Sukuviesti 3/2018

SUKUVIESTI

3 2018

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

Jos joku todella haluaa näyttelijäksi, hän hakeutuu teatteriin hinnalla millä hyvänsä.

KMAIJA KARHIL

3 2018

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Näyttelijä Maija Karhin muistolle, Eine Kuismin 5 Kolmen naisen kasvattama, Eine Kuismin 10 Kadonneiden sukulaisten jäljillä 12 Tietosuoja-asiaa kevätseminaarissa 13 Tietosuoja-asetus ja sukuseura, P. T. Kuusiluoma 14 Lempiäisten kesämatka Prahaan, Kaija Karvinen 17 Mänttärin sukumuseo

18

Sata vuotta sitten: Kahden miehen vallankumous Hämeenlinnan tullissa

20 Tissarin Sukuseuralle uusi puheenjohtaja, Veikko Tissari

21 Kuulutko sukuuni 21 Tulevat sukutapaamiset 22 Seppä Martin ja Sofian hairahdus, Aila Ristimäki 25 Suomen lipun tarina esillä Etelä-Karjalan museossa

26 Hohto – Suomalainen hopea 1600–1830 28 Lukunurkka, Heikki Manninen 30 Menetetyt majakat -näyttely Suomen merimuseossa

31

Sukulehtikilpailu 2017–2018

Kannessa: Suruliputus Kansallisteatterissa 29.5.2018 rakastetun näyttelijän ja työtoverin Maija Karhin muistoksi. Karhi työskenteli kiinnitettynä näyttelijänä Kansallisteatterissa vuodesta 1965 lähtien. Hänen viimeinen roolityönsä oli Daniel Katzin näytelmässä Mies se on vainajakin (2002). Aina iloinen ja karismaattinen Maija vieraili vielä eläköitymisensä jälkeenkin teatteritalossa henkilökunnan arkea ilahduttamassa. Suomen lippu täytti 100 vuotta Maijan kuolinpäivänä 28.5.2018. Kuva: Elina Kuismin.

Pikkukuvassa Maija Rouva Suorasuuna Kansallisteatterissa vuonna 1970.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 39. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJA­NEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa

AIKATAULU 2018 Nro Ilmestyy 1/18 vk 7 2/18 vk 16 3/18 vk 25 4/18 vk 40 5/18 vk 50

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiede­lehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Tuplas Oy, 0400-955 295, info@tuplas.fi

Aineisto Varaukset 12.1.

8.1.

9.3.

23.2.

11.5.

27.4.

24.8.

10.8.

2.11.

19.10.

PÄ Ä K IR

JO

Oman jaksamisen mukaan

Muistattehan liittyä Facebookissa Sukuseurojen keskusliiton jäsen­ seurojen toimihenkilöt -ryhmään.

Sieltä saatte monenlaista vinkkiä seurojenne toimintaan: www.facebook.com/ groups/515071878668996.

Sukuseurojen Keskusliitto ja Sukuviesti Facebookissa: • www.facebook.com/SSK.Sukuviesti • www.facebook.com/groups/ Sukuviesti

I T US

”Jaksaa, jaksaa…” oli tuttu kannustus entisaikojen liikuntasaleilla. Minua nuo huudot eivät koskaan kannustaneet, enempikin ärsyttivät. Ainut säännöllinen liikunta, jota olen vuosia harrastanut, on vesijumppa.

Niissäkin ryhmissä nuo jaksaa-huudot tulivat aikanaan tutuiksi.

Eräänä aamuna altaassa havahduin huomaamaan, että ajat ovat onneksi muuttuneet. Ohjaajan lämmin ohjeistus ”jokainen oman jaksamisen mukaan” sai minut pohtimaan, että tuo sama ohje sopisi minne tahansa. Myös vapaaehtoistoimintaan, jossa usein kaivataan lisäkäsiä toiminnan turvaamiseksi ja aktiivisuuden lisäämiseksi. Meistä itse kullakin on aikaa rajallisesti kuhunkin harrastukseen. Lisäksi voi olla esimerkiksi terveydellisiä rajoitteita, mutta silti osallistuminen voisi tapahtua juurikin oman jaksamisen mukaan.

Omaa vapaa-aikaani ilahduttavat aika usein lapsenlapset. Noita hetkiä en vaihtaisi mihinkään eli vapaa-ajastani jäävät muuhun käyttöön ainoastaan ne hetket, joita perheeni ei halua kanssani viettää. Tiedän, että vielä tulee aika, jolloin lapsenlapsilla on muutakin tekemistä kuin säännölliset mummolavierailut. Toki toivon, että niitäkin tulee aina olemaan, mutta nuorilla on omat menonsa ja harrastuksensa, niihin ei mummoja ja vaareja kaivata. Silloin, jos voimia ja jaksamista riittää, voin osallistua enemmän johonkin muuhun mielenkiintoiseen, mutta silloinkin oman jaksamiseni mukaan.

Kiitollisia ajatuksia kaikille niille aktiiveille, jotka ovat vuodesta toiseen jaksaneet ahertaa omien sukujensa parissa tutkijoina, seurojen hallinnoissa ja muina puuhaajina. Monet sukuseurat ovat tänäkin kesänä palkitsemassa pitkäaikaisia toimijoitaan keskusliiton ansiomitaleilla.

Lämpimät onnittelut kaikille palkituille!

Kiitollisia ajatuksia myös kaikille niille, joiden aika ei ole riittänyt pitkäkestoiseen toimintaan, mutta jotka ovat olleet mukana oman jaksamisensa mukaan. Kaikki tehtävät ovat olleet arvokkaita, ja vaikka ei mitalia tulisikaan, niin lämpimiä ajatuksia senkin edestä.

Leppoisia kesäpäiviä kaikille!

Eine Kuismin pääsihteeri

Keskusliiton toimisto on suljettu 18.6.–6.8. välisen ajan.

Sähköposteja kuitenkin luetaan ja tilauksia postitetaan viiveellä.

Hyvää ja sukurakasta kesää!

SUKUVIESTI 3 · 2018

3

Näyttelijä Maija Karhin muistolle Maija Karhi oli mukana Sukuviestin ja keskusliiton toiminnassa monin tavoin. Hän kuului keskusliiton 25-vuotisjuhlien kantaviin voimiin ollen mukana tuon vuoden kirjoituskilpailun raadissa yhdessä Isä Mitron ja kirjailija Antti Tuurin kanssa. Maija myös osallistui juhlavuoden avajaisiin yhdessä vuoden suojelijan Eeva Ahtisaaren kanssa.

Kilpailuraadin työhön Maija ja muut raadin jäsenet suhtautuivat suurella vakavuudella ja raadin kokoukset olivat lennokkaita sekä lämminhenkisiä ja kestivät pitkään. Oli suuri ilo saada seurata työskentelyä lähietäisyydeltä. Kilpailun palkinnot jaettiin Turun Kirjamessuilla, Maija oli raadin edustajana jakamassa palkintoja.

Keskusliitto julkaisi vuonna 2007 Sukututkimusaapisen, joka oli vahvasti esillä Helsingin Kirjamessuilla. Sinne myös Maija saapui ystävänsä Marinan kanssa kirjan tekijöitä kannustamaan.

Sukuviesti julkaisi vuonna 2007 Maija Karhin laajan haastattelun, joka tehtiin Maijan 75-vuotispäivän kunniaksi. Artikkelia varten istuttiin tunteja ja taas tunteja kuunnellen tarinoita Maijan lapsuudesta, nuoruudesta, perheestä, suvuista ja luonnollisesti teatterista.

Meillä tekijöillä aineistoa olisi ollut ainakin yhden paksun kirjan verran, mutta lehteen oli pakko tiivistää. Silloinen toimitussihteeri muisteli, kuinka hän istui kotinsa kellarikerroksen lattialla useana keskiyönä juttelemassa Maijan kanssa tekstistä. Maija oli tuolloin vielä teatterissa ja olimme sopineet, että hän voi soittaa meille näytösten jälkeen. Noiden puheluiden aikana saatiin karsittua tarinat lehtiartikkelin mittaisiksi. Onneksi Maijan loput tarinat pääsivät myöhemmin myös kirjaan: Samppanjaluonne, minäkö? (Tammi) ilmestyi vuonna 2008.

Kiitollisena kaikesta saamastamme avusta, tuesta ja ystävyydestä haluamme julkaista Maijan haastattelun uudelleen. Lämmin osanottomme Maijan läheisten ja laajan ystäväjoukon suureen suruun.

Suru on se miten me muistamme ilon. Tummien puitten välistä pilkottaa auringon valaiseman merenselän kimaltavat kyyneleet.

Gösta Ågren, suom. Caj Westerberg

Maija ja

Jussit.

Kolmen naisen kasvattama Maija Karhi syntyi Turussa 18.3.1932 näyttelijävanhempien ainokaisena. Isä Akseli ”Ake” Karhi työskenteli näyttelijänä ja teatterinjohtajana Turun teatterissa, jossa myös Maijan äiti Kirsti toimi näyttelijänä. Äiti kävi näyttämöopiston 1924–1926 ja kiinnitettiin Kotkan teatteriin, jossa työskenteli pari vuotta operettiprimadonnana ja komediennena. Hän meni kihloihin lappeenrantalaisen Chymoksen tehtaan johtajan pojan kanssa, joka oli tullut Kotkaan kapellimestarin sijaiseksi. Kihlaus kuitenkin jostain syystä purkautui ja Kirsti muutti Turkuun, jossa tapasi Akselin.

Maijan äiti syntyi Hauholla kruununvouti Anders Boxbergin tyttärenä. Äidinäiti Mart-

ha oli Pälkäneeltä kotoisin, mutta äidin sisarukset syntyivät eri paikoissa äidinisän työpaikkakuntien vaihtuessa.

Koulunsa Kirsti Boxberg kävi Porissa.

Teatteriharrastus periytyi Maijalle isän puolelta. Isän vanhemmat Johan Aksel ja Henriikka Karhi olivat rautatieläisiä ja harrastivat näyttelemistä. Rautatieläiset olivat hyvin valveutuneita ja heillä oli yksi ensimmäisiä ammattiyhdistysliikkeitä Suomessa sekä erilaisia harrastajaryhmiä, kuten kuoroja ja teatteritoimintaa. Äidin suvussa teatteriharrastusta ei ollut, ja kun äiti oli kertonut lähtevänsä näyttämöopistoon, oli äidinisä saanut naurukohtauksen ja sanoMaija vuoden ja kuukauden ikäisenä.

Maija, Akseli ja Kirsti Karhi yhteispotretissa.

SUKUVIESTI 3 · 2018

5

nut, että tyttö ei saa lähteä mihinkään. Isä oli suunnitellut tyttärelleen konttoritöitä nimismiehen apulaisena poliisin vakanssilla. Kirsti lähti kuitenkin Helsinkiin näyttämöopistoon.

– Tässä meidän hommassa on jännää se, että jos joku todella haluaa näyttelijäksi, hän hakeutuu teatteriin hinnalla millä hyvänsä, totesi Maija.

Maijan isä kuoli tytön ollessa vasta 11-vuotias. Isän kunnianhimoinen toive oli, että Maijasta tulisi lääkäri, mieluiten naiskirurgi. Se oli hienointa mitä hän tiesi. Hän pyysi lupaamaan kaksi asiaa: ”Älä koskaan ala näyttelijäksi äläkä koskaan polta tupakkaa”, muisteli Maija.

Teatteri saa olla kaikkea muuta, mutta ei ikävää Maija opiskeli Teatterikoulussa 1950–1953, minkä jälkeen Mauno Manninen kiinnitti nuoren näyttelijän perustamaansa Intimiteatteriin. Mauno Manninen oli Otto Mannisen ja Anni Swanin lahjakas poika, joka oli myös kirjailija, kääntäjä, matemaatikko ja taidemaalari.

– Mielettömän originelli, aivan huippuälykäs, mieletön ihminen ja ihan hullu! Oikein semmoinen ihanan hullu, hänen teatterikäsityksensä ovat istuneet minussa siitä lähtien. Eräs Maunon perusajatuksista oli, että teatteri saa olla kaikkea muuta, mutta ei ikävää.

Kiinnitys Intimiteatteriin oli oma hauska episodinsa. Mauno Manninen soitti Maijalle tiedustellen, tietääkö tämä, mikä on Intimiteatteri. Tokihan Maija tiesi, sehän oli moderni, upea teatteri, jonne kaikki halusivat päästä. Siellä ei ollut mitään vanhoja traditioita, kuten Kansallisteatterissa. Manninen oli koonnut ryhmänsä ympäri Suomea. Siihen kuuluivat mm. Lasse Pöysti, Birgitta Ulfsson, Pia Hattara, Emmi Jurkka, Jussi Jurkka, Sakari Jurkka, Eila Pehkonen, Aino-Maija Tikkanen ja Pertti Weckström.

– Minä olin aivan otettu saadessani tuollaisen kutsun. Mauno kertoi, että haluaisi tavata, koska ei ollut minua nähnyt, vaan Jussi Jurkka oli minua suositellut.

Maija meni Katajanokalle Maunon ateljeehen, jossa tämä istutti hänet Anni Swanin vanhaan kiikkutuoliin. Seuraavan kahden tunnin aikana Manninen tenttasi Maijan teatterinäkemyksiä, kysyen esimerkiksi, oliko tämä sitä mieltä, että Hamlet on hyvä farssi.

Maija vähän hämmentyi, sillä hän ei ollut koskaan pitänyt Hamletia farssina.

– Lopuksi Mauno kysyi minulta, olinko ymmärtänyt, mitä hän oli puhunut. Minä ajattelin silloin, ja ajattelen tänä päivänä, että valkoiset valheet ovat paikallaan jossakin, mutta elämän suurissa kysymyksissä pitää olla ihan rehellinen. Ja tämä oli minulle elämän suuri kysymys ja minä sanoin, että en minä kyl6

SUKUVIESTI 3 · 2018

lä ole ymmärtänyt, johon Mauno sanoi: ”Hyvä, minä kiinnitän sinut. Paljonko haluat palkkaa?”

– Manninen oli kertonut seuraavana päivänä Intimiteatterin näyttelijäkunnalle, että kiinnitin sen Maija Karhin, se on ihan fiksu ihminen. ”Puhuin sille kaksi tuntia ja se sanoi, ettei ole ymmärtänyt mitään”, muisteli Maija nauraen ensimmäistä teatterikiinnitystään.

Kiinnitys Intimiteatteriin kesti 12 vuotta. Maija kutsuttiin Kansallisteatteriin 1965. Samaan aikaan kiinnitettiin myös Risto Mäkelä ja Kauko Helovirta ja kiinnitykset noteerattiin kuvien kera Ilta-Uutisissa.

Maija työskenteli Kansallisteatterissa eläkkeelle siirtymiseensä saakka 1999, tosin työt jatkuivat Kansallisessa eläkevuosinakin freelancerina.

Suomalaisen elokuvan tähdistössä Teatterikiinnitysten ohessa Maija teki aina lisäksi televisio- ja elokuvatöitä. Jo vuonna 1954 hän sai Jussi-patsaan Jotunin novellien pohjalta tehdystä elokuvasta Kun on tunteet. Toinen Jussi-patsas tuli vuonna 1962 elokuvasta Vaarallista vapautta.

Maija ei ollut itse laskenut kuinka monessa elokuvassa oli ollut mukana, mutta erään tietolähteen mukaan niitä oli noin 30. Televisio- ja radiorooleja oli lukemattomia ja teatterissa erilaisia rooleja yli 200.

Maija työskenteli Fennada-Filmissä, Suomi-Filmissä ja Suomen Filmiteollisuudessa. Maija muisteli noita kiireisiä aikoja: – Autonkuljettaja tuli hakemaan meitä ympäri Helsinkiä ja se rundi alkoi joskus aamulla puoli viisi tai neljältäkin usein. Sitten mentiin maskiin, sitten kampaamoon, kuvaus alkoi kello kahdeksan. Kello 10.30 lopetettiin ja kaikki lähtivät teatteriharjoituksiin, kello 11–15. Sitten puoli neljä jatkettiin filmausta, kello kuusi mentiin takaisin teatteriin, koska puoli kahdeksan alkoi sitten teatteriesitys. Oli se aika hurjaa. Minulla ei ollut silloin vielä perhettä.

Maijan uran aikana oli useita kesäkiertueita, jotka rakentuivat jonkun kuuluisan helsinkiläisen tähden ympärille. Maijan ensimmäinen suuri kiertue oli Joel Rinteen kanssa. Mukana olivat myös Tommi Rinne silloisen vaimonsa Aila Montosen kanssa. Joel Rinne palkkasi muut näyttelijät ns. iltapalkalla ja korjasi itse potin, sillä juuri häntä yleisö tuli katsomaan. Paikkakunnalle tultaessa tohtorit ja pankinjohtajat olivat vastassa ja heille mentiin illalliselle näytännön jälkeen.

Parit vaihtuivat Maijan tuleva mies Lauri ”Lasse” Kärävä istui aikanaan Mäntsälän käräjiä ja kävi silloin tällöin työtove-

Koko joukko Käräviä. Sohvalla vasemmalta Riitta (Simon tytär), Samuli, Rauha o.s. Kai­janen, Simo ja Lauri eli Lasse. Lattialla vasemmalta Aune (Samulin vaimo), Ilmi (Simon vaimo), Maija ja Hannu (Simon poika).

reineen juhlimassa Lahdessa. Erään kerran viereisessä pöydässä istui Lahden teatterin näyttelijöitä ja illan mittaan oli siirrytty samaan pöytään. Tuossa näyttelijäseurueessa oli muun muassa Maijan teatterikoulukaveri Marita Nordberg. Marita ja Lasse olivat sopineet tapaamisesta myöhemmin Helsinkiin.

Samaan aikaan Kimmo Mustakallio, Maritan nykyinen mies, oli pyytänyt Maijaa dermatologi-kongressiin daamikseen. Naiset sopivat, että tavataan myöhemmin Seurahuoneen baarissa, jossa istuttiin iltaa nelistään, eikä kumpikaan voinut kuvitella, että siinä oltiin tulevien aviomiesten kanssa, paitsi vähän ristiin.

– Niin siinä sitten tutustuttiin, filmasin silloin Ku­ ritonta sukupolvea. Uusi vuosi 1958 vietettiin yhdessä ja sitten me olimme jo kihloissa ja kuulutettu maaliskuun 16. päivä. Meidät vihittiin 4.6.1958. Hääpäivä oli Mannerheimin syntymäpäivänä, koska Lasse tahtoi, että sen täytyy olla sellainen päivä, että hän muistaa sen aina, koska silloin liputetaan. Ja Mannerheim oli hänen suuri ihanteensa, kuten useiden sen aikaisten miesten. Se oli hirveän nopeaa toimintaa sitten, kun se lähti käyntiin, muisteli Maija seurusteluaan ja avioliittonsa alkuhetkiä.

Tytär Hanna syntyi vuonna 1970. Hanna ei ole ollut kiinnostunut näyttelemisestä eikä jatkanut suvun teatteriperinteitä. Koulun näytelmässäkin hän hoiteli esirippua ja valoja.

Hanna on luennoitsija, bach-terapeutti (kukkaterapiaa) sekä ihmisten ja koirien homeopaatti. Ensim-

mäiseltä koulutukseltaan Hanna on sosiaalikasvattaja.

Hannan aviomies Lasse on hieroja, urheiluhieroja ja kuntohoitaja. He työskentelevät yhdessä Valon huoneet -nimisessä hyvinvointialan yrityksessä.

Avioliiton kautta uusia näkökulmia Lasse työskenteli Opetusministeriössä, jossa työpäivät venyivät iltamyöhään. Maija nouti miehensä usein kotiin ylitöistä oman näytäntönsä jälkeen.

Maija piti siitä, että tutustui miehensä kautta yliopisto- ja korkeakoulumaailmaan.

– Omaan työhön saa aineistoa, kun on laajempi piiri, siitä olen kauhean iloinen. Lassehan hoiti budjettia ja oli yleisen osaston päällikkö, hänellä oli suuri arvovalta ja kun hän oli vielä riippumaton poliittisesti, hänen sanoilleen annettiin arvoa. Oli kiva tutustua esimerkiksi Suomen kirkkoihin, erityisesti ortodoksiseen kirkkoon. Lasse oli hyvä ystävä arkkipiispa Johanneksen kanssa.

– Matkustelimme Lassen työn takia myös paljon ulkomailla. Antoisia kokemuksia. En olisi ikimaailmassa ilman Lassea tutustunut niin mielenkiintoisiin ihmisiin ja paikkoihin.

Mieluinen miniä karjalaissukuun Lasse oli kotoisin Lappeelta, josta perhe muutti Käkisalmeen. Lassen isä August Kärävä toimi kansakouSUKUVIESTI 3 · 2018

7

luntarkastajana ja oli myöhemmin kouluneuvos. Hän toimi myös aikanaan Käkisalmen kaupunginjohtajana.

Rauha-anoppi oli omaa sukua Kaijanen, syntyjään viipurilainen, ja toimi Lappeella Lavolan koululla opettajana. Lassen perheessä oli kuusi veljestä ja yksi tytär. Maija muisti anopin todenneen hänen tullessaan sukuun, että ihanaa, kun tulee muukin kuin opettaja, kun niitä suvussa oli paljon.

– Anopin veli oli ollut iltanäyttelijänä Viipurin näyttämöllä ja oli hyvä kaveri näyttelijä Uuno Montosen kanssa. Anoppi sai aina vapaalippuja sinne ja kävi veljensä kanssa teatterissa. Rauha oli kauhean kiinnostunut teatterista. Hän tiesi aina, koska minulla on näytäntö, katsoi Hesarista ja soitti, että sinulla on töitä tänä iltana. Kysyin, että mistä sinä sen tiedät. ”No, lehdestähän minä katsoin”, anoppi totesi.

Lasse oli veljensä Simo Kärävän kanssa mukana sotaveteraanityössä. Simon poika Hannu on tutkinut paljon Kärävän sukua. Maija totesikin, että suvussa pitää aina olla joku, joka innostuu sukututkimuksesta, ja Kärävillä on onneksi Hannu.

Haastatteluhetkellä Lassen kuolemasta oli kulunut 11 vuotta.

– Meillä oli hieno suunnitelma, että kirjoitetaan yhteiskirja ylioppilaselämästä, valtionhallinnosta toisen maailmansodan jälkeen ja kulttuurista ja teattereista silloin, tämmöisistä starttaavista, niin kuin Intimiteatteri, jota ei nykyään enää ole. Mutta niinhän se oli, että tähtiin oli kirjoitettu toisella lailla, totesi Maija haikeana.

Olen seurannut vierestä Maijalla ei ollut sisaruksia, mutta hän oli monta vuotta Anja Pohjolan sisarena näytelmässä Mies se on vaina­ jakin. Miten sisarukseksi eläytyminen onnistui?

– Kuule, vastaisin niin kuin aikoinaan Edvin Laine. Hän oli täysin raitis, ja häneltä usein kysyttiin, kuinka hän voi näytellä juopunutta, kun ei itse ole koskaan juonut. Edvin vastasi: ”Minä olen seurannut vierestä.” Voisin sanoa, että ihan sama minulla. Kun isäni kuoli, muutimme yhteen mummun, äidin ja tätieni Heidin ja Hilkan kanssa. Näin minulla oli suurempi koti ja aina joku kotona, kun äiti oli teatterissa.

Olen siis sellainen kolmen naisen kasvattama.

8

SUKUVIESTI 3 · 2018

Maija ja Hanna jouluna 1972.

– Näistä sisaruksista olen ammentanut kaiken tietoni. He ottivat yhteen niin jumalattomasti ja kohta taas rakastivat toisiaan. Ja annas olla, jos joku ulkopuolinen tuli heistä jotain sanomaan, niin kuuli kunniansa. Hilkka-täti ja äitini olivat sisustusihmisiä ja he ottivat yhteen siitä, miten verhojen tuli olla. Heidi-tätini oli hyvin sosiaalinen. Hän oli lottakuoron ja naislaulajien puheenjohtaja Turussa, hänellä oli aina hirveästi menoa. Hän oli sihteeri, kielenkääntäjä, ja hyvin kielitaitoinen, aivan mainio ihminen.

– Heidi oli minulle tavallaan kuin isä, hän piti minulle jöötä. Toisaalta hän opetti minut tanssimaan lauantain toivotuissa. Heidille tuotiin heilat nähtäväksi, ja ainoa jonka hän hyväksyi, oli Lasse Kärävä, joka oli juristi. Heidi oli itsekin lukenut lakia, hän oli suorittanut alemman oikeustutkinnon, mutta isoisäni kuoltua hän joutui jättämään opiskelut ja menemään töihin.

Kun ilmoitin, että menemme naimisiin, Heidi ja äitini sanoivat: ”Lasse on oikea mies sinulle. Täällä onkin lapannut kaikenlaista tyyppiä.”

Boxbergin neidit Maija muisteli suurella lämmöllä tätejään, jotka rakastivat häntä yli kaiken ja olivat hänelle kuin äitejä oman äidin lisäksi. Kaikilla sisaruksilla oli vahva temperamentti, mutta kaikki kolme olivat niin erilaisia kuin vaan olla voi. Heidi oli enemmän hillitty, Maijan äiti ja Hilkka olivat punatukkaisia, ruskeasilmäisiä ja temperamenttisia. Heidi käyttäytyi aina sivistyneesti, hän tasoitteli yhteenottoja ja rakkauksia.

– Kun äiti jäi eläkkeelle, hän muutti osittain Helsinkiin, ja asui sekä Turussa että Helsingissä. Hän sa-

noi, että kaksi on pojalla kotia, linna ja lasaretti, ja niin hän lähti taas Turkuun. Kun kaikki kolme sisarusta olivat eläkkeellä, he ajattelivat, että on hyvä olla vähän erikseenkin joskus, Maija kertoi.

Kun sisaruksilla oli kriittinen paikka, Maijan puhelin soi ja häntä pyydettiin selvittämään tilannetta.

Ja Maija matkusti monta kertaa Helsingistä Turkuun sisarusten välejä selvittämään.

Kerran tilanne oli niin vakava, että sisarukset olivat jo suunnittelemassa muuttavansa kaikki erilleen asumaan. Maijan mielipidettä kysyttäessä hän tokaisi, ettei ole koskaan ymmärtänyt, miksi he yleensä ovat yhteen muuttaneetkaan. Sanottuaan sen, Maija tajusi, että hänen takiaanhan sisarukset olivat aikanaan lyöneet hynttyyt yhteen. Hän alkoi itkeä ja pyysi tädeiltään ja äidiltään anteeksi tyhmiä puheitaan. Sitten kaikki itkivät eikä kukaan muuttanut mihinkään.

Maijan kotona oli aina sanottu asioita ja oltu temperamenttisia. Lassen olikin aluksi vaikea ymmärtää sitä, sillä Kärävät olivat aina hyvin hillittyjä.

– Ensimmäisen kerran kun Lasse tuli Turkuun jouluksi, me otimme yhteen tätien kanssa hautausmaalla kynttilöiden sytyttämisestä. Lasse totesi, että ensi vuonna hän tuleekin sitten vasta suoraan joulupöytään. Että kyllä ne olivat minun sukuani, nuo Box­ bergin neidit, niin kuin heitä aina kutsuttiin.

Suorasanainen postineiti ja muita sukulaisia – Hilkka-täitini oli postissa töissä. Hänhän kipusi oikein korkealle, lähes postinhoitajaksi. Välillä hänet alennettiin pakettiosastolle, koska hän oli sanonut eräälle lomakkeen täyttöohjeita tiedustelleelle hevosjalostusliiton toiminnanjohtajalle, että ettekö osaa lukea!

Maijan isoisä oli Anders Victor Boxberg ja isoäiti Martha Sofia o.s. Lauræus. Isoäidin äiti oli omaa sukua Schrey.

– Mummini suvussa on Sjöstedtejä eli Vesikansoja, kuten aikanaan nimen suomensivat. Aili-täti, Rauha-täti ja Hellin-täti olivat naimattomia myös, äitini ja Boxbergien neitien serkkuja. Heitä kutsuttiin Peltosen flikoiksi. Alun perin he olivat Sjöstedtejä, Peltoseksi suomensivat silloin kun suomennettiin paljon muitakin nimiä. Oli minunkin isäni ”omaa sukua” Kuhlberg, jonka suomensivat Karhiksi ja Karhelaksi 1890.

Boxbergeilta kuoli yksi poika sodassa ja kaksi pienenä ja naiset vain jäivät. Maijan äiti oli kuudesta lapsesta ainoa, joka on jatkanut sukuaan. Karhinkin suvussa miltei kaikilla on vain yksi lapsi, kuten 1930-luvulla usein oli tapana.

Mieleenpainuvimmat roolit – Läheisiä rooleja on aika paljon. Rouva Suorasuu oli yksi semmoinen, se oli ensimmäinen varsinainen suuri roolini Kansallisteatterissa. Tšehovin Kolmessa si­ saressa olen näytellyt Mashaa ja Natashaa. Stringbergin Isä-näytelmässä olin Laura, siitä tykkäsin hurjasti.

Molièren Tartuffessa Elmire. Tukkijoella Maija seitsemän vuotta. Mentiin ympäri Eurooppaa, kulttuuriviikoilla Unkari, Ruotsi, Puola, Leningrad… Maija muisteli.

– Intimiteatterin ensimmäiseni oli Kuopion takana -näytelmän Naemi, siinä näyttelin Lasse Pöystin kanssa. Mieluisia töitä ovat olleet myös Graham Greenen Pelierä sekä Juhani Peltosen näytelmät Jatkojen aika ja Kohti maailman sydäntä. Sekä monet, monet muut, joita kaikkia ei millään voi tässä käydä luettelemaan.

– Ehkä olisin halunnut tehdä joskus nuoruudessani Bernard Shaw’n Pygmalionin, sen jonka pohjalta on tehty My Fair Lady, se olisi ollut kiva.

Miltei päättymätön juhlanäytelmä Mies se on vainajakin oli Maijan ja Anja Pohjolan juhlanäytelmä, jonka Daniel Katz kirjoitti heille.

Näytelmän ensi-ilta oli vuonna 2002 Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Näytelmä sai suuren suosion ja sitä esitettiin täysille katsomoille ensin Kansallisteatterissa ja myöhemmin 32 paikkakunnalla Suomessa ja Ruotsissa niin, että esityksiä oli kaikkiaan yli 300. Samainen esitys nähtiin myös Maijan ja Anjan 100-vuotistaiteilijajuhlassa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä lokakuussa 2003.

Viimeiset esitykset olivat Imatralla tammikuussa 2007. Ihmiset jonottivat lippuja ja lisänäytäntöjä järjestettiin, jotta kaikki halukkaat olisivat päässeet katsomaan esitystä.

– Kaikki mikä on näyttelemistä ja pyörii sen ympärillä, niin kyllä se minua aina kiinnostaa. Tietenkin nykyään on se hyvä, että voi valikoida, mitä tekee. Ja täytyy ajatella, että jää semmoinen yleisölle miellyttävä kuva, ettei niin kauan roiku, että jotkut ajattelisivat, etteikö tuo jo ymmärrä lopettaa.

Lopuksi Maija kertoi nauttivansa muistelemisesta.

Hän muisti vanhoja asioita hyvin, vaikka omien sanojensa mukaan olikin muuten hajamielinen.

Teksti: Eine Kuismin Kuvat: Maija Karhin arkisto Alkuperäinen versio julkaistiin Sukuviestissä 3/2007.

SUKUVIESTI 3 · 2018

9

Kadonneiden sukulaisten jäljillä Petroskoin kansalliskirjastossa järjestettiin toukokuussa Karjalan tasavallan Kansallis­ arkiston seminaari, joka oli osa Kadonneiden sukulaisten jäljillä -yhteistyöprojektia.

3

1

Vantaan Kuulutko sukuuni -tapahtuman puuhanainen Eeva Hasunen ja suomalaisten tulkkina toiminut Daria. Eeva toivotti kaikki tervetulleiksi Vantaan tapahtumaan lokakuussa.

4

2

Karjalan sivistysseuran sukututkimuskomitean puheenjohtaja Santeri Palviainen esitteli Karjalan sivistysseuran sukututkimustoimintaa.

Kuvat: Eine Kuismin.

Seminaarin nuorin osanottaja Iivo Kähäri oli lähtenyt matkaan Varkaudesta äitinsä Marian kanssa. He jäivät paluumatkalla Vieljärvelle Karjalan kielen kodille kielikylpyyn. Kähärin perheen kotikielenä on karjalankieli.

7

5

10

8

6

11

Kansallisarkiston johtaja Olga Zharinova (kuva 1) toivotti seminaarin osallistujat tervetulleiksi. Seminaarin päätteeksi Olga kertoi perheensä historiasta Venäjän Karjalassa.

Sukuseurojen keskusliiton puheenjohtaja Irina Baehr-Alex­androwskyn (kuva 2) esitys Minun äitini kertoi hänen äitinsä suvun värikkäistä vaiheista.

Petroskoin yliopiston dosentti Ivan Vladimirovitch Savitskyn (kuva 6) esitys käsitteli Aunuksen läänin aateliston tarkastus- ja laskenta-asiakirjoja 1700luvun loppupuolelta 1800-luvun alkupuolelle.

9

Asiakirjaosaston päällikkö Elena Usachjovan (kuva 3) aiheena oli Kansalaissota karjalaisperheiden kohtaloissa.

Venäjän sukuseuran presidentti ja Kansainvälisen sukututkimusakatemian varapresidentti Igor Vasilyevitch Saharov (kuva 4) kertoi esityksessään Ortodoksisen kirkon avio-oikeuden ominaisuuksista ja avioliiton solmimisesta sukulaisten kesken ennen vallankumousta ja nyt. Toisessa esityksessään Saharov pohti Jendogurovien/Endourevien sukunimen oikeaa kirjoittamista. Kyseessä oli tilanomistajien perhe Jaroslavlin ja Vologdan lääneistä.

Karjalan tasavallan sisäasiainministeriön informaatiokeskuksen päällikkö Elena Juryevna Sergiyenko (kuva 5) esitteli Elämänkertatietojen saamisen mahdollisuuksia Karjalan tasavallan sisäasiainministeriön arkistosta.

Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksen asiantuntija Julia Valeryevna Litvin (kuva 7) esitelmöi aiheesta Karjalan talonpoikaisperhe 1800-luvun loppupuolella – 1900-luvun alkupuolella: perheiden tyyppejä ja elämän järjestys Kotiseutututkija Tatyana Aleksandrovna Moshina (kuva 8) esitteli Karjalan tasavallan kansallisarkistoa sukuhistorian tutkimusperustana Amasiyskien perhehistorian perusteella.

Kansallisarkiston asiakirjojen käytön ja julkaisemisen osaston asiantuntija Nadezhda Aleksandrovna Basovan (kuva 9) aiheena oli Pappisdynastiat Aunuksen hiippakunnassa.

Karjalan sukuseuran jäsen Lydmila Borisovna Afonina (kuva 10) kertoi Vorontsovien suvusta Äänisniemeltä.

Karjalan sukuseuran jäsen Olga Vitalyevna Makarova (kuva 11) kertoi Voskresenskien opettajadynastian historiasta.

SUKUVIESTI 3 · 2018

11

Tietosuoja-asiaa kevätseminaarissa Keskusliiton kevätseminaari-osuuden alusti järjestöpäällikkö Liisa Lohtander Suomen Kotiseutuliitosta. Liisa kertoi toukokuun lopussa voimaan astuneen EU:n tietosuoja-asetuksen vaikutuksesta yhdistystoimintaan. Asetuksella on ollut kahden vuoden siirtymäaika, joka nyt on päättynyt ja nyt viimeistään asetusta täytyy noudattaa.

Sukuseurat ja -yhteisöt ovat melko hyvin valmistautuneet asetuksen velvoitteisiin, mutta oli todella hyvä käydä asioita yhdessä läpi.

Liisan alustus herätti runsaasti keskustelua ja osallistujat kiittelivät häntä vuolaasti tilaisuuden jälkeen. Asiat, joista Liisa puhui, löytyvät Kotiseutuliiton sivuilta osoitteesta www.kotiseutuliitto.fi/tietopankki/yhdistystoiminta/tietosuoja.

Kotiseutuliiton järjestöpäällikkö Liisa Lohtander ja kevätkokouksen puheenjohtaja Pirkko Taskinen.

Yleisö keskusteli vilkkaasti tietosuoja-asioista. Kuvassa vas. edessä Pirkko Taskinen, Matias ja Lidia Eronen, ylh.vas. Teuvo Parviainen, Riitta Roitto ja Yrjö Tiitinen.

Kokouksen osallistujia Albergan kartanon pääportailla. Kuvat: Eine Kuismin.

12

SUKUVIESTI 3 · 2018

Tietosuoja-asetus ja sukuseura Toukokuun 25. päivänä aloitettiin EU:n yleisen tietosuojaasetuksen soveltaminen. Sitä täydentävä kansallinen tieto­ suoja­laki hyväksyttäneen eduskunnassa kesäkuun aikana.

Uusi tietosuojalainsäädäntö koskee kaikkea sukututkimus­ tarkoituksessa tapahtuvaa elossa olevien henkilötietojen käsittelyä, mutta sen soveltaminen vaihtelee käyttötilanteiden mukaan. Asetusta ei kuitenkaan sovelleta kuolleisiin.

Henkilötietojen suoja tiukentuu jossakin määrin, sillä asetuksen yksi keskeisimmistä tavoitteista on se, ettei henkilötietoja saateta rajoittamattoman ihmisjoukon saataville ilman jokaisen rekisteröidyn omaa myötävaikutusta.

Henkilötietojen käsittely on laillista, jos siihen on asetuksesta johtuva oikeudellinen peruste ja rekisterinpitäjä käsittelee vain sen verran tietoa, mikä on tarpeen juuri sen käyttötarkoituksen saavuttamiseksi, johon tietoja kerätään.

Kerättävien henkilötietojen on oltava täsmällisiä ja niiden säilytysaika on jollakin tavoin määritettävä. Rekisteröidyille tulee pyynnöstä avata pääsy heidän omiin henkilötietoihinsa ja heidän on saatava tietää käsittelyn tarkoituksista. Rekisterinpitäjän tulee huolehtia myös tietoturvasta.

Suomen Sukututkimusseura on sukututkimustoimialan käytännesääntötyötä varten laatinut alustavan linjauksen mm. siitä, millä perusteilla sukututkimus eri tilanteissa on laillista.

Sukututkimusrekisteri Henkilötietojen kerääminen ja tallentaminen sukuseuran sukututkimusrekisteriin on yleistä etua koskevan tehtävän suorittamista historiallista tutkimusta varten (artikla 6 kohta 1e ja tietosuojalain 4 § kohta 3).

Kansallisen kulttuuriperinnön tallentaminen suku- ja henkilöhistorian saralla palvelee yleistä etua yhteiskunnassa. Samoin sukututkimus voittoa tavoittelemattoman ja yleishyödyllisen yhdistyksen keskeisenä toimintamuotona on nähtävä yleisen edun mukaisena toimintana.

Sukukirja Silloin kun henkilötietoja käsitellään tarkoituksena julkaista pääosin luettelomaisesta aineistosta koostuva sukukirja, on kyse sananvapauden käyttämisestä ja se on laillista rekisterinpitäjän oikeutetun edun perusteella (artikla 6 kohta 1f).

Koska sukukirjassa henkilötietoja saatetaan rajoittamattoman ihmisjoukon saataville, on sukuseuran mahdollisimman kattavasti tiedotettava hankkeesta rekisteröidyille. Näin heillä on mahdollisuus tehokkaasti käyttää kontrollioikeuksiaan, esimerkiksi saada pyynnöstä nähtäville ne tiedot, jotka heistä aiotaan julkaista.

Niiltä osin kuin informointi yrityksistä huolimatta osoittautuu mahdottomaksi, on sukuseuran rekisteröityjen yksityisyyden turvaamiseksi toteutettava suojatoimia, joista sukukirjahankkeessa keskeisin on tietojen minimointi. Suomen Sukututkimusseuran alustavan linjauksen mukaan minimointi voisi tarkoittaa käytännössä sitä, että su-

kukirjassa julkaistaan ainoastaan etunimi, sukunimi ja syntymävuosi.

Suostumus Yksi tietosuoja-asetuksen säätämistä henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteista on rekisteröidyn antama suostumus (artikla 6 kohta 1a). Asetus määrittää verrattain yksityiskohtaisesti suostumuksen hankkimisen. Rekisteröidyillä on myös oikeus saada suostumuksen perusteella antamansa tiedot siirretyksi sukuseuran sukututkimusrekisteristä mihin tahansa muuhun tietojärjestelmään.

Suostumuksen hankkiminen on informointiin verrattuna työlästä ja siksi Sukututkimusseura on alustavissa linjauksissaan pyrkinyt siihen, että suostumus olisi sukuseurojen keinovalikoimassa viimeinen oikeudellinen peruste lailliselle henkilötietojen käsittelylle. Sitä voitaisiin käyttää tilanteissa, joissa muut perusteet eivät tule kysymykseen.

Informointivelvoite Tietosuoja-asetuksen mukaan jokaisen jatkuvasti henkilötietoja käsittelevän organisaation tulee laatia seloste käsittelytoimista. Tämä koskee kaikkia toimivia rekisteröityjä yhdistyksiä.

Seloste tehdään ensisijaisesti sisäiseen käyttöön, mutta sitä voi käyttää myös informointivelvoitteen toteuttamisessa. Sukututkimusseura on laatinut alustavan mallin, jonka sukuseura voi julkaista verkkosivustollaan.

Teksti: P. T. Kuusiluoma Kirjoittaja on Suomen Suku­ tutkimus­seuran toiminnanjohtaja.

SUKUVIESTI 3 · 2018

13

Lempiäisten kesämatka Prahaan Teksti: Kaija Karvinen, kuvat: Kari Virtanen.

Lempiäisten sukuseuran matkakohteeksi valittiin kesäksi 2017 Praha. Kaupunki, jonka historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Kaupungin arkkitehtuurin monipuolisuus ja kulttuurin värikkyys sopivat hyvin sukuseuran imagoon. Matkalle lähtijöitä oli suuri joukko, 70 sukuseuralaista.

Torstai 3.8.2017 Kentällä meitä oli odottamassa kaksi linja-autoa oppaineen. Teimme kaupunkikierroksen ennen hotelliin majoittumista. Opas kertoi meille ensi tietoja Prahasta ja käytännön asioista. Saimme kuulla, että melkein kaikki näkemisen arvoiset rakennukset olivat 100 vuotta vanhoja, useimmat jopa 600 tai 700 vuoden ikäisiä. Kierroksen aikana tutustuimme Prahan linnan alueeseen. Linna on lajissaan suurin säilynyt muinais-

linna maailmassa. Linnassa on nykyään presidentin virka-asunto. Linnaa ympäröi kaunis puutarha. Viereiseltä kukkulalta ihailimme upeita ja kauniita maisemia yli kaupungin ja Vltava-joen (Moldau). Huomasimme, että upeita historiallisia palatseja on Prahassa paljon, myös kirkkoja ja vanhoja luostareita on lukuisia. Yksi kauneimmista ja kuuluisimmista on Marian kirkko, jonka loistokasta kauneutta ihailimme ja saimme kurkistaa sisällekin. Lounaan nautimme vanhassa hevostallissa.

Kaupunkikierroksen jälkeen majoituimme hotelli Belvedereen. Jo heti ensimmäisenä päivänä totesimme, että aina kun tulimme hotelliin tai lähdimme hotellista, sen oli tapahduttava suihkun kautta. Lämpötila koko matkan ajan pyöri 30 asteen molemmin puo-

Näkymä Prahan linnan alueelta kaupungin yli.

14

SUKUVIESTI 3 · 2018

lin. Päivä jatkui vielä kävelyretkellä kohti aitoa paikallista ravintolaa U Dvou Panua. Opas kertoi kävelymatkan aikana Prahan nähtävyyksistä ja varoitti vilkkaasta liikenteestä ja että kadut on ylitettävä ripeästi. Päivä oli ollut täynnä tapahtumia ja nähtävää, joten moni oli valmis yöunille prahalaisen illallisen jälkeen.

Perjantai 4.8.2017 Perjantai päivä oli varattu omatoimiseen tutustumiseen kaupunkiin.

Heti aamulla suuntasimme kohti Kaarlensiltaa, joka on ehkä tunnetuin Prahan nähtävyyksistä. Sulauduimme sujuvan sutjakkaasti muiden turistien, katutaiteilijoiden ja rihkamakauppiaiden joukkoon.

Sillan molemmissa päissä on kaunis torni, joiden alitse kulku käy sillalle. Upeat patsaat koristavat sillan reunoja. Monet ihmiset koskettelevat patsaita, koska kosketuksen uskotaan tuovan onnea ja menestystä elämään. Sillan kauneudesta olisi saanut enemmän irti, jos olisi voinut kulkea siellä yksikseen. Kieltämättä jäi mieleen suuri ihmismassa, joka velloi edestakaisin. Totesimme kuitenkin, että turhaan siltaa ei ole kutsuttu maailman kauneimmaksi sillaksi.

Jatkoimme matkaa ja tulimme raatihuoneen torille astronomisen kellon luo. Kello näyttää ajan lisäksi myös auringon ja kuun sijainnin.

Tasatunnein 12 apostolia marssii luukusta ulos ja luuranko soittaa kelloa. Näytelmä on symbolinen kertoen, miten elon aika kuluu.

Yksi erikoisimmista Prahan näh­ tävyyksistä on Franz Kafkan kiil­ tävä, pyörivä pää. Metalliviipaleet liikkuvat eri suuntiin saaden kas­ vo­jen suunnan ja muodon vaih­te­le­ maan. Yksi huvittava ja hauska pat­ sas löytyi eräästä kauppakäytä­väs­ tä. Siellä roikkui katosta valtava he­ vos­pat­sas väärinpäin, pää alaspäin.

Matkalaiset illallisella paikallisessa O Dvou Panu -ravintolassa.

Sotamies Sveikin ravintola on tunnettu kohde Prahassa.

Kristallinhionta vaativa, ja tunnettu käsityö Tsekissä.

Jatkuu >>

SUKUVIESTI 3 · 2018

15

Suuta kuivasi ja pää höyrysi kuumuudesta ja kaikesta näkemästämme, niin että oli aivan pakko poiketa kunnon sotamies Svejkin luo olusille. Perjantaiilta oli varattu laivaristeilylle Vltava-joella.

Lauantai 5.8.2017 Aamusella lähdimme ajelemaan kauniiden maalaismaisemien halki kohti Nizborin pientä kylää, jossa sijaitsee kuuluisa kristallitehdas. Saimme seurata kris-

Krivoklatin linnan kirkko.

talliesineiden valmistusta alusta loppuun. Totesimme, että lasinpuhallus on taitolaji, jota harva enää hallitsee. Kuumaa työtä, mutta kristallinvalmistus kukoistaa Tsekeissä. Hiominen on tarkkaa ja raskasta työtä.

Painavia lasiesineitä pyöritellessä luulisi silmien ja käsien sekä hartioiden väsyvän. Jostain syystä näytti siltä, että painavimpien kristallien hiominen oli annettu naisten käsiin.

Jatkoimme matkaamme kohti vanhaa Krivoklatin linnaa. Se noudattaa rakennustyyliltään ranskalaisten linnojen rakennusperiaatetta. Linna toimi aikoinaan kuninkaallisena metsästysmajana. Kun kiertelee linnaa, joutuu sisään entiseen vankityrmään, jossa on kauheita kidutusvälineitä. Erään oven takana on kaunis kappeli alttaritauluineen. Siellä on myös tyylikäs entisen linnanherran työhuone, valtava kirjasto, jossa sanotaan olevan 25000 kirjaa kaikilta tieteen ja taiteen aloilta. Yhdessä kerroksessa on suuri kokoelma maalauksia ja veistoksia. Nykyään linna toimii monien historiallisten tv-sarjojen ja elokuvien filmauspaikkana.

Illansuussa ajelimme takaisin Prahaan. Tietysti linna ja kristallitehdas olivat näkemisen arvoisia, mutta ehkä parasta päivän antia olivat kauniit maalaismaisemat, joita harvoin tulee nähdyksi kaupunkilomalla.

Illalla lähdimme vielä tutustumaan Prahan iltatarjontaan. Suunnistimme kohti Petrinin kukkulaa.

Sinne pääsi helposti köysiratajunalla, kunhan jaksoi aikansa odottaa. Ylhäällä oli kaunis puutarha monine, tuoksuvine ruusuineen. Toiset jäivät alas ruusujen keskelle, mutta oli monia, jotka uskaliaasti kiipesivät ylös torniin, joka on pieni Eiffel-tornin jäljennös. Hiljaa nauttien lämmöstä kävelimme hämärtyvässä illassa kohti hotelliamme.

Sunnuntai 6.8.2017 Niin se lähtöpäivä vain koitti. Aivan liian nopeasti. Mutta vielä piti ehtiä kaupungille näkemään viimeiset hienot kohteet ja tekemään tuliaisostokset.

Seuramme täyttää pian 30 vuotta. Hienoa, että yksi perustajajäsenistä oli vielä reippaana mukana.

Se kertoo, että aktiivisia jäseniä niin nuoria kuin iäkkäitä seurassa riittää.

Lämmin muisto jäi matkasta.

Tunsimme, että kaunis Praha toivotti meidät tervetulleeksi uudelleen. ❧

Paluumatkan aika koitti.

16

SUKUVIESTI 3 · 2018

Mänttärin sukumuseo Pohjoiskymenlaaksolaisessa maaseutumaisemassa sijaitsee ainutlaatuinen sukumuseo. Mänttärin Sukuyhdistyksen omistama ja ylläpitämä museo on välittänyt esineistöllään menneiden sukupolvien elämäntapoja ja elinolosuhteita kävijöille vuodesta 1965.

Kouvolan Liikkalassa (Asemankulmantie 3) sijaitseva sukumuseo perustettiin, kun suvun kantatalo Juholasta siirrettiin 1700-luvulla rakennettu hirsiaitta viereiselle Heinäkalliolle, josta muodostui näin museo- ja juhlapaikka.

Museota laajennettiin vuonna 1996 siirtämällä kaksiosainen aittarakennus Mänttärin Sukuyhdistyksen perustaja, Liikkalan osuuskaupan johtaja Evert Mänttärin entisestä kotitalosta Akulasta vanhan museoaitan viereen.

Kotiseutumuseon tyylisessä sukumuseossa on esillä noin 250 esinettä, jotka ovat valtaosin vanhoja maataloustyökaluja. Esineet ovat peräisin suvun kantamailta Liikkalan Mänttärinmäen taloista.

Esineistö on luetteloitu ja museolla esillä olevassa luettelossa on esineiden käyttöselostus.

Mänttärin sukumuseo on avoinna heinäkuussa sunnuntaisin kello 12–18 tai sopimuksen mukaan soittamalla museota vastapäätä asuvalle museomestari Markku Kujalalle numeroon 0400 539 268.

Tutustu: https://niinipuu.fi/suku/museo

Sukumuseon museomestari Markku Kujala museon avaimen kanssa.

Kuvat: Niinipuu/Marko Wahlström.

