taivaalle alkoi kuitenkin kerääntyä synkkiä pilviä.

Pian Lindströmille muutettuaan Hedda Sofia huomasi olevansa jälleen raskaana ja hän synnytti lokakuun lopussa 1865 toisen tyttären, joka kuten mainittua, kuoli melkein heti.

Vaikeuksista kaidalle tielle Seuraavan vuoden heinäkuussa kuoli itse ajuri Lindström ja jätti jälkeensä lesken ja neljä alaikäistä lasta. Vaikka kuoleman on täytynyt merkitä taloudellista ahdinkoa hänen leskelleen, sai Hedda Sofia jatkaa palveluspaikassaan, ainakin nimellisesti.

Kun muun puutteen lisäksi käsillä olivat koko maata 1860-luvun lopulla koetelleet ankarat nälkävuodet, ei ihme jos jotkut sortuivat kyseenalaisiinkin keinoihin henkensä pitimiksi. Täysin nuhteetonta elämää ei leski Lindströminkään vuokrahuoneustossa vietetty, sillä 8.4.1869 leskelle itselleen syntyi avioton poika.

Vähän aikaisemmin, toisin sanoen tammikuussa 1869, Hedda Sofia oli jäänyt ensimmäisen kerran kiinni irtolaisuudesta epäiltynä, mutta tuolloin hänet vapautettiin heti kuulustelun jälkeen. Toisen kerran hänet pidätettiin toukokuussa, mutta vapautettiin tälläkin kertaa, joskin ankarampien nuhteiden kera. Kolmas pidätys tapahtui saman vuoden heinäkuussa ja edessä olivat edellä kerrotut piinaviikot, jotka lopulta päättyivät ”onnellisesti”.

Nähtävästi Hedda Sofia otti tapahtumista opikseen ja hänen onnistui palata kaidalle tielle. Turun kehruuhuoneen myöhemmistä luetteloista hänen nimeään ei nimittäin löydy. Kirkonkirjojen mukaan hän asui edelleen Anna Lindströmin luona ainakin vuoteen 1878. Matilda-tytär asui hänen kanssaan, kunnes hän rippikoulun käytyään meni Finlaysonille työntekijäksi ja muutti omilleen.

Hedda Sofia Konsén kuoli Tampereella 15.8.1882 eli vähän ennen kuin ehti täyttää 47 vuotta. Oli mielenkiintoista ja antoisaa päästä kurkistamaan Heddan elämään, vaikkakin vain arkistojen välityksellä.

Kiitos, Hedda!

Aila Ristimäki sukututkimuksen harrastaja Järvenpäästä

LÄHTEET Arkistolähteet KA, Hämeen lääninkanslian arkisto, Ak:39 Vankiosaston pikkudiaari 1869.

KA, Hämeen lääninkanslian arkisto, Cb:5 Vankiosaston kuulustelumemoriaalit 1869 .

KA, Hämeen lääninkanslian arkisto, Dab:38 Vankiosaston kirjekonseptit 1869 .

KA, Digitaaliarkisto, Senaatin oikeusosaston arkisto, Aa:61, Anomus- ja valitusdiaarit 1869 <https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview. php?imageId=10388803&aytun=264.KA&j=192> (luettu 24.9.2018).

KA, Digitaaliarkisto, Senaatin oikeusosaston arkisto, Da:85 Päätöstaltiot 1869 <http://digi.narc.fi/digi/view. ka?kuid=14258719> (luettu 24.9.2018).

KA, Senaatin oikeusoaston arkisto Ea:1529 Anomus- ja valitusaktit 1869.

SSHY kuvatietokanta: Turun kehruuhuone rippikirja 1856-1881 AP Ac:1.

Kirkonarkistot: Lammi, Hämeenlinna, Pirkkala ja Tampereen tuomiokirkkosrk.

Muu aineisto Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus joutolaisista ja niiden kanssa menettelemisestä. 23.1.1865/1.

Nieminen-Porkka, Anja: Itselliset ja irtolaiset sukututki­ muksessa -kurssin aineisto ja luennot Hämeen kesäyliopistossa syksyllä 2018.

Kirjallisuus Letto-Vanamo Pia—Ylikangas Heikki 1981: ”Hajapiirteitä laillisen vapauderiiston ja sen toimeenpanon kehityksestä esiteollisena aikana”. Suomen vankeinhoidon his­ toriaa osa 1 (toim. Elina Suominen), Helsinki.

Rasila Viljo 1984: Tampereen historia 2, 1840-luvulta vuo­ teen 1905, Tampere.

SUKUVIESTI 1 · 2019

15

Arjen ylevöittäjä Aino Aallon syntymästä 125 vuotta Alvar Aallon ensimmäisen vaimon, arkkitehti Aino Marsio-Aallon (1894–1949) syntymästä tuli 25. tammikuuta 2019 kuluneeksi 125 vuotta. Arkkitehtipariskunnan yhdessä luomien projektien ohessa Ainolla oli tärkeä rooli myös itsenäisenä suunnittelijana. Hänen kädenjälkensä näkyy edelleen lukuisissa julkisissa tiloissa ja kodeissa.

Monipuolisesti lahjakas ja taiteelHeidän yhteisiä suunnittelutöitään lisesti tinkimätön suunnittelija Aiolivat muun muassa Villa Mairea no Marsio-Aalto työskenteli ennenNoormarkussa, Paimion parantola aikaiseen kuolemaansa saakka seja ravintola Savoy Helsingissä. Aikä Artekissa että monissa yhteisissä non omasta tuotannosta voi nostaa suunnittelukohteissa aviomiehensä esiin esimerkiksi Noormarkun lasAlvar Aallon kanssa. tentalon ja terveystalon.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta TyttökoulusSuomalaisen muotoilun ta vuonna 1913 Aino opiskeli Tekkehittäjä nillisessä korkeakoulussa ja valmistui arkkitehdiksi vuonna 1920.

Aino toimi myös lasi-, sisustus- ja Tuohon aikaan naiselle poikkeukkalustesuunnittelijana. Milanon selliseen uravalintaan lienee vaikutTriennaalissa vuonna 1936 kultatanut Teknillisessä korkeakoulussa mitalilla palkittu lasisarja Bölge­ insinööriksi opiskellut veli. Ainon blick (suomeksi vesiaallot, vesirenlapsuudenkodissa kaikki kahdeksan Aino Maria Marsio-Aalto 1894–1949. kaat) tunnetaan vielä tänäkin päiKuva Alvar Aalto -säätiö. tytärtä pyrittiin kouluttamaan mahvänä joka kodin Aino Aalto -sardollisimman pitkälle. jana. Aino oli ensimmäinen Vuonna 1923 Aino siirtyi suomalainen muotoilija, joarkkitehti Oiva Kallion toika palkittiin Milanossa. mistosta arkkitehti Gunnar Aino Marsio-Aalto toimi Wahlroosin toimistoon Jytaiteellisena johtajana vuonväskylään. Samana vuonna na 1935 perustetussa sisusJyväskylässä aloitti toimintusliike Artekissa ja johti yhtansa Alvar Aallon uusi toitiötä vuosina 1941–49, aimisto. Lisätyövoimaa kaivanna varhaiseen kuolemaansa nut Aallon toimisto palkkasi saakka. Hän oli erittäin taitaitavaksi piirtäjäksi tunnettava suomalaisen muotoilun tu Ainon kohtalokkain seukehittäjä. Hänellä oli selvästi rauksin, sillä jo syksyllä 1924 Arkkitehtiaviopari Alvar ja Aino Aalto keskittyneenä oma muotokielensä ja syvälAino ja Alvar avioituivat. suunnittelutyöhön 1940-luvun alkupuolella. linen käsitys siitä alasta, jolla Kuva: Museovirasto – Musketti, CC BY 4.0.

Aino ja Alvar Aalto työshän työskenteli ja loi uransa. kentelivät rinnakkain tasaAino työskenteli aikakauvertaisina kumppaneina. tensa modernien ja sosiaa16

SUKUVIESTI 1 · 2019

Aino Aallon suunnitteli Bölgeblick-lasisarjan Karhula-Iittalan lasi­ kilpailuun vuonna 1932. Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -museo.

listen ihanteiden mukaisesti. Hänen suunnittelutyönsä kumpusi useimmiten arkipäivän käytännöllisestä tarpeesta. Jälki oli laadukasta ja esteettisyydessään viimeiseen asti harkittua. Ainon tavoitteena oli arjen ylevöittäminen, olipa kyse sitten lastentarha- ja neuvolakalusteiden piirtämisestä, pienasuntojen monikäyttöisistä kalustusratkaisuista tai yksityiskotien kokonaisvaltaisesta sisustussuunnittelusta.

Ainon suunnittelutyö näkyy muun muassa Aaltojen kodin käytännönläheisissä sisutusratkaisuissa ja kalustuksessa sekä taloa ympäröivässä kauniissa

puutarhassa. Arkkitehtipariskunnan itselleen suunnittelemat koti- ja toimistotilat valmistuivat Helsingin Munkkiniemeen vuosina 1935–1936.

Aino Aallon elämään ja töihin voi tutustua Alvar Aallon kotitalon lisäksi Alvar Aalto -museossa Jyväskylässä sekä Seinäjoen Aalto-kirjastossa, jossa on esillä maailman suurin Aalto-lasikokoelmaksi nimetty kokonaisuus Alvar ja Aino Aallon suunnittelemia lasiesineitä ja käyttölaseja.

Tutustu: www.alvaraalto.fi

Vanhemmat: ylikonduktööri Juho Alfred Marsio ja Johanna Lovisa Näsman

Arkkitehti Aino Maria Mandelin

vuodesta 1906 Marsio, vuodesta 1924 Marsio-Aalto s. 25.1.1894 Helsinki, k. 13.1.1949 Helsinki Puoliso vuodesta 1924: arkkitehti Hugo Alvar Henrik Aalto (1898–1976) Lapset: Johanna Flora Maria Annunziata (Alanen) s. 1925 ja Johan Henrik Hamilkar Alvar s. 1928 SUKUVIESTI 1 · 2019

17

Biografiasampo näyttää suomalaisten elämät ja verkostot Kaikille avoin Biografiasampo-verkkopalvelu kokoaa yhteen suomalaisten elämänvaiheet ja verkostot. Palvelu perustuu Suomen historian keskeisten henkilöiden, kuten taiteilijoiden ja talousvaikuttajien, mutta myös tavallisten ihmisten elämäkerroille.

Biografiasammosta voi esimerkiksi tutkia visualisoinnin avulla, millaisen yhteyksien verkon arkkitehti Aino Marsio-Aallon elämäkerrassa mainitut henkilöt muodostavat.

Kuvakaappaus: http://biografiasampo.fi.

Biografiasampo tarjoaa osoitteessa http://biografiasampo.fi uudenlaiset työkalut elämäkertojen sisältöjen tutkimiseen, linkittämiseen ja data-analyysiin älykkäiden verkkoteknologioiden avulla. Pohjana on yli 13 000 pienoiselämäkertaa Kansallisbiografiasta ja muista SKS:n henkilöhistoriallisista tietokannoista.

Elämäkertoja rikastetaan tiedoilla muista kotimaisista datalähteistä, esimerkiksi Kansalliskirjaston ja yleisten kirjastojen kokoelmista, Kansallisarkiston aineistoista, Ateneumin taidekokoelmista, Wikipediasta, Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkelista ja eduskunnan rekistereistä. Mukana on myös kansainvälisiä lähteitä, kuten yhdysvaltalaisen Getty-säätiön ULAN-tietokanta, eri maiden kansalliskirjastojen 18

SUKUVIESTI 1 · 2019

VIAF-palvelu ja sukututkijoiden yhteisöllinen Geni. com-sukupuupalvelu.

Sisältötyötä on tulevaisuudessa mahdollista talkoistaa (crowdsource) sukututkijoiden tietokantojen piiriin, jolloin datajulkaisuun voidaan yhdistää entistä enemmän ”tavallisten” kansalaisten elämänlankoja ja aineistoja.

Sukellus Suomen historiaan henkilöiden kautta Kun henkilöhistoriallinen tieto löytyy samasta paikasta, tutkijoiden työ helpottuu. Erilaiset visualisoinnit ja verkostoanalyysit tekevät palvelusta kiehtovan kenelle tahansa.

Biografiasammon avulla voi esimerkiksi hahmottaa Suomen historiaa kiinnostavien henkilöiden kautta.

Jokainen kohdehenkilö saa palvelussa oman ”kotisivun”, jossa on elämäkertoja eri lähteistä, sukupuu, verkosto sekä elämänvaiheiden visualisointi kartalla ja aikajanalla.

Yksittäisten ihmisten lisäksi palvelussa voi tutkia monenlaisia ryhmiä ja sosiaalisia verkostoja muun muassa ajan, paikan, sukupuolen, ammatillisen toiminnan ja avainsanojen perusteella. Hakukriteereitä voi myös yhdistää ja tekoäly auttaa toisiinsa liittyvien henkilöiden etsimisessä. Kartta- ja aikajanavisualisointien lisäksi henkilöryhmien tietoja voi analysoida tilastollisesti, verkostoanalyysillä ja kielellisesti.

Biografiasampo: http://biografiasampo.fi Biografiasammon rakensivat yhteistyössä Aalto-yliopiston Semanttisen laskennan tutkimusryhmä SeCo, Helsingin yliopiston digitaalisten ihmistieteiden keskus HELDIG ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Suomalaisten elämäkertoja kokoava, linkittävä ja visualisoiva Biografiasampo-verkkopalvelu kuuluu Aaltoyliopistossa ja Helsingin yliopistossa kehitettyyn, avoimen linkitetyn datan Sampo-sovellussarjaan. Sarjassa ovat aikaisemmin ilmestyneet Kulttuurisampo (2009), Matkailusampo (2011), Kirjasampo (2011) ja Sotasampo (2015).

Näitä henkilöitä yhdistää sukututkimus. Kuvakaappaus: http://biografiasampo.fi.

