2 minute read

Varsinais-Suomessa koostetaan Euroopan mittakaavassa ainutlaatuista ruokahävikkitiekarttaa Suosittu Golli-toimitusjärjestelmä sai uuden lisäominaisuuden

Vuoden kiertopalkinto teille?

Kunnalla, yrityksellä, yhteisöllä tai yksityishenkilöllä on mahdollisuus saada tunnustusta työstään Circwaste-hankkeen jakaman Kiertopalkinnon myötä. Circwaste-hankkeen lisäksi palkinnon jakamisesta vastaa vaihtuva valitsijatoimikunta. Palkinto jaetaan vuosittain yhdelle tai useammalle toimijalle.

Viimeisin palkinto myönnettiin toukokuussa 2020 Tracegrow Oy:lle Kunnat kestävän kehityksen toteuttajina -webinaarissa. Valintaperusteena oli muun muassa se, että ideassa näkyy innovatiivinen ajattelu, joka on johtanut kannattavaksi yritystoiminnaksi teollisessa mittakaavassa.

Tracegrow Oy:n kehittämässä prosessissa paristomassa liuotetaan ja haitalliset aineet poistetaan liuoksesta. Puhdistettu lopputuote on EU:n lannoitelainsäädännön mukainen sinkki- ja mangaanipitoinen hivenravinneliuos. Prosessin myötä ilmaan ei synny haitallisia päästöjä tai jätevesiä.

Tracegrown valmistamia mikroravinnetuotteita myydään lannoitteiden jälleenmyyjille ja lannoitevalmistajille. Tuote soveltuu myös hyvin luomuviljelyyn.

Osallistu: energialoikka.fi/luokka/ materiaaliloikka/

Lisää Kiertopalkinnosta ja valintakriteereistä:

materiaalitkiertoon.fi/fi-FI/ Ajankohtaista/Kiertopalkinto

Golli-palvelu helpottaa yrittäjän ja kaupan välistä tiedonkulkua

GS1 Finland kehitti suosittuun Gollitoimitusjärjestelmään lisäominaisuuden, joka seuraa kuljetuslavoja ja Transboxlaatikoita reaaliajassa.

Teksti Tarja Sinervo

Miten saada tuote kuluttajien käsiin sujuvasti ja tehokkaasti? Tämä on yrittäjän toiminnan tärkeimpiä kysymyksiä. Hyvin toimiva, ajantasainen tilaus- ja toimitusjärjestelmä on ratkaisevassa roolissa neuvottelussa kaupan toimijoiden kanssa. Kauppiaat haluavat hoitaa logistiikan digitaalisten sovellusten ja älyratkaisujen avulla, enää ei eletä puhelimen tai sähköpostin varassa. Isoilla keskusliikkeillä on kullakin omat järjesyrittäjälle. Tähän avuksi on syntynyt GS1:n kehittämä digitaalinen palvelu nimeltä Golli. – Golli helpottaa tavarantoimittajien ja kaupan välistä kanssakäymistä, sillä se ”keskustelee” kaikkien suurimpien kaupan toimijoiden järjestelmien kanssa, kertoo GS1:n avainasiakaspäällikkö Anu Lahdenperä. – Palvelu välittää tilaukset yrittäjälle ja sen avulla hoituvat toimituksiin liittyvät dokumentit ja standardien mukaiset kolliosoitelaput helposti. Gollin pilvipalvelussa tieto on tallessa ja ajan tasalla. Helppokäyttöinen palvelu toimii internet-selaimen kautta sekä tietokoneella että mobiililla.

Uusi ominaisuus parantaa kuljetusalustojen kiertoa

Lahdenperä kertoo, että Circwastehankkeen pilotissa GS1 Finland kehitti

KUVA: GS1 FINLAND

Anu Lahdenperä

avainasiakaspäällikkö, GS1 Finland

ALUEELLINEN YHTEISTYÖVERKOSTO

Ympäristökasvatuspolulla koululaiset tutustuvat kiertotalouteen

Teksti Anna Kuronen

Porin kaupungin Circwasteosahankkeessa Luuppi keskitytään ympäristökasvatukseen ja vihreisiin julkisiin hankintoihin. Kaupungin eri toimijat ovat tuottaneet yhteistyönä varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle saakka ulottuvan Intopolun.

sekä Vastuulliset vaatteet. Myös vuosiluokkien vierailuohjelmat, teemaviikot ja opettajien materiaalipaketit kuuluvat polkuun, Luupin projektikoordinaattori Outi Aalto kertoo. josta saa lainata kirjastokortilla liikunta- ja retkeilyvälineitä. Nyt uusia lajeja voi kokeilla helposti, Aalto iloitsee.

Hankkeessa järjestetään myös dialogikeskusteluja, joissa on nuorisotelmänsä, joka asettaa omat haasteensa lon asiantuntijoiden lisäksi opiskelijoita ja perheenäitejä, joiden toiveita kuunnellaan tarkasti.

Circwaste-hankkeen muut osallistavat kiertotalouskokeilut osahankkeet:

ja liikuntatoimen, kirjaston ja jätehuol

• Jyväskylän kaupunki toteuttaa kolme kuntalaisille suunnattua kiertotalouden ideakilpailua, joista parhaat ideat toteutetaan käytännössä. Ensimmäinen ideakilpailu tuotti innovatiivisia ideoita laitelainaamo-sovelluksesta puutarhajäte -mullaksi kokeiluihin. Syyskuussa 2019 toteutettiin toinen ideakilpailu, jonka tuloksia viedään tällä hetkellä käytäntöön. Yksi lupaavista ideoista oli idea uimahallien vesien kierrätyskokeilusta. Lisätiedot: Päivi Pietarinen, ympäristöjohtaja, Jyväskylän kaupunki, etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi

This article is from: