Sukuviesti 2/2018

SUKUVIESTI

2 2018

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

2 2018

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Vuosi 1918 koskettaa jokaista suomalaista sukua, Kati Laitinen

7 8 10 12

Sisällissota alkoi Viipurista

14

Kaksi uutta teosta luovutetun Karjalan nimistöstä

Hennalan naismurhat 1918 Suku 2018 Tampereella kiinnosti sukuharrastajia Lempiäisten sukuseura julkaisi uudenlaisen sukuteoksen, Kari Virtanen

15

Rovaniemeläissuvun kirja voitti sukukirjakilpailun

16 18

Löytyikö Ira Vihreälehdon isoisä? Kati Laitinen Presidentti Urho Kaleva Kekkosen ruotsalainen esi-isä, Tommy Koukka

20 Sukua tutkimaan: Tiedon lähteitä sukututkijalle 23 Henkilötietolaki sukuseuratoiminnassa, Markku Ruuskanen

24 Museo keskellä Helsinkiä – Nordean Pankkimuseo, Camilla Paavonen

26 Kerro kokemuksesi kaivoksista 27 Kansallisarkistossa säilytettäviä perukirjoja digitoidaan

27

Kansallismuseo ja Museovirasto etsivät ja tarjoavat muistoja vuodelta 1918

28 Lukunurkka, Heikki Manninen 31 Sukulehtikilpailu 2017–2018

Kannessa: Kansakuntien kehitys ja kohtalot ovat osoittaneet, että kaikkein kestävin kansa on ollut se, jolla on ollut tieto omasta historiastaan ja sitä kautta elävä kosketus esipolviinsa. Perimätiedon kautta saatu elämänviisaus auttaa jatkamaan menneitten sukupolvien työtä. Kuvalähde: Pexels.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 39. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa

AIKATAULU 2018 Nro Ilmestyy 1/18 vk 7 2/18 vk 16 3/18 vk 25 4/18 vk 40 5/18 vk 50

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Tuplas Oy, 0400-955 295, info@tuplas.fi

Aineisto Varaukset 12.1.

8.1.

9.3.

23.2.

11.5.

27.4.

24.8.

10.8.

2.11.

19.10.

Sukuseurojen Keskusliitto ja Sukuviesti Facebookissa: • www.facebook.com/SSK.Sukuviesti • www.facebook.com/groups/ Sukuviesti

IR

Muistattehan liittyä Facebookissa Sukuseurojen keskusliiton jäsen­ seurojen toimihenkilöt -ryhmään.

Sieltä saatte monenlaista vinkkiä seurojenne toimintaan: www.facebook.com/ groups/515071878668996.

PÄ Ä K

Kadonneiden sukulaisten jäljillä tietosuoja mielessä

JO

I T US

Sukuseuroja ja yksittäisiä sukututkijoita on talven aikana huolestuttanut EU:n uuden tietosuoja-asetuksen aiheuttamat toimenpiteet ja mahdolliset hankaluudet sukuharrastukselle. Tässä lehdessä keskusliiton oikeudellisen toimikunnan puheenjohtaja Markku Ruuskanen avaa selkeästi uuden asetuksen ja henkilötietolain edellyttämiä toimenpiteitä. Tarvittavat henkilö- ja jäsenrekisterilomakkeet voi tulostaa keskusliiton kotisivuilta ja ne voi myös tilata keskusliiton toimistolta. Suomen Kotiseutuliiton verkkosivuilta www.kotiseutuliitto.fi löytyy myös kattava paketti tietosuoja-asioista yhdistystoiminnan kannalta. Aineisto löytyy kohdasta Tietopankki.

Sukuseurojen keskusliiton kevätkokouksen yhteyteen on myös varattu aikaa tietosuoja-asialle, joten kannattaa tulla paikan päälle kyselemään itseä tai sukuseuraa askarruttavia kysymyksiä.

Kadonneiden sukulaisten etsintä jatkuu eri tahoilla. Olemme olleet Karjalan tasavallan Kansallisarkiston kanssa liikkeellä yhteisprojektissamme juuri oikeaan aikaan, sillä kadonneita sukulaisia on toden teolla ryhdytty etsimään ja netistä löytyy jo useita ryhmiä, joissa ihmiset auttavat toisiaan.

Historioitsija Ira Vihreälehdon kirjat Tuntematon sotavanki ja Kunnes rauha heidät erotti ovat olleet suurena apuna ja tukena monille, jotka eivät ole aikaisemmin rohjenneet kertoa kokemuksistaan ääneen. Iran oma tarina on kuin salapoliisikertomus. Kyselimme Iralta viimeiset kuulumiset isoisän etsinnöissä, ja seuraavassa numerossa saamme toivottavasti jo varmistuksia nyt meneillään oleviin tarkistuksiin. Seuraavassa numerossa kerromme myös Petroskoissa järjestettävästä yhteisseminaarista, jonka antia saamme toivottavasti jälleen seurata useammassakin lehdessä.

Keväisin terveisin Eine Kuismin pääsihteeri

Sukuseurojen Keskusliitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään lauantaina 26.5.2018 kello 15 Espoon Leppävaarassa Albergan kartanon flyygelisalissa (Sokerilinnantie 7 A, Espoo) Ennen kokousta kello 13 alkavassa seminaariosuudessa käsitellään toukokuun lopulla voimaan tulevaa EU:n tietosuoja-asetusta ja henkilötietolakia sukututkijan ja sukuseuran kannalta.

Kahvitarjoilu kello 12 alkaen. Tervetuloa!

Ilmoittautumiset keskusliiton toimistolle toimisto@suvut.fi 18.5. mennessä.

SUKUVIESTI 2 · 2018

3

Vuosi 1918 koskettaa jokaista suomalaista sukua Teksti: Kati Laitinen

”Vuosi 1918 ei lopu kesken. Se on hyvä matkailukohde.” Tätä mieltä on historioitsija ja tietokirjailija Teemu Keskisarja, joka on kysytty luennoitsija tänä 1918 juhlavuonna. Hän kiertää yli sadassa tapahtumassa puhumassa lempiaiheestaan, vapaussodasta.

FT Teemu Keskisarja on Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on myös Suomen luetuimpia historioitsijoita. Teoksestaan Raaka tie Raatteeseen (Siltala 2012) hän sai UKKpalkinnon ja Kainuun kirjallisuuspalkinnon. Teos Viipuri 1918 (Siltala 2013) oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Keskisarja oli mukana myös Yleisradion kuusiosaisessa Pimeä historia -sarjassa, jossa hän yhdessä luokanopettaja Marko Kämäräisen kanssa kiersi Suomen historian synkimpiä tapahtumapaikkoja.

Vaikka Keskisarja on paininut Suomen historian tutkituimman aiheen parissa jo pitkään, ei vuosi 1918 historioitsijaa kyllästytä – päinvastoin.

– Se on paras aihe, jännittävä ja paikallishistoriallisesti merkittävä. Vuosi 1918 tulee jokaisessa suvussa iholle. Se on satoja tuhansia pieniä ihmisiä koskettava, toisin kuin viime sodat, jotka tapahtuivat jossain kaukana rajan takana.

Keskisarja on luennoitsijana värikäs ja persoonallinen. Hän puhuu väkevästi ja sanomisiaan hän tehostaa tarvittaessa kirosanoin. Hänen kirjojaan lukiessa pakostakin hymähtää oivallisille lausahduksille tai tekstin suorasukaisuudelle. Hän ei siis ole tyypillinen historioitsija, vaan akateeminen duunari ja ehkä juuri siksi luennoitsijana ja kirjailijana niin suosittu. Mutta saako hän koskaan esiintymistyylistään kritiikkiä?

– Mulla ei ole akateemista leipäpuuta. Mä puhun yksityisyrittäjänä aina sellaisessa tilaisuudessa, jossa kuuntelijat voivat äänestää jaloillaan, jos ei kelpaa. Luennoilla on mielettömän paljon porukkaa, Keskisarja niittaa kysymyksen.

Kohteliaisuussyistä, mutta myös omista intresseistään hän ottaa ennakkoon selvää vierailupaikkakun4

SUKUVIESTI 2 · 2018

nan vuoteen 1918 liittyvästä paikallishistoriasta.

– En mä samaa jorinaa pidä jokaisessa paikassa tietystikään.

Kyllähän jotkut rockbänditkin esittävät samaa settiä vuosikausia. Mä sentään pystyn vaihtamaan sitä biisilistaa.

Matkaopaskeikkoja pääkallopaikoille Suurin osa Keskisarjan yleisöstä on vanhempaa väkeä, mistä hän on erityisen mielissään. Keskisarja ei taivu ajatukseen, että erityisesti nuorison olisi hyvä tietää maansa lähihistoriasta ja kenties ottaa siitä oppia. Ikäihmiset ovat paljon parempi kohderyhmä kuin nuoriso.

– Ikäihmisiä on vuosi vuodelta enemmän ja heillä on jonkun verran enemmän mielenkiintoa ja varaa ostaa kirjoja. Historiasta voi oppia vain sen, että historiasta on äärettömän vaikea oppia mitään. En minäkään osaa sanoa, mitä vuosi 1918 meille viitoittaa.

Nuoriso tulee mukaan aikanaan. Sitten kun vanhenevat. He ehtivät Keskisarjan mukaan viisikymppisenä aloittaa historian tai sukunsa tutkimisen.

Erityisesti tänä vuonna historioitsijalla on vientiä ja kierrettävää riittää. Hänet on buukattu yli sataan tapahtumaan jo nyt. Keskisarja kiertää muun muassa valkoisia seutuja Pohjanmaalla ja Hämeen taistelupaikkoja. Hän vierailee kuluvan vuoden aikana myös useiden kirjastojen keskustelutilaisuuksissa.

– Olen saanut Tampereelle toistakymmentä kutsua tänä vuonna ja Viipuriin lähden monenlaisissa porukoissa. Ja nehän onkin vuoden 1918 parhaat pääkallonpaikat.

Tampereella ja Viipurissa Keskisarja tekee useita erilaisia matkaopaskeikkoja. Erityisesti Viipurissa osallistujat pääsevät kulkemaan isovanhempiensa ja sukulaistensa jäljissä näiden sotapoluilla, vankileireillä tai teloituspaikoilla.

Kaupunkilehti Moron aloitteesta päätettiin Pirkanmaalla järjestää Tampere 1918 -kiertue. Keskisarja lupautui aluksi mukaan yhdelle reissulle.

– Sanoin, että tuskin sinne kukaan tulee. Eivät tamperelaiset haluaa maksaa omilla kotikulmillaan kiertelystä.

Mutta toisin kävi. Ensimmäinen kiertue myytiin heti loppuun, joten matkoja järjestettiin kymmenen lisää ja jokaista bussia pidennettiin neljästäkymmenestä henkilöstä kuuteenkymmeneen. Keskisarja uskoo, että suosion takana on pitkälti Morossa julkaistut laadukkaat historiajutut. Niiden ansioista oma kotikaupunki alkoi elää tamperelaisten silmissä uudestaan.

Taistelua kliseitä vastaan Keskisarjan mielestä sisällissodasta ei ole harhakäsityksiä tai vääriä mielipiteitä.

– Mun puolesta voidaan sanoa, että kyseessä oli vapaussota ja porvarit olivat p*****stä ja punakaarTeemu Keskisarja. Kuva: Jenni Tammi.

SUKUVIESTI 2 · 2018

5

ti oli oikeuden ja totuuden asialla, tai sitten päinvastoin. Mua ei haittaa yhtään.

Hän toivookin, että luennoilla kehkeytyy kiivasta väittelyä ja ajatusten vaihtoa.

– Ei mua haittaa pätkääkään, jos yleisö jää erimieliseksi mun kanssa. Ei noin isosta ja järeästä aiheesta ole koskaan yhtä ainoata absoluuttista totuutta.

Mutta on joitain sitkeässä olevia kliseitä, joita sinnikkäästi lyödään hänen eteensä kommentoitavaksi.

Esimerkiksi kysymys, koetaanko punainen sukuhistoria Suomessa jotenkin häpeällisenä, on yksi väitteistä, jota vastaan Keskisarja omien sanojensa mukaan yrittää jatkuvasti taistella.

– Tuo on hyvin paljon hoettu hokema, vaiettu tabu ja luuranko. Muka vasta viime vuosina on saanut tehdä objektiivista tutkimusta. Tuo on ihan roskaa. Toimittajat eivät jaksa lukea kirjoja tai edes selata kirjaston tietokantoja. Mistään ei ole puhuttu niin paljon kuin tästä ”vaietusta tabusta.”

– Pidin viime vuonna yli sata luentoa tulipunaisilla paikkakunnilla kuten Kotkassa tai vitivalkoisella Ilmajoella. Yhtään ainoata välikohtausta ei tullut, vaikka yleisöä on enimmillään yli neljä sataa. Väitellään tietenkin kiivaasti, mutta ei kukaan enää tänä päivänä käy historioitsijaan käsiksi vuoden 1918 takia tai muustakaan syystä.