Kansallisbiografiassa esiintyvien henkilöiden syntymä- ja kuolinpaikat vertailussa. Kuvakaappaus: http://biografiasampo.fi.

SUKUVIESTI 1 · 2019

19

Nimisampo jauhaa tietoa miljoonista suomalaisista paikannimistä Nimisampo on uusi, kaikille avoin data- ja verkkopalvelu suomalaisesta paikannimistöstä.

Helmikuun alussa julkistettu palvelu soveltuu niin tutkijoiden kuin suuren yleisön käytettäväksi.

Nimisampo-verkkopalvelussa nimistöä voi tarkastella kartoilla, datana ja tilastollisesti. Nykyisten karttapohjien ohella voi käyttää myös historiallisia luovutetun Karjalan karttoja ja 1900-luvun vaihteen venäläisiä Senaatin kartastoja eli Venäjän armeijan 1800–1900-luvulla laatimia EteläSuomen karttoja.

Järjestelmän pohjana on Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) digitoima Nimiarkisto, johon on Esimerkki Nimisammon käytöstä. Käyttäjä vertailee Äijä- ja Ukko/Ukon-alkuiskerätty kansalaisilta 2,3 miljoonaa ten paikannimien esiintymistä Suomessa lämpökarttojen avulla ja huomaa paikannimitietoa yli sadan vuoden merkittävän eron. aikana, sekä Maanmittauslaitoksen 800 000 nimeä sisältävä Paikannimirekisteri. Nämä linkittyvät toisiinsa paikkatyyppien – Nimistöntutkimuksessa Nimisampo tarjoaa uuja koordinaattitiedon kautta. Lisäksi järjestelmään on sia näkymiä esimerkiksi paikannimien variaation tutliitetty Sotasampo-palvelun luovutetun Karjalan kart- kimukseen, kun eri aineistolähteiden nimiä voi verratojen yli 30 000 paikkaa ja yhdysvaltalaisen Getty-sää- ta keskenään ja selvittää vaikkapa sitä, onko samalla tiön historiallisten paikkojen, Thesaurus of Geographi- paikalla eri aineistoissa eri nimiä, professori, nimiscal Names (TGN), yli 4,1 miljoonaa paikannimeä. töntutkija Terhi Ainiala kertoo.

Nimistöntutkijan monipuolinen työpöytä Nimisammon avulla voi selvittää esimerkiksi oman kotipaikkansa tai sukunsa nimien esiintymistä Suomen kartalla. Nimistön- ja historiantutkijalle Nimisampo avaa uusia mahdollisuuksia: jättiläismäisiä paikannimiaineistoja voi digitoituna hyödyntää tutkimuksessa avoimena datana. Tutkija voi palvelun avulla havainnollistaa vaikkapa nimistön vaihtelua ja levinneisyyttä sekä asutushistoriaa.

20

SUKUVIESTI 1 · 2019

Nimisampo on taottu Helsingin yliopiston digitaalisten ihmistieteiden Heldig-keskuksessa yhteistyössä Aaltoyliopiston semanttisen webin teknologian tutkijoiden kanssa. Nimisammon data on saatavilla avoimesti Linked Data Finland -palvelun kautta.

Nimisampo: http://nimisampo.fi Linked Data Finland: www.ldf.fi

Aktiivisten sukutoimijoiden palkitseminen Sukuseurojen Keskusliitolla on oma palkitsemisjärjestelmä, jonka tarkoituksena on ulkoisen tunnustuksen antaminen niille sukuseurojen jäsenille tai muille henkilöille, jotka ovat erityisen aktiivisesti osallistuneet sukuseuratoimintaan ja sen kehittämiseen tai tukemiseen.

Palkitsemisjärjestelmään kuuluvat ansiomitalit, jotka luovutetaan hakemuksesta kolmessa tasossa: kultainen, hopeinen ja pronssinen. Sukuseurojen Keskusliitto ry:n jäsenseuroilla on mahdollisuus anoa keskusliiton hallitukselta palkitsemisjärjestelmään kuuluvia ansiomitaleita omille jäsenilleen. Toimitukseen sisältyy kunniakirja.

Lisätietoja palkitsemisjärjestelmästä toimistoltamme tai osoitteesta www.suvut.fi/palkitsemisjarjestelma.

Keskusliiton ensimmäisiä, vuonna 2004 Suitian linnassa 25-vuotisjuhlakokouksen yhteydessä palkittuja suku­ aktiiveja. Vasemmalta Pirkko Taskinen, Marja AaltonenEloranta, Reijo Nummela, Ritva Tattari, Kalle Simelius, Antti Vartiainen, Kirsi Juntunen o.s. Räsänen, Raimo Viikki, Seppo Palander ja Sanna Kaisa Spoof.

Sukuseurojen Keskusliiton adressi ja kortti Monikäyttöinen adressi on näyttävä muisto erilaisissa tilaisuuksissa. Selkeälinjainen vihreävalkoinen adressi on kultanyöritetty ja kuoritettu sekä pakattu sellofaaniin. Adressi on A4-kokoinen.

Hinta 15 €/kpl, sisältää lähetyskulut.

Kortin kannessa kauniilla vanhalla harmaalla seinällä moderni sukupuu. Taitettu kortti on kooltaan 16 x 16 cm kokoinen.

Hinta 2 €/kpl, sisältää kuoren.

Kortin ja adressin on suunnitellut keskusliiton hallituksen jäsen Satu Hirvikoski.

Tiedustelut ja tilaukset toimisto@suvut.fi puh. (09) 4369 9450 www.suvut.fi > Julkaisut SUKUVIESTI 1 · 2019

21

Presidentti Niinistön saamat Mannerheim-asiakirjat verkossa Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lahjoitti syyskuussa Kansallisarkistolle kokoelman Mannerheim-suvun alkuperäisiä asiakirjoja. Kokoelma on digitoitu ja Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa vapaasti yleisön tutustuttavissa. Presidentti Niinistö sai kokoelman 70-vuotislahjaksi Venäjän presidentti Vladimir Putinilta.

Noin 170:n marsalkka Mannerheimiin sekä perheen muihin jäseniin liittyvän asiakirjan ja valokuvan joukossa on runsaasti perheenjäsenten kirjeitä, jotka kuvaavat heidän elämäänsä 1800- ja 1900-luvuilla. Ne täydentävät merkittävällä tavalla Kansallisarkiston aiempaa Mannerheim-suvun arkistoa ja tarjoavat kiinnostavan mikrohistorian lähdeaineiston.

Presidentti Niinistö lahjoitti kokoelman Kansallisarkistoon, koska hänen mielestään kansallisesti tärkeä aineisto kuuluu Suomen kansalle ja tutkijoiden käytettäväksi. Tasavallan presidentin toivomuksesta lahjaksi saatu aineisto säilytetään omana eheänä kokonaisuutenaan.

Aineisto löytyy Digitaaliarkistosta nimellä ”Mannerheim-suvun kokoelma”. Aineistoon sisältyneitä selosteita tietyistä asiakirjoista on myös digitoitu, kuten aineiston mukana seurannut kirjeenvaihtajaluettelo, joka on saksaksi laadittu.

Digitaaliarkisto: http://digi.narc.fi/digi

Kansallisarkiston digitoidut perukirjat saatavilla Digitaaliarkistossa Kansallisarkiston ja kansainvälisen sukututkimusorganisaation FamilySearchin kumppanuusyhteistyön puitteissa digitoitiin tuomiokuntien, nimismiespiirien ja raastuvanoikeuksien yli 100 vuotta vanhemmat perukirjat (4 700 sidosta). Joulukuun 2018 puolivälissä käynnistynyt digitaalisten tiedostojen syöttäminen Digitaaliarkistoon valmistuu alkuvuodesta 2019.

Kansallisarkisto ja FamilySearch solmivat vuonna 2013 kumppanuusyhteistyösopimuksen liittyen sukuja väestöhistoriallisen asiakirja-aineistojen digitointiin. Yhteistyön puitteissa on aiemmin digitoitu esimerkiksi henkikirjat vuosilta 1809–1919. Lokakuussa 2018 käynnistyi Kansallisarkiston historian suurin kumppanuusprojekti, jossa digitoidaan autonomian ajan renovoituja tuomiokirjoja.

Mitä perukirjat ovat?

Perukirja on perunkirjoitustilaisuudessa laadittu luettelo ja arviointi vainajan omaisuudesta. Perukirjaan tuli merkitä vainajan kiinteä omaisuus, irtaimisto, varat ja velat. Perunkirjoitustoimituksesta mainit22

SUKUVIESTI 1 · 2019

tiin yleensä aika, paikka, osallistujat, vainaja ja hänen kuolinpäivänsä, perilliset sekä alle 21-vuotiaiden perillisten holhoojat. Omaisuus lueteltiin ryhmittäin ja varsin yksityiskohtaisesti.

Sukututkijalle ja henkilöhistorioitsijalle perukirja täydentää seurakuntien väestörekisteriarkistoja ja henkikirjoja tarjoamalla tutkittavasta henkilöstä yksityiskohtaisempia tietoja. Lisäksi rippikirjojen ja henkikirjojen sukupuuhun jättämiä aukkoja voi täyttää perukirjojen tiedoilla.

Kansallisarkiston hallussa olevat perukirjat kuuluvat yleensä alioikeuksien ja hovioikeuksien arkistoihin. Lisäksi perukirjoja on kirkonarkistoissa ja vähäisemmässä määrin myös erinäisissä muissa yhteyksissä. Pääsääntöisesti perukirjat toimitettiin alioikeuksiin eli maaseudulla tuomiokuntiin ja kaupungeissa raastuvanoikeuksiin. Poikkeuksen muodostavat aatelisten perukirjat, sillä vuoteen 1868 asti ne toimitettiin hovioikeuksiin. Myöhemmältä ajalta myös aatelisten perukirjat ovat alioikeuksien arkistoissa.

Digitaaliarkisto: http://digi.narc.fi/digi

Mie, sie ja kaikki karjalaiset Mikä on karjalaisten omakuva 2000-luvulla?

Kerro Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle karjalaisuudesta 30.6.2019 mennessä.

Karjalaisuus 2000-luvulla -muistitietokeruun järjestävät SKS, Karjalan Sivistysseura, Urbaani karjalaisuus -hanke sekä Tunnustuksia: Pakolaisuuden hankalat historiat ja muistamisen kulttuurit -hanke.

Ovatko karjalaiset yhä yhteisöllisiä? Millaista on kau- Vastausohjeet: www.finlit.fi/karjalaisuus punkikarjalaisuus? Miten siirtolaisuuden ja pakolaisuuden kokemukset vaikuttavat karjalaisuudessa – vai vaikuttavatko?

Kaikki itsensä karjalaiseksi kokevat voivat lähettää kertomuksia omasta sekä perheensä ja yhteisönsä karjalaisuudesta SKS:lle. Muistot voivat liittyä esimerkiksi omaan perhetaustaan, pakolaisuuteen ja siirtolaisuuteen, kaupunkikarjalaisuuteen tai yhdistystoimintaan.

Voit myös kertoa, mitä karjalaisuus sinulle merkitsee ja millaisena näet karjalaisuuden tulevaisuudessa.

Kirjoita omalla kielelläsi ja tyylilläsi. Tekstien pituutta ei ole rajoitettu. SKS ottaa myös vastaan valokuvia, äänitteitä, vanhempia muis- Karjalan evakuointi: Siirtolaispoikien mielestä on elämä jännittävää seikkailua, telutekstejä ja haastatteluita. Aineis- kun he matkustavat kohti tuntemattomia seutuja syyskuussa 1944.

Kuva: Sot.virk. Riku Sarkola / Sotamuseo, SA-kuva, CC BY 4.0. to arkistoidaan SKS:n arkistoon.

Kurkista helsinkiläisten elämään 1950-luvulla Museoviraston Kuvakokoelmat on digitoinut vanhoja kaitafilmejä. Filmit ovat kaikkien vapaasti katsottavissa verkon välityksellä.

Helsinkikatsaus-niminen kooste esittelee hetkiä etenkin lasten arjesta ja juhlasta eri vuodenaikoina.

Koosteeseen sisältyy esimerkiksi helsinkiläisten joulunviettoa. Suurin osa filmipätkistä on 1950-luvulta.

Helsingin olympialaisiin pääsee kurkistamaan Olavi Sohlbergin kuvaaman kaitafilmin kautta. Hellen

Tallqvist on tallentanut kamerallaan tunnelmia vuoden 1956 yleislakosta ja siitä, miltä Kirkkonummella näytti Porkkalan palautuksen jälkeen vuonna 1956.

Tallqvist on kuvannut myös kuolinpesän huutokauppaa ja Helsingin Länsisatamaa vuonna 1962.

Filmit löydät Vimeosta: https://vimeo.com/kuvakokoelmat

SUKUVIESTI 1 · 2019

23

Pärssisiä Muolaalla 1543–1617 Muolaan historiaa ja voudintilejä OSA 1 Teksti: Matias Eronen

Avustin lankoani Antero Pärssistä hänen sukunsa tutkimisessa 1600-luvun osalta. Suku asui silloin Pyhäjärvi Vpl:ssä Kahvenitsan kylässä. Alueen ensimmäiset maakirjat ovat vuodelta 1613, jolloin ensimmäiset Pärssiset Martti ja Mikko olivat jo talollisina Kahvenitsassa.

Muut lähteet kuten Veijo Saloheimon Viipurinkarjalaiset kotona ja maailmalla (Helsinki 2006) ja Vilkunan, Huitun, Mikkosen ja Paikkalan Uusi suomalainen nimikirja (Otava 1988) kertoivatkin sukunimen Pärssinen ensiesiintymisestä Muolaalla 1500-luvulla.

Ester Kähösen kirjoittama kirja Vanha Äyräpää I vuoteen 1700 (Helsinki 1959) osoittautui hyvin laadituksi ja alueen historiasta perusteellisesti ja monipuolisesti kertovaksi teokseksi. Tosin henkilö- ja paikannimihakemistoja jäin teoksesta kaipaamaan. Artikkelin taustatiedot Muolaan pitäjän tapahtumista ja olosuhteista ovat pitkälti tästä kirjasta peräisin. Tapahtumatiedot on tarkistettu Suomen historian pikkujättiläisestä (Porvoo 2003).

Filosofian tohtori Anssi Mäkisen artikkelit Viipurin läänin 1500-luvun voudintilien tutkimisesta Genos-lehdessä 1/2004 (sivut 10–28) paljastivat kaiken oleellisen Muolaan 1500-luvun tutkimiseen tarvittavista lähteistä. Alueelta on nimittäin olemassa vuosilta 1541–1634 lähes täydellinen sarja maakirjoja nimeltään Voudintilit/Karjalan voutikuntien tilejä. Niitä lukemalla olikin mahdollista seurata Pärssisen suvun synty sekä vaiheita Muolaalla. Artikkelissa olevien maakirjojen viitteet kertovatkin tiedon tarkan sijainnin.

ÄYRÄPÄÄN ALUEEN HISTORIAA I Jo esihistorialliselta ajalta on olemassa alueelta esinelöytöjä kuten verkon jäännökset Antrean (Vuoksenrannan) Korpilahdelta. Kivikautiset esinelöydöt ovat runsaita, ja erikoisen voimakasta oli kampakeraaminen kulttuuri Vuoksen suuseudulla. Alueen vasara24

SUKUVIESTI 1 · 2019

kirveskulttuuri oli länsisuomalaista ja indoeurooppalaista alkuperää kun taas tämän itäsuomalaisen alueen jatkuva yhteys itäiseen kulttuuripiiriin viittaa puolestaan siihen, että Karjala on saanut kivikauden asutuksensa idästä päin. Jatkuva maan kohoaminen ja ennen kivikauden loppua tapahtunut Nevan puhkeaminen aiheuttivat muutoksia kuten maan kuivumista ja kalarikkauden vähenemistä.

Vasta 700-luvulta on olemassa merkkejä vakinaisesta asutuksesta Etelä-Karjalassa. Tältä rautakauden ajalta on olemassa runsaasti kalmistolöytöjä. Viikinkiajan rautakaudella (n. 800–1000) muuttui Karjalan asema ja merkitys tärkeämmäksi. Sijaitsihan se itään johtavan kauppatien varrella. Molemmin puolinen kaupankäynti vilkastui, ja esimerkiksi Idäntien kulkijoille myytiin karjalaisten tuotteita kuten turkiksia.

1100-luvulla aloittivat ruotsalaiset risti- ja valloitusretkensä. He levittivät roomalaista kristillistä uskontoansa ensiksi Lounais-Suomeen, sitten Hämeeseen ja vihdoin Karjalaankin. Myös kreikkalaiskatolisen uskonnon omaksuneet novgorodilaiset ryhtyivät levittämään omaa oppiaan Karjalaan. Oli alkanut taistelu Karjalasta.

30-vuotisen sodan nimellä tunnettu ajanjakso päättyi Pähkinäsaaressa 12.8.1323 solmittuun rauhaan ”ikuisiksi ajoiksi”. Rauhassa määriteltiin Novgorodin ja Ruotsin välinen raja. Novgorodin ruhtinas Jurij antoi Ruotsilla ystävyyden osoituksena Savon, Jääsken ja Äyräpään alueet, joita sopimuskirjassa sanottiin kihlakunniksi. Äyräpään nimi mainitaan nyt tässä ensimmäisen kerran historiallisissa lähteissä.

Muolaa on Viipurin itäpuolella olevista seurakunnista vanhin. Se mainitaan 1300-luvun alkupuolella tai ainakin 1352 nimellä Äyräpää ja kirkon mukaan nimellä Pyhäristi. Se mainitaan Viipurin kirkon anneksana vuodesta 1403 ja Viipurin kymnaasin prebendana 1669–79. Uusikirkko ja Kivennapa ovat erotettu itsenäisiksi emäseurakunniksi jo 1445 ja Valkjärven kappeli mainitaan jo 1648.

Väestön alkuperästä nimistön avulla Väestön alkuperää on tutkittu arkeologisen aineiston lisäksi myös nimistön avulla. Paikan- ja henkilönimistössä tapaakin sekä itäistä että läntistä vaikutusta. Äyräpään maantieteellinen asema olikin erinomaisen sopiva näitten eri suunnilta tulleiden aineistojen yhtymäkohdaksi.

Uuden ajan alussa tavataankin Äyräpäässä eräitä nimiä, joita esiintyy jo keskiajalla länsiosassa maatamme. Tätä runsaammin on nimistössä merkkejä idästä päin saapuneesta väestöaineksesta. Äyräpäässä tavataan myös vuonna 1500 Vatjalaisen viidenneksen verokirjassa esiintyviä nimiä. Kihlakunnassa on paljon muutakin yleiskarjalaista nimistöä kuten eläinten nimet.

Suuri joukko 1500-luvun sukunimistä on syntynyt kreikkalaiskatolisten käyttämistä ristimänimistä, joista useimmat lisäksi ovat pyhimysten nimiä. Lisäksi muutamia virolaisia nimiä esiintyy, samoin saksa-

laisilta hansakauppiailta peräisin olevia nimiä. Myös henkilön patronyymin pohjalta on syntynyt sukunimiä täälläkin kuten Savossa.

Kustaa Vaasa puhdisti uskonnon ja loi hallintokoneiston Kustaa Vaasa oli Ruotsin kuninkaana vuosina 1523– 1560. Hän pani toimeen uskonpuhdistuksen ja 1520-luvulla roomalaiskatolisuudesta siirryttiin asteittain luterilaiseen puhdasoppisuuteen. Kuningas järjesteli valtion keskushallinnon uudelleen ja sen osana rahavarainhoitokamarin saksalaisten neuvonantajien avulla. Myös valtakunnan lääninjako uudistettiin.

Keskiajan lopulta kyteneet riidat Ruotsin ja Venäjän välillä valtakunnan itärajasta pyrittiin ratkaisemaan. Varsinaisesi ongelmaksi ja sodan syyksi muodostui vähäinen, noin 98 neliökilometrin laajuinen Rajajoen ja Siesjärven välinen alue Kannaksella Äyräpään voutikunnan alueella, niin sanottu Riitamaa.

Viipurin läänin kihlakunnat ja pitäjät 1500-luvun lopulla. Kuvalähde: Genos 1/2004, s.12.

SUKUVIESTI 1 · 2019

25

Tämä syttynyt sota vuosina 1555–1557 tunnetaan nimellä Kustaa Vaasan sota.

Veronkannosta Kustaa Vaasa uudisti veronkantoa tehokkaammaksi.

Kruunu velvoitti voudit laatimaan vuosittain tilityksen veroistaan, jotka hän oli kantanut alueeltaan. Samalla pyrittiin määrittelemään verojen määrä erikseen joka talolle, keskiajalla noudatetun kollektiivisen veronkannon sijasta.

Viipurin läänin ensimmäisissä voudintileissä 1541–1542 on vain verotavaroiden tilityksiä eikä minkäänlaisia talonhaltijaluetteloita ole. Sitten vuodesta 1543 alkaen maakirjassa on talonhaltijoiden eli isäntien nimien viereen merkitty kannetut verotavarat.

Talot siis merkittiin maakirjaan isäntien nimellä, ja ne koottiin täysveron suuruisiksi ryhmiksi, jolloin yhdessä verossa saattoi olla 1–6 taloa riippuen kunkin talon veron määrästä, mikä ilmaistiin murtolukuna.

Lisäksi samaan talollisen nimen kohtaan merkittiin usein muita verotuksen kannalta tärkeitä asioita kuten savu- (= talo) ja jousiluku (= täysikäinen mies).

Näitä käytettiin perusteina tietyissä veroissa.

Vuonna 1559 suoritettiin koko maassa kylien pelto-, niitty- ja takamaiden sekä kalavesien kartoitus talo- ja kyläkohtaisesti. Alkaen 1580-luvulta ilmestyy maakirjoihin monenlaisia merkintöjä kuten tietoja verovapauksista, vihollisen aiheuttamista hävityksistä tai kestikievarin pitämisestä. Joskus talollisella oli viljelyksessään toinenkin tila oman kylänsä ulkopuolella.

Tällöin isännän nimen kohdalla on merkintä ”ubj” eli ”utbysjord”, ulkoveronmaa. Tällöin sama isäntä esiintyy maakirjassa kahteen kertaan.

Lisäksi Äyräpään voutikunnassa on maakirjassa eriteltynä tiettyjä ryhmiä, kuten aatelisille läänitettyjä alueita. Tähän ns. rälssiin kuuluvat talonpojat olivat rälssin lampuoteja, ja lueteltuina rälssin haltijan nimen alapuolella. Tästä esimerkkinä ovat vuonna 1571 Antti Niilonpojalle (Sabelfana) kuuluneet Muolaan- ja Yskjärven ympärillä olleet 19 lampuotitilaa.

Veronkannon hallinnosta Äyräpään voutikuntaan kuuluvat Muolaan, Kivennavan ja Uudenkirkon pitäjät sekä Kaukjärven prebenda-alue. Pitäjät puolestaan olivat jaetut neljänneskuntiin. Kukin neljänneskunta jakaantui tavallisesti kolmeen nautakuntaan, ja kussakin nautakunnassa oli kymmenen kokoveroa. Äyräpään voutikunnan ensimmäinen tunnettu maavouti oli Albrect Tolk vuodesta 1523 alkaen.

26

SUKUVIESTI 1 · 2019

Voudit olivat kuninkaan nimittämiä ja yleensä entisiä kokeneita sotapäällikköjä. Viranhaltijat vaihtuivat melko tiheään, ja kymmenes Äyräpään vouti 25-vuotisen sodan loppuvaiheessa oli Sipi Yrjönpoika vuosina 1589–1599.

Pitäjien johtoon asetettiin nimismiehet. He olivat kansan luottamusmiehiä, jotka usein valittiin käräjillä.

1500-luvulla kruunu kuitenkin asetti joitakin nimismiehiä. Muolaan vanhin tunnettu nimismies oli Juho Kyyrö, joka oli tässä tehtävässään jo 1546.

Nimismiehen tehtäviä oli muun muassa käräjien ja virkamiesten kyyditysten järjestäminen. Muolaassa yksi neljänneskunta oli nimismiehen johtama.

Verojen kokoamisen suorittivat neljänneskuntien ja nautakuntien johtajat, neljännes- ja nautakuntamiehet. He olivat varakkaimpien talonpoikien joukosta valittuja ja he huolehtivat siitä, että heidän alueeltaan saatiin kokoon sille määrätty vero-osuus. Neljännesmiehet hoitivat tehtäviään useampia vuosia, mutta nautakuntamiehet vaihtuivat usein jopa vuosittain.

25-vuotinen sota ja nälkävuodet Vuonna 1570 alkanut 25-vuotinen sota Venäjää vastaan johti laajamittaiseen autioitumiseen Viipurin läänissä ja Savossakin. Syynä olivat vihollisen aiheuttamat hävitykset sekä oman sotaväen väestölle aiheuttamat rasitukset. Nämä sortivat talonpojat köyhyyteen ja veronmaksukyvyttömyyteen. Tästä tilanteesta käytetään maakirjoissa termiä autio (öde). Kruunu halusi pitää kuitenkin talonpoikansa eikä heitä ajettu tiloiltaan, vaan verot jäivät rästiin. Täten todellisuudessa autioluettelo onkin luettelo verovelkaisista, ja talollinen oli samaan aikaan oman kylän talollisena ja myös autiolistassa. Vuosilta 1588 -9 löytyy myös listat talollisista, joilta on lähinnä köyhyyden takia vähennetty veroja (Thesse efternembde äre förminskatt theris skatter för fattigdoms skull).

Kokonaan verosta vähennetyt talonpojat löytyvät Muolaalta vuosilta 1594–98 listasta nimellä Autiot ja Poltetut (Ödes och Brendet). Tällöin talonpoika oli todella menettänyt kaiken, kotinsa mukaan lukien.

Vihollinen kävi läänin alueella laajoilla hävitysretkillä talvella 1571 ja uudelleen seuraavana talvena. Välillä oli rauhallisempia kausia. Syksyllä 1580 ylipäällikkö Pontus de la Gardien johdolla saatiin Käkisalmi vallattua. Maaliskuussa 1582 hyökkäsi eräs venäläisjoukko Pähkinälinnasta Äyräpäähän yllättäen, ja hyökkäyksen seurauksena noin puolet koko kihlakunnan taloista oli autiona.

Vihdoin elokuussa 1583 tehtiin kolmivuotinen välirauha, jota myöhemmin vielä pidennettiin. Välirau-

han loppumisen jälkeen sotatoimet ja erityisesti venäläisten hyökkäykset jatkuivat 1590 alkaen, ja viholliset polttivat erityisesti Äyräpään kihlakuntaa talvella 1592 ja 1593. Kihlakunnan autiotilojen määrä oli 1592 kaikkiaan 547, ja seuraavan talven jälkeen peräti 613.

Rauhansopimus saatiin vihdoin aikaan Täyssinässä Inkerinmaalla 15.5.1595. Ruotsin oli siinä luovutettava takaisin valloittamansa Käkisalmen lääni. Raja jäi Äyräpään kihlakunnan kohdalla ennalleen.

Suurimman kuuluisuuden tämän sodan aikaisista Äyräpään talonpojista oli saavuttanut Tuomas Pekanpoika Tepponen. Hän toimi vuodesta 1572 alkaen aluksi tiedustelijana, sittemmin oman ratsuväkilipullisen johtajana, Vuonna 1594 oli hänen oma sotajoukkonsa suurimmillaan, kun Kaarle-herttua antoi hänelle valtuudet värvätä miehiä niin paljon kuin voi. Hänen joukoissaan mainitaan tuona vuonna olleen 390 miestä, niistä 186 Äyräpään talonpoikia. Heistä peräti 98 henkeä oli muolaalaisia. Vielä 1600-luvun alkupuolella hän toimi kihlakunnan virkamiehien rinnalla luottamushenkilönä. Hänen elämänsä näyttää sammuneen vuoden 1609 lopulla.

Jo vuonna 1580 oli Äyräpäässä saatu huono sato, ja koko Suomessa oli talvella 1587–1588 mitä ankarin viljan puute. Ihmisiä menehtyi tällöin nälkään, ja monena vuonna veronmaksusta osa jäi rästiin, koska tärkein veronmaksun parseli vilja puuttui.

PÄRSSISEN SUVUN HISTORIAA I Kun Pekanpojasta tuli Pärssinen

Pekka Pärssisen nimi voudintileissä 1544. KA 5002:122

kiksi yhdelle Pekalle sukunimi Porsas (porsas). Näistä henkilöistä yksi Muolaan neljänneksessä merkittynä oleva per person on seuraavana vuonna voudintileissä oleva per persinen. Sukunimi on ollut helppo muodostaa Pekalle nimen ruotsinkielisen ääntämyksen mukaan päär päärsson. Sehän on suomennettuna suoraan Pekka Pärssinen.

Todistajana Pekalle hänen uudesta sukunimestään on hänen veroyhtymäkumppaninsa Juntti/Jussi Hiiri. Nimittäin tämä talonpoika on 1543 Pekan kanssa samassa veroyhtymässä sekä 1544 saman nautakun-

Muolaalla 1540-luvulla oli miesten yleisin etunimi Pekka. Se oli muistona katolisen uskonnon ajalta silloin syntyneillä. Nimestä lienee ollut käytössä Pietari-muoto, ja karjalaisittain myös Pekko-nimeä on varmasti käytetty.

Ruotsinkielisissä asiakirjoissa etunimi on muodossa Pe(e)r, Petar tai myöhemmin vuosisadan jälkipuoliskolla Peder.

Muolaan voudintileissä 1544 löytyy Niels Sinckelinin nautakunnassa sukunimi Pärssinen ensimmäisen kerran. Siinä on verotettuna Heikki Parkkonen yhdessä Pekka Pärssisen kanssa.

Edellisen vuoden 1543 Muolaan voudintileissä on verotettuna 370 talonpoikaa. Näistä ilman sukunimeä pelkän patronyymin kanssa on yli 20 henkilöä. Näistä 3 on Pekka Pekanpoikia (per persson).

Heitä seuraamalla seuraavissa verokirjoissa miehille löytyvät sukunimet, kuten esimerPekka Pekanpoika ja Juntti Hiiri voudintileissä 1543 KA 5000:84v SUKUVIESTI 1 · 2019

27

nan heti seuraavassa yhtymässä. Tämä talonpoika Hiiri on jatkossakin samoissa veroyhtymissä Pekan kanssa koko 1540–1550-luvuilla.

Mainittakoon, että vuonna 1571 Juntti Hiiren tila Yskjärven alueella on liitetty Antti Niilonpojan (Sabelfana) rälssiin ja Juntti on sen lampuotina.

Pekka Pärssinen, ison talon isäntä – Kanta-Pärssilä Pekan talo oli nautakunnan varakkaimpia ja ainoita kokoveron tiloja hänen nautakunnassaan. Vuoden 1558 Mål-mittauksessa asuinkylän nimi tulee esille, ja se on Yskjärvenpää.

Kuningas Kustaa Vaasa oli oleskellut sodan aikana mm. Viipurissa, ja todennut silloin epäkohtia verotuksessa. Eri talonpojilla oli kokoveroihin kuuluvan maan määrä hyvin erisuuruinen. Kuningas kehotti vuonna 1556 ryhtymään Suomessa maan tangottamiseen, jotta voitaisiin toimeenpanna tasainen, maan suuruuden mukainen verotus.

Se toteutettiinkin Äyräpäässä 1559. Pellon pinta-alayksikkö oli 1 mål, joka vastasi noin 1/6 tynnyrinalaa. Tynnyrinala oli hieman alle ½ hehtaaria. Niityssä oli perusyksikön suuruus yhden heinäkuorman tuottava alue. Myös takamaat ja kalavedet otettiin tähän mål-mittaukseen.

Mål-mittauksessa oli Yskjärvenpään kylässä 11 taloa. Keskiarvoina yhtä taloa kohti oli pelto-må- Pekka Pärssinen mål-mittauksen tulos sivun alaosassa. Äyräleja 26,8, niitty-måleja 1,5, takamaa-måleja 1,5 se- pään voutikunnan maantarkastusluettelo 1559. KA 5191:21v. kä kalavesi-måleja kylällä yhteisesti 11. Vertaamalla näitä lukuja Pekka Pärssisen lukuihin voidaan to- mainitussa maantarkastusluettelossa oli vielä kuitendeta Pekan olleen kylällä keskimääräistä varakkaampi. kin hänen nimensä isäntänä.

Olihan Pekka Pärssisen peltopinta-ala nykymitoissa Vuoden 1560 maakirjassa on isännäksi merkitnoin 2,5 hehtaaria. ty Sipi (Sigfrid) Pärssinen, mutta kyse lienee kirjurin Vuoden 1558 maakirjassa Pekka Pärssisen nimen virheestä. Nimittäin sen nimistä miestä ei ole miseteen on kirjoitettu obii eli hänen ilmoitetaan kuol- sään muussa lähteessä Pärssisillä. Luettelon edelliselleen joko edellisen vuoden lopulla tai nyt alkuvuo- lä miehellä oli sama etunimi, joten lipsahdus on mahdesta. Voi olla, että juuri riehuneella Venäjän sodal- dollinen. la vuosina 1555–1557 on ollut osuutta asiaan. Edellä Jatkuu seuraavassa numerossa >>

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityis­ henkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastus­ yhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi

28

SUKUVIESTI 1 · 2019

Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

Henkilötietoja sisältävien yksityisten arkistoaineistojen luovuttaminen Kansallisarkistoon EU:n tietosuoja-asetus (679/2016) tuli voimaan toukokuussa 2018 ja kansallinen tietosuojalaki (1050/2018) vuoden 2019 alussa. Näitä sovelletaan elävien henkilöiden henkilötietojen käsittelyyn.

Vaikka tietosuojalainsäädännössä ei ole määritelty yleisen edun mukaista arkistointitarkoitusta, välttämättömiä henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja voidaan luovuttaa arkistoon, joka säilyttää ne pysyvästi ja antaa ne tutkimuksen ja muuhun asialliseen käyttöön. Kansallisarkisto ottaa siis yhä vastaan hankintapolitiikkansa mukaisia henkilötietoja sisältäviä yksityisarkistoja.

