SFÄÄRIEN MUSIIKKIA SAARIAHON TAPAAN

TEKSTI Ville Aamurusko

aija Saariahon musiikki on tunnettua illusionistisesta ja unenomaisesta, paikoin jopa transsendentaalisesta, äänimaailmasta. Kapellimestari Hannu Lintu saa nämä saariahomaiset piirteet hyvin voimakkaasti esiin Ylen radion sinfoniaorkesterista tällä levytyksellä ja vie kuuntelijan Saariahon luomiin sfääreihin. Levyssä on kolme Saariahon säveltämää teosta True fire, Ciel d’hiver ja Trans. Linnun ja RSO:n lisäksi levyllä esiintyvät solisteina kanadalainen baritoni Gerald Finley ja ranskalainen harpisti Xavier De Maistre. Teoksista vain True fire on livetallennus, muut ovat studioäänityksiä. K

Teos True fire (2014) on sävelletty orkesterille sekä baritonisolistille. Se on kuusiosainen teos. Teoksessa käytetyt tekstit ovat peräisin eri lähteistä. Esimerkiksi 4. osan teksti on Amerikan alkuperäisväestön kansanlaulu. Teos käyttäytyy kuin liekki. Välillä se heikkenee ja melkein sammuu, mutta sitten jostain tulee tuulahdus, joka voimistaa liekkiä jälleen. Teoksen äänimaailma kokonaisuudessaan on todella mielenkiintoinen, eikä Lintu epäröi korostaa sitä. Lisää syvyyttä äänimaailmaan tuo baritoni Gerald Finleyn tumma ja vähän jopa pahaenteinen lauluääni, joka sopii täydellisesti True firen kokonaisuuteen. Teos on livetallennettu, mutta sitä ei kuule. Mahdolliset yleisöäänet on poistettu hyvin.

Teos Ciel d’hiver (2013) on sävelletty suurelle orkesterille. Se pohjautuu Saariahon aikaisemman teoksen Orion (2002) toiseen osaan. Teoksen nimi on suomeksi talvitaivas. Saariaho luokin siinä illuusion lumisesta metsäaukeasta kuun valaisemassa yössä. Puupuhallintrillit matkivat niin tehokkaasti vilunväreitä, että niitä kykenee fyysisesti kokemaan. Hannu Lintu ja RSO näyttävät tässä toimivan yhteistyönsä, kun yksikään sisääntulo ei tule epätasaisesti vaan täysin samaan

aikaan. Se vahvistaa Saariaholle tyypillistä illusionistista tapaa säveltää musiikkia.

Teos Trans (2015) on sävelletty orkesterille ja harppusolistille. Se on kolmiosainen ja noudattaa modernistisella otteella perinteistä konserttomuotoa. Kuitenkaan solisti ei pääse näyttämään teoksessa kadenssaalista taituruuttaan, niin kuin konsertoilta yleensä odotetaan. Saariaho säveltää harpulle tuoden esiin sen erilaiset mahdollisuudet tuottaa ääniä, esimerkiksi matalien metallikielten raapiminen kynnellä. Kokeellisten piirteiden lisäksi Saariaho tuo teoksessa esiin harpun perinteikästä eleganssia. Harpisti Xavier De Maistre soittaa erittäin taidokkaasti nämä kontrastit. Äänityksessä harpun ääni on saatu hyvin balansoitua muun orkesterin kanssa, eikä jää liian vaimeaksi tai kuulu luonnottoman voimakkaasti.