CALL AND RESPONSE – PALSTA

CALL AND RESPONSE KYSY MUSIIKISTA ASIANTUNTIJA VASTAA

Lukijoiden kysymyksiin vastaa Helsingin yliopiston musiikkitieteen yliopistonlehtori Juha Torvinen.

Stressaantunut tuottaja Miten tulla tuottajana toimeen sellaisten ihmisten kanssa, jotka pitävät itseään (syystä tai syyttä) musiikillisina neroina ja jotka sen tähden vaativat erityiskohtelua työpaikalla? Miten tilannetta voisi kehittää työyhteisössä rakentavasti? Vai onko paras vain tanssia neron pillin mukaan?

Juha Hyvä kysymys. Toivottavasti tällaiseen tilanteeseen törmää harvoin. Itseään musiikillisena nerona pitävä henkilö on todennäköisesti lähinnä narsistisesti häiriintynyt persoonallisuus. Paras tapa on välttää tällaisia henkilöitä. Mutta koska ”nerojen” välttäminen tai heidän seurastaan vetäytyminen ei ole työyhteisöissä aina mahdollista, lienee parasta pyrkiä toimimaan mahdollisimman normaalisti ja korostuneen tarkasti yhteisten sääntöjen ja yhdessä jaettujen periaatteiden mukaan. Provosoitumista ja vastahyökkäyksiä – kuten ”neron” erinomaisuuden kyseenalaistamista – kannattaa välttää, sillä juuri tällaista huomiota ”nero” kaipaa. ”Neron” pillin mukaan ei kannata tanssia, vaan vedota tämän esittämien mahdottomien vaatimusten edessä aina yhteisesti sovittuun. Jos tämäkään ei auta, niin on pyydettävä ulkopuolista apua tai vetäydyttävä projektista. Kukaan ei ole niin suuri ”nero”, että hänen takiaan kannattaisi omaa mielenterveyttään vaarantaa.

Kuli Naristi Jos ruokailun aikana kuuntelee aktiivisesti tai altistuu taustalla soivalle musiikille, niin vaikuttaako se makuelämykseen? Jos vaikuttaa, niin onko jokin tietynlainen musiikki todettu vaikutukseltaan parhaiten sopivaksi ruokailun aikana kuunneltavaksi?

Juha Ruokailu on tunnetusti moniaistinen elämys. Väritön ja huolimattomasti lautaselle aseteltu annos koetaan tutkimusten mukaan vähemmän maukkaaksi kuin täsmälleen samalla tavalla valmistettu mutta huolitellusti ja näyttävästi lautaselle asetettu ateria. Myös suutuntuma vaikuttaa. Tasainen mössö on epämiellyttävämpää kuin maultaan täsmälleen sama mutta erilaisista rapeus- ja pehmeysasteista koostuva ruoka. Siksi on oletettava, että äänetkin vaikuttavat. Tuskin on mitään tiettyä musiikkia, joka sopisi parhaiten ruokailuun kaikissa tilanteissa. Mitä ylipäätään tarkoittaisi parhaiten tässä yhteydessä? Tutkimusten mukaan ihmiset juovat enemmän, jos musiikki on niin kovalla, että puhuminen on hankalaa. Eli ravintolan pitäjä saa enemmän tuottoja juomista. Samoin pikaruokalassa ei kannattane soittaa ambientia, koska se ei tuo rytmiä ruuan mättämiseen. Esimerkiksi klassinen musiikki olisi muutenkin, kulttuurisesti, hiukan epäsopiva jonnekin hesdonaldsiin. Big Mac syödään juuri siksi, että tiedetään etukäteen, miltä se maistuu. Siksi musiikinkin on oltava ennakoitavaa poppia. Rauhallisemmin polveileva musiikki, klassinen tai joku muu chillaus-henkinen materiaali, taas sopii paikkoihin, jossa asiakkaan odotetaankin syövän hitaasti, keskittyvän makuihin ja keskustelevan niistä pöytäseurueen kanssa. Taustalla pauhaava soittolistaradio olisi huono juttu gourmet-ravintolan liiketoiminnan kannalta. Eli tilanteesta riippuen erilaiset musiikit sopivat tai eivät sovi ruokailun yhteyteen. Mutta musiikki vaikuttaa aina. On vaikeaa löytää ravintolaa, jossa ei jokin soisi ja tämä on täysin tarkoituksellista ja suunniteltua.

Mietteliäs Milloin säveltäjää tai muusikkoa voi kutsua neroksi?

Juha Hyvin harvoin ja silloinkin tarvitaan aika hyvät perustelut. Asia riippuu myös neron määritelmästä, joka taas on kulttuuri- ja aikasidonnainen asia. Romantiikan filosofeista taisi olla Schopenhauer, joka totesi jotenkin niin, että älykäs tekee asioita, joihin muut eivät pysty mutta jotka muut kyllä jotenkin ymmärtävät. Nero taas tekee asie- oita, joihin muut eivät pysty mutta joita muut eivät edes ymmärrä. Missä ero menee – ja samalla: missä menee tuttu ero neron ja hullun välillä – on vain jälkikäteen arvioitavissa. Sitä paitsi aina on ollut poikkeusyksilöitä. Esimerkiksi joku säveltäjä tai muusikko on tehnyt juttuja, joita hänen omana aikanaan kukaan muu ei ole tehnyt mutta joista on myöhemmin tullut yleisiä käytäntöjä. Mutta on tyypillistä, että ”nerous” ilmenee usein vain hyvin kapealla alueella. Joku Beethoven oli varmasti suuri musiikillinen uudistaja, ehkä siis nero, mutta esimerkiksi ihmissuhteiden hoidossa, taloudenpidossa tai hygieniassa melkoinen törppö. Nerous on hyvin usein sitä, että henkilö on poikkeuksellisella tarmolla, manialla, keskittynyt vain yhteen asiaan tai elämänalueeseen – usein muiden elämänalueiden kustannuksella. Koska outo ja kummallinen oli ylipäätään kiinnostavaa 1800-luvun ajattelussa, tällaista ihailtiin silloin ja musiikissa neron perikuvaksi on muodostunut juurikin Beethoven, jossa kaikki kummallisen taiteilijan piirteet kohtaavat. Säveltäjä ja vieläpä huonokuuloinen! Neroista pitäisikin ehkä puhua vain romantiikan ajan taiteilijoiden kohdalla. Olisiko poikkeuslahjakkuus neutraalimpi nimi nykypäivänä?

Utelias Mikä on huonoa musiikkia?

Juha Asiaa on tutkittukin. On olemassa eräänlainen tutkimussuuntauskin, joka perehtyy tähän. Ei ole olemassa absoluuttisesti huonoa musiikkia, koska hyvälle musiikille – tai musiikille ylipäätään – ei ole yleisiä kriteerejä. Jos minun pitäisi määritellä huono musiikki, on se musiikkia, joka on kaikesta päätellen tehty kuunneltavaksi mutta joka ei piittaa kuulijoistaan. Siis musiikkia, joka joko yliarvioi tai aliarvioi kuulijansa. On siis ylimielistä kuulijaa kohtaan.

Suosikit tiskiin Mainitse yksi tai useampi mielestäsi nero elossa oleva muusikko/säveltäjä. Perustele nerous

Juha En mainitse. Perusteluja pari vastausta ylempänä.

Pohdiskelija Onko musiikin oltava nerokasta ollakseen hyvää?

Juha Ei. Musiikilla on runsaasti erilaisia tehtäviä kulttuurissamme. Jos nerokkuudella tarkoitetaan jonkinlaista uudistamista tai poikkeuksellista kekseliäisyyttä, ei sellainen ole välttämättä ollenkaan hyväksi kaikissa tilanteissa. Toisinaan ”hyvä” musiikki on pikemminkin sellaista, joka pyrkii vangitsemaan, kiteyttämään tai ylläpitämään jotain olemassa olevaa tunnelmaa tai kokemusta. Toisaalta eikö sellainen kappale tai musiikkityyli juurikin ole nerokas, joka täysin muuttumattomanakin – tai vain hyvin pienin uudistuksin – sytyttää ihmiset vuodesta toiseen? Ajatellaan vaikkapa jääkiekkojoukkueiden kannatuslauluja.