Kuhanpilkintää merellä ja järvellä

kalastaja VAPAA-AJAN

KUHAN PILKINTÄÄ merellä ja järvellä

PILKINTÄ

◗ TEKSTI JA KUVAT: OLLI SAARI

KUHANPILKIN

merellä Tuskastuttavan jännittävää matalapyyntiä Talvikausi on kuhille rauhoittumisen aikaa, joka keskeytyy vain lyhyiden ja satunnaisten aktiivisuushetkien takia. Silloin pilkkijän on pidettävä vavasta tiukasti kiinni.

Kapeiden tärppi-ikkunoiden odotukseen kiteytyy kuhanpilkinnän jännitys.

L

ämpöisistä vesistä pitävä kuha viettää askeettista elämää jääkannen peittäessä sen elinympäristön. Saalistusviettiä hyödynnetään vain elämän säästöliekin ylläpitämiseksi. Siellä missä kuhat oleilevat, kulkevat usein myös niiden saalistajat, pilkkijät.

Pyynti ei ole helppoa, koska kuha suostuu yhteistyöhön vain hetkittäin. Järvikuhiin verrattuna merialueen kuhat ovat sentään hieman hövelimpiä, ja niiden saamiseen on toiveita läpi talven. Jopa päivittäin. Tyy-

2

pillistä on, että tuntien mittainen hiljaisuus saattaa keskeytyä pariin peräkkäiseen koko käsivarressa tuntuvaan rouhaisuun.

Taitavalle kalastajalle se tarkoittaa lounasta kotiin viemisiksi ja epäonnisemmallekin toivonkipinän henkiin heräämistä.

Vielä reilut kymmenen vuotta sitten kuhia pilkittiin Suomenlahden rannikolla alkutalvesta syvästä, kymmenen metrin molemmin puolin. Kevättä kohden mentäessä kalat ja ka-

◗ Kuha elää säästöliekillä jääkannen peittäessä sen elinympäristön.

◗ Merikuhan saamiseen on paremmat mahdollisuudet kuin järvikuhan.

NTÄÄ

Kuhien aktivoituessa saattaa samaan aikaan tapahtua useammallakin reiällä. Kuva: Antti Henriksson

◗◗ Vielä kymmenisen vuotta sitten kuhia pilkittiin Suomenlahden rannikolla alkutalvestä syvästä, kymmenen metrin molemmin puolin. Nykyään kuhaa esiintyy laajemmin jo 2-5 metrissä.

3

PILKINTÄ lastajat siirtyivät matalammille lahdille.

Nykyään kuhia esiintyy mantereen läheisillä lahdilla koko talven ajan ja ottisyvyys löytyy yleensä 2–5 metristä. Päivästä riippuen kuhia saattaa saada aivan kaislikon vierestä. Lisäksi hidasvirtaiset jokisuut ja jopa jokien alaosat vetävät kuhia puoleensa. Vaikkeivat kuhien ”mannerhakuisuuden” syyt ole täysin selvillä, kelpaa käytös pilkkijälle. Leutojen talvien vaikutukset kun nakertavat pilkkijäitä ensisijaisesti entisajan ulommilta pyyntipaikoilta.

Ahkeraa porausta Merenlahtien ja jokien kuhat ovat usein kasaantuneina pieniksi osaryhmiksi. Niiden löytäminen edellyttää lukuisten tyhjäksi todettavien reikien koluamista. Jos ennakkotietoja ei ole saatavilla, kannattaa muutaman pilkkiavannon verran tehdä testi-iskuja vuorollaan eri syvyyksiin.

Pilkki pudotetaan 10-50 sentin päähän pohjasta, jossa sitä uitetaan rauhallisin vedoin.

Pohjaakin voi välillä pölläyttää.

Kuha nappaa useimmiten hennosti väristettyyn tai paikallaan olevaan pilkkiin, joten nykäisy-

Suositut kuha-apajat tunnistaa reikäjuustoksi kairatuista alueista.

KAIKULUOTAIN

Vaikka luotain antoi vinkin lähestyvästä kalasta, ei vastaisku tällä kertaa onnistunut.

KAIKU YLLÄPITÄÄ TOIVEITA Etukäteen pidin kaikua turhanpäiväisenä repuntäytteenä pilkittäessä kuhia parin metrin lahtivesistä. Oletin kuhien näkymisen olevan epätodennäköistä, piirtäähän kaiku tietoa erittäin kapealta alalta. Lisäksi kuvittelin aivan pohjan tuntumasta nappaavien kuhien jäävän luotaimen näytöllä pohjalinjan katveeseen. Molemmat väittämät olen sittemmin kumonnut, enkä kuhapilkille enää ilman kaikua suostu menemään.

Nykypäivän kaikuluotaimet piirtävät pilkin, kalan ja pohjan sujuvasti erilleen toisistaan, vaikka niiden välinen etäisyys lasketaan pilkkireiän puolella senteissä. Jopa ison värikoukun vaihtamisen suurempaan tai pienempään voi havaita luotaimessa.

Kaikuluotain on vahvistanut käsitystä kuhien jaksottaisesta aktivoitumisesta. Tummaa pilkkireikää tuijottava pilkkiukko ei saa paastojakson aikana välttämättä varovaisintakaan tärppiä. Luotaimella voi kuitenkin todistaa, että epäluuloisia kuhia käy silloin tällöin pilkkiä katsomassa. Tieto kalojen läsnäolosta kannustaa yrittämään sinnikkäästi ja vaihtamaan pyytöä moneen kertaan.

Kuhien olinpaikkojen kartoittaminen onkin keskeinen kaiun antama hyöty. Syöntihetket ovat usein lyhyitä ja silloin on syytä olla pelipaikoilla.

jen väli saa olla useita sekunteja.

Kala-alueen löydyttyä voi samasta reiästä saada pari-kolmekin kuhaa. Tärppitoiveet säilyvät korkealla myös ottikohdan välittömässä läheisyydessä, siksi seuraavat kairaukset tehdään vain muutamien metrien päähän.

Jokisuistoissa kairauskulttuuri on vieläkin hurjempaa. Paljoa en valehtele, kun väitän tapana olevan porata reiät molemmin puolin pilkkijakkaraa.

Varsinkaan kevätjäillä eivät lumisateet enää tule piilottamaan edellisten päivien kalaisia alueita. Silloin vieraillakin vesillä saa juonesta kiinni seuraamalla kulkujälkien ja vanhojen reikien tihentymiä. Todennäköisesti jäällä myös näkyy useampi(kymmen) pilkkijä.

Jään alla lymyilevät kuhat vieroksuvat tiheimpien reikäjuustokohtien kautta kajastavaa valoa ja siirtyvät pyrstön potkun verran sivummalle. Vanhojen ottipaikkojen viereiseltä ehjän jään alueelta on siksi hyvä korkata uusi reissu käyntiin.

Nostoja, lyöntejä ja huteja Saalistakuuta ei kannata kuhareissuille kevein perustein antaa. Vaikka alueet ja tekniikat olisivat viimeisen päälle kunnossa, ei kuhaa aina kiinnosta.

Pilkkijän pahin vihollinen on harva tapahtumaväli, joka vie keskittymisen aivan toisaalle.

Siksi kuhan tärppi osaa yllättää kerta toisensa perään.

Räikeällä värikoukulla varustettuja pieniä pystypilkkejä ei sovi unohtaa ottaa kuhareissuille mukaan. Kärpäsentoukilla tai kuoreen siivulla voi kruunata tarjoilun.

4

◗ Hidasvirtaiset jokisuut ja jokien alaosat vetävät kuhia puoleensa.

◗ Pilkki pudotetaan 10-50 sentin päähän pohjasta ja uitetaan välillä pohjaa pölläyttäen.

Jäykät pilkkivavat sekä laaja kattaus erivärisiä tasapainopilkkejä, vain kuhat puuttuvat.

Kuoreenpalalla höystetty pilkki on pelastanut monta vaikeaa kuhapilkkireissua.

Usein kuha ottaa pilkkiin tomerasti. Tärppi tuntuu vavassa kovana iskuna tai selvänä painalluksena. Jollei vastaisku tapahdu automaattisesti, on saaliina pelkkää kiroamista. Toisinaan ruokakoonkin kuha tyytyy ainoastaan nostamaan pilkin alla killuvaa värikoukkua, jolloin unelias pilkkimies hukkaa taatusti tilaisuutensa.

Moni pilkkii kuhaa seisaaltaan, jotta tärppi tuntuisi varmemmin käteen saakka ja vastareaktio tapahtuisi aikailematta. Seisten pilkkivän vaarana on liian nopea kuhan kiskominen ylöspäin, joka helposti päättyy karkuutukseen jäänreunaa vasten. Käyttämällä kuuden tuuman kairaa tämäkin vaaramomentti hieman laimenee. Eikä

Jigi toimii myös talvella.

Tämä kuha ei yltänyt uuden lain edellyttämään 42 sentin pyyntimittaan ja pääsi vapauteen. Kuva: Antti Henriksson

satunnaisesti pilkkiin tarttuvia parin kilon kuhia pienemmästä ylös saisikaan.

Luotainta hyödyntävää pilkkijää kuhat eivät niin vain yllätä, sillä kalan nousu pilkille piirtyy kaiun näytölle hetkeä ennen tärppiä. Näkökontakti lähestyvästä kalasta sähköistää aina tunnelman ja huomaamatta tulee pilkille annettua lisää liikettä. Se on usein myrkkyä ja tärppi jää haaveeksi. Kertaalleen pilkin alla käynyt kuha saattaa antaa toisen mahdollisuuden, jos sitä malttaa jäädä odottamaan minuuttien ajaksi. Pilkin vaihtokaan ei ole tässä kohtaa huono strategia.

Hämärähommia Kuten kesällä, on kuha talvellakin todennäköisimmin syömäpäällä valoisan ajan ensimmäisinä ja viimeisinä tunteina.

Myös keskellä päivää kuhat saattavat aktivoitua pienien hetkien ajaksi. Positiivista on se, että kevätjäillä ehtii töiden jälkeen hyvin mukaan iltasessioon lähilahdille.

Kairaakaan ei välttämättä tarvitse, sillä poraustyön ovat tehneet muut jo valmiiksi. Moni

◗◗ Kaikuluotaimen avulla löytyy helpoiten kuhien olinpaikat.

aktiivisiamyös kannattaa vaih◗ Kuhien ollessa lahtienpaikkaa syvemmät ◗ Kalasta taa jopa minuutin välein, jollei tärppiä kuulu. keskiosat.

päivän aikana kairatuista, ja silloin kalattomista, reistä herää nimittäin eloon illan hämärtyessä. Etulyöntiasema on jäällä koko päivän viihtyneellä pilkkijällä. Hän valitsee uudelleen kokeiltaviksi ensisijaisesti ne avannot, joissa mahdollisista kuhista on saatu kaikunäköhavainto tai vavassa on tuntunut edes hentoisia tärpin tapaisia merkkejä.

Päiväunilta herännyt kuha saattaa lyödä pohjan tuntumaan pudotettuun pilkkiin välittömästi, joten kalastajan on oltava valppaana. Syöntipiikin ollessa käynnissä voi uusintatärpin tai seuraavan kuhan saada välittömästi samasta reiästä. Kalaisan alueen löydyttyä kannattaa kopaista kaikki lähistön avannot läpi järjestelmällisesti.

Kuhien ollessa aktiivisia paikkaa vaihdetaan jopa minuutin välein, jollei tärppiä kuulu. Kaveriporukan kanssa pystyy tehokkaasti katsastamaan ison alueen ja keskittämään pyynnin koko ajan kalaisimmille kohdille. Silti moni luovuttaa iltapyynnin turhan aikaisin, sillä syöntiä jatkuu toisinaan pilkkopimeään saakka.l

5

PILKINTÄ

◗ TEKSTI JA KUVAT: JANNE RAUTANEN

Kuha ei ole iskenyt pilkkiin ja on vaihdon aika.

Ovatkohan vaeltavat kuhat jo alueella, miettii kalamies.

6

◗ Järvikuha tarjoaa haastavia pilkkihetkiä kalastajille.

◗ Hyvin kuhaa antavat järvet ovat pääsääntöisesti kohtuullisen matalia.

Haasteellinen JÄRVIKUHA

Kalastajan taidot haastavia pilkkihetkiä etsivät kalamiehet suuntaavat kuhapilkille.

Mystisenäkin pilkkikalana pidetty kuha haastaa kalastajan taidot ja kärsivällisyyden.

Oikeat paikat ja keinot löytänyt pilkkijä palkitaan tukevilla tärpeillä ja paistinkaloilla.

K

uhanpilkintä järvillä laittaa kalastajan pyynti- ja luonnonlukutaidot todelliselle koetukselle. Merellä kuha on talvisin aktiivinen vuodesta toiseen, mutta järvillä tilanne on toinen. Vaihtelevuus eri vuosien välillä on merkittävä.

Kuhanpilkkijän silmin järvet voi karkeasti lajitella kolmeen kategoriaan. Vuosittain kalaa antaviin, satunnaisesti pilkkiä pureviin ja täysin mahdottomiin kuhajärviin. Järvien luonnehdinta ja syyt kalan aktiivisuuden vaihteluihin ovatkin hankalampia avata. Muutamia yleispiirteitä järville voi kuitenkin esittää.

Vuodesta toiseen kuhaa antavien järvien kuhatiheys on suuri. Veden väri on yleensä savisameaa tai humuksen värittämää.

Järvet ovat pääsääntöisesti kohtuullisen matalia (esimerkkinä Pyhäjärvi, Tammela). Satunnaisesti hyviä kuhapilkkielämyksiä tarjoavat järvet ovat myös kuharikkaita, savisameita tai humuspitoisia vesiä. Näissä järvissä luonnonolosuhteet ovat merkittävässä roolissa kuhan aktiivisuuden suhteen (esimerkkinä Pyhäjärvi, Vesilahti). Mahdottomilta tuntuvat kuhapilkkijärvet voivat nekin olla kuhatiheydeltään suuria, mutta usein ne ovat humus- tai kirkasvetisiä ja syviä

järviä (esimerkkinä Aurejärvi, Parkano).

Teoriassa kuhan pilkintään täysin sopiva järvi voi olla talvesta toiseen kuhanpilkkijän kaivo, vaikka verkkomiesten ahkiot komeita kuhia pullistelisivatkin. Vai onko syy siinä, että toimivia menetelmiä kuhien suun aukaisuun ei kalamies ole vielä keksinyt?

Vuodet eivät ole veljeksiä Syksyn lämpötiloilla ja jään muodostumisella on merkittävä rooli tulevaan kuhanpilkintätalveen. Aikaisin syksyllä ”lämpimän” veden päälle muodostunut jääkerros on yleensä

merkki hyvästä pilkkitalvesta.

Tällaisina vuosina myös satunnaisesti pilkkikuhaa tarjoavien järvien jäähän kannattaa pilkkimiehen kairanteränsä upottaa.

Tuulisina ja kylminä syksyinä vedet saattavat jäähtyä koko massaltaan todella kylmiksi.

Tällöin ei ole oletettavissa ainakaan alkutalvesta laadukasta kuhanpilkintää. Kylmä alusvesi vetää usein kuhan ohella ahvenenkin suun suppuun.

Keväällä virtapaikkojen auetessa ja veden hiljalleen lämmetessä kuhat viimeistään aktivoituvat. Alkutalvesta kuha on aktiivinen koko valoisan ajan.

Kevättä kohden mentäessä al-

VÄLINEET

MITÄ SIIMAN PÄÄHÄN? Järvikuha puree täysin samoihin vieheisiin kuin serkkunsa merellä. Kookkaat pystypilkit, jotka varustetaan terävillä kolmihaarakoukuilla, ovat erittäin suosittuja. Pilkkien alla roikkuu yleensä värikoukku, jonka voi syötittää toukilla tai ahvenen silmällä. Jos syötistä ei ole muuta hyötyä, niin jarruttaapa se ainakin pilkin liikettä.

Kuhaa tulee pilkkiä todella rauhallisesti kaloja kiusaillen.

Myös tasapainot ovat yleisiä kuhapilkkijän pyytöjä. Valitettavasti kevennettyjä en ole juuri ehtinyt kuhille uittamaan, mutta ne löytävät varmasti tiensä pilkkisiimani päähän. Parin viime vuoden aikana on kuulunut hyviä tuloksia myös vertikaalijigeillä pilkkimisestä.

◗ Kylmänä syksynä todella kylmiksi jäätyneet vedet eivät ole antoisia kuhanpilkintään.

◗

Jäykkäkärkiset pilkkivavat kannattaa varustaa noin 0,30 millin monofiililla. Jos käytössä on notkeampi kela/vapa-yhdistelmä, noin 0,20 millin kuitusima sopii tarkoitukseen.

Kuitusiimoja suosittelen vain notkean pilkkivavan ja kelan käytön yhteydessä. Läpi sormen nahan leikkaava siima ei kenenkään pilkkipäivää piristä. Kuidun jatkoksi on hyvä laittaa pieni pätkä 0,30-0,40 millin fluorocarbonia kuhien epäluuloja lievittämään.

Kaikuluotain on verraton apu kaloja paikallistettaessa.

Tyhjää reikää ei kannata kauaa pilkkiä, mutta komean kaaren kohdalle osuessa kannattaa käyttää aikaa ja ottaa kaikki opitut taidot käyttöön.

◗ Alkutalvesta kuha on aktiivinen koko valoisan ajan.

7

PILKINTÄ ◗ TEKSTI JA KUVA: TIMO HAAPASALO

KUPARIKYLKI

KUPARIKYLKI

HYVÄ ALOITUS

Aamuhämärän kuparikylki.

Aivan kuten muutkin saamani pilkkikuhat, myös kuvan kala tuli ahvenen pilkinnän sivuosumana – tällä kertaa marraskuun ensijäillä. Hieman auringonnousun jälkeen luotain piirsi paksun keltaisen kaaren tasapainon alle kahden ja puolen metrin vedessä. Kaari lähti nousemaan vauhdilla varovasti värisytettyyn tasapainopilkkiin, ja tärppi olikin melkoinen.

kavat aamu- ja iltasyönnit erottumaan selvemmin.

televa naaras on tosin kuhakannallekin arvokas yksilö. Kantaa kannattaa verottaa harkiten.

Muistattehan, että vuolteet ovat virtaavia kohteita ja jään paksuus vaihtelee muutamienkin metrien matkalla suuresti! Turvallisuutta ei kannata koskaan riskeerata.

Pilkkijän ottipaikat Kalapaikan valinnalla on suuri merkitys tulevan paistiaterian pyyntiä ajatellen. Alkutalvesta kuhia saa samoilta alueilta kuin avoveden viimeisinä kalareissuina. Laajat ja melko loivareunaiset penkat, joiden ympärillä kuoreet ja muut ravintokohteet parveilevat, ovat kuhanpilkkijän kohdealueita. Myös talvehtimismonttujen reunoille kannattaa muutamia reikiä kairailla.

Kevään edetessä kalojen sukuvietit ajavat kuhan liikenteeseen. Mikäli jääpeite pysyy järvissä keväällä pitkään, osa vaelluksesta tapahtuu jääkannen alla. Maaliskuun lopulla ja huhtikuussa vaellusreittien matkalle osuvat kapeikot ovat todellisia ottipaikkoja.

Loppukauden pilkkijällä on suurin todennäköisyys pyytää vaakaa useampaan kiloon venyttävä kehukala. Mätiä pullis-

8

Haukena tai todella suurena ahvenena pidetty kala yllätti kalamiehen täysin, kun leveä ja kuparinen kylki piirtyi ensimmäisen kerran ohuen ja mustan teräsjään läpi. Tälläkin kertaa kuha kelpuutti verrattain pienen, kirkkaalla värikoukulla varustetun ja varovaisesti uitetun tasapainopilkin. Pilkkireissun olisi voinut aloittaa huomattavasti kehnomminkin.

Löydä oma kalapaikkasi

Kuhanpilkkijän kalusto järvikuhalle koostuu kookkaista pilkeistä sekä jigeistä. Vieheitä tärkeämpää on kuitenkin malttaa uittaa pilkkiä rauhallisesti kaloja kiusaten.

Kaikuluotain on verraton apu kaloja paikannettaessa. Kalan löydyttyä kannattaa käyttää aikaa sen iskuhalujen herättämiseen.

Kevään edetessä kutuvaellukselle suuntaavia kuhia pilkitään vuolteiden reunoilta. Jään paksuus vaihtelee virtapaikoissa suuresti, joten turvallisuus tulee aina ottaa huomioon.

◗ Maaliskuun lopulla vaellusreittien matkalle osuvat kapeikot ovat hyviä ottipaikkoja.

Vaikka kuhan pilkintä tuntuu haasteelliselta lajilta, se ei missään nimessä ole mahdotonta.

Etelä- ja Länsi-Suomessa on lukuisia hyviä kuhajärviä pilkkijöiden iloksi.

Viime vuosina kuhakannat ovat monin paikoin vahvistuneet ja kuha on levitetty menestyksekkäästi uusiin järviin.

Osa hyvistä kuhajärvistä on edelleen löytämättä. Etenkin Itä-Suomessa on uusia todella kiinnostavia pilkkikohteita, joissa kuhakannat ovat runsaat.

Huhut ovat kertoneet, että siellä kuhat ovat kiitettävästi pilkkeihin iskeneet.l

◗ Mätiä pullisteleva naaras on kuhakannalle arvokas yksilö.