Syysahventa

SYYSAHVENEN JIGAUSTA JÄRVILLÄ

Loppukesän ja syksyn

ahven löytyy matalasta

Kuusi niksiä kalan

mielenmasennukseen

Suomen VAPAA-AJANKALASTAJAT

JIGIKALASTUS

◗ TEKSTI JA KUVAT:OLLI SAARI

Syksy on vuoden parasta ahvenen kalastusaikaa.

Saalistavat ahvenet tavoittaa elokuussa lähes mistä vaan.

Syysahvenen JIGAUSTA järvillä

Mikroa, makroa ja välimallin jigiä tilanteen mukaan

Lehtivihreästä hiipuvat lehtipuut ovat varma merkki kesäkalastuskauden lopun lähestymisestä. Ensimmäiset syysmyräkät vauhdittavat vääjäämätöntä vesipatsaan syyskierron alkamista, joka järjestää kalastuksen pelimerkit uusiksi. On alkamassa vuoden paras ahvenaika.

Iso ahven ei arkaillut heittäen tarjottua viiden tuuman kalajigiä. Kuva: Viljami Kinnunen.

Elokuu on ahvenenkalastajalle loputtomien mahdollisuuksien aikaa. Raidakkaat saalistavat pintakalvossa, kasvillisuuden seassa ja selkäkivikoilla sekä niiden rinteissä. Oikeastaan niitä voi tavoittaa mistä vain. Viimeistään syyskuun puolella kesän helotus taittuu ja sekä päivä- että yölämpötilat alkavat laskea. Järvivesien viilentyessä pienet

särkikalat, muikut ja kuoreet tiivistävät kukin omia rivejään ja muodostavat suuria parvia syvänteiden reunoille.

Petoluokan ahvenilta ei parveutuminen jää huomaamatta, vaan ne hakeutuvat saaliskalakeskittymien välittömään läheisyyteen. Lyhyinä syöntihetkinä ahvenet nousevat väliveteen hämmentämään ja harventamaan parvia. Mahojen täytyttyä

Syyskuussa vesien viiletessä ahvenet siirtyvät pikkukalojen perässä syvänteiden reunoille.

Ahven painuu pohjaan syönnin jälkeen.

JIGIKALASTUS

pedot asemoivat itsensä takaisin pohjan läheisyyteen, jolloin niitä voi kerääntyä yhteen läjään kymmenistä jopa satoihin yksilöä. Parvissa voi olla kaikenkokoisia yksilöitä, mutta koon perusteella ryhmittyminen eri porukoihin ei myöskään ole tavatonta.

Järven ominaispiirteistä ja kalastosta riippuen ahventen suosimat alueet vaihtelevat muutamista metreistä aina 10-15 metriin, joskus vieläkin syvempään. Koska kalat oleilevat enimmäkseen lähellä pohjaa, on jigikalastus mitä mainion keino niiden tavoitteluun. Tässä jutussa keskitytään perinteiseen heittojigaukseen, mutta drop shottaus ja muut jigien rigausvariaatiot ovat myös elementissään syyspyynnissä.

Päivä alkaa ahventen paikantamisella

Kaikuaddiktin mielestä ahvenenkalastustakaan ei voi aloittaa ilman kaartelua monttujen reunamilla samalla luotainta tuijottaen. Ensimmäinen kiinnostava kaikuhavainto liittyy usein edellä mainittuihin saaliskaloihin, joiden kasaumat tukkivat näytön parhaimmillaan usean metrin matkalta.

Jos parven ja pohjan väliin jää vapaata vettä, saattaa petoahvenet paikallistaa suoraan parvien alta. Useammin ne kuitenkin löytyvät saaliskalalautan reunalta, kunhan malttaa jatkaa etsintää. Toisaalta luotaimeen vähemmän luottava jigaaja voi heti saaliskalojen löydyttyä siirtyä heittelyyn kohdekalojen paikallistamiseksi.

Tuulen vaakasuuntaisesta ja syyskierron pystysuuntaisesta vaikutuksesta johtuen pikkukalat ja niitä seuraavat pedot löytyvät yleensä syvänteen joltain

tietyltä reunalta. Pienipiirteiset montut eivät saaliskaloja suuria määriä kerrytä, vaan kalojen etsintä kannattaa keskittää järven kokonaisuuden kannalta keskeisiin painaumiin.

Viimepäivinä vallinneen tuulen alapuolinen penkka on kelpo kohde haravoinnin aloitukseen. Jos vesipatsas pysyy tyhjänä, kokeillaan seuraavaksi saman montun tuulen yläpuo-

leiselta sivulta. Suurissa vesistöissä on kartoitustyö rajattava pienemmille alueille, muutoin maltti luotaimen tuijotukseen voi loppua ja reissu muuttua silkaksi veneilyksi.

Perinteisten alaspäin luotaavien kaikujen lisäksi on viistoluotaimista ahvenhommissakin apua. Ne auttavat paikallistamaan veneen sivulle jääviä saaliskalaparvia sekä antavat nopeammin käsityksen parvien koosta ja reunojen sijainnista. Teräväpiirtoisimmilla laitteilla kykenee tänä päivänä erottamaan jopa yksittäiset ahvenetkin, mikäli kuski malttaa körötellä riittävän verkkaisella vauhdilla. Mitä syvemmästä vedestä kiinnostavia kalanjälkiä etsitään, sitä pienempiin kaikuihin on kalastajan älyttävä reagoida.

Koepyynnin

kautta itse asiaan

Kun luotain vihdoin piirtää lupaavan oloisia kalakaikuja, on aika keskittyä olennaiseen. Lajivarmistuksen ja mahdollisten ahventen ”raekoon” voi selvittää pudottamalla painavan jigin kalojen ylle. Aktiiviset ahvenet tapaavat rynnätä porukalla vajoavan lounaan kimppuun nopeimman rusauttaessa vavan mutkalle. Jos kalan koko miellyttää, asemoidaan vene sopivalle heittoetäisyydelle. Muussa tapauksessa palataan takaisin etsintämoodiin.

Jos mahdollista, kannattaa täsmänä pudotettavan vieheen herättämää kiinnostusta seurata myös luotaimen näytöltä. Hyvällä tuurilla kaikukuvaan piirtyy saalistusrefleksin hullaannuttamia ahvenia, joiden liike muuttaa kalakaaret sinkoileviksi viivoiksi. Näkymä kannattaa tallentaa mielen syövereihin

Petoahvenet saattavat löytyä pikkukalaparvien alapuolelta.

Teräväpiirtoisilla kaiuilla voi erottaa jopa yksittäiset ahvenetkin.

Tuulen alapuoleiseen penkan reunaan oli särkiparven lisäksi parkkeerannut kymmenien fileekoon ahventen parvi jigikalastajan iloksi.

Syvänteen rinteestä löytynyt tiheä pikkukalaparvi, jonka alapuolella joukko vauraita ahvenia.

tulevia reissuja ajatelle. Piirto muistuttaa ahvenen ajoparven sekopäistä käyttäytymistä, eikä sellaisen yli ajaessa sovi hukata hetkeäkään.

Ensiheitot makrojigeillä

Kalastajan kannattaa olla skarppina heti ensi heitoista alkaen, sillä yhytetyn parven isoimmat yksilöt ovat todennäköisesti ensimmäisten tärppääjien joukossa. Niinpä myös jigin koko voi olla varsin iso, esimerkiksi neljä-viisi tuumaa (10-12,5 cm). Se on passeli kokoluokka useampi satagrammaiselle ahvenelle. Jigipääksi valitaan karkeas-

ti kaksi kertaa pyyntisyvyyden painoinen koukku, tuulen niin vaatiessa painavampikin. Koukun kidan koko saa olla kuhankalastusta maltillisempi, esimerkiksi 3/0.

Vaikka monttujigauksen tavoitteena onkin ahven, ei haukitärpeiltäkään voi välttyä. Pääsiimana käytettävän ohuehkon (0,12-0,15 mm) kuitusiiman ja jigin väliin sidotaan siksi suosiolla vähintään puolimetrinen fluorocarbonperuke (0,5-0,6 mm). Liitoskohtaa ei kannata kelata kärkirenkaan läpi, vaan opetella heittämään perukkeen roikkuessa vapaana.

Jigaustekniikkana voi aluksi

kokeilla perinteistä kelaus-vajotus-kelaus -tekniikkaa pohjatuntuman säilyttäen. Jos ahvenet hyrräävät välivedessä, jätetään vajotusvaiheet lyhyemmiksi ja pään painoakin voi keventää. Ahven harvemmin vastustelee, mikäli kelausvaiheessa tai heti sen jälkeen vapaa väristetään. Katsekontaktia siimaan ei sovi hukata, koska ahvenen imaisu ei välttämättä välity käteen saakka. Jos siima heilahtaa omituisesti tai värisee omia aikojaan, tehdään viipymättä maltillinen vastaisku. Pummattua tärppiä ei jäädä noitumaan, vaan kelausrytmiin palataan heti takaisin. Ahven antaa kalasta-

jalle usein uuden mahdollisuuden, ellei parikin.

Mikrojigi voi pelastaa

Nirppanokkaisimmille ahvenille tarjotaan mikrojigejä, eli yhden-kahden tuuman (2,55 cm) mittaisia häntiä. Koukun pituutta ja kidan kokoa on pienennettävä huomattavasti, jotta varovaiset tärpit saadaan muutettua tartutuksiksi. Samalla jigihäntä saadaan uimaan eloisammin.

Myös jigipään runkoon kannattaa kiinnittää huomiota. Moni perinteinen lyijyvalos on liian paksu mikrojigin halkaisijaan nähden ja rikkoo jigin tai

Heittojigausta edeltänyt raskaalla päällä varustetun jigin testipudotus tuotti toivotun tuloksen, puolikiloisten ahvenparvi on löytynyt.

Kaiulla havaitun parven voi testata tiputtamalla painavan jigin kalojen ylle.

10-12 senttinen jigi on passeli kokoluokka isommille ahvenille.

JIGIKALASTUS

ainakin tappaa siitä kaiken uinnin. Osassa jigipäämalleista oleva metalliväkänen riittääkin pitämään pienet jigit kiinni.

Mikrojigin käyttö ei kuitenkaan ole pelkkää ”väkisin pyytämistä”. Syysahvenien ruokaympyrä voi toisinaan koostua muutaman sentin mittaisista kesänvanhoista kalanpoikasista, jolloin pyyntivälineen on oltava samaa kokoa. Kalapäivän mittaan kannattaakin katsoa, minkä kokoluokan saaliskaloja ahvenet mahdollisesti sylkevät suustaan.

Kun kaikki jigikoot, -mallit ja -värit on käyty läpi ja edes hennon tärpin saaminen on vaivalloista, on heittojigaajan viimeistään syytä vaihtaa paikkaa. Todennäköisesti helpommin pyydettäviä ahvenia löytyy toisaalta. Jos kaiun kertoma piirto todistaa alueelle edelleen jääneen kuumottavan kokoisia

PERUSTYÖKALU VÄLIKOON JIGIT PERUSTYÖKALUINA

Ahvenen syysjigaus ei suinkaan aina ole silkkaa ilotulitusta. Joko aktiivisuus on alusta saakka vajavaista, tai hyvän alun jälkeen kalojen ennakkoluuloisuus kasvaa nopeasti. Tällöin on järkevää pienentää jigihännän ja -pään kokoa yhdellä pykälällä, eli sopiva perusjigi on kolmesta neljään tuumaa (7,5-10 cm).

Lisäksi kikkavarastosta on mahdollisesti kaivettava esiin mitä erinäisempiä väristyksiä ja nypytyksiä tärppien saamiseksi, tai rauhoitettava uittoliike minimiin. Tärppikynnyksen täyttymiseen vaikuttaa keskeisesti myös jigipään paino. Ahvenen tapauksessa vain kokeilemalla selviää, onko ylipainavasta vai -kevyestä päästä enempi apua.

Jos heittokantaman päässä järkikoon ahvenia lymyilee, on näillä askelmerkeillä tärpit todennäköisiä ja saalispussikin voi karttua mukavasti. Toisaalta ahvenelle ominainen uteliaisuus saattaa siirrättää ahvenparvea hiljalleen kalastajaa kohden.

piikkiselkiä, voi paikalle palata myöhemmin takaisin.

Syöntihuippu aamupäivällä

Syyssesongin käynnistyttyä on veden lämpö koko vesipatsaassa jonkin matkaa toisella kymmenellä. Se pitää vaihtolämpöiset ahvenet aktiivisena ja syöntipäivien välit lyhyenä. Kuten jo aiemmin todettiin, mahtuu ns. hittipäivien sisään useampia syöntipiikkejä. Vaikka kalastuspäivä osuisi yksiin ahventen seesteisen jakson kanssa, riittää ahventen perusaktiivisuus yleensä tarjoamaan soppakalat. Onpa päivän syönti-into mitä hyvänsä, voi kohtuullisen varma lainalaisuutena pitää sitä, että vavat taipuvat taajimmin aamupäivällä. Odotuksista huolimatta ei aamuvarhainen ole yleensä ollut hyvää kalastusaikaa, vaan ahvenet tuntuvat aktivoituvan ”virkaaikaan”. Aikaisin aamulla paikal-

Tyhjien heittojen päätteeksi onkin syytä muistaa tehdä viimeiset pomputtelut pystysuoralla siimalla. Jos tärpit alkavat painottua veneen alle, voi olla tehokkaampaa pienentää jigin kokoa tai siirtyä pilkkien käyttöön. Pakkomielteisesti heittojigausta haluavan kannattaa sen sijaan siirtää ankkuripaikkaa heittokantaman verran tai etsiä uusi parvi.

ahvenille kannattaa tarjota pienemmän kokoluokan jigejä.

Ahvenet tarttuvat syöttiin todennäköisimmin aamupäivisin.

Paljon uittoaikaa saavat makro-, välimallija mikrojigit oikealta vasemmalle.

Kolme-neljä tuumaisissa luottojigessä luomuvärit ovat sattuneesta syystä vahvasti edustettuna.