SUKUVIESTI 3 · 2018

17

SATA VUOTTA SITTEN

Kahden miehen vallankumous Hämeenlinnan tullissa Punaisen Suomen tullikamareista kenties vallankumouksellisin oli pieni Hämeenlinnan tullikamari. Siellä tapahtumia ohjasi yhden miehen poliittinen innostus, johon lienee sekoittunut myös henkilökohtaisia kaunoja. Seurauksena oli tullikamarin henkilökunnan parin kuukauden painajainen, joka päättyi traagisella tavalla.

Tammikuun 1918 lopussa Hämeenlinnan tullinhoitaja Kaarlo Johannes Stenroth noudatti Virkamiesliiton kehotusta ja sulki tullikamarin. Työstä poistuivat myös kassanhoitaja rouva Helmi Huttunen, tullivartija Johan Edvin Castrén ja tullipäällysmies Ananias Abrahamsson, rouva Huttusen isä. Heidän lisäkseen tullikamarilla oli työskennellyt 29-vuotias tullivartija Oskar Fredrik Bergman, joka kuului Hämeenlinnan Vallankumouskomiteaan. Bergman ei luonnollisestikaan ollut samaa mieltä tullitoiminnan lopettamisesta. Tilannetta mutkisti se, että tullikamarin toimisto sijaitsi tullinhoitaja Stenrothin asunnon yhdessä huoneessa Hämeenlinnan keskustassa.

14. helmikuuta 1918 Hämeenlinnan Vallankumouskomitea lähetti Suomen tullineuvostolle Helsinkiin kirjeen, jossa ehdotti komissaarin asettamista tullikamariin. Itseoikeutettu valinta komissaariksi oli tullivartija Bergman. Saatuaan nimityksen hän ehdotti tullineuvostolle apulaisekseen 27-vuotiasta Albert Petäjää, joka oli aiemmin ollut Hämeenlinnassa tullivar18

SUKUVIESTI 3 · 2018

tijan toimessa, mutta työskenteli nyttemmin miliisinä Nastolassa.

Seuraavien parin kuukauden aikana Pertti Petäjä tunnettiin Hämeenlinnan tullikamarin apulaiskomissaarina. Tullikamariin ei perustettu omaa tullikamarineuvostoa, koska siellä ei työskennellyt komissaarin ja apulaiskomissaarin lisäksi muita.

Hämeenlinnan pakkahuone sijaitsi radanvarressa sillan toisella puolella. Matka keskustaan käy selville tästä kirkontornista 1800-luvun lopulla otetusta kuvasta. Vuonna 1917 valmistunut uusi pakkahuone ei vielä näy sittemmin täytetyn Pikkujärven rannassa.

20. helmikuuta Bergman tijoita miellyttänyt. He hakisaapui Stenrothin asunnolvat hänet kotoaan uudelleen. le usean punakaartilaisen Vietyään tullinhoitajan pakkanssa ja ilmoitti olevansa kahuoneelle Bergman uhkatullineuvoston määräämä si iskeä tämän pään rakenkomissaari. Hän vaati tullinnuksen kivijalkaan. Uhkaus hoitajaa sekä paikalla olleijäi toteuttamatta, ja Stenroth ta Abrahamssonia, Huttuspääsi uudelleen vapaaksi. ta ja Castrénia allekirjoittaHän piiloutui vainoajiltaan. maan sitoumuksen palvella Kivääreillä varustautunut kansanvaltuuskuntaa. Kun kaksikko teki kotitarkastuknämä kieltäytyivät, hän ilsen myös tullivartija Castrémoitti erottavansa heidät ja nin luo. Vangitsemisen yhteottavansa pakkahuoneen ja ydessä Castrén sai tietää, ettullikamarin haltuunsa. Kun tä hänelle ja päällysmies AbStenroth vastusteli, Bergman rahamssonille oli jo annettu totesi käyttävänsä väkivalkuolemantuomio. Keuhtaa, minkä jälkeen Stenroth kotautinsa vuoksi Castrén ilmoitti ”väistyvänsä väkipääsi vankilasta kaupunginvallan tieltä” ja luovutti kassairaalaan, mutta täältäkin sakaapin ja sen avaimen.

Bergman ja Petäjä kävivät Bergman ei halunnut vaatimassa häntä mukaantyöskennellä Stenrothin sa. Tähän hoitohenkilökunasunnossa, vaan esitti tullita ei kuitenkaan suostunut. neuvostolle, että yksi huoPunakaarti oli päästäne rautatien läheisellä pak- Tullikamarin toimisto ja tullinhoitaja Stenrothin nyt päällysmies Abrahamskahuoneella muutettaisiin asunto olivat tässä kivitalossa, jonka osoite on nysonin jo useaan otteeseen tullikamariksi. Tästä koitui- kyisin Palokunnankatu 6. vapaaksi. Bergman ja Petäsi hänen mukaansa Tulliljä kävivät 22. päivänä huhtile paljon säästöä, kun vuokkuuta 1918 omasta aloitteesranmaksu Stenrothille voitaisiin lopettaa. Kuun puo- taan etsimässä häntä. Apuna oli kaksi punakaartilaislivälissä Bergman julkaisi sanomalehti Hämeen Voi- ta. Saman päivän iltana he ottivat kiinni myös kassanmassa artikkelin, jossa vaati työväestön lopullisen hoitaja Helmi Huttusen, joka asui isänsä huoneistossa voiton nimissä tukahduttamaan ”porvariston kata- Hallituskatu 4:ssä. Kumpikin vietiin punakaartin esilat hankkeet” aseellisin keinoin. Myös Petäjä piti kaa- kuntaan Suomen kasarmille. Vangitseminen oli nituneiden punakaartilaisten hautajaisissa taistelunha- menomaan Bergmanin vaatimus; hän väitti, että Abluisia puheita. Vallankumouksellista tai ei, Bergman rahamsson oli toiminut venäläisten santarmien kätyilmoitti 27. maaliskuuta muuttaneensa sukunimensä rinä, ja tämän tytärtä hän syytti vastavallankumoukVuorimieheksi. selliseksi sabotoijaksi.

Bergman/Vuorimies vaati tullineuvostolta, että ”ajan kriitillisyyteen” nähden hänen ja Petäjän oli 24. huhtikuuta ryhmä punakaartilaisia haki vankimitä pikimmin saatava omat taskuaseet, jotta tullitoi- lasta Abrahamssonin, joka vietiin yhdessä 19 muun minta ”vallankumousaikana” voitiin turvata. Huhti- vangin kanssa pois kaupungista. Vangeille kerrottiin kuun alussa kumpikin sai punakaartilta sotilaskivää- heitä vietävän rintamalle pakkotyöhön. Matkalla Lahrin. Aseet lisäsivät selvästikin heidän itseluottamus- teen vankijoukko yhtä lukuun ottamatta kuitenkin tetaan, mikä näkyi kohta. loitettiin ampumalla Vanajan pitäjässä olevalle Parkun talon pellolle. Sieltä heidän ruumiinsa löytyivät.

14. huhtikuuta Vuorimies ja Petäjä vangitsivat tulKassanhoitaja Helmi Huttunen päätyi poliisiputlinhoitaja Stenrothin ja veivät hänet paikalliseen pu- kaan ja lopulta lääninvankilaan eli Hämeen linnaan. nakaartin esikuntaan. Bergman ilmoitti tullinhoitajal- Sieltä hän pääsi vapaaksi saksalaisten vallattua kaula olevan ”pitkä matka edessään”. Esikunta kuitenkin pungin neljä päivää myöhemmin. Isänsä väkivallan vapautti hänet, mikä ei vallankumouksellisia tullivar- uhrina menettänyt kassanhoitaja kuoli vuotta myöSUKUVIESTI 3 · 2018

19

hemmin 36-vuotiaana. Aviomiehen ohella häntä jäi kaipaamaan reilun vuoden ikäinen poika.

Suurin osa surmatun tullipäällysmiehen lapsista oli vuonna 1906 suomentanut sukunimensä Abrahamssonista Kesäjärveksi. Kassanhoitajan veli oli tunnettu hämeenlinnalaisurheilija Lauri Ananias Kesäjärvi, josta kevään 1918 päätyttyä tuli kaupungin poliisipäällikkö lähes 40 vuodeksi. Myös hän oli mukana tutkimassa tullikamarin vahinkoja saksalaisten tultua.

Abrahamssonin surmapäivänä Bergman ja Petäjä lähtivät pakoon kohti Lahtea ja heittivät kiväärinsä pois matkalla. Saksalaiset sotilaat ottivat heidät vangiksi Vesalan kylässä Lahden lähellä, ja he joutuivat odottamaan tuomiotaan Lahden vankileirissä. Petäjä onnistui karkaamaan, mutta jäi uudelleen kiinni. Hän

joutui saksalaisten pakkotyöhön Inkeroisiin. Petäjän puoliso koetti turhaan vakuuttaa saksalaisille miehensä syyttömyyttä.

Syyskuussa 1918 valtiorikosoikeus tuomitsi Vuorimies/Bergmanin ja Petäjän kahdeksan ja kymmenen vuoden vankeustuomioihin sekä menettämään virkansa ja kansalaisluottamuksensa. Vuorimiestä ei tuomittu päällysmies Abrahamssonin murhasta, vaan avunannosta valtiopetokseen, omaisuuden anastamiseen ja luvattomiin kotitarkastuksiin. Petäjä sen sijaan sai näiden lisäksi syytteen avunannosta murhaan.

Teksti: Tulli. Lähde: Bergmanin ja Petäjän valtio­ rikos­oikeusaktit, Tullineuvoston asiakirjat (Kansallis­ arkisto). Kuvat: Hämeenlinnan kaupunginmuseo.

Tissarin Sukuseuralle uusi puheenjohtaja Tissarin Sukuseuran sukuneuvosto valitsi kokouksessaan 15.4.2018 sukuseuran puheenjohtajaksi Taina Järvenpään. Kaksikymmentäyksi vuotta puheenjohtajana toiminut Veikko Tissari toivoi itselleen nuorempaa seuraajaa. Taina Järvenpää on kiinnostunut sukuseuratoiminnasta äitinsä kautta.

– Sukututkimuksen pariin olen päässyt syventymään äitini Raija Järvenpään sukukirjaprojektien yhteydessä. Olen kulkenut hänen kanssaan kirjajulkaisuissa, sukutapahtumissa sekä -kokouksissa. Näissä kaikissa olen tavannut paljon sukulaisia, osa tutumpia ja osa vieraampia. Minulle suku on läheisyyttä, turvaa ja vettä sakeampaa, Taina kertoo.

– Kunnioituksella sukuamme kohtaan, teen parhaani jotta sukumme menee jatkossakin yhtenäisemmäksi, vahvemmaksi ja eteenpäin kulkevaksi. Onhan meillä vankka pohja, missä esi-isämme ja -äitimme ovat mukana suuntaa näyttämässä. Historian tutkiminen ja myötäeläminen keskiaikaharrastajana on minulle tuttua. Muut harrastukset, kuten ilmapistooliammunta taas tuo takaisin nykyaikaan. Kummassakin esimerkissä on tavoitteena itse kehittyä ja oppia uutta edeltäjien opastuksella ja viedä tietoa edelleen jälkipolville. Tästä meidänkin on hyvä mennä yhdessä eteenpäin.

Veikko Tissari Tissarin Sukuseuran sihteeri Tissarin Sukuseuran puheenjohtaja Taina Järvenpää.

20

SUKUVIESTI 3 · 2018

Tulevat sukutapaamiset Uukuniemen Matikaiset -sukuseuran sukukokous 3.–5.8.2018 Uukuniemen Lomakeskuksessa, varsinaisessa sukukokouksessa esillä sääntömääräiset asiat.

Ohjelmassa mm. kiertoajelu suvun syntysijoilla, sankarihaudoilla käynti, iltakirkko ja iltaisin rantasauna.

Kuulutko sukuuni yhdeksästoista tapahtuma viikonloppuna 6.–7.10.2018 klo 10–17 (su klo 16) Vantaan ammattiopisto Varian Hiekkaharjun toimipisteessä Tennistie 1, 01370 Vantaa (lähellä Hiekkaharjun rautatieasemaa)

Ilmoittautumiset suoraan Uukuniemen Loma­ keskukseen Erkki Eteläniemeen, puh. 040 170 5115.

Ilmoita tulostasi myös vpj. Mirja Vesalaiselle, puh. 040 037 2079, e-mail mirja.dosentti@gmail.com.

Sukukokouspaikan osoite: Uukuniemen Lomakeskus, Uukuniementie 1197, 59730 Uukuniemi, e-mail: uukuniemenlomakeskus@gmail.com.

Pj. Anneli Minks, puh. 050 572 2584, e-mail VISkaali318@gmail.com Tervetuloa kaikki Matikaisten sukuun kuuluvat perheineen!

Tapahtuman avaa Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen

Ohjelmassa Näyttelyosastoilla sukututkijoita, sukuja ja sukuseuroja eri puolilta Suomea, yleisöluentoja ja tietoiskuja kumpanakin tapahtumapäivänä, sukututkimusneuvontaa, valokuvanäyttelyn teemana ”Vanhat koulukuvat” ja paljon muuta sukututkimus- ja sukuasiaa Järjestelyissä mukana myös Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalan Liitto Lisätietoja www.vantaanseudunsukututkijat.net tai Eeva Hasunen eeva.hasunen@welho.com puh. 040 539 3323

Moisanderin sukujuhla Kuopiossa 1.9.2018 Moisanderin sukuseura ry kokoontuu vuosittaiseen tapaamiseen 1.9.2018 Kuopioon Hotelli Isovalkeiseen, Majaniementie 2, 70420 Kuopio, www.isovalkeinen. com, puh. 017 5396100.

Tilaisuuden ohjelma ja ilmoittautumisohjeet löytyvät kevään jäsenkirjeestä sekä sukuseuran www-sivulta moisanderit.blogspot.com. Tapahtuma löytyy myös sukuseuran Facebook-sivulta. Sitovat ilmoittautumiset sukujuhlaan tulee tehdä 24.8.2018 mennessä osoitteella sukujuhla@moisanderit.fi tai puhelimitse Hessi Moisander 050 561 4148.

Sukuseuralle on varattu Hotelli IsoValkeisesta kiintiö hotellihuoneita sukukokoushintaan, joka on voimassa 1.8.2018 saakka. Mahdolliset huonevaraukset tulee jokaisen osallistujan tehdä itse suoraan hotellista.

Tervetuloa sukujuhlaan kaikki sukuun kuuluvat!

Tapahtumaan ja luennoille on vapaa sisäänpääsy SUKUVIESTI 3 · 2018

21

Seppä Martin ja Sofian hairahdus Salavuoteusjuttu Hauhon vuoden 1764 käräjiltä Hauhon Sotjalan kylän pitäjänseppä Martti Heikinpoika on kirjoittajan esi-isä. Martti syntyi 3.11.1742 Hauhon pitäjän Alvettulan kylässä sotamies Henrik Åbergin perheen ainoana poikana. Oltuaan Hämeenlinnassa sepän opissa hän palasi kotipitäjäänsä ja toimi seppänä Sotjalan kylässä.

Sofia Juhontytär (s. 1726) oli talollisen tytär Sotjalan Puuskalta. Hän oli pitkään asunut naimattomana veljensä Johanin taloudessa, joka isänsä kuoltua hoiti kotitalonsa isännyyttä. Kotoaan Sofia muutti myöhemmin Kelkkasiin, mutta pistäytyi silloin tällöin Sotjalassa asioilla. Näillä käynneillään hän ei voinut välttyä tapaamasta kylään hiljattain muuttanutta uutta seppää, Martti Heikinpoikaa.

Näiden tapaamisten seurauksena Sofia Juhontytär synnytti maaliskuun 30. päivänä 1764 aviottoman poikalapsen. Lapsi vietiin ajan tavan mukaan kasteelle mahdollisimman pian eli heti seuraavana päivänä.

Kummeina olivat Sofian toinen veli Martti Juhonpoika, joka oli avioitunut Kelkkasten Sipilän tyttären kanssa, sekä Antti Yrjönpoika, Beata Heikintytär ja Ester Heikintytär, kaikki Kelkkasista. Lapsen isäksi Sofia ilmoitti seppä Martti Heikinpojan. Poika sai nimekseen Martti (Mårten) – isänkö vai kummin mukaan, vaikea sanoa.

”§ 11. Kruununnimismies hyvinkunnioitettu Johan Löfman asetti oikeuden eteen Kelkkasten rälssitalos­ ta olevan naimattoman naisihmisen Sofia Juhontyttä­ ren, joka viime maaliskuun 30. päivänä on synnyttänyt yhä elossa olevan poikalapsen, samoin kuin hänen ma­ kaajakseen ilmoitetun, Sotjalasta kotoisin olevan sep­ pä Martti Heikinpojan ja vaati, että kihlakunnanoike­ us tutkisi ja tuomitsisi tämän salavuoteuden.

Tapauksen käräjäkäsittely

Sofia Juhontytär ilmoitti, että Martti Heikinpojan oma oppirenki Risto Reetrikinpoika, joka nyttemmin on eronnut tämän palveluksesta, oli ilmoitetussa tilan­ teessa tavannut hänet ja Martin makaamasta yhdes­ sä. Sen vuoksi Sofia pyysi nyt, että kihlakunnanoikeus ryhtyisi toimeen mainitun Risto Reetrikinpojan kutsu­ miseksi [todistajaksi], koska tämä ei oleskele tässä kä­ räjäkunnassa, eikä kukaan tiedä, missä hän on oleillut

Koska moinen siveettömyys ei voinut jäädä rankaisematta, Sofian ja Martin salavuoteusjuttua puitiin saman vuoden syksyllä, marraskuun 22. päivänä, Hauhon käräjillä, jonne kruununnimismies Löfman oli asianosaiset haastanut. Asiasta laadittiin oikeudessa seuraava pöytäkirja:

Sofia Juhontytärtä kuultiin ensin, ja hän kertoi, että kun hän viime vuonna kolme päivää juhannuksen jäl­ keen oli ollut jollain asialla Sotjalan kylässä, niin oli Martti Heikinpoika omassa talossansa houkutellut hä­ net salavuoteuteen kanssaan, mistä hän oli tullut ras­ kaaksi ja alkanut odottaa yllämainittua lasta, joskin heidän välillään kaksi viikkoa aikaisemmin oli myös tapahtunut luvaton yhtyminen.

Martti Heikinpoika kiisti Sofia Juhontyttären milloin­ kaan olleen hänen talossaan, ja senkin vuoksi hän sa­ noi olevan vallan perätöntä, että hän olisi maannut tä­ män, koska hän ei ollut tuntenut Sofiaa ennen kuin oli syntynyt huhu, että tämä oli tunnustanut hänen ole­ van lapsen isän.

Hauhon seurakunnan syntyneiden ja kastettujen luettelo vuodelta 1764. Sarakkeet vasemmalta: juokseva numero, syntymäpäivä, kastepäivä, lapsen nimi ja merkintä ’äpärä’, isän (Fadren efter föregifwande skall wara/isän on ilmoitettu olevan) ja miespuolisten kummien nimet, äidin ja naispuolisten kummien nimet, kylä ja talo. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6137752.

22

SUKUVIESTI 3 · 2018

sen jälkeen, kun hän menneenä vuonna muutti Mart­ ti Heikinpojan luota vanhempiensa tykö Järvisten fu­ riirinpuustelliin Vanajan pitäjään.

Martti Heikinpoika myönsi lopulta, että hän pääsiäi­ sen maissa viime vuonna oli kerran maannut Sofia Ju­ hontyttären Sotjalan kylässä, mutta sen koommin si­ tä ei ollut tapahtunut, ja tämän huomioiden hän sanoi olevan mahdotonta, että hän olisi siittänyt lapsen So­ fian kanssa, ja tarjoutui valalla vahvistamaan syyttö­ myytensä sen suhteen.

Asianosaiset poistuivat ja Päätettiin Asian selville saamiseksi katsoo kihlakunnanoikeus tar­ peelliseksi kuulla todistajaksi nimettyä Risto Reetrikin­ poikaa, ja kun hänen nykyinen olinpaikkansa on tunte­ maton, niin kihlakunnanoikeuden tulee kirjeitse pyytää herra kruununvoutia Axel Fredrik Favorinia ottamaan siitä selvää, ja siinä tapauksessa että hänet löydetään, haastamaan hänet seuraaville täällä pidettäville tal­ vikäräjille, joille juttu nyt lykätään, ja tulee Martti Hei­ kinpojan ja Sofia Juhontyttären saapua samaisille kä­ räjille lähemmän tutkinnan suorittamiseksi.

Päätöksen tultua julistetuksi selitti Martti Heikinpoika, ettei hän halua pitkittää asiaa vaan ilmoitti syyllisty­ neensä siihen, mitä häntä vastaan on esitetty, ja pyy­ si samoin kuin nimismies Löfman ja Sofia Juhontytär lopullista päätöstä.

Enempää huomautettavaa ei ilmaantunut joten, sitten kun oikeus oli saanut tietää, ettei Martti Erkinpoikaa [p.o. Heikinpoikaa] eikä Sofia Juhontytärtä ole aiem­ min tavattu salavuoteudesta, eivätkä he ole toisilleen sukua eivätkä lankoussuhteessa, asianomaiset saivat poistua ja harkittiin seuraava Päätös: Seppä Martti Heikinpojan tekemän tunnustuksen myö­ tä on poistunut se syy, jonka vuoksi kihlakunnanoike­ us aiemmin oli katsonut tarpeelliseksi lykätä tämän sa­ lavuoteusjutun, ja tulee kyseinen lykkäys siten raukea­ maan ja asia lopullisesti ratkaistaan. Ja koska Martti Heikinpoika sekä naisihminen Sofia Juhontytär, jotka molemmat ovat naimattomia ja nyt ensimmäisen ker­ ran ilmiannetaan salavuoteudesta, ovat oikeuden edes­ sä vapaaehtoisesti myöntäneet olleensa lihallisessa yhte­ ydessä keskenään, mistä Sofia Juhontytär on tullut ras­ kaaksi ja viime maaliskuun 30. päivänä synnyttänyt

yhä elossa olevan poikalapsen, niin sen tähden ja Pa­ hanteonkaaren 53. luvun 1 §:n nojalla tullaan Martti Heikinpoikaa ja Sofia Juhontytärtä sakottamaan, edel­ listä kymmenellä ja jälkimmäistä viidellä hopeataala­ rilla, minkä lisäksi sanotun kaaren 55. luvun [p.o. 53. luvun] 5 §:n mukaisesti heidät määrätään antamaan Hauhon pitäjän emäkirkolle, mies neljä ja nainen kak­ si taalaria sanotussa rahassa, sekä sen jälkeen läpikäy­ mään yksityinen rippi ja synninpäästö saman kirkon sakastissa 18. päivänä marraskuuta 1741 annetun ku­ ninkaallisen kirjeen mukaisesti.”

Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki: Pahategon Caari, LIII. Lucu. Salawuoteudesta. 1.§. Jos naimatoin mies salawuoteutta pitä naimattoman waimoihmisen canssa; maxacon mies sackoa kymmenen talaria ja waimo wijsi. Jos se tapahtu toisen erän; sacotettacon cahdenkertaisesti: ja colmannen kerran colmekertaisesti. Jos jocu nijn muodon horjahta neljännen erän, eli usiamman; tehkön sackoa joca erän edestä, mies cahdexankymmendä, ja nainen neljäkymmendä talaria.

Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki: Pahategon Caari, LIII. Lucu. Salawuoteudesta. 5.§. Caikisa luwattoman secannuxen asioisa, joco se on huoruus eli salawuoteus; andacon mies Kirckohon neljä talaria, ja waimo-ihminen caxi talaria.

”Lisäksi tuomitaan Martti Heikinpoika Perintökaaren 8. luvun 7 §:n perusteella vuosittain, niin kauan kuin edellä mainittu lapsi elää eikä kykene itse itseään elät­ tämään, antamaan tämän ylöspitoon ja kasvatukseen puoli tynnyriä leipäviljaa, joka maksetaan Sofia Juhon­ tyttärelle, jonka luokse lapsi tulee jäämään. Sakotetut pystyvät todistuksen mukaan suoriutumaan sakoista.”

Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki: Perindö Caari, VIII. Lucu. Cuinga lapset / jotca sijtetän kihlauxisa / salawuoteudesa / huorudesa / eli luwattomisa polwisa / mahtawat perinnön otta. 7.§. Jos mies sijttä lapsen salawuoteudesa, paitzi awioskäskyn lupausta, eli huorudesa, eli luwattomisa polwisa; ne lapset ei mahda muuta perindötä otta, cuin omain lastens ja rinda-perillistens jälken; cuitengin mahtawat he nautita isäldä ja äitildä tarpellisen ylöspitämisen ja ylöscaswattamisen, sijhen asti, että he itzens elättä taitawat. Jos jombicumbi wanhemmista cuole, ja ei jätä omaisutta jälkens; nijn ruockicon se lapsen, joca jälken elä.

Jatkuu >>

Tuomion jälkeen Toivottu päätös tällaiselle luvattomalle suhteelle olisi tietenkin ollut avioliitto, mutta sellaista ei Martin ja Sofian välillä solmittu. Kun osapuolet olivat maksaneet heille määrätyt sakot, he joutuivat käymään läpi ripityksen ja synninpäästön päästäkseen takaisin kirkon ehtoollisyhteyteen. Tällä ripityksellä tuli Sofian osalta samalla kuitatuksi kirkottaminen ja kiitosrukous onnellisen synnytyksen johdosta, jotka oli varattu kunniallisille äideille. Ripitys tapahtui 18.11.1741 annetun kuninkaallisen kirjeen mukaisesti kirkon sakastissa kolmen tai neljän seurakunnan vanhimman läsnä ollessa. Asiasta oli myös ilmoitettava seuraavana pyhänä seurakunnalle saarnastuolista, mutta asianomaisten nimiä ei saanut mainita. Lukeminen tapahtui seuraavan kaavan mukaan: ”Että yxi miehen persona (:waimon persona) tässä seuracunnassa, on 6 Käskyä wastan rickonut salawuoteudella (:yxikertaisella huorudella:) ja uloseisotun mailmallisen rangaistuxen jälken, luwannut catumuxen ia parannuxen, salaripin alla, synnit andexi sanut; Se seuracunnalle tiettäwäxi tehdän, manauxen canssa, että aina ahkeroita yhdestä Christillisestä ia puhtasta ia Jumalalle otollisesta elämästä, sekä sanoissa että töissä, ottain warin, ettei sastaisudella elli muilla lihan töillä itzens sastutta.” (Lempiäinen 1969:114)

Lapsen syntymän jälkeen Sofia Juhontytär palasi Kelkkasista takaisin Sotjalaan ja eli siellä rippikirjan mukaan itsellisenä naisihmisenä sivumerkinnällä ’hairahtanut nainen’. Naimisiin hän ei koskaan mennyt – ei ehkä halunnut vai eikö päässyt, ja Martti jäi hänen ainoaksi lapsekseen. Sofia kuoli Sotjalassa 20.1.1787 kirkonvaivaisena. Martti-pojan myöhemmistä vaiheista ei ole vielä muuta tutkittua tietoa, kuin että hänet laskettiin ripille 1779. Mitä hänelle tämän jälkeen tapahtui, on hämärän peitossa. mutta jonakin päivänä sekin selvinnee.

Jutun toinen osapuoli, seppä Martti Heikinpoika, sen sijaan vihittiin heti seuraavana keväänä tuomien kukkiessa eli 27.5.1765 Sotjalan Kummolan tyttären Kaisa Juhontyttären kanssa. Heidän esikoisensa Maria syntyi 10.3.1766, mutta eli vain pari vuotta.

Tämän jälkeen perhettä siunattiin vielä kolmella lap24

SUKUVIESTI 3 · 2018

Albert Edelfelt: Suru, 1894 (Kansallisgalleria).

sella: Anna syntyi 1770, Maria 1772 ja Heikki 1780.

Kaikki he saavuttivat aikuisiän. Näistä vanhin tytär Anna on esiäitini.

Entinen pitäjänseppä Martti Heikinpoika siirtyi ajasta ikuisuuteen 20.2.1809 vanhuuden raihnauttaan 66-vuotiaana.

Aila Ristimäki Kirjoittaja on sukututkimuksen harrastaja, joka on sy­ ventänyt tietojaan Anja Nieminen-Porkan Hämeen ke­ säyliopistossa pitämillä lukuisilla sukututkimuskursseilla.

Lähteet: Hauhon seurakunnan rippi- ja historiakirjat ao. ajanjaksolta KA Hollolan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1764 (II KO a:20), syyskäräjät 22.11.1764:1363v-1365v, http://digi.narc.fi/digi/view. ka?kuid=23159034 (luettu 7.4.2018) Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki: http://agricolaverkko.fi/vintti/julkaisut/julkaisusarja/kktk/lait/1734/index. html (luettu 7.4.2018) Lempiäinen, Pentti 1969; Lapsensynnyttäjien ja morsianten kirkkoonotto, Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja LXXXI, Helsinki

Suomen lipun tarina esillä Etelä-Karjalan museossa Suomen lippu täytti 100 vuotta 28. toukokuuta. Ete- sata vuotta sitten maa itsenäistyi. Itsenäisen Suomen lä-Karjalan museossa Lappeenrannassa avautui huh- tunnuksena maassa liehuu siniristilippu, joka kantaa tikuussa Leijonasta siniristiin -juhlanäyttely, joka esit- sekä idän että lännen perintöä. Lippuhistoriamme on telee Suomen lipun historiaa alkaen Ruotsin Itämaan värikäs ja yllättävä. ajoista Venäjän Suuriruhtinaskunnan ajan kautta itNäyttelyssä on esillä ainutlaatuinen kokoelma hissenäistymiseen ja tähän päivään. Näyttelyn kuraatto- toriallisia lippuja suomalaisista museokokoelmista, rina toimii tietokirjailija, VTT, Haminan Lippumaa- joita ei tässä laajuudessa ole aiemmin esitelty. Näytilman toiminnanjohtaja Kimmo Kiljunen. teillä on lippuja, esineistöä ja kuvia Suomen kansalLippu ei ole vain tangossa hulmuava kangas vaan lismuseon, Turun museokeskuksen, Urheilumuseon, sen avulla vaikutetaan, luodaan mielikuvia ja ilmais- Suomen jääkiekkomuseon, Työväenmuseo Werstaan mielipiteitä. Olympialaiset, käyntikorttaan, Sotamuseon, Mannerheim-museon, ti, mielenosoitus, kotka, leijona, risJyväskylän yliopiston museon, Kesti, miekka, sauva, sota, esite, Paaki-Suomen museon, Pohjois-Pohvo Nurmi ja jääkiekkojoukkue, janmaan museon, Tullimuseon, kaikkia näitä yhdistää lippu.

Kansallisarkiston, ValtioneuKaikki nämä myös esiintyvät voston kanslian ja Etelä-KarjaLeijonasta siniristiin -näyttelan museon omista kokoelmista. lyssä.

Lisäksi esillä on esineistöä näytNäyttelyn tarina kertoo Suotelyn kuraattorin kokoelmasta, men historiasta idän ja lännen eri arkistoista, kirjastoista sekä vedenjakajalla vuosisatojen ajan. muista yksityisistä kokoelmista.

Suomeakin edustaneet valtakun- Fazerin Paavo Nurmi -pastillirasia. YksityisNäyttely on avoinna 30. syysnan liput ovat vaihtuneet, kunnes kokoelma. Kuva: Lappeenrannan museot. kuuta asti.

Suomi-neito ja leijona. Postikortti, 1900-luvun alku. Yksityiskokoelma.

Toukokuussa ilmestyi Kimmo Kiljusen Leijonasta siniristiin – Suomen liput ja historia (Into Kustannus), joka toimii näyttelyn oheislukemistona. Teos käy läpi Suomen kansallisten tunnusten vaiheet 1000-luvun alkupuolen Ruotsin kuninkaiden vaakunoista tämän päivän moderneihin symboleihin.

Suomi-neito ja siniristilippu. Postikortti, 1900-luvun alku. Yksityiskokoelma.

SUKUVIESTI 3 · 2018

25

Hohto – Suomalainen hopea 1600–1830 NÄYTTELY HÄMEEN LINNASSA Oliko Suomi sittenkään Ruotsin valtakunnan köyhä itäinen maakunta? Hämeen linnassa voi nyt ihailla monia ennen näkemättömiä huippuesineitä museoista ja yksityiskokoelmista. Hohto – Suomalainen hopea 1600–1830 -näyttely on avoinna 4.11.2018 asti.

Suomessa toimi lukuisia hopeasepänverstaita, joissa mestarit oppipoikineen takoivat kaikkea mahdollista astioista veitsiin, haarukoihin ja kirkkohopeisiin.

Ylellisyysesineiden taitavasti kaiverretut koristukset, nimikirjaimet ja vaakunat kertovat huikeasta käsityötaidosta ja muistuttavat meitä myös Suomen ja Ruotsin yhteisestä lähes 700 vuotta kestäneestä historiasta.

Suomessa Turku oli ensimmäinen kaupunki, johon perustettiin kultaseppien ammattikunta, luultavasti jo 1500-luvun keskivaiheilla. Kultasepäksi kutsuttiin kultaa, hopeaa ja jalokiviä työstävää mestaria.

Ammattinimike hopeaseppä syntyi itse asiassa vasta 1900-luvulla.

Ammattikunnat valvoivat kultaseppämestarien ammattitaitoa ja työn laatua esimerkiksi tarkastamalla esineiden hopeapitoisuuden. Suomessa hopeaseppien tuotanto oli korkeatasoista. Länsi-Suomessa tyylivaikutteet saatiin Ruotsista ja idässä etenkin Pietarista. Venäläiset vaikutteet alkoivat näkyä 1800-luvulla vähitellen yhä selvemmin esimerkiksi raskaampana muotoiluna ja runsaiden koristeiden käyttämisenä.

Näyttelyssä on esillä muun muassa presidentti Urho Kekkoselle kuulunut Nils Enbergin Turussa 1766 valmistama rokokooliemimalja, ehkä hienoin Suomessa 1700-luvulla valmistettu hopeaesine. 2018 Kansallismuseon kokoelmiin hankittu, pitkään yksityisomistuksessa ollut kullattua hopeaa oleva juomakannu, jonka on valmistanut Turussa kultaseppämestari Axel Hansson Båga todennäköisesti vuonna 1680, on myös esillä näyttelyssä.

Näyttelyn yhteydessä ilmestyy myös Jouni Kuurneen toimittama Hohto – Suomalainen hopea 1600– 1830 -niminen julkaisu, joka esittelee kotimaisten hopeaseppien taidonnäytteitä asiantuntija-artikkelein sekä upein kuvin. Lähes 400-sivuisen julkaisun artikkelit kertovat kulta- ja hopeaseppien työstä muun muassa Helsingissä ja Viipurissa, jonka omaleimainen esinekulttuuri poikkesi muista suomalaisista kaupungeista. Lisäksi artikkeleissa käsitellään eri tyylisuuntien näkymistä sekä hopeaesineissä sekä niissä esiintyviä koristeaiheita. Museoviraston julkaisema teos on suomen- ja ruotsinkielinen.

Taidonnäytteitä eri puolilta Suomea Hohto-näyttelyssä on esillä yli 200 suomalaisten hopeaseppien taidonnäytettä. Kesällä 2017 Läckön linnassa Ruotsissa esillä olleeseen Tre Kronor – Made in Finland -näyttelyyn on Hämeen linnassa lisätty empireajan hopeaa. Kolmasosa esineistä on Suomen kansallismuseon kokoelmista ja kaksi kolmasosaa on lainattu suomalaisten museoiden ja keräilijöiden kokoelmista sekä Nationalmuseumista Tukholmasta.

Näyttelyn ovat muokanneet Hämeen linnaan sopivaksi näyttelyn kuraattorit Jouni Kuurne ja Arthur Aminoff.

26

SUKUVIESTI 3 · 2018

Liemikulho, valmistanut Nils Enberg, Turku 1766. Valtioneuvoston lahja presidentti Urho Kekkoselle hänen 75-vuotispäivänään.

Suomen kansallismuseo. Kuva: Erik Karlsson.

Kahvikannu, valmistanut Carl Johan Eklund, Tammisaari 1815.

Suomen kansallismuseo. Kuva: Ilari Järvinen, Museovirasto.

Kynttilänjalkapari, valmistanut Jören Dammert, Porvoo 1681. Pernajan seurakunta. Kuva: Erik Karlsson.

Nuuskarasia, valmistanut Sigfrid Carlenius nuorempi, Tornio 1762. Yksityisomistuksessa. Kuva: Erik Karlsson.

Juomakannu, valmistanut Nathanael Heideman, Viipuri 1702–1710. Yksityisomistuksessa. Kuva: Ilari Järvinen, Museovirasto.

Juomakannu kullattua hopeaa, jonka on valmistanut Turussa kultaseppämestari Axel Hansson Båga todennäköisesti vuonna 1680. Hankittu 2018 Kansallismuseon kokoelmiin. Kuva: Ilari Järvinen, Museovirasto.

SUKUVIESTI 3 · 2018

27

U R KKA

LU K U

N

Kirjaesittelyt: Heikki Manninen

Oulun Hellmanien keksintö: sukutunnus

Pekka Hellemaa, Petri Hellemaa ja Suvi Kauhanen (toim.): Oulun Hellman-suku. 200-vuotismuisto 12.6.1816–12.6.2016.

Vantaa 2017. 540 sivua.

12.6.1816 syntyi Oulun Hellman-sukuseuran kantaisä; Fredrik Mauriz Hellman (1816–1898). Suku on juhlinut hänen syntymänsä 100-vuotispäivää 1916, ja nyt julkaistiin juhlan kunniaksi kirja.

Fredrik Hellman oli naimisissa serkkunsa Henrica Carolina Cannelinin (1828– 1908) kanssa. He saivat kolmetoista lasta, joista yksitoista eli aikuisiksi. Näille taas syntyi 68 lastenlasta. Kuluneiden kahdensadan vuoden aikana pariskunnalle on syntynyt 1743 jälkeläistä seitsemässä polvessa.

Tässä on jo syytä julkaista kirja. Lisänä on tarinaa kantaperheen elämästä kolmessa asuinpaikassa; Ylitorniolla, Pyhäjoella ja Oulussa. Fredrik toimi nimismiehenä Ylitorniolla vuodesta 1846 vuoteen 1859, jolloin hän siirtyi nimismieheksi syntymäpitäjäänsä Pyhäjoelle. Nimismiehen virka oli kuitenkin ”koiran virka” ja Fredrik siirtyi siitä Ouluun

28

SUKUVIESTI 3 · 2018

kruununmakasiinin hoitajaksi 1867.

Täällä kasvaneen perheen ylläpitämiseksi oli tarjolla myös sivutoimia. Fredrik Hellman jäi eläkkeelle 78-vuotiaana.

Kruununmakasiinin hoitaja virka periytyi perheen Alski-pojalle.

Lestadiolaisella herätysliikkeellä oli vaikutusta perheen elämään. Ylitorniolla nimismies Hellman joutui hillitsemään lestadiolaisten ”metelöintiä”, mutta myöhemmin Fredrik Hellman ja koko hänen perheensä kääntyivät lestadiolaisuuteen; Fredrik monien vaiheiden jälkeen 1874 tai 1875. Henrica oli ollut altis liikkeen kutsulle jo perheen asuessa Ylitorniolla.

Fredrikin ja Henrican lapsista 11 siis eli aikuisiksi ja perusti perheen. Suvun myöhempiä sukunimiä näkyy jo lasten nimissä: Augusta Heikel, Johan Fredrik Hellman, Elisabeth Rehnbäck, Maria Rehnbäck, Alexander Hellman, Victor Hellman, Anna Hellman, Karl Arvid Hellman, Edith Hellman, Oskari Hellemaa, Otto Merikallio. Pojat ”suomensivat” nimiään, tytöt menivät naimisiin. Seuraavassa polvessa mukaan tulee esim. Heikinheimo, Reinilä ja Lounasheimo.

Kirjassa kerrotaan laajasti suvun yhteistoiminnasta. Aluksi pidettiin urheilukilpailuja ja sukukokouksia. Sukuseura perustettiin virallisesti ”vasta” 1947.

Sen jälkeen yhä laajeneva suku on pitänyt yhteyttä sukutapaamisten, kirjojen ja lehtien välityksellä. Viimeiseksi tekniikan kehitys on tuonut internetin. Sieltä Hellmanit löytyvät osoitteesta: www.oulunhellman.fi

la: suurperheissä kymmenes lapsi saa tunnuksen A, yhdestoista B jne.

Suvun jäsenen ensimmäinen puoliso on ”a”, toinen ”b”, jne. Puolison vanhempi on ”i”, eli isä, tai ä eli äiti.

Tämä tunnus säästää tilaa julkaisuissa. Käsillä olevassa kirjassa loppuosan muodostaa matrikkeli, jossa on sukutunnuksen käytöllä pyritty siihen, että kunkin henkilön nimi mainitaan vain kerran.

Ainakin pikaisella tutustumisella sukutunnus toimii hyvin. Kirjassa tunnus on laitettu omaan sarakkeeseensa sivun laitaan. Hakemisto on aakkostettu, henkilön esiintymissivu kerrotaan ja tunnus tulee kunkin nimen jälkeen suluissa. Muutaman pistokokeen tulos oli, että etsitty henkilö löytyi, vaikka hän olisi ollut Suomussalmella syntynyt Manninen.

Sukutietoja sanomalehdistä

Sukutunnus auttaa tunnistamaan Suku on tuonut myös uutta käytäntöä sukututkimukseen. Suvun piirissä on kehitelty sukutunnus, joka auttaa hahmottamaan, mihin kukin henkilö sukukartalla kuuluu. Tunnus on numerosarja, joka kertoo kantaperheestä lähtien, monennenko kantaperheen monennenko lapsen monesko lapsi on kyseessä. Numeroiden määrä myös ilmaisee, monenteenko polveen henkilö kuuluu. Tätä numerosarjaa täydennetään kirjaimil-

Yrjö Varpio: Suvun musta lammas.

Turenki 2017. 175 sivua.

Lestadiolaisen rautatieläisperheen vanhimmasta pojasta tulee kurikkalainen sosialisti, joka vaihtaa nimensä ja elää muutenkin miltei jälkiä jättämättä.

Professori Yrjö Varpio on koonnut tämän ”suvun mustan lampaan” elämästä tarinan.

Herman Hesekiel Holmströmin, myöh. Helosalon (1883–1943) suku halusi unohtaa hänet. Herman oli vanhin rautatieläisperheen lapsista, joista nuoremmat rakensivat itselleen kunnon porvarillisen elämän, mutta Hermannista ei säilynyt edes valokuvaa.

Hermanin tarinan on selvittänyt Yrjö Varpio, Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen emeritusprofessori, joka on eläkeläisenä tehnyt useampiakin sukututkimuskirjoja. Hermanin tarina perustuu arkistotietoihin, mutta ennen muuta vanhojen sanomalehtien uutisiin ja kirjoituksiin, joihin nykyään pääsee käsiksi internetin kautta.

Varpio on tehnyt aiemmin kirjan Hermanin nuoremmasta veljestä Emilistä, jolloin hän ei vielä tiennyt Hermanin vaiheista mitään. Sattumalta hän sai käsiinsä Hermanin virkatodistuksen, josta selvisi myös 1906 tapahtunut sukunimen ”suomentaminen”. Tämän jälkeen sanomalehdistä alkoi löytyä tietoa. Myös sukulaisten satunnaiset muistikatkelmat asettuivat paikoilleen.

Herman jätti koulun Kuopiossa kesken. Hän työskenteli Helsingissä muurarina ja suutarina, mutta lähti myös mukaan poliittiseen toimintaan. 23-vuotiaana Herman oli Matti Kurikan perustaman sosialistisen reformipuolueen puoluesihteeri ja vaalipuhuja. Sisällissodan aikana Herman oli aseettomana kirjurina punakaartin päämajassa. Vuonna 1921 hän oli Itä-Karjalan pakolaisten delegaation sihteerinä näiden neuvotellessa Aunuksen kaupungissa mahdollisuuksista palata takaisin Neuvostoliittoon.

Elämänsä loppuvuodet Herman eli Helsingissä. Hänet haudattiin Siuntioon, vanhan kirkon lähelle, mutta hautapaikka ei ole tiedossa.

Yrjö Varpio on tehnyt perusteellista työtä selvittäessään Herman Helosalon elämää. Paljon on jäänyt piiloon ja arvailujen varaan, mutta palasista on rakentunut johdonmukainen tarina; eräs ihmiskohtalo.

Kirjan alkupuolella Varpio kuvaa laajasti Hermanin vanhempien, Gustaf ja

Maria Holmströmin elämää. Rautatieläisen elämä kuljetti perhettä Vanajalta Luumäelle, Suonenjoelle ja Tornioon.

Pariskunta omaksui vakaan lestadiolaisen uskon, jonka leviämisestä Hämeeseen kirja antaa myös kuvauksen. Pariskunnan lapsista vain nuorin omaksui lestadiolaisuuden. Vanhin Herman kehittyi omaan suuntaansa.

Muistojen kotikylä Laatokan rannalla

Irma Sinerkari ja Irma Harila (toim.): Kotona Reuskulassa.

Laatokan rantakylä Jaakkimassa.

Keuruu 2016. 400 sivua.

Reuskula oli kylä Laatokan rannalla Jaakkimassa. Kylä rajoittui Sortavalan pitäjään. Tässä pitäjäkirjassa palataan suureen kotikylään, missä pellot olivat kivettömiä sekä maisemassa metsät ja mäet vaihtelivat. Kirja vie lukijan yli sataan taloon, lukemaan muistelmia ja katsomaan valokuvia. Kirja kertoo millaista elämä oli kotona Reuskulassa.

Edellinen kappale on kirjoitettu Reuskula-kirjan takakannen tekstin perusteella. Kirja lunastaa lupauksen kulkea talosta taloon ensimmäisillä 254 sivulla, missä käydään asukkaat läpi etupäässä

1930-luvun ja jatkosodan aikaan. Vanha sanonta, että karjalaiset ottivat ensimmäiseksi valokuvat mukaansa lähtiessään evakkomatkalle, pitää paikkansa tässäkin. Alkuosan jokaisella sivulla on kuva, parhailla montakin.

Kylässä asuneita itsellisiä eli ”läksiäimiä” on löydetty kahdeksan perhettä lapsilaumoineen. Nämä näyttävät olleen liikkuvaa väkeä, joka haki ansioita ja asuinpaikkoja myös Jaakkiman ulkopuolelta.

Kylän ja perheen arkea esitellään kuvin ja sanoin, samoin kulttuurielämää.

Jatkosodalle on omistettu parikymmentä sivua: evakkomuistot ja kokemukset sotavangeista on kirjattu, lasten matka sotaa pakoon Ruotsiin myöskin. Sodassa kaatuneista reuskulalaisista on laadittu luettelo.

Yksi aukeama on omistettu vapaussodalle, ja pelkästään valkoiselle osapuolelle. Reuskulasta lähti 20 miestä, heistä kaksi kaatui. Eikö Reuskulassa ollut punaisten toimintaa ollenkaan?

Kirjan lopussa on luettelo tilanjaoista ja asukkaista 1800-luvulla. Tässä osioissa on myös hienoja, värillisiä karttoja.

Kirjan kruunaa henkilöhakemisto ja lähdeluettelo sekä molempiin sisäkansiin painettu kyläkartta, mistä talot ja niiden omistajat selviävät. Talojen numerojärjestys on sama kuin kirjan esittelyjärjestys: Juho Saikkosesta Filip Karpoviin.

Reuskulan kyläkirja on huolellista työtä ja ulkoasuun on satsattu, eli tulos on mainio. Toimittajien ohella kiitos kuuluu tekijöinä mainituille Eino Bergmanille ja taittaja Antti Tapolalle. ❧

SUKUVIESTI 3 · 2018

29

Menetetyt majakat -näyttely Suomen merimuseossa

Lähikuva Seivästön majakasta. Kuva: Kansallisarkisto.

Menetetyt majakat -näyttely esittelee kertomusten ja valokuvien avulla niitä majakoita, jotka Suomi on tavalla tai toisella menettänyt. Näyttely johdattaa kadonneen kulttuuriperinnön äärelle.

Majakat ja loistot ovat osa rakennushistoriaa, kulttuurihistoriaa, merenkulun historiaa ja meriturvallisuutta. Ne ovat kotisaaria, tukikohtia, kiintopisteitä, muistoja ja monin paikoin myös sotavuosien taistelupaikkoja ja sijaiskärsijöitä. Majakoita on kadonnut maisemasta mm. myrskyjen ja tuhotöiden takia. Sodat ovat vieneet niistä osan: majakoita on hävitetty suomalaisten omasta toimesta ja muutaman majakan on tuhonnut vihollinen. Eniten suomalaismajakoita on kuitenkin menetetty rauhanehtojen myötä tapahtuneiden alueluovutusten yhteydessä.

Osa majakoiden kiehtovuutta on niiden massiivisuudessa sekä sijainnissa ‒ ulkoluodoilla, säiden armoilla. Myös majakkasaarten elämäntapa, elämä meren ympäröimillä karuilla luodoilla, erossa muusta yhteiskunnasta, on luonut myyttisyyttä niiden ympärille.

Monet menetetyt majakat ovat tuttuja ainakin niminä: Suursaari, Hanhipaasi ja Ruuskeri. Osasta jäi jäljelle vain kivijalka, mutta osa majakoista on yhä olemassa. Forum Marinumin tuottama näyttely perustuu Johanna Pakolan ja Seppo Laurellin samannimiseen tietokirjaan.

Menetetyt majakat on avoinna Merikeskus Vellamossa Kotkassa 21. lokakuuta saakka.

Majakkalaiva Taipaleenluoto Laatokan vesillä 1900-luvun alussa.

Kuva: Kansallisarkisto.

30

Ruuskerin karu majakkasaari 25.8.1942. Kuva: Suomen ilmavoimamuseo.

SUKUVIESTI 3 · 2018

8 .201 0 1 .

6 an ukuuni a t i s palk lutko sä. t a uu ha des Par aalla K yhtey t n Van htuma a tap

Sukulehtikilpailu 2017–2018 Sukuseurojen Keskusliitto järjestää kaikille sukuseuroille ja sukututkimusyhdistyksille sukulehtikilpailun, jossa on kaksi sarjaa: I Sukuseurojen lehdet II Sukututkimusyhdistysten lehdet Jokainen seura/yhdistys voi lähettää kil­pailuun julkaisemansa leh­den vuosikerran, joka on ilmestynyt vuo­sien 2017–2018 aikana. Raadin työs­ken­te­lyn hel­pot­tamiseksi toi­vom­me saavamme kustakin kilpailuun osallistuvasta lehden numerosta nel­jä kappaletta.

Leh­ti­en tu­lee olla Su­ku­seu­rojen Kes­kus­lii­ton toimistolla 3.9.2018 mennes­sä va­rus­tet­tu­na tie­dol­la, kum­paan kilpailu­sarjaan lehti osallistuu. Kilpailuun voi osallistua myös verkkolehdellä.

Lisätiedot: toimisto@suvut.fi tai puh. (09) 4369 9450 Kaikki mukaan lehtikilpailuun!

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys­ toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura­ 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilaukset myös: www.suvut.fi > Julkaisut Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.