Sukuviesti 2/2016

SUKUVIESTI

2 2016

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

Meidän käsistämme lapset ottavat maan ja istuttavat siihen kuolemattomia puita - Nâzım Hikmet -

2 2016

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Jäntti-Suvun vuosikokous ja

29 Vuoden Sukukirja 2015:

Kuisma – suku Suomen kartalla

30-vuotissukujuhla, Esa Jääskeläinen

6

Leskisten sukuseura täytti 30 vuotta Sirpa Leskinen

8

Kunnasniemen Mustolan ja Kinahmon­saaren Mustolan varhaisvaiheita, osa 2/2, Matias Eronen

12 15

Kurvisen sukuyhdistys ry, Eeva Kilpi-Nevalainen

30 Perheissä jatkunut sota?

30 Millainen on teidän yhteinen paikkanne?

Valtakunnallinen valokuvien keruuhanke etsii suomalaisten perheiden valokuvia ja tarinoita

16 Matka halki vuosituhansien, Eine Kuismin 20 Ruokolahden Äitsaaren Soinilan kylän Soinisia Pirjo S. Mankki

23 Tulevat sukutapaamiset 24 Romanien kulttuuriperintö arkistoon 25 In memoriam: Arvi Jakosuo 1928–2016 Matti Jakosuo ja Mitro Repo

26 Seurat toiminnassa: Koru on suosittu sukutuote Kati Laitinen

28 Sukua tutkimaan: Arkistolaitoksen aineistot

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 37. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

Kannessa: Green Canyon sijaitsee Turkissa noin 10 kilometrin päässä Manavgatin kaupungista. Oymapinarin pato, joka nousee aina 185 metrin korkeuteen, on vaikuttavan näköinen. Tekojärvi hohtaa upean vihreänä Taurus-vuorten ympäröimänä. Kanjonin pituus on noin 14 kilometriä. Turkkilaisen runoilijan Nâzım Hikmetin runon Puut kasvavat vielä on suomentanut Brita Polttila (1978). Kuva: Eine Kuismin.

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP | Ykkös-Offset, Vaasa

AIKATAULU Nro Ilmestyy Aineisto Varaukset 1/16 vk 7 8.1.

18.12.

2/16 vk 16 11.3.

19.2.

3/16 vk 25 13.5.

22.4.

4/16 vk 39 19.8.

29.7.

5/16 vk 49 28.10.

7.10.

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Tuplas Oy, (09) 2420 119, info@tuplas.fi

PÄ Ä K

Kirjoittajan ohjeet: www.suvut.fi/keskusliitto/ sukuviesti/kirjoittajanohjeet

IR

Arkistojen aarteita vai turhia tilan viejiä?

JO

I T US

Arkistointi on tuottanut monelle sukuseuralle ja yhdistykselle päänvaivaa. Mitä arkistoidaan ja mihin? Aika moni yhdistystoimija on joutunut säilyttämään seuransa aineistoja olohuoneensa tai autotallinsa nurkassa. Sukuseurojen keskusliitolla oli aiemmin käytössään edullinen arkistotila, jonne seurat saivat pientä korvausta vastaan säilöä aineistojaan.

Tilasta kuitenkin jouduttiin luopumaan eikä uutta vastaavaa kohtuuhintaista löydetty, joten tällä hetkellä seurat joutuvat etsimään arkistotiloja muualta.

Jotta tilantarve ei kasvaisi suureksi, on hyvä pohtia, mitä kannattaa ja mitä pitää arkistoida? Entä mille asioille riittää sähköinen arkisto? Tämän vuoden kevätseminaarimme teemaksi on valittu arkistointi, joten nyt kaikki, joita asia on askarruttanut, kuuntelemaan asiantuntijoita ja kyselemään neuvoja. Kokoonnumme keväiseen Kulttuurikeskus Sofiaan lauantaina 14.5. Toivottavasti mukana on myös niitä seuroja, joilla on hyviä, toimivia malleja arkistoinnin järjestämiseksi, näin saadaan hyviä käytänteitä jaettua koko joukolle.

Sukuviestin edellinen numero oli lehtiuudistuksemme ensimmäinen näyte. Uudistunut lehti otettiin pääsääntöisesti ilolla vastaan. Harvoin olemme saaneet lehdestämme niin runsaasti positiivista palautetta. Se luonnollisesti ilahdutti lehdentekijöitä suuresti. Toivottavasti vuorovaikutus lukijoiden ja toimituksen välillä jatkuu edelleen vilkkaana. Otamme mielellämme vastaan kommentteja julkaistuista jutuista ja toiveita uusiksi juttuaiheiksi. Myös valmiit jutut ovat tervetulleita. Muistattehan myös käyttää jäsenseurojemme jäsenetuihin kuuluvaa mahdollisuutta maksuttomista tapahtumailmoituksista lehdessämme.

Keväisin terveisin, Eine Kuismin pääsihteeri Sukuseurojen keskusliiton kevätkokous ja-seminaari pidetään 14.5. Kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä. Seminaarin aiheena on sukuseurojen ja sukututkijoiden arkistokysymykset. Perinteisestä arkistoinnista alustaa Marja-Terttu Haikaravirta, Turun Maakuntaarkisto ja digitaalisesta arkistoinnista Tuula Salmi, Celain Oy Seminaari alkaa kello 12 ja varsinainen kevätkokous kello 15.

Ennen kokousta on lounas ja seminaarin jälkeen iltapäiväkahvi.

Osallistumismaksu 35 € sisältää lounaan ja kahvin.

Ilmoittautumiset 6.5. mennessä toimisto@suvut.fi Tervetuloa!

SUKUVIESTI 2· 2016

3

4.–5.7.2015 Helsingissä

Jäntti-Suvun vuosikokous ja 30-vuotissukujuhla Viime kesän kauneimpaan aikaan lauantaina 4.7.2015 kokoontuivat Jäntti-suvun edustajat Helsinkiin kokoustamaan ja juhlistamaan sukuseuransa 30-vuotista taivalta. Paikkana oli sukuseuran perustamiskokouksen pitopaikka Ravintola Laulumiehet. Paikalle oli ilmoittautunut 79 osallistujaa.

Vuosikokous Päivä alkoi sääntömääräisellä vuosikokouksella, jonka sukuseuran esimies Esa Jääskeläinen avasi. Avauspuheessaan hän mainitsi kuluneen vuoden 2014 olleen hyvin toimeliaan, mm. kotisivut on uudistettu nykyaikaan ja on tehty jäsenkysely. Jäsenkysely antaa uutta pohjaa toiminnan kehittämiseen. Jatkokehittely on sukuneuvoston vastuulla. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat Hannu Ojalehdon osaavalla johdatuksella. Lisäksi hyväksyttiin sukuseuran päivitetyt säännöt.

30-vuotisjuhla Makoisan lounaan jälkeen oli vuorossa perinteinen juhlapotretti, yhteiskuva. Sittenpä päästiinkin varsinaiseen 30-vuotisjuhlaan, joka alkoi juhlaseutua kunnioittaen yhteisellä Uusmaalaisten laululla. Laulun jälkeen esimies toivotti osallistujat tervetulleeksi. Juhla painottui sukuseuran historiaan ja musiikkiin.

4

SUKUVIESTI 2· 2016

Kunniajäsenemme, aktiivinen sukutukija Tauno Jäntti kertoi aluksi sukuseuran ja suvunkin alkuvaiheista sekä omista kokemuksistaan toiminnan parissa.

Tapsa Jäntti kertoi esi-isiemme sukutauluista ja -haaroista sekä Rautalammin hallintopitäjän ja seurakunnan asuinalueista. Alue oli hyvin laaja ja se on myöhemmin jakaantunut 26 eri pitäjäksi. (Melkoinen itsehallintoalue! toim. huom.) Hän esitteli myös sukuseuran 30-vuotista toimintahistoriaa toimijoineen ja aikaansaannoksineen Jarmo Jäntti esitteli Oman sukuhaaran vaiheet kirjaksi -projektiaan, joka oli toteutettu netistä ladattavalla valmisohjelmalla. Nämä ohjelmat tarjoavat hyvän mahdollisuuden omien tietojen kokoamiseen ja julkistamiseen. Mutta ensin pitää olla sitä tietoa ja materiaalia, joka lienee se korkein este ko. työssä.

Ohjelmassa oli myös yhteislauluja sekä loistavia yksilöesityksiä. Leena Hannula esiintyi Tapsa Jäntin säestyksellä. Trio Taru Jäntti, Tapsa Jäntti ja Satu YläOutinen esitti erittäin taidokkaasti Rauno Lehtisen säveltämän ja sanoittaman laulun Kasvupaikka. Upeaa perheosaamista.

Sukuseura muisti juhlassa läsnä olleita kunniajäseniä. Samoin muistettiin Erja Jänttiä ja Yrjö Sevolaa sukuseuran hyväksi tehdystä työstä sekä Tapsa ja Mauri Jänttiä tilaisuuden valmistelusta ja toteutuksesta. Lopuksi Savolaisen laulu saatteli osallistujat ajatuksissa jo kohti ensi kesän sukukokouspaikkaa, Pielavettä.

Jäntti-Taito -näyttely Tärkeä osa juhlapäivää oli Jäntti-Taito -näyttely. Näyttely oli monipuolinen osoitus Jäntti-suvun jäsenten luovuudesta ja osaamisesta. Esillä oli töitä ja tuotteita hopeaesineistä ja käsitöistä maalauksiin ja kirjoihin.

Työt olivat taidokkaita. Erityisen vaikutuksen tekivät Erkki Jäntin taidokkaat hopea- ja kultatyöt kuin myös Siiri Jääskeläisen sukuvaakuna-aiheinen upea ryijy.

Vielä illallisristeilylle Eipä ollut päivä vielä ohi juhlan päätyttyä, vaan bussi vei yli puolet porukasta vielä Eteläsatamassa odottavaan m/s Merisarasteeseen. Edessä oli kolmen tunnin risteily suvisen Suomenlahden aalloilla. Reitti suuntautui länteen Espoon saariston suuntaan kipparin Johannes Rautavan ohjauksessa.

Tervetuliaismaljan ja illallisen ohella jatkoimme iltaa miellyttävän seurustelun merkeissä. Aurinkoinen, leutotuulinen ja edelleen lähes helteinen sää kruunasi päivän. Varmaankin oli yksi kesän parhaista risteilysäistä. Paluukävely hämärtyvän Helsingin ihmisiä vilisevän keskustan läpi kohti hotellia oli kuin piste I:n päälle – rentouttava tuulahdus ”isosta kylästä”, irtiotto arjesta.

leiden muistoa on syytä vaalia. Ja on hyvä pysähtyä silloin tällöin miettimään sitä, mikä kestää. Näköaloja siihen avaa myös oman sukunsa historian selvittely. Esivanhempien muiston kunnioittaminen on osoitus siitä, että arvostamme myös sitä henkistä perintöä, minkä olemme saaneet.”

Lämminhenkinen messu päättyi Pyhään ehtoolliseen ja seurakunnan tarjoamiin kirkkokahveihin, jotka saimme nauttia kauniin kirkon portailla. Kahvitarjoilussa olivat apuna myös sukuseuran edustajat Aila ja Pekka Mustonen.

Ja aivan lopuksi Kirkosta matka jatkui valokuvauksen jälkeen vielä läheiseen Forumin kauppakeskukseen ja LaGrill-ravintolaan, jossa oli juhlien päätöslounas. Sieltäpä itse kukin henkisesti ja fyysisesti ravittuna suuntasi sitten kotitaipaleelle.

Tällainen kahden päivän tapahtuma on suuri ponnistus järjestäjille ja vaativa myös osallistujille. Hyvin tästä kuitenkin selvittiin ja uskon, että mukana olleet muistelevat näitä päiviä ilolla ja uuden odotuksella.

Teksti: Esa Jääskeläinen, kuvat: Erkki Jäntti

Juhlamessu Vanhassa kirkossa 30-vuotisjuhlakokonaisuuteen sisältyi myös sunnuntain juhlamessu Helsingin keskustassa sijaitsevassa, 190-vuotiaassa Vanhassa kirkossa. Messuun osallistui yli 30 kokousvierasta paikallisen kirkkokansan joukossa. Sukuseuran edustajat osallistuivat monin tavoin tilaisuuden läpivientiin. Pekka T. Jäntti ja Erkki Pyynönen toivottivat tulijat tervetulleiksi jakaen samalla virsikirjat. Esa Jääskeläinen oli tekstinlukija, vastauslaulun esitti Tapsa Jäntti ja kolehdinkantajia olivat Mauri ja Simo Jäntti. Päivän saarnan piti Raimo Jalkanen, Rautalammin emeritus kirkkoherra. Seurakunnan puolelta liturgina toimi pastori Riina Storhammar ja kanttorina Risto Pulkamo.

Kyseinen sunnuntai oli kirkkovuodessa Apostolien päivä. Saarnassaan Raimo Jalkanen yhdisti taitavasti päivän ja sukuasian teemoja; ”Laurentiuksen lähtökohta oli sama kuin apostoleilla. Hän toteutti Kristuksen antamaa tehtävää: ’Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni!’ – minun seuraajikseni!

Työssään Laurentius muisti – ja se on hyvä meidänkin muistaa – että kuuluimmepa Jänttien sukuun tai mihin sukuun tahansa, kristillinen kaste yhdistää meidät.” – ”Apostolien ja muiden uskonsa tähden kuolSUKUVIESTI 2· 2016

5

Leskisten sukuseura täytti 30 vuotta Juhlavuoden sukukokous Kuopiossa 10.–12.7.2015 Sukuseura Leskiset ry:n perustamisesta tuli kuluneeksi 30 vuotta 27.10.2014, mutta varsinainen juhlavuoden kokous pidettiin kesällä 2015 sääntömääräisen sukukokouksen yhteydessä. Kokouspaikkana oli Kylpylähotelli Rauhalahti, joka tarjosi kokoukselle mitä parhaimmat puitteet.

Ohjelmarunko oli aiemmista kokouksista jo tuttu ja vuosien saatossa hyväksi hioutunut. Yhteisen illanvieton merkeissä kokoonnuttiin perjantai-iltana. Sukuseuralaisia laulattivat hanuristiveljekset Hannes ja Teuvo Leskinen. Yleisöä hauskuutti korttitempuillaan nuori taikuri Konsta Leskinen.

