CHARLIE CHAPLIN – SÄVELTÄJÄ VAI AVUSTAJA?

Charlie Chaplin elokuvassa Vaeltaja (1916)

TEKSTI Nuutti Huhtilainen

alkokankaalle kävelee melankolisen musiikin tahtiin nuhjuinen, liian pieneen mustaan takkiin ja liian isoihin housuihin pukeutunut kulkuri pyöritellen kävelykeppiään. Charlie Chaplinin (1889–1977) ikoninen roolihahmo 1900-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä on vielä nykyäänkin tunnistettava ja tuttu hahmo kenelle tahansa. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että edellä kuvaillun kohtauksen musiikki saattoi hyvinkin olla hänen itsensä säveltämää.

Vaikka nykyään hänet tunnetaankin enemmän elokuvanäyttelijänä ja -ohjaajana, Chaplinilla oli pitkä ura myös musiikin saralla, ja alkaen Kaupungin valot -elokuvasta vuonna 1931 hän sävelsi itse musiikin elokuviinsa. Itse asiassa ainoa hänen V

ansaitsemansa Oscar-palkinto, pois lukien hänelle myönnetyt kunniapalkinnot, tuli parhaan musiikin kategoriassa elokuvasta Parrasvalot (1973), johon hän niin ikään oli säveltänyt musiikin. Vanhemmalla iällään hän sävelsi uudet musiikit elokuviin, jotka olivat valmistuneet vuosikymmeniä aikaisemmin. Miksi hän sitten on säveltäjänä niin aliarvostettu? Syy piilee todennäköisesti siinä, ettei hän osannut lukea tai kirjoittaa nuotteja eikä hän ollut muutenkaan kouluttautunut musiikin alalla. Sävellystyössä häntä avusti aina ammattisäveltäjä, joka toimi sovittajana. Koska Chaplinin palkkaama säveltäjä saattoi vaikuttaa musiikilliseen kokonaisuuteen paljonkin, on vaikea arvioida, miten suuri osa musiikista loppujen lopuksi on Chapli

nin niin sanottua ”alkuperäistuotantoa”.

Vaikka ei koskaan saanutkaan musiikillista koulutusta, Chaplin kykeni korvakuulon avulla opettelemaan pianon-, viulun- ja sellonsoittoa. Hänen uransa alkuvaiheessa oli yleistä, että hän improvisoi melodioita eri soittimilla läpi yön ja kantoi kuvauspaikoilla mukanaan selloa tai viulua. Viulu on hänen elokuvissaan tärkeässä roolissa, ja yleensä tärkeimmät melodiset aiheet hänen musiikissaan on soitinnettu yksinomaan viululle. Nimenomaan hänen elokuvissaan kuullut melodiat voidaan tunnustaa Chaplinin omiksi sävellyksiksi, ja ne toimivat yleensä wagneriaanisina johtoaiheina kuvaamassa tiettyä elokuvan henkilöhahmoa. On mahdollista, että Chaplinilla oli ainakin jonkinlaista länsimaisen musiikin tuntemusta, koska hänen musiikkinsa sisältää paljon vaikutteita esimerkiksi romantiikan ajan taidemusiikista, jazzista sekä 1900-luvun alun populaarimusiikista. Lisäksi hän hyödynsi paljon variaatioita ja lainauksia tunnetuista taidemusiikin melodioista. Kultakuumeelokuvassa, johon Chaplin sävelsi uuden musiikin vuonna 1942, kuullaan musiikillisia teemoja Richard Wagnerin Tannhäuserista (1845) ja Niebelungin sormuksesta (1874) kuvailemassa kultaa ja nälänhätää.

Kuten aiemmin mainitsin, Chaplinin kutsuminen säveltäjäksi on kyseenalaista. Hänellä oli tapana sopia tapaaminen ammattisäveltäjän kanssa ennen elokuvaprojektin alkamista ja hyräillä erilaisia musiikillisia aiheita, jotka säveltäjä sitten sovitti osaksi elokuvan musiikkia. David Raksin (1912–2004), joka työskenteli Chaplinin avustajana ja sovittajana Nykyaika-elokuvan (1936) tuotannossa, kirjoitti vuonna 1979 artikkelin ”Music Composed by Charlie Chaplin: Auteur or Collaborator?”. Siinä hän tunnustaa Chaplinin lahjakkuuden ja taidon ymmärtää musiikkia mutta tekee selväksi, että monissa tapauksissa monet musiikin parametrit, kuten harmonia ja orkestrointi, jäivät kokonaan avustavan säveltäjän työstettäviksi. Epäselväksi kuitenkin jää, hyväksyikö Raksin itse Chaplinin nimittämistä säveltäjäksi.

Chaplin soittamassa selloa vuonna 1915.

Chaplinin puolesta on kuitenkin sanottava, että hänen elokuvistaan on löydettävissä musiikillisia yhteneväisyyksiä, joista voidaan kärjistäen käyttää ilmaisua ”tyyli”. Vaikka elokuvaa varten pestattu säveltäjä olikin lähes aina eri, harmonia, rakenne ja tunnelma ovat laajemman tutkimustyön perusteella tunnistettavissa Chaplinin omiksi. Vaikka hänen tunnetuin hahmonsa onkin koominen, Chaplinin musiikki on yleensä sentimentaalista ja kaihoisaa. Hänen tarkoituksenaan oli luoda komiikan vastapainoksi tunteikas tausta, joka korosti elokuvan humanitääristä sanomaa. Vaikka Chaplin onkin elokuvamusiikin kontekstissa polarisoiva hahmo, hänen monilahjakkuuttaan ja taitoaan ymmärtää musiikkia ei voida kyseenalaistaa. Vaikka musiikki oli hänelle vain harrastus, hän ymmärsi sen olevan merkittävä osa elokuviaan. Chaplin oli oman alansa perfektionisti, joka ei tyytynyt vähempään kuin täydelliseen lopputulokseen ja tiesi pääsevänsä sinne vain oman työnsä kautta.