Sukuviesti 3/2017

SUKUVIESTI

3 2017

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

…minulle on metsäpolku maani kauneimmat näköalat näyttänyt ja vienyt minut luonnon lumotuimpiin pyhättöihin ja sentähden minä sitä kuljen.

- Juhani Aho -

3 2017

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Todellisuuden Tuhkimotarinassa kaksi puolta, Ritva Laitinen

8 9

Istuta Suomen juhlavuoden puu

13 Helsingin vanhoja asiakirjoja verkossa 13 Tulevat sukutapaamiset 14 Hyvästit Kruunuvuoren huvila-alueelle, Kati Laitinen

Leppoisaa yhdessäoloa ja uutta tietoa kevätseminaarissa

19

10

Suomalainen metsäkulttuuri talteen Kantapuuhun, Kati Laitinen

20 Sukuni 100 vuotta: Ahokkaan suku Viipurista,

12

Uusi tietoportaali kokoaa yhteen Karjalan tutkimusaineistoja

23 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keruut 24 Sukua tutkimaan: Sukututkija ja sotahistoria 26 Tuusulan rantatien asukkaat muistoissamme 30 Mannerheimien sukuun liittyviä

”Ennen ja nyt” -kuvaparit näyttävät Suomen muutoksen – Osallistu kuvahaasteeseen Pirjo S. Mankki

omenalajikkeita Louhisaaren kartanolinnaan

31

Kuulutko sukuuni 2017

Kannessa: Helsingin Kruunuvuoren huvila-alueelle vie vanhan puuston reunustama leveä polku, joka haarautuu juuri ennen lampea. Kuva: Kati Laitinen. Teksti on ote Juhani Ahon lastusta ”Metsäpolku” (1899).

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 38. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP | Ykkös-Offset, Vaasa

AIKATAULU 2017 Nro Ilmestyy 1/17 vk 7 2/17 vk 16 3/17 vk 25 4/17 vk 40 5/17 vk 50

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Tuplas Oy, (09) 2420 119, info@tuplas.fi

Aineisto Varaukset 9.1.

19.12.

10.3.

17.2.

12.5.

21.4.

25.8.

4.8.

3.11.

13.10.

PÄ Ä K IR

JO

Kesämietteitä

Jäsenistöllemme edullisia tarjouksia. Kysy lisää toimistoltamme.

• Digitaaliset julkaisut: www.celain.fi • Sähköposti- ja kotisivuohjelmat: www.hostingpalvelu.fi • Jäseri-jäsenrekisteri ja Taserikirjanpito-ohjelma: www.web-media.fi • Muistelu- ja elämäntarinapalvelu Epooq: http://oppi.fi • Kulttuurikeskus Sofia – Kokoustilat ja majoitus: http://sofia.fi • Jäsenrekisteri ja kotisivut: www.yhdistysavain.fi • KTMP Group Oy – Kirjapaino, lehdet ja kirjat: www.ktmp.fi Sukuseurojen Keskusliitto ja Sukuviesti Facebookissa: www.facebook.com/SSK.Sukuviesti

I T US

Kesän kynnyksellä on hyvä suunnitella tulevaa. Keskusliiton hallitus kokoontuu elokuussa seminaariin jatkamaan liiton strategian hiomista. Jäsenseurat saavat sanoa oman kantansa hallituksen esitykseen syyskokouksessa 7.10. Vantaan Kuulutko sukuuni -tapahtuman yhteydessä.

Keskusliiton, Sukuviestin ja Karjalan tasavallan kansallisarkiston yhteisprojektin Kadonneiden sukulaisten jäljillä päätösseminaari pidetään Karjalatalon Laatokka-salissa 2.12. Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto KSYL on mukana seminaarin järjestelyissä. On hienoa, että saamme tehdä paljon yhteistyötä KSYLin kanssa. Meillä on ollut jo vuosia yhteinen verotustyöryhmä, joka jatkaa edelleen toimintaansa Sukututkimusseuran edustajalla vahvistuneena.

Toivon, että tämän lehden ilmestyessä kylmä kevät ja alkukesä olisivat vaihtuneet lämpimään ja aurinkoiseen suveen. Kesä on aikaa, jolloin me suomalaiset keräämme voimia tulevaa kylmää ja pimeää varten. Siksi toivomme, että valoa ja lämpöä olisi mahdollisimman paljon. Kesäiset sukujuhlatkin on mukavampi viettää, jos on mahdollisuus hyödyntää myös ulkotiloja. Säästä riippumatta sukujuhlat ovat riemullisia tapahtumia, harvoin niissä näkee happamia ilmeitä. Mieleeni ei tule yhtään, ellei sitten ole ollut kyse johonkin esitykseen kuuluneesta roolista.

Toivotan kaikkiin sukujuhliin ja -kokouksiin iloista mieltä ja antoisia tapaamisia sukulaisten kesken. Haluan myös välittää lämpimät onnittelut kaikille kesän aikana keskusliiton ansiomitaleilla palkituille. Sukuseuranne ja keskusliiton hallitus ovat halunneet osoittaa kiitollisuutta ja arvostusta suomalaisen sukuseuratoiminnan hyväksi tekemästänne ansiokkaasta työstä. Olkaa reilusti ylpeitä saamistanne huomionosoituksista, olette sen ansainneet omalla pyyteettömällä panoksellanne seuranne toimintaan.

Aurinkoista kesää kaikille!

Ota hyvä mieli auringosta, onnen korsi heinikosta.

Nosta ilonpilke silmäkulmaan; löytyy ratkaisukin joka pulmaan.

Eine Kuismin pääsihteeri Sukuseurojen keskusliiton toimisto ja Sukuviestin toimitus ovat kesätauolla 26.6.–31.7. välisen ajan. Sähköposteja luetaan ja tilaukset toimitetaan kesätauonkin aikana, ehkä pienellä viiveellä.

SUKUVIESTI 3 · 2017

3

Todellisuuden Tuhkimotarinassa kaksi puolta Teksti: Ritva Laitinen, kuvat: Ritva Laitinen ja Sirkka Johanssonin kokoelmat

Sirkka Johansson o.s. Mankki, yhdeksänlapsisen karjalaisperheen tytär, koki elämässään Tuhkimotarinan. Ruotsalainen kartanonpoika rakastui häneen ja Simbsalabim! Sirkka huomasi olevansa naimisissa. Mutta todellisuuden Tuhkimotarinoissa on toinenkin puoli: tässä tapauksessa kotiikävä, kielivaikeudet ja yhteisen elämäntaipaleen katkeaminen ennen aikojaan.

Sirkka Johansson vuonna 2008 kotonaan Åmålissa.

4

SUKUVIESTI 3 · 2017

Ritva Laitisen tekemä haastattelu on tehty yhdeksän vuotta sitten Sirkan silloisessa kotikaupungissa Åmålissa. Tämän vuoden toukokuussa hiukan ennen 95 vuotispäiväänsä Sirkka nukkui pois. Ritva Laitinen menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen vuonna 2012. Ritva oli muuttanut Ruotsiin 1970-luvulla ja teki pitkän päivätyön opettajana ja toimittajana. Sukuviestin lukijoita Ritva ilahdutti säännöllisesti kaksikielisillä artikkeleillaan ruotsinsuomalaisten historiasta ja nykypäivästä.

Sukuviesti julkaisee tämän artikkelin kunnioittaakseen näiden kahden suuren persoonan muistoa sekä kunnianosoituksena kaikille kotimaansa syystä tai toisesta jättämään joutuneille.

Hoikka, pitkähkö, sinisävyiseen leninkiyhdistelmään tyylikkäästi sonnustautunut nainen avaa omakotitalon oven. Hänellä on päässään tummansininen lippalakki, joka sointuu muuhun asuun. Vaalea, harmaan sävyttämä tukka on kiinnitetty kahdeksi pitkäksi saparoksi. Uurteiset kasvot ovat yhä voimakaspiirteiset.

Vaikka tiedänkin Sirkka Johanssonin olevan ikäisekseen pirteän ja liikkuvaisen, ulkonäkö yllättää. Taiteellisena sieluna hän uskaltaa olla epäsovinnainen, vaikka ikää on kertynyt 86 vuotta. Sitä paitsi hän on rohkea, sillä sisarentyttären kertoman mukaan hän tekee joka kesä laivamatkan Suomeen Savitaipaleelle, hoitaa siellä lapsuudenkotinsa pihaa, puutarhaa ja suvun hautoja. Puutarhatyö on rakkainta puuhaa Sirkalle, parhaiten hänet lämpimänä vuodenaikana kotoa löytää talon takaiselta tontilta sormet mullassa. Niin usein kuin Länsi-Ruotsin meri-ilmastoinen, ympärivuotisesti leuto, mutta sateinen sää suinkin antaa periksi, hän haluaa touhuta ulkoilmassa. Muita mieluisia harrastuksia ovat leipominen ja valokuvaaminen, aikaisemmin taulujen- ja posliininmaalaus.

Sven ja Sirkka Norjassa vuonna 1959.

Pikavauhtia Vuonna 1958 Sirkka tuli Dalslandiin työtä hakemaan.

Hän oli silloin 36-vuotias ja oli sopinut vanhempiensa kanssa, että säästää rahaa kotitalon korjaukseen ja palaa isän ja äidin turvaksi. Sirkalle kävi kuitenkin kuten niin monelle muulle ruotsinsuomalaiselle, haastattelija mukaan lukien: Suunnitelmat muuttuivat. Kohtalo tuli väliin nimellä Sven Johansson. Mies oli luonteeltaan ujo eikä ollut onnistunut löytämään puolisoa, vaikka lähenteli jo 50 vuotta. Mutta sitä päättäväisemmäksi hän muuttui Sirkan tavattuaan, vei hetikohta autoajelulle Åmålissa ja osti pikavauhtia kihlat.

– Miten Svenillä oli sopivankokoiset sormukset jo valmiina kaupassa? Milloin hän otti mittaa sormestani? Ehkä hänen äitinsä auttoi jotenkin? pohtii Sirkka

Karin Hesselbom (oik.) vävynsä Henry Ottossonin ja miniänsä Sirkan kanssa.

SUKUVIESTI 3 · 2017

5

yhä tänä päivänä. Vastausta hän ei hoksannut ajoissa kysyä, nyt on liian myöhäistä, kun molemmat ovat kuolleet.

Sirkka oli tullut sisarensa luo, joka oli maatalossa piikana ja meni myöhemmin naimisiin maanviljelijän kanssa. Tuuheatukkaisella, kauniskasvoisella Sirkalla oli ollut kosijoita jo Suomessa, joten ei tarvitse ihmetellä, että 48-vuotias kartanonpoika Sven ihastui ikihyväksi näkemästään.

– Olin juuri palannut metsästä puolukankeruusta.

Sisareni luona oli jollakin asialla käymässä mies, jolla oli hyvin-hyvin siniset silmät ja huomiota herättävän isot korvat. Ihan säikähdin vähän, mutta rinnasti sävähti jotenkin, Sirkka muistelee ensitapaamista.

Sven muutti omapäisesti Sirkan aietta mennä Göteborgiin tehtaaseen töihin. ”Täällä ei ole ketään Sirkka Mankki -nimistä henkilöä”, hän vastasi puhelimeen, kun Sirkkaa kysyttiin ja ilmoitettiin työpaikan järjestyneen.

Sven pyysi myöhemmin anteeksi omavaltaisuuttaan.

mänä. Svenin isä oli eläessään ollut menestyvä yrittäjä ja johtava henkilö Ånimskogin kunnallisessa ja kirkolliselämässä, joten myös hänellä oli runsaasti yhteyksiä. Alunperin kartano oli ollut Hesselbomin suvun omistuksessa. Sirkka joutui mukaan Ånimskogin ja läheisen Åmålin seurapiirielämään, mutta alkuun hänellä oli vaikeaa puutteellisen ruotsin kielen taidon takia.

”Otetaan eikä kysytä” Svenin serkku on jälkeenpäin kertonut Sirkalle, että heidän suvussaan on ollut tapana ”ottaa eikä kysyä”.

Sven itse oli myyty mies jo ensisilmäyksestä, mutta Sirkalta rakastuminen vei oman aikansa.

Kartanoelämää Vuosi 1958 muodostui merkkivuodeksi toisessakin mielessä, sillä sen aikana Sirkasta tuli rouva Johansson lyhyen kihlausajan jälkeen. Häät vietettiin neljä ja puoli kuukautta ensitapaamisesta. Sirkka muutti nuorikkona Vingnäsin kartanon yläkertaan, jonka alakertaa hallitsi jo leskeksi jäänyt Svenin äiti, Karin Hesselbom. Svenin ainoa sisarus, Solveig, oli mennyt naimisiin aikaisemmin ja asui lähistöllä miehensä kanssa.

Näin itsekin taiteellisesti lahjakas Sirkka kiinnittyi saksalaisruotsalaiseen sukuun, jonka oli tehnyt tunnetuksi Karinin setä, Otto Hesselbom, yksi Ruotsin eturivin taiteilijoista. Vingnäsissä asuessaan hän oli ikuistanut dalslandilaista järvimaisemaa lukuisissa tauluissaan, kuuluisin niistä Ruotsin Kansallismuseon kokoelmiin sisältyvä Vårt land (Maamme).

Vingnäsin kartanossa vieraili sen ajan kulttuurielämän eliittiä Otto Hesselbomin maineen vetä6

SUKUVIESTI 3 · 2017

Vingnäsin herraskartano yli 50 vuotta sitten.

Vingnäsin kartanon sali.

– En voinut niin äkkiä rakastua. Menin kuitenkin pyörälle päästäni, sillä Sven oli sellainen herrasmiehen oloinen. Suuteli otsalle, ei sellainen ollut tavallista. Keskusteleminen oli vaikeaa, sanakirjan avulla keskusteltiin.