Lauantain ohjelma alkoi kaupunkikiertoajelulla, jonka aikana filosofian maisteri Outi Vuorikari esit-

teli kaupungin tärkeimmät rakennukset ja kertoi kaupungin historiasta. Vuonna 1957 perustetussa ja vasta uudistetussa Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa Riisassa nähtiin upea kokoelma ikoneita ja muita kirkollisia esineitä.

Kuopion satamasta seilattiin laivalla Kallavettä pitkin Vaajasalossa sijaitsevalle Alahovin viinitilalle, jossa nautittiin lounas paikallisen viinin kera. Paluumatkalla nähtiin uutta Saaristokaupunkia, missä hulppeat talot reunustavat rantaviivaa. Lauantai-ilta jatkui Rauhalahdessa, Olavi Virrasta kertovassa upeassa musikaalissa. Sami Kojonen oli vakuuttava Olavi Virran roolissa, kuten myös tämän vaimoa esittänyt Milana Misic.

Laivamatka Vaajasaloon sujui leppoisasti.

6

SUKUVIESTI 2· 2016

Sukukokous käynnistyi sunnuntaina klo 11 Juantehtaan soittajien puhallinorkesterin tahtiin. Tusinan verran soittajia loi juhlatunnelmaa ikivihreillä sävelmillä kapellimestari Raimo Maarasen johdolla. Sukuseuran puheenjohtaja Marja-Leena Leskinen lausui avaussanat ja kertoi sukuseuran 30-vuotistaipaleesta seuran perustamisesta nykypäivään. Tämän jälkeen kuultiin sukuseuran hallituksen jäsenen Jaana Tanin yksinlaulua Eevi-Maria Korjosen säestämänä.

Juhlaesitelmän piti Outi Vuorikari, joka kertoi Kuopion keskeisestä asemasta Viipurista Ouluun kulkevan postitien varrella; kreivi Pietari Brahen vaikutuksesta (postilaitoksen perustaminen) Kuopioon 1600-luvun jälkipuoliskolla ja Kustaa III:n ajasta 1700-luvun lopulla (ruutukaava). Tästä Vuorikari jatkoi autonomian ajan venäläisvaikutukseen (sotilaat, kauppiaat) päätyen J. V. Snellmanin (koululaitoksen kehittäminen) ja Minna Canthin (naisasialiike) aikaansaannoksiin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Vuorikari nosti esiin myös Kuopiossa opettajana vuosina 1955–1979 toimineen kirjailija Lauri Leskisen, joka vaikutti suuresti Kuopion kulttuurielämään erityisesti sodanjäl-

keisen yhteiskunnan muutoksista ja vähäväkisten ihmisten elämästä kertovien näytelmiensä kautta. Lauri Leskinen toimi myös useissa kulttuurijärjestöissä ja Kuopion kaupungin teatterilautakunnassa.

Sukuseuran kunniapuheenjohtaja Tuomas Jokinen avasi varsinaisen kokouksen ja Martti Leskisen johdolla käsiteltiin sukuseuran sääntömääräiset asiat. Sukuseurojen Keskusliiton kultaset ansiomerkit myönnettiin sukuseuran perustajajäsenille ja entisille puheenjohtajille Tuomas Jokiselle ja Risto Leskiselle. Sukuseurassa alusta asti mukana olleet Anna-Liisa Vainikainen ja Erkki Jaakkola saivat kunnianosoituksena sukuseuran isännänviirit.

Kokouksen päätteeksi New Yorkista tullut Mervi Starck lahjoitti läsnä olleille sukukokouksen päivämäärätiedoilla varustetut kuulakärkikynät. Haaparannassa asuvalta Terttu Hintukaiselta sai ostaa käsin tehtyjä, sukuvaakunateemalla koristeltuja lasikoruja.

Juhlavuoden sukukokous päätettiin sukulounaaseen.

Teksti ja kuvat: Sirpa Leskinen, sihteeri, Sukuseura Leskiset ry

Sukuseuran perustajajäsenille Tuomas Jokiselle (vas.) ja Risto Leskiselle (oik.) myönnettiin SSK:n kultaset ansiomerkit. Kuvan keskellä on puheenjohtaja Marja-Leena Leskinen ja taustalla rahastonhoitaja Raimo Leskinen.

Kunnasniemen Mustolan ja Kinahmon­ saaren Mustolan varhaisvaiheita Matias Eronen Osa 2/2

I Kunnasniemellä

Juvola muodostuu

Mustosen veljeksistä Petter on asettunut suoraan asumaan Kunnasniemelle. Hän kuolee jo 18.3.1782 Kunnasniemellä. Hän ehti siis asua alle kaksi vuotta uudessa asuinpaikassa.

Jo edellä mainitussa Kontiolahden rippikirjassa 1781–98 itselliset ym. Leena Kettunen on miehensä Niilo Mustosen kanssa. Niilon mainitaan asuvan Kinahmonsaari n:o 4:ssä, ja hänetkin on yliviivattu ja ilmoitettu kuolleeksi. Leenan kinkerimerkinnät kattavat 1780-luvun alkupuolen, kunnes katkon jälkeen ovat vuodet 1797–98 taas merkityt. Rengin nimi on Eerik Hämäläinen yliviivattuna, lisäksi tytär Kaarina mainitaan kuolleen. Myös poika Niilo on mainittu.

Samassa ruokakunnassa on myös Juho Juvonen vaimonsa Kristiina Savolaisen kanssa vuosina 1797–98, ja mukana myös lankonsa ja kälynsä kanssa. Nämä henkilöt yhdessä muodostavat 1. ruokakunnan.

Tilan toisen puoliskon ja ruokakunnan muodostavat Eerik Hämäläinen vaimonsa Kristiina Kettusen kanssa. Heidät on merkitty vuosille 1797–98. Mukana ovat myös poikapuolet Antti Mustonen vaimonsa Anna Lappalaisen kanssa, Niilo Mustonen vaimonsa Susanna Lappalaisen kanssa sekä nuorin poikapuoli Salomon.

Vuoden 1795 maakirjassa Juho Juvonen on merkitty talon veroa maksavaksi isännäksi. Juho oli syn-

Kunnasniemen Mustola 1940-luvun lopulla. Kunnasniemen kyläseura ry.

8

SUKUVIESTI 2· 2016

tynyt Liperin Niinikkosalossa 2.7.1757, ja kastettu 4.8.

Johannekseksi. Hänen vanhempansa olivat Juho Juvonen ja Maria Pietarinen. Kummeiksi oli merkityt Antti Räsänen, Kirsti Juvonen ja Jonas Mustonen.

Juho avioitui Liperissä 11.4.1779 kinahmonsaarelaisen, 6.2.1757 syntyneen talollisen tyttären Kristiina Savolaisen kanssa. Vihkimerkinnässä Juhoa sanotaan rengiksi Liperinsalosta. Nuoripari muuttaakin tuoreen aviovaimon kotiin Kinahmonsaari n:o 4.

Perheeseen syntyy useita lapsia. Näistä ensimmäinen Juho kuolee vuoden iässä 1786 Kinahmossa, ja toinen Juho kahden vuoden iässä 1795 Kunnasniemellä.

Vuonna 1789 syntynyt tytär Helena l. Leena Juhontr. Juvonen avioituu Liperissä 22.04.1805 renki Jussi Eerikinpoika Kinnusen kanssa.

Talollinen Juho Juvonen kuolee Kunnasniemellä 5.6.1814. Hänen leskensä Stina Savolainen on merkitty kuolleeksi Kunnasniemellä 31.1.1835.

Kontiolahden rippikirjassa 1801–11 taloa Kunnasniemi 1 isännöi Juho Juvonen vaimonsa Kristiina Savolaisen kanssa. Ruokakuntaan kuuluu myös vävy Jussi Kinnunen vaimonsa Helena Juvosen kanssa.

Hämälä muodostuu Toisen ruokakunnan muodostavat Eerik Hämäläinen (s. 1751) vaimonsa Kristiina Kettusen kanssa sekä poikapuolet perheineen.

Kristiina Kettusen ilmoitetaan kuolleen 30.9.1807.

Eerik Hämäläinen muuttaakin vuonna 1809 Kontiolahdelle poikansa, 24.9.1784 syntyneen isänsä kaiman Eerik Hämäläisen ja tämän vaimon Anna Holopaisen luo. Annan vanhemmat torppari Juho Holopainen ja vaimonsa Katarina Soikkeli mainitaan juuri kuolleen samana vuonna.

Ruokakunnan isännän mukaan Hämäläksi nimetty talon puolisko sai myöhemmin numerokseen Kunnasniemi n:o 2.

Poikapuolista Antti Mustonen vaimonsa Anna Lappalaisen kanssa asuu koko ajan samassa taloudessa, samoin kuin Niilo Mustonen Susanna vaimonsa kera. Kolmas poika Salomon Mustonen avioituu 1.6.1806 Anna Kettusen kanssa ja muuttaa naapuritaloon Kunnasniemi n:o 2 Kettula Juho Kettusen lesken Liisa Asikaisen vävyksi.

Kontiolahden rippikirjassa 1812–24 Kunnasniemi n:o 1:ssä Juho Juvosen kuoltua v. 1814 isäntänä jatkaa hänen leskensä Kristiina Savolainen. Samassa ruokakunnassa on vävy Jussi Kinnunen vaimoineen.

Toisen ruokakunnan muodostavat Antti Mustonen vaimonsa ja lapsiensa kanssa sekä hänen veljen-

sä Niilo perheineen. Antin poika, 8.3.1796 syntynyt Petteri Mustonen tuo vielä nuorikkonsa Leena Hyttisen v. 1824 taloon.

Antin kuolinajaksi ilmoitetaan rippikirjassa 1825– 33, päiväys 30.11.1831.

Kontiolahden rippikirjassa 1825–33 Kunnasniemi n:o 1:ssä asuva ensimmäinen ruokakunta on sama kuin edellisessäkin rippikirjassa Stina Savolaisen isännöidessä.

Toisena ruokakuntana on Antti Mustonen vaimoineen sekä poika Petter myös vaimoineen. Tyttäristä on kotona vielä Sophia sekä Anna, joka avioituu 1830.

Kolmanneksi ruokakunnaksi ilmoitetaan Niilo Mustonen vaimoineen.

Perheet erkaantuvat Kontiolahden rippikirjassa 1834–44 perheet asuvat jo erillään.

Kunnasniemi n:o 1 ½ Mn : Tässä asuvat Stina Savolaisen ja vävynsä Jussi Kinnusenkin kuoltua hänen leskensä Helena Juvosen perhe. Perheen sukunimi on nyt Kinnunen.

Tilan nimi on Juvola. Nykyään Juvolan paikalla on vain rauniot jäljellä. Lähistöllä asuu Riikosen perhe.

Kunnasniemi n:o 1 ¼ Mn: Tällä tilalla asuu Antti Mustosen lesken Anna Lappalaisen kanssa heidän jälkeläisensä. Pekka l. Petter Mustonen on merkitty isännäksi, ja hänen kohdallaan on merkintä kylän esimies (Bynman).

Tässä on Kunnasniemen Mustola. Tällä Mustolan paikalla asuu nykyisin Pentti Rummukainen perheineen. Paikka on muutaman sadan metrin päässä Juvolan talon paikasta.

Kunnasniemi n:o 2 ¼ Mn : Isäntänä on Niilo Mustonen vaimonsa Susanna Lappalaisen kanssa. Lueteltuna on myös koko perhe.

Tällä Kettulan paikalla asuu vielä Mustosen sukua. Paikkaa sanotaan nykyään Mutalanmäeksi. Tämä paikka on noin kilometrin päässä Mustolasta.

Maakirjat kertovat samat asiat Jo edellä esitetyssä maakirjoihin perustuvassa Liperin talonhaltijaluettelossa saatiin samat asiat esille, tässä kuitenkin vielä hieman täydennettynä ja yhteenvetona: Kunnasniemi n:o 1 Juvola, uusi numero Kunnasniemi 1, kruununtila vuoteen 1873: SUKUVIESTI 2· 2016

9

- esitykseni alussa luettelemani Kunnasniemen varhaisvaiheen isännät.

- Juho Juvonen, 1800–1810 - sen jälkeen hänen leskensä ja tämän jälkeen vävyn leski eli oma tytär.

Tilan puolisko on nimeltään Hämälä, uusi numero Kunnasniemi 2, Perintötila v. 1851: - Antti Mustonen n. 1810–1831 - hänen leskensä 1832–1836 - Petter Antinpoika Mustonen 1837 alkaen.

Tämä on Kunnasniemen Mustola.

Kunnasniemi n:o 2 ¼ Mn: - Kettusia alkaen Mikko Kettusesta n. 1735 - Juho Kettusen lesken jälkeen 1836 vävy Juho Martikainen jatkaa tilalla.

Tilan nimi on Kettula.

Tilan puoliskolla Niilo Mustonen isännöi n. 1835– 1845, minkä jälkeen leski jatkaa.

Kunnasniemen Mustolana vieläkin tunnetun talon syntyvaiheet on esitetty tässä. Jo 1700-luvun puolivälissä oli ensimmäinen Mustonen eli Samuel Kun-

nasniemellä, mutta varsinaisesti Mustolan syntyhistoria alkaa Petter Niilonpojan saavuttua perheineen 1780 Kunnasniemelle. Jatko onkin sitten jo Kunnasniemen Mustosten sukuhistoriaa.

II Kinahmonsaaressa Kinahmonsaari n:o 4 Savola (uusi numero Kinahmonsaari 6) näyttää olleen Niilon ja hänen perheensä asuinpaikka. Maakirjojen mukaan tilan omisti Petter Savolainen v. 1775 ja v. 1795 Mikko Savolaisen leski.

Rippikirjan 1781–98 mukaan tilan omistajia olivat Petter Savolainen ja tytär Anna, vävy Juho Juvonen ja hänen vaimo Kristiina Savolainen, Mikko Savolainen ja hänen vaimonsa Maria Pietarinen sekä heidän poikansa Petter Savolainen ja tämän vaimo Judith Räsänen.

Niilo on perheineen oleskellut välillä myös Kunnasniemellä. Nimittäin perheeseen syntyneistä lapsista v. 1785 syntynyt Samuel on merkitty Kunnasniemellä syntyneeksi, samoin Maria v. 1789.

Saman ajanjakson 1781–98 rippikirjan ns. lisätiedot eli itselliset ym. sisältävä rippikirja kertoo tilan asioista enemmän. Talon isännäksi on merkitty Juho Juvonen vaimonsa Stina Savolaisen kanssa. He ovat läsnä

Kunnasniemen Mustola 2.4.1950. Viljo Kinnunen sulhasmiehenä. Kunnasniemen kyläseura ry.

10

SUKUVIESTI 2· 2016

kinkereillä koko ajanjakson, tosin heidät on merkitty asuvaksi tilalla Kunnasniemi n:o 1. Kinahmonsaaren tilan ensimmäisen ruokakunnan muodostavat Niilo Mustosen leski Helena l. Leena Kettunen ja poikansa Niilo Mustonen vaimonsa Vappu Pitkäsen kanssa.

Ruokakuntaan kuuluu myös omat pojat Pekka sekä Jonas vaimonsa Kristiina Savolainen kanssa. Äiti Helena on osallistunut kinkereille v. 1697. Hänen pojillaan on useita kinkerimerkintöjä 1780-luvulta.

Talon väen toisen puoliskon ja myös toisen ruokakunnan muodostavat leski Maria Pietarinen, joka on merkitty kuolleeksi jakson lopulla, sekä hänen poikansa Petter Savolainen vaimonsa Judith Räsäsen kanssa. Ruokakuntaan kuuluu myös toinen poika Mikko Savolainen vaimonsa Maria Hyttisen kanssa.

Saman ajan rippikirjassa Kunnasniemi n:o 1:stä ilmoitetaan Leena Kettusen miehen Niilo Mustosen kuolleen Kinahmonsaaressa. Kontiolahden Kuolleissa on merkintä Talollinen Niilo Mustonen kuollut v.

1792 ja 64 (p.o. 49) vuoden iässä.

Kontiolahden rippikirjasta 1801–11 ilmenee, että Kinahmonsaari n:o 4:ssä on ensimmäisenä ruokakuntana Niilo Mustosen leski Leena Kettunen. Hän on kuollut tänä ajanjaksona 21.1.1809. Kuoliniäksi on merkitty 77 vuotta, mikä on selvästi virheellinen. Leenan syntymäaika vaihtelee 1732–1750 välillä eri lähteissä. Oikea lienee joko 1746 tai 1750. Henkilön siirtyminen Liperin kirkonkirjoista Kontiolahden kirkonkirjoihin aiheutti tämänkin virhemerkinnän.

Ruokakuntaan kuuluva Niilo on mainittu vaivaiseksi (bräcklig), ja hän on avioitunut Vappu Pitkäsen kanssa. Myös Jonas on avioitunut 1804 Kristiina Savolaisen kanssa. Pekka l. Petter nai 1807 Anna Simanaisen ja Samuel 1810 Anna Turusen. Myös tytär Kristiina mainitaan.

Toisen ruokakunnan muodostavat v. 1762 syntynyt Mikko Savolainen v. 1759 syntyneen vaimonsa Maria

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Vuonna 1979 perustetun liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastusyhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Hyttisen kanssa. Toisena avioparina tässä taloudessa on Antti Savolainen Liperistä naidun Katarina Karttusen (s. 1782) kanssa.

Täten näyttää selvältä, että Niilo Niilonpoika Mustonen lähdettyään Sotkumasta perheineen asettui hyvin pian Kinahmonsaari n:o 4 Savolan maille. Tila jakaantui pian kahtia, ja Mustosille muodostui oma talo maineen. Tämä Kinahmonsaari n:o 4:n puolisko, uusi numero Kinahmonsaari 5 Mustola, onkin tämän sukuhaaran kotipaikka. Liperin talonhaltijaluettelon mukaan ensimmäinen isäntä oli Petter Mustonen n.

1805–1810, ja hänen jälkeensä hänen veljensä Samuel Mustonen 1811–1845.

Kinahmonsaaren Mustola oli täten syntynyt.

Käytettyjä lähteitä Liperin seurakunnan kirkonkirjat Kontiolahden seurakunnan kirkonkirjat Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tilikirjat Savon ja Karjalan läänin tilikirjat Suur-Liperin historia. Maija-Liisa Tuomi. Kirjapaino Oy Maakunta. Joensuu 1984 Pohjois-Karjalan asutusmuodot 1600-luvulla.Veijo Salo­ heimo. Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy Joensuu 1971 Pohjois-Karjalan asutusmuodot 1600-luvulla. Kylä -ja pitäjäkartat. Veijo Saloheimo. Sama kuin edellinen 1971 Pohjois -Karjalan historia 3. Veijo Saloheimo. Sama kuin edellinen 1980 SSS Hiski-hakemisto. Seurakunnat. Kontiolahti Maanmittauslaitos. Sitsinälän karttatuloste 2015 GT 9 Suomen tiekartta. Karttakeskus 1990.

Artikkeli Mustola. Ulla ja Jouko Mustonen 2001.

Artikkeli Mustosia ja muita mustapäitä. Kauko Pirinen.

Sukuviesti 4/90

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi

Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

SUKUVIESTI 2· 2016

11

Kurvisen sukuyhdistys ry Kurvisen sukuyhdistys ry. on perustettu 5.7.1952 Ilomantsissa. Suvun juuret ovat vahvasti Ilomantsissa ja siellä erityisesti Koitereen seutuvilla. Suvun ja sukuseuran jäseniä asuu nykyään ympäri Suomea ja ympäri maapalloa sekä edelleenkin runsaasti Ilomantsissa ja muualla Pohjois-Karjalassa.

Kurvissuvun taustaa 1600- ja 1700-luvuilla Ilomantsi oli vahvasti ortodoksista aluetta, mistä poikkeuksen muodosti Koitereen seutu: Kivilahti, Kontiovaara, Huhus ja Siitarinvaara.

Tuolla seudulla väestö oli pääosin luterilaista ja juuri Kivilahdessa asui myös Kurvisten kantaisäksi nimetty Paavo Kurvinen perheineen ja sieltä lähdimme valloittamaan ensin Suomea ja myöhemmin koko maailmaa.

Paavo syntyi vuonna 1713, mutta ei ole varmuutta mistäpäin Paavo tai hänen vanhempansa ovat tulleet Ilomantsiin. Todennäköistä on että varhaisimmat Kurviset siirtyivät Ilomantsiin jostakin päin Savoa.

Mahdollisista savolaisista lähtökohdista huolimatta kuluneet vuosisadat Karjalan laulumailla ovat tehneet suvustamme läpikotaisin karjalaisen.

Paavo Kurvinen oli naimisissa kolme kertaa. Näistä kolmesta avioliitostaan hänellä oli yhteensä 13 lasta ja 28 lastenlasta. Ensimmäisen sukututkimuksen 50-luvulla Kurvisista tehnyt Ilmari Kärki ehti tutkimuksissaan kolmanteen polveen asti ja jatkoi selvitystä Paavo Kurvisen kahden pojanpojan, veljesten Matin ja Pekan kohdalla lähes nykypäiviin asti. Myöhemmin sukututkimusta jatkoivat Toini Sanila ja Kalervo Kärki.

Jälkimmäisen käsialaa ovat alun perin käsintehdyt ja vuoden 1982 sukutapaamisessa ensimmäistä kertaa esitellyt sukutaulut. Kalervo teki vielä myöhemmin suururakan ja uudisti sukutaulut 2004.

Vuonna 2004 aloitettiin sukutaulujen tietojen syöttäminen tietokoneohjelmaan ja seuraavien vuosien aikana tauluihin lisättiin useampikin uusi sukuhaara. Tällä hetkellä tauluista löytyy lähes 2500 kurvissukuisen henkilön tiedot. Sukutauluja täydennetään sitä mukaa kun suvun uusista jäsenistä; syntyneistä ja sukuun muuta kautta tulleista, saadaan tietoja. Näiden viimeisten kahdentoista vuoden aikana on tauluihin lisätty paljon erityisesti Paavon kolmannen avioliiton lasten jälkeläisiä.

Sukutauluja tutkiessa huomio kiinnittyy erityisesti siihen, että sukupolvesta toiseen toistuvat määrätyt miesten nimet: erityisesti Paavoja, Matteja, Heikkejä, Antteja sekä Pekkoja löytyy jokaisesta sukupolvesta ja ensimmäisiä sukupolvia tutkiessa tahtovat henkilöt usein mennä sekaisin keskenään. Nuo nimet ovat perinteisiä, yhä edelleen suvun piirissä käytössä olevia nimiä. Naisten puolella usein esiintyviä nimiä ovat Anna, Maria, Liisa ja Kaisa sekä vanhemmissa että nuoremmissa sukupolvissa.

Sukuyhdistyksen synty

Kurvisen sukuyhdistys ry:n perustavan kokouksen osanottajia silloisen Ilomantsin kansallistalon rappusilla 5.7.1952. Kuvassa etualalla keskellä Karkun evankelisen kansanopiston johtaja Pietari Joonas Immanuel Kurvinen vaimonsa Ilma Kurvisen kanssa.

12

SUKUVIESTI 2· 2016

Ajatus Kurvisen sukuyhdistyksen perustamisesta syntyi suvun jäsenten, erityisesti Usko Kärjen, Toivo Kärjen, Tyyne Kurvisen ja Pietari Hakkaraisen välisissä keskusteluissa vuonna 1952. Ajatusta kannatettiin heti laajalti ja yhdistyksen

perustava kokous pidettiinkin jo samana kesänä Ilomantsin Kansalaistalolla. Voimakkaana taustavaikuttajana yhdistyksen syntyyn toimi myös Siunaukselan orpokodin johtaja, pastori P. J. I. Kurvinen. Pastori Kurvisen isä oli lähetyssaarnaaja Pietari Kurvinen, joka puolestaan oli aikoinaan yksi ensimmäisistä Afrikassa toimineista suomalaisista läheteistä. Suvun kantaisä Paavo Kurvinen oli Pietari Kurvisen isoisän isoisä.

Sukuseuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin ilomantsilainen maanviljelijä Pietari Hakkarainen, joka oli yksi vahvasti seuran perustamiseen vaikuttaneista henkilöistä. Pietari Hakkarainen toimi sukuyhdistyksen puheenjohtajana kahdessa erässä: neljä vuotta 50-luvulla ja uudestaan 60-luvun puolivälistä 70-luvun alkuun asti.

Sukuseuran toiminnasta Alkuvuosina sukutapaamisia järjestettiin epäsäännöllisesti; vaihdellen yhden, kahden tai kolmen vuoden välein. Sittemmin tapaamisten väli vakiintui kahteen vuoteen ja nykyään tapaamiset järjestetään joka kolmas vuosi. Useimmiten tapaamiset on järjestetty Ilomantsissa; vain kahdesti olemme kokoontuneet muualla. Muualla järjestettyihin tapaamisiin on pyritty hakemaan jokin yhteys sukuun tai suvun jäsenten toimintaan kuten vuonna 1998 kun tapaaminen järjestettiin Karkun Evankelisella Opistolla. Karkun Opiston perustamiseen vaikutti aikoinaan suuresti lähetyssaarnaaja Pietari Kurvinen toimimalla opiston alkuvaiheissa poikansa P. J. I. Kurvisen ja tämän vaimon Ilma Kurvisen apuna opiston johtamisessa.

Vuonna 1971 valmistui Ilomantsin Parppeinvaaran alueelle osin sukuyhdistyksen taloudellisella tuella Runonlaulajan pirtti. Pirtin lisäksi alueelta löytyvät mm. Matelin lauluaitta ja Rajakenraalin maja.

80-luvun lopulla Ilomantsilainen rajaseutupastori Arvo Salomaa ja seuran silloinen sihteeri Riitta Kurvinen saivat ajatuksen lähetyssaarnaaja Pietari Kurvisen muistorististä. Hanke hyväksyttiin vuoden 1988–1990 toimintasuunnitelmaan. Pietari Kurvisen syntymäkodin Lapinniemen tienhaarassa sijaitsevan Matkamiehen ristin paljastustilaisuus oli 21.7.1990 Käenkoskella.

Arvo Salomaa teki 1990-luvun alussa sukuseuralle ehdotuksen lähetyskynttelikön hankkimisesta Naarvan rajaseutukirkkoon. Hanke toteutettiin ja kynttelikkö luovutettiin joulukuussa 1994. Arvo Salomaa tunsi aikoinaan niin suurta yhteenkuuluvuutta Kurvisen sukuun, että hän pyysi saada liittyä sukuyhdistyksen jäseneksi vaikka ei ollutkaan suvultaan Kurvi-

Sukutapaamisen yhteydessä suoritettu kukkien lasku Ilomantsin kirkon vieressä sijaitsevalle lähetyssaarnaaja Pietari Kurvisen muistomerkille on vuosien varrella muodostunut jo perinteeksi ja kiinteäksi osaksi sukukokouspäivien ohjelmaa. Muistomerkin on suunnitellut kuopiolainen taiteilija Ethel Swahn-Luutonen, ja se paljastettiin Lähetystyön 100-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1968.

Toinen perinteinen kukkatervehdyksen laskupaikka on runonlaulaja Mateli Kuivalattaren hauta, joka sijaitsee Ilomantsin vanhalla hautausmaalla. Muistomerkki pystytettiin vuonna 1961.

SUKUVIESTI 2· 2016

13

Sukuseuran tunnus: Karjalan väreissä kuvattu tyylitelty kaksoisK. Tunnuksen on suunnitellut sukuseuran jäsen Marjatta Kärki.

sia. Tämä toive toteutettiin ja Arvo Salomaa olikin sukuseuran jäsen aina kuolemaansa, vuoteen 2005 asti.

Jo 1950-luvulla oli ollut esillä suunnitelma valmistaa suvun jäsenille yhteinen merkki. Suunnitelmat nousivat esille jälleen 70-luvun puolivälissä, jolloin sukuseuran jäsen Marjatta Kärki teki Toivo Kärjen toimeksiannosta ehdotelmia rintamerkiksi. Silloin merkin toteuttaminen kariutui liian suuriin kustannuksiin. Kyseiset suunnitelmat löytyivät 1990-luvun alussa suvun arkistoista ja niiden pohjalta ideoitiin kirjemerkki, joka sitten toteutettiinkin. Merkillä varustettuja kirjekuoria ja -papereita ovat suvun jäsenet voineet käyttää siitä lähtien. Usein myös jäsenkirjeet on postitettu seuran omissa kirjekuorissa.

Sukuseuran 50-vuotisjuhlien lähestyessä 2000-luvun alussa Marjatta Kärki suunnitteli sukuneuvoston pyynnöstä kyseisen tunnuksen pohjalta seuralle pöytästandaarin, jossa on kuvattuna kaksoisK-kirjain. Tunnuksen K-kirjain suuntautuu tulevaan, sen peilikuva perinteeseen. Kirjain K viittaa ensisijaisesti nimeen Kurvinen, mutta myös seuraaviin: Koitere, Karjala, Kuivalatar, Kanteletar, kantele. Myöhemmin toteutetussa isännänviirissä on käytetty samaa kaksoisK:ta.

Seuran 50-vuotisjuhlissa heinäkuun alussa 2002 julkistettiin myös seuran 50-vuotishistoriikki Kurvikas matka, jonka kirjaksi kokosi Vilja-Tuulia Huotarinen seuran arkistojen pohjalta.

Kesällä 2015 pidetyssä tapaamisessa sukuseuran johdossa tapahtui nuorennusleikkaus. Sekä seuran puheenjohtaja Pekka Kärki että sihteeri Eeva KilpiNevalainen siirtyivät syrjään pitkien toimikausien jälkeen. Uusi puheenjohtaja on tamperelainen Pirkka Kärki ja sihteerinä toimii nykyään Anne Järvi. Suku odottaakin molemmilta uusia, raikkaita ideoita seuran toimintaan.

Sukuseuran jäseniä

Jo ensimmäisestä sukutapaamisesta alkaen on seuran piirissä vaalittu suvun karjalaisia juuria ja tapaamiset ovat usein olleet musiikkipitoisia. Äitinsä lähetyssaarnaaja Ester Kärjen, lähetyssaarnaaja Pietari Kurvisen tyttären, kautta Kurvisiin kuulunut säveltäjä Toivo Kärki osallistui 60- ja 70-luvuilla sukuseuran toimintaan aktiivisesti ja tapaamisten aikana hän usein säesti yhteislauluja. Monet iäkkäämmistä Kurvisista muistavat edelleenkin vahvana elämyksen, joka syntyi kun Kärjen säestämä taiteilija Pasi Kaunisto 70-luvun sukutapaamisessa esitti laulun Koitere, Karjalan helmi.

Toivo Kärkeä sukuseura saa kiittää myös paljosta taloudellisesta tuesta vuosien varrelta.

Muista laajemmin tunnetuista suvun jäsenistä voisi mainita kirjailija Jorma Kurvisen, jonka kynästä on syntynyt useita sotakirjoja sekä mm. Susikoira Roi –kirjasarja nuorille. Myös sairaanhoidon uranuurtaja Naema Kurvinen ja helsinkiläinen hallintoneuvos Pekka Kurvinen sekä vaasalainen hovioikeudenneuvos Usko Kärki (lähetyssaarnaaja Pietari Kurvisen tyttären Ester Kärjen poika) ovat kaikki syntyjään Kurvisia. Nykyisin laajemmin tunnettuja sukulaisiamme ovat mm. saamelaiskäräjien nykyinen puheenjohtaja, muusikko Tiina Sanila-Aikio sekä runoilija, nuortenkirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen.

Jo aiemmin mainittujen veljesten Matin ja Pekan pojat Paavo ja Paavo menivät naimisiin runonlaulaja Mateli Kuivalattaren tytärten Magdaleenan ja Kristiinan Runonlaulajan pirtti Ilomantsin Parppeinvaaralla. Sukuyhdistys tuki Pirtin rakenkanssa ja sitä kautta saimme sutamista taloudellisesti. kuun myös runonlaulajan ja pa14

SUKUVIESTI 2· 2016

rantajan taitoja. Suvussa on nykyäänkin useita lääkäreitä ja muita terveydenhuollon ammattilaisia kuten myös useita kirjallisesti ja musiikillisesti lahjakkaita henkilöitä.

Sukuseuran nykypäivää Pikkuhiljaa sukuseura on siirtynyt kohti nykyaikaa ja nykyaikaisia viestintävälineitä ja -tapoja. Seuran ensimmäiset kotisivut avattiin vuonna 2003. Sivujen uudistustyö on tällä hetkellä kesken ja uusiin sivuihin voi käydä tutustumassa osoitteessa www.kurvisensukuyhdistys.fi. Sivuilta löytyy tietoa suvun menneistä vaiheista, kertomuksia ja muisteluksia suvun jäsenistä sekä aiemmin lähetettyjä jäsenkirjeitä, sukukokousten pöytäkirjoja ja paljon muuta materiaalia. Myös eri tilaisuuksissa otettuihin valokuviin voi käydä tutustumassa kotisivuillamme.

Sukuseuroille Tuusulanjärven kulttuurimaisemissa Lisäpalveluna opastetut kulttuurikierrokset – kysy lisää!

www.onnela.com

Tekstin kirjoittaja on Eeva Kilpi-Nevalainen.

Hän toimi sukuseuran sihteerinä vuosina 1996–2015 ja on Kurvissuvun kantaisän jälkeläinen kahdeksannessa polvessa.

Valtakunnallinen valokuvien keruuhanke etsii suomalaisten perheiden valokuvia ja tarinoita Onko sinulla hallussasi vanhoja valokuvia, jotka haluaisit digitoida ja julkaista? Eri yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden voimin kootaan suomalaisten perheiden ja sukujen valokuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Haussa on kuvia erityisesti itsenäisyyden alkuajoilta painottuen vuoteen 1917.

Keruuhankkeessa etsitään kuvia, joissa perheiden arki eri tavoin nivoutuu yhteen isojen kansallisten tapahtumien ja erilaisten yhteiskunnallisten kahtiajakojen kanssa. Tällaisia jakolinjoja ovat esimerkiksi oikeisto – vasemmisto, maaseutu – kaupunki, köyhät

– rikkaat sekä vaikkapa eri säädyt ja sukupuolet. Kuvissa voi näkyä myös jako arkeen ja juhlaan.

Opiskelijat digitoivat valokuvat ja nauhoittavat kertomasi tarinat.

Kuvat ja tarinat kootaan digitaaliseen arkistoon, ja osa kerätystä kuvamateriaalista julkaistaan syksyllä 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotiseen historiaan liittyvässä kirjassa, jonka kirjoittajat ovat historian tutkijat Teemu Keskisarja, Markku Kuisma ja Kai Häggman.

Kirjan julkaisee WSOY. Opiskelijat tekevät kuvista ja niihin liittyvistä tarinoista myös taidenäyttelyn vuonna 2018.

Kuvankeruuhanketta vetää ja koordinoi Aalto-yliopiston valokuvataiteen yliopistonlehtori Hanna Weselius. Mukana hankkeessa ovat mm. Aalto-yliopisto, Lahden ammattikorkeakoulu, Tampereen ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu, Karelia-ammattikorkeakoulu, Saimaan ammattikorkeakoulu ja Yrkeshögskolan Novia. Hanketta on rahoittanut Suomen Kulttuurirahasto.

Jos haluat lisätietoja tai jos sinulla on hallussasi hankkeeseen sopivaa kuvamateriaalia, ota yhteyttä sähköpostitse Hanna Weseliukseen, hanna.weselius@aalto.fi.

SUKUVIESTI 2· 2016

15

Matka halki vuosituhansien Teksti ja kuvat: Eine Kuismin

Muutama vuosi sitten tutustuin Turkkiin ja sen värikkääseen historiaan Kappadokian matkallamme (Sukuviesti 1/2015). Tuolta matkalta jäi tunne, että suuren maan pintaa tuli raapaistua vain vähän.

Tänä vuonna matkasimme opastetulle retkelle pitkin Lyykian rannikkoa ja nytkin näimme ja koimme lyhyessä ajassa paljon.

Turkki on viime aikoina ollut enemmän otsikoissa muuten kuin vaiherikkaaseen historiaansa tai upeisiin rantalomakohteisiinsa liittyen. Poliittinen tilanne Turkin kaakkoisosassa ja naapurimaissa on kiristynyt niin, että Suomessakin ulkoministeriö kehottaa tällä hetkellä noudattamaan erityistä varovaisuutta suurissa kaupungeissa, Itä-Turkissa sekä välttämään matkustamista ja oleskelua Kaakkois-Turkin alueilla sekä Syyrian ja Irakin rajan tuntumassa. Matkailijoita kehotetaan välttämään suuria väkijoukkoja ja mielenosoituksia kaikkialla Turkissa.

Lisävärinsä tilanteeseen tuovat Syyrian pakolaiset, joita Turkin alueella on tällä hetkellä arviolta noin kolme miljoonaa eli maassa on suhteessa väkilukuun eniten pakolaisia maailmassa. Turkista on tullut pakolaisten kauttakulkureitti. Viime vuonna meritse Kreik-

kaan saapui 850 000 pakolaista, joista valtaosa oli syyrialaisia. Egeanmeren saarista mm. Lesbos, Rhodos ja Samos ovat olleet yöllisten venepakolaisten kreikkalaisina ja eurooppalaisina kohteina. Aina matka ei kuitenkaan ole sujunut suunnitelmien mukaan myrskyävällä merellä täpötäysissä ja usein huonokuntoisissa veneissä. Monen pakolaisen matka on päättynyt Egeanmeren aaltoihin.

EU:n jäsenmaat sopivat 3. helmikuuta 2016 kolmen miljardin euron rahastosta, jolla tuetaan Turkkia pakolaisten auttamisessa. Maaliskuussa EU ja Turkin hallinto tekivät ns. ”win-win” -sopimuksen, jossa päätettiin, että kaikki maaliskuun 20. päivästä alkaen Kreikkaan saapuvat syyrialaiset lähetetään takaisin Turkkiin. Jokaista palauttamaansa syyrialaista pakolaista kohden EU antaa vastapalveluksena Turkille

Dalyanin laguunin luonnonsuojelualueella voi veneretkellä ihastella Kaarian valtakunnan aikaisia kalliohautoja. Antiikin kapunki Kaunos rajautui Lyykian ja Kaarian kuningaskuntiin. Luonnonsuojelualueella sijaitsee Iztuzun ranta, joka on merikilpikonnien tärkeä lisääntymispaikka.

16

SUKUVIESTI 2· 2016

majapaikan yhdelle syyrialaiselle Turkin pakolaisleireiltä. Tätä kirjoitettaessa ei vielä tiedetä kuinka sopimus tulee jatkossa toimimaan, mutta aika paljon on kuulunut epäileviä kommentteja eri puolilta.

Pakolaiskriisi, Syyrian sota, Turkin sisäinen kurdikysymys ja useat terrori-iskut Turkin alueella ovat vaikuttaneet suuresti turkkilaisten elämään tänä päivänä.

Kiristynyt poliittinen tilanne karkottaa myös turisteja Turkista. Taloustieteilijät ovat arvioineet, että Turkin matkailutulot putoavat tänä vuonna ainakin neljänneksen eli noin kymmenen miljardia dollaria. Antalyan ja Egeanmeren alueella kerrottiin olleen maaliskuussa myynnissä 1300 hotellia ja muualla Turkissa myytävänä niitä oli 800. Turismin palveluksessa tai itsenäisinä yrittäjinä työskenteleville tilanne on enemmän kuin hankala. Monet pienemmät hotellit, ravintolat ja myymälät ovat perinteisesti olleet perheiden ylläpitämiä, joten hiipunut elinkeino koskettaa usein koko perhettä ja sukuakin.

Oma matkamme oli varattu niin hyvissä ajoin, ettei tuolloin vielä ollut tietoa kaikista Turkkia koskevista ongelmista, joista tänä päivänä tiedämme. Emme kuitenkaan peruneet matkaamme, vaan päätimme lähteä Lyykian kiertomatkalle, jota jossain esitteissä mainitaan matkaksi apostolien jalanjäljissä. Matka olikin varsin monipuolinen, eikä enempää olisi viikon aikana pystynyt millään sulattelemaan, nytkin on vielä moni asia ja paikka hakusessa. Kuvia ja opaskirjoja joutuu selailemaan kerran jos toisenkin muistaakseen, missä kaikkialla tulikaan tuon 1700 kilometrin bussiretken aikana vierailtua. Turkin pitkä ja vaiherikas historia on kiehtovaa ja herätti eräänkin kerran peilaamaan asioita tähän päivään ja pohtimaan, emmekö me ihmiset ole vuosituhansien aikana mitään oppineet?

Vallanvaihdoksia Turkin historia alkaa 100 000 vuoden ikäisistä arkeologisista löydöistä. Maata ovat hallinneet vuoroon monet eri kansat. Turkin historia on osa laajempaa Välimeren alueen menneisyyttä. Antiikin Kreikan ja Rooman valtakunnan historia on suurelta osin myös Turkin historiaa. Alueella on kirjoitetun historian aikana puhuttu monia eri kieliä, mm. seemiläisiä, eteläkaukasialaisia sekä turkkilaisia kieliä. Turkki Euroopan ja Aasian rajalla on ollut moneen kertaan taistelukenttänä. Alueella on sijainnut useita eri valtakuntia.

Turkin vanhimmat merkit sivistyksestä ovat kuudennelta vuosituhannelta eaa. jolloin maahan rakennettiin maailman ensimmäisiä kaupunkeja. Sen jälkeen maahan muodostui ensimmäinen merkittävä valtakunta heettiläisestä heimosta 1700–1200-luvulla eaa.

Myöhemmin valta siirtyi persialaisille, mutta Kreikka kaappasi sen Marathoonin ja Salamin taistelussa. Seuraavaksi vuorossa oli Rooman valtakunta. Se valta kesti noin 600 vuoden ajan, jonka aikana pääkaupunki siirrettiin keisari Konstantinuksen joh-

Demren kaupungin antiikin aikainen nimi oli Myra. Kreikkalainen nimi tarkoittaa mirhamia. Sen tuoksu tuntui, kun Pyhän Nikolauksen hauta avattiin. Pyhä Nikolaus, eli Santa Claus oli Myran piispa 300-luvulla. Myrassa oli jo tuolloin varhaiskristillinen kirkko. Piispan hauta katettiin uudella kirkkorakennuksella vuonna 1043. Rakennuksen valmistumisen jälkeen alkoi tapahtua ihmeitä ja niiden ansiosta Nikolaus julistettiin pyhimykseksi ja Myraan alkoi vaeltaa pyhiinvaeltajia. Nikolai I rakennutti kellotornin ja korvasi 1862 kupolikaton tasakatolla. Kupolit on myöhemmin palautettu. Kirkko on nykyisin museona ja varsinkin venäläiset ovat käyneet siellä innokkaasti ennen viimeaikaisia tapahtumia.

Seinillä on upeita vanhoja freskoja ja aspiksessa sijaitseva piispanistuin on aito. Kirkon sisäänkäynnin lähellä olevaa sarkofagia pidetään Pyhän Nikolauksen arkkuna. Alkuperäinen hauta oli lattian alla lähellä alttaria. Vuonna 1087 italialaiset merimiehet ja kolme pappia ryöstivät Nikolauksen luut ja veivät ne Italian Bariin, jossa niitä pidetään Pyhän Nikolauksen basilikan aarteina. Nikolauksen luita on myöhemmin ilmestynyt moniin muihinkin kirkkoihin.

SUKUVIESTI 2· 2016

17

dolla Roomasta Bysanttiin, joka nimettiin Konstantinopoliksi (nyk. Istanbul).

Mustafa Kemal Atatürk (1881–1938) hallitsi Turkkia vuodesta 1923. Atatürk onnistui suuhteellisen nopeasti kehittämään maata. Tuolloin Turkissa uudistettiin sukunimikäytäntö ja otettiin käyttöön arabilaisten kirjainten lisäksi latinalaiset aakkoset. Niiden lisäksi otettiin käyttöön läsimainen ajanlasku ja siviiliavioliittojärjestelmä.

Näiden ja monien muidenkin uudistuksien ansiosta Atatürk voitti kansan luottamuksen ja sai tittelikseen ”kansan isä”. Edelleen Atatürkin kuvia näkee eri puolilla Turkkia ja mm. bussipysäkeillä on tauluja, joissa Atatürkin kuvan lisäksi on hänen lausumiaan

viisauksia. Yhtä tuollaista näkymää kuvatessani pysäkillä seisoneet turkkilaiset katselivat puuhiani hieman huvittuneina, en tiedä, miksi.

Turkin historian ajanjaksot Esihistoriallinen aika 10 000–2000 eaa.

Varhainen kaupunkikulttuuriaika 2000–546 eaa.

Persialais-hellenistinen kausi 546–133 eaa.

Rooman imperiumi 133 eaa. – 395 jaa.

Bysantti 395–1453 Osmanien valtakunta 1453–1920 Tasavallan aika 1920 alkaen

Efesos oli Rooman Aasian provinssin (nykyinen Turkki) suurin kaupunki ja Aasiaan suuntautuvan kaupan päämarkkinapaikka. Joiltakin osin Efesos on erityisen hyvin säilynyt. Muun muassa muinaisen kirjaston fasadi on lähes kokonaan jälleenrakennettu, ja vaikutuksen tekee myös 24 000 katsojan teatteri. Efesoksen ulkopuolella sijaitsi yksi antiikin maailman seitsemästä ihmeestä, loistelias Artemiksen temppeli. Nykyisin temppelistä ei valitettavasti ole jäljellä muuta kuin yksi pilari, jonka päälle haikarat rakentavat pesiään sekä jokunen kasa perustuksessa käytettyjä kiviä.

Noin seitsemän kilometrin päässä Efesoksesta sijaitsee kappeliksi muutettu kivitalo, joka on muodostunut pyhiinvaelluspaikaksi, koska sitä pidetään saksalaisen nunna Katharina Emmerichin 1800-luvulla näkemien näkyjen perusteella Neitsyt Marian viimeisenä asuinpaikkana. Marian uskotaan kuolleen Efesoksessa vuonna 37 kaupungin ollessa alueen tärkein kaupallinen keskus. Uskomuksen mukaan apostoli Johannes on myös asunut Efesoksessa ja hänen uskotaan matkanneen sinne yhdessä Neitsyt Marian kanssa, olihan Jeesus ennen kuolemaansa pyytänyt Johannesta huolehtimaan äidistään.

Apostoli Paavali viipyi kahdella sananjulistusmatkallaan Efesoksessa kaikkiaan kaksi vuotta. Kirje efesolaisille eli Efesolaiskirje on yksi Uuden testamentin kirjeistä. Kirjeen sisällöstä ja sen tarkoituksesta juuri efesolaisille tutkijat käyvät keskustelua eivätkä ole päässeet yksimielisyyteen asiasta. Jotkut ovat sitä mieltä, että kyse olisi otsikoinnista ja saman sisältöistä tekstiä olisi lähetetty eri seurakunnille. Kyse olisi siis Paavalin nimissä lähetetty kiertokirje.

18

SUKUVIESTI 2· 2016

Antiikin aikaisessa Afrodisiaksen kaupungissa kukoisti laaja marmoriteollisuus ja siellä oli kuuluisa kuvanveistäjäkoulu. Kaupungissa on jäljellä paljon esineistöä sekä Afroditen temppelin monumentaalinen portti, melkein kokonaisuudessaan säilynyt stadion ja roomalainen teatteri. Afrodisiaksen kaupunki oli aikanaan hautautunut maan alle ja päälle oli rakennettu uusi kylä. Kerran eräs tutkija sattui vierailemaan kylässä ja ihmetteli kyläläisten runsaita marmoriarkuissa kasvavia kukkaistutuksia sekä rakennuksissa käytettyjä marmorilohkareita. Hän yritti saada Turkin valtiota innostumaan kaivauksista, mutta silloin siihen ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia. New Yorkin yliopiston professori Tevfik Kenan Erim (1929–1990) kiinnostui Afrodisiaksen kaivauksista ja muutti vuonna 1961 kylään ja aloitti ryhmänsä kanssa vaativan urakkansa. Erimin työ jatkui hänen kuolemaansa asti ja hänet on haudattu lähelle Afroditen temppelin porttia.

Rooman valtakunnan aikaiset rauniot tekevät Sidestä ainutlaatuisen rantalomakohteen. Apollon ja Ateenan temppelialue aivan Siden kauniin sataman vieressä on hyvin säilynyt, vaikuttava nähtävyys, joka etenkin auringonlaskun aikaan monien muiden antiikin ajan raunioiden tavoin on parhaimmillaan. Rakennelmat ovat peräisin 1800 vuoden takaa, mutta joukossa on myös uudempia, Bysantin ajan raunioita, kuten muurit ja osat valtavasta basilikasta.

Pamukkale sijaitsee 14 km maakunnan pääkaupungista Denizlistä pohjoiseen kukkulalla 160 m korkeudessa Menderesin tasangon yläpuolella. Pamukkalen mahtavat kalkkikiviterassit ovat UNESCOn maailman luonnonperintökohde. Jo kreikkalaiset ja roomalaiset arvostivat täällä lumivalkoisten kalkkikiviterassien yli virtaavan lämpimän veden parantavaa vaikutusta. Pamukkale (puuvillalinna) on saanut nimensä pengermaastoon portaittain muodostuneista valkoisista kalsiumkarbonaattikerroksista.

SUKUVIESTI 2· 2016

19

Ruokolahden Äitsaaren Soinilan kylän Soinisia Kustaa Vaasan ajalta pikkuvihaan saakka Pirjo S. Mankki

Soininen-nimen synty Soininen-nimen synty ajoittuu 1400-luvulle. EteläKarjalan vanhimmissa verokirjoissa 1540-luvulta on Soinisia siksi vähän ja siksi suppealla alalla, että nimi on tällöin ollut melko uusi, tuskin enempää kuin sata vuotta vanha. Voidaan kuitenkin pitää varmana, että nimi Soininen on ollut suvulla viimeistään 1400-luvun lopulla, siis jo ainakin runsaat viisisataa vuotta.1 Ensimmäinen maininta Soinisista tunnetaan SuurJääsken pitäjän alueelta vuodelta 1539. Tällöin Clemens Sojninen niminen lautamies esiintyy tuomiokirjeessä, joka koskettaa maariidan johdosta suoritettua kahden talon välistä rajankäyntiä. Maariidoissa käytettiin paikkakuntalaisia alueen hyvin tuntevia lautamiehiä ja kirjeessä esiintyvä paikannimistö viittaa Saimaan rannalle, Ruokolahden-Imatran seudulle.1 Soinit olivat eräänlaisia nykyajan komppaniapäälliköitä. Heille kannettiin Jääsken pitäjässä erillistä soininveroa (swenneskatt). Ruokolahden Äitsaaressa oli 1500-luvun puolessa välissä ja on edelleen Soinila-niminen kylä. Joku soini lienee sotapalvelukseen kyvyttömäksi tultuaan asettunut sinne talolliseksi. Hän on saanut nimensä jatkeeksi määreen soini, jolloin hänen pojistaan on tullut itäsuomalaiseen tapaan Soinisia. Tämä on varsin todennäköinen nimen syntytapa.1

Soinilan kylä Soinisia mainitaan Suur-Jääsken pitäjässä Viipurin läänin ensimmäisessä tilikirjassa vuodelta 1541. Siinä mainitaan pelkkä sukunimi. Vuoden 1546 maakirjassa mainitaan mm. Olli Soynin sekä Bengtt, Clement, Hindrigh ja Hans, jotka ovat ilmeisesti Ollin poikia.

Olli Soininen lienee sukua em. lautamies Klemetti Soiniselle, mahdollisesti veli. Soinisten tiloja ei kuitenkaan voida vielä 1540-luvulla paikantaa Suur-Jääskessä.

Vuodesta 1557 alkaen mainitaan Jääsken voutikunnan maakirjoissa erikseen Soinilan kylä. Kylän tilan omistussuhteet jakautuivat siten, että Olli Soininen, henkilö, joka käytti puumerkkiä ja Pentti Soininen omistivat kukin kolmasosan tilasta.

20

SUKUVIESTI 2· 2016

Puumerkkiä käyttänyt henkilö tuskin on em. lautamies Klemetti Soininen, sillä tämä lienee kuollut 1540-luvun alussa, koska hänen nimensä ei enää esiinny maakirjoissa. Tämä henkilö voisi olla joku Ollin pojista Heikki, Klemetti tai Hans, sillä heitä ei enää mainita nimeltä maakirjoissa vuoden 1553 jälkeen.

Vuodesta 1559 alkaen mainitaan puumerkkiä käyttävä henkilö Heikinpoikana, joten kyseessä lienee kaksi eri henkilöä. Myöhemmin maakirjoissa mainitaan myös Soini Ollinpoika sekä Antti Soininen. Antti saattaisi olla myös Ollin poika, sillä Antin pojan nimi oli Olli.

Pohjois-Savon Soinisia Ensimmäisen kerran Savossa esiintyy nimi Soininen vuoden 1546 verokirjassa Leppävirralla, nimittäin Klemetti Soininen samassa verokunnassa Olli Kaasisen kanssa. Nimi Klemetti oli tuolloin Savossa erittäin harvinainen, joten yhteys Ruokolahden Soinisiin on ilmeinen. Näin Pohjois-Savon Soinisen sukuhaaran voitanee katsoa olevan lähtöisin Ruokolahdelta Äitsaaresta.2 Leppävirran Klemetti Soininen tuskin on lautamies Klemetti Soinisen poika, sillä tämä olisi varmaan jäänyt jatkamaan tilan isäntänä. Hän ei voi olla Ollinkaan poika, sillä tämän poika Klemetti mainitaan vielä 1550-luvulla Jääskessä tili- ja tositekirjoissa. Näin Soinilassa lienee elänyt kolmaskin veljes, jonka nimi jää tuntemattomaksi. Hänen pojastaan Klemetistä kasvoi laaja Pohjois-Savon Soinisten suku. Leppävirralla Klemetti Soinisen kanssa tilaosakkaana 1550-luvulla ollut Lauri Soininen saattaa olla Klemetin veli, mutta hänen jälkeläisistään ei ole tietoa.

Soinilan tila 1500-luvun lopulta isovihaan saakka Vuonna 1574 Äitsaaren Soinilan tilan omistus jakautui siten, että Pekka Heikinpoika, Soini Ollinpoika, Olli Antinpoika sekä Lauri Pekanpoika Soininen omistivat kukin neljäsosan tilasta. Pekka ja Olli ovat ilmeisesti Ollin pojanpoikia, Lauri Pekanpoika saattaisi olla em. kolmannen veljeksen pojanpoika.

Osa Soinilan tilasta säilyi koko ajan Soinisten omistuksessa, mutta tilalle saatiin myös uusia asukkaita.

1600-luvun alussa osa tilasta oli Hans Hansinpoika Huiperon omistuksessa. 1630-luvulla saatiin tilalle jälleen uusia omistajia, kun Eerik Pekanpoika Temonen asettui Soinilaan.

Antti Martinpoika Soininen omisti maakirjojen mukaan neljäsosan tilasta vuoteen 1661 saakka, jolloin tila on merkitty autioksi. Antti mainitaan tositekirjoissa Soinilassa viimeisen kerran vuonna 1642. Talollinen Antti Martinpoika Soininen mainitaan Käkisalmen läänin vuoden 1643 tuomiokirjassa Parikkalassa Joukion Sannolan kylässä. Kyse lienee samasta henkilöstä. Hänen poikansa Olli ja Antti mainitaan Soinilassa vielä 1660-luvun alkuun saakka, mutta tämän jälkeen tämä sukuhaara katoaa Soinilasta. Pojat luultavasti siirtyivät isänsä perässä Parikkalaan ja sieltä mahdollisesti muualle. On mahdollista, että tätä sukuhaaraa siirtyi Ruskealaan, joskaan tästä ei ole asiakirjojen tuhoutumisen vuoksi tutkimustietoa.

1600-luvun loppupuolella Pekka Mikonpoika Soininen omisti tilasta 1/8 ja hänen veljenpoikansa Mikko Laurinpoika 3/8 toisen puolikkaan jakautuessa tasan Eerik Temosen ja Heikki Huiperon kesken.

Isovihan jälkeen vuonna 1722 Soiniset omistivat ainoastaan Pekka Mikonpojan osuuden, muu tila oli Matti Temosen, Lauri Akkasen sekä Perttu Mullon omistuksessa. Soiniset olivat siten suurimmaksi osaksi menettäneet osuutensa alun perin suvun omistuksessa olleesta tilasta.

Miksi Soiniset menettivät tilansa?

Osa Soinisten sukuhaaroista päättyi, sillä perheessä ei ollut aikuiseksi eläneitä poikia. Näin kävi Klemetin osalta. Näin kävi myös usean Ollin jälkeläisen osalta. Antti Martinpoika, joka lienee ollut Ollin pojanpojanpoika, muutti Parikkalaan. Tyttäristähän ei tuolta ajalta ole mahdollista saada tietoa. Kun puolisojen nimistä ensimmäiset merkinnät alkavat vasta 1600-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta, emme tiedä, tuliko Hans Huipero 1600-luvun alussa ja Eerik Temonen 1630-luvulla Soinilaan vävyksi vai olivatko he kumpainenkin Soinisille täysin vieraita.

Olli Soinisen nimettömäksi jääneen veljen sukuhaara sen sijaan jatkui. Vuodesta 1685 alkaen Soi-

nilan tilaa isännöi Mikko Laurinpoika omistaen 3/8 tilasta. Vuonna 1697 Mikon osuus tilasta on merkitty autioksi. Tila ei siis kyennyt maksamaan verojaan, vaikka isäntäväki asui tilalla. Mikä oli syynä tähän?

Pohjois-Eurooppaa koetteli vuosina 1695–1697 harvinaisen kylmä jakso. Varsinkin Suomessa viljasadot jäivät huonon sään vuoksi niukoiksi tai menetettiin kokonaan. Talvella 1696–1697 Suomessa oli hirvittävä nälänhätä. Ihmiset lähtivät kerjuulle, mutta usein turhaan. Lavantauti sekä muut kulkutaudit levisivät kansan keskuudessa. Arvellaan, että Suomessa neljännes tai jopa kolmannes koko väestöstä kuoli nälkään ja tauteihin.

Vuonna 1697 säät olivat tosin viljan kasvulle suotuisat, mutta koska siemenviljaa ei ollut saatavissa, ei voitu paljon viljelläkään. Monista taloista oli koko väki kuollut, mutta autioksi jääneet tilat asutettiin nopeaan tahtiin. Kruunu myönsi verohelpotuksia uudelleenasuttamisen tukemiseksi.

Mikko Laurinpojan osuus tilasta on merkitty autioksi vielä vuonna 1702. Tämän jälkeen hänet on merkitty jälleen tilan osakkaaksi, mutta vuoden 1702 tositekirjasta käy ilmi, että tila siirtyi Matti Antinpoika Akkasen omistukseen. Mikon poikien Antin ja Laurin jälkeläisistä ei ole varmaa tietoa. Sen sijaan poika Olli perheineen siirtyi viimeistään 1600-luvun lopussa Uukuniemelle. Sinne siirtyi myös Ollin pikkuserkku Hans Soininen vaimonsa sekä veljensä Mikon kanssa.

Osa Soinilan tilasta saadaan takaisin Soinisten suvun omistukseen Suuret katovuodet olivat autioittaneet tiloja ja Soinisia siirtyi pois Soinilasta. Osa Soinisista jäi kuitenkin asumaan sinne. Isovihan jälkeen mainitaan Soinilas-

Soinisten asuinpaikkoja Ruokolahdella.

SUKUVIESTI 2· 2016

21

sa vuonna 1722 Pekka Eerikinpoika sekä Matti Laurinpoika Soininen. Kyseessä ovat tilan isännän Mikko Laurinpojan veljien Eerikin ja Laurin pojat.

Ruokolahden ensimmäisessä säilyneessä rippikirjassa vuosilta 1723–1733 mainitaan Soinilassa Lauri Soininen vaimonsa Kaisan kanssa, Laurin veli Matti vaimonsa Marian kanssa, veli Juho sekä veljesten äiti Anna. Kyseessä ovat em. Matti Laurinpojan pojat sekä vaimo. Rippikirjan merkinnät alkavat vuodesta 1727, ja Matti kuoli ennen sitä. Vuosien 1734–1746 rippikirjassa Soinilan tila on saanut lisänimen Liukka äiti Annan sukunimen mukaan.

Mikko Laurinpoika Soinisen osuus Soinilan tilasta oli siirtynyt vuonna 1702 Matti Akkasen omistukseen. Isonvihan jälkeen tilan omistajaksi on maakirjoihin merkitty tämän poika Lauri. Vuoden 1734 maakirjassa tilan omistajaksi on merkitty Juho Matinpoika Liukka, joka on em. Juho Matinpoika Soininen. Suku ryhtyi käyttämään sukunimeä Liukka.

Ruokolahden Soinisia Monet Soinilan tilalla asuneet Soiniset vaihtoivat nimensä Liukaksi tilan nimen mukaan.

Isovihan jälkeen vuonna 1722 Pekka Eerikinpoika Soininen omisti 1/8 Soinilan tilasta. Rippikirjassa 1723–1733 hänet mainitaan vaimoineen itsellisenä Soinilassa, joten hän menetti tilan isännyyden. Vuosien 1734–1746 rippikirjassa Pekka mainitaan toisen vaimonsa sekä poikansa Eerikin kanssa Äitsaaren itäpuolella sijaitsevan Salosaaren Ukonsalmella. Perhe käytti nimeä Soininen.

Eerik avioitui vuonna 1748 Salosaaren Matikkalan tilan isännän Heikki Heikinpoika Karkian lesken Vappu Laurintyttären kanssa ja ryhtyi tilan isännäksi tilan vanhaisännän kuoltua vuonna 1754. Tila sai lisänimen Soinila. Soinisten tilanpito Matikkalassa

TAI TOPAINO PÖYTÄVIIRIT MERKIT LIPUT w w w. t a i t o p a i n o . f i Kaskitie 2 33540 TAMPERE Puh.03-255 8910 22

SUKUVIESTI 2· 2016

päättyi vasta 1830-luvulla. Sukua siirtyi sen jälkeen Narsakkalaan.

Vaikka sukunimi Soininen katosi Äitsaaresta, kylännimi Soinila on säilynyt nykypäiviin saakka. Kylä sijaitsee Äitsaaren länsiosassa. Sen kaakkoispuolella sijaitsee Kurjalan kylä ja luoteispuolella Soinilansalmi. Samat nimet esiintyvät Pohjois-Savossa Soisalon saaressa jo 1500-luvun puolesta välistä alkaen. Tämä vahvistaa dosentti Arvo M. Soinisen esittämää näkemystä, että Leppävirran Kuivaniemen talon isäntänä vuodesta 1546 alkaen toiminut Klemetti Soininen olisi lähtöisin Äitsaaren Soinilasta.

Etelä-Savon Soinisia Mikko Pekanpoika Soinisen nuorin poika Olli siirtyi Uukuniemelle, mutta kahden muun pojan Laurin ja Antin myöhemmistä vaiheista ei ole varmaa tietoa. Säämingin Ahvionsaaressa kuoli vuonna 1733 Antti Soininen 85-vuotiaana. Hän oli siten syntynyt 1600-luvun puolessa välissä. Hän voisi olla Mikko Pekanpojan poika.

Ahvionsaari sijaitsee viitisenkymmentä kilometriä Äitsaaresta pohjoiskoilliseen ja sinne on vesiyhteys Puumalan kautta. Matkaa tuolloin tehtiin yleensä veneillä.

Antin pojat Mikko ja Antti jäivät asumaan Ahvionsaareen, Matti perheineen asettui Mikkolanniemeen, joka sijaitsee vain kymmenkunta kilometriä Ahvionsaaresta lounaaseen. Sukua muutti myöhemmin talollisiksi Kerimäelle Sairalanmäkeen.

Lähteet: 1 Arvo M. Soininen: Soininen-suvun varhaisempia vaiheita, 1998 (julkaisematon).

2 Arvo M. Soininen: Pohjois-Savon asuttaminen keskija uuden ajan vaihteessa, Suomen historiallinen seura, 1961.

Karjalan voutikuntien tilejä, www.narc.fi Viipurin ja Savonlinnan läänin tilejä, www.narc.fi Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin tilejä, www.narc.fi Käkisalmen läänin tuomiokirjatietokanta, www.sukuhistoria.fi Ruokolahden rippikirjat, digi.narc.fi Ruokolahden vihityt, hiski.genealogia.fi Säämingin haudatut, hiski.genealogia.fi

TULEVAT SUKUTAPAAMISET PIRISTEN SUKUKOKOUS 2.7.2016 Piristen Sukuseura ry:n vuosikokous on yksipäiväinen, se pidetään Kuntoutuskeskus Kyyhkylässä, os. Kyyhkyläntie 6, Mikkeli, puh. 015 20331, www.kyyhkylä.fi.

Kokouspaikka sijaitsee Saimaan rannalla kilometrin päässä Mikkelin keskustasta.

Kokoukseen osallistumisesta ennakkoilmoittautuminen 22.6.2016 mennessä osoitteella: Piristen sukuseuran puheenjohtaja, Urho Pirinen, Seiväsjärventie 43, 57810 Savonlinna, puh. 050 5281345, korjaamo. pirinen@gmail.com, tai sihteeri Salli Perämäki, Puronotko 2, 40930 Kinkomaa, puh. 050 3758674, salli.peramaki@luukku. com. Ilmoitus myös erityisruokavaliosta. Majoittumisvaraukset tekee jokainen osallistuja itse. Kyyhkylän yhteystiedot yllä.

Alustava kokousohjelma Lauantai 2.7.2016, kello 10.30–11.00 ilmoittautuminen, kello 11–12 lounasruokailu, minkä jälkeen alkaa varsinainen sukukokous. Tervehdyssanat pitää puheenjohtaja Urho Pirinen.

Esityslistalla ovat sääntömääräiset vuosikokousasiat: vuosien 2012, 2013, 2014 ja 2015 toimintakertomukset, tilit ja tilintarkastuskertomukset, tehdään toimintasuunnitelmat ja talousarviot vuosille 2017 ja 2018. Päätetään vuosien 2017 ja 2018 sukuseuran jäsenmaksusta.

Kokousohjelma on alustava, johon voi tulla muutoksia.

Maksut kokouksessa: osallistumismaksu 10 € sisältää kakkukahvit. Lounasruoka maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Tervetuloa sukukokoukseen!

Piristen sukuseuran hallitus

Tulevat sukutapaamiset -palsta Julkaisemme sukuseurojen kokous-, retki- ja tapahtumailmoituksia. Palvelu on jäsenyhdistyksillemme maksuton.

Ilmoituksen ihannepituus enintään 800 merkkiä, pidemmät ja yksityiskohtaisemmat ilmoi­tuk­set jul­kai­semme, jos tilaa riittää. Aineiston voi toimittaa sähköpostitse: sukuviesti@suvut.fi

MUSTOSTEN SUKUSEURA RY:N SUKUKOKOUS JA 80-VUOTISJUHLA TUUSULASSA 6.–7.8.2016 Mustosten sukuseura ry:n sääntömääräinen sukukokous ja 80-vuotisjuhla pidetään 6.– 7.8.2016 Hotelli Gustavelundissa, os. Kirkkotie 36, 04310 Tuusula.

Katso tarkemmat tiedot wwwsivuiltamme os. www.mustos-suku.org/sukukokoukset.html sekä jäsenkirjeestä, joista löytyvät sukukokousviikonlopun aikataulu ja ohjelmat, osallistumismaksut (sis. 2 x lounas, 2 x päiväkahvit sekä kokouspaperit ym.), hotellimajoitus, ilmoittautumisohjeet, reittiohjeet, tietoa Tuusulan Rantatien bussiretkestä ja illallisesta ym.

Ilmoittautumiset (mieluiten nettilomakkeella) ja maksut pe 13.5.2016 mennessä.

Tervetuloa runsain joukoin Tuusulaan!

Suvun esimies Päivi Istala ja sukuneuvosto

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS sunnuntaina 19.6.2016 alkaen klo 12.00 Kulttuurikeskus Sofia, Kallvikinniementie 35, 00980 Helsinki.

Ilmoittaudu maksamalla osallistumismaksu 31.5.2016 mennessä sukuseuran tilille FI95 1146 5001 0599 99.

Hinta: jäsenet 20 €, lapset 4-12 vuotta 10 €, ei jäsenet 40 €. (Sis. lounaan ja kahvin sekä tilavuokra- ja ohjelmakustannukset.)

Maksa seuran jäsenmaksu 20 € viim. ilmoittautumisen yhteydessä.

(Erittele viestikentässä keitä ilmoittautuminen/jäsenmaksu koskee.)

Tervetulo viihtymään!

HALLITUS SUKUVIESTI 2· 2016

23

Romanien kulttuuriperintö arkistoon Romaniasiain neuvottelukunta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) ja Kansallisarkisto ovat käynnistäneet yhteisen Romanien kulttuuriperintö: arkistointi, arvostus ja tutkimus -hankkeen, jonka tavoitteena on perustaa kokoelmiaan kartuttava ja kansainvälisesti verkottunut Suomen romanien arkisto – Finitiko kaalenko arkiivos. Hanke tallentaa tutkimuksen käyttöön romanien muistitietoa ja perinnettä haastatteluina ja valokuvina sekä romaniyhdistys- ja henkilöarkistoja. Romaninäkökulmasta keskeisenä tuloksena on oman kulttuuriperinnön vaaliminen ja sen arvostamisen nostaminen.

Hankkeessa kehitetään jo talletetun romaniperinteen sekä romaniyhdistysten ja yksityishenkilöiden hallussa olevien aineistojen arkistointia, saatavuutta ja käytettävyyttä. Kokonaan uutta aineistoa kerätään romaneille suunnatulla muistitietokyselyllä esimerkiksi romaneille merkityksellisistä paikoista. Niitä voivat olla muun muassa paikkakunnat, kylät ja talot, leiriytymis- ym. paikat sekä tapahtumat, jotka eivät useinkaan ole tulleet mainituiksi muussa historiankirjoituksessa.

Hankkeen aikana luovutettavat aineistot tullaan arkistoimaan Kansallisarkiston ja SKS:n arkiston kokoelmiin. Samalla revisioidaan SKS:lle ja Kansallisarkistoon jo aiemmin luovutettuja romaniaineistoa ja kehitetään niiden saavutettavuutta tietojärjestelmissä. Aineistosta muodostetaan virtuaalinen Suomen romanien arkisto kansallisen arkistojen hakemistopalvelu AHAAn käyttöönoton myötä.

Hankkeen aikana julkaistaan myös artikkeli romaniperinteen keruusta ja tutkimushistoriasta Suomessa, järjestetään kaksi seminaaria – ensimmäinen 3.11.2016 SKS:ssa osana Pohjoismaista arkistojen päivää – ja tuotetaan opetusmateriaalia romanikulttuurin yliopisto-opetukseen.

Hanke on osa Romaniasiain neuvottelukunnan 60-vuotisjuhlavuotta 2016 sekä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta 2017. Hankkeen työryhmän muodostavat ylitarkastaja Sarita Friman-Korpela Romaniasiain neuvottelukunnasta, ylitarkastaja Kenth Sjöblom Kansallisarkistosta ja arkistotutkija Risto Blomster SKS:sta.

24

SUKUVIESTI 2· 2016

Blomerus-suvun jäseniä vierailulla sairaalassa jouluaattona 1970. Hyksin IV sisätautien klinikka, osasto 3. Kuva: Hakli Kari, Helsingin kaupunginmuseo. Kuvalähde: Finna.

Taustalla pitkä yhteistyö Hanke on jatkoa SKS:n ja romaniyhteisön pitkälle yhteistyölle. SKS on kerännyt 1960-luvulta lähtien systemaattisesti romaniperinnettä ja -muistitietoa. Varhaisemmalta ajalta romaniaineistoja on kertynyt satunnaisesti. SKS:n arkiston romaniaineisto karttuu jatkuvasti myös tutkijoiden, perinteenkerääjien ja romanitoimijoiden spontaaneina aineistoluovutuksina. SKS on romanien kulttuuriperinnön arkistoimisen ohella edistänyt myös suomalaista romanitutkimusta julkaisemalla vertaisarvioitua tutkimusta, elämäkerrallisia tekstejä sekä järjestämällä seminaareja.

Romaniasiain neuvottelukunta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura toteuttivat vuosina 2009–2012 tutkimusprojektin Suomen romanien historia. Dosentti Panu Pulman johtaman projektin tuloksena julkaistiin yleisteos Suomen romanien historiasta. Monitieteiselle, romanien omaa historian tulkintaa korostavalle teokselle myönnettiin Valtion tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2013. Romaniasiain neuvottelukunta palkitsi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2014 Paarkiba-palkinnolla sen työstä romaniaineistojen tallentajana ja tutkimuksen edistäjänä.

In memoriam

Arvi Jakosuo 1928–2016

Tasavallan panttivangista yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi Rehtori Arvi Jakosuo kuoli Jyväskylässä 25.2.2016.

Hän oli syntynyt Suojärven Hyrsylän mutkan Hautavaaran kylässä 16.8.1928 kolmetoistalapsiseen perheeseen.

Talvisodan syttyessä hän jäi kylän evakuointipäällikkönä toimineen isänsä ja vanhemman veljensä kanssa sotavangiksi. Heidät siirrettiin liki 1000 muun hyrsylänmutkalaisen sotavangin joukossa ”tasavallan panttivankeina” Interposolkan vankileirille, Suatnoihin, Vasoijärvelle, jossa nyttemmin toimii jälleenrakennettu kukoistava luostari. Sieltä heidät palautettiin Suomeen vasta toukokuun lopulla 1940 ja sijoitettiin Helsingin Kaisaniemen koululle perustettuun karanteenileiriin.

Arvi Jakosuo valmistui opettajaksi Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta. Opettajana hän toimi aluksi Porissa ja sittemmin Jyväskylässä Cygnaeuksen koulussa, jonka rehtorinvirasta (1966–1988) hän jäi eläkkeelle.

Kollegat ja oppilaat muistavat Arvi Jakosuota lämmöllä oivana opettajana sekä tasapuolisena ja rehtinä rehtorina, joka erosi edukseen perinteisestä johtajatyypistä. Hänen rehtorikaudellaan käynnistettiin Cygnaeuksen koulussa mm. musiikkiluokkatoiminta.

Opettajantyönsä ohella Arvi Jakosuo teki Jyväskylässä merkittävän ja pitkän uran yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän oli Kansallisen Kokoomuspuolueen edustajana useamman kauden niin Jyväskylän kaupunginvaltuustossa kuin kaupunginhallituksessa ja toimi myös niin kaupunginvaltuuston kuin kaupunginhallituksen I varapuheenjohtajana tullen myös liki valituksi kansanedustajaksi vuoden 1979 eduskuntavaaleissa.

Aikalaispoliitikot muistavat Arvi Jakosuon arvostettuna, maltillisena ja yhteistyöhaluisena kollegana, joka oli myös erityisen taitava puhuja. Poikkeuksellisen monialaisen elämäntyön ja elämänkokemuksen omaavana ja sivistyneenä sydämen ihmisenä hän erottautui edukseen muista tavanomaisista poliitikoista.

Arvi Jakosuo oli myös usean vuoden ajan mm.

Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan seurakunnanvaltuuston ja -neuvoston, Suo-Säätiön hallituksen ja sen hallintoneuvoston jäsen. Arvi Jakosuo oli kantavia voimia myös Hokkisen sukuseuran toiminnassa aina sen perustamisesta lähtien kuolemaansa asti ja toimi mm. Tasavallan panttivangit -kirjan (Ari Haa-

Kuva: Villen Kuva Oy, Jyväskylä

sio, Erkki Hujanen, Suo-Säätiö 1990) toimituskunnan puheenjohtajana.

Yhteiskunnallisen toiminnan sekä raja-karjalaisen että ortodoksisen perinteen ohella Arvi Jakosuon sydäntä lähellä olivat myös taide ja ruumiin kulttuuri.

Hän oli aktiivinen ja tunnustettu vaikuttaja niin Mieskuoro Sirkkojen kuin Suomen ja Jyväskylän ladun toiminnassa. Sotilasarvoltaan hän oli reservin kapteeni.

Erityisen rakkaaksi paikaksi Arvi Jakosuolle tuli 1960-luvun lopusta lukien Rautalammilla sijaitseva Velan huvila laajoine kalastusvesineen. Viimeisimpänä harrastuksenaan Arvi Jakosuo sai valmisteltua julkaisukuntoon myös oman kotikylänsä Hautavaaran yksityiskohtaisen talokartan sotaa edeltävältä ajalta tsasounineen ja kalmistoineen.

Perhe sekä laaja suku- ja ystäväkunta muistaa Arvi Jakosuon aina avuliaana, lempeänä, ryhdikkäänä ja rakastettavana puolisona, isänä ja lähimmäisenä.

Matti Jakosuo, Mitro Repo Kirjoittajat ovat vainajan sisarusten lapsia SUKUVIESTI 2· 2016

25

N N A S SA IM I T

O

S E U R AT

Koru on suosittu sukutuote

Useilla sukuseuroilla on myynnissä erilaisia sukutuotteita. Perinteisiä tuotteita ovat muun muassa pöytästandaarit, lippikset ja t-paidat. Jäntti-suvun erikoisuus hautakivilaatta on ollut suosittu myyntituote. Airaksisten myyntivaltti on isännänviiri ja Heiskasilla sukukorut tilataan valmistajalta ennakkotilausten perusteella.

Kaikilta kolmelta sukuseuralta löytyvät omat sukukorut. Suosituin korutyyppi on riipus. Jänttien korujen sukutunnus on peräisin Rautalammin kirkkoherra Laurentii Jentzen sinetistä, joka löytyi Tukholman arkistoista.

– Sinetti oli hyvin repaleinen, joten isäni Erkki Jäntti yhdessä Pekka Jäntin kanssa piirsi sinetin uudelleen. Isäni oli ammatiltaan kultaseppä ja hän valmisti sinetin pohjalta koruja suvullemme, Erja Jäntti kertoo.

Jänttien koruja saa sekä kultaisina että hopeisina.

Heiskasten sukuseuran myyntuotteiksi korut päätyivät, kun korusuunnittelija Sanna Nuutinen suunnitteli H-mallisen hopeakorun Heiskasten sukutunnuksen pohjalta.

– Hän tekee koruja suoraan tilauksesta, jolloin sukuseura välttyy hankinnalta, investoinnilta, varastoinnilta ja logistiikalta, Bo Weckström Heiskasten sukuseurasta kertoo.

Aino Airaksisen mukaan solmioneulat eivät mene enää kaupaksi. Eivätkä Heiskasten tyylikkäät solmiot.

Sekä Airaksinen että Weckström arvelevat, ettei solmioita pidetä enää niin paljon kuin ennen.

Sukukorujen sesonkiaikaa ovat ylioppilasjuhlat ja joulut. Niitä varten Jäntit ja Airaksiset tilaavat koruja normaalia enemmän varastoon. Sukukorut sopivat hyvin lahjaksi myös pyöreitä merkkipäiviään viettäville.

Jänttien sukutunnus löytyy myös hautakivitunnuksesta.

– Sitä on luovutettu mitalina sukumme kunniajäsenille ja moni on hankkinut sen vanhempiensa hautakiveen, Erja Jäntti sanoo.

Heiskasten sukukoru. Jokaisesta korusuunnittelija Sanna Nuutisen tekemästä korusta lahjoitetaan osuus sukuseuran toimintaan.

Tekstiilien liikkuvuus vaihtelee Muita sukutuotteita Jänteillä on lippalakki, pyyhe ja ovikyltti. Näistä kaksi viimeksi mainittua eivät ole olleet kovinkaan suosittuja.

– Kylpypyyhkeet veivät paljon varastotilaa, kun niitä piti tilata isoissa erissä ja niissä on koruja suuremmat toimituskulutkin, Erja Jäntti sanoo.

Airaksiset tilasivat kokeeksi college- ja t-paitoja tulevana kesänä pidettävää suvun 70-vuotisjuhlaakin ajatellen. Myös Heiskasilla oli vielä jokin aika sitten college- ja t-paitoja myynnissä sekä mustia kylpypyyhkeitä, jotka eivät tunnu kelpaavan kenellekään.

– En tiedä, miten suosittuja olivat aikoinaan ne tuotteet, jotka nyt ovat loppuneet. Tämän hetken luuloni on, ettemme enää vaatteisiin ja pyyhkeisiin mene, Weckström arvelee.

Jänttien sukutuotteista ovikyltit ja isännänviirit olivat aluksi suosittuja, mutta sitten niiden suosio loppui. Erja Jäntti arvelee suosion laskun syyksi sen, ettei kylttejä ja isännänviiriä voi käyttää kerrostaloissa.

Airaksisten suvussa sen sijaan isännänviirit ovat selvästi suosituin tuote ja niitä menee paljon.

– Tilasin sekä neljän että viiden metrin viirejä kumpaakin parisenkymmentä kappaletta jokin aika sitten, Aino Airaksinen sanoo.

Myös kirjekuoret Airaksisen logolla ovat tasaisen suosittuja tuotteita. Airaksisten 70-vuotissukujuhlia Jänttien hautakivilaatta. Moni Jäntti-suvun jäsen on hankkinut laatan lähisukulaisensa hautakiveen.

26

SUKUVIESTI 2· 2016

varten on tilattu myös iso määrä kangaskasseja. Kasseihin on painettu suvun logo sekä oivaltava teksti: ”Se kulkee suvussa”. Jokainen juhlavieras saa sellaisen mukaansa. Jäljelle jääneet kangaskassit pistetään myyntiin juhlien jälkeen.

Iso vai pieni varasto?

Jänttien sukuseura pitää tuotteilla pientä varastoa.

Koruja löytyy varastosta Erja Jäntin arvion mukaan viitisen kappaletta laatuaan.

Myös Weckströmin mielestä varasto on hyvä pitää mahdollisimman pienenä. Hänen mielestään olisi hyvä, jos kaikkien sukutuotteiden tilaus toimisi samalla tavalla kuin korujen kohdalla eli tuotteita tilattaisiin vain tehtyjen ennakkotilausten perusteella.

– Taloudenhoitajammekin on kommentoinut, että varastossa on raha-arvoltaan liikaa tavaraa. Taitaa olla nykyajan menoa, että suositaan mahdollisimman pientä varastoa.

Airaksisen sukuseurassa sen sijaan varastosaldot ovat melko suuret, noin kahden–kolmenkymmenen kappalemäärän luokkaa. Toisaalta tuotteita ei ole kovin montaa erilaista ja nyt olemassa olevat tuotteet ovat menneet hyvin kaupaksi.

Katetta, mutta ei bisnestä Sukuseurat eivät saa tehdä suurta voittoa, ettei verottaja kiinnostu seuran harjoittamasta kaupankäynnistä. Jotain voittoa tuotteista kuitenkin pitäisi jäädä, jotta sukutuotekauppa kannattaa.

Erja Jäntin mukaan kaikilla tuotteilla on suurin piirtein samansuuruiset katteet.

– Hinnoittelemme tuotteet niin, että kuluihin jää jonkin verran, mutta emme me niistä suurta voittoa saa. Useat kultasepät ovat sanoneet, että korumme on myyty halvalla, jos joku on niitä käynyt arvioittamassa.

Myös Airaksisten sukutuotteissa kate on pieni.

– Hopeakorun hintaa jouduimme nostamaan joku aika sitten, kun huomasimme sen hinnan olevan liian alhainen.

Weckströmin mukaan sukukirjassa kate on kohtuullinen, mutta muiden tuotteiden kohdalla voitot ovat niin ja näin. Miinus viidenkymmen prosentin tarjouskampanjatkaan eivät ole aiheuttanut ostoryntäystä.

– Kenties sukuseuran tuotteet eivät ole hintaherkkiä. Ne ostaa, jotka haluaa ja maksaa sen mitä pyydetään, tai ei osta, oli hinta mikä tahansa, Weckström arvelee.

Kati Laitinen

Airaksisten sukuseuran uusin myyntituote on kangaskassi, jossa lukee lukee vaakunan alla: ”Se kulkee suvussa”.

SUKUVIESTI 2· 2016

27

K I M A AN UT SUK U A

Arkistolaitoksen aineistot

T

Arkistolaitoksen tiloissa ja verkkopalveluissa tutkijoiden käytettävissä ovat kirkon­ arkistot, voudintilit, maa- ja henkikirjat, tuomioja perukirjat sekä monet muut julkisesta toiminnasta syntyneet asiakirjaryhmät. Lisäksi useat yksityishenkilöt ovat tallettaneet kirjallisen jäämistönsä arkistoon.

Sukututkijan tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat niin sanotut kirkonkirjat eli rippi- ja historiakirjat. Rippikirjat olivat aikanaan luetteloita ripillä käyneistä, mutta jo 1700-luvulla ne olivat kehittyneet koko väestön käsittäväksi väestökirjanpidoksi. Rippikirjojen ohella etenkin Itä-Suomessa pidettiin lastenkirjoja eli luetteloita ripillä käymättömistä lapsista.

Historiakirjat ovat luetteloita syntyneistä, vihityistä ja kuolleista sekä seurakuntaan ja seurakunnasta muuttaneista. Vanhimmat historiakirjat ovat syntyneiden, vihittyjen ja kuolleitten osalta jäljennetty aina vuoteen 1850 saakka. Nämä ”mustat kirjat” ovat maakunta-arkistossa käytettävissä mikrofilmijäljennöksinä.

Kaikki kirkonarkistot eivät ole säilyneet, sillä sodat, tulipalot ja huono säilytys ovat aiheuttaneet tuhoja monissa seurakunnissa. Sukututkimusseuran aikakausikirjassa Genoksessa julkaistiin 1930-luvulla luettelot tuhoutuneista kirkonarkistoista. Jos suvun juuret ovat paikkakunnalla, jonka kirkonarkistot ovat tuhoutuneet, on sukututkijan turvauduttava korvaavaan, osin kirkonkirjoja täydentäväänkin aineistoon, joka ei aina ole niin antoisaa kuin seurakuntien arkistot.

Henkikirjat, joita pidettiin vuosina 1634–1989, olivat vuoteen 1925 saakka luetteloita niistä 15–63-vuotiaista henkilöistä, jotka maksoivat henkirahaa. Maakunta-arkistossa on henkikirjoja noin vuoteen 1975, eräiltä paikkakunnilta aina vuoteen 1989 saakka. Toinen veroluetteloihin kuuluva sukututkijoita kiinnostava asiakirjaryhmä on maakirjat, jotka ovat erittäin tärkeitä talonpoikaissukuja tutkiville.

Tuomiokirjat antavat sukututkijalle ehkä mielenkiintoisinta tietoa esivanhempien toiminnasta ja entisten aikojen elämänmenosta. Tuomiokirjat jaetaan sisältönsä mukaan varsinaisten asioiden ja ilmoitusasioiden pöytäkirjoihin. Varsinaisasiain pöytäkirjat sisältävät mm. rikos- ja riitajuttuja, kiinnekirjoja ja sakkoluetteloita. Ilmoitusasioiden pöytäkirjat sisältävät lainhuutoja, kiinnityksiä, avioehtoja ja holhousasioita.

Perunkirjoitukset kertovat menneiden sukupolvien yksityisomaisuudesta ja esinekulttuurista. Ne ovat tarkkoja luetteloita vainajan maanomistuksesta, veloista, saatavista ja henkilökohtaisista esineistä. Valitettavasti perukirjojen toimittamista alioikeuksiin 28

SUKUVIESTI 2· 2016

osa 1/3

valvottiin aikanaan huonosti, joten sarjat ovat kaikkien tuomiokuntien ja raastuvanoikeuksien osalta puutteellisia.

Suomen vanhimpia sukututkimuksen lähteitä * Tuomiokirjat keskiajalta alkaen, erityisesti perinnönjakoa koskevat * Sotilasasiakirjat 1600-luvulta alkaen * Östen Sursillin jälkeläiset Genealogia Sursillianassa 1660-luvulta alkaen * Asutusluettelot 1500-luvulta alkaen joiltakin paikkakunnilta lähinnä Länsi-Suomessa * Maa-asiakirjat 1540-luvulta alkaen * Kruununvoudin asiakirjat 1500-luvulta alkaen * Henkikirjat: henkirahan kanto alkoi vuonna 1634 * Kirkolliset asiakirjat 1700-luvulta alkaen

Kansallisarkisto * Kirkonarkistot, voudintilit, maa- ja henkikirjat, tuomio- ja perukirjat ym. * Yksityiset jäämistöt * Kirkonarkistot mikrofilmeinä, vuotta 1850 vanhemmat historiakirjat puhtaaksikirjoitettuna - rippikirjat (alettiin pitää 1600-luvun lopulla), historiakirjat (syntyneet, vihityt, kuolleet) * Ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjat alkavat 100–150 vuotta luterilaisia myöhemmin. Venäjänkielisiä 1920-luvulle saakka. * Voudintilit 1540–1634 * Läänintilit 1634–1809 * Henkikirjat 1809–1980 * Mikrofilmatut maakirjat vuoteen 1905 saakka * Osasta Suomea on käytettävissä Suomen asutuksen yleisluettelo (Ruotsin vallan ajoilta) * Tuomiokirjat - Kansallisarkistossa säilytetään renovoituja, hovioikeuksiin lähetettyjä, puhtaaksi kirjoitettuja tuomiokirjoja. Konseptit löytyvät maakunta-arkistoista * Perukirjat - Kansallisarkistossa vanhimpia perukirjoja etupäässä mikrofilmeinä, alkuperäiset maakunta-arkistoissa.

Kansallisarkisto Rauhankatu 17, Helsinki p. 029 533 7000, kirjaamo@arkisto.fi www.arkisto.fi

Vuoden Sukukirja 2015: Kuisma – suku Suomen kartalla Vuoden 2015 sukukirjaksi valittiin teos Kuisma – suku Suomen kartalla. Teoksen ovat tehneet Kuisman sukuseura ry, Erkki Virolaisen johtama sukukirjan toimituskunta sekä toimittajana Paavo Kuisma. Teos koostuu kirjasta ja dvd-levystä.

Raadin mielestä teoksen erityinen vahvuus oli laaja, näyttävä ja tyylikäs kartta-aineisto. Tämä aineisto on myös viimeistelty lukijaystävälliseksi. Lisäksi DVD:llä olevat kartta-animaatiot havainnollistavat suvun siirtymisiä pelkkiä karttakuvia konkreettisemmin. Karttojen osalta tekijät eivät ole tyytyneet pelkästään niiden julkaisemiseen sellaisenaan, vaan kartoille on havainnollistettu suvun ja sukuun liittyvien henkilöiden asuinpaikkoja ja tilojen rajoja. Myös ne, joilla on samoissa kylissä tai samoilla alueilla sukujaan, voivat löytää tutkimiaan henkilöitä karttasivujen merkinnöistä.

Kirjan ulkoasu on lukijaa houkutteleva. Se on taitettu kauniisti, käytetyt kuvat ovat hyvälaatuisia samoin kuin kartat. Tekstiosuudessa eri luvut on merkitty eri värein, jotka erottuvat avaamatta kirjaa, mikä helpottaa lukijaa löytämään etsimänsä nopeasti. Artikkelit kertovat mielenkiintoisella tavalla Kuisman suvun historiasta. DVD:llä oleva sukutaulusto käsittää laajan tutkimuksen ja siihen on otettu mukaan

Kuisma – suku Suomen kartalla -teos seuraa Kuisma-suvun vaiheita eri aika­ kausina Karjalankannaksella ja evakkotaipaleen jälkeisillä asuinsijoilla.

myös naislinjaiset jälkeläiset, mitä raati piti hyveenä.

Sähköinen julkaisumuoto tarjoaa vaihtoehdon laajan sukutauluston esittämiseen kirjaa edullisemmassa ja kooltaan käyttäjäystävällisemmässä muodossa.

Raadin mielestä Kuisman teos oli kokonaisuudessaan sisällöltään innovatiivinen ja aikaansa seuraava.

Siinä on modernilla tavalla hyödynnetty digitalisoinnin tarjoamia vaihtoehtoja, kuten tiedon tallentamista dvd-levylle. Suurella työllä koottujen tietojen sähköistä julkaisemista voisi tulevissa sukukirjoissa käyttää nykyistä enemmän. Se on nykyaikaa.

Lähde: Suomen Sukututkimusseuran tiedote Tutustu Kuisman sukuseuraan: www.kuismansuku.fi

Vuoden Sukukirja on valittu vuodesta 1991 lähtien. Kilpailun tarkoituksena on arvioida vuoden aikana ilmestyneitä sukukirjoja sekä tehdä niiden parhaimmistoa tunnetuksi. 26. kerran järjestettyyn kilpailuun osallistui vuonna 2015 julkaistuja teoksia yli 60 kappaletta. Voittaja julkistettiin 12.3.2016 Seinäjoella 40. Valtakunnallisten Sukututkimuspäivien yhteydessä.

Palkinnon vastaanottivat kirjan kartta-aineistosta vastannut Esko Simonen, toimittaja Paavo Kuisma sekä kirjan graafisesta suunnittelusta ja taitosta vastannut Kaisa Kuisma. Kuva: Pertti Laiho.

SUKUVIESTI 2· 2016

29

Perheissä jatkunut sota?

Keruu toisen maailmansodan jälkeisen perheelämän muistitiedosta 31.5.2016 asti Syyskuussa 1944 solmittiin välirauha Suomen ja Neuvostoliiton välille, ja huhtikuussa 1945 päättyi Lapin sota. Mutta saapuiko rauha silloin myös suomalaisiin koteihin? Päättyikö sota sen kokeneissa perheissä koskaan?

Sota vaikutti syvästi ja usein pysyvästi kaikkien perheenjäsenten elämään. Yhä edelleen tuhannet 1940–50-lukujen lapset pyrkivät ymmärtämään sodan kokeneiden isiensä ja äitiensä muutosta.

Perheissä jatkunut sota? -keruussa Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitos ja SKS keräävät sekä omakohtaisia että muilta, esimerkiksi sukulaisilta kuultuja muistoja sotienjälkeisestä perhe-elämästä. Keruu liittyy laajempaan, Suomen Akatemian rahoittamaan tutkimushankkeeseen, jossa tutkitaan, miten sotaan liittyviä perhe-elämän ongelmia käsiteltiin ja työstettiin niin perheiden sisällä kuin laajemmissa tukiverkostoissa.

Kirjoituksissa voit pohtia esimerkiksi seuraavia teemoja: rauhan tulo ja perheiden paluu yhteen, lapsen paikka sotienjälkeisessä perheessä, rauhanaikaan sopeutuminen sekä sodan kokemukset ja muistot.

Voit osallistua omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Tekstien pituutta ei ole rajoitettu. Aiheen käsittely ja tyyli ovat vapaat. Lähetä kirjoituksesi 31.5.2016

Vappu Matikaisen perhe (7 lasta) sai aseveljiltä uuden kodin tuhoutuneen tilalle vuonna 1943. Kuva: Sot.virk.

J.Taube / Sotamuseo / SA-kuva.

mennessä SKS:n kotisivuilta löytyvällä lomakkeella tai postitse osoitteeseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, arkisto, PL 259, 00171 Helsinki, merkitse kuoreen tunnus ”Sota” tai sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen keruu@finlit.fi, merkitse aihekenttään otsikoksi ”Sota”.

Lisätietoja: Antti Malinen, antti.j.malinen@jyu.fi SKS:n arkisto, p. 0201 131 240, keruu@finlit.fi

Millainen on teidän yhteinen paikkanne?

Euroopan kulttuuriympäristöpäivät kutsuvat toimimaan yhteisen ympäristömme puolesta Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietetään tänä vuonna teemalla Porukan paikat, yhteiset ympäristöt.

Kulttuuriympäristöpäivät on jokavuotinen Euroopan laajuinen tapahtuma, joka kokoaa ihmiset yhteen juhlimaan omaa kulttuuriympäristöään ja -perintöään. Suomessa kulttuuriympäristöpäivien tapahtumat keskittyvät syyskuun toiseen viikonloppuun 9.–11.9.2016, jolloin kaikki ovat tervetulleita järjestämään erilaisia tapahtumia, kuten avointen ovien päiviä, opastettuja kierroksia. Tapahtumia voivat järjestää esimerkiksi museot, yhdistykset ja yksityiset ihmiset.

Teemavuoteen liittyy myös Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu lapsille ja nuorille. Kilpailun teemana 30

SUKUVIESTI 2· 2016

tänä vuonna on Meidän paikka. Kilpailu innostaa lapsia ja nuoria vaikuttamaan kulttuuriympäristöön nyt ja tulevaisuudessa sekä havainnoimaan, tutkimaan ja arvioimaan lähiympäristöään. Kilpailuun voivat osallistua vuonna 1998 tai sen jälkeen syntyneet. Kilpailuaika päättyy 14.10.2016.

Suomessa ympäristöministeriön hallinnoimia Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä koordinoidaan Suomen Kotiseutuliitosta. Työssä ovat mukana Museovirasto, Opetushallitus ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura. www.rakennusperinto.fi/kulttuuriymparistopaivat

Rissasten rasat – Turjan tumput – Valtasten vanttuut

Sukulapaskilpailu

Hollolalainen Anne Riihinen teki lapaset norjalaisen mallin mukaan.

Nyt puikot heilumaan ja kaikki tekemään oman suvun näköisiä kädenlämmittimiä!

Sukuseurojen keskusliitto ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto julistavat sukulapaskilpailun kaikille Sukuseurojen keskusliiton ja Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liiton jäsensukuseurojen jäsenille.

Kilpailun tavoitteena on innostaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omalle suvulle nimikkolapaset, jotka ilmentävät suvun ominaispiirteitä. Tehtävänä on valmistaa aikuisten kokoa olevat lapaset, joissa malli on uusi ja osallistujan suunnittelema, tekniikka ja materiaali ovat vapaasti valittavissa.

Lisätiedot: Sukuseurojen keskusliitto, toimisto@suvut.fi tai puh.(09) 4369 9450 ja Karjalan Liitto, toimisto@karjalanliitto.fi tai puh. (09) 7288 170 Kilpailutöiden tulee olla 26.9.2016 mennessä Sukuseurojen Keskusliitossa, Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo.

1. Merkitse paketin sisältö: kilpailulapaset 2. Kiinnitä työhön lappu, jossa nimimerkki.

3. Kirjoita erilliselle paperille nimimerkki ja sukuseuran nimi sekä lyhyt tarina lapasista ja miten niissä kuvastuu osallistujan suku.

4. Liitä mukaan suljettu kirjekuori, jonka päällä nimimerkki ja sisällä: nimimerkki, osallistujan nimi ja yhteys­tiedot: puhelin, sähköposti ja lapasten palautusosoite, sekä tekijän ikä sekä lyhyesti suku- ja käsityöharrastuksesta.

Kilpailuraadin jäsenet: Toiminnanjohtaja Satu Hallenberg, Karjalan Liitto, Sukuviesti-lehden asiantuntijaneuvoston jäsen Kirsti Kesälä-Lundahl, Sukuseurojen Keskusliitto ja toiminnnanjohtaja Virve Pajunen, Taito Pirkanmaa ry.

Parhaat palkitaan kunniakirjoilla sekä kirja- ja materiaalipalkinnoilla 8.10.2016 Vantaalla Kuuulutko sukuuni -tapahtuman yhteydessä.

SUKUVIESTI 2· 2016

31

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilauslomake myös: www.suvut.fi > Julkaisut > Tilauslomake Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.