TÄYSKIERTO SYKSYINEN TÄYSKIERTO

Järvien täyskierto tarkoittaa pinta- ja alusveden sekoittumista, joka tapahtuu sekä keväällä että syksyllä. Muina aikoina vesimassat pysyttelevät pääsääntöisesti toisistaan erillään niiden lämpötilaeron takia.

Veden tiheys on lämpötilariippuvainen, joten eri lämpöisten vesimassojen tiheys tekee niistä myös eri painoisia. Siitä johtuu harppauskerrokseksi kutsutun rajan muodostuminen kylmemmän ja lämpimämmän veden väliin. Yleissääntö on, että vesi kevenee lämpötilan noustessa. Raskaimmillaan vesi on kuitenkin neljäasteisena, joten sitä kylmempi vesi nousee talven tullen pintaan estäen samalla järviä umpeen jäätymiseltä.

Syksyllä pintavesi alkaa viiletä ilman lämpötilan laskiessa. Täyskierto käynnistyy, kun vesimassojen lämpötilaerot tasaan-

tuvat. Ajankohta osuu Suomessa elo-syyskuulle, vuodesta ja sijainnista riippuen. Tällöin raskaampi alusvesi kumpuaa pintaan ja viileämpää pintavettä painuu syvyyksiin.

Järvien happiolosuhteille täyskierto tarkoittaa pelastusta, sillä kesäkerrostuneisuuden aikana alusveden happi on kulunut vähiin tai jopa loppunut. Varsinkin viileää ja/tai hapekasta vettä vaativat lajit sekä syvyyksissä saalistavat pedot ovat olleet pinteessä, mutta voivat nyt hakeutua optimaalisiin olosuhteisiin.

Kalastaja huomaa täyskierron käynnistymisen usein siitä, että pienten ja keskikokoisten järvien syvänteissä alkaa jälleen näkymään kaiken kokoisia kaloja. Kierto jatkuu pitkin syksyä, koska pintaan tullut alusvesi jäähtyy ja sekoittuu uudelleen muuhun vesipatsaaseen.

Jigireissun huipennus, vapautensa ansainnut puolimetrinen ahven Järvi-Suomesta. Kuva: Viljami Kinnunen.

listettujen ahvenkasaantumien luo kannattaakin palata muutama tunti myöhemmin, jos syöntiä ei ensi yrittämällä ole.

Iltapäivästä, auringon ollessa yhä varsin korkealla, muuttuu ahventen tärpit varovaisemmiksi. Kalan tartuttamisvaikeudet ovat toisinaan silmään pistäviä. Siksi vastaiskun sijasta voi olla tehokkaampaa vain varovaisesti kiristää siimaa tärpin jälkeen. Samalla itse tärpin havaitseminenkin vaikeutuu, jolloin herkät vapa-aihiot ja etenkin siiman liikkeen seuraamisen taito nousevat arvoonsa.

Hupeneva aktiivisuus

Ahventen syöntirytmiikka hidastuu vesien viilentymisen myötä. Jos kalastajalla on varaa valita pyyntipäivänsä, kannattaa välttää matalapaineen vallitsemia päiviä. Silloin on tahtomattaankin siiman päässä useammin hauki kuin ahven. Kalapäiväkirjan muistelojeni perusteella hyvät ahvensaaliit ovat painot-

tuneet päiviin, jolloin ilmanpaine on ollut yli 1010 hPa.

Lokakuulle siirryttäessä ei ahvenen tarvitse enää syönnöstää läheskään joka päivä. Siksi päällisin puolin hyvältä näyttävä kalastuspäivä voi teetättää kalastajalle runsaasti työtä paistinkalojen ylös saamiseksi.

Kylmässä, alle kymmenen asteen vedessä vahvistuvat hyvän ja huonon syönnin päivien erot. Aktiivisiakin ahvenia varten on kelausnopeutta tarpeen hidastaa. Samalla on hyvä hieman keventää käytettävien jigipäiden painoa leijutusajan pidentämiseksi.

Myöhäissyksyn jigauksessa riskitaso on silti korkealla, eikä edes koko jigiarsenaalin läpikäyminen luotettavasti paikallistettujen ahvenläjien luona tuota välttämättä tärppiäkään. Väkisin ei ahvenia voi eikä kannata jigata, vaan on nöyrästi odotettava seuraavaa auringon nousua. Toisaalta, eihän seuraavaan syyskierron alkuunkaan ole enää kuin kymmenisen kuukautta jäljellä. l

Lämpimän kesän aikana on alusveden happi saattanut kulua jopa loppuun.

Matalapaineella saattaa siiman päähän useammin tarttua hauki kuin ahven.

AHVEN

Matalien sisäselkien rannoilta löytyy hyvänkokoista ahventa. Syyskuussa ahventen syystankkaus on jo hyvässä käynnissä, mutta kelit voivat olla vielä mukavan kesäisiä. Huippuhauskaa kalastusta siis! Kuva: Hannu

Kalakantojen varmistamiseksi kannattaa ahvenistakin suuret yksilöt vapauttaa.

◗ ◗ Lahtivesiltä löytyy komeita ahvenia.

◗ TEKSTI JA KUVAT: TEEMU KOSKI

Roos.

LOPPUKESÄN ja SYKSYN AHVEN löytyy matalasta

Keskitä merellä pyynti lahtivesiin

Ahven aloittaa syystankkauksen ensimmäisten joukossa ja loppukesän ja alkusyksyn ahvenenkalastus on hauskaa puuhaa. Nykyään ahven näet pyydetään matalasta.

Ahvenen käyttäytyminen etelärannikolla tuntuu muuttuneen huomattavasti takavuosista. Moni haikailee edelleen kunnon pattiahventen perään, mutta mennyttä on aika, jolloin selkävesien pakoilta tuli isoa ahventa ”Brändön mitalla”.

Nykyään pateilta saa pääsääntöisesti pieniä ahvenia, ja niitäkin heikonlaisesti. Virtaavien salmivesien parvet kalastetaan ”hajalle” sitä mukaa, kun kalaa kertyy, eikä ruuhkapaikoilla moni viihdy muutenkaan.

Lahtivesistä sen sijaan löytyy komeita ahvenia. Vaikka parvet ovat yleensä pieniä ja kalaa jou-

Elokuun loppupuolella alkaa merellä tapahtua. Vesien viilentyessä kalat varautuvat pikkuhiljaa talveen ja keväisiin kutupuuhiin, kuten on moni kalastajakin huomannut.

tuu näin myös etsimään enemmän, on touhu silti mukavaa. Kalastussyvyys vaihtelee puolen metrin rantamatalista viidenkuuden metrin syvyisten rinteiden alaosiin. Suurin osa kaloista löytyy 2-4 metrin vedestä.

vuuksia ja kiloahveneenkin on hyvä mahdollisuus.

Jos pakastimen täyttö ei ole pakollista, kannattaakin saalista ottaa kohtuudella ja etenkin suuret kalayksilöt vapauttaa. Näin jokainen kalastaja voi osaltaan varmistaa kalakantojemme elinvoimaisuutta ja sen, että raavaita vavanravistajia näkyy siiman päässä jatkossakin.

Syksy saapuu varkain

Rannoilta saa ahvenia ympäri vuoden, onhan raitapaita yksi saariston yleisimpiä kaloja.

veutuvat kuin varkain. Pikkuhiljaa kaloja tulee aina paremmin, kunnes syyskuun kääntyessä loppuaan kohti, veden ollessa 10-12-asteista on ahvensesonki täysillä käynnissä. Kalaa löytyy laajalta alueelta ja ne ovat kiinnostuneita vieheistä pitkin päivää.

Joissakin paikoissa ahvenet viipyvät aina talven tuloon saakka, ja sen jälkeenkin. Varsinkin suurahvenet tuntuvat suosivan matalia suojaisia lahtia sitä enemmän mitä pidemmälle syksyä ehditään.

Ahvenet myös näyttäytyvät usein pinnassa ja kalastus on aktiivista. Päivän päättyessä ruokakalat ovat hyvinkin kasassa ja matalissa vesissä parvien seassa uiskentelee myös keskipainoa selvästi kohottavia kölliköitä. 700-800-grammaiset raitapaidat ovat lähes päivittäisiä tutta-

Mutta kesälämpimillä keskikoko tuppaa olemaan varsin pientä ja isot kalat hajallaan. Samoin kuin syöntiajat; kesällä syönti osuu yleensä auringonnousun tunteihin muun ajan vuorokaudesta ollessa usein varsin hankalaa hajakalojen ronkkimista.

Vesien viiletessä ahvenet par-

Tokikaan kilokaloja ei koskaan tavata parvitolkulla, mutta yksittäisiä suurahvenia viettää talvea varmaan jokaisen haukilahden vitaikoissa. Sen verran yleisiä hauenkalastuksen sivuosuminakin tulevat suurahvenet ovat, että sattumasta ei voi olla kyse.

Suurahvenia viettää talvea jokaisen haukilahden vitaikoissa.

Moni haikailee edelleen kunnon pattiahventen perään.”

Kannattaa olla jatkuvassa liikkeessä

Alkusyksystä ahvenia löytyy monenlaisista paikoista. Matalat sisäselät, lahdet ja salmivedet, eli paikat, joihin kerääntyy myös isoja salakkaparvia, vetävät ahvenia puoleensa ja parvet ovat vikkeliä liikkeissään. Karinkupeita, kaislikoiden reunoja ja vitaikkoja koluava kalastaja ei yleensä ehdi montaa kalaa parvesta onkia ennen kuin se on jo mennyt menojaan.

Ankkuriin ei siis kannata jäädä liian pitkäksi aikaa. Ahvenen ollessa syönnillä riittää pari tyhjää heittoa kertomaan, että parvi meni jo.

Jos tuuli ei pakota ankkuroitumaan, kannattaa miettiä laskeeko ankkuria ollenkaan. Matalassa jigailu, lippojen ja vaappujen heittelystä puhumattakaan, on helppoa, vaikka vene vähän liikkuisikin. Moottorilla ehtii pitää paattia aloillaan tarvittavat minuutit, kun parvi löytyy.

Keulasähkömoottori taivasankkurilla on myös erinomai-

Matalassa voi nähdä myös ahvenajoja ja pinnan tuntumassa saalistaville ahvenille matalauintinen ja eloisa vaappu on toimiva peli.

Pienetkin pohjanmuodot kannattaa kopaista. Vedenalaisiin kivikoihin on usein parkkeerannut muutama nätimpi ahven.

nen apuväline tämäntyyppiseen kalastukseen. Veneen hidas ohjailu rantojen tuntumassa on helppoa ja muutaman minuutin parkki tärppipaikalle onnistuu nappia painamalla. Kuten myös parkista irtautuminen.

Kovat pohjat houkuttelevat

Vaikka suurin osa ahvenista tuntuu olevan jatkuvassa liikkeessä, löytyy tietysti myös paikkoja, joi-

hin parvi on pysähtynyt pidemmäksi aikaa. Yleensä ahvenia pidempään kiehtovat paikat ovat kovapohjaisia alueita muuten pehmeäpohjaisissa lahtivesissä.

Osan voi helposti päätellä rantaviivan muodoista, kuten kivikkoiset niemenkärjet ja karikot. Mutta paljon jää myös silmältä piiloon. Yksi parhaista tuntemistani paikoista löytyi erään pienen saaren reunasta, missä kaislikon eteen jää vitaik-

koinen, parin metrin syvyinen hylly, joka parinkymmenen metrin päässä putoaa jyrkästi neljään metriin.

Ahvenet löytyvät kuitenkin siitä vierestä, missä vitaikkoinen kalliohylly ”sortuu” syvemmälle jatkuvaksi kivikoksi. Vitaikon päältä ja hyllyn jyrkän reunan tuntumasta tulee etupäässä haukia ahventen löytyessä kivikosta.

Viistokaikuluotain paljastaa tämänkaltaiset pohjanmuodot sekä pienetkin kivirykelmät ja pohjanlaadun muutokset. Vaikka ahventen etsiminen on hauskaa ja jännittävää ilman mitään elektroniikkaakin, tuo viistokaiku assujahtiin vielä yhden ulottuvuuden lisää. Laitteella voi etsiä kasvuston reunoille jääviä pieniä kivikoita, joista usein löytää vähintään muutaman syömähaluisen raitapaidan.

Sattumahaukia vai sijaistoimintaa

Ei liene yllättävää, että välillä edellä kuvatuilta paikoilta tu-

Yleensä ahven viihtyy pidempään kovapohjaisilla paikoilla.

Kolmen ja neljän tuuman mittaiset kalajigit ovat varma valinta.

lee myös paljon haukia. Kunnollinen, hauen hampaita kestävä peruke on siis pakollinen. Teräspunoslangasta on helppo solmia hauenkestävä peruke ja jigikalastuksessa 0,70 millin fluorocarbonkin on jo lähes täysin hauenkestävä materiaali,

Ahvenjigillä saa varmasti sivuosumana enemmän haukia, isojakin, kuin mitä haukivehkein saisi.

paksummasta puhumattakaan.

Ahventen jigailu tarjoaa myös oivallista sijaistoimintaa, jos odotettu haukiviikonloppu uhkaa kuivua kelien takia kasaan. Syys-lokakuulle kun tuntuu osuvan vielä usein vähätuulisia ja aurinkoisia päiviä, jolloin hauen syönti on lähes poikkeuksetta olematonta.

Jigivapa ja rasiallinen jigejä voivat pelastaa päivän. Ahven voi olla hyvällä syönnillä tällaisellakin kelillä ja sivuosumana saa varmasti enemmän haukia, isojakin, kuin mitä pläkästä haukivehkein saisi.

Itse asiassa, joskus pienellä vieheellä saa haukia yllättävän hyvin, jopa paremmin kuin ”oikeilla” haukivieheillä. Matalien lahtivesien sekajigaus voi siis opettaa uutta hauesta ja hauenkalastuksesta kokeneellekin. l

VIEHEET

JIGI ON LYÖMÄTÖN

Jigi on usein melko lyömätön laite ahvenenpyyntiin, eikä poikkeusta synny nytkään. Kolmen ja neljän tuuman mittaiset voimakkaasti uivat kalajigit 5-8 gramman päällä ovat lähes varma valinta.

Vitaikoissa myös offset-koukulla varustetut liukupainorigit ja irtopainopäät ovat tarpeen. Offset-koukun saa piilotettua jigirungon sisään, jolloin vitaikossa kalastus muuttuu paljon mukavammaksi.

Matalassa jigien lisäksi toimivat myös pienet vaaput ja epäilemättä lipatkin. Lipoilla vain on ikävä taipumus kiertää siimaa. Siksi moni välttelee niiden käyttöä.

Vaapuista sen sijaan toimivat monenlaiset pulikat 5-10 sentin kokoluokassa. Parhaimmillaan vaaput ovat silloin, kun ahvenet saalistavat salakkaparvia syvemmässä vedessä. Tällöin matalauintinen ja kirkaskylkinen vaappu usein voittaa pohjaa pölistelevän jigin mennen tullen.

Tämä lysti kyllä tuppaa loppumaan harmillisen nopeasti. Pohjan suojapaikkojen ulottumattomissa uivat ahvenet ovat herkkiä häiriintymään vaapun koukussa rimpuilevista lajitovereistaan ja vaihtavat nopeasti paikkaa.

Matalissa vesissä ahventa kalastetaan usein kasvuston seasta. Jigikalastajalle löytyy useita vaihtoehtoja vieheen ruohosuojaukseen.

LÄÄKÄRIN

MÄÄRÄYKSESTÄ

◗ TEKSTI JA KUVAT: TEEMU KOSKI

KUUSI NIKSIÄ kalan mielenmasennukseen

Kala, tuo olento, jolla on herneenkokoiset aivot osaa olla lapsellisen umpimielinen. Mikä siis neuvoksi kalastajan osuessa kalojen joukkomielenpahoitukseen? Koska vedessä olevaa kalaa on vaikea pakottaa, on pakko koittaa turvautua houkutteluun. Tohtori esittelee kuusi toimenpidesuositusta kalojen pahaa tuulta helpottamaan.

Aloitetaan helpoimmasta: VAIHDA väriä

Hyvällä syönnillä tärppejä satelee vaikka mihin, mutta mielen mustuessa kala muuttuu krantummaksi. Jäätelön pitää olla tänään mansikkaa, suklaa ei käy, vaikka viimeksi hyvää olikin. Ja vieheen vihreä. Punaisesta tulee paha mieli. Aloita ottivärin etsiminen väriskaalan ääripäistä ja seuraa miten kala iskee vieheeseen. Päivän värin tunnistaa paitsi tärppien määrästä, myös laadusta. Ottiväriä saa kaivaa syvältä kalan suusta muiden kerätessä etupäässä arkoja pusutuksia.

Iskeekö kala lujempaa hillittyyn luomuun vai räikeään ärsytysväriin? Kun tämä on selvillä, jatka värin hienosäätöä eri sävyjä kokeilemalla. Huonolla syönnillä pienikin ero voi olla ratkaiseva.

Päivän väriä etsiessä kannattaa noudattaa jonkinlaista kaavaa ja varmistaa että raadin arvosteltavana käy mahdollisimman erilaisia värejä. Päävärin selvittyä on hienosäädön vuoro.

KOKEILE erityyppisiä vieheitä

Ehkä tänään pitääkin olla keksejä ja jäätelö onkin pahaa?

Jigi, lippa, vaappu ja vaikka heittoperho uivat eri tavalla ja eri syvyyksissä. Samoin erityyppiset jigit uivat eri tavalla. Isolla lapiopyrstöllä varustettu jigi lotkottaa menemään niin, että uinti tuntuu kädessä saakka ja toimii kalan ollessa aktiivinen. Mutta arempi eväkäs voikin tästä vain loukkaantua. Sirppipyrstöinen tai minimaalisen pienellä liikkeellä uiva malli saattaa olla parempi.

Vain yhteen viehetyyppiin luottava kalastaja on auttamatta pulassa monipuolisemmalla arsenaalilla kalastavaa useammin.

Tähän pätee sama sääntö kuin väreihin, tärppien laatu ja määrä paljastavat oikean viehetyypin. Muuttujien lisääntyessä kalastajan kannattaa luoda itselleen sopiva käytäntö päivän ottivieheen etsimiseen.

Varsinkin matalassa vedessä vieherepertuaari kasvaa. Ahventa kalastaessa jokaiselle näistä löytyy päivänsä ja vain yhteen viehetyyppiin turvaava kalastaja on ennemmin tai myöhemmin pulassa.

Käytä myös aikaa oman viehepakin sisältöä pohtien. Varmista, että jokaisesta viehetyypistä löytyy värejä monipuolisesti. Mietityillä hankinnoilla vältyt myös viehearsenaalin hallitsemattomalta kasvulta.

PIENENNÄ viehettä

Pieninä paloina ja muun ruoan sekaan piilotettuna sienetkin katoavat lautaselta. Tämä toimii varsinkin kylmän veden aikaan. Tarpeeksi lähelle kalaa uitettu pieni viehe voi saada ruosteisenkin veräjän narahtamaan. Esimerkiksi ahvenen tai kuhan syödessä pientä kuoretta tämä saattaa muuttaa pelin täysin.

Usein viehekoon pienentäminen kuitenkin johtaa hiukan haluttomien kalojen ronkkimiseen tai paljastaa, että kaikuluotaimessa näkynyt parvi koostuikin vain liian pienistä kaloista. Mutta yhtä kaikki, kokeilemisen arvoinen jippo, josta voi olla hyötyä.

ETSI aktiivisia kaloja

Kalastaessa voi onneksi etsiä yhteistyöhaluisempia kaloja narrattavaksi. Vaikka paikalla olisi kaloja kuinka paljon, kannattaa ainakin reissun alkupäässä vielä vaihtaa paikkaa ripeään tahtiin, jos tärppejä ei ala kuulua. Jossain kala saattaa olla hyvälläkin purulla, vaikka ensimmäiset paikat olisivatkin pummeja.

Liikkeen pitää säilyä varsinkin matalassa, missä kalat eivät kaikuluotaimessa juuri näy, tai jos luotainta ei ole. Kalat voivat olosuhteiden muuttuessa vaihtaa paikkaa nopeasti ja varsinkin ahvenkaloihin pätee usein sääntö, että mitä matalammasta kalaparven löytää, sitä paremmalla syönnillä ne ovat. Karikon päältä löytyvä ahvenparvi on usein siellä syömässä, kun taas karikon reunoilla penkassa makaava ahven ei. Samoin pakan päältä löytynyt kuhaparvi on aktiivinen ja alempana rinteessä ollessaan viettävät siestaa. Pyri siis etsimään aktiivisia kaloja, niitä on aina helpompi myös saada.

Aktiivinen kala on aina helpompi saada iskemään. Näiden etsimiseen kannattaa käyttää aikaa.

VAIHDA uittotyyliä

Jäätelö saattaa sittenkin kelvata, jos sen myy oikein. Jokaisella kalastajalla se itselleen luontevin uittotyyli on iskostunut syvälle selkäytimeen ja sen muuttaminen vaatii keskittymistä. Varsinkin silloin, kun kala ei syö.

Huonolla syönnillä uittonopeuden selvä rauhoittaminen usein auttaa ja painavin saalispussi löytyy häneltä, joka pystyy tähän pisimpään keskittymään.

Pehmennä ja rauhoita uittoliikkeitä ja pidennä pysäytyksiä. Jigikalastuksessa tämä tarkoittaa myös jigipään keventämistä. Kala voi lopulta olla hyvälläkin otilla, mutta vaatii hiukan aikaa sen tajutakseen.

Kaloja akvaariossa ruokkiva huomaa, miten ensimmäiset makupalat katoavat silmänräpäyksessä. Vatsan täyttyessä kala muuttuu ronkeliksi ja reagointiaika pitenee. Makupala kyllä kelpaa, mutta vasta pitkän pohdinnan jälkeen. Usein viehe ehtii jo kauas kalan ohi tällä välin.

Erilaiset uinnit: Ratkaisu voi löytyä uitosta ja erilaisista uintiliikkeistä. Rungon mallia ja pään kokoa vaihtamalla vieheen uinti muuttuu.

KOKEILE jotain ihan muuta

Kun mikään tuttu keino ei auta, on pakko kokeilla jotain muuta. Joka väittää kalastuksen osaavansa on joko kokematon tai pöljä. Kaloja on aina muuallakin kuin itselleen tutuilla paikoilla. Ja sama toisinpäin, jos tutut paikat ovat tyhjiä, ovat kalat jossain muualla.

Moni hyvä kalapaikka on löytynyt ihan väärästä paikasta ja joko vahingossa tai juuri sellaisina päivinä, jolloin kaikki tutut opit ovat pettäneet. Ja tämän seurauksena kalastajalla on jälleen yksi jippo enemmän.

Tässä on myös resepti moneen muistelun arvoiseen kalareissuun. Sopivasti avointa mieltä, tuuria ja sinnikkyyttä voi poikia mojovan onnistumisen, joka parhaimmillaan johtaa kokonaan uuden paikkatyypin tai tekniikan oivaltamiseen. Ja nehän ne juuri mieleen jäävätkin, kuka nyt nollareissuja haluaa muistella! l

Kun kaikki on kokeiltu, tehdään jotain muuta. Kalastetaan joko jossain missä ei aiemmin ole kalastettu tai tarjotaan jotain mitä kalat eivät ole nähneet.

Vaihda kokoa: Huonolla syönnillä vieheen pienentäminen saattaa auttaa. Joskus, vaikkakin harvemmin, myös selvä isontaminen.