Isä ja äiti itkivät, kun Sirkka kävi hakemassa Savitaipeelta lisää vaatteita. Kuinka tässä näin kävi? ”Kiltti mies Sven oli, jos ei ihan maailman kiltein, niin ainakin kiltein Åmålissa”, on Sirkka kirjoittanut yhden valokuvan taakse. Heidän yhteinen taipaleensa päättyi konkreettisella tasolla vuonna 1995 Svenin kuolemaan, mutta henkisellä tasolla se yhä jatkuu. Hän antaa yhä neuvoja pulmatilanteissa. Toisaalta Sirkka välillä sanoo moite äänessään: – Lähti ja jätti minut yksinään!

Viiltävä koti-ikävä Sirkka jäi yksin asumaan Åmålin kaupungista ostettuun tilavaan taloon, minkä kauniista sisustuksesta on osa tuotu Vingnäsin kartanosta. Itse kartano on myyty, samoin idyllinen metsämökki rantasaunoineen, jonka Sven rakkaalla kädellä rakensi Sirkalle.

– Jotta pysyisit täällä minun luonani etkä karkaa Suomeen, hän sanoi kotimaahan ikävöivälle vaimolleen. Koti-ikävä on ollut raskas kantaa, eritoten alkuun. ”En halua edes muistella sitä aikaa, olin onneton”, kirjoittaa Sirkka muisteluissaan. Ånimskogin kauniit metsä- ja järvimaisemat ovat lohduttaneet Sirkkaa hänen ikävöidessään Savitaipaleelle.

– Mutta Savitaipaleella on vielä kauniimpaa, hän tähdentää.

Joka vuosi pariskunta kävi Suomessa ja Sven kätevänä miehenä auttoi vanhempien kotimökin korjaamisessa. Omia lapsia ei syntynyt, mutta pariskunta adoptoi Sirkan sisarentyttären pojan. Elämä ja suku jatkuu, Per-Olof on naimisissa ja kahden lapsen isä.

Apulaisena ja karjapiikana Sirkan oma taiteellinen lahjakkuus kävi ilmi jo kansakoulussa, kun opettaja kuljetti hänen piirustuksiaan pulpetilta pulpetille kaikkien nähtäväksi. Sisaruksista muilla ei ole ilmennyt samoja taipumuksia, lukuun ottamatta Eila-siskoa. Mikään taiteellinen ammatti tai alan koulutus ei siihen aikaan ollut mahdollinen – ei varsinkaan sota- ja pulavuosina.

Perheen isä, monitoimimies, perusti sittemmin tiilitehtaan, jossa lapset auttoivat vanhempiaan. Lasten oli myöhemmin kunkin löydettävä jalansija elämässään ja tehtävä raskaitakin töitä. Ensimmäinen Sirkan työpaikka oli 14-vuotiaana kotiapulai-

Sirkka esittelee maalaamiaan tauluja.

sena, seuraavaksi karjapiikana. Työ oli raskaudessaan vaarallista kasvavan nuoren terveydelle, kun piti täysiä vesisaaveja kantaa. Onneksi lääkärinlausunto pelasti.

Kulkutautisairaalassa Sirkka oli auttamassa yhden talven ja pääsi sitten Kariston kirjapainoon. Pommikoneet pudottelivat lastejaan, sireenien ulvoessa oli juostava pommisuojaan. Sota-ajan ruoka oli yksipuolista (leipää, silakkaa, limonadia ja perunoiden puutteessa vain lanttua), ja kun kirjapainon pöly oli neljän vuoden ajan kiusannut keuhkoja, Sirkan kunto heikkeni kovasti. Hän joutui 18-vuotiaana Hämeenlinnan parantolaan. Diagnoosi: nesteellinen keuhkopussintulehdus. Hoitomenetelmä: kylmät kääreet! Niiden sisällä Sirkka makasi neljä kuukautta itkien ja kotiin ikävöiden, pääsi pois oltuaan parantolassa puoli vuotta. Tervehtyminen muodostui pysyväksi, mutta niin sanotut kiinnikkeet (yhteenkasvannaiset) ovat voineet olla osasyynä, ettei Sirkka saanut omia lapsia.

Muissakin työpaikoissa hän ehti olla: Savitaipaleen matkailijakodissa tarjoilijana, isän omistaman tiilitehtaan konttorissa, tehtaassa Hyvinkäällä. Jos joskus SUKUVIESTI 3 · 2017

7

jäi aikaa yli ja kun joutilaana ei osannut olla, Sirkka piirteli.

Onnellista lapsuudenaikaa Lapsuus on kuitenkin jäänyt mieleen onnellisena aikana. Puhtaus oli äidille tärkeää, sen hän opetti lapsilleenkin toistamalla ”puhtaus on puoli ruokaa” ja nämä saivat olla auttamassa. Joka aamu siivottiin, matot pudisteltiin, jotkut lapsista saivat kesällä kerätä kukkia maljakkoon. Pyykinpesu järven rannalla on jäänyt mieleen erityisen valoisana muistona: koko perhe osallistui, ruokaa ja juomaa otettiin mukaan, aurinko lämmitti ja välillä pulikoitiin vedessä. Matot, täkit, viltit ja muut villaiset pestiin.

Saunavedet piti kantaa puolen kilometrin päästä, mutta sakilla tehtynä sekin oli hauskaa. Syksyisin säilöttiin ruoka-aittaan sieniä, marjoja, kalaa, lihaa, juureksia, perunoita. Isä järjesti polttopuut. Talvisin saattoi sataa lunta niin paljon, että kouluun sai kahlata polvia myöten lumihangessa. Äidille ei juuri koskaan jäänyt joutilasta aikaa, sillä hän käsityökurssin käyneenä ompeli, virkkasi, neuloi ja paikkasi. Vahvan uskonsa Taivaan Isään hän istutti lapsiinsa; Sirkka luottaa yhä Jumalan apuun ja käy sunnuntaisin jumalanpalveluksessa.

Joulut olivat lapsuudenkodissa todellisia juhlia, kirkkoon mentiin sakilla. Savitaipaleen jouluja Sirkka alkuaikoina Ånimskogissa eniten kaipasi, pienessä perheessä tuntui tyhjältä lapsuuden väkirikkaisiin kokoontumisiin verrattuna.

”Hyviä ja pahoja puolia” Kotirouvana ollessaan – ja varmaan kuulun sukulaisen Otto Hesselbomin esimerkin innoittamana – Sirkka alkoi maalata tauluja. Hän kävi kursseja, oppi myös posliinimaalausta. Åmålin kodin seiniä kaunisti ei vain Oton Lumpeenkukkia-taulu, jonka tämä maalasi tulevalle vaimolleen Hannalle, vaan myös useita Sirkan omia taidokkaita teoksia. Olohuoneen tapetin kuviota sirosti jäljittelevät porsliinilautaset ovat luku sinänsä. ”On ollut elämässä hyviä ja pahoja puolia. Jokainen rakentaa oman elämänsä, en voi vaatia, että toinen muuttuu. Muutoksen täytyy lähteä itsestäni… Kotona tuli hyvin selkeäksi, että varastaminen ja valehteleminen ovat syntiä eikä voisi elää se paino sydämessään”, ovat joitakin ajatuksia Sirkan kirjoittamista muisteluista. •

Istuta Suomen juhlavuoden puu Juhlapuiden istuttamisella on pitkät perinteet. Niitä ovat istuttaneet niin tavalliset suomalaiset kuin merkkihenkilöt ja useat sukuseuratkin tärkeiden tapahtumien kunniaksi ja muistoksi. Puun istuttaminen on aina merkittävä teko, jonka sanoma välittyy sukupolvelta toiselle puiden pitkän eliniän myötä.

Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan jokaisen meistä tulisi istuttaa puu elinaikanamme. Oiva viisaus, sillä oman puun istuttamisella voimme parantaa sekä ilmastoa että tehdä ympäristöstämme viihtyisämmän.

Puut tarjoavat suojaa ja elinympäristön myös linnuille ja lukuisille hyönteisille. Juhlapuun kasvun seuraaminen on aina mielenkiintoista ja sen juurelle on mukavaa kokoontua vuosienkin päästä.

Rekisteröi juhlapuu – Ohjelmaidea sukujuhlaan Puutarhaliitto haastaa kaikki suomalaiset istuttamaan juhlan kunniaksi oman puun ja rekisteröimään sen www.puutarhaliitto.fi-sivuille. Tavoitteena 8

SUKUVIESTI 3 · 2017

on 100 000 juhlapuuta. Juhlan aihe voi olla mikä tahansa 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Lakkiaiset, syntymäpäivät, häät, sukujuhlat tai hyvien ystävien kokoontuminen ansaitsevat kaikki pienen ohjelmanumeron, jossa kokoonnutaan yhdessä istuttamaan puu. Puu voi olla päivänsankarin valitsema suosikkipuu tai yllätyslahja. Kuva istutustapahtumasta kannattaa tallettaa esimerkiksi Instagramiin #juhlavuodenpuu-merkinnällä.

Kestäviä kotimaisia Puu kannattaa aina valita ympäristöönsä sopivaksi.

Kotimaiset puulajit ovat kaikkein kestävimpiä ja usein myös istuvat parhaiten maisemaan. Esimerkiksi lapsille mieleisiä istutettavia puita ovat hedelmäpuut, joiden satoa on kiva odottaa. Pieneen pihaan ja rakennusten lähelle sopivat monet hienot pihlajalajikkeet. Havupuut puolestaan tarjoavat pitkäaikaisen ympärivuotisen suojan ja ne tuovat väriä maisemaan myös talvella.

Leppoisaa yhdessäoloa ja uutta tietoa kevätseminaarissa Sukuseurojen keskusliiton kevätkokousta suosii perinteisesti lämmin, aurinkoinen sää. Niin tänäkin vuonna. Sukuseuraväki oli kokoontunut Kotiseututalo Parkvillaan Espooseen päättämään sääntömääräisistä asioista. Ensin kuitenkin kuultiin ajankohtaista tietoa DNA-tutkimuksesta sukututkimuksen apuna, aiheesta alusti Veikko Leskelä, jolta DNA-tutkimus on selvästi vienyt koko käden, jollei molempiakin.

Veikon esitys viritti vilkkaan keskustelun ja sai monet sukuseurojen edustajat pohtimaan, josko heidänkin seurassaan ryhdyttäisiin tekemään DNA-testejä vaikkapa joidenkin sukuhaarojen yhteyksien selvittämiseksi.

Ruhtinaallisen ruokatarjoilun jälkeen Anssi Paasivirta kertoi sukuseurojen verotukseen liittyvistä ajankohtaisista toimenpidesuunnitelmista. Sukuharrastusyhteisöt ovat työskennelleet ahkerasti yhteisessä sukuseurojen verotustyöryhmässä ja laatineet esityksen valtioneuvostolle sukuseurojen vapauttamiseksi tuloverosta. Työryhmä katsoo, että sukuseuroilla on selkeästi yleishyödyllinen tarkoitus ja ne pitäisi näin ollen yksiselitteisesti lukea kuuluvaksi yleishyödyllisiksi yhteisöiksi.

Puheenjohtaja Irina Baehr-Alexandrowsky valotti keskusliiton uuden strategian valmistelua. Strategiatyö on edennyt vaiheeseen, jossa strategiaesitystä pyritään muokkaamaan selkeään, helposti ymmärrettävään muotoon. Keskusliiton strategian tulee pohjautua olemassa oleviin resursseihin.

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Vuonna 1979 perustetun liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastusyhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Virallisen kokouksen aikana todettiin keskusliiton talouden kohentuneen viimeisten vuosien säästökuurien johdosta. Toiminnan kehittäminen vaatii sekä taloudellisia että henkilöresursseja, joten vielä on työsarkaa, jotta saadaan toiminta hallituksen ja jäsenistön toivomille urille. Paikalla ollut kokousväki suhtautui kuitenkin luottavaisesti tulevaisuuteen ja antoi hallitukselle kiitokset menneen vuoden luotsaamisesta.

Kokouksen yhteydessä Sinikka Aaltonen lahjoitti Sukuseurojen keskusliitolle Väänästen sukuseuran uudet sukukirjat Reittiön Väänäset, Pohjois-Karjala ja Varpasen Väänäset. Puheenjohtaja Irina Baehr-Alexandrowsky vastaanotti julkaisut ja kiitti lämpimästi lahjoituksesta.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura­ toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi

Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

SUKUVIESTI 3 · 2017

9

Suomalainen metsäkulttuuri talteen Kantapuuhun

Teksti: Kati Laitinen

Metsämuseo Lusto tallentaa suomalaista metsäkulttuuria yhdessä kuuden muun museon kanssa Kantapuu-tietokantaan. Luston metsäalan kokoelma on maamme laajin.

Punkaharjulla sijaitseva Suomen Metsämuseo Lusto on metsäalan erikoismuseo ja tiedekeskus. Lusto avattiin yleisölle vuonna 1994 ja se on yksi suurimmista erikoismuseoistamme. Lusto tallentaa metsähistoriasta ja -kulttuurista kertovaa aineistoa Kantapuu-palveluun yhdessä Lapin metsämuseon, Pielisen museon, Nurmeksen museon, Verlan tehdasmuseon, Suomen Metsästysmuseon sekä Ilomantsin museosäätiön kanssa.

Luston kokoelmiin kuuluu tällä hetkellä noin 450 000 valokuvaa ja 14 000 esinettä sekä metsäalaan liittyvää kirjallisuutta ja muuta arkistoaineistoa. Aineistoa digitoidaan ja lisätään seitsemän museon yhteiseen Kantapuu-palveluun. Digitoitu aineisto löytyy myös Finna-palvelusta.

– Metsä on suomalaista luonnon- ja kulttuuriympäristöä tyypillisimmillään. Metsä vaikuttaa moneen asiaan suomalaisen elämässä, sanoo Metsämuseo Luston amanuenssi Leila Issakainen.

Onkin tärkeää, että suomalaista metsää ja sen eri käyttömuotoja kuvaavaa aineistoa säilytetään ja tallennetaan laajamittaisesti museokokoelmiin perinnöksi

tuleville sukupolville. Luston kokoelmaa on kerätty vuodesta 1991. Kantapuu avattiin vuonna 2003 ja se oli ensimmäisiä julkisia ja kaikille avoimia museokokoelmatietokantoja Suomessa.

–Kantapuusta löytyy tällä hetkellä noin 135 000 digitoitua valokuvaa, joista Luston kuvia on noin 79 000.

Kuvia digitoidaan usein projektiluontoisesti, jolloin apuna on esimerkiksi korkeakouluharjoittelijoita. Muutoin Kantapuun kuvakokoelman kartuttaminen lepää Luston osalta Issakaisen harteilla, joka digitoi aineistoa muun työnsä ohella.

Suuret lahjoitukset suurilta metsäorganisaatioilta Valtaosa Luston valokuvista on lahjoituksia suurilta metsäyhtiöiltä ja muilta metsäalan organisaatioilta kuten Suomen Metsäyhdistykseltä, Tapiolta, Metlalta, eri uittoyhdistyksiltä ja Metsähallitukselta. Suurilta toimijoilta saattaa tulla kertalahjoituksena kymmeniä tuhansia kuvia, jotka sitten viedään arkistoon odottamaan tarkempaa läpikäymistä, digitointia ja luettelointia. Yksityishenkilöiltä saattaa tulla kokoelmiin vain yksikin kuva. Usein yksityisten lahjoitukset ovat metsäalalla uransa tehneen henkilön ammattiin liittyvää jäämistöä.

– Tyypillinen tapaus on, että perikunta ei tiedä, mitä tehdä perimillään metsäalan ammattiin liittyvillä valokuvilla ja esineillä. Silloin he lahjoittavat ne meille Lustoon.

Vanhimmat kokoelman kuvista ovat 1870-luvun ateljee-kuvia. Niitä kokoelmassa on vain muutamia.

– Myös aivan viime vuosilta kuvia kokoelmassa on vielä vähän. Ne eivät ole vielä kerinneet tänne meille arkistoon. Sen sijaan kokoelmassa on runsaasti kuvia 1950–60-luvuilta.

Uittomiehet aterialla 1953. Kuva: © Lusto / Edvard Pääskylän kokoelma / Tuovi Nousiainen.

10

SUKUVIESTI 3 · 2017

Luston kuvia kysytään usein lehtien ja kirjojen kuvituksiin. Suosittuja aiheita ovat metsäsavotat, uittokuvat ja kuvat vanhoista metsäkoneista. Museon puolesta kokoelmaan kaivattaisiin erityisesti metsän virkistyskäyttöön ja uudenlaiseen harrastamiseen liittyviä kuvia sekä kuvia, jotka kertovat esimerkiksi metsään liittyvistä uskomuksista.

– Tämäntyyppisiä kuvia joudumme itsekin hakemaan omiin näyttelyihimme muiden museoiden kokoelmista.

Käyttäjät auttavat kuvatietojen kanssa Kantapuussa digitoidun kuvan yhteyteen lisätään kuvanumero, kuvan aihe, kuvaaja ja kuvauspaikka. Lisäksi kuviin lisättävät asiasanat helpottavat kuvan hakemista ja palvelusta löytymistä. Joskus kuvista on saatavilla hyvin hatarat tiedot. Apua kuvien luettelointiin ja puutteellisiin tietoihin on saatu Kantapuun käyttäjien taholta.

– Saamme kuvista paljon palautetta, mikä on meille erinomainen juttu. Joku tietää aina jossakin lisää esimerkiksi kuvissa esiintyvistä henkilöistä tai paikoista. Käyttäjät myös oikaisevat kuviin liitettyjä vääriä tietoja.

Ihmiset ovat tunnistaneet kuvista omia sukulaisiaan ja tuttujaan ja kertoneet heistä enemmänkin. Monet eri alojen harrastajat ja asiantuntijat etsivät systemaattisesti kokoelmasta tiettyjä kuvia, kuten esimerkiksi uiton hinaajien, puutavara-autojen tai lentokoneiden kuvia. He kertovat minkämerkkisiä kuvien autot ja koneet ovat tai vaikkapa kuvissa esiintyvien lentokoneiden myöhemmistä vaiheista.

– On hienoa päästä yleisön kanssa vuoropuheluun ja tämä on meille myös hyvä tiedonhankintakeino. Luulen, että käyttäjistäkin on mukavaa keskustella kanssamme kuvista ja niihin liittyvistä asioista.

organisaatiossa. Esimerkiksi kohdistetun haun avulla paikannimeksi kirjoitetaan ”Lappi” ja kokotekstihakukenttään sana ”Metsähallitus.”

Tilattavat kuvat klikataan ensin Kantapuun muistilistalle, josta siirrytään tilaus- tai palautelomakkeelle. Palautelomakkeella voi lähettää kuvista tarkentavia tietoja esimerkiksi kuvassa esiintyviin ihmisiin, esineisiin tai paikkoihin liittyen. Kuvapyynnöt voi halutessaan lähettää myös sähköpostitse tai vaikka soittamalla kuvaa säilyttävään museoon. Jos kuvia aikoo käyttää esimerkiksi sukukirjan julkaisussa on hyvä tarkistaa kuvien käyttöoikeudet niitä säilyttävältä museolta. Museoiden kuvapalvelu on maksullista ja kuviin liittyvät hinnastot löytyvät Kantapuusta.

Koska vain murto-osa kokoelman kuvista on digitoitu, kannattaa museoon ottaa myös suoraan yhteyttä, mikäli etsii jotain tiettyä asiaa, joka saattaisi löytyä digitointia odottavista kuvamassoista. Asiakkaan pyynnöstä Luston henkilökunta voi etsiä arkistosta valokuvia, mikäli ne ovat kohtuullisella vaivalla löydettävissä. Digitoimatonta kokoelmaa voi tulla itsekin paikan päälle tutkimaan.

– Kannattaa kuitenkin ottaa etukäteen yhteyttä ja kertoa, mitä on etsimässä, niin osaamme seuloa aineistoa jo valmiiksi esille, Issakainen sanoo.

Myös sukututkijat käyttävät palvelua Issakaisen mukaan myös sukututkijat käyttävät säännöllisesti Kantapuu- ja Finna-palveluja. Valokuvia käytetään jonkun verran kuvituksena sukukirjoissa ja säännöllisin väliajoin joku löytää Kantapuun valokuvista sukuunsa kuuluvan henkilön ja haluaa kuvan itselleen.

– Viimeksi tänään lähetin eräälle ihmiselle hänen isoisänsä kuvan sähköpostitse, Issakainen kertoo.

Kantapuusta voi hakea kuvia sekä alueen ja metsäfirman nimen yhdistelmällä, jos tietää etsimänsä henkilön työskennelleen tietyllä alueella tietyssä metsä-

www.kantapuu.fi www.lusto.fi

Punkaharjulla sijaitseva Suomen Metsämuseo Lusto tallentaa, säilyttää ja asettaa saataville suomalaisesta metsähistoriasta ja -kulttuurista kertovaa aineistoa.

Lusto on myös merkittävä matkailukohde, jonka näyttelyt ja tapahtumat kertovat ihmisen ja metsän välisestä vuorovaikutuksesta ennen ja nyt. Lusto on avoinna ympäri vuoden.

SUKUVIESTI 3 · 2017

11

Uusi tietoportaali kokoaa yhteen Karjalan tutkimusaineistoja Suomen ja Karjalan Kansallisarkistot ovat toteuttaneet yhteistyönä Documenta Carelica -tietoportaalin, joka parantaa arkistoaineistojen käytettävyyttä Karjalaa ja sen historiaa koskien. Kesäkuun alussa avatussa portaalissa on ensimmäistä kertaa tarjolla laajoja arkistoaineistoja Venäjän Karjalan historiasta digitaalisessa muodossa.

Documenta Carelica mahdollistaa aikaisemmin suomalaisten ja ulkomaisten tutkijoiden saavuttamattomissa olleiden entisen Laatokan Karjalan alueen ja nykyisen Venäjän Karjalan alueen tutkimusaineistojen käytön. Aineistoja säilytetään Karjalan tasavallan Kansallisarkistossa Petroskoissa ja Suomen Kansallisarkistossa.

Portaalin kautta tarjotaan ensimmäistä kertaa laajoja arkistoaineistoja Venäjän Karjalan historiasta digitaalisessa muodossa. Karjalan tasavallan Kansallisarkistosta esillä on muun muassa Laatokan Karjalan sivistystä, kansanperinnettä ja kulttuuria. Suomen Kansallisarkisto tarjoaa tutkimuskäyttöön hallussaan olevia Karjalan alueen historiallisia asiakirja-aineistoja ja karttoja digitoituina.

Tällä hetkellä portaalista löytyy venäjän, suomen ja ruotsinkielisiä henkikirjoja, metrikoita, kulttuuria ja sivistystä koskevia ja muita julkisia asiakirjoja sekä karttoja ja piirustuksia, jotka koskevat Viipurin kuvernementin kolmea kihlakuntaa – Sortavala, Salmi ja Kurkijoki.

12

SUKUVIESTI 3 · 2017

Digitaalisia aineistoja siirretään portaaliin vaiheittain ja vähitellen tietoportaaliin kertyy kahden Kansallisarkiston toisiaan täydentävät aineistot koskien Karjalan historiaa ja kulttuuria.

Tiede- ja kulttuurisäätiöt ja seurat, arkistolaitokset ja arkistot ovat tervetulleita kehittämään ja täydentämään portaalia tiedonlähteillä ja julkisilla arkistoaineistoilla portaalin teeman mukaisesti.

Documenta Carelica -portaalin idea syntyi tulevien merkkipäivien ympärille: Suomen 100-vuotisjuhla (2017) ja Kansallisarkiston 200-vuotisjuhla (2016) sekä Karjalan tasavallan 100-vuotisjuhla (2020) ja Karjalan tasavallan Kansallisarkiston 100-vuotisjuhla (2018).

Portaali löytyy osoitteesta www.arkisto.fi/carelica

Helsingin vanhoja asiakirjoja verkossa

Tulevat sukutapaamiset

Helsingin kaupunginarkisto on julkistanut laajan kokonaisuuden kaupunginhallinnon asiakirjoja 1700ja 1800-luvuilta digitoituna kenen tahansa vapaaseen käyttöön. Nyt avattuun kokonaisuuteen kuuluvat kaupungin maistraatin pöytäkirjat vuosilta 1721–1829, kämnerinoikeuden pöytäkirjat liitteineen vuosilta 1741–1868 sekä raastuvanoikeuden tuomiotaltiot vuosilta 1813–1860.

Helsingin maistraatti vastasi kaupungin hallinnosta ja hoiti muun muassa nykyisten kaupunginhallituksen sekä lautakuntien tehtäviä kaupungissa ennen vuoden 1875 kunnallishallintouudistusta.

Kämnerinoikeus oli puolestaan alioikeus, joka hoiti raastuvanoikeutta pienempiä ja lähinnä riitoja koskevia oikeusasioita. Nyt julkaistavat aineistot tarjoavat siis ennennäkemättömän hienon ikkunan Helsingin paikallishallintoon ja kaupungin historiaan 1700ja 1800-luvuilta. Asiakirjat ovat ruotsin kielellä, sillä kaupungin hallintokieli oli tuolloin ruotsi.

Sukukokous pidetään 5.8. 2017 Hämeenlinnassa: Edwinin kellari, Perttulantie 80. Ilmoittautumiset 15.7. mennessä Leena Pehkoselle, puh. 040 5706671.

Kaupunginarkiston ja FamilySearch-yhteisön yhteistyön tulos – lisää tulossa lähiaikoina

KARJALATALOSSA Taitavat ja osaavat Nevalaiset näyttely klo 14 alkaen Juha Nevalainen esittelee dna- ja sukututkimuksen viimeisiä tuloksia klo 14.30 Tervetulokahvi klo 15.30 Sääntömääräinen sukukokous klo 16

Nyt julkaistu aineisto on kooltaan noin 230 000 sivua.

Aineisto löytyy kokonaisuudessaan Helsingin kaupunginarkiston SINETTI-arkistotietojärjestelmästä.

Aineisto on saatu avattua FamilySearch-yhteisön avulla. Yhdysvaltalainen sukututkimusjärjestö FamilySearch ehdotti keväällä 2016 kaupunginarkiston yli 100 vuotta vanhempien henkilöaineistojen digitoimista järjestön omalla kustannuksella. Yhteisö oli jo 1950-luvulla kuvannut kaupunginarkistossa säilytettävät Helsingin keskeiset vanhat asiakirjat pääosin vuosilta 1720–1870. Nyt yhteistyön seurauksena kaupunginarkisto sai FamilySearchin 1950-luvulla kuvaamista mikrofilmeistä digitoidut kopiot, joita avatut aineistot ovat.

Myöhemmin julkaistaan digitoituna SINETTI-arkistotietojärjestelmässä vielä FamilySearch-yhteistyön myötä yli 100 vuotta vanhoja henkilöaineistoja, kuten perukirjoja ja kunnallisveroluetteloita, merimieshuoneen aineistoa sekä huutokauppakamarin asiakirjat ja loput maistraatin aineistot 1700-luvun alusta 1870-luvulle. Yhteensä aineistoja digitoidaan ja julkistetaan kaikkien käyttöön yli 500 000 sivua.

SINETTI-arkistotietojärjestelmä: www.sinettiarkisto.fi

Ikosen sukuseura ry

Osallistumismaksu (30 €, lapset 15€) sisältää ruokailun ja kahvit. Ohjelma tulevassa jäsenkirjeessä ja sukuseuran nettisivuilla: www. ikosensuku.com.

Nevalaisten sukujuhla 23.9.

Karjalatalossa Helsingissä Tervetuloa Nevalaisten 30-vuotissukukokoukseen ja sukujuhlaan Karjalataloon kaikki Nevalaisten sukuun kuuluvat perheineen!

Nevalaisten Sukuseura ry:n sukutapaaminen ja sääntömääräinen sukukokous järjestetään Karjalatalossa Helsingissä lauantaina 23.9.2017.

Tutustuminen Ateneumin näyttelyyn klo 11.30–12.30, opastettu kierros.

Sukujuhla klo 18: Juhlaillallinen Juhlapuhuja FT, historiantutkija Jukka Partanen Musiikki viulisti Annukka Nevalainen + piano, salonkiyhtye Monrepos Kirjoituskilpailun palkintojenjako Muuta ohjelmaa, mm. nuorten esittämää taustamusiikkia Seurustelua…

Lisätietoja: www.menevalaiset.net tai p. 0400 321113 Tervetuloa!

Julkaisemme sukuseurojen kokous-, retki- ja tapah­ tuma­ilmoituksia. Palvelu on jäsenyhdistyksillemme maksuton. Ilmoituksen ihannepituus enintään 800 merkkiä. Aineiston voi toimittaa sähköpostitse: toimisto@suvut.fi

SUKUVIESTI 3 · 2017

13

Hyvästit Kruunuvuoren huvila-alueelle Teksti ja kuvat: Kati Laitinen

Helsingin Laajasalon Kruunuvuoreen kehittyi 1800-luvun lopusta lähtien upea huvilayhteisö.

Kaitalahden ja Kruunuvuorenlammen huvilat sinnittelivät pystyssä 2000-luvulle asti. Tänä päivänä rakennuksista on jäljellä enää kaksi, joista toinen on lähes kokonaan palanut. Nyt Kruunuvuoreen rakennetaan noin 12 500 asukkaan asuinaluetta.

Kuulin Kruunuvuoren huvila-alueesta ensimmäisen kerran tänä keväänä, kun näin televisiossa lyhyen pätkän autiosta huvila-alueesta. Kiinnostuin aiheesta ja halusin tietää siitä lisää. Netistä löytyi kuvia ränsistyneistä ja notkuvista taloista katot romahtaneina, seinät graffitien peitossa ja ikkunat rikottuina. Kuvista erottui silti rakennusten entinen loisto ja kauneus. Oli la-

sitettuja veranoja merinäköalalla, kauniisti koristeltuja ikkuna- ja räystäslautoja, satulakattoja ja punamultamaalia. Ne saivat ikuisen huvilaromantikon sydämen läikähtämään!

Kruunuvuoren hylätyt huvilat -Facebook-ryhmässä ihmiset jakoivat kuvia huvila-alueesta eri vuosikymmeniltä. Keskustelu oli hiljentynyt. Aktiivisesti

Villa Hällebo jäi viimeisenä pystyyn Kruunuvuoren huvila-alueelle.

14

SUKUVIESTI 3 · 2017

sitä oltiin käyty vielä muutama vuosi sitten. Vuosien 2013–2016 blogiteksteissä kiinnostuneita kehotettiin vierailemaan alueella pikimmiten, mikäli halusi nähdä edes osia rakennuksista. Kommenteista välittyivät ihmisten surumieliset mietteet: miksi näiden hienojen huviloiden on annettu ränsistyä? Miksi kukaan ei ole pitänyt niistä huolta?

Kruunuvuoren huvila-alueesta löytyy myös kirja: Minna Torpan kirjoittama ja Aurora Reinhardin kuvittama Kruunuvuori – unohdettujen huviloiden tarina (Helsingin kaupunginmuseo 2009). Kirjassa kerrotaan Kruunuvuoren pohjoisosan huviloiden omistajista ja asukkaista aina 1800-luvulta 2000-luvun viimeisiin asukkaisiin asti.

Kruunuvuori sijaitsee Helsingin kaakkoisosassa, Laajasalon länsirannalla. Kruunuvuoren alueelle rakennetaan noin 12 500 asukkaan asuinaluetta. Rakentaminen alkoi vuonna 2011 ja etenee parasta aikaa Haakoninlahdelta yhä lähemmäksi entistä huvilaaluetta. Syntyvä Kruunuvuorenrannan kaupunginosa koostuu yhdeksästä asuinalueesta. Kruunusillat tulevat yhdistämään Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman kantakaupunkiin. Kruunuvuoren sillasta tulee Suomen pisin silta, 1200 metriä. Kruunuvuorenlammen lähiympäristö on merkitty virkistyskäyttöön.

Vanha on viety pois Kävin tutustumassa paikkaan toukokuun alussa ja toivoin löytäväni edes jotain huvilaelämään viittaavaa kuten piharakennuksia, kivijalkoja tai koristeellisia ikkunankarmeja. Mitä tahansa, mikä kertoisi minulle tarinaa silloisesta huvila-ajasta ja sen ihmisistä. Olin lukenut heistä, olin katsellut kuvia alueen rakennuksista ja tiesin palasen siitä elämästä, mitä näiden idyllisten rakennusten kattojen alla oli vietetty. Erään blogikävijän mukaan kaikki rakennukset oli purettu lokakuussa 2016 eli vajaa puoli vuotta sitten. Olin silti toiveikas. Ehkä löytäisin jotain.

Kruunuvuorelle päästäkseen on ajettava Kaitalahden (Hålvikin) pientaloalueen läpi kapean Päätien päähän. Entiselle huvila-alueelle vievä polku alkaa heti tien päästä ja se hipoo vaalean asuinrakennuksen takaseinää. Polku nousee mäen päälle, tiheän metsikön ympäröimänä. Heti vasemmalla puolella nousevat ensimmäiset kalliot. Puiden välistä pilkistää Haakoninlahden öljysataman valkoinen tynnyri.

Kruunuvuoren alue on noin parikymmentä hehtaaria ja se on luonnoltaan monimuotoista. Korkeiden kallioiden ja upeiden merinäköalojen lisäksi alueelta löytyy muun muassa vanhaa puustoa, lehtoa, suo-

Rannasta näkyvät Johanneksen kirkon tornit sekä Kulosaari.

SUKUVIESTI 3 · 2017

15

maata, lahdenpoukamia ja upea Kruunuvuorenlampi.

Lammessa elää ruutanoita ja siellä kasvaa muun muassa pohjanlumme.

Tätä juttua kirjoittaessa, alueella ei ole enää pystyssä kuin kaksi huvilaa: Villa Hällebo ja Puutarhurin mökki, joista jälkimmäinen paloi vain muutamaa viikkoa ennen vierailuani, vapun aattona 2017. Kaikki muut rakennukset, jotka olivat säilyneet 2000-luvulla alkaneilta tuhopoltoilta, oli purettu ja viety pois.

Paikka oli putsattu kivijalkoja myöten puhtaaksi. Vain maan painaumista ja kasasta maalattua puuhaketta pystyi erottamaan, missä kohtaa oli jokin rakennuksista ollut.

Huvilayhteisö syntyi Cygnaeuksen aikana Kruunuvuoren alue oli merkittävä jo ennen sen huvilaelämää. 1700-luvulla kartoissa alue on mainittu nimellä Crono berget tai Kronberget. Alueelle on kaavailtu eri vuosisatoina sotilaallisia linnoituksia. Ovathan näkymät sekä merelle että kaupunkiin loistavat ja

Vandaalien voitto. Vielä vuoden 2013 valokuvissa Villa Hällebon lasikuistin ikkunat olivat ehjät. 2000-luvulla rakennukseen kaavailtiin taide- ja ympäristökasvatuksen tiloja.

16

SUKUVIESTI 3 · 2017

strategisesti tärkeät. Öljysataman kupeessa kallion sisällä oli pommisuoja, joka Venäjän vallan aikana toimi ammusvarastona.

Kruunuvuori oli suosittu veneretkien kohde niin työläisten kun yläluokankin keskuudessa. Huvila-elämä siellä puhkesi loistoonsa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Uppbyn (Ylistalon) rälssitilan omistamalle maa-alueelle syntyi rinta rinnan kaksi huvilayhdyskuntaa, toinen Haakoninlahdelle ja toinen Kruunuvuoren ja Kaitalahden välimaastoon. Ensimmäinen huvila alueelle rakennettiin vuonna 1887, kun räätälimestari A.B. Eklöfin huvila nousi Haakoninlahden pohjoisrannalle. Se oli alueen ainoa rakennus vuoteen 1890 saakka. Seurakseen se sai kaksitoista vuokrattua huvilapalstaa. Haakoninlahden huvilat jäivät sittemmin öljysataman alle. Kruunuvuoren pohjoisosaan rakennettiin myös kaksitoista asuinrakennusta viidelle eri palstalle.

Uno Cygnaeuksen poika Johan Jakob (s. 1858) päätti ostaa vaimolleen Naëma Aleksandralle (o.s. Idman s. 1861) ja äidilleen Axiannelle kesänviettopaikan

Puutarhurin huvilassa asui Albert Goldbeck-Löwen puutarhuri. Puna-keltainen rakennus oli mansardikattoinen ja siinä oli pienet ikkunat. Yläkerran vihreään huoneeseen oli puutarhuri maalannut kukkaköynnöksiä tyttärensä iloksi.

Rakennus paloi 29.4.2017.

Kruunuvuorenlammella on erämaatunnelma, vaikka vain kivenheiton päässä on Kaitalahden asuinalue ja uusi rakennustyömaa. Albert Goldbeck-Löwen halusi palvelijansa haravoivan lampea kiertävän polun oksista ja kävyistä.

Kruunuvuoresta. Hänestä tuli Haakoninlahden Joutseno-huvilan sekä pienemmän Fagerholmin omistaja vuonna 1902. Kolme vuotta myöhemmin hän osti Karl Fredrik Lindbergiltä noin 40 hehtaarin maa-alueen Haakoninlahdelta Kaitalahdelle saakka. Myyntihinta oli 43 500 silloista markkaa ja ehtona olemassa olevien vuokrasopimusten säilyttäminen.

Cygnaeus rakennutti Kaitalahden rannalle uuden isomman talviasuttavan huvilan, Villa Idmanin, jossa oli seitsemän huonetta, keittiö, tarjoiluhuone ja pylväskäytävä sekä suuret puutarhaviljelykset. Villa Idmanin palstoineen hän piti itsellään, mutta kaiken muun Kruunuvuoren omaisuutensa hän myi vuonna 1913 saksalaisen liikemies Albert Goldbeck-Löwen omistamalle osakeyhtiölle. Goldbeck-Löwe asui vuonna 1905 apteekkari Lindströmiltä ostamassa Villa Kissingessä. Naëma Cygnaeus kuoli vuonna 1913 ja Johan vain kolme kuukautta myöhemmin maaliskuussa 1914.

Saksalaisten huvielämän keskus Albert Goldbeck-Löwe toimi myös Saksan konsulina Suomessa. Hän oli Suomen suuri ystävä ja arvostettu

Suomessa asuvien saksalaisten parissa. Suuri seuramies rakasti kestitä vieraita. Kissingestä tuli seuraelämän keskus ja siellä järjestettyihin iltakuuden päivällisille osallistui suuri määrä vieraita. Päivällisen jälkeen käveltiin lammen ympäri ja edelleen konsulin lempipaikalle, kalliolla sijaitsevaan huvimajaan, jossa palvelijat tarjoilivat kahvit. Huvimajan lipputangossa liehui Saksan lippu. Goldbeck-Löwen aikana Kruunuvuoren huvila-alue kasvoi ja kukoisti. Suurin osa huviloista olivat saksalaisen sukulaisten, ystävien tai työtekijöiden käytössä. Mutta elämä Kruunuvuoren huvilaidyllissä järkkyi, kun ensimmäinen maailmansota syttyi.

Golbeck-Löwe pakeni perheineen Ruotsiin. Suomessa vihamielisyys saksalaisia kohtaan kasvoi ja saksalaisten omaisuudet joutuivat huomion kohteeksi.

Niin myös Kissinge-huvila ja naapurien Peacockien vuokrapalsta. Virkamiehille aiheutti päänvaivaa, kun maapalstan omistajaksi oli merkitty Kissinge-osakeyhtiö. Konsuli oli siirtänyt omaisuuttaan turvaan herrasmiessopimuksilla ystävilleen, jotka olivat Suomen kansalaisia. Näin hänen onnistui säilyttää Kruunuvuoren omaisuuden itsellään.

Suomeen Goldbeck-Löwe palasi vuonna 1918 ja toimi neuvonantajana Suomen lähettiläälle August SUKUVIESTI 3 · 2017

17

von Brückille ja oli näin kiinteässä yhteydessä valkoisten hallitukseen. Kissinge toimi vuosina 1917– 1919 haavoittuneiden sotilaiden toipumispaikkana.

Juuri ennen eläkepäiviään Goldbeck-Löwe teki Kruunuvuoren eteläisten huvila-asukkaiden kannalta kohtalokkaat kaupat. Hän myi vuonna 1925 Suomalaiselle Petrolituonti osakeyhtiö Masutille (myöhemmin Shell) Kruunuvuoren ja Haakoninlahden välisen alueen ja lisäpalan kalliolta vuonna 1932. Silloinen huvilayhdyskunta tuhoutui öljyn tullivaraston alle. Kissinge-yhtiön nimen hän muutti Ab Algol Oy:ksi ja johtoon siirtyi veljenpoika Aldolf Goldbeck-Löwe. Albert kuoli vuonna 1934 ja vaimo Sanja vuonna 1939.

Kissingen naapurihuvilassa Villa Hällebossa lomaillut Adolf muutti perheineen kuuluisaan huvila Kissingeen. Adolfin vaimon Editin sukulaiset muuttivat Villa Hälleboon ja Editin sisko Brita avioitui naapurihuvilan Erik Peacockin kanssa. Peacockien vuokratontti siirtyi sodan jälkeen Neuvostoliiton omistukseen, mutta he saivat silti viettää siellä kesiään. Erikin ja Britan perhe ja sukulaiset asuivat Villa Hålvikissa aina vuoteen 1990 asti. Villa Hålvik tuhoutui tulipalossa vuonna 2005.

Kommunistien ja Aarnion aika Toisen maailmansodan välirauhan sopimuksen mukaisesti saksalaiset karkotettiin Suomesta ja omaisuus takavarikoitiin. Adolf ja vaimo Edit pakenivat Ruotsiin. He menettivät kaiken Kruunuvuoren omaisuutensa Sosialistisen neuvostotasavaltojen liiton kaupalliselle edustukselle Suomessa. Kruunuvuoren alueen asukkaat vaihtuivat. Uusista asukkaista suurin osa oli Suomen kommunistisen puolueen väkeä.

Yhdeksän vuoden ajan Kruunuvuori toimi SKP:n jäsenten ja perheiden kesänviettopaikkana. Saarelle perustettiin saaritoimikunta huolehtimaan rakennusten vuokrauksesta ja alueen yleisestä ylläpidosta.

Rakennuksia kunnostettiin ja osa piharakennuksista muutettiin asuinkäyttöön. Saunat olivat aktiivisessa käytössä, kun puolueen avainhenkilöt viettivät siellä vapaa-aikaansa. Kissinge toimi kerhotalona, johon majoitettiin myös vieraita.

Vuonna 1955 Neuvostoliitto myi huvila-alueen liikemies Aarne Aarniolle. Noin 19 hehtaaria asumuksineen siirtyi uudelle omistajalleen noin 47 miljoonalla markalla. Aarnio oli mukana monenlaisessa liiketoiminnassa. Hän perusti muun muassa maataloustuotteiden tukku- ja vähittäiskaupan, omisti ravintoloita ja perusti rakennusliike Palkkiyhtymä Oy:n. Kruunuvuori oli vai yksi monista hänen Helsingistä hankkimistaan maa-alueistaan. Ensitöikseen vuonna 1956 18

SUKUVIESTI 3 · 2017

hän myi Shellille lisäkaistan Haakoninlahdelta. Huvila-alueelle hän kaavaili asumislähiötä. Hänen suunnitelmissaan oli rakentaa Kruunuvuoreen 12-kerroksisia rakennuksia, terassitaloja ja jopa liikekeskuksia.

Helsingin kaupunki kuitenkin torppasi suunnitelmat, eikä myöntänyt rakennuslupaa. Aarnio yritti sitkeästi uudelleen vuosina 1977, 1982 ja vielä 1998, mutta tuloksetta. Aarniolla ei ollut mielenkiintoa kunnostaa vanhaa, vaan hän halusi alueelle uutta. Siksi alueen huvilat saivat rauhassa ränsistyä ja repsottaa.

Aarnio antoi ystäviensä ja työntekijöidensä vapaasti valita huviloista mieleisensä vuokrattaviksi. Asukkaat korjailivat rakennuksista parhaiten säilyneitä.

Huvilat kävivät kuitenkin yksi toisensa jälkeen korjaus- ja asuinkelvottomiksi. Saaren viimeinen asukas oli Urbanex Ninja -sivuston mukaan Villa Hällebota aina vuoteen 2012 asti vuokrannut vanha rouva. Helsingin kaupungin nostettua vuokran nelinkertaiseksi, hänen oli muutettava pois.

Jäljellä pieni luonnon museo Kruunuvuori tarjosi minulle hienon päivän luonnonrauhassa sekä mahtavat näkymät aurinkoisilta rantakallioilta kaupunkiin. Lueskelin sileille kallioille kirjoitettuja tekstejä ja katselin, kun purjeveneet lipuivat ohitseni. Kuvittelin niiden tuovan Albert GoldbeckLöwen kaupungista seurueineen Kissinge-huvilalleen.

Jatkoin matkaa rantaa pitkin kohti lampea ja rakensin mielessäni palapeliä huviloista, kun yritin sijoittaa ne oikeisiin maanpainaumiin. ”Tässä täytyi olla Villa Hålvik ja sen naapurissa Lindbergien huvila”, mutisin puoliääneen.

Kruunuvuorenlampi oli maineensa veroinen. Rauhallinen, luonnontilainen ja kaunis. Vanha laituri sinnitteli pinnalla, mutta vanha pyykkikatos oli sieltä jo hävinnyt. Lammen ympärille kumartelevat puut heijastuivat vedestä kuin tumman peilin pinnalta. Uiskenteleva telkkäpari ei piitannut rannalla liikkuvista ohikulkijoista. Liikenteen ja rakentamisen äänet kantautuivat kauempaa samaan aikaan, kun vedin soistuneen maan tuoksua sieraimiini.

Ilahduin nähdessäni puiden seasta vaalean Hällebon rakennuksen. Se oli kaunis kaukaa, mutta läheltä näky oli ruma. Upeasta verannasta oli jäljellä vain raamit, portaikko oli revitty irti ja kaikki mahdollinen irtaimisto heitetty talosta ulos. Talo oli graffitien peitossa. Paikalle osunut lenkkeilijänainen kertoi kiertävänsä aluetta päivittäin koiransa kanssa. Hällebota oli hänen mukaansa turmeltu paljon kuluneiden kahden viikon aikana.

Jatkuu sivulla 22 >

”Ennen ja nyt” -kuvaparit näyttävät Suomen muutoksen – Osallistu kuvahaasteeseen Toukokuussa käynnistynyt Aikamatkaajat-kampanja haastaa tutkimaan omaa lähiympäristöään ja osallistumaan yhteisöllisen valokuvanäyttelyn rakentamiseen kuvaamalla ”ennen ja nyt” -kuvapareja Suomen kartalle.

Kuka tahansa voi osallistua Aikamatkaajat-valokuvauskampanjaan etsimällä vanhan valokuvan Finna.fipalvelusta tai omista kuvistaan ja ottamalla samassa paikassa uuden, muutosta kuvastavan valokuvan. Kuvaparin voi lähettää kampanjasivun kautta Suomen kartalle tai jakaa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #aikamatkaajat.

Kirjastoissa, museoissa, arkistoissa ja muissa kulttuurilaitoksissa on digitoitu vuosien ajan suomalaista kulttuurihistoriaa. Kansalliskirjaston ylläpitämä Finna.fi-palvelu kokoaa museoiden, kirjastojen ja arkis-

tojen avoimet aarteet yhteen paikkaan. Nyt jokaisella on mahdollisuus kurkistaa lapsuutensa maisemiin ja päästä aikamatkalle historiallisiin tapahtumiin. Uudella Finna Street -hakuominaisuudella voi löytää kuvia myös oman sijaintitiedon perusteella.

Aikamatkaajat-kampanja jatkuu itsenäisyyden juhlavuoden loppuun asti. Kampanja-aikana kuvaparit kootaan kuntakohtaisiksi valokuvaesityksiksi, joita voidaan esittää tämän vuoden ajan julkisissa tiloissa. Suomen satavuotispäiväksi Aikamatkaajien kuvista kootaan myös näyttely Suomen valokuvataiteen museoon.

Kampanjan toteuttavat yhteistyössä Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Finna sekä Suomen valokuvataiteen museo.

Raitiovaunu nro 3 pysäkillä ja nro 2 saapumassa Turun kauppatorin pysäkille. Kuva: C. J. Gardberg 1972. Turun museokeskus.

Bussi 56 Turun kauppatorilla. Kuva: Ville Malinen 2017, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

Biografipalatsi Capitol lumisten puiden takana. Kuva: Tuntematon kuvaaja 1927. Helsingin kaupunginmuseo.

Forumin ostoskeskus toukokuussa. Kuva: Lauri Palsa 2017, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

Aikamatkaajat-kampanja: aikamatkaajat.fi

SUKUVIESTI 3 · 2017

19

Sukuni 100 vuotta

Ahokkaan suku Viipurista Vaijani Taavetti Ahokas len ja toimi äitinsä apusyntyi vuonna 1887 Juna kauppareissuilla. ho Ahokkaan vanhimmaksi pojaksi ViipuMeeri syntyi vuonna rinlahden rannalla si1919, mutta hän kuojainneessa Ahokkaan li vajaa kahden vuokylässä. Suvulla oli olden iässä. Kun äitini lut tila siellä jo ainakin Hilkka syntyi syksyllä 1600-luvun lopulta alTassu ja Lyyti Ahokas 17.7.1947 Tassun 60-vuotispäivänä.

1924, vaija oli huokaiskaen. Sitten syntyivät sut syvään. Tyttö, hän Maria ja Eeva. Äiti Katsanoi hiljaa. Mutta koriina Mälkki kuoli nuovin kaivattu ja rakastetrimmaisen ollessa koltu lapsi Hilkka oli. Hän men kuukauden ikäisairasteli paljon. Kaksinen, joten Juho avioitui vuotiaana hän sai hinuudelleen. Äitipuoli oli kuyskän, jolloin lääkäkovin ilkeä Taavettia ri ehdotti asuinpaikan kohtaan. Lyönnit tämä muutosta. Siltä istuvielä kesti, muttei sitä, malta Tassu osti Suurettä äitipuoli valehteperolta Nikin tilan yhli hänen tekemisistään dessä sisarpuolensa isälle. Mummoni kermiehen Laihian Viltoman mukaan Taavetlen kanssa. He jakoiAhokkaan perheen uusi talo Heinolassa kesällä 1947. ti karkasi seitsenvuotivat tilan ja molemmat Vasemmalta Tassu, Lyyti, Annikki, Maikki ja Marjatta, aana läheiseen Kiiskiperheet asettuivat sinedessä Risto ja takana Viljo-vävy. län hoviin. Hän osasi ne asumaan. Ville viljekäsitellä hevosia. Niinli omaa tilaansa ja Taspä hän vei hovin emäntää asioille Viipuriin. Samalla su kävi työssä sementtivalimossa Tammisuolla (liitetlapsesta pidettiin hovissa huolta. tiin kaupunkiin vuonna 1933). Illalla töistä palattuaan Vaija ei kuitenkaan ollut renki luonteeltaan, joten hänen piti vielä hoitaa oman tilan maatyöt, vaikka tiaikuistuttuaan hän lähti rakennuksille töihin. Hän oli lalla oli Kalle-renki apuna.

1900-luvun alkupuolella Suurperolla, missä hän tapaJatkuva reissaaminen Suurperolta Viipuriin oli väsi Lydia Björnin. Tassu ja Lyyti, kuten heitä kutsuttiin, syttävää, kun piti huolehtia maatilastakin. Niinpä Tasvihittiin 13.3.1910. Puolisot asettuivat asumaan Vii- su perheineen muutti vuonna 1933 Tammisuolle, mispurin maalaiskunnan Kelkkalaan (liitettiin kaupun- sä hän tuolloin toimi sementtivalimon työnjohtajakiin vuonna 1928), minne Tassu rakensi oman talon. na. Annikki-tytär avioitui vuonna 1934 Viljo Peltolan Annikki syntyi vuonna 1912. Perhe muutti joksikin kanssa. Suvulla oli hevostila Suurperolla, ja Viljo oli aikaa Venäjän puolelle. Tassu oli töissä rakennuksil- tottunut kuorma-autonkuljettaja. Niinpä hän tuli vala Kronstadtissa. Annikki oppi nopeasti venäjän kie- limolle töihin appensa avuksi. Peltolan perhe asui Ta20

SUKUVIESTI 3 · 2017

likkalan kaupunginosassa Yhteiskoulunkadulla, mistä Tassu oli ostanut talon vanhuudenpäivien varalle myytyään maatilansa Suurperolta. Tytär Marjatta syntyi vuonna 1937.

Talvisodan alkaessa Ahokkaan ja Peltolan naiset lähtivät evakkoon muiden tavoin. Hilkka oli käynyt koulua Viipurissa, ja sodan alkaessa lasten käskettiin mennä kotiin. Aikaa ei ollut montaa tuntia kerätä tavaroitaan. Hilkka otti mukaansa koulurepun ja -kirjat. Tassu järjesti kuorma-auton, jolla perhe pääsi lähtemään.

Evakkotalven naiset viettivät Vilppulassa jossain maatalon pienessä huoneessa majoittuen. Mukana oli myös Tassun sisar Maikki, jolla oli kauppa Viipurissa.

Hän oli jäänyt leskeksi jo ennen sotia ja tytär oli kuollut pienenä. Kun sitten 13. maaliskuuta 1940 radiosta julistettiin talvisota päättyneeksi ja kerrottiin, että Viipuri on menetetty, Lyyti rupesi itkemään. Emäntä oli kysynyt, että mitä te nyt itkette, kun sota on loppu ja rauha on tullut. Lyyti oli vastannut: Mittee työ tekisitte, jos koti ois menny lopullisesti? Emäntä vastasi, että tulisin hulluksi.

Lyyti menetti kotinsa 30-vuotishääpäivänään, muttei hän hulluksi tullut. Kotkan Raudan, jolle myös Viipurin sementtivalimo kuului, johtaja Lennart Salomaa kehotti Tassua etsimään uuden sementtivalimon paikan, jollainen löytyi Kouvolan Torniomäeltä. Eräs maanviljelijä myi hyvän soramäen ja kauppaan kuului kaksikerroksinen, hyväkuntoinen talo. Ahokkaat asettuivat alakertaan ja Peltolat yläkertaan. Hilkka kävi kouluaan Kouvolassa, minne Viipurin tyttölyseon toiminta oli siirtynyt. Tassu rakennutti uuden valimon, työmiehet seurasivat perästä ja kauppa kävi hyvin.

Kun Viipuri vallattiin takaisin elokuussa 1941, Tassu lähti järjestelemään asioita. Koti Tammisuolla oli pommitettu, mutta valimo oli säilynyt. Hilkka jatkoi koulunkäyntiään Viipurissa syksyllä 1943 tuttavaperheen luona asuen. Kun Tammisuolle valmistui parakkirakennus asunnoiksi tammikuussa 1944, koko perhe muutti sinne.

Peltolat jäivät Kouvolaan. Risto oli syntynyt syksyllä 1942. Viljo oli joutunut jälleen rintamalle kuorma-autoineen jatkosodan alettua. Ajatus oli tietysti, että sodan päätyttyä Peltolatkin muuttaisivat takaisin Tammisuolle, kunhan sinne saataisiin rakennettua uusi koti pommitetun tilalle.

