Aika ja ajallisuus

LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND

AIKA JA AJALLISUUS

LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND

AIKA JA AJALLISUUS

15.12.2022–5.2.2023 Galleria Valo ja Katve I & II, Arktikum, Rovaniemi Kulttuurihistorian oppiaineen 25-vuotisjuhlavuoden näyttely Lapin yliopisto

Toimittanut Pilvikki Lantela Kuvat Marko Junttila Graafinen ilme & taitto Adomas Lukas Petrauskas Lapin yliopistopaino, 2023

ISBN 978-952-337-352-5

LAPIN YLIOPISTO UNIVERSITY OF LAPLAND

Aika ja ajallisuus

Aika, sen kulku ja kerroksellisuus sekä menneisyyden läsnäolo arjessamme ovat kulttuurihistorian tieteenalan keskeisiä käsitteitä ja olennainen osa sen tapaa lähestyä menneisyydelle ja nykyisyydelle esittämiään kysymyksiä. Aika ja ajallisuus ilmenevät myös näyttelyn taitelijoiden teoksissa monin eri tavoin kuten kuvataiteessa yleensäkin.

Kuvataiteissa yksi perinteisistä lähestymistavoista on ollut jako tila- ja aikataiteeseen. Kestollisuus tapahtuu ajassa: alku ja loppu; mennyt, odotus ja tuleva; kertaus ja kerroksellisuus. Näennäinen staattisuus tapahtuu tilassa: kaikki on nähtävissä yhtä aikaa, vaikka sama tila sulkee sisäänsä monien aikakausien visuaalisia, akustisia ja ruumiillisesti koettuja kertaumia ja fragmentteja. Molemmissa on samoja elementtejä, joiden ilmenemismuodot kuitenkin myös poikkeavat toisistaan.

En tiedä, onko tämä jako ainoa ja relevantti tapa ajatella kuvataiteiden tämän päivän koko kirjoa, mutta ainakin se on kappale taiteen historiaa ja silläkin tavalla läsnä myös tänään.

Kuvataide mahdollistaa taiteilijan näkyjen näkyväksi tekemisen muistoista ja todellisuudesta. Kuvataide ja runous ovat läheisiä toisilleen silläkin tavoin, että ne tarjoavat mahdollisuuden välittää monta aikaa ja tapahtumaa samanaikaisesti. Unessa ja taiteessa eri aikakerrokset voivat tavata toisensa samassa hetkessä.

Jos haluaa tutustua lisää ajan ilmenemiseen kuvataiteessa, Altti Kuusamon hiljattain ilmestynyt teos KUVAN AIKA – Ajan ongelma kuvataiteessa käsittelee aihetta monipuolisesti.

Taide, tässä tapauksessa kuvataide, voi ehkä tuoda kulttuurihistorian tutkimukseen näkökulmia, joita siihen muilla keinoin olisi vaikea tehdä näkyväksi ja oivaltaa. Tutkimus saattaa tuoda rinnalla kulkevaan taiteeseen tietoa ja oivalluksia, joita siinä ei ehkä muutoin olisi. Näihin ehkä-kysymyksiin vastaa näyttely itse.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat opiskelleet, väitelleet, luennoineet tai ohjanneet opinnäytetöitä kulttuurihistorian oppiaineessa.

Juhani Tuominen Kuraattori Taidemaalari

Kulttuurihistoria ja taide kohtaavat

Aikaan, ajallisuuteen, aikojen kokemiseen ja niiden kohtaamisiin liittyvät kysymykset, pohdinnat, arvoitukset ja oivallukset ovat olleet ja alati ovat keskeisiä kulttuurihistorian tieteenalassa, oppiaineessa ja opetuksessa. Niin tieteen kuin taiteen keinoin.

Lapin yliopistossa kulttuurihistorian itsenäinen oppiaine perustettiin alun alkaen taiteiden tiedekuntaan. Vaikka se myöhemmin liitettiin osaksi menetelmätieteiden laitosta ja sitten yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan, yhteys kuvataiteisiin ja laajemmin taiteelliseen ilmaisuun on jatkunut eloisana ja intensiivisenä monin tavoin, kysymyksin ja vastauksin. Kaikki tämän Aika ja ajallisuus -näyttelyn kuvataiteilijat ovat kukin omin tavoin olleet läheisessä yhteydessä oppiaineeseen. ***

Mutta kulttuurihistorian tieteenalaan liittyviä taidenäyttelyitä on ollut ennenkin. Vuonna 1995 taiteiden tiedekunnassa järjestettiin Suomen Kulttuurirahaston rahoituksella Istanbuliin ekskursio, johon osallistui opiskelijoita ja opettajia Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta, Kuvataideakatemiasta ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolta. Kulttuurirahaston rahoituksella järjestettiin vuonna 1996 myös kolme ekskursion tuottamaa kuvataidenäyttelyä.

Ensimmäinen niistä pidettiin Rovaniemellä vanhan postiautovarikon tiloissa, joista myöhemmin tuli osa Rovaniemen nykyistä taidemuseota. Näinpä se olikin ensimmäinen noissa tiloissa esillä ollut kuvataidenäyttely! Seuraavat näyttelymme pidettiin Helsingissä ja Oulussa. Ekskursioon ja näyttelyihin liittyi myös julkaisu Heijastuksia Konstantinopolin muurilla.

Kun Turun kulttuurihistorian oppiaine vietti 30-vuotisjuhlaansa vuonna 2002, oli juhlaseminaarin yhteydessä kuvataidenäyttely, johon myös me osallistuimme. Opiskelijoidemme Tenka Issakaisen ja Eveliina Olssonin kanssa matkustimme yöjunalla Rovaniemeltä Turkuun mukanamme pakettiautollinen opiskelijoiden ja henkilökunnan kuvataidetta ja tekstiilitöitä. Saimme juhlatilassa oman näyttelyhuoneen; jatko-opiskelijamme, kuvataitelija Juha Saitajoki saapui Helsingistä ripustusapuun. Yhden päivän näyttely purettiin illalla, työt pakattiin pakettiautoon, ja palasimme yöjunalla Rovaniemelle. ***

Turun yliopiston kulttuurihistorian emeritusprofessori Kari Immonen on useissa luennoissaan, kirjoituksissaan ja puheissaan viitannut Hans-Georg Gadamerin hermeneuttiseen käsitykseen historiasta ja menneisyydestä – jotka eivät tässä tarkoita välttämättä lainkaan samaa asiaa – sekä taiteen merkitykseen näiden kohtaamisessa ja ymmärtämisessä: taide muokkaa perustavalla tavalla maailmassa olemistamme. Ilman taidetta emme voi ymmärtää ihmistä ajassaan. Taide jättää historiaan aikakautensa jäljen. Se kertoo meille jotakin siitä, miten ympäröivää todellisuutta ja elämää on koettu, tulkittu, ihmetelty, kritisoitu.

Taide ei ole kulttuurihistorialle vain yksittäinen kohde tai esimerkiksi tutkimusanalyysin tai tulkinnan väline vaan myös itse tulkinta ja sellaisena mitä syvimmin kiinni ihmisenä olemisessa. Samoin kuin menneisyyden ihmisille

se on meille tapa ymmärtää itseämme tai toisia ihmisiä, laajemmin ja monimerkityksellisemmin todellisuutta.

Myös turkulainen kulttuurihistorioitsija Kimi Kärki aloittaa artikkelinsa ”Valon ja äänen kehässä. Audiovisuaalisen aineiston tulkintakysymyksiä” Gadamerin sanoin:

Kaikista asioista, jotka asettuvat eteemme luonnossa ja historiassa, juuri taideteos on se, joka puhuu meille kaikkein suorimmin. Se sisältää salaperäistä intiimiyttä, joka kouraisee koko olemustamme, aivan kuin mitään etäisyyttä ei olisikaan, ja jokainen kohtaaminen sen kanssa olisi itsemme kohtaamista.

***

Kun lähestymme menneisyyttä historiana tai historiaa menneisyytenä ja myös historiaa aikojen kohtaamisina, näillä on aina oma kerroksellisuutensa. Jokainen niistä on kokijansa mielessä ja kokemusmaailmassa oma ja ainutlaatuinen – samoin kuin tässä ja nyt oletuksemme tulevaisuudesta. Historiantutkija lähestyy näitä aikojen kohtaamisia omin kysymyksin ja keinoin, kuvataiteilija omin keinoin. Joskin kysymykset ja ehkä vastauksetkin usein saattavat olla samat.

Marja Tuominen Kulttuurihistorian professori emerita Pilvikki Lantela Väitöskirjatutkija Lapin yliopisto

TEOKSET

Elisa Alaluusua

Iso-Mummin kaulus, ehkä / Great-Grandmother’s Collar, perhaps, 2021 Grafiitti käsintehdylle paperille.

Työskentelen pääsääntöisesti grafiitilla paperille sekä videon keinoin. Tallennan todellisuutta ja teen arkipäivää näkyväksi – se, mikä on tavallista yhdelle, on tuntematonta toiselle. Taiteellinen työskentelyni avaa mikrohistoriallisen näkökulman elämään lappilaisessa kylässä. Memory/Muisti -sarja sai alkunsa noin kymmenen vuotta sitten, kun löysimme sukulaistäti-Paulan jäämistöstä kasapäin kauniita virkattuja paitoja. Taitavasti tehdyt paidat saivat symbolisen merkityksen ja sysäsivät liikkeelle teosten sarjan, joka on yhä edelleen piirtämispraktiikkani keskiössä.

Aika ja ajallisuus -näyttelyn teokseni ovat syntyneet kesän 2021 jälkeen, jolloin kävimme läpi isomummini Alina Tervon tekemiä käsitöitä Pelkosenniemellä. Alina (os. Vähäsalo, 1887–1956) oli Pelkosenniemen ensimmäinen opettaja ja taitava käsistään. Nämä teokset pohtivat äitini sukuhaaraa ja Pelkosenniemen kylän historiaa, josta pappani lähti 16-vuotiaana vapaaehtoisena sotaan. En piirrä kuvia papastani vaan hänen äitinsä, isomummini Alinan tekemistä pitsitöistä, joiden herkkiin kuviointeihin on tallentunut ajan henki, käsityötaito ja olennainen osa lappilaisen kylän arkea ja historiaa.

Keskeneräisiä muistikuvia, 2022

Kaksikanavainen videoteos, kesto: 26 min.

Keskeneräisiä muistikuvia on kaksikanavainen videoteos, jossa toisiinsa kietoutuvat nykypäivä ja menneisyys poeettisena dokumentaarina. Teos tallentaa Anna-Maria Alaluusuan tarinan isoäidistään Alina Tervosta. Työn keskiössä on kerronnan rytmi ja kertojan muistikuvat, jotka hahmottuvat toisinaan selkeästi, toisinaan epämääräisinä sisäisinä tuntemuksina. Tarinan rinnalla kulkevat Alinan laajasta valokuvakokoelmasta valitut kuvat, joissa esiintyvät niin minulle rakkaat sukulaiset kuin täysin tuntemattomat henkilöt kertoen omia tarinoitaan hiljaisella läsnäolollaan. Toivon teoksen auttavan löytämään kadonnutta tietoa kuvien ihmisistä ja heidän arjestaan.

Kaaoksen anatomia, 2022 Installaatio: puu, betoni.

Tom Engblom

Kuulun kuvataiteilijana siihen koulukuntaan, joka ei halua selittää teoksiaan. Siksi totean ytimekkäästi, että pohdin teoksissani kaaoksen olemusta. Aloittelin työstämään tätä aihetta jo ennen nykyisen maailmantilanteen alkua, mutta käsillä oleva aika on jättänyt niihin jäljen. Ehkä joku muu näkee teoksissa jotakin ihan muuta – minulle on tärkeää, että jokaiselle katsojalle jää vapaus tulkita teoksia omalla tavallaan.

Tenka Issakainen

Osa teoksesta Sadan vuoden tauko, 2022 Kirjonta pellavalangalla pellavakankaalle, neljä osaa.

Sadan vuoden tauko -teossarjan pohjana toimivat pellavaiset kilpikankaat on kutonut äitini isän sisko Lahja Sääksvuori (1903–1933). Käytetty pellava on viljelty, käsitelty ja kehrätty langaksi hänen kotiseudullaan Muuramessa. Vaikka Lahja syntyi ja eli KeskiSuomessa, hän kävi Porvoon naisopiston, ja Porvoo on puolestaan oma lapsuus- ja kotikaupunkini.

Vanhan pohjakankaan ja noin sata vuotta uudemman kirjailun kautta eri aikatasot ovat teoksissa läsnä hyvinkin konkreettisesti. Lisäksi kankaiden pitkä ikä näkyy tahroina, värjäyminä, kulumina ja laskoksina. Uutta ja vanhaa yhdistäviä tekijöitä ovat pellava materiaalina sekä hillitty estetiikka.

Aiemmista, ryijytekniikalla toteutetuista ja luonteeltaan hyvinkin runsaista teoksistani poiketen uusia töitä leimaa minimaalinen värien ja materiaalien käyttö. Yhteistä sen sijaan on pinnan ja kuvion syntyminen spontaanisti, ilman luonnoksia tai etukäteissuunnitelmia mutta valitun tekniikan ehdoilla.

Muotokieli ei piittaa kankaan rakenteen pysty- ja vaaka-akseleista, ja geometrisyys yhdistyy pistojen satunnaisuuteen. Kuviot ovat kulmikkaita mutta taipuilevia tai rihmaston tavoin orgaanisesti kasvavia. Tarkoitukseni on ollut löytää tasapaino oman panokseni ja kankaiden hienovaraisen kuvioinnin välille.

Anniina Koivurova

Mumman ruusupaita, 2020 Litografia. Juhlapusero.

Minua kiinnostaa visuaalisen kulttuurin kerroksellisuus ja kuvien intertekstuaalisuus. Nykypäivän visuaalinen kulttuuri ei ole syntynyt ilman historiaa. Mennyt elää meissä.

Teoksessa Mumman ruusupaita on kulttuurihistoriallisia kerroksia. Tyttö katsoo ruusua, ruusu pukee tyttöä. Pusero on mumman vanha. Tyttö haluaa kuvaan tämän paidan ja lisää sen päälle liivin, tekee asukokonaisuudesta omansa.

Asetumme pihan pensaan eteen. Kesä on jo pitkällä, pensaan lehdet ovat kookkaita ja aurinko korkealla. Mumma on läsnä, paidan materiaalintunnussa, värissä, kuvioissa, rusetissa, tuoksussa.

Otan kuvan. Siitä tulee litografiani alkukuva.

Mumman paita on odottanut yli kaksi vuotta kaapissa. Kun otan sen esille, siinä on jäljellä vieläkin tuttu tuoksu, joka vie minut ajassa taaksepäin, ja muistan juuri hänet.

Omassa taiteessani aika ja ajallisuus ovat jatkuvasti läsnä; taiteelliseen toimintaani sisältyy monesti viitteitä elämän hetkellisyydestä ja ajattomuudesta. Mumman ruusupaidassa teemana on ylisukupolvisuus – jatkumo, jota kannamme. Teoksessa tyttö kantaa konkreettisesti puseroa, jonka materiaali, värit, kuosi, malli ja tyyli kertovat alkuperäisestä omistajastaan ja ajasta, jossa hän eli. Puserossa on vieläkin tuoksu, ja melkein kuulen mumman äänen, näen hänen ilmeensä, eleensä, asentonsa.

Kuutti Lavonen

Gratia, 2019

Lyijykynä ja vesiväri paperille.

Toisen ihmisen luoma kuva on kokijalle peili, johon hän voi peilata omia kokemuksiaan. Kuten kuvan tekijä, joka ei voi synnyttää kuvaa oman kokemuspiirinsä ulkopuolelta, ei katsojakaan voi sitä lähestyä kuin omien muistojensa ja niiden edustamien elämysten kautta. Katsoessaan kuvaa ihmisen tajunta hakee siitä merkityksiä voidakseen jäsentää näkemäänsä.

Havainto, olipa se millainen hyvänsä, on yksilön kokemuksessa aina se ainoa tosi, mihin hän voi nojata. Ihminen hakee jatkuvasti kattavia, elämyksellisiä merkityksiä. Taiteen tehtävä on välittää niitä voimakkaina. Taiteen tehtävä on myös pitää kokemuksiemme taso herkkänä ja syvänä. Esteettisen elämyksen tarkoitus on käydä todellisuuskokemuksemme äärirajalla luoden pohjaa kontrastiksi arkisemmalle ajan virralle.

Kuten voimakkaat luonnonkokemukset taiteen välittämät henkiset kokemukset palvelevat ihmisen kauneuden, totuuden ja hyvyyden kaipuuta. Ne ovat siis rakkauden synonyymejä.

Taiteilija siirtää oman kädenjälkensä kautta silmänsä näkemää ja sydämensä kokemaa. Hän ojentaa synnyttämänsä kuvan ollakseen yhteydessä toiseen ihmiseen. Tämä silta toiseen on sekin rakkauden synonyymi.

Leila Lipiäinen

Kiven aika, 2022 Carborundum, 5 osaa.

Kiven aika -teossarja esittelee carborundum-tekniikalla syväpainopaperille mustalla painovärillä vedostettuja vedoksia näkö- ja tuntoaisteihin perustuvista havainnoista Pelkosenniemen Pyhätunturin juurella olevan rakennuksen pihakivetyksestä.

Nämä pihakivet ovat kaksi miljardia vuotta vanhoja veden ja jään muovaamia kiviä Pyhätunturin rakalta. Pihalla kulkijat kävelevät niiden yli niitä huomaamatta. Kivet ovat olleet täällä iäti ja ovat täällä vielä meidänkin jälkeen. Arkinen, hyötykäytetty materiaali on nähnyt vuosituhansia toisensa perään. Ajallisesti enemmän kuin me koskaan.

Tätä ajan ulottuvuutta, joka on nähtävissä näissä kivissä, on vaikea ymmärtää. Henkilökohtaista suurta ihmetystä ilmentäviä sanoja nousee ajatuksiin: ikiaikainen, kaukaisuus, kunnioitus, vellova vesi, painava jää, iäisyys, viisaus, vahvuus, muoto, liike, herkkyys, ajan ihme.

Teossarja Kiven aika koostuu useasta samalla laatalla vedostetusta osasta. Vedos kerrallaan carborundum-hiekkaa kuluu pois laatalta, jolloin vedoksien musta painoväri häviää vähitellen lähes näkymättömäksi. Minua viehättää ajatus kivistä, jotka ovat maan hiljaisina läsnä huomaamattomia. Yrjö Kivimiehen (Suomen kielen fraseologiaa, Tammi 1964) sanoin “maan hiljaiset” ovat vaatimattomat, itsestään melua pitämättömät [ihmiset]. Ehkä kivistäkin voi näin sanoa.

Mervi Löfgren Autti

INCOGNITO Aika ja unohdus, 2022 Pigmenttivedos. Kuvankäsittely Jukka Suvilehto.

Teossarjan vanhat valokuvat on otettu 1900-luvun alussa, jolloin kuvassakäynti oli harvinaista. Aikojen saatossa ne päätyivät kirpputorille. Nimeäkään ihmisillä ei ole, mutta kaksi valokuvaamoa ovat tiedossa: valokuva miehestä A. Jonason & Co Göteborgissa ja lapsesta Niklas & Pawlowski Chicagossa.

Täysin uuden muotonsa valokuvat löytävät tässä teoksessa. Pienistä käyntikorttikuvista suurennetut valokuvat avaavat meille ehkä yleisesti määrittelemättömän, jokaisen katsojan tulkitseman uuden tason.

Minna Rainio & Mark Roberts

To Teach a Bird to Fly, 2020 Lyhytelokuva, kesto: 24 min.

Ilmastokriisin ja luontokadon ajallinen ja tilallinen mittakaava asettaa haasteen mielikuvitukselle ja kuvataiteelle. Toisiinsa kietoutuneet ekologiset prosessit ovat hitaita, usein näkymättömiä ja voivat ylittää käsityskykymme. Taiteilijoina olemme olleet välillä ymmällämme tämän viheliäisen ongelman äärellä. Miten näin valtavaa mutta samaan aikaan elintärkeää aihetta voi ylipäätään lähestyä taiteen keinoin? Ympäristökriisiä käsitellään taiteessa usein surun, melankolian ja tragedian keinoin. Myös elokuvien esittämät tulevaisuudennäkymät ovat monesti apokalyptisiä ja pessimistisiä. Me halusimme välttää dystooppiset kuvastot ja yrittää sen sijaan lähestyä aihetta toivon näkökulmasta. Ajatus oli samaan aikaan haastava ja inspiroiva.

Dokufiktiivinen lyhytelokuvamme To Teach a Bird to Fly (2020) kuvittelee tulevaisuuden, jossa ilmastonmuutoksen eteneminen on saatu pysäytettyä. Elokuvan kerronta yhdistää kaksi aikatasoa. Kertojaääni sijoittuu tulevaisuuteen, kun taas elokuvan visuaalinen kerronta paikantuu nykyisyyteen. Elokuvan kertoja kuvailee tapahtumia menneisyydestä – meidän nykypäivästämme – jolloin hänen isoäitinsä työskenteli kasvattiäitinä erittäin uhanalaisille töyhtöiibis-linnuille. Elokuva seuraa lintukannan elvytysprojektia Saksassa, missä nuori nainen (kertojan tuleva isoäiti) kasvattaa lintuja. Hän viettää kaiken aikansa lintujen kanssa niiden syntymästä lähtien. Lopulta kasvattiäiti opettaa täysikasvuiset töyhtöiibikset muuttamaan Italian Toscanaan talveksi. Vähitellen hänen merkityksensä osana hyvin erilaisen tulevaisuuden muodostumista paljastuu ja antaa samalla meille syyn toivoon – ja toimintaan – nykyisyydessä. Katsomalla tulevaisuudesta kohti nykyhetkeä elokuva liittää uhanalaisen lintulajin kohtalon laajempaan yhteyteen ilmastonmuutoksen, lajien sukupuuttoaallon ja planeettamme tulevaisuuden kanssa.

Juha Saitajoki

Kristuksessa, 2021 Tempera, öljyväri ja lyijykynä paperille.

Vuonna 1581 pyhä Jeesuksen Teresa, Santa Teresa de Jesus kirjoitti sisäisestä tilastaan. Hän koki rauhaa ja lepoa. Kuoleman hetken lähestyessä nunnan kasvot loistivat. “Ah, Herrani ja Puolisoni, pian koittaa hartaasti odottamani hetki. Kuljen luoksesi, näen Sinut ja olemme yhdessä. Pian astun tielle, jolla sieluni poistuu tästä vankilasta ja nauttii kaipaamastani Sinusta.” Kirkkaasti loistava Kristus näyttäytyi lukuisten enkelien kanssa juuri ennen nunnan viimeistä henkäystä. Pyhä Jeesuksen Teresa kuoli kello yhdeksän illalla oltuaan koko päivän rukouksen tilassa paljasjalkaisten karmeliittasisarten luostarissa Alba de Tormesissa Espanjassa 4.10.1582. Huoneen täytti kirkas valo ja sinne levisi ihmeellisen ihana tuoksu.

Jyrki Siukonen

Suurennos, 2022 Akryyli ja alkydiväri vanerille.

Työskentelyni ei noudata mitään tiettyä kaavaa, vaan pyrin reagoimaan kulloiseenkin tilaan ja tilanteeseen jollain itselleni uudella tavalla. Tämän vuoksi taiteeni ei muodosta loogista sarjaa tai seuraa tiettyä visuaalista kieltä. Teen mitä milloinkin. Uusi teokseni näyttelyyn Aika ja ajallisuus syntyi niissä ajallisesti ja materiaalisesti rajallisissa puitteissa, jotka tällä kertaa olivat mahdollisia. Halusin toteuttaa jotakin varta vasten tähän asiayhteyteen tehtyä mutta samalla jotakin nopeasti syntyvää. Työskentelytapa on minulle tuttua ja mieluista. Materiaalitkin sain helposti ja läheltä: rovaniemeläisten taiteilijakollegoiden työhuoneilta. Teokseni lähtökohtana on vanha kirjan kansi, edesmenneen sosiologin Antti Eskolan varhainen tutkimus, jonka nimi nauratti minua, kun taannoin tapasin teoksen lähikirjastoni kierrätyshyllyssä. Ajatus askeettisesta kirjan kannesta “kuvana” poiki sitten teoksen, joka on sekä maalaus että tilateos. Tämän tarkemmin en osaa sitä kuvailla. Näin lopputuloksen ensi kertaa vasta, kun näyttely avautui.

Juhani Tuominen

Tanbur sesi, 2020 Akryyli paperilla.

Tanbur taksimi, 2022 Akryyli kankaalla.

Maalaukseni ja installaationi ovat 1980-luvulta lähtien saaneet aiheensa, motiivinsa ja muotonsa ensisijaisesti Konstantinopolin/ Istanbulin kokemuksistani. Bysantti elää töissäni rakennusten ja rakenteiden fragmentteina, osmaniaika turkkilaisten hautahuoneiden, türbe-rakennusten interiööreinä: ajan kulkuna, akustisina kokemuksina, tuoksuina ja valon heijastuksina noiden ikuisuuden odotushuoneiden seinillä.

Tätä kaikkea olen rakentanut itselleni modernismista tutuin pelkistyksin. Visuaalisen yksinkertaistamisen keinoin kuvaan menneiden aikojen ja tämän päivän kerroksellista heijastumaa türben sisätiloissa.

Näyttelyn maalauksissani akustinen näkökulma on syntynyt tanbursoittimen soinnin ja improvisaation kuvallisesta tulkinnastani.

Ilkka Väätti

Hommage à Bart, 2021 Hommage à Piet, 2021 Hommage à Theo, 2021

Öljyväri ja akryyli puulle.

Vaikka teoksiani luonnehditaan yleensä abstrakteiksi, jokaisella niistä on alkukuvansa taidehistoriassa. Kutsunkin itseäni leikkimielisesti kuvataiteen herrasmiesvarkaaksi.

Tämän näyttelyn työt kuuluvat HOMMAGE-sarjaan, jonka aloitin vuonna 2018. Maalaukset ovat tulkintojani modernin ajan mestareiden geometrisista taideteoksista vuosilta 1906–1940. Etsin tuon ajan taiteilijoita intensiivisesti kirjoista, internetistä ja taidemuseoista ja löysin monia inspiroivia teoksia omien teosteni lähtökohdiksi. Hommage on ranskankielinen käsite, joka merkitsee kunnianosoitusta. Töilläni olenkin halunnut kunnioittaa minua ennen työskennelleitä tunnettuja ja tuntemattomia varhaismodernismin mestareita. Tämän näyttelyn teokset kumartavat Piet Mondrianille, Theo van Doesburgille ja Bart van der Leckille. Teokseni rakentavat ajallista siltaa 1900-luvun alusta tähän päivään ja toisaalta ne myllyttävät käsitystä lineaarisesti etenevästä, eheästä ajasta – teoksissa menneisyys ja nykyaika ovat toisiinsa kietoutunut kokonaisuus, joka todellistuu jokaiselle katsojalle hänen ajassaan.

TAITEILIJAT

Elisa Alaluusua

Elisa Alaluusua on piirtäjätaiteilija, joka työskentelee sekä paperille että videon parissa. Hän on kotoisin porotilalta Kemijärven Luusuan kylältä mutta toiminut pitkään Lontoossa keskittyen arkipäivän tutkimiseen näissä kahdessa erilaisessa asuinympäristössä. Dualistinen näkökulma ja dokumentaarinen ote ovat Alaluusualle jatkuvia inspiraation lähteitä. Hän on osallistunut kansainväliseen näyttelytoimintaan 1990-luvulta ja toimii myös kuraattorina. Alaluusuan töitä on nähty esimerkiksi Royal Academy of Artsissa ja Garden Museumissa Lontoossa, sekä Yale Centre of British Artssa USAssa. Syyskuussa 2022 Alaluusua voitti Iso-Britanniassa merkittävän piirustukseen keskittyvän nykytaiteen näyttelyn, Trinity Buoy Wharf Drawing Prize 2022, ensimmäisen palkinnon.

Tom Engblom

Tom Engblom on kuvanveistäjä ja toiminut plastisen sommittelun (kuvanveiston) lehtorina Lapin yliopistossa taiteiden tiedekunnassa 30 vuoden ajan. Engblomin installaatioiden inspiraation lähteenä toimii asetelmaperinne, jota hän haastaa yhdistelemällä esineiden symboliarvoja. Engblom on pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Itävallassa. Hän on osallistunut myös lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on muun muassa Rovaniemen kaupungin, Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa.

Engblom suoritti kulttuurihistorian perusopinnot Marja Tuomisen johdolla 1990-luvun lopussa. Suhde kulttuurihistoriaan määrittyy lauseeseen: me kaikki olemme osa huomisen kulttuurihistoriaa.

Tenka Issakainen

Tenka Issakainen on Porvoossa syntynyt, kolmattakymmentä vuotta Rovaniemellä asunut teatteri- ja elokuvakriitikko ja kulttuurityöläinen. Kriitikon uran ohella hän on toiminut muun muassa tutkijana, galleriatyöntekijänä ja kuvataiteilijana, ja viime vuosina häneltä on julkaistu myös fiktiota.

Issakaisella on takanaan opintoja Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa, jossa hän on opiskellut ja opettanut myös kulttuurihistorian oppiaineessa. Kulttuurihistorian näkökulmat olivat olennainen perusta hänen suomalaista kansanuskoa käsitelleessä väitöskirjassaan.

Anniina Koivurova

TaT Anniina Koivurova toimii Rovaniemen taidemuseon aluetyön amanuenssina, alueena lähes koko Lappi. Vuoteen 2020 hän työskenteli Lapin yliopistossa taidehistorian, nykytaiteen, taiteen ja kulttuurin sekä kuvataidekasvatukseen opetus- ja tutkimustehtävissä, pääosin taiteiden tiedekunnassa.

Feeniks-tutkimushankkeen (2011–2017) valmistelutyö, sen tutkimusryhmä ja kulttuurihistorian tutkijaseminaarit ovat tarjonneet Koivurovalle merkittävän monitieteisen verkoston. Hänen tutkimuksensa käsittelee Lapin jälleenrakennusta erityisesti taidekasvatuksen, taidehistorian ja kulttuurihistorian näkökulmista. Keskiössä ovat Lapin jälleenrakennusajan lasten piirustukset, paperileiketyöt ja maalaukset, kansallinen piirustuskilpailuaineisto, sekä kveekarien avustustoiminta ja taiteilija Naomi Jacksonin avustustyö Lapissa. Näkökulmina ovat olleet mm. lasten arki, Lappi-kuva ja

piirrosten tutkimiseen liittyvät metodit. Tutkimuksesta ja lasten piirroksista syntyi myös näyttely vuonna 2017.

Kuutti Lavonen

Kuutti Lavonen on helsinkiläinen taidegraafikko. Lavonen on tunnettu erityisesti ikonografisista, monitasoiseen piirtojälkeen perustuvista henkilökuvistaan, joissa on viitteitä barokin ja renessanssin estetiikkaan. Lavonen on opiskellut Pohjois-Italiassa, ja Italia inspiroi häntä edelleen. Lavosen töitä on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa. Hänen töitään on muun muassa Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Kiasman kokoelmissa. Lavosen tunnettuja julkisia töitä ovat Pyhän Olavin kirkon maalaukset yhdessä Osmo Rauhalan kanssa (2006–2009) ja Tarton Paavalinkirkon alttarin siipialttarilaitteen paneelit (2015). Alttarin jalustan on tehnyt Pertti Kukkonen. Taiteellisen työn ohella Lavonen valmistelee väitöskirjaa Lapin yliopistoon. Väitöskirja liikkuu kuvataiteen ja kulttuurihistorian rajapinnoilla tutkien napolilaisen taidemaalarin Bernardo Cavallinon (1616–1656) taidetta ja laajemmin barokin aikaa.

Leila Lipiäinen

Leila Lipiäinen on Rovaniemellä asuva kuvataiteilija ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan näyttelytoiminnan yliopistoopettaja. Hänen teoksiaan on ollut esillä näyttelyissä vuodesta 1988 lähtien niin kotimaassa kuin ulkomailla Virossa, Latviassa, Venäjällä, Norjassa, Ruotsissa, Unkarissa, Ranskassa ja Portugalissa. Vuosina 1988–1997 hän opetti taide- ja kulttuurikasvatusta Sodankylässä keskiasteen oppilaitoksissa. Taiteiden tiedekunnassa hän on työskennellyt vuodesta 1997, vuodesta 2015 näyttelytoiminnan yliopisto-

opettajana ja kokeellisen grafiikan opettajana. Kulttuurihistoriaa hän on opiskellut Marja Tuomisen ohjaamissa opinnoissa ja osallistunut Suuret herrat susia, pienet herrat piruja -artikkelikokoelmaan (1995).

Lipiäinen on Lapin taiteilijaseuran, MUU ry:n ja Suomen Taidegraafikkojen jäsen. Hänen teoksiaan on Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmassa Rovaniemen taidemuseossa, Rovaniemen kaupungin kokoelmassa, Sodankylän kunnassa ja Arctic Resort Kakslauttasessa.

Mervi Löfgren Autti

Mervi Löfgren Autti on taiteen tohtori, tutkija ja valokuvaaja. Hän on syntynyt Rovaniemellä, opiskellut Lahden taideteollisessa oppilaitoksessa ja Tampereen yliopistossa sekä opiskellut kulttuurihistoriaa ja väitellyt tohtoriksi Lapin yliopistossa. Historialliset valokuvat, niiden kautta avautuvat tulkitut todellisuudet ovat hänen kiinnostuksensa kohteita, samoin historialliset dokumenttielokuvat. Valokuvat ovat osa kulttuurihistoriaa, joka on hänen poikkitieteellisen lähestymistapansa kotipesä. Löfgren Autti on työskennellyt parinkymmenen vuoden ajan Lapin yliopistossa eri työtehtävissä, kulttuurihistorian oppiaine mukaan lukien.

Minna Rainio & Mark Roberts

Minna Rainio ja Mark Roberts ovat palkittuja taiteilijoita ja elokuvantekijöitä. Heidän liikkuvaa kuvaa hyödyntävät installaationsa ja lyhytelokuvansa ovat käsitelleet mm. siirtolaisuuteen ja ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä ihmisten henkilökohtaisten kokemusten ja tarinoiden kautta. Rainio ja Roberts lähestyvät aiheitaan usein dokumentaarisen fiktion keinoin asettaakseen katsojan näkemään asioita uudella tavalla. Heidän uusin lyhytelokuvansa To Teach a Bird to Fly (2020) liittyy lintujen sukupuuttoaaltoon,

ja se voitti Tampereen elokuvajuhlien Risto Jarva -palkinnon vuonna 2020. Rainion ja Robertsin teokset ja elokuvat ovat olleet esillä laajasti näyttelyissä Suomessa ja maailmalla ja heidän lyhytelokuviaan on esitetty lukuisilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Minna Rainio on opiskellut kulttuurihistoriaa ja väitellyt taiteen tohtoriksi Lapin yliopistossa vuonna 2015.

Juha Saitajoki

Juha Saitajoki on kuvataiteilija, jonka työskentelyä inspiroi mystiikka, pyhimykset ja pyhyys. Saitajoki väitteli taiteen tohtoriksi Lapin yliopistossa vuonna 2003. Hänen väitöskirjansa Pyhän Teresan hurmio oli Lapin yliopiston ensimmäinen kulttuurihistorian väitöskirja, jossa taiteellinen osuus yhdistyi kulttuurihistorialliseen tutkimukseen. Saitajoki on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Saitajoen teoksia on muun muassa Kiasman, Kuvataideakatemian, Helsingin kaupungin taidemuseon ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmissa.

Jyrki Siukonen

Jyrki Siukonen on valmistunut kuvataiteen tohtoriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2001 ja toiminut Lapin yliopiston dosenttina vuodesta 2003. Hän on pitänyt vuodesta 1982 alkaen yli viisikymmentä yksityisnäyttelyä ja toistasataa ryhmänäyttelyä mm. Berliinissä, New Yorkissa, Rovaniemellä, Roomassa ja Tampereella. Kuvataiteen valtionpalkinto myönnettiin hänelle vuonna 2017. Kuvataiteellisen työnsä lisäksi Jyrki Siukonen on julkaissut lukuisia tutkimuksia 1700-luvun filosofiasta ja kulttuurihistoriasta, 1900-luvun venäläisestä avantgardesta sekä lappilaisista taiteilijoista. Laurin Jäntin säätiön tietokirjapalkinnon hän sai vuonna 2006 teoksesta Mies palavassa hatussa. Siukosen viimeisin kirja Hulluutta ja humpuukia käsittelee uuden kansainvälisen taiteen vastaanottoa

1910-luvun Suomessa ja ilmestyy keväällä 2023. Lapin yliopiston kulttuurihistorian opetuksessa Jyrki Siukonen on toiminut vierailijana ja kahden tohtorityön ohjaajana.

Juhani Tuominen

Juhani Tuominen on Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan emeritusprofessori. Taiteilijana hän on toiminut Suomen Taideakatemian koulun opintojen jälkeen vuodesta 1974 lähtien. Sen ohessa hän on ennen siirtymistään Lapin yliopistoon työskennellyt muun muassa Oulun läänin läänintaiteilijana ja opetustehtävissä Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolla. Juhani Tuominen on osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla; hänen töitään on useissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa. Juhani Tuominen asuu ja työskentelee Rovaniemellä; hän on pitkään työskennellyt myös Istanbulissa ja eri puolilla Turkkia.

Ilkka Väätti

Ilkka Väätti on tamperelainen pitkän linjan kuvataiteilija ja Lapin yliopistossa vuonna 2012 väitellyt taiteen tohtori. Väättin väitöstyö Mundus – Matka maailman keskipisteeseen käsittelee kulttuurihistoriallisesti ja taiteen keinoin maailman ”keskipisteitä”: Delfoin Apollonin temppelin kulttikiveä omfalosta, Rooman kaupungin forumin pyhäkköä Umbilicus Urbista ja Konstantinopolissa sijaitsevaa Hagia Sofia -monumenttia. Väätti on taiteellisen työnsä ohella jatkanut tutkimustyötä. Hänen monografiansa Rovaniemen asutushistoria 1520–1660 valmistui vuonna 2021. Väätin teoksia on ollut esillä lukuisissa yksityisja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on muun muassa Suomen valtion, Sara Hildenin taidemuseon, EMMAn, sekä Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmissa.

Graafikko: Adomas

Lukas Petrauskas Kuva: Marko

Adomas Lukas Petrauskas was an exchange student at the University of Lapland. He works as a freelancer alongside his studies at Manchester Metropolitan University, UK with a vast portfolio of music event posters. His source of inspiration is ambient music and industrial design.

Junttila