Sukuviesti 4/2017 by Sukuseurojen Keskusliitto

SUKUVIESTI

4 2017

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

4 2017

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Kadonneiden sukulaisten jäljillä, Eine Kuismin 6 Sukututkimusasiakirjat Karjalan tasavallan Kansallisarkistossa, Usachyova Elena Vitaljevna

9 10 11 12

Itsenäinen Suomi on myös sukujen Suomi

Sukuni 100 vuotta: Ajatuksia serkkuni muistotilaisuuden jälkeen, Jorma Aaltonen

Juhlahumua toimituksessa, Eine Kuismin Kulttuuriperintö on tärkeää Euroopalle Heiskasilla matkailuyrittäjyys kulkee verenperintönä, Kati Laitinen

Ruuskanen-Ruuska sukuseuran urheilullinen virkistyspäivä, Markku Ruuskanen

19 Martikaiset Mikkelissä, Kari Raatikainen 20 Koiviston Kurjet Heinävedellä, Juha-Veikko Kurki 21 Verkkojulkaisu kuvaa suomalaisten suhdetta luontoon ja elävään kulttuuriperintöön

22 Tissarit koolla Pielavedellä, Merja Tissari 23 Opas geneettiseen sukututkimukseen 24 Vehviläisten sukuseura ry, Risto Vehviläinen 26 Sukua tutkimaan: Ortodoksisukujen tutkiminen 27 Kansalaissodan kuulustelupöytäkirjojen tietokanta saatavilla verkossa

28 Hellepäivien kirkkotutkailua, Eine Kuismin 30 Suomi vanhoissa kartoissa 31 Kuulutko sukuuni 2017 Kannessa: Kinnermäen kylä on Karjalan tasavallan kulttuurihistoriallinen suojelukohde. Kylän keskuksena on 1700-luvulla rakennettu Smolenskin Jumalanäidin tšasouna, ja sen ympärillä 17 asuinrakennusta, joista vanhimmat on rakennettu 1800-luvulla. Kylän keskellä olevan talon näyttelytilassa on esillä kylässä syntyneen ja edelleen asuvan Anna Kuznetsovan persoonallinen esipolvitaulu. Anna-mummo on kylän keskushenkilö, joka on ottanut elämäntehtäväkseen kylän säilyttämisen. Samoin ovat tehneet hänen tyttärensä Olga ja Nadja perheineen. Kinerma Fan Club: www.facebook.com/groups/kinerma. Kuva: Eine Kuismin.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 38. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus ja tilaukset) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJANEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa

AIKATAULU 2017 Nro Ilmestyy 1/17 vk 7 2/17 vk 16 3/17 vk 25 4/17 vk 40 5/17 vk 50

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiedelehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Tuplas Oy, (09) 2420 119, info@tuplas.fi

Aineisto Varaukset 9.1. 19.12. 10.3. 17.2. 12.5. 21.4. 25.8. 4.8. 3.11. 13.10.

Sukuseurojen Keskusliitto ja Sukuviesti Facebookissa: • www.facebook.com/SSK.Sukuviesti • www.facebook.com/groups/ Sukuviesti

Muistattehan liittyä Facebookissa Sukuseurojen keskusliiton jäsen seurojen toimihenkilöt -ryhmään. Sieltä saatte monenlaista vinkkiä seurojenne toimintaan: www.facebook.com/ groups/515071878668996.

PÄ Ä K

Sukuharrastajan monet mahdollisuudet

I T US

Syksy on sukuharrastajalle vilkasta aikaa. Kesän kokoukset ja juhlat ovat takana, mutta nyt on aika laajentaa reviiriä ja suunnata erilaisiin alan tapahtumiin. Eri puolella Suomea järjestetään sukututkimuskursseja ja myös netin kautta on mahdollisuus osallistua verkkokursseille. Lisäksi monien muiden tapahtumien esityksiä voi seurata verkon kautta samanaikaisesti tai tilaisuuden jälkeen. Verkosta löytyy tänä päivänä todella paljon aineistoa sukuharrastajalle, ja koko ajan eri arkistot ja muut laitokset digitoivat aineistojaan tutkijoiden ja alan harrastajien saataville. Sosiaalisen median puolella varsinkin Facebook alkaa olla melkoinen aarreaitta kaikille suvuista ja sukujen historiasta kiinnostuneille. Sukuseuroilla ja sukututkimusyhdistyksillä sekä eri paikka- ja maakuntien tutkijoilla on paljon ryhmiä Facebookissa. Yleishistoriaan liittyviä ryhmiä ja sivuja on runsaasti, samoin erilaisia valokuvakokoelmia. Voisinpa melkein luvata, että kaikilla keskeisillä arkistoilla ja museoilla on myös omat Facebook-sivunsa ja -ryhmänsä. Sukuseurojen keskusliitolla on FB-sivut ja Sukuviestillä FB-ryhmä. Niissä pyritään tiedottamaan liiton omista tapahtumista ja mahdollisimman laajasti kaikista alaa sivuavista tilaisuuksista ja tapahtumista. FB-sivujen aineisto näkyy myös liiton kotisivuilla oikeanpuoleisessa sivupalkissa. Lisäksi tiedot näkyvät pääsihteerin Twitter-tilillä. Meille saa mielellään vinkata oman suvun tai seuran tilaisuuksista, lisäämme ne mielellämme seuraajiemme nähtäviksi. Pyrimme toki seuraamaan tiedotusta alan tapahtumista, mutta millään emme ehdi kaikkia tietoja poimimaan, vaikka kuinka haluaisimme. Ollaan aktiivisia somessa, se on nimensä mukaisesti sosiaalinen media, joka parhaimmillaan tarjoaa mielenkiintoisia keskusteluja ja tietojen vaihtoa niin ystävien, sukulaisten kuin alan harrastajien kesken. Välillä kuitenkin on hyvä käydä tarkistamassa, vieläkö on elämää virtuaali maailman ulkopuolella – tässä muutama lähiajan vinkki: • Kuulutko sukuuni -tapahtuma 7.–8.10.2017 Vantaalla. Tapahtuman yhteydessä lauantaina kello 15 Sukuseurojen keskusliiton syyskokous. • Lahden seudun sukututkijat ry järjestää perinteisen sukututkimuspäivän lauantaina 11.11.2017 Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa. Lisätietoja Lahden seudun sukututkijoiden muusta monipuolisesta ohjelmasta: lahdenseudunsukututkijat.com/wordpress/ • Kadonneiden sukulaisten jäljillä -seminaari 2.12.2017, lisätietoja tämän lehden sivulla 9.

Hyvää syksyn jatkoa! Eine Kuismin pääsihteeri SUKUVIESTI 4 · 2017

Kadonneiden sukulaisten jäljillä Teksti ja kuvat: Eine Kuismin Karjalan tasavallan Kansallisarkisto järjesti kesäkuussa seminaarin, joka liittyi yhteisprojektiimme Kadonneiden sukulaisten jäljillä. Petroskoin Kansalliskirjaston uuteen saliin oli kokoontunut joukko innokkaita sukuharrastajia kuulemaan mitä mielenkiintoisempia tarinoita suvuista ja sukulaisten etsinnöistä. Saimme myös tietoa eri arkistojen tarjoamista mahdollisuuksista niin suomalaisille kuin venäläisille tutkijoille. Matkan aikana poikkesimme Vieljärvellä Karjalan kielen kodissa ja yövyimme Kinnermäen kylässä. Kylä on Karjalan tasavallassa Vieljärven kunnassa Prääsän kansallisessa piirissä. Kinnermäellä on säilynyt vanhoja karjalaisia asuinrakennuksia, joita on kunnostettu ja kunnostetaan koko ajan. Kylä valittiin viime vuonna Venäjän kauneimmaksi kyläksi. Alueella on ollut asutusta jo 1500-luvulta alkaen. Kinnermäki on yksi Karjalan tasavallan kulttuurihistoriallisista suojelukohteista.

Karjalan kielen koti on ainoa kulttuurilaitos Venäjän Karjalassa, jossa käytetään karjalankieltä – tarkemmin sen aunuksen murretta livviä. Keskusta hallinnoi Karjalan kielen kodi -yhdistys. Kodissa on kielikylpypäiväkoti ja siellä järjestetään monenlaisia kursseja ja tapahtumia. Kesäaikana koululaisille on järjestetty päiväleirejä. Kodin rakentamiseen ovat osallistuneet Vieljärven ja lähialueen kyläläiset ja runsas joukko muita talkoolaisia. Kinnermäen kylä on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan aikojen melskeistä huolimatta. Tällä hetkellä kylässä on 17 rakennusta, joita kunnostetaan ahkerasti myös talkoovoimin.

Heikki Malkamäki löysi Kinnermäestä kulkupelin. Päädyimme kuitenkin matkaamaan pikkubussillamme Petroskoihin.

Kinnermäessä on monta saunaa, joista kiinnostavimpia ovat kylän savusaunat, jotka lämpiävät varsinkin kesäaikaan ahkerasti talkoolaisten ja muiden majoittujien iloksi. Savusaunan löylyistä meidänkin retkikuntamme sai nauttia vierailumme aikana.

Kansallisarkiston johtaja Olga Zharinova kiitti avauspuheenvuorossaan hyvin toimineesta pitkäaikaisesta yhteistyöstämme. Olgan kiitoksiin oli helppo vastata, sillä yhteistyö on vuosien saatossa sujunut saumattomasti ja on ollut suuri ilo olla mukana kokoamassa ja kuulemassa ”tavallisten ihmisten tavallisia tarinoita”, kuten loppuyhteenvedossamme totesimme. Noita koskettavia tarinoita saamme lukea myös tulevissa lehdissämme, niistä lämmin kiitos. Kuvassa Olga on Karjalan radion haastattelussa. Radioaalloille menivät myös meidän suomalaisten terveiset.

Sukuseurojen keskusliiton hallituksen jäsen, sukututkija Riitta Roitto kertoi kokemuksistaan sukututkimuksesta DNA-tutkimuksen avulla. Selkeät käytännön esimerkit valottivat erinomaisesti monelle kuulijalle uutta tutkimusmahdollisuutta ja esityksen jälkeen aiheesta riittikin runsaasti keskustelua.

Seminaarin jälkeen pääsimme tutustumaan Tamara Jufan näyttelyyn Petroskoin taidemuseossa. Jufa on yksi lahjakkaimpia ja suosituimpia taiteilijoita Karjalassa. Hän on myös taitava lavastetaiteilija ja pukusuunnittelija. < Pitkän linjan sukututkija ja sukututkimusopettaja Eeva Malkamäki kertoi omien tutkimustensa lisäksi sukututkimusmahdollisuuksista Suomessa. Eevan kiinnostavaa ja vauhdikasta esitystä seuraavat sivulla tulkkimme sekä Kansallisarkiston tietohallintopäällikkö Jelena Uschazova, jonka esitys löytyy toisaalta tästä lehdestä. SUKUVIESTI 4 · 2017

Sukututkimusasiakirjat Karjalan tasavallan Kansallisarkistossa Karjalan Kansallisarkistosta löytyy mielenkiintoinen kokonaisuus sukututkimuksen arkistolähteitä, joiden avulla voidaan rekonstruoida nykyisen Karjalan tasavallan alueella asuneiden perheiden historiaa. Useiden Karjalassa ja Suomessa asuvien perheiden juuret ovat kiinteässä suhteessa toisiinsa. Monet suomalaiset kääntyvätkin arkistomme puoleen hakeakseen tietoja esi-isistään ja sukulaisistaan. Arkistomme sukuhistorian pääkokonaisuuden muodostavat kirkonkirjat. Huomioitavaa on, että näistä kirkonkirjoista suurin osa on ortodoksisesta kirkosta. Venäjällä kirkonkirjat ilmestyivät suhteellisesti myöhään, vasta 1800-luvun alussa. Tästä syystä tietoja ennen 1800-lukua tapahtuneista syntymisistä, avioliiton vihkimisistä tai kuolemista ei välttämättä löydy venäläisten arkistojen asiakirjoista. Karjalan Kansallisarkiston vanhimmat kirkonkirjat ovat vuodelta 1745. Suurin osa arkistostomme kirkonkirjoista sijoittuu 1790-luvulta aina vuoteen 1918. Venäjällä väestön rekisteröintipaikkana toimi kirkko aina vuoteen 1918 asti. Sen jälkeen rekisteröintipaikaksi muuttui siviilirekisteri väestörekisteritoimistoissa ja rekiteröinti kirkossa tuli valinnaiseksi. Arkistostamme löytyy kirkonkirjoja vuodesta 1918 eteenpäin yksittäiskappaleina. Kaikkiaan arkistossamme on yli 2500 kirkonkirjaa. Joskus kirkonkirjoissta ei löydy tietoja perheestä, vaikka tie6

SUKUVIESTI 4 · 2017

dossamme olisikin perheen tarkka asuinpaikkakunta. Tämä voi johtua niin sanotusta vanhauskoisuudesta. Vanhauskoiset eivät aina olleet rekisteröityinä kirkonkirjoihin. Arkistossamme on viisitoista vanhauskoisten luettelokirjaa. Arkistossamme säilytetään myös Aunuksen läänin luterilaisia kirkonkirjoja ajalta 1891–1918. Muiden läänien luterilaisia kirkonkirjoja säilytetään Pietarin arkistoissa. Muiden uskontokuntien kuten islamilaisten tai juutalaisten kirkonkirjoja arkistossamme ei ole.

Kansallisarkistomme nettisivuilta löytyy tietokanta: ”Kirkonkirjat Karjalan tasavallan Kansallisarkistossa säilytettävän aineiston perusteella.” Tietokannasta löytyy tiedot kaikista arkistomme varastoissa olevista kirkonkirjoista ja esimerkiksi tietoa seurakuntajärjestelmän ja jakamisen muutoksista, seurakuntaan kuuluvista paikkakunnista ja kirkonkirjojen puutteellisuuksista. Sivustoa ja sen tietoja päivitetään edelleen. Käyttäjät voivat tilata tietokannan avulla etukäteen asiakirjoja lukusaliin. Tietokannasta löytyy myös viiteaineisto 1800–2000-lukujen hallinnollisesta ja seurakunnallisesta jaosta sekä kartta-aineistoa.

Verorevisioluettelot Revisio eli väestönlaskenta suoritettiin Venäjällä vuodesta 1719 vuoteen 1859. Kaikkiaan revisoita tehtiin kymmenen kertaa. Kansallisarkistossa säilytetään vuosien 1782, 1795, 1811, 1816, 1834, 1850, 1858 revisioiden tulokset. Aikaisempien kolmen revision tulokset säilytetään Venäjän muinaisten asiakirjojen valtioarkiston varastoissa, kuten myös tätä aikaisempia lähteitä eli 1500–1800-lukujen valvontakirjat ja maakirjat. Aikaisimmat väestönlaskennan tiedot on jo julkaistu. Verorevisioluettelo on hyvin tärkeä asiakirja, sillä se sisältää tiedot kaikista perheen jäsenistä määrävuotena. Verorevisioluetteloista löytyvät myös tiedot perheiden muutosta asuinpaikasta toiseen. Vuoden 1858 jälkeen ja ennen vallankumousta, vuonna 1917 järjestettiin vain yksi revisio. Vuonna 1897 järjestettiin yleinen väestönlaskenta, mutta alkuperäiset luettelokortit ovat säilyneet vain muutamilla alueilla ja esimerkiksi Aunuksen läänin alueella niitä ei tältä vuodelta juurikaan ole. Kaupungeissa kuten Petroskoissa vuonna 1866 järjestetettiin paikallisia väestönlaskentoja. Kylissä oli talonpoikaisten perheluettelot, joita ylläpitivät volostihallinnot tai maakunnan rahastojaosto. Vallankumouksen jälkeen järjestettiin muutama väestönlas-

Sortavalan henkiluettelo vuodelta 1792.

kenta. Arkistossamme on luettelokortit vuosilta 1920 ja 1926. Vuoden 1926 luettelokortit ovat henkilö- ja perhekortteja.

Rippikirjat ja vihkimäkirjat Kirkonkirjat ja verorevisioluettot ovat perusasiakirjoja, joita sukututkijat tutkivat. Näiden lisäksi on olemassa muita asiakirjoja, jotka voivat auttaa sukututkijaa tietojen hakemisessa. Esimerkiksi ortodoksiset papit pitivät luetteloita ripillä käyneistä seurakuntalaisista. Ripillä käyneiden luettelot kuten rippikirjat ja hengelliset kirjat olivat väestön rekisteröimisen asiakirjoja kirSUKUVIESTI 4 · 2017

koissa vuodesta 1697 lähtien. Luettelointi oli aluksi yksinkertaista. Jokainen papisto piti kolmea luettelolomaketta, jotka olivat ripillä käyneet, ripillä käymättömät seurakuntalaiset ja lahkolaiset. Virallisesti näiden luetteloiden pitäminen lopetettiin vuonna 1917. Arkistossamme on rippikirjat ajanjaksolta 1744– 1917. Kansallisarkiston lukusalista löytyy ripillä käyneiden luettelojen hakemisto. Vihkimäkirjat ovat asiakirjoja, joita kirkon papisto teki ennen vihkitoimitusta selvittääkseen, etteivät avioliiton solmivat olleet keskenään sukulaisia. Vihkimäkirjoja pidettiin kirkoissa vuodesta 1765 lähtien. Kansallisarkiston vihkimäkirjat ovat vuodesta 1785 vuoteen 1929. On olemassa myös suuri asiakirjojen kokonaisuus, joita pidettiin asevelvollisuuden yhteydessä. Jos esiisät palvelivat armeijassa, voi arkistoista löytyä paljon mielenkiintoisia tietoja ja jopa kuvaus ulkonäöstä. Lukusalissamme on asevelvollisuutta koskevien kirjojen hakemisto.

Eri säädyillä omat asiakirjansa Sukuhistoriaa tutkiessa on tärkeä tietää, mihin säätyyn esi-isät kuuluivat, sillä eri säätyihin kuuluvat ihmiset rekisteröitiin erityyppisiin asiakirjoihin. Esimerkiksi jos esi-isät olivat virkamiehiä, virastojen asiakirjoista voidaan löytää virkakortteja, joissa on paljonkin tietoa tästä kyseisestä virkamiehestä. Tällaisia asikirjoja ovat esimerkiksi Aunuksen läänin muistokirjat (1856–1916) tai Aunuksen läänin siviili- ja sotamiesten sekä muiden virastojen virkamiesten luettelot (vuodet 1898 ja 1900). Jos henkilö kuului papistoon, on tiedettävä kirkko ja seurakunta, jossa hän palveli. Hänen tietojaan voidaan löytää kyseisen kirkon luetteloista, papiston luetteloista. Pikkuporvareiden tietoja löytyy pikkuporvarien perheluetteloista sekä kaupunkiasukkaiden luetteloista. Kansallisarkistosta löytyy neljä tällaista pikkuporvareiden luetteloa Petroskoista, Vytegrasta, Puudožista ja Kargopolista. Näissä neljässä kirjassa on tietoja kauppiaista, joista voidaan saada tietoa eri arkiston fondeista kuten kaupungien laitosten ja maistraattien fondeista. Laatokan Karjalasta (Sortavalan, Salmin ja Kurkijoen kihlakunnista) aineistoa on vähemmän arkistossamme. Vuonna 1988 Viipurin arkistosta siirrettiin Karjalan tasavallan Kansallisarkistoon 89 kappaletta (yli 5000 aktia) erilaisten yritysten ja laitosten fondeja 1782–1940 ajanjaksolta. Lähes puolet näistä siirretyistä fondeista on Sortavalan kihlakunnasta. Fondien hakemisto on julkaistu sekä venäjän että suomen kie8

SUKUVIESTI 4 · 2017

lellä. Fondeissa on vain muutama metrikkakirja Sortavalan ja Salmin kihlakunnan ortodoksisista kirkoista. Kurkijoen kihlakunnan kirkonkirjoja Kansallisarkistossa ei ole. Mutta siellä on olemassa paljon henkikirjoja (henkiluetteloja).

Taustatiedot helpottavat oikean aineiston löytymistä Käyttäjät kääntyvät arkistomme puoleen hakiessaan tietoja Karjalassa asuvista sukulaisistaan. Tämä haku on usein melko monimutkaista, jos jälkeläisten nimistä, asuinpaikoista ja työpaikoista ei ole riittävästi tietoa. Meille lähetetään myös hakemuksia sukulaisista, joihin on menetetty yhteys neuvostovallan ensimmäisinä vuosina, jolloin osa perheestä muutti Suomeen ja osa jäi Karjalaan. Monet palautuivat Suomesta amnestian jälkeen, mutta tietoja näistä ihmisistä kirjoitettiin erikoisiin kyselylomakkeisiin. Neuvosto-Karjalassa väestön yleisiä luetteloja eli talousluetteloja pidettiiin maakunnissa vasta 1930-luvusta lähtien, mutta ne ovat säilyneet enimmäkseen sodanjälkeisistä vuosista. Arkistostamme voidaan löytää tietoja perheen asuinpaikasta 1970-lukuun asti, myöhempiä tietoja voidaan saada Sisäasiain ministeriön osoitetoimistoista, joissa on tietoja kuudesta vuodesta. Samalla voidaan lähettää hakemuksia väestörekisteritoimistoihin ja turvallisuupalvelun arkistoihin. Puoluearkiston ja Kansallisarkiston yhdistämisen takia arkistostamme löytyy asiakirjoja kuten muun muassa henkilökortteja neuvostovallan ajan kommunistisen puolueen jäsenistä. Venäjän laki rajoittaa kansalaisten yksityiselämän tietojen antamista. Sellaista informaatiota voidaan antaa vain perijöille, jos heillä on esittää tarvittavat todistukset. Muussa tapauksessa kansalaisen yksityiselämää koskevia tietoja voidaan saada vasta 75 vuoden jälkeen henkilön kuolemasta. Se, tuottaako haku halutun tuloksen ja tiedon löytymiseen arkistosta, riippuu hyvin paljon siitä, onko hakijalla riittävästi alkuperäistä tietoa haettavasta henkilöstä tai kohteesta. Tutkimus vaatiikin aikaa, kärsivällisyyttä ja asiakirjojen erikoispiirteiden tuntemista. Usachyova Elena Vitaljevna Asiakirjojen käytön ja julkaisemisen osaston päällikkö Lisätietoja: www.gov.karelia.ru/Power/Archives/natsarch_f.html

Itsenäinen Suomi on myös sukujen Suomi Kadonneiden sukulaisten jäljillä -seminaari 2.12.2017 Sukuseurojen Keskusliiton ja Karjalan tasavallan Kansallisen arkiston Suomi 100 -yhteistyöhankkeen seminaari Ka donneiden sukulaisten jäljillä pidetään 2.12.2017 Helsingissä Karjalatalolla (Käpylänkuja 1). Seminaarin järjestelyissä on mukana myös Karjalaisten Sukuyhteisöjen Liitto KSYL. Monet suomalaiset ovat kadottaneet sukulaisiaan muutoissa eri paikkakunnille ja toisiin maihin. Sukulaisia on myös kadonnut monien sotien melskeissä.

Alustajina ovat mm. professori Juha Pentikäinen, historioitsija ja tietokirjailija Ira Vihreälehto ja johtaja Olga Zharinova, Karjalan tasavallan Kansallinen arkisto. Seminaarin avaussanat lausuu Karjalaisten sukuyhteisöjen Liiton puheenjohtaja Kirsi Mononen ja päätössanat Sukuseurojen keskusliiton puheenjohtaja Irina Baehr-Alexandrowsky. Seminaarin tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin keskusliiton kotisivuilla ja Facebook-ryhmässä

Sukuseurojen keskusliitto ja Karjalan tasavallan Kansallinen arkisto ovat lähteneet kadonneiden sukulaisten jäljille. Yhteisprojektin tarkoituksena on auttaa sukulaisiaan etsiviä löytämään tietoja eri arkistoista ja muista lähteistä Suomesta ja Venäjältä sekä muista maista.

Lämpimästi tervetuloa mukaan koskettavien tarinoiden pariin!

Projektin tavoitteena on saattaa yhteen kadonneita sukulaisia, mutta myös kaikkia hankkeen avulla sukujaan tutkivia. Yhteisessä seminaarissamme on useita mielenkiintoisia esitelmiä ja päivän päätteeksi juhlimme kaikki yhdessä 100-vuotiasta Suomea musiikkiesitysten ja kakkukahvien kera.

Toimistolta saa myös lisätietoja seminaarista.

Kahvitarjoilun vuoksi ennakkoilmoittautumiset: Eine Kuismin, Sukuseurojen Keskusliitto, toimisto@suvut.fi

SUKUVIESTI 4 · 2017

Juhlahumua toimituksessa Teksti ja kuvat: Eine Kuismin

Sukuviesti-lehden asiantuntijaneuvosto juhlisti syksyn ensimmäistä kokoustaan kakkukahveilla neuvoston puheenjohtajan, professori Anto Leikolan aiemmin kesällä olleen 80-vuotisjuhlan kunniaksi. Professori Juha Pentikäinen piti Anto Leikolalle puheen, jossa muistutti heidän yhteisestä menneisyydestään: herrat ovat armeijakavereita. Se takaa vahvan siteen vähintäänkin loppuelämän ajaksi. Anto sai ruotukaveriltaan lahjaksi tämän toimittaman Mythologia Fennica -teoksen. Teos on alun perin Christfried Gananderin julkaisema ruotsinkielinen suomalaisen mytologian sanakirja, joka sisältää varsin laajoja selityksiä. Kirja julkaistiin vuonna 1789, ja se sisälsi yhteensä 430 hakusanaa. Gananderin sanakirjan muotoon toimittama Mythologia Fennica on perusteos sekä suomalaisten että saamelaisten uskomusmaailmasta. Vaikka vuonna 1789 ruotsiksi ilmestynyt teos ehti saada ansaitsemansa kansainvälisen huomion, se julkaistiin suomeksi vasta vuonna 1995. Kahden loppuunmyydyn

painoksen jälkeen oli nyt aika julkaista kolmas, jonkin verran täydennetty laitos. Teoksen erityisarvo on siinä, että se sisältää runsaasti sanoja valaisevia, tekstiä elävöittäviä alkuperäisesimerkkejä suomalaisesta kansanperinteestä. Gananderin mytologiaa lukiessa on tärkeätä muistaa, että kirja on ollut Elias Lönnrotin laukussa hänen etsiessään – ja löytäessään – uusia runoja kokoelmaansa, josta vaiheittain ”kasvaa Kalevalat”. Löytyvätpä sieltä vanhimmat Luomisrunotkin. Asiaankuuluvien kakun ja kukkien lomassa keskusteltiin vilkkaasti Sukuviestin menneistä ja tulevista numeroista. Lehdentekijät saivat kiitosta siitä, että lehti on hyvin pysynyt ajassa mukana ja seuraa uusia ilmiöitä historiaa kuitenkaan unohtamatta.

Anto Leikola.

Juha Pentikäinen.

SUKUVIESTI 4 · 2017

Sukuviestin toimitus toivottaa Anto Leikolalle paljon virkeitä vuosia ja kiittää kaikkia asiantuntijaneuvoston jäseniä hyvästä ja rakentavasta yhteistyöstä, joka edelleen jatkukoon.

Turussa järjestettiin 11.–15. toukokuuta Europa Nostra -kulttuuriperintöjärjestön European Heritage Congress -suurtapahtuma. Tapahtumaan osallistui kaikkiaan noin 800 henkeä 36 maasta. Merkittävimmät vieraat olivat Europa Nostran puheenjohtaja, maestro Plácido Domingo sekä EU-komissaari Tibor Navracsics. Tapahtuman pääjärjestäjät olivat Europa Nostra ja Europa Nostra Finland, läheisessä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Ensi vuonna on Berliinin vuoro olla European Heritage Congressin isäntänä.

Inspiroivia hankkeita palkittiin

Kuva: Europa Nostra / Kari Vainio.

Kulttuuriperintö on tärkeää Euroopalle

Europa Nostran puheenjohtja, maestro Plácido Domingo, EU-komissaari Tibor Navracsics ja Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell Turun Mikaelin kirkossa.

Yksi tapahtuman kohokohdista oli Turun Mikaelin kirkossa järjestetty palkintoseremonia, jossa juhlistettiin Euroopan unionin ja Europa Nostran yhteisten kulttuuriperintöpalkintojen (EU Prize for Cultural Heritage / Europa Nostra Award 2017) saajia. Palkinnon sai yhteensä 29 projektia ja näistä seitsemän sai lisäksi Grand Prix -palkinnon arvoltaan 10 000 euroa. Jokainen voittaja on inspiroiva esimerkki siitä, miten tärkeä asia kulttuuriperintö on yhteisöille ja kansalaisille. Suomesta Europa Nostra -palkinnon sai Paavo Nurmen historiallista merkitystä vaaliva Paavo Nurmi Legacy -hanke. Lisäksi tuomaristo palkitsi erityismaininnalla Metsähallituksen laaja valtion metsien kulttuuriperintöinventointi. Juhlallista palkintojen jakotilaisuutta siivitti korkeatasoinen musiikkiohjelma. Nuoret nousevat tähdet esittivät Jean Sibeliuksen, Giuseppe Verdin, Giacomo Puccinin ja Sergey Rahmaninovin sävellyksiä. Raikuvimmat aplodit muusikoiden lisäksi sai Suomen Paavo Nurmi -perintöprojekti samoin kuin Norjan The King’s Road Across Filefjell -projekti (Filefjellin kuninkaantie -projekti).

Osallistuminen on tärkeää kulttuuriperinnölle Kongressin merkittävimmät pysyvät tuotokset ovat Suomi-aiheinen Heritage in Action -laatuaikakauslehti, Kulttuuriperintö on tärkeä Euroopalle -tutkimusra-

porttisuomennos sekä Osallistuminen on tärkeää kulttuuriperinnölle -julistus. Julistuksessa nostetaan esiin kulttuuriperinnön monitulkintaisuus muuttuvassa maailmassa – yksittäiset ihmiset, asiantuntijat ja yleisö voivat antaa oman merkityksensä näille tulkinnoille lukuisten eri kanavien kautta. Eri ihmisten kulttuuriperinnölle ja kulttuurikohteille antamat merkitykset ovat tärkeitä, samoin yhteisöjen välisen ja sisäisen monimuotoisuuden kunnioitus. ”On tärkeää, että kansalaiset otetaan mukaan päätöksentekoprosesseihin ja että he käyttävät näitä tilaisuuksia varmistaakseen, että heidän kulttuurinsa arvot ja perinteet säilyvät ja niitä uudistetaan tai suunnataan kulloiseenkin tapaukseen sopivalla tavalla”, julistuksessa todetaan. Kansalaisten vaikutusvalta on suurempi kuin he tiedostavat, siksi yhteiskunnan tulisi rohkaista jäseniään aktiivisuuteen kulttuuriperinnön saralla. Europa Nostra on kansalaisjärjestö, joka toimii 40 maassa – Suomessa Europa Nostra Finland. Europa Nostra kampanjoi Euroopan uhanalaisen kulttuuriperinnön puolesta ja tekee läheistä yhteistyötä Euroopan unionin kanssa. Järjestö jakaa EU:n kulttuuriperintöpalkinnot oman palkinto-ohjelmansa yhteydessä. Lisätiedot: www.europanostra.fi SUKUVIESTI 4 · 2017

Heiskasilla matkailuyrittäjyys kulkee verenperintönä Teksti: Kati Laitinen, kuvat: Järvisydän

Rantasalmen Poronsalmella, Saimaan rannalla, sijaitsee matkailukeskus Järvisydän, jonka omistaa ”Savon nöyrin renki” Markus Heiskanen. Heiskasten suku on toiminut alueella matkailuyrittäjinä jo useiden sukupolvien ajan. Markus Heiskanen kertoo kasvaneensa matkailuyrittämiseen lapsesta saakka. – Minut aivopestiin tähän jo nuorena ja tuli laitettua nimi paperiin. Se on tehokas sitouttamismenetelmä, kun jokainen sukupolvi jättää tuplamäärän velkaa seuraavalle polvelle. Pysytäänpähän aloillaan, Heiskanen vitsailee. Hotel & Spa Resort Järvisydän käsittää kaikkiaan Elämyshotellin kokous-, ravintola- ja kahvilapalveluineen, Järvikylpylän erilaisine saunoineen sekä erilaisia huvilamajoitusvaihtoehtoja. Aivan viime vuosina

matkailukeskusta uudistettiin yhteensä kymmenellä miljoonalla eurolla. Elämyshotelli vihittiin käyttöön vuonna 2015 ja keväällä 2017 vietettiin Järvikylpylän avajaisia. – Ehkä he olivat vähän ihmeissään viimeisimmästä hankkeesta, kun se oli niin iso, Heiskanen kuvaa kyläläisten tuntemuksia, kun Järvikylpylää alettiin kolme vuotta sitten rakentaa. Kylältä on kuitenkin aina virrannut tukea suvun pienempiin ja isompiin hankkeisiin. Matkailu on Itä-Suomelle niin luonnollinen toimiala ja maakun-

Rantakallion sisälle louhittu Järvikylpylä tuo luonnon sisätiloihin. Katon uppotukit ovat yli 500 vuotta vanhoja.

SUKUVIESTI 4 · 2017

nallinen tahtotila, että sitä halutaan Heiskasen mukaan porukalla edistää. – Matkailualalla on kehityttävä tai kuoltava. Aina pitää olla jotain uutta. Me haluamme tarjota ympäri vuoden laadukasta palvelua ja se vaatii tietyn volyymin. Järvisydämen suuret investoinnit eivät ole yksistään Heiskasen harteilla. Hankkeessa on mukana yhdeksän Rantasalmella ja Oravissa toimivan yrityksen muodostama myynti- ja markkinointiverkosto Saimaa Holiday ry, joka perustettiin jo vuonna 2000. Kaikista alueen isoimmista investoinneista päätetään yhdistyksen hallituksessa. Siellä päätettiin myös Järvisydämen kohtalosta ja niin kylpylä sai laajemman tukijajoukon taakseen. – Saimme rahoitusta EU:lta ja pankitkin myönsivät lainaa helpommin, kun hakijana oli suurempi yhteistyöverkosto, Heiskanen sanoo.

Tavoitteena ainutlaatuisuus Järvikylpylä on louhittu rantakallioon ja puolet sen altaista on järvivesialtaita. Kylpylässä hyödynnetään järvivedestä ja maaperästä saatavaa lämpöä sekä aurinkoenergiaa. Myös tulisijojen lämmöstä 75 prosenttia johdetaan kylpylän lämmittämiseen. – Tekemiseen on laitettu paljon rakkautta. Olemme yrittäneet vaalia ajatusta, että meillä olisi jotain ainutlaatuista ja erilaista, mitä missään muualla. Järvisydämen menestymistä edesauttaa sen sijainti upean luonnon ympäröimänä. Heti niemen takaa, kolmen sadan metrin päästä, alkaa saimaannorpankin suosima Linnansaaren kansallispuisto. Erityislaatuisuutta matkailukeskukseen tuo myös persoonallinen sisustus. Elämyshotellien ja Järvikylpylän sisustamisessa on käytetty luonnonkiveä sekä järvien ja jokien pohjasta nostettuja uppotukkeja. Rakennelmiin on upotettu yhteensä seitsemäntoista täysperävaunullista uppotukkia Stora Enson varastosta. Vanhimmat tukit ovat noin viisisataavuotiaita. – Stora Enson hankintajohtaja soitti minulle ja kertoi lukeneensa lehdestä meidän projektista. Hän arveli, että tämä olisi oikea koti uppotukeille. Stora Enson mies haistoi asian oikein ja uppotukeista päästiin kauppoihin. Kauppojen syntymistä helpotti Heiskasen suvun viehtymys uppotukkien käyttämiseen rakennusmateriaalina.

Markus Heiskanen.

Markus Heiskasen isoisä aloitti matkailutoiminnan alueella 1950-luvulla rakentamalla kaksi mökkiä Hietajärven rannalle. Hän kysyi mökin vuokranneilta saksalaistytöiltä asiakaspalautetta. Tytöt olivat kehuneet puitteita, mutta risut voisi omistaja heidän mukaansa poistaa järvestä uimareiden jalkoja raapimasta. Isoisä teki työtä käskettyä ja nosti kymmenen vuoden ajan röykkiöittäin risuja pois järven pohjasta. Suurimmat olivat sylinleveitä ympärysmitaltaan. –Ukki meinasi myydä tukit puufirmalle tai tehdä niistä polttopuita, mutta mummo ihmetteli, eikö ukki puumiehenä voisi keksiä niistä jotain itsekin. Tapio Heiskanen teki uppotukeista elämänsä mittaisen työn. Hän rakenteli erilaisia puutöitä, piti niistä käsityönäyttelyä sekä rakensi toistakymmentä erilaista rakennusta. Tapio Heiskasen kaikki neljä poikaa kokeilivat hetken siipiään maailmalla, mutta jokaisen heistä yrittäjän veri veti takaisin kotiseudulle. Heiskasen isä ja kolme setää saivat kaikki omilla tahoillaan yhtäläisen liikeidean: he perustaisivat kukin oman lomakylänsä isänsä yrityksen ympärille. Nuorin pojista jäi isänsä matkailutilalle. – Setäni Esa Heiskanen rakensi Poronsalmelle Hakoapaja-nimisen paikan, johon kuuluu viisikymmentä uppotukeista valmistettua rakennusta. Päärakennus on sata metriä pitkä ja kaksitoista metriä korkea.

Sukupolvelta toiselle Markuksen isä, Jari Heiskanen, perusti Järvisydämen vuonna 1982. Hän oli aikaansa edellä, kun hän rakensi seitsemän ympärivuotista huvilaa sisävessoineen ja suihkuineen. Siihen aikaan touhua vähän ihmeteltiin, että kuka nyt talvella mökille tulee. Mutta käviSUKUVIESTI 4 · 2017

omistuksesta onkin jo siirretty 18ja 20-vuotiaille pojille. – Tämä on jo nuorena suunniteltu, että saadaan heidät sitten seuraaviksi velankantajiksi, Heiskanen heittää nauraen.

Palkinto kotiseudun eteen tehdystä työstä Markus Heiskanen sai Suomen Kotiseutuliitolta Vuoden kotiseututeko -palkinnon 2017. Palkinto myönnettiin Heiskasen rohkeasta ja visionäärisestä uudistustyöstä ja uskosta kotiseudun menestykseen matkailualalla. Vuoden kotiseututeko julkistettiin Jyväskylän ValtaJärvisydän soveltuu hyvin myös sukukokouksien viettopaikaksi. ”Olemme maakunnallisten kotiseutupäivien avaseudulla, järven rannalla. Kun suku tänne kokoontuu, se pysyy myös kasassa. jaisissa 11. elokuuta. Palvelumme on rakennettu niin, että ne tukevat yhdessä oloa ja seurustelua”, – Palkinto lämmitti kovasti Markus Heiskanen sanoo. mieltä. Rakennusprojekti oli todella haastava. Välillä mietimme, jöitä riitti talvellakin. Sukupolvenvaihdos tehtiin kak- että selviämmeköhän tästä ollenkaan. Lähdimme tesitoista vuotta sitten. kemään maailman ainutlaatuisinta kylpylää ja tekemi– Siitä lähtien kun yhdessä lähdimme tekemään, nen oli myös sitä. Palkinto kuuluu isolle ryhmälle, joolemme halunneet kertoa omaa historiaamme. Sen ka on tehnyt tämän mahdolliseksi, Heiskanen kiittää. takia rakennukset ja mökitkin ovat sen näköisiä kuin ovat, kestikievarihenkisiä. Se, että matkailutoiminta on pysynyt Heiskasten Markus Heiskasen setään Esa Heiskaseen ja Hako hyppysissä samoilla sijoilla Poronsalmella, on miehen apajaan voi tutustua ET-lehden numerossa 16/2013. mukaan myös kunnia-asia. Ympäröivällä luonnolla Juttu on luettavissa myös osoitteesta: on tärkeä merkitys matkailutoiminnan pysyvyyteen. www.etlehti.fi/artikkeli/uusia_alkuja/ihmemies_ – Jos maailmalta halutaan Suomeen ja halutaan esa_55_teki_sukeltamistaan_tukeista_oman_kylan nähdä oikeaa Suomea, tullaan katsomaan järviä. Silloin tullaan Saimaalle ja kun Saimaata tarkemmin katsoo, niin Linnansaaren kansallispuisto on luonnollinen valinta. Osasta asiakkaista on tullut kavereita ja kaveruus sekin siirtynyt aina sukupolvelta toiselle. – Kun oli pieni poikanen, tänne tuli nuori saksalainen pariskunta, joista tuli isäni kavereita. Heidän lapsistaan tuli sitten minun kavereitani ja nyt kun heilläkin on lapsia, ovat he kavereita minun poikieni kanssa. Heiskasella on tarkoitus itselläänkin jättää yritys omille pojilJärvisydän on avoinna vuoden ympäri. le mahdollisimman nopeasti. Osa 14

SUKUVIESTI 4 · 2017

Sukuni 100 vuotta

Ajatuksia serkkuni muistotilaisuuden jälkeen Serkkuni hautajaisissa tapasin sukua. Missäpä muualla kauempia sukulaisia näkisi. Aika irvokas asetelma: suku asettuu pullakahville, kun taas on yksi poissa. Muistotilaisuudessa oli monen tason sukulaisia. Aikuiset olivat pääasiassa jo eläkepäiviä viettäviä suurten ikäluokkien lapsia. Mukana ei ollut ainoatakaan vanhempieni sukupolvea. Näiden itsenäisyyden alun kahta puolen syntyneiden hautajaiset ovat jo olleet. Isäni syntyi Suomen suuriruhtinaskuntaan ja äitini oli itsenäisen Suomen lapsi. Erikoisuutena pitää mainita, että isäni sisar syntyi nuoreen Suomeen 10.12.1917. Kuolleen serkkuni ansiota on, että tapasin sukulaisen, jota kouluvuosina en osannut pitää sukulaisena. Ehkä hän onkin siinä sukulaisuuden rajalla, kun isämme olivat pikkuserkkuja. Tämä sukulainen asuu ja isännöi taloa, josta sukumme tarina Yläneellä alkoi 1840-luvulla. Pari sukupolvea oli torppareita ja sitten itsenäisiä maanviljelijöitä. Tarina oli hänelle uusi, kun kerroin Iisakin ja Tiinan uurastuksesta raivaamattoman korven keskellä. Peltoa ja lapsia siellä syntyi tasaiseen tahtiin. Tämä serkkuni oli ainoa isäni puolella. Syystä tai toisesta tämä lähisuku, meidän neljän sisaruksen lisäksi, on nyt serkkuni tytär ja hänen kaksi lastaan. Isäni isän puolen kaukaisempaa sukua on runsain määrin. Kaikkia pikkuserkkuja en tiedä edes nimeltä ja heidän lapsensa ovat täysin tuntematonta väkeä. Hautajaisissa tapasin yhden pikkuserkun, odotin tapaavani myös hänen isänsä, viimeisen tuntemani vanhan polven edustajan, mutta kuulemma ikämiehellä on aina vaivoja. Isäni vanhemmilla ei ollut parasta siunausta suvun jatkumisessa. Heidän esikoisensa kuoli rippikouluiässä ja isäni kaksi sisarta kuolivat lapsettomina. Ja sitten oli isäni iltatähtisisar, jonka ainoan lapsen hautajaisista tämä ajatusketju alkoi. Isäni äidin sisarusten tarina lienee niin, että isoäitini oli ainoa heistä, joka sai lapsia. Heillä oli vaikea lapsuus, mikä ei varmaankaan antanut kovin ruusuis-

Isovanhempani esikoispoikansa arkun äärellä 1925. Kuvassa myös isäni sisarineen.

ta kuvaa aikuisuudesta ja omasta perhe-elämästä. Isoäitini äiti jäi miehensä tapaturmakuoleman seurauksena leskeksi odottaessaan neljättä lastaan. Voi vain kuvitella neljän lapsen elättämistä vuosisadan vaihteessa satunnaisilla päivätöillä taloissa. Isoäitini avioituikin heti täytettyään 17 vuotta. Pojan syntyessä hän oli 18-vuotias. Jotkut sukuhaarat kapenevat tai kuihtuvat, mutta pitemmässä tarkastelussa elo jatkuu. Näin on hyvä todeta, kun minulla ja sisaruksillani on kaikilla lapsia ja lastenlapsia. Jorma Aaltonen SUKUVIESTI 4 · 2017

Ruuskanen-Ruuska sukuseuran urheilullinen virkistyspäivä Tanhuvaaran urheiluopistolla 15.7.2017

Keihäänheittäjä Antti Ruuskasen valmentaja Jarmo Hirvonen soitti minulle toukokuun lopulla 2016. Jarmo välitti minulle kunniajäsenemme Antin esittämän kutsun sukuseuralle saapua kesällä 2017 Tanhuvaaran Urheiluopistolle, kun Antti ei päässyt osallistumaan Rantasalmen sukukokoukseemme Porosalmella. Sukukokouksessa kerroin Antin viestistä, ja uusi hallitus laittoi asian vireille sukuviestin ja Facebooksekä nettisivumme kautta. Ilmoittautumisia saatiin yli 70 hengeltä ja hallitus antoi jäsenelleen Seppo Ruuskaselle tehtävän alkaa valmistelemaan tapahtumaa Tanhuvaarassa, jossa Antti harjoittelee omaa lajiaan Jarmo Hirvosen valmennuksessa. Seppo kävi paikan päällä valmistelemassa asiaa Annika Hagmanin ja Jarmo Hirvosen kanssa. Saimme tarjouksen tapahtumasta ja kymmenen eri lajin listan, josta hallitus sitten valitsi neljä lajia virkistyspäivän ohjelmaksi. Kun lapsiperheitä oli tulossa lukui-

sa määrä, niin lapsille päätettiin järjestää oma ohjelmansa.

Runsaasti osallistujia Paikalle saapui kaikkiaan 67 osallistujaa, joista 17 oli lapsia, mikä on todella ilahduttavan hyvä saavutus. Osa oli saapunut paikalle Savonlinnan Tanhuvaaraan jo perjantai-iltana ja majoittunut urheiluopiston tarjoamissa huoneissa. Ohjelmamme lauantaina alkoi yhteistapaamisella auditoriossa, jossa Topi Tarhonen kertoi Tanhuvaaran historiasta ja opiston monipuolisista palveluista jääkiekkoareenoineen ja urheiluohjaajavalmennuksineen. Opisto on aikoinaan perustettu Viipurin lähelle, josta se joutui siirtymään sitten silloisen Säämingin alueelle kauniille järvenrantapaikalle. Alkuaikoina opisto oli tarkoitettu vain naispuolisille opiskeli-

Osanottajat yhteiskuvassa.

SUKUVIESTI 4 · 2017

Teksti ja kuvat: Markku Ruuskanen

joille eikä miehillä ollut asiaa koko opiston alueelle. Nyttemmin opisto palvelee kaikkia ja kaikenikäisiä urheilusta ja liikunnasta kiinnostuneita. Osallistujamme jaettiin viiteen ryhmään perusjakona sukuhaarat, joita oli paikalla Rantasalmelta, Viitasaaren-Kiuruveden tienoilta ja Pohjois-Savon alueelta. Perusjakoa täydennettiin sillä tavalla, että neljässä ryhmässä oli noin 13 aikuisosallistujaa. Lasten ryhmä oli viidentenä. Topi Tarhosen esityksen jälkeen ohjelmassamme oli maittava lounas Espilä-ravintolan tiloissa.

Hiki irti Aikuisten ohjelmassa oli tarkkuuspelit, frisbee-golf, kahvakuula ja omatoiminen minigolfrata, joissa ryhmät kiersivät vuorotellen kolmen vartin pituisia ohjelmia. Tarkkuuspelit käsittivät kaksi harjoitusta, joista toinen tehtiin boccien tapaan monitoimihallin sisällä palloilla tapahtuneena tarkkuusheittoina pienissä ryhmissä. Toinen tarkkuuslaji oli curlingin tapainen tarkkuusheitto muovisilla pelivälineillä, joissa oli rullat alla. Niitä heitettiin ryhmittäin kohti ympyrää, johon oli tarkoitus osua keskelle. Tarkkuuspeleissä meitä opasti Tiia Lehtinen. Frisbeegolf tehtiin mm. Jarmo Hirvosen opastuksella ja siinä harjoiteltiin heittämään muovista frisbeegolf-lautasta urheilukentällä oleville viivoille, alueille ja kentän laidalla olevaan koriin. Kahvakuulaharjoitus tehtiin monitoimihallissa ja siinä meitä opasti Tommi Remes. Harjoitus aloiteltiin lämmittelemällä har-

joituspallon avulla pareittain. Sen jälkeen tehtiin erilaisia kahvakuulaharjoituksia seisten ja makuuasennosta nousemalla. Tämä oli kyllä tapahtuman vaativin harjoitus minun mielestäni ja siinä saatiin hikikin jo irti. Neljäntenä lajina ryhmät kävivät omatoimisesti ilman ohjaajaa läpi urheilukentän laidalla olevan minigolfradan pareittain tai ryhmissä.

Keihäänheiton saloja Ryhmien suoritettua kaksi lajia oli kahvitauon aika ja sen jälkeen oli tapahtuman kohokohdan aika. Antti Ruuskanen ja Jarmo Hirvonen kutsuivat osallistujat urheilukentän laidalla olevaan katsomoon, jossa saimme kuulla parivaljakon esityksen keihäänheiton saloista ja harjoittelusta sekä Antin uran kehityksestä. Meille selvisi, että Antin haamuheitto ojaan oli tapahtunut juuri meidän edessämme olleella urheilukentällä 16.7.2008. Antti kertoi jo julkisuudessakin olleen tiedon, ettei hänen olkapäänsä vielä ollut aivan heittokunnossa viime talven leikkauksen jälkeen. Tavoitteena Antilla on kuitenkin päästä vielä täyteen kilpailukuntoon, sillä arvokisoja on tulossa ensi kesänä Berliinissä EM-kisat, vuonna 2019 syksyllä Dohassa MM-kisat ja vuonna 2020 EM-kisat ja olympialaiset Tokiossa. Syksyllä Antti pitää huilitauon ja harjoittelee jatkossakin Tanhuvaarassa ja kotonaan Pielavedellä, jossa Antin vanhemmat asuvat. Jarmo kertoi, että käännekohta Antin uralla oli vuonna 2011, kun Antti meinasi jäädä pois Daegun

Nuoremmille oli tarjolla polkuautoajelua. SUKUVIESTI 4 · 2017

MM-kisoista, kun valitsijat olivat jo päätyneet yhden heiton perusteella Sampo Lehtolaan. Tämän kirjoittajan pojan Niko Ruuskasen soitettua Jarmo Hirvoselle Antti teki valituksen urheilun oikeusturvalautakuntaan ja lautakunnan suosituksesta Antti pääsi kisoihin mukaan. Tuloksena oli yhdeksäs sija ja Antin ura voi jatkua taloudellisten huolien hälvettyä. Jarmo kertoi Antin isän Pekan lähettäneen hamekankaat valinnasta vastuussa olleille Mäkelälle ja Pihlakoskelle, kun valinta oli meinannut mennä aivan pieleen näiden herrojen vuoksi.

Keihäsmiehen mietteitä

Antti näyttää askelia.

Antti kertoi hänen urheilu-uransa alkaneen jo seitsenvuotiaana puisilla kepeillä heittelystä. Ensimmäisen mitalinsa Antti oli saanut Hippohiihdoista nelivuotiaana. Mäkihyppyä hän oli kokeillut korkeudesta K2 metriä ja siitä oli tuloksena ensimmäinen urheiluvamma kyynärpään murruttua hypyn seurauksena. Keihäänheitossa käden toiminta on tärkeää ja sen harjoittelu Antilla alkoi kivien heitolla kivenkeruussa pellolla. Vuonna 1988 Tapio Korjuksen voitettua olympiakultaa keihäänheitossa Antti jätti muut urheilulajit ja alkoi keskittyä keihäänheittoon. Miesten keihään paino on 800 grammaa ja naisten 600 grammaa. Nuoremmat urheilijat heittävät 700 gramman keihäällä, joka sekin nähtiin Antin keihään rinnalla, kun paikalla osallistujana oli nuori heittäjälupaus Tatu Hiltunen, joka on heittänyt nuorten keihästään jo 79 metrin verran. Käden ote keihäästä voi olla kolmella tavalla. Keihäs on joko etusormen ja peukalon välissä, tai etusormen ja keskisormen välissä taikka keskisormi voi myös olla keihään takana. Juoksuaskeleiden määrä radalle asetetun merkin jälkeen voi sekin vaihdella. Aiemmin Antilla oli viiden askeleen tekniikka, joka nyt on muuttunut seitsemän askeleen tekniikaksi. Saksalaisten heittäjien nykyinen vauhti ennen heittoa perustuu nopeaan juoksutyyliin, millä on saatu hyviä tuloksia. Antti kertoi hänen matalan heittotyylinsä perustuvaan hänen ajoitustekniiikkaansa. Hän pitää siitä, että aina viimeisellä heitolla heittäjällä on selkä seinää vasten, millä hän on usein saavuttanut parhaat heittotuloksensa. Vielä Antti kertoi, että ennen heittoa tukijalkaan kohdistuu valtava monen sadan kilon paine, 18

SUKUVIESTI 4 · 2017

mikä monesti aiheuttaa polven kanssa ongelmia monelle urheilijalle. Kysyttäessä Antti kertoi tulevansa hyvin toimeen parhaan kilpailijansa Teron Pitkämäen kanssa, ja heittäjien parivaljakko on hyvin usein kisoissa majoitettuna samaan huoneeseenkin. Antti totesi savolaiseen tyyliinsä lopuksi Teron olevan melkein hänen toinen morsiamensa kisamatkoilla. Hyvän esityksen päätteeksi Antille ja Jarmolle annettiin muistoksi sukulaisten kutomat villasukat ja Oulun polliisin pienoisveistos. Antin parhaat saavutukset ovat Lontoon olympiakisoista 2012 aikanaan saatu pronssimitali, joka vielä parantui hopeamitaliksi ukrainalaisen hopeamitalistin käryttyä dopingista myöhemmin tehdyissä uusintatesteissä. Anttihan on varmasti maailman ainoa keihäänheittäjä, joka on palkittu talvikisoissa hopeamitalilla, joka hänelle sitten luovutettiin Lahden viime talven MM-kisoissa. Zürichin EM-kisoissa 2014 Antti sai tuloksellaan 88,01 kultamitalin. Osallistujista monet jäivät vielä tapahtuman jälkeiseksi yöksi majoittumaan, kun tilaisuuden jälkeinen päivällinen oli nautittu. Kaikki ohjelmanumerot onnistuivat hyvin ja osallistujat tuntuivat olleen hyvin tyytyväisiä tapahtumaamme. Tämä tuli esille myös lauantai-iltana monesta suusta, kun parikymmentä osallistujaa istui iltanuotiolla paistelemassa makkaraa. Parhaat istuivat puolille öin. Ilma oli hieno, järvi tyyni, maisemat hienot, nuotio loimusi, juttu luisti ja vesilinnut pitivät ääntä. Osallistujat saivat nauttia todella upeasta kesäillasta. •

Martikaiset Mikkelissä Sukuseura Martikainen ry on yli kymmenen vuoden kuvin isänsä historiaa. Eino Martikainen pohti marajan kokoontunut lähes vuosittain yhteisen tapaami- tikaisuutta laajemmin kuin sukututkimuksen näkösen tai virallisen sukukokouksen merkeissä lähin- kulmasta. Lopuksi Irma Maikkula kertoi Etelä-Savon nä eri puolilla itäistä Suomea. Yhdistys on sukuni- Martikaisten tutkimuksensa käänteistä. miseura ja näin eri puolilla pidettyihin tapaamisiin on aina saatu mukaan kyseisen seudun MartikaisTeksti ja kuva: Kari Raatikainen sukuisia. Mikkelin konsertti- ja kongressitalo Mikaeli tarjosi mittavat puitteet, kun lauantaina elokuun 12. päivänä yli neljäkymmentä Martikaista tai Martikaissukuista tuli tapaamaan tuttuja ja tutustumaan uusiin sukulaisiin sekä selvittelemään sukunsa juuria yhdistyksen sukututkijoiden avustuksella. Mittavista puitteista huolimatta osallistujamäärä jäi melkoisesti alle vuoden 2013 tapahtuman, jolloin Kolille saapui 118 osallistujaa. Valtaosa Martikaisten sukuhaaroista onkin lähtöisin Pielisjärven rantamilta. Puheenjohtaja Liisa Raatikainen johdatteli yleisön sukututkimuksen maailmaan antamalla neuvoja, mistä on hyvä aloittaa silloin, kun sukututkimus alkaa kiinnostaa. Sukututkimuskurssi on aina hyvä tapa saada tietoa aineistoista ja lähteistä sekä päästä juoneen kiinni. Sen lisäksi jokaiselta löytyy jo kotiarkistoista arvokasta aineistoa sukututkimuksen tueksi. Päivä päätettiin yhteiseen illalliseen Sokos Hotel Vaakunan ravintolassa. Sukutapaaminen jatkui sunnuntaiaamuna kiertoajelulla Mikkelin keskustassa ja sen ympäristössä. Kaupungin historiaan ja nykypäivään tutustutti parituntisella kierroksella Riitta-Leena Jantunen Mikkelin oppaista. Päivää jatkettiin Mikaelin kamarimusiikkisalissa kertomuksilla Martikaisista. Eila Martikainen valotti sanoin ja Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli oli kokonaisuudessaan Martikaisten käytössä. SUKUVIESTI 4 · 2017

Koiviston Kurjet Heinävedellä Koiviston Kurkien Sukuseuran sukukokous toteutettiin 8.–9.7.2017 kesäretken yhteydessä, tällä kertaa Heinävedellä Uuden Valamon luostarissa. Tapahtumaan osallistui kaikkiaan 35 henkilöä, osa yhteisellä bussilla ja osa omin kulkuneuvoin. Joukossa oli osanottajia sekä Helsingin, Porvoon, Kotkan että Turun seuduilta ja tällä kertaa myös Karkkilasta. Bussissa oli iloinen tunnelma ja menomatkalla laulettiin koivistolaisia kylälauluja ja rupateltiin niitä näitä. Luostarialue oli todella kaunis ja viihtyisä ja munkit ystävällisiä, vähän velikultiakin, joilta lastu lensi keveästi. Näimme opastettuna sekä vanhan että uuden kirkkorakennuksen kallisarvoisine aarteineen ja kuulimme luostarin historiaa, joka juontaa juurensa viime sotiin. Luostari evakuoitiin Heinävedelle Vanhasta Valamosta jäitä pitkin sotavuosina. Kaikkiaan sieltä lähti lähes kolmesataa henkilöä, joista osa päätyi Uuteen Valamoon. Nykyisin luostarissa on 13 munkkia, heistä kolme vielä noviisia. Luostari on melkoinen viinintuottaja, jonka valikoimista löytyy niin valko- kuin punaviinejä, kuohuviiniä, likööriä, jopa whiskyäkin. Enin osa tuotteista menee vientiin. Saimme tutustua viinin valmistukseen sekä maistella viinejä pappismunkki Andrein johdatuksella. Luostarin yksi erikoisuuksista on, että lähes kolmesataa vapaaehtoista tekee siellä erilaisia tehtäviä talkootöinä. Lauantai-iltana risteilimme Sergei-nimisellä paatilla Juojärvellä ja kävimme tutustumassa kaksisulkuiseen Taivallahden kanavaan, joka yhdistää Juojärven ja Varisveden toisiinsa. Järvien vedenpintojen pudo-

SUKUVIESTI 4 · 2017

tuskorkeus on parhaimmillaan kuusi metriä. Kanava on noin 800 metriä pitkä ja sitä ohjataan kaukokäytöllä Varistaipaleen kanavalta. Vaikka ilma olikin viileä, oli risteily mielenkiintoinen kauniine maisemineen. Luostarin keskeisin toiminta kohdistuu nykyisin matkailuun, josta se saa pääasiallisen toimeentulonsa.

Kokousasioita ja hupailua Sunnuntaina keskityimme varsinaiseen sukutapaamiseen ja sukukokoukseen. Se aloitettiin hiljaisella hartaushetkellä, jossa muistettiin poisnukkuneita jäseniä ja myös merkittävästi sukuseuran toimintaan ja ensimmäisen sukukirjan aikaansaamiseen vaikuttaneita Kauko Kurkea, jonka syntymästä oli kulunut

100 vuotta sekä edesmennyttä kunniapuheenjohtaja Martti Kurkea. Varsinaisessa sukukokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat, hallituksen kertomukset, tilinpäätökset, jäsenmaksut sekä henkilövalinnat sekä keskusteltiin tulevista toiminnoista. Puheenjohtajana jatkaa Jiivee Kurki seuraavat kaksi vuotta, sihteerinä Iiris Laine, rahastonhoitajana Ulla Karell sekä muina hallituksen jäseninä Riitta Nurmi, Ilpo Hovi, Tuula Kujala, Klaus Kurki, Tommi Kurki ja Veikko Kurki. Toiminnan tarkastajana jatkaa MaijaLiisa Kaistila ja varalle valittiin Martti Kurki. Iiris Laine ohjasi ex tempore osanottajista valittujen avustuksella hupaisan näytelmän kesäisestä metsän elämänmenosta, joka sai huumaavat aplodit. Riitta Nurmi laulatti kokousväkeä vahvalla rutiinilla, arvuutteli kokousväkeä karjalaisilla sanonnoilla ja lopuksi suoritettiin perinteeksi tulleet arpaiset. Tilaisuus päätettiin Karjalaisten lauluun. Palautteesta päätellen koko tilaisuus oli kaikin puolin onnistunut. Väki poistui tyytyväisinä tahoilleen ruumiillisesti ja henkisesti ravittuina. Teksti ja kuvat: Juha-Veikko Kurki

Verkkojulkaisu kuvaa suomalaisten suhdetta luontoon ja elävään kulttuuriperintöön Luonto on suomalaisille tärkeä identiteetinrakentaja, virkistyspaikka ja resurssi. Luontoon liittyy valtavasti elävää aineetonta kulttuuriperintöä, joka kumpuaa ihmisten suhteesta luontoon ja paikasta maailmankaikkeudessa. Elossa – luonto ja elävä kulttuuriperintö -verkkojulkaisun yhdeksän asiantuntija-artikkelia kuvaavat tämä luontosuhteen eri puolia. Aineeton kulttuuriperintö on elävää perintöä, joka on läsnä ihmisten arjessa. Se voi olla suullista perinnettä, esittäviä taiteita, juhlaperinteitä, käsityötaitoja tai luontoon ja maailmankaikkeuteen liittyvää tietotaitoa. Suomalaisille

luonto on yhä tärkeä osa elämää sekä harrastuksena että työnä. Julkaisussa käsitellään niin toiminnan kuin perinteiden valossa luonto- ja ulkoiluharrastuksia, kulttuuriympäristötyötä, mökkeilyä, metsäkulttuuria, perinnekasvien ja villivihannesten ja -yrttien harrastusta, kansanparannustaitoja sekä saamelaisten luontosuhdetta. Julkaisu on osa aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta tehdyn Unescon yleissopimuksen (2003) toimeenpanotyötä. Julkaisu on vapaasti ladattavissa Museoviraston verkkosivuilla: www.aineetonkulttuuriperinto.fi

Elossa – Luonto ja elävä kulttuuriperintö Aura Kivilaakso ja Leena Marsio (toim.) Museovirasto 2017 ISBN 978-951-616-289-1

SUKUVIESTI 4 · 2017

Tissarit koolla Pielavedellä Suojala täyttyi aurinkoisena lauantaipäivänä 29.7.2017 iloisista ja hyväntuulisista Tissareista. Koolla oli kaiken kaikkiaan 55 Tissarin sukuista eri puolelta Suomea ja Ruotsistakin oli yksi osallistuja. Tissarit ovat alkujaan lähtöisin Kangasniemeltä, Pielavedelle jalkautui yksi sukuhaara 1700-luvun alkupuolella. Päivä aloitettiin yhteisellä lounas- ja kahvitilaisuudella, jonka jälkeen sääntömääräisen kokouksen aikana käsiteltiin sukuseuran uudistettavia sääntöjä, kuultiin Tissarin sukututkijan Raija Järvenpään alustus DNA-tutkimuksen hyödyntämisestä sukututkimuksessa ja keskusteltiin Pielaveden sukuhaaran sukukirjan päivittämisestä. Päivä päättyi presidentti Kekkosen syntymäkotiin Lepikon torpalle museovierailuun ja vielä yhteiseen kahvitteluhetkeen. Kekkonen liittyy äitinsä puolelta Tissarin sukuun. Kokouksen tärkein kokoustettava asia oli Tissarin sukuseuran sääntöjen uusiminen. Itse sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja histori-

SUKUVIESTI 4 · 2017

aa, vaalia niihin liittyviä perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta suvun jäsenten keskuudessa sekä tehdä sukuseura- ja sukututkimustyötä tunnetuksi ja muutenkin edistää kotiseututyötä. Seura ei harjoita elinkeinotoimintaa eikä sen tarkoituksena ole taloudellisen hyödyn tai voiton tuottaminen jäsenilleen. Sääntöuudistukset menevät vielä patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyttäviksi. Kokouksessa tehtiin periaatepäätös uudistaa vuonna 2002 ilmestynyt loppuunmyyty painos ”Pielavetisen sotilaan Tissaris Matti Matinpojan jälkeläisiä 1700-luvulta lähtien”. Kokouksessa mukana olleet Pielaveden sukuhaaran jäsenet päätyivät yksimielisesti kirjan tekemiseen. Pielaveden Tissarin sukuhaaran jäsenillä onkin nyt ratkaiseva merkitys ja tärkeä tehtävä siinä, kuinka kattavasti ja tarkasti kirja saadaan päivitettyä. Päivitettävä kirja on tehty perinteisen su-

Tissari-suvun tutkija Raija Järvenpää Hollolasta.

Lepikon torpalla.

kututkimuksen keinoin. Geenitutkimus on uusi tieteenala, se ei voi korvata perinteistä sukututkimusta. DNA-sukututkimus voi vahvistaa perinteisen sukututkimuksen epävarmoja sukulaisuustietoja. Se voi myös kumota tietoja tai vahvoja uskomuksia, joiden varaan perinteistä sukututkimusta on rakennettu. (Lisää tietoa aiheesta löytyy www.kurrinsuku.net.) Kokouksessa sukuneuvostoon valittiin 9 varsinaista jäsentä sekä 4 varajäsentä. Jäsenet edustavat tasaisesti sekä Kangasniemen että Pielaveden haaran Tissareita. Uusia henkilöitä sukuneuvostoon valittiin varsinaisina jäseninä Tapio Juutinen Riihimäeltä ja Taina Järvenpää Hauholta sekä varajäseninä

Riitta Kohonen Riihimäeltä ja Leena Tissari-Röppänen Karttulasta. Seuraava virallinen kokoontuminen sukukokouksen merkeissä on kesällä 2019 ja sukuseuran 40-vuotisjuhlaa vietetään kesällä 2021. Pielavedellä keskusteltiin tapahtumien lisäämisestä myös niin sanotuille välivuosille. Sukuneuvosto ottaa mielellään vastaan ideoita ja ehdotuksia. Sukuneuvoston jäsenten ja sukututkijan yhteystiedot sekä muuta sukutietoutta löytyy kotisivuilta www.tissarinsukuseura.net. Merja Tissari, sukuneuvoston jäsen Pielavedellä syntynyt Tissari 9. polvessa

Opas geneettiseen sukututkimukseen Suomen Sukututkimusseura on julkaissut ensimmäisen suomenkielisen selko-oppaan geneettisestä sukututkimuksesta. Johdatus geneettiseen sukututkimukseen on Seuran geneettisen sukututkimuksen koulutuspäivien oheisaineistoa, jota voi lukea myös itsenäisenä oppaana. Oppaassa kerrotaan, mitä geneettisellä sukututkimuksella tarkoitetaan ja mitä harrastuksen parissa toimivat tekevät. Lisäksi esitellään DNA-kuluttajatestejä tarjoavan Family Tree DNA:n testivalikoimaa eli mitä testejä on tar-

jolla ja millaista tietoa niillä voidaan saada. Oppaassa selostetaan myös kuinka voi rakentaa omaa sukulinjaansa haplopuussa. P.T. Kuusiluoman toimittaman oppaan teksteistä vastaavat sukututkimuskouluttajat Riikka Piironen ja Sari Heimonen sekä Suomen Y-DNA R-haploryhmät -projektin administraattori Timo Rossi. Opas on myynnissä digitaalisena julkaisuna Sukututkijan verkko kaupassa (kauppa.genealogia.fi) sekä painettuna Tiedekirjassa (www.tiedekirja.fi).

Johdatus geneettiseen sukututkimukseen. Toim. P. T. Kuusiluoma. Suomen Sukututkimusseura 2017. ISBN 978-952-5130-18-8.

SUKUVIESTI 4 · 2017

Vehviläisten sukuseura ry Lauri Vehviläinen, Stefan Vehviläisen poika, lähti perheineen vuonna 1572 Karjalan kannakselta kohti pohjoista ja turvallisempaa elämää. Hän liittyi siihen massiiviseen muuttoliikkeeseen, joka kulki vesireittejä seuraten yhä kauemmas ja jonka avulla Savo ja Pohjois-Pohjanmaa asutettiin. Lauri asettui nykyisen Suonenjoen kaupungin alueelle paikalle, jossa tälläkin hetkellä on kylä nimeltä Vehvilä. Lauri Vehviläisen jälkeläiset perustivat Vehviläisten sukuseuran vuonna 2002.

viälä. Siellä toisin ei enää asu Vehviläisiä. Suvun jäseniä asui Karjalan kannaksella monilla paikkakunnilla ja myös luovutetuilla alueilla. Sodan jälkeen heitä siirtyi eri puolille EteläSuomea, erityisesti Satakuntaan. Seura päätti kutsua halukkaat heistäkin mukaan. Joten seura on nyt kaikkien Vehviläisten sukuseura.

Syntyvaiheet

Sukuseuramme on onnekas siinä, että suvun tutkimus on hyvissä käsissä. Johtavia tukijoita ovat olleet professori Olli Vehviläinen ja filosofian maisteri, kasvatustieteen lisensiaatti Jouko Suihkonen.

Sukututkimus lisääntyi tietoja tiedonsiirtotekniikan kehittyessä myös Vehviläisten suvussa. Lopulta muutamat sukua tutkineet henkilöt löysivät toisensa ja alkoivat puuhata tapaamista, jossa sukutietoja voitaisiin esitellä suvun jäsenille. Sellainen saatiin aikaan vuonna 2000 Vehvilä-talolla. Hillevi Jalkanen, Olli Vehviläinen ja Jouko Suihkonen, kolme aktiivisinta sukututkijaa, kertoivat tietojaan suvusta isolle joukolle kiinnostuneita sukulaisia. Tapaamisessa päätettiin pystyttää muistolaatta Lauri Vehviläiselle. Laatta paljastettiin syksyllä 2001. Se on Vehvilä-talon, entisen Vehvilän koulun pihassa. Laattatoimikunta otti myös tehtäväkseen kerätä ilmoittautumisia perustettavaan sukuseuraan. Seura perustettiin virallisesti vuonna 2002.

Karjalan haara mukaan Lauri Vehviläisen sukua jäi tietysti myös Karjalaan. Ruokolahdella on tälläkin hetkellä kylä nimeltä Veh-

Muistolaatta Vehvilä-talon pihalla.

SUKUVIESTI 4 · 2017

Sukututkimus seurassa

Olli Vehviläinen, joka on eläkkeellä oleva historian professori, on tutkinut suvun alkuperää ja tarkemmin omaa sukuhaaraansa. Olli Vehviläinen toimi pääosan yliopistourastaan yleisen historian professorina Tampereen yliopistossa. Hän syventyi erityisesti kansainvälisten suhteiden historiaan. Sukututkimuksen hän aloitti eläkkeelle jäätyään tutkimalla aluksi vaimonsa puolalaista sukua. Sen jälkeen hän halusi selvittää omaa sukuaan ja tapasi Jouko Suihkosen samojen tietojen parista. Siitä alkoi tutkijoiden sukuamme suuresti hyödyttänyt yhteistyö. Jouko Suihkonen, jonka äiti on Vehviläinen, on tutkinut koko Lauri Vehviläisen jälkeläisten joukkoa. Tutkimustuloksia on julkaistu suvun kotisivuilla. Lisäksi sukuseura on julkaissut monisteena Jouko Suihkosen laatiman yhteenvedon ”Erkki Laurinpoika Vehviläisen (s. 1727) jälkipolvet”. Jouko jatkaa työtä niin, että syntyy sukukirja Suonenjoen Vehviläisten suvusta.

Hillevi Jalkanen, omaa sukua Vehviläinen, käynnisti sukuseurahankkeen kutsumalla Vehviläisiä hautausmaakierrokselle Suonenjoen vanhalle hautausmaalle. Siellä hän kertoi hankkimiaan sukutietoja samalla, kun esitteli suvun siellä sijaitsevia hautoja. Hillevi Jalkanen oli aktiivinen vaikuttaja siinä, että sukuseura lopulta saatiin aikaan. Hilja Pulliaisen äiti on Vehviläinen. Hilja on omintakeinen sukutiedon ja -esineistön kerääjä, joka on pitkään tehnyt hienoja A4-leikekirjoja suvuistaan. Sukuselvitykset on tehty liimaamalla monta sivua yhteen ja laskostamalla ne sitten A4-kokoon. Sivuilla on tarinoita, henkilökuvauksia, valokuvia tai niiden kopioita, kopioita korteista molemmilta puolilta, kirjekopiota, liimattuja tai paperitaskuun aseteltuja dokumentteja, piirroksia perheiden muutoista, karttapiirroksia hautapaikoista ja niin edelleen. Onpa joltakin sukulaiselta säilynyt luettelo vuosittaisista kinkeriläksyistä. Kirjoissa on myös mainintoja historiatapahtumista, jotta suvun asiat voi helpommin asettaa laajempaan perspektiiviin.

nykyään elävistä ja hiljattain kuolleista, tärkeistä ja kiinnostavista suvun jäsenistä. Vanhojen valokuvien arkisto kasvaa verkkaisesti, mutta se on kaikkein kiinnostavin osio kotisivuilla, joten siihen panostetaan edelleen. Kotisivut ovat toimineet hyvin tiedon tallentajana ja niille löytyy jatkuvasti uutta sisältöä. Mainittakoon, että viimeisimpiä lisäyksiä ovat Hilja Pulliaisen kirjojen skannatut kopiot. Kotisivuja voivat käyttää myös suvun piirissä järjestettävät serkkutapahtumat. Kotisivuja hoitaa osaavasti Tero Vehviläinen.

Toiminta pähkinänkuoressa Seuran tarkoituksena on tutkia suvun historiaa, selvittää sukupuuta, koota perinneaineistoa suvun elämästä sekä tutustuttaa suvun jäseniä juuriinsa ja toisiinsa. Sukuseuran varsinainen kokous on joka kolmas vuosi. Silloin valittava hallitus hoitaa toiminnan kolmen vuoden aikana. Sukukokousten välillä järjestetään normaalisti yksi tai korkeintaan kaksi tutustumisretkeä. Alkuinnostuksen jälkeen on jäsenmäärä ollut vuodesta toiseen noin 75 henkeä. Vuoden aikana muutama poistuu ja muutama liittyy.

Tero Vehviläinen on tutkinut Karjalan sukuhaaraa erityisesti internetiä hyväksi käyttäen. Teuvo Vehviläinen on laatinut sukuselvitystä Suonenjoen Vehviläisistä. Hän on avustanut Jouko Suihkosta tarkastamalla tietoja omiin tietoihinsa verraten.

Kotisivut tietopankkina Sukuseuran kotisivut, www.vehvilaiset.net, on tärkeä paikka sukutietojen tallentamiseksi. Sinne kootaan sukututkimuksen tulokset sitä mukaa, kun niitä valmistuu. Sen lisäksi siellä ovat tiedotteet, tapahtumakutsut ja -raportit sekä yhteystiedot. Varsin paljon on panostettu myös tuoreiden henkilökuvausten tekemiseen. Kotisivuilla on sen vuoksi henkilökuvia ja haastatteluja

Seura on teettänyt seuravaakunan, jossa pyörä kuvaa yrittäjyyttä ja tähkät maataloustaustaa. Vanhan talonpoikaissukumme piirissä on paljon modernia maatalousyrittämistä. Sama kuvio ja värit toistuvat myös suvun viirissä ja standaarissa. Risto Vehviläinen

SUKUVIESTI 4 · 2017

K I M A AN UT SUK U A

Ortodoksisukujen tutkiminen

Itärajan muuttumisen myötä Suomeen (aikaisemmin Ruotsi-Suomeen) on tullut ortodoksista väestöä. Varsinkin 1617 solmitussa Stolbovan rauhassa RuotsiSuomelle tuli laajoja alueita, joiden väestö on ortodokseja. Ortodoksinen kirkkokunta on alkujaan vaikuttanut Suomen itäisillä alueilla etupäässä karjalaisten keskuudessa. Alueen vanhimpia seurakuntia ovat muun muassa Käkisalmi, Kurkijoki, Rautu, Salmi ja Sortavala. Autonomian aikana (1809–1917) perustettiin joihinkin suurimpiin kaupunkeihin ja varuskuntiin ortodoksisia seurakuntia. Vuonna 1950 perustettiin 14 uutta ortodoksista seurakuntaa. Ortodoksiset seurakunnat ovat maantieteellisesti laajempia kuin luterilaiset seurakunnat, sillä alueseurakunnat käsittävät useita kuntia.

Ortodoksisten seurakuntien väestökirjanpito Ortodoksisen kirkon ylin valta, Pyhä synodi, määräsi kirkonkirjojen pidon aloitettavaksi Venäjällä vuonna 1764.

Ripillä käyneiden luettelot ja rippikirjat eli pääkirjat Vuonna 1905 annetulla määräyksellä alettiin ortodoksisissa seurakunnissa samantyylisten rippikirjojen pito kuin luterilaisissa seurakunnissa. Joissakin seurakunnissa rippikirjojen eli pääkirjojen pito oli aloitettu jo 1800-luvun lopulla. Ennen vuotta 1905 pidettiin ripillä käyneiden luetteloa, joka tehtiin kalenterivuosittain. Noissa luetteloissa lueteltiin ensin kirkollinen virkakunta ja säätyläiset. Heidän jälkeensä lueteltiin tilallinen ja tilaton väestö kylittäin ja taloittain. Ripillä käynnin luettelot etenevät perhekunnittain. Lapset kirjattiin luetteloihin heti syntymänsä jälkeen, koska ortodoksisessa kirkossa ehtoollisella käynti on avoin myös lapsille. Tämän vuoksi ortodoksisessa kirkossa ei ole erikseen lastenkirjoja. Ripillä käyneiden luettelossa mainitaan ainoastaan henkilön ikä kirjausvuotena, ei siis syntymävuotta. Vanhimmat säilyneet luettelot ja rippikirjat ovat Käkisalmi 1784, Hamina 1784 ja Suistamo 1786. Ripillä käyneiden luettelot ja rippikirjat ovat venäjänkielisiä vuoteen 1920 saakka. 26

SUKUVIESTI 4 · 2017

Pääsääntöisesti luettelot ja kirjat ovat Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikassa. Kansallisarkiston Joensuun toimipaikassa ovat Ilomantsin, Joensuun ja Taipaleen kirjat. Vuonna 1950 perustettujen seurakuntien kirjat löytyvät kustakin seurakunnasta. Kaikki Kansallisarkistossa olevat ripillä käyneiden luettelot ja rippikirjat on myös mikrofilmattu. Täydelliset filmisarjat löytyvät Joensuusta ja Mikkelistä.

Historiakirjat eli metrikat Kuudesta seurakunnasta on säilynyt 1700-luvun puolelta alkava historiakirja eli metrikka. Seurakunnat ovat Käkisalmi 1765, Kitelä 1783, Lappeenranta 1786, Suistamo 1792, Sortavala 1795 ja Korpiselkä 1799. Ortodoksiset historiakirjat etenevät vuosittain: syntyneet, vihityt ja kuolleet. Syntyneiden luettelot ovat samantyyppisiä kuin luterilaisissa seurakunnissa. 1900-luvun alussa ortodoksikirjoihin on lisätty sarake, johon on kirjattu, mitä uskontoa henkilö tunnustaa. Tuolloin yleistyivät seka-avioliitot. Vihittyjen luettelot muistuttavat luterilaista vastaavaa. Lisäyksenä luettelosta selviää morsiamen ja sulhasen ikä, uskontunnustus sekä papin ja psalminveisaajan nimi. Kuolleiden luettelosta saadaan samat tiedot kuin vastaavassa luterilaisessa kirjassa. Myöhemmin lisätietona on ilmoitettu vainajan ennen kuolemaa ripittäneen henkilön nimi. Metrikoiden alkuperäiskappaleet ovat Mikkelissä, Joensuussa ja eri seurakunnissa. Lisäksi metrikoiden jäljennöksiä on ortodoksisen kirkkokunnan keskusarkistossa Kuopiossa. Metrikat ovat venäjänkielisiä 1920-luvun alkuun asti. Myös kaikki Kansallisarkistossa olevat metrikat on mikrofilmattu ja sarjat ovat Joensuussa ja Mikkelissä. Arkistot on luetteloitu Vakka-arkistietokantaan. Mikrofilmattua aineistoa on myös digitoitu Kansallisarkiston digitaaliarkistoon. Venäjän valtiollisessa historiallisessa keskusarkistossa Pietarissa on Suomen seurakuntien metrikoita vuodesta 1723 lähtien. Petroskoissa Karjalan tasavallan valtionarkistossa ja Leningradin oblastin arkistossa Viipurissa säilytetään lisäksi suomalaisten ortodoksiseurakuntien asiakirjoja.

Sähköiset tietokannat

Nimet

Internetin sähköisiin tietokantoihin on tullut viime aikoina runsaasti myös ortodoksiseurakuntien tietoja. HisKissä on Käkisalmen, Korpiselän, Mantsinsaaren, Palkealan, Petsamon, Raivolan, Salmin, Sortavalan, Terijoen, Tiurulan, Uudenkirkon ja Viipurin ortodoksisien seurakuntien tietoja. Karjala-tietokantasäätiön Katiha-tiedostoissa on Annantehtaan, Kitelän, Korpiselän, Kyyrölän, Käkisalmen, Mantsinsaaren, Palkealan, Petsamon, Pitkärannan, Raivolan, Salmin, Sortavalan, Suistamon, Suojärven, Terijoen, Tiurulan, Uudenkirkon ja Viipurin ortodoksisien seurakuntien tietoja. Kaikki tiedostot eivät ole vielä täydellisiä, mutta ovat varmaan apuna tutkimuksissa. Tietokantasäätiö täydentää ja viimeistelee tiedostoja edelleen, joten ne paranevat koko ajan.

Ortodoksikirkon jäsenet esiintyivät pitkään isän nimellä (patronyymi). Esimerkki: Nikolai Grigorjeff = Nikolai Grigorinpoika tai Anna Ivanovna = Anna Iivanantytär. Ainoastaan säätyläisluokkaan kuuluvilla saattoi olla sukunimi. Esimerkki: Petroff, Smirnoff, Sokoloff.

Muita lähteitä Sukututkijalle ortodoksisten seurakuntien muista asiakirjoista ei ole paljon apua. Esimerkiksi muuttoasiakirjat alkavat vasta 1900-luvun puolelta.

Ajanlasku Ortodoksisukuja tutkittaessa on hyvä muistaa ajanlaskujen erot. Ortodoksinen kirkko noudatti Suomessa juliaanista ajanlaskua vuoteen 1920 saakka. Tuolloin kirkossa siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin, jota luterilaisessa kirkossa oli noudatettu vuodesta 1753 lähtien. Ajanlaskujen ero 1700-luvulla oli 11 päivää, 1800-luvulla 12 päivää ja 1900-luvulla 13 päivää. Ortodoksisukujen tietoja saa tilattua ortodoksisten seurakuntien kirkkoherranvirastoista. Tilaukseen laitetaan samat tiedot kuin luterilaisten seurakuntien vastaaviin pyyntöihin. • Ortodoksisukujen tutkijapiiri: ortsuku.wordpress.com • Hiski: hiski.genealogia.fi/historia • Katiha: katiha.mamk.fi/Karjalatk

Kansalaissodan kuulustelupöytäkirjojen tietokanta saatavilla verkossa Kansallisarkiston VAPSA-tietokanta kansalaissodan kuulustelupöytäkirjoista on nyt saatavilla verkossa. Tietokantaan on syötetty tiedot niistä kansalaissotaan liittyvästä noin 6000 kuulustelusta, joiden asiakirjat sisältyvät Kansallisarkistossa säilytettävään Vapaussodan arkistoon. Aineisto on muodostunut vuoden 1918 keväällä, pääosin ennen toukokuun loppua, jolloin valtiorikosoikeudet perustettiin. Useimmista kuulusteluista vastasivat paikalliset suojeluskunnat. Alueellisesti kuulustelupöytäkirjat edustavat pääasiassa punaisten hallinnassa ollutta Etelä-Suomea, mutta joukossa on henkilöitä maan joka osasta sekä Venäjältä. Selvänä keskittymänä on Karjalan kannas, jonka kunnista etenkin Uudenkirkon ja Terijoen alu-

een lukuisat kuulusteluasiakirjat ovat päätyneet Vapaussodan arkistoon. VAPSA-tietokannan avulla voi selvittää, löytyykö Vapaussodan arkistosta tiettyä henkilöä tai paikkakuntaa koskevia kuulustelupöytäkirjoja. Tietokannassa näkyy, mihin arkistokoteloon kukin kuulustelupöytäkirja sisältyy ja tarvittavat kotelot voi tilata tutkittavaksi Astia-palvelun avulla syöttämällä hakuun arkiston nimen ja kotelon numeron (esim. Vapaussodan arkisto 221a.) Itse pöytäkirjat sijaitsevat Kansallisarkiston päärakennuksessa Helsingissä (Rauhankatu 17). • VAPSA-tietokanta: kronos.narc.fi/vapsa • Astia-verkkopalvelu: astia.narc.fi

SUKUVIESTI 4 · 2017

Hellepäivien kirkkotutkailua Teksti ja kuvat: Eine Kuismin

Etelä-Sveitsissä Lugano-järven lahti puikkelehtii kahden vuoren, Monte Generoson ja Monte San Giorgion välissä. Järven rannalla sijaitsee Riva San Vitale -niminen kylä, jonka pitkä historia huokuu kylän pikku kujia kuljeskellessa. Kylän noin 2700 asukkaasta yli 90 prosenttia puhuu äidinkielenään italiaa. Kylä on lähellä Ticinon maakunnassa olevaa Mendrision kaupunkia, jossa on noin 12 000 asukasta. Ticino on Sveitsin italiankielisessä osassa sijaitseva maan eteläisin kantoni.

Kilpaa soivat kirkonkellot Seutu on tullut tutuksi vuosittaisilla sukulaisvierailuilla alueella. Viime kesän hurjat helteet rajoittivat jonkun verran liikkumista, ja alueen lukuisat kirkot tulivat entistä tutummiksi, koska viileään kirkkoon oli mukava piipahtaa paahtavasta helteestä. Mendrisiossa sijainneen majapaikkamme välittömässä läheisyydessä sijaitsi viisi kirkkoa, joten viileä ja rauhoittava taukopaikka oli aina tarjolla. Alueen kirkot ovat pääsääntöisesti katolisia, sillä väestöstä yli 80

prosenttia on uskonnoltaan katolisia. Kirkkojen kellot soivat kilpaa tunnin välein ja vuorten kaiku vielä korosti kellojen kuminaa.

Vanhin kristillinen rakennus pikkukylän rauhassa Kirkkojen historiaa tutkaillessa selvisi, että lähialueella, tarkemmin Riva San Vitalen kylässä, sijaitsee Sveitsin ensimmäinen kristillinen rakennus, Santa Crocen kastekappeli eli babtisterio. Se on rakennettu 500–600 lukujen taitteessa. Kahdeksankulmainen kappeli on vanhin kristillinen rakennus Sveitsissä. Ristikoissa ja pylväissä on arvokkaita romaanisia freskoja 1200-luvulta. Kappelin mosaiikkilattia on alkuperäinen. Pyhän Vitale-seurakunnan kirkko mainitaan ensimmäisen kerran 962–966. Kirkko juontaa todennäköisesti juurensa alppien eteläisten osien kristillistämisestä. Della Croce -perhe rakennutti 1582–91 Riva San Vitaleen kirkon, jossa on kolme kappelia. Sisällä voi ihailla kiehtovia taiteilija Camillo Procaccinin (1560–1629) maalaamia raamatun kohtausten fres-

Riva San Vitale Lugano-järveltä kuvattuna. Keskellä Santa Croce -kirkko.

SUKUVIESTI 4 · 2017

koja, kuten Todellisen ristin löytö, Neitsyt Marian ylistys ja Saint Bernardin saarna. Santa Croce -kirkko on yksi Sveitsin tärkeimmistä us-

konnollisista rakennuksista. Se rakennettiin uudelleen myöhäiseen barokkityyliin 1756–59 ja kunnostettiin vuosina 1993–95. •

Kastekappeli eli baptisterio on kristillisen kirkon osa tai erillinen rakennus. Kappelin keskellä oleva kastemalja on kappelin keskeisin osa. Vanhimmissa kastekappeleissa kastealtaat ovat kylpyammeen tai pienen uimaaltaan kokoisia, jotta niissä voitiin kastaa aikuisia upottamalla heidät kokonaan. Aikuiskasteen vähentyessä altaiden koko on pienentynyt lapsille sopivammaksi. Vanhin kastekappeli on Basilica di San Giovanni in Lateranon eli Lateraanikirkon yhteydessä Vatikaanissa. Sen rakennutti Konstantinus Suuri vuonna 315. Vuosisadan lopulle saakka se oli ainoa paikka Roomassa, missä ihmisiä kastettiin kerran vuodessa, pääsiäisenä. Kristinuskon yleistyessä 400-luvulla kastekappeleita rakennettiin muihinkin kirkkoihin, monet Lateraanikirkon kastekappelin mallin mukaan. 1.–3. Santa Crocen kastekappeli ulkoa ja sisältä sekä yksityiskohta freskosta. 4. Mendrision pääkirkko Parrocchiale. Mendrision alue rajoittuu pohjoisessa Luganojärveen sekä lännessä ja etelässä Italiaan. Mendrisio sijaitsee Laveggiojoen varrella. 5. Mendrision Chiesa di Santo Stefano sijaitsee Rancaten kylässä.

Mendrisiossa ja sen vanhassa kaupungissa on useita mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia kirkkoja. Kuvassa 6 on pikkuinen Santa Marian kirkko, jonka kunnostukseen kerätään parhaillaan rahaa. SUKUVIESTI 4 · 2017 29

Suomi vanhoissa kartoissa – näyttely Kansallisarkistossa Kansallisarkistossa (Rauhankatu 17, Helsinki) on marraskuun 17. päivään asti esillä italialaisen Associazione Giovane Europan tuottama Suomen satavuotista taivalta juhlistava karttanäyttely. Näyttely tarjoaa aikamatkan 1500-luvulta 1900-luvulle karttojen historian ja Suomen kuvausten kautta. Erityistä huomiota kiinnitetään 1800-luvun lopun ja ensimmäisen maailmansodan välisen ajan satiirin värittämiin karttoihin, sillä tämä aikakausi on erityisen keskeinen Suomen itsenäisyydelle. Karttanäyttely sisältää yli 40 karttaa Gianni Brandozzi -kokoelmasta sekä Kansallisarkiston kokoelmista. Esillä on harvinaisia karttoja, kuten Munsterin Universal Cosmography -kartta vuodelta 1550, jossa Eurooppa kuvataan harvinaisessa etelä-pohjoinensuunnassa. Kartografian välityksellä on myös kommentoitu politiikkaa ja historiaa. Tämän voi nähdä 1900-luvun alun eurooppalaisissa kartoissa, joissa huumorin keinoin, satiirinomaisin piirroksin ja symbolein, kuvataan jännitteitä eri Euroopan valtioiden välillä ensimmäistä maailmansotaa kohti mentäessä. Näyttely on valmisteltu Italian suurlähetystön, Italian kulttuuri-instituutin ja Kansallisarkiston yhteishankkeena, yhteistyössä Finland-Italia ry:n ja Niinivirta European Cargo oy:n kanssa.

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Vuonna 1979 perustetun liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastusyhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

Jäsenistöllemme edullisia tarjouksia. Kysy lisää toimistoltamme. Digitaaliset julkaisut: www.celain.fi Sähköposti- ja kotisivuohjelmat: www.hostingpalvelu.fi KTMP Group Oy – Kirjapaino, lehdet ja kirjat: www.ktmp.fi Jäseri-jäsenrekisteri ja Taseri-kirjanpito-ohjelma: www.web-media.fi Muistelu- ja elämäntarinapalvelu Epooq: http://oppi.fi Kulttuurikeskus Sofia – Kokoustilat ja majoitus: http://sofia.fi Jäsenrekisteri ja kotisivut: www.yhdistysavain.fi

SUKUVIESTI 4 · 2017

KUULUTKO SUKUUNI tapahtuma 7.-8.10.2017 klo 10-17 (su klo 16) Vantaan ammattiopisto Varian Hiekkaharjun toimipisteessä Tennistie 1, 01370 Vantaa (lähellä Hiekkaharjun rautatieasemaa) Tapahtuman avaa Sukuseurojen Keskusliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Irina Baehr-Alexandrowsky

Ohjelmassa

Näyttelyosastoilla sukututkijoita, sukuja ja sukuseuroja eri puolilta Suomea, yleisöluentoja ja tietoiskuja kumpanakin tapahtumapäivänä, sukututkimusneuvontaa, valokuvanäyttelyn teemana ”Entisajan kulkuneuvoja” ja paljon muuta sukututkimus- ja sukuasiaa

Järjestelyissä mukana myös

Sukuseurojen Keskusliitto ja Karjalan Liitto

LISÄTIETOJA

www.vantaanseudunsukututkijat.net tai Eeva Hasunen eeva.hasunen@welho.com puh. 040 539 3323 Tapahtumaan ja luennoille on vapaa sisäänpääsy

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilaukset myös: www.suvut.fi > Julkaisut Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.