Lopullinen lähtö oli edessä kesäkuussa 1944. Tassu, Lyyti ja Hilkka muuttivat ensin Torniomäelle Peltoloiden luokse, ja Hilkka oli kesän 1944 töissä Kotkan Raudassa Kotkassa. Tassu järjesti sitten asunnon

Sukuni 100 vuotta Mitä suvullesi on tapahtunut kuluneen sadan vuoden aikana? Millaisia muutoksia sukulaisten elämässä on tapahtunut? Minne suvun jäsenet ovat sijoittuneet asumaan vuosien saatossa? Onko suku kasvanut vai onko ehkä jopa kuihtumassa? Tapaavatko sukulaiset toisiaan vai elelläänkö kukin omissa oloissaan? Jos tavataan niin pidetäänkö juhlia vai pistäydytäänkö ihan muuten vaan tervehtimässä?

Kaikesta tästä ja paljosta muustakin olisi mukava kuulla monesta eri suvusta. Ryhdytäänpä siis muistelemaan! Sukuviesti toivoo saavansa kirjoituksia pitkin vuotta, jotta voisimme julkaista jokaisessa tämän vuoden numerossamme tarinoita otsikolla Sukuni 100 vuotta. Kirjoitusten pituus mieluummin korkeintaan 3000 merkkiä. Kuva tai kaksi jutun mukana on tervetullut lisä. Lehden lukijat saavat vuoden lopussa äänestää mielestään parhaat kirjoitukset, joiden kirjoittajat saavat kunniakirjat ja kirjapalkintoja.

Turusta, missä Hilkka sai käydä lukionsa loppuun ja kirjoittaa ylioppilaaksi Samppalinnan lyseosta juhannuksena 1945. Ei karjalaispoika kuitenkaan Turussa viihtynyt, vaan hän Lyytinsä kanssa muutti Heinolaan. Hän perusti sinne Sementtivalimo Hanki -nimisen yrityksen yhdessä vävynsä Viljon kanssa. Parin vuoden päästä valmistui oma talo Mustanportinkadun ja Siltakadun kulmaan. Ahokkaan vanhukset asuivat toisessa asunnossa ja Annikki-tytär perheineen toisessa asunnossa. Maikki asui yläkerrassa. Pihalla oli marjapensaita ja perunapelto, valimon tontilla pidettiin kanoja. Sodan jälkeenhän elettiin osittain omavaraistaloudessa.

Annikki kuoli jo vuonna 1951. Tassu nukkui pois vuonna 1959. Raskas työ rakennuksilla ja valimossa oli tehnyt tehtävänsä. Kun Viljo kuoli vuonna 1968, oli valimon toiminta ajettava alas. Aika oli mennyt ohi betoniputkien ja muovi oli tullut tilalle. Lyyti sinnitteli vielä vuoteen 1972 saakka, vaikka hän oli jo ennen sotia sairastunut vaikeaan nivelreumaan. Maikki kuoli kuukausi Lyytin jälkeen. Viimeisenä lähtivät siten kaiken kokeneet, sinnikkäät karjalaisnaiset.

Lapset olivat lentäneet jo aiemmin pesästä pois.

Marjatta oli avioitunut ja muuttanut Lahteen. Perheeseen oli syntynyt tytär ja kaksi poikaa. Risto oli myös avioitunut ja muuttanut Keravalle. Esikoistytär syntyi vähän ennen Lyytin kuolemaa. Myöhemmin syntyi vielä toinen tytär. Näin Lyyti näki, että Annikin SUKUVIESTI 3 · 2017

21

lapset pärjäsivät, vaikka menettivät äitinsä kovin varhain. Marjattakin on jo nukkunut pois.

Hilkka lähti opiskelemaan Helsinkiin, missä hän tapasi isäni Sampan. Perheeseen syntyi kolme tytärtä. Perhe asettui Lappeenrannan, Helsingin ja Porin kautta Hyvinkäälle. Kullekin tyttärelle syntyi yksi poika. Samppa on jo nukkunut pois, mutta Hilkka elelee vielä Hyvinkäällä palvelutalossa. Kaiken kokenut, sinnikäs karjalaisnainen. Vanhin tyttäristä on myös nukkunut pois, mutta keskimmäinen kovin mielusti muistelee vaijansa Ahokkaan sukua.

Hattu jäi kannon päähän, kuten Karjalassa oli tapana sanoa, kun sukuun ei syntynyt poikia. Ei saanut Tassu poikaa ja Ahokkaan nimi hävisi hänen sukuhaarastaan. Hänellä oli kuitenkin sedät Simo ja Antti, joiden jälkeläisiä on elossa. Mutta sinnehän jäi kanto ja Ahokkaan tilakin Karjalaan. Ja Antti-sedän hyvä takki. Kun nimittäin maalaisilta kysyttiin korvauksia var-

> Jatkoa sivulta 18

Villa Hällebo sisältä.

22

SUKUVIESTI 3 · 2017

ten, mitä he olivat joutuneet jättämään Karjalaan, oli Antti tokaissut, että häneltä jäi sinne hyvä takki. Ehkei hän enää liki 90-vuotiaana viitsinyt muistella menettämäänsä tilaa Viipurinlahden rannalla.

Risto-serkkuni kanssa muistelen mennyttä aikaa.

Tapaamme joka kesä ja vanhoja juttuja haastelemme Ahokkaan suvusta ja vähän muustakin. Muuten melko vähän suku enää pitää yhteyttä, vaikka onkin asettautunut Etelä-Suomeen. Nuoremmat eivät ole enää kovin kiinnostuneita juuristaan. Heille on kasvanut uudet juuret Karjalaan jääneiden tilalle. Lämmöllä muistelen vaijaa, joka aina piti kaikista huolta ja kovasti lapsia rakasti. Huolehtipa hän isänsäkin hautaan, vaikka tämä hänet hylkäsi. Vaija jäi itse lapsuudessaan rakkautta vaille, mutta varmaan hänestä Kiiskilän hovissa hyvää huolta pidettiin. Ja kukaties hovin emäntä Viipurin reissulla joskun jonkun karamellinkin Tassulle osti.

Pirjo S. Mankki

Hällebon pihaan tuli kaksi miestä, jotka tiedustelivat, oliko alueella muita rakennuksia jäljellä. Jouduin tuottamaan heille pettymyksen. Miehet tulivat vastakkaisesta suunnasta, vapun aattona palaneelta Puutarhurin huvilalta, joka oli siihen asti alueen parhaiten säilynyt rakennus. Nyt siitä oli jäljellä pikimustat hiiltyneet hirret ja kaakeliuuninraato. Palo oli edelleen haistettavissa lammen rannalle asti.

Palaan polkua pitkin lammen vastakkaiselle rannalle. Katselen, kun telkkäkoiras jatkaa uintiaan lammella naaraan torkkuessa pää siipiensä välissä. Rupisammakko katselee minua laiskasti vedessä kelluen.

Se kääntää minulle selkänsä ja liukuu virran viemänä kauemmas. Rannalla kiemurtelee rantakäärme, jota kehotan myös paikalle osunutta isä poikineen katsomaan. Poika katselee kiinnostuneena käärmettä ja isän kanssa jaamme tuntojamme alueen kauneudesta ja sen tulevaisuudesta. Mies on vieraillut alueella säännöllisesti. ”Kun vain tämä alue säästettäisiin”, mies huokaa ja viittaa lammen suuntaan. Sitä samaa toivon ja palaan haikeana takaisin kaupunkiin.

Pääasiallinen lähde: Kruunuvuori –Unohdettujen huviloiden tarina (Helsingin kaupunginmuseo 2009) Muut lähteet: Uutta Helsinkiä -verkkosivusto Kruunuvuoren hylätyt huvilat -Facebook-ryhmä Rimmalaura.com -blogi Urbanex.ninja -verkkosivu

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keruut SKS:n arkisto kartuttaa kansallista kulttuuriperintöämme eri teemoihin pureutuvilla keruilla. Osallistumalla keruisiin jätät pysyvän jäljen kansakunnan muistiin. SKS odottaa juuri sinun vastaustasi, ja ottaa jatkuvasti aineistoa vastaan.

Voit vastata keruisiin joko verkkolomakkeella, postitse tai sähköpostilla. SKS:n verkkosivuilta löytyy kunkin keruun kohdalta lukuisia kysymyksiä, joita voit käyttää kirjoittamisen apuna. Kirjoita vapaasti omalla kielelläsi ja tyylilläsi. Tekstien pituutta ei ole rajoitettu. Myös valokuvia otetaan vastaan. Vastaukseen tulee kirjoittaa suostumus siihen, että lähettämäsi aineisto arkistoidaan nimellä tai nimimerkillä SKS:n arkistoon.

Tällä hetkellä keruiden aiheina ovat muun muassa toivo, häät ja yliluonnollinen sota.

Toivo arjessa Elämme vaikeita aikoja. Maailmanpolitiikan jännitteet, heikentynyt taloustilanne, lisääntynyt eriarvoisuus ja nousevat ääriliikkeet herättävät keskustelua.

Niiden luoma ilmapiiri vaikuttaa uskoomme tulevaisuudesta, toiveisiimme, toivoomme ja toivottomuuteemme. Toivo ja toiveikkuus suuntaavat tulevaan.

Niiden merkitys arjen teoissa korostuu aina tällaisina aikoina.

SKS kerää muistoja, näkökantoja ja odotuksia toivosta. Kerro 31. elokuuta mennessä, mitä toivo merkitsee juuri sinulle. Mitä toivo on tällä hetkellä? Mitä muistoja sinulla on toivosta?

Henna Heinäjärvi käyttää aineistoa pro gradu -työhönsä Turun yliopistossa tulevaisuudentutkimuksen kansainvälisessä maisteriohjelmassa.

2010-luvun häät Millä kaikilla tavoilla 2010-luvun Suomessa mennään naimisiin? Kerro muistosi!

Hääjuhliin ja naimisiinmenoon liittyvät perinteet ovat monipuolistuneet 2000-luvulla esimerkiksi monikulttuuristen avioliittojen, parisuhteen rekisteröimisen ja median vaikutteiden myötä. Yhä useammin naimisiin myös mennään useammin kuin kerran elämässä.

SKS kerää talteen suomalaista hääperinnettä 2010-luvulta. Kerro, kuinka astuit avioliittoon tai

rekisteröit parisuhteesi. Järjestittekö kirkkohäät vai kävittekö kahden kesken maistraatissa? Toivomme muistoja myös kaikilta niiltä, jotka ovat olleet mukana järjestämässä juhlia, todistajana maistraatissa tai vieraana mieleen jääneissä juhlissa. Keruu on käynnissä 30. syyskuuta asti.

Yliluonnollinen sota Sodat 1939–1945 olivat inhimillisesti katsoen herkkää ja tunteikasta aikaa. Sota merkitsi pelkoa, uhkaa ja hätää. Toisaalta koettiin myös yhteisöllisyyttä ja toivoa.

Sota-aikana yliluonnolliset, arkijärjellä selittämättömät kokemukset olivat yleisiä. Sodan melskeessä liikkuivat myös tarinat.

SKS etsii tarinoita, jotka liittyvät sodassa tapahtuneisiin selittämättömiin tapahtumiin. Keräyskohteena ovat talvi-, jatko- ja Lapin sotiin liittyvät uskomustarinat ja yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset.

Tervetulleita ovat niin itse koetut, sota-aikana kuullut kuin perimätietona siirtyneet tarinat ja uskomukset sotien yliluonnollisista olennoista, voimista ja ilmiöistä. Voit myös haastatella sotaveteraaneja, lottia ja kotirintamalla sodan aikana eläneitä ihmisiä. Lähetä kirjoituksesi 30. marraskuuta mennessä.

SKS järjestää keruun yhteistyössä Oulun yliopistossa väitöskirjaa tekevän Satumaarit Myllyniemen kanssa. Väitöskirja liittyy Lapin sodan osalta Suomen Akatemian rahoittamaan Lapland’s Dark Heritage -tutkimushankkeeseen (2014–2018).

Lisätietoja: www.finlit.fi > Arkisto ja kirjasto > Keruut

Muistikko SKS:n itsenäisyyden juhlavuodeksi avaamassa Muistikko-verkkopalvelussa voit kertoa tarinoita elämästäsi, sinulle tärkeistä hetkistä ja paikoista, ja jakaa ne muiden kanssa sekä tutustua toisten tarinoihin. Tekstin lisäksi voit tallentaa kuvia ja linkkejä sekä liittää kertomuksesi suoraan tiettyyn paikkaan maailman kartalla. Kokemuksista muodostuu yhteinen kulttuuriperintömme, joka kuvaa elämää nyky-Suomessa. Osallistu 6. joulukuuta mennessä.

Lisätietoja: muistikko.finlit.fi SUKUVIESTI 3 · 2017

23

K I M A AN UT SUK U A

Sukututkija ja sotahistoria

T

Halutessasi tutkia sukulaisesi sotataivalta, lähdet liikkeelle kantakortista, josta selviää etsimäsi sukulaisen joukko-osasto. Tämän jälkeen voit ryhtyä tutkimaan sukulaisesi joukko-osaston sotapäiväkirjoja ja muita joukko-osaston asiakirjoja, joista selviää tarkemmin, mitä joukko-osastossa on tapahtunut. Sairaskertomuksia ei toimiteta sukututkijoille ennen kuin potilaan kuolemasta on kulunut 50 vuotta.

Ehkä sinua kiinnostaa hankkia tietoja autonomian ajan sukulaisistasi? Mitä vanhempiin asiakirjoihin mennään, sitä epätodennäköisempää on, että mitään löytyy. Sinun pitäisi tietää etsimästäsi henkilöstä ainakin nimi, syntymäaika ja asuinpaikka.

Kantakortti Jokaisesta asevelvollisesta on ollut kantakortti, josta selviää asevelvollisen palvelus puolustusvoimissa. Kantakortista löytyy henkilötietoja, kuten sotilasarvo, aselaji, palveluskelpoisuus, erikoiskoulutus ja kutsuntanumero. Tämän lisäksi niissä on myös tietoa palvelusajoista, kutsunnoista, erilaisista saavutuksista, haavoittumisista, sairaalakäynneistä ja taisteluista, joihin on osallistuttu. Kortit ovat tiedoiltaan usein hyvin pelkistettyjä. Sodan aikana kortteja on saattanut hävitä, eikä uuteen korttiin ole välttämättä saatu siirrettyä kaikkia tietoja.

Miten pitää toimia, että saat isäsi, isoisäsi tai muun sukulaisesi papereita nähtäville?

Jos haluat elossa olevasta henkilöstä kantakorttikopiot, tarvitset häneltä kirjallisen luvan.

Jos sukulaisesi on kuollut, voidaan palvelustiedot kantakortista lähettää, kunhan toimitat Kansallisarkistolle tutkimuslu24

SUKUVIESTI 3 · 2017

pahakemuksen täytettynä ja allekirjoitettuna. Palvelu on maksullinen; hintaan vaikuttavat kopioiden määrä ja postituskulut. Toimitusaika on runsaan kysynnän vuoksi useita kuukausia. Papereita voi myös mennä tutkimaan Kansallisarkistoon.

Puolustushallinnon aineisto Suomen puolustushallinnon ja rajavartiolaitoksen keskusarkisto on osa Kansallisarkistoa. Asiakirjat ovat pääosin julkisia, lakisääteisiä käyttörajoituksia

on lähinnä arkaluontoisissa henkilötiedoissa sekä potilasasiakirjoissa. Entinen Sota-arkisto oli Suomen toiseksi suurin päätearkisto, jossa säilytettiin yli 40 hyllykilometriä aineistoa autonomian ajan alusta lähes nykypäiviin saakka. Vuosien 1939–1945 sotien asiakirjat muodostavat lähes puolet aineistosta. Vuodesta 2008 lähtien Sota-arkisto on ollut osa Kansallisarkistoa.

Kansallisarkiston kokoelmiin kuuluva Sotilasasiakirjat eli Militaria-kokoelma sisältää tietoja sotilashenkilöistä 1700-luvulta autonomian alkuun mikrofilmeinä. Kokoelmaan on hankittu Ruotsin sota-arkistosta Suomea koskevia mikrofilmejä.

Autonomian ja itsenäisyyden ajan sotilasasiakirjat sisältävät kantakortteja ja sotapäiväkirjoja. 1930-luvun alussa käyttöön tulleet sotilaskantakortit ovat Puolustushallinnon aineiston käytetyin henkilöhistoriallinen lähde. Ennen sotilaskantakortteja käytettiin sotilaskantakirjoja, joita pidettiin joukko-osastoittain, joten on tiedettävä joukko-osasto, jossa henkilö on palvellut.

Muita Puolustushallinnon aineistoihin liittyviä henkilöhistoriallisia lähteitä ovat muun muassa Ruotsin vallan ajan armeijassa palvelleet (–1812), Värvätyissä ja ruotujakoisissa joukoissa palvelleet (1812– 1889), Asevelvolliset (1881–1905), Venäläisissä joukko-osastoissa palvelleet (1812–1917), Vapaussodassa valkoisella puolella olleet (1918), Vapaussodassa punaisten puolella olleet (1918), Heimosotiin osallistuneet (1918–1922), Suojeluskuntalaiset (1918–1945) ja Puolustusvoimien kantahenkilökunta (1919–).

Henkilöasiakirjat on tilattava tutkijasaliin aina etukäteen. Mikäli henkilöasiakirjoja tilataan suuri määrä esimerkiksi matrikkelia varten, on syytä ottaa yhteyttä tutkijapalveluun jo ennen tilaus- ja tutkimuslupahakemuksen täyttämistä. Tilaus- ja tutkimuslupahakemukset kirjaamo@arkisto.fi.

Sähköisessä muodossa tietoja löytyy esimerkiksi Santahaminaan haudatuista Suomenlinnan ja Mjölön vankileireissä kuolleista 1918–1919, Puolustusministeriön hakemisto puolustushallinnon yksiköihin ja niiden toimintapaikkoihin vuosina 1945–1973, Sotilaslyhennetietokanta sekä Sukututkijan sotahistorian tietopaketti asiakirjalähteisiin Kansallisarkistossa. >> http://digi.narc.fi/digi/

Suomen sotasurmat 1914–1922 Vuosina 1914–1922 sotaoloissa surmansa saaneiden nimitiedosto sisältää lähes 40 000 surmansa saanutta, joiden tietoja voidaan hakea sukunimen, etunimen, syntymäajan, ammatin, kirjoillaolokunnan, asuinkunnan, kuolinkunnan ja kuolintavan mukaan.

Suomen sotasurmat 1914–22 -projektin nimitiedoston internetversio on julkaistu yhteistyössä Kansallisarkiston kanssa. Internetversio on tiedoiltaan pelkistetympi kuin projektin tutkimustiedosto, josta löytyy tarkemmat tiedot sotasurmatapauksista. >> http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main

Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneet Tietokannasta löytyy yli 95 000 Suomen sodissa 1939– 1945 menehtynyttä suomalaista. Henkilöitä voi etsiä sukunimen, etunimen, syntymä- tai kuolinajan mukaan tai kunnittain. Palvelu mahdollistaa tietojen hakemisen myös joukko-osaston tai menehtymispaikan mukaan. >> http://kronos.narc.fi/menehtyneet

Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939–55 -tutkimushankkeen tietokanta sisältää tiedot Suomessa jatkosodan 1941–44 aikana kuolleista neuvostosotavangeista ja Itä-Karjalan siviilileireillä 1941–44 kuolleista. Sivustolla on myös luettelo Suomessa talvisodan 1939–40 aikana kuolleista neuvostosotavangeista. Saatavilla on myös tietoja syksyllä 1944 Suomessa kuolleesta 44 saksalaissotavangista sekä jatkosodan aikana 1941–44 Miehikkälän takaisin vallatuilta alueilta internoitujen siviilien leirillä kuolleista 138 siviilistä. >> http://kronos.narc.fi/

Vuoden 1918 tapahtumat Kansalaissota, luokkasota, vapaussota, sisällissota, punakapina – Suomen historian traaginen, kansan kahtia jakanut ja syvät arvet jättänyt ajanjakso. Noista tapahtumista löytyy tutkittua tietoa esimerkiksi Kansallisarkistosta, Kansan Arkistosta, Työväen Arkistosta ja Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön sivustolta.

Kansalaissodan kuvia: www.kansanarkisto.fi/kanssota Suomen vapaussota 1918: www.vapaussota.com

SUKUVIESTI 3 · 2017

25

Tuusulan rantatien asukkaat muistoissamme Tapahtumia taiteilijakodeissa Toukokuinen alkuilta Tuusulanjärven rannalla Halosenniemessä. Pihakuja parkkipaikalta talolle tuoksuu tervalta. Taloon vaeltavat ihmiset pysähtyvät katsomaan näkymää järvelle ja saunarantaan. Paikka lumoaa ja mieleen nousevat monet aiemmin kuullut tarinat paikan entisestä isäntäparista Pekka ja Maija Halosesta sekä muista Tuusulan rantatien entisistä asukkaista. Pasi Järvisen ympäristötaideteos Laskeutuvat joutsenet muistuttaa lähistöllä asuneen Jean Si-

26

SUKUVIESTI 3 · 2017

beliuksen rakkaudesta joutseniin. Keväällä, kun joutsenparvi laskeutui järveen, uutinen soitettiin heti Sibeliukselle, joka lähti välittömästi ihailemaan lintuja – myöhempinä vuosinaan usein taksilla.

Halosenniemen tupa oli tuona toukokuun iltana kirjaimellisesti täysi, mutta nyt aiheena ei ollut Rantatie ja sen asukkaat, vaan Halosen taiteilijasuku. Tuosta lahjakkaasta joukosta oli tullut kertomaan kirjailija Minna Kettunen, joka on tutkinut Halosen tai-

teilijasukua ja kirjoittanut siitä samannimisen kirjan vuonna 2001. Minna itse emännöi Lapinlahdella Väärnin pappilaa, joka on muun muassa Juhani Ahon synnyinkoti.

Minna Kettusen tarinat veivät Pohjois-Savon Lapinlahdelta eri puolille Suomea ja maailmaa, josta palautuivat takaisin Tuusulan rantatien maisemiin.

Halosenniemen isäntä sai talosta upeat työtilat itselleen. Linnamainen pelkistetty taiteilijakoti syntyi hitaasti, ajatuksella ja rakkaudella, ja se on sisätilojaan myöten upea Pekka Halosen kokonaistaideteos. Rakennuksen arkkitehtuurissa yhdistyy tyylikkäästi perinteinen suomalainen rakentaminen ja eurooppalaisen kansallisromantiikan vaikutteet.

Taiteilijakoti syntyi rakkaudella

Yksituumaiset Haloset

Tuusulan Rantatien varrelle valmistui vuosina 1899– 1902 taiteilija Pekka Halosen ”erämaa-ateljee” Halosenniemi, josta tuli vuosiksi eteenpäin ihanteellinen koti Halosen perheelle, johon syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta.

Pekka Halonen oli suunnitellut kotinsa yhdessä veljensä Antin kanssa. Hän itse ideoi, hahmotteli mielikuviensa tupatölliä ja kehitteli ensimmäiset luonnokset. Suunnitelmistaan hän neuvotteli Antin kanssa, joka käytännön rakentajana konkretisoi ne paperille.

Vuosien kuluessa Haloselle oli syntynyt selkeä kuva omasta talostaan. Alkuaan se saattoi pohjata Pariisin aikaan 1892, jolloin vappuillanvietossa ystävykset Emil Wikström, Axel Gallén-Kallela ja Pekka Halonen olivat luonnostelleet ideaalikuvan suomalaisuudesta ja torpasta sen ilmentäjänä. Syksyllä 1894 Halonen oli vieraillut Visavuoressa ja hänen tupatöllinsä alkoi saada täsmällisemmän hahmon. Visavuorta hän kuvaili Maijalle: ”--- Kyllä täällä on niin ihmeen paljon kaikenlaista hyvää. Itse luonnossa ja asunnossa yhteensä, joissa on niin yhteinen sopusointu että tämä on ihan ideaali asunto täydellisesti. Tämä antaa ihan uutta intoa taas toivomaan omaa kotia, vaikka pienemmässäkin muodossa. ---” Visavuori oli Halosenniemen esikuvana, samoin Axel Gallénin Kalela. Halonen oli pyytänyt Gallénilta jopa lupaa saada rakentaa Kalelaa muistuttava talo.

Pekka Halosen veli Antti Halonen oli tunnettu ja tunnustettu rakennusmies, joka oli myös taidemaalari.

Kerrotaan, että Halosenniemen rakennusprojektin aikana yhtään naulaa ei saanut lyödä ilman Antin lupaa.

Antti oli Pekka Haloselle sisaruksistaan läheisin. Heillä oli tiivis hengen yhteys ja he kävivät myös ahkerasti kirjeenvaihtoa keskenään.

Minna Kettunen kertoi Lapinlahdella olevan sanonta ”yksituumaisia kuin Haloset”, mikä kuvaa perheen ja suvun yhteenkuuluvuutta ja hyvää yhteistyötä monissa asioissa niin työssä kuin vapaa-aikana. Pekka Halosen kuoleman jälkeen löydetyssä keskenjääneessä kirjeessä Antti-veljelle hän toteaa: ”Tuntuu siltä kuin siitä olisi kovin vähän aikaa, kun oli koko suku koolla…”

Vuonna 1990 valmistuneessa entisöinnissä Halosenniemi huonetiloineen palautettiin alkuperäiseen asuunsa.

Lahjakas taiteilijasuku Pekka Halonen (s. 23.9.1865 Lapinlahdella, k.

1.12.1933 Tuusulassa) oli ensimmäisiä suomenkielisiä opiskelijoita Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Kouluttamattomalle ja rahattomalle savolaispojalle opiskeluaika ei ollut helppoa. Siitä huolimatta hän valmistui vuonna 1889 erinomaisin arvosanoin ja jatkoi opiskeluaan Pariisissa vuoteen 1891 SUKUVIESTI 3 · 2017

27

saakka. Halonen palasi myöhemmin opintomatkoillaan Pariisin ja tutustui myös Italian kaupunkeihin.

Pekka Halonen on tunnettu realistisista kansanelämän kuvauksista ja tunnelmallisesta maisemamaalauksesta. Hänen läpimurtoteoksensa on Niittomiehet vuodelta 1891.

Halosen lahjakkaaseen taiteilijasukuun kuuluivat Olli Halosen ja Wilhelmiina Uotisen lapset Sohvi, Aapeli, Pekka, Antti, pikku-Kalle ja Heikki sekä Jussi Halosen ja Anna-Liisa Puurusen lapset Eemil, Arttu, Anna ja Kalle. Halosen taiteilijasuvusta on kerrottu Sukuviestin numerossa 2/2015.

nen poikkitaiteellinen taiteilijayhteisö oli voimakkaasti mukana luotaessa kansallista identiteettiä 1800-luvun lopulla. Taiteilijat rakensivat suomalaisuutta rohkeasti, mieli intoa ja toivoa täynnä. Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Venny Soldan-Brofeldt, Akseli GallenKallela, Albert Edelfelt ja Helmi Biese. Yleisöopastus näyttelystä kesäsunnuntaisin klo 13.

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö

Ainola, Sibeliuksen kotimuseo

1900-luvun alkupuolella Tuusulanjärven rannoille syntyi ainutlaatuinen taiteilijayhteisö. Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kivi oli viettänyt elämänsä viimeiset kuukaudet Tuusulan rantatiellä ja tämä houkutteli suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin puolesta toimineet taiteilijat alueelle. Rauhallinen maaseutu, Helsingin läheisyys ja hyvät junayhteydet houkuttelivat kultakauden mestareita kirjailija Juhani Ahon jalanjäljillä muuttamaan alueelle. Ainutlaatuinen Tuusulanjärven taiteilijayhteisö oli syntynyt.

Tuusulan rantatien taiteilijakodeissa on varsinkin kesäaikaan vilkasta toimintaa, kuten konsertteja ja näyttelyitä. Tänä vuonna tapahtumia on entistä enemmän, onhan alueella asuneilla taiteilijoilla ollut suuri merkitys kansalliselle kulttuurillemme ja heidän muistoaan kunnioitetaan myös Suomi 100 -juhlavuoden merkeissä.

Tuusulan rantatiellä on monia mahdollisuuksia sukukokousten ja -juhlien järjestämiseen. Samalla tapahtumaan voi yhdistää retkiä alueen taiteilijakoteihin ja vaikkapa Lottamuseoon.

Ainola on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kotimuseo ja ainutlaatuinen osa Suomen kansallista kulttuuriperintöä. Valmistuttuaan vuonna 1904 se palveli Jean ja Aino Sibeliuksen kotina aina heidän elämänsä loppuun saakka, Jean Sibeliuksen osalta vuoteen 1957 ja Aino Sibeliuksen osalta vuoteen 1969.

Uutta kaudella 2017 ovat yleisöopastukset Ainolan puutarhassa touko-syyskuussa: suomeksi torstaisin kello 14 ja 16, englanniksi torstaisin heinäkuussa kello 12. Osallistua voi museon pääsylipulla tai Museokortilla.

Kierroksilla keskitytään kertomaan Ainolan puutarhan suunnittelun vaiheista, koriste- ja hyötytarhan kasvivalinnoista ja yleisemmin puutarhan historiasta sekä Aino Sibeliuksen merkityksestä suomalaiselle puutarhataiteelle. Ainolan puutarhan rakentaminen alkoi vuonna 1904, kun Sibeliukset muuttivat Tuusulanjärvelle Kielomäeksi kutsutulle tontille. Puutarhan perusolemus on säilynyt hienosti ja se kertoo sekä hyötyviljelyn tärkeydestä että luonnon kauneuden antamasta innoituksesta taiteilijaperheen arjessa. Jean Sibeliukselle Ainolan alue ja puutarha olivat tärkeä musiikillisen inspiraation lähde. Tästä kertovat konkreettisesti useat säveltäjän pianokappaleet, jotka on nimetty esimerkiksi puiden ja kukkien mukaan.

Poimintoja kesän ja syksyn 2017 tapahtumista Tuusulan rantatiellä Halosenniemi ”Ma metsän polkua kuljen” 6.7. kello 15–16 Eino Leinon runoihin tehtyjä sävellyksiä laulavat ja laulattavat Halosenniemen puutarhassa sopraano Taina Piira ja pianisti Janne Hovi. Tule kuuntelemaan ja laulamaan mukana! Vapaa pääsy.

Halosenniemen yleisöopastus sunnuntaisin 3.9. asti Tuusulanjärven ympäristöön syntynyt ainutlaatui28

SUKUVIESTI 3 · 2017

Pekka Halosen syntymäpäivä 23.9. kello 12–19 Pekka Halosen syntymäpäivänä Halosenniemessä on avoimet ovet. Kahvitarjoilua sekä yleisöopastus Pekka Halosesta ja näyttelystä klo 13

Erikoisopastukset Ainolassa 2017 Ainolan erikoisopastuksilla voi eri alan asiantuntijoiden kertomana saada uutta tietoa ja kuulla tarinoita Ainolan asukkaista, arjesta ja elämästä. Esiin nostetaan kirjoja, nuotteja, esineitä ja taidetta, jotka yleensä ovat museokävijöiltä enemmän piilossa. Ennakkoilmoittautumiset erikoisopastuksille: info@ainola. fi tai p. 09 287 322. Mukaan mahtuu vain 25 ensiksi ilmoittautunutta.

Ainolan konsertit 2017 Lauantaina 12.8. kello 18 Piano Music by Jean Sibelius vol.2 -konsertissa esiintyy brittipianisti Joseph Tong, joka tulee jo toistamiseen esiintymään Ainolaan. Vuonna 1997 Maisie Lewis pianokilpailun voittanut ja Lontoon Wigmore Hallissa debytoinut Tong on levyttänyt kaksi levyä Sibeliuksen pianomusiikkia Quartz-levymerkille. Vuonna 2015 hän esitti Sibeliuksen pianomusiikkia niin Lontoossa, Ainolassa, Hämeenlinnassa kuin Helsingin Musiikkitalossa.

Perjantaina 25.8. kello 18 Fennia Rediviva -konsertissa esiintyy pianisti Folke Gräsbeck, Sibeliuksen pianomusiikista väitellyt musiikin tohtori. Hän soittaa konsertissa italialaisen nykysäveltäjä Federico Ermirion teoksen …Jeu puor Birba (2010) sekä Oskar Merikannon Fennia Redivivan (1905), op. 55. Sibeliukselta kuullaan Pelléas et Mélisande, op. 46, jonka taustoista Gräsbeck tarinoi konsertin aikana.

Torstaina 14.9. kello 18 Ranskalaisia Sibeliuksen seurassa -konsertissa esiintyy pianisti Eeva Havulehto.

Jean Sibeliuksen pianomusiikkia aikalaistensa Maurice Ravelin ja Claude Debussyn seurassa. Konsertissa kuullaan kiehtova kokonaisuus 1900-luvun alun musiikkia.

Perjantaina 8.12. Sibelius 152 vuotta -juhlapäivä Ainolassa. Sibeliuksen painomusiikkia Ainolassa -konsertissa esiintyy pianisti Janne Mertanen.

Ahola Ahola on taiteilijapariskunta Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin entinen kotitalo Tuusulanjärven rannalla. Kirjailijan ja kuvataiteilijan elämäntyöhön voi tutustua tänä päivänä Aholassa näyttelyssä Minkä mitäkin Aholasta. Aholan kesän 2017 näyttelyt ovat Yhdistävät kiskot – Juhani Ahon Rautatie sekä Elisabeth Järnefelt -kesänäyttely.

Aholassa on yleisöopastukset sunnuntaisin kello 11 ja heinäkuun ajan myös keskiviikkoisin kello 11.

Tämän lisäksi tarjolla on runsas tapahtumatarjonta, josta esimerkkinä Muistatko-draamaopastus 11.6., 9.7. ja 20.8. kello 15.

Taiteilijakoti Erkkola Runoilija J.H. Erkon taiteilijakoti valmistui vuonna 1902 Tuusulan Rantatien varteen, Aleksis Kiven kuolinmökin läheisyyteen. Erkko halusi asua lähellä ihailemansa kirjailijan viimeistä asuinsijaa – hän asui Erk-

kolassa vajaat viisi vuotta, aina kuolemaansa saakka.

Erkon kuoleman jälkeen Erkkola toimi yksityiskotina vuoteen 2006. Taiteilijakoti siirtyi Tuusulan kunnan omistukseen vuoden 2007 alussa.

Ihanuuksien ihmemaa -näyttely 6.6.–17.9.

Kirjailijoiden Suomi taiteessa ja kuvituksissa. Näyttely esittelee suomalaisuuden ihannetta kirjailijoiden ja runoilijoiden tuotannossa 1800-luvun lopulta 1930-luvulle asti. Kirjailijat ja taiteilijat loivat karusta kotimaasta J. H. Erkon laulun sanoin ”ihanuuksien ihmemaan”.

Aleksis Kiven kuolinmökki Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi vietti elämänsä viimeiset kuukaudet veljensä räätäli Albert Stenvallin perheen hoivissa Tuusulan Rantatiellä, Syvälahden torpassa. Aleksis Kiven vaatimaton kuolinmökki muistuttaa olemassaolollaan miltä Tuusulan Rantatie näytti ennen alueen huvila-asutuksen ja maineikkaan taiteilijayhteisön syntyä.

Aleksis Kiven kuolinmökki on auki kesäaikaan toukokuusta 10. lokakuuta saakka.

Lottamuseo Rantatien varrella Syvärannan tilalla sijaitseva Lottamuseo on sotahistoriallinen erikoismuseo, joka tallentaa ja esittelee lottien historiaa ja tutkii naisten tekemää vapaaehtoistyötä. Vuonna 1996 avattua museota ylläpitää Lotta Svärd Säätiö.

Lottamuseon uusi erikoisnäyttely Rakkauden tiloja – Avaa Sydämesi! kertoo Suomen evakuoinneista vuosina 1939–1945 ja esittelee sodan aikaisia avustusjärjestöjä. Erikoisnäyttely on osa palkittua Rakkauden tiloja -hanketta, jossa on mukana Lottamuseon lisäksi Hotelli- ja ravintolamuseo, Teatterimuseo ja Vantaan kaupunginmuseo. Rakkauden tiloja -hanke on osa Suomi 100 -ohjelmaa.

Lisätietoa Tuusulan tapahtumista: www.tuusula.fi/kulttuuri

Lue taitelijayhteisön henkilöistä tarkemmin: www.visittuusulanjarvi.fi/suomi-100v/tuusulanjarventaiteilijayhteiso

SUKUVIESTI 3 · 2017

29

Mannerheimien sukuun liittyviä omenalajikkeita istutetaan Louhisaaren kartanolinnaan Louhisaaren hedelmätarhaa kunnostetaan, ja lukuisia vanhoja omenalajikkeita istutetaan vuosina 2017– 2018. Hedelmätarhan yhdeksän omenalajiketta saavat seurakseen 24 uutta. Lisäksi istutetaan kolme päärynälajiketta.

Vanhat lajikkeet liittyvät kartanon kuuluisimpaan omistajasukuun, Mannerheimeihin, jotka myös olivat innokkaita ja kokeellisiakin puutarhaviljelijöitä.

Erikoisuutena puutarhassa tulee olemaan marsalkka Mannerheimin mukaan nimetty asikkalalainen paikallisomenalajike ”Mannerheimin Omena”, joka istutetaan Louhisaareen keväällä 2018.

Yksi hedelmätarhan kortteleista on varattu Marsalkka Mannerheimin isän kreivi Carl Robert Mannerheimin ja hänen puutarhurinsa J. Otterströmin Louhisaaressa 1870-luvun alussa myynnissä olleille ulkomaisille 24 omenalajikkeelle ja viidelle päärynälajikkeelle.

Louhisaarta kehitetään erityisesti kartano- ja puutarhakohteena. Kesällä 2016 kartanolinnan ulkoalueelle perustettiin kalmilainen, 1700-luvun oppien mukaan suunniteltu hyötypuutarha, ja toukokuussa 2017

Louhisaaren kartanolinna. Kuva: Jari Sjölund (CC BY-SA 2.0).

30

SUKUVIESTI 3 · 2017

avautunut hedelmäpuutarha on luonteva jatko historialliselle puutarhakokonaisuudelle.

Sekä hedelmäpuutarhan että kalmilaisen puutarhan kehittäminen jatkuu tulevina vuosina. Hedelmätarhan kunnostamisesta on vastannut Luonnonvarakeskus Luke yhdessä Senaatti-kiinteistöjen ja museopuutarhuri Aaja Peuran kokoaman laajan paikallisen yhteisön kanssa.

Louhisaaressa on tänä kesänä monta syytä juhlaan, sillä Suomen 100-vuotisjuhlan lisäksi marsalkka Mannerheimin syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta ja Louhisaaren avaamisesta museona 50 vuotta. Rakennuksen ainutlaatuisiin sisustettuihin huoneisiin pääsee tutustumaan päivittäin opastetuilla kierroksilla.

Opastettuja kierroksia järjestetään myös puutarhaan.

Louhisaari on avoinna suurelle yleisölle 31.8. saakka ja ryhmille tilauksesta 30.9. saakka. Museokaupasta kävijöiden on mahdollista ostaa kartanoelämään sekä puutarhaan liittyviä tuotteita.

Askaisissa sijaitseva Louhisaaren kartano kuului yli kolmesataa vuotta Fleming-suvulle ja yli sata vuotta Mannerheim-suvulle. Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim syntyi siellä vuonna 1867.

Louhisaaren 1650-luvulla valmistunut päärakennus edustaa Suomessa harvinaista palatsiarkkitehtuuria.

Sen juhlakerros ja talouskerros ovat 1600-luvun asussa. Keskimmäinen kerros, varsinainen asuinkerros, on uusittu 1700- ja 1800-luvulla ja sen huoneet edustavat tuon ajan sisustusta. Louhisaaressa on myös laaja englantilainen puisto kävelyteineen.

Kesästä 2016 Louhisaaren puistoalueella on voinut tutustua 1700-luvun hyöty- ja koristekasveihin. Pehr Kalmin oppien mukaan suunnitellussa puutarhassa yhdistyvät valistusajan ihanteet, hyödyllisyys, järjestelmällisyys ja esteettisyys.

KUULUTKO SUKUUNI tapahtuma 7.–8.10.2017 klo 10–17 (su klo 16) Vantaan ammattiopisto Varian Hiekkaharjun toimipisteessä Tennistie 1, 01370 Vantaa (lähellä Hiekkaharjun rautatieasemaa)

Ohjelmassa

Näyttelyosastoilla sukututkijoita, sukuja ja sukuseuroja eri puolilta Suomea, yleisöluentoja ja tietoiskuja kumpanakin tapahtumapäivänä, sukututkimusneuvontaa, valokuvanäyttelyn teemana ”Entisajan kulkuneuvoja” ja paljon muuta sukututkimus- ja sukuasiaa

Järjestelyissä mukana myös

Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalan Liitto

LISÄTIETOJA

www.vantaanseudunsukututkijat.net tai Eeva Hasunen eeva.hasunen@welho.com puh. 040 539 3323 Tapahtumaan ja luennoille on vapaa sisäänpääsy

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilauslomake myös: www.suvut.fi > Julkaisut > Tilauslomake Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.