Suosittu väittelynaihe luennoilla on myös se, kuolivatko punaiset espanjantautiin vai tekivätkö valkoiset tietoisesti kansanmurhan vankileireillä. Se on Keskisarjan mukaan tulkintakysymys.

– Espanjantauti johtui siitä, että punaisilta estettiin puhtaan veden saaminen, vaikka jokaisella leirillä oli puroja, kaivoja tai jopa vesiputkia. He joutuivat juomaan omien ulosteittensa saastuttamaa kuravettä.

Kai siinä epidemiat leviävät.

Kokkolan vankileiriltä siirrettiin parisenkymmentä pahaa taudin kantajaa, jotka tartuttivat Tammisaaren ja pari muutakin vankileiriä.

– Oli kaikenlaista paska tsägää.

Ei näihin ole vain yhtä ainoaa totuutta.

Teemu Keskisarja esiintyi Helsingin Kirjamessuilla syksyllä 2017.

Kuva: Tuomo Lindfors, käyttöoikeus: CC BY-NC-SA 2.0.

6

SUKUVIESTI 2 · 2018

Onnistunut juhlinta kumpuaa paikallisuudesta Keskisarjan mielestä paras nimitys sodalle on vapaussota, sillä nimi ei halvenna hävinneitä.

– Myös punaiset kaatuivat vapauden puolesta. Punaisten hautajaisrunoissa mainitaan usein sana vapaus yhtä lailla kuin valkoistenkin. Tietenkään punaiset eivät kaatuneet esimerkiksi Leninin terrorismin johdosta. He kaatuivat oman yksilöllisen, yhteisöllisen ja aatteellisen vapautensa puolesta.

Juhlavuotta on juhlistettu hänen mukaansa jo erittäin hyvin ja jatkoa piisaa. Suomi 100-juhlavuosi meni hänen mielestään överiksi. Suurin syy oli ”valtiollinen ylirahoitus ja -lannoitus”. Hän oli itsekin mukana useassa, omien sanojensa mukaan puisevassa, järjestämällä järjestetyssä Suomi 100 -juhlassa tai projektissa.

– Vuoden 1918 muistamiselle valtio ei tietääkseni ole antanut euroakaan ja hyvä niin. Tapahtumat syntyvät paikallisten ihmisten mielenkiinnosta ja intohimosta. Seuraavaksi olen menossa Klaukkalaan. Mitään rahoitusta ei ole annettu, eikä tarvitsekaan. Sinne tulee monta sataa ihmistä ihan huviksensa.

Teemu Keskisarjan voi nähdä, kokea ja kuulla tänä vuonna useilla paikkakunnilla ympäri Suomen.

Hän vierailee useassa kirjastossa ja tapahtumiin on vapaa pääsy.

Keskisarja on mukana muun muassa Lomalinjan Viipurin kiertueilla, joiden aikataulut löytyvät täältä: www.lomalinja.fi/sotahistoriallinen-matka/teemu_ keskisarjan_matkassa_viipuri_1918 Pimeä historia -sarja on katsottavissa ainakin toistaiseksi Yle Areenasta.

Sisällissota alkoi Viipurista Teemu Keskisarjan vuonna 2013 ilmestynyt Viipuri 1918 -teos kuvaa sodan syövereitä rintamalinjan molemmin puolin. Teksti elää ja etenee ihmisten kautta, kummankaan osapuolen tekemisiä kaunistelematta.

Tampere oli tärkein vuoden 1918 taistelupaikkana, mutta ei tapahtumapaikkana, kun mittapuuksi asetetaan syiden ja seurausten kokonaisuus. Sota alkoi Viipurista. Rintama jyrähteli kolme kuukautta muutaman kymmenen kilometrin päässä kaupungista, yhtä likellä kuin Kehä III on nyky-Helsingin keskustaa.

Viipuri oli punaisen Suomen liikennesolmu ja sitkein hallintokeskus. Vallankumoukseen syttyneenä, piiritettynä, vallattuna ja puhdistettavana kaupunki koki vaiheita, joille on vaikea keksiä kyllin voimakasta adjektiivia. Terrorin verisyydessä Viipuri oli huipentuma, vaikuttimissa avaintapaus.

Päähenkilöinä kamppailivat viipurilaiset ja syystä tai toisesta Viipuriin 1918 kulkeutuneet ihmiset. Toinen näyttämö on tammi-helmikuussa 1918 syntynyt Suomen historian ensimmäinen rintama kuularuiskuineen, tykkeineen, ampumahautoineen ja amatöörisotilaineen, joita oli pikakurssitettu palokuntatalon tai työväentalon salissa.

Kaupungissa vihollisen ”teräskoura” puristi ensin valkoisia ja sitten punaisia. Mieliala muokkautui nälästä, kuolemanpelosta, hulluista huhuista, uuden maailman sarastuksesta, kotietsinnöistä, sankarihautajaisista, juomingeista ja soppajonoista. Sydän hakkasi viimeisen päivänsä eläjillä. Teloitetuiksi tai teloittajiksi

Teemu Keskisarja: Viipuri 1918. Siltala 2013.

tempautui hahmoja, jotka hetki sitten olivat puurtaneet mitäänsanomatonta arkea.

Viipuri 1918 oli vuoden 2013 Tieto-Finlandia-ehdokas. Raati totesi ehdokkuusperusteluissaan: ”Ilmeikkäällä ja vahvasti visuaalisella tyylillään Keskisarja tempaa lukijan mukaansa sodan kurimukseen rintaman molemmin puolin.”

Pyöreä torni Viipurin kauppatorilla 1890–1910. Kuva: Gustav Sandberg / Svenska SUKUVIESTI litteratursällskapet 2 · 2018i Finland.

7

Vuoden 1918 tapahtumiin liittyvää kirjallisuutta on julkaistu ja julkaistaan tänä vuonna paljon. Esittelemme tämän vuoden numeroissa joitakin teoksia, joiden uskomme kiinnostavan lukijoitamme.

Hennalan naismurhat 1918 -teos on koskettava kuvaus Suomen historian kivuliaimmista hetkistä Kun Suomen sisällissota päättyi toukokuussa 1918, valkoinen armeija sulki punaisia vankileireille.

Yksi suurimmista vankileireistä sijaitsi Lahden Hennalassa, jossa tapahtui Suomen historian suurin naismurha. Laajaan arkisto- ja muistitietoaineistoon perustuva Marjo Liukkosen teos Hennalan naismurhat 1918 kuvaa vavahduttavasti Suomen sisällissodan synkimpiä hetkiä.

Marjo Liukkosen väitöstutkimuksen mukaan Hennalan vankileirillä tapahtui Suomen historian suurin naismurha, sillä yli 220 nuorta naista menetti siellä henkensä. Vaikka on kulunut sata vuotta, koskaan aiemmin ei ole kerrottu, mitä Hennalassa oikein tapahtui ja miksi.

Suurin vankileiri toukokuussa Hennalassa oli 10. toukokuuta enemmän vankeja kuin millään muulla vankileirillä. Vartioinnista vastannut majuri Hans Kalm ilmoitti esimiehelleen vankeja olevan noin 16 000– 18 000. Hennala oli siis Suomen suurin vankileiri toukokuussa, koska tähän asti suurimpana pidetyllä Helsingin leirillä oli vankeja enimmillään noin 12 600.

– Leirillä oli naisia paljon enemmän kuin on aiemmin luultu. Pidätyskortteihin kirjattuja naisia oli 2282 ja heidän mukanaan oli 289 lasta, vaikka lapsia ei aiempien tutkimusten mukaan leirillä pitänyt olla. Lapsia syntyi ja kuoli leirillä. Enemmistö naisista oli pakolaisia, jotka pakenivat valkoisten kostoa. Osa pakolaisnaisista te8

SUKUVIESTI 2 · 2018

loitettiin kotipaikkakunnillaan heidän päästyään kotiin, Liukkonen kertoo.

Pysäkki vallan väärinkäytön jatkumossa

Hennalan naismurhat 1918 tuo ensi kerran esiin, kuinka laiton kenttäoikeus valikoi teloitettavat naiset – ainakin 216 naista teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä pelkkien housujen, ”korskean käytöksen” tai sotilaaksi epäilyn perusteella. Naisia myös huijattiin teloitusjonoon lupaamalla naissotilaille junamatka kotiin.

Nuorimmat teloitetuista olivat 14-vuotiaita tyttöjä.

Liukkonen avaa tekstissään Hennalan vankileirin arkea ja keitä teloitetut naiset olivat.

– Hennala ei ollut outo poikkeus historian virrassa, vaan yksi pysäkki vallan väärinkäytön jatkumossa. Ilman muistitietoa tämä kirja olisi jäänyt pelkäksi tilastotiedoksi leirin naisista. Ilman muistitietoa naiset olisivat olleet vain miesten toiminnan kohteita. Naisista muutamat saivat tutkimuksessa nimen lisäksi myös persoonallisuuden. HeisMarjo Liukkonen: Hennalan naismurhat 1918. tä tuli omalla tahdollaan toimiVastapaino 2018. via yksilöitä.

Naisvankeja Hennalassa. Kuva: Kansan Arkisto.

Kirja kertoo, keitä murhaajat ja vartijat olivat ja miksi he toteuttivat naisten joukkomurhan. Se paljastaa lisäksi vankileirin olot laajemmin: lapsivangit, nälän ja janon sekä vankien raiskaamisen, pahoinpitelyn ja mielivaltaisen tappamisen.

Olot leirillä olivat keskitysleirimäiset ja vankeja näännytettiin nälkään sekä janoon. Kaikki sairaat sijoitettiin samaan rakennukseen, jossa vangit saivat nälkiintymisen lisäksi myös espanjantaudin tai isorokon. Vartijat myivät vangeille luvattomasti elintarvikkeita ja tupakkaa jopa kymmenkertaiseen hintaan. Lisäksi naisia käytettiin seksuaalisesti hyväksi.

– Hennalassa, kuten monilla vankileireillä ennen ja jälkeen sen, pyrittiin nopeuttamaan kuviteltua luonnonvalintaa ja voittajien mielestä ”oikeaa” historiallista kehitystä. Kiihkoisänmaallisuus ja rodunjalostustiede tarjosivat siihen otollisen maaperän ja työkalut.

Lapsiteloittajille maksettiin markka päästä – Päätökset teloitettavista teki kenttäoikeus, jota johti leirin vartioinnista vastannut virolainen majuri. Leirille päästettiin lisäksi suojeluskuntien edustajia valikoimaan vankeja. Teloitukset toteutettiin joko Hennalassa tai Lahden keskustassa, Liukkonen toteaa.

Teloitusjoukkueen ensimmäisenä komentajana toimi aatelinen Eino Svinhufvud, P.E. Svinhufvudin poi-

ka. Teloitusjoukkue koostui Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonan sotilaista ja Lahden suojeluskuntaan kuuluvista miehistä ja pojista. Nuorimmat teloittajat olivat 14-vuotiaita ja lapsiteloittajille maksettiin markka päästä. Teloitukset tehtiin aluksi kiväärein, mutta myöhemmin konekiväärillä. Teloitetut haudattiin joukkohautoihin Hennalaan ja Lahteen.

Marjo Liukkosen väitöskirja Hennalan naismurhat 1918 tarkastettiin Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 23. maaliskuuta. Tutkimus sai alkunsa Liukkosen löydettyä Kansallisarkistosta Lahden sotavankileirin nais- ja lapsivankien järkyttävät pidätyskortit.

Tutkimuksen aineistona ovat toimineet muistitietokokoelmat Työväen Arkistossa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ”1918”-kokoelmassa, Kansan Arkistossa sekä Lahden kaupunginmuseossa. Lisäksi Liukkonen on käyttänyt tutkimuksen lähteinä Kansallisarkistossa säilytettävää Suomen sotasurmat 1914–1922 -tiedostoja, Suomen vankileirien arkistoa, Vapaussodan arkistoa, Valtiorikosoikeuden syyttäjien arkistoa, Papiston tilastoa sekä Valtiorikosoikeuden pöytäkirjoja.

Hennalan naismurhat 1918 -blogi: http://hennalannaismurhat.blogspot.fi/ SUKUVIESTI 2 · 2018

9

Kuva: Leena Vihmari.

Suku 2018 Tampereella kiinnosti sukuharrastajia

Sukuseurojen keskusliitto ja Sukuviesti olivat mukana tapahtumassa molempina päivinä. Kuvassa keskusliiton hallituksen jäsen Riitta Roitto esittelee Tuula Virsulle näyttelypöydän antimia. Tuula on Salon seudun sukututkijoiden puuhanainen, joka on tutkinut omia sukujaan laajalti ja on auttanut monia aloittelevia tutkijoita. Kuva: Eine Kuismin

10

SUKUVIESTI 2 · 2018

Tampereen seudun sukututkijoiden vuosittain järjestämä sukututkimuspäivä on perinteisesti koonnut väkeä Sampolaan sankoin joukoin.

Niin tänäkin vuonna, jolloin kokoontuminen oli kaksipäiväinen Suku 2018 -tapahtuma yhteis­ työssä Suomen Sukututkimusseuran kanssa.

Päivien teemana oli vuoden 1918 sota ja sen lähteet. Luennot kiinnostivat yleisöä ja myös paikalla olleiden näyttelypöytien ympärille riitti kiinnostuneita kävijöitä varsinkin luentojen tauoilla.

Kuva: Antero Pajari.

Sukututkimusopettaja Anja Nieminen-Porkka oli koonnut opiskelijoidensa kanssa monipuolisen ja laadukkaan näyttely Perukirjat suku- ja talotutkimuksessa. Näyttely keräsi päivien aikana runsaasti innokkaita ja ihastelevia katsojia. Kuva: Antero Pajari.

Anja Nieminen-Porkka on väsymätön puurtaja, joka osaa ja jaksaa kannustaa opiskelijoitaan tarkkaan ja perusteelliseen tutkimustyöhön. Siitä kertoo Tampereella nähty uusinkin näyttely. Aiemmin vastaavia on nähty mm. Hämeenlinnan maakunta-arkistossa.

Vasemmalta: Leena Vihmari, Matti Launonen, Anja Nieminen-Porkka, Pirjo Rahomäki ja Päivi Laine.

Kuva: Eine Kuismin.

SUKUVIESTI 2 · 2018

11

Lempiäisten sukuseura julkaisi uudenlaisen sukuteoksen Teksti: Kari Virtanen

Lempiäisten sukuseura julkaisi uudenlaisen sukuteok- satieteen laitoksen professori Helena sen Turun kansainvälisillä kirjamessuilla 8.10.2017. Ruotsala totesi.

Sukupolvien äänet -teos syntyi yhteistyössä Turun Yli– Erinomaista tällaisessa projekopiston kansatieteen laitoksen kanssa. Julkistamistilai- tissa on myös se, että se tarjoaa mahsuus oli lyhyt ja ytimekäs, mutta sen aikana ehdittiin dollisuuden opiskelijoillemme tehdä kuitenkin käydä hyvä paneelikeskustelu kirjan synty- oikeata tutkimustyötä kentällä opinmiseen liittyneestä prosessista. Kirjassa avataan Lem- tojensa hyväksi. Tässäkin projektissa muutamat opispiäisten suvun jäsenten lapsuus- ja nuoruusmuistoja kelijoistamme suorittivat kenttätyökurssin, sanoi Maikansatieteellisen tutkimuksen näkökulmasta muun ja Mäki, projektia sen puolivälistä vetänyt yliopistomuassa kulttuuriperinnön käsitteen avulla ja visuaa- opettaja. lisen muistamisen keinoja tarkastelemalla.

Idea uudenlaisen sukututkimuksen toteuttami- Osallistamalla kiinnostavaa sisältöä seen syntyi seuramme pitkäaikaisen puheenjohtajan Jorma Lempiäisen ajatustyön tuloksena. Hän oli pit- Eija Schwartz teki suuren osan haastatteluista sekä kirkään pohtinut sukututkimuksen luonnetta, ja toisaal- joitustyöstä kirjaan valittujen henkilötarinoiden sekä ta mahdollisuuksia tehdä tutkimusta myös lähipolvien aihealueiden tiimoilta. ja nykyistenkin sukupolvien ajalta. Kantavana teema– Oli mielenkiintoista kuulla ihmisten kertomukna oli henkilöiden oman historian tarkastelu lapsuu- sia omasta lapsuudestaan ja nuoruusvuosistaan. Vieden, nuoruusvuosien, aikuisiän ja vanhuusajan kautta. lä innostavampaa oli kirjoittaa näitä tarinoita kirjaan, – Tuli ajatus, että miksi emme kysyisi henkilöiden historiaan liittyviä asioita vielä silloin, kun he ovat elossa, Jorma kertoi ajatuksiaan paneelissa.

Jormalla oli pitkäaikaisena opettajana myös ajatus hyödyntää akateemista maailmaa teoksen tutkimusosuuden toteuttajana. Jorman suhteiden kautta syntyi yhteys Turun Yliopiston kansatieteen laitokselle.

Ensimmäinen tapaaminen Turun Yliopiston kansatieteen laitoksen kanssa oli hedelmällinen keskustelu aiheen ympärillä.

– Monipaikkaisuus ja lähihistorian tutkiminen henkilöhistorian kautta sopi yliopiston kansatieteen laitoksen tehtäväkuvaan mainiosti.

Lisäksi yliopistojen yhteiskunnal- Sukuteosprojektin ydintiimiä Turun kirjamessuilla. Vasemmalta Niina Koskihaaliseen tehtävään kuuluu yhteistyö ra, Eija Schwartz, Hanneleena Hieta, Jorma Lempiäinen, Maija Mäki, Kari Virtaulkopuolisten tahojen kanssa, kan- nen ja professori Helena Ruotsala. Kuva: Ilona Mattila.

12

SUKUVIESTI 2 · 2018

ja laittaa tarinat elämään kirjan sivuilla, Eija vastasi kysymykseen: ”Miltä tuntui kirjoittaa henkilötarinoita eri aikakausilta?”

Alkuperäinen tutkimusajatus oli tarkastella henkilön koko elinkaarta, mutta lopulta tutkimus rajattiin kattamaan lapsuus- ja nuoruusvuodet. Sukuteokseen haluttiin tallentaa tietoa siitä, miten maailma ja Suomi ovat muuttuneet suvun jäsenten elinaikana.

Aihealueita, joita haluttiin tarkastella, olivat mm. koulunkäynti, leikit, liikkuminen, harrastukset sekä viestintävälineiden ja eri tekno- Lempiäisten sukuseuran puheenjohtaja Kari Virtanen avasi kirjan julkistustilaisuulogioiden kehittyminen työntekoa den ja esitteli aikaansaadun uuden sukuteoksen lyhyesti. Kuva: Reijo Karvinen. unohtamatta.

Kirja kattaa itsenäisen Suomen historiaa lähes sen 100-vuotisen historian ajalta. Kirja rakentaa kuvaa tältä ajalta edellä mainittujen teemojen kautta: Merkitykselliset ja merkilliset paikat, Muistoja koulutieltä ja työnteosta, Leikkikentillä ja harrastuksissa sekä Lempiäiset liikkeellä. Varsinaista tekstiä täydentävät tietolaarit, joissa tuodaan esiin eri aikakausiin tai teemoihin liittyneitä asioita yleisen historian, lakien tai muutosten kuvaamisen kautta. Tietolaarien hauskat otsikot kuvaavat hyvin tyyliä, jolla tieto tuodaan kiinnostavasti esiin: Julkistustilaisuudessa käytiin paneelikeskustelu kirjan syntyprosessiin, sen Rintamamiestalosta rintsikaksi, sisältöön ja tutkimusmenetelmiin liittyen. Paneelissa vasemmalta Eija Schwartz, Apostolinkyydistä kädenheilautuk- Maija Mäki, Helena Ruotsala ja Jorma Lempiäinen. Kuva: Reijo Karvinen. selle linja-auton kyytiin, Kiertokoulusta peruskouluun ja Aapiskukosta iPadeihin…

Kirjan upean taiton teki nuori kansatieteilijä, ja se pyrittiin rakentamaan mukavasti luettavaksi ja samalla visuaalisesti kauniiksi kokonaisuudeksi. Yksi tärkeä tavoite tekstissä, taitossa ja ulkoasussa oli saada siitä kiinnostava myös nuorien sukupolvien luettavaksi.

Sukupolvien äänet -kirja on tärkeä esimerkki osallistamisesta, jossa sukuseuran jäsenet olivat mukana tuottamassa kirjan aineistoa ja kirjaa. Samalla se oli tutkimushanke, jota olivat tuottamassa Turun Yliopis- • Tutustu Lempiäisten sukuseuraan: www.lempiaistensukuseura.fi ton kansatieteen henkilökunta ja opiskelijat.

Kirjaa on saatavana Lempiäisten sukuseuran verk- • Lempiäisten sukuseuran verkkokauppa: https://holvi.com/shop/Lempiaistensukuseura kokaupasta hintaan 38 euroa/kpl.

SUKUVIESTI 2 · 2018

13

Kaksi uutta teosta luovutetun Karjalan nimistöstä Mistä tulee nimi Kivennapa? Kuinka vanha on Viipurin nimi? Entä mitä pitäjää on kutsuttu Lopotiksi ja minkä vuoksi? Vastaukset muun muassa näihin kysymyksiin löytyvät FT Laila Lehikoisen ja FT Saulo Kepsun uusista teoksista, jotka Kotimaisten kielten keskus on julkaissut verkkosivuillaan.

Nimistöntutkija Laila Lehikoinen selvittää teoksessaan Antreasta Äyräpäähän – Luovutetun Karjalan pitäjien nimet, mitä nimistöntutkimuksessa on saatu selville nimien alkuperästä, ja kertoo, millaisia kansantarinoita nimiin liittyy.

Teoksessa kerrotaan myös lyhyesti pitäjien historiasta sekä esitetään nimien vanhoissa asiakirjoissa esiintyvät kirjoitusasut. Pitäjien virallisten nimien lisäksi käsitellään myös niiden epävirallisia ja vanhoja nimiä. Teos sisältää 54 nimiartikkelia. www.kotus.fi/julkaisut/nimijulkaisut/antreasta_ayrapaahan Laila Lehikoinen: Antreasta Äyrä­päähän – Luovutetun Karjalan pitäjien nimet. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 55. Helsinki 2018.

Nimistöntutkija Saulo Kepsun Kannaksen kylät keskittyy Karjalankannaksen asutusnimiin. Tavoitteena on ollut selvittää nimien alkuperä, levikki ja ikä. Tutkimustulosten ja muun taustatiedon perusteella Kepsu tekee päätelmiä alueen asutushistoriasta. Minne sijoittui vanhin asutus, ja minkä ikäistä se on? Mistä tultiin Kannakselle ja minne sieltä muutettiin? Tutkimuksen kohteena on pitäjien, pogostojen, kylien ja autioiden nimet sekä sellaiset muut paikannimet, joihin voi kätkeytyä asutusnimi. Yhteensä nimiä on yli 2 000. www.kotus.fi/julkaisut/nimijulkaisut/kannaksen_kylat

Molemmat teokset tukeutuvat vanhaan asiakirjanimistöön. Jotta teoksissa käsiteltävät pitäjät ja kylät olisi helpompi paikantaa, on nimiartikkeleiden yhteyteen lisätty linkit Karjalan kartat -sivuston karttoihin.

Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuoltajat toimittavat sähköisiä ja painettuja julkaisuja. Nimijulkaisut sisältävät tietoa sekä koti- että ulkomaisista henkilön- ja paikannimistä ja niiden kirjoittamisesta, taivuttamisesta ja käytöstä. Verkkojulkaisut ovat vapaasti kaikkien käytettävissä osoitteessa www.kotus.fi/julkaisut/nimijulkaisut.

14

SUKUVIESTI 2 · 2018

Saulo Kepsu: Kannaksen kylät.

Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 54. Helsinki 2018.

Rovaniemeläissuvun kirja voitti sukukirjakilpailun Suomen Sukututkimusseura valitsi Vuoden sukukirjaksi 2017 Kustaa Hulkon, Sirkka Uskin ja Matti Hakavuoren toimittaman teoksen Pöykkölästä maailmalle, jonka on kustantanut Pöykön sukuseura ry. Kirja kertoo rovaniemeläisen Pöykön suvun tarinan alkaen kantavanhemmista Tuomas Pöyköstä ja Brita Korkalosta.

Kilpailun raadin arvio voittajakirjasta: ”Kirja koostuu selkeistä tarina- ja sukutauluosuuksista. Siinä on 335 sivua sekä 789 jälkipolvitaulua ja 72 esipolvitaulua. Kirja on kooltaan hyvin käteen sopiva sekä ulkoasultaan tyylikäs ja harkittu. Sen taitossa on selvästikin nähty vaivaa. Sukunimien mukaan aakkostettu henkilöluettelo on selkeä, samoin havainnolliseksi taitettu sisällysluettelo.

Kirjan rakenne on looginen ja teksti sujuvaa, ja siinä on myös sopivasti hyvälaatuista kuva-aineistoa.

Kuvatekstien kirjasin luo tosin taiteellista vaikutelmaa, mutta lukemisen kannalta sen pistekoko on liian pieni.

Kokonaisuutena kirjaa voidaan pitää ammattimaisen näköisenä ja sisällöltään ansiokkaana teoksena, jonka sivuilta löytää mielenkiintoista lukemista myös sukuun kuulumatonkin. Ja jos on kiinnostunut rockmusiikista, niin kirjassa pääsee perehtymään suvun tunnetuimpaan henkilöön Antti Hulkkoon. Hänet tunnetaan myös nimellä Andy McCoy.” Vuoden 2017 sukukirjatarjonnassa laajuus, ulkonäkö ja sisältö vaihtelivat runsaasti. Osa teoksista oli romaanityyppisiä, vahvasti tarinallisia teoksia, osa taas oli lähinnä pelkistettyjä sukutauluja. Vuoden Sukukirjaa valitessaan raati painotti yhtäältä sisältöä ja sukututkimuksellisia ansioita, toisaalta myös kirjan luettavuutta, informatiivisuutta ja ulkonäön tyylikkyyttä.

Kuva: Markku Uusitalo.

Raati piti tärkeänä, että kirjassa on selkeä rakenne ja sitä hahmottava sisällysluettelo, lähdeluettelo sekä, vähintään sukunimet sisältävä henkilöhakemisto. Raati toivoi löytävänsä laadukkaan ja huolellisesti tehdyn teoksen, jota voisi pitää eräänlaisena mallikirjana ja joka voisi kiinnostaa oman suvun lisäksi myös laajempaa lukijakuntaa. Raati piti tärkeänä, että edustavassa sukukirjassa esitellään tasapuolisuuden nimissä myös naishaaroja eikä keskitytä pelkästään mieslinjaan.

Vuoden sukukirja -kilpailun raatiin kuuluivat Margit Lumia (puheenjohtaja), Jouni Kakkonen, Virpi Nissilä ja Kari Salo. Suomen Sukututkimusseura on järjestänyt Vuoden Sukukirja -kilpailun vuodesta 1991. Kilpailussa arvioidaan yhden kalenterivuoden aikana ilmestyneitä sukukirjoja sekä tehdään niitä tunnetuksi suurelle yleisölle.

Tutustu Pöykön sukuseuraan: https://poykonsukuseura.yhdistysavain.fi

SUKUVIESTI 2 · 2018

15

Löytyikö Ira Vihreälehdon isoisä?

Olemme seuranneet Sukuviestissä Ira Vihreälehdon heimosotavankiisoisän etsintää. Numerossa 5/2016 kerroimme Iran isoisän etsinnästä sekä hänen esikoiskirjastaan Tuntematon sotavanki (Atena). Viime numerosta 1/2018 löytyy juttu Iran maaliskuussa julkaistusta kirjasta Kunnes rauha heidät erotti (Atena).

Jutun yhteydessä kerroimme, missä vaiheessa hän oli isoisänsä etsinnöissä. Etsinnät olivat kirjan kirjoittamisen takia tauolla. Ira sanoi olevansa varma, että eri medioissa julkaistussa kolmen miehen kuvassa on hänen isoisänsä, rivissä oikealla. Kuva julkaistiin myös edellisessä Sukuviestissä.

Maaliskuussa kuulimme jymyuutisen: Iralla on Venäjällä kiikarissa hyvin potentiaalinen ehdokas isoisäkseen. Ira kirjoittaa asiasta Facebookissa Kadonneet sukulaiset -ryhmässä 11. maaliskuuta julkaisemassaan päivityksessä näin:

Ivan on kuvassa vasemmalla ja Iran isä Juhani oikealla pikkukuvissa. Näetkö heidän välillään yhdennäköisyyttä?

Tällä viikolla sain yhteyden venäläiseen perheeseen, jota olen kiivaasti etsinyt. Ratkaisevan avun toi pieni venäläinen kaupunginarkisto, jonne postitin kirjeen ja lukuisia valokuvia viime syksynä. He jatkoivat etsinnät maaliin asti, eli selvittivät etsimäni neuvostosotavangin vaiheet palautumisen jälkeen 1944. He kokosivat tiedot elossa olevista perheenjäsenistä ja kutsuivat arkistoon etsimäni miehen tyttärentyttären, Irinan tai Iran, kuten häntä kutsutaan, katsomaan kirjettäni ja lähettämiäni valokuvia isästäni. Irina oli saapunut arkistoon hieman epäluuloisena, mutta vilkaistuaan kerran isäni kuvaa oli todennut, että joo, tänne, tämä on meidän mies.

Olemme vaihtaneen päivittäin sähköposteja Iran (!!) kanssa ja katselleet toistemme valokuvia. Emme voi olla varmoja, ovatko nämä osittain samannäköiset miehet isä ja poika, mutta se tuntuu hyvin mahdolliselta. Tämä potentiaalinen isänisä, Ivan, oli Otavan koulutilalla sotavankina 1943, kun isäni sai alkunsa. Hän oli kertonut perheelle, että oli rakastunut suomalaiseen naiseen, mutta avioliitto

16

SUKUVIESTI 2 · 2018

ei onnistunut. Sodan jälkeen hän oli kahdesti vankileireillä Uralilla ja Ukrainassa. Hän piti lukemisesta ja häntä pidettiin viisaana (sodassa lääkintämies, vangittiin haavoittuneena, kansallisuus vepsäläinen). Hän kertoi vangitsemistilanteesta perheelleen, että tehtävänmukaisesti yritti pelastaa haavoittuneita, mutta oli itsekin haavoittunut ja niin hän jäi vangiksi.

Hän oli muistelijoiden mukaan hyvin työteliäs eli aina työn touhussa, kulki mielellään metsissä, rakensi talon perheelleen, sai siis neljä lasta ja eli yli 80-vuotiaaksi.

Suurin osa suvusta asuu Äänisen rannalla pienessä kylässä. He puhuvat venäjää, mutta ovat säilyttäneet joitakin perinteisiä vepsäläisiä tapoja.

Tilasin siis dna-testin ja nyt edessä melko hermostuttava kuukausien odotus. Testin tekee Ivanin nuorin poika, joka erityisesti näyttää isältäni. Jos ei tärppää, niin onhan taas yksi mahdollisuus tsekattu. Aina on toivoa!

Tulevat sukutapaamiset Piristen kesätapaaminen Kouvolassa 9.–10.6.2018 Ira kertoo, että hänen isänsä on hyvin toiveikas ja jännittynyt. Jos mies varmistuu hänen isäkseen, hän aikoo heti lähteä Iran kanssa Venäjälle tapaamaan sisaruksiaan ja käydä isänsä haudalla. Se tulee varmasti olemaan tunteellinen hetki.

– Isä kaatui liukkailla keleillä hiljattain ja totesin hänelle, että koita nyt pysyä elossa, kunnes saadaan tästä asiasta selvyys. Et halua tätä missata. Hän oli vahvasti samaa mieltä, Ira kertoo.

Jos Ivan varmistuu Iran isoisäksi, tuntuu tämä naisten samanimisyys uskomattomalta. Ivanin äidin nimi oli Irina. Nimi kulkee suvussa, joten myös Ivanin tyttärentytär on Irina ja häntä kutsutaan lempinimellä Ira. – He olivat hyvin, hyvin hämmentyneitä nimestäni. Minun nimeni on sattumaa. Yleensä tosin olen ollut sitä mieltä, että maailmassa ei ole sattumia. Isäni nimeä Juhani, tai Jussi, kuten perhe häntä kutsuu, olemme aina pitäneet jonkinlaisena mummoni vinkkinä isänisästä. Juhani on suomalainen väännös Ivanista ja se on virallisesti isäni toinen nimi, joka perinteisesti viittaa isään.

Ira tilasi DNA-testin USA:sta ja käänsi ohjeet venäjäksi. Hän toivoo, että Venäjälle maaliskuun toiseksi viimeisellä viikolla perille päässyt testi lähtee paluumatkalle kohti Amerikan laboratoriota jo maaliskuun aikana.

– Siitä kestää sitten kahdesta kuuteen kuukautta, että saamme tulokset. Parhaassa tapauksessa tulokset tulevat loppukesästä ja ovat positiiviset, missä tapauksessa suuntaamme heitä katsomaan mahdollisimman pian.

Ira kertoo, että mahdolliset sukulaiset Venäjällä ovat melko varmoja, että Ivan on Iran isoisä.

– Isälläni on kuulemma niin samanlainen hymy kuin mahdollisella velipuolellaan. Heille on tosin ollut myös järkytys, että isoisältä olisi jäänyt ”poika taakse”. Me emme voi varmasti tietää, tiesikö isänisä lapsestaan, mutta siitä voimme olla varmoja, että hänellä ei ollut mahdollisuutta jäädä Suomeen.

Kesän 2018 Piristen suku­tapaaminen ja -kokous Hotelli Vaakunassa, Hovioikeudenkatu 2, 45100 Kouvola.

Kokoukseen ilmoittautumistakaraja 3.5.2018. Ilmoittautuminen: Erkki Sillanpää puh. 050 3457961, tai sukuseuralle Urho Pirinen, puh. 050 5281345. Maksut lauantailta 50,00€ ja sunnuntailta 35,00€, jotka tulisi suorittaa sukuseuran tilille ilmoittautumisen yhteydessä: FI69 5290 0220 3737 22 Piristen sukuseura ry.

Lauantai klo 11–13 ilmoittautuminen, tuloinfo ja kahvi, majoittuminen. Kello 14 lähtö bussilla Verlaan, klo 15–16 opastettu kierros Unescon maailman­ perintökohteessa, klo 16.30 päivällinen Werlan makasiini­kahvilassa, klo17.30 paluu Valkealan kautta hotellille, klo18 tutustuminen Suomen Puotimuseoon.

Yöpyminen 112,-/2hlö/huone, 85,-/1hlö huone.

Maksetaan henkilökohtaisesti huoneen luovutuksen yhteydessä.

Sunnuntai klo 7–9 aamiainen, klo 9.30 kierros kasarmi­alueelle, klo 11 paluu hotellille, klo 11.30 lounas, klo 12.15–14 suku-/vuosikokous, klo 14 kokouksen päätöskahvi.

Tervetuloa!

Sukuseuran hallitus

Julkaisemme Tulevat sukutapaamiset -palstalla sukuseurojen kokous-, retki- ja tapah­tuma­ilmoituksia.

Palvelu on jäsenyhdistyksillemme maksuton. Ilmoituksen ihannepituus enintään 800 merkkiä. Aineiston voi toimittaa sähköpostitse: toimisto@suvut.fi.

Seuraamme Sukuviestin toimituksessa tilannetta.

Kati Laitinen SUKUVIESTI 2 · 2018

17

Presidentti Urho Kaleva Kekkosen ruotsalainen esi-isä Kangasniemen kirkonkirjojen mukaan Måns Smedfelt asui perheineen Pylvänälän kylässä ja kuoli 10.11.1765 haudattujen luettelon mukaan 85 vuoden ikäisenä (syntymävuosi noin 1680).

Hänen vaimonsa Marketta Priha kuoli haudattujen luettelon mukaan 23.4.1773 71-vuotiaana (syntymävuosi noin 1702). Heidät vihittiin Kangasniemellä 22.9.1723.

Marketta Priha oli todennäköisesti Valkealan pitäjään kuuluneessa Kouvolan kylässä asunutta Prihan sukua.

Sotilasasiakirjojen mukaan Måns Smedfelt oli Savon rykmentin Majurin komppanian ruodun numero 93 sotamies. Vuoden 1735 katselmusluettelon mukaan hän oli palvellut 19 vuotta eli vuodesta 1716

RU

OT

SI

Suomen tasavallan 8. presidentin Urho Kaleva Kekkosen äidin ja myös isän puoleiset sukujuuret ovat hyvin savolaiset. Kuitenkin kun menemme ajassa taaksepäin 300 vuotta, havaitaan hänen sukupuussaan poikkeus. Nimittäin Kekkosen äidin äidin isän isän äidin äidin isä, Kangasniemellä asunut sotamies Måns Smedfelt oli kotoisin Ruotsista Händenen pitäjästä.

Tukholma

HÄNDENE Göteborg

Händenen kirkko. Kuva: Nasko / Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0.

18

SUKUVIESTI 2 · 2018

Vuoden 1721 pääkatselmusluettelon mukaan Majurin komppanian ruodun numero 94 sotamies Måns Smedfelt oli syntynyt Västergötlandissa Skaraborgin läänissä Skåningen kihlakunnassa ja Händenen pitäjässä 23 vuotta sitten, osasi lukea kirjasta, oli naimaton, ei osannut käsitöitä ja oli palvellut 3 vuotta (Barnfödd i Wästergiöthland, Scaraborgz lähn, Skånningz härad och Hendene S., 23 åhr g:l, kan läsa i book, ogifft, kan intet handtwärk, tient j 3 åhr).

alkaen ja iältään 42-vuotias (syntymävuosi noin 1693).

Måns Smedfelt mainitaan ison vihan jälkeen vuonna 1721 Ruotsista Suomeen tuotujen sotamiesten luettelossa. Vuoden 1721 pääkatselmusluettelossa Länsi-Göötanmaan kolmikas- ja viisikäsrykmentin Majurin komppaniassa ruodussa numero 94 mainitaan sotamies Måns Smedfelt, joka oli syntynyt Ruotsissa Västergötlandissa Skaraborgin läänissä Skåningen kihlakunnassa ja Händenen pitäjässä 23 vuotta sitten eli noin vuonna 1698. Måns Smedfeltin sotilasura alkoi marraskuussa 1716 kuormastorenkinä.

keuksetta kymmenen vuotta liian korkeiksi, joten syntymävuosi on voinut olla 1690. Joka tapauksessa Måns on todennäköisesti syntynyt 1690-luvulla.

Händenen kastettujen luettelo on melko puutteellinen, mutta 23.12.1690 syntyi Måns Andersinpoika, joka kastettiin 26.12.1690 ja jonka vanhemmat olivat Anders Månsinpoika ja Anna Håkanintytär. Måns Andersinpojalla oli veli Lars, joka syntyi 1697 Händenessä everstiluutnantin tilalla ja kastettiin 28.11.1697.

Anders Månsinpoika mainitaan Händenen henkikirjoissa vuosina 1691–1720 asukkaana Jon Sveninpojan tilalla Händenen kirkonkylässä. Hän kuoli noin vuonna 1720, ja hänen poikansa Håkan Andersinpoika jatkoi tilalla asumista.

Kastettujen luettelon mukaan Händenessä syntyi 1690-luvulla toinenkin Måns, jonka vanhemmat olivat Henrik Knutinpoika ja Ingebor Ebbetsintytär ja joka kastettiin 3.5.1696. Henrik Knutinpoika -nimisestä miehestä ei ole merkintöjä Händenen henkikirjoissa.

Tommy Koukka

Måns Smedfelt oli siis syntynyt Ruotsissa Händenen pitäjässä. Valitettavasti hänen vanhemmistaan on vaikea löytää varmoja tietoja, sillä asiakirjalähteissä Månsille ei ole merkitty patronyymiä eli isännimeä ja Händenen seurakunnan kirkonkirjat ovat säilyneet hyvin puutteellisesti.

Kuten edeltä selviää, Månsin ikämerkinnät vaihtelevat asiakirjalähteissä. Hänen syntymävuodeksi saadaan 1680, 1693 tai 1698. Todennäköisesti vuosi 1680 on liian varhainen. Kangasniemen papeilla oli tapana merkitä iäkkäiden seurakuntalaistensa iät lähes poik-

Presidentti Urho Kekkosen synnyinkoti Lepikon torppa Pielavedellä. Kuva: Nilakka / Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0.

SUKUVIESTI 2 · 2018

19

K I M A AN UT SUK U A

Tiedon lähteitä sukututkijalle

T

Ritarihuone Keskiajalla tarvittiin sotavoimaa ja talonpojat houkuteltiin varustamaan täysin aseistettu ratsumies. Korvaukseksi talonpoika vapautettiin verosta ja hänestä tuli ensin rälssimies ja sittemmin aatelismies.

Aateliset alkoivat järjestäytyä 1600-luvun alkupuolella. Aateluudesta tuli perinnöllinen ja sen myötä nämä suvut saivat sukunimen, jolloin sukunimijärjestelmä vakiintui. Vuonna 1616 annettiin määräys, jonka mukaan Ruotsin ja Suomen aatelisista oli laadittava luettelo eli heidät tuli merkitä kirjoihin perheineen ja sukuineen. Vuonna 1626 perustettiin Ruotsin Ritarihuone, jonne kaikki aateliset otettiin jäseniksi ja heistä alettiin pitää luetteloita.

Suomesta tuli 1808–1809 sodan seurauksena osa Venäjää, suomalaiselle aatelistolle perustettiin oma Ritarihuone 1818. Suomessa vallitsi neljän säädyn valtiopäivät vuoteen 1906, jolloin ne korvattiin yksikamarisella eduskunnalla. Tällöin aatelisto menetti merkityksensä poliittisesti. Huolimatta etuoikeuksista, joiden viimeisetkin rippeet katosivat 1920 tulo- ja varallisuusverotukseen siirryttäessä, ritarihuonelaitos on yhä perinteikäs. Aateliset kokoontuvat edelleen joka kolmas vuosi aateliskokoukseen. Kokousten välissä asioita hoitaa Ritarihuonejohtokunta, jonka tehtäviin kuuluu mm. itse Ritarihuonerakennuksen ja sen arvokkaiden kokoelmien hoitaminen. Ritarihuoneella säilytetään laajaa vaakunakirjojen kokoelmaa.

Vanhimmat vaakunapiirroksista ovat 1500-luvulta. Kokoelmaan kuuluu mm. sinettikokoelma ja kunniamerkkejä. Ritarihuoneen hallussa on kaikkien suomalaisten aatelismiesten henkilötiedot keskiajalta lähtien. Ritarihuonegenealogi vastaa niiden jatkuvasta päivittämisestä. www.riddarhuset.fi

Museoviraston esine- ja kuvakokoelmat Museoviraston esine- ja kuvakokoelmissa on tietoja ihmisistä ja ilmiöistä tuhansien vuosien ajalta. Arkistoissa on yli sadan vuoden ajan karttunutta kulttuuriympäristön ja kulttuuriperinnön tutkimiseen, hoitoon ja hallintoon liittyvää materiaalia.

20

osa 3

SUKUVIESTI 2 · 2018

Museoviraston kirjaston erikoisaloja ovat muun muassa arkeologia, historia, kansatiede, museologia, taidehistoria ja rakennussuojelu. Museoviraston kuvakokoelmat on kansallinen kulttuurihistoriallinen kuva-arkisto, jossa on maamme laajimmat kokoelmat Suomen kulttuurihistoriasta, kansankulttuurista ja vieraista kulttuureista sekä rakennushistoriasta 1500-luvulta nykypäivään.

Kuvakokoelmat, kirjasto ja arkisto ovat avoimia kaikille kulttuuriperinnöstä kiinnostuneille. Kokoelmia digitoidaan jatkuvasti ja välitetään verkkopalvelujen kautta, mutta niiden laajuuden vuoksi vain osa aineistosta on tällä hetkellä sähköisessä muodossa. Alkuperäiset kuva-, arkisto- ja kirjastokokoelmat ja niiden luettelot ovat käytettävissä Helsingissä Sturenkatu 2a:n asiakaspalvelutiloissa.

Kuvakokoelmat.fi -verkkopalvelun avulla on mahdollista selailla ja tutkia valikoitua julkista otosta Museoviraston kuvakokoelmista ja Suomen merimuseon kuvakokoelmista sekä tutustua kuvalliseen kulttuuriperintöömme. Kuvakokoelmat.fi -palvelussa ja Finnassa on julkaistu yli 100 000 näyttökuvaa CC BY 4.0-lisenssillä vapaaseen käyttöön.

Museoviraston Kuvakokoelmiin kuuluu myös Journalistinen kuva-arkisto JOKA, joka koostuu suomalaisista lehtikuvakokoelmista. www.museovirasto.fi/fi/kokoelma-ja-tietopalvelut www.kuvakokoelmat.fi https://joka.kuvakokoelmat.fi

Yksityiset keskusarkistot Maassamme toimii useita yksityisiä keskusarkistoja, joista jokaisella on oma erikoisalansa. Ne kokoavat alansa yhteisöjen ja henkilöiden arkistoja sekä pitävät niitä avoimesti tutkijoiden käytettävissä. Nämä arkistot sekä avartavat että tarkentavat kuvaa suomalaisesta ihmisestä ja yhteiskunnasta.

Yhteistyötä keskenään tekevät yksityiset keskusarkistot perustivat vuonna 1999 Yksityiset Keskusarkistot ry:n. Sen jäsenarkistot ovat: • Kansan Arkisto: työväenliike ja kansalaisjärjestöt www.kansanarkisto.fi

• Keskustan ja maaseudun arkisto: maalaisliittolais-keskustalainen liike www.keskusta.fi/Suomeksi/KMA/Etusivu • Porvarillisen Työn Arkisto: suomalaisen puolueen ja kansallisen kokoomuksen keskus-, piiri- ja läheisjärjestöt, http://arkisto.kokoomus.net • Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto: yritykset ja elinkeinoelämän järjestöt, www.elka.fi • Suomen Urheiluarkisto: liikunta- ja urheilukulttuurin toimijat www.urheilumuseo.fi/Etusivu/Tutki/Asiakirjat • Svenska centralarkivet: suomenruotsalaiset järjestöt, www.svenskacentralarkivet.fi • Toimihenkilöarkisto: toimihenkilöjärjestöt www.th-arkisto.fi • Työväen Arkisto: työväen- ja ammatti­ yhdistysliike, www.tyark.fi • Urho Kekkosen arkisto: tasavallan presidentin ja hänen lähipiirinsä arkistot www.ukk-arkisto.fi

Valokuvat ovat olleet merkittävä osa Kansan Arkiston kokoelmia vuosikymmenien ajan. Kokoelmissa on yli miljoona valokuvaa, joiden ajallinen painopiste on 1950–70-luvuilla.

Noin neljäsosa Kansan Arkiston digitoiduista kuvista esitellään Arjenhistoria.fi -verkkoportaalissa, joka on syntynyt kuuden museon ja kahden arkiston yhteisestä kokoelmatietokannasta. Kaikille avoimessa palvelussa voi tehdä hakuja ja selata erilaisia valokuva-, esine- ja kirjakokoelmia. Verkkoportaalin aineisto lisääntyy koko ajan. Kansan Arkiston lisäksi mukana ovat Työväenmuseo Werstas, Tekniikan museo, Sähkömuseo Elektra, Helsingin yliopistomuseo, Suomen Siirtolaisuusmuseo, Kultamuseo ja Työväen Arkisto.

www.yksityisetkeskus­arkistot.fi

Arkistossa on tutkittavana historiallisia arkistoja eri aloilta: poliittiset järjestöt, ammattiyhdistysliike ja suomalaisen järjestöelämän koko kirjo kuluttajaliikkeestä sosiaalialan ja kulttuurialan järjestöihin on edustettuna. Yksityiset henkilöt ovat luovuttaneet omia arkistojaan Työväen Arkistoon. Muistitietokokoelmat koostuvat henkilöiden kertomuksistaan elämästään, kuinka he ovat sen kokeneet. Työväen Arkistolla on laajat kokoelmat julisteita, valokuvia, videoita ja äänitteitä. Valokuvakokoelmassa on järjestöjen, henkilöiden ja yritysten kuvia.

Kansan Arkisto Kansan Arkisto on Yhteiskunnallisen Arkistosäätiön ylläpitämä kansalaisjärjestöjen ja vasemmistolaisen työväenliikkeen keskusarkisto, jossa on toiminnan alusta asti korostettu henkilöhistoriallisen aineiston ja paikallishistorian tallentamista järjestöarkistojen rinnalla. Alkuperäinen toimiala on laajentunut myös sellaisiin ruohonjuuritason järjestöihin, joiden historia ei muuten tallentuisi. Poliittisten toimijoiden asiakirjakokoelmien lisäksi löytyy muun muassa ammatti- ja asukasyhdistyksien, ystävyys- ja kulttuuriseurojen, talotoimikuntien sekä harrastajateattereiden aineistoja.

Koko maan kattava kokoelma sisältää asiakirjoja, valokuvia, julisteita, postikortteja, merkkejä, äänitteitä sekä kirjoja ja muita julkaisuja. Poliittisesti painopiste on sosiaalidemokraateista vasemmalle. Materiaalia on eniten sotien jälkeiseltä ajalta. Pääpaino on 1940–70-luvuilla, mutta 1920-lukukin on hyvin edustettuna. Henkilöarkistoissa on eniten tietoa 1900–1920-luvuilla syntyneistä.

Arkiston kotisivuilla on tietokanta, josta voi hakea järjestön nimen, paikkakunnan ja toimialan mukaan. Tietokantaa päivitetään jatkuvasti, mutta kaikkia asiakirjakokoelmia ja luettelotietoja ei ole julkaistu internetissä. Esimerkiksi sisältöhaut ja henkilöarkistojen luetteloiden selaaminen on mahdollista vain arkistotiloissa.

www.kansanarkisto.fi www.arjenhistoria.fi

Työväen Arkisto

www.tyark.fi

Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto Elka Elkan kokoelmissa olevat yritys-, henkilö- ja yhdistysarkistot sisältävät tietoja useista eri aiheista. Elka kerää, käsittelee ja asettaa käyttöön yritysten, yksityisten henkilöiden, liittojen ja yhdistysten toiminnassa syntynyttä asiakirja-aineistoa. Asiakirja-käsite sisältää myös piirustukset, kartat, valokuvat sekä erilaiset ääni- ja kuvatallenteet. Kaikista Elkan arkistoista noin 60 prosenttia on järjestetty ja luetteloitu tietokantaan.

Lopuista on olemassa eritasoisia inventointi­luetteloita. www.elka.fi

>> SUKUVIESTI 2 · 2018

21

Valtakunnallinen yksityisarkistorekisteri

Teatterimuseo

Valtakunnallinen yksityisarkistorekisteri on Kansallisarkiston ylläpitämä viitetietokanta, johon kootaan rekisteriin osallistuvien laitosten omista tietokannoista perustiedot niiden säilyttämistä yksityisarkistoista eli pääasiassa henkilö-, perhe-, suku-, yhdistys- ja yritysarkistoista.

Rekisteri sisältää tiedot lähes 30 laitoksessa säilytettävistä yksityisarkistoista. Tavoitteena on, että jatkossa mahdollisimman monet yksityisarkistoja säilyttävät laitokset osallistuvat rekisterin päivitykseen. Tällaisia laitoksia ovat arkistot, kirjastot ja museot mutta myös eräät muut laitokset.

Rekisteriin sisältyvistä yksityisarkistoista ilmoitetaan arkistonmuodostajan nimi, lyhyt luonnehdinta aineiston sisällöstä, arkiston rajavuodet sekä laajuus hyllymetreinä. Arkistoihin voi liittyä käyttörajoituksia.

Tarkemmat tiedot arkistojen sisällöstä ja mahdollisista käyttörajoituksista selviävät säilyttävästä laitoksesta.

Teatterimuseon tutkijasalissa Helsingissä Kaapelitehtaalla käytössä ovat muun muassa Teatterimuseon tietokanta, teatterialan käsikirjasto, lehtikritiikit, käsiohjelmakokoelma sekä arkistokokoelmat. Teatterimuseon arkistossa säilytetään ensisijaisesti maamme ammattimaiseen teatteriin ja tanssiin liittyviä aineistoja.

Lisäksi kokoelmissa on jonkin verran muihin esittäviin taiteisiin liittyviä arkistoaineistoja. Arkiston vanhimmat objektit ovat 1830-luvulta ja tuoreimmat viime vuosilta. Kokoelmat karttuvat jatkuvasti uusilla aineistolahjoituksilla.

Arkiston kokoelmat jakautuvat asiakirja-arkistoon, valokuva-arkistoon ja audiovisuaaliseen arkistoon. Lavastus- ja pukuluonnokset kuuluvat museon esinekokoelmiin.

Teattereiden esitystietokanta ILONA on toteutettu yhdessä Teatterin tiedotuskeskuksen kanssa. Tietokannasta voi hakea tietoa muun muassa tietystä näytelmästä, sen eri esityksistä Suomessa ja produktion tekijöistä 1800-luvulta lähtien.

Teatterimuseon kokoelmatietokanta Ida on kokonaisuudessaan käytettävissä vain erillisen tutkijakäyttöliittymän avulla Teatterimuseon tutkijasalissa. Hakuja voi tehdä esine-, arkisto-, kuvanauha-, äänite-, valokuva- ja kirjastokantoihin. Osa Ida-tietokannan aineistosta on selailtavissa verkossa Museot Online -hakuportaalin kautta.

Teatterimuseon arkistossa säilytettävien yksityisarkistojen tiedot ovat haettavissa myös Kansallisarkiston ylläpitämän Valtakunnallisen yksityisarkistorekisterin sivuilta.

www.narc.fi/cgi-bin/db2www/yarek.mac/input www.arkisto.fi/fi/aineistot/verkkopalvelut-ja-tietokannat

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Kirjallisuusarkisto on suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin erikoisarkisto, joka on toiminut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran itsenäisenä osastona vuodesta 1971. Kansanrunousarkiston kokoelmat sisältävät suullista perinnettä, kansanmusiikkia, kansatieteellisiä kuvauksia, elämäkertoja ja muistitietoa.

Kirjallisuusarkiston aineistot koostuvat suomalaisten kirjailijoiden, kulttuurihenkilöiden, alan tutkijoiden, kansankirjoittajien sekä kirjallisten yhteisöjen ja muiden toimijoiden lahjoituksina saaduista yksityisarkistoista.

Kansanrunousarkisto ja kirjallisuusarkisto ovat kaikille avoimia arkistoja, ja niiden aineistot ovat pääosin vapaasti tutkijoiden käytettävissä. Alkuperäisiä aineistoja voi tutkia tutkijasaleissa, mutta niitä ei lainata arkistojen ulkopuolelle. Kirjallisuusarkiston mikrofilmejä voi tilata kaukolainaksi arkistoihin, kirjastoihin ja museoihin. www.finlit.fi/fi/arkisto-ja-kirjastopalvelut www.finlit.fi/fi/verkkoaineistot-0

22

SUKUVIESTI 2 · 2018

www.teatterimuseo.fi http://ilona.tinfo.fi http://suomenmuseotonline.fi

Henkilötietolaki sukuseuratoiminnassa

Teksti: Markku Ruuskanen

Sukuseurat tekevät arvokasta työtä kerätessään kulttuurihistoriallisesti tärkeää ja ainutkertaista aineistoa sukujen jäsenistä ja heidän elämästään kautta aikojen. Historiallisesti arvokkaan tiedon kerääminen ja säilyttäminen on tietosuoja-asetuksen ja henkilötietolain mukaista toimintaa.

Toukokuun lopulla voimaan tuleva EU:n tietosuojaasetus ja henkilötietolaki korostavat, että yksityisyys ja henkilötietojen suoja ovat tärkeitä asioita. Yksityisyys nähdään usein henkilökohtaisen vapauden oikeudellisena takeena. Tietosuojassa on kyse tunnistettavien henkilöiden tietojen suojaamisesta. Muuttuneet säännökset on otettava huomioon sukuseurojen toiminnassa.

Sukuseurojen kannalta on oleellista, että tietosuojasääntely koskee yleensä vain elossa olevien henkilöiden tietoja. Kuolleiden henkilöiden arkaluonteisia tietoja ei saa julkaista, jos ne voivat aiheuttaa vahinkoa elossa oleville jälkeläisille tai muille läheisille henkilöille. Äskettäin poistin erään henkilön sukutiedoista maininnan siitä, että kyseinen henkilö oli suorittanut opintoja 1800-luvun lopulla Kuurojen koulussa. Kyseisen henkilön jälkeläinen otti yhteyttä ja kertoi hänen sekä hänen lähisukunsa saaneen kokea paljon mielipahaa ja kiusaamista aikanaan isoäidin kuurouden takia.

Henkilötietoja saa kerätä ja käsitellä, kunhan se tapahtuu laissa säännellyillä perusteilla. Sääntelyn tarkoituksena on suojata henkilöitä epäoikeutetulta tietojen keräämiseltä, säilyttämiseltä ja käytöltä. Laissa mainituista käsittelyperusteista sukuseurojen kannalta yleisimpiä ovat henkilön antama suostumus ja laissa säädetty velvollisuus yhdistykselle säilyttää tietoja yhdistyksen jäsenistä. Myös historiallinen tutkimus on laissa mainittu perusteena henkilötietojen käsittelylle.

Selkeimmin henkilön antama suostumus toteutuu siten, että henkilö lähettää omat henkilötietonsa sukuseuralle antamalla samalla suostumuksensa tietojen käsittelyyn sukuseuran henkilörekisterissä. Sukuseuran jäsenyys edellyttää jäsenrekisterin pitämistä.

Sukututkimuksen käytännesäännöissä on määritelty paras käytäntö sukutietojen päivittämiseen sukurekisterissä. Tämä tapahtuu sillä tavalla, että sukuseura hankkii rekisterissä olevien päivitystä kaipaavien henkilöiden osoitetiedot julkisista rekistereistä ja

lähettää perhekohtaisesti sukutiedot tarkastettaviksi joko postitse tai sähköpostin kautta. Samassa yhteydessä on syytä ilmoittaa, että henkilötietoja käsitellään sukuseuran tekemään sukututkimusta varten. Samalla on myös syytä ilmoittaa, että halutessaan henkilöllä on oikeus kieltää henkilötietojensa käsittelyn sukurekisterissä. Niin kauan kuin henkilö on sukuseuran jäsen, jäsentietojen käsittelyä jäsenrekisterissä ei ole mahdollista kieltää, mutta yhteystietojen muodosta jäsenellä on oikeus itse päättää, mitä tietoja antaa yhdistykselle.

Erityisen tarpeen sukutietojen päivitys on syytä tehdä, jos sukuseuran tarkoituksena on julkaista sukutietoja sukukirjoissa tai muissa julkaisuissa joko kirjoina tai esimerkiksi CD-levyillä. Usein pidemmän aikaa säilytetyt tiedot ovat vanhentuneita tai niissä on tietoja, joita henkilö ei nyt enää haluakaan julkaista esimerkiksi avioeron jälkeen.

Sekä jäsenrekisterin että sukurekisterin pitoa varten sukuseuran on syytä valita vastuuhenkilöt, joihin rekistereihin merkityt voivat ottaa tarvittaessa yhteyttä.

Sukuseurojen tekemä sukukirjojen julkaiseminen perustuu perustuslaissa turvattuun sananvapauteen, jota henkilötietolainsäädännössä myös turvataan. Julkaisemiseen ei erikseen tarvita henkilön suostumusta, mutta henkilötietojen julkaisua ei suositella tehtäväksi ilman, että julkaisuissa esitettävillä henkilöillä on oikeus tarkastaa ja korjata julkaistavat henkilötiedot ja halutessaan myös kieltää tietojen julkaisun.

Kieltotapauksissa julkaisuihin voidaan kirjata henkilön kohdalle sukupuoli ja syntymävuosi käytännesääntöjen mukaisesti.

Sukuseurojen tulee päivittää jäsenrekisteriään ja sukurekisteriään koskevat tietosuojaselosteet. Mallit tietosuojaselosteista ovat saatavilla Sukuseurojen Keskusliiton nettisivuilta kohdasta Henkilötiedot sukututkimuksessa.

Kirjoittaja on SSK:n hallituksen jäsen ja oikeudellisen toimikunnan puheenjohtaja.

SUKUVIESTI 2 · 2018

23

Museo keskellä Helsinkiä

Nordean Pankkimuseo Aleksanterinkadulla sijaitsee yksi Helsingin mielenkiintoisimmista museoista, nimittäin Nordean omistama Pankkimuseo. Museo esittelee Suomen liikepankkitoiminnan historiaa ja talouselämän kehitystä. Se on perustettu vuonna 1936. Alkujaan museo oli vain henkilökunnan ja pankin vieraiden käytössä, mutta myös ryhmien on ollut mahdollista vierailla museossa vuosien ajan.

Yleisölle museo on ollut avoinna vuodesta 2012 lähtien. Tuolloin vietettiin Suomalaisen liikepankkitoiminnan 150. juhlavuotta ja tämän kunniaksi Pankkimuseossa järjestettiin avoimien ovien tapahtumia.

Alun perin oli ajatuksena pitää avoimia ovia vain juhlavuoden ajan. Kävijöitä oli kuitenkin paljon ja ihmi-

set pitivät museosta, joten avoimien ovien käytäntöä päätettiin jatkaa.

Pankkipalatsi Pankkimuseon perustamisen taustalla 1930-luvulla oli Unioninkadun varrella sijainneen Pohjoismaiden Osakepankin konttorin purku. Alun perin museo sijaitsi Yhdyspankin uudessa pankkitalossa Aleksanterinkatu 30:ssa, mutta nykyisin se sijaitsee Yhdyspankin vanhassa pankkitalossa osoitteessa Aleksanterinkatu 36 B. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Gustaf Nyström ja se on valmistunut vuonna 1898 Yhdys-

Johtajan huone. Kuva: Emilia Paavonen.

24

SUKUVIESTI 2 · 2018

pankin pääkonttoriksi. Valmistuessaan rakennusta on kutsuttu ”pankkipalatsiksi” ja se on helppo uskoa. Vaikka rakennuksen valmistumisesta on kulunut yli sata vuotta, on se edelleen todella vaikuttava näky sisältäpäin. Rakennus oli myös valmistuessaan ensimmäinen graniitista valmistunut rakennus Helsingissä ja se on määrittänyt myöhempää arkkitehtuuria kaupungissa. Esimerkiksi Rautatieasema ja Kansallismuseo on rakennettu vasta tämän jälkeen ja ne ovat saaneet vaikutteita tästä rakennuksesta.

Interiööri, esineistöä ja muuta mielenkiintoista

den ajalta. Näyttely alkaa Suomen ensimmäisen liikepankin Suomen Yhdyspankin perustamisesta vuonna 1862 ja jatkuu 2000-luvulle asti. Näyttelyssä on myös esitelty talouden yleistä kehitystä eri vuosikymmeninä.

Historianäyttelyn lisäksi museossa on vuosittain vaihtuva teemanäyttely. Tämän vuoden näyttelyn aiheena on ”Gustaf Nyström pankkiarkkitehtina”.

Kaikille jotakin kiinnostavaa Kaiken kaikkiaan Pankkimuseo on vaikuttava kokemus. Jo aulassa sijaitsevat Suomen elinkeinoja kuvaavat pronssitaulut tai Viipurin konttorissa käytössä ollut kello häikäisevät yksityiskohdillaan. Puhumattakaan puukalusteista, joissa on sellaisia yksityiskohtia, että voi vain hämmästellä puuseppien ammattitaitoa. On harvinaista voida sanoa, että on olemassa museo, josta löytyy kaikille jotakin kiinnostavaa. Pankkimuseon kohdalla se kuitenkin pitää paikkansa. Uskon että jokainen löytää sieltä jotakin itseään kiinnostavaa – myös sellainen henkilö, joka ei koe olevansa museoihminen.

Nordean pankkimuseossa voi vierailla joka kuun ensimmäisenä torstaina kello 15–17. Opastetut kierrokset järjestetään kello 15 ja 16. Ryhmien on mahdollista vierailla pankkimuseossa arkipäivisin varaamalla itselleen oman kierroksen. Sekä yksityishenkilöille että ryhmille vierailut ovat ilmaisia. Pankkimuseon kierros on helppo yhdistää vaikka Helsingin vierailun yhteyteen, koska se sijaitsee keskustassa monien hotellien ja palvelujen lähellä.

Sukututkijalle mielenkiintoisena tietona voidaan mainita, että Nordea on digitoinut hallussaan olleita kuvia. Kuvissa on myös paljon pankkien palveluksessa ollutta henkilöstöä, joten oman sukulaisen löytäminen kuvista on mahdollista. Ne ovat katseltavissa elinkeinoelämän keskusarkiston Elkan sivuilla osoitteessa www.elka.fi. Hakusanaksi voi laittaa esimerkiksi pankin nimen.

Paasikiven tuoli, johon saa myös istua.

Kuva: Emilia Paavonen.

Museossa on esillä Pohjoismaiden Osakepankin Helsingin konttorissa käytössä ollut pankki-interiööri kalusteineen. Interiööri on arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren & Saarisen suunnittelema ja se on otettu käyttöön vuonna 1904. Museossa on myös näytteillä johtajan huone ja osa pankkisalia.

Voit eläytyä helposti pääkassana olemiseen ja ottaa vaikka selfien itsestäsi. Tämän lisäksi on myös mahdollista tutustua liikepankkien vanhoihin televisiomainoksiin eri vuosikymmeniltä 1960-luvulta alkaen. Televisiomainoksista voi nauttia istahtamalla Viipurin konttorista peräisin oleviin kalusteisiin, jotka ovat Eliel Saarisen veljen suunnittelemia. Jo kalusteet itsessään ovat taideteos. Myös eräänä mielenkiintoisena esineenä museossa on Paasikiven käytössä ollut tuoli, jota voi myös kokeilla. Paasikivihän toimi yhdyspankissa pankinjohtajana vuosina 1914–1934.

Myös hänen vaimonsa Alli on ollut Yhdyspankissa töissä pääkassana.

Lisäksi näytillä on vanhoja mekaanisia laskukoneita ja ensimmäinen nostoautomaatti. Nostoautomaatin seikkaperäiset ohjeet tuntuvat huvittavilta tänä päivänä. Museossa on myös esillä pankkitoimintaan liittyviä esineitä kuten osakekirjoja, pankkikirjoja ja säästölippaita. Lisäksi on mahdollista nähdä harvinaisia Suomen Yhdyspankin liikkeelle laskemia seteleitä 1800-luvulta.

Teksti: Camilla Paavonen

Näyttelyitä Museon peruskokoelmaan kuuluu historianäyttely suomalaisesta liikepankkitoiminnasta 155 vuo-

Tutustu museoon: www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/pankkimuseo.html SUKUVIESTI 2 · 2018

25

Kerro kokemuksesi kaivoksista Oletko työskennellyt kaivosalalla tai onko paikkakunnallasi toiminut kaivos? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitos keräävät nyt kirjoituksia siitä, millaista on työskennellä kaivoksessa ja asua kaivosten naapurustossa.

Kaivos tarjoaa työtä ja jättää maisemaan jäljen. Kaivoksissa tuotetaan raaka-aineita, joita ilman emme pärjää päivittäisessä elämässämme, mutta kaivos voi myös muuttaa ihmisen ympäristön ja elämänkulun.

Kaivostoiminta on lisääntynyt Suomessa viime vuosina, mutta on myös kaivoksia, jotka ovat toimineet hiljaisuudessa ja vailla suurta julkisuutta vuosikymmeniä.

Muistitiedon keruu Kaivos kartoittaa kaivoksissa työskennelleiden ja kaivosten lähellä asuneiden kokemuksia. Kirjoitukset voivat käsitellä esimerkiksi kaivosta työpaikkana ja alaan liittyviä mielikuvia. Myös kaivosten vaikutukset ympäristöön sekä paikkakunnan yhteisöihin, elinkeinoihin ja politiikkaan ovat

mahdollisia aiheita. Näkökulmana voi olla myös ulkomaisen kaivosyhtiön tulo paikkakunnalle tai kaivoksiin liittyvät protestit.

Keruuseen voit vastata omalla kielelläsi ja tyylilläsi, tekstin pituutta ei ole rajoitettu. Voit myös lähettää valokuvia sekä äänittää muistelusi tai haastatella henkilöä, jolla on kaivoksiin liittyviä muistoja. Kysymyksiä pohdinnan tueksi löytyy Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkosivuilta.

Kaivos-keruu on käynnissä 31.8.2018 asti. Kirjoitukset arkistoidaan SKS:n arkiston Joen-suun toimipisteeseen.

Lisätiedot ja vastausohjeet: www.finlit.fi/kaivos

Orijärven kaivos Kiskossa. Kuva: Kallerna / Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0.

26

SUKUVIESTI 2 · 2018

Kansallisarkistossa säilytettäviä perukirjoja digitoidaan Kansallisarkisto ja kansainvälinen sukututkimusyhteisö FamilySearchin solmivat vuonna 2013 kumppanuusyhteistyösopimuksen, jonka puitteissa on digitoitu ja tullaan digitoimaan suuria suku- ja henkilöhistoriatutkimukseen liittyviä aineistokokonaisuuksia.

Vuoden 2018 alussa käynnistyi valtakunnallisesti kattava raastuvanoikeuksien ja tuomiokuntien 100 vuotta vanhempien perukirjojen digitointi. Digitaaliset tiedostot saadaan syksyllä 2018 Kansallisarkiston Digitaaliarkistoon vapaaseen käyttöön. Sitä ennen Digitaaliarkistoon tulevat vuonna 2017 digitoidut autonomian ajan (1809–1917) henkikirjat.

Perukirjassa paljon yksityiskohtaista tietoa Perukirja on perunkirjoitustilaisuudessa laadittu luettelo ja arviointi vainajan omaisuudesta. Perukirjaan tuli merkitä vainajan kiinteä omaisuus, irtaimisto, varat ja velat. Perunkirjoitustoimituksesta mainittiin yleensä aika, paikka, osallistujat, vainaja ja hänen kuolinpäivänsä, perilliset sekä alle 21-vuotiaiden perillisten holhoojat. Omaisuus lueteltiin ryhmittäin ja varsin yksityiskohtaisesti.

Kansallisarkiston hallussa olevat perukirjat kuuluvat yleensä alioikeuksien ja hovioikeuksien arkistoihin. Lisäksi perukirjoja on kirkonarkistoissa ja vähäisemmässä määrin myös erinäisissä muissa yhteyksissä. Pääsääntöisesti perukirjat toimitettiin alioikeuksiin eli maaseudulla tuomiokuntiin ja kaupungeissa raastuvanoikeuksiin. Poikkeuksen muodostavat aatelisten perukirjat, sillä vuoteen 1868 asti ne toimitettiin hovioikeuksiin. Myöhemmältä ajalta myös aatelisten perukirjat ovat alioikeuksien arkistoissa.

Sukututkijalle ja henkilöhistorioitsijalle perukirja täydentää seurakuntien väestörekisteriarkistoja ja henkikirjoja tarjoamalla tutkittavasta henkilöstä yksityiskohtaisempia tietoja. Perukirjoissa olevat tiedot perillisistä sekä alle 21-vuotiaiden perillisten holhoojista voivat olla avuksi, jos rippikirjat ja henkikirjat jättävät sukupuuhun aukkoja.

• Digitaaliarkisto: http://digi.narc.fi • Kansallisrkisto: www.arkisto.fi • FamilySearch: www.familysearch.org

Kansallismuseo ja Museovirasto etsivät ja tarjoavat muistoja vuodelta 1918 Kansallismuseo ja Museoviraston Kuvakokoelmat keräävät vuoteen 1918 liittyviä esineitä ja kuva-aineistoja. Sotavuoden poikkeusoloja kuvaavat esineet ja kuvat ovat kulttuurihistoriallisesti ja tutkimuksellisesti arvokkaita, ja ne voivat avata uusia näkökulmia yhteen historiamme merkittävimmistä käännekohdista.

Kansallismuseo ja Museoviraston Kuvakokoelmat ovat julkaisseet verkossa historiallisesti arvokkaan dokumenttielokuvan vuoden 1918 sodan voitonparaatista. Nimellä ”Suomen kansallinen sotajoukko” (1918) tunnettu teos on itsenäisen Suomen ensimmäisiä do-

kumenttielokuvia. Sen restauroitu tallenne on nähtävillä Vimeo- ja YouTube-palveluissa.

Lisäksi Museoviraston Kuvakokoelmat on digitoinut kattavan otoksen vuoden 1918 sotaan liittyviä kuva-aineistoja. Nyt digitoidut kuvat ovat vapaasti selattavissa Kuvakokoelmat.fi-palvelussa sekä Finna-verkkopalvelussa, joista niitä voi myös tilata omaan käyttöön.

Lisätietoja esinekeruusta antaa amanuenssi Satu Frondelius, puh. 0295 33 6390, satu.frondelius@kansallismuseo.fi ja kuva­ keruusta intendentti Hannu Häkkinen, puh. 0295 33 6103, hannu.hakkinen@museovirasto.fi.

SUKUVIESTI 2 · 2018

27

U R KKA

LU K U

N

Kirjaesittelyt: Heikki Manninen

Kittolan Jääskeläiset

kumpikaan olleetkaan vanhimpia poikia, joiden nimet ovat vuoroon Heikkejä ja Pekkoja.

Taloa koskevat dokumentit ovat tallessa. Isojako, sotakorvaukset, kartat ja perukirjat kertovat millaisessa talossa asuttiin. Oma lukunsa ovat Pauli Martikaisen piirrokset, jotka hän on kirjaan tehnyt tarinoiden perusteella. Hyvämuististen Johanin ja Oton mielessä on tarinoita 1700-luvulta saakka, ja tässä kirjassa ne kerrotaan laajemmalle yleisölle. Kirjan loppuun koottuja arkisia valokuvia voi katsoa kuin kansatieteellisiä dokumentteja; osassa taas julkaisuperusteena on ollut niihin liittyvät tunteet ja muistot.

kirjan ulkoasusta vastanneelle Timo Jaakolalle ja muille kirjailijaa avustaneille henkilöille.

Pullin suku Antreasta

Taiteilijan mallina

Otto Jääskeläinen: Kittola-kirja.

Porvoo 2016. 150 sivua.

Jääskeläiset on laaja suku; se on levinnyt ympäri maata. 70 vuotta sitten suku perusti sukuseuran Lapinlahden Väisälänmäen Kittolassa. Silloinen nuori isäntä Otto Jääskeläinen toivotti sukuvieraat tervetulleeksi. Nyt 90 vuotta täyttänyt Otto on julkaissut kirjan, joka on samanaikaisesti sukukirja, muistelmat ja taideteos.

Suvun ja talon historia Kirjan alussa kerrotaan lyhyesti sukupuu. Heikki Heikinpoika Jääskeläinen (1686–1756) tulee rengiksi Lapinlahden Väisälänmäelle. Heikki nai talon tyttären, ja mainitaan puolikkaan talon isäntänä jo 1705. Seuraavan isännän Petterin (1723–1761) tappaa salama; samalla kuolee vaimokin.

Mutta suku jatkuu: Heikkejä ja Pekkoja tulee isänniksi. Rakennetaan umpipiha, ja kun tuli polttaa sen, rakennetaan uusi talo. Elämä jatkuu. Otto on 8. sukupolvea (s. 9.4.1924), hänen isänsä nimi oli Johan (1864–1954), mutta he eivät

28

SUKUVIESTI 2 · 2018

Taiteilija Eero Järnefelt oli kesällä 1893 Lapinlahdella, ja kävi myös Kittolassa seuraamassa kaskenpolttoa. Järnefelt oli myös mukana talon miniän, Heta Sonnisen (1837–1893) veneillä tehdyssä hautajaissaatossa ja hautajaispidoissa. Ihmisiä ja maisemia tallentui tämän kesän tuloksena syntyneisiin tauluihin (Raatajat rahanalaiset, Isäntä ja rengit).

Järnefelt ei ollut ainoa taiteilija, joka vaikutti kittolalaisten elämään. Kuvanveistäjä Emil Halonen teki sukuhaudalle Kylväjä-patsaan Pekka Jääskeläisen (1832–1912) olemusta muistellen.

Sama aihe on toteutettu myös reliefinä. Pekka Halosen Lapinlahden kirkon alttaritauluksi tarkoitettu Kolme miestä metsässä on myös kuvattu kirjaan. Raimo Puustinen teki herännäisseurojen kokemuksensa pohjalta Tyyntyy iltaanosan Lapinlahden kunnantalon lasimaalaukseen.

Kirjan lopussa kerrotaan Kittolassa pidetystä Jääskeläisten sukuseuran perustavasta kokouksesta. Talossa valmistauduttiin majoittamaan kokouksen osanottajat penkkejä ja heinälatoja myöten.

Kokouksen sihteerinä toimi kirjailija Lempi Jääskeläinen, joka sitten valittiin sukuseuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.

Kittola-kirja on helmi sukukirjojen joukossa. Osa kiitoksesta menee myös

Anna Pulli (toim.): Antrean Pullit.

Helsinki 2016. 317 sivua.

Antrea on rajan taakse jäänyt pitäjä, jossa sijaitsevat muistoja herättävät paikat, kuten Talikkala, Kuukauppi, Kuparsaari, Kavantsaari… ja ovat siellä tämän kirjan aiheeseen liittyvät Pullila ja Hännikkälänniemikin. Vuoksi virtaa pitäjän läpi.

Pulleja on Karjalassa ja Suomessa useampi suku. Nimi saattaa tarkoittaa nuorta sonnia, tai sitten se tulee saksan kielen nimestä Bulle, joka on levinnyt käyttöön eri puolilla.

Antrean Pullit ovat perustaneet sukuseuran 2012; erilaisia sukuhaarojen tapaamisia oli ollut jo aiemmin. Pari vuotta myöhemmin saatiin sukuviiri, jossa on kuvattu nuori sonni ja neljä tupsua, jotka symboloivat suvun neljää haaraa.

Nyt on julkaistu sukukirja, johon on sukututkimuksen lisäksi koottu artikkeleita Antreasta ja muista pitäjistä, suvun henkilöistä ja tapahtumista. Kirjan loppuun sijoitettu sukututkimus sisältää 372 taulua ja hakemistossa on liki

1600 nimeä. Kirjan kuvitus on karjalaiseen tapaan runsas.

Toistatuhatta sivua Väänäsiä

Hännikäisistä Pulleiksi Suvun alkuvaiheet ovat mielenkiintoiset. Pullit olivat alun perin Hännikäisiä, Hännikkälän kylästä. Vaikeissa oloissa Hännikäiset menettivät tilansa ja tilalle tulivat Noskuan Pullit. Pullien kärsiessä vainoista, nälästä ym. Hännikäiset palasivat yhtiömiehiksi 1745, ja ottivat nimekseen Pulli vuonna 1776 talon nimen mukaan.

Sukuseurassa katsotaan, että Antti Jaakonpoika Hännikäinen (1697–1754) ja hänen poikansa Antti (1716–1801), Jaakko (1724–1797) ja Juho (1728– 1808) ovat suvun kantaisiä. Suku on jakautunut Hännikkälänniemen, Heinjoen ja Vuoksenrannan sukuhaaroihin. Lisäksi on Paakkarilan sukuhaara, jonka edustajia etsitään.

Kirjan ehkä antoisin osa on sukuhaaroittain etenevä, usean kirjoittaman voimin aikaansaatu tarinakokoelma suvun jäsenistä. Valitut kohdehenkilöt ovat syntyneet 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Nämä ihmiset ovat kokeneet monenlaisia vaiheita Suomen itsenäistymisen ja viime sotien seurauksena. Karjalaisille kipeä evakkoon lähtö ja uusille asuinpaikoille asettuminen tulee esille. Tällaisia kuvauksia on esim. Vilho Pullin (s. 1912), Juho Juhonpoika Pullin (s. 1882) ja Johannes Pullin (s. 1907) elämän kuvauksissa.

Sukuseuran esimies Seppo Pulli on pitänyt puheen Heinjoen pitäjän juhlassa vuonna 2000. Siinä hän käsitteli Karjala-kysymystä ja kertoi, mitä karjalaisten siirtyminen sodan jälkeen muualle Suomeen merkitsi. ”Karjalan heimon ideologia, nauru ja laulu alkoi kaikua jäyhässä Hämeessä, yksitotisella Pohjanmaalla ja jopa Lapin aukeilla jängillä.” Karjala siirtyi koko Suomeen.

Kalevi T. Väänänen (toim.): Väänästen sukukirja. PohjoisKarjala. Tampere 2013. 460 sivua.

Pentti Väänänen (toim.): Väänästen sukukirja. Reittiön Väänäset.

Tampere 2015. 583 sivua.

Mauno Väänänen – Pertti Väänänen (toim.): Väänästen sukukirja. Varpasen Väänäset.

Tampere 2016. 379 sivua.

Väänäset perustivat sukuseuran 1937 Helsingissä. Jo perustamisvaiheessa joil-

lain suvun jäsenillä oli koossa tietoja sukukirjan julkaisemiseksi, mutta syystä tai toisesta vasta 1987 hanke otti tulta. Sukuseuran silloinen esimies Kyösti Väänänen ryhtyi tekemään työtä 1996 ja 2004 sukutietoja ilmestyi kahtena osana. Seuraavana vuonna sukuseura perusti sukututkimustoimikunnan luomaan pohjaa tuleville sukututkimuksille. Seuraavassa esitellään lyhyesti seuran julkaisemat kolme peräkkäistä ja yhteen nivoutuvaa sukukirjaa.

Pohjois-Karjalan sukuhaarat Väänäsiä voi pitää savolaisena sukuna, mutta nimenkantajia löytyy ympäri Suomea, erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Pohjois-Karjalassa on 1700-luvulta lähtien tietoja kuuden kantaisän jälkeläisten

>>

Varpasen Väänästen sukukirjan kannessa on Seppo Väänäsen maalaama kuva sukuhaaran ensimmäisestä asuinpaikasta.

SUKUVIESTI 2 · 2018

29

U R KKA

muodostamasta joukosta Väänäsiä.

Kalevi T. Väänäsen toimittama kirja PohjoisKarjalan Väänäsistä on sukuseuran neljäs julkaisu. Väänäset julkaisevat myös aikakauskirjaa Väänästen sukupuu, missä on julkaistu pienempiä selvityksiä suvusta.

Kiihtelysvaaran Oskolan Väänästen sukuhaara alkaa Antti Väänäsestä (noin 1670–1738) ja vaimostaan Marketta Puustisesta. Tästä sukuhaarasta löytyy 1323 sukutaulua, 11 sukupolvessa. Ilomantsin Maukkulasta on lähtöisin Tahvo Väänänen (1685–1763), joka vaimonsa Liisa Kuivalaisen kanssa aloitti Maukkulan sukuhaaran. Tätä haaraa on seurattu 1850-luvun puolimaihin 78 sukutaulun verran.

Mikko Väänänen (noin 1736–1791) ja Helena Hassinen on merkitty kantavanhemmiksi Ilomantsin Aittovaaran haaralle, josta löytyy 141 taulua nykypäiviin asti seurattuna. Aittovaarasta on lähtöisin myös Pentti Väänäsen (noin 1728– 1793) ja Maria Kannunkisen sukuhaara. Näitä Väänäsiä on 32 taulun verran 1800-luvun alkupuolelle asti.

Tohmavaaran Oskolasta on Antti Väänänen (s. 1720), joka vaimonsa Helka Haraisen kanssa sai aikaan kaksi poikaa ja 45 taulua pitkän sukupuun 1960-luvulle saakka. Juho Väänänen (noin 1741–1778) ja Margareta Kar-

LU K U

N

hu ovat kantavanhempina nykyaikaan ulottuvassa 156 taulua käsittävässä sukupuussa.

Kirjaan on sukupuiden lomaan sijoitettu tarinoita ja kuvasivuja. Hakemistot ovat kunkin sukupuun jälkeen erikseen.

Nilsiän Reittiön Väänäset Nilsiän Reittiön Väänästen sukukirja alkaa sisäänajolla Savoon, savon murteeseen ja Reittiön seutuun. Alussa esitellään myös suvun kiintoisia hahmoja ja heidän elämänpiiriään.

Kolmen Reittiön kantatalon lisäksi Väänäsiä on levinnyt muuallekin Savoon; tähän kirjaan heitä on kerätty noin 6000 kappaletta. Tämän sukuhaaran kantaisä Lauri Väänänen (1693– 1759) ja vaimonsa Anna Pitkänen saivat aikaan yhdeksän lasta, joista tyttärien sukua ei ole seurattu lapsia pidemmälle.

Pojat ovat kuitenkin huolehtineet Väänäs-nimen kantajien joukosta, niin että tauluun numero 1857 päästään viime vuosituhannen loppupuolella.

Sukutaulujen oheen on sijoitettu myös melkoisen runsas kuvasaalis suvun jäsenistä. Kirjan lopussa oleva hakemisto on melkoinen nen-päätteinen savolaistykitys.

Maaningan Väänäset Maaningan Varpasen Väänäsiä on kerätty heistä kertovaan kirjaan noin 1500 kappaletta. Mauno ja Pertti Väänäsen

yhteistyö on tuottanut perusteellisen selvityksen sukuhaarasta ja kirjan, jossa on myös runsaasti kuvia ja selventäviä viivataulukoita. Myös esi-isien asuminen, ruokailu, vaatteet ja sairastaminen kuvataan. Oma lukunsa on omistettu heidän käymilleen sodille.

Tämän kirjan alussa kerrotaan myös Väänästen sukuseuran teettämästä dnaselvityksestä, joka osoittaa, että Varpasen, Puiroonlahden, Kurolanlahden ja Reittiön sukuhaarat ovat melko läheisiä. Kaikkien yhteinen esi-isä lienee elellyt 1500–1600-lukujen taitteen tienoilla. Tällaiseksi esi-isäksi voisi olla tarjolla Ari Kolehmaisen tutkimuksissaan löytämä Antti Väänänen, joka on syntynyt noin 1515. Tämän pojanpojanpoika Paavo Väänänen (s. noin 1590) on Varpasen sukuhaaran kantaisä.

Sukukirjan aloittaa Ivar Väänänen (1685–1759), jonka vaimoksi on merkitty Margareta Ruotsalainen. Lapsia heille syntyi kuusi. Tästä alkoi suku, jonka kuvaamiseen tälle vuosituhannelle saakka tarvittiin 982 sukutaulua.

Väänästen kolme kirjaa muodostavat yhtenäisen sarjan. Etukannessa on suvun aluetta esittelevä kuva ja tekijätiedot; takakannessa kirjan tietojen lisäksi yhtenäiset tiedot suvusta ja sukuseurasta. Kirjojen sisäkansissa on kutakin asuinpaikkaa selventäviä karttoja. Kirjojen painopaikkakin on sama. Tietääkseni sarjalle on myös tulossa jatkoa. ❧

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityis­ henkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastus­ yhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi

30

SUKUVIESTI 2 · 2018

Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

Sukulehtikilpailu 2017–2018

Sukuseurojen Keskusliitto järjestää kaikille sukuseuroille ja sukututkimusyhdistyksille sukulehtikilpailun.

Kilpailussa on kaksi sarjaa: I Sukuseurojen lehdet II Sukututkimusyhdistysten lehdet Jokainen seura/yhdistys voi lähettää kil­ pailuun julkaisemansa leh­den vuosikerran, joka on ilmestynyt vuo­ sien 2017–2018 aikana.

Raadin työs­ken­te­lyn hel­pot­tamiseksi toi­vom­me saavamme kustakin kilpailuun osallistuvasta lehden numerosta nel­ jä kappaletta.

Leh­ti­en tu­lee olla Su­ku­seu­rojen Kes­kus­lii­ton toimistolla 3.9.2018 men­nes­sä va­rus­tet­tu­na tie­dol­la, kum­paan kilpailu­ sarjaan lehti osal­ lis­ tuu. Kilpailuun voi osallistua myös verkkolehdellä.

Lisätiedot: toimisto@suvut.fi tai puh. (09) 4369 9450 Kaikki mukaan lehtikilpailuun!

018 i2 . n 0 6.1 sukuu n aa lkit lutko a p aat a Kuu dessä. h r l Pa htey aal t y n n Va uma t h tapa

SUKUVIESTI 2 · 2018

31

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilaukset myös: www.suvut.fi > Julkaisut Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.