PUHEENAIHE EU:N METSÄTERMIT
Mikä ihmeen taksonomia? EU:n kestävää metsänkäyttöä koskevat suunnitelmat ja lainsäädäntöehdotukset ovat herättäneet Suomessa paljon keskustelua. Metsäteollisuus ry:n Maija Rantamäki avaa, mitä taksonomia, metsästrategia ja muut hankalat termit tarkoittavat. T E K S T I E MM I LAU K K A N EN | KUVAT G ETTY I MAG ES
VAIKKA EU:lla ei ole varsinaista päätäntävaltaa metsäkysymyksissä, monet asetukset vaikuttavat metsätalouteen ja -teollisuuteen sekä esimerkiksi siihen, minkälaisia alueita suojellaan. ”EU:n ilmastopolitiikkaan liittyvät tavoitteet heijastuvat epäsuorasti siihen, kuinka paljon valtakunnan metsissä tehdään teollisen puun hakkuita”, sanoo kansainvälisten ja EU-metsäasioiden päällikkö Maija Rantamäki Metsäteollisuus ry:stä. Tällä hetkellä EU:n käsittelyssä on aiempaa enemmän metsiä koskevaa sääntelyä.
30
–
METSÄN HENKI 2/22
”Aika näyttää, ottaako EU vallan metsäasioissa. EU-komissiolla on kova into hivuttautua kansallisen päätäntävallan piirissä olevien kysymysten alueille esimerkiksi kestävän metsätalouden kriteereistä, mutta päätöstä tästä ei ole tehty. On kyse aloitteista, jotka komissio on julkaissut kuluneen parin vuoden sisällä.” Näiden aloitteiden konkreettisia vaikutuksia on toistaiseksi vaikeaa arvioida, koska asian käsittely on yhä kesken. Pysyt keskustelusta paremmin kärryillä, kun opettelet pari aiheeseen liittyvää termiä: