Mateen pilkintä

Madetta morrilla MESTARIN TAPAAN

Melomalla madepilkille

MADEMORRIA

pompottelemassa

Suomen VAPAA-AJANKALASTAJAT

MADEMORRIA pompottelemassa

Kuten kalastuksessa aina, myös mateenpilkinnässä on kaikkein tärkeintä olla oikealla paikalla oikeaan aikaan. Joskus oikea paikka voi olla metreistä kiinni, mutta useimmiten riittää, kun löytää oikealle alueelle. Onneksi ajankohta on joka vuosi kutakuinkin sama.

Otsalamppu, kamera, vaaka, saappaat, lämpimät vaatteet. Kaikki alkoi olla valmista. Vielä syöttipussi termospullon seuraksi pilkkireppuun ja reppu auton takaluukkuun. Kaira oli siellä jo valmiina. Ilta oli tarkoitus viettää madetta pilkkien ja aioin olla ajoissa pilkkipaikalla.

Edellinen reissu kahta päivää aikaisemmin oli ollut todella onnistunut

ja olin saanut useita hienoja mateita. Kiitos siitä kuului Teemulle, joka huonoa madetuuria valiteltuani oli vinkannut minulle eräästä matalikosta, josta mateita kyllä pitäisi löytyä.

Suunta oli siis selvä; suoraan edellisen reissun paikalle. Toivottavasti siellä olisi taas syöntihaluisia mateita ja mielellään myös joku suurkalakoon ylittävä yksilö. Sellainen minulta vielä puuttui ja nyt olisi kiva

saada se neljän kilon raja rikottua.

Mateenpilkkijä voi joutua hikoilemaan

Jäälle oli viime kerran jälkeen satanut lisää lunta. Onneksi sitä ei kuitenkaan ollut kovin paljoa ja eteneminen oli helppoa. Sen verran valkoista peitettä oli kuitenkin satanut, että edellisen reissun jäljet olivat peittyneet. Jäälle oli saapu-

Mateiden kuvioinnit vaihtelevat suuresti vesistöjen ja yksilöiden välillä. Kaikki ne ovat kuitenkin upean näköisiä ja hienoja kaloja kalastaa.

nut jo useita muitakin pilkkijöitä, mutta onneksi suurin osa oli melko kaukana vastarannan puolella. Ehkä tässä saisi taas pilkkiä ihan omassa rauhassa.

Paras syöntiaika alkaisi vajaan parin tunnin kuluttua ja silloin olisi eduksi, jos ei tarvitsisi kairailla lainkaan reikiä. Jään alla oli vettä vain vähän yli metri, joten kaikki ylimääräinen melu varmasti häiritsisi kaloja. Oli siis parasta porata heti alkuun riittävä määrä reikiä valmiiksi, ainakin kymmenen kappaletta.

Ensimmäiset kolme kokoa 8” olevaa reikää syntyivät nopeasti, mutta sen jälkeen alkoi tahti vääjäämättä hidastua. Mitä useamman reiän sain aikaan, sitä enemmän kertyi maitohappoa lihaksiin. Kahdeksan tuuman kaira on kuitenkin välttämätön, kun tavoitteena on suurkalakoon made. Muutaman vuoden takaiset kokemukset siitä, kun made ei mahtunutkaan reikään olivat niin karvaita, että niitä en enää missään tapauksessa halua kokea uudelleen, vaan hikoilen suosiolla muutaman ylimääräisen tipan reikiä tehdessä. Lopulta muutaman hengähdystauon jälkeen olin saanut kaksi viiden reiän riviä valmiiksi. Ne saivat luvan riittää, ainakin tässä vaiheessa.

Made tykkää kovista pohjista

Loputtomalta tuntuneen reikien pyörittelyn jälkeen oli aika istahtaa alas. Kaivoin repusta termospulloa ja kaadoin kuppiin höyryävää kahvia. Toista kupillista juodessani alkoi kalakuume olla jo kova. Hörppäsin loput puoli kuppia kerralla, laitoin termospullon takaisin reppuun ja kaivoin tilalle syöttipussin ja vavan.

Pussi mateen alla suojaa sen ihoa ja sen voi halutessaan vapauttaa hyväkuntoisena takaisin uimaan.

Käännyin poispäin reiästä ja laitoin vasta sitten otsalampun päälle. Näin ei veteen pääsisi mateita mahdollisesti säikyttävää valoa. Pussissa oli nippu särkifileitä, osa selkärangan kanssa ja osa ilman. Valitsin selkärangalla varustetun fileen ja kiinnitin sen lituskaisen mademorrini koukkuun.

Imumadon toukat elävät mateiden silmässä ja aiheuttavat sokeutta. Näkökyvyn menetys ei kuitenkaan mateita juuri haittaa, sillä ne löytävät ruokansa maku-, haju- ja tuntoaistiensa avulla.

taman minuutin, ja kun tärppiä ei tuntunut, siirryin seuraavalle reiälle.

Kala on paikalla

Laskin morrin taas pohjaan ja aloitin pompottelut ja tömistelyt. Välillä muutaman sekunnin tauko siimaa kireällä pitäen, morrin pysyessä kuitenkin koko ajan pohjan tuntumassa. Toisen tömistyssarjan lopuksi tuntui vavassa tärähdys. Vetäisin vastaan ja kiinni oli. Jäälle kassin päälle nousi reilu kiloinen made. Hyvältä näytti; kala nousi heti toisesta reiästä. Jatkoyrityksistä huolimatta ei lisää tärppejä tullut ja oli aika siirtyä eteenpäin.

Seuraavalla reiällä olikin jo vastassa kunnon kova pohja. Pomputtelin painavaa morria kuuluvasti pohjaa vasten, eikä tärppiä tarvinnut kauaa odotella. Tämän kalan kohdalla koko parani heti reilulla kilolla edelliseen verrattuna. Kävin vapaut-

tamassa mateen ensimmäiseen, nollatuloksen antaneeseen reikään ja palasin kiireesti takaisin reiälle.

Uusi tuore syötti kiinni ja pilkki pohjaan. Pari pompottelua pohjassa ja taas tärppi. Nyt tuntui huomattavasti raskaammalta kuin aikaisemmin. Raskasta vastavetoa kesti kuitenkin vain pari sekuntia, kunnes kala pääsi irti. Harmituksen tunne on aina yhtä suuri ison kalan päästessä irti.

Oli kuitenkin turha ruveta surkuttelemaan irti päässyttä kalaa; vaikka se ehkä olikin juuri se suurmade, jota olin yrittämässä. Alla tuntui uivan syönnillään olevia mateita, joten äkkiä pilkki takaisin reikään.

Hyvän kokoista madetta

Yhden tuloksettoman reiän jälkeen osui kohdalle todella hyvä reikä. Ylös nousi peräjälkeen kaksi hyvän kokoista madetta, joista suurempi painoi kymme-

Lähes 140 grammaa painava mademorri herättää varmasti huomiota jään alla. Joskus kuitenkin pienempi morri toimii paremmin. Kokeilemalla löytää kulloinkin parhaiten toimivan.

nen grammaa vajaa kolme kiloa. Parin minuutin pomputtelun jälkeen tärähti kolmannen kerran ja taas tuntui lupaavalta.

Ylös nousi edellistä hieman isompi viiksileuka. Otin koukun irti suupielestä, laitoin kalan muovipussiin ja pussin digivaa’an koukkuun roikkumaan. Vaaka näytti lukemia 3190. Siitä pois pussin paino, eli 20 grammaa ja tuloksena oli täsmälleen sama paino, kuin oli ollut edellisen reissun suurin kala.

Odottamatonta seuraa

Kun lisätärppejä ei tullut, siirryin taas seuraavalle reiälle. Täälläkin oli heti kala paikalla, kuitenkin selvästi pienempi kuin edellinen. Laskiessani morria takaisin reikään huomasin, kuinka vastarannalta lähti auto liikkeelle ja se tuli suoraan kohti. Samassa vapa nytkähti jälleen. Tein nopean vastanykäisyn ja reiästä nousi taas nätti, reilu kaksikiloinen made. Kävin vapaut-

HOUKUTTIMET

LISÄHOUKUTUSTA MADEMORRIIN

Mateenpilkkijät ovat keksineet pilkkeihinsä vuosien varrella monenlaisia lisähoukuttimia, joiden avulla pyritään herättämään mateen huomio ja sitä kautta myös saamaan made ottamaan useammin.

Yleisin lisähoukutin lienee pilkin maalaaminen valkoiseksi tai sen päällystäminen fosforimaalilla, jolloin se näkyy paremmin vedessä. Konsti on suosittu siitäkin huolimatta, että monin paikoin iso osa mateista on loiskaihin sokeuttamia.

Näkyvyyden lisäämisen voisi kuvitella olevan sitä tehokkaampaa, mitä harvinaisempaa loiskaihi on kyseisessä vesistössä.

Melko tavallista on myös, että pilkkiin kiinnitetään erilaisia ääntä ja värähtelyä aiheuttavia osia. Tällainen voi olla vaikkapa lippauistimesta irrotettu lippa, jonka voi kiinnittää esimerkiksi pilkissä olevaan siiman kiinnityslenkkiin.

Suurin houkutin on kuitenkin itse pilkki, joka usein on raskas ja aiheuttaa paljon värähtelyä vedessä, sekä siihen liitetty syötti, joka hajullaan houkuttaa mateen iskemään.

Fosforilla päällystettyjä mademorreja. Vasemmalla olevan morrin päällystämiseen on käytetty valkoiseen maaliin sekoitettua fosforijauhetta, oikealla olevassa morrissa fosforijauhe on sekoitettu epoksiliimaan.

tamassa mateen ja palasin pikaisesti ottireiälle.

Vastarannalta lähtenyt auto läheni ja suunta oli edelleen minuun päin. Nyt se oli enää noin sadan metrin päässä, toivottavasti se ei tulisi tänne säikyttämään juuri alla olevia mateita. Laskin pilkin pohjaan, tömistin pari kertaa ja taas oli kala kiinni. Se kuitenkin irtosi ennen kuin sain sitä edes reikään, mikä oli hyvä, sillä auto oli enää parinkymmenen metrin päässä.

Nyt oli otettava vuosia sitten pilkkikilpailuissa opitut likaiset keinot käyttöön. Pyöritin metrin verran siimaa sisälle ja jatkoin pilkin liikuttelua reiässä. Mies pysäytti autonsa parin metrin päähän minusta ja alkoi kysellä kuulumisia:

– Onko tullut kalaa?

– Ei ole. Yksi tärppi oli pari tuntia sitten, mutta ei pysynyt kiinni. Oletko sinä saanut?

– Enpä juuri, yksi pieni vain. Ajattelin tulla tähän katso -

maan, syökö täällä paremmin.

– Hiljaista on ollut täälläkin. Pitää varmaan kohta lopettaa ja lähteä kotiin.

– Vai niin, huonoa on ollut minullakin. Taidan käydä vielä koittamassa tuolla karikon reunassa ja lähteä sitten, jos ei mitään löydy. Terve.

Gourmet-pöytä valmiina: särkifileitä, särjen pyrstöpaloja sekä särkiviipaleita. Nämä kelpaavat nirsommallekin mateelle.

Mies käynnisti autonsa ja suuntasi kohti parinsadan metrin päässä olevaa karikkoa. Sain kuin sainkin jatkaa yksin pilkkimistä.

Made ei pidä

häiriöstä

Mutta autolla ajelu kalapaikan päällä ei varmasti tehnyt hyvää kalantulolle, varsinkin kun paikalla oli vain vähän toista metriä vettä. Jatkoin silti toiveikkaana pilkkimistä. Pahat aavistukset kuitenkin vahvistuivat sitä mukaa, kuin reikä reiän jälkeen osoittautui kalattomaksi.

Kävin läpi kaikki kairaamani reiät. Vaihdoin uuden syötin, pomputtelin ja tömistelin, mutta mikään ei auttanut. Paikan mateet olivat panneet suun kiinni. Pakkasin vavan reppuun, kiinnitin suojuksen terän päälle ja suuntasin autolle.

Ehkä se suurmade nousisi seuraavalla reissulla, tai sitä seuraavalla. l

MELOMALLA madepilkille

Ilmaston lämmetessä ei ole enää itsestään selvää, että mateenpilkintäaikaan olisi riittävästi jäätä, etenkään etelä- ja lounaisrannikolla. Huono jäätilanne ei kuitenkaan estä madepilkille lähtöä, sillä vapaa voi lähteä heiluttelemaan vaikkapa kajakissa istuen.

Viime talvena satsasin mateenpilkintään enemmän aikaa kuin koskaan ennen. Kävin tammikuun loppupuolen ja helmikuun ensimmäisen viikon aikana keskimäärin joka toinen päivä jäällä. Paikkojen piti olla hyviä, olinhan saanut niistä aikaisemmin kaloja. Tulos oli silti surkea, tai oikeastaan huonoin mahdollinen, eli nolla. En saanut jäälle yhtään madetta, vain yhden varovaisen tärpin, joka sekin oli epävarma. Soitto Vaasan suuntaan kaverilleni Antille paljasti, että meren

puolelta oli kuitenkin noussut hyviä madesaaliita.

”Joo, kyllä täältä on saatu, gerbyläinen puuseppä (Jarno) oli ollut siellä silta-aukon vieressä jäällä ja saanut pitkälti toistakymmentä madetta illan aikana”, Antti kertoi.

”No onpa hyvin, ihan toista kuin täällä. Vieläköhän sieltä saisi kalaa?”, kysyin.

”Kyllä varmasti saa. Mennäänkö vaikka kajakeilla siihen sulaan? Siinä on hyvin tilaa kalastaa”, hän ehdotti.

Silta-aukkojen sulat tarjoavat loistavan mahdollisuuden mateen kalastamiseen talvella.

MADEPAIKAT

Antin ehdotus kuulosti oikein hyvältä ja sopi minulle mainiosti. Reissu sovittiin heti tulevalle perjantaille, ehkä tässä sittenkin saisi vielä tänä talvena jonkun mateen.

Ajoissa rannassa

Pakkasin kalavehkeet kyytiin vähän puolen päivän jälkeen ja

Mateet hakeutuvat ennen kutua virtaaviin vesiin, esimerkiksi jokiin, puroihin, salmiin, tai silta-aukkojen alueella, kuten tässä jutussa kerrottiin. Tällaiset virtaavan veden paikat ovat tyypillisesti juuri niitä, joista voi talvella löytää sekä avovettä, että myös mateita.

Talvista avoveden mateenkalastusta voi harrastaa omien mieltymysten mukaan joko veneestä, kajakista tai miksei jopa kelluntarenkaasta, kunhan pukeutuu riittävän lämpimästi. Hyvä vaihtoehto on kalastaa madetta rannalta pohjaonkimalla.

Tapoja on siis monia. Kannattaa kokeilla niitä kaikkia.

suuntasin auton kohti rannikkoa. Tällä kerralla ei tarvittu kairaa. Niiden tilalla oli mukana kelluntavälineet. Antti toisi mukanaan kajakit.

Oli jännä nähdä, kuinka tässä kävisi. Jarno oli saanut kalansa jäältä käsin. Mahtoiko niitä olla avoveden puolella ja olisivatko ne vielä syönnillään? No, se selviäisi illan aikana.

Perille päästyäni huomasin kerrankin ehtineeni paikalle Anttia ennen, joskus näinkin päin. Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut odottaa, kun hän saapui kajakit mukanaan. Purimme saman tien kajakit peräkärryltä ja kannoimme ne rantaan. Nyt oli luvassa ihan uudenlaista kalastusta, ainakin minulle. Tuskin kovin moni muukaan oli aiemmin kajakista madetta pilkkinyt.

Tärppejä,

löytyi syvempää vettä ja samalla alkoi luotaimen näytölle piirtyä lupaavan näköistä jälkeä. Mateita oli selvästi paikalla, joten nyt vaan vavat käteen ja pilkit veteen.

vaan ei kaloja

Antilla oli kajakissaan kaikuluotain, jonka avulla päätimme aluksi hieman kartoittaa pinnanalaista tilannetta. Melottuamme noin kymmenen metrin päähän silta-aukosta,

Meidän pilkkiessä tyhjää vedettiin jäälle madetta toisensa perään.

Antti ilmoitti ensimmäisestä tärpistä jo ennen, kuin olin saanut omaan mademorriini kunnolla syöttiä kiinni. Se jäi kuitenkin pelkäksi tärpiksi. Pian hänellä tärppäsi taas. Kala oli pari sekuntia kiinni, mutta irtosi jälleen. Omassa vavassani ei tärppejä tuntunut. Siirryin hieman syvemmälle, mutta sielläkin oli hiljaista. Yhtäkkiä pimeydestä kuului sadattelua. Antti oli missannut taas yhden kalan. Olipa tämä nyt hankalaa.

Vas. Kaikuluotaimella saa kullanarvoista tietoa kalapaikasta.

Oik. Otsalamppu päälle ja tarkistamaan mitä vedestä nousi. On se made, viimeinkin.

Jäältä alkaa nousta madetta

Rannan suunnassa näkyi valoja ja sinne pysäköitiin auto. Saimme ilmeisesti seuraa. Pian alkoi kuulua tutun kuuloista puhetta. Sieltä saapui näköjään Jarno poikansa kanssa. Isä ja poika marssivat peräkanaa jäälle, porasivat reiät ja alkoivat pilkkimään. Tilanne näytti varsin erikoiselta; Jarno ja poika jäällä, me kymmenen metrin päässä kajakeissa. Jäätä näytti kuitenkin olevan reilusti.

Vaihdoimme kuulumisia ja kerroimme huonosta syönnistä. Hyvin nopeasti saimme huomata, että huono syönti koski ainoastaan meitä. Ei nimittäin kulunut kuin pari minuuttia, kun Jarnon poika jo nosti ensimmäisen mateen jäälle. Heti perään oli Jarnolla kala kiinni ja made ylhäällä.

Yritimme Antin kanssa entistäkin suuremmalla innolla. Vaihdoimme syöttiä ja kokeilimme eri uittotyylejä, mutta ei tärppiäkään.

Jarno jälkikasvunsa kanssa sen sijaan nosteli aika ajoin mateita ylös. Jostain syystä mateet näyttivät viihtyvän paremmin jään alla.

Madekausi pelastettu

Päätin vaihtaa maisemaa ja meloin silta-aukon toisella puolelle. Laskin pilkin veteen muutaman metrin päässä aukosta ja rupesin pompottelemaan sitä pohjaa vasten. Tuuli kuljetti kajakkia hiljalleen halki sulan alueen. Ajelehdittuani lähes jään reunaan asti tunsin vavassa pienen tärähdyksen. Taisi olla tärppi, mahdollisesti.

Käänsin kajakin jään reunan ja parin jäälautan väliin niin, että se pysyi paikallaan ja pystyin pilkkimään. Mela pois ja vapa uudestaan käteen. Morri kopsahteli pohjassa pieniin kiviin ja välillä tasaiselle, ehkä hiekalle.

Parin minuutin pompottelun jälkeen vavassa tärähti taas ja nyt pysyi kiinni. Vedin kaksin käsin siimasta ja nostin kalan vedestä suoraan jalkojeni välissä odottavan pussin päälle. Pimeässä en vielä nähnyt millainen kala oli kyseessä. Laskin vavan pois ja painoin otsalampun päälle. Kyllä, made se oli ja painoa ehkä kilon verran. Pyysin Anttia ottamaan muutaman kuvan ja päästin kalan sen jälkeen takaisin veteen. Tulihan se made lopulta saatua tämänkin talven aikana. l

PILKINTÄ

Musta soutuveneen siluetti liikkuu hiljaa sivuttain Kemijokisuulla. Taimenensoutaja. Lauhan alkutalven jäljiltä joki on joulukuussa keskeltä vielä sulana. Siitä huolimatta Mika Jaako pilkkii jo mateita. Suojaisat reunalahdet jäätyvät ensimmäisenä ja Keminmaan venesatamassa on teräsjäätä jo kaksikymmentä senttiä. Ensimmäiset mateetkin ovat jo nousseet mereltä kutupaikkojen läheisyyteen pilkkijöiden tavoiteltaviksi.

Vapaa-ajan Kalastaja -lehti pääsi seuraamaan madepilkinnän saloja torniolaisen Mika Jaakon mukana. Hänelle kertyy vuosittain parhaimmillaan kymmeniä madepilkkiretkiä. Jäällä ollaan lähes joka päivä niin kauan kuin sesonkia riittää. Harrastukseen kuuluu myös kalastusvälineiden valmistus ja mateetkin pilkitään omatekoisilla MM-mademorreilla.

Mika aloitti pilkkiharrastuksen aikoinaan ihan muita kaloja kuin madetta pilkkimällä. Vuonna 1998 ensimmäisen hämärässä vietetyn pilkkiretken saalis oli Kemijokisuulla kahdeksan madetta ja kipinä lajiin syttyi välittömästi. Sen jälkeen satojen pilkkiretkien kokemuksella kalastustyyli ja -välineet ovat kehittyneet nykyiseen muotoonsa.

Mikan suosikkipaikka on Kemijokisuu

Mika pilkkii mateita Perämereen laskevien jokien alajuoksuilta. Suosikkipaikka on Kemijokisuun alue Isohaaran voimalaitoksen alapuolisella

MADETTA morrilla mestarin tapaan

TEKSTI JA KUVAT: PETTER NISSÉN

Mika Jaako pilkkii madetta Keminmaan venesatamassa.

jokiosuudella, jonne mateita pääsee nousemaan myös merestä kutukarkeloihin.

Kemijokisuulla paras madesesonki on tammikuun alkupuoli. Eniten pilkkijöitä liikkuu jäällä tammi-helmikuussa. Sesongin aikana ei tarvitse pilkkiä yksin. Saalisvarma pilkkikohde kerää parhaaseen aikaan kymmeniä mateenpilkkijöitä paikalle päivittäin.

Jokisuun suosituimmat pilkkipaikat ovat Keminmaan venesataman lahti joen länsirannalla ja Savihauta joen itärannalla Vallitunsaaren puolella. Keminmaan venesatamaan jäät tulevat ensimmäisenä ja alue on varsin turvallista pilkkijöiden kulkea.

Moottoritien sillan yläpuolinen pilkkialue on jäiden puolesta ajoittain hieman arveluttavaa seutua ja vaatii pilkkijöiltä erityistä huolellisuutta turvallisuuden suhteen. Voimalaitoksen virtauksien ja vedenkorkeuden vaihteluiden takia jään vahvuus alueella vaihtelee rajusti.

Perämeren pohjoisosaan laskevat suuremmat joet ja niiden alaosat ovat kaikki varsin hyviä madepaikkoja. Mikan suosi mia muita pilkkipaikkoja ovat muun muassa Kalixjoen alaosat Ruotsin puolella, josta takatas kuun on aikoinaan tarttunut myös epävirallisen madepilkin nän MM-kilpailun voitto. Myös

Tornionjoen madepaikat ovat hänelle tuttuja.

Pilkkivavassa pitää olla tuntumaa

Mestarin mielestä monilla mateenpilkkijöillä olisi tarvetta herkentää kalastusvälineitään.

”Usein näkee mateita pilkittävän lyhyillä puusta tehdyillä vavoilla ja millin tai paksummallakin siimalla tai langalla. Sellaiset ovat aika tunnottomia välineitä, joilla jää moni hennompi tärppi huomaamatta.

Itse suosin pitkäkärkistä aika

jäykkää vapaa lyhyellä kädensijalla.

Kärki saa mielellään olla noin kolmekymmentä senttiä pitkä, jolloin säilyy hyvä tuntuma morriin. Siimana käytän 0,45-millistä monofiiliä.

"Mateenpilkinnässä en ole koskaan käyttänyt esimerkiksi ryöstäjää, joka onkin nyt kiellettyjen pyyntivälineiden listalla. Käytössä on aina kalan palalla syötitetyt morrit, joista valitsen tilanteen mukaan 54 tai 80 -grammaisen mallin. Kovemmassa virrassa tai syvässä vedessä

ELLU-pilkkien fluoripunainen MM-mademorri 54 grammaa, koukku 3/0 ja fluorikeltainen MM-mademorri 80 grammaa, koukku 3/0. Lisätiedot: www.ellupilkki.fi

Made ja pitkäkärkinen mademorrivapa.

hyvän tuntuman säilyttäminen vaatii aika painavaa morria. "

"Morrin väreistä toimivat usein aivan tavalliset maalaamaton metalli tai valkoinen. Toisinaan värillä tuntuu olevan kuitenkin väliä. Joskus hohtavat fosforimorrit ovat ylivoimaisia. Huonolla syönnillä usein punainen väri näyttää pelaavan muita paremmin”, Mika paljastaa.

PARAS PILKKIAIKA ON HÄMÄRÄN SAAPUESSA

”Paras vuorokaudenaika mateen pilkintään on yleensä aika, jolloin alkaa hämärtää ja siitä pari tuntia eteenpäin. Mateita voi saada kyllä päivälläkin, mutta hämärän tullessa saaliit ovat parempia.

Seuraan myös säätilojen vaihteluja, koska niillä on paljon merkitystä syönnin kannalta. Mateiden pyyntiin hyväksi sääksi kehutaan usein huonoa säätä ja pyryä. Oma kokemukseni on päinvastainen. Ylivoimaisesti parhaat saaliit olen saanut kirkkaassa pakkassäässä ja kovilla pakkasilla. Hetki, jolloin kova pakkanen lähtee laskemaan, on usein huippusyöntiä.

Kokemukseni perustuvat näiden tuttujen jokisuiden pyyntiin, enkä tiedä sopivatko kaikki samat neuvot sellaisenaan vaikka järville, koska en käy järvillä madetta pilkkimässä”, Mika Jaako kertoo.

Tärkeintä on syötti, paikka ja tekniikka

”Madepilkillä tärkeimmät kolme asiaa ovat tuore syötti, oikea paikanvalinta ja pilkkitekniikka. Syötin tuoreutta ei voi liikaa korostaa. Itse säilytän syöttikaloja sumpussa, josta otan sitten sopivan määrän mukaan pilkkiretkelle."

"Kalat pitää aina tappaa ja paloitella sopivan kokoisiksi ennen koukkuun laittoa. Elävää kalaa ei käytetä syöttinä. Syötin pitää olla niin sanotusti veres, jolloin se houkuttelee mateita parhaiten."

"Olen tullut siihen johtopäätökseen, että mateelle kelpaavat kyllä syötiksi monet kalalajit, kunhan ne ovat tuoreita. Eniten käytän kuitenkin särkeä. "

"Oikean pilkkipaikan löytäminen vaatii hieman tutustumista alueeseen. Usein puhutaan mateenpolusta, eli pitää sattua reitille. Käytännössä mateet vaihtavat olinpaikkaa sa-

mallakin alueella esimerkiksi vedensyvyyden mukaan."

"Kemijokisuulla alkukaudesta mateet ovat usein matalassa metrin vedessä kivikoissa ja siirtyvät pikkuhiljaa syvempään veteen kudun jälkeen jopa viiteen metriin. Liikkeellä olevat mateet tavoittaa parhaiten joessa virran reuna-alueelta."

"Pohjanlaadulla ei näyttäisi olevan suurta merkitystä, koska mateita saa välillä hyvin niin kivi-, hiekka- kuin mutapohjaisilta alueilta. Eli parasta madepaikkaa kannattaa aina hieman etsiä, eikä pilkkiä aina samasta kohtaa. Made nappaa usein hyvinkin nopeasti, jos sattuu olemaan paikalla."

"Pilkkitekniikkana kannattaa keskittyä tietysti pohjan läheisyyteen. Mademorria voi pompottaa pohjaa vasten ja vaihdella hieman pyyntisyvyyttä välillä. Ehdottoman tärkeää on pitää morri jatkuvassa pienessä liikkeessä”, neuvoo kokenut mateenpyytäjä. l

Joulukuista maisemaa Keminmaan venesatamasta alavirran suuntaan.

Reilun puolentoistakilon Kemijokisuun made.

Made in Finland by Original

Jääporat

JÄÄPORIEN

tehokkuus, käytettävyys, luotettavuus ja laatu peruskivet. Juuri näiden ominaisuuksien ansiosta HEINOLA JÄÄPORAT ovatkin monien mielestä ne oikeat ja sopivimmat suomalaisille kalastajille!

Muista Jääkairojen VAIHTOTERÄPALVELU!

Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt oikeuden käyttää Avainlippu-tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä.