4 minute read

Alueellista kiertotalouden seurantaa kehitetään yhteistyössä yritysten, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa

Missä mennään kiertotaloudessa? Palvelukeskukselta apua alueelliseen seurantaan

Kiertotalouden palvelukeskus tuottaa tietoa ja tarjoaa asiantuntija-apua kiertotalouden edistämiseksi eri puolilla Suomea. Yksi sen tehtävistä on kehittää kiertotalouden alueellista seurantaa.

Teksti Tiina Karppinen

Kiertotalouden edistymistä ja jätehuollon kehitystä mitataan enimmäkseen valtakunnallisilla mittareilla. Paikallinen päätöksenteko ja kiertotalouden kehitystyö kaipaavat kuitenkin paikallista seurantaa. Kun kunnat satsaavat jätehuollon palvelutasoon lisäämällä jätteiden erilliskeräysmahdollisuuksia tai perustetaan uusia jakamistalouden yrityksiä, vaikutukset näkyvät ensin paikallistasolla.

Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) kehitetään alueellisia mittareita kiertotalouden seurantaan. Paikallisten tietojen puute on suuri haaste, mutta seurannalle riittää kysyntää. Alueellista kiertotalouden seurantaa voidaan kehittää ainoastaan yhteistyössä alueen yritysten, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. SYKE kokoaa tietoa esimerkiksi alueellisista jätemääristä ja niiden kierrätyksestä sekä kiertotalousarjen sujuvuudesta eri puolilla Suomea.

Arjen valinnat ovat avainasemassa, Kuvassa poistotekstiilien ja muovipakkausjätteen alueellisten keräyspisteiden saavutettavuus ajomatkan pituutena tieverkkoa pitkin Suomessa. Lähde: SYKE, Circwaste-hanke, 2020.

jotta jätettä syntyy vähän ja se lajitellaan tehokkaasti. Ihmisten huoli ympäristöstä ja kiristyvät tavoitteet kierrättämisen lisäämisestä eivät kohtaa, jos jätteiden lajitteleminen on vaikeaa ja keräyspisteet ovat liian kaukana. Viime aikoina SYKEssä on selvitetty sitä, kuinka helposti alueelliset keräyspisteet ovat asukkaiden saavutettavissa ympäri Suomen. Vaikka keräysverkosto kattaa lähes koko maan, monet joutuvat Itä- ja Pohjois-Suomessa ajamaan autolla poistotekstiilien sekä muovipakkausjätteen keräyspisteille.

Kiertotalouden palvelukeskus

• Tuottaa tietoa ja tarjoaa asiantuntija-apua kiertotalouden edistämiseksi (materiaalitkiertoon.fi). • Tukee alueellisia kiertotalouden toimijoita ja edelläkävijäkuntia. • Suomen ympäristökeskus (SYKE) koordinoi Circwastehanketta ja palvelukeskuksen työtä. • Turku AMK, Pirkanmaan liitto ja Digipolis Oy ovat palvelukeskustyön yhteistyökumppaneita. • Kehittää kiertotalouden indi- kaattoreita. • Arvioi ympäristö-, kustannusja työllisyysvaikutuksia. • Jakaa tietoa materiaalitehokkaista julkisista hankinnoista, haitallisista aineista, teollisista symbiooseista, kiertotalouden rahoitusmahdollisuuksista ja materiaalitehokkuuden arvioi- misesta kunnissa. • Tarjoaa näkyvyyttä hankkeen ydinalueiden toimille, osahankkeille, kuntaverkostolle ja kiertotaloutta edistäville yrityksille ja hankkeille muualla Suomessa. • Kerää kiertotalouden hyviä käytäntöjä Materiaaliloikka.fi -sivustolle.

Yritykset voivat hakea tukea kiertotalouden hankkeisiinsa

Yritykset voivat saada avustusta kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiinsa. Valtioneuvosto hyväksyi tätä koskevan asetuksen 6. elokuuta 2020. Tuella pyritään vauhdittamaan kiertotalouden investointitoimia Suomessa ja edistämään työllistymistä.

Avustusta voidaan käyttää muun muassa kiertotaloutta edistäviin teknologisiin investointeihin, kiertotaloutta hyödyttävien investointien käynnistämiseksi tarvittaviin selvityksiin ja verkostoihin sekä työllisyyttä parantaviin kiertotalouden ratkaisuihin.

Kaikkiaan vuosille 2020–22 on jaossa kaksi miljoona euroa. Avustuksen jakaa työ- ja elinkeinoministeriö.

Avustuksen voivat saada Suomessa rekisteröidyt yritykset sekä työllisyyttä tukevien ratkaisujen osalta julkis- tai yksityisoikeudelliset toimijat, joiden pääasiallinen tarkoitus on muu kuin taloudellinen toiminta tai joiden toiminnan ensisijainen päämäärä ei ole voiton tavoittelu.

Avustuksen enimmäismäärä investointihankkeessa on neljännes hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista ja muissa kuin investointihankkeissa puolet. Kertakorvauksena myönnettävän avustuksen määrä voi olla enintään 50 000 euroa. Avustushakemus tulee toimittaa työ- ja elinkeinoministeriölle ennen hankkeen aloittamista.

Asetus astui voimaan 15. elokuuta 2020. Tarkemmat hakuohjeet ja lomakkeet tulevat myöhemmin työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuille.

MAINOS MAINOS

Niemeltä Suomen puhtain muutto ja logistiikkapalvelu

Muutto- ja logistiikkapalveluyritys Niemi Palveluiden kalustosta 100 % kulkee fossiilittomalla polttoaineella: kotimaisella biokaasulla, sähköllä tai Nesteen kehittämällä uusiutuvalla dieselillä. Lisäksi yritys minimoi muutosta aiheutuvat ympäristövaikutukset tarjoamalla asiakkailleen täyden kierrätyksen palvelun.

Muuton yhteydessä yritykset ja kotitaloudet usein uusivat kalusteitaan. Lisäksi entisen kiinteistön tyhjentämisen yhteydessä varastoista ja kaapeista tulee vastaan suuret määrät vuosien varrella kertynyttä tarpeetonta tavaraa, jota ei haluta ottaa mukaan seuraavaan osoitteeseen. Mitä niille pitäisi tehdä? Niemi Palvelut on vastuullinen kumppani myös kierrätysasioissa. Kotitaloudet ja yritysasiakkaat voivat antaa ylimääräiset ja tarpeettomat tavaransa niin muuton yhteydessä kuin muutenkin kierrätettäväksi Niemelle. Tavarat päätyvät uusiokäyttöön tai myyntiin Niemen kumppanien kautta. – Kierrätämme kaiken mahdollisen jätteen. Käyttökelpoisten tavaroiden osalta meillä on koko valtakunnan laajuiset yhteistyösopimukset kuluttaja-asiakkaille Kierrätyskeskuksen ja yritysasiakkuuksille OffiStoren kanssa, johtaja (ICT ja kiertotalous) Mikko Helvelahti kertoo. Niemen kierrätysjärjestelmä kattaa kaiken kalusteiden ja toimistoirtaimiston kierrätyksestä arkaluonteisten asiakirjojen tuhoamiseen ja kierrätykseen. Tehokas järjestelmä myös säästää jätemaksuissa. Yksityisten kotitalouksien

Mikko Helvelahti johtaja (ICT ja kiertotalous), varatoimitusjohtaja vanhojen tavaroiden, kuten toimimattomien sähkölaitteiden kierrätys voidaan toteuttaa muuton yhteydessä, muutossa käytettävällä kalustolla ja henkilöstöllä. Se on ympäristöystävällistä ja asiakkaalle vaivatonta. – Kuusi vuotta sitten otimme käyttöön asiakaskohtaisen vastuullisuusraportoinnin eli muuton yhteydessä asiakas saa tarkan tiedon, kuinka paljon tarpeettomasta tavarasta on mennyt kierrätykseen. Olemme tuloksissa Euroopan tasolla aivan huippulukemissa, sillä saamme turhasta tavarasta jopa noin 90 prosenttia uudelleenkäyttöön, Mikko Helvelahti kertoo. Jos tavaroita ei voi enää käyttää uudelleen, ne menevät kierrätettäväksi jätelajin mukaan. Yritys hyödyntää kaiken muutossa syntyneen jätteen toissijaisesti energian tuotannossa. Niemi on myös hiljattain investoinut puoli miljoonaa euroa uusiin jätepakkaajiin. – Jotkut kutsuvat uutta

Niemen ympäristöohjelman tavoitteena

on saada yrityksen pienhiukkaspäästöt nollaan vuoteen 2040 mennessä.

puristinta lempinimellä monsteri, mutta täytyy sanoa, että se tekee nimityksestään huolimatta hyvää työtä sille jäteosuudelle, jota ei saada uudelleenkäyttöön.

Ympäristöystävällisiä kilometrejä

Niemi ei ole jättänyt ympäristövastuullisuuttaan vain kierrätykseen, vaan se on huomioinut ilmastonmuutoksen torjunnan myös muuttoon liittyvässä liikenteessä. Yhtiön omistamat 148 muuttoautoa kulkevat ympäristöystävällisesti, 100-prosenttisesti fossiilittomalla polttoaineella. Niemellä on ollut jo neljän vuoden ajan käytössä biokaasuautoja. Biokaasu on 100-prosenttisesti uusiutuva, suomalainen

Jätepakkaajat eli ”monsterit”

polttoaine. ”Kuusi vuotta sitten otimme käyttöön vastuullisuusraportoinnin, eli muuton yhteydessä asiakas saa tarkan tiedon, kuinka paljon tarpeettomasta tavarasta on mennyt kierrätykseen.”

– Olemme ensimmäinen muuttoyritys Suomessa, joka käyttää biokaasuautoja. Koko kalustostamme jo neljännes liikkuu uusiutuvalla biokaasulla. Niemen dieselautot puolestaan käyttävät Neste MY uusiutuvaa dieseliä. Neste MY on sataprosenttisesti teollisuuden jätteistä ja tähteistä valmistettua dieseliä, jonka hiilidioksidi on peräisin jo ilmakehässä valmiiksi olevasta hiilidioksidista. Neste MY:stä aiheutuu kasvihuonepäästöjä 90 prosenttia vähemmän kuin tavallisesta dieselöljyn käyttämisestä. – Nesteen kanssa tehdyn sopimuksen avulla voimme merkittävästi vähentää muutosta aiheutuvia liikennepäästöjä, Mikko Helvelahti iloitsee. Niemen ympäristöohjelman tavoitteena on saada yrityksen pienhiukkaspäästöt nollaan vuoteen 2040 mennessä. Mikko Helvelahti kertoo ympäristövastuullisuuden näkyvän yrityksen kaikessa toiminnassa jatkossakin.

This article is from: