Opettajien teknologiainnostus saa tarttua! Teknologiakasvatuksen työelämäprofessori Maria Clavert kannustaa nuoria tekniikan pariin ja kehittää oppiaineiden rajoja rikkovaa yhteisopettajuutta. Teksti: Marjukka Puolakka Kuva: Veera Konsti TEKNOLOGIAOSAAMINEN ON Suomen
kilpailuvaltti. Tulevaisuudessa alan huippuosaajia tarvitaan yhä enemmän. Ongelmana on kuitenkin se, että matemaattis-luonnontieteellisten aineiden kiinnostus on jo pitkään ollut nuorten keskuudessa laskussa. Ja vaikka oppimista mittaavat PISA-tulokset kertovat suomalaistyttöjen olevan hakoja matematiikassa, on diplomi-insinööriopiskelijoista vain noin viidennes naisia. ”Vääriä mielikuvia on syytä kitkeä pois. Tekniikkaa ei opiskella vain tekniikan takia, vaan alalla tarvitaan monipuolista osaamista ihmisen käyttäytymisen ymmärtämistä myöten. Peruskoulujen ja lukioiden opettajilla on iso rooli siinä,
18 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 24
kuinka luonnontieteelliset aineet esi tellään: mihin matematiikkaa tarvitaan ja mihin kaikkeen fysiikka taipuu”, sanoo Aalto-yliopiston uudessa teknologia kasvatuksen työelämäprofessuurissa (Professor of Practice) kesäkuussa 2018 aloittanut Maria Clavert. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden tohtori ja haluaa vaikuttaa nuorten opintopolkuun peruskoulusta yliopisto-opintoihin sekä kehittää opettajien koulutusta teknologia-alalla.
”Työelämäprofessuureissa vahvin panos on yleensä yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa”, sanoo Maria Clavert. ”Näin on myös omalla kohdallani – haluan tukea kaikilla koulutusasteilla tehtäviä valintoja ja kehittää opettajien koulutusta kautta oppiaineiden.” Teknologiakasvatus on Suomessa uusi tutkimusala. Sen tavoitteena on lisätä opiskelijoiden ymmärrystä teknologioiden soveltamiskohteista, sillä ne ovat yhä suuremmassa roolissa kaikilla aloilla. ”Tarkoituksena on edesauttaa sitä, että Tulevaisuuden muutoksentekijöitä yliopistosta valmistuvat eri alojen asianYliopiston perinteiset kolme tehtävää tuntijat eivät lamaannu teknologioiden ovat opetus, tutkimus ja yhteiskunnalliedessä. Jokaisen on hyvä ymmärtää oman nen vaikuttavuus. alansa ja teknologian välisiä yhteyksiä.”