Yksityisten yhteisöjen on noudatettava kaikessa henkilötietojen käsittelyssä tietosuojalainsäädännön vaatimuksia. Vaatimukset huomioidaan myös, kun yhteisössä ryhdytään arvioimaan, onko sen toiminnan tuloksena kertyneellä asiakirja-aineistolla sellaista kulttuuriperintö- tai tutkimuksellista arvoa, joka edellyttäisi aineiston luovuttamista arkistoon yleisen edun mukaisessa arkistointitarkoituksessa.

Mikäli yhteisö valmistelee luovutusta Kansallisarkistoon, sen ei tule hävittää asiakirjoistaan henkilötietoja ennen omaa ja Kansallisarkiston arviointia. Kansallisarkisto arvioi aineiston tutkimuksellisen ja kulttuuriperinnöllisen arvon ja ottaako se vastaan tarjotun aineiston. Henkilötietojen hävittäminen voi estää luovutuksen Kansallisarkistoon, joka ottaa vastaan arkistokokonaisuuksia, ei pelkästään esimerkiksi yhdistysten pöytäkirjoja.

Myöskään muista Kansallisarkistoon luovutettavista yksityisarkistoista, esimerkiksi henkilöarkistoista, ei pidä hävittää henkilötietoja ennen luovuttajan omaa ja Kansallisarkiston arviointia.

Kansallisarkisto huolehtii tietosuojalainsäädännön edellyttämistä suojatoimista, joilla estetään sen hallussa olevien henkilötietoja sisältävien arkistoaineistojen päätyminen asiattomiin käsiin.

Lähde: Kansallisarkisto, www.arkisto.fi

U R KKA

LU

KU N

Tilattomat yhteiskunnan reunamailla

Alkuperäislähteisiin perustuva tutkimus tuo uutta tietoa tilattomien määrästä, toiminnasta ja asemasta 1600- ja 1700-luvuilla.

Säätyjärjestelmän ulkopuolella tai reunoilla olevat ryhmät, kuten torpparit, palkolliset, sotaväki ja itselliset, muodostivat sekä määrältään että merkitykseltään huomattavan osan varhaismodernin ajan maaseutuväestöstä. Kuitenkin perinteistä historiakuvaa hallitsee käsitys yhtenäisestä ja varsin pysyvästä sääty- ja talonpoikaisyhteiskunnasta, jossa maanviljely ja maanomistus yhdistivät suurinta osaa väestöstä.

Tutkimuksessa Reunamailla. Tilattomat Länsi-Suomen maaseudulla 1600–1800 tarkastellaan, millainen merkitys ja asema tällä suurella ja muuttuvalla joukolla, tilattomilla oli Länsi-Suomen maaseudulla 1600-luvulta 1800-luvulle.

Jo käsitteenä tilattomuus oli monikerroksinen ja myös ajoittain vaihteleva ilmiö. Tässä teoksessa tilattomuutta lähestytään yhteiskunnallisen aseman lisäksi myös tilanteena, joka kosketti suurinta osaa väestöstä vähintäänkin lyhytkestoisena elämänvaiheena.

Reunamailla perustuu uusimpaan tutkimustietoon ja alkuperäislähteiden käyttöön ja antaa tuoreita näkökulmia Suomen yhteiskunta- ja sosiaalihistoriaan sekä väestökehitykseen. Teoksessa tarkastellaan neljää aiheeseen liittyvää kokonaisuutta: 1) tilattomien merkitys ja asema työvoimana, 2) tilattomien suhde maanomistukseen, maankäyttöön ja viljelyyn, 3) tilattoman väestön kategorisointi ja 4) sosiaalinen liikkuvuus ja tilattomuuden synty sekä tilattomuus elämänvaiheena.

30

SUKUVIESTI 1 · 2019

Riikka Miettinen ja Ella Viitaniemi (toim.): Reunamailla. Tilattomat Länsi-Suomen maaseudulla 1600–1800 (SKS 2018)

Yhteisön reunamailla, tilallisten varjossa -tutkimushankkeessa syntyneen teoksen kirjoittajina on joukko filosofian tohtoreita Helsingin, Jyväskylän ja Tampereen yliopistoista.

LUK U N U

Suomen suurista 1800-luvun nälkävuosista kattava tietokirja

RK

KA

Suomen suuret nälkävuodet 1867–1868 olivat läntisen Euroopan viimeisin rauhanajan elintarvikekriisi. Vuonna 1867 hallat tuhosivat viljasadon, ja seuraavan talven ruokavarastot menetettiin. Seuraavaan kevääseen mennessä vajaasta kahdesta miljoonasta suomalaisesta menehtyi lähes joka kymmenes.

Suomen 1800-luvun nälänhädästä on puhuttu ja kirjoitettu vain vähän. Tuomas Jussilan ja Lari Rantasen toimittama Nälkävuodet 1867–1968 valaisee monipuolisesti kriisin taustoja ja seurauksia. Löytyykö traagisille tapahtumille selitys ilmastohistoriasta, maatalouden kehityksestä tai talouspolitiikasta? Entä mitä ulkomainen media kirjoitti suomalaisten nälänhädästä? Uutuuskirja nostaa esiin myös nälkävuosien vaikutuksen ruokakulttuuriin ja kirjallisuuteen. ”Kysymys on ajanjaksosta, joka suomalaisessa väestöhistoriallisessa katsannossa on mittakaavaltaan merkittävämpi kuin esimerkiksi kansalais-, talvi- tai jatkosota kärsimyksineen. Tragedian huippu painottui vuoden 1868 ensi puoliskolle: toukokuussa kirjattiin kuolleita yhteensä 25 200 henkeä, kun esimerkiksi jatkosodan tappiot koko sodan verisimpänä vuotena 1941 olivat hiukan yli 27 000 kaatunutta.”

Kirja osoittaa, ettei nälkävuosien kriisille ollut yhtä selkeää syytä. Ilmastonmuutokseen varautuvassa maailmassa Suomen 1800-luvun nälänhätä tarjoaa muistutuksen siitä, millaisia seurauksia maataloutta kohtaavilla katastrofeilla voi pahimmillaan olla. ”Ehkäpä vuoden 1867 kato ei olisi muodostunut niin ankaraksi, jos edes yhtenä vuodenaikana säät olisivat suosineet maamiestä: jos sateet eivät olisi hankaloitta-

Tuomas Jussila ja Lari Rantanen (toim.): Nälkävuodet 1867–1868 (SKS 2018)

neet syyskylvöjä vuonna 1866, talven lumihome tappanut ruisoraita, tai jos kasvukausi olisi päässyt alkamaan ajallaan vuonna 1867. Ilmasto ja sää vaikuttavat ennen kaikkea satoihin Lukuisat yhteiskunnalliset tekijät taas vaikuttavat siihen, kuinka herkkä ruokatalous on satovaihteluille.”

Tuomas Jussila ja Lari Rantanen ovat väitöskirjatutkijoita Turun yliopistosta. Teoksen kirjoittajakunta koostuu aihepiiriin perehtyneistä nuoremman polven tutkijoista.

SUKUVIESTI 1 · 2019

31

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilaukset myös: www.suvut.fi > Julkaisut

ti

!

U

Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

si res

d

Ad

TA UT

lla

vu t si

o

ied

t Lisä

ja

t kor 21